Haahuilua hypätessä

Tiistaina lyöttäydyin estetunnin viidenneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain Tupun. Pääsimme treenaamaan askeleen pidentämistä ja lyhentämistä, laukanvaihtoja sekä kaarevia linjoja.

Ensimmäisenä tehtävänä säädimme askelta 20,5 metrin suoralla puomilinjalla. Tupun kanssa saimme väliin askelhaitaria kahdeksasta viiteen. Tavallinen laukka oli yllättäen odottamaani lyhyempää, ja Tupu tikkasi väliin seitsemän askelta. Luulin, että olisimme menneet tavallisella laukalla välin kuudella. Kuuteen ja viiteen askeleeseen Tupua saikin pyytää laukkaamaan selvästi reippaammin. Yllätyin aika valtavasti, että saimme survottua väliin kahdeksan askelta. Ne löytyivät itse asiassa aika helposti, kun vain sain pidettyä Tupun lähestymisessä kuulolla.

Seuraavaksi tulimme kahdeksikolla kahta kavalettia, molemmilla oli puomit ennen ja jälkeen innarivälein. Me Tupun kanssa taisimme tulla tätä pari kierrosta. Tupu vaihtoi kyllä laukan molemmilla lävistäjillä, mutta aina vähän eri kohdissa: ensimmäisellä puomilla, kavaletilla ja jopa vasta toisella puomilla. Vaan vaihtuipa se laukka eikä tarvinnut korjata ravin kautta.

Sitten yhdistimme lävistäjäkavaletit suoraan linjaan, jonka puomit olivat nyt nousseet pystyiksi. Tulimme lävistäjäkavaleteilta kaarevat linjat pystyille. Tätä tulimme Tupun kanssa kierroksen, olisi kyllä pitänyt tajuta jatkaa toinen perään. Tällä tehtävällä kehtasimme nimittäin esittää ristilaukkaa. Laukka ei vaihtunut kavaletilla, mutta jatkoin kaarevan linjan pystylle arvellen laukan korjaantuvan siinä. No ei, puksutimme pätkän ristilaukkaa, kunnes Tupu korjasi itsensä kokonaan oikeaan laukkaan. Toisellakaan lävistäjäkavaletilla laukka ei vaihtunut, joten toinenkin kaareva linja pystylle meni väärässä laukassa. Tällä kertaa Tupu kuitenkin korjasi ja nappasi vasemman laukan jo pystyllä. Ei mikään mallisuoritus, mutta tulipahan mentyä. Kaarevan linjan teissäkin oli aika paljon sanomista. En juuri käyttänyt tilaa hyväksi, vaan vetelimme Tupun kanssa mutkat suoriksi ja esteet vähän vinosti ylittäen.

Loppuravissa pyörittelimme vielä tovin kahdeksikkoa. Tupu yritti kiirehtiä, mutta sain sen malttamaan kohtalaisesti. Enempiä en jaksanut sitä prässätä, kunhan Tupu vain ravasi rauhassa eikä kipittänyt. Tupun kanssa oli kivaa hypellä, mutta tarkkuutta olisi saanut olla enemmän. Nyt vähän haahuilimme menemään vailla kunnon ajatusta. Mutta mentiinpä kaikesta kerralla yli emmekä sentään keilanneet miniesteitä. On se onnistuminen sekin.

Ok+++

Keskiviikkona oli tuplaheppailun vuoro. Ensimmäinen tunti meni esteiden parissa kolmen ratsukon voimin. Ratsukseni nappasin Paven. Alkuverryttelyn sileän osuuden menimme omaan tahtiimme. Pave oli hieman uneliaana, mutta laukassa eteni ihan kivasti. Asetukset ja taivutukset eivät juuri menneet läpi, ja Pave oli jäykkä etenkin oikealle.

Ennen kertaalleen tultua rataa tulimme yksittäisiä tehtäviä: ravipuomeilta ympyrällä hypätylle ristikolle, ristikolta lävistäjäesteelle ja ympyrällä hypätylle kavaletille, suora linja kera lävistäjäesteen ja ristikon sekä askeleen sarja. Puomit ja esteet menivät ihan ok, vaikka opettaja toivoi meiltä laukkaan terävyyttä. Yritin herätellä Pavea, mutta olla päästämättä sitä pitkäksi. Kovin napakkaa laukkaa en löytänyt, mutta pientä petrausta ehkä kuitenkin. Kaikessa säätämisessä menin hassusti unohtamaan tehtävän, jolla oli suora linja sekä sen perään hypätyt lävistäjäeste ja ristikko. Sain muistettua suoran linjan, jonka jälkeen lopetinkin tehtävän tyytyväisenä. Ei muuta kuin perään vielä lävistäjäeste ja ristikko. Askeleen sarja meni ihan ok, vaikka olisin saanut ratsastaa laukan aktiivisemmaksi.

Rata oli noin 70-senttinen: suora linja, lävistäjäeste, pysty, kavaletti, askeleen sarja sekä kaareva linja. Sain Paven laukkaamaan nyt vähän paremmin, ja suora linja meni ihan hyvin. Lävistäjäpysty samoin. Toiselle pystylle ajauduimme lähelle, ja vähän hyydyin. En uskaltanut ratkaista tilannetta, vaan jätin sen Paven hoidettavaksi. Koska ponnistuspaikka ajautui lähelle, nappasi Pave pystyltä puomin takasillaan. No, matka jatkui. Kavaletti meni ok, ja sarjalle saimme tultua nyt sujuvammin. Edessä oli radan päättävä kaareva linja, joka meni hyvin.

Rata oli minulta kaikin puolin asiallinen suoritus. Perisuomalaiseen tapaan totesin, että aika ok. Tunnilla myös hyppäämässä ollut Nora totesi kivasti, että enemmänkin ok+++. Laukka pyöri ihan ok, ja yhtä vaille ponnistuspaikat olivat toimivia. Laukatkin taisivat yhtä tai kahta kertaa lukuun ottamatta vaihtua. Parasta oli kuitenkin se, että ratsastin suunnitelmallisesti enkä vain tärissyt jännityksestä ja heittäytynyt matkustajaksi. Hyppääminen oli taas itse asiassa kivaa. Pave meni jokaisen esteen mutkitta, ja muistin aika hyvin pitää pohkeet lähestymisissä tuntumalla. Se alkaa onnistua kerta kerralta paremmin, mikä on oikein hyvä juttu. Tunti oli taas hyvä kokemus esteiden parissa. Tällaisia hyppytuntien kuuluukin olla.

Mihin se malttaminen jäi?

Perjantaina oli vuorossa estetunti neljän ratsukon voimin. Ratsukseni sain Ekin. Alkuverryttelyn menimme pitkälti itsenäisesti. Eki liikkui ihan ok kaikissa askellajeissa, mutta hyppyjä ajatellen olisin saanut hakea sen terävämmäksi. Tulimme laukassa pari kertaa puomin. Kertaalleen sain Ekin menemään siitä ohi, kun juuri katsomaani kolmea askelta ennen päätin komentaa Ekiä kunnolla eteen. Mihin jäi se viime kirjoituksessani kaavailemani malttamisen ja hiljaa olemisen taito? Vissiinkin talliin. Eki säikähti yhtäkkistä kommennustani niin, että liirasi puomista vasemmalta ohi. Hah kuskille! Tämän jälkeen tajusin hetkellisesti nollata, ja saimme tultua puomin asiallisesti.

Estetreenin menimme kisatyyliin eli muutamat verryttelyhypyt ja sitten jo radalle. Vasemmassa kierroksessa hyppäsimme pystyä, oikeassa okseria. Hypyt olivat ihan ok, mutta opettaja kaipasi laukkaan iskevyyttä. Kevensin istuntaa ja yritin saada Ekin samalla hereille. Ponnistuspaikat näin ihan hyvin, mutta laukka ei lähtenyt pyörimään tasaisen varmasti. Enemmänkin hieman hyytyen ja siitä taas hetken edeten.

Ratamme oli 60-senttinen: pysty, lävistäjätrippeli, kahden pystyn suora linja lävistäjällä, askeleen okseri-pystysarja, kaareva linja pystylle, lävistäjäpysty sekä toinen suora linja pystyltä okserille. Ykkönen ylittyi ihan ok, mutta laukka oli vaisu. Kakkoselle tuli ihan ihmeellinen pellehyppy, kun vauhti loppui kesken. Eki oli onneksi allani, kun laskeuduin korkeuksistani. Tämän jälkeen minulla hirtti tuuppaaminen päälle ja yritin töniä Ekin kolmoselle mistä sattuu. No eihän se lähtenyt, ja taas möngimme esteen vähemmän tyylikkäästi. Kolmoselta pääsimme suoralla linjalla neloselle vissiin ylimääräisen askeleen avulla, kun huonon hypyn jälkeen ei ollut enää mahdollista venyä ehkäpä toivottuun kuuteen askeleeseen. Askeleen sarja meni ihan ok, sen jälkeen tosin taisimme olla ristilaukassa. Meinasin unohtaa kaarevan linjan sarjalta pystylle, mutta hoksin sen sopivasti viime tipassa. Se ylittyi sitten hassun ravipätkän kautta. Matka kuitenkin jatkui yksittäiselle lävistäjäpystylle, joka ylittyi ihan ok. Myös radan viimeinen pätkä eli suora linja pystyltä okserille meni ihan ok, vaikka siihenkin saattoi tulla ylimääräinen askel tai sitten ne toivotut viisi.

Saimme uusia pätkän radasta. Opettaja ehdotti koko rataa, mutta päätin säästää meidän molemmat ylimääräiseltä rääkiltä ja ehdotin tulevani esteet 2–6 eli lävistäjätrippeli, suora linja lävistäjällä, askeleen sarja sekä siitä kaarevan tien päässä ollut pysty. Esteet 2–5 menivät nyt ihan hyvin, ja Eki laukkasi hieman paremmin. Sai sitä toki edelleen nohitella, mutta yritin olla nyt sekoilematta niin paljon tuuppamisen kanssa kuin aiemmalla radalla. Nelosen jälkeen olimme taas jossain ristilaukassa enkä alkanut korjata sitä, luulin sarjan korjaavan sen. Vaan ei, senkin jälkeen menimme jotain rymylaukkaa, jolloin toinen kierros päättyi vähän hassuun hyppyyn pystylle. Vaan onneksi muut esteet menivät ihan ok, joten kyllä tämä toinen kierros oli kuitenkin ensimmäistä parempi.

Siihen päättyivät hyppelyt. Loppukäynnit kävimme peltolenkin kautta. Tunnin jälkeen totesin mielessäni, ettei minua kuulu päästää Ekin kyytiin estetunnille. Minulla näyttää hirttävän tuo tuuppaaminen sen kanssa pahemman kerran päälle. Ei hyvä. Tietysti Eki pitää saada liikkeelle, mutta ei sitä pidä jäädä ajamaan ja päättömästi yrittää hyppyyttää sitä mistä sattuu. Ekille pisteet siitä, kuinka kiltisti se hyppäsi jokaisen esteen, vaikka kuski touhotti selässä vaikka ja mitä.

