Ryhtiä ja pohkeita

Tiistaille tuli ylimääräinen ratsastustunti, kun lähdin kahden työkaverini kanssa jälleen Tuomikosken tilalle meille pidetylle tunnille. Satuin paikalle sopivasti opettajan jakaessa hevosia, jolloin sain esittää toiveen uuden hevosen testaamisesta. Kerroin vielä olevani enemmän ruunaratsastaja, ja sen perusteella opettaja jakoi minulle 2002 syntyneen Taifun-ruunan. Taistona tunnettu ratsu menisi helposti suomenhevosesta, mutta on oikeasti jonkinlainen virolainen yhdistelmä. Säkäkorkeus ratsulla on arvioni mukaan 150 senttiä, ja rungoltaan se on aika kapoinen. Tuli melkoinen poniratsastajaolo tämän kyydissä, kun pohkeet tahtoivat haroa ilmaa, vaikka niitä pyrin tuntumalle taiteilemaan. Opettajana toimi ratsastuksenohjaajaopintoja viimeistellyt uusi tuttavuus.

Aluksi saimme verrytellä käynnissä ja ravissa aika itsenäisesti. Opettaja kertoi Taiston kaipaavan hyvin paljon pohkeita, jotta sen saisi kulkemaan oikein. Taistohan kyllä liikkui ihan kivasti itse, mutta tasaisuuden, taipumisen ja melkein kaiken muun eteen olisin saanut käyttää pohkeita rutkasti enemmän. Alkuverryttely vierähtikin aika hirvimäisissä tunnelmissa Taiston kipittäessä menemään. Opettajalta tuli kommenttia kantaa kädet, pitää ylävartalo ryhdissä, ottaa ohjat lyhyemmiksi ja säilyttää tuntuma sekä saada ne pohkeet tuntumalle ja käyttöön. Hyvin siis uusi opettaja bongasi perusvirheeni.

Tunnin varsinaisena tehtävänä tulimme keskihalkaisijaa, jonka alkupuolelle, keskikohtaan ja loppupuolelle pyöräyteltiin voltit aina vuorosuuntiin. Tehtävää tultiin ensin kokonaan harjoitusravissa. Sitten tehtävästä pudotettiin yksi voltti pois, ja jäljelle jääneet kaksi volttia mentiin laukassa ja muut tehtävästä harjoitusravissa. Harjoitusravissa meno oli edelleen melkoista hirveilyä ja kurvailua. Taisto kuunteli kyllä, mitä yritin siltä pyytää, mutta pyyntöni olivat kovin huteria. Niinpä taipumiset volteilla jäivät aika puolitiehen, vaikka opettaja huomautti niistä mukavan sinnikkäästi. En vain yksinkertaisesti saanut pohkeitani tuntumalle ja tuppasin lannistumaan yrittämisen sijasta. Muutaman kerran sentään sain vähän palasia kohdilleen, ja Taisto palkitsi yritykseni pehmenemällä hieman. Muuten menimme melkoisessa hirvimoodissa jäykistellen. Olipa taas kinkkistä!

Kun kuvioon otettiin mukaa laukka, meno parani aavistuksen verran. Sain istuttua laukassa vähän paremmin toisin kuin harjoitusravissa, jolloin häiritsin Taistoa vähemmän ja sain oltua tuntumalla aina välillä. Taisto nosti laukat ravista aika mukavasti ja hurautti kymmenen metrin voltin helposti. Opettaja tosin muistutti laittamaan Taisto laukkaamaan kunnolla, jotta takajalatkin olisivat töissä. Laukan jälkeen ravi tahtoi olla taas vähän kipitystä, ja välillä pidätteeni eivät juuri menneet läpi. Miksipä olisivatkaan, kun pohkeeni lepattivat taas irti hevosen kyljistä. Laukkahetket olivat silti tunnin parasta antia, vaikka niissäkin pohkeiden puute näkyi enemmän kuin hyvin. Käväisipä mielessä myös ajatus, että tällä ruunalla voisi olla kiva hypätä.

