Haahuilua hypätessä

Tiistaina lyöttäydyin estetunnin viidenneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain Tupun. Pääsimme treenaamaan askeleen pidentämistä ja lyhentämistä, laukanvaihtoja sekä kaarevia linjoja.

Ensimmäisenä tehtävänä säädimme askelta 20,5 metrin suoralla puomilinjalla. Tupun kanssa saimme väliin askelhaitaria kahdeksasta viiteen. Tavallinen laukka oli yllättäen odottamaani lyhyempää, ja Tupu tikkasi väliin seitsemän askelta. Luulin, että olisimme menneet tavallisella laukalla välin kuudella. Kuuteen ja viiteen askeleeseen Tupua saikin pyytää laukkaamaan selvästi reippaammin. Yllätyin aika valtavasti, että saimme survottua väliin kahdeksan askelta. Ne löytyivät itse asiassa aika helposti, kun vain sain pidettyä Tupun lähestymisessä kuulolla.

Seuraavaksi tulimme kahdeksikolla kahta kavalettia, molemmilla oli puomit ennen ja jälkeen innarivälein. Me Tupun kanssa taisimme tulla tätä pari kierrosta. Tupu vaihtoi kyllä laukan molemmilla lävistäjillä, mutta aina vähän eri kohdissa: ensimmäisellä puomilla, kavaletilla ja jopa vasta toisella puomilla. Vaan vaihtuipa se laukka eikä tarvinnut korjata ravin kautta.

Sitten yhdistimme lävistäjäkavaletit suoraan linjaan, jonka puomit olivat nyt nousseet pystyiksi. Tulimme lävistäjäkavaleteilta kaarevat linjat pystyille. Tätä tulimme Tupun kanssa kierroksen, olisi kyllä pitänyt tajuta jatkaa toinen perään. Tällä tehtävällä kehtasimme nimittäin esittää ristilaukkaa. Laukka ei vaihtunut kavaletilla, mutta jatkoin kaarevan linjan pystylle arvellen laukan korjaantuvan siinä. No ei, puksutimme pätkän ristilaukkaa, kunnes Tupu korjasi itsensä kokonaan oikeaan laukkaan. Toisellakaan lävistäjäkavaletilla laukka ei vaihtunut, joten toinenkin kaareva linja pystylle meni väärässä laukassa. Tällä kertaa Tupu kuitenkin korjasi ja nappasi vasemman laukan jo pystyllä. Ei mikään mallisuoritus, mutta tulipahan mentyä. Kaarevan linjan teissäkin oli aika paljon sanomista. En juuri käyttänyt tilaa hyväksi, vaan vetelimme Tupun kanssa mutkat suoriksi ja esteet vähän vinosti ylittäen.

Loppuravissa pyörittelimme vielä tovin kahdeksikkoa. Tupu yritti kiirehtiä, mutta sain sen malttamaan kohtalaisesti. Enempiä en jaksanut sitä prässätä, kunhan Tupu vain ravasi rauhassa eikä kipittänyt. Tupun kanssa oli kivaa hypellä, mutta tarkkuutta olisi saanut olla enemmän. Nyt vähän haahuilimme menemään vailla kunnon ajatusta. Mutta mentiinpä kaikesta kerralla yli emmekä sentään keilanneet miniesteitä. On se onnistuminen sekin.

Suoruutta ja haitaria

Maanantain tunnilla oli puomeja ja kavaletteja. Ratsunani oli Pave, ja tunnilla oli yhteensä viisi ratsukkoa. Pääsimme kahden puomin suoralla linjalla ratsastamaan hevosia suoriksi sekä säätelemään askelta pidemmästä lyhyemmäksi. Laukanvaihtoja testasimme puolestaan kahden kavaletin kahdeksikolla.

Suoralla puomilinjalla vasemmassa kierroksessa Pave pysyi niin ravissa kuin laukassa aika hyvin suorana. Hieman se yritti ottaa ulkoa tilaa, mutta korjautui helposti. Oikeassa kierroksessa ja etenkin laukassa Pave valui selvästi enemmän ulos ja pyrki kenottamaan vasemmalle. Tai siltä se tuntui selkään, ohjeeksi tuli kuitenkin päästää oikealta. En oikein tunnin aikana saanut pehmiteltyä Paven oikeaa puolta, mikä varmasti aiheutti sen, että mielsin sen ongelmaksi suoruustehtävällä. Mielestäni Pave kyllä kenotti kaulastaan vasemmalle mutkalla eli tahdoin korjata asiaa suoristamalla oikealla ohjalla. Enemmän olisi kuitenkin pitänyt tehdä pohkeilla, jotta olisin saanut Paven paremmin rungosta suoraksi. Sitä myöten kuvittelemani kenotuskin olisi varmaan korjautunut tai muuttunut näyttämään minun vinkkelistäni suoremmalta.

Suora linja oli noin 20 metrin pituinen, ja pääsimme seuraavaksi säätelemään askelta sillä. Oikeassa laukassa onnistuimme tulemaan linjan viidellä ja kahdeksalla askeleella. Viisi askelta jäi jopa vähän ahtaaksi. Vasemmassa laukassa hurautimme välin vahingossa neljällä. Tähän suuntaan en saanut kerittyä Paven laukkaa, jolloin en saanut väliin survottua kahdeksaa askelta, vaan jouduimme tyytymään seitsemään. Olisi pitänyt jaksaa prässätä enemmän, mutta nyt ei vain onnistunut.

Lopuksi tulimme vielä pari kierrosta kahden kavaletin kahdeksikolla laukkoja vaihdellen. Meillä tehtävä meni viimeistä kavaletin ylitystä lukuun ottamatta nappiin, ja kaikki vaihdot tulivat oikein. Viimeisellä kavaletilla Pave ei vaihtanutkaan vasenta laukkaa oikeaan, vaan nappasi kavaletilla ristilaukan. Jäin ympyrälle ja yritin tuupata Paven korjaamaan takaosan oikeaan laukkaan, mutta ruuna päätti ristilaukan olevan voittajan valinta. Hurautin sitten yhden puomin yli, ja Pave päätteli siitä sen verran, että nappasi kokonaan vasemman laukan. Ei muuta kuin ravin kautta korjaus oikeaan laukkaan. Harmi, että viimeinen laukka jäi vaihtumatta. Muuten Pave teki vaihdot kivasti.

Loppukäynnit hoituivat pitkin ohjin. Tunnin tehtävät olivat hyödyllisiä, mutta etenkin suoristaminen kamalan kinkkistä. Jotenkin sitä näkee ja tuntee hevosen selästä eri tavalla kuin opettaja maasta käsin. Sitten onkin vaikea hahmottaa korjausohjeita, jos ne sattuvat selkään tuntumaan ihan kummilta. Tulipahan kuitenkin jotain väännettyä. Laukan sääteleminen taas oli kivaa, samoin vaihtotehtävä. Jotenkin ne puomit ja kavaletit vain motivoivat enemmän kuin pelkällä sileällä vääntäminen.

Touhottamista tunnilla

Maanantain koulutunnilla luvassa oli pohkeenväistöjä sekä askeleen pidentämistä ja lyhentämistä. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja ratsukseni sain jo edellisellä tunnilla hommissa olleen Tupun.

Pohkeenväistöt teimme pitämällä etuosan uralla ja väistättämällä takaosan vähän keskemmäs. Teimme väistöjä niin käynnissä kuin ravissa. Käynnissä ne sujuivat molempiin suuntiin kivan tasaisesti. Tupu säilytti väistöissä tahdin hyvin, ja pääsin miettimään niissä istuntaani. Sekä sitä, etten liioitellut väistön poikitusta. Ravissa takaosan väistätys vasemmassa kierroksessa hankaloitui. En meinannut saada Tupua aina ottamaan takaosaansa siinä suunnassa mukaan. Kaiken lisäksi Tupu päätti ravissa alkaa hidastella väistökohdissa. Väistöt oikealle menivät ravissa vähän paremmin, mutta käyntiin verrattuna paljon epätasaisemmin. Mahtoikohan istuntani antaa ravissa niin pahasti periksi? En tiedä, mutta paikoin oli sangen hankalaa. Etenkin vasemmassa kierroksessa, jossa piti ensinnäkin yrittää saada Tupu väistämään ja toiseksi pitää se vielä liikkeellä.

Ravissa tehtyyn väistötehtävään otimme pian mukaan laukassa tehdyt pääty-ympyrät. Toinen ympyrä mentiin hieman lyhyempää laukkaa, toinen vähän pidempää. Myöhemmin työstimme laukkaa siten, että pitkät sivut mentiin vähän pidemmällä askeleella ja pääty-ympyrät taasen lyhyemmällä. Meillä Tupun kanssa pidemmän askeleen laukka taisi enimmäkseen muistuttaa hyvää peruslaukkaa. Ympyrällä en niin saanut askelta pidentymään, pidemmillä sivuilla hieman paremmin. Kivaa oli se, että Tupu lähti lyhyemmästä laukasta vain päästämällä vähän pidentämään. Lyhennyksissä sain rytmittää pidätteitä ja pohkeita sekä istua napakasti, jotta sain Tupua lyhentämään. Se tarvitsi aika paljon pohkeen tukea, jotta ei pudottanut lyhyemmästä laukasta raville. Saimme molempiin suuntiin kohtuullisia lyhyemmän laukan pätkiä ja muutaman sellaisenkin, jossa Tupu tuntui kantavan itsensä edestä. Pääosin se kuitenkin lyhyemmässä laukassa tuntui edestä hieman raskaalta etenkin, jos unohdin tukea sitä pohkeella.

