Tuttu ja turvallinen

Sunnuntaina oli lauantain tapaan tuplahevospäivä luvassa, mikä tietysti sopi oikein mainiosti. Päivä alkoi estetunnilla, jolle menin kisoja silmällä pitäen Jetillä. Jäimme vähän muista jälkeen, kun olimme lähdössä tallilta, mutta sain kirittyä ravipätkien avulla muut kiinni. Tämä ilmeisesti herätti Jettiä, jolloin se oli jo alusta alkaen aika kiva.

Maneesille päästyämme pidin saman päättäväisyyden ja aloin ratsastaa kunnon ravia. Tein muutamia siirtymiä sekä temponvaihteluita pitääkseni Jetin hereillä. Jetti oli mukavasti kuulolla ja liikkui hyvin. Yritin olla säätämättä liikaa, etten veisi energiaa sillä pois. Laukassakin Jetti oli mukava. Opettaja hoksautti istumaan myös reippaammassa laukassa suorana sen sijaan, että kippasin etukenoon. Lisähuomautuksena tuli saada Jetti myös lyhyemmässä laukassa olemaan ponteva ja ratsastajan alla. Neuvojen jälkeen sain istuttua suorempana enkä hyökkinyt turhia etukenoon. Samoin ratsastin lyhyemmän laukan huolellisemmin enkä jarruttanut eteenpäinpyrkimystä mummolaukaksi. Verryttelyn jälkeen tulimme vielä muutaman kerran ympyrän molempiin suuntiin viuhkana olleiden ravipuomien yli. Rämmimme vähän Jetin kanssa ennen kuin opettaja muistutti välien olevan lyhyet. Sen jälkeen sain ennakoitua tulevaa paremmin ja ratsastettua Jetin lyhyemmälle askeleelle. Hyvä muistutus oli se, että hevosen herättäminen piti tehdä ajoissa, ei viime tipassa.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa kierroksessa ensin ravipuomit. Niiden jälkeen nostimme laukan ja tulimme puomin, kavaletin ja puomin lävistäjällä olleen linjan. Siitä matka jatkui vielä toisella pääty-ympyrällä olleen kavaletin yli, jonka alla oli kaksi autonrengasta. Ravipuomit osoittautuivat meille hankalaksi, kun yritin edelleen kirmata ne ajattelematta läpi. Rämmimme ensin myös puomi-kavaletti-puomilinjan nolosti, kun laukassa ei ollut pontevuutta. Rengaskavaletin yli sentään pääsimme kerralla ja ongelmitta. Toisella kierroksella meno parani kummasti, kun jopa ratsastin. Opettaja muistutti herättämään Jetin ja olemaan sitten rauhassa. Tuttu neuvo, jonka silti unohdan toisinaan ja jään säätämään ylimääräistä.

Tämän jälkeen tulimme oikeassa laukassa kaarevalla linjalla olleelle kavaletille ja pystylle, josta matka jatkui suoran linjan päässä olleelle toiselle pystylle. Linjojen välit eivät menneet ihan heti nappiin. Väleihin piti pistää neljä askelta, missä onnistuimme, mutta ensimmäisen välin ahtaasti tullen ja toisella hieman kauas jääden. Opettaja ohjeisti tulemaan ensimmäisen välin rauhassa ja tarvittaessa sen jälkeen vähän ratsastamaan eteen. Tämä vinkki auttoi yhdistettynä siihen, että rauhoituin enkä yrittänyt lentää tehtävää läpi. Jetti loikkasi myös ensimmäisen pystyn yli näppärästi, vaikka alla olikin laatikko koristeena. Myönnettäköön, että olin käynyt etukäteen näyttämässä sen sille ihan varmuuden vuoksi vain. Ennen rataa tulimme vielä askeleen sarjan, jossa oli pysty, maapuomi ja ristikko-okseri. Sarjalle saimme venyä, kun hätäännyin ponnistuspaikan katoamisesta, mutta Jetti hoiti osuutensa kunnialla.

Kaisalle kiitos tästä!

Lopuksi tulimme vielä radan pari kertaa. Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa tulemalla ravipuomit. Ne menivät samaan tapaan kuin koko tunnin eli vähän haparoiden. Niiden jälkeen nostimme vasemman laukan ja tulimme puomin, kavaletin ja toisen puomin. Tämä meni ihan mukavasti, kun maltoin olla rauhassa. Seuraavaksi edessä oli ympyrällä ollut rengaskavaletti. Jetti lähti sille vähän kauempaa ja oli esteen jälkeen ristilaukassa. Yritin korjata, mutta seuraava este ehti ensin. Ristilaukka vähän sotki menoa, jolloin haparoimme linjan kavaletilta pystylle. Jetti kuitenkin kiipesi nätisti pystystä yli ja venytti itsensä vielä neljällä askeleella toiselle pystylle. Tämän jälkeen piti siirtyä raville ja tulla ravipuomit. Meillä homma vähän venyi ja jouduimme tekemään ylimääräisen ympyrän ennen kuin osuimme puomeille. Niiltä matka jatkui askeleen sarjalle. Sain taas jonkin paniikkikohtauksen ponnistuspaikasta, mutta Jetti pelasti ja kehuin sitä. Sarjalta matka jatkui vielä rengaskavaletin yli, mikä sujui mukavasti. Toisella kierroksella paransimme odotetusti menoa, kun rauhoituin. Jetin kanssa on parempi olla mieluummin hiljempaa kuin meuhkata ylimääräistä. Se kyllä hoitaa osuutensa, jos kuski ei säädä liikoja, mutta ei toisaalta heittäydy matkustajaksi.

Saimme vielä loppuun uusia kavaletin ja kahden pystyn linjan sekä sarjan. Ohjeeksi tuli olla rento ja antaa Jetin hoitaa osuutensa. Jälleen kerran yksittäisinä tehtävinä homma oli hallussa. Jetti eteni tasaisesti enkä hätiköinyt, jolloin sekä linja että sarja menivät nätisti. Pääsin kehumaan Jettiä kunnolla, sillä se oli koko tunnin ollut luotettava tätikuljetin. Radassa hyvää oli se, että pari 90 sentin estettä eivät huolettaneet, vaan ne meni mukavasti. Kaikista huipuinta tunnilla oli se, ettei jännittänyt! Jetti kulki niin tasaisesti, ettei mikään arveluttanut. Tätä olen kaivannut. Tämä treeni oli siksi enemmän kuin tarpeen.

Neiti negatiivinen ja ruuna rauhallinen

Tiivis talliviikonloppu Tallinmäellä huipentui sunnuntain estetuntiin. Ryhmässämme oli viisi ratsukkoa. Pohdin etukäteen tunnin sujumista, kun Jetti oli päässyt parina päivänä olemaan tavallista tahmeampi. Samalla mietin, miten saisin sovitettua kahden päivän istuntakurssin anteja estetunnille. Aika paljon oli siis mielen päällä ennen kuin treenit olivat alkaneetkaan.

Maneesille käppäily hoiti alkukäyntien roolin. Maneesille päästyäni aloin työstää ravia. Samalla yritin korjata istuntaani  istuntakurssin oppien mukaisesti. Jetti nihkeili edelleen, joten turvauduin siirtymiin. Ne auttoivat hieman, kun samalla pyrin istumaan paremmin. Erityisesti kiinnitin huomiotani satulan keskellä pysymiseen. Hankalaahan se oli enkä ihan löytänyt palikoita, mutta sentään yritin. Laukassa opettaja pisti meidät tekemään pieniä temponvaihteluita. Alkunahkeuden jälkeen sain Jetistä hieman parempaa laukkaa irti, mutta lyhyempi ja napakampi laukka jäi vaiheeseen. Laukassakin pyrin muistamaan istunnan korjaamista, mutta paitsioonhan se tahtoi vielä jäädä. Parempi kuitenkin pari yritystä kuin ei mitään.  Ennen loppuun hypättyä rataa tulimme yksittäisiä tehtäviä, jotka sisälsivät suoria ja kaarevia linjoja. Koska ne olivat mukana myös radalla, kertaan vain sen sujumisen.

Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa. Katsomopäätyyn ilmestyneet ihmiset olivat Jetistä kyttäyksen arvoinen asia. Niinpä tulimme ykkösenä olleelle kavaletti-innarille melkoisesti oikoen. Ne ylittyivät aika kömpien, mutta matka jatkui. Tie kakkosokserille oli ihan ok, ja laukka sujui kohtalaisesti. Hypyn jälkeen sain vaihtaa Jetin lennosta oikeaan laukkaan. Kolmantena ollut lävistäjäkavaletti meni ihan ok, mutta tie neloselle oli kamala. En saanut oikaistua Jettiä suoraksi, vaan tulimme esteelle vinosti. Katsomopäädyn ihmiset saivat Jetin edelleen puskemaan karkuun, mutta onneksi sain sen tuotua askeleen sarjan a-osalle riittävän suorana. Viitosen a-osa ylittyi ok, ja rohkaisin Jettiä välissä hieman. B-osa meni sen ansiosta kivasti. Kuutoselle tulimme ihan asiallisesti. Tie seiskana olleille kavaletti-innareille kärsi hieman, kun päästin Jetin valumaan oikealle. Katsomopäädyssä liirailimme taas, jolloin kasille tuli hyytyminen ja huono tie. Pääsimme esteestä kuitenkin yli, mutta radan viimeiselle esteelle eli ysille tulimme yhdellä ylimääräisellä askeleella eli viidellä. Neljä olisi ollut passelimpi. Saimme uusia vielä omana tehtävänään esteet 8–9. Yksittäisenä sain ne onnistumaan, jolloin Jetti tuli suoran linja toivotusti neljällä askeleella.

Kaikkien tehtävien ja vielä radankin jälkeen oli aika apea fiilis. En saanut Jettiä liikkumaan kunnolla eikä huumorintajuni ollut mukana. Opettaja totesi menomme näyttäneen ihan asialliselta, vaikka minusta oli nähnyt ja puhinastani kuullut, etten ollut menoon yhtään tyytyväinen. Hän lisäsi myös, että ainahan parannettavaa löytyy, mutta ei menomme ollut sieltä kamalimmasta päästä. Hän totesi samalla, että taidan keskittyä huomaamaan useimmiten ne huonot hetket ja keskittymään niihin. Olen tämän tiedostanut, mutta oli kyllä herättävää kuulla se toisen suusta. En ole ehkä tajunnutkaan, kuinka näkyvästi ja elämöiden sen teenkään.

Tässä asiassa minun on kyllä tehtävä muutos. Fakta on se, ettei aina voi mennä putkeen, vaan välillä menee penkin alle, päin mäntyä ja ihan päin prinkkalaa. Toinen fakta taasen on se, että liki jokaisessa kerrassa on ainakin yksi hyvä juttu. Minun on vain opeteltava huomaamaan se ja keskittymään siihen ainaisen angstaamisen sijasta. Tässäpä seuraavaksi sitten ne positiiviset huomiot tästä tunnista: 1) menimme jokaisesta esteestä kerralla yli ilman ajatustakaan muusta, 2) sain tehtyä välillä pieniä korjauksia, joihin Jetti reagoi toivotusti ja 3) muistin ajatella välillä istuntaani ja opetella korjaamaan sitä. Ainakin kolme asiaa tälläkin kertaa meni kivasti. Eli tunti ei millään voinut mennä täysin penkin alle, vaikka fiilikset olivatkin paikoin aika synkeät. Treeneissä harjoitellaan paremmiksi, joten siellä ei tarvitse olla täydellinen. Minun on kyllä aika luopua neiti negatiivisuuden viitasta ja yrittää olla välillä vähän aurinkoisempi tapaus.

Teknisen tehtävän työstöä

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä viiden ratsukon voimin. Mielessäni toivoin ratsuksi jotain omalla moottorilla varustettua, ja pollearpajaisten tulos osui Manuun. Jäin silti haikailemaan muiden ratsujen perään, sillä Manun kanssa en oikein osaa hypätäkään. Onneksi ruuna oli jo valmiiksi edellisellä puomitunnilla, joten ainakin se oli päässyt aloittamaan päivän työt.

Alkuverryttelyssä ravasimme ja laukkasimme aika vapaasti ja suoralla linjalla olleita puomeja välillä ylittäen. Manulla oli jäänyt edellistunnilta hieman kipitysvaihde päälle, joten keskityin eniten rauhoittamaan ruunan menoa. Ravipuomeilla Manu yritti hidastella ja valua niiden jälkeen seinää kohti, joten ne olivat keskeisimmät korjauskohdat. Laukassa puomit sujuivat ihan hyvin. Otimme myös yhdet lävistäjäristikkohypyt verryttelyssä suuntaansa. Laukka ei vaihtunut kummassakaan yrityksessä, joten sain korjata ravin kautta. Tunnin aikana hyppäsimme yksittäisenä tehtävänä kahden laukkavälin sarjaa. Sitten lisäsimme sarjan b-osalta jatketun kaarevan linjan lävistäjäesteelle, jossa tuli saada vaihdettua laukka. Lopulta yhdistelimme tehtävät putkeen eli tulimme sarjan, lävistäjäesteen, sarjan uudelleen, toisen lävistäjäesteen sekä lopuksi vielä kolmannen kerran sarjan.

Yksittäisen sarjan haaste oli tuoda Manu sille riittävän energisesti, mutta ei pitkänä. Opettaja hoksauttikin, että kun pyysin Manua liikkumaan paremmin, annoin sen samalla venyä. Parempi ratkaisu olisi ollut saada pidettyä Manu lyhyenä, mutta samalla takajaloista aktiivisemmaksi. Sarja kuitenkin sujui ihan ok, vaikka säädöt eivät aivan nappiin osuneetkaan. Sarjan b-osalta jatketulle kaarevalle linjalle meni kolme tai neljä askelta. Tulimme tehtävää molemmista suunnista. Se oli ihanan tekninen ja siten haastava. Sarjalle piti saada hyvä laukka, mutta ei liian vauhdikas, jotta nopea kaarre onnistui. Manu tahtoi vähän kiihdyttää sarjalla, jolloin käännös lävistäjäesteelle tuli nopeasti. Kertaalleen taisimme saada lävistäjäesteellä laukan vaihtumaan, muuten sain korjata sen ravin kautta. Yritin kyllä johtaa ja olla menossa uuteen suuntaan, mutta Manu ei bongannut näitä vihjeitäni.