Sennuleirin 11. tunti: leirin päätös estekisoissa

Sennuleirin 11. tunti ja samalla viimeinen tunti meni tuttuun tapaan leirikisojen parissa. Ratsukseni sain toivomani Alin. Pohdiskelin korkeutta ja päädyin sitten 80 senttiin, sillä toinen valittava korkeus oli 60 senttiä. Arvosteluna oli A.2.0, mutta minun tavoitteenani oli vain asiallinen rata.

Verryttelyn pidin aika kevyenä, sillä Ali oli mennyt tunnin jo alle. Hyppyjä otimme pystylle ja okserille. Pysty nousi kisakorkeuteen eli 80 senttiin, mutta muut hypyt olivat maksimissaan 60 senttiä. Ali liikkui hyvin ja oli aika kevyt. Vähän asetus vasemmalle oli hukassa, mutta sain Alia vähän pehmenemään sieltä. Hypyt menivät ihan ok, vaikka laukka jäi hieman ehkä hitaaksi. Luotin kuitenkin Aliin, joka hyppäsikin jokaisen esteen kiltisti. Mahanpohjaa kehtasi vääntää jonkin verran, mutta yritin rauhoitella itseäni hengittelemällä syvään ja uskomalla siihen, että Ali menee 80 sentin radan vaikka silmät kiinni takaperin.

Meidän vuoromme tuli odottelun jälkeen, joten ravasin ja laukkasin pätkän alkuun. Sitten hengitin syvään, ja niin lähdimme Alin kanssa matkaan. Laukka oli rauhallista, mutta mielestäni riittävän etenevää. Ykkönen ylittyi hyvin, ja Ali nappasi myötälaukan. Kaareva linja kakkoselle meni neljällä askeleella. Kolmoselle tulimme hieman lähelle, mutta este ylittyi puhtaasti. Kolmoselta oli kaareva linja askeleen sarjalle. Se meni kuudella askeleella ihan hyvin, vaikka se tuntui radan vaikeimmalta kohdalta. Askeleen sarja meni ongelmitta. Sen jälkeen olimme ristilaukassa, mutta en huomannut tätä selkään. Niinpä suuntasin viitoselle, joka ylittyi puhtaasti. Siitä oli kaareva linja kuutoselle, jolle pääsimme kuudella askeleella, viimeisin oli vähän lyhyempi. Seiska ylittyi ihan ok, ja edessä oli kaksi viimeistä estettä, kaarevalla linjalla tietysti. Seiskan jälkeen olimme ristilaukassa, mutta jostain syystä en alkanut korjata sitä. Pelkäsin vissiin, että rytmi katoaisi korjauksen aikana. Alia ristilaukka ei haitannut, vaan se hyppäsi kasin rohkeasti positiivisen askeleen kautta ja ennen kaikkea hyvällä ilmavaralla. Ysille eli radan viimeiselle pääsimme viidellä askeleella, ja sekin ylittyi puhtaasti. Jes, nollarata 80 sentin radalta, joka oli kohtuullisen tekninen kaikkine linjoineen. Hyvä Ali!

Maailman paras Ali.

Kisoissa starttasi 11 ratsukkoa, ja me Alin kanssa olimme ensimmäisiä ei-sijoittuneita. Olin niin iloinen! Ali oli radalla aivan huippu ja vei meidät turvallisesti kaikkien esteiden yli. Minua ei enää suorituksen aikana jännittänyt, vaan nautin menosta. Tykästyin Aliin nyt viimeistään ihan täysin. Jos se on aina tällainen kuin tällä viikolla, on se hevonen minun makuuni. Kiltti ja yritteliäs, kaikin puolin ihana. Sennuleiri loppuikin todella hyviin fiiliksiin. Kyllä taas kerran kannatti tulla. Hyvä seura ja hyvät hevoset. Niillä pärjää enemmän kuin hyvin.

Leirin kirjallinen loppupalaute kuului seuraavasti: "Istuntasi on siisti ja ryhdikäs. Ratsastustapasi on rauhallinen ja sinulla on hyvä vaatimustaso niin itsellesi kuin hevoseen. Tarkkaile, ettet levitä käsiäsi liikaa sivuille, jotta tuntuma ei tule liian kovaksi. Muista, että pitkä ohja ei ole sama kuin pehmeä ohja. Pidä ranteet suorassa. Käännä jalkaterät paremmin menosuuntaan, jotta saat pohkeen koko sisäpuolen hyvin käyttöön." Siinäpä hyvä lista asioita, joita muistaa treenata.

Videosta ja kuvasta kiitos Jennille!

Sennuleirin 7. tunti: pääkopan testaus isoilla esteillä

Torstain ensimmäinen ja sennuleirin seitsemäs tunti meni isojen esteiden tunnilla. Esteiden korkeus tosin riippui siitä, mitä kukin kuski halusi hypätä. Ratsukseni sain toivomani Alin.

Alkuverryttelyssä menimme askellajit läpi ja ylittelimme paria kapeaa puomia. Ali liikkui muuten hyvin ja oli aika kevyt edestä, mutta laukassa se pudotteli raville jostain syystä. Puomille emme laukassa osuneet ihan joka kerta, jotenkin laukka jäi vähän vaillinnaiseksi. Taisipa pohjeratsastus vähän unohtua, kun ison hevosen liike tuntui selkään sellaiselta, etten hoksinut prässätä sitä enempää.

Tulimme tunnilla yksittäisiä tehtäviä, joiden esteitä korotettiin. Vaikein tehtävä oli kapeahko pysty. Menimme siitä kerran oikealta ohi, kun minua kehtasi alkaa kammottaa esteen kapeus. Toisella kerralla tajusin, että kyllä siitä oikeasti mahtuu, ja hyppäsihän se Ali sen sitten. Tuollaisia kapeita esteitä pitäisi kyllä treenata. Oppisipa ratsastamaan lähestymisen tarkasti, kun puomissa ei ole leveyttä, jonka varjolla hypätä sen melkein mistä kohdasta tahansa yli.

Muut tunnin esteet olivat kaarevia linjoja kuudella ja kolmella askeleella, kahden askeleen sarja sekä kahdeksikolla hypätyt niin sanottu Hollanti-portti ja okseri muurilla varustettuna. Näistä esteistä muuri oli se, jota lopulta lähdettiin korottamaan. Ali hyppäsi kaikki tehtävät oikein mukavan varmasti. Pari vähän lähelle tullutta ponnistuspaikkaa tosin otimme, mutta maltoin niissä hyvin, ja Ali pääsi sitten ponnistamaan hyppyyn. Puomin ja parinkin keilasimme tunnin aikana alas, kun en saanut Alia riittävästi takaosalle, vaan se jäi vähän etupainoiseksi. Ali kuitenkin hyppäsi rennon varmasti, joten en ainakaan pahemmin säätänyt selässä ja vaikeuttanut siten hevosen menoa.

Lopputunnista muurilla varustettua okseria alettiin hilata kierrosten myötä ylöspäin. Alle sai hypätä halutessaan Hollanti-portin. Itse otin sen aina alle, jotta sain homman kuntoon ja ajatukset kasaan. Suoraan isommalle esteelle tuleminen olisi ehkä ollut liian jännää. Ali liikkui nyt mukavasti ja nappaili esteillä viimein myötälaukkoja, jotka puuttuivat alkutunnin hypyistä. Odotin itse hyppyjä mielestäni ihan hyvin, jolloin Alille jäi rauha tehdä oma osuutensa. Okseri kehtasi näyttää vasta metrisenä jo isolta. Se kuitenkin ylittyi niin tasaisesti, että päätin uskaltaa vielä tulla sen 110-senttisenä. Paikka osui taas kohdilleen, ja Ali hyppäsi niin helposti, etten kekkuloinut kyydissäkään kamalasti. Jes! Koska aiemmat hypyt menivät niin hyvin, kaivautui sisäinen esteratsastajani viimein kuorestaan. Kyllähän me nyt sen okserin 120-senttisenäkin tulisimme! Hitsit, jännitti kyllä vähän, mutta keräsin ajatukseni kasaan. Hollanti-portti meni nätisti, jolloin ehdin vielä henkäistä syvään ja suunnata kohti 120 sentin okseria. Ponnistuspaikka näkyi kauas, Ali laukkasi tasaisesti, ja lähdimme hyppyyn yhtä aikaa rennon sujuvasti. Niin liidimme 120 sentin okserin yli, jesjesjes! Kuten arvata saattaa, virneeni ylsi korvasta korvaan ja taputtelin Alin niin hyväksi, että sillekin jäi varmasti hyvä mieli.



Olipa tunti! Pulppusin sydämiä loppuverryttelyssä ja hymyilin niin, että poskiin sattui. En olisi tunnin alussa uskonut, että arkajalkuuteni takia uskaltaisin mennä metriä korkeampaa. Itse asiassa tunnin alussa päätin, ettei minun tarvitsekaan mennä sitä korkeampaa, jos pääkoppa ei kestäisi. Mutta tällä tunnilla oli taas palaset kohdillaan, erityisesti ratsuna ollut Ali. On se hieno ruuna! Isojen esteiden tunnista tuli minulle isojen esteiden tunti (sivusin omaa korkeusennätystäni), ja siinä on kyllä tämän leirin suurin onnistuminen. 

Videoista kiitos leirikaverille!

Sennuleirin 5. tunti: erikoisempia esteitä

Keskiviikkona sennuleirin päivän ensimmäisellä ja samalla leirin viidennellä tunnilla oli esteitä. Ratsuvalikoimasta ehdittiin napata ajattelemani Helmeri, joten jäljellä olevista valitsin Alin.

Alkuverryttelyssä hyödynsimme puomeja ravissa ja laukassa. Ali liikkui mukavasti ja oli aika tasainen molempiin suuntiin. Yritin muistaa istua itse ryhdikkäänä, etten veisi Alia etupainoiseksi. Viime vuodelta muistelin Alin saaneen kiskaistua minut helposti etukenoon. Nyt se ei harrastanut kiskomista, mutta oli kyllä hieman etuosallaan, jos en erikseen muistuttanut sitä kantamaan itseään. Laukka rullasi kivasti. Ison hevosen kyydissä pohdiskelin hieman, menimmekö liian hitaasti, mutta tulin johtopäätökseen, että laukka kulki.

Tunnin teemana oli maltilliset erikoisesteet. Kentällä oli laine, vesimatto ja portti. Verryttelyhypyt otimme yksittäiselle pystylle, ja hypyt sujuivat hyvin. Alin laukka tosiaan vei eteenpäin, ja opin sen aika nopeasti, jolloin ponnistuspaikatkin löytyivät. Pystyn lisäksi tunnin aikana tulimme kahden askeleen sarjaa, yksittäisiä erikoisesteitä sekä niitä kaarevan linjan päässä olleelle trippelille yhdistettynä. Loppuun hyppäsimme lyhyen radan, jolla oli askeleen sarja, laineokseri sekä trippeli.

