Kertauksen hyvä anti

Lauantaina vuorossa oli estetunti. Ratsukseni sain Paven ja tunnin jaoin ylellisesti vain toisen ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan viime keskiviikolta tuttua jumppasarjaa, jolla oli kolme ravipuomia, kolme innaripystyä sekä askeleen välein esteet, jotka lähtivät ristikoista ja muuttuivat lopulta pystyksi ja okseriksi. Välit olivat edelleen tarkoituksella hieman lyhyet, jotta hevoset joutuivat jumppaamaan enemmän eivätkä voineet mennä hyppyjä laakana.

Alkuverryttelyssä ravailimme ensin itsenäisesti. Annoin Paven ravata alussa ihan vain ajatuksella etenemisestä enkä puuttunut sen tarjoamaan hirvimuotoon. Ährään tunnetusti liikaa ohjalla ja unohdan ne pohkeet, joten päätin kokeilla lähteä liikkeille pohkeista ja ottaa ohjat peliin myöhemmin. Pave liikkuikin ihan kohtuullisesti, vaikkakin väärinpäin. Kun lähdin hakemaan samaa liikettä tuntuman kanssa, yritti Pave heti hidastaa. Enemmän siis pohjetta, vähemmän ohjaa, vaikkakin tuntuma silti pitäen. Siinäpä minulle opettelemista. Laukassa tulimme kolmikaarista kiemurauraa, jonka suoristuskohdissa oli kavaletit. Päätin tulla tehtävää kevyessä istunnassa ja testata, liikkuisiko Pave siten paremmin. Ja kyllähän se liikkui. Ponnistuspaikat löytyivät mukavasti, ja Pave nappasi joka ikisen laukan kavaletilla oikein. Jes! Olenhan minä tiennyt, että Pave on hyvä vaihtamaan, mutta enpä silti aina saa sitä niitä vaihtoja tekemään. Vaan nytpä sattui kaikki kohdilleen.

Sitten siirryimme jumppasarjan pariin. Lähestymiset teimme ravissa, ja muistin viime kerran perusteella tulla tehtävälle pyöreässä ravissa. Olimme tainneet Paven kanssa molemmat haudutella viime kerran oppeja, sillä tänään tehtävä sujui alusta alkaen aika kivasti. Niin ravipuomit kuin innaripystyt sujuivat kerta toisen jälkeen asiallisesti. Välillä sain kannustaa Pavea hieman äänellä, jotta se ponnisti jokaisen esteen hyvin, mutta isoja rohkaisuja se ei tarvinnut. Kertaalleen okserin tultua mukaan Pave ei aivan jaksanut nostaa jalkojaan ja rymisteli, mutta pysyi onneksi pystyssä ja oppi virheestä. Tämän rymistelyn jälkeen se korjasi hienosti ja tuli jumppasarjan nyt jalat hypyissä hyvin nostaen. Koska Pave hanskasi lähestymisen ja esteet itse hyvin, minulle jäi kaivattua aikaa miettiä omaa mukautumistani. Pohkeet pysyivätkin paremmin tuntumalla eivätkä jalkani siten heilahdelleet hypyissä niin pahasti kuin joskus. Opettaja hoksautti myös myötäämään hieman selvemmin, ja tätäkin asiaa ehdin hypyissä korjata. Vähän ehkä meni liioittelun puolelle, mutta ainakin tuli muutosta. Siitä on hyvä hakea sitä kultaista keskitietä.

Loppukäynnit hoituivat peltolenkin kautta. Olipa kiva tunti! Oli niin mukava huomata, miten samalla viikolla hankaluuksia tuottanut tehtävä sujui nyt niin paljon paremmin. Kertaus on opintojen äiti. Jumppasarjan okseri nousi 80 senttiin, ja se oli omalle päälle aivan hyvä korkeus. Olisimme saaneet tulla isompanakin, mutta päätin, että tuo korkeus riittää meille tällä kertaa. Ei pidä haukata liian isoa palasta kerralla. Pave oli muutenkin tehnyt hommansa niin hyvin, etten hennonnut vaatia siltä enää enempää. Me vedimme tänään hyvin, hyvä me!

Hyppyjumppaa

Keskiviikkona olin neljäs ratsastaja estetunnilla, jonka aiheena oli jumppasarja. Ratsukseni sain Paven. Sille tekeekin hyvää jumpata esteillä, sillä se tykkää vähän roikottaa jalkojaan ja tehdä laakeita hyppyjä.

Alkuverryttelyssä ravasimme ja laukkasimme lyhyen sivun suuntaisesti olleita puomeja. Pavea sai vähän herätellä, mutta liikkui se lopulta ihan ok. Ravissa puomit menivät kohtuullisesti. Laukassa hukkasin paikoin ponnistuspaikkoja, mutta Pave hoiti useimpina kertoina tonttinsa ja sovitteli askeleet rikkomatta raville. Teimme puomeilla myös suunnanmuutoksia laukassa. Taisimme saada kertaalleen molempiin suuntiin puhtaat vaihdot. Pari kertaa taas sain Paven korjaamaan ristilaukan kokonaan vasempaan laukkaan. Ristilaukan korjaus oikeaan laukkaan ei onnistunut. Paven kanssa näitä vaihtoja voisi harjoitella enemmänkin. Se vaihtaa kohtuullisen näppärästi, kunhan laukka vain sujuu.

Sitten siirryimme jumppasarjan pariin. Kokonaisuudessaan sillä oli kolme ravipuomia, kolme innaripystyä sekä pysty ja okseri askeleen väleillä. Askeleen päässä olleet pysty ja okseri tulivat loppupäässä vasta mukaan. Koska tunnilla oli myös kaksi ponia, olivat niin innari- kuin askeleen välit vähän lyhyempiä. Hevoset pääsivät siis jumppaamaan kunnolla kinttujaan nostelemalla. Tehtävälle tultiin ravissa.

Tehtävän haastavin osuus oli tulla jumppasarjalle tarmokkaassa, mutta lyhyessä ravissa. Alkuun esitimme hirvimönkimisravia, joka aiheutti sangen kamalia kompasteluita esteille. Urheasti Pave kuitenkin loikki aina jokaisen yli, vaikka itse jo pelkäsin, että teemme kuperkeikan. Opettaja vinkkasi sitten hakemaan Pave pyöreään raviin ja tulemaan samalla meiningillä lähestyminen. Tämä kikka otti ja auttoi. Pontevuutta ei niinkään tullut lisää, mutta Paven oli helpompi selvittää puomit ja hypyt, kun se oli vähän enemmän oikeinpäin eikä aivan väärään suuntaan jännittynyt. Neuvon jälkeen tehtävä alkoikin sujua. Oma mukautuminen oli vähän puutteellinen, sillä aiempien kompastelujen jälkeen innaripystyt vähän jännittivät. Pave kuitenkin tsemppasi kierros kierrokselta ja selvitti tehtävän aina vähän paremmin. Lopussa okseri nousi 80 senttiin, ja loikimme senkin kierroksen asiallisesti maaliin. Siihen loppuivatkin tunnin hyppyjumpat.

Loppuravissa hain vielä Paven venyttämään ohjan perässä. Jumppa oli tainnut vähän notkistaa sitä, sillä ravi rullasi alkutuntia paremmin. Olen kyllä aina tykännyt jumppasarjoista, sillä niissä yleensä ehtii miettiä omaa mukautumista. Tänään tosin piti vähän miettiä (ja huolehtia) hevosenkin puolesta. Kompuroinnit kuitenkin opettivat Pavea, ja kaikeksi onneksi se alkoi tajuta tehtävän idean ja nostella jalkojaan paremmin. Kerrassaan hyödyllinen tehtävä.

Erimielisyyksiä suunnista

Lauantaina lyöttäydyin Paven kanssa estetunnille kolmen muun ratsukon joukkoon. Alkuverryttelyn teimme kaikissa askellajeissa. Vasemmassa kierroksessa laukatessa saimme tulla yksittäistä kavalettia mahdollisimman hyvillä lähestymisillä. Pave liikkui kohtuullisesti, jolloin pääsimme kavaletille pääosin asiallisesti. Pari kertaa tuli vähän vähemmän hyvä ponnistuspaikka, mutta näin nekin ja sain vähän vaikutettua niihin. Oikeassa kierroksessa laukkasimme sileällä ja tulimme kavaletin vain kerran.

Sitten siirryimmekin keskihalkaisijalle rakennetulle jumppasarjalle, jossa oli ponnistuspuomi, ristikko, kaksi puomia, ristikko, kaksi puomia ja pysty, joka muuttui lopussa okseriksi. Esteiden välit olivat kahden askeleen mittaiset. Tehtävän viimeisen hypyn jälkeen seinä tuli nopeasti vastaan. Hevoset piti saada ratsastettua kuitenkin lähelle sitä siten, että uusi suunta oli ajoissa molemmille selvä. Ideana oli jatkaa aina aloitukseen nähden vastakkaiseen suuntaan.

Pääsimme Paven kanssa tehtävälle kohtuullisesti, ja samoin hypyt sujuivat ihan hyvin. Opettaja muistutti antamaan Pavelle ohjalla tilaa ja antamaan sen huolehtia hyppäämisestä. Pave tekikin osuutensa hyvin, ja välit olivat sille sopivat, jolloin esteille pääsi sujuvasti. Suurin ongelmamme olikin tehtävän jättäminen. Emme oikein olleet samaa mieltä kertaakaan suunnasta, vaan Pave oli valtaosan kerroista menossa oikealle. Yritin vinkata sille suunnasta, vaan se ei tällä kertaa ymmärtänyt. Niinpä meillä oli useita hetkiä, kun keikuin satulassa Paven pyrkiessä oikealle ja minun halutessa vasemmalle. Ehdin jo maalailla piruja seinille siitä, kuinka sellaisesta tilanteesta olisi liian helppo pudota. Otin avuksi pysähdykset lyhyttä sivua päin, mutta sen verran myöhässä, ettei Pave enää yhdistänyt niitä tehtävään ja alkanut viimeisen hypyn jälkeen odottaa minun kertovan suunnan. Vaikka tasapaino pettikin pari kertaa, sain kuitenkin pysyttyä satulassa. Suunnista emme kuitenkaan tehtävällä pääseet yhteisymmärrykseen. Jumppasarjan viimeinen este muuttui lopussa pystystä okseriksi, joka hilattiin meille 90 senttiin. Kehtasipa se näyttää isolta. Pave hoiti kuitenkin hommansa ja hyppäsi sen mukisematta, vaikka minä istuin selässä puolittain jäätyneenä. Hoh.

Lopuksi tulimme vielä kavaleteilla laukanvaihtoja. Kavaletit oli aseteltu alleviivaamaan vaihtoja, jotta ne onnistuisivat. En tiedä, mitä tapahtui, mutta yhteistyö Paven kanssa loppui kuin seinään. Se mennä viiletti heti ensimmäisellä kierroksella molemmista kavaleteista ohi. Oikeassa laukassa tullessa tajusin Paven jäävän kenottamaan vasemmalle, jolloin sen oli helppo hurahtaa vasemmalta ohi. Etenkin kun yritin korjata tilannetta vain roikkumalla oikeassa ohjassa. Ohimenoa vasemmassa laukassa en ymmärtänyt. Kaipa Pavelle jäi vain pujottelufiilis päälle. Menimmekin tehtävällä kolme neljä kertaa kavaleteista ohi ennen kuin sain hommasta mitään otetta. Lopulta saimme pari kertaa vaihdot vasemmasta laukasta oikeaan, mutta vaihdot oikeasta vasempaan eivät onnistuneet. Pave taisi jäädä siinä vielä sen verran mutkalle, ettei vaihto voinut onnistuakaan. Suoruus- ja vaihtotreeniä siis rutkasti lisää.

Siinäpä olivatkin tunnin tehtävät. Hyppääminen kehtasi taas jännittää, vaikka Pave hoiti jumppasarjalla osuutensa hyvin. Taisin jännittää enemmän sitä, kääntyisimmekö molemmat yhdessä samaan suuntaan vai jatkaisimmeko omille teillemme. Olisi pitänyt tajuta ottaa pysähdykset heti tehtävään mukaan, jolloin Pave olisi oppinut ja alkanut odottaa minun kertovan uuden suunnan. Ensi kerralla pitää muistaa tämä. Vaihtotehtävän ongelmat jäivät myös kaivelemaan. Menin siinä jotenkin niin passiiviseksi, että Pave nappasi saman fiiliksen itselleenkin. Ei siis mikään kamalan hehkeä estetunti, mutta kantapään kautta opettavainen.

Estekurssin 2. tunti: tasapainoa hakemassa

Sunnuntaina estekurssi jatkui kahdella tunnilla. Ratsunani jatkoi Pave. Päivän ensimmäisellä tunnilla pääsimme treenaamaan erityisesti istuntaa.