Loppuun tulimme koko tehtävärimpsun kahdesti. Ensimmäinen yritys oli aika kamala. Manu kiihdytti sarjan, jolloin jälkijunassa ohjalla jarruttaen ja pohkeet unohtaen kaarteet lävistäjäpystyille olivat huonoja. Manu liki pysähtyi molempien esteiden eteen ennen kuin könysi niistä yli. Aiheutin tilanteet tietysti itse, sillä ratsastin huonon tien ja jäin arpomaan ponnistuspaikkaa. Kun en sitä nähnyt, ratkaisin tilanteen menemällä kaulalle odottamaan, mitä Manu tekee. Ratsureppana hämmentyi kuskin heittäytymisestä matkustajaksi, mutta kiltisti ylitti esteet (vaikkakin toisen esteen puomit mukanaan vieden). Toisella kierroksella sain tsempattua oman heräämisen ja opettajan ohjeiden ansiosta. Sarjalle tulin rauhassa, mutta riittävän napakkana, jolloin sain ratsastettua kaarteet lävistäjäesteille kolmella askeleella. Manu jopa vaihtoi toisella laukankin, kun meno oli sujuvampaa. Oli mukava saada korjattua tehtävä lopuksi, sillä aiempi rämpiminen olisi jäänyt muutoin kaihertamaan pahasti.

Olipas tällä tunnilla ihanan tekninen tehtävä! En edes muista, olenko koskaan mennyt tällaista. Tehtävä paljasti hienosti sen, säilyikö laukka tasaisena vai ei. Laukanvaihdot hypyissä olivat vielä ekstraa muun tehtävän päälle. Kinkkistähän tämä oli, mutta silti kierolla tavalla kivaa. Haluaisinpa hypätä toistekin tällaista. Tietenkään kisaradoilla näillä korkeuksilla ei törmää tällaisiin tehtäviin, mutta kummasti helpompikin rata sujuisi paremmin, jos tällaiset vaikeammatkin tehtävät onnistuisivat. Parannusta meillä Manun kanssa oli siinä, että energiaa oli aikaisempaa paremmin. Petrattavaa taas olisi ollut siinä, että olisin saanut Manun lyhyemmäksi. Sen oppimiseen on vielä matkaa, mutta toivottavasti ei loputtomasti.

Kiire suoristautua

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä, ja ratsukoita oli ihanasti vain viisi. Ratsukseni sain Peran, jota olen kovasti suunnitellut kisaratsukseni seuran kevään ensimmäisiin estekisoihin. Ennen tunnin alkua fiilistelin, että olin saanut Peralla hyppäämiseen otetta aiemmilla kerroilla, mutta loppujen lopuksi ote olikin tällä kertaa vähän hukassa. Ei onneksi mitenkään katastrofaalisesti, mutta kuitenkin hieman hämmennystä aiheuttaen.

Kaisalle kiitos tästä!

Tunnin aikana hypimme yksittäisenä lävistäjäpystyä numero 5 molemmista suunnista, tulimme putkeen esteet 6-7 ja 2-3, sitten pelkän suoran linjan 6-7, sen jälkeen kolmoissarjan 4a-4c, seuraavaksi koko radan noin 60 sentin tuntumassa ja lopuksi vielä suoran linjan 6-7 kertaalleen.

Lävistäjäpystyllä saimme laukat vaihtumaan kertaalleen molempiin suuntiin, kun Pera lähti hyppyyn vähän kauempaa. Jos sain tuotua sen lähemmäs, ei laukka jostain syystä vaihtunut. Jätin vaihtopyynnön taas lähinnä valtavan johtamisen varaan, ja opettaja kommentoikin käyttämään enemmän istuntaa. Ote Peraan oli aika onneton, kun se pääsi lähtemään hyppyihin, mistä halusi. Yleensä Pera on tuonut itsensä aina lähemmäs estettä, joten nyt saatoin vain ihmetellä, mitä kummaa oikein tapahtui. En kyllä myönnä, että olisin puskenut sitä hyppyyn. Muistan jopa kiinnittäneeni asiaan huomiota erikseen, sillä juuri odottamiseen olen estetreeneissä panostanut. Jäinkö sitten liian passiiviseksi?

Neljän hypyn putkessa suora linja meni viidellä askeleella, vaikka neljä olisi ollut parempi. En herättänyt Peraa liikkumaan, mikä sitten näkyi ylimääräisenä askeleena. Kolmantena ollut lävistäjäpysty ylittyi ok, mutta laukka ei vaihtunut siinä oikeasta vasemmaksi, vaan Pera nakkasi juuri ennen viimeistä hyppyä itsensä ristilaukkaan. Pääsimme kuitenkin esteelle viidellä askeleella, ja hypyssä Pera sai korjattua itsensä kokonaan vastalaukkaan. Perahan ei kovin sujuvasti tee vaihtoja lennosta, vaan yleensä etuosan se saa vaihdettua hyvin, mutta takapään se korjaa ravimökellyksen kautta. Yksittäisenä otettu suora linja meni nyt toivotusti neljällä askeleella. Vauhti ei ollut paha, mutta jotenkin meno tuntui silti epämääräiseltä. Aloin jostain syystä vähän odottaa, milloin Pera saisi jonkin lähdön. Ei se kyllä kovin usein ole moisia tavannut ottaa, mutta jokin kumma sai minut ajattelemaan moisia turhuuksia. Kolmoisarja yksittäisenä meni myös ihan asiallisesti, vaikka kiirehdin turhaan suoristamaan ylävartaloa.

Radalle lähdimme kohtuullisessa laukassa, ja ponnistuspaikka ykkösesteelle oli ihan ok. Laukka ei kuitenkaan vaihtunut, joten korjasimme sen hypyn jälkeen. Kakkosesteelle tuli myös ihan hyvä tie, ja nyt Pera vaihtoi hypyssä laukan oikeasta vasemmaksi. Kolmoselle pääsimme jälleen ihan asiallisesti viidellä askeleella. Nelosena ollut sarja tuntui vähän kiireiseltä etenkin omassa mukautumisessani. Pera selvitti sen kuitenkin aika ongelmitta. Viitoselle oli pitkä lähestyminen, joten opettaja ehti muistuttaa ulkoapujen käytöstä ja ylävartalon turhasta kiirehtimisestä. Pera yritti vähän kiirehtiä, mutta sain odotettua viitoshypyn rauhassa. Laukka ei kuitenkaan vaihtunut siinä vasemmasta oikeaan, vaan senkin korjasimme erikseen. Viimeisenä ollut suora linja meni mukavasti neljällä askeleella ja oli ehkä tasaisin hetki radalta. Videolta katsottuna rata ei sinällään näytä pahalta, mutta ei se nyt ihan tasaisimmastakaan päästä ollut. Loppuun uusimme vielä suoran linjan, johon ei tullut mitään uusia ongelmia. Se sujui hyvin neljällä askeleella, ja tunnin hyppelyt olivat siinä.



Videota katsottuna kiinnitin huomiota hurjan kiireiseen ylävartalooni ja siihen, että näytän istuvan lähestymisissä melkoisena suolapatsaana. Eihän siellä selässä nyt mitään pidä häseltääkään, mutta vähän omaan silmään näytti siltä, että jähmetyin sen sijaan, että olisin ratsastanut. Pera taas näytti kulkevan ihan kohtuullisesti, paikoin ehkä vähän löysästi, paikoin taas hetken ajan kiirehtien. Tasaisuus kuitenkin puuttui ainakin oman fiilikseni perusteella. Niinpä tunnista jäi vähän epämääräinen olo ja harmitus siitä, kun ote tuntui karanneen. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja rustasin nimeni estekisalistaan 80 sentin luokkaan. Onneksi edessä on vielä yksi hyppykerta, jolloin toivottavasti löydän kadonneen otteeni.

Videoista kiitos Alekseille!

Sujuvaa, mutta myös viilattavaa

Sunnuntaina suuntasimme Kaisan kanssa Helin luo hyppäämään, sillä estekisat kolkuttelivat jo viikon päässä. Suunnitelmissani hahmottelin starttaavani Pupen kanssa 70 sentin luokan, mutta opettaja ehdotteli jo ennen ratsaille nousua, että myös 90 sentin luokka voisi olla mahdollinen. En ollut ajatellut tätä mahdollisuutta, mutta opettajan neuvon mukaisesti päätimme katsoa tulevan tunnin sujumisen ja miettiä asiaa sen jälkeen lisää. Itsenäisessä alkuverryttelyssä Puppe liikkui mukavasti itse eikä tuntunut yhtään hullummalta. Mitään ihmeellisempää en tehnyt, vaan tarkistin vain kaasun, jarrun ja ratin toimimisen.

Verryttelyhypyt otimme pystyn ja okserin 14 metrin suoralle linjalle molemmista suunnista pari kertaa siten, että ensimmäisen esteen jälkeen pyöräytettiin ympyrä, jonka jälkeen jatkettiin toiseen hyppyyn. Vasemmassa kierroksessa Puppe oli vähän lennossa, ja lähestymiset ensimmäiselle esteelle tulivat vähän ehkä turhan reippaasti. Ensimmäinen ympyrä meni vähän venyen, kun Puppe ei kääntynytkään kipittäessään. Ajauduimme myös toisen esteen eli okserin juurelle, mutta hyvin Puppe hyppäsi pienen esteen siitä huolimatta. Toisella kierroksella ympyrä oli parempi samoin kuin lähestyminen okserille. Oikeassa kierroksessa Puppe yritti taas kipittää, jolloin jouduin ottamaan koko lähestymisen uudelleen. Sen jälkeen tajusin ratsastaa puolipidätteen läpi, jolloin saimme aloitettua tehtävän asiallisemmin. Jostain syystä ensimmäisen hypyn jälkeen Puppe nakkasi takaosansa ristilaukalle ja lopulta korjasi itsensä kokonaan vasempaan laukkaan ennen toista hyppyä. Fiksusti se silti huomasi korjata itsensä hypyssä taas takaisin oikeaan laukkaan. Toinen kierros menikin sitten ihan mukavasti ilman kummempia pulmia.

Kaisalle kiitos tästä!

Verryttelyhyppyjen jälkeen tulimme saman radan kolmesti. Puppe ja minä tulimme sen noin 70, 80 ja lopulta 90 sentin korkeudessa. Rata alkoi okserilla, jolle tulimme vähän lähelle. Puppe selviytyi kuitenkin siitä hyvin, ja matka jatkui 14 metrin päässä olleelle pystylle toivotusti neljällä askeleella. Seuraavaksi edessä oli askeleen välillä oleva sarja, jonka a-osa meni sujuvasti. B-osalle hyppy lähti vähän kauempaa, mutta se ei onneksi tuottanut ongelmaa. Kolmosena oli ensimmäisenä hypätty okseri, jolle lähestyminen onnistui nyt mukavasti. Kaareva, noin 19 metrin linja lainepystylle sujui helposti viidellä askeleella, ja Puppe vaihtoi hypyssä oikean laukan vasemmaksi. Sen jälkeen eteen tuli aiemmin hypätty suora linja toisesta suunnasta. Se sujui muuten hyvin, mutta väli meinasi käydä vähän ahtaaksi. Lopuksi hyppäsimme vielä sarjankin toisinpäin. Puppe pääsi lähestymisessä vähän valumaan oikealle, mikä varmasti aiheutti sarjavälin tuntumisen taas pitkältä. Hyvin Puppe kuitenkin lähti hyppyyn b-osalle, vaikka vaihtoi laukan siinä turhaan oikeaksi. Rata oli pikkuvirheineen kuitenkin ihan sujuva ja antoi mukavan luottamuksen siihen, ettei 70 sentin kisarata ole paha.

Kaulalla on hyvä makoilla. Este numero 1.

80 sentin radalla sarja meni nyt paremmin, mutta okseri tuotti taas päänvaivaa. Ajauduimme jälleen liian lähelle, mutta urheasti Puppe mönki esteen yli. Sitten kuutosesteelle Puppe päätti kieltää, vaikka yritin videolta analysoida, että ihan hyvin se olisi siitä yli päässyt. Muistan vain tehneeni jarruttavan puolipidätteen liian myöhässä, mikä ilmeisesti sekoitti Pupen pakan ja aiheutti kiellon. Jatkossa siis vaikuttaminen ajoissa, ei todellakaan viime tipassa! Homma jatkui kuitenkin, ja suora linja meni sen jälkeen hyvin samoin kuin loppurata.

Sitten edessä oli vielä jännittävä 90 sentin rata. Okseri vainosi edelleen, ja taas tulimme sille pohjaan. Puppe joutui huonon lähestymisen takia keilaamaan yhden puomin mukaansa, mutta kiitin sitä ratkaisusta hypätä kieltäytymisen sijaan. Suora linja kakkosesteelle sujui onneksi edelleen neljällä askeleella. Sarja meni parhaiten nyt, mutta Puppe laskeutui B-osalta vasemmassa laukassa. Yritin korjata laukan nopeasti, mutta Puppe päätti pysyä vasemmassa laukassa. Vasta opettajan ääniavun jälkeen sain Pupen käymään ravissa ja nostettua oikean laukan. Pidätteet hukassa, hups. Nyt tulimme kuitenkin okserille hyvään paikkaan ja pääsimme viitoselle hyvin viidellä askeleella. Puppe oli jo valmiiksi vaihtanut laukan vasemmaksi, joten meno jatkui helposti. Puppe pääsi tosin vähän lentämään, jolloin paikka kuutoselle oli hukassa. Puppe jarrutti hieman, mutta tomeralla äänikomennolla hyppäsi esteen. Suora linja meni myös hyvin. Opettaja unohti, että meillä oli rata kesken ja alkoi jo antaa loppukommenttia. Ehdin todeta, että eikö meillä ole vielä sarja hypättävänä niin kuin olikin. Annoin oman keskittymisen herpaantua ja sorruin tuuppaamaan Puppea sarjan a-osalle. Puppe ei arvostanut ja kielsi aiheellisesti. Kasasin itseni taas nopeasti, ja olimme pikaisesti jo tulossa esteelle uudelleen. Tällä kertaa ei ollut mitään ongelmaa, vaan niin sarjan a- kuin b-osa ylittyivät sujuvasti, ja rata oli siinä.