Alin kanssa ponnistuspaikat löytyivät tosiaan hyvin, jolloin hypyt olivat sujuvia, ja sain mukauduttua niihin omasta mielestäni ihan hyvin. Trippelillä kiirehdin tosin hieman suoristautumisen kanssa. Pohkeeni kuitenkin pysyivät aika hyvin paikoillaan, sillä muistin pitää ne hypyissä tuntumalla. Alin satulassa oli myös leveämmät jalustimet, ja ne taisivat osaltaan auttaa. Alin kanssa kivaa oli erityisesti sen tasaisuus. Se ei ryykännyt eikä hyytynyt, vaan rytmi pysyi läpi tunnin aika kivasti samanlaisena. Erikoisesteistä se ei piitannut, vaan hyppäsi jokaisen esteen tuosta noin vain. Petrattavaa minulla olisi ollut siinä, että olisin saanut Alia vielä enemmän edestä ryhdikkäämmäksi ja erityisesti heti hyppyjen jälkeen. Sarjalla esimerkiksi Ali pääsi pari kertaa venähtämään, jolloin b-osa tuli nopeasti vastaan. Kertaalleen otimmekin siltä puomin mukaan. Ali ei onneksi pahastunut siitä. Muutoin meillä mielestäni synkkasi Alin kanssa mukavasti. Selästä se tuntui juuri pitkille koivilleni sopivalta eikä minua edes "huimannut", vaikka olenkin tottunut menemään pienemmillä hevosilla.



Tämäkin estetunti teki tehtävänsä, sillä hyppääminen oli taas kerran kivaa. Toki minua vähän jännitti, mutta jälleen vain sen verran, ettei se haitannut menoa. Ali keräsi pisteet kotiin olemalla oikein mukava hyppykaveri. Sen kanssa ehti myös ajatella elämää ennen ja jälkeen estettä, mikä on aina hyvä merkki. Estekorkeudet pysyivät maltillisena, maksimikorkeus taisi olla 75 senttiä, jos sitäkään. Mutta eipä niitä senttejä kannata nyt miettiä. Vasta sitten, kun hyppyhommat alkavat rullata kerrasta toiseen varmemmin.

Videoista kiitos leirikaverille!

Sennuleirin 3. tunti: ensimmäinen estetunti

Tiistaina sennuleirin kolmannella tunnilla oli esteitä. Pohdiskelin etukäteen ratsuvaihtoehtoja, mutta mieleeni ei juolahtanut mitään kovin suuria ajatuksia. Ratsulistaa kuunnellessani nappasin sieltä sitten ratsukseni Patun.

Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi. Patu hakeutui itse kivasti pyöreäksi, mutta sai sitä vähän ratsastaa pohkeella. Muutoin se tuntui sangen mukavalta molempiin suuntiin. Ehkä vasemmassa kierroksessa sitä sai hieman enemmän houkutella asettumaan, mutta suurempaa vaivannäköä ei tarvinnut. Ravi tosin oli minun heikolle istunnalleni hieman työlästä, muutoin olisin varmasti alkanut haaveilla myös koulutunnista Patun kanssa.

Tunnin aikana hypimme yksittäisiä tehtäviä. Pisin loppuun hypätty tehtävä oli kolme hyppyä eli lyhyillä tehtävillä menimme. Tulimme tunnilla niin kavalettia kuin suoraa linjaa sekä yksittäisiä esteitä pari kappaletta putkeen. Suoran linjan esteet olivat pystyjä, okserit olivat lävistäjällä ja pitkän sivun suuntaisesti.

Huomasin jo kavalettihypyillä, että istuntani jarrutti Patua, ja se valitsi ponnistuspaikan siten lähelle. Sitten tajusin hyödyntää este- ja kevyttä istuntaa, jolloin Patu pääsi liikkumaan paremmin. Se hoksasi, että viimein kuski tajusi antaa sille tilaa liikkua. Patun kanssa meno olikin kaikin puolin varmaa. Tiesin sen jo ennakkoon pienillä esteillä tasaiseksi hyppääjäksi, joten en edes kamalasti jännittänyt. Hieman mahanpohjaa kutkutti, mutta täysin siedettävissä rajoissa. Sitäkin enemmän nimittäin iloitsin taas hyppäämisen kivuudesta.

Korjattavia asioita tunnilla oli Patun pitäminen suorana niin esteelle tultaessa kuin sen jälkeen. Patu haki tilaa vähän ulkoa, mikäli en huolehtinut suoruudesta. Oma mukautuminen oli kunnossa, vaikka jalustimet jätin ehkä reiän tai kaksi liian pitkiksi. Opettaja vinkkasi suoristamaan jalkateriä, jotka osoittivat liian sivulle. Tämä on yksi perusongelmistani, jota en toistaiseksi voi korjata. Jos käännän jalkaterät eteenpäin, puristuvat polveni satulaan kiinni. Jalkani ovat sen verran jäykät, etten saa niitä muutoin. Niinpä jalkaterien uloskiertymisen myötä polveni pysyvät paremmin irti satulasta. Yritin vähän fiksata tätä, mutta myönnän, että sivuutin kommentin pääosin oman tietoni takia.

Kivaa oli se, että kun sain omaa istuntaani kevyemmäksi ja muutaman toiston alle, rentouduin ja Patukin pääsi liikkumaan paremmin. Se heräsi hommiin ja alkoi selvästi vähän imeä esteitä kohti. Ponnistuspaikat paranivat heti, ja aloin nähdä ne helposti. Niinpä parit edelleen lähelle tulleet paikat eivät haitanneet, sillä niihin osasi varautua. Muutaman paikan ratsastin myös selvästi itse vähän lähemmäs, sillä muutoin olisi pitänyt ottaa roikaisuhyppy. Patun kanssa tuntui, että se valitsi itsekin mieluummin paikan hieman lähempää estettä kuin hieman liian kaukaa. Suoran linjan välin saimme tultua jokaisella kerralla oikein, ja laukatkin napsahtivat hypyissä toivotusti paria ristilaukkaa lukuun ottamatta. Esteiden korkeus ei kammottanut, sillä hyppäsimme maksimissaan 75 senttiä, jos sitäkään.



Tunnista jäi siis kaikin puolin todella hyvä mieli. Patu, tuo tätiesteratsastajien sankari. Olipa se kyllä oivallinen valinta tälle tunnille. Ihana hypätä, kun pystyy miettimään omaa vaikuttamista eikä vain jäädy satulaan matkustamaan. Kyllä se hyppääminen oikeilla tekijöillä on edelleen tosi kivaa!

Videoista kiitos leirikaverille!

Aikaa ajatella ja korjata

Sunnuntaille tarjolle tuli estetunti ja olihan sille osallistuttava. Ratsukoita oli yhteensä kolme, ja ratsukseni sain Gian. Alkuverryttelyssä kävin askellajit itsenäisesti läpi. Pyrin ratsastamaan Giaa alusta alkaen vähän pyöreämpää menoa tavoitellen. Onnistuin saamaan sellaista matalahkoa pyöreyttä, mutta en saanut viriteltyä Giaa ryhdikkään pyöreäksi. Giaa sai myös hieman nohitella, mutta laukassa meno alkoi jo sujua.

Tunnilla hyppäsimme muutamat yksittäiset tehtävät, kunnes tulimme niiden pohjalta kasatun radan kahdesti. Yksittäisinä tehtävinä tulimme ympyrällä pystyä, kaarevia linjoja kahdeksikolla ja askeleen sarjaa. Tehtävät menivät hyvin, ja laukanvaihdot onnistuivat joko suoraan hypyissä tai lennosta pian hypyn jälkeen. Muuten sain kiinnittää huomiota siihen, että ratsastin Giaa myös ennen ja jälkeen esteitä. Gia kun pääsi vaivihkaa vähän pitenemään, jolloin ponnistuspaikat ajautuivat hieman lähelle. Tsemppasin myös käsien rentouden kanssa.

Lopuksi hyppäsimme noin 70 sentin radan kahdesti: kahden pystyn suora linja, okserin ja pystyn kaareva linja, askeleen sarja sekä pystyn ja kavaletin kaareva linja. Ensimmäiselle kierrokselle lähdimme aavistuksen hitaassa laukassa. Tämä aiheutti kaksi liian lähelle tullutta ponnistuspaikkaa, joista Gia joutui melkein kiipeämään hyppyihin. Hyvää oli kuitenkin se, että tajusin noiden tilanteiden jälkeen ratsastaa laukkaa hieman eteen, jotta eteneminen löytyi taas emmekä jääneet himmailemaan liikaa. Laukanvaihdot tulivat jälleen joko suoraan hypyissä tai nopeasti lennosta niiden jälkeen korjaten.

Toiselle kierrokselle tajusin lähteä selvän korjausajatuksen kanssa: Giaa pitäisi muistaa ratsastaa pohkeella, mutta olla päästämättä edestä pitkäksi. Lisäksi päätin yrittää muistaa tehdä radan aikana pieniä tarkistuksia, että Gia pysyi kuulolla. Rata menikin nyt tasaisemmin, vaikka aloitin sen häröilemällä suoran linjan ykköseltä kakkoselle. Yritin tulla sen nyt toivotusti viidellä, kun ensimmäisellä kierroksella laitoimme siihen kuusi. Ponnistuspaikka ykköselle ajautui kuitenkin hieman liian lähelle enkä saanut Giaa venyttämään, vaikka pyysin sitä hypyn jälkeen eteen. Saimme kuitenkin rytmistä kiinni, ja väli meni kuudella askeleella ihan ok. Tämän jälkeen tsemppasin paremmin, ja loppurata sujui asiallisesti. Kivaa oli se, kuinka ehdin ajatella ennen estettä sekä tehdä tarvittavia korjauksia heti hypyn jälkeen. En jäänyt siis miettimään pelkästään tulevaa hyppyä, vaan muistin ratsastaa esteiden välissä. Mukava onnistuminen, sillä joskus tuntuu, ettei radalla ehdi ja muista edes hengittää.

Loppuun saimme tulla vielä suoran linjan nyt viimein sillä viidellä askeleella. Yksittäisenä tehtävänä sain keskittyä vain siihen, jolloin hain Gian heti sopivaan laukkaan. Ponnistuspaikka ykköselle tuli nyt hyvään kohtaan, ja pienen kannustuksen kera Gia meni välin kepoisasti viidellä askeleella. Siihen päättyivät tunnin hyppelyt, ja loppukäynnit kävimme käppäilemässä peltolenkin kautta. Tunnin jälkeen oli taas ilo huomata se, etten ollut jännittänyt tunnin aikana ollenkaan. Sen sijaan tunsin olevani tutuilla vesillä ja kaiken huipuksi nautin hommasta. Gian kanssa on kyllä ilo hypätä. Se on niin konkari siinä hommassa, että kuskikin voi kuvitella osaavansa jotain.