Verryttelyssä treenasimme kevyttä ja esteistuntaa sekä hyppyyn mukautumista, ilman esteitä siis. Minun ongelmanani on jo pidempään ollut se, että kippaan ylävartalolla eteen enkä teekään mitään muuta. Oikeasti pitäisi saada vietyä takamusta taakse eikä tehdä liikettä vain ylävartalolla. Jotenkin tuntuu, ettei kroppani anna siihen suuntaan periksi enkä saa vietyä itseäni oikeaan asentoon. Sain treenailla tätä ihan käynnissäkin oikeaa asentoa haeskellen. Hieman sain parsittua tätä, mutta edelleen tasapaino jäi vähän hukkaan ja tuntui, että kippasin aina liikaa eteen. Tätä se jäykkyys teettää.

Sitten siirryimmekin jumppasarjan pariin ja pääsimme treenaamaan istuntaa kunnolla. Jumppasarjalla oli askeleen välein kavaletti, pysty ja toinen pysty, joka viimeisellä kierroksella muuttui okseriksi. Tehtävälle lisättiin se, että ensin tulimme sen toinen käsi sivulle ojennettuna. Sitten aloimme seurata opettajan kättä tehden samat liikkeet kuin hänkin. Tämä kikka auttoi niin hyvin olemaan hillumatta itse hypyissä liikaa. Mukautumisesta tuli luontevaa ja automaattista, kun en päässyt tekemään sitä, sillä jouduin keskittymään opettajan liikkeiden matkimiseen. Oma istunta tuntui toimivan pehmeästi ja helposti ihan itsestään. Mukautuminen oli ihanan helppoa! Tästä tehtävästä jäi tosi hyvä fiilis. Kunpa osaisin ilman käden heilutteluakin jättää istunnan vähän enemmän niin sanotusti oman onnen nojaan. Nyt kun näyttää siltä, että mitä enemmän yritän mukautua hyppyihin, sitä enemmän teen liikaa ja väärään suuntaan. Tämä tehtävä onneksi paljasti sen, että vielä on toiveita oppia mukautumaan oikeasti paremmin. Kroppa hanskaa sen, kunhan mieli ei puutu liikaa peliin.

Tulimme tunnilla myös kahta lävistäjää, jolla oli kavaletti ja pysty. Yritimme tehtävällä laukanvaihtoja. Kavaletin ja pystyn väli oli meille Paven kanssa neljä askelta. Vaihdot olivat tällä kertaa pitkälti hukassa. Saimme parit vaihdot vasemmasta laukasta oikeaan, mutta vaihdot oikeasta vasempaan olivat liki kokonaan kadonneet. Lopulta ihmeellisellä rämpimisellä ylitimme kavaletin ja pääsimme pystylle neljällä askeleella. Ilmeisesti Pave lähti hyppyyn aavistuksen kauempaa, jolloin se lopulta kertaalleen nappasi hypyssä vasemman laukan. Olipa hankalaa saada vaihtoja! Enkä edes tiedä, miksi vaihdot eivät onnistuneet nimeksikään. Jäin varmaan säätämään jotain eikä laukkakaan ollut priimaa, mutta silti oli poikkeuksellisen hankalaa.



Tunnin parhaat hetket tulivat tosiaan jumppasarjalla. Jos saman rennon mukautumisen saisi esteille aina, olisipa hyppäämisen se osuus helppoa. Mutta kun ehdin ajatella liikaa, teen mukautumisessakin liikaa. Erityisesti ylävartalolla. Hyvä kuitenkin tietää, että kyllä se parempikin mukautuminen siellä jossain on. Kunhan en vain yritä liikoja, vaan annan hypyn viedä hyvällä tavalla mukanaan.

Videoista kiitos Sennille!

Jumppatunnilla

Maanantain tunnilla oli esteitä ja vieläpä jumppasarjaa. Ratsukseni sain Naken. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja tunnin menimme kentällä hämärtyvässä illassa. Alkuverryttelyssä teimme temponvaihteluita ja ylittelimme samalla puomeja. Nakkea sai vähän nohitella, jotta se vaihtoi hissuttelusta vähän sujuvampaan menoon. Temponvaihtelut eivät lähteneet kovin sujuvasti, mutta pientä eroa tuli kuitenkin.

Tunnin hypyt tahkosimme neljän esteen jumppasarjalle, ensimmäinen väli oli innari, seuraava yhden askeleen ja kolmas kahden askeleen. Taisimme tulla tehtävää ensin ristikkoina ja matalina pystyinä, kunnes kierrosten myötä saimme mukaan yhden okserinkin. Lähestymiset teimme koko tunnin ajan ravissa. Jännitin vähän Nakella hyppäämistä, sillä edellisviikolla olin seurannut sen energisiä sinkoiluja. Nakke oli kuitenkin saanut purettua pahimmat energiavarastonsa, jolloin se pysyi läpi tunnin aika tasaisena.

Tulimme jumppasarjan ensimmäisille esteille aina vähän uneliaasti. Sinällään Nakke lähestyi tehtävää ihan asiallisessa ravissa, mutta jotenkin se ei innariesteillä jaksanut ponnistaa kovin terävästi. Niiden jälkeen se kuitenkin aina yleensä vähän heräsi ja meni askeleen ja kahden välit hyvin. Loppukierroksilla sitä sai jo vähän toppuutella, jotta askeleet mahtuivat hyvin. Nakke keilasi esteitä tyylilleen uskollisena jonkin verran, vaan eipä se näyttänyt ruunaa haittaavan. Lopuksi viimeisenä ollut okseri nousi 95 senttiin, ja Nakke leiskautti sillä kerralla jumppasarjalle tunnin parhaimmat hyppynsä. Ensimmäiset kolme estettä menivät tasaisesti, ja neljäntenä olleelle okserille Nakke hyppäsi ihanan pyöreästi ja sujuvasti. Hyppy tuntui selkään makealta. Puhtaaseen ja hyvään suoritukseen oli hyvä lopettaa sen tunnin hyppelyt.

Olen aina tykännyt jumppasarjan hyppäämistä, kun siinä yleensä ehtii pohtia enemmän omaa mukautumista. Tänään kuitenkin jäin miettimään sitä, mahtaisiko Nakke jossain vaiheessa alkaa intoilla liikaa. Tätä pohtiessa en oikein keskittynyt omaan mukautumiseen enkä saanut tunnista suurinta hyötyä irti. Keskittyminen ei näemmä riitä kahden asian miettimiseen. Nakke oli kuitenkin kiva, vaikka sitä olisi saanut prässätä vähän lyhyemmäksi ja terävämmäksi. Se kuitenkin meni tasaisen varmasti kaiken eikä herneillyt omista keilauksistaan. Tulipahan hypättyä vähän vieraammalla hevosella, mikä lopulta teki ihan hyvää.

Varmuutta mukavuusalueelta

Tiistaina oli Pian estetunnin vuoro, ja ratsunani oli tietysti Pave. Viime kertoina estetunnit ovat menneet meillä paikoin aika kehnosti, joten rohkenin toivoa opettajalta, että palaisimme Paven kanssa takaisin mukavuusalueelle hakemaan varmuutta. Halusin saada pidettyä itseni rentona ja sitä kautta myös Paven, kun tehtävät ja estekorkeudet eivät aiheuttaisi turhaa suorituspainetta. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä.

Kävin kaikki askellajit itsenäisesti läpi, ja Pave toimi tuttuun tapaansa. Opettajan ohjauksessa aloitimme laukassa tehtävältä, jolla oli kaksi puomia ympyrän kaarella. Väli oli sopiva kahdella, vähän lyhennetymmällä laukka-askeleella. Yritin antaa laukan sujua aina puomien jälkeen, mutta ehtiä lyhentää sitä ajoissa ennen kuin tulimme niille uudelleen. En halunnut jäädä nyhertämään vain lyhyttä laukkaa, jotta se ei jäisi päälle kaikille tunnin tehtäville. Jos jäin hurruuttelemaan tavallista laukkaa liian pitkäksi ajaksi, en enää ehtinyt saada Pavea lyhyemmäksi eivätkä askeleet sopineet puomiväliin. Kun tajusin alkaa ottaa laukkaa lyhyemmäksi ajoissa, saimme tultua puomit hyvin. Tällä tehtävällä vaihdoimme suuntaa kääntämällä lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalla ja hyppäämällä sillä olleen kavaletin. Me emme Paven kanssa saaneet laukkoja vaihtumaan kavaletilla, vaan teimme vaihdot ravin kautta.

Seuraavaksi tulimme kahta kavalettia jonkinlaisella kahdeksikolla laukkoja vaihdellen. Kavalettien jälkeen ei tarvinnut käyttää kaikkea tilaa, vaan käännöksen sai tehdä lyhyemmin. Aluksi Pave nappaili tehtävillä laukat oikein. Sitten aloin säätää jotain mystistä, jolloin laukat eivät enää vaihtuneetkaan, vaan sain korjata ne ravin kautta. En oikein tiedä, mitä tässä tapahtui. Ehkä olin alkukierroksilla sopivan huoleton enkä tehnyt vaihdoista numeroa, jolloin Paven oli helppo nappailla toivotut laukat. Ehkä sitten aloin kuitenkin säätää liikaa, jolloin Pave ei enää tiennyt, mitä tehtävällä oikeastaan piti tehdä. Saimme kuitenkin loppuun onnistuneet vaihdot jo kavaletilla molempiin suuntiin.

Tämän jälkeen siirryimme jumppasarjalle, jolla oli kavaletti ja ristikko innarivälillä, askeleen välillä pysty ja kahden askeleen välillä okseri. Tehtävää tulimme oikeassa kierroksessa. Tehtävällä sain keskittyä ratsastamaan Paven suoraksi pohkeita käyttämällä ja vähemmän ohjassa roikkuen. Suoruuteen sain kiinnittää huomiota jo kaarteessa tehtävälle. Jos kaarre meni huolimattomasti, ja Pave pääsi puskemaan sisälle, emme tietenkään sattuneet ensimmäiselle kavaletille kovin hyvin. Sain kuitenkin petrattua tehtävällä ja sitä kautta suoristettua Pavea aika mukavasti. Jumppasarjalla sai myös hyvin miettiä omaa mukautumista, joka toimi muuten ihan ok, mutta käteni tahtoivat välillä unohtua paikoilleen. Onneksi toistoja tuli sen verran, että sain korjattua tätäkin asiaa. Jumppasarjan korkein este meillä oli noin 80-senttinen, joten korkeuksia ei tarvinnut jännittää.

Seuraavaksi tulimme oikeassa laukassa täyskaarron kautta kavaletin, jolla nappasimme vasemman laukan. Siitä jatkoimme noin 17 metrin suoralle linjalle, joka meni neljällä askeleella. Saimme Paven kanssa napattua kavaletilla vasemmat laukat toivotusti. Suoralle linjalle tultaessa muistin edelleen suoruuden merkityksen, ja saimmekin tultua linjaa sangen asiallisesti. Yritin muistaa aina antaa Paven laukata, etten tahattomalla hidastamisella aiheuttanut hyppyihin pulmia. Pontevuutta olisi varmaan saanut olla hieman lisää, mutta näille estekorkeuksille eli noin 80 sentille etenemisemme riitti ihan hyvin. Suorituksemme olivat rauhallisia ja aika tasaisia, mihin olin tyytyväinen.

Lopuksi tulimme kaikki tehtävät putkeen, meille esteiden korkeus taisi olla noin 80–90 senttiä. Matkaan lähdimme oikeassa kierroksessa ja tulimme ensimmäisenä jumppasarjan. Sain suoristettua Paven sille hyvin, jolloin se sujui tasaisesti. Jumppasarjalta hyppäsimme aiemman suunnanmuutoskavaletin täyskaartotiellä. Laukka vaihtui siinä toivotusti vasemmaksi, ja pääsimme jatkamaan sujuvasti vielä suoralle linjalle. Yritin säilyttää laukan edelleen sujuvana. Pave pääsi kuitenkin painumaan edestä matalaksi. Yritin saada Pavea nousemaan sieltä, kun suoran linjan ensimmäinen este läheni nopeasti. Pave jäi kuitenkin kuolaimen alle. Selkään tuntui vähän jännältä lähestyä estettä, kun hevoseen ei ollut oikein otetta. Liimasin kuitenkin pohkeet kiinni ja luotin siihen, että kyllä Pave sen esteen näkee. Tästä pienestä kommunikaatiokatkoksesta huolimatta saimme ylitettyä suoran linjan ensimmäisen esteen hyvin ja pääsimme linjan sujuvasti neljällä askeleella. Suoran linjan toinen este ja samalla tämän lyhyen radan viimeinen este ylittyi myös asiallisesta, ja näin päätimme tunnin hyppelyt hyvään fiilikseen.

Jes, viimein tunti, joka sujui mukavasti ja ennen kaikkea sopivan paineettomasti! Hitsit, tätä olen kaivannut monella estetunnilla, kun meno on ollut kamalaa rämpimistä. Tällä tunnilla sain pidettyä oman pääni kasassa ja ratsastettua aika rennosti. Tämä fiilis tarttui myös Paveen, joka ylitti esteet mukavan tasaisesti ja varmasti. Ihanaa! Kyllä ne onnistumiset vain palkitsevat. Mukavaa oli myös se, että rauhassa aloitetun tunnin loppupäässä hypätyt muutaman 90 sentin esteet menivät ihan tuosta noin vain. Niin siis minun puolestani, Pavellehan ne eivät ole oikein mitään. Taputtelin ja kiittelin Paven vielä hyväksi, kun se teki osuutensa niin mainiosti. Nämäkin fiilikset pitää pistää talteen ja tarttua näihin niinä kertoina, kun meinaa vähän jännittää tai loppua usko kesken.

