Ratsastusta läpi tehtävien

Tiistaina oli Pian estetunti, jolle menin Hempalla. Jaoin tunnin Kaisan kanssa. Tunnilla pääsimme tahkoamaan niin ravipuomeja, lähestymisiä ravissa jumppasarjalle, suoraa linjaa laukassa sekä lävistäjällä olleita kavaletteja.

Teimme aluksi taas yksittäisiä tehtäviä, kunnes ne yhdistyivät yhdeksi radaksi. Summailen sen kulun tällä kertaa. Radalla lähdimme matkaan oikeassa kierroksessa ravissa ja tulimme hyvin loivan S:n mallisesti olleet yhdeksän puomia. Niiden jälkeen matka jatkui puomien ja esteiden suoralle linjalle, jolle lähestyminen tehtiin ravissa. Niiltä jatkettiin toiselle suoralle linjalle, jossa oli puomi, este ja puomi kolmen askeleen välein. Niiden jälkeen tultiin vielä lävistäjällä olleet kolme kavalettia, joiden jälkeen jarrutettiin raviin ja tultiin radan aloittaneet ravipuomit vielä uudelleen. Radalla treenattiin enemmän tekniikkaa, joten korkeudet pysyivät maltillisina, noin 60 sentin tuntumassa.

Kaisalle kiitos tästä!

Radalla raviosuudet olivat kaikista kinkkisimpiä. Alussa olleet ravipuomit olivat aiheuttaneet päänvaivaa läpi tunnin, emmekä Hempan kanssa vieläkään loistaneet niillä. En saanut Hemppaa riittävän lyhyeksi, mutta silti napakaksi saati pohkeita kunnolla läpi, jotta olisin päässyt asettamaan ja taivuttamaan sen tehtävän läpi. Jotenkuten saimme lopulta jumputettua puomit läpi. Ravissa tehty lähestyminen ensimmäiselle suoralle linjalle oli myös kamalan kinkkistä. Se ponnistuspuomi ei auttanut asiaa, minähän tunnetusti kammoksun moisia niiden älyttömän vaikeuden takia. En saanut Hemppaa oikein viriteltyä, jolloin se ei tuntunut tajuavan tehtävän ideaa. Niinpä tulimme aina ensimmäisen puomin ja esteen pahemman kerran puolivaloilla. Sen jälkeen Hemppa suunnilleen heräsi ja selvitti loput tehtävästä vähän paremmin. En kyllä myönnä matkustelleeni, mutta jotain ratsastuksessa olisi pitänyt muuttaa, jotta olisimme päässeet tälle osuudelle napakammin.

Matka jatkui tästä puomin, esteen ja puomin suoralle linjalle, jonka saimme tultua ihan asiallisesti. Aiemmin tunnilla olin saanut haeskella tähän napakampaa laukkaa, mutta nyt se alkoi löytyä jo hyvin. Sinällään välit eivät olleet Hempalle mitenkään pitkiä, mutta tietynlaista pontevuutta ja ajatusta menemisestä suoraan sai olla enemmän. Tästä pääsimme tulemaan vielä kavaletit. Kaarre söi hieman laukkaa, mutta pääsimme silti kavaleteille kohtuullisesti ja ihan asiallisesti niiden yli. Kuten olin aavistellut, oli edessä odottanut ravipuomiosuus vielä vaikeampi kuin alussa. Hemppa olisi mielellään mennyt isompaa ravia, joten sain toppuutella sitä melkoisesti. Samalla yritin muistaa ratsastaa pohkeella, jotta pontevuus säilyisi. Pientä parannusta tälle osuudelle ehkä tuli, mutta olihan se vieläkin sangen kimurantti.

Olipas taas ihanan haastavat tehtävät. Pian tunneissa hyvää on juuri se, että niillä pääsee tosissaan tekemään erilaisia asioita eikä mitään rataa voi vain humputella läpi. Tällä tunnilla tuli ratsastettua aika tavalla, jolloin Hemppakin pysyi kuulolla eikä keksinyt omia viihdenumeroitaan. Aika paljon enemmän olisin silti saanut ratsastaa sitä pontevammaksi ja aktiivisemmaksi, nyt vähän sammahtelimme tehtävillä. Ravitehtävät olivat kerrassaan kamalia, vaan siksipä niitä pitää treenata. Se hyvä puoli niissä on, että laukkaaminen tuntuu ihanalta palkinnolta niiden jälkeen. Tuntiin mahtui hyviä hetkiä, joissa sain näppärän otteen Hempasta, ja homma sujui mukavasti. Sellaisissa hetkissä saa fiilistä siitä, millaista kaiken pitäisi olla, ja se motivoi yrittämään aina uudelleen.