Kertauksen hyvä anti

Lauantaina vuorossa oli estetunti. Ratsukseni sain Paven ja tunnin jaoin ylellisesti vain toisen ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan viime keskiviikolta tuttua jumppasarjaa, jolla oli kolme ravipuomia, kolme innaripystyä sekä askeleen välein esteet, jotka lähtivät ristikoista ja muuttuivat lopulta pystyksi ja okseriksi. Välit olivat edelleen tarkoituksella hieman lyhyet, jotta hevoset joutuivat jumppaamaan enemmän eivätkä voineet mennä hyppyjä laakana.

Alkuverryttelyssä ravailimme ensin itsenäisesti. Annoin Paven ravata alussa ihan vain ajatuksella etenemisestä enkä puuttunut sen tarjoamaan hirvimuotoon. Ährään tunnetusti liikaa ohjalla ja unohdan ne pohkeet, joten päätin kokeilla lähteä liikkeille pohkeista ja ottaa ohjat peliin myöhemmin. Pave liikkuikin ihan kohtuullisesti, vaikkakin väärinpäin. Kun lähdin hakemaan samaa liikettä tuntuman kanssa, yritti Pave heti hidastaa. Enemmän siis pohjetta, vähemmän ohjaa, vaikkakin tuntuma silti pitäen. Siinäpä minulle opettelemista. Laukassa tulimme kolmikaarista kiemurauraa, jonka suoristuskohdissa oli kavaletit. Päätin tulla tehtävää kevyessä istunnassa ja testata, liikkuisiko Pave siten paremmin. Ja kyllähän se liikkui. Ponnistuspaikat löytyivät mukavasti, ja Pave nappasi joka ikisen laukan kavaletilla oikein. Jes! Olenhan minä tiennyt, että Pave on hyvä vaihtamaan, mutta enpä silti aina saa sitä niitä vaihtoja tekemään. Vaan nytpä sattui kaikki kohdilleen.

Sitten siirryimme jumppasarjan pariin. Lähestymiset teimme ravissa, ja muistin viime kerran perusteella tulla tehtävälle pyöreässä ravissa. Olimme tainneet Paven kanssa molemmat haudutella viime kerran oppeja, sillä tänään tehtävä sujui alusta alkaen aika kivasti. Niin ravipuomit kuin innaripystyt sujuivat kerta toisen jälkeen asiallisesti. Välillä sain kannustaa Pavea hieman äänellä, jotta se ponnisti jokaisen esteen hyvin, mutta isoja rohkaisuja se ei tarvinnut. Kertaalleen okserin tultua mukaan Pave ei aivan jaksanut nostaa jalkojaan ja rymisteli, mutta pysyi onneksi pystyssä ja oppi virheestä. Tämän rymistelyn jälkeen se korjasi hienosti ja tuli jumppasarjan nyt jalat hypyissä hyvin nostaen. Koska Pave hanskasi lähestymisen ja esteet itse hyvin, minulle jäi kaivattua aikaa miettiä omaa mukautumistani. Pohkeet pysyivätkin paremmin tuntumalla eivätkä jalkani siten heilahdelleet hypyissä niin pahasti kuin joskus. Opettaja hoksautti myös myötäämään hieman selvemmin, ja tätäkin asiaa ehdin hypyissä korjata. Vähän ehkä meni liioittelun puolelle, mutta ainakin tuli muutosta. Siitä on hyvä hakea sitä kultaista keskitietä.

Loppukäynnit hoituivat peltolenkin kautta. Olipa kiva tunti! Oli niin mukava huomata, miten samalla viikolla hankaluuksia tuottanut tehtävä sujui nyt niin paljon paremmin. Kertaus on opintojen äiti. Jumppasarjan okseri nousi 80 senttiin, ja se oli omalle päälle aivan hyvä korkeus. Olisimme saaneet tulla isompanakin, mutta päätin, että tuo korkeus riittää meille tällä kertaa. Ei pidä haukata liian isoa palasta kerralla. Pave oli muutenkin tehnyt hommansa niin hyvin, etten hennonnut vaatia siltä enää enempää. Me vedimme tänään hyvin, hyvä me!

Hyppyjumppaa

Keskiviikkona olin neljäs ratsastaja estetunnilla, jonka aiheena oli jumppasarja. Ratsukseni sain Paven. Sille tekeekin hyvää jumpata esteillä, sillä se tykkää vähän roikottaa jalkojaan ja tehdä laakeita hyppyjä.

Alkuverryttelyssä ravasimme ja laukkasimme lyhyen sivun suuntaisesti olleita puomeja. Pavea sai vähän herätellä, mutta liikkui se lopulta ihan ok. Ravissa puomit menivät kohtuullisesti. Laukassa hukkasin paikoin ponnistuspaikkoja, mutta Pave hoiti useimpina kertoina tonttinsa ja sovitteli askeleet rikkomatta raville. Teimme puomeilla myös suunnanmuutoksia laukassa. Taisimme saada kertaalleen molempiin suuntiin puhtaat vaihdot. Pari kertaa taas sain Paven korjaamaan ristilaukan kokonaan vasempaan laukkaan. Ristilaukan korjaus oikeaan laukkaan ei onnistunut. Paven kanssa näitä vaihtoja voisi harjoitella enemmänkin. Se vaihtaa kohtuullisen näppärästi, kunhan laukka vain sujuu.

Sitten siirryimme jumppasarjan pariin. Kokonaisuudessaan sillä oli kolme ravipuomia, kolme innaripystyä sekä pysty ja okseri askeleen väleillä. Askeleen päässä olleet pysty ja okseri tulivat loppupäässä vasta mukaan. Koska tunnilla oli myös kaksi ponia, olivat niin innari- kuin askeleen välit vähän lyhyempiä. Hevoset pääsivät siis jumppaamaan kunnolla kinttujaan nostelemalla. Tehtävälle tultiin ravissa.

Tehtävän haastavin osuus oli tulla jumppasarjalle tarmokkaassa, mutta lyhyessä ravissa. Alkuun esitimme hirvimönkimisravia, joka aiheutti sangen kamalia kompasteluita esteille. Urheasti Pave kuitenkin loikki aina jokaisen yli, vaikka itse jo pelkäsin, että teemme kuperkeikan. Opettaja vinkkasi sitten hakemaan Pave pyöreään raviin ja tulemaan samalla meiningillä lähestyminen. Tämä kikka otti ja auttoi. Pontevuutta ei niinkään tullut lisää, mutta Paven oli helpompi selvittää puomit ja hypyt, kun se oli vähän enemmän oikeinpäin eikä aivan väärään suuntaan jännittynyt. Neuvon jälkeen tehtävä alkoikin sujua. Oma mukautuminen oli vähän puutteellinen, sillä aiempien kompastelujen jälkeen innaripystyt vähän jännittivät. Pave kuitenkin tsemppasi kierros kierrokselta ja selvitti tehtävän aina vähän paremmin. Lopussa okseri nousi 80 senttiin, ja loikimme senkin kierroksen asiallisesti maaliin. Siihen loppuivatkin tunnin hyppyjumpat.

Loppuravissa hain vielä Paven venyttämään ohjan perässä. Jumppa oli tainnut vähän notkistaa sitä, sillä ravi rullasi alkutuntia paremmin. Olen kyllä aina tykännyt jumppasarjoista, sillä niissä yleensä ehtii miettiä omaa mukautumista. Tänään tosin piti vähän miettiä (ja huolehtia) hevosenkin puolesta. Kompuroinnit kuitenkin opettivat Pavea, ja kaikeksi onneksi se alkoi tajuta tehtävän idean ja nostella jalkojaan paremmin. Kerrassaan hyödyllinen tehtävä.

Kiva hyppytunti

Lauantaina lyöttäydyin estetunnille, jolla ratsukoita oli loppujen lopuksi vain kaksi. Vaihdoin ratsuni myös lennosta. Alun perin minulla piti olla Tupu, mutta nappasin kuitenkin Paven. Tunnilla teimme niin laukanvaihtoja kavaleteilla kuin hyppäsimme suoraa ja kaarevaa linjaa.

Alkuverryttelyssä ravasimme suoran ja kaarevan linjan puomeja. Pave tuntui hieman hitaalta ja tykkäsi hirveillä. Nohittelin sitä, mutta en saanut sitä kovin hereille. Puomien yli pääsimme kyllä, mutta hieman kolistellen. Tajusin kuitenkin olla tuuppaamatta Pavea enää puomeilla, vaan yritin herätellä sen aina ennen ja jälkeen. En halunnut häiritä sen työrauhaa tuuppaamalla vielä puomien aikana.

Yksittäistä kavalettia tulimme kahdeksikolla vaihdellen sillä laukkoja. Ponnistuspaikat tulivat kivasti, vaikka laukka oli hieman uneliasta. Pave kuitenkin nappaili liki kaikki laukat oikein. Pari kertaa se laskeutui ristilaukassa, mutta korjasi itse. Kertaalleen yksi ristilaukka piti korjata ravin kautta. Olipa kiva, miten helposti laukat vaihtuivat tällä kertaa.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa laukassa suoraa linjaa, jolla oli innarivälein kolme puomia ja hiljalleen nouseva ristikko. Välit olivat lyhyehköt ja ideana oli saada hevosia vähän lyhentämään ja nostamaan jalkoja. Laukan piti olla siis pontevaa, mutta lyhyttä. Sen hakeminen olikin hankalaa, kuten aina aiemminkin. Saan parhaimmillani lähinnä lyhyttä ja ponnetonta laukkaa. Puomit kuitenkin tekivät tehtävänsä, ja Pave tajusi aina itsekin, ettei niitä voinut vain jolkotella. Mukaan mahtui muutamia hyppyjä, jotka tuntuivat selkään kivan pyöreiltä. Pave joutui siis vähän nousemaan sen sijaan, että se olisi hypännyt laakana. Tehtävällä hyvää oli se, että ehdin miettiä myös omaa mukautumistani sekä yrittää pitää pohkeet hypyissä tuntumalla, jolloin jalkani eivät aina heilahtaneet niin kamalasti.