Loppuraveissa yritin vielä saada niin pohkeitani tuntumalle kuin Taistoa rentoutumaan. Pohkeeni eivät vieläkään löytäneet paikkaansa, jolloin Taistokin pysyi aika samanlaisena kuin mitä oli läpi tunnin ollut. Opettaja kyseli fiiliksiä, ja vastasin Taiston olleen mitä parhain hevonen paljastamaan onnettoman pohjeratsastukseni. Tietysti ratsu oli hieman liian pieni minulle, mutta ei sillä auttanut selitellä asiaa sen kummemmin. Menenhän monella muulla koon puolesta minulle sopivalla ratsulla, ja siltikin pohkeidenkäyttö on hyvin puutteellista. Taistosta jäi ratsuna hyvä mieli, sillä se puksutti menemään, vaikka kuski sääti selässä mitä sattui. Työmoraali tuntui tällä ruunalla olevan kohdillaan, kun se niin kiltisti sieti kuskin, joka ei oikein tahtonut osata mitään. Tulipahan taas kerran huomattua, että ratsastus osaa olla melkoisen kinkkinen laji.

Koulutunnilla Tuomikosken tilalla

Tällä viikolla vähän innostuin näiden ratsastusten suhteen. Perjantaina nimittäin lähdin kahden työkaverini kanssa melkein 2,5 vuoden tauon jälkeen Tuomikosken tilalle meille pidetylle koulutunnille. Ratsukseni sain 2003 syntyneen tamman nimeltä Dark Taffy. En huomannut kysellä opettajalta tamman tasosta tai muusta, joten se jäi hämäräksi. Säkäkorkeudeltaan Nasuksi kutsuttu ratsuni taisi olla jotain 160 sentin tuntumassa. Tunnin alussa opettaja kertoi Nasun osaavan mennä sieltä, mistä aita on matalin, joten se oli ihanteellinen ratsu minulle. Joutuisinpa taas yrittämään asiaa nimeltä ratsastaminen.

Aluksi menimme hyvän tovin käynnissä ja ravissa vapaasti ympyröitä ja voltteja pyöritellen. Nasu liikkui ihan mukavasti eikä tuntunut kamalan vinolta kumpaankaan suuntaan. Istuntavirheeni ja ulkopuolen apujen puute tosin vaikeuttivat ympyröiden ratsastamista nätisti. Välillä ympyröillä pyrin kääntämään kunnolla etuosaa sisemmäs, mikä auttoi aina hieman kuvion ratsastamisessa. Ulkopuolen tuntumaan pyrin kiinnittämään huomiota muutenkin, ja välillä se jopa onnistui. Istuntani tykkäsi hajota ihan keventämisessäkin, mikä vaikeutti tuntuman saamista ratsuun. Niinpä menimme enemmän hirvimoodissa kuin kovin rennosti tai pyöreästi. Opettajalta tuli korjauksena ohje kantaa kädet vähän ylempänä sekä pitää katse menosuuntaan, ei hevosen niskaan liimattuna. Tästä asiasta opettaja oli ihanan tarkka ja sinnikäs. Tunnin aikana kuulin hyvin moneen kertaan saman komennuksen, kun olin taas jumittunut tuijottamaan aina yhtä lumoavaa hevosen niskaa. Ehkä otan vinkistä vaarin ja sidon lettini jotenkin niin, että se nykäisee napakasti, mikäli pääni yrittää vajota tuijottelemaan alas.

Verryttelyn jälkeen teimme siirtymiä ravista pysähdyksiin ja siitä takaisin raviin. Tavoitteena oli saada tasajalkapysähdyksiä siten, että hevosen paino olisi takaosalla. Minulle iski tietysti hurja kiire tehdä pysähtyminen, jolloin vain roikuin ohjissa enkä ratsastanut ravia ensin lyhyeksi ja pyytänyt pysähdystä vasta sitten. Niinpä esitimme valuvia pysähdyksiä ja etupainoisia nyykähdyksiä. Nasu pyrki myös hieman ennakoimaan palaamista raviin, jolloin opettaja muistutti esittämään pysähdyksen kunnolla ja rauhassa. Muutamissa pysähdyksissä sain tehtyä valmistelut paremmin, jolloin Nasu pysähtyi hieman kevyemmin eikä pyrkinyt heti liikkeelle. Siirtymiset raviin olisivat voineet olla vielä tietysti parempia, mutta kyllä ne silti olivat toimivampia kuin siirtymät alaspäin. Itseäni harmitti se, että huomasin kyllä, mitä tein väärin, mutta en sitten lopulta osannut korjata sitä.