Kiva kerta

Perjantaina kävin ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Treeniaiheeksi suunnittelin pohkeenväistöt jossain muodossa. Muut tunnin tehtävät keksin siinä vaiheessa, kun jo istuin Jetin selässä. Alkuverryttelyn tein tuttuun tapaan eli ravailin ilman suurempia hätäilyjä muutamia kierroksia. Kentällä sattui olemaan mukavasti kolme ravipuomia, joten ylittelin niitä siinä samalla. Jetti oli hieman unessa, jolloin ravipuomit menivät ensin vähän kolistellen. Nohittelin sitä heräämään, mikä onnistui hiljalleen.

Raviverryttelyn jälkeen päätin jatkaa Jetin herättelyä käynnistä tehtyjen laukannostojen avulla. Kuvioksi otin kolmikaarisen kiemurauran, jonka suoristuskohdissa tein siirtymät. Kuvio oli itse asiassa mainio tapa saada Jetti nopeammin laukasta ravin kautta käyntiin uutta nostoa varten. Kaarre lyhensi laukkaa itsestään sen verran, ettei raviaskeleita tullut parhaimmillaan kuin pari ennen kuin olimme jo käynnissä. Näitä siirtymiä saisin kyllä treenata joskus kunnolla ajatuksen kanssa. Siirtymät ylöspäin kun ovat edelleen helpompia, joten niitä haastavampia saisi myös opetella.

Seuraavaksi siirryin pohkeenväistöjen pariin. Tein niitä ravissa uralta keskemmäs ja siitä takaisin. Väistöt vasemmalle lähtivät tänään helposti. Väistöt oikealle tahmailivat hieman enemmän. Huomiota kiinnitin erityisesti omaan istuntaan sekä Jetin suoruuteen. Ei-väistätettävän puolen avuille olikin käyttöä, ettei Jetti päässyt menemään väistöjä lapa edellä. Parhaimmat väistöt tulivat tällä kertaa helpompaan suuntaan eli vasemmalle. Oikeakin parani, mutta jäi vähän nihkeämmäksi silti. Ravin tahti tahtoi päästä hyytymään, mutta loppupuolen väistöissä sekin säilyi hieman paremmin.

Laukkatyöskentelyn aloitin pienellä virkistyksellä eli hyppäämällä kentällä olleen kavaletin pari kertaa molemmista suunnista. Hypyt menivät kivasti, katse pysyi ylhäällä ja ponnistuspaikka oli siten helppo nähdä. Tästä jatkoin laukkatyöskentelyä vielä tovin ympyrällä. Suuntaa vaihdoin lävistäjien kautta laukanvaihtojen kera. Jetin moottori ei aivan käynnistynyt laukkaympyröillä, mutta pari parempaa hetkeä niille mahtui. Oma istuntani tietysti vaikutti asiaan, vaikka yritin ainakin pitää sen keskellä satulaa. Hyvät hetket olivat kuitenkin rentoja ja rauhallisia olematta ponnettomia, joten ne tuntuivat kivoilta. Laukanvaihdot onnistuivat tällä kertaa aika vaivattomasti suunnasta riippumatta.

Loppuun pyörittelin vielä raviympyröitä korjaillen sitä, että Jetti pysyi toivomallani tiellä. Meno alkoi sujua molempiin suuntiin ihan mukavasti, jolloin annoin Jetin vielä venyttää ohjan perässä. Olipa taas ihmeen kiva itsenäinen kerta! Tällaisia on ollut jo muutama putkeen, mikä on tietysti vain mukavaa. Jotenkin tunteihin on aina mahtunut joitain oivalluksia sekä riittävä määrä hyviä hetkiä, jolloin niiden jälkeen on voinut olla hyvillä mielin. Tällaista treenaamisen pitäisikin olla. Täytyy vain pitää tästä vireestä kiinni jatkossakin.

Tuttu ja turvallinen

Sunnuntaina oli lauantain tapaan tuplahevospäivä luvassa, mikä tietysti sopi oikein mainiosti. Päivä alkoi estetunnilla, jolle menin kisoja silmällä pitäen Jetillä. Jäimme vähän muista jälkeen, kun olimme lähdössä tallilta, mutta sain kirittyä ravipätkien avulla muut kiinni. Tämä ilmeisesti herätti Jettiä, jolloin se oli jo alusta alkaen aika kiva.