Tämän jälkeen tulimme ensin oikeassa ja sitten vasemmassa laukassa kaarevalla linjalla olleita puomeja ja pystyjä. Oikeassa laukassa tultuna ensin oli kaksi pystyä ja sitten kolme puomia. Pystyjen sekä pystyn ja ensimmäisen puomin välit olivat yhdeksän metriä, ja tulimme ne kahdella askeleella. Oikeassa laukassa oli ensin hieman hakemista tien ja laukan kanssa, että sain ne sopivaksi. Meinasimme ensin jäädä kahdella askeleella jopa liian kauas, vaikka kuvittelin välin tosi ahtaaksi. Homma parani kuitenkin, kun yritin taas miettiä sitä lyhyttä, mutta kuitenkin pontevaa laukkaa sekä kääntää tehtävällä sopivasti. Vasemmassa laukassa tie löytyi kivasti, ja tehtävä sujui aika hyvin. Kertaalleen tosin ponnistuspaikka ensimmäiselle puomille ei sattunut ollenkaan kohdille, ja Pave joutui harppomaan. Se ponnisti ensimmäiselle pystylle kauempaa, ja jäin matkasta. Perunasäkkeilystäni huolimatta Pave selvitti pystyjen välin kahdella askeleella ja hyppäsi toisenkin pystyn, vaikka ohjat roikkuivat pitkänä, ja minä olin kaikkea muuta kuin menossa esteen yli. Olin jo varautunut ohimenoon ja oikeastaan antanutkin sille luvan tapahtuma, mutta niin vain Pave päätti tehdä tehtävän kiltisti loppuun.

Yhdistelimme tehtävät ja kavaletin yhdeksi kokonaisuudeksi. Vasemmassa laukassa kaarevan linjan puomit ja pystyt, siitä suora linja, kavaletilla laukanvaihto ja sama kavaletti toisesta suunnasta laukanvaihdolla. Kaareva linja meni ihan asiallisesti, kun osuimme heti ensimmäiselle puomille hyvin. Suoralla linjalla tajusin olla posottamatta ja yritin pitää Paven lyhyemmässä laukassa. Se meni myös ihan hyvin. Kavaletille oli pidempi pätkä, jonka aikana Pave pääsi vähän punkemaan vasemmalle. Tulimme kavaletille vähän oikaisten, mutta laukka vaihtui siinä kuitenkin toivotusti oikeaan. Jäljellä oli enää kavaletti oikeassa laukassa vaihdon kera. Sekin onnistui, ja näin pääsimme päättämään tunnin hyppelyt onnistuneeseen laukanvaihtoon kavaletilla.

Hyppelyiden päätyttyä tajusin todella ilahduttavan asian: minua ei ollut pelottanut tai kunnolla edes jännittänyt kertaakaan tunnin aikana. Vau! Yleensä kehtaan tutista ainakin vähän. Sanoinkin opettajalle, että tehtävät olivat hyviä juuri siksi, että ne pistivät miettimään välien ratsastusta ja laukan säätämistä, jolloin aikaa ei jäänyt tuijottaa estettä ja kauhistella sitä. Juuri oikeanlaista treeniä minulle. Olipa tunnin aikana pysty hilautunut hurjaan 80 senttiin enkä edes sitä ehtinyt kauhistella. Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että olen taas menossa hyppelyiden suhteen oikeaan suuntaan eli siihen, että alan taas enemmän tykätä hypätä kuin jännittää ja vältellä sitä.

Etäisesti tuttua

Maanantain tunnilla oli esteitä neljän ratsukon voimin. Uumoilin ratsuni oikein: Pavehan sieltä tuli. Pitäähän meidän vähän treenata, sillä sunnuntaina hyppäämme valtavan 155 sentin luokan. Toivoin meidän menevän kentälle, vaan pysyimme kuitenkin maneesissa. Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit läpi. Pave liikkui ihan hyvin, mutta oli aika jäykkä molempiin suuntiin. Ehkä jopa erityisesti oikealle, vaikka sinne se on yleensä helpompi.

Tunnin tehtävillä pääsimme säätelemään laukkaa. Tulimme kahta kavalettia ympyrän kaarella, väliin tuli pistää neljää ja kolmea askelta. Askelia sovittelimme myös lävistäjällä olleelle suoralle linjalle, johon puolestaan pistettiin viittä ja neljää askelta. Väliin otimme muutaman kierroksen askeleen välein olleiden pystyn ja kahden okserin jumppasarjalle. Lopuksi yhdistelimme ympyrän kaaren kavaletit ja lävistäjän suoran linjan yhdeksi tehtäväksi.

Ympyrän kaarella hyppääminen kehtaa olla kyllä hankalaa. Se kun paljastaa armotta puutteet ohjauksessa. Tämän takia Pave pääsikin kertaalleen livahtamaan ensimmäisestä kavaletista vasemmalta ohi. Lähestyin sitä sellaisessa mummolaukassa, että Pavella oli enemmän kuin hyvin aikaa todeta homman olevan mälsää ja poistua paikalta. Saimme väliin kolme askelta helposti, mutta neljää sai hakea enemmän. En saanut laukkaa riittävän lyhyeksi enkä osannut pelata tiellä riittävästi. Jotenkin sihtasin ensimmäisen kavaletin ulkoreunaan ja siitä liian nopeasti toista kavalettia kohti. Olisi ehkä pitänyt mennä enemmän keskeltä ja ratsastaa kaarta toiselle kavaletille suuremmaksi. Tilaa ei toki kamalasti ollut, mutta eipä tuo ensimmäinen ratkaisuni kovin toimivalta tuntunut. Saimme välin menemään neljälläkin askeleella, mutta kovin tasaista se ei ollut.

Lävistäjällä olleelle linjalle viisi ja neljä askelta menivät kohtuullisesti. Viisi jäi vähän ahtaaksi, neljä taas oli ihan hyvä. Viittä askelta varten yritin tulla tehtävälle pienessä laukassa, mutta Pave pääsi heti hypyssä vähän venähtämään. Niinpä jouduin ottamaan sitä isommin kiinni, jotta viisi askelta mahtui. Neljän askeleen välin sai vain laukata normaalisti.

Jumppasarjalla harjoittelimme myötäystä. Pienelle pystylle ei tarvinnut myödätä kummemmin, toisena olleelle okserille jo vähän ja viimeisenä olleelle toiselle okserille taas sai tehdä luvan kanssa pitkän myötäyksen. Tehtävä sujui muuten ihan hyvin, mutta näin vain kerran ponnistuspaikan pystylle. Muut kerrat ponnistuspaikat pysyivät piilossa, ja jäin vähän arpomaan Paven ratkaisua. Se onneksi hyppäsi kiltisti, mutta olisipa ollut kiva nähdä paikka itsekin ja olla paremmin hypyssä mukana. Laukka pääsi jotenkin lähestymisessä muuttumaan, kun askel ei ottanut osuakseen. En saanut tätä korjattua, mutta sentään havaitsin pulman aiheuttajan.

Lopuksi tulimme pienen radan askeleita edelleen säädellen: lävistäjäpystyt (väliin viisi askelta), kavaletit ympyrän kaarella (neljä askelta), toisesta suunnasta kavaletit ympyrän kaarella (kolme askelta) ja lävistäjäpystyt (neljä askelta). Sekoilin ensin tehtävän kanssa, koska olihan se nyt kamalan pitkä rata muistettavaksi. Kun rata oli taas selvillä, meni se muuten ok, mutta kavaletit ympyrän kaarella neljällä askeleella piti ottaa uusiksi. Se kun hurahti ensin kolmella. Olipa vaikea saada Pave taas malttamaan. Taisinpa itsekin hötkyillä sen verran, ettei Pavekaan osannut tulkita apujani. Lävistäjän suora linja meni hyvin niin viidellä kuin neljällä askeleella, samoin kavaletit ympyrän kaarella kolmella askeleella.

Tunnin hyppelyt päättyivät siihen. Tunnilla tuli pariinkin otteeseen sellainen tunne, että kaikki se hyppääminen oli etäisesti tuttua puuhaa. Että olenhan minä ennenkin sovitellut askelmääriä, pohtinut teitä ja tehnyt ratkaisuja ponnistuspaikkojen suhteen. Vaikka suoritukseni ei tänään mikään super ollutkaan, niin kyllä nämä mielessä vilahtaneet ajatukset jotenkin tsemppasivat. Ehkä en olekaan heittänyt estekirvestä ihan kokonaan kaivoon? En tiedä, se jää nähtäväksi. Mutta sen selvittämiseksi täytyy vain tohtia käydä hyppäämässä ja katsoa, mihin suuntaan ne ajatukset lähtevät menemään.

Hitusen parempi uusinta

Maanantain ollessa pyhä ehti mukavasti taas tuplaheppailla. Ensimmäinen tunti meni Noralle ja minulle pidetyllä estetunnilla. Ratsukseni sain Tupun. Yritin kyllä vinkua koulutunnin perään, mutta yritykseksi se jäi. Vaan enkö juuri uhonnut, kuinka minun vain pitää alkaa taas hypätä enemmän? Se toive siis toteutui.

Verryttelin Tupun pitkän kaavan mukaan kaikissa askellajeissa. Käynti ja ravi toimivat mukavasti (mikä sai taas haikailemaan koulutunnin perään). Laukassa tein muutamat temponvaihtelut. Tupu lähti ihan mukavasti eteen ja tuli myös takaisin kohtuullisesti. Olisin saanut tehdä temponvaihteluita oikeastaan jokaisessa askellajissa, jotta oppisin, miten Tupun saa sekä eteen että nopeasti takaisin. Pistetäänpä tämä treenilistalle.

Ennen rataa hyppäsimme yksittäisiä tehtäviä. Tulimme ympyrällä yksittäisenä niin pystyä kuin okseria, sitten kaarevalla linjalla olleita kahta estettä sekä askeleen sarjaa yksittäisenä ja siltä kahden esteen kaarevalle linjalle jatkaen. Hypyt menivät niin kuin aiemmin: kaikesta kerralla yli ja mieluummin kaukaa kuin läheltä ponnistaen. Kertaalleen Tupu meinasi tuiskahtaa turvalleen, kun lähti hyppyyn hieman kauempaa. Pienen virhearvion seurauksena se kolautti kavionsa okseriin, mutta sai pidettyä itsensä tolpillaan, vaikka kyntikin esteen jälkeen pari askelta. Onneksi pysyttiin pystyssä. Tupu on kuitenkin kiva siitäkin syystä, ettei se ole tuollaisista moksiskaan, vaan jatkaa yhtä luottavaisesti seuraavaa estettä kohti. Esteille tulot ja niiden jätöt menivät taas välillä pahemman kerran oikoen. Sain tätä vähän karsittua, mutta emme olleet vielä lähelläkään asiallisia lähestymisiä ja jättöjä. Sisäpohje pitäisi saada vaatimattomasti noin sata kertaa paremmin läpi. Askeleen sarja meni ensin kahdella askeleella, mutta nohittamalla Tupun sai venyttämään sen yhdellä. Aika pitkäksi se väli tuntui silti jäävän.