Otetta parempaan laukkaan

Tiistaina oli taas Pian estetunti, jonka menin tietysti Pavella. Ratsukoita oli neljä. Itsenäisessä alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit läpi sekä pyrin asettelemaan ja taivuttelemaan Pavea notkeammaksi. Mitään suuria ihmeitä ei tapahtunut, mutta työskentelin tämän asian parissa paremmin kuin aiemmin. Paljon ympyröitä ja kaarteiluita, niin asettaminen ja taivuttaminen tulevat väistämättä tehtäväksi.

Ennen rataa hyppäsimme taas yksittäisiä tehtäviä, kuten kahdeksikolla olleita ristikoita, keskihalkaisijan suuntaisesti ollutta yksittäistä pystyä puomeilla varustettuna sekä kavaleteista ja pystystä koostunutta kolmikaarista kiemurauraa. Vaikein tehtävistä oli puomeilla varustettu pysty. Kummasti se maailma meneekin sekaisin, kun pystyn edessä on ponnistuspuomi. Sen muka vielä pitäisi auttaa! Minulla taas menevät ajatukset solmuun sen kanssa, niin kuin tänäänkin. Vähän rämpimistä sillä tehtävällä oli, mutta lopulta sillekin tuli parempia hyppyjä. Muuten tehtävät menivät ihan mukavasti. Laukka oli aika pitkälti kunnossa, ja Pave nappaili vaihtotehtävillä laukat oikein, jos ehdin tiedottaa asiasta ajoissa. Ravinkin kautta saimme siis niitä edelleen korjailla.

Päivän rata hypättiin matalalla korkeudella, ja se sisälsi tuttuun tapaan aiemmin harjoiteltuja tehtäviä. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa ja tulimme kolmikaarisen kiemurauran, joka meni ihan ok. Matka jatkui, ja hyppäsimme lävistäjällä olleen ristikon. Laukka ei vaihtunut tässä, vaan sain korjata sen vasemmaksi ravin kautta. Seuraavana oli kahden askeleen sarja, jolle piti tulla sujuvasti ja antaa hevosen lyhentää välissä. Sarja meni ihan hyvin, vaikka olisimme edelleen saaneet laukata hieman sujuvammin sille. Sen jälkeen saimme myös korjata laukan takaisin ravin kautta vasemmaksi. Sitten edessä oli vielä kaarevalla linjalla olleet lävistäjäristikot, joista toisen olimme jo radalla hypänneet. Ristikoiden väli meni viidellä askeella, mutta tie ei ollut ihan kohdillaan. Taisimme saadakin uusia radalta nämä kaarevan linjan ristikot sekä jumppasarjan 90 sentin korkeudessa. Uusintakierroksilla lävistäjäristikot menivät nyt asiallisemmalla tiellä viidellä askeleella. Jumppasarja meni myös mukavasti, mutta omaa mukautumistani olisin saanut viilata vielä enemmän.

Tunnilla petrasimme Paven kanssa hyvin paremman laukan löytämisessä. Laukkasimme useimmat tehtävät sekä radan paremmalla etenemisellä enkä jarrutellut turhia. Muhkeutta sekä säädeltävyyttä laukkaan toki saamme hakea vielä enemmän. Samoin kuin sitä, että ratsastan pohkeella aina vain aktiivisemmin ja annan ohjien olla enemmän rauhassa. Pudotimme tällä tunnilla pari puomia sekä Paven etukengän. Sen puuttuminen ei onneksi haitannut Paven liikkumista. Tästä tunnista jäi hyvä fiilis, ja se tuntui palkinnolta siitä, kun olin tietoisesti keskittynyt korjaamaan himmailevaa laukkaa sujuvammaksi. Nyt sain vähän tuntumaa siitä paremmasta etenemisestä, jolloin sitä on helpompi hakea muulloinkin.

Matkustelun seuraukset

Tiistaina oli taas Pian estetunti, jonka menin Pavella. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä. Alkuverryttelyssä menimme kaikki askellajit läpi. Opettaja toivoi meiltä selvää taivuttelua sekä muhkeutta askeleeseen. Suuria onnistumisia ei tullut, mutta sentään etenimme kohtuullisesti. Verryttelimme laukassa kiemurauralla olleilla puomeilla, joilla pyrittiin saamaan vaihdot. Puomit tulivat kaarteiden jälkeen aina nopeasti vastaan enkä ihan ollut aina tilanteen tasalla. Niinpä tiet olivat paikoin sangen kummallisia, ja tulimmepa muutamia kertoja puomeille hyvin vinkkarassa. Ei siis ihme, etteivät laukat ottaneet vaihtuakseen. Taisimme saada ehkä kaksi onnistunutta vaihtoa koko tehtävällä. Lisää treeniä tähän, etenkin tien ratsastamiseen.

Ennen rataa hyppelimme tuttuun tapaan yksittäisiä tehtäviä. Tien ratsastaminen tuotti edelleen vähän pulmia, ja vilahtipa Pave yhdeltä tehtävältä sen takia ohikin. Muutoin tehtävillä minun piti muistaa säilyttää hyvä laukka, mutta olla nohittelematta turhia. Esimerkiksi jumppasarjalla erehdyin pyytämään Pavea turhaan eteen, jolloin koko tehtävä meni hätäisesti hypehdellen. Pitäisi muistaa ratsastaa se laukka kerralla sujuvaksi eikä viime hetkellä tehdä ratkaisuja, joskus vääriäkin.

Kaisalle kiitos tästä!

Sitten hyppäsimmekin radan pariin kertaan maltillisilla korkeuksilla. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa ja tulimme ympyrän kaarella olleet pystyt. Väli meni kahdella askeleella, kun sain tien paremmin kuntoon kuin aiemmin tunnilla. Jumppasarjalle tulimme kohtuullisesti, ja se menikin ihan ok. Sen jälkeen jäin vähän himmailemaan, mikä heijastui nelostehtävälle. Askel ei sopinut sarjan väliin, ja Pave viurahti okserista ohi. Uusintakierroksella tsemppasin vaihteeksi, jolloin pääsimme sen paremmin. Vinohyppy viitoselle meni ihan ok samoin kuin sama este uudelleen hypättynä. Pientä arpomista tiessä oli, mutta kohtuullisesti niistä selvisimme.

Toisella kierroksella radan esteet 1–4c menivät nyt mukavasti. Viitosena ja kuutosena olleita vinohyppyjä saimme treenata parin ekstrakierroksen verran. Esitimme vielä yhden ohimenon, kun yritin hyppyyttää Paven pystylle liian kaukaa, jolloin se sakotti minua hölmöydestä. Tämän jälkeen muistin taas, etteivät päättömät roikaisut ole tavoiteltava juttu ja sain parsittua tiet ja lähestymiset näillekin esteille kuntoon. Tätä kohtaa lukuun ottamatta rata meni vähän tasaisemmin kuin ensimmäinen kierros, mikä oli hyvä parannus.

Tunnin aikana opettaja kertasi tosi hyvin perusasioita. Jokainen askel piti muistaa ratsastaa eikä heittäytyä matkustamaan. Pave sakotti minua hyvin niistä kerroista, kun en ratsastanut, vaan jätin kaiken sen varaan. Pave kuitenkin malttoi tällä kertaa tosi hyvin, jolloin meno oli kohtuullisen tasaista läpi tunnin. Tosin sitä pontevuutta, opettajan sanoin muhkeutta, saisi olla aina vain enemmän. Pavea ei sinällään tarvitse hoputella eteen, mikä tuudittaa minut varmaan siihen ajatukseen, että etenemme riittävästi. Emme kuitenkaan vielä ole saaneet sitä oikeasta temposta kiinni, mutta eiköhän se treenien myötä löydy.

Ratsastusta läpi tehtävien

Tiistaina oli Pian estetunti, jolle menin Hempalla. Jaoin tunnin Kaisan kanssa. Tunnilla pääsimme tahkoamaan niin ravipuomeja, lähestymisiä ravissa jumppasarjalle, suoraa linjaa laukassa sekä lävistäjällä olleita kavaletteja.

Teimme aluksi taas yksittäisiä tehtäviä, kunnes ne yhdistyivät yhdeksi radaksi. Summailen sen kulun tällä kertaa. Radalla lähdimme matkaan oikeassa kierroksessa ravissa ja tulimme hyvin loivan S:n mallisesti olleet yhdeksän puomia. Niiden jälkeen matka jatkui puomien ja esteiden suoralle linjalle, jolle lähestyminen tehtiin ravissa. Niiltä jatkettiin toiselle suoralle linjalle, jossa oli puomi, este ja puomi kolmen askeleen välein. Niiden jälkeen tultiin vielä lävistäjällä olleet kolme kavalettia, joiden jälkeen jarrutettiin raviin ja tultiin radan aloittaneet ravipuomit vielä uudelleen. Radalla treenattiin enemmän tekniikkaa, joten korkeudet pysyivät maltillisina, noin 60 sentin tuntumassa.

Kaisalle kiitos tästä!

Radalla raviosuudet olivat kaikista kinkkisimpiä. Alussa olleet ravipuomit olivat aiheuttaneet päänvaivaa läpi tunnin, emmekä Hempan kanssa vieläkään loistaneet niillä. En saanut Hemppaa riittävän lyhyeksi, mutta silti napakaksi saati pohkeita kunnolla läpi, jotta olisin päässyt asettamaan ja taivuttamaan sen tehtävän läpi. Jotenkuten saimme lopulta jumputettua puomit läpi. Ravissa tehty lähestyminen ensimmäiselle suoralle linjalle oli myös kamalan kinkkistä. Se ponnistuspuomi ei auttanut asiaa, minähän tunnetusti kammoksun moisia niiden älyttömän vaikeuden takia. En saanut Hemppaa oikein viriteltyä, jolloin se ei tuntunut tajuavan tehtävän ideaa. Niinpä tulimme aina ensimmäisen puomin ja esteen pahemman kerran puolivaloilla. Sen jälkeen Hemppa suunnilleen heräsi ja selvitti loput tehtävästä vähän paremmin. En kyllä myönnä matkustelleeni, mutta jotain ratsastuksessa olisi pitänyt muuttaa, jotta olisimme päässeet tälle osuudelle napakammin.

Matka jatkui tästä puomin, esteen ja puomin suoralle linjalle, jonka saimme tultua ihan asiallisesti. Aiemmin tunnilla olin saanut haeskella tähän napakampaa laukkaa, mutta nyt se alkoi löytyä jo hyvin. Sinällään välit eivät olleet Hempalle mitenkään pitkiä, mutta tietynlaista pontevuutta ja ajatusta menemisestä suoraan sai olla enemmän. Tästä pääsimme tulemaan vielä kavaletit. Kaarre söi hieman laukkaa, mutta pääsimme silti kavaleteille kohtuullisesti ja ihan asiallisesti niiden yli. Kuten olin aavistellut, oli edessä odottanut ravipuomiosuus vielä vaikeampi kuin alussa. Hemppa olisi mielellään mennyt isompaa ravia, joten sain toppuutella sitä melkoisesti. Samalla yritin muistaa ratsastaa pohkeella, jotta pontevuus säilyisi. Pientä parannusta tälle osuudelle ehkä tuli, mutta olihan se vieläkin sangen kimurantti.

Olipas taas ihanan haastavat tehtävät. Pian tunneissa hyvää on juuri se, että niillä pääsee tosissaan tekemään erilaisia asioita eikä mitään rataa voi vain humputella läpi. Tällä tunnilla tuli ratsastettua aika tavalla, jolloin Hemppakin pysyi kuulolla eikä keksinyt omia viihdenumeroitaan. Aika paljon enemmän olisin silti saanut ratsastaa sitä pontevammaksi ja aktiivisemmaksi, nyt vähän sammahtelimme tehtävillä. Ravitehtävät olivat kerrassaan kamalia, vaan siksipä niitä pitää treenata. Se hyvä puoli niissä on, että laukkaaminen tuntuu ihanalta palkinnolta niiden jälkeen. Tuntiin mahtui hyviä hetkiä, joissa sain näppärän otteen Hempasta, ja homma sujui mukavasti. Sellaisissa hetkissä saa fiilistä siitä, millaista kaiken pitäisi olla, ja se motivoi yrittämään aina uudelleen.

Tuuppauksesta jumppasarjalle

Totuus ja tiputanssin kuviot
löytyvät ilmeisesti maasta.

Tiistain Tallimäen tunnilla väänsimme odotetusti koulua Jetin kanssa. Saimme tehtävät tehtyä sen verran vikkelästi, että saimme ottaa lopputunnista muutaman hypyn jumppasarjalla. Ratsukoita oli viisi, ja tehtävinä olivat askeleen pitäminen pitkänä, tasaisen voltin ratsastaminen, ympyrän suurentaminen väistöajatuksella, vastakaarrot sekä laukannostot käynnistä. Sekä tietysti se jumppasarja.

