Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutunti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutunti. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. heinäkuuta 2022

Tasan sen verran

Reilun viikon loman jälkeen teki mieli taas satulaan. Niinpä kyselin paikkaa ja pääsin Oulunsalon ratsastuskoulun sennujen jatko 1 -tunnin seitsemänneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain 2008 syntyneen Magyar-ruunan. Tunnin vietimme kuviolla, joka alkoi päätyyn pyöräytetyllä kymmenen metrin voltilla. Sitten kulman jälkeen tehtiin lyhyt lävistäjä, uralle päästyä voltti ja siitä heti toinen lyhyt lävistäjä. Toiseen päätyyn pyöräytettiin taas voltti ja tehtiin kuvio samoin, mutta nyt toiselta pitkältä sivulta aloittaen. Tunnin loppupuolella muutimme toisen pitkän sivun laukkapätkäksi. Tulimme kuviota siten, että päätyvoltit teimme aina oikealle ja pitkien sivujen voltit vasemmalle.

Magyar oli mainio tapaus siinä mielessä, että se teki tasan sen, mitä osasin siltä pyytää. Opettavainen tuntiratsu siis. Se oli minun taidoillani hieman diesel-mallin tapaus, mutta olenhan julistanut pärjääväni (ja tykkääväni) enemmän moisista, joten pääsinpähän taas treenaamaan pohkeiden käyttöä. Volteilla Magyar vaikutti aika tasaiselta molempiin suuntiin. Jos hankalampi suunta pitäisi sanoa, niin kai se sitten vasen olisi. Ihan jo oman vinouteni takia. Elämä oikeassa kierroksessa on minulle yleensä hevosesta riippumatta helpompaa. 

Tällä tunnilla en juuri esittänyt tarkkuusratsastusta noilla kuvion teillä, sillä keskittymiseni meni Magyarin pitämiseen liikkeellä. Tehtävää tultiin tosiaan käynnissä ja harjoitusravissa, mutta jälkimmäisessä minun oli kevennettävä. En saanut taaskaan istuttua harjoitusravissa ilman perunasäkiksi muuttumista, joten joko istuin alas ja Magyar hiippaili tai sitten kevensin ja Magyar pääsi liikkumaan edes vähän paremmin. Hiljalleen alkaa tuntua siltä, että istuntatreeniputki olisi enemmän kuin tarpeen, vaikka se ei tämän perunasäkkeilyn takia kauheasti houkutakaan. Tarpeellista tosin olisi juuri siitä syystä.

Laukkaa olisin tahtonut työstää enemmän, sillä siinä oli helpompi istua ja pääsin vaikuttamaan Magyariin paremmin. Pitkä sivu vain loppui meillä aina juuri, kun olin saamassa laukasta kiinni. Magyar nosti laukat asiallisesti, kun vain valmistelin ne. Aika yllättävää, hah. Laukan jälkeen ravikin eteni paremmin, ja loppuraveissa saimme jo vähän energisempää menoa. Siitä olisi ollut jälleen kerran hyvä aika aloittaa itse tunti. Kunpa sitä osaisi ratsastaa sen energisyyden alkuverryttelyn aikana, niin sitä työstöaikaa jäisi enemmän. Mutta nyt meni näin. Magyarista jäi hyvä fiilis kuitenkin. Se eteni tasaisesti juuri sen verran kuin siltä pyysin eikä vaikuttanut pahastuvan, vaikka kuski välillä sääti omiaan ja hytkyi kyydissä. Jospa pääsisin menemään Magyarilla toistekin, niin voisi katsoa, saanko säädettyä itseäni vähän nopeammin hevosen kanssa samalle taajuudelle.

tiistai 12. heinäkuuta 2022

Suvi ja suokki

Sain järjestettyä itseni ensimmäistä kertaa Jäälintallille edullisen kokeilutunnin houkuttelemana. Luvassa oli koulua kahdeksan ratsukon tunnilla, jonka taso oli perusmerkki/C. Ratsukseni sain 2014 syntyneet suomenhevosruuna Nuuttipeikon eli Nuutin

Tunnilla mentiin hyvin perusratsastuksen parissa, mikä toki sopi minulle. Pyöräytimme käynnissä ja ravissa pitkän sivun keskelle voltin ja pyrimme ratsastamaan kentän kulmat tarkasti. Alkuverryttelyn ravissa sai hyödyntää kentällä olleita puomeja ja myöhemmin tunnin laukkaosuudessa sai ylitellä yksittäistä puomia.

Nuutti oli oikein mainio tapaus. Sopivan reipas ja ymmärtäväinen kuskin heikunkeikun-menoa kohtaan. Voltit lähtivät molempiin suuntiin aika kivasti enkä huomannut erityisemmin puolieroja Nuutissa. Jostain syystä voltin loppuosat tahtoivat kuitenkin aina vähän tulla oikaistua. Arvelen, että voltin alkuosan puuhassa unohdin pitää istuntani keskellä ja lähdin valumaan sisälle, jolloin Nuutti seurasi perässä. Ravissa voltit tuntuivat menevän aika vikkelästi, vaikka ei Nuutti mitenkään erityisen kiireinen ollut. Toki laukan tultua kuvioihin meno vähän reipastui, mutta Nuutti edelleen kuunteli pidätteet, kun sain tehtyä ne oikein.

Laukannostoissa sain olla tarkempana, jotta Nuutti nosti laukan eikä vain kiihdyttänyt ravia. Oman istunnan pulmat näkyivät tässä erityisen hyvin. Niin ja valmistelun puute. Itselläni oli vissiin taas niin kiire laukkaan, että en muka malttanut valmistella sitä, vaan lähes tyhjästä ehdotin Nuutille, että mitä jos mentäisiin jo. Hätähousu, pah. Nuutti oli laukassakin oikein lysti. Kun sain taas omia istuinpalikoita kohdilleen, tarjosi Nuutti mukavan tasaista menoa. Siitä olikin helppo ylitellä puomia, jolle jopa näin askeleet! Mitä nyt pari kertaa en nähnytkään ja hienosti ratkaisin tilanteen olemalla tekemättä mitään tai korkeintaan panikoimalla. Nuutti pudotti näinä kertoina laukan raville, kun kuskista ei ollut sille apua. Onneksi valtaosa puomin ylityksistä meni sangen kivasti, mikä sai kyllä haaveilemaan vahvasti estetunnista tai ainakin puomeista ja kavaleteista.

Kentällä pyörittelimme vielä tovin ravia. Nuutti oli aavistuksen kiireinen, mutta tasoittui nopeasti. Sen jälkeen saimmekin iloista puuhaa: uittamista. Talli kun sijaitsee ihan veden lähellä. Ei siis muuta kuin satulat sekä omat kengät ja sukat pois ja takaisin hevosen selkään. Olipa muka hutera olo ilman satulaa, hah! Vedessä kiersimme pientä rinkiä rantaa myöten. Nuutti vaikutti tykkäävän ja hakeutui vähän syvemmälle, vettä oli puoleen reiteen saakka. Olipa kiva päästä läträämään veteen hevosen kanssa. Selvä kesän merkki kyllä. Muutenkin oli ihana päästä suomenhevosen kyytiin. Olenhan aina ollut vähän niihin kallellaan.

maanantai 11. heinäkuuta 2022

Viikon vaikutus

Maanantaina menin kuudenneksi ratsastajaksi Oulunsalon ratsastuskoulun tunnille. Luvassa oli koulua tasolla B-. Ratsukseni sain toisen kerran Bondin. Tunnin tehtävinä oli kulmien ja ympyröiden ratsastaminen. Kulmat ratsastettiin puolen kentän kokoisella neliöllä ja ympyrätyöskentely tehtiin pääty-ympyrällä.

Tunnin suurin anti oli huomata, miten neljä ratsastuskertaa oli jo vähän vetreyttänyt kroppaa. Viikko sitten Bond tuntui kapoiselta enkä löytänyt pohkeillani kunnolla sen kylkiä, mutta tänään moista ongelmaa ei ollut. Lisäksi se tuntui paljon pehmeämmältä, ja sain vaikutettua siihen paremmin kuin viimeksi. Tajusin heti alkutunnista olla napakampi vaatimaan liikettä, niin Bond heräili hommiin ihan hyvin. Oli mukava huomata pientä kehitystä ja vain viikossa. 

Kulmien ratsastaminen onnistui tänään paremmin, kun pohkeeni tosiaan löysivät hevosen kyljet ja sain jopa hetkittäin vaikutettua niillä. Kulmaratsastuksen askellajeina olivat käynti ja ravi. Yritin istua harjoitusravissa, mutta siitä ei valitettavasti tullut vielä(kään) mitään, joten päädyin keventämään. Bond tahtoi paikoin olla kiireinen ravissa etenkin, kun palasimme kulmatehtävälle työstettyämme laukkaa pääty-ympyrällä. Kun sain sen malttamaan ja pidettyä istuntani paketissa, menivät kulmat molempiin suuntiin ihan kohtuullisesti. Paketin levitessä Bond pääsi oikaisemaan mutkat, kun epävakaa istuntani kertoi sille vaikka ja mitä.

Ympyrätyöskentelyä teimme kaikissa askellajeissa. Olin ihan mielissäni, kun saimme ravissa ja laukassa pyöreämpiä hetkiä, joissa Bond oli rehellisesti enemmän oikeinpäin eikä vain nyökännyt niskasta tai painunut kuolaimen alle. Tämä vaati kuitenkin sen, että sain pidettyä itseni paketissa, kannettua kädet ja ratsastettua pohkeella. Niin ja hei, sain myös viime kerralla mahdottomaksi jääneen oikeankin laukan nostettua. Minussa on toivoa, hah! Laukka oli itse asiassa hetkittäin aika mainiota. Bond oli hyvä kertomaan heti, kun käteni lähtivät seilailemaan. Se nimittäin seurasi alas painuvia käsiäni painumalla kuolaimen alle.