Maneesille päästyämme pidin saman päättäväisyyden ja aloin ratsastaa kunnon ravia. Tein muutamia siirtymiä sekä temponvaihteluita pitääkseni Jetin hereillä. Jetti oli mukavasti kuulolla ja liikkui hyvin. Yritin olla säätämättä liikaa, etten veisi energiaa sillä pois. Laukassakin Jetti oli mukava. Opettaja hoksautti istumaan myös reippaammassa laukassa suorana sen sijaan, että kippasin etukenoon. Lisähuomautuksena tuli saada Jetti myös lyhyemmässä laukassa olemaan ponteva ja ratsastajan alla. Neuvojen jälkeen sain istuttua suorempana enkä hyökkinyt turhia etukenoon. Samoin ratsastin lyhyemmän laukan huolellisemmin enkä jarruttanut eteenpäinpyrkimystä mummolaukaksi. Verryttelyn jälkeen tulimme vielä muutaman kerran ympyrän molempiin suuntiin viuhkana olleiden ravipuomien yli. Rämmimme vähän Jetin kanssa ennen kuin opettaja muistutti välien olevan lyhyet. Sen jälkeen sain ennakoitua tulevaa paremmin ja ratsastettua Jetin lyhyemmälle askeleelle. Hyvä muistutus oli se, että hevosen herättäminen piti tehdä ajoissa, ei viime tipassa.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa kierroksessa ensin ravipuomit. Niiden jälkeen nostimme laukan ja tulimme puomin, kavaletin ja puomin lävistäjällä olleen linjan. Siitä matka jatkui vielä toisella pääty-ympyrällä olleen kavaletin yli, jonka alla oli kaksi autonrengasta. Ravipuomit osoittautuivat meille hankalaksi, kun yritin edelleen kirmata ne ajattelematta läpi. Rämmimme ensin myös puomi-kavaletti-puomilinjan nolosti, kun laukassa ei ollut pontevuutta. Rengaskavaletin yli sentään pääsimme kerralla ja ongelmitta. Toisella kierroksella meno parani kummasti, kun jopa ratsastin. Opettaja muistutti herättämään Jetin ja olemaan sitten rauhassa. Tuttu neuvo, jonka silti unohdan toisinaan ja jään säätämään ylimääräistä.

Tämän jälkeen tulimme oikeassa laukassa kaarevalla linjalla olleelle kavaletille ja pystylle, josta matka jatkui suoran linjan päässä olleelle toiselle pystylle. Linjojen välit eivät menneet ihan heti nappiin. Väleihin piti pistää neljä askelta, missä onnistuimme, mutta ensimmäisen välin ahtaasti tullen ja toisella hieman kauas jääden. Opettaja ohjeisti tulemaan ensimmäisen välin rauhassa ja tarvittaessa sen jälkeen vähän ratsastamaan eteen. Tämä vinkki auttoi yhdistettynä siihen, että rauhoituin enkä yrittänyt lentää tehtävää läpi. Jetti loikkasi myös ensimmäisen pystyn yli näppärästi, vaikka alla olikin laatikko koristeena. Myönnettäköön, että olin käynyt etukäteen näyttämässä sen sille ihan varmuuden vuoksi vain. Ennen rataa tulimme vielä askeleen sarjan, jossa oli pysty, maapuomi ja ristikko-okseri. Sarjalle saimme venyä, kun hätäännyin ponnistuspaikan katoamisesta, mutta Jetti hoiti osuutensa kunnialla.

Kaisalle kiitos tästä!

Lopuksi tulimme vielä radan pari kertaa. Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa tulemalla ravipuomit. Ne menivät samaan tapaan kuin koko tunnin eli vähän haparoiden. Niiden jälkeen nostimme vasemman laukan ja tulimme puomin, kavaletin ja toisen puomin. Tämä meni ihan mukavasti, kun maltoin olla rauhassa. Seuraavaksi edessä oli ympyrällä ollut rengaskavaletti. Jetti lähti sille vähän kauempaa ja oli esteen jälkeen ristilaukassa. Yritin korjata, mutta seuraava este ehti ensin. Ristilaukka vähän sotki menoa, jolloin haparoimme linjan kavaletilta pystylle. Jetti kuitenkin kiipesi nätisti pystystä yli ja venytti itsensä vielä neljällä askeleella toiselle pystylle. Tämän jälkeen piti siirtyä raville ja tulla ravipuomit. Meillä homma vähän venyi ja jouduimme tekemään ylimääräisen ympyrän ennen kuin osuimme puomeille. Niiltä matka jatkui askeleen sarjalle. Sain taas jonkin paniikkikohtauksen ponnistuspaikasta, mutta Jetti pelasti ja kehuin sitä. Sarjalta matka jatkui vielä rengaskavaletin yli, mikä sujui mukavasti. Toisella kierroksella paransimme odotetusti menoa, kun rauhoituin. Jetin kanssa on parempi olla mieluummin hiljempaa kuin meuhkata ylimääräistä. Se kyllä hoitaa osuutensa, jos kuski ei säädä liikoja, mutta ei toisaalta heittäydy matkustajaksi.

