Toiveita automaatista

Tiistain toinen tunti Tallinmäellä hurahti tietysti Jetin kyydissä. Tunnilla menimme niin koulua kuin otimme muutamia hyppyjä. Ratsukoita oli viisi. Kouluosuudessa teimme pohkeenväistöjä, täyskaartoja, laukannostoja sekä laukasta siirtymisiä käyntiin. Esteillä puolestaan hypimme muutamat kaarevat linjat.

Pohkeenväistöt teimme pitkän sivun alusta keskemmäs ja siitä uralle palaten. Väistöt sujuivat niin käynnissä kuin ravissa ihan asiallisesti. Olisin kaivannut silti pientä terävyyttä niihin, mutta en saanut sitä ratsastettua Jetistä irti. En tainnut oikein kunnolla yrittääkään, vaan odottaa jostain hassusta syystä, että Jetti muuttuisi automaatiksi ja tekisi kaiken itse. Olikohan keskittymiskykyni kouluvääntöön loppunut jo päivän aiemmalla tunnilla? Ehkä.

Seuraavaksi siirryimme koko kentän kattavalle kuviolle, jossa toiseen päätyyn teimme ravissa täyskaarrot molemmista suunnista. Siitä jatkoimme pitkälle sivulle, jossa siirryimme käyntiin. Vasemman laukan nostimme pituushalkaisijalta, oikean laukan taasen lyhyen sivun keskeltä. Molempiin suuntiin pyöräytimme ympyrät. Niiden jälkeen siirryimme raviin ja aloitimme tehtävän alusta. Täyskaarrot sujuivat ihan hyvin, vaikka en ollut ihan tarkin teistä. Laukannostot lähtivät alkutahmeuden jälkeen aika hyvin, kun valmistelin ne riittävän huolella. Laukkaympyröillä sain tosin ensin nohitella Jettiä, jotta se alkoi laukata vähän isommin. Vasen laukka rullasi aika kivasti, oikeaa laukkaa sai työstää enemmän, mutta sekin parani.

Tämän jälkeen harjoittelimme siirtymisiä laukasta käyntiin. Nostimme pitkän sivun alusta, vähän uralta keskempänä ollen vastalaukan käynnistä. Sen jälkeen laukkasimme pitkää sivua ja käytimme pohkeenväistöä uralle tehtynä ja lyhyen sivun lähestymistä apuna siirtymisessä käyntiin. Vastalaukat nousivat mukavasti, mutta en saanut laukkaa ratsastettua niin lyhyeksi ja napakaksi, että olisin päässyt valmistelemaan siirtymisen käyntiin hyvin. Väistöt tahtoivat mennä minulta punkemiseksi, jolloin pakka levisi viimeistään. Hetkittäin sain Jetin lyhyempään laukkaan, josta siirtyminen oli helpompi valmistella. Parhaimmatkin siirtymiset tosin sisälsivät pari raviaskelta, joten ihan tyytyväiseksi en tullut. Vaikka tiedän kyllä, että erityisesti siirtymät alaspäin ovat minulle hankalia. Hassua hommassa oli se, että kyllähän asian teoriassa osasi, mutta saman tekeminen käytännössä ei sujunutkaan ihan noin vain.

Tunnin loppuun otimme muutamat hypyt kaarevilla linjoilla. Ensimmäinen linja oli vesimattopystyltä muurilaatikkopystylle ja sama vielä toisinpäin. Toinen linja oli hainhammasportilla varustettu pysty ja lankkupysty. Hypyt menivät muuten ok, mutta Jetti tahtoi napata oikean laukan sijasta ristilaukan. Sain myös alussa hakea parempaa etenemistä, jotta emme turhaan mummoilleet. Kaarevat tiet kuitenkin menivät kivasti, ja ne ristilaukatkin sai korjattua aina lopuksi pois. Estekorkeuksilla ei kikkailtu, sillä pysyimme noin 60 sentin tuntumassa. Muutamat hypyt oli kuitenkin hyvä ottaa, sillä viikonloppuna häämöttää kisat emmekä tällä viikolla hyppää tämän enempää.

Hypyt myös päättivät tunnin treenit. Kouluosuus jäi vähän kaivelemaan, sillä olisin halunnut sujuvampaa menoa. Tajusin kuitenkin, etten oikein ratsastanut niin keskittyneesti, että sitä olisi voinut tulla. Ajattelin vissiin todellakin, että kyllähän Jetti nyt yhtäkkiä automaatiksi muuttuu ja lukee ajatukseni. Kas, eipä muuttunutkaan! Ehkä ensi tunnilla voisi olla taas syytä ratsastaa itsekin, niin todennäköisesti meno paranee heti.

Estekurssin 2. päivä: juonesta kiinni

Estekurssin toisena päivänä pääsimme treenaamaan niin suoria kuin kaarevia lähestymisiä ja linjoja. Ratsukoita oli edelleen viisi, ja minulla oli luonnollisesti ratsuna Manu. Se jatkoi jälleen suoraan hommia edelliseltä tunnilta. Alkuverryttelyssä hain pohkeitani töihin sekä Manua malttamaan kipittämisen sijaan. Hyviä hetkiä löytyi, mutta meno jäi aavistuksen kiireiseksi.

Ensimmäisenä tulimme oikeassa laukassa yksittäisen lävistäjäpystyn. Sain ratsastettua sille hyvän tien sekä ennen että jälkeen, mutta toivottuja laukanvaihtoja esitimme tasan nolla. Muutaman kerran Manu myös tahtoi ajautua esteen juureen, kun en saanut laukkaa rullaamaan. Muutaman kerran taas sain paremmat ponnistuspaikat, mutta laukka jäi silti vaihtumatta. Sen onneksi sai korjattua nopeasti ravin kautta. Yksittäisen esteen jälkeen tulimme vasemmassa laukassa neljän askeleen suoran linjan. Jälleen kerran tulimme ensimmäiselle esteelle muutaman kerran pohjaan. Hyydyin yksinkertaisesti, kun olisi pitänyt tehdä ratkaisu ponnistuspaikan säätämiseksi. Sentään väli meni ihan asiallisesti eikä siinä tarvinnut kummemmin säätää.

Sitten tulimme vasemmassa laukassa toisen yksittäisen lävistäjäpystyn pari kertaa. Jälleen esitimme tasan nolla laukanvaihtoa, mutta jälleen tie oli mukavasti kunnossa. Siihen sentään sain olla tyytyväinen. Lisäsimme tämän lävistäjäpystyn perään vielä kaarevan tien päässä olleen pystyn, joka oli osa aiemmin hypättyä suoraa linjaa. Tiet olivat taas kerran kunnossa, mutta lävistäjäpystyllä ei ollut puhettakaan laukanvaihdosta. Kaareva tie toiselle pystylle meni sujuvasti viidellä. Lopulta sain sentään sillä tehtyä laukanvaihdon, mistä kiittelin Manua kovasti. Ilmeisesti Manulla meni tovi hoksia, että laukanvaihto oli näppärämpi tehdä toisella esteellä kuin sen jälkeen ravin kautta.

Loppuun viilasimme vielä neljän askeleen suoraa linjaa, mutta nyt oikeassa laukassa. Ajauduimme aluksi edelleen lähelle estettä, kunnes laukka alkoi hiljalleen sujua. Tajusin viimein tohtia ratsastaa pohkeilla ja olla näpläämättä ohjalla ylimääräistä. Samalla ajattelin istuvani enemmän takajalkojen päällä ja vaikuttavani Manuun ajoissa, en jo estelinjalla ollessani. Ilmeisesti jokin näistä auttoi, sillä aloimme päästä linjalla sekä hyvään ponnistuspaikkaan että sujuvaan etenemiseen välissä. Parhaimpina hetkinä sain tulla ensimmäiselle esteelle kaikessa rauhassa ja antaa Manun hoitaa osuutensa. Suora linja sujui helposti ja ongelmitta, ja viimein sain vähän otetta siihen, miltä menon Manun kanssa pitäisi tuntua. Jes! Linjan toinen pysty oli lopulta 80 senttiä, mikä ei Manulla tuntunut missään.

Tunti päättyikin varsin hyviin fiiliksiin. Oli ihana saada vähän juonesta kiinni ja ymmärtää Manun päälle. Jos sen saisi heti alkutunnista ratsastettua tällaiseksi, olisi meno tosi mukavaa. Nyt vain täytyy miettiä, mikä oli ratkaiseva muutos omassa ratsastuksessani ja koettaa jatkossa löytää palikoita samalla tavalla kohdilleen.

Neiti negatiivinen ja ruuna rauhallinen

Tiivis talliviikonloppu Tallinmäellä huipentui sunnuntain estetuntiin. Ryhmässämme oli viisi ratsukkoa. Pohdin etukäteen tunnin sujumista, kun Jetti oli päässyt parina päivänä olemaan tavallista tahmeampi. Samalla mietin, miten saisin sovitettua kahden päivän istuntakurssin anteja estetunnille. Aika paljon oli siis mielen päällä ennen kuin treenit olivat alkaneetkaan.