Loppuravissa Bond tahtoi olla kiireinen, mutta kun sain sen malttamaan, löytyi sieltäkin varsin asiallista menoa. Hitsit, Bondhan on aika kiva! Vaikka tekemisessäni on vielä valtavasti korjattavaa erityisesti istunnan vakauden ja käsien kanssa, niin kyllä tässä on jo pientä edistymistä havaittavissa. Vai pitäisikö sanoa, että paluuta siihen säännöllisen ratsastusaikani menoon? No kuitenkin, eteenpäin tämä on nykytilanteesta katsottuna joka tapauksessa. Ratsastuslihakset ovat vain selvästi kadonneet, jolloin istunnan korjaaminen on työlästä. Vaan eivätköhän nekin hiljalleen heräilisi säännöllisellä treenillä. Bondin kanssa jatkaisin itse asiassa treenejä mieluusti, tosin sitä harjoitusravia vielä vältellen.

perjantai 8. heinäkuuta 2022

Tältähän se tuntuu

Perjantaina olin Oulunsalon ratsastuskoulun sennujen C-tunnilla. Ratsukoita oli kahdeksan, ja tunnin aiheena hevosen suoruus sekä kulmien ratsastaminen. Ratsukseni sain Preluden, 2010 syntyneen tamman.

Kuviona oli ratsastaa kenttä isona kulmikkaana kahdeksikkona eli molemmat päädyt ratsastettiin isoina neliöinä. Kuviota tultiin kaikissa askellajeissa ja päätyihin lisättiin myös alun jälkeen ympyrät. Alkutunnin hoin taas itselleni tuttua mantraa: kädet, katse, pohkeet. Tänään suurimmat pulmat olivat käsien ja harjoitusravissa istumisen kanssa. Kädet eivät taaskaan halunneet pysyä kannettuina tai oikeassa kohdassa, vaan seikkailivat minne sattuu. Istuntani taas levisi harjoitusravissa enkä siten saanut keskityttyä kunnolla itse tehtävään.

Prelude ei vaikuttanut erityisen jäykältä kumpaankaan suuntaan, jolloin kulmien ratsastaminen meni ihan mukavasti. Mitä nyt oma istuntani oli aina johonkin suuntaan vinkkarassa, ja ylävartalo tahtoi painua kasaan. Käsien lisäksi opettaja muistutteli katseestakin, mutta ihmeen hyvin sain pidettyä sen eteenpäin, vaikka välillä tunnustan ihastelleeni myös hevosen niskaa.

Kuvio oli ehdottomasti hankalin harjoitusravissa. Preluden ravi ei ollut sinällään kovin isoa, mutta eipä istuntani rippeet pitäneet siinäkään kovin kehuttavasti. Jäimmekin vähän sellaiseen hiippailevaan hirviraviin, mikä ei ainakaan auttanut. Jos olisin osannut ratsastaa Preluden käyttämään itseään oikein, olisi ravikin varmasti tasoittunut. Kulmat tahtoivatkin vähän lipsua miten sattuu, kun istuntani kertoi hevoselle vaikka mitä kummallisuuksia. Kulmien jälkeen kuitenkin pääsimme aika asiallisesti suoraan.

Tehtävän parhaimmat hetket tulivat laukassa. Preluden laukka oli oikein mukavaa, ja sain istuttua siinä paljon paremmin. Käteni löysivät myös paremmin paikkansa, jolloin sain houkuteltua Preluden vähän pyöristymään, jolloin meno parani entisestään. Laukka rullasi, Prelude oli kuulolla, kulmat ehti ratsastaa ja niiden jälkeen meno jatkui suoraan. Hitsit, tältähän sen ratsastuksen pitäisi tuntua ja vitsit, miten kivalta se tuntuikaan! 

Loppuraveissa sain vielä istuntapakkaani keventäen kasaan, jolloin Prelude pääsi tarjoamaan pätkiä rennon pyöreähköä menoa. Tästä olisi ollut itse asiassa hyvä aloittaa koko tunti. Enää tarvitsee oppia tekemään liki koko tunnin työn vaatinut onnistuminen heti alkuverryttelyssä. Helppoa, eikös? Tunnin tehtävät olivat taas hyvää perusratsastusta, jossa kyllä riittää hiottavaa loputtomiin. Tykkäsin Preludesta, ja se taisikin kiilata kärkeen tallin hevosista. Monta on tosin vielä kokeilematta, mutta olipa mukava törmätä ratsuun, josta pääsi jo tunnissa aavistuksen jyvälle.

torstai 7. heinäkuuta 2022

Ensin kaasu, sitten jarru hukassa

Viikon kolmannella ratsastustunnilla mahduin sennujen C-ryhmän koulutunnille. Neljän ratsukon tunnilla oli luvassa siirtymiä, ja ratsunani oli edelliskerralta tuttu Tessika, mikä sopi oikein hyvin.

Siirtymiä teimme käynnistä ja ravista pysähdyksiin ja ravista käyntiin ja siitä laukkaan. Siirtymät teimme keskihalkaisijalle, jolle käänsimme aina pitkiltä sivuilta. Yritin tunnin alusta lähtien ratsastaa pohkeella ratsun aktiiviseksi. Samalla pyrin huolehtimaan, etten istunnalla jarruttaisi liikettä. Onnistuminen oli niin ja näin. Tessika tuntui tajuavan, mitä haen, mutta vauhti tuppasi loppumaan aina muutaman reippaamman askeleen jälkeen. Siis mitä, eikö ratsussa olekaan vakionopeudensäädintä? Kas kummaa.

Siirtymät alaspäin tuppasivat olemaan vähän venyviä. Tiedostin toki, että ennen siirtymää pitäisi liikkeen olla sopivan aktiivinen, mutta pohdinta ei juuri mennyt toteutuksen tasolle. Tessika oppi kuvion aika nopeasti, jonka myötä siirtymät hieman helpottuivat. Pysähdyksistä raviin pääsimme paikoin kohtuullisesti. Vähän toki piti taas ensin nohitella, mutta toistot paransivat asiaa.

Tunnin parhaimmat hetket tulivat käynnistä tehdyissä laukannostoissa. Muutamia kertoja Tessika nosti oikean laukan oikein nätisti ja pienellä merkillä. Jes! Toki mukaan mahtui kertoja, kun itse kiirehdin laukkaan enkä valmistellut siirtymää. Homma levisi silloin käsiin, ja Tessika siirtyi joko vain raviin tai nosti laukan laahaavien raviaskelien kautta. Valmistele, valmistele ja vielä kerran valmistele! Miten sen niin helposti unohtaakaan. 

Laukkapätkät herättivät ratsua sen verran, että niiden jälkeinen ravi oli sangen kiireistä. Tässä kohdassa minulla sitten katosi jarru, hah. Tessika tikitti ravia menemään minun ihmetellessä, miten sitä hommaa taas tasapainotettiinkaan. Yritin aina hakea tasaisemman ravin ennen kuin lähdin tehtävälle uudelleen. Tehtävän aikana huomasin taas sen, miten istuntani ei pitänyt ja jouduin turvautumaan liian paljon ohjaan. Loppuravissa saimme vielä muutamia tasaisempia pätkiä, kun sai keventää eikä keskittymiseni mennyt harjoitusravissa istumiseen.

Hitsit, että tässä lajissa onkin niitä palikoita muistettavaksi ja säädettäväksi. Pohkeiden käyttöni on kyllä surkuhupaisaa. Miten saisin siirrettyä kaiken sen ohjien halailemiseen kuluvan energian niihin? Sen kun tietäisi. Siirtymiä oli kuitenkin niiden hetkittäisestä hankaluudesta huolimatta kiva treenata. Laukkaa olisin mielelläni työstänyt enemmänkin kuin sen pienen pätkän. Tulipahan kuitenkin taas yritettyä kaivaa kropasta ja muistista sitä, mitä kaikkea tällaisten tehtävien parissa tulisi tapahtua. Niin ja kauhisteltua sitä, miten hukassa ne asiat ovatkaan, apua. Tunnin päätteeksi tuumailin, että kyllähän se Tessika on minun makuuni. Se itse asiassa muistuttaa hieman Jettiä. Ilmankos siellä selässä on kohtuullisen kotoisa olo, vaikka taidot ovatkin vielä tauolla.

tiistai 5. heinäkuuta 2022

Kaikki valmiiksi heti-just-nyt-mieluusti-jo-eilen

Näemmä entinen himoheppailijapuoleni yrittää nostaa päätään. Tai sitten nykyinen suorittajapuoleni haluaa kerralla ottaa selvää, olenko palaamassa lajin pariin vai en. Joka tapauksessa tänäänkin suuntasin Oulunsalon ratsastuskoululle. Luvassa oli taas koulutunti, ja tunnin tasona oli jatko 1/C. Ratsukseni sain 2012 syntyneen Tessika-tamman.

Tunnin aikana ratsastimme kulmia, päätyvoltteja sekä lyhyitä lävistäjiä. Nämä kaikki yhdistettiin kuviolle, jossa päätyihin pyöräytettiin voltit, kulman jälkeen tehtiin lyhyt lävistäjä, josta jatkettiin heti toiselle lyhyelle lävistäjälle. Sitten oltiin maneesin toisessa päässä, jonka lyhyelle sivulle pyöräytettiin taas voltti ja tehtiin taas lyhyet lävistäjät. Tehtävää tultiin käynnissä ja ravissa.

Kulmat piti ratsastaa tietysti tarkasti, samoin voltit ja lyhyillä lävistäjillä piti puolestaan muistaa hevosen suoruus. Tällä tunnilla ei laukattu, mikä jäi vähän harmittamaan. Tessikan liikeet kun olivat niin ihanan tasaiset, että laukkakin olisi ollut varmasti nautinto istua kyydissä. 

Tällä kertaa sain tsempattua hyvin katseen kanssa. Toki ensin tovin alkutunnista tuijotin hevosen niskaa, mutta ihan itse tajusin korjata katseen ylös. Jos en ihan kuvittele omiani, se pysyi pääasiassa aika hyvin enemmän eteen kuin alas. Käsiäkin yritin korjata, mutta niillä oli odotetusti oma elämänsä. Jos sain pidettyä ulko-ohjan tuntumalla, seilasi sisäkäsi missä sattuu. Jos sisäkäsi oli ok (tätä ei valitettavasti tapahtunut tunnin aikana kovin montaa kertaa), niin ulkokäsi puolestaan seikkaili menemään. Ihan kuin niillä olisi omat, erilliset elämänsä. 

Asetukset ja taivutukset olivat niin kulmissa kuin volteilla hukassa. Pohkeeni eivät viitsineet tehdä hommiaan, joten pelkillä ohjilla ei yllättäen hommaan tullut tolkkua. Yritin kyllä tsempata ja saada jalkojani töihin, mutta aika ponnettomiksi yritykseni harmillisesti jäivät. Muutamia asiallisempia pätkiä saimme molempiin suuntiin, mutta vähäiseksi ne jäivät. Jotain kuitenkin pohkeillani sain välillä aikaan, sillä hetkittäin sain Tessikan etenemään vähän tarmokkaammin. Laiska se ei missään nimessä ollut, mutta oli kuitenkin enemmän sunnuntaihölkällä kuin oikeasti liikkumassa. Vaan minkäs teet, kun kuski ei osaa.