Lopuksi tulimme radan: lävistäjäpysty, okserin ja pystyn suora linja, askeleen sarja, pystyn ja okserin kaareva linja sekä lävistäjäpysty. Radan korkeus oli huimasti noin 65 senttiä. Se sujui kuitenkin meiksi kohtuullisesti. Tupu laukkasi ihan hyvin, joskin pääsi edelleen oikomaan kaarteita. Sain kuitenkin sen verran vaikutettua siihen, ettemme joutuneet ottamaan yhtään lähestymistä uudelleen, vaan pääsimme jokaiselle esteelle ensimmäisellä yrityksellä. Muutamat roikaisut Tupu pääsi esittämään, mutta vastineeksi myös odotti hienosti parit lähestymiset. Ainakin yhden kaarteen taisimme hurruutella väärässä laukassa, vaan laukka se on sekin.

Rata meni ehkä paremmin kuin olin tohtinut ajatella. Ennakoin meidän kanttailevan vielä pahemmin, vaan onneksi niin ei käynyt. Tosin harjoiteltavaa niissä oikeasti tilaa hyödyntävissä teissä meillä on vielä ja rutkasti. Tulipahan kuitenkin taas siedätettyä omaa päätä hyppäämiseen, vaikka tahtoihan se olla muka jännää. Vaan jospa se siitä taas suttaantuisi, kun lakkaan välttelemästä ja sinnikkäästi hyppelen vaikka sitten maahan kaivettuja risuja.

Taantumista

Perjantain toinen tunti meni esteiden parissa Tupulla. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme. Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit itsenäisesti läpi. Tupu tuntui mukavasti itseltään eikä kiirehtinyt. Molemmat suunnat menivät hyvin. Laukassa jäin ehkä vähän himmailemaan, mutta toisaalta tiesin Tupun kyllä innostuvan, ehkä liikaakin, hyppyjen alkaessa.

Ensimmäisenä tehtävänä pyöräytimme ympyröitä kahden kavaletin yli, jotka olivat keskihalkaisijalla. Ensin tulimme siten, että pyöräytimme pääty-ympyrän tai pari ensimmäisen kavaletin yli, sitten vaihdoimme sillä suuntaa ja tulimme nyt molemmat kavaletit keskiympyrällä, sitten taas hyppäsimme toisen yksittäisen kavaletin ja vaihdoimme samalla suunnan pyöräyttäen vielä toiseen päätyyn ympyrän. Sitten tulimme tehtävän ilman ympyröitä eli vaihtoja jokaisella kavaletilla tavoitellen. Lähdin tehtäville vähän turhan rauhallisessa laukassa, jolloin emme osuneet ensimmäiselle kavaletille kovin hyvin ja saimme sakkokierroksia. Hiljalleen laukka alkoi pyöriä hitusen paremmin, ja saimme jatkaa matkaa. Tupu nappaili väliin tehtävällä laukat oikein, välillä piti korjata ravin kautta. Kavaletit putkeen hypättynä Tupu alkoi jo vähän innostua ja kanttailla mutkia suoriksi. Ponnistuspaikat tällaisten jälkeen olivat sangen mielenkiintoisia. Kertaalleen olimme myös lähdössä kavaletilta ihan eri suuntiin. Keikuin satulassa hieman hatarasti, mutta kaikeksi onneksi pysyin kyydissä.

Sitten tulimme kavaletin, pystyn ja okserin sarjaa oikeassa laukassa. Tupu tiesi esteiden odottavan, jolloin se kippasi railakkaasti sisään ja oikaisi aina lähestymisessä esteelle. Yritin estää tätä, mutta en saanut viestiä perille. Tupu tohotti esteitä kohti aina innoissaan, minä taas matkustelin. Esitimme kertaalleen sangen kamalan rämpimisen sarjalle, mutta jotenkin selvisimme siitä ilman puomien pistämistä tikuiksi. Kylläpä se ote hyppäämiseen katoaa nopeasti! Saimme onneksi kursittua hommaa vähän kasaan. Sarjalla tuli kommentiksi viedä kevyessä istunnassa takamusta enemmän taakse sen sijaan, että kurouttaudun eteen. Selkää piti myös olla päästämättä pyöristymään. Sain korjattua istuntaa hieman, mutta tuntuipa se hassulta. Sitä kun on niin tottunut siihen tiettyyn mukautumiseen.

Lopuksi tulimme vielä pari kertaa radan: kavaletti ympyrällä, lävistäjällä ollut suora linja, yksittäinen kavaletti lävistäjällä, sarja, lävistäjällä ollut suora linja toisesta suunnasta sekä vielä radan aloittanut kavaletti. Ensimmäisellä kierroksella muistini riitti tasan ensimmäiseen kavalettiin. Sen jälkeen hurautinkin jo sarjan, jonka jälkeen aloin ihmetellä, minne sitten piti mennä. Hoh! Pienen käyntipaussin jälkeen sain iskostettua radan päähän ja jatkoin lävistäjän suoralta linjalta. Toisella kierroksella muistin sentään jo radan. Molemmat radat menivät samaan tapaan: Tupu pisti mutkia suoraksi, ja minä lähinnä kikattelin selässä. Olisiko voinut vaikka vaikuttaa hevosen? Kenties, nyt jäi tekemättä. No yritin minä siellä selässä jotain tehdä, mutta en vieläkään saanut viestiä riittävän selkeästi perille. Muutamia kertoja piti ottaa ylimääräinen ympyrä, sillä emme millään osuneet esteelle. En osannut silti pahastua Tupulle, sillä se kyllä meni jokaisen esteen yli, kunhan vain tiesi, mikä niistä oli seuraava.

Tupulla oli kiva hypätä, vaikka tietysti harmitti, kuinka railakkaasti se pääsi menemään oman mielensä mukaan. Ote hyppäämiseen on kyllä pahasti hukassa. Estetuntien välttely on aiheuttanut pahemman kerran taantumista. No, sentään mentiin kaikesta kerralla yli. Tyyli sen sijaan oli aika vapaa, paikoin jopa olematon (ainakin kuskilla). Pitäisi kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa käydä taas säännöllisesti hyppäämässä. Tällä välttelyllä ei näemmä mennä tässäkään lajissa eteenpäin.

Pontevuuden merkitys kantapään kautta

Lauantaina lyöttäydyin estetunnin neljänneksi ratsastajaksi. Ratsukseni toivoin etukäteen Gian. Ajattelin hyvän menon jatkuvan ihan edellispäivän ansioilla, mutta tällä haihattelulla taisin jäädä matkustelemaan ja odottamaan ihmettä. Niinpä en oikein saanut Giaa alkuverryttelyssä notkeaksi ja pontevaksi. Värkkäsin liikaa käsillä enkä ratsastanut pohkeella ollenkaan riittävästi. Jotenkin hyydyin odottamaan, että Gia loksahtaa itsestään hyväksi. Ei oikea ratkaisu.

Ensimmäiset hypyt otimme ponnistuspuomilla varustetulle askeleen sarjalle. Lähestymisen teimme ravissa eli tehtävällä yhdistyi kaksi inhokkiani: ravilähestyminen ja ponnistuspuomi. Giankin mielestä ravilähestyminen oli mälsä, joten se yritti hypähdellä laukalle. Se taisi päästä loppujen lopuksi nappaamaan laukan aina juuri ennen ponnistuspuomia. Se siitä ravilähestymisestä, hups. Sarja sinällään meni kuitenkin ihan hyvin, ja Gia paikkasi, jos askel ei ihan sopinutkaan. Sarja oli lävistäjällä, joten b-osalla piti myös yrittää napata oikea laukka. Gia hoiti tämän kotiin.

Seuraavaksi tulimme kahden pystyn 20 metrin suoraa linjaa. Väliin pistimme kuutta ja viittä askelta. Kuusi askelta onnistui, kun tulin riittävän rauhassa tehtävälle. Viisi taas tuli ihan ilmaiseksi. Sitten yhdistelimme tehtävistä pienen radan: lävistäjän sarja, suora linja ensin kuudella askeleella ja sitten viidellä, keskihalkaisijalla ollut kavaletti suunnanmuutoksen kera ja suora linja toisesta suunnasta samoilla askemäärillä kuin aiemmin. Saimme tulla Gian kanssa sarjalle suoraan laukassa. Se sujui hyvin, ja Gia nappasi siinä oikean laukan. Suora linja oikeassa laukassa onnistui ensin kuudella ja sitten viidellä. Kavaletti meni asiallisesti, ja laukka vaihtui siinä toivotusti vasempaan. Suora linja vasemmassa laukassa onnistui myös kahdella askelmäärällä.

Lopuksi tulimme vielä tehtävän ilman sarjaa. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa suoralle linjalle. Jäin nyhertämään laukkaa ihan tolkuttomasti vieden siitä kaiken pontevuuden ja jarrutin vielä estettä kohti. Ponnistuspaikka ajautui ihan naurettavan lähelle eikä Gia lähtenyt kiskomaan itseään hankalasti hyppyyn. Niinpä se stoppasi, mutta aina yhtä optimistisena ihmisenä olin jo itse puolittain hypyssä. Niinpä löysin itseni makoilemasta Gian kaulalta. Gia oli onneksi kiltti ja piti päänsä ylhäällä, jolloin sain tuupattua itseni satulaan takaisin. Uudessa yrityksessä tajusin antaa Gian laukata vähän paremmin enkä häirinnyt sitä lähestymisessä. Näin pääsimme esteestä yli ja saimme väliin toivotut kuusi askelta. Viisi askelta onnistui taas vaivatta. Suunnanmuutos kavaletilla meni hyvin, ja Gia nappasi siinä oikean laukan. Suora linja toisesta suunnasta meni ensin tahattomasti viidellä askeleella, jolloin sain toiseen kierrokseen pistää ne kuusi. Ne löytyivät, kun hain laukan ajoissa vähän lyhyemmäksi ja muistin ensimmäisen pystyn jälkeen hieman jarruttaa jäämättä kuitenkaan ohjaan kiinni.

Olipas taas opettavainen estetunti. Laukan lyhentäminen, mutta silti pontevuuden säilyttäminen on minulle vielä melkoinen pähkinä purtavaksi. Mummolaukalla esteille ei kannattaisi tulla, kuten tälläkin kertaa nähtiin. Takajalat töihin, etuosa hallintaan. Jollain tuollaisella kaavalla se lyhyt, mutta energinen laukka varmaan löytyisi. Tällä hetkellä pulmana on kuitenkin se, etten ratsasta pohkeella riittävästi, mutta päästän hevosta senkin edestä valumaan edestä pitkäksi. No, sentään pulma on havaittu. Sellaista on helpompi yrittää ratkoa kuin vain ihmetellä, mistä ongelmat johtuvat.

Konkarin vietävänä

Tiistain toinen ratsastus hurahti estetunnilla, ja ratsukseni sain Gian. Ratsukoita tunnilla oli kuusi. Alkuverryttelyssä tahkosimme tovin ravissa ympyrän kaarella olleita kolme puomia sekä ihan yksittäistä puomia. Gia ravasi puomit oikein asiallisesti. Laukassa tulimme ympyrällä ne samat kolme puomia sekä yksittäisen kavaletin. Giaa sai mukavasti säädeltyä joko vähän venyttämään askelta tai lyhentämään tarvittaessa. Gia eteni tasaisesti, vaikka aina askel ei osunutkaan ihan nappiin. Silloin tämä konkari osasi itsekin katsoa, mitä piti tehdä.