Loppuravissa hurauttelimme koko kentän kahdeksikkoa. Tupu yritti touhottaa edelleen niin kuin se oli läpi tunninkin vähän tehnyt. Paitsi niissä matelevissa raviväistöissä. Toppuuttelin sitä sinnikkäästi, ja hetkittäin se muistikin osaavansa ravata rauhallisesti. Tunnissa jäi kaivelemaan Tupun touhottaminen. Ei se nyt kaikista pahin ollut, mutta kuitenkin sen verran, että erityisesti ravissa se pääsi paikoin kipittämään oman mielensä mukaan. Käynnissä se kuitenkin malttoi hyvin ja pääosin laukassakin. Touhottamistakin enemmän minua taisi harmitti se, etten saanut Tupua loksahtelemaan niin kuin parhaimpina hetkinä. Ravissa en saanut sitä muutamaa pätkää enempää antamaan periksi, laukassa sentään hyviä hetkiä tuli useampia. Käynnissä loksahdukset olivat myös vähäisiä, väistöissä olemattomia. Kun se rima on kerran noussut ylemmäs, sitä jää aina tavoittelemaan samaa fiilistä. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää, mutta ehkä niitä sen kerran tavoitteita pitäisi osata myös säätää sillä hetkellä vallitsevien olosuhteiden mukaan.

Sennuleirin 6. tunti: sympaattinen Essi

Sennuleirin kuudennella tunnilla oli taas kouluväännön vuoro. Ratsukseni sain napattua Essin, josta viime leirillä enteilin kehittyvän sangen mukava ratsu. Nyt oli kiva päästä testaamaan, miten meillä tänä vuonna menisi. Tunnilla pääsimme treenaamaan loivia kiemuroita, pohkeenväistöjä sekä askeleen pidentämistä ja lyhentämistä.

Ensimmäisenä kuviona tulimme toiselle pitkälle sivulle kaksi loivaa kiemuraa. Toiselle pitkälle sivulle teimme puolestaan pohkeenväistön uralta keskemmäs ja takaisin kunnon suoristuspätkän kera. Myöhemmin loivat kiemurat tultiin ravissa, mutta väistöt teimme edelleen käynnissä. Loivat kiemurat sujuivat mukavasti. Kaarteissa vasemmalle sain alussa hakea asetuksen paremmin läpi, mutta kun ratsastin sen ajatuksella, alkoi Essi asettua molempiin suuntiin oikein kivasti. Loiva kiemura meni itse asiassa niin käynnissä kuin ravissa aika sujuvasti. Olipa kiva ratsastaa kuviota, joka tuntui menevän molempiin suuntiin tasaisesti.

Pohkeenväistöt tuottivat sitten vähän harmaita hiuksia, joskin lähinnä vain vasemmalle tehtyinä. Väistöt oikealle lähtivät kohtalaisesti, vaikka Essi vähän hidasteli niissä. Väistöt vasemmalle olivat puolestaan kamalan vaikeita joko Essille tai meille molemmille. Essi jäkitti niissä vastaan ja halusi punkea etuosallaan uralle ihan mutkalla. Väistöaskeleita siis ottamatta. En tiedä, miten tehtävä olikin niin hankala toiseen suuntaan. Säilytin malttini Essin pienistä töttöröinneistä huolimatta hyvin ja ystävällisen sinnikkäästi yritin kertoa, mitä oikea pohkeeni oikein tammalta tahtoi. Loppujen lopuksi saimme aina muutamia ristiaskeleita myös vasemmalle, mutta aika vähissä ne olivat. Kehuin Essiä kuitenkin vuolaasti, kun se hoksasi ottaa väistöaskeleita myös vasemmalle. Olisipa ollut kiva saada tarkempia ohjeita siitä, miten olisin voinut selkeyttää apujani ja saada Essin ymmärtämään.

Laukkaa työstimme molempiin suuntiin ilman varsinaista tehtävää. Saimme mennä uraa pitkin sekä pyöräytellä tarvittaessa ympyröitä. Laukassa ongelmana oli sen nostaminen ja säilyttäminen. Yritin valmistella laukan lyhyestä ravista, mutta Essi pääsi aina kipittämään. Niinpä muutamia nostoja tuli tehtyä ajaen, vaikka nolottaa tunnustaa. Onneksi myös tajusin ajamisen sijasta ottaa Essin takaisin kuulolle ja tehdä oikeasti enemmän nostoa muistuttaneen siirtymisen laukkaan. Laukassa Essi tarjosi aina pienen pätkän hyvää menoa. Sitten tuntui, että joko sen jaksaminen loppui tai homma oli liian työlästä. Silloin Essi pudotti kunnon kipitysraville, ja homma piti aloittaa alusta. Ympyröillä sain molempiin laukkoihin tolkkua, kun pyrin istumaan mahdollisimman hiljaa, mutta tukemaan Essiä pohkeella ja äänellä. Ne laukkapätkät tuntuivat kivoilta.

Viimeisenä tehtävänä työstimme pääty-ympyrällä hieman myötä- ja vasta-asetuksia sekä askeleen pidentämistä ja lyhentämistä. Essi teki asetukset molempiin suuntiin aika kivasti. Sain tosin huolehtia siitä, ettei se lähtenyt valumaan myötäasetuksessa sisälle eikä vasta-asetuksessa ulos. Askeleen lyhentämisen työstö jäi vähän puolitiehen, mutta olimme suunnilleen oikealla tiellä sen kanssa. Olisin tosin saanut säilyttää aktiivisuuden vähän tarkemmin. Askeleen pidentämisessä tahti meni paikoin kiireiseksi, mutta ravissa saimme ihan mukavaa menoa. Loppuravissa Essi tarjosi aika kivaa etenemistä ilman kiirettä.

Essi oli kiva niin kuin muistelin. Laukan kanssa oli edelleen samoja ongelmia kuin vuosi sitten, mutta kuulemani mukaan Essiä ei sille sattuneen haaverin takia ole voitu viedä eteenpäin suunnitelmien mukaan. Pitäydyn siis edelleen siinä kommentissa, että siitä tulee hyvinkin mukava ratsu, kunhan se saa lisää oppia. Onhan se kiva jo nytkin, vaikka minun kanssani jotkin asiat tuottivat vaikeuksia. Vaan Essi oli mukavan yritteliäs ja pääsi aina hernehetkistäänkin kohtuullisen nopeasti yli. Se oli jotenkin sympaattinen tapaus, jonka kanssa osasin ottaa hankalatkin hetket ylimääräisiä stressaamatta.

Sennuleirin 4. tunti: takaisin Helmerin kyytiin

Sennuleirin neljännellä tunnilla oli taas koulua. Ratsukseni nappasin valikoimasta Helmerin, pitihän se päästä pian testaamaan uudelleen. Tunnilla treenasimme avotaivutuksia, kohtuullisen harmittomasti kuitenkin.

Alkuverryttelyssä hurauttelimme nelikaarista kiemurauraa ja kävimme kaikki askellajit läpi. Käynti ja ravi sujuivat ihan hyvin, vaikka Helmeri ei tuntunut niin pirteältä kuin edelliskerralla. Nelikaarisella kiemurauralla asetukset löytyivät aika kivan tasaisesti molempiin suuntiin. Helmeriä sai paikoin nohitella, mutta muistin olla jäämättä tuuppaamaan. Helmeri reagoikin pyyntöihin edetä kohtuullisesti, vaikka unohti asian aina muutaman askeleen jälkeen. Muoto oli kuitenkin paikoin pyöreähkö, ja Helmeri ennen kaikkea rento. Laukassa opettaja vinkkasi vähän herättelemään Helmeriä hurauttelemalla parit pitkät sivut eteen. Helmeri lähtikin reippaaseen laukkaan hyvin.

Avotaivutuksia teimme jo alkuverryttelyn yhteydessä niin käynnissä kuin ravissa, mutta myös keskihalkaisijalla käynnissä. Avotaivutukset oikealle onnistuivat paremmin, koska miellän ne itse helpommiksi. Vasemmalle jouduin työstämään niitä enemmän, sillä siinä suunnassa lähinnä oikea käteni teki jotain (eli roikkui ohjassa). Vasen käsi yritti asettaa, mutta molemmat pohkeet olivat ihan hukassa. Etenkin oikea pohje, jonka olisi pitänyt kääntää etuosaa pois keskihalkaisijalta. Molemmissa suunnissa myös eteneminen hyytyi avotaivutuksen aikana. Helmeri kesti kuitenkin säätämiseni oikein mukavasti, joten sain yrittää uudelleen ja uudelleen löytää oikeita apuja. Asiaa helpotti se, että ajattelin avotaivutuksen loivana. Näin en jäänyt vääntämään Helmeriä mutkalle, jolloin välillä pääsimme myös etenemään. Emme kovin reippaasti, mutta kuitenkin.

Hieno Helmeri, kuskista viis. © Venla

Lopputunnista kokoonnuimme vielä oikeassa kierroksessa pääty-ympyrälle. Siinä haimme keventäen ravia lyhyemmäksi ja pidemmäksi. Olipa lyhennystä vaikea tehdä keventäen! Mieleni teki niin istua alas, sillä se olisi ollut paljon helpompaa. Jotenkin keventäminen sotki lyhennysyritykset, kun en saanut kroppaa samalla tavalla käyttöön kuin harjoitusravissa istuen. Helmeri kuitenkin lyhensi askelta kohtuullisesti. Ihan täydellisesti lyhennys ei kuitenkaan mennyt läpi, koska pidennykseen Helmeriä piti ratsastaa eteen. Keventämisestä oli onneksi iloa pidennyksen aikana. Helmeristä irtosi lopulta aika kivaa pidempää ravia, joten kyllä tehtävällä tuli jotain tehtyä oikein.

Loppuravissa pyysin Helmeriä vielä ravaamaan aktiivisesti pyöreyttä hakien. Helmeri liikkuikin aika mukavasti eikä ollut kiireinen. Avotaivutuksia oli kiva tehdä, sillä opettaja ei vaatinut mahdottomia. Avotaivutukset sai tehdä rauhassa, kiirehtimistä piti välttää. Tällainen rauhallisuusmetodi sopi minulle, niin en alkanut tehdä avotaivutuksesta valtavaa numeroa ja aiheuttanut siten lisäpulmia. Tunnista jäi vähän hailakat fiilikset, sillä vertasin sitä niin edelliskertaan, josta puolestaan jäi tosi hyvä mieli. Nyt ei päästy ihan samaan, vaikka saimmekin Helmerin kanssa hyviä hetkiä. Sitä vain alkaa helposti tavoitella sitä aina vain parempaa suoritusta, jolloin ei ehkä muista olla tyytyväinen kelpoonkin suoritukseen. On meillä Helmerin kanssa kuitenkin koulupuoli tänä vuonna sujunut paremmin kuin viime vuonna, joten siihen olen oikeastikin tyytyväinen.