Maneesille käppäily hoiti alkukäyntien roolin. Maneesille päästyäni aloin työstää ravia. Samalla yritin korjata istuntaani  istuntakurssin oppien mukaisesti. Jetti nihkeili edelleen, joten turvauduin siirtymiin. Ne auttoivat hieman, kun samalla pyrin istumaan paremmin. Erityisesti kiinnitin huomiotani satulan keskellä pysymiseen. Hankalaahan se oli enkä ihan löytänyt palikoita, mutta sentään yritin. Laukassa opettaja pisti meidät tekemään pieniä temponvaihteluita. Alkunahkeuden jälkeen sain Jetistä hieman parempaa laukkaa irti, mutta lyhyempi ja napakampi laukka jäi vaiheeseen. Laukassakin pyrin muistamaan istunnan korjaamista, mutta paitsioonhan se tahtoi vielä jäädä. Parempi kuitenkin pari yritystä kuin ei mitään.  Ennen loppuun hypättyä rataa tulimme yksittäisiä tehtäviä, jotka sisälsivät suoria ja kaarevia linjoja. Koska ne olivat mukana myös radalla, kertaan vain sen sujumisen.

Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa. Katsomopäätyyn ilmestyneet ihmiset olivat Jetistä kyttäyksen arvoinen asia. Niinpä tulimme ykkösenä olleelle kavaletti-innarille melkoisesti oikoen. Ne ylittyivät aika kömpien, mutta matka jatkui. Tie kakkosokserille oli ihan ok, ja laukka sujui kohtalaisesti. Hypyn jälkeen sain vaihtaa Jetin lennosta oikeaan laukkaan. Kolmantena ollut lävistäjäkavaletti meni ihan ok, mutta tie neloselle oli kamala. En saanut oikaistua Jettiä suoraksi, vaan tulimme esteelle vinosti. Katsomopäädyn ihmiset saivat Jetin edelleen puskemaan karkuun, mutta onneksi sain sen tuotua askeleen sarjan a-osalle riittävän suorana. Viitosen a-osa ylittyi ok, ja rohkaisin Jettiä välissä hieman. B-osa meni sen ansiosta kivasti. Kuutoselle tulimme ihan asiallisesti. Tie seiskana olleille kavaletti-innareille kärsi hieman, kun päästin Jetin valumaan oikealle. Katsomopäädyssä liirailimme taas, jolloin kasille tuli hyytyminen ja huono tie. Pääsimme esteestä kuitenkin yli, mutta radan viimeiselle esteelle eli ysille tulimme yhdellä ylimääräisellä askeleella eli viidellä. Neljä olisi ollut passelimpi. Saimme uusia vielä omana tehtävänään esteet 8–9. Yksittäisenä sain ne onnistumaan, jolloin Jetti tuli suoran linja toivotusti neljällä askeleella.

Kaikkien tehtävien ja vielä radankin jälkeen oli aika apea fiilis. En saanut Jettiä liikkumaan kunnolla eikä huumorintajuni ollut mukana. Opettaja totesi menomme näyttäneen ihan asialliselta, vaikka minusta oli nähnyt ja puhinastani kuullut, etten ollut menoon yhtään tyytyväinen. Hän lisäsi myös, että ainahan parannettavaa löytyy, mutta ei menomme ollut sieltä kamalimmasta päästä. Hän totesi samalla, että taidan keskittyä huomaamaan useimmiten ne huonot hetket ja keskittymään niihin. Olen tämän tiedostanut, mutta oli kyllä herättävää kuulla se toisen suusta. En ole ehkä tajunnutkaan, kuinka näkyvästi ja elämöiden sen teenkään.

Tässä asiassa minun on kyllä tehtävä muutos. Fakta on se, ettei aina voi mennä putkeen, vaan välillä menee penkin alle, päin mäntyä ja ihan päin prinkkalaa. Toinen fakta taasen on se, että liki jokaisessa kerrassa on ainakin yksi hyvä juttu. Minun on vain opeteltava huomaamaan se ja keskittymään siihen ainaisen angstaamisen sijasta. Tässäpä seuraavaksi sitten ne positiiviset huomiot tästä tunnista: 1) menimme jokaisesta esteestä kerralla yli ilman ajatustakaan muusta, 2) sain tehtyä välillä pieniä korjauksia, joihin Jetti reagoi toivotusti ja 3) muistin ajatella välillä istuntaani ja opetella korjaamaan sitä. Ainakin kolme asiaa tälläkin kertaa meni kivasti. Eli tunti ei millään voinut mennä täysin penkin alle, vaikka fiilikset olivatkin paikoin aika synkeät. Treeneissä harjoitellaan paremmiksi, joten siellä ei tarvitse olla täydellinen. Minun on kyllä aika luopua neiti negatiivisuuden viitasta ja yrittää olla välillä vähän aurinkoisempi tapaus.

Teknisen tehtävän työstöä

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä viiden ratsukon voimin. Mielessäni toivoin ratsuksi jotain omalla moottorilla varustettua, ja pollearpajaisten tulos osui Manuun. Jäin silti haikailemaan muiden ratsujen perään, sillä Manun kanssa en oikein osaa hypätäkään. Onneksi ruuna oli jo valmiiksi edellisellä puomitunnilla, joten ainakin se oli päässyt aloittamaan päivän työt.

Alkuverryttelyssä ravasimme ja laukkasimme aika vapaasti ja suoralla linjalla olleita puomeja välillä ylittäen. Manulla oli jäänyt edellistunnilta hieman kipitysvaihde päälle, joten keskityin eniten rauhoittamaan ruunan menoa. Ravipuomeilla Manu yritti hidastella ja valua niiden jälkeen seinää kohti, joten ne olivat keskeisimmät korjauskohdat. Laukassa puomit sujuivat ihan hyvin. Otimme myös yhdet lävistäjäristikkohypyt verryttelyssä suuntaansa. Laukka ei vaihtunut kummassakaan yrityksessä, joten sain korjata ravin kautta. Tunnin aikana hyppäsimme yksittäisenä tehtävänä kahden laukkavälin sarjaa. Sitten lisäsimme sarjan b-osalta jatketun kaarevan linjan lävistäjäesteelle, jossa tuli saada vaihdettua laukka. Lopulta yhdistelimme tehtävät putkeen eli tulimme sarjan, lävistäjäesteen, sarjan uudelleen, toisen lävistäjäesteen sekä lopuksi vielä kolmannen kerran sarjan.

Yksittäisen sarjan haaste oli tuoda Manu sille riittävän energisesti, mutta ei pitkänä. Opettaja hoksauttikin, että kun pyysin Manua liikkumaan paremmin, annoin sen samalla venyä. Parempi ratkaisu olisi ollut saada pidettyä Manu lyhyenä, mutta samalla takajaloista aktiivisemmaksi. Sarja kuitenkin sujui ihan ok, vaikka säädöt eivät aivan nappiin osuneetkaan. Sarjan b-osalta jatketulle kaarevalle linjalle meni kolme tai neljä askelta. Tulimme tehtävää molemmista suunnista. Se oli ihanan tekninen ja siten haastava. Sarjalle piti saada hyvä laukka, mutta ei liian vauhdikas, jotta nopea kaarre onnistui. Manu tahtoi vähän kiihdyttää sarjalla, jolloin käännös lävistäjäesteelle tuli nopeasti. Kertaalleen taisimme saada lävistäjäesteellä laukan vaihtumaan, muuten sain korjata sen ravin kautta. Yritin kyllä johtaa ja olla menossa uuteen suuntaan, mutta Manu ei bongannut näitä vihjeitäni.

Loppuun tulimme koko tehtävärimpsun kahdesti. Ensimmäinen yritys oli aika kamala. Manu kiihdytti sarjan, jolloin jälkijunassa ohjalla jarruttaen ja pohkeet unohtaen kaarteet lävistäjäpystyille olivat huonoja. Manu liki pysähtyi molempien esteiden eteen ennen kuin könysi niistä yli. Aiheutin tilanteet tietysti itse, sillä ratsastin huonon tien ja jäin arpomaan ponnistuspaikkaa. Kun en sitä nähnyt, ratkaisin tilanteen menemällä kaulalle odottamaan, mitä Manu tekee. Ratsureppana hämmentyi kuskin heittäytymisestä matkustajaksi, mutta kiltisti ylitti esteet (vaikkakin toisen esteen puomit mukanaan vieden). Toisella kierroksella sain tsempattua oman heräämisen ja opettajan ohjeiden ansiosta. Sarjalle tulin rauhassa, mutta riittävän napakkana, jolloin sain ratsastettua kaarteet lävistäjäesteille kolmella askeleella. Manu jopa vaihtoi toisella laukankin, kun meno oli sujuvampaa. Oli mukava saada korjattua tehtävä lopuksi, sillä aiempi rämpiminen olisi jäänyt muutoin kaihertamaan pahasti.