Tajusin tässä kirjoittaessani sen, että jotenkin yritän tauosta huolimatta hypätä suoraan takaisin siihen pisteeseen, jossa olin ennen taukoa. Niin ja vielä siihen pisteeseen, joka onnistui oikeastaan vain itselleni hyvin tutuilla hevosilla. Yritän yhden tunnin aikana ehkä korjata liikaa kaikkea, jolloin minkään korjaamiseen ei jää riittävästi aikaa, keskittymisestä puhumattakaan. Mihin minulla on kiire? Hyvä kysymys. 

Tessika oli oikein mainio ratsu, sillä se kesti kaiken säätämiseni urhoollisesti. Ja tosiaan, se ravi. Aijai, että Bondin selässä tehdyn perunasäkkeilyn jälkeen oli kiva kyetä vähän pitämään istuntaa kasassa ja tosiaan istumaan siellä selässä. Tunnista jäi silti pieni harmitus kalvamaan. Pohdiskelin tunnetta hetken ja päätin, että kokeillaanpa vielä kolmas kerta. Seuraava tunti olisi sitten torstaina. Sen tavoitteena on keskittyä korjaamaan vain paria asiaa, ei yrittää saada kaikkea valmiiksi sillä ensimmäisellä minuutilla, joka tunnista ehtii kulua.

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Vasen, vasen, vasen laukka

No hups. Ei mennyt kuin kahdeksan päivää, kun löysin itseni jälleen satulasta. Tällä kertaa Oulunsalon ratsastuskoulusta kuuden ratsukon koulutunnilta, jonka tasona oli jatko 1/C. Pitihän sitä nyt päästä muistelemaan, millaista se kouluratsastuksen kaltainen meno olikaan. Ratsukseni sain 2015 syntyneen Love Me Now Or Neverin eli Bondin. Tunnilla treenasimme voltteja ja siirtymiä. Perusratsastusta, mutta juuri sopivaa näin tauon jälkeen.

Opettaja bongasi mainiosti kaikki helmasyntini: pelkän etuosan ratsastamisen ohjia halaillen, hevosen niskan tuijottamisen sekä liian eteen jäävät jalat eli niin sanotun tuoli-istunnan. Bond oli minun taidoillani hieman heräteltävää mallia, mitä en tosin ihmettele. Liikupa siinä, kun kuski roikkuu ohjissa kuin marakatti toivoen ilmeisesti, että se vastaus kaikkeen löytyy ohjista. Varalta tiedoksi: ei löydy.

Volteilla suurin haaste oli muistaa ulkopuolen tuki ja olla painamatta käsiä alas. Bond reagoi liian alhaalla olleisiin käsiini painumalla kuolaimen alle. Kun taas sain kannettua kädet, se pyöristyi hetkittäin rehellisemmin. Menimmepä me toki hyvät pätkät myös puolittaisessa hirvimoodissa. Jotenkin takaraivossani kolkutteli parhaimmat kouluvääntöhetket ja kuvittelin, että saisin taiottua itsestäni sen puolen esiin tuosta noin vain. Hah, hah ja vielä kerran hah! 

Siirtymiä teimme käynnistä ja ravista pysähdyksiin sekä ravista laukkaan. Bondin ravi ja laukka olivat hivenen mutkikkaita istua ainakin näin tauon jälkeen. Siirtymät ravista pysähdyksiin olivat aika kamalia, kun tasapainoni ei pitänyt enkä saanut istuttua harjoitusravissa. Saimme kuitenkin muutamia asiallisia siirtymiä pysähdyksistä raviin. 
 
Laukannostot vasemmalle onnistuivat kohtuullisesti, kun muistin valmistella enkä vain karauttaa laukalle. Sen sijaan oikeaa laukkaa en saanut nostettua kertaakaan, hah taas kerran! Kuulemma oikea laukka on Bondille vaikeampi eikä tilannetta helpottanut se, että oma istuntani oli niin vinossa, että se kannusti hevosta entisestään nostamaan vasemman laukan. Laukat tosiaan nostettiin pitkän sivun alusta. Yritin vähän kikkailla ja käyttää kulmaa apuna, mutta eipä sitä oikeaa laukkaa tullut. Olisi tehnyt mieli helpottaa tehtävää ja tehdä jokin oikean laukan alleviivaava valmistelu, mutta enpä lennosta muistanut siihen mitään vinkkiä. Enkä toisaalta kehdannut alkaa sooloilla omiani. 

Tunnin tehtävät olivat kyllä riittävän haastavia. Keskittymiseni kun valui pitkälti siihen, että sain ylipäänsä pysyttyä satulassa. Kerran hukkasin ravissa jalustimen ja enköhän heti lähtenyt kippaamaan kaulaa kohti, miten noloa! Kyllä se aikaisempi heppaminäni olisi ulvonut naurusta menoa seuratessa. Bond oli kuitenkin oikein lupsakka tapaus ja juuri sopiva tälle tunnille. Se oli vähän hitaammin syttyvä, mutta teki heti oikein, kun sain omat palikkani kohdilleen. Sangen mainio opettaja siis sekin. 

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Hyvällä mielellä tauolle

Keskiviikkona lyöttäydyin puolestaan koulutunnin viidenneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain ilahduttavasti Masan. Tunnilla työstimme asetuksia, teiden ratsastamista sekä suoruutta.

Alkuverryttelyssä tahkosimme käynnissä ja ravissa keskiympyrää siinä asetuksia haeskellen. Masa vähän yliasettui itsestään oikealle, joten pyrin nappaamaan sen paremmin vasemman eli ulko-ohjan tuntumalle. Vasemmalle se ei taaskaan asettunut niin hyvin, joten sain houkutella sitä siinä kierroksessa enemmän. Masa liikkui käynnissä ja ravissa hyvin, kunhan ensin herättelin sen.

Seuraavana tehtävänä keskityimme tarkkojen teiden ratsastamiseen. Nostimme käynnistä laukan lyhyen sivun keskeltä ja käänsimme pääty-ympyrälle, jolla pysyimme kaksi kierrosta. Sen jälkeen ratsastimme kulman tarkasti ja pitkän sivun loppupuolella siirryimme raviin. Masa nosti laukat käynnistä näppärästi. Pääty-ympyrällä sain itse vähän hahmotella kuviota ja kääntää tarkemmin, niin senkin reitti löytyi. Pääty-ympyrän jälkeen saimme jatkettua molemmissa laukoissa kulman helposti eikä Masa yrittänyt liirailla omille teilleen. Tehtävä sujui kaikin puolin sangen helposti. Laukkakin pyöri ihan kivasti, vaikka toki Masaa hieman sai nohitella. Hyvin se kuitenkin yritti, joten kyllä sekin oli hommassa mukana. Tehtävällä heikoin kohta taisi olla siirtyminen laukasta raviin. En juurikaan jaksanut valmistella sitä, minkä kyllä huomasi. No, ei sitä kaikkeen pysty. Kerralla ainakaan.

Lopuksi tulimme vielä pari kertaa käynnissä ja sitten harjoitusravissa keskihalkaisijalle mahdollisimman suorana sekä ajoissa kääntymisen lyhyelle sivulle valmistellen. Masa pysyi keskihalkaisijalla ihan hyvin, vaikka pientä valumista tuli paikoin. Oikealle kääntyminen oli helppo valmistella, asettuihan Masa sinne puoliksi itsestään. Vasemmalle kääntymistä sain valmistella selvästi enemmän, jotta sain asetuksen paremmin läpi. Sekin suunta alkoi toimia ihan hyvin, vaikka puoliero jäi silti tuntumaan. Tämä tehtävä päättyi siihen, että teimme pysähdyksen, edelleen mahdollisimman suorana. Jos se onnistui, sai siitä siirtyä suoraan loppukäynteihin pitkin ohjin. Masa taisi kuulla tämän porkkanan, sillä se pysähtyi valumatta minnekään. Siitä pääsimmekin käppäilemään loppukäynnit. Masa oli kyllä taas niin kiva ja mutkaton. Se myös liikkui asiallisesti eikä ollut yhtään kuntopyörä. Mukava tunti mukavalla hevosella. Tästä tunnista jäi oikein hyvä mieli.

Loppuun kirjoitan vielä sellaista, jota en jossain vaiheessa olisi millään voinut kuvitellakaan kirjoittavani. Ratsastusharrastukseni jää nyt määrittelemättömälle tauolle. Tässä noin vuoden aikana innostukseni lajia kohtaan on ollut laskusuunnassa eikä ratsastus ole enää napannut niin kuin ennen. Se on tuntunut enemmän pakkopullalta. Sellaisessa ei ole mitään tolkkua, joten otan suosiolla nyt ihan kokonaan taukoa. Viikon, kuukauden vai minkä ajan? En tiedä, sen näkee sitten. Koska en käy ratsastamassa, en luonnollisesti päivitä tätä blogiakaan. Palataan siis joskus, ehkä.

maanantai 28. elokuuta 2017

Suoruutta ja haitaria

Maanantain tunnilla oli puomeja ja kavaletteja. Ratsunani oli Pave, ja tunnilla oli yhteensä viisi ratsukkoa. Pääsimme kahden puomin suoralla linjalla ratsastamaan hevosia suoriksi sekä säätelemään askelta pidemmästä lyhyemmäksi. Laukanvaihtoja testasimme puolestaan kahden kavaletin kahdeksikolla.

Suoralla puomilinjalla vasemmassa kierroksessa Pave pysyi niin ravissa kuin laukassa aika hyvin suorana. Hieman se yritti ottaa ulkoa tilaa, mutta korjautui helposti. Oikeassa kierroksessa ja etenkin laukassa Pave valui selvästi enemmän ulos ja pyrki kenottamaan vasemmalle. Tai siltä se tuntui selkään, ohjeeksi tuli kuitenkin päästää oikealta. En oikein tunnin aikana saanut pehmiteltyä Paven oikeaa puolta, mikä varmasti aiheutti sen, että mielsin sen ongelmaksi suoruustehtävällä. Mielestäni Pave kyllä kenotti kaulastaan vasemmalle mutkalla eli tahdoin korjata asiaa suoristamalla oikealla ohjalla. Enemmän olisi kuitenkin pitänyt tehdä pohkeilla, jotta olisin saanut Paven paremmin rungosta suoraksi. Sitä myöten kuvittelemani kenotuskin olisi varmaan korjautunut tai muuttunut näyttämään minun vinkkelistäni suoremmalta.