Kuvista kiitos Venlalle!

Peruutuksista puomeille

Torstaina menin viidenneksi ratsastajaksi tunnille, jolla oli sekä koulua että puomeja. Ratsukseni sain Tupun. Tunnilla ehdimme treenata askeleen lyhentämistä ja pidentämistä sekä pyöreyden hakemista peruutusten avulla.

Aloitimme lyhentämällä ja pidentämällä askelta käynnissä ja ravissa. Aluksi turvauduin liikaa ohjaan, kun Tupu ei ensin joko ymmärtänyt istuntajarrutuksiani tai sitten en vain saanut käytettyä istuntaa oikein. Hiljalleen pidätteet alkoivat mennä läpi istunnalla, ja Tupu reagoi niihin hyvin. Erityisesti ravissa Tupu tuli lyhyempään askeleeseen aika kivasti. Tällä kertaa en kuitenkaan saanut lyhennyksiä niin hyvin läpi, että Tupu olisi lähtenyt pidentämään askelta vain päästämällä. Nyt jouduin käyttämään pohkeita apuna.

Seuraavaksi haeskelimme hevosia pyöreämmiksi peruutusten avulla. Ideana oli saada hevonen peruuttamaan pyöristyen. Peruutuksiin lähdimme käynnistä tehtyjen pysähdysten kautta. Sain Tupua pyöristettyä käynnissä aina pätkittäin, mutta se katosi aina pysähdyksissä. Niissä Tupu nosti aina päänsä. Yritin pähkäillä, mitä tein pysähdyksissä väärin, mutta en keksinyt syytä. Jonkinlainen tahaton istunnalla puristaminen lienee lähellä oikeaa vastausta. Peruutuksiin Tupu lähti ensin ihan tomerasti, mutta ei oikeinpäin. Sain peruutella melkoisen monta askelta ennen kuin Tupu antoi vähän periksi, ja pääsin kiittämään sitä. En saanut tehtävää toimimaan niin kuin se olisi pitänyt, vaan pyöreimmät hetket tulivat ihan käynnissä työskennellen. Peruutukset alkoivat toistojen myötä myös tökkiä, ja Tupu alkoi nihkeillä niitä vastaan. Kaipa se kyllästyi tai sitten aloin itse säätää niissä liikaa.

Sitten siirrymmekin puomien pariin. Molemmilla pitkillä sivuilla oli kaksi samanmittaista kahden puomin suoraa linjaa. Ensimmäiselle linjalle pyrittiin saamaan askel tai pari enemmän kuin toisena olleelle linjalle. Vasemmassa laukassa naputtelimme Tupun kanssa tehtävän tasaisen varmasti kuudella ja neljällä askeleella ilman pulmia. Intoilin itse ehkä vähän liikaa neljän askeleen kanssa. Se ei vaatinutkaan niin hulvatonta laukkaa kuin ensin kuvittelin. Kuusi askelta löytyi, mutta selvästi jarruttelemalla. Oikeassa laukassa neljä askelta meni edelleen näppärästi. Kuuden askeleen väli meinasi alkaa käydä ahtaaksi Tupun innostuessa. Sain tuoda sen aika lyhyessä laukassa ensimmäiselle puomille ja muistaa jarruttaa topakasti heti sen jälkeen. Tehtävälle tuli kertaalleen ravirikko, kun apinoin ohjissa pohkeet unohtaen. Oikeassa laukassa Tupu pääsi vähän painamaan sisälle, minkä arvelen aiheuttaneen hankaluuden lyhentää laukkaa.

Loppuravissa hurauttelimme vielä kahdeksikkoa. Sain Tupun tarjoamaan kivan rentoja pätkiä tällä kertaa melkeinpä enemmän vasemmalle tehdyillä ympyröillä, vaikka yleensä oikea kierros toimii paremmin. Nyt se kierros jäi kuitenkin jotenkin puutteelliseksi. Ei Tupu siinä mitenkään hirveillyt, mutta ei kyllä aivan kunnolla loksahtanutkaan. Loppukäynneissä Tupu taasen oli molempiin suuntiin oikein kiva ja pehmeä. Tunnin peruutustehtävä osoittautui odotettua kinkkisemmäksi, mutta puomitehtävä taas sujui yllättäen ihan hyvin. Olin arvellut, että Tupu villiintyy reippaammasta laukasta enkä saa sitä enää rauhallisempaan laukkaan. Vaan olinpa mukavasti väärässä. Tällaisissa asioissa ei yllättäen haittaa veikata vähän pieleen. Pessimisti ei pety, mutta toisaalta optimisti osaa aina vain ilahtua lisää.

Melkein kuin kouluratsastaja

Perjantain Artsin koulutunnin jaoin toisen ratsukon kanssa, ja ratsunani oli Gia. Tunnilla pääsimme treenaamaan oikein kunnolla askeleen lyhentämistä ja pidentämistä.

Aloitimme työstämällä pääty-ympyrällä käyntiä lyhyeksi, mutta aktiiviseksi. Gian kanssa pulmana tahtoi olla se, että kun sen sai vähän lyhyemmäksi, katosi aktiivisuus. Jos taas sain Giaa vähän aktiivisemmaksi, tahtoi se päästä pidemmäksi. Oma istunta oli isossa roolissa tässä. Ei paljoa auttanut kököttää etukenossa, jos halusi Giaa olemaan omilla takajaloillaan. Piti vain sinnikkäästi istua ja kertoa siten hevoselle, mitä halusi. Lisäsimme tehtävään lyhyitä siirtymisiä raviin. Tässä pulmana oli se, että siirtymisessä Gia tahtoi venähtää. Siirtymisessäkin piti vain istua ja pitää etuosa hallussa. Gia kuitenkin alkoi hoksata apujeni sekamelskasta olennaisen, ja ravipätkät sujuivat paremmin.

Seuraavaksi lähdimme työstämään ravia lyhyemmäksi ja pidemmäksi pitkillä sivuilla ja niiden loppupuolelle pyöräytetyillä volteilla. Pitkän sivun alku mentiin lyhyemmässä ravissa, sitten annettiin hevosten vähän pidentää ja pyöräytettiin voltti samalla energialla. Voltin jälkeen taas otettiin ravi lyhyemmäksi. Tässä kohtaa homma alkoi toimia. Gia otti lyhennykset hyvin vastaan. Tämän huomasi siitä, kuinka helposti se lähti vähän pidentämään askelta. Ei tarvinnut tehdä muuta kuin päästää ja oikeastaan vähän varoa sitä, ettei Gia lähtenyt kiirehtimään liikaa ja valunut etupainoiseksi. Tätä ongelmaa ei lopulta tullut, kun tajusin Gian lähtevän ihan päästämällä enkä tuupannut siihen turhaan lisää vauhtia. Meno oli pitkillä pätkillä niin ihanan sujuvaa ja kevyttä, että tunsin olevani melkein oikea kouluratsastaja. Kädet olivat kannettuina, Gia pyöreä ja rento, istunta pysyi kasassa, ja meno oli melkein ajatuksella ohjattavaa. Mahtavaa! Pientä säätöä piti tehdä välillä, mutta se oli kyllä pientä.

Lopuksi työstimme vielä vasenta laukkaa samalla ajatuksella keskiympyrällä. Teimme ensin siirtymisiä ravin ja laukan välillä. Aluksi sain Gian taas lyhyeksi, mutta löysäksi. Sitten sain petrattua omaa istuntaani sekä nohiteltua Giaa päästämättä sitä edestä pitkäksi. Ja sieltä löytyi se hyvä lyhyt laukka. Kaikista parasta tehtävässä oli se, kuinka herkkä Gia siinä oli. Se nosti laukat istuntamerkistä vaivatta ja kiirehtimättä. Se ei myöskään kiirehtinyt laukassa, vaan malttoi pysyä lyhyenä. Ja kuinka helposti se tulikaan lyhyestä laukasta takaisin raviin. Jumankekka! Tulipahan tehtyä parhaita siirtymisiä näiden askellajien välillä pitkään aikaan. Otimme laukassakin vielä uraa myöten lyhyempää ja pidempää askelta sekä pidemmässä askeleessa tehtyjä voltteja. Homma toimi niilläkin hyvin, ja jaksoin edelleen ihastella sitä, kuinka hienosti Gia lähti pidempään askeleeseen ja tuli helposti takaisin. On se hieno!

Tunnin tehtäviä taidettiin tehdä myös vähän lävistäjilläkin, mutta ne hetket eivät näemmä tarttuneet kovin vahvasti mieleen. Tulipahan kuitenkin naputeltua noita keskeisimpiä asioita ylös. Tunti oli kyllä älyttömän hyvä. Olin niin mielissäni siitä, miten kivasti meillä meni. Toki Gia välillä pääsi vähän laiskottelemaan ja vuorostaan myös hiihtämään, mutta se oli kuulolla heti, kun sain oman pakkani toimimaan. Kuinka siistiä olikaan ratsastaa niin pienillä ja kevyillä avuilla. Olen jossain kouluratsastajan hurmoksessa tällä hetkellä. Gia keräsi kyllä pisteet, plussat ja papukaijamerkit tästä tunnista. Jes!

Puomeja ilman jalustimia

Tiistaina änkesin ratsastamaan, ja sattumusten kautta meitä oli peräti kahdeksan ratsastajaa. Ratsukseni sain Gian. Tunnilla pääsimme tahkoamaan puomeja askeleen lyhennyksia ja vähän myös pidennyksiä miettien. Opettaja suunnitteli tunnin tehtävät hyvin, sillä mahduimme maneesiin sangen näppärästi.

