Laukkaa leveällä virneellä

Niin se aika lentää. Jälleen kerran. 433 päivää hurahti ennen kuin kiipesin taas satulaan. Tässä tauon aikana olen kisaturisteillut, mutta kipinää satulaan ei ole kummemmin tullut. Ennen kuin nyt. Syksyisin tavataan aloittaa uusia harrastuksia, joten kaipa minun teki mieli soveltaa tätä ja käydä taas kokeilemassa, miltä se vanha leipälaji tuntuu. Paikkana oli tietysti edelleen kotitalliksi mieltämäni Tallinmäki. Toiveeksi esitin tätiratsun ja sain passelisti Gian.

Mitään kummempia treenejä en suunnitellut. Tavoitteenani oli vain tunnustella, miltä satulassa istuminen taas pidemmän tauon jälkeen tuntuisi. Köpöttelimme Gian kanssa kentälle peltolenkin kautta. Kentällä pyörittelin ympyröitä ja kolmikaarisia kiemurauria vähän asetuksia läpi hakien. Vasen kierros oli edelleen takkuisempi. Käsillänikin oli edelleen oma elämänsä. Hyvä tietää, että joidenkin asioiden pysyvyyteen voi luottaa, hah. Testasin lyhyesti muutamat pohkeenväistötkin, ja Giahan tietysti väisti. Teknistä onnistumista en lähde tosin arvailemaan. Laukassa en malttanut olla testaamatta, lähtisivätkö vaihdot tuosta noin vain. Giahan on ihana laukanvaihtokone, joten vaihdot onnistuivat muitta mutkitta. Tamma tuntui jopa heräävän niiden aikana hiljalleen hommiin. Loppuraveissa en tehnyt (vieläkään) mitään kummempaa, ja loppukäynnitkin köpöttelimme peltolenkin kautta.

Olipa mukava käydä taas satulassa asti. Pari kolme ensimmäistä askelta horjuttivat hassusti, mutta sitten kroppani taisi muistaa, että onhan tämän lajin parissa tullut oltua pari kertaa aiemminkin. Tauko tuntui kyllä, erityisesti pohkeissa ja takareisissä. Keskivartalon tuki oli myös ihan hukassa. Gia ei kuitenkaan kuskin haparoinnista pahastunut, vaan kuljetti tätä tätiä ihanan tasaisesti ja varmasti. On se vain mainio, 20-vuotias mummo. Ratsastuksesta jäi hyvä fiilis. Erityisesti laukassa virnuilin sangen leveästi. Kivaa oli, vaikka en vielä(kään) hurahtanut hommaan kunnolla. Ajatus koulun vääntämisestä tosissaan tuntui sangen vieraalta. Vaan sen verran myönnän, että kentällä olleet pienet esteet näyttivät sangen houkuttelevilta. Lisäksi ajatus maastoilusta alkoi myös kutkutella. Saa nähdä, milloin ja missä merkeissä löydän itseni seuraavan kerran satulasta.

295 päivää

Niin se aika on rientänyt. 295 päivää sitten olin viimeksi hevosen selässä. Tänään sitten jälleen, ihan vain testimielessä. Paikkana tietysti kotitallini Tallinmäki, ja ratsunani oli ihana Gia. Ainoana tavoitteena oli vain köpötellä menemään ja tunnustella, miltä elo hevosen selässä maistuisi. Tämä toteutui hyvin: köpöttelin peltolenkillä, hyvin lyhyesti kentällä ja sitten vielä vähän pellolla ennen paluuta tallin pihaan.

Liki kymmenen kuukauden tauon jälkeen ensimmäiset Gian käyntiaskeleet keinuttivat ihan hassun oudosti! Enpä olisi uskonut, että ote katoaa näin vikkelästi. Tai no, vikkelästi ja vikkelästi. Onhan tässä tosiaan hurahtanut hyvä tovi välissä. Oman kropan tuki tuntui kaikin puolin horjuvalta, joten käyntiköpöttely oli juuri oikea vaihtoehto. Jalatkin tuntuivat ihan spagetilta, mutta sentään yksi asia oli (valitettavasti) säilynyt: ohjissa oli kiva roikkua, hah!

Kentällä pyöräytin testimielessä muutamat ympyrät asetuksia haeskellen ja parit pohkeenväistöt. Ihan vain uskotellakseni itselleni, että en ole unohtanut aivan kaikkea. Onneton pohjeratsastaminen ei ollut tauon aikana parantunut, joten aloin sitten vastineeksi värkätä ohjalla tuplasti. Eivätkö helmasynnit voisi kadota tauon aikana ja korvautua maagisesti ratsastustaidolla? Ei näemmä. Mutta löytyiväthän ne asetukset ja pohkeenväistöt sieltä, vaikka Gia jäikin sangen etupainoiseksi ja hivenen hitaaksi. Vaan enpä stressannut tästä, köpöttely kun oli päätavoite.

Pellolla oli mukava kuljeskella menemään ja antaa hevosen askeleen keinuttaa. Selässä oli yhtä aikaa sekä kotoisa että sangen vieras olo. Satulassa oli mukava istua, mutta en ainakaan vielä hurahtanut lajin pariin täysillä takaisin. Oli silti todella mukava tehdä paluu hevosen selkään. En tiedä, milloin seuraavan kerran nousen taas ratsaille, vaan enhän missään vaiheessa ole kirkossa kuuluttanutkaan, että vaihtoehtoina olisi joko kokonaan lopettaminen tai paluu aktiiviharrastajaksi. Katsellaan siis, mitä tapahtuu.

Vanhana bloggaajana en voinut olla naputtelematta tätäkin kertaa talteen, vaikka mitään ihmeellisyyksiä ei tässä ollutkaan (ihan kuin kaikissa muissa muka olisi). Yhteenvetona todettakoon: hevoset ovat edelleen ihania, ja satulassa on mukava sulkea silmät, tuntea ratsun askelten keinutus sekä nauttia kesäauringon paisteesta ja lintujen liverryksestä. Kyllä kannatti käydä!

Humputtelua pitkin ohjin

Sunnuntaina kävin ratsastamassa itsenäisesti. Ratsukseni sain Paven. Kentällä oli esteitä valmiina, ja päädyin pudottelemaan ne puomeiksi ja hurruuttelemaan niitä ilman sen suurempia suunnitelmia.

Ensimmäisenä pyörittelin käynnissä kahdeksikkoa tovin. Nohittelin Pavea kävelemään kunnolla sekä hain asetuksia läpi. Oikeasta kierroksesta tulikin ihan ok. Vasen jäi kovemmaksi. En saanut asetusta siihen suuntaan kunnolla läpi. Pave ei lähtenyt antamaan periksi enkä oikein tiennyt, mistä kohdasta ja millä avulla olisin sitä vielä pehmitellyt. Vasen kierros onkin ollut meille aina hankalampi, joten sinällään uusia pulmia ei tullut.

Ravissa hurruuttelin puomeja, joita oli niin suoralla kuin kaarevalla linjalla. Tavoitteeni oli saada ravi etenemään ilman, että puomeilla tapahtuisi mitään muutosta. Samalla yritin myös saada Paven olemaan rento ja pyöreä. Pääosin tämä onnistuikin ihan hyvin. Pave ravasi sinällään aika kivasti, askeleessa oli vähän energiaakin. En vain harmikseni saanut Pavea vähän pidempään raviaskeleeseen, vaan se jäi tikkaamaan lyhyempiä askeleita. Jos olisin saanut siirrettyä energian vähän pidempään askeleeseen, olisi ravi voinut olla aika toimivaakin. Puomit kuitenkin ylittyivät aika tasaisesti ilman isompia muutoksia. Pyöreyttäkin löytyi, kun muistin ratsastaa riittävästi pohkeella ja pitää ohjastuntuman tasaisena.

Laukassa hurruuttelin muutamia puomilinjoja pyrkien aina samaan askelmäärään. Suora linja meni viidellä askeleella, kaareva linja puolestaan kahdeksalla. Pave vähän innostui puomeista, jolloin sain jopa vähän pidätellä sitä. Mukavaa vaihtelua siihen, että sitä olisi joutunut ratsastamaan vain eteen. Linjojen askelmäärät napsahtelivat mukavasti samoihin lukuihin. Kokeilin myös muutamia vaihtoja puomeilla. Osa onnistui, osa taas ei. Ei siis mitään uutta tälläkään saralla.