Laukkaa työstimme kaikki kolme ratsukkoa keskiympyrällä pysyen. Ensin teimme siirtymiä ravista laukkaan ja takaisin ja lopulta myös samat siirtymiset käynnin kanssa. Siirtymät ylöspäin onnistuivat aika kivasti. Nasu reagoi niihin helposti ja nosti pääsääntöisesti laukan ongelmitta. Siirtymät alaspäin olivatkin vaikeampia niin kuin jo aiemmin tunnilla huomasin. En saanut ratsastettua laukkaa lyhyeksi, jolloin yritin siirtää hevosen melkein tuosta noin vain ilman valmisteluja käyntiin. Eihän se tietysti kovin hyvin onnistunut. Muutaman kerran huijasin hieman ja lähdin kääntämään ympyrältä pienemmälle voltille. Nasu lyhensi siinä laukkaa automaattisesti, jolloin pari kertaa onnistuin tekemään aika asiallisen siirtymän käyntiin. Opettaja myös komensi useampaan otteeseen hakemaan oikeasti rullaavaa laukkaa. Monin kohdin en itse edes tajunnut, ettei laukka ollut toivottua. Olen näemmä tottunut köröttelemään, mutta kivaa, ettei sellainen kelvannut opettajalle.

Loppuraveissa sain vähän houkuteltua Nasua rennommaksi ja pyöreämmäksi aina hetkeksi. Pohkeilla sai edelleen ratsastaa melkoisesti ja ulkopuolen tuki oli enemmän kuin toivottua. Tunnin palautteena opettaja neuvoi opettelemaan pois niskan tuijottamisesta, mutta kehui samalla hyvää vaikuttamistani Nasuun. En sitten tiedä, millainen tamma pahimmillaan töistä lintsatessaan on, mutta minun mielestäni se oli aivan kelpo tuntiratsu. Oli mukava olla taas vieraamman silmäparin opetuksessa. En ole aikoihin saanut riittävästi noottia katseestani, vaikka olen aivan varmasti tuijotellut niskaa antaumuksella. Kyllähän minun itsekin pitäisi tajuta olla tuijottelematta sitä, mutta minua saisi piiskatakin tästä pahasta tavasta pois. Tykkään tämän tallin opettajasta, sillä hän kertoo paljon teoriaa opettaessaan eikä vain luennoi, vaan myös kyselee ja pistää miettimään asioita. Osa asiasta on vanhaa tuttua, osa taas vähän uudempaa tai mielestä hiipunutta. Kertauskaan ei ole pahasta, niin pysyvätpähän asiat mielessä.

Kolmannen estekurssin päivä 2: vielä niistä käsistä

Toinen ja samalla viimeinen Tuomikosken estekurssin päivä hujahti ohi Rusakon kyydissä. Polle oli viettänyt yön laitumella ja oli tunnin alussa vähän väsynyt. Alkuverkka oli tänään vähän lyhyempi, sillä aika nopeasti siirryimme ravailemaan useamman puomin suoraa. Siinä tarkoituksena oli säilyttää tasainen ravi kevennyksen kanssa. Homma sujui ihan hyvin, ja kuvio tultiin molempiin suuntiin.

Seuraavaksi puomit nousivat kolmeksi miniristikoksi, joiden jälkeen hevonen tuli pysäyttää. Lähestyminen tehtiin ravissa ja tarkoituksena oli saada hevonen ponnistamaan sen verran, että se vaihtaa laukalle. Ensimmäisellä kerralla tulin Rusakon kanssa löysänä, joten laukka tuli vasta toisen ristikon jälkeen. Pysähtyminen sujui vielä tässä vaiheessa ihan jees. Sitten Rusakko pääsi tehtävästä jyvälle ja liikkui itse ihan hyvin. Sitten sainkin taas tuttua kommenttia käsistäni, kun tuppasin painamaan niitä turhan alas. Toisena kommenttina tuli se, että vaikka on pieni este, kannattaa silti harjoitella myötäämistä eikä jättää käsiä täysin paikoilleen. Pysähtymiset olivat nyt vähän työläämpiä, kun Rusakko olisi mieluusti kipittänyt pidätteistä huolimatta. Ei onneksi pahasti, joten stopit saatiin, joskin vähän aidan avustuksella.