Olipas tällä tunnilla ihanan tekninen tehtävä! En edes muista, olenko koskaan mennyt tällaista. Tehtävä paljasti hienosti sen, säilyikö laukka tasaisena vai ei. Laukanvaihdot hypyissä olivat vielä ekstraa muun tehtävän päälle. Kinkkistähän tämä oli, mutta silti kierolla tavalla kivaa. Haluaisinpa hypätä toistekin tällaista. Tietenkään kisaradoilla näillä korkeuksilla ei törmää tällaisiin tehtäviin, mutta kummasti helpompikin rata sujuisi paremmin, jos tällaiset vaikeammatkin tehtävät onnistuisivat. Parannusta meillä Manun kanssa oli siinä, että energiaa oli aikaisempaa paremmin. Petrattavaa taas olisi ollut siinä, että olisin saanut Manun lyhyemmäksi. Sen oppimiseen on vielä matkaa, mutta toivottavasti ei loputtomasti.

Kaarevien linjojen treenausta

Lauantaiaamuna kello soi kamalasti samaan aikaan kuin arkiaamuina, mutta onneksi hyvästä syystä. Nappasin Noran ja Kaisan kyytiin, ja suuntasimme hyppäämään Helin oppiin. Treeniaiheena olivat kaarevat linjat erityisesti minua ajatellen niin kuin opettajakin tuumasi. Olen mestari pistämään estetehtävissä mutkat suoriksi, joten tehtävä oli nappivalinta auttamaan minua oppimaan ratsastamaan myös kaarevia linjoja. Alkuverryttelyssä Puppe oli oma itsensä eli liikkui, mutta ei ollut mitään ruutitynnyri saati liitokavio. Tällä kertaa muistin huolehtia enemmän etuosan keveydestä, ja Puppe tuntui reagoivan siihen ihan hyvin. Asiaa auttoi kummasti se, että muistin ratsastaa pohkeilla enkä vain kohottavilla pidätteillä säätänyt omiani.

Verryttelyhypyt otimme molemmista kierroksista esteille 3 ja 5. Vasemmasta kierroksesta hyppäsimme esteet ensin kertaalleen putkeen ja saman tien perään ratsastetulla toisella kierroksella jatkoimme toisen hypyn eli esteen 5 ylityksen jälkeen oikealle. Ensimmäisellä kierroksella Puppe oli vähän unessa ja kolautteli kavionsa molempiin esteisiin, puomit pysyivät onneksi ylhäällä. Toisella kierroksella meno parani vähän, ja laukkakin vaihtui toisella esteellä tavaramerkkiratsastukseni eli överijohtamisen avulla. Otimme vielä samat esteet vasemmasta kierroksesta aloittaen tulemalla suoraan tehtävän laukanvaihdon sisältäen. Puppe pääsi hyytymään lähestymisessä ensimmäiselle esteelle, ja sain kerrottua ääneenkin tulevan miniaskeleen. Sen sijaan en ratsastanut ennen kuin opettaja komensi. Väli tultiin kolmella askeleella, mikä onnistui vähän venyttämällä myös hyytymisen aikana. Laukka kuitenkin vaihtui hypyssä. Oikeasta kierroksesta hyppäsimme esteet toisinpäin eli ensin numero 5 ja sitten numero 3. Viitoselle tuli kääntää terävämmän kulman kautta ja saada hevoset suoristettua ennen hyppyä. Ensimmäisellä kierroksella valuimme vasemmalle, kun en saanut käännettyä ajoissa. Välin saimme rämmittyä kolmella askeleella. Toisella kierroksessa kääntäminen onnistui paremmin, ja tehtävä sujui sitä myöten sujuvammin.

Sitten hyppäsimme oikeasta laukasta aloittaen esteet 1-4. Ensimmäiseen hyppyyn lähdimme ehkä hieman kaukaa, mutta se ei sotkenut menoa. Ykkösen ja kakkosen väli oli 19 metriä, mikä meni sujuvasti viidellä askeleella. Kakkosokserilla laukka vaihtui hypyssä lennosta vasemmaksi. Opettaja oli pistänyt kartiot ennen nelosestettä auttamaan tien hahmottamisessa (ratapiirroksen mustat pallerot). Ne eivät tietenkään auttaneet vielä kolmosesteen kohdalla, jolle käänsin turhan aikaisin. En päässyt enää johtamaan eikä laukka vaihtunut siitä toivotusti oikeaksi. Niinpä menimme kaarteen neloselle vastalaukassa. Kolmosen ja nelosen väli oli 17 metriä, mikä meni tällä kertaa kuudella askeleella. Muuten ok, mutta olisi ollut kiva vaihtaa laukka kolmosella.

Lopuksi tulimme kahdesti kaikki tehtävät yhteen pötköön eli esteet 1-6 oikeasta laukasta aloittaen. Ensimmäisellä kierroksella ykköselle tultaessa askel ei sopinut. Sekä opettaja että minä luulimme, että siihen tulee miniaskel, mutta Puppe yllätti ja lähti kaeumpaa. Jäin matkasta, mutta jatkoin ratsastusta löydettyäni tasapainon hypyn jälkeen. Kakkoselle pääsimme viidellä askeleella, ja laukka vaihtui siinä hyvin vasemmaksi. Kolmosellekin lähdimme vähän kaukaa, mutta vaihtuipa vasen laukka oikeaksi. Neloselle pääsimme nyt viidellä askeleella. Tälläkin esteellä laukka vaihtui hypyssä vasemmaksi. Viitoselle olisin voinut suoristaa paremmin, mutta hyppy oli ihan ok sisältäen laukanvaihdon oikeaksi. Kuutoselle pääsimme vähän ahtaasti kolmella askeleella, jolloin radan ensimmäinen kierros oli siinä. Opettaja kehui sitä, kuinka sain kasattua itseni huonon ensimmäisen hypyn jälkeen ja jatkoin ratsastusta. Itsekin olin siihen tyytyväinen, sillä se tuli ihan luonnostaan. En edes miettinyt vaihtoehtona mitään homman aloittamista uudelleen.

Toisella kierroksella ykkönen ja kakkonen ylittyivät tosi kivasti. Kolmoselle tultaessa lähdin kääntämään hieman myöhässä, ja este tuli lopulta Pupelle yllätyksenä. Vauhti hyytyi, ja Puppe kielsi maltillisesti. Keräsin itseni taas kasaan ja otin lähestymisen uudelleen huolellisemmin. Nyt Puppe hyppäsi kolmosen mukisematta ja vaihtoi siinä laukan oikeaksi. Neloselle pääsimme taas viidellä askeleella, ja laukka vaihtui jälleen kivasti hypyssä vasemmaksi. Viitoselle tuli nyt suorempi lähestyminen, mutta en saanut lyhennettyä laukkaa ennen sitä. Laukan Puppe vaihtoi hienosti viitosella oikeaksi, mutta väli kuutoselle jäi taas kolmella askeleella ahtaaksi. Puppe kuitenkin hyppäsi eikä epäröinyt, ja niin päivän hyppelymme olivat siinä. Toinen kierros olisi ollut kiva ilman turhaa kieltoa. En ollut itse siinä kohtaa enää menossa huomauttuani tien olevan huono, vaikka kyllähän Puppe olisi helposti selvittänyt pienen esteen.



Hyvä mieli jäi silti tämän päivän hyppelyistä. Puppe vaihtoi laukat aina, kun sain sen sille kerrottua. Eteneminen oli pääosin aika ok eivätkä maksimissaan 70 sentin esteet hirvittäneet ollenkaan, vaan niitä oli tosi kiva hypätä. Olen myös iloinen siitä, ettei esteelle tullut kielto aiheuttanut mitään negatiivista reaktiota, vaan saatoin jatkaa kuin sitä ei olisi tapahtunut. Olisihan se toki parempi, jos sitä ei tosissaan olisi tapahtunutkaan, mutta opitaan sitten kantapään kautta. Puppe on kyllä kivan mutkaton hevonen minulle, ja uskon edelleen meidän kehittyneen tässä aika mukavasti. Tuntuu kuin olisin hypellyt sillä vaikka miten paljon, mutta oikeasti tämä oli vasta 16. kerta. Hassua, hyppään Pupella jo näiden kertojen perusteella paremmin kuin monella muulla hevosella, joita olen ratsastanut paljon enemmän. Kai sitä joidenkin hevosten kanssa vain tulee paremmin juttuun. Ja onhan Puppe tietysti ihan huippu!

Videoista kiitos Alekseille!