Alkuverryttelyssä keskityimme siihen, että hevoset sekä kävelivät että ravasivat pitkällä askeleella. Käynnissä tämä onnistui Jetin kanssa kohtuullisesti ilman kummempaa säätöä. Jetti tarjosi sopivaa käyntiä, ja minun tarvitsi lähinnä huolehtia sen säilymisestä kaarteissa. Ravissa hommia oli enemmän. Hain Jettiä ensin hereille, jotta se liikuttaisi kavioitaan reippaammin. Sitten tein tasapainottavia pidätteitä ja pyysin pohkeella askeleeseen venyvyyttä. Samalla yritin säilyttää pyöreyden, jotta Jetti lähtisi venyttämään askelta, ei jäkittämään pää ylhäällä. Tehtävä vaati nohittelua ja pohdintaa, mutta saimme muutamia parempia pätkiä.

Ajatusta kyynärkylmasta on juu, mutta pää on missä sattuu.

Tämän jälkeen ratsastimme täsmällisiä voltteja, joilta siirryimme isommalle ympyrälle pohkeenväistöajatusta käyttäen. Voltilla oli tärkeää säilyttää sama etäisyys keskellä olleeseen merkkiin ja huolehtia siitä, että hevonen kääntyi oikein. Tulimme tehtävää käynnissä ja ravissa. Tehtävä oli aika opettavainen etenkin, kun voltin keskellä ollut merkki kertoi heti, jos kuviolta lähti liirailemaan. Meno oli hieman työlästä molemmissa kierroksissa, kun Jetti pyrki ympyrältä ulos. Oikea kierros oli lopulta hieman helpompi, ja vasemmassa kierroksessa muistin lopulta paremmin pyytää etuosaa kääntymään. Ympyrän suurentaminen väistöajatuksella tuli tehtyä hieman hutiloiden, ilmeisesti tehtävältä oli siinä vaiheessa jo kiire pois. Veikkaan, että huolellisempi ratsastus tässä olisi auttanut voltinkin ratsastamista. Keskittymiskykyni tosin oli jäänyt matkasta.

Kädet, nuo omaa elämäänsä elävät tapaukset.
Taidan kuvitella olevani pyöräilemässä.

Seuraavaksi ratsastimme käynnissä vastakaarron, jonka lyhyelle sivulle tulleessa kaarteessa nostimme laukan ja laukkasimme pitkän sivun. Vastakaarrot onnistuivat kuvioltaan ihan hyvin, mutta aktiivisuus kärsi niissä melkoisesti. Yritin herätellä Jetti kävelemään aktiivisemmin, mikä onnistui hetkittäin, välillä taas ei. Laukannostoissa maltoin kuitenkin välillä olla rauhassa, jolloin muutamat nostot olivat ihan ok. Laukassakin sain patistella Jettiä liikkumaan, mutta pitkä sivu loppui aina kesken ennen varsinaista onnistumista. Onneksi työstimme oikeaa laukkaa tehtävän lopuksi vielä tovin, jossa sain hieman palikoita paikalleen. Hyödynsin myös kevyttä istuntaa sekä otin pari spurttia, jolloin laukka lähtikin pyörimään paremmin.

Katse ok, mutta kädet aika paikoillaan. Pohje kohtalaisesti,
ehkä hieman liikaa polven varassa.
Jalkaterän asennosta ei sitten puhutakaan.

Loppuun saimme tulla jumppasarjaa. Ensin tulimme sen kertaalleen ravissa puomeina molemmista suunnista. Tämän jälkeen tulimme sitä muutamia kertoja vasemmassa laukassa. Kummasti Jettikin alkoi laukata paremmin, kun itse intoilin tehtävästä. Jumppasarjalla ehdin mukavasti miettiä omien pohkeiden paikkaa, ja tällä kertaa tunnuin saavani ne pysymään aloillaan. Opettaja hilasi esteitä hieman ylemmäs, ja viimeisellä kierroksella jumppasarja päättyi 95 sentin okseriin, joka ei tuntunut missään. Jumppasarja on ihanasti auttava tehtävä, jossa jostain syystä ehdin miettiä korjauksia sekä rentoutua. Ilmeisesti se, ettei erikseen tarvitse miettiä ohjausta, vapauttaa ajattelua muuhun käyttöön. Jumppasarjatreenejä toivoisin enemmänkin juuri omaa mukautumista viilatakseni. Radalla en muka kykene keskittymään siihen niin hyvin, kun mielen päällä on kaikkea muutakin.

Tunti kruunautui mukavasti menneeseen jumppasarjaan. Kouluväännössä emme tänään oikein loistaneet. Jotenkin ilmassa oli yliyrittämistä ja pientä turhautumista, kun asiat eivät tapahtuneet itsestään. Aktiivisuuden puute taisi häiritä eniten, jolloin sorruin tuuppaamaan. Jetti ei tietenkään arvostanut tätä, vaan vastasi hyytymällä. Pieni nollaushetki noiden tilanteiden aikana olisi voinut tehdä terää, mutta tiedänpähän taas kerran, ettei tuuppaus ole tie onneen. Jospa ensi tunnilla vaikka muistaisin edes tämän.

Kuvista kiitos Elinalle! Kuvia on niin ihan analysoida ja samalla vähän piruilla itselle.

Hieman hyytynyttä hyppäämistä

Tallinmäen viikottainen maneesiestetunti oli tällä kertaa jo lauantaina seuraavan päivän estekisojen takia. Alkukäynnit hoituivat taas näppärästi matkalla tallilta maneesille. Jetillä ei ollut kiire minnekään, vaan se hiippaili menemään. Pääsimme kuitenkin lopulta perille ja saimme aloittaa verryttelyn. Ratsukoita tunnilla oli neljä. Alussa väänsimme tovin koulua, jonka jälkeen otimme muutamia hyppyjä.

Sileän verryttelyssä tulimme keskihalkaisijaa suoraan sekä pyöräytimme kulmiin voltit. Tämän lisäksi teimme ravissa pohkeenväistöä uralta keskemmäs, jonka jälkeen nostimme myötälaukan. Suoraan meneminen onnistui kohtuullisesti. Jetti pyrki lähinnä halkaisijan loppupuolella ennakoimaan tulevaa käännöstä. Voltit sen sijaan olivat alussa melkoisia esityksiä. Jetti pääsi oikomaan sekä hidastamaan. Yritin reipastuttaa ratsua, mutta aika laihoin tuloksin. Pohkeenväistöt sen sijaan sujuivat kivasti. Laukat nousivat myös kohtuullisesti, ja onnistuimme pysymään irti urasta. Vasemmassa laukassa Jettiä sai korjata oikealta vasemmalle, kun taas oikeassa laukassa se meni melko suorana.

Ensimmäinen hyppykuvio oli tulla kaksi kavalettia ympyrän kaarella. Tehtävä tultiin molemmista suunnista, ja kavalettien väli tuli päästä kahdella askeleella. Jetti oli vähän unessa, mutta selvitimme tehtävän toivotusti. Olisin silti toivonut napakkuutta enemmän, mutta en onnistunut pyytämään sitä Jetiltä oikein. Ruuna tuntui olevan kovin nukuksissa. Sain sen liikkumaan pari askelta, jonka jälkeen palattiinkin jo hyytyneeseen hurruutteluun.

Seuraavaksi tulimme pari kertaa S-kiemuran kavalettien yli. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa hypäten pienen pystyn. Siitä matka jatkui lävistäjälle, jossa oli kaksi kavalettia innarivälillä. Siitä matka jatkui vielä aiemmassa tehtävässä hypättyjen kahden kavaletin yli. Ensimmäisellä kerralla Jetti jarrutti ensimmäiselle pystylle ja pällisteli sitä kuin se olisi ollut sapelihammastiikeri. Saimme kuitenkin kömmittyä esteen yli. Yritin nohittaa Jettiä, mutta huonosti onnistuen. Lävistäjäkavaletit menivät vähän hitaasti, jolloin oikea laukka ei vaihtunut vasemmaksi. Ehdin korjata sen lennosta. Lopuksi mummoilimme vielä ympyrän kaarella olleet kaksi kavalettia. Toisella kierroksella pääsimme ykkösestä sujuvammin yli, mutta muuten meno oli edelleen aika hidasta. Ehkä hitusen parempaa, mutta sangen ponnetonta silti. Herätyskello ei ilmeisesti ollut pirissyt tätä ruunaa tähän päivään enkä minäkään onnistunut sitä vällyjen välistä kaivamaan päivän puuhiin mukaan.

Lopuksi tulimme vielä vasemmassa kierroksessa muutaman kerran yhden askeleen väleillä olleen ristikon, pystyn ja okserin jumppasarjan. Apuna oli ponnistuspuomi. Jetti tuntui viimein heräävän vähän, jolloin ehdin jumppasarjalla keskittyä pohtimaan liikkumattoman käteni arvoitusta. Sain korjattua sitä hieman, mutta hyvin helposti käteni unohtui paikoilleen. Jetti ei onneksi ole tästä pahastunut, mutta toivoisin voivani antaa sille joka tapauksessa tilaa ihan varmuuden vuoksi. Jumppasarjan okseri nousi lopulta 90 senttiin, mikä ei edes hirvittänyt. Jetti meni epäröimättä siitäkin yli, joten sain taas luottoa siihen, että se kyllä tekee osuutensa. Kunhan siis osaan antaa sille sen mahdollisuuden enkä häsellä hommaa sekaisin.

Loppuraveissa pyörittelimme vielä kahdeksikkoa. Jetti liikkui ihan riittävästi, ja houkuttelin sitä venyttämään ohjan perässä. Tunnin treeni oli juuri sopiva kisavalmistautuminen. Saimme hypätä hieman, mutta ei liikaa, jotta into säilyisi kisoissakin. Jetin pieni hyytyminen tosin huoletti kisoja ajatellen. Toisaalta nämä Jetin yltiörauhalliset päivät ovat enemmän kuin tuttuja. Siksipä päätin olla murehtimatta ja keskittyä kisaverryttelyssä herättämään Jetin oikeasti.

Ote hieman hukassa

Torstain Tallinmäen tunnilla toivoin luvassa olevan esteitä. Niin onneksi olikin, joten olin mielissäni. Minun ja Jetin lisäksi tunnilla oli kolme muuta ratsukkoa. Saimme ensin verrytellä käynnissä ja ravissa, kunnes pääsimme siirtymään hyppytehtäviin.

Alkuverryttelyn menimme käynnissä ja ravissa ympyrän suurentamisen parissa työskennellen. Ensin aloitimme pieneltä voltilta, jota suurennettiin spiraalimaisesti väistöaskelien avulla, kunnes lopulta oltiin isolla pääty-ympyrällä. Tehtävässä sain keskittyä mukavasti ulkopuolen hallintaan ja riittävän suoruuden säilyttämiseen. Jetti oli tänään vähän tihkaalla tuulella ja pyrki matelemaan niin käynnissä kuin ravissa. Ympyrätyöskentely ei yllättäen reipastuttanut sitä, vaan vei vauhtia entisestään. Vaikeammalta suunnalta tuntui tällä kertaa oikea kierros. En tuntunut saavan siinä väistöaskelia niin helposti kuin olisin halunnut. Jostain syystä ulkopuolen tukikin tahtoi olla hukassa. Veikkaan asettaneeni Jettiä liikaa ja unohtaneeni sopivan suoruuden, mikä aiheutti pulmia. Ravissa tuli lopulta muutamia kivoja pätkiä, joissa Jetti tuntui olevan kunnolla tuntumalla ja vähän lyhyempänä.

Laukassa verryttelimme ensin oikeassa kierroksessa hetken ihan koko uraa laukaten, kunnes tulimme muutaman kerran kolmen kavaletin innarin. Jetti keskittyi laukassa kyttäilemään kaikkea muka pelottavaa eikä oikein malttanut liikkua ja kuunnella minua. Niinpä tulimme ensimmäisen kerran innarikavaletit niin laiskasti, että Jetti vaihtoi kesken kaiken raville ja rämpi tehtävän lopun siten. Tämän jälkeen sain Jetin pysymään laukassa, mutta se vaihtoi tehtävällä laukan turhaan vasemmaksi. Korjasin niinä kertoina laukan oikeaksi lennosta.

Sitten tulimme vasemmassa laukassa innarikavaletit, jatkoimme siitä vasemmalle lähteneen, noin viiden askeleen kaarevan linjan päässä olleelle pystylle, jossa laukka vaihdettiin oikeaksi. Siitä tulimme taas innarikavaletit ja ratsastimme vuorostaan oikealle lähteneen kaarevan linjan, joka taisi olla askeleen verran toista pidempi. Kaarevat linjat samoin kuin Jetin aktiivisuus olivat hukassa. Askelia väleihin tuli vaihtelevasti viittä ja kuutta. Innarikavaletit sentään menivät ihan asiallisesti, ja saimme vaihdettua laukkoja oikeissa kohdissa. Jetti tuntui välillä hieman innostuvan hyppäämisestä, mutta toisessa hetkessä sen mielenkiinto olikin jossain muualla. Itsestä tuntui, että pienen hyppytauon aikana ote oli päässyt herpaantumaan.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa kierroksessa kolmen esteen jumppasarjaa askeleen väleillä ja ponnistuspuomilla varustettuna. Jetti oli edelleen vähän unten mailla, jolloin poniväli ei tuottanut meille ongelmia, vaan kävi välillä jopa pitkäksi. Huvittavan noloa. Ensimmäisellä kierroksella esteet olivat pystyjä, muilla kierroksilla kolmantena ollut pysty muuttui okseriksi. Tehtävä meni muutoin hyvin, mutta Jetti olisi tietysti saanut olla aktiivisempi. Laukka säilyi kuitenkin tehtävän ajan vasempana. Oma mukautumiseni oli ihan ok, kun esteet eivät nousseet noin 75 senttiä korkeammaksi. Olisin kuitenkin voinut vielä vähän viilata tätä asiaa, mutta siirryimme kuitenkin toiseen tehtävään.