Alkuverryttelyssä tulimme suoralla linjalla olleita puomeja ravissa. Välit pääsi tulemaan ihan tavallisella ravilla. Alussa Gia hieman kolisteli ja sovitteli askeltaan, mutta parin kierroksen jälkeen alkoi tulla puomeja sujuvammin. Puomit menivät mukavasti molemmista suunnista. Pidimme nämä puomit edelleen matkassa ja lisäsimme tehtävälle kulmassa ympyrän kaarella olleet puomit. Näille puomeille pyrittiin pyöräyttämään voltti, mikäli oli tilaa. Puomit olivat sangen lyhyillä väleillä eli pääsimme lyhentämään ravia. Nakkasimme tällä tehtävällä jalustimet pois.

Aloitimme tehtävän vasemmassa kierroksessa. Puomikulman jälkeen tulleelle pitkälle sivulle ratsastimme vähän lyhyemmän loivan kiemuran. Oikeassa kierroksessa loiva kiemura ratsastettiin siis ennen puomikulmaa. Loiva kiemura sujui molemmissa kierroksissa ihan asiallisesti, vaikka kovin tarkkaan en sitä ratsastanut (koska oli kiire puomeille). Kaarteet vasemmalle vaativat hieman enemmän työtä, mutta Gia alkoi pehmetä siihenkin suuntaan mukavasti. Suoralla linjalla olleita puomivälejä venytettiin vissiin ihan aavistuksen. Gian kanssa ne sujuivat hyvällä ravilla asiallisesti. Jos ravi pääsi vähän sammumaan, kolisteli Gia hieman. Saimme kuitenkin aika hyvin otteen tehtävälle sopivasta ravista.

Kulmassa olleet puomit lyhyemmillä väleillä olivatkin haastavammat. En saanut Giaa rehellisesti lyhentämään askelta, vaan enemmänkin vähän sammuttamaan etenemistä. Niinpä emme aina päässeet puomeja kovin sulavasti, vaan Gia joutui tikkaamaan askelia miten sattuu. Tajusin kuitenkin alkaa yrittää lyhennystä paremmin ajoissa, jolloin ravi ehti lyhentyä hieman. Tällä tavalla Gia pääsi puomeille tasaisesti ja selvitti ne rämpimättä. Raviaskeleeseen tuli mukavasti korkeutta näinä kertoina.

Laukkatyöskentely jäi tällä tunnilla vähäiseksi. Tulimme vain muutamia kierroksia per suunta suoran linjan puomeja laukassa. Gia innostui puomeista, jolloin sain vähän toppuutella sitä. Sain sen tulemaan tehtävälle asiallisesti, mutta salakavalasti se jokaisen ylitetyn puomin aikana venytti askelta hieman, kunnes tehtävän jälkeen olikin alkua reippaammassa laukassa. Hassu tamma. Se vissiin luuli, että seuraavaksi puomit nousevat maasta ja päästään hyppäämään. Sen verran innokkaalta se vaikutti. Gia kuitenkin kuunteli pidätteet ihan hyvin, ja venähtäminen tehtävällä ja sen jälkeen johtui kuskin huolimattomuudesta. Jotenkin taas alun jälkeen unohdin ratsastaa ja heittäydyin matkustajaksi. Hups ja silleen.

Tämän tehtävän jälkeen olikin enää loppukäynnit jäljellä. Olipa jännää mennä taas pidempi pätkä tunnista ilman jalustimia. Yritin pitää polvet rentoina ja irti satulasta, mutta niin vain aina yllätin itseni vähän puristautumasta satulaan. Sain myös ajatuksen kanssa miettiä istuntaa, sillä ilman jalustimia keskivartalon tuki tuntui katoavan vielä pahemmin. Niinpä sain kääntää lantiota aina selvemmin alle ja napakoittaa vatsalihaksia tueksi. Gian helppo ravi antoi paljon anteeksi, vaikka istuntani on selvästi mennyt huonompaan suuntaan. No, sentään ongelma on (taas) tiedostettu, paraneminen siis alkakoon.

Vuosipäivä apurattaiden kera

Maanantain tunnille sattui merkkipäivä: tasan vuosi siitä, kun menin Pavella ensimmäisen kerran. Vuosipäivän kunniaksi toivoin tietysti Paven. Yhteiseksi "lahjaksemme" virittelin Pavelle joustochambonin ensimmäistä kertaa (minun kanssani). Me Paven kanssa ajaudumme aika usein tilanteeseen, jossa se pääsee kipittämään pyyntöjäni karkuun pää ylhäällä. Halusin testata, mitä asialle tapahtuisi näiden apurattaiden kera. Ratsukoita koulutunnilla oli yhteensä kuusi, ja pääsimme treenaamaan askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä vieteriajatuksella, tekemään ravissa pohkeenväistöjä, joiden jälkeen nostimme laukan sekä kirsikkana tunnin lopuksi tulemaan pari kertaa kahden kavaletin suoran linjan.

Ensimmäisenä tehtävänä haeskelimme hevosiin vieteriä säätelemällä askelta lyhyemmäksi ja vähän pidemmäksi käynnissä ja ravissa. Koska joustochambon osittain huolehti Paven etuosasta, sain miettiä enemmän takaosaa. Toki etuosaakin piti välillä pohtia. Tänään Pave oli hieman kuuro pohkeelle. Yritin aktivoida sitä pohkeilla ja raippamerkeillä, mutta en saanut Pavea kovin hereille. Hetkittäin löysimme kuitenkin muutamia vieterimäisiä askelia lyhennyksissä niin käynnissä kuin ravissa. Niissä Paven ryhdistäytyi ja keveni mukavasti edestä kiirehtimättä. Nämä hetket tulivat silloin, kun sain tehtyä pidätteitä enemmän istunnalla. Askeleen pidentämisiä en lähtenyt varsinaisesti yrittämään, vaan pyrin hakemaan Pavea vieterimäisesti vähän lyhyemmäksi ja palkintona siitä päästämään sen takaisin tavalliseen etenemiseen. Olisin saanut kuitenkin aktivoida Pavea vähän enemmän, sillä nyt se jäi vähän löysäksi.

Tämän jälkeen tulimme ravissa kolmikaarista kiemurauraa siten, että tavallisesti suorat suunnanmuutokset tehtiin hieman lävistäjämäisesti. Eli kaarta venytettiin hieman isommaksi. Asetukset oikealle löytyivät ihan kohtuullisesti, mutta kaarteita vasemmalle sain työstää tarkemmin. Korjasin omaa painoani hieman ulommas, jotta saisin Paven pois vasemmalta ja vähän tasapainoisemmaksi. Sisäpohkeella vartioin Paven pysymistä reitillä ja sisäohjan pyynnöillä houkuttelin sitä asettumaan. Kaiken ohella yritin vielä muistaa pitää ulko-ohjan kädessä. Kaarteet vasemmalle eivät muuttuneet tehtävän aikana autuaan helpoiksi, mutta muutamia kertoja sain Paven asettumaan niissä kohtuullisen asiallisesti. Hankalampiin kaarteisiin sai pyöräyttää voltin avuksi, ja käytinkin tätä kikkaa muutaman kerran.

Seuraavaksi teimme pohkeenväistöjä ravissa. Niiden idea oli valmistella ravista tehtävää laukannostoa. Väistön teimme pitkän sivun alusta keskemmäs, jonka jälkeen suoristimme ja nostimme myötälaukan. Väistöt olivat tänään hukassa vähän molempiin suuntiin. Väistöissä oikealle Pave kuitenkin odotti paremmin verrattuna väistöihin vasemmalle. Niissä se ennakoi jo melkoisesti tulevaa laukkaa eikä oikein malttanut odottaa. Saimme nostettua oikean laukan muutaman kerran aika tasaisesti ja suorana pysyen. Sitten Pave keksi vaikeuttaa tehtävää ja alkoi jostain syystä nostaa vastalaukkaa. Ei siinä mitään, se nousi pari kertaa asiallisesti. Harmi vain, että myötälaukka oli se, jota yritin saada. En tiedä, mistä Pave otti kimmokkeen vastalaukasta. Sama tapahtui muutamia kertoja myös vasemman laukan nostoyrityksissä. Pave meni taas keksimään, että salaisesti haaveilin oikeasta laukasta. Omasta mielestäni en, mutta kaipa se Pave tiesi paremmin. Molemmissa suunnissa sain vähän häivyttää väistöajatusta näissä hetkissä ja keskittyä enemmän pitämään Paven odottamassa. Näin sain valmisteltua myötälaukan nostamisen tarkemmin, ja Pave nostikin toivotun laukan.

Lopuksi saimme tulla vielä kahden kavaletin noin 17,5 metrin suoran linjan niin kuudella kuin viidellä askeleella. Tässä vaiheessa pyysin opettajaa nappaamaan joustochambonin pois. Kuuden askeleen saamiseen vaadittiin meiltä aika lyhyttä laukkaa. Pave innostui kavaleteista (tai apuohjien katoamisesta) ja hurautteli välin ensin kuuden askeleen sijasta viidellä. Eikä se edes kiirehtinyt, kunhan laukkasi tavallisesti. Sain väliin kuusi askelta, kun rutistelin laukan oikeasti lyhyeksi ja lyhensin hieman lähestymistä ensimmäiselle kavaletille. Kuten arvata saattaa, viisi askelta meni tämän jälkeen aivan helposti. Tosin siinäkin sain vähän pidättää Pavea, jotta askeleet olivat tasaisempia eikä viimeinen askel jäänyt muita lyhyemmäksi.