Lisää könötystä esteellä numero 5.

Kaksi turhaa kieltoa harmittivat kyllä, mutta ihmeen vähän. Pääosin meno oli sujuvaa, ja Puppe liikkui mukavasti. Tunnin aikana tosin huomasin, kuinka mukauduin hyppyihin aivan liikaa ylävartalolla. Videolta nolottikin katsoa melkoista ratsun kaulan päällä makoilua. Tähän kyllä pitää kiinnittää huomiota. Muutenkin istuntani oli paikoin aika soutavaa, mikä varmasti aiheutti Pupelle välillä vaikeuksia. Hienosti ratsu kyllä selviytyi tehtävistä näistä huolimatta. Ihaninta oli huomata, ettei se 90 senttiä ole korkeutena paha, mutta minun pitää vain muistaa ratsastaa tarkemmin esteiden välissä. Kuten opettajakin tuumasi, ei tuolla korkeudella voi enää ihan suihkia samaan malliin kuin 70 sentissä. Tunnin fiilisten ja pohdiskelun jälkeen päätin sitten laittaa kisailmoittautumisen niin 70 kuin 90 sentin luokkaan. Opettajakin sanoi, että kisoissa voidaan mennä 70 sentin radan sujumisen mukaan ja tehdä ratkaisu 90 sentistä sen pohjalta. Jännää, mutta kivaa!



Videoista kiitos Alekseille! Kuvat napattu videoilta.

Ei nappiin, mutta silti oli kivaa

Ilmeisesti omasta harrastuksestaan tykkää oikeasti, kun herätys lauantaiaamuna kello 6.20 ei tunnu pahalta. Suuntasimme Noran ja Kaisan kanssa taas Helin luo hyppäämään, mikä oli kyllä aikaisen heräämisen arvoista. Puppe olisi tosin varmaan valinnut heinät ennen minua, mutta hyvin sekin oli hereillä, vaikka olimmekin ratsailla jo kahdeksalta. Opettaja kyseli tunnin alkuun toiveitamme ja kasasi niistä sopivia tehtäviä ja kokonaisen radan hypättäväksi. Verryttelyssä Puppe liikkui mukavasti, ja sain vähän ajatusta keulan keventämisestä. Pohkeita reippaasti ja tuntuma ohjista ilman turhaa värkkäämistä, niin homma tuntui toimivan.

Ensimmäiset verryttelyhypyt otimme vasemmassa laukassa yksittäiselle pystylle (ratapiirroksen este 5). Ensimmäinen hyppy sujui hyvällä laukalla ihan tuosta noin vain. Toisella yrittämällä laukka vähän hyytyi, mutta en lähtenyt sukeltamaan saati puskemaan, vaan Puppe sai hypätä esteen rauhassa. Oikean laukan verryttelyhypyt otimme esteelle numero 4. Ensimmäinen hyppy oli taas ok, kun taas toisella kerralla tuli pieni hyytyminen. Mahdoinkohan vähän heittäytyä matkustajaksi? Saimme heti sakkokierroksena tulla vielä kerran este isommalla laukalla. Puppe totteli pyyntöni helposti, ja niin esteen kolmas hyppykerta menikin sujuvasti. Tulimme vielä kertaalleen peräkkäin esteet 4 ja 5 oikeasta laukasta aloittaen. Olin yli-itsevarma laukan vaihtumisesta hypyssä, jolloin en tainnut ratsastaa kunnolla. Niinpä esitin bravuurini nyt myös Pupen kanssa eli hypyn jälkeen olimme hetken vastalaukassa, kunnes Puppe vaihtoi ristilaukalle. Korjasin ravin kautta laukan vasemmaksi ja ehdin jatkaa vielä viitoselle.

Ratapiirroksesta kiitos Kaisalle!

Sitten tulimmekin kokonaisen radan kolmesti maltillisella korkeudella. Viimeisen kierroksen aikana esteet olivat maksimissaan 70 sentissä. Ensimmäinen kierros meni ihan kohtuullisesti. Hieman ehkä häselsin parissa kohtaa turhaan, mutta Puppe vaihtoi laukat pyydetysti. Tämä tosin piti tarkistaa videolta, sillä selässä ollessani kuvittelin Pupen menneen reitin neloselta viitoselle ristilaukassa. Toisella kierroksella ykkösesteellä tuli turha vaihto oikeaan laukkaan, jonka korjasin pois ravin kautta. Nelosella vaihto onnistui hypyssä, mutta videolta tarkistettuna Puppe vaihtoi kaarteessa viitoselle itsensä jostain syystä ristilaukkaan. Se onneksi sai viitosella jalkansa järjestykseen, ja matka jatkui. Sarjaväli kahdella askeleella tuntui nyt vähän ahtaammalta kuin ensimmäisellä kierroksella.

Tässä välissä saimme tulla sakkokierroksena esteet 4 ja 5 putkeen. Opettaja neuvoi vaihtamaan nelosestettä lähestyttäessä uuden ulkopohkeen paikoilleen, mikä vinkkaisi hevoselle tulevasta vaihdosta. Puppe ei tykännyt suurieleisestä pohkeen siirtämisestäni, vaan teki siitä pienen spurtin. Mutta oli siitä apuakin: Puppe vaihtoi laukan nelosella oikeasta vasemmaksi ilman mitään ongelmia ja säilytti sen läpi kaarteen viitoselle.

Sitten tulimme vielä radan viimeisen kerran tälle tunnille. Ykkösellä laukka vaihtui taas turhaan oikeaksi, mutta en ottanut siitä paineita ja korjasin sen ravin kautta. Kakkosen ja kolmosen sarjalle muistin vähän tehdä tasapainotusta, jolloin väli meni paremmin kahdella askeleella. Muu rata sujui aika tasapainoisesti. Radan viimeiselle esteelle eli 6b:lle tuli kuuluva kolaus, mutta puomi pysyi onneksi paikoillaan. Rata olisi ollut muuten mieleeni, mutta turha vaihto ykkösellä sekä tietysti tuo kolautus olivat vähän harmittavia. Tietysti olisi ollut mainiota saada laukanvaihdot kokonaan nappiin, mutta tulipahan näiden pulmien takia vähän keskityttyä apujen antamiseen paremmin. Pupen kanssa oli taas ilo hypätä. On se vain kiva ratsu!



Videoista kiitos Alekseille!

Hidas syttyminen

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli esteitä, ihanaa! Ratsuksi olin toivonut aiemmin Lorea, mutta sainkin Manun. Mikäpä siinä, Manu on näppärä hyppääjä, kunhan sen saa innostettua myös niistä esteiden hammastikkuversioista. Manulla olen hypännyt 1,5 kertaa (kerran siis kokonaisen estetunnin, kerran taas puolikkaan tunnin verran, kun toinen puolikas käytettiin kouluvääntöön). Aiemmasta hyppykerrasta tämän ruunan kanssa oli ehtinyt kulua 11 kuukautta. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja tehtäviksi rakennettiin 16 metrin suora linja, kahden laukka-askeleen sarja lävistäjälle sekä kavaleteista koostunut innari toiselle pitkälle sivulle.

Alkuverryttelyssä saimme mennä itsenäisesti käynnin ja ravin. Muistelin aiemmilta kerroilta, että Manu saattaa hidastella käynnissä ja puolestaan kipittää ravissa. Lisäksi sitä saa ratsastaa ajatuksen kanssa lyhyeksi, jotta se ei pääse venymään pitkäksi. Manu olikin vähän hidas, mutta ei millään opilla laiska. Ravissakin se kuunteli kivasti eikä kiirehtinyt saati madellut ylimääräistä. Muistin myös keskittyä kääntämään koko hevosta suorempana, mikä onnistui ihan mukavasti. Pidätteet menivät myös läpi, joten tuntui, että ratti, kaasu ja jarru olivat kaikin puolin mukana. Laukassa verryttelimme tulemalla oikeassa kierroksessa neljä puomia innariväleillä (ratapiirroksen kohta 4). Manu tahtoi olla aluksi turhan vötkylä ja pääsikin ensimmäisellä kierroksella pudottamaan kesken tehtävän raville. Kun sain laukan rullaamaan paremmin, sujui tehtävä ihan ok.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa kierroksessa kahden ristikon suoraa linjaa (esteet 2 ja 1). Väli oli 16 metriä ja ensin se piti tulla viidellä askeleella. Väli tahtoi ensin olla ahdas, kun Manun laukka olikin pidempi kuin ajattelin. Opettaja neuvoi tulemaan ensimmäiselle esteelle mahdollisimman pienellä hypyllä. Kun tämä onnistui, sujui väli viidellä ihan ok. Tulimme saman tehtävän vielä oikeassa laukassa, ja ristikot nousivat pystyiksi. Nyt väli piti tulla neljällä askeleella. Ensin esitimme viisi askelta, kun en herättänyt Manua liikkumaan. Sitten sain haettua hyvän laukan ajoissa ennen estettä, jolloin neljä askelta sopi väliin hyvin. Kertaalleen Manu vaihtoi välissä laukan jostain syystä oikeasta vasemmaksi eikä korjannut sitä toisessakaan hypyssä. Itse en tätä välissä huomannut, vaan vasta toisen hypyn jälkeen ja korjasin lopuksi vielä myötälaukan. Sitten tulimme vielä ennen minirataa kahden askeleen sarjaa (esteet 3a ja 3b) oikeasta laukasta aloittaen. Esteet olivat noin 50-senttisiä, joten Manua ei juuri kiinnostanut. Opettajakin kommentoi, että se pitäisi saada imemään esteelle hyytymisen sijasta. En saanut Manua innostumaan, joten kahden askeleen väli meni kyllä, mutta aika vetelästi. Niinpä laukkakaan ei vaihtunut b-osalla vasemmaksi, vaikka yritin vihjata siitä hyvin selvällä johtamisella. Olisimme kaivanneet vähän virittelyä, mutta jostain syystä se jäi tekemättä.

Kaisalle kiitos ratapiirroksesta!

Tulimme kertaalleen miniradan, joka sisälsi aiemmin hypätyt tehtävät. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa tullen suoran linjan ensin. Katsoin, että olimme jäämässä kauas, joten tuuppasin Manua lähtemään kauempaa. Manu otti vielä pienemmän askeleen, mutta vaihtoi laukan turhaan ensimmäisessä hypyssä vasemmaksi. Toiselle esteelle pääsimme neljällä askeleella, ja hyppy sujui kivasti. Laukka ei korjaantunut tässä, joten vaihdoin sen ravin kautta. Sarja meni sujuvasti kahdella askeleella, mutta taaskaan Manu ei halunnut vaihtaa b-osalla laukkaa vasemmaksi. Yritin toppuutella sen raviin nopeasti, mutta pidätteet eivät menneetkään läpi ja jouduimme pyöräyttämään ylimääräisen ympyrän laukan korjaamiseksi. Sitten Manu löysikin etenemisen ilon ja meni innaritehtävän aika harppoen.

Lopuksi tulimme vielä sarjan yksittäisenä. Ensimmäisellä yrityksellä Manu oli ponneton, ja väli meni kahdella askeleella, mutta aika töksähtäen eikä laukka vaihtunut oikeasta vasemmaksi vieläkään. Saimme tulla tehtävän toisen kerran. A-osa ylittyi nyt paremmin, mutta sitten selkään tuntui, että Manu lähti vasemmalle. Videolta kuuluukin ihme vingahdus, kun yllätyn tilannetta, joka ei itse asiassa nyt jälkikäteen näytä miltään. Ehdin kyllä luulla, että Manu menee b-osasta ohi, mutta ei, kiltisti se hyppäsi sen ja vaihtoi vielä laukan ensimmäisen kerran koko tunnin aikana toivotusti vasemmaksi. Pyysin vielä lupaa tulla kolmannen kerran. Nyt tehtävä meni parhaiten. Manu jopa ennakoi tulevaa vaihtamalla laukan jo sarjan välissä vasemmaksi. Manu taisi viimein herätä tunnille.



Opettaja tuumasi tunnin lopuksi, että Manustahan voisi tulla uusi estekisaratsuni. Ajatus ei ole yhtään hullumpi, kunhan opin herättämään Manun heti alussa enkä vasta loppupuolella. Manuhan on näppärä hyppääjä eikä kyttäile ylimääräistä. Kapasiteettikin riittää helposti, sillä Manu on aikaisemmassa elämässään kisannut parhaimmillaan 110 sentin luokkia. Ehkäpä toivon Manua tässä treeniaikana ennen kisoja ja katson sitten, miten yhteistyömme kehittyy.

Videoista kiitos Alekseille!

Valmistautumista kisoihin

Maanantain Tallinmäen tunnilla oli odotetusti ja ennen kaikkea toivotusti esteitä. Tallillahan on harjoitusestekisat 18.8., joten treeni niitä varten oli enemmän kuin paikallaan. Ratsukoita oli kolme, ja minun ratsunani oli tietysti kisakumppaninani toimiva Jetti. Alkuverryttelyn käynti- ja raviosuudessa opettaja pisti meidät pyörittelemään vaikka mitä kiemuroita itsenäisesti. Jetti mennä humputteli sangen rauhallisesti, ja meinasin paikoin jo tuskastua sen hitauteen. Sitten muistin, että sen saa kyllä hereille, kunhan sen antaa lämmetä sopivan rauhassa. Laukassa ratsastimme kolmea ympyrää laukkoja lennosta vaihtaen. Vaihdot vasemmasta oikeaan menivät näpsäkästi, mutta jostain syystä oikeasta vasempaan vaati aina enemmän yritystä. Nekin onnistuivat aina lopulta, mutta pienellä viiveellä. Laukassa Jetti toimikin jo paljon paremmin kuin käynnissä ja ravissa, joten onnistuin itsekin rentouttamaan omaa ratsastustani. Kirjoitan tällä kertaa ylös vain varsinaisten ratojen sujumiset. Sen osia olimme treenanneet ennen kuin tulimme koko radan kokonaan.