Kaisalle kiitos tästä!

Lopuksi tulimme vielä pienen radan. Aloitimme hyppäämällä aiemmin innarikavalettien sarjasta yksittäisen kavaletin ja jatkoimme siitä kaarevan linjan vasemmalle. Siitä tulimme taas yksittäisen kavaletin ja jatkoimme kaarevan linjan oikealle. Siitä matka jatkui yksittäiselle lävistäjäokserille, jossa laukka vaihdettiin oikeaan ja kaarrettiin vielä kertaalleen yksittäisen kavaletin yli. Jetti liikkui pääsääntöisesti ok, mutta rytmi oli silti vähän hukassa. Niinpä Jetti pääsi ottamaan miniaskelia, kun minä taas olin lähdössä niitä ennen. Laukat saatiin kuitenkin vaihdettua joko hypyssä tai lennosta sen jälkeen korjaten. Suorituksemme oli vähän ruosteinen. Korkeus ei sentään kauhistuttanut, sillä esteet olivat noin 70–75 sentin tuntumassa. Harmitti vain oma säntäily hyppyihin liian aikaisin. Ote nyt vain sattui olemaan hieman hukassa.

Tällainen tunti tällä kertaa. Illat alkavat hämärtyä siihen malliin, että tällä tunnilla valot olivat ensimmäistä kertaa päällä. Hämärtyvä ilta sai Jetin tietysti vähän vilkuilemaan tavallista enemmän ympärilleen. Eiköhän ruuna toivottavasti hiljalleen taas totu valojen heittämiin varjoihin, niin on yksi asia vähemmän tunnilla mietittäväksi.

Tarpeellisia perusharjoituksia esteillä

Ensinnäkin tittirii! Tänään tuli kuluneeksi tasan kahdeksan vuotta siinä, kun aloitin ratsastuksen säännöllisesti. Vieläkin vuosimäärä tuntuu vähäiseltä, mutta onneksi jotain edistystä on tapahtunut niiden aikana. Jännä nähdä, olenko vielä toisen moisen jälkeen ratsailla ja jos olen, millä tavalla sitten ratsastan.

Vuosipäivälle sattui sopivasti se, että suuntasin Noran houkuttelemana testaamaan ensimmäistä kertaa Ankki Engmannin hevosia ja tuntia. Ankin opetuksessa olen ollut muutaman kerran aikaisemmin, ja pidän hänen jämäkästä, mutta kannustavasta opetustyylistään. Olimme varanneet estetunnin, ja suuntasin Kiimingin ratsastuskeskukselle hieman jännittäen. Ratsukseni olin toivonut tasaista ja varmaa menijää. Tallille päästyä selvisi, että menisin tunnin vuonna 1996 syntyneellä Occasion C:llä eli tutummin Oskulla. Ruunan nimi olikin tuttu, sillä siihen olen törmännyt useamman kerran alueen estekisoissa. Säkäkorkeutta ruunalla oli arviolta jotain 160–165 sentin tienoilta. 

Ennen selkään nousemista kävelytin ratsua tovin, sillä sen satula oli vielä aiemmalla tunnilla. Satuloinnin jälkeen sain ohjeeksi alkaa ravata heti, jotta dieselmoottorilla varustettu ratsu pääsisi lämpenemään. Osku oli alussa vähän hitaanpuoleinen, mutta kaukana laiskasta. Perusravi löytyi kohtuullisesti ja säilyi, mikäli en itse nukahtanut selässä. Asetukset sen sijaan olivat hukassa. Osku pääsi rautakankeilemaan, kun en osannut notkistaa sitä. Omatoimisen raviverryttelyn jälkeen aloimme tulla kahta ravipuomisuoraa kahdeksikkomaisesti kiertäen. Opettaja muistutti, että oikea ravi oli löydettävä ajoissa ja sitten tahti oli säilytettävä puomien läpi. Osku oli aika näppärä tässä tehtävässä, ja kun sain sen sopivaan raviin, se säilytti sen puomien läpi kohtuullisesti. Välillä tosin huomasin varmistelevani liian viime tippaan saakka ja sitten hyytyväni puomien ajaksi. Miten hereillä pysyminen onkin niin vaikeaa?

Seuraavaksi verryttelimme laukassa tulemalla ympyrällä kavalettia molemmista suunnista. Opettaja neuvoi huolehtimaan siitä, että Oskun takapää olisi myös liikkeessä. Samalla hän kehotti ottamaan ohjat vähän lyhyemmäksi, säilyttämään kyynärkulman ja tuomaan liian leveälle valuneita käsiäni vähän lähemmäs toisiaan. Osku pysyi laukassa aika tasaisena, jolloin saimme lähes kaikki lähestymiset kivasti sopivalle etäisyydelle kavaletista. Pari kertaa taisimme rämpiä tai ampaista hieman kauempaa, kun en nähnyt ponnistuspaikkaa ja hyydyin vastoin kaikkia oppeja.

Tämän tehtävän jälkeen hyppäsimme ponnistuspuomeilla varustettua ristikkoa ja pystyä kahdeksikolla. Opettaja muistutti, että este tulee palkintona, kun askel osuu ponnistuspuomille oikein. Mikäli askel ei suju, ei este ylity sujuvasti. Esitimme pari rämpimistä tällekin, kunnes sain taas laukasta vähän otetta, ja ponnistuspaikat osuivat paremmin. Laukat vaihtuivat joko hypyssä tai pienehkön neuvottelun ja ylimääräisen ympyrän jälkeen lennosta. Opettaja kommentoi minun valuvan kierros kierrokselta enemmän kaulalle sen sijaan, että pysyisin suorempana. Perusvirheeni kukoisti siis jälleen.

Sitten vuorossa oli ponnistuspuomilla, ristikolla, pystyllä ja okserilla varustettu askeleen jumppasarja, jonka hyppäsimme pari kertaa vasemmassa laukassa. Ensimmäisellä kerralla mukauduin hyppyihin liikaa, tavoilleni uskollisena. Toiselle kierrokselle opettaja neuvoi vähän pidättämään Oskua ja olemaan menemättä itse liikaa mukaan. Lisäksi korjauksena tuli saada Osku jumppasarjalle suorempana, sillä aiemmalla kerralla se pääsi hieman valumaan oikealle. Uusintakierros paransi suoritusta kummasti. Odotin rauhassa, jolloin mukauduin hyppyihin sopivasti, ja esteet ylittyivät helposti. Sain myös pidettyä katseeni esteiden yli, mikä auttoi omalta osaltaan sopivan mukautumisen löytämisessä.

Lopuksi hyppäsimme vielä radan kertaalleen. Ensimmäisenä oli okseri oikeassa laukassa, siitä napattiin vasen laukka ja jatkettiin pystyn yli. Sen jälkeen tuli mökillä varustettu pysty, jonka jälkeen jatkettiin vielä aiemmalta tehtävältä tuttu jumppasarja vasemmassa laukassa. Ykköselle tuli vähän hassu hyppy, kun en nähnyt ponnistuspaikkaa ja vähän jäädyin. Osku oli kuitenkin menossa ja vaihtoi laukan hypyssä vasemmaksi. Kakkoselle sain kerättyä itseni, ja se ylittyi tasaisemmin. Laukkakin vaihtui taas jo hypyssä. Kolmosena ollut mökkieste jännitti minua, vaikka opettaja oli sanonut sen olevan peruskauraa Oskulle. Laskin ponnistuspaikkaa, mutta se osoittautuikin jäävän hieman liian kauas. Osku kuitenkin kuunteli ratkaisuni ja lähti kauempaa. Minä taas jäin matkasta, kun huomasin laskemisvirheeni. Kiitin heti hienoa ratsua, ja pääsimme jatkamaan vasemmassa laukassa jumppasarjalle. Osku pääsi vähän venymään sitä kohti, jolloin askel ei osunut parhaiten ponnistuspuomille. Olin kuitenkin menossa, vaikka vähän rämpien, jolloin Osku pelasti jumppasarjalla hienosti. Opettaja pisti meidät tulemaan vielä heti perään uudelleen kolmosen sekä nelosena olleet jumppasarjan. Tällä kertaa sain tsempattua niin, että molemmat tehtävät menivät hyvin. En ennakoinut, vaan maltoin odottaa, jolloin Osku sai tehdä työnsä hyvin.

Tunnin hyppelyt päättyivät siihen, ja palkkana oli hyvä mieli. Mitään maata mullistavaa ongelmaa ei tullut, vaan perusvirheeni pysyivät sinnikkäästi mukana. Osku oli minulle sopiva ratsu ainakin näillä korkeuksilla, sillä se lämpeni tehtäviin sopivasti, mutta ei innostunut liikaa. Opettaja huomasi jälleen kerran hyvin korjaustarpeeni, ja sainkin viilata niitä tämän tunnin aikana hyvin. Perustehtävien treenaus esteillä sopi enemmän kuin hyvin. Oli mukava huomata, että tunti uuden ratsun kanssa sujui mukavasti ja enempiä jännittämättä, vaikka osa esteitä nousikin 80 sentin tuntumaan.

Estekurssin 1. päivä: lyhyys ja terävyys haussa

Tiistaina alkoi kesän toinen kurssini, joka oli tietysti estekurssi 70–80 sentin tasolla. Ratsukseni olin toivonut Manua, jonka myös ilahduttavasti sainkin. Ratsukoita kurssille osallistui yhteensä neljä, joten teho-opetus oli taattu.

Ensimmäisen päivän päätreeniaiheena oli jumppasarja. Sitä ennen kuitenkin verryttelimme niin ravi- kuin laukkapuomeilla sekä pienillä kavalettihypyillä. Puomit ja kavaletit olivat suorassa linjassa, ja tarkoituksena oli tulla niille riittävän lyhyenä, mutta terävänä. Niin ravi- kuin laukkatyöskentelyssä suurin ongelma tahtoi olla joko riittävän lyhyyden tai terävyyden puute. Jos sain Manun liikkumaan, meni se liian pitkänä eikä tahtonut mahtua väleihin. Jos taas sain sitä lyhyemmäksi, katosi liikkeestä terävyys, ja tilalle tuli löysyys. Opettaja neuvoi rohkenemaan pitää ohjista kiinni ja samalla ratsastamaan pohkeilla, mutta päästin Manun toistuvasti venymään. Yritin kyllä tehdä kaiken maailman vaihtoehtoisia pidätteitä, jotta en olisi käsistäni kova ja jarruttaisi menoa, mutta oikea taikaliike jäi löytymättä. Meno parani kyllä välillä, mutta levisi myös yhtä vikkelästi. Minulla on vielä melkoinen työ siinä, että opin ratsastamaan Manun sekä lyhyeksi että teräväksi, en vain jompaakumpaan noista.

Tämän jälkeen siirryimme keskihalkaisijalle rakennetulle jumppasarjalle, joka koostui pysyvästä ponnistuspuomista ja sitten vaihdellen innarin, askeleen tai kahden välein olleista pystyistä. Osan jumppasarjan tehtävien aikana jatkoimme vielä toisella pitkällä sivulla olleen kavaletin yli. Aluksi jumppasarjan lähestymiset tehtiin ravissa, sitten laukassa. Ravilähestymiset olivat hankalia, kun en millään meinannut saada Manua riittävän teräväksi ja lyhyeksi, sama ongelma siis kuin tunnin alussa. Niinpä ensimmäinen hyppy tahtoi olla vähän ponneton ennen kuin Manu huomasi olevansa oikeasti tehtävällä. Opettaja kehotti korjaamaan istuntaa keskelle, sillä tahdoin valua enemmän vasemmalle ja neuvoi myös lähtemään hyppyyn vähän rauhallisemmin mukaan. Muuten olin itse aika tyytyväinen mukautumiseeni hypyissä, ja kerrankin kätenikin osasivat myödätä. Tehtävä helpottui kummasti, kun sen sai tulla kokonaan laukassa. Terävyys toki puuttui edelleen, ja Manu pääsi vyörymään paikoin tavarajunana, mutta ainakin näin itse, mistä kohtaa lähdimme aina ensimmäiseen hyppyyn eikä sitä tarvinnut arpoa.



Tunnin tehtävät sujuivat kuitenkin kohtuullisesti, vaikka tuntuivat loppuvan ennen kuin pääsimme edes kunnolla vauhtiin. Tehtävät olivat omiaan paljastamaan sen, kuinka huonosti osaan lyhentää hevosta aktiivisuuden säilyttäen, mutta tulipahan nyt treenattua tätäkin. Oma mukautumiseni oli onneksi suhteellisen kunnossa, jolloin se ei vaikeuttanut menoa enempää. Mielenkiinnolla kyllä odotan, mitä kurssin toinen ja kolmas päivä tuovat tullessaan.