Tämän jälkeen ristikoiden päälle saatiin mennä pääty-ympyrällä ollut pysty. Esteet olivat vieläkin melkoisen maahankaivettuja, sillä niiden korkeus taisi olla hurjat 40 senttiä. Oli kuitenkin mukava päästä ottamaan neljä hyppyä yhdellä kierroksella. Ristikot ylittyivät yhä ihan hyvin, jos ei lasketa sitä kertaa, kun jäin matkustamaan antaen hevosen lipua oikealle. Seuraavaksi kadotin sitten ajatuksen ympyrän kaarella olevan esteen ratsastamisesta. Lähestyminen pystylle tuli ihan hyvin, mutta sen jälkeen valuin ympyrältä reippaasti ulos ennen kuin älysin kääntää. Muutaman epäonnistumisen ja opettajan nootin jälkeen muistin taas ratsastaa, jolloin pystyn reitti meni paremmin. Rusakko oli mukavasti menossa mukana eikä sen menosta tarvinnut sen kummemmin huolehtia.

Lopuksi saimme vielä ristikoiden ja pystyn jatkeeksi okserin. Ensimmäinen kierros meni muuten ihan hyvin, mutta itsestä tuntui, että lössähdin okserilla taas ihan omia aikojani istumaan. Toiselle kierrokselle lähdettäessä päätin kehdata  pyytää opettajalta, että nostaisi korkeutta vähän. Pysty taisi nousta johonkin 60-65 sentiin ja okseri mahdollisesti 60 senttiin. Ei mitään hurjaa, mutta silti paljon jännempää kuin parikymmentä senttiä pienemmän versiot. Pidin sitten tunnin aikana saadut palautteet mielessä ja lähdin matkaan. Ristikot ylittyivät kivasti, pääty-ympyrän pysty myös, joskin olisin voinut olla reitin kanssa edelleen tarkempi ja okserillekin tultiin varsin mainiosti. Tällä kertaa muistin myös pysyä hypyssä mukana enkä lössähtänyt satulaan kesken kaiken. Rusakolla oli todella lystiä mennä tämä pätkä, sillä se laukkasi tasaisen varmasti, jolloin askelten laskeminen oli vaivatonta. Opettajalta tuli myös hyvää palautetta radasta ja vielä maininta siitä, etten ainakaan tämän korkuisella okserilla istuskele omia aikojani satulaan, vaan olen hyvin hypyssä mukana.

Kurssi oli mukava päättää onnistuneeseen tehtävään. Kurssin keskeisin hoksautus oli käsien paikka, sillä jostain syystä ne nyt haluavat kaivautua mahdollisimman alas. Olen iloinen, että katseesta tai istunnasta ei tullut korjauskehotusta, joten ilmeisesti ne olivat hanskassa. Sain myös Rusakon pääosin liikkumaan hyvin esteelle, jolloin meno oli sujuvaa. Voisinpa kyllä toistekin käydä Tuomikoskella hyppelemässä ja mikseipä myös Rusakolla. Polle tuntui toimivan näillä pienillä esteillä varsin mutkattomasti, mikä taas sopisi minunkaltaiselleni ratsastajalle. Hyppynälkä kasvoi taas, joten pitänee taas alkaa katsella, minne voisi taas mennä kursseilemaan. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan!

Kuvista ja videosta kiitos Jennille!

Kolmannen estekurssin päivä 1: kädet ja jalat

Kesän kolmannelle estekurssille lähdin Tuomikosken tilalle Liminkaan. Ratsukot olivat kahdessa neljän hengen pienryhmässä. Enpä ollut älynnyt kysyä kurssia varatessani, minkä tasoisia tehtäviä tulisimme tekemään. Olisi ehkä tämän päivän perusteella kannattanut. Omassa ryhmässäni oli toinen sennu sekä kaksi muistaakseni 10-13 vuoden ikähaarukkaan menevää lasta. Ratsunani oli budjonnyi-rotua edustava, 16-vuotias Rostov, kotoisammin Rusakko. Tallin sivuilla ei ole hevosesittelyitä, mutta sen verran ehdin kysyä opettajalta hevosesta, että kyllä sen ainakin metrin radasta pitäisi selviytyä. Säkäkorkeudeltaan hepo taitaa olla jotain 160-165 cm.