Tämän jälkeen jätin puomit sikseen ja leikin hetken wannabe-lännenratsastusta. Ohjat siis pitkäksi, Pave pitkään muotoon ja sitten vain ravissa ja laukassa ristiin ja rastiin kenttää. Pave ohjautui aika kivasti, kun keskitin yleensä ohjiin menevän energian pohkeilla ja istunnalla ratsastamiseen. Pave myös hakeutui itse mukavasti matalampaan muotoon. Ravissa sain tehtyä muutamia hieman tiukempiakin käännöksiä. Laukassakin Pave ohjautui ihan ok. Oma istuntani taisi vain seilata sen verran, että apujeni tarkkuus raviin verrattuna kärsi. Otin molempiin suuntiin pitkin ohjin vastalaukkaa muutaman kierroksen. Pave säilytti vastalaukat molemmissa suunnissa ongelmitta. Sehän on sangen näppärä menemään niin myötä-, vasta- kuin ristilaukkaa, joten en osannutkaan povata tehtävälle ongelmia. Lähinnä suurin juttu oli istua itse selässä hiljaa eikä varmistella ihan älyttömästi.

Loppuravissa työstin vielä vähän vakavampaa kouluravia. Nohittelin Pavea taas etenemään paremmin sekä hain asetuksia läpi. Oikea kierros muokkautui taas ihan kivaksi, mutta vasen pysyi vielä tässäkin vaiheessa harmillisesti jäykempänä. Annoin Paven venyttää vielä ravissa ohjan perässä eteen ja alas, minkä se teki ihan hyvin. Itsenäinen tunti meni vähän humputellen, vaan eihän se mitään haittaa. Teimme kuitenkin vähän töitäkin, vaikka emme kovin tiukkapipoisesti. Pitkin ohjin ratsastaminen on kyllä pohkeiden ja istunnan käytön kannalta minulle opettavaista. Sitä pitäisi treenailla enemmänkin, niin ehkä jonain päivänä lakkaisin olemasta niin ohjien pauloissa.

Takaosakäännöksiä ja siirtymisiä

Torstaina kävin ratsastamassa Ekin itsenäisesti. Treeniaiheiksi kaavailin perusratsastuksen oheen vähän takaosakäännöksiä sekä siirtymisiä.

Aloitin käynnissä tunnustelemalla, miten Ekiä pitäisi jumpata. Ensin sen sai herätellä töihin, mikä onnistui ihan hyvin. Eki reagoi eteenpäin pyytäviin apuihin hyvin, vaikka tuppasi unohtamaan ne muutaman askeleen päästä. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ollut niin potkuri kuin joskus. Saisin vain olla itse tarkempi olemaan satulassa hiljaa, kun Eki liikkui varmistelemaan jäämisen sijasta. Eki asettui oikealle hyvin, ehkä vähän liikaakin. Vasemmalle sen sijaan sitä sai jumpata hieman enemmän, sillä se tuntui jäävän kenottamaan oikealle. Olisin saanut hakea sen paremmin ulko-ohjan tuntumalle molemmissa kierroksissa, mutta erityisesti oikeassa kierroksessa. Hurruuttelin käynnissä ja ravissa muutamia kolmikaarisia kiemurauria, jotta sain näppärästi käytyä molempia Ekin puolia läpi.

Takaosakäännöksiä tein käynnissä, jonka yritin käännöstä valmistellakseni ratsastaa lyhyeksi. Takaosakäännökset vasemmalle tuntuivat onnistuvan kohtalaisesti. Ekiä sai hieman jarrutella, jotta se ei lähtenyt takaosallaan liikkeeseen liikaa mukaan. Takaosakäännökset oikealle menivät taas alussa melkoisina paikoillaan pyörähdyksinä. Ekin takaosa ei ottanut oikein askeltakaan, vaan Eki harppoi etuosallaan käännöksen pyörähtäen aika liikkumattoman takaosansa ympäri. Kun takaosakäännöksessä vasemmalle jouduin olemaan etuosan kanssa tarkka, nyt sain miettiä enemmän takaosaa. Se piti saada ottamaan askelia paikoilleen juurtumisen sijasta. Ratkaisuna yritin pohkeella ja kevyillä raippamerkeillä aktivoida takaosaa ottamaan pieniä askelia, mutta samalla pitää enemmän etuosan liikkeellä. Eki tajusi ainakin jonkin verran korjauspyyntöjäni eikä se enää niin pahasti vain pyörähtänyt takajalkojensa ympäri. Samalla kuitenkin takaosakäännös suureni, mutta pääsimmepähän napapyörähdyksistä eroon.

Siirtymisiä tein peruutuksesta raviin ja laukkaan. Peruutuksissa en saanut Ekiä pyöristymään, mutta muutoin se teki ne ihan ok. Välillä Eki lähti peruuttamaan vinoon, mutta sen sai korjattua kohtuullisesti. Arvelin pyöreyden puutteen heijastuvan siirtymiseen ylöspäin, vaan olinpa väärässä. Ravisiirtymisessä Ekiä sai aluksi hieman nohitella. Sitten se alkoi reagoida ja siirtyi peruutuksesta nopeammin raviin. Päivän yllätykset tulivat peruutuksesta tehdyissä laukannostoissa. Niin vain Eki nosti laukan yrittämättä ravata väliin. Miten nämä tallin muhkuimmat ratsut ovatkin laukannostoissa näin näppäriä? Siirtymiset alaspäin eivät odotetusti olleet kovin mairittelevia. En vain osaa istua enkä senkään takia saa valmisteltua ravia tai laukkaa sellaiseksi, josta siirtyminen mahdollisimman nopeasti pysähdykseen onnistuisi. Siirtymiset alaspäin olivat kohtalaisia, sillä eivät ne nyt niin mahdottomasti venyneet kuitenkaan.

Laukassa hurruuttelin ympyröitä ja yritin saada Ekiä molemmille ohjille, vasen ohja tuntui olevan vielä vähän tyhjä. Erityisesti oikeassa laukassa yritin päästää sisältä ja tarjota selvemmin tukea vasemmalla ohjalla. Käytin vasta-asetuksiakin apuna. Sinällään Eki laukkasi ihan mukavasti ja tarjosi pyöreitä hetkiä, mutta kunnon loksahdusta ja molempien ohjien tuntumaa en saanut. Eki oli kuitenkin muutoin mutkaton molempiin suuntiin ja tarjosi hyviä, rentoja hetkiä niissä molemmissa. Kivaa oli myös se, ettei sitä joka hetki tarvinnut muistuttaa liikkumaan. Etenkään silloin, kun maltoin itse istua hiljaa ja vaikuttaa enemmän tarpeen vaatiessa kuin kaiken varalta.

Loppuravissa hain vielä vähän lyhyempää ja pidempää ravia. Eki reagoi lyhennyksiin ihan hyvin, mutta en saanut ratsastettua puolipidätteitä aivan läpi. Niinpä pidempään askeleeseen sain pyytää Ekiä myös pohkeella. Askeleeseen tuli kuitenkin ehkä hieman pituutta ilman, että tahti muuttui kummemmin. Samalla huomasin kuitenkin, että Eki pääsi turhan etupainoiseksi pidemmässä ravissa. Niinpä yritin ratsastaa lyhyemmän ravin huolellisemmin ja lähteä pidentämään askelta vähän varovaisemmin, jotta en tuupannut Ekiä etuosalleen. Raviin löytyikin vähän tolkkua tällä kikalla, ja pääsimme hölkkäämään aika rennosti ja letkeästi.

Ekillä oli kiva mennä näin itsenäisesti. Se on mukavan yritteliäs kaveri, joka ei turhia hötkyile. Saahan sitä nohitella, mutta samalla se kyllä opettaa malttamisen ja hiljaa olemisen jaloa taitoa. Siinä minulla onkin melkoisesti opeteltavaa. Jospa tiemme Ekin kanssa törmäävät pian toistekin, niin pääsen jatkamaan siitä, mihin tällä kertaa jäimme.

Keskittyminen hukassa

Maanantaina oli tuplahevostelun vuoro. Ensin menin Tupulla itsenäisesti ja sitten jatkoin sen kanssa uittoreissulle merelle. Jeij! Aurinkoinen keli houkutteli paarmat kentälle kiusaksi, mikä sotki kaikenlaisen järkevän treenin mahdollisuudet. Pah. Tupun kanssa hurauttelimme vähän kolmikaarisia kiemurauria puomeilla ja ilman, ympyröitä sekä villiinnyimme vielä testailemaan laukanvaihtoja puomeilla.

Paarmat kiusasivat meitä niin, ettei käyntityöskentelystä tullut oikeastaan mitään. Ärsytti vietävästi, kun molempien keskittyminen karkasi paarmojen karkottamiseen. Ravissakin sinnikkäimmät paarmat kehtasivat häiritä menoa, laukassa sentään sai olla rauhassa. Tupu olikin kenties juuri verenimijöiden takia vähän kiireinen eikä oikein kuulolla. Positiivista oli se, ettei se tällä kertaa punkenut niin paljon kuin edelliskerralla. En kuitenkaan saanut sitä antamaan rehellisesti periksi edes helpommassa eli oikeassa kierroksessa, vasemmasta siten puhumattakaan. Kolmikaarinen sujui kuitenkin ravissa hyvin, niin puomeilla kuin ilman. Puomeilla erityisen positiivista oli se, kuinka asiallisesti saimme tehtyä suoristuskohdat.