Tulimme radan kahdesti, ensin noin 60-70 ja sitten noin 80-90 sentin korkeudella. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Kun aloin kääntää Jettiä ykkösporttiesteelle kolmosen edestä, se kompastui hieman. Rytmi meni sekaisin, mutta päätin silti jatkaa esteelle, kun matkaa oli sen verran. Jetti ajautui pohjaan esteelle, mutta kömpi siitä kiltisti yli. Kakkosesteenä oli yhden laukka-askeleen välillä oleva sarja, joka sujui mukavasti, kun annoin Jetin hoitaa homman. B-osan jälkeen Jetti yritti kirmata tiukemmin vasemmalle, mutta sain pidettyä sen suunnilleen reitillä. Tie kolmoselle olisi voinut olla parempi, mutta ei se onneksi kauheimmasta päästä ollut. Sen jälkeen tullut pitkä laukka sujui hyvin, mutta kaarteessa neloselle unohdin tasapainottaa. Niinpä Jetti jäi vähän pitkäksi, ja hyppy oli vähän hassu. Laukka ei vaihtunut, mutta Jetti jatkoi ihan hyvin vanhassakin laukassa etenemistä. Viitoselle katsoin ponnistuspaikan ihan väärin ja sukelsin askelta ennen, voi huoh. Jetti puolestaan otti sen yhden askeleen rauhassa ja tuli sitten kiltisti perässä. Miksihän sitä aina pitää olla menossa ennen hevosta? Tuomio radasta oli se, että alkupuoli oli vähän ponnetonta, mutta loppua kohti parani.

Isommalle radalle lähtö jännitti hieman, mutta ei pelottanut. Kyllähän ne muutamat 90 sentissä olleet esteet näyttivät isoilta, mutta uskalsin luottaa Jetin selviytyvän niistä. Samalla vähän korkeammat esteet saivat minut keskittymään todella hyvin. Ykköselle pääsimme asiallisesti, ja muistin tasapainottaa Jettiä sopivasti, kun lähestyimme kakkosestettä eli sarjaa. Se ylittyi tosi sutjakasti, kun pidin itseni tuntumalla ja annoin Jetille rauhan tehdä oman osuutensa. Tie kolmoselle oli hieman aiempaa parempi, mutta laukka pääsi vähän hyytymään. Sain fiksusti oltua puskematta Jettiä estettä kohti, vaan annoin sen edetä ja selviytyä tilanteesta omin voimin. Jetti ylittikin 90 sentissä olleen kolmosen ihan tuosta noin vain, vaikka laukka olikin sellaista sunnuntaiköpöttelyä. Sen jälkeen spurttasin hieman ja aiemmasta oppineena tasapainotin kaarteessa neloselle. Nyt hyppy tulikin paljon fiksummin, ja laukkakin vaihtui. Siitä oli helppo jatkaa viitoselle, kun askel passasi enkä lähtenyt etukäteen hyppyyn, vaan odotin rauhassa. Rata oli siinä, ja oma fiilis oli huikea. Hengissä selvittiin, jes!

Tämä tunti tuli niin tarpeeseen. Vielä ennen tuntia mietin, että olen ihan suuruudenhullu, kun haaveilen meneväni sunnuntain kisoissa 90 sentin radan. Tämän perusteella se ei olekaan ihan niin päätöntä. Toki ratsastamiseni olisi voinut olla tasaisempaa ja olisin voinut pysyä paremmin koko ajan tuntumalla, mutta en kuitenkaan tehnyt mitään järjettömiä mokia. Jetti puksutti tasaisesti ja hyppäsi isommatkin esteet tuosta noin vain, joten sille rata ei ollut kummoisempi. Kunhan vain muistan pitää pohkeet hypyissäkin tuntumalla, ratsastaa hyvät tiet ja vielä tiedottaa, kun on aika vaihtaa laukka, niin arvelisin kisaradankin sujuvan ihan hyvin. Ainakaan korkeus ei enää pelota, mikä on oikein hyvä juttu. Sen sijaan minulla on sopiva kunnioitus tuota korkeutta kohtaan, mikä näkyy hyvällä tapaa keskittyneempänä ratsastuksena.

Loppuravit menimme kentällä, ja annoin Jetin venyttää ohjan perässä. Loppukäynnit käppäilimme puolestaan maastolenkin kautta, joten tunti päättyi hyvin rentoihin fiiliksiin. Seuraavan kerran olenkin Jetin selässä sitten sunnuntain kisoissa. Ensin menemme alle 75 sentin luokan ja jatkamme siitä siihen 90 senttiin. Kunhan vain keskityn, ratsastan ja annan hevosen tehdä oman osuutensa, niin eivätköhän kisat suju ihan hyvin.

Tasaista menoa esteillä

Radan este numero 1.

Lauantaina suuntasimme Heli Aholan (entinen Penson, yritän kovasti opetella uutta nimeä) estetunnille Noran, Kaisan ja kolmannen esteintoisen kaverimme kanssa. Hevosjako ei muuttunut, vaan sain alleni jälleen Pupen. Opettaja kyseli taas toiveita, ja pääsimme treenaamaan laukan säätämistä. Alkuverryttelyn ravissa Puppe oli taas ihan tervakavio, mutta laukassa siitä irtosi ihan mukavasti liikettä. Opettaja muistutti olemaan menemättä itse kaulalle makaamaan ja pitämään Pupen keulan ylhäällä.

Toinen kohtaaminen vesimaton kanssa.

Ensimmäiset hypyt otimme kapealla vesimatolla varustetulle pystylle, joka hypättiin vielä putkeen toisen kerran ympyrän avulla ennen kuin siitä jatkettiin kuuden laukka-askeleen päässä olleelle toiselle pystylle. Puppe näki vesimaton aiemmin eikä piitannut siitä. Ensimmäisellä lähestymisellä se kuitenkin pällisteli vesimattoa, jolloin hyppy oli hassu. Ympyrälle kääntäminen onnistui, mutta matto tuli edelleen yllätyksenä Pupelle, jolloin toinenkin hyppy sille oli sangen hassu. Toisella yrittämällä pääsimme tehtävän nätisti, ja pystyjen väliin meni sujuvat kuusi askelta aiempien seitsemän sijaan. Seuraavaksi tulimme yhden kerran maapuomin, kahden innariristikon, askeleen päässä olleen ristikon sekä vielä kolmen askeleen päässä olleen ristikon muodostaman jumppasarjan. Tulimme tehtävälle oikeassa laukassa, ja pääsimme sen Pupen kanssa oikeilla askelmäärillä, mutta meno hieman hyytyi. Terävyys puuttui, jolloin kolmen askeleen päässä ollut ristikko jäi melkein kauas, mutta laukka onneksi vaihtui oikein.

Sitten tulimme radan kahteen kertaan ensin hieman pienempänä, sitten noin 60-70 sentin korkeudella. Matkaan lähdettiin vasemmassa laukassa tulemalla kahden pystyn 19 metrin suora linja. Aloitimme radan kolauttamalla ensimmäisen pystyn puomia, joka kuitenkin pysyi kannattimilla. Väli meni viidellä askeleella, mutta jäimme toisesta pystystä hieman kauas. Nyt Puppe kuitenkin nosti kavionsa eikä kolauttanut toista kertaa eli se korjasi hienosti. Tästä matka jatkui kaarevalle linjalle, jossa oli laineella varustettu pysty sekä ihan tavallinen pysty. Sain laukan vaihtumaan jo kolmosesteellä oikeaksi. Neloselle pääsimme seitsemällä askeleella hieman oikaisten, kuten opettaja huomautti. Seitsemäs askel olikin vähän tynkä, kun tila loppui kesken. Laukka kuitenkin säilyi hypyssä oikeana, joten jatkoimme viitosesteelle eli vesimatolla varustetulle pystylle. Viitoselle Puppe lähti hieman kaukaa ja vaihtoi siinä samalla laukan turhaan vasemmaksi. Luulin tajunneeni tämän, mutta en sitten tehnyt mitään kuutosella korjatakseni tilannetta. Sille pääsimme kuitenkin kuudella askeleella sujuvasti. Sen jälkeen jouduin kuitenkin käyttämään ravissa, kun Puppe oli edelleen päättänyt suosia vasenta laukkaa oikean sijaan. Sitten tulimmekin ristikoiden muodostamalle jumppasarjalle. Askel ei sopinut maapuomille, jolloin Puppe rämpi innariristikon ravinsekaisesti. Kaksi muuta ristikkoa sentään pääsimme oikeilla askelmäärillä ja laukassa, kun muistin viimein ratsastaa. Puppe oli itse ottanut vasemman laukan, joten sitä ei tarvinnut enää viimeisellä esteellä vaihtaa.

Toisella kierroksella olisi ilmeisesti pitänyt myös ujuttaa suorien linjojen väleihin lisää laukka-askelia, mutta omissa tohinoissani en tätä ohjetta kuullut. Ihmettelin vain kesken radan, kun opettaja tuumasi, ettei mitään muutosta näkynyt. Mietin vain, että viisihän ensimmäiseen väliin pitikin saada, vaikka ilmeisesti kuuteen oli tähdätty. Toiselle suoralle linjalle eli esteille 5 ja 6 sitten pistin seitsemän askelta, puolittain vahingossa, puolittain hämääntyneenä opettajan kommentista ja arvellen, että ilmeisesti piti mennä rauhallisemmin. Muutoin rata meni ihan mukavasti, laukat vaihtuivat eikä turhia vääriä laukkoja tullut. Kuutoselle tuli miniaskel, mutta tällä kertaa jopa näin sen enkä syöksynyt itsekseni hyppyyn. Saimme myös korjattua kivasti jumppasarjan viime kerran räpellykset ja menimme sen kohtuullisen sujuvasti laukassa pysyen. Se olikin hyvä juttu, sillä siitä pari estettä oli muutettu ristikoista pystyksi. Rata ei ollut hullumpi, vaikka napakkuutta olisikin saanut olla enemmän.



Tunti olikin sitten siinä. Hyppelymme tällä kertaa oli kohtuullisen tasaista, ei mitään uutta mullistavaa, mutta ei myöskään mitään kamalaa ongelmaa. Nyt tosin jotain taisi mennä vähän paremmin, kun opettaja ei joka käänteessä muistuttanut pitämään Pupen keulaa ylhäällä. Olisi tietysti ollut kiva olla hereillä ja kuunnella ne ohjeet toiseen kertaan ratsastetulle radalle, mutta nyt meni näin. Olisi joskus hauska nähdä Puppe vähän säpäkämpänä, mutta toistaiseksi en ole löytänyt sen säätönamikkaa vielä. Toisaalta Pupella on edelleen kiva hypätä, kun pääosin se kyllä liikkuu ja hyppää, jos kuskikin on mukana ja muistaa ohjata. Riittävän turvallinen ratsu siis minulle. Ja eihän sitä tiedä, vaikka yhteistyömme tästä kerta kerralta vielä paranisi. En ainakaan tähän tilanteeseen haluaisi kuitenkaan jämähtää.

Videoista kiitos Alekseille! Kuvat on napattu videoilta.

Rauhoittumisen ja matkustamisen ero

Maanantaina oli jälleen Tallinmäen tunnin vuoro. Olin edellisviikolla jo erikseen toivonut, että hyppäisimme, ja toive meni kaikeksi onneksi läpi. Ratsunani oli tietysti Jetti, ja muita ratsukoita oli lisäkseni kolme. Alkuverryttelyssä saimme mennä tovin itseksemme. Jetti halusi tällä kertaa kytätä ihan uutta paikkaa, nimittäin kentän porttia. Ottipa se kertaalleen pari sivuaskeltakin, kun samalla puolen tarhassaan ollut hevonen liikkui. Aika järkyttävää moinen. Muualla Jetti liikkui ihan kohtalaisesti, ja kuvittelin itse saaneeni pohkeita pidettyä tavallista paremmin tuntumalla.

Verryttelyhyppyjä otimme kahden kavaletin noin 20 metrin suoralle linjalle. Aluksi tulimme sitä kokonaan kevyessä istunnassa. Esitimme Jetin kanssa väliin peräti seitsemän köröttelyaskelta, jonka jälkeen sain jätettyä yhden pois, ja pääsimme sen kuudella. Sitten tarkoituksena oli tulla niin monella askeleella kuin pystyi. Seitsemän pysyi meillä tässä järkevänä. Sitten esitimme kuusi, ja lopulta onnistuimme vielä löytämään hyvän ratalaukan ja pääsimme välin viidellä. Olisin vain saanut pyytää Jetin jo hyvissä ajoin oikeaan laukkaan, sillä nyt jouduin vielä välin aikana hoputtamaan sitä, jotta laukka ei hyytynyt. Herätä ajoissa, anna työrauha. Siinäpä sisäistämistä.

Seuraavaksi teimme laukanvaihtoja tulemalla ratapiirroksen esteet 1 (hypättiin toisesta suunnasta) ja 2a (2b;tä ei ollut vielä tässä vaiheessa) oikeasta laukasta aloittaen. Ykköseste oli portti, jota Jetti kehtasi tuijottaa ottamalla vielä yhden miniaskeleen. Sukelsin oikein reippaasti, kun en tajunnut odottaa tätä, huoh. Laukka joka tapauksessa vaihtui hypyssä. Kakkoselle pääsimme järkevästi, ja laukka vaihtui siinäkin vasemmasta oikeaan. Tulimme vielä kertalleen portin uudelleen, jotta saimme sille paremman hypyn. Sehän onnistui, kun Jetin ei enää tarvinnut ihmetellä porttiakaan, ja laukka vaihtui jälleen ongelmitta.

Lopuksi tulimme viereisen radan kahdesti, ensin noin 50-60 sentin, sitten noin 70 sentin korkeudella. Ensimmäisellä kierroksella päätin taas sukellella parille esteelle. Kuvittelin Jetin muka lähtevän kauempaa, kun se taas viisaammin päätti lähteä lähempää. En tajua, miksi kuvittelin taas omiani näin pahasti. Jouduimme myös vaihtamaan laukkoja lennosta, kun ne eivät vaihtuneet hypyissä. Onneksi Jetti on hyvä siinä. Toiselle kierrokselle opettaja käski lähteä alun perinkin reippaammin liikkeelle. Nyt sain Jetin hereille, jolloin hypyt menivät paremmin, ja laukatkin vaihtuivat yhtä lukuun ottamatta. Maltoin myös paremmin odottaa esteitä, kun olin taas tajunnut, ettei näin pienillä esteillä eikä yleensä muutoinkaan ole järkevää lähteä liian kaukaa. Sain ratsastukseeni taas vähän enemmän rentoutta, jolloin en puskenut ja häseltänyt turhaan. Se varmasti osaltaan auttoi vähän paremman suorituksen saamisessa.