Alkuverkat sai tehdä aika itsenäisesti opettajan seuratessa ja ohjeistaessa. Rusakkoa sai alussa vähän muistuttaa liikkumaan itse, mutta aika näpsäkästi se muisti olevansa tekemässä hommia. Tein alkuun siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin. Polle siirtyi käynnistä kivasti raviin, mutta ravista käyntiin siirtyminen sujui hitaammin. Pyörittelin myös ympyröitä, jolloin opettaja ohjeisti asettamaan ja taivuttamaan hevosta tarkemmin. Rusakko tykkäsi vähän liirata ulos, joten kommentti oli hyvin aiheellinen. Sanomista tuli asetuksissa siitä, ettei käsiä tule viedä kovin kauas toisistaan. Välillä sain Rusakon ulkopuolen ympyröillä hallintaan, jolloin se antoi vähän myöten.

Tämän jälkeen sai nostaa laukan ja verkata siinä. Ympyröillä ulos valuminen paheni hieman, mutta enemmän minulle tuotti vaikeuksia istua laukassa. Ei laukka ollut mitään kummaa, mutta kuitenkin taas omanlaista verrattuna näihin viime aikoina mentyjen hevosten laukkoihin. Kokeilin myös kevyttä istuntaa, johon polle reagoi kiihdyttämällä aavistuksen. Nätisti kuitenkin otti pidätteet vastaan ja rauhoittui taas tavalliseen laukkaan. Laukassa kuitenkin polle yritti alkaa raskaaksi edestä, johon opettaja neuvoi luonnollisesti ottamaan pohkeet avuksi. Ohjeen jälkeen muistin taas ohjien antaa olla vähän enemmän rauhassa ja pyysin hevosta pohkeilla eteen, kun se yritti painaa edestä. Tämä keino auttoi ihan mukavasti.

Sitten päästiin ensimmäiseen tehtävään, joka oli suoralla olleiden kahden puomikaksikon ylittäminen molemmista suunnista. Tehtävä mentiin ravissa siirtyen kahden ensimmäisen puomin jälkeen hetkeksi käyntiin ja siitä takaisin raviin ennen kahta viimeistä puomia. Rusakko humputteli tehtävän mukavan tasaisesti, mutta minulle tuli noottia opettajalta liian alaspainuvista käsistä sekä jaloista, jotka käyntiin siirtymisessä menivät liikaa eteen sen sijaan, että olisivat pysyneet samassa kohtaa. Kädet sain aika nopeasti korjattua, mutta jalkojen kanssa oli työlästä. Kerta toisen jälkeen ne salakavalasti nytkähtivät pysähdyksissä eteen, vaikka kuinka koetin ajatella pitäväni ne paikoillaan. Tähän ongelmaan en ole taas hetkeen törmännyt, joten sitä oli kahta vaikeampi korjata. Hiljalleen taisin onnistua vähentämään jalkojen liikahdusta eteen, sillä opettajalta ei tullut siitä enää huomauttelua.

Seuraavassa ja samalla viimeisessä tehtävässä jälkimmäinen puomikaksikko nousi tunnin ainoaksi esteeksi luokiteltavaksi rakennelmaksi eli noin 30-40 sentin hurjaksi ristikoksi. Ensimmäinen puomikaksikko ylitettiin jälleen ravissa, mutta sen jälkeen nostettiin laukka, jossa pyöräytettiin ympyrä ennen ristikon ylittämistä. Oikeassa kierroksessa homma meni muuten kivasti, mutta muutamat ensimmäiset kerrat hytkyin taas laukassa miten sattuu ja unohdin ulkoavut. Sen seurauksena Rusakko laajensi ympyrää mielensä mukaan, ja opettaja sai taas sanoa aiheesta hajamieliselle kuskille. Vasen kierros sujui laukkaympyrän kanssa paljon paremmin, sillä polle ei puskenut siinä juurikaan ulos. Opettajalta tuli kehuja siitä, että tehtävä sujui tasapainoisesti ja mukauduin ristikolle juuri sopivasti.

Sittenpä tunti loppuikin. Pakko myöntää, että jäi melkoinen harmitus päälle. Ymmärrän kyllä perusjuttujen kertaamisen olevan tärkeää, mutta odotin kuitenkin pääseväni hyppäämään vähän enemmän. Tällä kertaa ei paljoa saanut treenata hyppyyn mukautumista, kun ainoa este oli se ristikko, jonka hevonenkin suunnilleen vain laukkasi yli huomaamatta. Opettajalta tuli loppukommenttina se, että hänestä ratsastustapani sopi Rusakolle, sillä polle oli kuulemma mennyt mukavan rennosti. Väkisinkinhän tästä tuli taas hyvälle mielelle, sillä onhan se kiva, että kuskin lisäksi myös hevosella on hyvä työskennellä.