Kokeilin muutamat laukannostot peruutuksesta, ja Tupu teki ne sangen näppärästi. Se taisi olla iloinen päästessään kirmaamaan paarmoja karkuun. Laukassa villiinnyin sitten kokeilemaan kolmen lyhyen sivun suuntaisesti olleen pehmopuomin avulla laukanvaihtoja. Samoja puomeja olin tahkonnut aiemmin ravissa kolmikaarisella kiemurauralla. Taisimme saada kerran tai ehkä kahdesti puhtaan vaihdon. Muutoin tuli ristilaukkaa. Tupu taisi siis tajuta, mitä yritin siltä pyytää, mutta en osannut pyytää ihan loppuun saakka. Tupun sai kuitenkin korjaamaan laukan myötäiseksi ylittämällä päädyssä olleen yksittäisen puomin. Puomeilla tehtäviä vaihtotreenejä voisi kyllä tehdä Tupun kanssa uudelleenkin.

Loppuravissa yritin hakea vielä pyöreää menoa, mutta tänään sitä ei löytynyt. Hurauttelin sitten vielä puomien yli muutamat kerrat kolmikaarista kiemurauraa, ja siihen saimme rennon lopetuksen. Tänään oli kyllä keskittyminen kateissa, ja se vähän harmitti. Osaan jo odottaa Tupun kanssa parempia hetkiä, joten nämä takapakkia ottavat kerrat harmittavatkin sitten. No, jospa se paarmattomammalla kelillä ja paremmalla keskittymisellä taas menisi sinne oikeaan suuntaan.

Omien asetusten palauttelua

Lauantaina piti päästä sennuleirin jälkeen kotitallille ratsastamaan. Nappasin Tupun itsenäiselle tunnille. Treeniaiheita ei ollut mielessä, joten tunti meni perusratsastuksen parissa. Se tulikin tarpeeseen, sillä Tupu puski alussa molempiin kierroksiin ja muutenkin tuntui kuvittelevan, että saa humputella menemään ihan oman mielensä mukaan.

Tunnin aikana pyörittelin aika paljon ympyröitä, kahdeksikkoja sekä tein muutamat väistöt ja takaosakäännökset. Vasemmassa kierroksessa Tupua sai taas houkutella hyvän tovin asettumaan. Aluksi en saanut sitä oikein antamaan periksi, vaan se jurnutti menemään asettumatta ja vähän sisälle kaatuen. Oikeassa kierroksessa löytyi kyllä asetus, mutta alussa Tupu yritti puskea siinäkin kierroksessa sisään. Sisäpohje pääsi kunnolla töihin, ja samalla tarkkailin istuntaani ja yritin olla valumatta itse vasemmalle.

Testailin muutamat ravipohkeenväistöt, jotka lähtivät ihan kohtuullisesti. Tahti hieman hidastui, mutta eipähän Tupu juossut väistöistä läpi. Väistöaskeleet lähtivät aika kevyesti. Samaan vauhtiin testasin myös muutamat takaosakäännökset käynnissä. Niiden tekninen taso oli sangen olematon, en olekaan tainnut tehdä niitä Tupun kanssa. Etuosaa sai jarruttaa aika selvästi, muutoin Tupu lähti astelemaan liian isolle kuviolle. Sopivasti pidätteitä ja kääntävää pohjetta rytmittäen saimme sinnepäin menneitä suorituksia. Näitä voisi treenata Tupun kanssa toistekin, vähän tarkemmin tosin.

Laukassa pyörittelin pääty-ympyröitä ja menin ihan uraa myöten. Oikeaan laukkaan tuli jotain tolkkua, vasen jäi vähän puutteelliseksi. Pieniä loksahduksia siinä tuli, mutta ei sellaista pysyvämpää muutosta. Tupu ei kuitenkaan enää painanut selvästi sisälle kummassakaan laukassa, joten työstäminen oli siinä mielessä onnistunutta. Hurauttelin molemmissa laukoissa useammasta estetolpasta tehdyn pujottelulinjan, mikä oli hauskaa. Saipahan kääntää ja ylläpitää laukkaa tällaisellakin tehtävällä.

Loppuravissa pyörittelin vielä ympyröitä ja yritin pyöristellä Tupua. Se yritti kovasti olla ensin kiireinen, mutta sinnikkään yrittämisen jälkeen alkoi malttaa hieman. En saanut istuntaani niin kuriin, että Tupu olisi jäänyt alleni, mutta onneksi se hieman tasoittui. Mutta yhtä nopeasti se taas vähän kiihdytti, jos istuntani antoi periksi. Oli kuitenkin kiva saada pyöreämpiä ja rennompia pätkiä molempiin suuntiin.

Tunti tosiaan hurahti omia asetuksia Tupulle palautellen. Alkutunti oli vähän hankala, mutta onneksi Tupu alkoi reagoida korjauspyyntöihini, ja lopputunnista se olikin molempiin suuntiin vähän parempi. Tällä kertaa ei löytynyt sitä tasaista ja maltillista etenemistä niin hyvin kuin olisin halunnut, joten sitä täytyy etsiä ensi kerralla tarkemmin.

Sennuleirin 1. tunti: suomenhevosella viikko käyntiin

Kesäloma alkoi tuttuun tapaan ratsastusleirillä. Paikaksi valikoitui jo kolmatta kertaa peräkkäin Einolan talli. Tänä vuonna keräännyimme sinne viiden hengen kaveripoppoolla. Ensimmäisellä tunnilla oli koulua, ja ratsukseni valikoin tarjonnasta Helmerin. Toivoin, että kotitallin treenit Akulla ja Tupulla olisivat hyödyksi ja pääsisin niiden avulla Helmeristä enemmän perille. Ratsukoita ryhmässämme oli kuusi. Tunnin menimme perusratsastuksen parissa, jotta opettaja pääsi tutustumaan ratsastustapaamme. Teimme tunnin aikana siirtymisiä sekä ympyröitä ja voltteja. Omana tavoitteenani oli ratsastaa sopivan rohkeasti, olihan Helmeri kuitenkin vanha tuttu.

Aluksi haimme hevosia liikkumaan niin käynnissä kuin ravissa oikeasti eteen. Helmeri tarjosikin alussa hieman ponnetonta menoa, ja sitä sai vähän nohitella. Yritin muistaa olla nyhertämättä tuloksettomasti pohkeilla ja muistuttaa mieluummin raippamerkeillä. En halunnut turruttaa Helmeriä heti alkutunnista pohkeisiin. Helmerin kanssa huomasin saman kuin esimerkiksi Tupun: jos se lähti hiihtämään, valui se välittömästi etupainoiseksi. Siksipä lähdin alussa siitä, että hyväksyin vähän rauhallisemman menon, mutta sen aikana houkuttelin Helmeriä kantamaan itse etuosaansa. Kun se alkoi onnistua, aloin pyytää lisäksi etenemistä.

Siirtymisiä teimme pääty-ympyröillä. Oikeassa kierroksessa teimme niitä käynnin ja ravin välillä, vasemmassa ravin ja laukan. En saanut Helmeriä kummallakaan tehtävällä aivan skarpiksi, en siirtymisissä ylös enkä alas. Sinällään Helmeri alkoi toistojen myötä kuunnella paremmin, mutta ei se kuitenkaan aivan kuulolla ollut. Niinpä etenkin siirtymisissä ylöspäin sain paikoin muistutella sitä. Ravin ja laukan välillä tehdyt siirtymiset aloitimme kinastelulla. Helmeri ei omasta mielestään tajunnut, että pyysin siltä laukkaa. Minä taas totesin, että se koettaa jallittaa ja laiskotella. Napakan komennuksen jälkeen laukka löytyikin, kuten arvasinkin. Laukassa sain olla edelleen tarkka, ettei Helmeri valunut etupainoiseksi, vaan kantoi itseään edestä. Tämä onkin tyypillinen pulma minulle. Pyöreyttä tavoitellessa annan hevosen helposti valua röhnöttämään etuosalle sen sijaan, että saisin sen viemään painoa takajaloille. Tämä toki selittyy osin istunnallani, enhän minä saa itseänikään istumaan takajalkojen päällä, vaan tuppaan valumaan etukenoon. Siirtymiset laukasta raviin olisivat kaivanneet enemmän juuri sitä takajalkojen päällä olemista. Nyt ne olivat vähän sellaisia valmistelemattomia humpsahduksia. Vasen laukka alkoi kuitenkin toimia aika mukavasti.

