Viikonloppuleirin 4. tunti: kinastelusta sopuun

Ennen tuntia oli aikaa hempeillä
Tikrun kanssa. Kuvasta kiitos Jennille!

Viikonloppuleirin neljäs tunti meni taas koulun parissa. Ratsukseni sain Dikfordsin eli Tikru-ruunan. Sillä menin aiemmalla kesäleirillä tasan kerran. Tunnilla luvassa oli neljän ratsukon voimin pohkeenväistöjä sekä niiden päätteeksi tehtyjä laukannostoja ravista.

Alkuverryttelyssä Tikru laiskotteli parhaansa mukaan. Mikään tervakavio se ei ollut, kunhan kokeili, voisiko minua jallittaa. Minuahan ei tunnetusti hitaat hevoset haittaa, joten nohittelin Tikrua reippaasti. Tikru päätti sitten vaihtaa laahaustaktiikkansa takaosajumppaan ja nakkeli protestina muutamat pukit. Jos allani olisi ollut iso puoliverinen, olisin varmasti jäätynyt. Mutta Tikrun puolivillaiset pullaponipukit vain naurattivat ja komensin ruunan niiden päätteeksi aina tarmokkaammin eteen. Hiljalleen Tikru alkoi päätellä, että tällä tunnilla joutuisi lopulta töihin. Sitä myöten verryttelyssä kaikissa askellajeissa Tikru alkoi liikkua paremmin, vaikka ei se liitokavioksi silti muuttunut.

Tunnin kuvionamme oli kääntyä keskihalkaisijalle ja tehdä siitä pieni pätkä pohkeenväistöä uraa kohti. Toiselle lyhyelle sivulle päästyämme käännyimme taas keskihalkaisijalle ja teimme jälleen väistöä uraa kohti. Väistöjä teimme käynnissä ja ravissa. Myöhemmin raviväistöjen päätteeksi suoristimme hevoset ja teimme laukannostoja.

Niin käynnissä kuin ravissa tehdyissä väistöissä pulma oli sama. Tikru tahtoi hidastaa eikä aina ottanut väistättävää pohjetta vastaan. Samalla se pääsi vielä pullahtamaan etuosasta mutkalle. Näitä ongelmia sain korjailla melkoisesti, mutta onneksi tahkosimme tehtävää valtaosan tunnista. Hiljalleen väistöt paranivat, kun sain napattua Tikrun etuosan haltuun ja pidettyä sen silti liikkeellä sekä riittävän suorana. Selvempiä väistöaskelia jäin kaipaamaan, mutta en saanut niitä tällä kertaa kaivettua. Tikru olisi varmasti pitänyt ensin suoristaa, sitten pyytää liikettä eteen ja näiden toimiessa ottaa vähän takaisin ja pyytää väistö. Nyt jäin tekemään vähän kaikkea kerralla. Onneksi mukaan mahtui rauhallisempiakin hetkiä, jolloin Tikru pääsi ottamaan parempia väistöaskelia.

Ravista tehdyt laukannostot sen sijaan sujuivat mukavasti. Kunhan siis taas muistin suoristaa Tikrun ensin. Tikru oli kuitenkin hyvin kuulolla ja nosti laukat asiallisesti. Sain valmisteltua nostot useimmiten rauhassa, mikä varmasti auttoi pyyntöjen läpimenossa. Kertaalleen saimme vasempaan laukkaan sangen mukavaa menoa, kun Tikru loksahti kohdilleen ja tarjosi osaamistaan. Laukka rullasi pehmeästi ja nohittelematta Tikrun ollessa pyöreä ja rento. Hetki ei ollut pitkä, mutta sitäkin kivempi. Jotain oli siis tullut tunnin aikana tehtyä oikein.



Loppuravissa Tikru väläytteli vielä parempia hetkiä, joten tunti päättyi hyviin fiiliksiin. Tikru oli kyllä kiva tapaus! Heräteltävä toki, mutta ei mikään mahdottomuus. Se on vain tainnut oppia naruttamaan ratsastajia, jolloin testailee aina uusia kuskejaan. Tämän tunnin sain mennä mukavuusalueella, sillä olen enemmän kotonani heräteltävän kuin kipittävän ratsun kyydissä.

Videot on kuvattu FilmMellä.