Tunnin keskeisimpänä ongelmana oli se, että kun omasta mielestäni rauhoituin, taisin silti useampana kertana heittäytyä samalla matkustajaksi. Jalat heilahtelivat joissain hypyissä eli ne eivät ainakaan tuntumalla pysyneet. Sukelluksia en osaa selittää muulla kuin sillä, että sillä hetkellä kaukaa lähteminen vaikutti vain niin tajuttoman hyvältä idealta, mitä se ei tietenkään ollut. Toinen ongelma oli taas se, etten malttanut tai osannut herättää Jettiä aina ennen tehtävää, jolloin minun ei olisi tarvinnut joka hetki olla varmistamassa, että se ottaa myös sen seuraavan laukka-askeleen. Tunnen Jettiä jo sen verran kuitenkin, että liika prässääminen ja viime hetken vaikuttaminen vain saavat senkin jännittymään, mikä ei paranna asiaa. Kyllä siihen saa vaikuttaa, mutta se myös ansaitsee työrauhan. Vielä kun oppisin pysymään tuntumalla silloinkin.

Muista herättää hevonen

Kolmen päivän tallitauon jälkeen pääsin onneksi Tallinmäen tunnille. Luvassa oli ihanasti esteitä, joten ratsuksi sain enempää arvailematta Jetin. Ihanaa, että opettaja jaksaa sinnikkäästi pistää sen minulle, vaikka en ainakaan vielä saa siitä ihan parhaimpia puolia esiin. Treeniä vain siis lisää. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja kelinä mitä paahtavin +25 ja puolipilvistä. Lisäksi kiusana olivat paarmat, jotka yrittivät syödä niin ratsut kuin ratsastajat.

Alkuverryttelynä tulimme ravissa pohkeenväistöjä omaan tahtiimme sekä laukassa sekä uraa myöten verryttelyä että ristikon hyppäämistä ympyrällä. Jetin kanssa ei tullut mitään uutta vastaan, vaan se otti kaiken aivan rauhassa (lue: oli hieman laiska) ja tarkkaili ympäristöään aktiivisesti (lue: kyttäsi ka-ma-laa selkäännousujakkaraa). Kannustin ja nohitin, ja paikoin jotain edistystä tapahtui. Ainakin aina sen jälkeen, kun olimme päässet ohi pieniä, kimoja hevosia syövästä jakkarasta. Väistöt oikealle lähtivät ihan kivasti, mutta vasemmalle Jetti pyrki painamaan ulkolavan kautta karkuun väistämättä kunnolla. Ulkopuolen tuki, olisiko mitään? Molemmista suunnista tehdyt ristikkohypyt (ratapiirroksen este 2) menivät myös valitettavan tutulla tavalla eli en saanut patisteltua Jettiä liikkumaan ja toiseksi unohdin pitää reitin ympyränä. Loppua kohti parani hieman, mutta olisi kiva saada homma toimimaan nopeammin kuin noin hieman kärjistettynä miljoonannen yrityksen jälkeen.

Verryttelyn jälkeen pääsimme tahkoamaan kolmoissarjaa, jossa oli kavaletti, pysty (este 5a) ja okseri (este 5b). Ensimmäinen kierros oli kunnon räpellystä, kun pukkasin Jetin liikkeelle ja jäin odottamaan, mitä se tuumaa. Jettihän hämmentyi kuskin ratkaisusta hiiteen, mutta kilttinä ratsuna möngersi esteet sangen vaivalloisesti yli. Opettaja tuumasi, että minun on vain muistettava herättää Jetti joka ainoa kerta liikkeelle. Tämähän ei tullut yllätyksenä. Toistoja onneksi otettiin sen verran, että aloin saada Jettiä hereille, ja se itsekin suoran avautuessa alkoi muistaa, mitä edessä oli luvassa. Silti sekoitin useampaan otteeseen hevoselle työrauhan antamisen ja matkustajaksi heittäytymisen, minkä Jetti peilasi heti hidastamalla. Niinpä hypyt eivät lähteneet niin sulavasti, jolloin mukautumiseni oli puolestaan aika kamalaa. Hyppäsimme vielä ennen rataa jotain, mutta helle näemmä sulatti ne tiedot päästäni.

Rata meni sitten suurinpiirtein näin, ei tosin lähellekään yhtä ahtaasti. En nyt vain saanut järjesteltyä palikoita piirrokseen niin, että se olisi ollut väljempi. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa. Sain Jetin heräteltyä ihan kivasti, mutta esteille tultaessa tapahtui aina pieni hyytyminen. Ykkönen ylittyi kuitenkin hyvin, ja laukkakin vaihtui siinä oikeaksi. Lähestyminen kakkosesteelle meni vähän puskemiseksi (se kam-mot-ta-va jakkara), mutta sain kuitenkin tien kohtuullisen järkevästi. Laukka tosin piti vaihtaa lennosta hypyn jälkeen. Kolmonen meni ihan ok, mutta neloselle en saanut suoristettua kunnolla kuin vasta viime tipassa, mikä kostautui pienenä hidastuksena ennen hyppyä. Viitossarjalle sain viriteltyä Jetin hyvin, jolloin se sujui kivasti. Kuutoselle kaartaessa Jetti kompastui, ja otin lähestymisen kokonaan uusiksi. Vastoin odotuksiani, Jetti ei tuijottanut kavalettiestettä, jonka alla oli kaksi rengasta, vaan pomppasi sen muitta mutkitta laukankin vielä vaihtaen. Seiskalle tuli turhan tiukka tie (se ketku jakkara!), mutta pienellä nohituksella Jetti loikkasi senkin yli, jolloin tarvitsi enää vain ohjata suoraan ja ylläpitää laukka, ja niiden avulla pääsimme vielä kasiesteen yli, ja rata oli siinä.

Vaikka rata ei ollut lähelläkään kurjimpia suorituksiamme, murehdin silti opettajalle hyppyihin mukautumisen ongelmaa. Esteetkään eivät olleet niin suuria, että ongelmat olisivat voineet johtua siitä. Korkeudet olivat maltillisesti aina ristikosta noin 75 senttiin. Niinpä opettaja kasasi kolmoissarjan takaisin, ja saimme tulla sitä Jetin kanssa vielä pari kertaa. Ohjeena oli edelleen herättää Jetti ajoissa liikkeelle ja antaa sille sitten työrauha. Sarjalla sain ihanasti sitten keskittyä vain olemaan hypyissä paremmin mukana, mikä onnistuikin. Huomasin kyllä vieläkin jonkinlaista hidastumista ennen ensimmäistä hyppyä, joten ilmeisesti pohkeeni eivät olleet tuntumalla tai sitten mahdollisesti lähdin nojaamaan hyppyyn liikaa ja etuajassa. Meno kuitenkin parani hieman, joten kannatti ottaa vielä radan jälkeen pari ekstrahyppyä. Jumppasarjaa toivoisin melkein joka hyppytunnille, sillä siinä on niin näppärä treenata omaa istuntaa.

Loppuverryttelynä ravasimme vielä tovin tavoitteena saada Jetti venyttämään eteen ja alas. Ravia lyhentämällä ja siitä rentoutumalla ja pidempää askelta hakemalla tämä onnistuikin kivasti. Pureskelin samalla tunnin kulkua ja tulin siihen tulokseen, että Jetti loppujen lopuksi liikkui paremmin kuin yleensä. Sain sen startattua aina hyvin matkaan, mutta sitten jotain hidastavaa tapahtui melkein aina ennen estettä. Voi hyvin olla, että sukellan sen verran itse ennakkoon, että se jarruttaa Jettiä. Tai sitten vain heittäydyn itse selässä juuri ennen hyppyä olemattomaksi, jolloin hevonen kokee olevansa hyppäämässä ihan yksin. En ole oikein varma, voiko jompikumpi teorioistani pitää paikkaansa vai onko vielä jokin muu selitys. Pitää päästä taas toiste testaamaan. Tällä kertaa osasin paremmin herättää Jetin alussa, mutta sitten en jatkanut samaa ratsastusta täsmällisesti koko aikaa. Ensi kerralla siis herätyksen lisäksi tehtävänä on ylläpitää aktiivisuus. Jospa ne esteet ylittyisivät sitten hieman sujuvammin.

Malttamisen opettelua

Keskiviikon estetunnille toivoin saavani melkein minkä tahansa muun ratsun kuin Epperin, jotta en ennen kisoja pääsisi säheltämään mitään ylimääräistä sen kanssa. Opettaja oli arvellut myös Epperin kaipaavan kevyemmän päivän alle ennen kisakoitoksia, joten sain estetunnille ratsukseni Jussin. Arpajaisten tulos nauratti hieman sekä jännitti. Jussihan kyllä hyppää ihan järkevästi, mikäli sen saa tuotua esteelle asiallisesti. Minä taas toisinaan jätän liikaa asioita hevosen päätettäväksi nimenomaan lähestymisessä, jolloin arvuuttelin kovasti, miten meillä mahtaisi tunti sujua. Blogista tarkistin, että olen viimeksi ja ilmeisesti sen ainoan kerran hypännyt Jussilla marraskuussa 2009. Eli rapea 3,5 vuoden tauko siitäkin hommasta Jussin kanssa. Tunnilla oli kuusi ratsukkoa.

Alkuverrytttelyssä saimme mennä itsenäisesti käyntiä ja ravia. Jussi oli vähän tahmea, mutta ei onneksi kovin pahasti. Pohkeet sen sijaan eivät ihan menneet läpi, minkä huomasi eriskummallisen muotoisilla ympyröillä ja volteilla. Opettaja neuvoi ratsastamaan Jussin teräväksi ja ennen kaikkea edestä kevyeksi. Pienoisesta tahmeudesta huolimatta Jussi ei onneksi ollut edestä raskas eikä yrittänytkään kummemmin jäädä roikkumaan ohjiin, joten arvelin sen puolen olevan kohdillaan. Lisäneuvona opettajalta tuli ratsastaa esteillä mieluummin lyhyempää laukkaa, jotta Jussi ei pääsisi pitkäksi ja etupainoiseksi.

Ensimmäisenä tulimme lävistäjällä ollutta estettä oikeassa laukassa. Tarkoituksena oli saada vaihdettua hypyssä laukka vasemmaksi. Jussi liikkui ihan kohtuullisesti, mutta laukat jäivät vaihtumatta. Opettaja kommentoi, ettei johtamista tarvitsisi liioitella ihan niin paljon kuin tein. Saimme laukan vaihtumaan kerran, kun pyysin Jussia lähtemään hyppyyn hieman kauempaa. Muutoin sain korjailla laukat aina ravin kautta, mikä ei sinällään harmittanut, sillä Jussi vaihtoi aika nopeasti laukan toivotuksi noinkin tehtynä. Tämän jälkeen tulimme yhden askeleen sarjaa, joka sujui aika kivasti. Jussi eteni riittävästi eikä välissä tarvinnut olla ajamassa sitä eteen. Olisin tosin saanut korjata itse omaa istuntaani sen verran, etten olisi väkisin käynyt askeleen aikana istumassa alhaalla, vaan pysynyt kiltisti sarjan ajan kevyessä istunnassa. Onneksi sarja oli tehty ristikoista, joten istuskeluni eivät vaikeuttaneet Jussin menoa kovin pahasti.

Seuraavaksi tulimme sarjan, lävistäjällä olleen esteen sekä kahden pystyn suoran linjan. Sarja sujui edelleen hyvin, mutta lävistäjäesteellä laukka ei vaihtunut vieläkään. Ravin kautta siis vaihto. Jäin sitten nohittamaan Jussia, jolloin unohdin katsoa tietä. Niinpä tulimme suoran linjan ensimmäiselle esteelle vähän mutkitellen, jolloin hyppypaikka ei todellakaan osunut kohdilleen, ja Jussi-reppana kompastui esteeseen. Puomit putosivat, ja kävin itsekin halimassa ratsun kaulaa. Kokosimme molemmat itsemme Jussin kanssa ja jatkoimme suoran linjan toiselle esteelle. Harmi vain, että molempien pasmat olivat sen verran sekaisin, että siihenkin sattui vielä kurja hyppy. Saimme tulla suoran linjan heti uudelleen, mutta edelleen en nähnyt hyvää ponnistuspaikkaa, vaan päästin Jussin lähtemään väärästä kohdasta. Niinpä kuuden askeleen väli meni seitsemällä, mutta sentään nyt toinen hyppy meni sujuvammin.

Väliohjelmanumerona tulimme suoran linjan toisesta suunnasta eli katsomosta peiliä kohti. Tavoitteena oli saada väliin kuusi askelta, ja Jussi menikin välin toivotulla askelmäärällä. Muutoinkin linja meni ihan hyvin eikä ponnistuspaikat sattuneet nyt lähellekään niin hullunkurisesti kuin aiemmassa tehtävässä. Opettaja olikin neuvonut malttamaan odottaa hyppyä eikä suunnittelemaan sitä liikaa etukäteen. Ihannetilannehan on se, ettei hevoseen tarvitsisi olla vaikuttamassa ainakaan kolmea viimeistä askelta ennen hyppyä, jolloin sillä olisi työrauha. Myönnän joskus sortuvani väärässä hetkessä vielä vaikuttamaan, jolloin saatan enemminkin pahentaa kuin parantaa tilannetta.

Tämän jälkeen tulimme pienen radan esteillä 1-4b, ja matkaan lähdettiin oikeassa laukassa. Suoran linjan esteet 1 ja 2 ylittyivät sujuvasti, ja niiden väli meni toivotusti kuudella askeleella. Kolmoselle tuli sekä hyvä tie että ponnistuspaikka, jolloin Jussi vaihtoi hypyssä laukan oikeasta vasemmaksi. Sarjalle tulimme myös hyvin, ja tällä kertaa maltoin olla jäämättä satulaan kiinni, vaan pysyin vähän kevyemmässä istunnassa. Rata loppui siihen, ja meno oli aika mukavaa. Seuraavaksi tulimme saman alun ja lisäsimme vielä loppuun suoran linjan toisinpäin. Rata eteni nyt kolmoselle asti hyvin, mutta siinä laukka ei vaihtunutkaan. Ravin kautta sain korjattua laukan, ja Jussi selvitti sarjankin edelleen hyvin. Sitten viitoselle tulikin hassu ponnistuspaikka, mutta siitä huolimatta Jussi selvitti välin edelleen kuudella askeleella. Opettaja antoi meidän tulla suoran linjan uudelleen, mutta jälleen olin omissa ajatuksissani, ja ponnistuspaikka oli kehno. Lopuksi saimme ottaa vielä linjan ensimmäisen pystyn erikseen, jolloin sain viimein ponnistuspaikankin kohdilleen, ja Jussi ylitti pienen pystyn ongelmitta.