Työstimme oikeaa laukkaa niin uraa myöten kuin volteilla, joilla haettiin vähän lyhyempää laukkaa ja hevosia edelleen enemmän takaosan päälle. Oikea laukka rullasi aika mukavasti, joskin Helmeriä sai edelleen muistutella käyttämään takajalkoja ja kantamaan itsensä edestä. Kuvittelen kuitenkin, että sain istuttua itse paikoin paremmin ja kannettua käsiäni, jolloin Helmeriä oli helpompi ratsastaa kantamaan itseään. Muutamilla volteilla Helmeri lyhensi laukkaa kivasti ja tuntui tuovan painoaan hieman taaemmas. Samalla se keveni edestä, ja voltti tuntui kaikin puolin helpolta. Helmerin kanssa sain hyvin muistaa korjata omaa istuntaani suoremmas ja vähän jopa ylävartaloa taaemmas, jotta en vienyt omalla painollani hevosta vielä enemmän etupainoiseksi.



Loppuravissa haimme vielä hyvää etenemistä. Kun se löytyi, sai hevosten antaa venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Helmeri liikkui ihan mukavasti, vaikka ensin pyrki vähän kiirehtimään. Silloin se luonnollisesti pääsi taas keikahtamaan etupainoiseksi. Mutta sain korjattua sitä kohtuullisesti, kiitos koko tunnin jatkuneen teeman. Tuntiin olin kaikkineen aika tyytyväinen. Omasta mielestäni ratsastin rohkeasti, mutta en jäänyt pusertamaan ja tuuppaamaan. Pohkeita olisin tosin saanut käyttää vielä enemmän, mutta jospa ne sieltä löytyisivät. Helmeri väläytti kaikissa askellajeissa hyviä hetkiä, mutta kyllä se laukka vei tänään voiton. Molempiin suuntiin saimme mielestäni sangen asiallisia pätkiä. Helmerissä on kyllä aika paljon samaa kuin Tupussa, joten treenit sen kanssa auttoivat tällä tunnilla oikein hyvin. Taidanpa yrittää päästä leirin aikana Helmerin kyytiin toiseksikin koulutunniksi, niin saa nähdä, menikö tämä tunti tuurilla vai pienellä taidolla.

Videoista kiitos leirikaverille!

Länkkäfiilistä

Maanantain toinen tunti meni Paven kanssa itsenäisesti. Pave oli sopivasti jo hypännyt edeltävällä tunnilla Noran kanssa, joten sain hevosen kaikin puolin valmiina ratsastettavaksi. Vaikka viimeksi kovasti suunnittelin keksiväni treeniaiheet jatkossa paremmin, niin ei se vielä toteutunut. Humputteluksi meni siis tämäkin kerta.

Pave tuntui tänään vähän hitaalta pohkeelle. Raippamerkeistä se lähinnä pyöräytti häntää tai otti pari vähän reippaampaa askelta. En saanut sitä kovin energiseksi eikä epävakaa istuntani varmaan auttanut asiassa yhtään. Pave kuitenkin kulki aika tasaisesti eikä tarjoillut kummempia hirvipätkiä.

Ratsastuksen ainoa vähän keskittyneempi hetki oli, kun tulin kolmikaarista kiemurauraa ravissa suoristuskohtiin parin askeleen käyntisiirtymät tehden. Jostain päähäni pälkähti tehdä tämä puolipitkällä ja loppua kohti vielä vähän pidennetyllä ohjalla. Meillä Paven kanssa siirtymiset alaspäin ovat kinkkisiä ja menevät hirveillen. Pidemmällä ohjalla Pave jätti hirveilyn siirtymisissä vähemmälle, kun en voinut roikkua ohjissa. Samalla sain itse miettiä, miten istunnalla oikein jarrutettiinkaan. Annoin Paven tietoisesti mennä rentoa hölkkää, sillä se auttoi tekemään siirtymiset ilman suurempia pulmia. Pave pysyikin siirtymisissä aika rentona eikä turhaan nostellut päätään. Sen muoto oli sellainen wannabe-länkkämoodi eli pää rennosti alhaalla.

Länkkäfiilistä tavoitellen piti myös ottaa vähän laukkaa keskiympyrällä mahdollisimman pitkällä ohjalla. Oikeassa laukassa Pave pääsi kertaalleen liirailemaan omille teilleen, mutta kun taas tajusin ratsastaa pohkeilla, pysyi se sen jälkeen ympyrällä. Pave laukkasi mukavasti pää rennosti alempana, ja sain itse mietiskellä satulassa omaa vaikuttamistani istunnalla ja pohkeilla. Tekipä muuten hyvää jättää kerrankin ne ohjat kunnolla paitsioon. Kaiken lisäksi oli kiva huomata, kuinka helposti se onnistui. Turvaudun niin paljon ohjiin, että tällaista pitäisi oikeastaan harjoitella paljon enemmän.

Treenit eivät tosiaan sisältäneet mitään ihmeellistä, mutta pidemmällä ohjalla meneminen oli jotenkin hauskaa. Se tekee myös hyvää tällaiselle ohjiin rakastuneelle apinalle. Täytyypä jatkossakin versioida tätä ajatusta muihin tehtäviin. Jospa saisin jossain vaiheessa pidettyä ohjat tuntumalla, mutta silti säilyttämään saman rentouden käsissä. Siinäpä tavoitetta.

Humputtelua vailla suunnitelmia

Pitkäperjantain kunniaksi kelpasi tuplaheppailla. Ensimmäinen tunti meni Paven kanssa itsenäisesti. Tällä kertaa unohdin suunnitella tunnille jonkin teeman, joten ratsastus meni vähän humputteluksi. Ennen maneesiin siirtymistä kävimme käppäilemässä hyvät alkukäynnit ulkona Noran ja Hempan seurassa.

Ratsastus meni aika päämäärättömästi. Käynnissä yritin hakea hyvää ja tasaista etenemistä. Ravissa taas pyörittelin ympyröitä asetuksia haeskellen. Oikea kierros oli ihan ok, vasen oli hieman nahkeampi. Lopulta tajusin tyyrätä vähän Paven etuosaa sisemmäs, kun se tuntui menevän ulompana kuin takaosa. Tällä korjauksella Pavea oli hieman helpompi houkutella myös asettumaan.

Laukassa hurruuttelin muutamia loivia kiemuroita. Oikeassa laukassa Pave pääsi pari kertaa pudottamaan kiemuralla raville, mutta nosti myötälaukan takaisin todella nopeasti. Vasemmassa laukassa Pave puolestaan vähän yritti kiihdyttää, kun lähdimme kiemuralle. Näitä olisi ollut hauska tahkota enemmänkin, jos maneesi olisi ollut kokonaan tyhjä ja oma keskittyminen paremmin mukana. Laukassa otin vielä muutamat pitkät sivut vähän sujuvammin antaen Paven samalla venyttää vähän matalammalle kaulalle.

Loppuravissa pyörittelin vielä muutamat ympyrät. Pave eteni ihan mukavasti ja tuntui myös vasemmassa kierroksessa alkua paremmalta. Siihen olikin hyvä lopettaa humputtelut. Seuraavalle kerralle pitää miettiä vähän tarkempi treenisuunnitelma, niin tulee tehtyä vähän enemmän ajatuksen kanssa.

Alkeilla alkuun

Perjantaina tuli tuplaheppailtua. Toisen tunnin menin itsenäisesti Pavella. Treeniaiheeksi päätin ottaa hyvän mielen pohkeenväistöyritelmät sekä ihan vain perusratsastuksen.

Tein väistöjä käynnissä ja ravissa aina uraa kohti. Väistöaskeleet olivat välillä hukassa, mutta positiivista oli se, kuinka vähän Pave nihkeili vastaan. Toki pieniä hirvihetkiä mahtui mukaan, mutta ne olivat lyhyitä eivätkä kaataneet kummankaan kuppia nurin. Odotin hankaluuksia väistöyritelmissä erityisesti ravissa, vaan ei. Pave yllätti tänään. Väistöt tuli tehtyä tosiaan hyvällä mielellä eli en lähtenytkään vaatimaan oppikirjamaisia suorituksia, vaan sivulle pääseminen liikettä muistuttaen riitti. Heikkohermoisena tapauksena minulle on helpompi laskea rimaa suosiolla sen sijaan, että alan viilata pilkkua ja epäonnistumisten kohdalla herneillä. Toki niihin kunnon väistöaskeliinkin täytyy päästä, mutta ensin pitää vain osata lähteä sopivasti alkeista liikkeelle.