Suora linja oli noin 20 metrin pituinen, ja pääsimme seuraavaksi säätelemään askelta sillä. Oikeassa laukassa onnistuimme tulemaan linjan viidellä ja kahdeksalla askeleella. Viisi askelta jäi jopa vähän ahtaaksi. Vasemmassa laukassa hurautimme välin vahingossa neljällä. Tähän suuntaan en saanut kerittyä Paven laukkaa, jolloin en saanut väliin survottua kahdeksaa askelta, vaan jouduimme tyytymään seitsemään. Olisi pitänyt jaksaa prässätä enemmän, mutta nyt ei vain onnistunut.

Lopuksi tulimme vielä pari kierrosta kahden kavaletin kahdeksikolla laukkoja vaihdellen. Meillä tehtävä meni viimeistä kavaletin ylitystä lukuun ottamatta nappiin, ja kaikki vaihdot tulivat oikein. Viimeisellä kavaletilla Pave ei vaihtanutkaan vasenta laukkaa oikeaan, vaan nappasi kavaletilla ristilaukan. Jäin ympyrälle ja yritin tuupata Paven korjaamaan takaosan oikeaan laukkaan, mutta ruuna päätti ristilaukan olevan voittajan valinta. Hurautin sitten yhden puomin yli, ja Pave päätteli siitä sen verran, että nappasi kokonaan vasemman laukan. Ei muuta kuin ravin kautta korjaus oikeaan laukkaan. Harmi, että viimeinen laukka jäi vaihtumatta. Muuten Pave teki vaihdot kivasti.

Loppukäynnit hoituivat pitkin ohjin. Tunnin tehtävät olivat hyödyllisiä, mutta etenkin suoristaminen kamalan kinkkistä. Jotenkin sitä näkee ja tuntee hevosen selästä eri tavalla kuin opettaja maasta käsin. Sitten onkin vaikea hahmottaa korjausohjeita, jos ne sattuvat selkään tuntumaan ihan kummilta. Tulipahan kuitenkin jotain väännettyä. Laukan sääteleminen taas oli kivaa, samoin vaihtotehtävä. Jotenkin ne puomit ja kavaletit vain motivoivat enemmän kuin pelkällä sileällä vääntäminen.

torstai 17. elokuuta 2017

Voihan siirtymiset alaspäin

Viikon toinen tunti sattui taas torstaille. Viiden ratsukon tunnilla pääsimme harjoittelemaan tallin koulukisoja silmällä pitäen helpon C:n asioita. Ratsukseni sain Akun, ja pääsimme treenaamaan pitkälti siirtymisiä.

Siirtymisiä teimme läpi tunnin. Ensin muutamat pysähdykset, jotka onnistuivat pysähtymisen suhteen ihan hyvin. Pyöreydestä tai tasajaloista ei tosin ollut toivetta. En saanut viilattua pysähdyksiä siten, että käynnissä paikoin saatu pyöreys olisi säilynyt pysähdyksen ja siitä liikkeelle lähtemisen ajan. Siirtymisiä käyntiin teimme toisen tehtävän osana neljän askeleen verran ravista. Nämä olivat rasittavan kinkkisiä. En saanut Akun raviin tolkkua, mikä ennakoi käyntiinkin siirtymisen menevän heikommin. Aku pääsi vähän kipittämään ja painoi pidätteiden läpi. Yritin peruutusten avulla saada Akua kuulolle, vaan ei se oikein ottanut vihjeestä onkeensa. Saimme yhden sinällään asiallisen siirtymisen ravista käyntiin, kun Aku suostui siirtymään apujeni mukaisesti. Pyöreydestä ei vieläkään ollut tietoa, mutta sentään ruuna pysähtyi sitä pyytäessäni eikä painanut vielä muutaman askeleen oman mielensä mukaan niin kuin muina kertoina.

Siirtymiset ylöspäin olivat sentään parempia. Erityisesti laukannostot käynnistä Aku teki mukavan täsmällisesti. Pyöreyttä ei niissäkään ollut, mutta sen puute taisi vahingossa olla tuntini oma teema. Muoto se on hirvimuotokin, joskin ei Aku ihan sellainenkaan osaa olla. Myös siirtymiset käynnistä takaisin raviin olivat aika ahkeria. Aku tosin pääsi niissä vähän kiirehtimään, mutta ainakin se kuunteli silloin, kun valmistelin siirtymistä raviin. Siirtymiset laukasta raviin olivat odotetusti muiden alaspäin tehtyjen siirtymisten kaltaisia eli sangen epätasapainoisia ja kiireisiä, eivät yhtään hyviä siis. Keskiympyrällä pyöräytetty laukka ei myöskään tarjonnut suuria iloja. Oikeassa laukassa oli vähän yritystä jo, mutta loksahdus jäi puuttumaan siitäkin. Vähän niin kuin koko tunnista.

Tunnin aikana hurauttelimme myös muutamia askeleen pidennyksiä ravissa. Tällä tehtävällä Aku oli taas aika hyvä. Se lähti pienestä merkistä vähän pidentämään askelta ilman, että kiristi tahtia. Se myös jatkoi pidentämistä pitkälti omasta halustaan eikä yrittänyt ehdotella parin askeleen välein lyhyempään askeleeseen palaamista. Sain valmisteltua lähtemiset askeleen pidennyksiin kohtuullisesti, mikä toivottavasti näkyi tehtävän sujumisena. Askeleen pidennyksen jälkeen tavalliseen raviin palaaminen vaati vähän enemmän pidätteitä, olivathan ne siirtymiset alaspäin vaikeita näemmä myös näin askellajin sisällä.

Loppuravissa yritin vielä pehmitellä Akua antamaan edestä periksi ja pyöristymään, vaan paria pikkuisen parempaa hetkeä lukuun ottamatta en saanut siitä mitään irti. Tänään meno pyöreyden osalta oli kyllä hyvin tihkasta. Taisinpa jättää niin omat jalkani kuin sitä myöten Akun takajalat toimettomiksi. Eipä siinä sitten auta muuten värkätä, jos ne takajalat eivät ole hommissa. Tämän tiedon ei pitäisi tulla enää yllätyksenä, hah. Siirtymiset alaspäin olivat myös ärsyttävän hankalia, ja harmistuinkin niissä paikoin toden teolla. Onneksi Aku nakutti muutamia muita tehtäviä sen verran tasaisesti, että tuntiin saatiin vähän parempiakin hetkiä. On se vain vaikea laji tämä ratsastus. Välillä sitä onnistuu, toisinaan taas otetaan takapakkia ihan kunnolla.

maanantai 14. elokuuta 2017

Suoristuspuuhissa

Maanantain koulutunnilla ratsukoita oli neljä. Ratsukseni sain Akun. Pääsimme työstämään tunnin aikana hevosten suoruutta keskiympyrällä. Ideana oli tuoda ympyrällä etuosaa vähän sisemmäs ja tarvittaessa väistättää takaosaa sen jälkeen vähän ulospäin, jotta takasisäjalka saatiin astumaan paremmin alle.

Ympyrällä suoristaminen toi tehtävään omat haasteensa. Olisin niin tykännyt tehdä kaiken sisäohjalla niin kuin yleensäkin. Ympyrällä oleminen sai minut halailemaan sisäohjaa vielä tuplasti enemmän. Tajusin hiljalleen antaa siitä aina periksi, jotta sain houkuteltua Akua enemmän ulko-ohjan tuelle. Etuosan siirtäminen sisemmäs onnistui niin ja näin. Oikea kierros tuntui ehkä hieman helpommalta vasempaan verrattuna. Takaosan väistätys tuppasi unohtumaan, sillä keskittymiseni tuntui menevän ihan etuosan hanskaamiseen. Akun suoremmat hetket tunsi satulaan kuitenkin hyvin. Ruuna tuntui niinä lyhyinä hetkinä vähän ryhdistäytyvän ja loksahtavan oikeinpäin. Ympyrällä auttoi opettajan vinkki ajatella käännöksiä aina kolmen askeleen välein. Näin suoristaminen ei päässyt unohtumaan, kun ei jäänyt vain koko ajan kääntämään.

Tulimme samaa tehtävää myös laukassa. Tässäkin keskityin edelleen enemmänkin etuosaan. Ravityöskentely oli osittain tehnyt tehtävänsä, sillä Aku tarjoili molemmissa laukoissa mukavia, joskin edelleen sangen lyhyitä hyviä hetkiä. Säätönappulani eivät ole olleet toviin Akun asetuksilla, joten tunti menikin niitä etsiessä. Yritin muistutella itseäni, ettei Akua jäädä pitelemään, vaan siltä pyydetään ja myödätään heti. Onnistuin toteuttamaan muistutuksiani osittain. Niinpä onnistumiset jäivät aika lyhyiksi ja yleinen meno aika kauas parhaimmista hetkistä Akun kanssa. Ajatusta hommassa kuitenkin aina välillä oli, ja opettaja kehui Akun näyttäneen rennolta ja tyytyväiseltä.

Loppuravissa pyörittelimme vielä koko kentän kahdeksikkoa ja annoimme hevosten venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Aku lähti venyttämään ohjan perässä ihan asiallisesti, vaikka suunnanmuutoksissa se aina nousikin. Sen sai kuitenkin houkuteltua takaisin aika nopeasti. Oma työskentelyni tunnilla oli vähän puolitehoista, mikä varmasti näkyi tuloksissa. En saanut otettua Akua kunnolla työstettäväksi, vaan sain oikeastaan ajateltua ja korjattua vain etuosaa. Takaosa jäi hieman paitsioon. Aku pääsi myös vähän laiskottelemaan, mikä tarkoitti sitä, ettei se edennyt kovin pontevasti. Laiska se ei toki ollut, välillä jopa yritti kipittää, mutta ilmavuus puuttui jokaisesta askellajista. Aku tarjosi sellaista tätimenoa, ja taisin olla siihen tietämättäni ihan tyytyväinen. Aku kuitenkin teki työnsä muutoin tuttuun tapaan tunnollisesti, joten olihan sillä kiva mennä. Vaikka ne omat säädöt vähän hukassa olivatkin.

torstai 10. elokuuta 2017

Aika kivoja väistöjä

Viikon toisen Tallinmäen tunnin kävin torstaina. Viiden ratsukon tunnilla oli koulua, aiheina ympyrät, pohkeenväistöt sekä laukannostot ravista. Ratsukseni sain Tupun.