Tunti olikin siinä. Jussin kanssa kivaa oli se, että sain vähän itsekin miettiä ennen estettä enkä voinut ihan täysin jättää ponnistuspaikan katsomista hevosen hommaksi. Jussi kuitenkin eteni ihan hyvin ja meni esteet mukisematta yli, mitä nyt muutaman kerran vähän hassusti. Se ei kuitenkaan säntäillyt tai jumitellut, mikä oli myös sangen hyvä juttu. Jussi opetti hyvin malttamaan ennen estettä, sillä häseltämiseni aiheutti sen, että Jussi pyrki lähtemään ihan ihmeellisestä paikasta hyppyyn. Kun taas maltoin olla rauhassa, näki Jussikin hyvän hyppypaikan eikä menossa ollut valitettavaa. Voisinpa hypätä siis toistekin Jussilla tällaisia ihanan pieniä esteitä, joilla ei tarvitse korkeuskammoa potea.

Videoista kiitos Alekseille!

Heilahtelua hypyissä

Tallinmäen viikon ensimmäinen ja samalla tällä kertaa menojen takia ainoaksi jääneellä tunnilla oli taas esteitä luvassa. Ratsukseni sain odotetusti Jetin, ja ratsukoita oli myös tuttuun tapaan kolme. Huomasin kentälle päästyäni, kuinka hienosti pari puomia ja tolppaa oli sarjamaisesti aseteltu, joten toivoin ääneenkin sarjan ratsastamista. Ihan vain tulevia estekisoja ajatellen. Toiveeni menikin läpi, ja pääsimme hyppäämään sarjaa sekä rataa.

Alkuverryttelyssä menimme itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Jetti oli oma itsensä eli liikkui harkitun rauhassa. Sen sijaan vasemmalle puskeminen oli sangen railakasta kaikissa askellajeissa. Käynnissä ja ravissa sen vielä sai suunnilleen hallintaan, mutta laukassa päästin Jetin oikomaan kaikki kulmat. Kovasti jotain ähersin vasemmalla pohkeellani ja yritin jopa korjata vasemmalle valuvaa istuntaani, mutta ei. Niin vain Jetti pullahteli mielensä mukaan. Kokeilin jopa vasta-asetuksia kulmissa apuna, mikä auttoikin hieman, mutta en silti saanut sisäpohjetta ratsastettua läpi ja näin hevosta suoristumaan. Pah! Enteilin tämän takia vaikeuksia tuleviin tehtäviin, jotka tultaisiin vasemmassa laukassa. Verryttelyssä tahkosimme myös hetken suoralle linjalle laitettuja kahta ravipuomitehtävää. Vasemmasta kierroksesta tultaessa ensimmäiset puomit olivat hieman lyhyemmillä väleillä ja toiset pidemmillä. Ne eivät olleet kauhean kaukana toisistaan, joten hevosen sai herättää aika nopeasti venyttämään askelta. Ensimmäisillä kerroilla Jetti töllisteli maapuomeja kaula pitkällä, hassu otus. Joka tapauksessa askeleen venyttäminen lyhyemmästä pidemmäksi onnistui ihan hyvin. Suuntaa vaihtamalla pääsimme puolestaan ottamaan hevosta nopeasti kiinni pidempien puomivälien jälkeen, jotta askeleet sopisivat lyhyempiin väleihin. Jetti meni tehtävän näinkin päin ihan kivasti eikä enää piitannut puomeista sen kummempaa.

Seuraavaksi sama tehtävä muuttui yhden laukka-askeleen sarjaksi (ratapiirroksen esteet 6a ja 6b), jolla treenasimme myötäystä. Ensimmäinen este oli pysty ja toinen okseri, ja tehtävää tultiin koko ajan vasemmalta. Onneksi matkaa sarjalle oli sen verran, että lyhyiden sivujen kulmien oikominen ei varsinaisesti vaikuttanut enää tehtävään. Opettaja myös korotti esteitä, ja lopulta taisimme Jetin kanssa tulla okserin siten, että se oli 85-90 sentin tuntumassa. Ja taas se näytti val-ta-val-ta! Onneksi allani oli sellainen lentokone, jolle moinen korkeus ei tuntunut vieläkään missään. Myötäämisestäni opettaja tuumasi, että käsi liikkuu hyvin, mutta palautuu liian vikkelästi. Sama pulma siis kuin jo pidemmän aikaa. Jetti eteni sarjaa kohti ensin hitaasti, kunnes hiljalleen alkoi innostua ja imeä sille. Kun esteet nousivat sen verran, että Jettikin sai jo vähän hypätä, levisi istuntapakkani kerta toisen jälkeen. Pohkeeni pääsivät heilahtamaan taakse ja jotenkin hukkasin aina ohjat päästäen ne valumaan pitkiksi. Niinpä kontrolli esteen jälkeen oli hetken aikaa hakusessa. En tajua, miten päästin pohkeet irtoamaan tuntumalta. Esteillä sentään joskus jopa muistan pitää ne kiinni. Opettaja tuumasi, että Jetillä on kyllä hieman voimakas tyyli ponnistaa, mutta kyllä siellä pysyy, kun ne pohkeet ovat kiinni eikä vahingossakaan jää puristamaan polvilla. Taisin jännittää vähän nousseita esteitä sen verran, että ripustauduin hevoseen väärin kiinni. Kauhean tyytyväinen en menooni tässä tehtävässä ollut. Lähinnä ketutti oman istunnan ongelmat.

Lopuksi tulimme vielä kertaalleen radan. Opettaja antoi toivoa korkeutta, joten tulevien estekisojen takia pyysin 70-80 senttiä. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ja hypättiin ykkösokseri. Se ylittyi ihan ok, vaikka en yrityksistäni huolimatta ollut saanut Jettiä alusta alkaen ihan ratatempoon. Tie kakkosesteelle, jossa oli portti, jäi hieman ehkä ahtaaksi, mutta Jetti pomppasi sen yli kummempia ihmettelemättä, vaikka porttia ei ollut kentällä näkynyt sitten viime kesän. Laukka ei kuitenkaan vaihtunut hypyssä, vaan vaihdatin sen lennosta. Kolmosesteelle eli kahdelle päällekkäin olleelle kavaletille oli aika pitkä tie, mutta ehdinpähän hengittää sen aikana. Itse este ylittyi ongelmitta, ja matka jatkui jo hypätylle okserille eli neloselle. Laukka vaihtui hypyssä, ja pääsimme jatkamaan. Viitoselle tultaessa Jetin puskeminen vasemmalle haittasi reittiä melkoisesti, ja sainkin aika viime tipassa ennen estettä hevosen suoraksi. Viitonen ylittyi aika hitaasti, kun eteneminen oli sammunut puskemiskamppailuun. Väli viitoselta kuutoselle olisi ollut ihanteellisin neljällä askeleella, mutta pistimme siihen aiempien hankaluuksien takia viisi askelta. Sarjalla rytkähtelin taas ihmeellisesti mukana, huoh. Sentään Jetti meni niistä yli, vaikka varmasti tunsi kuskinsa olevan hakoteillä. Onneksi sarjan jälkeen oli aikaa kasata itsensä ennen uudelleen tuplakavaletin eli seiskan hyppäämistä. Se onneksi meni taas kivasti. Tie kahdeksikolle oli hitusen parempi kuin aiemmin, mutta edelleen Jetti pääsi puskemaan. Sisäpohje, mikä sinua vaivaa? Kasilta pääsimme joka tapauksessa järkevästi jatkamaan ysiä kohti. Takaa paistanut aurinko taisi kirkastaa valkoista porttiestettä niin paljon ja heittää vielä epäilyttävät varjot sen taakse, että Jetti otti vielä ennen hyppyä töksähtävän askeleen. En yhtään olettanut tätä, vaikka opettaja oli nimenomaan käskenyt olla tarkkana sillä esteellä. Onneksi Jetti kuitenkin töksähdyksen jälkeen päätti jatkaa matkaa. Harmi vain, että itse olin jo jäänyt kelkasta. Radan jälkeen tuumasinkin, että olipas minulta kauheaa menoa.

Saimmekin lopulta uusia vasemmassa laukassa peräkkäin ensin esteet 3, 5, 6a ja 6b ja sitten vielä esteet 5, 6a ja 6b. Opettaja kävi hivuttamassa sarjaa taas hieman ylöspäin. Ensimmäinen yritys meni muuten ok, mutta sarja oli taas minulle vaikea. Istuntani ei vain pitänyt, vaan se levisi parhaansa mukaan. Toisella yrittämällä tuskastuin huonouteeni ja tsemppasin viimein. Ja kas kummaa! Viitonen ylittyi hyvin, Jetti meni välin kuutoselle neljällä askeleella ja viimein, todellakin viimein, olin sarjalla menossa mukana ja istuntani piti minut kasassa. Jes, jes, jes! Eihän se vieläkään täydellistä ollut, mutta ero aiempaan rämpimiseen oli kyllä hyvin selvä. Jetin kanssa ei ole juuri tullut hypeltyä kovinkaan korkeita, joten haluaisin uskoa, että harjoittelemalla tämäkin puoli saadaan kuntoon. Pienemmillä esteillä kun tätä ongelmaa ei ole sen kummemmin sattunut. Loppuverryttelyt kävimmekin peltolenkin kautta, jossa pääsi hyvin nollaamaan tunnin harmitukset. Toivottavasti jatkossakin pääsen treenaamaan Jetin kanssa hyppyihin mukautumista, jotta saan parannettua istuntaani. Eihän se nimittäin käy päinsä, että alan yhtäkkiä taas heilahdella selässä kuin mikäkin sätkynukke.

Viimeinen treeni ennen kisoja

Keskiviikon tunnilla oli toisen kerran putkeen esteitä sunnuntain estekisoihin sopivasti passaten. Ratsuksi sain kisaratsuni eli Peran, ja ratsukoita oli yhteensä ihanasti vain viisi. Yhtä lukuun ottamatta kaikki muut olivat myös menossa kisoihin. Tunnilla pääsimme treenaamaan niin erikoisemman noppaesteen ylitystä kuin suoria linjoja ja sarjaa. Lopuksi sai vielä tulla sopivan pätkän jo hypätystä radasta, ja pääsin treenaamaan Peran kanssa uusinnan ratsastamista. Hyvä treeni siis juuri ennen kisoja.

Alkuverryttelyssä Pera liikkui kohtuullisesti itse, sillä se oli mennyt jo edellistunnilla. Teimme aika nopean kisatyylisen verryttelyn eli jokainen sai mennä oman mielensä mukaan sitä, minkä tarpeelliseksi koki. Peran kanssa riitti oikeastaan vain tarkistus, että kaasu, jarru ja ratti olivat mukana niin kuin ne suunnilleen olivatkin. Verryttelyhyppyinä tulimme ratapiirroksen estettä 2 vasemmassa laukassa ja oikeassa laukassa estettä 1. Pera tuli hieman lähelle esteitä, mutta koska ne olivat pieniä, ei se haitannut. Itse liioittelin myötäystä, mistä opettaja huomauttikin. Lohtuna oli se, että Pera on hyvin itse tasapainossa esteen jälkeen, jolloin se ei hyödynnä kuskin liioittelua ampaisemalla matkoihinsa. Saisin silti olla tarkempi, jotten nakkaa ohjia aina pois, jos jotain meneekin vikaan ja pitää päästä nopeasti vaikuttamaan hevoseen. Muuten hypyt menivät hyvin, ja sain laskettua ponnistuspaikat oikein.

Seuraavaksi tulimme oikeassa kierroksessa suoran linjan esteet 2 ja 3 sekä yhden laukan sarjan 4a ja 4b. Aloitin vähän turhan löysästi, jolloin linja meni kuudella askeleella, mutta oikeastaan pakotin Peran hyppäämään kuudennella askeleella. Se olisi ottanut vielä pienen seitsemännen askeleen, mutta ihmeellisesti totteli minua. Olin kuitenkin pyynnössäni myöhässä, jolloin Pera joutui lähtemään hyppyyn epätasapainoisesti ja siitä tulikin töksähtävä esitys. Kiitin kuitenkin hevosta siitä, että se totteli, vaikkakin ratkaisu oli sille epäedullinen. Linjan jälkeen opettaja kehotti hakemaan menoon rytmiä ja terävyyttä löysyyden sijaan. Sarjan pääsimme hyvin ilman kommelluksia, ja laukan Pera vaihtoi esteen jälkeen ensin etupäällä, sitten raviaskeleen kautta takapäällä. Toisella yrittämällä hyödynsin kevyttä istuntaa ennen ensimmäistä estettä, jolloin Pera liikkui paremmin ja tuli välin viidellä askeleella hienosti. Opettaja neuvoi linjan jälkeen tasapainottamaan itseäni huolehtimalla omasta vasemmasta kyljestä ja vasemmasta pohkeesta. Sarjan a-osalle tulimme vähän lähelle, mutta Pera venytti sen verran, että selviytyi b-osasta ongelmitta. Tällä kertaa laukka vaihtui b-esteen hypyssä suoraan oikeasta vasemmaksi.

Tämän jälkeen tulimme vasemmassa laukassa kaksi kertaa yksittäisen esteen numero 6, joka oli noppalaatikko. Ensimmäisellä yrittämällä sekä minä että Pera taisimme jännittää estettä, jolloin Pera teki siihen kunnon minihypyn. Oma istuntani vähän petti, mutta samalla tohelointini nauratti. Ei pitäisi itse jäädä kyttäämään estettä, sillä muutoin ratsukin arvelee sen olevan jotain epäilyttävää. Toisella yrittämällä olinkin jo vähän topakampana, jolloin sain laskettua askeleet hyppyyn, ja Pera meni muitta mutkitta nopan yli. Pitää toivoa, ettei kisoihin tule kovin eksoottisia esteitä, sillä talven aikana niitä ei juuri ole taidettu käyttää. Toisaalta jos vain itse olen oikeasti menossa esteiden yli, niin kyllä se hevonenkin tulee mukana.

