Sennuleirin 7. tunti: pääkopan testaus isoilla esteillä

Torstain ensimmäinen ja sennuleirin seitsemäs tunti meni isojen esteiden tunnilla. Esteiden korkeus tosin riippui siitä, mitä kukin kuski halusi hypätä. Ratsukseni sain toivomani Alin.

Alkuverryttelyssä menimme askellajit läpi ja ylittelimme paria kapeaa puomia. Ali liikkui muuten hyvin ja oli aika kevyt edestä, mutta laukassa se pudotteli raville jostain syystä. Puomille emme laukassa osuneet ihan joka kerta, jotenkin laukka jäi vähän vaillinnaiseksi. Taisipa pohjeratsastus vähän unohtua, kun ison hevosen liike tuntui selkään sellaiselta, etten hoksinut prässätä sitä enempää.

Tulimme tunnilla yksittäisiä tehtäviä, joiden esteitä korotettiin. Vaikein tehtävä oli kapeahko pysty. Menimme siitä kerran oikealta ohi, kun minua kehtasi alkaa kammottaa esteen kapeus. Toisella kerralla tajusin, että kyllä siitä oikeasti mahtuu, ja hyppäsihän se Ali sen sitten. Tuollaisia kapeita esteitä pitäisi kyllä treenata. Oppisipa ratsastamaan lähestymisen tarkasti, kun puomissa ei ole leveyttä, jonka varjolla hypätä sen melkein mistä kohdasta tahansa yli.

Muut tunnin esteet olivat kaarevia linjoja kuudella ja kolmella askeleella, kahden askeleen sarja sekä kahdeksikolla hypätyt niin sanottu Hollanti-portti ja okseri muurilla varustettuna. Näistä esteistä muuri oli se, jota lopulta lähdettiin korottamaan. Ali hyppäsi kaikki tehtävät oikein mukavan varmasti. Pari vähän lähelle tullutta ponnistuspaikkaa tosin otimme, mutta maltoin niissä hyvin, ja Ali pääsi sitten ponnistamaan hyppyyn. Puomin ja parinkin keilasimme tunnin aikana alas, kun en saanut Alia riittävästi takaosalle, vaan se jäi vähän etupainoiseksi. Ali kuitenkin hyppäsi rennon varmasti, joten en ainakaan pahemmin säätänyt selässä ja vaikeuttanut siten hevosen menoa.

Lopputunnista muurilla varustettua okseria alettiin hilata kierrosten myötä ylöspäin. Alle sai hypätä halutessaan Hollanti-portin. Itse otin sen aina alle, jotta sain homman kuntoon ja ajatukset kasaan. Suoraan isommalle esteelle tuleminen olisi ehkä ollut liian jännää. Ali liikkui nyt mukavasti ja nappaili esteillä viimein myötälaukkoja, jotka puuttuivat alkutunnin hypyistä. Odotin itse hyppyjä mielestäni ihan hyvin, jolloin Alille jäi rauha tehdä oma osuutensa. Okseri kehtasi näyttää vasta metrisenä jo isolta. Se kuitenkin ylittyi niin tasaisesti, että päätin uskaltaa vielä tulla sen 110-senttisenä. Paikka osui taas kohdilleen, ja Ali hyppäsi niin helposti, etten kekkuloinut kyydissäkään kamalasti. Jes! Koska aiemmat hypyt menivät niin hyvin, kaivautui sisäinen esteratsastajani viimein kuorestaan. Kyllähän me nyt sen okserin 120-senttisenäkin tulisimme! Hitsit, jännitti kyllä vähän, mutta keräsin ajatukseni kasaan. Hollanti-portti meni nätisti, jolloin ehdin vielä henkäistä syvään ja suunnata kohti 120 sentin okseria. Ponnistuspaikka näkyi kauas, Ali laukkasi tasaisesti, ja lähdimme hyppyyn yhtä aikaa rennon sujuvasti. Niin liidimme 120 sentin okserin yli, jesjesjes! Kuten arvata saattaa, virneeni ylsi korvasta korvaan ja taputtelin Alin niin hyväksi, että sillekin jäi varmasti hyvä mieli.