Verryttelyhyppyinä tulimme oikeassa laukassa parin kierroksen verran kavaletin ja pystyn suoran linjan. Se meni meillä viidellä askeleella ihan mukavasti. Gia alkoi heräillä tässä vaiheessa tajutessaan, että pääsisi hyppäämään. Mukava mennä sellaisella hevosella, jolle hyppääminen on mieluista. Olisi myös itse asiassa ollut hauskaa säädellä laukkaa ja hakea väliin eri askeleita, mutta tällä kertaa emme menneet siihen.

Sitten tulimmekin jo ensimmäisen lyhyen radan: kavaletin ja pystyn suora linja, lävistäjäpystyn ja aiemmin hypätyn kavaletin kaareva linja sekä lävistäjäokseri. Gia taisi tässä vaiheessa unohtaa olevansa tätiratsuna ja pisti estehevosen vaihteen silmään. Hyppäsimme kyllä kaikki esteet oikeassa järjestyksessä ja etenimme myötälaukassa, mutta vauhti oli täysin Gian nimissä. Kaikeksi onneksi muistin luottavani Giaan, jolloin minulle tavallista reippaampi vauhti ei silti alkanut jännittää. Yritin ehkä vähän toppuutella Giaa, mutta loppujen lopuksi jäin inisemään Gian "viedessä" minua. En osannut pahastua Gialle, sillä se oli vain hyppäämisestä innoissaan. Toki olisi ollut ihan kiva säilyttää kontrolli, mutta menihän se rata näinkin. Hassua, että Gia jaksoi innostua miniradasta, jonka korkeus oli ehkä 60 senttiä.

Hyppäsimme vielä toisen lyhyen radan noin 70 sentin korkeudella: lävistäjäokseri, kavaletin ja pystyn suora linja, lävistäjäpystyn ja kavaletin kaareva linja sekä yksittäinen okseri. Tälle radalle päätin määrätä itse vauhdin. Gia otti pidätteet hyvin vastaan, kun muistin rentoutua aina niiden jälkeen. Nyt pääsimmekin radan paljon tasaisemmin. Parissa kohdassa Gia yritti vähän lähteä kiihdyttämään, mutta tajusin pyytää sen aina malttamaan. Selvitimme radan taas mukavasti myötälaukat oikeissa kohdissa napaten. Gian kanssa kivaa on se, että se kyllä hanskaa laukanvaihdot, joko esteillä tai sitten lennosta.

Loppuravissa hurruuttelimme vielä molempiin suuntiin. Gia puhkui intoa ja purki sen kipittämällä, joten sain toppuutella sitä ja pyöritellä lukuisia ympyröitä. Gia jaksaa ihastuttaa kyllä energiallaan. Koulutunnilla en siitä tällaista puolta saa kaivettua esiin, mutta esteillä se tulee esiin ihan itsestään. Gian kanssa on hyvä treenata hyppäämistä juuri sen kokemuksen vuoksi. Se kyllä tietää, mitä tekee, joskin sille saa välillä ehkä vähän vinkata sopivastammasta vauhdista. Muutoinkin se on rehti ja reilu tamma. Oikein mainio opetusmestari siis.

Kadoksissa ollut tunne

Lauantaina lyöttäydyin estetunnille neljänneksi ratsastajaksi. Ratsunkin olin saanut toivoa etukäteen, ja sehän oli tietysti Gia. Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi. Ideana oli saada hevonen liikkumaan pontevasti, mutta tuntumalla pysyen. Gia toimi ihan mukavasti, mitä nyt minun olisi pitänyt saada se pyöristymään paremmin jokaisessa askellajissa.

Ensimmäiset verryttelyhypyt otimme vasemmassa kierroksessa kahdelle innarikavaletille ja oikeassa kierroksessa ponnistuspuomilla varustetulle pystyn ja okserin askeleen sarjalle. Kavaletit ylittyivät mukavasti. Muistin ratsastaa sekä lähestymisen että kavalettien jälkeen. En kuitenkaan jäänyt säätämään hypyissä, vaan saatoin rentoutua ponnistuspaikan ollessa selvä. Oikean laukan verryttelyhypyissä mokoma ponnistuspuomi sekoitti omaa pakkaani. En muka nähnyt sille paikkaa, mutta onneksi tiesin Gian hoitavan asian kotiin. Vähän kuitenkin värkkäsin ponnistuspuomia kohti liikaa, mikä varmasti teki menosta hieman epätasaista. Gia selvitti tehtävän kuitenkin joka kerta, vaikka paikka ei ollutkaan aina täydellinen. Opettaja hinasi puomeja meille sen verran ylös, että sarjan b-osana ollut okseri oli lopulta 90 senttiä. Enpä ole arkajalkuuksissani aikoihin hypännyt sitä korkeutta, mutta Gian selästä se näytti ihanan sopivalta.

Seuraavaksi tulimme oikeassa laukassa aiemmalta tehtävältä tutut innarikavaletit, joilta jatkoimme suoralla linjalla pystylle. Väliin tuli viisi askelta. Ponnistuspaikat olivat edelleen kavaleteille kunnossa, ja Gia selvitti välin hyvin viidellä askeleella. Pääsimme linjan mukavasti suoraan ja jatkoimme vielä pystyn jälkeen pari askelta suoraan ennen kääntymistä. Sangen asiallista! Lisäsimme näiden esteiden perään vielä kaksi lävistäjäpystyä. Homma jatkui yhtä helppona. Tiet olivat kunnossa, Gia laukkasi hyvin, ja esteet ylittyivät liki itsestään.

Lopuksi hyppäsimme radan hurjassa 65–80 sentin korkeudessa: suora linja innarikavaleteilta pystylle, lävistäjäpysty, kaareva linja lävistäjäpystyltä aiemman suoran linjan toiselle pystylle ja lopuksi vielä askeleen sarja. Lähdimme matkaan oikeassa laukassa. Tajusin antaa Gian laukata heti alusta asti sopivasti, jotta radasta ei tulisi epätasainen. Suoran linjan innarikavaletit menivät hyvin, ja pystylle pääsimme asiallisesti viidellä askeleella. Tie ensimmäiselle lävistäjäpystylle oli kunnossa, ja se ylittyi myös hyvin. Kaareva linja lävistäjäpystyltä suoran linjan pystylle meni sujuvasti viidellä askeleella. Viimeisenä ollut askeleen sarja ylittyi samalla meiningillä eli tasaisen varmasti. Jes!

Tunnin hyppelyt päättyivät siihen, ja taputtelin ja kehuin Gian maasta taivaisiin. Jumankekka, minä oikeasti nautin radalla ollessani ja huomasin sarjalle lähestyessäni hymyileväni leveästi. Niin kivaa! Hyppäämisen ilo on ollut minulla jo pidempään kateissa, joten tällainen fiilis tuli oikeasti niin tarpeeseen. Gian kanssa on niin ihana hypätä, sillä se kyllä osaa hommansa. Tänään tajusin myös luottaa siihen ja yrittää tehdä oman osuuteni mahdollisimman hyvin. Tunnin tehtävillä samoin kuin radalla minulla olikin olo, että tiedän mitä teen. Tuntuipa kerrassaan hyvältä. Kuten opettajallekin sanoin, Gia on kunnon terapiaratsu. Sellaisen hevosen kanssa sitä oppii kerta kerralta taas nauttimaan hyppäämisestä jännittämisen ja pelkäämisen sijasta.

Ajattele elämää esteiden välissä

Torstain ratsastuksena oli estetunti ja ratsuna Pave sunnuntain kotiestekisoja ajatellen. Tunnin jaoin toisen ratsukon kanssa. Alkuverryttelyn tein itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Yritin ajatella rentoa menoa ilman pingottamista. Siitä tuli samalla itselleni tunnin teema.

Ensimmäisenä verryttelytehtävänä tulimme ravissa kolmea puomia hieman muokatulla kolmikaarisella kiemurauralla. Puomit olivat vähän lävistäjämäisesti siten, että saimme venyttää kaarteita kunnolla. Opettaja ohjeisti hakemaan Paveen rentoutta, vaikka sitten etenemisen hinnalla. Vähän hitaammassa ravissa Pave pysyikin rennompana. Jos yritin asettaa, taivuttaa ja nohittaa eteenpäin yhtä aikaa, alkoi Pave nihkeillä vastaan. Niinpä tahkosin kuviota vähän hitaammassa ravissa rauhassa asetuksia hakien. Pysyimme Paven kanssa molemmat näin tyytyväisempinä. Kaarteet oikealle menivät odotetusti ihan asiallisesti. Kaarteet vasemmalle olivat jäykempiä ja vaativat enemmän Paven pehmittelyä.

Seuraavaksi tulimme laukassa kahta puomia pääty-ympyrällä. Parin kierroksen jälkeen jatkoimme vasemmassa laukassa noin 20,5 metrin suoralle linjalle, oikeassa laukassa yksittäiselle lävistäjäpystylle. Puomien väli meni hyvällä tiellä sujuvasti kahdella askeleella. Jos tiessä tuli hutiloitua, meni väliin 2,5 askelta. Suora linja meni kuudella askeleella, sillä sen pystyt olivat hyvin matalat. Lävistäjäpystylle ei tullut laukanvaihtoa, vaan korjasin ravin kautta.

Sitten tulimme neljän hypyn tehtävän. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa tulemalla suoran linjan. Väli meni edelleen meillä kuudella askeleella. Siitä jatkoimme aiemman tehtävän lävistäjäpystyn. Laukka ei vaihtunut, joten sain korjata sen ravin kautta vasemmaksi. Sitten tulimme vielä toisen lävistäjäpystyn. Siinäkään laukka ei vaihtunut, vaan korjaus piti tehdä ravin kautta. Pave antoi tällä kertaa korjata laukat kohtuullisen nopeasti, mikä auttoi pysymään rytmissä läpi tehtävän.

Lopuksi muutimme rataa vielä hieman ja tulimme sen kertaalleen. Meille radan korkeimmat esteet olivat hurjasti 75-senttisiä. Radan alku oli sama kuin aiemmassa eli lähdimme matkaan oikeassa laukassa. Suora linja meni nyt viidellä askeleella kaukaa hypäten. Opettaja komensi meidät aloittamaan alusta ja päättämään askelmäärän ajoissa. Päätin, että kuusi askelta oli parempi. Nyt ensimmäiselle pystylle tuli asiallisempi hyppy, jolloin kuusi askelta mahtui väliin hyvin. Siitä matka jatkui lävistäjäpystylle, jolta jatkettiin kaarevalla tiellä suoran linjan ensimmäiselle pystylle. Välin askeleet jäivät laskematta. Kaarre meni vastalaukasta huolimatta ihan hyvin, ja Pave nappasi kaarevan linjan toisella esteellä vasemman laukan. Siitä matka jatkui toiselle lävistäjäpystylle. Laukka ei vaihtunut siinäkään, joten ravin kautta korjaus. Sitten edessä oli enää kaksi kavalettia kaarevalla linjalla. Väli jäi taas laskematta, mutta pitkä se oli. Kavalettien hypyt menivät ihan mukavasti, ja ratamme oli siinä.