Saimme vielä loppuun uusia kavaletin ja kahden pystyn linjan sekä sarjan. Ohjeeksi tuli olla rento ja antaa Jetin hoitaa osuutensa. Jälleen kerran yksittäisinä tehtävinä homma oli hallussa. Jetti eteni tasaisesti enkä hätiköinyt, jolloin sekä linja että sarja menivät nätisti. Pääsin kehumaan Jettiä kunnolla, sillä se oli koko tunnin ollut luotettava tätikuljetin. Radassa hyvää oli se, että pari 90 sentin estettä eivät huolettaneet, vaan ne meni mukavasti. Kaikista huipuinta tunnilla oli se, ettei jännittänyt! Jetti kulki niin tasaisesti, ettei mikään arveluttanut. Tätä olen kaivannut. Tämä treeni oli siksi enemmän kuin tarpeen.

Kinkkisiä laukanvaihtoyrityksiä

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä, jeij! Toivoin mielessäni jotain tolkkua ja taitavaa hyppääjää, vaikka arvelin saavani jonkin kuvaukseen sopimattoman. Mielessä välähti myös, että olisipa hauska hypätä pitkästä aikaa esimerkiksi Epperillä. Lopulta nimeni löytyi ratsulistalta ilahduttavasti Manun kohdalta. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja pääsimme treenaamaan niin ravipuomeja, ravilähestymisiä ponnistuspuomilla höystettynä kuin laukanvaihtoja lävistäjähypyillä.

Alkuverryttelyssä pääsimme ylittelemään suoralla linjalla kahdessa erässä olleita ravipuomeja. Tarkoitus oli saada ravi säilymään tasaisena läpi tehtävän. Aluksi Manu pääsi hidastamaan puomeille, mutta toistojen myötä alkoi ravata ne aika kivasti. Sain oltua puomeilla itse aika rento, mikä taisi auttaa. Välillä tosin rentouden sijaan unohduin matkustamaan, jolloin Manukin tuntui lössähtävän. Muuten tehtävä sujui aika mukavasti, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla ja ottaa tarvittaessa oikeaan aikaan puolipidätteitä. Laukassa verryttelimme tovin niin uralla kuin ympyröillä ja haimme kevyttä istuntaa kohdilleen. Manu eteni ihan mukavasti, mutta olisin saanut ratsastaa sitä kantamaan itsensä edestä ja olemaan vähän lyhyempi.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa kierroksessa ravissa suoraa linjaa, jossa oli ensin ravipuomit, sitten vähän matkan päässä ponnistuspuomilla varustettu ristikko. Tällä kertaa en ihme kyllä ottanut paineita ponnistuspuomeista, vaikka yleensä annan niiden haitata omaa ratsastustani naurettavan paljon siihen nähden, että niiden pitäisi nimenomaan auttaa. Manu liikkui mukavasti eikä hätäillyt, jolloin saimme tultua tehtävän kolmeen kertaan kivan tasaisesti. Mukauduin pieneen hyppyyn sopivasti eikä missään ollut ongelmaa. Neljännellä kierroksella taisin vähän ajatella Manun menevät autopilotilla, jolloin se pääsi vähän valumaan pitkäksi eikä osunut ponnistuspuomille niin hyvin. Tuloksena oli vähän tönkömpi hyppy, jossa Manu valitsi vasemman laukan sijasta oikean. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, kuinka hyvin muut kerrat menivät. Tämän jälkeen tulimme yksittäistä estettä lävistäjällä oikeassa laukassa. Kahdella ensimmäisellä kierroksella se oli ristikko, kunnes kolmannelle kierrokselle se nostettiin pystyksi. Lähestymiset olivat ihan ok, ja Manu liikkui hyvin, mutta yhtään vaihtoa hypyssä emme saaneet tehtyä. Sorruin lopussa kokeilemaan ylijohtamistakin, mutta sekään ei auttanut. Manu ei ole laukanvaihtoautomaatti edes hypyissä, mutta asia jäi siitä huolimatta kaivelemaan.

Viimeisenä tehtävänä tulimme kahta lävistäjäestettä kahdeksikolla aloittaen vasemmasta laukasta. Alussa tehtävässä oli ponnistuspuomit apuna, kunnes lopuksi ne otettiin pois. Tehtävän aikana saimme kerran puolivahingossa vaihdettua vasemman laukan oikeaksi hypyssä, kun sain ponnistuspaikkapaniikin ja törkkäsin Manua hyppäämään kauempaa. Ruunareppanalla menivät pasmat sekaisin, ja se pisteli jalkansa ponnistuspuomille miten sattuu, ja laukka vaihtui hypyssä aika vahingossa. Manu ei tykännyt tyrkkäyksestäni yhtään ja kiihdytti vähän esteen jälkeen. Sittenpä opettaja ohjasikin meidät ympyrälle hakemaan laukkaa lyhyemmäksi. Jäin pidättämään liikaa ohjalla, jolloin Manu pudotti raville. Taas jouduimme sakkoympyrälle, jonka aikana sain oikean laukan nostettua takaisin. Toisella kerralla laukka vaihtui sujuvasti ensimmäisessä hypyssä vasemmasta oikeaksi ilman sen suurempaa säätöä. Oikeaa laukkaa emme harmillisesti saaneet vaihdettua tehtävän aikana kertaakaan hypyssä vasemmaksi, vaan se piti korjata aina ravin kautta.