Asenne ratkaisee

Sunnuntaina suuntasin vielä Tallinmäen estetunnille, joka pidettiin maneesilla. Ratsuna jatkoi eilisen maastolenkiltä tuttu Repe. Opettaja tuumasi sen käyttäytyneen aiemmalla hyppykerralla oikein hyvin, joten saisin olla rennoin mielin sen kanssa. Maneesissa Repe katseli päätyjä ja nurkkia vähän karkuun pyrkien, mutta oli ihanan fiksu ja tottui niihin kohtuullisesti. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja Repen nuoren iän ja vielä kohottamista kaipaavan kunnon takia otimme porukasta vähiten hyppyjä.

Alkuverryttelyssä teimme ravissa toisella sivulla pätkän pohkeenväistöä uralta keskemmäs ja pyrimme jatkamaan loppumatkan samalla reitillä pysyen. Toisella sivulla puolestaan sai tehdä temponvaihteluita. Olen mennyt Repellä tosiaan tasan yhden koulutunnin ja yhden maaston ennen tätä, joten sain aluksi taas tutustella poniin. Väistöt lähtivät ihan kivasti, kunhan muistin vähän toppuutella Repeä. Pysyimme väistön jälkeen ihan hyvin myös suorassa, joten tehtävä onnistui kohtuullisesti. Temponvaihtelut toisella pitkällä sivulla olivat enemmänkin joko kipitystä tai sitten normaalia ravia. Askelta en kovin saanut venymään epämääräisillä pyynnöilläni. Repe kuitenkin reagoi pohkeeseen ja pidätteisiin, joten jotain sentään tapahtui.

Laukassa teimme myös siirtymän uralta keskemmäs ja pyrimme jatkamaan suoraan. Tämän lisäksi tulimme myös pääty-ympyrällä puomia. Repe pääsi pudottamaan laukkaa aina välillä, kun pohkeeni eivät pysyneet tuntumalla enkä ollut itse riittävän napakasti menossa. Repe kuitenkin nosti aina uuden laukan ja ylitti puominkin asiallisesti, kun se pääsi laukkaamaan sujuvasti. Uraltakin pääsimme keskemmäs ja pysyimme kohtalaisesti suoralla tiellä, joten verryttely onnistui kohtuullisesti. Tässä vaiheessa huomasin taas sen, kuinka helposti jään itse laukannoston jälkeen odottamaan, että hevonen tekee kaiken työn siitä eteenpäin. Tuntumalla pysymisen sijaan lössähdän helposti matkustajaksi, jolloin ratsukin saattaa herpaantua ja tehdä omia ratkaisujaan.

Ensimmäisenä hyppytehtävänä otimme kahden pystyn suoraa linjaa oikeassa kierroksessa. Ensimmäinen pysty oli ihan tavallinen ja toinen portilla ja lankulla varustettu pysty. Opettaja tuumasi vielä, että Repe on hypännyt muitta mutkitta kaikki erikoisesteet, joten niistä ei olisi huolta. Kuinkas sitten kävikään? Ykköseste ylittyi hyvin, mutta kakkosta lähestyessä naulitsin katseeni esteeseen sitä jännittäen, jolloin Repe tuumasi jonkin olevan vinossa ja stoppasi esteelle. Sain taas kantapään kautta muistaa, kuinka paljon ratsastajan asenne vaikuttaa hevoseenkin. Sittenpä saimme melkoisesti sakkokierroksia ennen kuin opettaja oli tyytyväinen menoomme. Ongelmia olivat välin tuleminen seitsemällä askeleella kuuden sijaan sekä toisen esteen hyppääminen todella oikeaa reunaa hipoen. Otteeni Repestä oli hyvin hutera ja aloin sitten jännittää hyppäämistä. Tuloksena oli melkoista sähellystä ennen kuin kertaalleen sain hienosti epävarmaa ratsastajaansa sietäneen Repen tulemaan välin kuudella askeleella ja hyppäämään toisen esteen vähän paremmin keskeltä. Opettajakin tuumasi, että ratsastuksestani oli näkynyt, kuinka itse kyttäsin toista estettä. Eipä ihme, jos ratsukin heittäytyy tuolloin epävarmaksi.

Seuraavaksi hyppäsimme kahta kaarevaa linjaa aloittaen oikeassa laukassa. Nyt pääsimme esteet joka kerta yli, mutta tiet olivat vähintäänkin jännittäviä. Menimme esteitä melkoisesti reunoja hipoen ja paikoin sangen vinosti hypäten. Repe ei kääntynytkään kovin helpolla eikä pohkeeton ratsastukseni sitä auttanut. Oli kuitenkin mukava huomata, kuinka kiltti Repe oli mennessään esteet vaikka mistä kulmasta. Onneksi en ole ihan heti pääsemässä Repen kanssa hyppäämään, niin en omalla toheloinnillani vie siltä hyppyintoa pois. Loppujen lopuksi sain ratsastettua pohkeet vähän paremmin läpi, jolloin tiet paranivat hieman. Niissä olisi vieläkin ollut rutkasti viilattavaa toki, mutta pienikin parannus tuntui silti kivalta.

Loppuraveissa sain Repeä vähän rentoutumaan ja pyöristymään, jolloin oli hyvä lopettaa tunti. Vaikka päällimmäisenä mielenä olikin harmistus omasta nynnyilyasenteesta, olin Repeen tosi tyytyväinen. On se vain tolkku viisivuotias ja kiltti kuin mikä hypätessään vähän hulluimmistakin paikoista. Siitä tulee varmasti monen ratsastajan luottoesteratsu, kunhan se saa kuntoa kohotettua ja reippaan kuskin selkäänsä.

Edessä pokaali 2013, takana 2012.

Illalla pyörähdin vielä tallin pikkujouluissa, joissa seura palkitsi kuuden osakilpailun kattavan cupin sarjojen voittajat. Nappasin seniorituntiratsastajien sarjan voiton toisen kerran peräkkäin. Kiitos tästä Peralle, Lorelle, Epperille, Elmolle ja Potterille!

Hyppyjä Jussin opissa

Sunnuntain valmennusryhmän tunnilla oli myös esteitä, jihuu! Ratsuksi olin toivonut aiemmin viikolla Lorea, mutta tällä kertaa sain mennä Jussilla. Mietin ennen tuntia, että saanpahan taas treenata sitä, etten lähde itse hyppyyn ennen hevosta. Jussilla kun on tapana joskus hypätä vähän mistä sattuu. Estesilmää tällä ruunalla ei ihan jokaiseen hyppyyn ole, mutta se korvaa sen pienen puutteen menemällä kiltisti kaiken, mitä eteen laitetaan. Alkuverryttelyn menimme vikkelästi itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Jussi liikkui mukavasti, ja keskityin kääntämään sitä suorana. Kummempia ongelmia ei ollut, joten valmistauduin hyppyihin luottavaisin mielin.

Ensimmäiseksi tulimme molemmista suunnista ratapiirroksen suoraa linjaa esteillä 1 ja 2 pyöräyttäen tehtävän alkuun sekä ensimmäisen hypyn jälkeen ympyrän. Aloitimme vasemmassa kierroksessa. Molemmilla kierroksilla Jussi hyppäsi esteet kivasti, mutta niiden väliin tehty ympyrä oli vähän liiraamista ulos. Opettaja muistutti ulkoavuista, mutta en tainnut sitten kunnolla päästä niillä kääntämään. Oikeassa kierroksessa Jussi pääsi vaihtamaan ensimmäisessä hypyssä itsensä kertaalleen vasempaan laukkaan. Toisella kierroksella Jussi myös pääsi tekemään bravuurinsa eli loikkaamaan niin kaukaa, etten edes minä, kaukaisten ponnistuspaikkojen fani, älynnyt lähtöä ja jäin matkasta. Opettaja neuvoi pitämään Jussin lyhyessä, mutta terävässä laukassa, jotta se ei tekisi moisia ratkaisuja. Esteiden väliin tehdyllä ympyrällä kääntäminen oli vähän vielä hukassa, mutta parani ulkoapuja käyttämällä.

Seuraavaksi tulimme ratapiirroksen esteitä 3 ja 4 kahdeksikolla. Aloitimme vasemmassa kierroksessa ja tulimme lävistäjällä olleen esteen numero 3 (tässä vaiheessa vielä pysty, myöhemmin okseri). Siitä piti saada laukka vaihtumaan oikeaksi ja jatkaa toiselle lävistäjäpystylle siellä taas laukka vasemmaksi vaihtaen. Ensimmäisellä kierroksella vasen laukka ei vaihtunut oikeaksi hypyssä, vaan sain korjata ravin kautta. Toisessa hypyssä laukka sitten vaihtui toivotusti oikeasta vasemmaksi. Opettaja kehotti käyttämään enemmän istunta-apuja laukanvaihdossa, sillä käteni tekivät taas hyvin suurieleiset johtamiset. Toisella kierroksella ratkaisin molemmat lähestymiset esteille pyytämällä Jussia eteen. Lähdimme molemmille esteille siten hieman kauempaa, mutta olipa siitä jotain hyötyä: molemmat laukat vaihtuivat hypyissä. Opettaja tuumasi, että ratkaisu oli ok, kun olin sen itse tehnyt eikä Jussi päässyt päättämään paikkoja. Tuumasin siihen, että olisi kiva myös oppia ottamaan takaisin tarvittaessa eikä ratkaista tilanteita aina vain ratsastamalla eteen. Jostain syystä en vain osaa ajatella ottamista kiinni esteen lähestyessä juuri nimeksikään. Sietäisi kyllä, sillä esimerkiksi Pera ei siedä yhtään, jos sitä aletaan painostaa hyppäämään turhan kaukaa. Nimimerkillä kokeiltu on ja kaulalle päädytty.