Loppuravissa annoin Paven venyttää eteen ja alas. Tunnista jäi hyvä mieli. Jännitys kehtasi kutkutella vatsassa, mutta se ei päässyt tällä kertaa suurempiin mittoihin. Keskityin läpi tunnin siihen, että jättäisin Paven hyvällä tavalla rauhaan. Yleensä alan nyplätä etenkin ohjia ja säätää kaikkea, mikä varmasti sekoittaa hevosen ajatuksia. Opettajan vinkin mukaan yritin ajatella sitä, mitä esteiden välillä tapahtuu. Jos siellä olisivat asiat kunnossa, ylittyisivät esteet sen kummemmin säätämättä. Niin tänään kävikin. Pave sai laukkailla aika rauhassa (ja rauhallisesti), mutta niin vain se hyppäsi jokaisen esteen ilman muttia. Kun en säätänyt turhia, en lietsonut Pavea väärään mielentilaan. Tästä fiiliksestä pitäisi saada kiinni. Vaikuttaa saa, mutta se ei tarkoita pahimmillaan sekä päällekkäisten että ristikkäisten apujen tulvaa. Olipa mukava hypätä ilman, että jokainen este oli pakollinen paha. Ei jännitystäni vielä tällä ole nujerrettu, mutta tällaisista hyvistä hetkistä se toivottavasti hiljalleen taittuu.

Aku, tuo tätien turvaratsu

Keskiviikon ratsastusten piti jäädä koulutuntiin ja maastolenkkiin, vaan kuinkas sitten kävikään. Opettaja meni koulutunnilla ihmettelemään, miksi en hyppää Akulla. Kuinkas ollakaan, lyöttäydyin sitten vielä päivän estetunnille Akun kanssa mukaan. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä. Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit kevyesti läpi. Aku liikkui hyvin, mutta pääsi vähän liirailemaan vasemmassa kierroksessa sisään.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme ympyrän kaarella innarivälein kavaletin, puomin ja kavaletin muutaman kerran ja sitten jatkoimme siitä vasemmassa kierroksessa yksittäiselle lävistäjäpystylle. Oikeassa kierroksessa jatkoimme askeleen lävistäjäsarjalle. Tie ensimmäiselle kavaletille oli muutaman kerran hukassa, mutta Aku pelasti ne hetket katsomalla paikan itse ja sovittamalla askeleen. Aku oli todella mukavasti menossa. Lävistäjäeste samoin kuin askeleen lävistäjäsarja sujuivat näppärästi Akun napatessa niissä toivotut laukatkin.

Toisena tulimme molemmista suunnista kolmen esteen suoran linjan, välit olivat kahden laukka-askeleen mittaiset. Ensimmäisellä kierroksella tosin meillä Akun kanssa askelia tuli kolme. Sitten meitä ja tunnilla ollutta toista suokkiratsukkoa armahdettiin lyhentämällä välejä hieman. Sen jälkeen välit solahtivat mukavasti kahdella askeleella. Aku eteni oikein varmasti. Sain tosin kiinnittää huomiota siihen, että ehdin suoristaa sen tehtävälle. Yhden puomin nappasimme tältä tehtävältä mukaamme, vaan ei se mitään haitannut. Aku hyppäsi muutoin todella sujuvasti. Tämän jälkeen tulimme kolmen askeleen suoran linjan oikeassa laukassa. Se meni samoilla tulilla hyvin.

Sitten pääsimmekin Akun kanssa hyppäämään 70-senttisen radan: vasemmassa laukassa lävistäjäeste, sillä oikea laukka, askeleen lävistäjäsarja, sillä vasen laukka, kolmen esteen suora linja, lävistäjäeste, sillä oikea laukka ja lopuksi kolmen askeleen suora linja. Akulla oli laukassa hyvä meno päällä. Askel ei ihan osunut kuitenkaan ensimmäiselle esteelle, jolloin saimme korjata laukan ravin kautta. Askeleen lävistäjäsarja meni ihan hyvin. Aku pääsi vasemmassa laukassa puskemaan hieman sisälle, jolloin tulimme hieman vinossa kolmen esteen suoralle linjalle. Aku oli kuitenkin hyvin menossa, ja se selvitti tehtävän ilman suurempia pulmia. Lävistäjäeste toisesta suunnasta meni myös asiallisesti. Sen jälkeen sain kuitenkin korjata laukan ravin kautta. Radan päättänyt kolmen askeleen suora linja ei tuottanut pulmia, vaan hurautimme sen asiallisesti. Näin pääsimme radan maaliin ilman suurempia kommelluksia ja ilman yhtään puomia, kolisteluita kun ei lasketa. Hyvä Aku!

Tunnin hyppelyt osaltamme olivat siinä, ja radasta jäikin hyvä mieli. Akulla oli tosi hyvä asenne, ja se paikoin suorastaan imi esteille. Joissain kohdin taisin itse arpoa jotain ja kuvittelin Akun tekevän samoin. Se ei kuitenkaan luikahdellut mistään ohi, vaan hakeutui jokaiselle esteelle suoriltaan. Yksittäisillä tehtävillä korkeimmat esteet olivat 80-senttisiä, mikä vähän jännitti minua. Pääsimme kuitenkin niistäkin yli, Akullehan ne eivät näyttäneet tuntuvan missään. Pyysin kuitenkin radan estekorkeuden 70 senttiin, jotta rimakauhuni ei sössisi muuten mukavasti mennyttä tuntia. Akulla oli kyllä kiva hypätä ja saada pieni murunen itseluottamusta esteillä takaisin. Aku on ihana tätien turvaratsu, jonka kanssa voi kokea sen, kuinka helppoja asiat voivatkaan olla.

Yksi, kaksi, alas

Maanantain ratsastukset menivät taas tuplana. Ensimmäisellä tunnilla luulin olevan koulua, vaan sillä olikin esteitä. Ratsukseni olin kouluvääntöä ajatellen toivonut Naken, mutta nyt päädyin sitten hyppäämään sillä. Vaihtelu tekee hyvää, kuulemma. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme.

Ensimmäisenä tehtävänä oli kaksi ympyrää, pienemmällä oli yksi puomi, isommalla kaksi. Vasemmassa kierroksessa tahkosimme niitä ravissa. Sain vähän suoristella Nakkea, jotta se ei jäänyt asettuneeksi sisälle. Nakke oli alussa aika tahmeana, joten sain nohitella sitä melkoisesti hommiin. Hiljalleen se alkoi ravata paremmin, ja tajusin lakata hätistelemästä sitä koko ajan. Oikeassa kierroksessa tulimme ympyrät pari kertaa ravissa ja sitten siirryimmekin jo laukkaan. Oikeassakin kierroksessa sain muistaa pitää ulko-ohjan kädessä, jotta Nakke ei mennyt vinoksi. Laukassa sai myös vähän tehdä muutoksia, jotta Nakke pysyi hereillä. Kun laukkaa haki vähän eteen ja vähän kiinni, löytyi Nakesta myös sujuvampaa peruslaukkaa.

Lisäsimme tehtävään myös ympyrän kaarella olleet kaksi puomia ja tulimme kaikkia kerralla. Nyt siis omilla ympyröillään oli puomi, kaksi kavalettia askeleen välillä ja kaksi pystyä kolmen askeleen välillä. Nakke oli vähän omissa maailmoissaan ja yritti välillä liirailla ympyröiltä omille teilleen. Saimme tultua kavalettien ja pystyjen välit toivotuilla askelmäärillä, mutta kovin tasaista tai rentoa meno ei ollut. Nakke tuntui jännittyneeltä, mihin vastasin ratsastamalla jännittyneesti. Ei hyvä.

Tulimme myös yksittäistä pituushalkaisijalla ollutta pystyä vaihtoja tavoitellen. Ensimmäisellä kierroksella vasen laukka vaihtui oikeaksi hypyssä. Oikeasta vasempaan emme päässeet hypyssä, vaan Nakke laskeutui väärässä laukassa, vaihtoi edestä ja lopulta pukin kautta vaihtoi takaosankin. Horjahdin tässä pukissa ja venäytin vähän selkääni. Toisella kierroksella saimme vaihdot molempiin suuntiin. Nakke oli aiemmin tunnilla jo esittänyt minipukin, mutta yritin olla murehtimatta. Olinhan toistaiseksi pysynyt kyydissä. 

Yhdistelimme vielä kuvion, jolla tulimme kavaletit ympyrällä, pystyt ympyrällä, suunnanmuutospystyn sekä saman homman toisesta suunnasta. Oikeassa kierroksessa kavaletit menivät ihan ok, vaikka Nakke yritti kiskoa omiaan. Ensimmäiselle pystylle tulimme hieman vinosti, mutta pääsimme kuitenkin toivotusti kolmella askeleella toiselle pystylle. Sen jälkeen Nakke nakkasi taas pukin, jota tasapainoni ei kestänyt. Niinpä putosin Naken vasemmalta puolelta maahan. Tömähdys ei onneksi ollut paha, mutta henkinen kolaus sitäkin isompi. Sen jälkeen arkajalkani pelot hulahtivat niin vahvasti päälle, että luottamus koko hommaan oli ihan miinuksella. En enää uskaltanut tulla tehtäviä edes sillä jo hypätyllä minikorkeudella. Suostuin laukkaamaan vielä puomia ja minikavaletteja pari kierrosta, kunnes totesin, että tämä riittää. Opettaja neuvoi pitämään kädet niin rentoina kuin mahdollista ja ajattelemaan fiilistä puolipitkää ohjaa. Tämä tuntui rauhoittavan Nakkea, mutta soti kaikin tavoin itsesuojeluvaistoani vastaan. Onneksi sain kuitenkin tultua nämä pari kierrosta, vaikka kantti ei riittänytkään enää koko tehtävän pariin.

Ravailin vielä loppuun ja hain Nakkea kuulolle. Yritin edelleen muistaa pitää kädet rentoina, vaikka vaikutinkin niillä välillä. Nakke rentoutui hieman, mutta ihan kaikkia jännityksiä en saanut pois siitä saati itsestäni. Näin sitten on tämän vuoden ensimmäinen putoaminen takana. Eipä sitä vuotta pitkälle päästy. Enkä kyllä pahastuisi yhtään, jos tämä jäisi vuoden ensimmäiseksi ja samalla viimeiseksi!