Laukkaa hurauttelin molempiin suuntiin pääosin ympyröillä ja aika lyhyesti aina suuntaansa. Pave laukkasi ihan asiallisesti, joskin olisi sitä varmaan voinut vähän prässäillä enemmän. Keskityin kuitenkin nyt miettimään omaa istuntaani ja erityisesti käsiäni. Kun Pave laukkasi itse enkä jäänyt varmistelemaan, oli minun helpompi hakea istuntaa pois etukenosta, ottaa keskivartaloa tueksi ja sitä kautta pitää kädetkin vähän paremmin kannettuina. Jos taas Pave jäi vähän hitaaksi ja aloin nohittaa sitä, levisi oma istuntapakka samaa vauhtia. Oli kiva huomata, että kyllä ne kädet sieltä reisistä voivat nousta irti, vaikka eivät ne vielä itsestään oikealla paikalla pysy.

Loppuravissa hain sujuvaa etenemistä ja Pavea venyttämään eteen ja alas. Pave tekikin tämän kivasti ja ravasi itse asiassa aika mukavan rennosti. Tässäkin pääsin vielä miettimään lopuksi käsien kantamista, ja ne tulikin kannettua kohtuullisesti. Vielä kun olisin saanut pidettyä ne hieman lähempänä toisiaan, mutta ei sitä kaikkea kerralla. Treeni sopivan leppoisin vaatimuksin meni kivasti. Pave antoi ratsastaa itseään hyvin, ja herneilyhetket olivat ihanan vähäisiä. Itsenäisen ratsastuksen ilo on kyllä ehdottomasti se, etten pingota niin pahasti. Silloin Pavenkaan ei tarvitse herneillä, ja homma on molemmille mieluisampaa.

Itsenäinen testikerta

Tiistaista tuli tuplahevostelupäivä. Ensimmäisen tunnin menin itsenäisesti ja hieman yllättäen Pavella. Sattui nimittäin niin kummallisesti, että minua alkoi vähän harmittaa, kun näytti siltä, etten olisi osallistumassa tuleviin kotikoulukisoihin. Ratsuvaihtoehdot olivat vähissä, kunnes muistin Paven olemassaolon. Vaikka olemmekin Paven kanssa nyt tauolla, tuntuivat koulukisat kutkuttavan sen verran, että päätin itsenäisellä tunnilla testata, josko voisimme käydä ihan kokemuksen kannalta hurauttamassa kisaradan tai pari.

Tunnin treenit pidin simppelinä. Halusin välttää ylimääräiset kinastelut ja pitää meidät molemmat hyvällä tuulella. Valtaosa tunnista menikin ihan perusratsastuksen parissa. Pyörittelin ympyröitä ja voltteja ja haeskelin Pavea liikkumaan kaikissa askellajeissa asiallisesti. Pave oli alusta alkaen mukavasti yhteistyöhaluisella tuulella, jolloin sen kanssa oli oikeastaan aika kivaa. Se tuntui myös kohtuullisen tasaiselta molempiin suuntiin. Sitä sai vähän nohitella, mutta jokaisessa askellajissa löytyi aina ihan sujuvaa menoa. Päivän hyvä havainto oli se, että alan hiljalleen oppia kantamaan Paven kanssa käsiäni vähän paremmin käynnissä ja ravissa. Laukassa sen sijaan käteni painuvat alas enkä saa kannettua niitä. Istuntapaketti taitaa hajota sen verran laukassa, etten vielä voi siinä keskittyä korjaamaan yksittäistä asiaa.

Perushumputtelun ohella tein pieniä tehtäviä K.N. Specialin ohjelmasta. Hurauttelin muutamat keskiravia tavoitelleet lävistäjät, laukkalävistäjät sekä laukannostot ja pääty-ympyrät ohjelman mukaisesti. Keskiravilävistäjillä ongelmana oli vanha tuttu: Pave rikkoi laukalle, kun yritin saada sitä ravissa eteen. Minun varmaan pitäisi osata pyytää vähän kerrallaan ja olla päästämättä Pavea edestä karkuun. Tällä ajatuksella sain parit asiallisemmat ravilävistäjät. Toki keskiravi oli sangen vaatimaton ja enemmän sinnepäin kuin oikea liike, mutta kyllä siinä tuli eroa harjoitusraviin. Sain lähdettyä ravilävistäjälle hyvin, mutta paluu harjoitusraviin olisi saanut olla vähän selkeämpi.

Laukkalävistäjät olivat Paven kanssa aika helppoja. Sen kanssa ei tarvitse huolehtia muusta kuin laukan säilymisestä, kun vaihtojakaan ei tarvitse pelätä. Pave ei miellä vastalaukkaa kovin kummoisena asiana, jolloin sain tuotua sen asiallisesti lävistäjien loppuun. Pari kertaa Pave tosin oli sitä mieltä, että ravin sijasta tuli jatkaa vastalaukassa. Siirtymiset alaspäin laukkalävistäjien lopussa olivatkin aika kehnoja. Niitä en osaakaan vielä tehdä, joten tämä akilleenkantapää on tiedossa.

Vasen laukka nousi I:stä ihan hyvin, ja pääsimme pari askelta suoraan ennen käännöstä. Pääty-ympyrä sujui vasemmassa laukassa myös ihan asiallisesti, mutta asetus olisi saanut olla selvempi. Oikeakin laukka nousi ihan hyvin C:stä. Toki molempien suuntien nostoissa pyöreys jäi vain haaveeksi, mutta Pave onneksi tasoittui aika nopeasti noston jälkeen. Molemmat laukat pyörivät tällä kertaa aika tasaisesti eikä selviä puolieroja ollut.

Sihtailin vielä muutamat tiet pituushalkaisijalle, ja osuimme niille ihan mukavasti. Loppuravissa annoin Paven venyttää eteen ja alas, minkä se teki mukavasti. Pakko tunnustaa, että yllätyin siitä, kuinka mukavasti meillä meni. Yllättävän tasaista ja sopusointuista. Toki muutamat hirvihetket mahtuivat mukaan, mutta ne menivät pienillä neuvotteluilla ohi. Toki emme tehneetkään mitään kuppi nurin -tehtäviä, kuten esimerkiksi pohkeenväistöjä tai avo- ja sulkutaivutuksia. Perusratsastuksessa tulemme paremmin toimeen, kun kummaltakaan ei vaadita liikoja. Tästä tunnista jäi sen verran hyvä mieli, että ilmoitin meidät sitten kotikoulukisoihin. Kunpa vain osaisin kisoissa ottaa radan oikeasti vain oman kisapääni treenaamisen kannalta enkä aseta kummallekaan meistä turhia paineita. Sillä tavalla saan kisoista huomattavasti enemmän irti.

Pienet pilkahdukset

Torstain toinen tunti meni itsenäisesti. Ratsukseni nappasin Paven. Pää oli tyhjä treeniaiheista, joten tunti meni ihan humputteluksi. Olimme Noran kanssa viritelleet maneesiin puomin ja muutamat kavaletit, joita hyödynsin itsekin tunnin aikana.

Olin ilmeisesti käyttänyt päivän keskittymisannoksen loppuun, ja Pave taisi aistia sen. Tai sitten silläkin oli kerta, kun keskittyminen ei riittänyt kunnolliseen menoon. Pave tuntui vähän jäykältä molempiin suuntiin ja nihkeili paikoin tuntumaa vastaan. Niinpä menimme aina pätkän nätisti, sitten taas pätkän hirveillen. Tasaisuus oli aika kaukana. En myöskään saanut kaivettua Pavesta kovin energistä menoa irti, vaan jokainen askellaji jäi vaisuksi. Koska keskittymistä ei ollut, en jaksanut alkaa selvitellä ongelmaa, vaan jätin asian puolitiehen. Hoh.

Laukassa sitten ylittelin puomia muutaman kerran. Saimme sille ehkä yhden tai kaksi järkevää ylitystä, muuten jäimme kauas tai tulimme lähelle. Sitten päätin tulla vielä muutaman kerran kavalettia kahdeksikolla laukanvaihtoja tavoitellen. Ensimmäisellä kierroksella tulimme kavaletille ihan hyvin, mutta laukat eivät vaihtuneet. Sitten muistin aiemmin saamani ohjeen olla tekemättä hypyssä mitään. Tällä ohjeella tulin kavaletin vielä kerran kahdeksikolla. Lähestymiset olivat hyvät, ja jätin Paven rauhaan. Katsoin ainoastaan selvästi uuteen suuntaan, ja niin vain Pave nappasi kahdeksikolla molemmat laukat. Olen selvästi alkanut tehdä vaihdoista liian ison numeron, kun ne ovat alkaneet tökkiä. Parempi opetella olemaan enemmän hiljaa ja antaa Paven tehdä osuutensa.