Loppuravia otin lyhyen pätkän, sillä muut kävelivät jo. Löytyihän se pyöreys ja tasaisuus sieltä lopuksi ilman apurattaitakin, vaikka Pave oli selvästi huomannut niiden kadonneen. Annoin Paven vielä venyttää pätkän ravissa eteen ja alas ennen kuin siirryin käyntiin. Sellainen vuosipäivä meillä, apurattaiden kera. Pakko myöntää, että kyllä joustochambonista jotain iloa oli, vaikka tavoitteeni ei tietenkään ole kerätä hevoselle kaikkia apurattaita, mitä maa päällään kantaa. Nyt vain teki mieli testata. Omaa elämääni helpotti kovasti se, että hirvihetkinään Pave kiskoi itseään vastaan sen sijaan, että olisi nykinyt ohjia ja lietsonut minua kiskomaan takaisin. Pave myös tajusi apuohjan idean hyvin ja kulkikin pääosin ilman, että piuhat olivat joka hetki tiukalla. Nyt täytyy vain alkaa miettiä, miten voin ratsastaa siten, että saan Paven hirveilyjä vähennettyä. Ilman apurattaita siis. Vastaus lienee se, että pitää ratsastaa paremmin. Enää tarvitsee vain oppia, miten se tehdään.

Pidennyksiä ja lyhennyksiä

Tiistain toisella tunnilla oli puomeja. Ratsukoita oli kuusi, ja minä sain ratsukseni Hempan. Tunnilla pääsimme vuoroin lyhentämään ja vuoroin pidentämään askelta niin ravissa kuin laukassa sekä tekemään muutamat laukanvaihdot minipystyllä.

Alkuverryttelyssä teimme muutamia pysähdyksiä, ravi-käynti-ravisiirtymisiä sekä temponvaihteluita ravissa ja laukassa. Pysähdykset olivat Hempan mielestä mälsiä eikä se oikein malttanut odottaa, että sai luvan lähteä takaisin liikkeelle. Kun pidin pysähdykset riittävän lyhyinä, malttoi Hemppa paremmin. Siirtymiset ravin ja käynnin välillä olivat ihan ok. Temponvaihteluissa Hemppa taasen oli hyvä. Se lyhensi ja pidensi askelta niin ravissa kuin laukassa mukavasti. Sillä on melkoinen skaala käytettävissä, joten tällaiset treenit sen kanssa ovat antoisia.

Verryttelyn jälkeen siirryimme puomitehtäville. Ensimmäisenä tulimme keskihalkaisijalle kolmeen kohtaan asetettuja puomeja, jotka olivat lyhyen sivun suuntaisesti. Ravasimme niitä kahdeksikolla. Ensimmäiset puomit olivat pidemmillä väleillä, keskellä olleet lyhyemmillä ja toisessa päädyssä olleet tavallisilla. Näin pääsimme säätämään ravia sopivan usein. Kuten verryttelyssä tuli huomattua, oli askeleen pidentäminen ja lyhentäminen Hempan kanssa helppoa. Sen sai ajoissa sopivaan raviin, ja jos tuli sittenkin puomeilla vielä tarve vaikuttaa, otti se pyynnöt hyvin vastaan.

Seuraavaksi tulimme pari kertaa laukassa kuvion, jolle lähdettiin vasemmassa laukassa. Lyhyeltä sivulta käännyttiin keskihalkaisijalle ja jatkettiin se suoraan vasemmalle kääntyen. Siitä ratsastimme uraa myöten kentän keskellä lyhyen sivun suuntaisesti olleille puomille, minipystylle ja toiselle puomille. Siinä pyrimme vaihtamaan laukan. Sen jälkeen ratsastimme taas keskihalkaisijaa myöten oikeassa laukassa, käännyimme oikealle ja tulimme puomien ja minipystyn tehtävän vielä toisesta suunnasta. Tulimme tehtävän pari kertaa. Hankalin osuus meille oli päästä keskihalkaisijaa pitkin kunnolla katsomopäätyyn. Hemppa alkoi vähän tuijotella omiaan ja jarrutti laukkaa. Nohitin sitä äänellä, niin selvisimme nämä kohdat, vaikka hieman takkuillen. Ensimmäisellä kierroksella vasen laukka vaihtui minipystyllä oikeaksi, mutta vaihto oikeasta vasempaan piti tehdä ravin kautta. Toisella kierroksella saimme molemmat vaihdot tehtyä hypyissä.

Tunnin viimeisenä tehtävänä tulimme laukassa pääty-ympyrällä lyhyemmillä ja pidemmillä väleillä olleita puomeja. Katsomopääty oli Hempan mielestä edelleen sen verran jännä, että sen huomio karkasi pidennyspuomien aikana vähän muualle. Vaan Hempan laukka nyt on lähtökohtaisesti sen verran pitkää, että selvitimme puomit siitä huolimatta. Lyhennyspuomeilla oli nyt vähän hankaluuksia, kun Hempan mielestä olisi ollut kiva kipittää katsomopäädystä reippaasti pois. Kun sain sen huomion napattua, sujuivat lyhennyspuomitkin. Jos Hemppa taas jäi omiin mietteisiin, en saanut kerättyä laukkaa ajoissa kasaan, ja puomit ylittyivät vähän rämpien. Hemppa kuitenkin lyhensi myös hyvin, kunhan se vain muisti kuunnella kuskia.

Loppuravissa annoin Hempan venyttää ohjan perässä eteen ja alas enkä enää prässäillyt kummempia. Ravi rullasi hyvin, ja Hemppa oli rento, joten pääsimme siirtymään käyntiin. Tunnin tehtävät olivat kyllä Hempalle luotuja. Sen pidennys- ja lyhennystaidot pääsevät loistamaan tällaisella tehtävällä. Tunti Hempan kanssa oli ihan kiva, vaikka emme niin toisia ymmärräkään. Vaan tänään se ei haitannut, ja tehtävät sujuivat ihan asiallisesti.

Niks, naks, Nakke

Maanantain tunnilla luvassa oli puomeja. Olin ajatellut, että Nakella voisi olla vaihteeksi kiva mennä. Kuinkas ollakaan, sehän sieltä minulle ratsuksi napsahti. Ratsukoita tunnilla oli kuusi. Alkuverryttelyn menimme kaikissa askellajeissa temponvaihteluita tehden. Nakke lähti ihan mukavasti eteen, mutta olisin saanut ratsastaa sen vähän tarkemmin takaisin ilman, että aktiivisuus lössähti.

Työskentelimme tunnin oikeastaan yhdellä tehtävällä, jossa päädyssä ympyrän kaarella oli puomit lyhyemmillä väleillä ja keskempänä maneesia samoin ympyrän kaarella puomit pidemmillä väleillä. Molemmat puomikohdat saattoi tulla yhdellä isolla ympyrällä. Lyhyemmillä väleillä olleilla puomeilla luonnollisesti lyhennettiin askelta ja pidemmillä väleillä olleilla taas pidennettiin. Askellajeina olivat ravi ja laukka.

Ravipuomeilla Nakke sinällään liikkui, mutta vähän säästövaihteella. Lyhennyspuomit menivät kyllä, mutta aika ponnettomasti. Sain tehdä aika paljon hommia, että Nakke sekä lyhensi askelta että säilytti aktiivisuuden. Pidennyspuomeille Naken sai heräämään kohtuullisesti, jolloin ne sujuivat ihan mukavasti. Nakke tuntui innostuvan puomeista, jolloin se alkoi itsekin heräillä hommiin. Naken kanssa oli hyvä treenata istunnalla jarruttamista, kun se reagoi siihen selvästi. Pohkeella sitä sai aktivoida melkoisesti ennen kuin se alkoi lyhennyspuomeilla mennä vähän aktiivisemmin.

Laukassa sama tehtävä oli ihanasti haastavampi. Vaihtelut lyhyestä laukasta pidempään tulivat nopeasti, jolloin hevoseen piti ehtiä vaikuttaa vikkelästi. Nakkea sai välillä vähän nohitella, jotta se muisti taas liikkua rehellisesti eikä säästövaihteella. Laiska se ei kuitenkaan ollut, siltä vain puuttui tietynlainen pontevuus, mikä näkyi erityisesti lyhennyspuomeilla. Ne alkoivat kuitenkin sujua ihan asiallisesti, kun sain Naken heräämään. Sitten pääsimmekin ratkomaan pidennyspuomien haasteita. Nakella on ihan iso laukka, mutta emme silti meinanneet millään yltää pidempiin puomiväleihin. Yritin säätää reittiä ja usuttaa Nakkea, vaan aina jokin kohta tehtävästä meni rämpien. Lopulta tajusin kääntää Nakkea puomeilla koko ajan, jolloin tehtävä alkoi luonnistua. Olin aiemmin unohtanut ratsastaa tien tarkasti, kun keskityin vain ratsastamaan hevosta eteen. Haeskelin tehtävän ulkopuolella myös vähän oikeanlaista laukkaa. Vasemmassa laukassa ilman puomeja Nakke lopulta loksahti ihanasti paikoilleen ja tarjosi sangen kivaa ja sopivan lyhyttä laukkaa. Se pysyi hyvin kuulolla, ja elämä satulassa oli varsin helppoa. Kiva Nakke!

Loppuravissa haeskelin vielä Nakkea ravaamaan rehellisesti. Siinä tuli sitten tunnin toinen loksahdus, kun Nakke otti moottorinsa käyntiin, pyöristyi ja tarjosi oikein asiallista ravia. Välillä se yritti vähän lähteä kiihdyttämään, mutta otti pidätteet kuitenkin vastaan. Olin aika mielissäni, sillä nyt hevonen oli oikeasti herännyt hommiin ja sitä pääsi nohittelun sijasta jopa vähän pidättämään. Tunnista ja erityisesti Nakesta jäi oikein hyvä fiilis. Ratsastus oli parhaimpina hetkinä ihanan vaivatonta ja kevyttä. Tällaisella Nakella treenaisin koulua oikein mielelläni. Täytyypä mennä sillä piakkoin uudelleen, ettei tämä kerta ollut vain tuuria.

Yksi apu kerrallaan

Perjantain Artsin koulutunnin menin Pavella. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja treenasimme takaosan väistätyksiä sekä askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä. Sateisen kelin takia menimme tunnin maneesissa.