Alkuverryttelyssä ratsastimme koko kenttää kahdeksikkona eli pääsimme pyöräyttelemään ympyröitä huolella. Kun tehtävää oli tahkottu tovi ravissa, tulimme toisen ympyrän aina laukassa. Näin saimme käytyä molemmat laukat läpi. Tupu malttoi ravissa mukavasti, mutta asetukset olivat hieman molempiin suuntiin hukassa. Enemmän kuitenkin vasemmalle, kuten odotettua. Pientä punkemista sisälle oli myös havaittavissa ravissa, mutta siinä sitä sai korjattua. Laukassa punkemista sisälle oli vähän enemmän etenkin vasemmassa kierroksessa. Sain korjattua tätä vähän, ja vasenkin kierros hieman helpottui, mutta laukassa sellainen hyvä loksahdus jäi saamatta. Yleensä se on tullut edes oikeassa laukassa, vaan ei.

Sitten siirryimme väistötehtävän pariin. Tulimme keskihalkaisijalle ja keikautimme siinä kertaalleen hevoset väistämään molempiin suuntiin. Itse yritimme pysyä keskihalkaisijalla ja väistättää hevoset siitä. Tulimme tehtävää käynnissä ja ravissa. Tupu teki väistöt molempiin suuntiin mukavan helposti. Ensin liioittelin väistössä ja poikitin liikaa, kunnes opettajan ohjeilla maltoin väistättää Tupua loivemmin. Väistöissä korjattavaksi jäi asetusten saamiset läpi. Jotenkin vähän unohdin ratsastaa ne, kun keskityin säätämään väistöaskelia. Sain keskityttyä asetuksiinkin hieman, mutta en saanut Tupua houkuteltua niihin kovin hyvin. Hyvää oli kuitenkin se, että väistöt sujuivat niin käynnissä kuin ravissa aika tasaisesti ja kiirehtimättä.

Tulimme keskihalkaisijaa vielä siten, että ravasimme sen puoliväliin ja nostimme tulosuuntaan nähden vastakkaisen laukan. Tupu pääsi kertaalleen nostamaan väärän laukan, kun valmistelin noston hieman hätäisesti. Muina kertoina laukka nousi toivottuna. Tupu alkoi vähän ennakoida tulevaa laukkaa ja yritti kiirehtiä ravissa. Sain toppuutella sitä hieman, jotta nostot eivät kärsisi hätäisyydestä. Nostot olivatkin sinällään ihan ok. Molemmissa laukoissa sain miettiä Tupun etu- ja takaosaa samalle raiteelle. Se kun tuppasi jättämään molemmissa laukoissa takaosan aina vähän sisemmäs. Sain korjattua tätä kohtuullisesti ja oli hauska tuntea selkään ero siinä, kun Tupun etu- ja takaosa olivat samalla raiteella. Jotenkin laukka tuntui satulaan suoremmalta niin kuin se olikin.

Loppuravissa palasimme vielä alun kahdeksikolle. Aluksi Tupu yritti kiirehtiä, mutta uskoi nopeasti jarrutteluni ja tasoittui. Ravissa se väläytteli muutamat mukavan rennot pätkät, joissa tahti oli ihanan tasainen ja suuntaa oli helppo vaihtaa minkään asian häiriintymättä. Ravi rullasi rennosti eteenpäin, ja se tuntui oikein kivalta. Tunti Tupun kanssa oli kokonaisuudessaankin kiva. Väistöt olivat mukavan helppoja niin käynnissä kuin ravissa, ja laukannostotkin onnistuivat. Harmittamaan jäi tosiaan se, etten saanut laukassa niin hyviä hetkiä kuin olisin halunnut. Jokin jäi loksahtamatta paikoilleen enkä tällä kertaa hoksannut, mikä se oli. Jospa se loksahdus löytyisi taas seuraavalla kerralla.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Tauon jälkeen kouluvalmennuksessa

Tiistaina menin pienen tauon jälkeen Artsin koulutunnille. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja ratsunani oli Eki. Alkuverryttelyssä työstimme loivia kiemurauria sekä laukkaa keskiympyrällä. Tunnin varsinaiseen tehtävään sisältyivät pohkeenväistöt, puoliympyrät sekä ympyrät.

Ekiä sai tuttuun tapaan hieman herätellä alkuverryttelyssä. Ympyröillä sain hyödyntää vasta-asetusta sekä samalla ratsastaa Ekin sisäjalkaa pohkeella töihin. Yleensä Eki on jäänyt minulla vasemmalle ohjalle tyhjäksi, mutta tällä kertaa se oli yllättäen sieltä vähän raskas. Vasta-asetusten avulla sain suoristettua Ekiä paremmin eikä se jäänyt kenottamaan niin oikealle kuin yleensä minun kanssani. Loivat kiemuraurat menivät ihan ok, kunhan muistin olla vääntämättä Ekiä mutkalle ja ajatella sen päätä enemmän etujalkojen väliin.

Tunnin pääkuviolla teimme pitkän sivun alusta pohkeenväistön keskihalkaisijalle, suoristimme ja kaarsimme puoliympyrän avulla pitkälle sivulle. Tällä tavalla tulimme tehtävää ravissa. Lisäsimme tehtävään myös laukan, joka nostettiin väistön jälkeisen suoristuksen päätteeksi. Sen jälkeen ratsastimme edelleen puoliympyrän pitkälle sivulle päätyen. Pitkälle sivulle pyöräytimme voltin ja jatkoimme toiselle pitkälle sivulle ratsastaen siitä lyhyen lävistäjän ja pätkän vastalaukkaa uralla. Ennen pitkän sivun loppua siirryimme raviin.

Raviväistöissä sain tehdä töitä, että sain pidettyä sekä Ekin etuosan hanskassa että takaosan väistämässä. Väistöt oikealle olivat hieman helpompia, kertaalleen saimme ihan tasaisen ja kohtuullisen tahdikkaan esityksen siihen suuntaan. Väistöt vasemmalle taas takkusivat. Eki pääsi pullahtamaan etuosastaan mutkalle, jolloin takaosa jäi auttamatta matkasta. Yritin tasapainotella apujeni kanssa, että saisin etuosan pidettyä hanskassa, mutta takaosan väistämässä ja samalla koko Ekin liikkumassa vielä suunnilleen eteenpäin. Väistöt vasemmalle eivät helpottuneet, mutta pari viimeistä yritystä poiki jo vähän asiallisempia askelia. Ravissa ratsastettu puoliympyrä meni ihan hyvin. Kunhan vain muistin olla edelleen vääntämättä Ekiä mutkalle ja ajatella sopivaa suoruutta. Niin ja pitää Ekin myös liikkeellä.

Tehtävään lisättiin laukka, joka nostettiin pohkeenväistöä seuranneen suoristuksen jälkeen. Ensimmäisenä piti nostaa oikea laukka, vaan eihän se noussut. Eki kiemurteli, ja saimme tehdä koko tehtävän alusta. Toisella yrittämällä laukka nousi, mutta ei kovin sujuvasti. Pitkälle sivulle pyöräytetyllä voltilla sain edelleen miettiä suoristamista ulko-ohjalla sekä Ekin sisätakajalan aktivointia. Ideana oli ratsastaa rauhassa askel kerrallaan. Voltit sujuivat asiallisesti, kun muistin höllätä sisältä. Pitkällä sivulla sain suoristettua Ekiä muutaman kerran niin, että se tuntui parin askeleen ajan kantavan itsensä rehellisesti edestä. Ne olivat hyviä, joskin sangen lyhyitä hetkiä. Laukkatehtävää jatkoimme vielä ratsastamalla toiselta pitkältä sivulta lyhyen lävistäjän ja jatkamalla uralla hetken vielä vastalaukkaa. Oikeassa laukassa Eki pääsi pari kertaa pudottamaan lävistäjällä raville, mutta vasemmassa laukassa se hanskasi homman hyvin. Tärkeintä oli olla panikoimatta itse ja istua jämäkästi. Vastalaukkapätkissä, olivat ne kuinka helpolla kuviolla tahansa, tuppaan itse hieman ylivarmistelemaan ja siten säätämään, mikä ei yllättäen auta. Saimme korjata loppuun vielä hankalamman suunnan eli oikean laukan. Nyt maltoin itse paremmin. Pysyin Ekin tukena, mutta en hötkyillyt liikoja, jolloin saimme tultua lyhyen lävistäjän ja pitkän sivun asiallisesti vastalaukassa.

Loppuravissa emme tehneet enää kummempia. Huolehdin vain, että Eki ravasi edelleen. Ravissa se liikkuikin aika mukavasti. Muistuttelin itseäni vielä suoristamaan Ekiä, mikä auttoi parantamaan ravin sujumista. Hyväksi neuvoksi tuli ratsastaa laukkaa rauhallisessa tahdissa askel kerrallaan. Näin Ekin etu- ja takaosa pysyisivät yhdessä eivätkä ajautuisi siihen, että menevät melkein eri tahtia. Ravissa Ekiä kuulemma puolestaan saa ratsastaa eteen vähän pidempää askelta tavoitellen. Tässäpä ajatusta jatkoa varten. Vaikka Ekin kanssa sai tehdä hommia, oli se hyvä valinta kouluvalmennukseen. Se on kiltti ja yritteliäs eikä herneile pahemmin, vaikka kuski välillä tuuttaa melkoista apujen sekamelskaa. On se vain pitkäpinnainen kaveri, hyvä niin.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Touhottamista tunnilla

Maanantain koulutunnilla luvassa oli pohkeenväistöjä sekä askeleen pidentämistä ja lyhentämistä. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja ratsukseni sain jo edellisellä tunnilla hommissa olleen Tupun.

Pohkeenväistöt teimme pitämällä etuosan uralla ja väistättämällä takaosan vähän keskemmäs. Teimme väistöjä niin käynnissä kuin ravissa. Käynnissä ne sujuivat molempiin suuntiin kivan tasaisesti. Tupu säilytti väistöissä tahdin hyvin, ja pääsin miettimään niissä istuntaani. Sekä sitä, etten liioitellut väistön poikitusta. Ravissa takaosan väistätys vasemmassa kierroksessa hankaloitui. En meinannut saada Tupua aina ottamaan takaosaansa siinä suunnassa mukaan. Kaiken lisäksi Tupu päätti ravissa alkaa hidastella väistökohdissa. Väistöt oikealle menivät ravissa vähän paremmin, mutta käyntiin verrattuna paljon epätasaisemmin. Mahtoikohan istuntani antaa ravissa niin pahasti periksi? En tiedä, mutta paikoin oli sangen hankalaa. Etenkin vasemmassa kierroksessa, jossa piti ensinnäkin yrittää saada Tupu väistämään ja toiseksi pitää se vielä liikkeellä.