Lopuksi tulimme vielä tehtävän esteillä 5-8, jossa tultiin esteitä kaarevilla linjoilla pystyiltä oksereille. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa. Ensimmäisellä kierroksella sain Jussin vaihtamaan vasemman laukan okserilla oikeaksi, mutta vaihto toisinpäin ei enää onnistunut eli vasen laukka piti ottaa hypyn jälkeen ravin kautta. Matkalla olleet pystyt ylittyivät asiallisesti, ja kaarevat linjat pystyiltä oksereille olivat ihan ok. Toisella kierroksella ensimmäinen pysty meni mukavasti, ja tein rauhassa lähestymistä ensimmäiselle okserille. Jussipa päättikin, että jätetään yksi askel välistä ja hypätään kauempaa. En ollut yhtään itse taaskaan menossa, joten jäin matkasta. Reaktiona oli ihmeellinen hihkaisu kesken hypyn ja sitten heti Jussin kiittely siitä, ettei hermostunut matkasta jääneeseen kuskiin. Ja hei, laukka vaihtui muitta mutkitta vasemmasta oikeaksi tällaisellakin tavalla. Oikea laukka ei tosin vaihtunut vieläkään hypyssä vasemmaksi, vaan korjasin sen taas ravin kautta. Loppuun saimme tulla vielä yksittäisenä vasemmassa kierroksessa okserin numero 3, sillä se oli tuottanut eniten ongelmia koko porukalle. Nyt yksittäisenä tehtävänä siihen saattoi keskittyä täysillä, jolloin Jussi vaihtoi hypyssä hienosti vasemman laukan oikeaksi, ja tunnin hyppelyt päättyivät mukavaan onnistumiseen.



Olipa kiva tunti! Esteet pysyivät maltillisesti jossain 50-60 sentin tuntumassa, joten rimakauhukaan ei iskenyt. Tuumasinkin tunnin lopussa opettajalle, että jotenkin kierosti alan tykätä Jussilla hyppäämisestä. Se opettaa minua todella paljon odottamaan hyppyjä ja jatkossa toivottavasti myös löytämään sellaisen istunnan, jonka avulla osaan mukautua paremmin yllättäviinkin hyppyihin. Jussin kanssa voin myös oppia hakemaan sellaista laukkaa ja sen pituista hevosta, ettei ratsu edes yritä tarjoa kamikaze-hyppyjä. Jussin voikin ajatella olevan omanlaisensa opetusmestari esteillä, kun sitä pitää vähän neuvoa sen sijaan, että sen kyydissä voisi vain matkustella.

Videoista kiitos Alekseille!

Piristysruiske puomeilta

Perjantain piristykseksi päätin ottaa Easyn kanssa puomitunnin. Alkukäynnit hoituivat näppärästi maasta käsin, kun raahasin puomeja paikoilleen. Selkään päästyäni pyöräytin vielä kentän kertaalleen molempiin suuntiin ympäri käynnissä ennen kuin siirryin raviin. Ravissa ylittelin kaikki puomit ilman sen kummempaa tavoitetta kuin saada hevonen liikkumaan tasaisesti niiden yli. Aluksi Easy vähän hidasti puomille tultaessa, mutta kun aloin huolehtia tasaisesta etenemisestä enkä unohtunut matkustajaksi ennen puomia, ylittyivät puomit asiallisesti. Suoralla ja kaarevalla linjalla olleiden puomien väliin tein myös siirtymiä käyntiin. Yhtä kertaa lukuun ottamatta Easy malttoi siirtyä helposti käyntiin samoin kuin palata takaisin raviin.

Laukassa opettelin ensin rytmin tulemalla pääty-ympyrällä ollutta puomia (ratapiirroksen numero 5) molemmista kierroksista. Easy laukkasi kohtuullisen tasaisesti, joten aika nopeasti aloin nähdä aina kolme viimeistä askelta ennen puomia. Lisäsin ympyräkuvioon sitten toisenkin puomin (numero 1). Tie puomilta toiselle sujui hyvin kolmella askeleella, kunhan muistin kääntää. Välillä tie pääsi venymään ulommas, jolloin askel ei enää sopinutkaan, ja Easy pudotti raville. Molemmat suunnat onnistuivat kuitenkin lopulta tasaisesti ja ilman suurempia ponnisteluita. Olennaisinta oli muistaa pysyä ympyrän kaarella koko ajan, jolloin tie ei päässyt venymään ja vanumaan.

Seuraavaksi tulin molemmista suunnista suoraa linjaa (numerot 1 ja 2) ja vasemmassa kierroksessa kaarevaa linjaa (numerot 1 ja 6). Suoran linjan olin yrittänyt mitata siten, että se oli 17 metriä ja kaareva linja puolestaan 13. Mitä lie etäisyydet sitten todellisuudessa olivat, sillä en ole saanut säädettyä askeltani tasan metrin mittaan. Suora linja kuitenkin meni hyvin kuudella askeleella, kun laukka oli rauhallista. Easyä sai vähän toppuutella, sillä se olisi mieluusti mennyt vähän reippaamminkin. Kaareva linja puolestaan meni nätisti neljällä askeleella. Arvelin tämän perusteella, että esteillä väleistä olisi pudonnut ainakin yksi askel ellei kaksikin pois. Tässä vaiheessa meille kuitenkin riitti rauhallinen ja ennen kaikkea tasainen eteneminen.

Välikäyntien aikana ehdin mietiskellä, mitä vielä treenaisin. Lopulta päädyin suunnittelemaan puomeista radan, jonka tulin kahteen kertaan. Ensimmäiselle kierrokselle lähdin vasemmassa laukassa ylittäen ykkösen ja kakkosen linjan näppärästi kuudella askeleella. Niiden jälkeen sain vähän pidättää, kun Easy olisi halunnut vähän kiihdyttää. Tie kolmoselle oli asiallinen, ja pääsimme siitä neloselle neljällä askeleella, vaikka viimeinen askel jäikin vähän lyhyeksi. Yritin vaihtaa laukkaa johtamalla sekä kolmosella että nelosella, mutta se vaihtui vasta ravin kautta. Oikea laukka nousi kuitenkin vikkelästi, ja viitoselle sai kääntää aika nopeasti. Laukka ei vaihtunut tässäkään, joten korjasin taas pikaisesti ravin kautta. Tie kuutoselle onnistui kivasti, ja laukanvaihto sujui taas ravin kautta. Seiskalle tultaessa vauhtia oli vähän enemmän, jolloin sain välissä huomata, ettei kuusi askelta mahtuisi. Annoin Easyn vähän venyttää, jolloin väli meni hyvin viidelläkin askeleella.

Toiselle kierrokselle lähdin ajatuksella ottaa suorasta linjasta yhden laukka-askeleen pois. Ensimmäinen suora linja onnistui hyvin viidellä. Kaarre kolmoselle söi vähän laukkaa, mutta väli meni edelleen hyvin neljällä. Jostain syystä en tullut testanneeksi tätä väliä kolmella askeleella. Nelosen jälkeen korjasin taas laukan ravin kautta. Viitoselle tuli tällä kertaa huono tie, mikä aiheutti ongelmia pikaisessa laukankorjauksessa. Easy intoili sen verran, että vaihto ravin kautta ei onnistunutkaan sutjakasti, jolloin päätin ottaa viitoselta alkaen alusta. Nyt Easy kuunteli, ja pääsimme viitosen ja kuutosen paremmin. Kuutosen jälkeen laukanvaihto ravin kautta onnistui vikkelästi, ja kontrollitestinä päätin tulla toisen suoran linja kuitenkin kuudella askeleella. Easy otti pidätteet hyvin vastaan, ja pääsimme välin sujuvasti ajatellulla askelmäärällä. 