Sitten tulimmekin kuuden esteen radan noin 70 sentin korkeudella. Oikeassa laukassa este numero 1 ylittyi hyvin ilman mitään liioittelua. Suora linja 2-3 meni tasaisesti kuudella askeleella, kun en yrittänytkään perusrata-ajatuksella kiihdytellä vielä ylimääräistä. Sarja ylittyi parhaiten tällä kertaa eikä siinä ollut mitään säätämistä, laukkakin vaihtui b-osan ylityksessä oikeasta vasemmaksi. Saimme käytettyä tilaa ihmeen hyvin ennen kuin tulimme kuutosesteelle, joka ylittyi myös ongelmitta. Ilmeisesti jäin fiilistelemään sujuvaa rataa, sillä kuutosesteelle tulikin otettua sitten kuusi normaalia askelta sekä pieni seitsemäs. Huomasin tilanteen siinä vaiheessa, kun luulin hyppyyn olevan kolme askelta ja koetin pyytää Peraa eteen. Myöhässä siis, mutta kuitenkin. Pera ei tällä kertaa lähtenyt venyttämään, vaan piti mielensä ja otti seitsemännen askeleen. Hyppy ei ihme kyllä täysin kärsinyt, mutta sujuvampaa olisi ollut kuudella askeleella.

Tunnin viimeisenä tehtävänä toivoin uusintaradan, ja tulimmekin erikseen esteet 7-10. Ensimmäinen este ylittyi helposti, mutta sitten keksin alkaa nohittaa Peraa jostain ihmeen syystä sarjalle. Ei se olisi tarvinnut niin paljon eteenpäin ajamista, kuten opettajakin radan jälkeen kommentoi, mutta onneksi Pera ei vetänyt hernepeltoa turpaansa, vaan meni sarjan tasaisesti ja vaihtoi vielä oikean laukan vasemmaksi b-osalla. Käänsin aavistuksen nopeammin esteelle 9 ja pyysin Peraa reipastumaan hieman. Ysi ylittyikin sujuvasti, ja pääsimme viimein suoran linjan kuudella askeleella ilman, että viimeisenä ollut noppaeste aiheutti mitään pulmia. Jes! En ehkä ratsastanut niin tiukasti kuin olisi voinut, mutta ainakin tällaisilla teillä Pera sekä kääntyy että liikkuu hyvin. Kisoissa tuskin kannattaa ihan villiksi heittäytyä, mikäli haluan puhtaan radan. Jostain syystä kisoihin ei tullut kovin paljon ilmoittautumisia, ja omassa luokassani onkin hurjat neljä ratsukkoa.



Tunnin jälkeen opettaja tuumasi, että meno kokonaisen radan ja uusinnan osalta oli näyttänyt sujuvalta ja siltä, että Pera oli menossa sataprosenttisesti kaikkien esteiden yli. Alkutunnista nynnyilin taas jostain syystä, mutta hyppyjen sujuessa aloin taas rentoutua ja luottaa siihen, että Pera menee, jos minäkin olen menossa. Kisoissa minulla tosin ei ole näin paljoa aikaa rentoutua, vaan samaan fiilikseen pitää päästä nopeammin. Siispä pitää vain muistaa pitää pohkeet kiinni, ratsastaa hyvät tiet ja ennen kaikkea olla itse menossa mukana. Jospa sillä saisimme Peran kanssa puhtaan ja sujuvan radan kisaolosuhteissakin.

Videoista kiitos Alekseille!

Aikaa ajatella

Ihmeiden aika ei ole ohi! Viime viikon ratsastuskerrat pitäytyivät vakiomäärässä eli neljässä tunnissa. Hyvä minä, kyllä minusta vielä jonkinlainen kohtuuratsastaja saadaan. Tämän "järkevöitymisen" takia maanantaina olikin jo normaalia kovempi hinku satulaan, ja onneksi Tallinmäen tunti tarjosi sen mahdollisuuden. Ratsuksi sain Uunon, johon oli hurjan tyytyväinen, kun kuulin vuorossa olevan hyppelemistä. Ratsukoita oli kolme, kuten yleensä aina, ja kelinä selkeä, noin -4 astetta.

Alkuverryttelyn ohessa tulimme pari kertaa ravissa maapuomit (ratapiirroksen numerot 5a ja 5b) vasemmasta kierroksesta. Uuno ravasi tasaisesta muutoin, mutta pääsi aavistuksen verran hidastamaan askelta molemmille puomeille. Arvelen heittäytyneeni niiden kohdalla passiiviseksi luullen muka antavani hevoselle työrauhan. Noilla kahdella on kuitenkin melkoinen ero. Muutoin verryttelimme itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Uunolla on taipumuksena pyrkiä painamaan oikealle, mihin aloin kiinnittää heti tunnin alusta huomiota. Tällä kertaa painaminen tuntui aavistuksen aiempia kertoja maltillisemmalta, joten suhtauduin tuleviin oikealle tehtäviin kaarteisiin hitusen luottavaisemmin mielin. Laukassa tulimme myös pari verryttelyhyppyä ponnistuspuomilla varustetulle ristikolle (numero 1) molemmista suunnista. Vasemmasta kierroksesta Uuno hyppäsi ristikon muitta mutkitta. Oikeassa kierroksessa esitimmekin sitten kaksi ravinsekaista ylitystä, kunnes opettajan neuvot menivät kallooni, ja ymmärsin tukea Uunoa kunnolla hyppyyn asti. Opettaja kertoi Uunon oikean laukan olevan hieman huonompi, jolloin siihen saattaa iskeä pieni epävarmuus. Mutta kun kuski kertoo Uunolle, että kyllä tehtävästä laukassa selvitään, ei meno ole vaikeaa.

Seuraavaksi hyppäsimme esteet 1 ja 2 vasemmasta laukasta aloittaen pari kertaa. Ykkönen ylittyi molemmilla kerroilla hyvin, mutta toisena ollut ruotsalainen okseri ylittyi ensimmäisellä kerralla vähän turhan rykäisten. Aloin laskea laukkoja muka oikeasta kohdasta, mutta sitten huomasinkin, ettei askel ihan sovi. Sitten jäin arpomaan ratkaisua liian pitkäksi aikaa, jolloin Uuno tempaisi itsensä vähän kauempaa hyppyyn. Yli pääsimme siis, ja vasen laukka vaihtui toivotusti oikeaksi, mutta ylitys ei ollut kauhean nätti. Onneksi toisella yrittämällä pääsimme kakkosesteenkin yli ihan asiallisesti. Tämän jälkeen edelliseen tehtävään lisättiin vielä kaksi estettä eli seuraavaksi ratsastettiin neljän esteen minirata esteillä 1-4. Nyt ykkös- ja kakkoseste ylittyivät ihan hyvin, joskin kakkosen jälkeen sain vaihtaa laukan ravin kautta. Uuno oli kuitenkin hyvin kuulolla, jolloin vaihto näin ei ollut ongelma. Kolmosokserille tuli kuitenkin taas pieni epävarmuuden hetki, jolloin annoin Uunon valua lähestymisessä vasempaan reunaan. Niinpä keilasin esteen hienosti kumoon omalla jalallani. Uuno ei onneksi metakkaa säikähtänyt, vaan pääsimme jatkamaan vielä nelosesteen. Senkin tosin vasenta reunaa hipoen. Opettaja pistikin meidät hyppäämään kaarevan linjan esteet 3 ja 4 heti uudelleen. Toisella yrittämällä reitti parani hieman, mutta vietti edelleen vähän vasemmalle. Emme kuitenkaan keilanneet mitään, joten olihan sekin edistystä.

Ennen toista rataa tulimme vielä yhden laukka-askeleen kavalettisarjan (5 a ja 5b) kertaalleen vasemmassa laukassa. Uuno eteni hyvin, ja pääsin laskemaan kolme viimeistä askelta ennen hyppyä, jolloin sarja meni vaivatta yhdellä laukalla, ja Uuno vielä vaihtoi vasemman laukan toisella kavaletilla oikeaksi. Tämän jälkeen sarja lisättiin aiemmin hypättyyn rataan eli nyt tultiin kokonaisuudessaan koko rata kertaalleen esteillä 1-5. Ykkösen ja kakkosen kanssa ei ollut ongelmaa, vaikka kakkosen jälkeen laukka piti vaihtaa ravin kautta vasemmasta oikeaan. Olimme Uunon kanssa molemmat viimein heränneet, jolloin kolmosen ja nelosen kaarre meni viimein järkevästi. Uuno alkoi jopa sopivasti innostua hommasta unohtamatta silti kuunnella minua. Niinpä viitossarjalle pääsimme hyvällä tiellä. Huomasin ajoissa askeleen epäsopivuuden, jolloin rohkenin pyytää Uunoa lähtemään hieman kaeumpaa, jotta töksähtävältä hypyltä vältyttäisiin. Uuno uskoi ratkaisuani ja ponnisti matkaan aavistuksen kauempaa. Sarjan väliin meni silti helposti vain se yksi askel, jolloin pääsimme b-osan sujuvasti, ja laukkakin vaihtui siinä vasemmasta oikeaksi. Kuten opettajakin tuumasi, oli rata mukavan hallittu. Tokihan siinä olisi ollut viilattavaa, mutta koska mukaan ei mahtunut suuria pulmia, olin itsekin sangen tyytyväinen.

Uunon kanssa on kyllä näemmä lähes aina ilo hypätä. Jostain syystä sen kanssa ehdin ajatella radankin aikana enkä vain kohella sitä läpi. Uuno ilmeisesti etenee sen verran tasaisesti, että pystyn keskittymään muuhunkin samalla. En oikein tiedä, mikä on se lopullinen syy, miksi Uunon kanssa hyppäämisessä on sitä jotain rauhallisuutta, mutta onneksi on. Tällä kertaa oikealle puskemista ei esiintynyt kovinkaan, sillä ei onneksi edes ollut kummempia kaarteita siihen suuntaan. Se varmasti auttoi pitämään homman osaltaan kohtuullisesti hanskassa. Loppuravit ja -käynnit kävimme peltolenkin kautta, jolloin loppuun pääsi ratsutkin rentoutumaan kunnolla. Olipa tosiaan todella mukava kerta, lisää tällaista!

Ei hullumpaa hyppelyä

Tallinmäen viikon toisen tunnin sain torstaille, ja luvassa oli neljän ratsukon kavalettitunti. Ratsukseni sain Melban, jolla en olekaan taas hetkeen mennyt. Muistelin kuitenkin Melban olevan ihan näppärä ratsu, joka myös hyppää kohtuullisesti. Alkuverryttelyksi kävimme pienen peltolenkin ensin käynnissä ja sitten kiekan vielä ravaten. Melba pysytteli tiiviisti letkaa johtaneen ponin hännillä ja liikkui siten mutkattomasti. Vielä kentälle päästyämme ruuna koetti pysytellä toisten hännissä kiinni ja tehdä, mitä nekin tekivät ennen kuin sain kerrottua sille, että nyt voisi alkaa kuunnella minua niiden sijasta. Kentällä ravasimme vielä molempiin suuntiin ja ylitimme pari kertaa maapuomin. Asetukset eivät meinanneet mennä läpi, mutta puomi ylittyi järkevästi.

Laukassa tulimme pari kertaa molemmista suunnista kavaletin yli tehden ensin ison ympyrän ja sitten pienemmän. Oikea kierros oli helpompi, sillä vasemmassa kierroksessa Melba yritti puskea ulos. Tälle puolelle en ollut saanut myötäasetusta läpi saati ulkoapujani toimimaan, minkä Melba huomasi ja hyödynsi. Osuimme kuitenkin kavaletille aika järkevästi, joten laukka ainakin pyöri sen verran, ettei se enää tuottanut ongelmaa. Lopulta myös kääntäminen toimi, kun muistin olla jäämättä kiinni pusertamaan, vaan pyysin ja rentouduin. Edes pienemmällä ympyrällä ei tullut kummempia kääntöongelmia, vaikka arvelin sille osuvan kaikki pulmat.

Ennen rataa hyppäsimme kahden kavaletin innarisarjaa (ratapiirroksen numerot 3a, 3b) jatkaen siitä samalla linjalla olleelle pystylle (numero 4), lävistäjällä olleita kahta pystyä (numerot 5 ja 6) sekä kaarevaa linjaa (numerot 1 ja 2). Innarisarjaa ja sitä seurannutta pystyä tultiin vasemmassa kierroksessa, jolloin pari ensimmäistä lähestymistä menivät siten, että Melba pääsi puskemaan vasen lapa edellä eikä tiestä tullut kovin suoraa. Niinpä hyppykohtakin oli vähän mitä sattuu. Yksittäiselle pystylle pääsimme kuitenkin järkevästi. Lopulta sain myös tuotua Melban järkevämmin ensimmäiselle kavaletille ja annettua sen mennä tehtävän rauhassa läpi. Silloin olikin vaivatonta olla mukana ja jatkaa suorana vielä pystylle ja jopa sen jälkeen.

Lävistäjällä olleita pystyjä tultiin samoin vasemmassa laukassa. Ensin reittivalinta meni vähän kehnosti, sillä tulimme jo ensimmäisen esteen liian oikealta. Jouduin silloin korjaamaan ennen toista estettä, jolloin laukan vaihtuminen hypyssä vasemmasta oikeaksi jäi haaveeksi. Sain kuitenkin korjattua reitin samoin kuin tuotua Melban toisenkin hypyn jälkeen hyvällä tiellä, mutta laukka ei silti vaihtunut. Onneksi se ei ollut päätehtävänä, vaikka olisihan se ollut kiva onnistua siinäkin. Kaarevaa linjaa tulimme vielä oikeassa kierroksessa tavoitteena saada kakkosesteellä laukka vaihtumaan. Tie pystyltä okserille tuli ihmeen helposti ratsastettua hyvin, mutta ensimmäisellä kierroksella laukka ei vaihtunut. Toisella yrittämällä olin jo paremmin hereillä samoin kuin Melba, jolloin saimme laukan oikeasta vasemmaksi.