Videoista kiitos Noralle!

Kauan kaivattu jumppasarja

Maanantain Tallinmäen tunnilla pääsimme Jetin kanssa parilta muulta kerralta tutun sijaisopettajan syyniin. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja pääsimme menemään niin sileän treeniä kuin vähän puomeja ja esteitäkin. Olin mielissäni etenkin, kun kuulin tunnilla hypättävän jumppasarjaakin. Se on minulle niin passeli harjoitus hyppyihin mukautumista ajatellen.

Alkutunnista teimme sileän treeniä tehden siirtymiä sekä vapaavalintaisia kuvioita, kuten ympyröitä ja kiemurauria. Siirtymät tehtiin käynnistä pysähdyksiin ja takaisin sekä käynnistä raviin ja takaisin. Opettaja muistutti olemaan heti alusta alkaen sen verran vaativa, että Jetti alkaisi liikkua itse. Pysähdykset olivatkin ihan ok, joskin etupainoisia. Se näkyi puolestaan liikkeellelähdöissä, jotka olivat alussa sangen hitaita. Toistojen myötä sain Jetin pysähtymään vähän kevyempänä edestä, jolloin se myös pääsi siirtymään takaisin käyntiin paremmin. Ravisiirtymisissä oli samanlaisia ongelmia aluksi, kunnes Jetti alkoi herätä ja reagoida paremmin. Ravityöskentelyssä päästin Jetin painamaan ärsyttävän paljon vasemman pohkeen läpi. Olin aika pitkälti hukassa siitä, miten olisin saanut Jetin tältä puolen haltuun, joten liirailimme hyvän tovin menemään. Keljutus yritti kasvaa, mutta sain välteltyä sitä pienillä onnistumisilla.

Ravissa aloitimme puomitehtävät ylittämällä puomeja puoliympyrällä. Ensin puomit tultiin normaalisti keskeltä, sitten molemmista reunoista. Jetti meni puomit muutoin ihan hyvin, mutta ensimmäisellä kerralla ensimmäistä puomia piti töllöttää hidastuksen kera. Onnistuin itse sihtaamaan tiet aika hyvin ja pysymään valitulla reitillä suunnilleen kaikkien puomien yli. Tulimme tehtävää myös laukassa. Väleihin piti saada kolme, yksi ja kolme askelta. Viimeinen pysty nousi lopulta pieneksi esteeksi. Alussa tehtävällä oli haparointia, kunnes löysin tien kuntoon ja sain Jetin sopivaan laukkaan. Taidettiin ottaa yksi mönkimishyppy pikkuesteelle, mutta siitäkin selvittiin. Opettaja kommentoi, etten saisi istua ihan niin syvällä satulassa, vaan olemaan enemmän esteistunnassa tuoden painoa vähän jalustimille. Kommentti oli varmasti aiheellinen, mutta samalla opettelen pois siitä, etten syöksy hyppyyn. Kumpikaan ääripää ei tietysti ole hyvästä, joten kultaista keskitietä etsimään.

Neljän esteen jumppasarja tultiin ensin ihan puomeina kevyttä istuntaa treenaten. Samalla käsien piti myödätä reilusti ja pysyä irti hevosen kaulasta. Kevyt istunta löytyi mukavasti, mutta kädet tahtoivat jäädä vähän paikoilleen. Opettajan hoksautuksen jälkeen sain tuotua niitä paremmin eteen. Jumppasarjan viimeinen puomi nousi sitten ristikoksi, ja tehtävää tultiin edelleen samoin. Homma toimi ihan ok, ja Jettikin oli sopivasti hereillä. Lopuksi tulimme jumppasarjaa muutaman kerran pieninä esteinä. Ensimmäisen esteen edessä oli ravipuomi, joka onnistui hämäämään minua pari kertaa. En nähnyt sille askelta, jolloin jäädyin, ja Jetti joutui möngertämään esteen yli hyvin vaivalloisesti. Opettaja muistutti herättämään hevonen ajoissa ja antamaan sitten olla rauhassa. Samalla tuli komento lyhentää jalustimia. Lyhensin niitä reiällä, ja se auttoi kummasti. Opettaja kommentoi sen auttavan siihen, että saan tuen jaloista enkä joudu ylävartalolla korjaamaan niin paljoa. Jumppasarjalle saimme muutaman toimivan esityksen, mutta olisin kaivannut vielä parempaa onnistumista. Niin ja enemmän toistoja. Aika kuitenkin loppui kesken, mutta nämäkin opit tulivat tarpeeseen.

Sijaisopettajan silmän alla oli taas kiva olla. Kommentteja tuli mainittujen lisäksi myös käsien kantamisesta, kyynärkulman säilyttämisestä ja ohjien lyhentämisestä hieman. Opettaja jaksoi puuttua hyvin näihin ongelmiin tunnin aikana eikä väsynyt korjaamaan niitä. Vieraamman silmäparin läsnä ollessa ratsastan itsekin vähän napakammin, jolloin Jettikin oli tänään ihan kiva. Tietysti terävyyttä olisi saanut olla enemmän, mutta olimme kuitenkin kaukana laiskuudesta. Jumppasarjasta en tietenkään saanut tarpeekseni, vaan haaveilen, että pääsisin sille treenaamaan useamminkin. Pitää muistaa ehdotella sitä aina tilaisuuden tullen.

Keskittymistä oikeaan asiaan

Perjantaina oli vuorossa maanantaina väliin jäänyt opetuksellinen tunti Jetin kanssa. Luvassa oli esteitä, joista olin sekä innoissani että vähän jännittynyt. Esteratsastajan itsetuntoni on taas saanut sellaisen kolauksen, että näemmä hevosella kuin hevosella hyppääminen vähän jännittää. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme.

Ennen hyppäämisiä teimme huolellisen alkuverryttelyn. Keskityimme ratsastamaan kulmia käynnissä ja teimme niihin jopa laukassa siirtymät käyntiin. Ravissa kulmat sai mennä ilman siirtymistä käyntiin, mikäli hevonen ei oikonut tai ennakoinut. Sen lisäksi teimme pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa sekä testailimme kevyttä istuntaa ravissa ja laukassa. Jetti keksi pitkästä aikaa, että yleensä turvallisemmassa päädyssä oli tällä kertaa jotain epäilyttävää. Niinpä siellä emme päässeet juuri koko tunnin aikana etenemään kovin rennosti, kun lähdin itsekin hölmönä Jetin kyttäilyyn mukaan. Kulmien ratsastamisen sujui joka tapauksessa kivasti. Otin ravista muutaman kerran käyntiin kulmien ajaksi, kun Jetti tuntui pyrkivän omille teilleen. Se auttoi, ja kulmat sujuivat taas paremmin. Kevyt istunta löytyi niin ravissa kuin laukassa kohtuullisesti. Yritin välttää turhaa nojautumista eteen, pitää pohkeet tuntumalla ja irrotella polvia puristamasta. Väistöt sujuivat niin kuin aina, mutta ehkä piirun verran vähemmän tahmaisesti. Lennokasta meno ei edelleenkään ollut, mutta vähän parempaan suuntaan kuitenkin.

Verryttelyhypyt otimme oikeassa kierroksessa hyppäämällä ristikkoa ympyrällä. Ristikolle päästiin aina sen Jetin mielestä huolestuttavan päädyn kautta, jolloin emme päässeet esteelle kovin rauhallisin mielin. Enemmän lähestymiset olivat sellaista kinastelua. Hypyissä unohdin muutamia kertoja jatkaa ympyrän ratsastamista, jolloin ajauduimme kuviolta ulos. Jetti myös vaihteli hypyssä ristilaukkaan niin kuin sillä minun kanssani on tapana tehdä. Ristilaukkaa oli vaikea saada korjattua lennosta, vaikka pyörittelin välillä ylimääräisiä voltteja sen korjatakseni. Lopulta saimme pari asiallista hyppyä, mutta kunnon rytmi jäi uupumaan. Tämän jälkeen tulimme noin 17,5 metrin pystyn ja okserin suoraa linjaa oikeassa kierroksessa. Tehtävä meni ok, kunhan Jetti sai katsoa porttia kertaalleen sille hidastaen. Oma mukautumiseni tosin oli vähän mitä sattuu, mutta päästiinpähän oikeilla askelmäärillä ja kielloitta.

Ennen kertaalleen tultua rataa tulimme vielä kavalettijumppasarjaa, jossa keskityttiin omaan mukautumiseen. Ensin tulimme sen ihan tavallisesti, mikä tällä kertaa minun ja Jetin kohdalla tarkoitti armotonta rämpimistä. Toisella yrittämällä meni sentään jo paremmin. Sitten ohjat otettiinkin yhteen käteen ja tehtävää tultiin toista kättä sivulla pitäen. Tämän jälkeen opettaja meni vielä jumpan päähän, ja hänen käsimerkkejään tuli matkia omalla vapaalla kädellään. Tajuttoman kivaa! Tämän tehtävän aikana sain vähän vihiä siitä, millaista on keskittyä oikeaan asiaan. Tehtävän aikana mietin vain tulevaa enkä jäänyt miettimään aiempaa tai tuijottelemaan just edessä olevia esteitä. Huomio meni mukavasti vain etenemiseen ja seuraamiseen. Tällaisen fiiliksen jos saisi säilymään esteradalla, niin johan olisi.

Lopuksi tulimme radan noin 70-80 sentin korkeudella. Ykkönen ylittyi ihan ok, mutta odotetusti Jetti laskeutui siltä ristilaukassa alas. Yritin korjausta lennosta, mutta sitä ei tapahtunut. Päätin antaa Jetin selviytyä itse omista kavioistaan ja suuntasin kakkoselle. Sille tuli hieman töksähtävä hyppy, mutta Jetti eteni kuitenkin kolmoselle viidellä askeleella. Kuvittelen, että olimme kolmosen jälkeen joko myötälaukassa tai sitten Jetti korjasi itsensä sen jälkeen oikeaan laukkaan. Neloselle tultaessa hukkasin ponnistuspaikan ja jäädyin hieman, mutta Jetti kiipesi kiltisti esteestä yli ja vaihtoi laukan vasemmaksi. Tie viitoselle ei ollut paras, kun Jetti yritti punkea päätyä karkuun, mutta sain sen suunnilleen esteelle. Ponnistuspaikka oli ok, mutta laskeuduimme taas ristilaukassa. Kuutonen oli kuitenkin sen verran lähellä, että keskityin siihen. Ponnistuspaikka sille oli hieman huono, mutta ei kauhein, joten Jetti selvitti radan viimeisen esteen ja laskeutui vielä kokonaan vasemmassa laukassa alas.

Tunnin hyppelyt olivat siinä, ja sentään yksi asia onnistui: ei yhtään kieltoa, wohoo! Pulmia toki oli, tärkeimpinä parit huonot ponnistuspaikat sekä oma mukautumiseni. Muutamissa hypyissä en päässyt yhtään mukaan, mutta sain kuitenkin pyrittyä myötäämään kädellä jokaisessa hypyssä enemmän. Laukka olisi toki saanut rullata vielä paremmin, mutta ei se nyt ollut lähelläkään mönkimistä. Esteetkään eivät onneksi tuntuneet niin hurjan isoilta, joten opettaja oli oikeassa pistäessään meidät tulemaan rata tässä korkeudessa, vaikka olin mumissut haluavani 60 sentin radan. Seuraavaksi pitäisi vain saada aloitettua sopiva putki hyppytreenejä, niin jospa se tasaisuus taas löytyisi sieltä.

Opit käytössä

Keskiviikkona oli luvassa valmennusryhmän estetunti, jolle sain toiveen mukaisesti Peran. Ratsukoita oli seitsemän, ja pääsimme treenaamaan niin jumppasarjaa kuin laukanvaihtoja hypyissä. Pera tuli tunnille tallista, mutta oli muistaakseni tehnyt aiemmin päivällä yhden tunnin.

Lämmittelyn jälkeen otimme verryttelyhypyt oikeassa kierroksessa kolmeen kertaan ristikolle (ratapiirroksen este 4). Sain sovellettua Jetin kanssa oppimaani odottamista mukavasti Perankin kanssa, jolloin maltoin odottaa rauhassa jokaisen lähestymisen, näin paikat ja sain mukauduttua pieneen hyppyyn hyvin. Tästä tulikin heti tunnin ensimmäiset hyvät fiilikset, sillä toisinaan Peran kanssa olen sortunut säätämään liikaa ponnistuspaikkaa, vaikka ruuna osaa kyllä vallan hyvin katsoa sen itse. Oli tosi kiva huomata, että kykenen ylipäänsä oppimaan uutta ja vieläpä soveltamaan oppimaani muidenkin kuin vain sen yhden ratsun kanssa.