Tämän jälkeen päätin viimein mennä Pavella ilman satulaa. Ehtihän tässä melkein vuosi vierähtääkin. Paven selkä ei ollut kaikista miellyttävin istua, vaan kyllä sen kanssa lyhyen humputtelun kesti. Laukasta en haaveillutkaan, vaan menin vain käyntiä ja mummoravia. Ilman satulaa humputtelu toimi meille sangen leppoisana loppuverryttelynä. Sen jälkeen pysäytin Paven, tein matkan maailman ympäri ja lopuksi liu'uin Paven kylkeä pitkin alas. Olipas kyllä päämäärätöntä humputtelua, mutta sentään saimme tehtyä laukanvaihdot kavaletilla, ja menin vihdoin ja viimein edes hetken ilman satulaa. Ne olivat pieniä ja kivoja pilkahduksia, jotka ilahduttivat kovasti.



Videoista kiitos Noralle! Hänen luvallaan julkaistu ääniraidan kera. T. Vikisevä kuski

Humputtelua Hilimalla

Sunnuntaina piti päästä menemään vielä toinen itsenäinen tunti. Sille nappasin ratsukseni Hiliman. Pääni ei tulvinut treeniaiheita, joten tunti menikin perusratsastuksen parissa aika humputtelufiiliksillä. Hiliman kanssa kivaa on se, kuinka tasaisen reippaasti se liikkuu. Sitä tarvitsee hyvin harvoin kunnolla nohitella hommiin. Sen sijaan tammaa saa joskus toppuutella, jotta eteneminen ei mene vain kipitykseksi.

Tunnilla pyörittelin vähän ympyröitä ja menin vain uraa myöten. Tein muutamat pohkeenväistöt käynnissä, ja ne sujuivat ihan hyvin. Hilima on kyllä kehittynyt valtavasti siitä, mitä se oli tallille tullessaan. Väistöt sen kanssa sujuivat niin paljon helpommin kuin miten meillä Paven kanssa meni. Niin vain aiemmasta rönttänästä on tullut asiallinen kouluratsu. Vielä kun elämä väistöissä olisi minulla Pavenkin kanssa yhtä helppoa ja kevyttä.

Tunnin aikana selvä pulma oli kuitenkin se, että Hilima puski vasemman pohkeen läpi. En harmikseni saanut tätä korjattua kunnolla. Yritin kyllä jonkin verran, mutta en varmaan lopulta tosissani. Niinpä elämä oikeassa kierroksessa kaikissa askellajeissa oli paljon helpompaa kuin vasemmassa. Siinä en vain saanut asetusta tai sisäpohjetta läpi, jolloin Hilima hieman valui sisälle. Yritin viedä omaa istuntaani hieman ulkopuolelle ja vartioida sisäpohkeella, mutta Hilima ei vain ottanut vinkkejäni onkeensa. Asetusta en päässyt työstämään edes kunnolla, sillä asetusyritykset johtivat vain selvempään sisälle valumiseen. Pulma jäi nyt ratkaisematta, joten täytyy ensi kerralla olla tarkempi.

Laukassa Hilima oli kuitenkin kiva. Hieman se pyrki kipittämään, mutta oikeassa laukassa malttoi ja tasoittui hetkittäin ihan hyvin. Vasemmassa laukassa vaivasi sama myötäasetuksen puute sekä sisäpohkeen toimimattomuus. Niinpä Hilima vähän oikoi ympyrällä ja valui salakavalasti aina vain sisemmäs. Sentään se ei siinäkään suunnassa alkanut kipittää pahemmin. Oikean ja vasemman kierroksen välillä oli vain valitettava ero. Mieluusti olisin ottanut vasemmassakin kierroksessa yhtä sujuvaa menoa kuin oikeassa, vaan eipä sitä tänään irronnut. Eikä ole edes yllätys. Jos asia ei toimi hitaammassa menossa, vauhdikkaampi askellaji tuskin korjaa pulmaa itsestään.

Loppuravissa sain vähän vielä toppuutella Hilimaa, joka olisi tykännyt kipittää. Se kuitenkin kuunteli paikoin ihan hyvin, ja niin saimme loppuun rennompaakin ravia. Siihen oli hyvä päättää hommat ja hypätä taluttamaan loppukäynnit maasta käsin.

Uusi ratsastusvuosi käyntiin

Sunnuntaina käynnistyi uusi ratsastusvuosi. Koska edellinen ratsastusvuosi päättyi Paven kanssa, piti uusi vuosi tietysti myös aloittaa sen kanssa. Menin siis itsenäisen tunnin Pavella perusratsastuksen ja siirtymisten parissa. Alkuverryttelyn tein kaikissa askellajeissa pitkin ohjin kummempia vaatimatta.

Siirtymisiä tein käynnin ja pysähdyksen sekä käynnin ja ravin välillä. Ensimmäiset pysähdykset onnistuivat meiksi ihan asiallisesti. Pave pysähtyi ilman hiippailua tai kamalaa hirveilyä. Sitten tapahtui jotain mystistä, ja pysähdykset alkoivat venyä Paven vähän vastustellessa. Mitä ihmettä tapahtui? Aloinko yrittää liikaa? Hoksiko Pave, että nyt se kuski jääkin jankkaamaan niitä ällöjä pysähdyksiä ja alkoi nihkeillä? En minä vain tiedä, mutta emme enää päässeet yhtä helppoihin pysähdyksiin.

Siirtymiset käynnin ja ravin välillä sujuivat ihan hyvin. Yritin siirtymisissä raviin huolehtia siitä, ettei Pave kiirehtinyt. Kaukainen ajatus oli siitä, kuinka hevonen raahautumisen sijaan ponnistaisi toiseen askellajiin. Kovin kummoisesti en jaksanut asian parissa pakertaa, mutta siirtymiset käynnistä raviin olivat kohtuullisia. Pave ei kummemmin kiirehtinyt, mutta en toisaalta saanut sitä kovin aktiiviseen käyntiin, josta siirtyminen raviin olisi tullut liki huomaamatta. Siirtymiset alaspäin eivät menneet yhtä nihkeiksi kuin pysähdykset. Huomasin kuitenkin itse retkahtavani käyntiin siirryttäessä. Keskikropan tuki ei säilynyt. Pave teki siirtymiset alaspäin tästä huolimatta aika kiltisti.

Laukassa hurruuttelin pääosin ympyröillä. Yritin pitää Paven kunnon laukassa, mutta välillä jäin itse himmailemaan. Maneesissa laukka tuntuu helposti muka reippaalta, vaikka kentällä sama laukka tuntuisi hitaalta. Muutenkin reippaammassa laukassa hukkaan vähän otteen Paveen, mikä selittää himmailua. Pave laukkasi kuitenkin ihan kohtuullisesti eikä jäänyt humputtelemaan omiaan. Omalta istunnaltani olisin kuitenkin toivonut paljon enemmän vakautta. Nyt tuntui, että seilasin hieman askelten mukana enkä pysynyt niin jämäkkänä.

Loppuravissa en tehnyt enää kummempia. Loppukäynnissä testasin vielä muutamat väistöt jumppa-ajatuksella. Väistöt vasemmalle olivat nihkeitä, oikealle väistöt sujuivat hieman helpommin. Vauhti ei väistöissä päätä huimannut, mutta keskityinkin enemmän väistöaskelten saamiseen. Niissä kun minulla riittää vielä hommaa. Vauhdin säilymiseen voin keskittyä sitten, kun väistöaskeleet tulevat ilman pulmia. Näin käynnistyi tämä ratsastusvuosi. Mitähän se tuokaan tullessaan?

Oikeaan suuntaan

Perjantaina jatkoin edellispäivänä hyväksi havaitsemaani kaavaa: ensin itsenäinen tunti ja sitten maasto. Kahden ratsastuksen päivä siis. Ensimmäisen tunnin menin Akulla, jonka selkään olinkin alkanut suunnitella paluuta. Olihan viime kerrastamme ehtinyt kulua yli viisi kuukautta. Akun kanssa päätin pysyä perusratsastuksen parissa yhdellä puomilla höystettynä. Erityistreeniksi otin keskittymisen myötäämiseen.

Käynnissä ja ravissa pyörittelin paljon ympyröitä asetuksia hakien. Vasemmassa kierroksessa Aku oli hieman sisäohjassa kiinni. Oikeassa kierroksessa sain varoa, ettei Aku mennyt liian mutkalle, joten ulko-ohja piti pitää kädessä. Molemmissa suunnissa keskityin pyytämään asetusta sekä muistamaan myötäyksen. Akua on luonnehdittu oppikirjahevoseksi, joka myötää, kun sille myödätään. Minä taas tuppaan myötäämään vasta, kun hevonen ensin myötää. Akun kanssa oli hyvä opetella toista tapaa. Niinpä en jäänyt halailemaan sisäohjaakaan niin pahasti kuin joskus, vaan tajusin aina asetuspyynnön jälkeen myödätä hieman. Aku vastasi tähän hyvin ja pehmeni edestä. Kun satuin sortumaan vanhaan tapaani eli roikkumaan ohjassa, ei Akukaan antanut periksi, vaan jäkitti vastaan. Olipas opettavaista!