Ravissa tehtyyn väistötehtävään otimme pian mukaan laukassa tehdyt pääty-ympyrät. Toinen ympyrä mentiin hieman lyhyempää laukkaa, toinen vähän pidempää. Myöhemmin työstimme laukkaa siten, että pitkät sivut mentiin vähän pidemmällä askeleella ja pääty-ympyrät taasen lyhyemmällä. Meillä Tupun kanssa pidemmän askeleen laukka taisi enimmäkseen muistuttaa hyvää peruslaukkaa. Ympyrällä en niin saanut askelta pidentymään, pidemmillä sivuilla hieman paremmin. Kivaa oli se, että Tupu lähti lyhyemmästä laukasta vain päästämällä vähän pidentämään. Lyhennyksissä sain rytmittää pidätteitä ja pohkeita sekä istua napakasti, jotta sain Tupua lyhentämään. Se tarvitsi aika paljon pohkeen tukea, jotta ei pudottanut lyhyemmästä laukasta raville. Saimme molempiin suuntiin kohtuullisia lyhyemmän laukan pätkiä ja muutaman sellaisenkin, jossa Tupu tuntui kantavan itsensä edestä. Pääosin se kuitenkin lyhyemmässä laukassa tuntui edestä hieman raskaalta etenkin, jos unohdin tukea sitä pohkeella.

Loppuravissa hurauttelimme koko kentän kahdeksikkoa. Tupu yritti touhottaa edelleen niin kuin se oli läpi tunninkin vähän tehnyt. Paitsi niissä matelevissa raviväistöissä. Toppuuttelin sitä sinnikkäästi, ja hetkittäin se muistikin osaavansa ravata rauhallisesti. Tunnissa jäi kaivelemaan Tupun touhottaminen. Ei se nyt kaikista pahin ollut, mutta kuitenkin sen verran, että erityisesti ravissa se pääsi paikoin kipittämään oman mielensä mukaan. Käynnissä se kuitenkin malttoi hyvin ja pääosin laukassakin. Touhottamistakin enemmän minua taisi harmitti se, etten saanut Tupua loksahtelemaan niin kuin parhaimpina hetkinä. Ravissa en saanut sitä muutamaa pätkää enempää antamaan periksi, laukassa sentään hyviä hetkiä tuli useampia. Käynnissä loksahdukset olivat myös vähäisiä, väistöissä olemattomia. Kun se rima on kerran noussut ylemmäs, sitä jää aina tavoittelemaan samaa fiilistä. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää, mutta ehkä niitä sen kerran tavoitteita pitäisi osata myös säätää sillä hetkellä vallitsevien olosuhteiden mukaan.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Takaosakäännöksiä ja siirtymisiä

Torstaina kävin ratsastamassa Ekin itsenäisesti. Treeniaiheiksi kaavailin perusratsastuksen oheen vähän takaosakäännöksiä sekä siirtymisiä.

Aloitin käynnissä tunnustelemalla, miten Ekiä pitäisi jumpata. Ensin sen sai herätellä töihin, mikä onnistui ihan hyvin. Eki reagoi eteenpäin pyytäviin apuihin hyvin, vaikka tuppasi unohtamaan ne muutaman askeleen päästä. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ollut niin potkuri kuin joskus. Saisin vain olla itse tarkempi olemaan satulassa hiljaa, kun Eki liikkui varmistelemaan jäämisen sijasta. Eki asettui oikealle hyvin, ehkä vähän liikaakin. Vasemmalle sen sijaan sitä sai jumpata hieman enemmän, sillä se tuntui jäävän kenottamaan oikealle. Olisin saanut hakea sen paremmin ulko-ohjan tuntumalle molemmissa kierroksissa, mutta erityisesti oikeassa kierroksessa. Hurruuttelin käynnissä ja ravissa muutamia kolmikaarisia kiemurauria, jotta sain näppärästi käytyä molempia Ekin puolia läpi.

Takaosakäännöksiä tein käynnissä, jonka yritin käännöstä valmistellakseni ratsastaa lyhyeksi. Takaosakäännökset vasemmalle tuntuivat onnistuvan kohtalaisesti. Ekiä sai hieman jarrutella, jotta se ei lähtenyt takaosallaan liikkeeseen liikaa mukaan. Takaosakäännökset oikealle menivät taas alussa melkoisina paikoillaan pyörähdyksinä. Ekin takaosa ei ottanut oikein askeltakaan, vaan Eki harppoi etuosallaan käännöksen pyörähtäen aika liikkumattoman takaosansa ympäri. Kun takaosakäännöksessä vasemmalle jouduin olemaan etuosan kanssa tarkka, nyt sain miettiä enemmän takaosaa. Se piti saada ottamaan askelia paikoilleen juurtumisen sijasta. Ratkaisuna yritin pohkeella ja kevyillä raippamerkeillä aktivoida takaosaa ottamaan pieniä askelia, mutta samalla pitää enemmän etuosan liikkeellä. Eki tajusi ainakin jonkin verran korjauspyyntöjäni eikä se enää niin pahasti vain pyörähtänyt takajalkojensa ympäri. Samalla kuitenkin takaosakäännös suureni, mutta pääsimmepähän napapyörähdyksistä eroon.

Siirtymisiä tein peruutuksesta raviin ja laukkaan. Peruutuksissa en saanut Ekiä pyöristymään, mutta muutoin se teki ne ihan ok. Välillä Eki lähti peruuttamaan vinoon, mutta sen sai korjattua kohtuullisesti. Arvelin pyöreyden puutteen heijastuvan siirtymiseen ylöspäin, vaan olinpa väärässä. Ravisiirtymisessä Ekiä sai aluksi hieman nohitella. Sitten se alkoi reagoida ja siirtyi peruutuksesta nopeammin raviin. Päivän yllätykset tulivat peruutuksesta tehdyissä laukannostoissa. Niin vain Eki nosti laukan yrittämättä ravata väliin. Miten nämä tallin muhkuimmat ratsut ovatkin laukannostoissa näin näppäriä? Siirtymiset alaspäin eivät odotetusti olleet kovin mairittelevia. En vain osaa istua enkä senkään takia saa valmisteltua ravia tai laukkaa sellaiseksi, josta siirtyminen mahdollisimman nopeasti pysähdykseen onnistuisi. Siirtymiset alaspäin olivat kohtalaisia, sillä eivät ne nyt niin mahdottomasti venyneet kuitenkaan.

Laukassa hurruuttelin ympyröitä ja yritin saada Ekiä molemmille ohjille, vasen ohja tuntui olevan vielä vähän tyhjä. Erityisesti oikeassa laukassa yritin päästää sisältä ja tarjota selvemmin tukea vasemmalla ohjalla. Käytin vasta-asetuksiakin apuna. Sinällään Eki laukkasi ihan mukavasti ja tarjosi pyöreitä hetkiä, mutta kunnon loksahdusta ja molempien ohjien tuntumaa en saanut. Eki oli kuitenkin muutoin mutkaton molempiin suuntiin ja tarjosi hyviä, rentoja hetkiä niissä molemmissa. Kivaa oli myös se, ettei sitä joka hetki tarvinnut muistuttaa liikkumaan. Etenkään silloin, kun maltoin itse istua hiljaa ja vaikuttaa enemmän tarpeen vaatiessa kuin kaiken varalta.

Loppuravissa hain vielä vähän lyhyempää ja pidempää ravia. Eki reagoi lyhennyksiin ihan hyvin, mutta en saanut ratsastettua puolipidätteitä aivan läpi. Niinpä pidempään askeleeseen sain pyytää Ekiä myös pohkeella. Askeleeseen tuli kuitenkin ehkä hieman pituutta ilman, että tahti muuttui kummemmin. Samalla huomasin kuitenkin, että Eki pääsi turhan etupainoiseksi pidemmässä ravissa. Niinpä yritin ratsastaa lyhyemmän ravin huolellisemmin ja lähteä pidentämään askelta vähän varovaisemmin, jotta en tuupannut Ekiä etuosalleen. Raviin löytyikin vähän tolkkua tällä kikalla, ja pääsimme hölkkäämään aika rennosti ja letkeästi.

Ekillä oli kiva mennä näin itsenäisesti. Se on mukavan yritteliäs kaveri, joka ei turhia hötkyile. Saahan sitä nohitella, mutta samalla se kyllä opettaa malttamisen ja hiljaa olemisen jaloa taitoa. Siinä minulla onkin melkoisesti opeteltavaa. Jospa tiemme Ekin kanssa törmäävät pian toistekin, niin pääsen jatkamaan siitä, mihin tällä kertaa jäimme.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Ei oikein etene

Tiistaina päätin käydä ratsastamassa jo aamusta, sillä kenttä oli hyvin varattu loppupäivän. Aamuajankohta passasi myös siksi, että arvelin paarmoja olevan silloin vähemmän. Kaikeksi onneksi olin oikeassa, tunnin aikana minua ja ratsukseni nappaamani Pavea häiritsi vain kaksi paarmaa. Tunnin treeniaiheet valikoituivat lennosta: kolmikaarinen kiemuraura, laukanvaihtoyritykset puomilla sekä siirtymiset.

Kolmikaarista kiemurauraa tulin niin käynnissä kuin ravissa. Olipa ihana päästä työstämään käyntiä ilman paarmoja! Kaarteet oikealle sujuivat ihan ok, vasemmalle sain houkutella Pavea hieman enemmän, mutta ei se siihenkään suuntaan rautakanki ollut. Ravissa pyrin nohittelemaan Paven liikkumaan kunnolla, mutta vaillinnaiseksi se jäi. Yritin olla napakka ja pitää pyyntöketjun selvänä, mutta jotain tein väärin, eikä Pave innostunut ravaamaan kuin aina pari askelta vähän tarmokkaammin. Itse kiemuraura sujui ravissa kuitenkin ihan ok. Suoristuskohdissa Pave hieman nousi muodosta, mutta uuden kaarteen avulla sen sai taas vähän pyöreämmäksi ja rennommaksi.

