Kentällä viimein

Maanantain tunnilla meitä oli vain kaksi. Opettaja ehdotti, että menisimme vanhan Tallinmäen kentälle, joka on jo tovin ollut hyvässä kunnossa. Mikäpä siinä, olihan se jo aikakin päästä ulkokentälle. Ratsunani oli Tupu, ja tunnilla pääsimme menemään niin koulua kuin vähän puomeja ja kavaletteja.

Alkuverryttelyn menimme kaikissa askellajeissa. Sen jälkeen tulimme ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä keskihalkaisijalla olleita kolmea puomia ravissa. Ideana oli tulla ne yksinkertaisesti suoraan. Tupu jäi aluksi vähän asettuneeksi oikealle suunnasta riippumatta, mutta korjautui aika helposti. Tehtävän lopussa se pääsi vähän oikaisemaan, jos ehti tajuta, mihin suuntaan olimme jatkamassa. Jos taas sain hyvällä tavalla hämättyä Tupua eikä se tiennyt uutta suuntaa, meni kulma paremmin.

Tulimme samat puomit laukassa ja lisäsimme niiden jälkeen vielä kavaletin. Tehtävällä en kiinnittänyt ollenkaan huomiota siihen, monta askelta viimeiseltä puomilta oli kavaletille. Tämä johtui siitä, että keskittymiseni oli välin sijasta kavaletissa, jolla yritimme saada laukanvaihtoja. Aloitimme tehtävän vähän laiskasti, jolloin laukka ei vaihtunut kavaletilla. Tupu alkoi kuitenkin herätä, kun huomasi pääsevänsä vähän hyppäämään. Aloimme saada kavaletilla vaihtoja vasemmasta laukasta oikeaan. Vaihtoi toisinpäin takkusi vielä. Tupu kuitenkin bongasi tehtävän idean toistojen myötä ja parhaimmillaan teki vaihdon jo puomeilla. Jos se ei ollut ihan varma uudesta suunnasta, odotti se kavaletille saakka napatakseen sitten toivotun laukan. Mukavaa, kun hevonen hoksasi tehtävän jujun. Minä kun en paljoa Tupulle puomeilla osannut tulevasta suunnasta kertoa. Toki omat ajatukset olivat sinne jossain määrin, mutta enemmän jäin edelleen pohtimaan elämää ja vaikuttamista kavaletilla.

Lopuksi tulimme vielä muutamat pohkeenväistöt keskihalkaisijalta uralle. Teimme ne ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tällä kertaa väistöt vaativat molempiin suuntiin vähän työstöä. Ensin sain toppuutella vielä laukkahöyryissä olleen Tupun kävelemään rauhassa. Sen jälkeen väistöpyynnötkin menivät paremmin läpi. Väistöissä sai antaa etuosan johtaa, mutta jotenkin unohdin tämän ja jäin vänkäämään väistöä ensin liian suorana. Jotenkin tuntui hankalalta antaa etuosan mennä edeltä, arvatenkin pelkäsin menettäväni sekä sen hallinnan että samalla takaosan jäävän matkasta kokonaan. Näin ehkä vähän kävikin, kunnes tajusin, että molempia osia voi hallita sittenkin. Olisin voinut kyllä hinkata väistöjä vielä enemmänkin, ne kun eivät loksahtaneet ihan niin sujuviksi kuin olisin tahtonut.

Loppuravissa haimme vielä tasaista menoa. Oikeassa kierroksessa Tupu pehmenikin aika kivasti, vasen jäi harmillisesti vähän jäykemmäksi. Loppukäynnit hoituivat alkukäyntien tapaan matkalla kentältä takaisin tallille. Olipa mukava mennä kentällä keväisessä ja aurinkoisessa illassa. Tupu tuntui pistävän mutkia suoremmaksi kentällä enemmän kuin maneesissa, mutta jospa se olisi vain hetkittäistä intoilua ulkona menemisestä. Kohtapa sitä taas palataankin toviksi vanhalle Tallinmäelle treenailemaan.

Vuosipäivä apurattaiden kera

Maanantain tunnille sattui merkkipäivä: tasan vuosi siitä, kun menin Pavella ensimmäisen kerran. Vuosipäivän kunniaksi toivoin tietysti Paven. Yhteiseksi "lahjaksemme" virittelin Pavelle joustochambonin ensimmäistä kertaa (minun kanssani). Me Paven kanssa ajaudumme aika usein tilanteeseen, jossa se pääsee kipittämään pyyntöjäni karkuun pää ylhäällä. Halusin testata, mitä asialle tapahtuisi näiden apurattaiden kera. Ratsukoita koulutunnilla oli yhteensä kuusi, ja pääsimme treenaamaan askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä vieteriajatuksella, tekemään ravissa pohkeenväistöjä, joiden jälkeen nostimme laukan sekä kirsikkana tunnin lopuksi tulemaan pari kertaa kahden kavaletin suoran linjan.