Ravissa ylittelimme yksittäistä pehmopuomia niin suorilla kuin vinoilla lähestymisillä. Aku ravasi mukavan tasaisesti eikä edes tallonut puomia niin kuin olin etukäteen kuvitellut. Saimme tultua puomia hyvillä ja suorilla teillä ilman kiemurteluita tai hidasteluita. Laukassa tulimme puomia niin suorilla lähestymisillä kuin ympyröillä. Aku laukkasi tasaisesti, jolloin kolme askelta ennen puomia oli helppo nähdä. Ympyröillä sain ratsastaa vähän pohkeella, jotta laukka säilyi kaarteesta huolimatta. Samalla sain muistaa istua itse suorassa, jotta en lähtenyt valumaan kaarteen suuntaan.

Puomin tahkoamisen jälkeen palasin vielä pyörittelelemään ympyröitä asetuksia ja myötäyksiä hakien. Aku oli vertynyt mukavasti, jolloin se tarjosi hyvää ravia ja laukkaa. Olin myös itse päässyt vähän jyvälle myötäämisen ideasta Akun kanssa. Niinpä Aku väläytteli pyöreitä, tasaisia hetkiä niin ravissa kuin laukassa. Etenkin oikeassa laukassa Aku loksahti kohdilleen ja tarjosi kiireetöntä, mutta etenevää laukkaa. Siinä tuli juuri se fiilis, että hevonen on oikeasti allani eikä kiirehdi omille teilleen. Vasemmassa kierroksessa saimme taas vähän neuvotella asettumisesta ja ohjassa roikkumisesta (koskien erityisesti minua), mutta tähänkin suuntaan tuli hyviä hetkiä. Tässä kierroksessa korostui erityisesti sisäohjalla myötäämisen merkitys. Kun en roikkunut siinä, ei Akukaan voinut olla siinä kiinni. Asetuspyyntöjä seuranneilla myötäyksillä Aku pehmeni myös tähän suuntaan.

Loppuravissa annoin Akun venyttää ohjan perässä. Kylläpä tosiaan kannatti ottaa Aku ratsuksi, vaikka olen monesti sanonut sen olevan minulle tallin vaikein hevonen. Tänään kuitenkin sain tehtyä myötäyksen kanssa oikeita asioita, ja Aku reagoi niihin mukavan selvästi. Ohjissa roikkuminen ei varmasti lopu nyt kuin seinään, mutta ainakin sain muutettua omaa vaikuttamistani sen osalta. Ihan toivotonta ei siis ole joskus oppia, että maailmassa on muutakin kuin ohjat. Taidanpa toivoa Akua pian uudelleen, niin pääsen jatkamaan näitä treenejä sen kanssa.

Hyviä hetkiä itsenäisesti

Tiistaisen itsenäisyyspäivän itsenäiset ratsastukset eivät päättyneet Hilimaan, vaan ratsastin vielä Paven. Jotenkin osaan ottaa sen kanssa paljon rennommin, kun menen itsekseni. Tämä varmasti johtuu siitä, että saan tehdä juuri niitä asioita, joita haluan. Ei ole pakko vääntää mitään kamalan vaikeaa saati turhautua, jos ei onnistu. Tämän tunnin aiheeksi otinkin perusratsastuksen sekä asettamisen hyvää ja ennen kaikkea rentoa menoa tavoitellen.

Aloitin tekemällä muutamia pysähdyksiä käynnistä. Yritin istua, jarruttaa sulkemalla polvia ja välttää ohjissa roikkumista, jotta Pave ei hirveilisi. Suurta menestystä ei tullut, vaikka Pave lähtikin hidastamaan rentona pysyen. Jokin ennen pysähdystä sai sen kuitenkin aina jännittymään. En ihme kyllä harmistunut tästä, vaan tavoittelin aina vähän vähemmän jännittynyttä pysähdystä. Loppujen lopuksi saimme vähän petrattua, vaikka rentous ei säilynytkään. Siirtymiset pysähdyksestä takaisin käyntiin sen sijaan menivät pyöreän rennosti.

Seuraavaksi siirryin keskiympyrälle, jossa väistätin Paven takaosaa aina parin askeleen verran ulommas. En jäänyt pyytämään väistöä yhtään enempää, ettei Pave alkaisi jäkittää vastaan. Ideana oli saada pari hyvää askelta ja kiittää hevosta päästämällä se kävelemään taas tavallisesti. Onnistuneet väistöaskeleet lyhensivät ja ryhdistivät Pavea mukavasti. Oikeassa kierroksessa väistöaskeleet löytyivät hieman vasenta kierrosta helpommin. Vasenkaan ei ollut varsinaisen hankala, mutta siinä sain tarkemmin napata etuosan haltuun ennen kuin pyysin väistöaskelia.

Tämän jälkeen siirryin raviin ja jatkoin vielä keskiympyrällä tovin asetuksia hakien. Oikea kierros sujui mukavasti, kuten yleensäkin. Vasen kierros on minulle monen hevosen kanssa hankalampi suunta vinosta istunnastani johtuen. Keskityin nyt korjaamaan omaa istuntaani vähän jopa liioitellen. Samalla hain selviä asetuksia vähän jopa johtamalla. Tällä kertaa jokin loksahti paikoilleen, ja vasen kierros tuntui aika asialliselta. Tästä innostuneena lähdin tahkoamaan uraa ja keskihalkaisijaa asetuksia vaihdellen. Ravasimme pitkän sivun myötäasetuksessa ja käännyimme keskihalkaisijalle edelleen asettuneena. Siinä suoristin, vaihdoin asetuksen ja jatkoin toiseen suuntaan samalla tavalla uran kautta keskihalkaisijalle tullen. Pave toimi mukavasti molempiin suuntiin, ja asetuksen vaihtaminen oli helppoa. Olipa kivaa työskennellä asetusten parissa kerrankin aika keskittyneesti.

Laukkaa varten palasin taas toviksi keskiympyrälle. Tavoitteena oli tavallinen laukka sujuvassa myötäasetuksessa. Aloitin oikeassa laukassa. Aluksi se oli hieman hidasta eikä rullannut, joten käytin kevyttä istuntaa apuna. Hiljalleen Pave alkoikin laukata paremmin. Vaihdoin suuntaa ja työstin vasenta laukkaa tovin keskiympyrällä. Asetusta sai haeskella nyt vähän enemmän, mutta omaa istuntaa korjaamalla ja selkeästi pyytämällä löytyi parempaa menoa. Lähdin vielä ympyrältä laukkaamaan koko uraa myöten kevyessä istunnassa. Usutin vähän Pavea, ja se lähtikin laukkaamaan aika kivasti isompaa laukkaa. Olipa kiva laukata pitkästä aikaa maneesissa sujuvasti. Tilaa kun oli enkä alkanut säätää mitään ylimääräistä.

Loppuravissa hurruuttelin vielä kolmikaarista kiemurauraa. Jos asetus ei tuntunut kaaren aikana menevän läpi, pyöräytin ympyrän ennen kuin jatkoin kuviota. Pave ravasi aika mukavasti, ja asetukset menivät ihan asiallisesti läpi. Pyöräyttelin muutamia ympyröitä molempiin suuntiin, mutta mitään kummempaa pulmaa ei tehtävässä ollut. Pääsimme lopettamaan mukavan tasaiseen hetkeen, ja hyppäsin satulasta alas loppukäyntejä varten. Olipa kiva Pave ja kiva itsenäinen tunti! Hermoni pysyvät kasassa hienosti, kun en kerää turhaa stressiä asioista. Ja kun en kerää stressiä, osaan ratsastaa yllättävän rennosti, mikä heijastuu hevoseenkin hyvällä tavalla. Paven kanssa oli tosi kiva treenata tänään. Tällaista fiilistä haluan sen kanssa jatkossakin.

Suomenhevosella itsenäisyyspäivänä

Itsenäisyyspäivän kunniaksi tiistaina oli päästävä itsenäiselle tunnille suomenhevosella. Hilima oli onnekseni vapaana, joten nappasin sen. Pohdiskelin treeniaiheen juuri ennen satulaan nousemista ja päädyin perusratsastukseen ja siirtymisiin.

Tein ensin pysähdyksiä käynnistä. Hilima seisahtui ihan asiallisesti ja odotti pääosin hyvin pyyntöäni lähteä liikkeelle. Muutamia kertoja se ehdotteli itse siirtymistä takaisin käyntiin, mutta uskoi helposti pyyntöni odottaa minun merkkiäni.