Laukkatehtäväksi nappasin vaihtoyritykset puomilla. Aluksi hurruuttelin puomia hetken ravissa suuntaa vaihdellen, jotta tehtävä tulisi Pavelle tutuksi. Sitten lähdimme yrittämään vaihtoja kahdeksikolla. Yritin tulla puomille hieman vinosti, jotta suunnan vaihtuminen korostuisi. Vaihtoapuna käytin pääosin johtavaa ohjaa, mutta yritin myös vähän pyytää vaihtoa uuden ulkopohkeen avulla. Saimme tehtävällä aika paljon ristilaukkoja. Pari kertaa Pave korjasi takaosan pois ristilaukasta pienen itse. Muutoin jouduin korjaamaan ristilaukan joko ravin kautta tai sitten jatkamalla sinnikkäästi puomille ja yrittämällä siinä korjausta. Pave tuntui hoksaavan tehtävän idean, mutta ei aina silti saanut järjestettyä kavioitaan oikein. Saimme kuitenkin parit onnistuneet vaihdot puomilla, joten oli hommassa jotain tolkkua. Hyödynsin lopulta kevyttä istuntaa (koulujalustimilla), mutta en osaa sanoa, auttoiko se tehtävässä. Kunpa vain itse osaisin vielä pyytää vaihdon tismalleen oikein, niin Pave varmasti vaihtaisi. Nyt oma osuuteni oli paikoin vähän sähläystä. Lisää treeniä siis!

Tein muutamia siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. Tavoitteena oli saada Pave olemaan hirveilemättä ainakaan todella pahasti alaspäin tehdyissä siirtymisissä. Kuten arvelin, siirtymiset ylöspäin olivat kohtuullisen rentoja. Aktiivisuutta niissä ei niin ollut, mutta sentään rentous ja pyöreys säilyivät kohtuullisesti. Siirtymisissä alaspäin huomasin oman kroppani heilahtavan eteen. Yritin ajatella tiukkaa keskivartaloa ja pientä takanojaa siirtymisessä, mutta joka kerta tunsin retkahtavani ainakin hieman eteen. Pave teki siirtymiset alaspäin kuitenkin kohtalaisesti ilman suurempia hirveilyjä. Eivät ne nättejä ja pyöreitä olleet, mutta ihanan kaukana kamalimmista siirtymisistämme.



Loppuravissa yritin saada Pavesta irti vielä kunnon ravia, vaan ei. Tahti meni vain kiireiseksi, mutta askel pysyi lyhyenä ja tikittävänä. Pave pääsi rikkomaan laukalle, kun nohitin sitä ravaamaan isommin. Jotenkin se pitäisi saada edestä kiinni ja ryhdikkäämmäksi, niin ehkä sen siten olisi helpompi ravata takaa eteen. Nyt se etuosa kuitenkin on painavin ja varmasti estää takajalkojen kunnollisen käytön. Tai no, eivät ne takajalatkaan taida meillä kovin loistavasti olla mukana. Pikkuisen olisi siis korjattavaa. Vaan eipähän lopu treeniaiheet kesken, vieläkään.

Videoista kiitos Kaisalle!

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Omien asetusten palauttelua

Lauantaina piti päästä sennuleirin jälkeen kotitallille ratsastamaan. Nappasin Tupun itsenäiselle tunnille. Treeniaiheita ei ollut mielessä, joten tunti meni perusratsastuksen parissa. Se tulikin tarpeeseen, sillä Tupu puski alussa molempiin kierroksiin ja muutenkin tuntui kuvittelevan, että saa humputella menemään ihan oman mielensä mukaan.

Tunnin aikana pyörittelin aika paljon ympyröitä, kahdeksikkoja sekä tein muutamat väistöt ja takaosakäännökset. Vasemmassa kierroksessa Tupua sai taas houkutella hyvän tovin asettumaan. Aluksi en saanut sitä oikein antamaan periksi, vaan se jurnutti menemään asettumatta ja vähän sisälle kaatuen. Oikeassa kierroksessa löytyi kyllä asetus, mutta alussa Tupu yritti puskea siinäkin kierroksessa sisään. Sisäpohje pääsi kunnolla töihin, ja samalla tarkkailin istuntaani ja yritin olla valumatta itse vasemmalle.

Testailin muutamat ravipohkeenväistöt, jotka lähtivät ihan kohtuullisesti. Tahti hieman hidastui, mutta eipähän Tupu juossut väistöistä läpi. Väistöaskeleet lähtivät aika kevyesti. Samaan vauhtiin testasin myös muutamat takaosakäännökset käynnissä. Niiden tekninen taso oli sangen olematon, en olekaan tainnut tehdä niitä Tupun kanssa. Etuosaa sai jarruttaa aika selvästi, muutoin Tupu lähti astelemaan liian isolle kuviolle. Sopivasti pidätteitä ja kääntävää pohjetta rytmittäen saimme sinnepäin menneitä suorituksia. Näitä voisi treenata Tupun kanssa toistekin, vähän tarkemmin tosin.

Laukassa pyörittelin pääty-ympyröitä ja menin ihan uraa myöten. Oikeaan laukkaan tuli jotain tolkkua, vasen jäi vähän puutteelliseksi. Pieniä loksahduksia siinä tuli, mutta ei sellaista pysyvämpää muutosta. Tupu ei kuitenkaan enää painanut selvästi sisälle kummassakaan laukassa, joten työstäminen oli siinä mielessä onnistunutta. Hurauttelin molemmissa laukoissa useammasta estetolpasta tehdyn pujottelulinjan, mikä oli hauskaa. Saipahan kääntää ja ylläpitää laukkaa tällaisellakin tehtävällä.

Loppuravissa pyörittelin vielä ympyröitä ja yritin pyöristellä Tupua. Se yritti kovasti olla ensin kiireinen, mutta sinnikkään yrittämisen jälkeen alkoi malttaa hieman. En saanut istuntaani niin kuriin, että Tupu olisi jäänyt alleni, mutta onneksi se hieman tasoittui. Mutta yhtä nopeasti se taas vähän kiihdytti, jos istuntani antoi periksi. Oli kuitenkin kiva saada pyöreämpiä ja rennompia pätkiä molempiin suuntiin.

Tunti tosiaan hurahti omia asetuksia Tupulle palautellen. Alkutunti oli vähän hankala, mutta onneksi Tupu alkoi reagoida korjauspyyntöihini, ja lopputunnista se olikin molempiin suuntiin vähän parempi. Tällä kertaa ei löytynyt sitä tasaista ja maltillista etenemistä niin hyvin kuin olisin halunnut, joten sitä täytyy etsiä ensi kerralla tarkemmin.

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Sennuleirin 10. tunti: hidas käynnistyminen

Perjantaina koitti sennuleirin viimeinen päivä. Niin se viikko taas hurahti. Onneksi vielä oli luvassa yksi koulutunti sekä estekisat. Leirin kymmenennelle tunnille sain ratsukseni Liljan. Koulutunnin treeniaiheina olivat siirtymiset sekä pohkeenväistöt.

Siirtymisiä teimme käynnin ja peruutuksen, ravin ja peruutuksen sekä siihen yhdistetyn laukannoston parissa. Lilja oli aika hyvä siirtymisissä, kunhan olisin itse istunut paremmin. Liljan herkkyys kuitenkin motivoi yrittämään, ja parsinkin istuntaa kohtuullisesti. Tärkeimpänä oli muistaa istunnan suoruus siirtymisissä alaspäin, etten horjahtanut etukenoon. Pysähdykset alkoivat sujua ihan kohtuullisesti. Peruutukset olivat alussa nihkeitä. Jouduin tekemään niissä aika paljon ohjalla. Lilja lähti aina peruutukseen, mutta hieman hitaasti ja vastustellen. Toistot kuitenkin auttoivat, ja Lilja alkoi tehdä peruutukset helpommin. Peruutuksesta siirtymiset käyntiin ja etenkin raviin sujuivat alun nohittelun jälkeen asiallisesti. Parhaiten onnistuivat, vastoin odotuksiani, peruutuksesta tehdyt laukannostot. Pieni viive pyynnöstä nostoon oli, mutta odotin enkä tuupannut. Lilja tekikin näin sangen asiallisia nostoja. Enpä ole toviin tehnyt näin onnistuneita nostoja peruutuksesta enkä ylipäätään tällaista tehtävää. Kiva harjoitus.

Pohkeenväistöt teimme keskihalkaisijalta pätkän uraa kohti ja suoristimme siitä. Taisimme tulla niitä suoraan ravissa. Väistöt lähtivät molempiin suuntiin ihan hyvin, mutta parsittavaa oli. Isoin juttu oli saada Lilja asettumaan väistöissä vasemmalle oikealle. Se olisi kenottanut mielellään vasemmalle. Houkuttelin ja yritin johtavalla ohjalla saada asetusta oikealle, mutta aika sinnikkäästi tamma kenotti vasemmalle. Pientä petrausta tuli, mutta ei sellaista kunnon korjausta. Väistöissä oikealle sain muistuttaa Liljaa ottamaan myös takaosan mukaan. Muistutusten jälkeen nämä väistöt sujuivat vasemmalle tehtyjä paremmin. Tahti hiipui väistöissä hieman, mutta ei pahiten. Väistön jälkeen suoraan jatkaminen onnistui ok, jos Lilja eteni. Hiippailuvauhdilla se pääsi hieman kiemurtelemaan.

Loppuun teimme parit keskiravilävistäjät. Unohdin lävistäjän alussa suoristaa Liljan, jolloin keskiravi ei lähtenyt heti hyvin. Tajusin kuitenkin korjata asian, jolloin pääsimme menemään parempaa ravia. Loppuravissa annoin Liljan venyttää eteen ja alas, minkä se teki hyvin.