Pitkillä sivuilla väistätimme hevosten takaosan uralta sisemmäs ulkopohkeella ja sisäpohkeella puolestaan palautimme sen takaisin uralle. Väistöaskeleita ei tarvinnut pyytää montaa, vaan ideana oli saada hevonen kuuntelemaan molemmat pohkeet. Teimme tehtävää käynnissä ja ravissa sekä siten, että pyrimme siirtymään käynnistä raviin ja takaisin väistöaskelten aikana.

Meille Paven kanssa väistöt etenkin uralla tehtynä takkuavat toistaiseksi. En ole vielä löytänyt tapaa pyytää väistöä siten, että Pave ymmärtää ja tekee sen helposti ja rennosti. Tälläkin tehtävällä valtaosa pitkästä sivusta meni jäkittäen ja epätoivoisesti väistöaskelia hakien. Yritin saada etuosan hallintaan, jotta voisin vaikuttaa takaosaan, mutta taisin jäädä pyytämään molempia asioita päällekäin. Niinpä Pave jännittyi, jäkitti ja pyrki karkaamaan tehtävältä. Vaikka teimme toistoja valtavasti, eivät väistöaskeleet alkaneet lähteä oikeastaan kovin paljon paremmin. Muutamia kertoja käynnissä saimme vähän helpompia askelia, mutta ravissa ja etenkin siirtymisten kanssa tehtävä meni aika vaikeaksi. Sinnikkäästi sentään kuitenkin yritin. Siinäpä olikin Pavella tulkattavaa.

Väistöosuuden jälkeen pitkän sivun loppupuolella nostimme laukan ja jäimme työstämään sitä toviksi pääty-ympyrälle. Ensin haimme tavallisen laukan, jota sitten lyhensimme ja pidensimme vuorotellen. Molemmissa ideana oli saada hevonen säilyttämään toivottu eteneminen eikä tukea sitä jokaisella askeleella. Tässä olikin minulle puuhaa, sillä tykkään varmistella melkein jokaisen askeleen. Pidennyksessä jäin ensin varmuuden vuoksi pyytämään aina parin askeleen välein etenemistä, vaikka oikeasti hevonen piti pyytää kerran eteen ja sitten testata irrottamalla pohkeet, säilyikö laukka vai ei. Lyhennyksessä puolestaan pyrittiin kasaamaan laukka ulko-ohjan pidätteillä ja istunnalla, ei sekä ohjissa roikkumalla että pohkeella varmistelemalla. Kun hevonen lyhensi, testattiin lyhennyksen onnistuminen myötäämällä ohjista reilusti.

Laukkatehtävä oli antoisa, sillä siinä huomasin oman vaikuttamiseni pulmia. Alussa varmistelin ja paikkasin todella paljon, jolloin Pave sai taas melkoisella tahdilla apuja tulkattavaksi. Toistojen myötä aloin ymmärtää, että vähemmän oli enemmän. Pavesta sai parempia reaktioita irti, kun asian pyysi kerran selvästi eikä jäänyt nyhertämään ylimääräistä. Tällä kertaa laukan pidentäminen onnistui helpommin. Pave alkoi vastata pyyntöön edetä hyvin ja myös säilytti laukan kohtuullisesti. Lyhentäminen oli minulle hankalampaa, joten en päässyt niin minimaalisiin pyyntöihin kuin olisin halunnut. Hetkittäin kuitenkin sain kasattua itseäni ja lakattua varmistelemasta, jolloin Pave pääsi tekemään osuutensa ja pitämään laukan lyhyempänä. Askeleeen sääteleminen molempiin suuntiin piti Paven myös hyvin hereillä. Jos jäin jurnuttamaan liian kauan pidennykseen tai lyhennykseen, lopahti Paven mielenkiinto ja se piti herättää torkuilta takaisin hommiin.

Tunnin treenit olivat kyllä ihanan haastavia. Väistöt eivät nyt oikein lähteneet, mutta laukkatyöskentelyssä tuli monia hyviä ahaa-hetkiä sekä pieniä onnistumisia. Yksi apu siis kerrallaan ja hevoselle vastuu oman osuuden hoitamisesta. Nuo kun muistaisi aina sekä saisi myös toteutettua.

Liian suuret odotukset vai liian vähäinen yritys?

Ratsastusviikon pakka sekoittui tällä viikolla hieman, kun Artsin koulutunti oli jo tiistaina. Vaan samapa sille päivälle, kunhan pääsee treenaamaan. Ratsunani oli Pave, ja ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä. Treenasimme pohkeenväistöjä sekä askeleen lyhentämistä ja pidentämistä laukassa. Alkuverryttelyssä pyöräyttelimme pääty-ympyröitä ja menimme uraa myöten ravissa ja laukassa. Pave liikkui ihan mukavasti, joskin meille yleensä helpompi oikea kierros oli tänäänkin hankalampi. Vaikka ei sillä, myös vasen kierros tökki tänään, se sentään oli tuttua. Tässä vaiheessa ei tullut mitään sen kummempaa, ja niin pääsimmekin siirtymään varsinaisten aiheiden pariin.

Aloitimme ravissa tehdyillä pohkeenväistöillä, jotka teimme nyt portaittain pitkän sivun alusta keskihalkaisijaa kohti. Lopulta tulimme aina muutamat yhtäjaksoiset väistöt pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle. Väistöissä jatkui alkuverryttelyssä huomattu asia: molemmat suunnat olivat hankalia. Pave alkoi jo alun väistöissä jotenkin hätäiseksi ja pyrki juoksemaan alta sen sijaan, että olisi ottanut väistöaskelia. Yritin toppuutella sitä odottamaan, mutta pidätteeni menivät usein kuuroille korville. Kun pidätteet sattuivat menemään läpi, sain Paven ottamaan vähän parempia väistöaskelia. Hankalaa se kuitenkin oli suunnasta riippumatta, ja homma oli meillä enemmän kinastelua kuin harmoniaa. Suuria parannuksia tehtävään ei tullut, mikä jäi kaivelemaan pahemman kerran. Sujuvuus ja helppous loistivat poissaolollaan.

Laukkaa työstimme pääty-ympyrällä. Oikean laukan nostamisen valmistelimme ratsastamalla käynnin lyhyeksi ja teräväksi. Pave nosti laukan käynnistä aika asiallisesti, vaikka emme ole niitä oikein kunnolla harjoitelleet. Vasemman laukan nostimme puolestaan lyhyestä ravista, mikä onnistui myös ihan hyvin. Nostojen jälkeen meitä prässättiinkin ihan kunnolla. Laukkaa piti vuoroin lyhentää ja vuoroin pidentää, ja erojen piti myös olla selviä. Lyhentäminen oli selvästi vaikeampaa, vaikka yritin parhaani mukaan pitää Paven lyhyenä, mutta silti aktiivisena. Takajalat tuppasivat unohtumaan, ja homma meni meillä välillä vetokisaksi. Pave yritti saada tilaa edestä ja nyki ohjia, minä taas keikuin mukana miten sattuu. Yritin parsia istuntaani jämerämmäksi, jotta en keikahtaisi Paven nykimisissä, vaan saisin ratsastettua sitä tekemään oman osuutensa. Parempia hetkiä tuli lopulta molempiin suuntiin, mutta niiden eteen sai tehdä kyllä töitä. Lyhentämisen onnistuminen näkyi myös siinä, että Pave lähti halukkaasti pidentämään laukkaa. Paven tarvitsi oikeastaan vain päästää isompaan laukkaan, ja se säilytti sen itse kohtuullisen hyvin. Mutta voi jee, mikä homma oli taas isomman laukan jälkeen palata lyhyempään laukkaan. Tehtävä oli kaikessa vaikeudessaan silti älyttömän kiva ja opettavainen. Istunnan merkitys korostui taas hyvin. Jos se ei ollut kunnossa, ei askeleen pidentäminen saati lyhentäminen onnistuneet juurikaan.

Loppuravissa hain vielä kunnon ravia. Pave olisi mieluusti jäänyt himmailemaan, mutta jaksoi tsempata vielä kohtuullisesti. Hetkittäin löytyikin sellaista ravia, jota kannattaisi kouluradoillakin saada kaivettua esiin. Vaikka tuntiin mahtui pieniä onnistumisia, oli päällimmäisin tunne silti jonkinlainen harmistus. En tiedä, oliko minulla taas epärealistisesti suuret odotukset siitä, että Pave liitelisi itsestään, ja minä istuisin naama messingillä kyydissä. Vai yritinkö lopulta liian vähän ja turhauduin liian nopeasti, kun asiat eivät sujuneet heti ensimmäisellä yrityksellä? Minulla on kyllä aika lyhyt pinna ja tykkään erityisesti jäädä vellomaan surkeudessa ja epäonnistumisissa. Olen huono kehumaan itseäni, mutta nuo asiat voin empimättä sanoa osaavani erinomaisesti. Kaipa sitä pinnaakin voi oppia venyttämään näiden treenien lomassa. Kun opin olemaan viilipyttymäisempi, saanen vietyä samaa fiilistä myös ratsuun. Sitten voimme ehkä aina aloittaa tehtävän nollasta uudelleen sen sijaan, että helisemme molemmat vuorotellen.

Pohkeenväistöt jälleen testissä

Perjantaina Artsin koulutunnilla pääsimme mukavan monipuoliseen treeniin. Ratsunani oli Pave ja jaoin tunnin kahden muun ratsukon kanssa. 

Tunnin ensimmäinen kuvio oli ratsastaa lyhyet sivut puolimpyrämäisesti. Niiden aikana hevosia houkuteltiin asettumaan johtavalla sisäohjalla ja ulko-ohjalla tilaa antaen. Suuntaa vaihdettiin koko ajan lävistäjillä eli maneesi oli käytännössä sovellettu kahdeksikko. Ensin tehtävällä ratsastettiin sujuvaa ravia koko ajan. Myöhemmin aloimme tehdä lävistäjille ravin lyhentämistä ja lopulta siitä tehtyjä laukannostoja.