Loppuraveissa Manu oli taas hetken sitä mieltä, että ravissa kuuluu kipittää vauhdilla ennen kuin sain sen uskomaan, että rauhallisempikin meno käy hyvin. Manulla oli kyllä kiva hypätä, vaikka vaihtumattomat laukat jäivätkin kaivelemaan. Muuten se oli mukavan tolkku ja tasainen, ja sen kanssa sain keskittyä miettimään hyvin omaa menoani. Tunnin onnistumiset olivat ehdottomasti ravilähestymiset ponnistuspuomilla varustettuna, sillä yleensä olen häseltänyt ne ihan höpöiksi. Manu tuntui hanskaavan oman osuutensa niin hyvin, ettei minun tarvinnut alkaa huolehtia mistään ylimääräisestä. Tuumasinkin opettajalle tunnin päätteeksi, että mieluusti hyppäisin Manulla toistekin. Onhan se tallin ratsuista osaavimpien hyppääjien joukossa, joten sillä treenaisi mielellään. Siihen on tosin moni muukin tietysti mieltynyt, mutta enköhän taas joskus pääse sillä uudelleen hyppäämään.

Videoista kiitos Alekseille!

Vaihtuako vaiko eikö vaihtua?

Viikon toisella vakiotunnillani eli perjantain pienryhmätunnilla oli yllättäen puomeja. Hihkuin tyytyväisyydestä, sillä viime puomitunnista tuntui olevan muka hurjan kauan. Kun vielä sain ratsukseni Loren, olivat palikat mukavasti kohdillaan. Karsinassa Lore käyttäytyi ihmeen asiallisesti, kun kaverini ensin kävi heppakuiskailemassa sen. Näemmä Lore vaatii riittävää rauhallisuutta, jolloin se tietää, mitä tapahtuu ja ehtii mielessään hyväksyä sen. Täytyy itsekin muistaa jatkossa olla rauhallisempi sen kanssa karsinassa eikä heittäytyä äkäilemään kilpaa.

Alkuverryttely mentiin käynnissä ja ravissa itsenäisesti, opettaja hoksautti vain tarkistamaan, että hevoset kääntyvät hyvin ulkoavuilla. Lore kulki mukavasti itse ja tuntui myös kääntyvän sangen helposti. Käynnissä kokeilin muutamia takaosakäännöksiä ja ravissa käännöksiä valtamerilaivan kaltaisesti eli koko hevosta kerralla kääntäen. Lore oli hyvin kuulolla ja kääntyi hyvin. Varsinaisia puolieroja en huomannut, mutta asetuksia testaillessa meno vasemmalle oli hankalampaa, ja Lore yritti vähän puskea silloin sisälle. Koetin hakea sisäpohjetta paremmin läpi, mutta olin vähän omissa maailmoissani ja yritelmät olivat vähän puolinaisia.

Tunnin puomikuvio näytti suunnilleen tältä. Puomit olivat lävistäjillä, ja ensiksi niitä tultiin ravissa. Opettaja muistutti säilyttämään hyvän tahdin ja huolehtimaan hyvästä tiestä. Loren kanssa tehtävä oli sangen helppo. Vain pari kertaa sattui askel vähän hassusti tai kavio kopsahti puomiin, mutta muutoin Lore eteni tasaisen tahdikkaasti ylittäen puomit suoraan ja vaivattomasti. Kuten opettajakin tuumasi, ei menossamme oikein ollut huomauttamista. Oli ihanan helppoa, kun itsekin muistin rentoutua kyydissä enkä jäänyt varmistelemaan turhaan.

Laukkatehtävässä lävistäjillä olleet viimeiset puomit nousivat pieniksi kavaleteiksi, joiden avulla yritimme saada laukkoja vaihtumaan. Tulimme ensin puomeja erikseen sekä oikeassa että vasemmassa laukassa ja lopulta ihan kahdeksikkona. Lore suosii vasenta laukkaa, joten sen saaminen oikeasta laukasta onnistui aluksi kohtalaisesti. Opettaja hoksautti pikaisen johtamisen sijaan muistamaan johtaa rauhallisemmin. Oikeaan laukkaan vaihtaminen vasemmasta laukasta ei sitten ottanutkaan onnistuakseen. Kerta toisen jälkeen Lore piti sinnikkäästi vasemman laukan, ja jouduin korjaamaan sen ravin kautta. Muutamia kertoja sain Loren odottamaan ja kuulolle mukavasti samoin kuin johtaminen tuntui sujuvalta, mutta niin vain laukka jäi vaihtumatta. Tehtävää vaihdettiin, vaikka emme saaneet onnistumisia toiseen suuntaan. Välikäynneissä ehdin huomata, että vasemmalle valuva istuntani varmasti vaikeutti asiaa ja päätin yrittää tehdä siihen jotain muutosta.