Liljan kanssa suurin pulma oli saada se oikeasti aktiivisesti. Se oli etenkin alkutunnista sangen hidas. Edestä kyllä kevyt ja pyöreähkö, mutta takaosa oli ihan tallissa. Kunnon tuntumaa ei oikein saanut, kun se ei polkenut takaa. Noin kolmen vartin kohdalla Liljan moottori alkoi käynnistyä, jolloin eteneminen ja tuntuma paranivat heti. Nohittelin Liljaa sinnikkäästi läpi tunnin. Laukassa raippamerkit aiheuttivat pieniä pukkeja, mutta niiden jälkeen tamma ainakin liikkui hetken paremmin. Liljan kanssa 1,5 tunnin treeni voisi olla paikallaan. Ensimmäinen tunti menisi moottorin käynnistämiseen ja sitten voisikin työskennellä aktiivisesti loppuajan. Tykkäsin kuitenkin Liljasta, sillä se oli kevyt ratsastaa (lukuun ottamatta nohittelua) ja teki tehtävät asiallisesti. Vielä kun olisin saanut puristettua siitä kierroksia irti nopeammin, niin hommasta olisi tullut vähän helpompaa.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Sennuleirin 8. tunti: kiva Lisa

Sennuleirin kahdeksannella tunnilla oli koulua halutessaan kangilla. Minä ja onnettomat käteni jätimme kanget suosiolla naulaan. Ratsukseni sain Lisan, jolla menin viime leirillä kerran. Tunnin teemana oli avotaivutukset, joita tehtiin pääosin käynnissä, mutta myös ravissa. Lisäksi teimme muutamat täyskaarrot, takaosakäännökset sekä askeleen pidennykset.

Lisaa sai alussa vähän nohitella, että se liikkui paremmin. Muuten se jäi helposti hieman hiippailemaan eikä tullut tuntumalle. Raippamerkit vähän kiukuttivat Lisaa, ja sainkin vastineeksi parit minipukit. Mutta kun muistutin raipalla pukinkin jälkeen, tulkitsi Lisa merkin lopulta enemmän eteenpäin pyytäväksi kuin takaosan nakkelukehotukseksi. Liikkuminenkin alkoi parantua, kun sinnikkäästi muistutin Lisaa etenemään hiippailun sijasta. Puristamatta ja punkematta tietysti.

Avotaivutuksia teimme uraa myöten molempiin suuntiin. Suuntaa vaihdoimme täyskaartojen ja takaosakäännösten avulla. Suunnanmuutosten jälkeen haimme hetken ajan liikettä vähän eteen, kunnes palasimme taas avotaivutusten pariin. Lisan kanssa avotaivutuksia oli todella mukava tehdä. Sen kanssa pääsin harjoittelemaan istunnan käyttämistä hyvin. Avotaivutuksissa oikealle sain katsoa, että Lisa oikeasti asettui oikealle. Se jäi helposti vähän vasemmalle. Avotaivutuksissa vasemmalle taas sain kääntää etuosaa selvemmin, jotta se siirtyi pois takaosan edestä. Mutta molempiin suuntiin saimme tehtyä avotaivutuksia aika uskottavasti. Oli ihana harjoitella niitä näin helpon hevosen kanssa. Avotaivutuksissa oli järkeä myös ravissa, vaikka sain vakauttaa omia apuja, jotta ne menivät paremmin läpi. Lisa kuunteli kuitenkin hyvin ja yritti ymmärtää parhaansa mukaan. Parhaimmat avotaivutukset menivät mukavan tasaisesti, pyöreästi ja pehmeästi. Niissä sain istuttua ja mietittyä istunnan käyttämistä eikä minun tarvinnut värkätä ohjalla tai pohkeella. Kivaa!

Muutamat täyskaarrot ja takaosakäännökset ratsastimme suunnanmuutoksissa. Täyskaarrot teimme kerta kerralta aina vain pienempinä. Täyskaarrot onnistuivat ihan hyvin, sillä avotaivutusten myötä Lisa oli kuulolla. Takaosakäännöksiä olisin voinut hinkata muutamat ylimääräiset, sillä niissä Lisa pääsi molempiin suuntiin pyörähtämään napakäännösmäisesti rehellisen takaosakäännöksen sijasta.

Laukkaa työstimme ilman kummempaa kuviota ja aika tunnin alkupuolella. Lisan kanssa olisi ollut kiva työstää laukkaa enemmänkin, sen verran kivalta se tuntui. Lisa oli mukavassa muodossa ja aika rento, jolloin laukka rullasi. Olisin ehkä voinut prässäillä Lisaa hieman enemmän, jotta laukasta olisi tullut hieman ryhdikkäämpää. Nyt se oli myös ihan hyvää, mutta jotenkin jäi olo, että siitä olisi pienellä työstöllä saanut vielä makeampaa. Laukka rullasi tasaisesti molempiin suuntiin ilman kummempia puolieroja.

Loppuun hurautimme parit lävistäjät keskiravissa. Ensimmäinen lävistäjä jäi vähän vaatimattomaksi, vaikka eroa harjoitusraviin tuli. Toisen lävistäjän ratsastin tarmokkaammin, jolloin Lisa tarjosi sen loppupuolella pätkän sangen asiallista menoa. Näitäkin olisin voinut hurautella muutamat lisää, niin niistä olisi saanut paremman otteen ja päässyt vähän työstämään lisää.

Loppuravissa Lisa tarjosi sujuvaa ravia. Olipa kyllä taas kiva koulutunti. Lisa oli yhtä kiva kuin muistelin. Sen kanssa pääsin miettimään ja käyttämään istuntaani sekä kannoin jopa käsiäni pätkittäin. Paljon hyvää siis. Lisalla oli myös helpot askeleet, joten istunnan miettiminen onnistui senkin kannalta helposti. Laukkaa olisin tosiaan työstänyt mieluusti enemmän, mutta menihän tämä tunti avotaivutuksiinkin keskittyen. Etenkin kun ne sujuivat ihan mukavasti.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Sennuleirin 6. tunti: sympaattinen Essi

Sennuleirin kuudennella tunnilla oli taas kouluväännön vuoro. Ratsukseni sain napattua Essin, josta viime leirillä enteilin kehittyvän sangen mukava ratsu. Nyt oli kiva päästä testaamaan, miten meillä tänä vuonna menisi. Tunnilla pääsimme treenaamaan loivia kiemuroita, pohkeenväistöjä sekä askeleen pidentämistä ja lyhentämistä.

Ensimmäisenä kuviona tulimme toiselle pitkälle sivulle kaksi loivaa kiemuraa. Toiselle pitkälle sivulle teimme puolestaan pohkeenväistön uralta keskemmäs ja takaisin kunnon suoristuspätkän kera. Myöhemmin loivat kiemurat tultiin ravissa, mutta väistöt teimme edelleen käynnissä. Loivat kiemurat sujuivat mukavasti. Kaarteissa vasemmalle sain alussa hakea asetuksen paremmin läpi, mutta kun ratsastin sen ajatuksella, alkoi Essi asettua molempiin suuntiin oikein kivasti. Loiva kiemura meni itse asiassa niin käynnissä kuin ravissa aika sujuvasti. Olipa kiva ratsastaa kuviota, joka tuntui menevän molempiin suuntiin tasaisesti.

Pohkeenväistöt tuottivat sitten vähän harmaita hiuksia, joskin lähinnä vain vasemmalle tehtyinä. Väistöt oikealle lähtivät kohtalaisesti, vaikka Essi vähän hidasteli niissä. Väistöt vasemmalle olivat puolestaan kamalan vaikeita joko Essille tai meille molemmille. Essi jäkitti niissä vastaan ja halusi punkea etuosallaan uralle ihan mutkalla. Väistöaskeleita siis ottamatta. En tiedä, miten tehtävä olikin niin hankala toiseen suuntaan. Säilytin malttini Essin pienistä töttöröinneistä huolimatta hyvin ja ystävällisen sinnikkäästi yritin kertoa, mitä oikea pohkeeni oikein tammalta tahtoi. Loppujen lopuksi saimme aina muutamia ristiaskeleita myös vasemmalle, mutta aika vähissä ne olivat. Kehuin Essiä kuitenkin vuolaasti, kun se hoksasi ottaa väistöaskeleita myös vasemmalle. Olisipa ollut kiva saada tarkempia ohjeita siitä, miten olisin voinut selkeyttää apujani ja saada Essin ymmärtämään.

Laukkaa työstimme molempiin suuntiin ilman varsinaista tehtävää. Saimme mennä uraa pitkin sekä pyöräytellä tarvittaessa ympyröitä. Laukassa ongelmana oli sen nostaminen ja säilyttäminen. Yritin valmistella laukan lyhyestä ravista, mutta Essi pääsi aina kipittämään. Niinpä muutamia nostoja tuli tehtyä ajaen, vaikka nolottaa tunnustaa. Onneksi myös tajusin ajamisen sijasta ottaa Essin takaisin kuulolle ja tehdä oikeasti enemmän nostoa muistuttaneen siirtymisen laukkaan. Laukassa Essi tarjosi aina pienen pätkän hyvää menoa. Sitten tuntui, että joko sen jaksaminen loppui tai homma oli liian työlästä. Silloin Essi pudotti kunnon kipitysraville, ja homma piti aloittaa alusta. Ympyröillä sain molempiin laukkoihin tolkkua, kun pyrin istumaan mahdollisimman hiljaa, mutta tukemaan Essiä pohkeella ja äänellä. Ne laukkapätkät tuntuivat kivoilta.

Viimeisenä tehtävänä työstimme pääty-ympyrällä hieman myötä- ja vasta-asetuksia sekä askeleen pidentämistä ja lyhentämistä. Essi teki asetukset molempiin suuntiin aika kivasti. Sain tosin huolehtia siitä, ettei se lähtenyt valumaan myötäasetuksessa sisälle eikä vasta-asetuksessa ulos. Askeleen lyhentämisen työstö jäi vähän puolitiehen, mutta olimme suunnilleen oikealla tiellä sen kanssa. Olisin tosin saanut säilyttää aktiivisuuden vähän tarkemmin. Askeleen pidentämisessä tahti meni paikoin kiireiseksi, mutta ravissa saimme ihan mukavaa menoa. Loppuravissa Essi tarjosi aika kivaa etenemistä ilman kiirettä.

Essi oli kiva niin kuin muistelin. Laukan kanssa oli edelleen samoja ongelmia kuin vuosi sitten, mutta kuulemani mukaan Essiä ei sille sattuneen haaverin takia ole voitu viedä eteenpäin suunnitelmien mukaan. Pitäydyn siis edelleen siinä kommentissa, että siitä tulee hyvinkin mukava ratsu, kunhan se saa lisää oppia. Onhan se kiva jo nytkin, vaikka minun kanssani jotkin asiat tuottivat vaikeuksia. Vaan Essi oli mukavan yritteliäs ja pääsi aina hernehetkistäänkin kohtuullisen nopeasti yli. Se oli jotenkin sympaattinen tapaus, jonka kanssa osasin ottaa hankalatkin hetket ylimääräisiä stressaamatta.