Ravi-käynti-ravisiirtymiset tein kolmikaarisen kiemurauran suoristuskohtiin. Hilima ravasi mukavan tasaisesti ja maltillisesti, jolloin siirtymiset alaspäin sujuivat kohtuullisesti. Olisin halunnut niihin kuitenkin vähän enemmän pehmeyttä, sillä paikoin siirtymä oli hieman töksähtävä. Muutamia kertoja sain oman istuntani kuntoon, jolloin Hilima laskeutui ravista käyntiin sujuvan pehmeästi. Siirtymisen jälkeen Hilima jatkoi käyntiä kiirehtimättä turhia, jolloin raviin oli helppo palata rennosti.

Laukassa en tehnyt kummempia, vaan menin sitä muutamia kierroksia molempiin suuntiin keskiympyrällä. Hilima tarjosi tuttuun tapaan reipasta menoa, mutta ei mitenkään häseltäen tai kipittäen. Puolierotkaan eivät olleet kovin suuret. Vasemmassa kierroksessa asetus meni ehkä hieman puolittaisesti läpi, mutta mitään punkemista ei ollut kummassakaan suunnassa. Hain lopuksi vielä vähän rauhallisempaa laukkaa reippaan menon jälkeen. Hilima tajusi pointin ja väläytti muutamat kivan tasaiset laukkapätkät. Hiliman laukkaan on tullut paljon enemmän säädeltävyyttä siitä, mihin se alkuaikoinaan pystyi. 

Loppuravissa annoin Hiliman venyttää ohjan perässä, minkä se tekikin hyvin. Minun tehtäväkseni jäi vähän toppuutella sitä, jos Hilima meinasi lähteä vähän tikkaamaan. Hiliman mentaliteetti lienee se, että kaikki tai ei mitään, joten joskus tammalle saa kertoa, ettei aina tarvitse mennä täysillä. Hilima kuitenkin malttaa hienosti ainakin näin itsenäisesti tyhjässä maneesissa ratsastettuna. Olen taas viime aikoina tajunnut, kuinka kiva se onkaan. Onneksi tajusin toivoa juuri sitä tämän päivän ratsukseni.

Itsenäisestä vähän sitä ja tätä

Perjantain kouluvalmennus vaihtuiitsenäiseen ratsastukseen. Ratsunani oli Pave, ja treeniaiheena oli itsenäisten tuntien bravuurini: sitä sun tätä. Perusratsastusta siis.

Tein ensin vähän pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa. Pyrin olemaan riittävän jämäkkä, mutta ilman turhaa pingottamista. Yritin pyytää mahdollisimman selvästi ja vaatia selkeän reaktion. Käynnissä Pave väistikin aika asiallisesti. Ravissa väistöt loivenivat selkeästi, ja Pave tarjoili hirvimoodia. Neuvottelimme tilanteen aina takaisin rennompaan ennen kuin lähdin taas pyytämään uutta väistöä. Ravin sai hakea aika pieneksi ennen kuin väistöaskeleet lähtivät siinä askellajissa vähän paremmin.

Laukassa hurruuttelin lähinnä uraa myöten ja isoja ympyröitä pyöräytellen. Pave laukkasi alussa hieman kulmikkaasti, joten otin kevyen istunnan apuun ja hurruuttelin siinä menemään. Haeskelin Pavea venyttämään laukassa hieman eteen ja alas, minkä se teki aika mukavasti. Kierrosten myötä laukka alkoikin parantua molempiin suuntiin ja muuttui pehmeämmäksi.

Loppuravissa pyörittelin vielä vähän ympyröitä. Asetus meni taas oikealle läpi, mutta vasemmalle sai työstää enemmän. En tosin ollut kovin ahkeralla tuulella, joten en saanut tätä puolta kuntoon. Saisimme Paven kanssa tahkota vasenta kierrosta joskus ihan urakalla. Meillä molemmilla taitaa siinä suunnassa olla enemmän puuhaa. Alkuun verrattuna Pave vetristyi ratsastuksen aikana kivasti, joten pieni humputtelu teki kuitenkin ihan hyvää.

Aikaa muuhunkin

Viikko ehti hurahtaa pitkälle ennen kuin pääsin taas tallille. Lauantaina hilpaisinkin ratsastamaan Hiliman itsenäisesti. Kenttä oli vettynyt sen verran, että oli mentävä maneesissa. Kävimme käppäilemässä kunnon alkukäynnit pellon kautta. Hilima oli ihana reipas itsensä ja sen kanssa olikin kiva pyörähtää pellolla.

Maneesissa päädyin taas hyvin tuttuun tapaan perusratsastuksen pariin. Pyörittelin ympyröitä ja kiemuroita, tein vähän siirtymisiä sekä testailin muutamia peruutuksia. Hilima oli ensin hieman kiireinen, mutta kun sain sitä vähän pyöristymään, löytyi menoon rentoutta. Kiemuroilla ja ympyröillä hain asetuksia läpi. Asetus vasemmalle löytyi helposti, mutta asetusta oikealle sain haeskella vähän enemmän. Muistin samalla suoristaa vasemmalle kiertyvää istuntaani, mikä kummasti auttoi Hiliman ratsastamista oikeassakin kierroksessa.

Tahkosimme myös kolmi- ja nelikaarisia kiemurauria, joiden suoristuskohdissa tein ensin muutamia pysähdyksiä, sitten muutamia peruutuksia. Pysähdyksissä yritin muistaa valmistella ne ajoissa. Näin tehtynä Hilima tekikin muutamat kivat pysähdykset. Se malttoi myös pääosin seistä ihan hyvin, vaikka pari kertaa ehdottelikin jatkamista heti pysähtymisestä. Peruutukset lähtivät ensin vähän vastustellen, mutta tajusin palkita Hiliman heti yhdestä hyvästä peruutusaskeleesta päästämällä sen taas eteenpäin. Tällä tavalla Hilima alkoi tarjota parempia peruutusaskelia aina vain nopeammin, ja loppuun saimme jo aika sujuvia ja pyöreähköjä peruutusaskelia, joihin olin tyytyväinen.

Laukassa hain vain rennompaa menoa, sillä Hiliman mielestä siinä askellajissa kuului mennä vain vauhdikkaasti. Käytin ympyröitä apuna ja toppuuttelin myös äänellä Hilimaa vähän rauhallisempaan menoon. Kun sain istuttua hiljaa ja ratsastettua puolipidätteet läpi ilman ohjiin roikkumaan jäämistä, tarjosi Hilima tasaisempaa ja pyöreämpää laukkaa. Sitä olikin kiva fiilistellä, sillä olihan siinä melkoinen muutos alun kipityslaukkaan.

Loppuun pyörittelin vielä muutamat kahdeksikot ravissa ja käynnissä. Kun Hilima tasoittui vielä rennoksi, päättyi treenimme siihen. Olipa Hilima kiva! Tunneilla se tuntuu joskus seurailevan liikaa muiden menoa ja häseltävän sen takia, mutta näin ihan kahdestaan se keskittyy kivasti. Hilimassa hyvää on sen oma eteenpäinpyrkimys, jolloin kuskilla jää aikaa keskittyä muihin asioihin. Täytyypä mennä Hilimalla pian uudelleen.

Huoletonta humputtelua

Perjantaina kävin ratsastamassa Paven kevyesti seuraavan päivän estekisoja varten. Alkuverryttelynä kävimme köpöttelemässä peltolenkin, jonka jälkeen menimme vielä toviksi maneesiin. Menin Pavella vajaat kolme varttia perusratsastuksen merkeissä.

Haeskelin asetukset läpi ja kokeilin muutamia alkeistason avotaivutuksia käynnissä. Ilahduttavaa oli huomata, että Pave muisti tehtävän vielä ja teki alkeisavot asiallisesti molempiin suuntiin ilman suurempaa jännittyneisyyttä. Laukkaa otin aika vähän. Hain siinä rentoa etenemistä, ja Pave laukkasikin asiallisesti. Testasin samalla, että Pave myös lähti pyynnöstä eteenpäin, minkä se teki ihan hyvin.

Pave työskenteli tänäänkin oikein mukavasti, ja sain itse ratsastettua taas aika rennosti. Sain korjattua pieniä juttuja enkä stressaillut turhaan. Yritin tietoisesti pitää treenikerran hyödyllisenä, mutta aika kevyenä. Jospa se sellaisena tulikin tehtyä. Ainakin itselleni jäi hyvä fiilis. Niin varmaan myös Pavelle, joka pääsi treenin jälkeen vielä ruohobuffetin kimppuun. Näillä fiiliksillä ja asetuksilla sitten kohti kisapäivää.