Lopuksi tulimme siis vielä molempia puomilävistäjiä kahdeksikolla. Aluksi meno takkusi jopa oikean laukan vaihtamisessa vasemmaksi eikä onnistumisia juuri tullut. Yritin kyllä miettiä hivuttavani painoa ajoissa hieman uuden laukan suuntaan, mutta ilmeisesti se jäi sitten enemmän ajatukseksi. Lopulta opettaja kehotti kokeilemaan sitä, että ensimmäiset puomit ylitetään rauhallisesti ja niiden jälkeen hevosta kannustetaan eteenpäin. Tämä auttoikin kuin taikaiskusta, ja loppuun saimme onnistuneesti kolmesti putkeen laukat vaihtumaan sekä oikeasta vasempaan että vasemmasta oikeaan. Olin hurjan tyytyväinen Loreen, joka teki pyydetysti heti, kun vain sain sen sille selvästi sanottua. Oli myös jälleen kiva huomata, kuinka hyvin säädeltävissä Loren laukka on. Jään yleensä humputtamaan sitä samaa laukkaa, kun luulen, ettei siihen muka voi vaikuttaa. Nyt kuitenkin huomasin taas, kuinka hienosti Lore myös lyhentää samoin kuin pidentää laukkaa. Tästä on hurjasti hyötyä estetunneilla, kunhan vain muistan sen olemassaolon silloinkin.

Tunti oli mukava lopettaa onnistumiseen. Tykkäsin tehtävästä todella paljon, vaikka se ei tosiaan ihan putkeen mennytkään. Tehtävä oli mukavan yksinkertainen, ja siinä oli riittävästi aikaa valmistautua pyytämään hevosta tekemään jotain. Lore kulki myös sangen mukavasti ja oli kuulolla, jolloin sitä oli ilo ratsastaa. Kenties tunti olisi mennyt hitusen sujuvammin, jos olisin alkuverryttelyssä malttanut ratsastaa pohkeet paremmin läpi, mutta turhapa sitä on enää murehtia. Seuraavalla kerralla meillä onkin esteitä, ja opettaja sanoi laittavansa meille mahdollisuuksien mukaan samat ratsut kuin nyt. On mukava päästä hyppäämään samalla hevosella, jonka kanssa on jo vähän harjoittelut tulevaa puomien avulla.

Videoista kiitos Noralle!

Treenailua puomeilla

Kouluvääntö ei innostanut vieläkään, joten eilisen tunnin innoittamana päätin tahkota Veronan kanssa puomeja. Ensimmäisenä menimme ravipuomeja toiveena saada hevosta nostelemaan jalkojaan sen sijaan, että se laahaa niitä mukanaan. Alussa Verona kopsautteli kavioitaan puomeihin, mutta aika nopeasti se alkoi huomata tehtävän jujun. Kaviot alkoivat nousta, ja tamma ravasi aika tahdikkaasti puomien yli.

Yritin itse puomeilla miettiä, mitä eilen saatu kommentti kevennyksestäni olisi voinut tarkoittaa. En keksinyt ratkaisua, mutta koetin antaa puomeilla hevoselle työrauhan ja olla sopivan kevyt kädellä. Hiljalleen Verona myös alkoi innostua tehtävästä, sillä puomisuoran häämöttäessä edessä se alkoi ravata vähän reippaammin. Oli kiva päästä testaamaan myös pidätteitä ja yllätykseni ne menivät ihan hyvin läpi.

Kun kaviot olivat alkaneet nousta, lisäsin ravikuvioon pysähdykset puomien jälkeen. Alussa piti pari kertaa neuvotella, että pysähdytäänkö vai ei. Ilmeisesti sain vakuuteltua hevosen, sillä muutaman kerran jälkeen pysähdyksetkin sujuivat ihan hyvin. Tamma myös malttoi seisoa paikoillaan jopa kehumisen ajan, kunhan olin kerrannut sille, ettei taputtelu tai rapsuttelu tarkoittaneet liikkeelle lähtemistä. Huomasin kuitenkin itse nytkähtäväni pysähdyksissä eteen, mikä varmasti alussa hämäsi tammaa.

Seuraavaksi vaihdoin kuviosta pysähtymiset laukannostoihin. Yritin puomien jälkeen ottaa aina tasapainottavan puolipidätteen, jotta laukannostot eivät olisi turhan kiireisiä. Omasta mielestäni nostot olivat ihan ok, mutta todennäköisesti keltä opettajalta tahansa olisi tullut noottia, että kiireisiä ovat. Verona kuitenkin nosti laukan pyynnöstä hyvin eikä lähtenyt kaahaamaan. Laukassa pyöräytin aina pääty-ympyrän, jonka jälkeen siirryin raviin.