Ensimmäisenä tehtävänä haeskelimme hevosiin vieteriä säätelemällä askelta lyhyemmäksi ja vähän pidemmäksi käynnissä ja ravissa. Koska joustochambon osittain huolehti Paven etuosasta, sain miettiä enemmän takaosaa. Toki etuosaakin piti välillä pohtia. Tänään Pave oli hieman kuuro pohkeelle. Yritin aktivoida sitä pohkeilla ja raippamerkeillä, mutta en saanut Pavea kovin hereille. Hetkittäin löysimme kuitenkin muutamia vieterimäisiä askelia lyhennyksissä niin käynnissä kuin ravissa. Niissä Paven ryhdistäytyi ja keveni mukavasti edestä kiirehtimättä. Nämä hetket tulivat silloin, kun sain tehtyä pidätteitä enemmän istunnalla. Askeleen pidentämisiä en lähtenyt varsinaisesti yrittämään, vaan pyrin hakemaan Pavea vieterimäisesti vähän lyhyemmäksi ja palkintona siitä päästämään sen takaisin tavalliseen etenemiseen. Olisin saanut kuitenkin aktivoida Pavea vähän enemmän, sillä nyt se jäi vähän löysäksi.

Tämän jälkeen tulimme ravissa kolmikaarista kiemurauraa siten, että tavallisesti suorat suunnanmuutokset tehtiin hieman lävistäjämäisesti. Eli kaarta venytettiin hieman isommaksi. Asetukset oikealle löytyivät ihan kohtuullisesti, mutta kaarteita vasemmalle sain työstää tarkemmin. Korjasin omaa painoani hieman ulommas, jotta saisin Paven pois vasemmalta ja vähän tasapainoisemmaksi. Sisäpohkeella vartioin Paven pysymistä reitillä ja sisäohjan pyynnöillä houkuttelin sitä asettumaan. Kaiken ohella yritin vielä muistaa pitää ulko-ohjan kädessä. Kaarteet vasemmalle eivät muuttuneet tehtävän aikana autuaan helpoiksi, mutta muutamia kertoja sain Paven asettumaan niissä kohtuullisen asiallisesti. Hankalampiin kaarteisiin sai pyöräyttää voltin avuksi, ja käytinkin tätä kikkaa muutaman kerran.

Seuraavaksi teimme pohkeenväistöjä ravissa. Niiden idea oli valmistella ravista tehtävää laukannostoa. Väistön teimme pitkän sivun alusta keskemmäs, jonka jälkeen suoristimme ja nostimme myötälaukan. Väistöt olivat tänään hukassa vähän molempiin suuntiin. Väistöissä oikealle Pave kuitenkin odotti paremmin verrattuna väistöihin vasemmalle. Niissä se ennakoi jo melkoisesti tulevaa laukkaa eikä oikein malttanut odottaa. Saimme nostettua oikean laukan muutaman kerran aika tasaisesti ja suorana pysyen. Sitten Pave keksi vaikeuttaa tehtävää ja alkoi jostain syystä nostaa vastalaukkaa. Ei siinä mitään, se nousi pari kertaa asiallisesti. Harmi vain, että myötälaukka oli se, jota yritin saada. En tiedä, mistä Pave otti kimmokkeen vastalaukasta. Sama tapahtui muutamia kertoja myös vasemman laukan nostoyrityksissä. Pave meni taas keksimään, että salaisesti haaveilin oikeasta laukasta. Omasta mielestäni en, mutta kaipa se Pave tiesi paremmin. Molemmissa suunnissa sain vähän häivyttää väistöajatusta näissä hetkissä ja keskittyä enemmän pitämään Paven odottamassa. Näin sain valmisteltua myötälaukan nostamisen tarkemmin, ja Pave nostikin toivotun laukan.

Lopuksi saimme tulla vielä kahden kavaletin noin 17,5 metrin suoran linjan niin kuudella kuin viidellä askeleella. Tässä vaiheessa pyysin opettajaa nappaamaan joustochambonin pois. Kuuden askeleen saamiseen vaadittiin meiltä aika lyhyttä laukkaa. Pave innostui kavaleteista (tai apuohjien katoamisesta) ja hurautteli välin ensin kuuden askeleen sijasta viidellä. Eikä se edes kiirehtinyt, kunhan laukkasi tavallisesti. Sain väliin kuusi askelta, kun rutistelin laukan oikeasti lyhyeksi ja lyhensin hieman lähestymistä ensimmäiselle kavaletille. Kuten arvata saattaa, viisi askelta meni tämän jälkeen aivan helposti. Tosin siinäkin sain vähän pidättää Pavea, jotta askeleet olivat tasaisempia eikä viimeinen askel jäänyt muita lyhyemmäksi.

Loppuravia otin lyhyen pätkän, sillä muut kävelivät jo. Löytyihän se pyöreys ja tasaisuus sieltä lopuksi ilman apurattaitakin, vaikka Pave oli selvästi huomannut niiden kadonneen. Annoin Paven vielä venyttää pätkän ravissa eteen ja alas ennen kuin siirryin käyntiin. Sellainen vuosipäivä meillä, apurattaiden kera. Pakko myöntää, että kyllä joustochambonista jotain iloa oli, vaikka tavoitteeni ei tietenkään ole kerätä hevoselle kaikkia apurattaita, mitä maa päällään kantaa. Nyt vain teki mieli testata. Omaa elämääni helpotti kovasti se, että hirvihetkinään Pave kiskoi itseään vastaan sen sijaan, että olisi nykinyt ohjia ja lietsonut minua kiskomaan takaisin. Pave myös tajusi apuohjan idean hyvin ja kulkikin pääosin ilman, että piuhat olivat joka hetki tiukalla. Nyt täytyy vain alkaa miettiä, miten voin ratsastaa siten, että saan Paven hirveilyjä vähennettyä. Ilman apurattaita siis. Vastaus lienee se, että pitää ratsastaa paremmin. Enää tarvitsee vain oppia, miten se tehdään.