Leirin kolmas tunti: Tikrun kanssa hyppelemässä

Leirin kolmannen tunnin piti olla puomeja ja kavaletteja, mutta opettaja yllätti mukavasti ja lisäsi tunnin tehtäviin vielä estelinjan sekä jumppasarjan. Ratsunani oli 2004 syntynyt Dikfords-ruuna eli Tikru. Vähän kesämahaa kasvatellut ruuna on ilmeisesti enemmän koulukäytössä, mutta selviytyy 80 sentin esteradasta kunniakkaasti.

Tunnin alussa sain ratsua vähän pyöristymään ja rentoutumaan hetkittäin. Jarrut löytyivät eikä kaasunkaan kanssa ollut varsinaisesti ongelmia. Asettamisen kanssa olin taas aika varovainen, mistä opettaja hoksauttikin jälleen aiheesta. Tehtävinä oli viime kerralta tuttu kuvio eli puomeja kevyessä ravissa, välissä käyntiin siirtymä ja sitten puomeja harjoitusravissa. Tehtävä sujui ihan kivasti, ja Tikru puksutti menemään tasaisesti.

Puomitahkoilun jälkeen pääsimme pienten hyppelyiden pariin. Opettaja oli tehnyt 17 metrin linjan, johon piti hevosesta riippuen laittaa sopiva määrä askeleita. Meille Tikrun kanssa viisi oli varsin passeli. Tehtävä sujui ihmeen mukavasti, ja kiitos siitä kuuluu ratsulle, joka meni tasaista laukkaa eikä minun tarvinnut kauheasti säätää. Kuviossa oli mukana myös suunnasta riippuen kuvion alkuun tai loppuun kavaletin yli pyöräytetty ympyrä. Siihen tulikin meidän suurimmat ongelmat, sillä Tikru halusi kerta toisen jälkeen loikata kavaletin yli valtavan kaukaa. Lopulta aloin tajuta, että minähän voisin yrittää vaikuttaa hevoseen enkä vain nukkua ja rytkähdellä mukana. Näin jälkikäteen ajateltuna minun olisi tullut ottaa laukka kontrolliin linjan toisen pystyn jälkeen, jotta olisin saanut tuotua hevosen kavaletille paremmin. Nyt annoin ratsuni valita itse laukkansa ja askeleensa, jolloin se teki loikkaratkaisuja. Jälkiviisaus on varmasti hyväksi, vaikka ei se tässä vaiheessa enää lämmitäkään. Onneksi tunnin aikana taisin kertaalleen kuitenkin saada kavaletille kohtuullisen lähestymisen.

Sitten pääsimme jumppasarjalle, joka koostui puomista, kavaletista, kavaletista ja vielä ristikosta lopuksi okseriksi muodostuneesta esteestä. Hyppyjen väliin mahtui aina yksi laukka-askel. Tällä kertaa olin jo vähän herännyt ja sain Tikrua liikkumaan kivasti, jolloin pääsimme hyppyihin ihan kivasti. Oma käsi toimi tänään aika mukavasti, mutta opettaja muistutti olemaan menemättä etuvartalolla liian kenoon. 160 sentin hyppytyyli tekee näemmä taas tuloa ratsastukseeni. Onneksi sain menoa parannettua, ja katsekin löysi opettajan korjauskehotuksen jälkeen oikean suunnan. Lopulta jumppasarjan viimeinen este eli okseri nousi 80 senttiin. Olin innoissani, sillä senkin ylittäminen sujui ilman vaikeuksia. Viilattavaa olisi ollut tosin siinä, että olisin saanut Tikrun tuotua useammin myötälaukassa alas. Onneksi ei ollut kyse radasta, niin en jäänyt harmittelemaan virhettä kummemmin.

Tunnista jäi hyvä mieli, ja tehtävät olivat hauskoja. Tikru keräsi pisteet kotiin olemalla kivan tasainen ja omalla moottorilla liikkuva. Itselle suostun antamaan pisteitä siitä, etten suoristautunut okserilla liian aikaisin ja että käteni liikkuivat varsin kivasti harjaa myöten. Kieltämättä tunnin aikana iski taas halu päästä hyppäämään isompaa, sillä jumppasarjalla isommatkaan esteet eivät jännitä niin paljon kuin radalla. Toiveissani on päästä hyppäämään leirin aikana 70–80 sentin rata, mieluusti ehkä niin, että useampi este on 80 sentissä. Toivottavasti toive toteutuu.

Kuvasta ja videosta kiitos jollekin leiriläisistämme!