Peruutuksella pyöreystoiveita ja esteitä päälle

Tänään olikin pollekas päivä, kun ensin kävin ratsastelemassa Helvin ja siitä hurautin Limingassa sijaitsevalle Tuomikosken tallille kahden ratsukon estetunnille.

Helvin kanssa kertailin tiistain oppeja. Peruutuksen jujun nappaaminen vei tammalta hetken, jos toisenkin, mutta lopulta pientä edistymistä tapahtui. Pätkittäin sain käynnissä mukavaa pyöreyttä ja pystyin puolipidätteillä saamaan Helvin taas oikeinpäin. Ravissa homma oli haastavampaa, mutta joitain pätkiä siinäkin meni oikein.

Laukassa puolestaan ei sujunut mitenkään. En käsitä, miksen saa tammaa laukassa pyöristymään yhtään, vaikka houkuttelen, anelen, maanittelen ja suunnilleen kiristänkin. Jäänkö puristamaan pollea jotenkin, enkö anna riittävän selkeitä pyyntöjä vai eikö tamma vain jaksa kantaa itseään laukassa nätisti? Kas siinäpä vasta pulma pohdittavaksi.

Rohkenin myös hyppäämään muutamat esteet Helvillä. Olen hypännyt tammalla aikaisemmin tasan kerran ja silloin vauhtia tahtoi olla vähän liikaa makuuni. Helvi tuntuu tykkäävän esteistä ja tälläkin kertaa se jopa imi esteille. Laitoin kahden esteen suoran, jossa korkeudet olivat alussa varmaan jotain 40-50 senttiä ja myöhemmällä kierroksella ensimmäinen taisi olla jotain 50 ja toinen 65-70 senttiä. Helvi esitteli estepuoltaan oikein mainiosti. Laukka oli hallittavissa, askeleet osuivat hyvin, reitit pysyivät suorina, tamma ei epäröinyt kertaakaan ja hyppyyn oli helppo mukautua. Puomeilla tamma yleensä kopistelee kavionsa moneen kertaan, mutta ehkäpä se vähän tsemppaa, kun ne ovat jo irti maasta. Pitää joskus taas ottaa estehommat uusiksi. Sen verran kivaa meno oli.

Tuomikoskelle päädyin tosiaan työkaverini kutsusta jakamaan hänen tuntinsa. Hevoseksi sain tällä kertaa 13-vuotiaan torinhevosruuna Prints IV:n eli tutummin Reiskan. Polle oli ihan kiva, ei liian reipas, mutta ei liian tervakaviokaan. Ei kummempia metkuja ja totteli aika hyvin kevyillä pyynnöillä.

Homma aloiteltiin alkuverkkojen jälkeen kolmen kavaletin suoralla ensin ravissa, sitten laukassa. Komentona tuli taas pitää katse eteenpäin ja jättää se maan ihailu pois. Lisäksi painoin käteni liian alas ja vielä levitin ne etäälle, jolloin opettaja korjasi taas menoani. Kavaletit menivät ravissa kivasti, laukassa tulin muutamia kertoja liian lähelle, jolloin kolisi. Hyvää oli se, että Reiskan laukka oli kohtuullisen tasaista, jolloin oli helppo laskea kolmen askeleen lähestymiset kavaletille.

Sitten kavaletit kasattiin esteeksi, jota hypittiin molemmista suunnista. Laukka oli hyvä, tasainen ja ennustettavissa, mutta kuski ei muistanut alussa myödätä käsillä. Plussaa kuitenkin siitä, että katse pysyi aika hyvin siellä, missä piti. Kavaletin jälkeen hypättiin pystyä samalla tavalla. Ei oikeastaan kummempia ongelmia.

Lopuksi pompittiin kolmen esteen suora, jossa oli pysty, okseri ja pysty. Esteiden korkeudet olivat jotain turvallisen 70 sentin tuntumassa. Pystyn ja okserin väliin piti pistää neljä askelta ja okserin ja toisen pystyn väliin yksi. Tulin parit kerrat huonosti pystylle, jolloin vauhti sammui ja väliin meni viisi askelta. Jäin myös pari kertaa Reiskan suuhun kiinni, kun en muka tajunnut hypyn lähtevän. Sentään en sukellellut! Yhdessä töppäyksessä hukkasin ohjat kokonaan käsistä ja viimeinen pysty mentiin sitten kädet ilmaa haroen. Onneksi polle sentään hyppäsi piittaamatta kuskin sekoilusta.