Seuraavaksi tulimme esteet 1-2 ja 5 aloittaen vasemmassa laukassa. Ensimmäisen esteen Pera tuli ihan ok, vaikka liikkuikin vähän pitkänä sekä kenotti tuttuun tapaansa turpa oikealla. Opettaja neuvoi lyhentämään Peraa tekemällä oikealla ohjalla pidätteitä. En saanut pyyntöjä ihan läpi, joten kakkosesteellä vasen laukka ei vaihtunut, vaan korjasin sen sitten ravin kautta oikeaksi. Viitoselle tultaessa sain hommaa haltuun, jolloin Pera pääsi esteelle hyvin ja vaihtoi pyynnöstä laukan siinä oikeasta vasemmaksi. Nyt en äkkiseltään muista, kumman laukan Pera vaihtaa helpommin, mutta tämän tunnin perusteella väittäisin sen olevan vaihdon oikeasta vasempaan ainakin minun kanssani. Tämän tehtävän jälkeen hyppäsimme vielä putkeen esteet 1-3. Ykkönen meni ok, mutta kakkoselle tulimme vähän pitkänä. En enää muista, reagoinko vanhaan tapaani eli pyysin Peraa lähtemään kauempaa, mutta joka tapauksessa siihen tulokseen ratsu tuli. Laukka sentään vaihtui siinä nyt vasemmasta oikeaksi, mutta jäin itse vähän hypystä. Kolmoissarja menikin ihan kivasti Peran osalta, mutta itse tuppasin turhaan suoristumaan hypyissä liian nopeasti. Jonnekin oli taas kiire, mutta minne?

Kaisalle kiitos tästä!

Lopuksi tulimme vielä kokonaisen radan noin 60 sentin korkeudessa eli putkeen esteet 1-6. Ykkönen meni muuten hyvin, mutta tuntemattomasta syystä Pera vaihtoi siinä vasemman laukan turhaan oikeaksi. Maltoin kuitenkin rauhassa vaihtaa laukan vasemmaksi ravin kautta. Opettaja muistutti lyhentämään Peraa oikealta, ja minulla jäi työ kesken kakkosesteen tullessa jo vastaan. Niinpä sille tuli vähän kömpelö hyppy läheltä eikä Pera päässyt vaihtamaan laukkaa oikeaksi. Ravin kautta taas siis korjaus. Kolmoissarja meni nyt rauhallisemmin enkä ihan niin kiirehtinyt suoristumaan ylävartalolla. Nelonen meni ihan ok, mutta jostain ihmeen syystä kurvasin sen jälkeen vasemmalle päästäkseni uralle. Ilmeisesti halusin hakea rutkasti tilaa viitoselle, reilusti liioitellen vieläpä. Viitoselle tuli hyvä hyppy, ja laukkakin vaihtui siinä oikeasta vasemmaksi. Kuutoselle eli toiseen suuntaan hypätylle kolmoissarjalle tuli vähän pitkä tie, mutta se ei onneksi haitannut. Hypyissä oli taas vähän kiire suoristautua, mutta muuten radan viimeinen tehtävä meni ihan mukavasti. Loppuun saimme uusia vielä yhden kohdan radasta. Otimme esteen kaksi, sillä halusin saada sille hyvän vaihdon. Lähestyminen ei lopulta onnistunut hyvin, vaan tulimme taas vähän turhan pohjaan. En kuitenkaan puskenut tippaakaan, vaan maltoin odottaa, jolloin vähän töksähtävästä hypystä huolimatta Pera vaihtoi vasemman laukan hypyssä hienosti oikeaksi. Ei ihan sujuvin lopetus tunnille, mutta sentään onnistunut vaihto.



Tunti meni loppujen lopuksi aika mukavasti. Olin erityisen onnellinen siitä, kuinka pääosin maltoin olla tosi rauhassa enkä säheltänyt omiani. Olisin toki saanut ratsastaa Peraa paremmin lyhyeksi ja sitä kautta aktiiviseksi, mutta näillä korkeuksilla pärjäsimme onneksi tälläkin menolla. Ihanaa aina välillä päästä huomaamaan, että oppi on uponnut tähänkin päähän! Tunnin jälkeen tuntuikin, että ehkeivät estekisat Peralla olekaan aivan tuulesta temmattu ajatus. Ei ainakaan, jos maltan jatkossakin olla rauhallinen ja antaa myös Peran tehdä osuutensa.

Videoista kiitos Alekseille!

Voi hyvänen aika!

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli odotetusti esteitä. Ratsukseni sain Jussin, jolle tunti oli päivän ainoa. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja pääaiheena oli jumppasarjan hyppääminen. Yleensä rakastan jumppasarjoja, koska pääsen viilaamaan niillä omaa mukautumistani hevosen hoitaessa oman osuutensa. Tällä kertaa tosin jumppasarja osoittautui melko tuskalliseksi tehtäväksi.

Alkuverryttelyssä Jussi tuntui vähän tönköltä ja hitaalta. Niinpä annoin sen ravailla tovin pidemmällä ohjalla, jotta se saisi vähän rennommin lämmetä etenemään. Hiljalleen Jussi alkoi liikkua paremmin. Jossain vaiheessa muistin, että minun tulisi keskittyä ratsastamaan Jussi kantamaan itsensä edestä eikä painumaan alas. Yritin pistää pohkeeni töihin ja tehdä tarvittaessa kohottavia puolipidätteitä, mutta kunnon onnistuminen jäi puuttumaan. Jussi pääsi pilkkimään päänsä kanssa ja painumaan turhan alas. Seuraavassa hetkessä se olikin jo jännittynyt hirvi. Sellainen kompromissi noiden kahden väliltä jäi puuttumaan. Tajusin sentään jo ratsastaessani, että käsilläni oli oma, levoton elämänsä, jolle en voinut muka mitään.

Ennen kuin siirryimme jumppasarjalle, tulimme toisella pitkällä sivulla ollutta tehtävää molemmista suunnista. Oikeassa kierroksessa tultaessa oli ensin innariväleillä kolme kavalettia, sitten kolmen laukka-askeleen väli ja jälleen innarivälein kolme puomia. Ensimmäinen yritys oikeassa kierroksessa oli rämpimistä, kun Jussin laukka oli liian lyhyttä ja jäimme niin kavaleteilta kuin puomeilta kauas. Toinen kerta meni sujuvasti, kun laukka rullasi hyvin. Kolmannella yrittämällä jäimme ensimmäisestä kavaletista vähän kauemmas, mikä sekoitti rytmin, mutta lopulta Jussi harppoi tehtävän ihan ok. Vasemmasta kierroksesta puomit ylittyivät ok, mutta sitten herpaannuin välissä, ja Jussi jäi arpomaan, miten osua ensimmäiselle kavaletille. Se päätti jättää kolmannen askeleen ottamatta ja yllättäen ei päässyt kavaleteille hyvin. Rämpimällä niistä yli siis. Toisella kierroksella kävi samoin, ja opettaja neuvoi odottamaan rauhassa kolmannen askeleen, jotta Jussi ei lähtisi kaukaa. Kolmas kerta sitten onnistui, kun maltoin olla Jussin tukena, ja tehtävä meni kivasti.

Jumppasarjalla oli ponnistuspuomi, ristikko ja kaksi pystyä, ja väleihin meni yksi laukka-askel. Ensimmäisellä kierroksella tulimme pelkän ristikon pystyjen ollessa puomikasoja. Yritin hakea Jussia siihen laukkaan, jolla aikaisempi tehtävä onnistui, mutta sen sijaan sain Jussin vain pitkäksi. Niinpä askel ei sattunut ponnistuspuomille, ja loput tehtävästä menikin – yllätys, yllätys – rämpien! Saimme tulla tehtävän uudelleen samanlaisena. Nyt askel osui ponnistuspuomille, jolloin ristikko ja ensimmäinen puomikasa ylittyi just ja just hyvin. Sittenpä askel ei enää venynytkään, ja kolmas puomikasa jäi etujalkojen väliin. Seuraavaksi keskimmäinen puomikasa nousi pystyksi toisen pystyn jäädessä vielä puomikasaksi. Ja ei, ei onnistunut vieläkään. Askel ei sopinut alun alkaenkaan, joten ei se siinä kesken kaiken korjaantunut. Ongelma oli opettajan mukaan se, että nyt tulimme liian kovaa ja liian pitkänä. Toinen yritys tuotti sen verran tulosta, että ponnistuspuomi, ristikko ja pysty ylittyivät ihan ok, mutta viimeisenä olleelle puomikasalle Jussi joutui venyttämään kauempaa. Mutta mikä hienoa: sen seurauksena Jussin etupää oli ristilaukassa, mutta se korjasi sen ihan itse lennosta oikeaan laukkaan, jee! Lopuksi viimeinenkin puomikasa nousi pystyksi. Ensimmäisellä kierroksella pääsimme kohtuullisesti tehtävän läpi, mutta ei mitenkään ihanan sulavasti. Eipähän sentään ihan rämpimälläkään menty. Viimeisellä kerralla ponnistuspuomille tuli pieni haparointi, mutta Jussi tsemppasi hienosti ja pääsimme tehtävän kohtuullisesti.



Tunnin jälkeen keljutti niin monia asia. Sanoinkin opettajalle, etteivät omat taitoni riittäneet siihen, että olisin osannut tukea Jussia tarvittaessa. Opettaja yritti lohduttaa sanomalla, että jumppasarja paljastaa hevosen oman hyppytaidon ja -tekniikan eli en olisi saanut ottaa itseeni sitä, että tehtävät menivät niin kuin menivät. Voisin yrittää lievittää pahaa mieltäni ajattelemalla, ettei Jussi tosiaan ole hyppäämisen mestari, mutta syyn vierittäminen hevoselle tuntuu vain selittelyltä. Toki sillä on osansa asiassa, mutta miksi en osannut ratsastaa niin, että Jussi olisi saanut tarvittavaa tukea ja tehtävät olisivat menneet paremmin? Keljutusta varmasti lisäsi se, kun aikaisempi puomi-kavalettitunti oli mennyt niin kivasti. Taisin kuvitella itseni sen seurauksena sellaiseksi superratsastajaksi, ettei paremmasta väliä. Samalla näissä yli-itsetuntohuuruissa jätin ratsastamatta ja tässä tulos. Tunnin fiilis tiivistetysti: voi hyvänen aika! Hassua on silti huomata, että koulutunnit voin mennä ojasta allikkoon enkä nyt niin pahasti niitä murehdi. Mutta auta armias, kun estetunti ei suju. Itsesäälikieriskelyä riittää melkein aina siihen saakka, kunnes seuraava estetunti sujuu paremmin.

Videoista kiitos Alekseille!

Aina vain eteenpäin

Sunnuntaina vuorossa oli Tallinmäen estetunti Jetin ja kolmen muun ratsukon kanssa. Pakkasta oli rapeat -24 astetta, mutta maneesissa tarkeni paremmin. Olisikohan siellä ollut maksimissaan -12. Alkuverryttelyssä teimme siirtymiä, joiden piti olla niin ylös- kuin alaspäin tehtyinä napakoita ja aktiivisia. Alussa Jetti oli vähän hidas ja sen huomio karkasi kaikkiin kyttäiltäviin asioihin. Maltoin ihmeen hyvin vaatia keskittymistä itseeni, ja välillä se onnistui. Siirtymät alas sujuivat, mutta sain muistaa ratsastaa niiden jälkeen heti eteen, muuten meno oli hiippailua. Siirtymät ylös olivat hieman hitaita, mutta paranivat. Laukannostot olivat ehkä toimivimpia siinä mielessä, että laukka nousi pyynnöstä helposti. Tietysti ponnekkuutta olisi voinut olla enemmän, niin kuin liki aina. Hassua, kuinka kirjoitan samoista ongelmista aina uudelleen. Enkö yritä korjata niitä vai viekö niiden korjaaminen yksinkertaisesti vain aikaa?

Verryttelyhypyt otimme oikeassa kierroksessa ristikolle tulemalla sitä aina muutaman kerran ympyrällä ennen kuin kävimme tehtävältä poissa. Muuten meni ok ja oikeakin laukka säilyi läpi hypyn, mutta eteneminen oli ponnetonta. Lisäksi tykkäsin unohtaa kääntää ulkoavuilla, jolloin liirasimme pari kertaa turhan paljon vasemmalle. Ristikko nostettiin pystyksi, jota tultiin edelleen ympyrällä ja siitä jatkettiin toisessa päädyssä olleelle pystylle. Pysty ylittyi edelleen ok samoin kuin toinenkin, mitä nyt sille tuli ensimmäisellä kerralla pieni jarrutus, kun Jetin piti ehtiä tuijottaa estettä ennen hyppyä. Pohkeet ja aktiivisuuden säilyttäminen, olisiko mitään? Verryttelyhypyt vasemmalle otimme jo hypätylle päätypystylle. Hypyt olivat ihan ok, kun laukka rullasi. Tasaisen laukan säilyttäminen vain tahtoi olla aika vaikeaa. Unohdin tarkkailla sitä ja niin olimmekin jo hitaammassa laukassa.