Tällä kertaa käteni keksivät, että vaikka sain luvan kanssa käyttää sisäohjaa, halusi ulkokäteni myös roikkua ohjassa. Oikeassa kierroksessa sain annettua ulko-ohjalla paremmin periksi, ja Pave asettui tässä suunnassa helpommin ja tuli sisäohjan tuntumalle. Vasemmassa kierroksessa hallitseva oikea käteni halusi ulkokäden roolissa roikkua ohjassa enkä saanut heti annettua sillä riittäväksi periksi. Opettaja neuvoikin olemaan varmistelematta sillä turhia. Vasemmassa kierroksessa sain tehdä sisäpohkeella töitä, jotta Pave vähän notkistui ja lähti asettavan sisäohjan mukaan. Sujuvan ravin hakeminen unohtui aina välillä, mutta opettaja hoksautteli siitä hyvin. Lävistäjille ratsastettu ravin lyhentäminen vaati ensin oman istuntapaketin saamista vähän kasaan. Muuten Pave jännittyi eikä lyhentänyt riittävästi. Kun taas sain istuttua ja pysyttyä tuntumalla, Pave tarjosi asiallista lyhentämistä. Sen jälkeen meillä meni taas tovi, että pääsimme takaisin sujuvampaan raviin. Näitä vaihteluita oli kuitenkin hyvä tehdä, eipähän päässyt helpolla vain yhtä vauhtia puksuttaen.

Lävistäjille tehdyt laukannostot lyhyestä ravista menivät vähän niin ja näin. Oikean laukan nostaminen tökki tänään vasenta enemmän. Sain taas muistaa istua selässä jämäkästi ja olemaan könöttämättä etukumarassa. Samalla piti muistaa ajoittaa laukannosto oikeaan kohtaan. Näillä vinkeillä saimme parempia nostoja, vaikka oikea laukka jäi edelleen vähän vaiheeseen. Nostojen jälkeen piti ajatella laukkaa heti eteen, ja tänään pääsimme Paven kanssa laukkaamaan taas aika asiallisesti.

Tunnin toinen kuvio oli tulla keskihalkaisijalle ravissa ja pysyä sillä mahdollisimman suorana. Sen jälkeen lähdimme keskihalkaisijalta pohkeenväistöön uraa kohti. Jos kuviolle oli tultu oikeassa kierroksessa, myös väistö tehtiin oikealle. Näin suunta vaihtui jokaisen kierroksen jälkeen. Sain ratsastettua tiet keskihalkaisijalle sekä sillä suorana pysymiset aika hyvin. Pave oli notkistunut mukavasti tunnin aiemmassa tehtävässä, jolloin tämä tehtävä oli helpompi. Väistöjä olin murehtinut etukäteen, mutta niinpä vain Pave esitti paljon parempia väistöaskelia kuin edelliskerroilla. Eivät ne toki vielä puhtaita pohkeenväistöjä olleet, mutta kovasti sinnepäin. Väistöt oikealle olivat selvästi Pavelle helpompia. Väistöt vasemmalle menivät nahkeammin emmekä päässeet uralle saakka. Opettaja muistutti jälleen kerran istumaan ryhdikkäästi ja olemaan valumatta etukenoon. Pavea piti myös vähän toppuutella odottamaan ja pyytää väistöaskelia maltillisesti. Saimme parannettua väistöjä vasemmallekin, ja pääsin väistöissä oikealle nauttimaan menosta säätämättä ihan liikoja. Tämä tehtävä oli toki vaikea, mutta pienet onnistumiset väistöissä kruunasivat itse asiassa koko tunnin.

Lopputunnista palasimme vielä tunnin ensimmäiselle kuviolle eli kahdeksikolle ratsastaen sen nyt kokonaan laukassa. Lävistäjien alussa vaihdoimme aina laukan lyhyen ravin kautta. Pave tahtoi tässä tehtävässä alkaa ennakoida laukannostoja, jolloin en saanut sitä aina lyhentämään ravia. Hölmösti jätin sen tehtävän kesken ja siirryin jo laukannostoon. Arvattavasti ne nostot eivät olleet kovin asiallisia. Muutaman kerran jälkeen tajusin alkaa keskittyä ravin lyhentämiseen enemmän ja ajatella nostoa vasta sitten. Oikea laukka oli edelleen hankalampi nostaa, mutta siihen ja vasempaan kierrokseen saimme lopulta parit asialliset nostot. Salaisuus oli taas ensin paketoida oma istunta kuntoon, sitä kautta saada Pave lyhyempään raviin ja sitten vain ajoittaa nosto oikein. Sain aavistuksen aina lyhennettyä laukkaa ennen kuin siirsin Paven raviin, mutta näitä siirtymisiä alaspäin meillä kyllä on harjoiteltava vielä melkoisesti. Etenkin minun pitää oppia istumaan niissä vakaammin. Oli kuitenkin kiva huomata, että Pave ymmärsi, kun pyysin sitä lyhentämään ja malttamaan. Apuni eivät vain juuri tuon epävakaan istunnan takia lopulta voineet mennä täysin läpi, mutta onneksi tehtävässä oli kuitenkin pientä ajatusta mukana.

Loppuravissa emme tehneet enää mitään kummempaa, kunhan haimme hevoset vielä toviksi hyvään etenemiseen. Tunnin tehtävät olivat kyllä mukavan vaihtelevia. Missään vaiheessa ei päässyt vain köröttelemään, vaan koko ajan sai tehdä pieniä muutoksia. Pohkeenväistötehtävä toi tänään parhaimmat hetket, vaikka niissä työtä onkin. Sain kuitenkin Paven tajuamaan paremmin väistöapujani kuin vielä tähän mennessä kertaakaan. Vaikka eipä se yllätyksenä tule, että Pavehan tekee, jos vain saan sanottua sille asiat selkeästi. Artsin treenit kyllä toimivat minulle. Ratsastan niissä yllättävän keskittyneesti. Vaikka kaikki ei menisi aina putkeen, en ala isommin herneillä, vaan jaksan yrittää uudelleen. Sellaisella asenteella treenaaminen onkin yllättävän kivaa.

Mainio uusi tuttavuus

Maanantaina lyöttäydyin viidenneksi ratsastajaksi Tallinmäen koulutunnille. Hevoslista paljasti mukavan yllätyksen: ratsukseni oli merkitty Elvira Madigan II eli Elviira. Tämä 1997 syntynyt tamma on majaillut tallilla jo tovin, mutta käsittääkseni alkanut tehdä tunteja vasta lähiaikoina. Pääsin itsekin nyt sen kyytiin ensimmäisen kerran. Elviirahan vaikuttaa kaikin puolin näppärältä ratsulta, sillä onhan se aiemman omistajansa Sanna Siltakorven kanssa voittanut 2005 junioreiden SM-kenttämestaruuden. Säkäkorkeudeltaan tamma on noin 159-senttinen, mutta harjatessa se onnistui näyttämään pienemmältä.

Tunnin tehtävänä oli lyhennykset ja pidennykset kaikissa askellajeissa. Lyhentämisissä sai ajatella vähän kokoamisen kaltaista menoa, jossa hevosen etuosaa ryhdistettiin ja tuotiin niskaa vähän ylemmäs. Pidennyksissä taasen hevosten sai antaa venyttää vähän pidempään muotoon. Elviira oli kyllä mitä mainion ratsu tähän harjoitukseen. Se kuunteli istuntaa todella mukavasti ja vastasi kevyisiin pohjeapuihin. Sain keskittyä tosi hyvin omaan istuntaani. Lyhennyksissä yritin muistaa pitää pohkeet mukana, ettei eteenpäinpyrkimys katoaisi. Samalla ajattelin istuntaa hieman enemmän takajalkojen päälle. Opettaja neuvoi ajattelemaan lyhennyksen askeleen niin kuin maa vähän polttelisi hevosen jalkoja. Pidennyksissä tehtäväni oli lähinnä rentoutua, mutta säilyttii silti ohjastuntuma.

Niin käynnissä kuin etenkin ravissa saimme Elviiran kanssa hyviä hetkiä. Elviira kuunteli tarkasti, mitä yritin kertoa ja toteutti pyynnöt hyvin. Muutamat ravilyhennykset tuntuivat tosi kivoilta selkään. Elvira lyheni, mutta säilytti aktiivisuuden sekä tasaisuuden aika kevyesti vieläpä. Elviira oli näppärä myös pidennyksissä, joiden eteen ei tarvinnut oikeastaan tehdä muuta kuin antaa hevosen venyttää. Enpä muista, milloin viimeksi olisin onnistunut tekemään askeleen säätämistä näin mutkattomasti. Erityisen kivaa oli se, kuinka hyvin hevonen teki osuutensa. Sen ansiosta sain miettiä enemmän omaa mukautumistani ja vaikuttamistani, jotta sain yrittää tehdä tehtävän sitä kautta hevosellekin helpommaksi. Erityisesti sain miettiä pohkiden käyttöä, etten jättänyt niitä matkasta ja jäänyt vain ohjan varaan.

Seuraavaksi verryttelimme hetken kahdella pääty-ympyrällä laukassa. Elviiran laukka oli sangen kulmikasta, ja istumisen eteen sai tehdä töitä. Vasen laukka tuntui oikeaa vielä vähän hankalammalta. Elviira kuitenkin laukkasi tasaisen rennosti ja melko pyöreänä ilman, että siihen tarvitsi kummemmin vaikuttaa. Suunnanmuutokset kuviolla teimme laukanvaihtojen kautta. Ensimmäisessä vaihtoyrityksessä Elviira alkoi ennakoida ja teki vaihdon ravin kautta. Kaksi muuta vaihtoa puolestaan onnistuivat lennosta, mutta ehkä hitusen ruosteisesti. Apuni eivät välttämättä olleet niin tarkatkaan, että Elviira olisi voinut ne nopeasti ymmärtää.