Lopuksi päätin testailla vielä, saisinko laukkaa pysymään tasaisena kahden puomin välissä. Taisin yrittää saada puomien väliin noin 21 metriä, johon laskeskelin viiden laukka-askeleen sopivan. Oli väli oikeanmittainen tai ei, niin viidellä mentynä se toimi ihan mainiosti. Tässä tehtävässä tosin Verona halusi jo vähän alkaa ottaa kierroksia, joten välillä väli kävi ahtaaksi ja puomit jäivät hevosen jalkojen väliin. Yritin hillitä hevosen ennakointia menemällä käyntiä ja väistöjä ennen uutta laukkaa. Myös mahdollisimman myöhään nostettu laukka auttoi siinä, että väli päästiin tasaisella ja hallitulla viidellä askeleella. Kun tamma taas yritti laukassa lähteä kaasuttelemaan, pyöräyttelin muutamat pääty-ympyrät ennen puomeja. Nämä auttoivat mukavasti, ja tamma malttoi palata taas normaaliin laukkaan.

Loppuravissa ja -käynnissä haeskelin tammaa vähän pyöreämmäksi. Ulko-ohjan ja sisäpohkeen hetkittäisellä yhteistyöllä sainkin Veronaa pyöristymään, mutta välillä tamma tahtoi vajota liiankin alas. Niinä hetkinä pyysin pohkeilla hevosta eteen ja puolipidätteillä nostin päätä taas vähän ylemmäs. Loppuun saatiinkin pieni hetki letkeän rentoa ravia. Miksihän en aiemmin ole tajunnut treenailla Veronan kanssa puomeilla? Tammakin tuntui tykkäävän hommasta, kun se aina reippaasti lähti suuntaamaan puomeja kohti. Jatkossa voisi myös miettiä, jos nostelisi puomien toiset päät ilmaan, jotta tamma pääsisi kunnolla nostelemaan koipiaan. Sitten kun vielä saisi mentyä noita puomivälejä laukkaa säädellen. Olisi mukava kokeilla, kuinka lyhyeen tai pitkään laukkaan tämän hevosen mahdollisesti saa. Enää siis tarvitsi vain kyetä hallitsemaan oma istunta ja avut, niin eiköhän tämäkin tavoite toteutuisi.

Tympeää turhautumista

Toiseksi viimeinen kerta Virpitalleilla hurahti Herta-tamman kanssa. Pollen lempinimi on aika villisti heitettynä Hertta. Olen mennyt tammalla kerran 45 minuuttia humputtelua työpaikan virkistyspäivässä, mutta en näemmä ole kirjannut sitä kertaa muistiin. Kuvittelin kuitenkin tykänneeni tammasta, ja sen olleen ihan kiva. Tallin sivuilla tästä 8-vuotiaasta torinhevostammasta sanotaan sen verran, että koulupuolella se taitaa helpon A:n ja esteradalla metrin sekä on kiltti ja kaiken tasoisille sopiva. Lisäksi tämä noin 160-senttinen tamma on maastovarma ja innokas hyppääjä.

Tunnin treeninä oli puomikoulua. Ensimmäisenä tehtävänä oli oikeassa kierroksessa tehdä toiselle pitkälle sivulle avotaivutusta käynnissä, siirtyä sen jälkeen raviin, pyöräyttää pääty-ympyrä, tulla toisen pitkän sivun ravipuomit, vaihtaa käyntiin, tehdä ympyrä ja ottaa homma alusta. Alkuverkassa yritin muistaa sisäpohkeen ja ulko-ohjan, mutta vaikka miten niitä koetin käyttää, jäkitti Hertta pää pystyssä menemään. Sisäpohkeesta sain kyllä tamman menemään sivulle, mutta mitä ilmeisemmin ulkoapuni eivät sitten olleet vastaanottamassa tammaa, vaan se saattoi huoletta luiskahtaa karkuun. Ennen kuin sain mitään kunnon otetta hevoseen, pitikin aloittaa jo ensimmäinen tehtävä.

Avotaivutus meni alussa melkoisen mäntyyn. Sain pollen kaulan kyllä mutkalle, mutta peileistä vahdittuna mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan. Miksipä olisi, kun en osannut käyttää kumpaakaan pohjetta. Muutaman kierroksen jälkeen sain aina hetkittäin peilien mukaan tammaa suunnilleen avotaivutukseen, mutta siinä ei kyllä ollut tasaista hetkeä tai helppoutta tippaakaan. Melkoista vääntämistä oli. Enkä sitten keksinyt, miten olisin saanut hevosen rentoutumaan ja jatkamaan avoja, kunnes olisin pyytänyt muuta. Opettaja ohjeisti pyöräyttämään voltin tarvittaessa, jos hevonen alkaisi vastustella liikaa. Näitäkin yritin, mutta ei niistä kauhean suurta apua ollut.