Mitä enemmän olimme tahkonneet puomeja, sitä enemmän Easy tuntui innostuvan. Tietysti innostumiseen ja sitä myöten löytyneeseen reippauteen varmasti vaikutti myös se, että laukkasimme paljon enemmän kuin tavallisella koulutunnilla. Loppuraveissa Easy meinasikin jatkaa intoiluaan ja kipitystään niin, että sain tovin pyöritellä ympyröitä ja pieniä voltteja ennen kuin se muisti pidätteiden tarkoituksen ja rauhallisemman ravin olemassaolon. Kovin rentoa hölkyttelyä emme saaneet, mutta sentään pahin kipitysvaihe meni ohi. Loppukäynnit puolestaan hoituivat yhtä näppärästi kuin alkukäynnit eli puomeja takaisin raahaten. Mutta olipa vain kiva mennä puomeja vaihteeksi. Taisipa samalla olla muuten ensimmäinen kerta, kun niitä Easyn kanssa tahkosin.

Mitä kuski edellä, sitä ratsu perässä

Arvelin Tallinmäen maanantain tunnilla olevan koulua, mutta veikkaukseni meni ihanasti pieleen. Luvassa oli estetunti, ja ratsukseni sain Akun. Ratsukoita tunnilla oli kolme. Alkuverryttelyssä menimme tovin itsenäisesti, kunnes tulimme ravissa ja laukassa kahta pääty-ympyrän kaarella ollutta puomia. Ravissa ne menivät ihan kivasti, mutta laukassa tahtoi tulla ongelmia osua ensimmäiselle puomille hyvin. Niinpä Aku pääsi pudottelemaan raville, jonka jälkeen sain laukan nousemaan aina vasta käynnin kautta. Jostain syystä en saanut laukka-apuja läpi ravissa, vaan Aku vain kiihdytti tahtia. Sentään tajusin nollata tilanteen ja siirtyä tekemään nostot käynnistä, jolloin ne onnistuivat kuin vettä vain. Hassu pulma. Toisella pääty-ympyrällä oli puolestaan kavaletti, jonka yli pääsimme molemmista suunnista laukassa mukavasti. Aku tuntui hieman tahmeammalta kuin yleensä, mutta se vastasi kohtuullisen hyvin pyyntöihin liikkua aktiivisemmin. Pyyntöjä sai tosin toistella, sillä niiden vaikutus ei aina kestänyt kovin kauan.

Ennen rataa hyppäsimme muutamia yksittäisiä tehtäviä, mutta laiskuuksissani en jaksa tällä kertaa niistä kirjoittaa. Sen sijaan kertaan vain radan, jonka hyppäsimme kertaalleen vähän pienempänä ja sitten noin 70 sentin korkuisena. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi hyvin, ja kakkosesteelle pääsimme hyvällä tiellä. Laukka ei vaihtunut vielä siinä vasemmaksi, mutta se korjaantui kolmosella. Sitten muistin edessä olevan suoran linjan, johon piti pistää neljä askelta. Jouduinkin sitten kaasuttamaan, kun tähän asti olin huristellut sunnuntailaukalla. Aku heräsi silti hyvin, ja pääsimme välin neljällä askeleella. Matka jatkui siitä näppärästi kuutoselle, jossa laukka vaihtui oikeaksi. Sitten kaarsimme ihan asiallisella tiellä seiskalle, mutta keksinkin yrittää hypätä sen hieman kauempaa. Aku sen sijaan vilkaisi hetken esteenä ollutta porttia ja otti vielä miniaskeleen. Niinpä sukelsin, ja Aku tuli perässä. Harmillinen päätös radalle.

Toisella yrittämällä opettaja neuvoi hakemaan tasaisen vauhdin, etten joutuisi kesken kaiken spurttailemaan. Pitkän sivun aikana pyysinkin Akua liikkeelle, ja sehän lähti. Ohjaus tosin katosi samalla, ja tulimme ykköselle vähän mielenkiintoisella tiellä pienen mutkan kautta. Joka tapauksessa Aku hyppäsi sen, ja matka jatkui. Kakkos- ja kolmoseste menivät näppärästi, ja Aku vaihtoi taas laukan hypyssä. Aloin sitten ährätä jotain ylimääräistä ennen nelosta, jolloin hyppypaikka osui kehnosti, ja sukelsin taas. Noloa! Aku onneksi seurasi perästä, ja saimme rämmittyä välin silti vielä neljällä askeleella. Tämän mokan jälkeen keskityin taas ihmeen hyvin, jolloin kuutonen meni nätisti, ja seiskalle ratsastin ja odotin viimeistä askelta maltilla. Aku hyppäsi nyt esteen hyvästä paikkaa, jolloin laukka vaihtui, ja rata päättyi siivosti. Opettaja pisti meidät uusimaan vielä nelosen ja viitosen, ja nyt yksittäisenä tehtävänä ne sujuivat ihanan helposti.

Tunnin aikana valaistuin siitä, että unohdan monesti kertoa hevoselle, mitä olen itse tekemässä. Se näkyy selvästi juuri noina kertoina, kun ajattelen, että hyppyyn voisi lähteä vähän kauempaa, jos askel ei ole sopimassa lähemmäs. Sen sijaan, että pyytäisin hevosta hyppyyn hieman aikaisemmin, otan ja sukellan itsekseni tiedottamatta hevoselle yhtään mitään. Siinä ratsureppana sitten ihmettelee, kun kuski ampaisee matkaan askelta ennen. Tietystikään päätavoite ei ole päästä hyppäämään aina kauempaa, mutta noina muutamina kertoina, kun se tuntuu sujuvammalta vaihtoehdolta, sen ratkaisun voisi ratsastaa. Silloin hevonenkin tietäisi, mitä tehdä. Aiemmin tunnilla olleilla maapuomeilla ja yksittäisellä kavaletilla sain säädettyä Akun kanssa ponnistuspaikkaa kivasti, jolloin se varmasti lähtisi hyppyynkin, kun pyytäisin selvästi ja tietysti mahdollisesta paikasta enkä mistään järjettömän kaukaa. Pulmana on vain se, etten osaa kertoa tätä kesken radan ratsastamisen, vaan oletan hevosen tuntevan tai vähintään lukevan ajatukseni, kun päätän sukellella. Oli kiva viimein vähän valaistua sukellusinnostani. Tietysti se osittain johtuu myös siitä, etten aina malta odottaa sitä viimeistä askelta ennen hyppyä. Mutta uskallan väittää, että muutamat sukellukset korvautuisivat ihan järkevällä hypyllä, kun vain ratsastaisin enkä häseltäisi. Aku oli muutoin sangen kiva esteratsu. Sen kanssa tahti pysyy mukavasti kasassa, se on varma menijä ja kaiken lisäksi vaihtelee laukat hypyissä sangen helposti. Mikäs sellaisen hevosen kanssa on sitten hypellä.

Sennuleirin 5. tunti: esteitäkin samalla tammalla

Sennuleirin keskiviikon ensimmäisellä tunnilla pääsimme hyppäämään. Kaisakin pääsi leirille tästä tunnista alkaen mukaan, joten bloggaajakolmikkomme oli mukavasti taas kasassa. Ratsukseni sain Stokkiksen, mikä oli kiva. Mieluummin hyppäsin hevosella, jolla olin jo mennyt aiemmin. Tunnin treeninä olivat tekniikkatehtävät ja tarkemmin sanottuna kääntäminen. Alkuverryttelyssä pyörittelimme pääty-ympyröitä ravissa ja laukassa. Stokkis oli mennyt alle edellisen estetunnin, joten pääosin se liikkui hyvin. Kääntäminen oli taas vaikeaa, jos jäin nykimään sisäohjalla. Etenkin oikeassa kierroksessa tallin toinen opettaja (joka piti meille ensimmäisen kerran tunnin) hoksautti kääntämään Stokkiksen etuosaa vasemmalta oikealle kunnolla. Stokkis oli edelleen pahasti oikeassa ohjassa kiinni, ja olisin kovasti halunnut jäädä näpertelemään sitä sieltä, mutta en ihme kyllä sortunut siihen. Otimme myös askelta pidemmäksi ja lyhyemmäksi ravissa pitkillä sivuilla. Olisin saanut ottaa selvemmät erot, vaikka jotain muutosta tapahtui kuitenkin.

Sitten aloimme tulla loivalla s-kirjaimen kaltaisella kuviolla kolmea pientä pystyä. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa. Ensimmäisen hypyn jälkeen pyöräytettiin voltti vasemmalle, hypättiin toinen este, jonka jälkeen tehtiin voltti oikealle ja sitten ylitettiin vielä kolmas pysty ja sen päätteeksi vielä tehtiin lyhyelle sivulle voltti oikealle. Stokkis laukkasi vähän ponnettomasti, ja opettaja muistutteli edelleen ottamaan ohjia lyhyemmäksi ja saamaan hevosta lyhyemmäksi. Itsekin kaipasin pientä terävyyttä menoon, mutta etukenottamisella en sitä tietenkään saanut. Muutoin hypyt olivat helppoja ja ponnistuspaikat näkyivät hyvin. Voltit vasemmalle onnistuivat aika asiallisesti. Sen sijaan oikealle tehdyllä voltilla kääntäminen oli hirveän hankalaa. Halusin nypertää sisäohjaa, vaikka kovasti opettaja muistutti ulkoavuista. Vasen pohkeeni ei vain tajunnut, jolloin voltti oli aina vähän minkä muotoinen, mutta ei ainakaan pyöreä. Pari kertaa laukka jäi vaihtumatta vasemmasta oikeaksi hypyissä, jolloin Stokkis joko vaihtoi itse tai sitten korjasin päätyvoltilla sen. Kertaalleen tosin puksuttelin voltin ristilaukassa, ja Stokkis korjasi sitten kolmannella pystyllä laukan oikeaksi.