Tämän jälkeen työstimme vielä hetken askeleen pidentämistä ja lyhentämistä myös laukassa. Meille ohjeeksi tuli ajatella enemmän laukan pidentämistä. Elviira kyllä lyhensi myös ihan asiallisesti, mutta laukassa oma istunta ei pysynyt niin vakaana, että meno olisi ollut yhtä sujuvaa kuin käynnissä ja ravissa. Pidennykset puolestaan ratsastin itse vähän liikaa kaasuttaen sen sijaan, että olisin lähtenyt niihin maltilla ja rauhassa venyttäen. Elviira ei tosin tuntunut pahastuvan, vaan tuntui enemmänkin siltä, että se olisi voinut laukkailla mielellään pidempäänkin reippaasti. Elviira kuitenkin pysyi laukassakin hienosti kuulolla, ja siinäkin askellajissa tuntui olevan säädeltävyyttä molempiin suuntiin.

Loppuravissa tehtävänä oli antaa hevosten venyttää reilusti eteen ja alas. Elviira teki tämän todella hyvin. Olipa hauska tunti ja mitä mainion ratsu. Elviira keräsi kyllä pisteet kotiin. Se oli näppärä, kevyt ja kuuliainen ratsu, jolla oli ilo harjoitella tunnin tehtäviä. Tällä tammalla menisin kyllä mieluusti toistekin ja esitinpä saman toiveen ääneenkin. Ei siis muuta kuin seuraavaa kertaa odottamaan.

Lyhennysten ja pidennysten parissa

Kuinka ollakaan, keskiviikkokin oli tuplaratsastuspäivä. Ensimmäisen tunnin menin Tallinmäen kahden ratsukon koulutunnilla. Sille tunnille olin toivonut Tupun, jolla mielelläni hyppäisin tulevissa kotikisoissa. Treenit teimme aika kevyesti askeleen pidennysten ja lyhennysten parissa. Alkukäynnit käppäilimme peltolenkin kautta ja ennen tehtäville siirtymistä verkkasimme nopeasti kaikissa askellajeissa.

Tunnin ajan pysyimme omilla ympyröillämme kaikissa askellajeissa pidennyksiä ja lyhennyksiä työstäen. Ideana oli kerätä askelta lyhyeksi, vähän kumipallomaiseksi ilman, että aktiivisuus kärsi. Tällä tehtävällä Tupun kanssa huomasi hyvin, milloin jäin näpräämään liikaa ohjalla ja unohdin pohkeet. Niinä hetkinä Tupu nimittäin valui edestä sangen raskaaksi ja lakkasi kuuntelemasta pidätteitä. Käynnissä oli eniten aikaa työstää asiaa, ja siinä sain tehtyä lyhennykset ehkä asiallisimmin. Pidennykset jäivät ehkä vähän puolitiehen, kun keskityin enemmän siihen lyhentämiseen ja unohdin ratsastaa pidennykset ajatuksen kanssa.

Ravissa en oikein saanut Tupusta aina otetta. Se tahtoi mennä koko ajan samaa, hieman kiireistä vauhtia. Minä taas roikuin ohjissa ja mietin, miksi homma ei toimi. Hoh. Kun sain istuntaan jämäkkyyttä ja pidätteisiin järkeä sitä kautta, sain vähän eroja raviaskeleisiin. Olisin kuitenkin tahtonut paljon selvempiä ja onnistuneempia eroja, mutta se jäi nyt vähän puolitiehen. Meillä oli Tupun kanssa välillä liian kiire leikkiä vetokisaa, kun omalla ratsastuksellani menin yllyttämään sen siihen.

Laukassa sama meno jatkui hieman, mutta tsemppasin paremmin ja sain jopa tehtyä vähän lyhennyksiä. Tupu opetti hyvin olemaan roikkumatta ohjissa ja sen sijaan panostamaan vakaaseen istuntaan ja pohkeiden käyttöön. Pidennykset lähtivät laukassa ihan hyvin, sillä Tupu lähti vähän isompaan laukkaan mielellään. Sen jälkeen menikin taas pieni tovi ja toinenkin, kunnes sain sen taas tavalliseen laukkaan ja siitä vähän lyhentämään. Kivaa oli huomata se, kuinka helposti Tupu kuitenkin lähti reippaaseen menoon eikä sitä sen kummemmin tarvinnut nohitella.

Loppuravissa hevosten annettiin venyttää ohjan perässä. Tupu touhotti tovin, mutta rauhoittui sitten vähän. Ihan kunnolla en saanut sitä venyttämään, mutta puoliväliin nyt ainakin. Ensi viikolla olisi vielä tarkoitus ottaa muutama hyppy sen kanssa, jotta näen, miten meillä se puoli tauon jälkeen sujuu. Jos kaikki menee mukavasti, rustaan kyllä itseni sen kanssa johonkin sopivan pieneen luokkaan kotiestekisoissa.

Käikky kekkuloi

Tiistain Tallinmäen tunnilla pääsimme Jetin kanssa tahkoamaan sekä koulua että kavaletteja, hyvä yhdistelmä. Ratsukoita oli viisi. Koulupuolen treeniaiheina olivat pohkeenväistöt sekä askeleen pidennykset ja lyhennykset. Kavaleteilla puolestaan tulimme kahden esteen suoraa linjaa sekä lävistäjällä ollutta puomin ja esteen suoraan linjaa jatkaen siitä vielä kulmassa ympyrällä olleen kavaletin yli. Tällä kertaa olin ottanut tunnille Käikyn, sillä ratsuni oli pitkästä aikaa rasittavan kyttäävällä tuulella. Kentän toinen pääty oli erityisen hui. Sinne ei voinut mennä koko tunnin aikana vasemmassa kierroksessa ilman, että Jetti joko jännittyi hiiteen ja punki kunnolla tai peräti otti parit käännähdykset ja yritykset paeta paikalta. Enpähän ainakaan päässyt torkkumaan tällä tunnilla.

Pohkeenväistöt teimme pitkällä sivulla uralta keskemmäs ja suorituksen kautta takaisin uralle palaten. Pitkän sivun alkuun ja loppuun pyöräytimme voltit. Toisella pitkällä sivulla teimme ensin parit siirtymiset ravista käyntiin ja takaisin, kunnes vaihdoimme ne ravin pidentämiseen ja lyhentämiseen. Pohkeenväistöt olivat ihan ok, vaikka olisin tahtonut ne paremmiksi. Sorruin vähän punkemaan liikaa, jolloin osa väistöistä oli aika jännittyneitä. Väistöissä vasemmalle sain lisäksi olla tarkka, ettei Jetin takaosa lähtenyt johtamaan. Hyvää väistöissä oli se, että parhaimmillaan tahti säilyi niissä mukavasti. Ennen ja jälkeen väistöjen pyöräytetyt voltit unohtuivat minulta paikoin. Ne, jotka muistin tehdä, menivät vähän puolihuolimattomasti. Minulla tuppasi olemaan kiire jo toiselle pitkälle sivulle. Sinne tehdyt siirtymät sekä askeleen pidennykset ja lyhennykset sujuivat ihan kivasti. Jetti vastasi molempiin ihan hyvin, mutta kuten aina, olivat lyhennykset helpompia. 

Kavalettitehtävillä tulimme ensin suoraa linjaa seitsemällä ja sitten kuudella askeleella. Menomme oli sangen epätasaista, esitimmepä välin kertaalleen kahdeksallakin askeleella. Jetti oli omissa maailmoissaan enkä saanut sitä oikein keskittymään. Kun tulimme tehtävää vasemmassa kierroksessa, jouduimme tulemaan sen kamalan päädyn kautta. Tämähän sekoitti Jetin maailman, jolloin se esitti linjalle parit omat syöksähdykset. Kehtasipa se kertaalleen toisen esteen jälkeen yrittää rytyyttää kiskomalla päätään alas ja ottamalla minipompun. Hoh! Kontrolli toisessa päädyssä oli lahjakkaasti hukassa. Lopulta tulin suoran linjan tehtävän kertaalleen vielä lyhyemmässä laukassa. Ratsastin jokaisen askeleen keskittyneesti jo ennen kuin olimme pelottavassa päädyssä. Jetti yritti tollotella, mutta sain pidettyä sen kuulolla ja saimme tultua linjan kertaalleen ihan hallitusti.

Toisena kavalettitehtävänä pyöräytimme pelottavan päädyn kulmaan ympyrän puomin yli ja tulimme puomin ja pystyn kolmen askeleen linjan. Siitä jatkoimme vielä toisessa kulmassa olleen kavaletin yli ympyrällä. Jetti tietysti yritti koikkelehtia pelottavassa päädyssä, jolloin meno ei ollut sujuvaa. Kun saimme tehtyä ensimmäisen ympyrän, yritti Jetti karata pikaisesti suoran linjan läpi ja taas sen jälkeen nykiä itseään omille teilleen. Sain kuitenkin jotenkin napattua sen kiinni ja jatkettua kavaletille. Toinen kierros meni jo vähän hallitummin, mutta se oli kaukana rennosta. Voi Käikkyä!

Loppuraveissa yritin vielä siedättää Jettiä pelottavaan päätyyn menemällä ensin sen kauempaa ja hiljalleen aina vähän lähempää. Oikeassa kierroksessa Jetti kesti päädyn kamaluudet, mutta vasemmassa kierroksessa se ei vieläkään antanut periksi. Olipahan taas tunti, jolla sai venytellä pinnaa ja yrittää ymmärtää pientä, viatonta ruunaressukkaa. Opettajakin totesi, että 15-vuotiaan sijasta Jetti vaikutti käyttäytymiseltään enemmän 5-vuotiaalta. Ehkä Jetillä on mennyt laskut sekaisin tai sitten se ei vain osaa laskea viittä pidemmälle. Tai sitten sillä vain on niitä virtapiikkejä aiheuttavaa syksyä rinnassa. Oli mikä oli, en nynnynä osaa juuri arvostaa tällaisia tempauksia. Vaan tuleepahan siedätyshoitoa siihenkin pulmaan. Ehkä täytyy vain yrittää iloita siitä, että Jetti menee edes hetkittäin reippaasti eteenpäin. Vielä kun ne hetket olisivat minun valitsemiani.