Lopulta sain parit kierrokset hyvän lähestymisen pystylle ja väli päästiin neljällä askeleella, joskin kaukaa hypäten. Opettaja kuitenkin kehui sitä, että niinä kertoina olin itsekin oikeasti hyppäämässä enkä jäänyt jarruttamaan hevosta. Plussaa annan itselleni myös siitä, että noina kertoina myös tajusin, milloin heppa lähtee hyppyyn ja sain myödättyä oikein.

Kumma homma, miten varma olo oli hypätä täysin vieraalla hevosella. Reiska vain antoi itsestään sellaisen rehdin kuvan, ettei se noin matalilla esteillä mitään ylimääräistä ala esittää. Itselläkin oli kummallisen luottavainen olo omiin taitoihin. Opettaja ei korjannut kertaakaan istuntaani, vaikka itsestä tuntui, että nousin taas jalustimilla seisomaan. Se oli vähän outoa, sillä aiemmilla yksityisestetunneilla minua puolestaan hinattiin pois sieltä korkeuksista. Tosin jokaisella opettajalla on oma tyylinsä opettaa.

Tunnista jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis. Se antoi uskoa itseeni, jota olen ehkä vähän kaivannutkin. Mielessä käväisi hullu ajatus osallistua oman tallin 70 sentin luokkaan tämän syksyn aikana. Kyllä sen pitäisi nyt jo mennä. Jos ei mene, on syytä alkaa muuttaa oppimisasennetta vähän tehokkaammaksi. Saa kuitenkin nähdä, uskaltaako jänishousuihin pukeutuva heppahullu ilmoittautua kisaan mukaan. Tavoitteena olisi saada puhdas rata, joka on ratsastettu ajatuksella ja nätisti. Mikä olisi pollevalinta? Eiköhän se tuttu Poku olisi ellen saisi Peraan uutta yhteyttä luotua.

Uuden silmäparin huomioita

Kävinpäs sitten aika ex tempore Tuomikosken tilalla estetunnin, jossa oli mukana vain työkaveri. Polleksi sain 16-vuotiaan Wurstin, sukupostista löytyy nimellä Vürst/Firsts tosin ilman kuvaa. Polle oli mukavan rento, temppuilematon, mutta pidätteet olisi minun pitänyt ajaa paremmin läpi. Mutta Wurstin reagointi pieneenkin pohkeeseen oli huippu. Oikeasti ponnistusta eteenpäin, mutta ei mitään kaahotusta.

Uuden opettajan silmän alla olemissa on aina etunsa, sillä hän todennäköisesti bongaa ihan eri asioita kuin viikosta toiseen menoa tuijottava opettaja. Tämä opettaja hoksautti käsieni asennosta (tästä vähän jo tiesin), mutta täysin uutena katseeni suunnan. Se on nimittäin maahan ja liki jatkuvasti. Oli todella vaikea yrittää korjata sitä, sillä tuijottelen ihan huomaamattanikin maahan. Opettajan komennuksilla ja kannustuksilla sain onneksi korjattua tilannetta hieman.

Varsinaiset hyppelyt jäi aika vähälle, sillä suoralla olleita puomeja tahkottiin aika paljon ravissa. Lopulta kuitenkin nämä suoran puomit nousivat ristikoiksi, ja hyppelimme niitä ravin ja laukan kanssa. Wurstilla oli ilo hypätä, sillä polle eteni tasaisesti, ei kiemurrellut mihinkään suuntaan ja hyppyyn oli helppo mennä mukaan. Ei kuulkaas ollut tietoa kyömyselästä, katse pysyi oikeassa paikassa ja kädetkin muistivat myödätä. Jesjes, onnistumisia! Niistä kyllä tulee hyvä fiilis.

Oli jännä huomata, kuinka pienen alkuvapinan jälkeen en muistanut jännittää hyppäämistä. Polle estettä kohti, laukan laskemiset ja hyppy. Sillä mantralla pompimme ihan kivasti ja väliin mahtui toivotut askeleet. Oli kyllä kannattava reissu. Pitää joskus toistekin käydä samassa paikassa.