Sitten tulimme saman tehtävän pari kertaa ilman voltteja. Uusia ongelmia ei tullut, vaan samat vaivasivat. Kertaalleen keilasimme ensimmäisen pystyn puominkin alas. Taisin vähän sukeltaa siinä aiheuttaen sen. Laukatkin jäivät vaihtumatta keskimmäisellä esteellä, mutta kolmannessa hypyssä Stokkis ja minä tsemppasimme, ja laukka vaihtui. Lopuksi lisäsimme tehtävään vielä neljännen pystyn, jossa oikea laukka vaihdettiin vasemmaksi. Neljän esteen minirata meni kivasti, ja Stokkis vaihtoi helposti oikean laukan vasemmaksi siinä. Hyppypaikat ja hyppyihin mukautuminen oli edelleen kivan helppoa. Esteet eivät olleet korkeita, maksimissaan 70 senttiä. Stokkiksesta jäi kiva fiilis esteillä. Opettaja neuvoi, että jatkossa se kannattaa ratsastaa lyhyemmäksi, jolloin se nyt puuttunut terävyyskin löytyy. Nyt minulla oli vähän vaikeuksia pitää riittävän napakka ote ohjista, jotta reipastumispyynnöissäni Stokkis ei olisi päässyt valumaan pitkäksi, vaan olisi lyhentynyt. Muutoin tunnista jäi hyvä mieli. Riittävästi ajateltavaa, mutta sopivan haasteellista olematta liian vaikeaa.

Videoista kiitos Tiinalle!

Pienten hyppyjen parissa

Se pelottava pääty.

Viikko hurahti erityisen mukavasti käyntiin, sillä sain toisella paikkakunnalla asuvan kaverini kylään ja vielä houkuteltua hänet Tallinmäelle mukaan kuvaamaan tuntiani. Onneksi hänessäkin asuu pieni heppatyttö, joten sitä houkuttelua ei oikeastaan edes tarvittu. Tunnilla oli kaiken huipuksi luvassa vielä pienten esteiden hyppelyä kolmen ratsukon voimin, joten palaset olivat hyvin kohdillaan. Ratsukseni sain tuttuun tapaan Jetin.

Kirjoituslaiskuuksissani unohdan tällä kertaa kaiken muun paitsi hyppyosuudet. Alku- ja loppuverkat sekä huiliosuudet tehtävien välillä tietenkin olivat, mutta niissä ei tapahtunut mitään niin jännää, että nyt jaksaisin niitä muistella. Ensimmäiseksi treenasimme laukanvaihtoja kahdella kavaletilla, jotka oli laitettu lävistäjien loppupuolille. Kuviota tultiin kahdeksikkona vaihtaen aina kavalettihypyssä laukka. Jetin kanssa saimme oikean laukan vasemmaksi, mutta kerran tai pari vasen laukka jäi vaihtumatta hypyssä oikeaksi, ja Jetti korjasi sen hypyn jälkeen vaihtamalla takaosankin uuteen laukkaan. Videolta huomasin puolestaan taas sen, kuinka turhan vikkelä ja hätäinen johtava ohjani on.

Radan este numero 1.

Seuraavaksi harjoittelimme kaarevaa linjaa tulemalla ratapiirroksen este 1 ja puomina ollut este 2 oikeasta laukasta aloittaen. Aluksi tie ykköselle oli aika huono, kun päästin Jetin oikaisemaan. Ykkösesteen jälkeen Jetti alkoikin valua vasemmalle, jolloin emme päässeet kakkospuomista keskeltä yli. Toisella yrittämällä sain petrattua reitin kuntoon, mutta kakkosen jälkeen Jetti pääsi taas viurahtamaan vikkelästi vasemmalle. Olihan päädyssä ollut selkäännousujakkara sekä kaksi ihmistä varmasti hyvin pelottavia. Vasemmalle puskeminen oli muutenkin tällä kertaa taas railakkaampaa. Enkö itse yrittänytkään ratsastaa sitä pois vai olinko jotenkin itse kierompi korkkiruuvi kuin joskus aiemmin?

Radan este numero 3.

Hyppäsimme myös estettä 5 ympyrällä niin oikeassa kuin vasemmassa laukassa. Ensin tulimme sitä normaalilla lähestymisellä, kunnes kokeilimme vähän tiukempia teitä. Normaaleilla teillä Jetti ylitti esteen ihan hyvin, mutta olisin voinut huolehtia aktiivisuuden säilymisestä kaarteessa paljon paremmin. Tämän huomasi viimeistään silloin, kun piti yrittää tiukempia lähestymisiä. Vauhti hyytyi sangen tehokkaasti, ja hypyt olivat paikoin aika töksähtäviä. Aikaa taisi mennä myös siihen, kun en huomannut jo hypyssä olla kääntämässä hevosta, vaan tajusin tiedottaa asiasta vasta hypyn jälkeen. Pohkeet, pohkeet, pohkeet ja rentous. Siinäpä minulle asioita treenattavaksi. Vielä ennen rataa tulimme esteitä 3 ja 4 vasemmassa laukassa. Väli oli Jetille järkevin kolmella askeleella, mutta esitimme kertaalleen neljäkin. Muutoin suora linja meni nimen mukaisesti suoraan, ja laukkakin vaihtui toisessa hypyssä.

Sitten hyppäsimmekin ensin radan miniesteillä 1-5 oikeasta laukasta aloittaen. Ykkösen ja kakkosen kaareva linja meni tällä kertaa paremmin, ja Jetti myös vaihtoi toisessa hypyssä oikean laukan vasemmaksi. Pääty oli edelleen aika superjännä, mutta Jetti malttoi olla ihan karkaamatta omille teilleen. Kolmosen ja nelosen suoran linjan väliin mahtui kolme askelta. Ilmeisesti väli ei mennyt ihan parhaiten, sillä laukka jäi vaihtumatta. Jetti kuitenkin vaihtoi lennosta, joten saatoimme jatkaa viitoselle. Sille oli hyvin matkaa, joten sain rauhassa katsoa tien, jolloin tulimmekin esteelle asiallisesti ja pääsimme senkin yli ihan hyvin.

Loppuun otimme vielä kolmeen hypyn uusinnan esteillä A-C. A:lle tultiin oikeassa laukassa ja siitä käännettiin mahdollisimman nopeasti B:lle. Ratapiirros on vähän hämäävä, sillä käännöksessä ei tarvinnut muistaakseni kiertää kakkosestettä, vaan seuraavalle esteelle pääsi sen sisäpuolelta ilman noin tiukalta vaikuttavaa tietä. Ensimmäisessä hypyssä Jetti vaihtoi hienosti vasemman laukan oikeaksi, mutta kääntymisessä aktiivisuus katosi, kun en ratsastanut kunnolla. B:lle pääsimme joka tapauksessa, ja sekin ylittyi laukka vaihtuen, vaikka unohdin taas kertoa ajoissa hevoselle, minne olemme kääntymässä hypyn jälkeen. C:lle jatkaessa yritin vähän spurtata, mutta Jetti tyytyi liikkumaan kaikessa rauhassa, kun en ollut sitä aiemmin saanut hereille. Tie oli vähän kyseenalainen, mutta koska este oli hyvin pieni, ylitti Jetti senkin kiltisti. Suoritukseni jälkeen tuumasin, että olisihan se ollut hyvä kertoa hevoselle ajoissa, minne olemme menossa sen sijaan, että hypyn jälkeen ilman ilmoitusta olinkin kääntämässä tiukemmin. Tiedottaminen ajoissa, siinäpä lisähaastetta ratsastukseen. Niin sen aktiivisuuden löytämisen lisäksi.

Aina on hyvä aika torkuille.