Ravipuomit menivät minusta ihan ok, mutta opettajalta sateli kommenttia, että kevensin liian taakse ja jotenkin liian syvälle. En oikein tajunnut, mitä puomeilla haettiin, joten koetin sitten kehitellä jotain kevyempää kevennystä. Tuloksena taisi olla vähän etukenossa könöttänyt kuski. Hertta meni puomeja aluksi vähän hyytyen ja sitten innostuen. Kuten avotaivutuksessa, puuttui tästäkin suorituksesta tasaisuus. Yritin ottaa puolipidätteitä, mutta ne eivät sitten menneet perille. Välillä piti melkoisesti neuvotella tamman kanssa, kumpi vie ja kumpi ei. Enkä vieläkään käsittänyt, mikä avuissani oli niin kerta kaikkisen pielessä.

Suuntaa vaihdettaessa tahkottiin edelleen puomit, mutta toiselle pitkälle sivulle kokeiltiin avotaivutusta ravissa. Tästä ei tarvitsekaan oikeastaan kirjoittaa mitään muuta kuin että ehei, ei, ei sitten yhtään. Tamma kipitti menemään, pidätteeni eivät menneet läpi ja tuloksena oli aika turhautunut kuski ja avotaivutuksesta valovuosien päässä ollut hevonen kaula mutkalla. Tunnilla oli kahdeksan ratsukkoa, joten sekä tila että opettajan huomioaika tahtoi kutistua. En muista saaneeni ravissa tehtyyn avotaivutukseen mitään apua, joten häselsin sitten miten sattuu. Olisi pitänyt yrittää kasata keskittymisen rippeet ja pyytää apua, mutta olin jo ehtinyt vaihtaa asenteeni tympeän turhautumisen vaihteelle.

Seuraavaksi ravipuomien jälkeen otettiin hevonen takaisin kuulolle hyvällä puolipidätteellä, nostettiin laukka ja pyöräytettiin pääty-ympyrä. Hertalla laukat nousi ihan ok, mutta opettajalta tuli noottia liiasta kiireestä. En siis malttanut valmistella nostoa kunnolla eivätkä puolipidätteeni menneet vieläkään kauhean tehokkaasti läpi. Taisin saada ehkä yhden jokseenkin hallitun noston, mutta kaikki muut kerrat menin sillä hoplaa-meiningillä. Ei hyvä. Laukassa Hertta tahtoi vähän joko luikahtaa ulos tai valua sisälle, joten pohkeilleni olisi ollut hommaa. Harmikseni ne eivät vain innostuneet tehtävänannosta.

Loppuun otettiin vielä ensin askeleen säätöä. Hevonen piti saada mahdollisimmaan lyhyeen raviin, josta sitten nostettiin laukka. Laukassa puolestaan mentiin aluksi normaalisti, kunnes sitäkin piti saada lyhennetyksi. Jo ravissa lyhentäminen tuntui vaikealta enkä oikein osannut saada apujani läpi. Tuloksena oli tietenkin se, että laukassa ei ollut toivoakaan mistään lyhentämisestä. Pari hassua yritystäni johti siihen, että Hertta pudotti raville. Loppuaika menikin vähän kaahottaessa ja onnettomissa hidastusyrityksissä. Tässä vaiheessa olin lyönyt hanskat tiskiin ja nakannut pyyhkeen kehään ja ties mitä muuta, joten ryhdyin vain matkustajaksi. En yksinkertaisesti tajunnut, miten tätä hevosta olisi pitänyt ratsastaa enkä sitten pöljyyksissäni murehtinut asiaa opettajalle ollenkaan.

Hertta jäi sitten tämän tunnin perusteella mysteeriksi. Sain pari hassua pätkää, joissa tamma vähän pyöristyi, mutta missään vaiheessa se ei kuitenkaan antanut kunnolla periksi. Pääosan tunnista se meni aika etupainoisena ja muutaman kerran kävi keikahtamassa kuolaimen alla. Valtaosan ajasta se kuitenkin meni pää ylhäällä. Yritin pohkeilla saada etupäätä keveämmäksi, mutta sitten tamma alkoi vain kipittää. Kun taas yritin ottaa pidätteitä, se jäkitti vähän vastaan ja heittäytyi raskaaksi. Ilmeisesti kaivoin jälleen esiin yhden lukuisista ongelmistani: käteni on liian raskas ja pohkeeni armottoman hitaat. Tunnista jäikin sitten melkoisen tympeä fiilis oman itsekurin puutteesta. Ei pitäisi antaa periksi, mutta joskus ei vain jaksa yrittää enempää.