Olipa tunti! Pulppusin sydämiä loppuverryttelyssä ja hymyilin niin, että poskiin sattui. En olisi tunnin alussa uskonut, että arkajalkuuteni takia uskaltaisin mennä metriä korkeampaa. Itse asiassa tunnin alussa päätin, ettei minun tarvitsekaan mennä sitä korkeampaa, jos pääkoppa ei kestäisi. Mutta tällä tunnilla oli taas palaset kohdillaan, erityisesti ratsuna ollut Ali. On se hieno ruuna! Isojen esteiden tunnista tuli minulle isojen esteiden tunti (sivusin omaa korkeusennätystäni), ja siinä on kyllä tämän leirin suurin onnistuminen. 

Videoista kiitos leirikaverille!

Sennuleirin 12. tunti: Lolaan voi luottaa

Leirin kahdennellatoista tunnilla oli vuorossa estetunti, joka vihdoin ja viimein pystyttiin pitämään ulkona. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja ratsukseni sain toivomani Lolan. Tunti oli odotettu, sillä aiheena olivat isot esteet. Viime vuonna menin samaisen tunnin Helmerillä, ja hyppäsimme silloin 116-senttisen okserin.

Tunnin aikana otimme hyppyjä yksittäiselle pystylle, jolla oli apupuomit ennen ja jälkeen, laine-esteeelle ja jo äsken hypätylle pystylle, laine-esteelle ja muurille sekä lopuksi laine-esteelle ja okserille, joista jälkimmäistä alettiin hilata hiljalleen ylös. Hypyt ennen laine-esteen ja okserin yhdistelmää menivät ihan mukavasti. Olisin saanut ratsastaa Lolan vähän lyhyemmäksi, mutta en saanut sitä täydellisesti tehtyä. Lolan kanssa kuitenkin jatkui sama hyvä meno eli näin ponnistuspaikat, jolloin hypyt olivat helppoja. Lola myös ylitti kaiken epäröimättä ja puhtaasti.

Hyvien hyppyjen jälkeen olin luottavaisin mielin korotettavaa okseria kohtaan. Aloimme tulla oikeassa laukassa laine-estettä, joka toimi vähän kuin lämmittelyesteenä lävistäjällä ollutta okseria varten. Lainetta ei nostettu, vaan se pysyi samalla matalalla korkeudella koko ajan. Okseri puolestaan lähti 80 sentistä ja hilautui kierros kierrokselta korkeammalle. Laine ylittyi joka kerta asiallisesti, mutta tie okserille oli paikoin hakusessa. Kaarsin sille välillä turhan aikaisin, mikä hieman söi laukkaa. Lola kuitenkin löysi aina ponnistuspaikan enkä toivottavasti aivan kamalasti häirinnyt sitä hypyissä.

105 senttiin saakka okseri näytti kiltiltä enkä jännittänyt suuremmin. Okseri kuitenkin nousi tästä ensin 115 senttiin sekä vielä 120 senttiin, jolloin se alkoi jo näyttää esteeltä. Saimme ottaa Lolan kanssa korkeimman hypyn eli 120 sentin okserin kahdesti, sillä ensimmäisellä yrittämällä jäädyin estettä tuijottaessa. En mennyt paniikkiin, mutta jätin Lolan vähän yksin, jolloin se tuli lähelle estettä ja joutui lähtemään hyppyyn hankalasti. Kiltti Lola pelasti tilanteen ja hyppäsi puhtaasti, vaikka kuski vähän räsynukkeili matkassa. Toisella kierroksella sain parsittua oman osuuteni, ja pääsimme ison esteen yli paremmin ja jälleen puhtaasti. Kieltämättä hyppyyn mukautumiseni ei ollut kaikista tyylikkäin, mutta eipä tällaisiin hyppyihin mukautumista ole tullut harjoiteltua. Yritin kuitenkin häiritä Lolaa mahdollisimman vähän, jolloin se sai tehdä osuutensa rauhassa. Lola hoitikin oman tonttinsa moitteetta.

Tunti oli kyllä kaiken odotuksen veroinen. Lola oli myös mitä parhain ratsu tälle tunnille, ja se ansaitsikin isot kehut ja rapsutukset. Olipa vain kiva hypätä hevosella, joka auttoi tarvittaessa eikä jättänyt pulaan, vaikka kuskia isoin este vähän jännittikin. Nyt on sitten korotettu viime vuoden korkeusennätystä neljällä sentillä. Jospa sitä vielä joskus hyppäisi yhtä isoja esteitä, edes yksittäisenä. Ainakin tällaisen jälkeen ne 90 sentin esteet tuntuvat mukavan pieniltä.