Lämmittelyn jälkeen tulimme muutamia kertoja vasemmassa kierroksessa ristikon, pystyn ja okserin jumppasarjaa, jonka välit olivat yhdeksän metriä eli kaksi askelta Jetin laukalla. Jettiä sai jopa toppuuttaa väleissä, sillä se tahtoi hieman kiihdyttää tehtävälle, joka alkoi sopivasti pelottavan kyttäyskohdan jälkeen. Jetti kuunteli pidätteet välissä, joten jumppasarja meni aika kivasti. Siinä ehdin ajatella omaa mukautumistani ja parantaa hieman myötäystä. Käsi kun tahtoi ensin jäädä liki paikoilleen. Katsekin pysyi mukavasti eteenpäin, ja pohkeetkin olivat kuta kuinkin paikoillaan. Ei ainakaan heilumassa täysin irti. Jumppasarjoissa tykkään just siitä, että siinä ehtii keskittyä hevosen lisäksi enemmän itseenkin. Ratatehtävillä en taas pysty ajattelemaan sekä rataa, hevosta että itseäni yhtä aikaa, mikä näkyy huonompana mukautumisena hyppyihin.

Välinumerona saimme hypätä jumppasarjan keskimmäisen esteen eli pystyn vinosti. Lähestymiset sille onnistuivat ihan hyvin, mutta olisin saanut pitää pohkeet paremmin tuntumalla, sillä Jetti pääsi vähän hyytymään estettä kohti. En tainnut olla itse riittävän varma hevosen hyppäämisestä, ja se tarttui sitten Jettiin. Kieltämättä ensimmäinen lähestyminen tuntui vähän turhan vinolta, vaikka se oli ihan asiallinen vino hyppy. Ei vissiin ole tullut harjoiteltua näitä taas toviin, kun vähän epäilytti. Onneksi Jetti-konkari hoiti homman kotiin, vaikka kuskista ei niin selvää ottanutkaan. 

Seuraavaksi pääsimme kieputtelun makuun, kun tulimme pariin kertaan ratapiirroksen esteet 1-5. Ykkönen ja kakkonen menivät ihan ok eivätkä ne tuntuneet vielä missään. Kakkoselta kolmoselle tuli viisi askelta, joista viimeinen oli tynkä, joten neljä olisi ollut parempi. Neloseste tulikin sitten hurjan nopeasti eteen, mutta Jetti kääntyi ja ylitti esteen ihan kivasti. Viitoselle tultaessa vieressä ollut okseri tuntui vetävän Jettiä puoleensa, mutta sain sen aina lopulta ohjattua oikeaa hyppyä kohti. Tällaista saisi treenata enemmänkin. Ensinnäkin laukanvaihtojen takia ja toiseksi sen, että hevosen saa ohjattua oikealle esteelle, kun reitillä näyttäisi olevan useampikin sopiva hypättävä. Laukathan meillä ei kaikki vaihtuneet puhtaasti, mutta aina jollain laukalla rämmimme kohti seuraavaa hyppyä. Tiet olivat ihan ok, myös haastavimmat kohdat eli kolmoselta neloselle ja neloselta viitoselle.

Lopuksi tulimme esteet A-G. Rata ei mennyt täydellisesti, mutta ei se onneksi kovin kamalaakaan ollut. Korkeus oli maltillinen, pääosin 60-70 senttiä ja olisikohan korkein ollut okseri noin 75-80 sentissä. Esteet A ja B menivät ihan hyvin, ja sain korjattua Jetin vasempaan laukkaan B-esteen jälkeen lennosta. Kolmoissarja C1-C3 meni mukavasti, kun maltoin olla ja antaa Jetin tehdä työt. D:lle tuli hyvä tie, ja nyt pääsimme E:lle neljällä askeleella. Laukka ei vaihtunut siinä oikeaksi, mutta muistaakseni Jetti vaihtoi sen itse tai rämpi sitten ristilaukalla hyvän, tiukan mutkan F-esteelle. Sen jälkeen olimme taas jossain ristilaukassa, mutta Jetti korjasi kavionsa oikeaan järjestykseen ja niin pääsimme vielä viimeisen eli G-esteen yli. Opettaja kysyi vielä, haluaisinko tulla jotain uudelleen. Toivoin jumppasarjaa, mutta pääsin tulemaan esteet A-C3. Jonkin yliratsastuskohtauksen seurauksena sain ottaa kolme lähestymistä A:lle ennen kuin pääsin menemään loput esteet. Ensin puskin Jettiä kohti estettä, jolloin mukautumiseni oli kamala, sitten en ratsastanut ollenkaan enkä taaskaan ollut mukana ja kolmannella kerralla olin suunnilleen asiallisesti, joskin mukautuminen oli edelleen aika onneton. Tämän jälkeen loput radasta meni ihan kivasti, ja hyvin sujuneeseen jumppasarjaan oli kiva päättää tehtävä. Sain tosin tulla vielä yksittäisenä ensimmäisen esteen eli A:n. Opettaja käski odottamaan rauhassa estettä, ja näin yksittäisenä hypättynä maltoin paremmin. Huomasin taas kiireen vaivaavan pahasti, kun koko ajan tuntui siltä, että jotain piti olla tekemässä, vaikka oikeasti hevoselle olisi pitänyt antaa rauha.

Mitä opin tällä kertaa? 1) Anna hevoselle työrauha. Ei auta olla hästäämässä joka hetki, vaan parempi vaikuttaa ajoissa ja antaa sitten hevosen tehdä osuutensa. 2) Muista jatkaa ratsastusta, vaikka hevonen pöllöilisi. Tässä jopa onnistuin tällä kertaa. Parina kertana kesken tehtävän Jetti vähän pöllöili muka säikähtäessään, mutta nyt en säikähtänyt ja alkanut jarrutella, vaan jatkoin hommaa. Jettikin palasi kuulolle paremmin näin kuin paniikkijarrutteluiden jälkeen. 3) Opettele mukautumaan hyppyihin. Tätä en todellakaan ottanut vielä haltuun. Rentous ja rauhallisuus auttavat varmasti. Jännittyneenä ja häseltävänä tahdon vain tarrautua hevoseen mitä omituisemmin kiinni, jolloin mukautuminen on taatusti kamalaa. Niin ja tunnin suurin ilon aihe: ei yhtään ohimenoa tai kieltoa, jihuu!

Kamalan opettavaiset ravilähestymiset

Tiistaina lähdin Kaisan houkuttelemana hyppäämään Helin luo normaalille tunnille. Ratsukoita oli neljä, ja ratsukseni sain ihanasti Pupen. Alkuverryttelyssä menimme taas kaikki askellajit itsenäisesti. Puppe liikkui aika kivasti, kun tajusin olla mukana tekemättä yhtään mitään ylimääräistä. Ravi yllätti tällä kertaa olemalla ratsun puolesta aktiivisin ja helpoin askellaji. Ympyröillä toki vähän tahti hidastui, mutta ei lähellekään siinä määrin kuin pahimmillaan voisi. Laukassa Puppea sai hieman ratsastaa, mutta kyllä se siinäkin eteni kohtuullisesti. Ei niin liitokavioisesti kuin olisi voinut, mutta silti ihan asiallisesti. Verryttelyn aikana opettaja oli kasannut tuleviksi tehtäviksi kolmen esteen innarijumppasarjan sekä kaksi estettä laitettuna loivan kiemurauran kaarelle.

Kaisalle kiitos tästä!

Ensimmäisenä tulimme oikeasta kierroksesta aloittaen kolmeen kertaan miniristikoilla varustettua innarijumppasarjaa ravilähestymisellä. Siitä piti selviytyä koko ajan ravissa pysyen, sillä sen jälkeen jatkettiin ponnistuspuomilla varustetulle pystylle, josta piti saada nousemaan vasen laukka. Sen jälkeen oli tarkoitus päästä jatkamaan vasemmassa laukassa kaarevalla linjalla olleelle toiselle ponnistuspuomilla varustetulle pystylle, jossa laukka piti saada taas oikeaksi. Ravi-innarin ongelmana tahtoi olla löysyys, jolloin Puppe joutui vähän vaikeuksiin askeleen ollessa riittämätön. Itse taas heiluin matkassa epämääräisesti mukana. Ratkaisu olisi ollut tarmokkaampi ravi ja oman kevennyksen säilyttäminen tahdissa mukana. Ravilähestymiset pystyille ponnistuspuomien tuodessa lisävaikeutta olivat kamalia! Kippasin itse aina omia aikojani etukenoon, mikä ei todellakaan auttanut Puppea selviytymään tehtävästä. Emme saaneet kertaakaan ensimmäisellä pystyllä vasenta laukkaa, vaan Puppe ehdotti oikeaa, jos nosti laukkaa ylipäätään. Toisella esteellä sentään saimme oikean laukan nousemaan. Jostain syystä aina juuri esteelle pääsemistä lakkasin ratsastamatta, jolloin Puppekin sammui heti. Pohkeetkaan eivät pysyneet tuntumalla, vaan lepattivat omilla teillään. Ainoa ratkaisuni oli lähteä kenottamaan, ihan kuin se nyt olisi mitään auttanut.

Seuraavaksi tulimme saman tehtävän kokonaan laukassa. Innarijumppasarjalla päästin Pupen kertaalleen pudottamaan raville, kun pohkeet eivät olleet töissä ja toisella kerralla puolestaan jäin niin hypyistä matkassa, että hyppelimme Pupen kanssa täysin eri tahtiin. Molemmilla kerroilla opettaja keskeytti suorituksemme siihen ja pisti aloittamaan tehtävän kokonaan alusta, onneksi. Saimme lopulta korjattua menoa hitusen paremmaksi. Pystyiltä oli nyt napattu ponnistuspuomit pois, jolloin sain ratsastettua niille vähän paremmin. Tietä olisi toki saanut viilata, mutta molemmilla kierroksilla sain Pupen vaihtamaan laukat esteillä toivotusti.

Sitten kierros vaihdettiin vasemmaksi. Nyt innariristikot tultiin laukassa, jonka jälkeen siirryttiin raviin ja tahkottiin ponnistuspuomeilla varustetut pystyt. Innarilla oli vähän samaa ongelmaa kuin aiemmin eli en ratsastanut Puppea napakaksi, ja ristikot ylittyivätkin aika rämpien. Ensimmäisessä ravilähestymisessä pystylle hyydyin ihan täysin, jolloin Puppe seurasi esimerkkinä pudottamalla raviin, hidastamalla kunnolla esteelle ja lopulta nostelemalla kavionsa käynnissä esteestä yli. Minä taas saatoin vain nauraa todella hölmölle mokalleni ja sille, kuinka superkiltti Puppe oli kömpiessään esteen yli, vaikka en kyllä yhtään ollut enää itse menossa. Toisella yrittämällä Puppe epäröi hetken, mutta hyppäsi ja nappasi esteeltä toivotusti oikean laukan. Toiselle pystylle menimme vähintään eriskummallisella tiellä, mutta vaihtuipa laukka silti. Toisella kierroksella innarijumppasarja meni paljon kivemmin kuin kertaakaan aiemmin. Ensimmäinen pysty meni myös ok, mutta tieni toiselle pystylle oli taas ihan kamala. Opettaja ihmetteli ihan aiheellisestä, että mistä ihmeestä minä oikein ratsastan. Koska tie oli aiempaa vielä huonompi, ei laukka nyt vaihtunutkaan, joten korjasin sen ravin kautta. Oma reaktiona mokailuihini oli vain nauraminen. Mikä ihmeen keskittymiskyky? Kolmannella kerralla sain lopulta ratsastettua pystyjen välisen tien kuntoon laukat oikein vaihtuen. Hypyt eivät tosin nyt olleet parhaimpia, mutta korjasinpahan toisen virheen vähemmäksi.

Lopuksi opettaja nosti innarin ristikot pystyiksi ja korotti hieman jo aiemmin olleita pystyjä. Matkaan lähdettiin edelleen vasemmassa kierroksessa. Tulimme tehtävän putkeen kahdesti. Ensimmäisellä kierroksella tuli hyytyminen innarijumppasarjalle, jolloin Puppe vaihtoi laukan turhaan oikeaksi. Sain sen korjattua aika nopeasti, jolloin kahden pystyn kaareva linja meni asiallisesti, ja laukat vaihtuivat myös. Toisella kierroksella sain tsempattua, jolloin innarijumppasarja meni sujuvasti. Ensimmäinen pysty ylittyi myös hyvin, mutta toiselle pääsi tulemaan pieni hyytyminen. Ei onneksi paha, jolloin Puppe hyppäsi senkin hetken mietinnästä huolimatta ja vaihtoi laukankin toivotusti. Viimeinen kerta ei ollut täydellinen vieläkään, mutta olipahan siinä jo enemmän ajatusta kuin varmasti koko tunnin aikana.



Tunnin jälkeen nauratti, kun muistin Kaisan kanssa keskustelleeni menomatkalla siitä, kuinka esteillä on tärkeää yksinkertaisesti edetä. Mihin jäi se toteutus tuosta? Opettajakin ihmetteli loppupalautteessa, että alkutuntini ratsastus oli jotain ihan kummallista. Onneksi, todellakin onneksi meno parani hieman lopussa. Muuten olisi jäänyt melkoisen hölmö olo. Toki olisin voinut korvata kikatteluani keskittymisellä läpi tunnin, mutta ei aina tarvitse ottaa kaikkea ihan niin vakavasti.

Videoista kiitos Alekseille!