Lopuksi tulimme vielä radan, jolle lähdimme oikeassa laukassa. Ykkösesteelle pyysin Melbaa lähtemään hieman kauempaa, sillä muutoin olisi ollut luvassa töksähtävä hyppy. Melba totteli hienosti, ja pääsimme ykkösen isommalla loikalla yli. Samalla vauhdilla kakkosokseri ylittyi hyvin, ja laukka vaihtui oikeasta vasempaan. Sarjalle tie oli ihan ok, mutta askeleet eivät passaaneet, joten ylitykset eivät olleet sujuvimpia. Sain tsempattua ennen nelospystyä, mutta erehdyin askelissa ja yritin taas pyytää Melbaa kauempaa hyppyyn. Tällä kertaa aikaa oli vielä hyvään askeleeseen, jonka Melba ottikin. Esteelle viisi tulimme myös hyvällä tiellä, mutta laukka pääsi venähtämään välissä. Tuloksena oli noin kolme ja puoli askelta ennen kuutosta, jolloin laukkakaan ei päässyt vaihtumaan. Toisella yrittämällä paikkasin suurimmat virheeni, ja Melba meni radan aika kivasti. Laukkaa sai tosin vähän vartioida ja välillä pyytää Melbaa eteen, mutta nyt laukat vaihtuivat emmekä sattuneet kovin hassuihin ponnistuspaikkoihin.

Saimme ottaa radasta vielä uusintana esteet 5 ja 6, jotta niiden väliin saataisiin sujuvammat neljä askelta. Opettaja neuvoi ottamaan laukkaa vähän lyhyemmäksi ajoissa ennen viitosestettä ja tarvittaessa jarruttamaan sen jälkeen. Melba oli hyvin kuulolla, jolloin väliin meni sujuvat neljä askelta, ja laukkakin vaihtui hypyn aikana vasemmasta oikeaan. Melba alkoi tässä vaiheessa olla ihanasti kuulolla ja liikkuikin paremmin eteen. Alkutunnista olin vähän miettinyt, mitä hommasta puskemisen takia tulee, mutta onneksi se ei pahentunut, vaan piirun verran korjaantui. Vaikka Melba ei ihan liitokavio ollutkaan, ei sitä onneksi joka hetki tarvinnut puskea eteenpäin. Pääsääntöisesti se liikkui ihan hyvin itse, kunhan muistin ratsastaa, en matkustaa. Oli myös kiva huomata, että Melban ajatukset hyppypaikoista menivät pääsääntöisesti yksiin minun mietintöjeni kanssa, niin en sitten esittänyt sukelteluita tai myöhästymisiä tällä kertaa.

Loppuraveissa houkuttelin Melbaa venyttämään eteen ja alas. Tämän onnistumiseen vaadittiin selviä asetuksia ja taivutteluita ennen kuin Melba malttoi lakata pälyilemästä pää korkealla. Kun Melbaa sai rentoutumaan, tuli ravistakin samalla paljon letkeämpää. Hetkittäin Melba tuntui jäävän sisäohjaan kiinni, jolloin tiesin selvästi, etten ollut saanut pohjeapujani rehellisesti läpi. Onneksi pienellä houkuttelulla Melba aina lopuksi antoi periksi. Koulutunnilla olisin varmasti ollut hätää kärsimässä asetusten kanssa, mutta esteillä jaksoin tsempata itseäni saamaan hevosen oikeaan suuntaan. Muutoinhan olisi jäänyt kiva hyppy kokematta, ja sehän ei olisi käynyt päinsä. Olin aika yllättynyt siitä, että loppujen lopuksi tunti ei mennyt yhtään hullummin. Kertaakaan ei tullut sellaista harmitusta, että se olisi vienyt ilon. Pienet pulmat ratkesivat kuitenkin sen verran kivuttomasti, että hymisin tyytyväisyydestä. Jes, lisää tällaista!

Hyppäämistä kolmella eri tehtävällä

Jonkin päähänpiston seurauksena päädyin kyselemään estetuntia Äimäraution ratsastuskeskuksesta. Mahduinkin sopivasti tiistain kuuden ratsukon estetunnille. Tuntikalenterin mukaan kyseessä oli junnujen estevalmennus, mutta ryhmän kokoonpano oli hieman sekalainen sisältäen nopean vilkaisun perusteella kaksi junnua ja loput sennuja. Ratsukseni olin toivonut varmaa hyppääjää, sillä vieraan hevosen kanssa keksin aina jännittää kaikkea turhaa. Opettaja oli merkinnyt minulle 2003 syntyneen Vinnetou-ruunan eli Vinskin. Tallin nettisivujen mukaan noin 160-senttinen ruuna on nöyrä, yritteliäs ja kiltti sekä kilpaillut niin koulua kuin esteitä. Lisäksi Vinski liikkuu luonnostaan oikeinpäin ja on herkkä ratsastettava. Vinski oli sopivasti edellisellä tunnilla, joten sain seurata sen menoa jo ennen kuin itse kiipesin kyytiin. Edellisellä ratsastajalla ruuna näytti menevän pääosin järkevästi, mutta oikean laukan nostamisen kanssa oli hieman vaikeuksia.

Alkuverryttelynä teimme pohkeenväistöjä kaikissa askellajeissa. Vinski väisti molempiin suuntiin sekä käynnissä että ravissa aika helposti. Sain tosin muistaa varmistaa, etten päästänyt Vinskiä pullahtamaan, sillä sen se kyllä teki, mikäli jäin matkustamaan. Ravissa Vinskiä sai myös välillä hoputtaa, ja kaipasin kovasti raippaa. Sitä ei tosin saanut tämän hevosen kanssa olla, sillä se oli sille herkkä. Sen jälkeen kaipasinkin kannuksia, sillä Vinski tahtoi olla hieman laiska pohkeelle. Laukassa vasemmassa kierroksessa väistöt sujuivat edelleen kohtuullisen helposti. Sen sijaan oikeassa kierroksessa homma menikin sitten hienosti penkin alle. Vinski tuppasi pudottamaan raville todella helposti kesken väistön ja sitten nosti aina vasemman laukan, vaikka kuinka yritin maanitella oikeaa. Oikeaan kierrokseen emme sitten saaneetkaan kovin hienoja hetkiä, kun jokin hommassa mätti pahemman kerran. Ilmeisesti jäin väistättämään pelkästään sen sijaan, että olisin myös ollut tukemassa laukan säilymistä. Kaiketi myös herkkänä ratsuna Vinski huomioi vasemmalle valuneen istuntani ja tarjosi siksi vasenta laukkaa myös oikeassa kierroksessa.

Opettaja oli rakentanut meille kolme erillistä tehtävää. Ykkönen oli maapuomin, pystyn ja okserin innarisarja. Kakkonen puolestaan okseri, jota hypättiin aina kierroksen suuntaisesti myötälaukassa pysyen. Kolmonen oli puolestaan pääty-ympyrä, jonka aikana ylitettiin maapuomi ja kaksi pystyä. Esteiden korkeudet olivat jotain 60-70 sentin välissä, ja kakkostehtävän okseri taisi olla tunnin aikana suurin käyden 80 sentissä. Kaikeksi hämmästykseni opettaja komensi kaikki kuusi ratsastajaa liikkeelle yhtä aikaa ensin vasemmassa kierroksessa ja sitten oikeassa. Jokainen sai mennä sen tehtävän, minkä parhaakseen näki samoin kuin vaihdella niiden välillä. Minulla meni hetki tajuta, että kuusi ratsukkoa voi mahtua kerralla hyppäämään kolmea eri tehtävää ilman annettua hyppy- tai estejärjestystä. Ilmeisesti muut ratsastajat samoin kuin hevoset olivat tähän tottuneet, sillä yksikään ratsu ei saanut ylimääräisiä sätkyjä, ja pääosin ratsukot pysyivät toistensa tieltä poissa, jolloin pääsimme hyppäämään enemmän kuin perinteisellä jonotustaktiikalla toteutettuna.

Ykköstehtävän eli innarisarjan keskeisin ongelma oli kohtuullisen tiukka kaarre esteelle, jossa päästin Vinskin laukan sammumaan. Niinpä esitimme sille aika ponnettomia hyppyjä, ja kertaalleen Vinski rymysi sen yli jossain ravintapaisessa sekamelskassa. Yritin kyllä tsempata hevosta liikkumaan reippaasti ennen kaarretta, mutta ilmeisesti sitten jäin vain kääntämään laukan säilyttämisen sijaan. Pari kertaa saimme lopulta järkevämmät hypyt tälle tehtävälle, kun laukka ihme ja kumma säilyi kaarteen läpi, ja pääsimme hyvään hyppykohtaan. Vinski myös jatkoi hyppyjen jälkeen kohtuullisesti suoraan eikä pyrkinyt livahtamaan heti johonkin suuntaan. Hyppyyn mukautuminen oli onneksi aika vaivatonta, joten siitä ei koitunut tällä tehtävällä enempää harmia.

Kakkostehtävän okserille oli aluksi hukassa ponnistuspaikka, kun en tajunnut suoristaa kunnolla, vaan ajattelin okserin enemmänkin ympyrän kaarelle. Muutaman kerran Vinski ampaisi turhan kaukaa hyppyyn, mitä en ollut osannut odottaa, joten jäin vähän matkasta. Ohjia sain sentään päästettyä pidemmäksi, niin en nykäissyt ratsuani suusta. Opettaja muistutti hakemaan hyvän laukan, jossa voi istua ja odottaa hyppyä. Hiljalleen tämä alkoikin löytyä, ja okseri ylittyi 80 sentin korkeudessakin aika sutjakkaasti. Olisimme saaneet ehkä ratsastaa sen jälkeen pari askelta paremmin suoraan, mutta keskittymiseni tahtoi lipua vain esteen ylittämiseen. Sen jälkeisestä en paljoa ehtinyt murehtia.

Kolmostehtävällä pääsin hyvin treenaamaan Vinskin kääntämistä. Opettaja kertoi välien olevan normaalilla laukalla neljä askelta ja reippaammalla kolme. Vaikka miten yritin, sain aina maapuomin ja pystyn välille kolme askelta, kun taas pystyjen välille neljä. Molemmissa kierroksissa Vinski pääsi vähän painamaan ulos, jolloin kaarteet eivät aina olleet kovin kauniita. Olisin ilmeisesti saanut johtaa reilummin pystyjen välisissä hypyissä, jolloin ratsu olisi alkanut kääntyä jo hypyn aikana. Nyt taisin ottaa liikaa suoran linjan ajatuksen, jolloin unohdin olevani ympyrällä hyppäämässä. Jostain syystä tällä tehtävällä maapuomin ylittäminen järkevästi oli suurin ongelmamme. Pari kertaa Vinski jopa vilahti sen ohi, kun hatarasti ohjailin sitä sen yli. Muutamia kertoja askel taas ei sopinut, jolloin Vinski pudotti raville. Muutoin kolmen ja neljän askeleen välit kuitenkin menivät hyvin, vaikka en saanutkaan niihin toivotusti samoja askelmääriä. Se ei kuitenkaan varsinaisesti haitannut itse tehtävässä, mutta viilaamisen kannalta olisin saanut ratsastaa tarkemmin.

Vasemmassa kierroksessa hyppääminen oli rutkasti helpompaa, ja siihen suuntaan saimme parhaimmat hetket. Sen sijaan oikeassa kierroksessa suurin osa ajasta meni siihen, kun kinastelin Vinskin kanssa siitä, menemmekö nyt oikeaa vai vasenta laukkaa. Se pyrki nostamaan kerta toisen jälkeen oikean laukan sijasta vasemman, ja olinkin melkoisen harmistunut ajan hukkaamisesta näin turhaan asiaan. Eipä silti vain mielessäni käynytkään ajatus istunnan korjaamisesta, vaan survoin Vinskin laukkaan aina selvien kaarteiden avulla. Niistäkin huolimatta se sai välillä nostettua vasemman laukan. Päätin sitten kertaalleen, että mennään sitten väärässä laukassa esteelle, mutta laukka ei yllättäen pyörinyt kovin hyvin, niin en sitten viitsinyt aiheuttaa lisävaikeuksia sen takia. Turhautumismittarini oli näiden hetkien aikana kepoisasti siellä punaisella alueella, ja minun olisi pitänyt tajuta ottaa kunnon nollaushetki. Vinskikin tuntui hämmentyvän, kun kuski teki vaikka mitä sirkustemppuja siellä selässä väittäen niitä oikean laukan nostoavuiksi.

Onneksi loppuun saimme oikeassakin kierroksessa muutaman kohtuullisen järkevän hypyn, jolloin tunti ei päättynyt ikäviin hetkiin. Vinski kyllä täytti lupauksensa varmasta hyppääjästä, sillä se puksutti jokaisen esteen yli. Sen kanssa ei tullut kertaakaan sitä oloa, että se stoppaisi tai vilahtaisi esteen ohi. Ongelmana oli vain se, etten tosiaan saanut sitä laukkaa pyörimään tai oikeassa kierroksessa paikoitellen edes nousemaan, jolloin hypytkin olivat vähän niin ja näin. Muutamia kertoja tunnin aikana homma toimi siten, että Vinskikin tuntui olevan menossa mukana, jolloin homma oli helppoa. Vinskistä tulikin mieleeni Epper, joka myös mönkii eteenpäin ja ylittää esteet varmasti. Molemmilla olisi kiva hypätä, jos vain saisin ne heräteltyä ajoissa hommiin. Kaikki hyppää kerralla -menetelmä ei kuitenkaan tuntunut itsestä parhaimmalta vaihtoehdolta, sillä välillä sain tehdä toistoja ihan ominpäin. Tietysti perusasiat osasin analysoida itsekin, mutta olisin silti kaivannut opettajan jakamatonta huomiota aina yhden tehtävän ajaksi. Kommentteja ei tällä kertaa tullut kovin paljoa, mutta ne muutamat olivat aiheellisia ja minullakin tiedossa olevia. Tunnilla oli kuitenkin tekemisen makua, joten hyvin mahdollisesti yritän päästä toistekin sinne vielä hyppäämään.