Sellainen tunti tällä kertaa. Päällimmäisenä mieleen jäi tosiaan aktiivisuuden ja tiedottamisen merkitys. Mitään valtavan pahoja töksähdyshyppyjä ei kuitenkaan tullut, joten jotain parannusta sentään. Vähän tosin jäi harmittamaan se, etteivät kaikki laukat vaihtuneet kerralla hypyssä, vaan niitä piti korjata myöhemmin. Huomasin myös kiirehtiväni myös näin pienissä hypyissä suoristautumaan, jolloin jään vähän hypyn matkasta. Tietenkään tälläisille esteille ei juuri tarvitse lähteä hyppyyn mukaan, mutta huomasin kerran tai pari töksäyttäneeni Jetin laskeutumisen olemalla itse jo suorana. Korjattavaa olisi taas vaikka millä mitalla. Pienillä esteillä olen harmillisesti paljon huolettomampi, jolloin en jaksa säätää niin paljon omaa menoani, vaan puksuttelen menemään. Vähän maasta irti olevilla esteillä sentään koen tarvetta jo keskittyä. Tekniikkaa olisi kuitenkin todella hyvä treenata pienillä esteillä, kunhan vain saisin keskittymiseni silloinkin käyttööni. Muuten taidan jäädä ikuisesti hinkkaamaan ristikoita, kun taidot eivät hätiköimisen takia tule koskaan riittämään mihinkään maahan kaivettua isompaan. Tällä pelotteella saan luvan tsempata jatkossa.

Kuvista ja videoista kiitos Lauralle!

Päivän superyllättäjä

Perjantain pienryhmätunnin ratsuni arvasin etukäteen aivan oikein. Koska Pera ei vieläkään ole toipunut täysin, ei se pääse helatorstain estekisoihin. Niinpä ilmoittautumislistaa aiemmin tutkaillessani huomasin muiden suosikkieni jo menneen ja jäljellä olleen Epperin, ja niinhän opettaja oli sen minulle jakanut. Ennen tuntia vähän murehdin sitä, etten saa Epperiä liikkeelle, vaikka se kyllä kömpii kisaluokkani eli 70-80 sentin esteet pääsääntöisesti kiltisti yli. Samalla mietin, pitäisikö pyytää lupaa saada vaihtaa luokka 50-60 senttiin, mutta päätin antaa tunnin vielä näyttää, miten meillä sujuisi. Ratsukoita tunnilla oli viisi.

Alkuverryttelyn saimme mennä käynnissä ja ravissa itsenäisesti. Patistelin Epperiä liikkumaan eikä se onneksi ollut läheskään laiskimmalla tuulellaan. Hieman ympyröillä ja välillä pitkillä sivuilla tahti vähän hyytyi, mutta Epper pisti kaviota toisen eteen kohtuullisesti nohittamalla. Taisin olla myös hieman tavallista päättäväisempänä ratsastamassa. Testailin myös muutamat vaatimattoman temponvaihtelut, joihin Epper vastasi ihan kivasti. Opettaja muistutti kääntämään Epperiä kunnolla ulkoa, jotta se ei jäisi nojailemaan etenkin kaarteissa ulkolapaansa, vaan kantaisi itsensä sieltä.

Jalustimille seisomaan ja korvista kiinni.

Verryttelyhyppyinä tulimme ensin oikeassa kierroksessa ristikkoa (ratapiirroksen este 5) ja sitten vasemmassa kierroksessa kertaalleen pystyn ja sitten okseria (este 1). Epper liikkui ihan kohtuullisesti suoraan mennessä, mutta kaarteessa päästin sen vähän hiljentämään. Pääosin sain laskettua laukat oikein esteille, joten pieniin hyppyihin mukautuminen ei ollut vaikeaa. Opettaja tosin hoksautti, etten saisi nykäistä kättäni nopeasti myötäyksestä takaisin, vaan tuoda se siitä rauhallisemmin paikoilleen. Testasimme tässä vaiheessa vielä vesimatolla varustetun pystyn ylittämisen oikeassa kierroksessa. Epper pääsi kaarteessa taas vähän hyytymään, jolloin komensin äänelläkin aika reippaasti. Positiivista oli kuitenkin se, ettei Epper piitannut kummempia vesimatosta, vaan hyytyi ihan hyytymisen eikä pelkäämisen ilosta.

Toisessa ääripäässä ei sitten myödätä lainkaan.

Seuraavana tehtävänä hyppäsimme yksittäistä pystyä (este 2) kahdeksikolla. Tarkoituksena oli siis saada vaihdettua hypyssä laukat. Tehtävä ei sujunut meiltä oikein nimeksikään, sillä sain vaihdettua vain kerran laukan hypyssä. Muut kerrat Epper pitäytyi vanhassa laukassa myös hetken aikaa esteen jälkeen, kunnes suostui pyynnöstäni vaihtamaan laukan myötäiseksi lennosta. Tieni esteelle taisivat olla hieman pielessä enkä saanut nohitettua Epperiä tasaiseen, mutta aktiiviseen laukkaan. Taisin jäädä soutamaan selkään ihan turhaan, mikä häiritsi hevosen keskittymistä. Oman ylimääräisen häseltämisen tunsi kyllä selvästi, kun tehtävän jälkeen puuskutin varmaan tuplasti enemmän kuin ratsuni. Oli kuitenkin kivaa, että Epper vaihtoi laukat lennosta eikä niiden vaihtamisen takia tarvinnut käyttää ravissa.

Ensimmäiseksi hyppäsimme radan esteillä 1-5. Opettaja korotti toiveestani esteet noin 70-80 senttiin eli tulevaan kisakorkeuteen. Ykköselle vasemmassa laukassa tultaessa nohitin Epperiä aika jämäkästi myös äänellä. Olin kyllä yrittänyt ottaa hyvän lähdön alle, mutta suoralla Epper tuntui yrittävän hyytyä. Pääsimme kuitenkin ykkösokserin yli, joskin Epper kopsautti kaviollaan puomia. Ei onneksi pudonnut. Tie kakkosesteelle tuli turhan vinosti, jolloin laukka pääsi sammumaan. Yritin viime hetkellä nohittaa Epperiin vauhtia, mutta katsoin hyppypaikan vielä väärin. Laukka ei tietenkään vaihtunut hypyssä enää, mutta Epper korjasi sen kohtuullisesti lennosta. Kaarre kolmoselle hyydytti taas laukkaa, vaikka kuinka yritin pitää aktiivisuuden yllä. Tulimme ehkä hieman liian lähelle kolmosestettä, mutta Epper ylitti sen onneksi siitä huolimatta. Laukka ei taaskaan vaihtunut, mutta en jäänyt säätämään sitä. Tulimme 21 metrin välin seitsemällä askeleella, ja okseri ylittyi taasen ihan hyvin. Laukka tosin ei vaihtunut senkään ylittämisessä, mutta kaarteessa Epper vaihtoi sen itse lennosta. Viimeiselle esteelle sain vielä nohittaa Epperiä liikkumaan. Se otti pyynnön ihan hyvin vastaan ja lähti laskelmieni mukaan hyppyyn. Tällä kertaa ehkä hieman liian kaukaa, mutta onneksi siitä ei koitunut ongelmia. Kuten opettajakin radan jälkeen tuumasi: ei se kasikymppi tunnu missään, kunhan Epper vain etenee. Itseä tosin radalle lähtiessä jännitti, kun pari estettä näytti taas muka hurjan korkeilta.

Loppuun otimme vielä toisen radan esteillä A-E. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa, ja tällä kertaa Epper ylitti ykkösesteen kivasti ja vaihtoi vielä laukankin oikeasta vasempaan. Kakkoselle päästiin edelleen seitsemällä askeleella, ja jotenkin kuvittelin, että olisimme voineet lähteä hyppyyn hieman kauempaa. Kolmoselle Epper lähti hyppyyn jo vähän kauempaa, jolloin laukkakin vaihtui siinä vasemmasta oikeaan. Kaarsin kohtuullisen nopeasti nelosesteelle, sillä tarkoituksena oli samalla harjoitella uusintaradan ratsastamista. Epper kääntyi aika kivasti, joskin laukka sammui aavistuksen. Se ei onneksi vaikeuttanut esteen hyppäämistä. Laskeuduimme vanhassa laukassa, mutta Epper vaihtoi vikkelään itsensä myötälaukkaan. Viimeiselle esteelle pääsin kääntämään myös aika nopeasti, mutta suoristamisessa kesti aikansa enkä tajunnut ratsastaa tässä enää riittävästi eteen. Opettaja pistikin meidät ottamaan viimeisen hypyn vielä uudelleen. Toinen kerta ei hirveästi parantunut, mutta sentään tulimme hetken ajan suorempana esteelle kuin radalla.

Tunnin loppuverryttelyssä olin aika yllättynyt. Epper liikkui paljon paremmin kuin yleensä, vaikka ei nyt ihan ilmaiseksi kaikkea antanutkaan. Se meni kiltisti kaikkien esteiden yli, kuten yleensäkin. Omaa ratsastustani olisin saanut parantaa rutkasti, sillä välillä soudin selässä kuin paraskin kalamies ja hypyissä joko syöksyin tai palasin vikkelästi takaisin. Ja sitä äänenkäyttöä voisin hillitä, vahingossa livahtaneesta ärräpäästä nyt puhumattakaan. Videolta tarkistettuna nousin jalustimilla enemmänkin seisomaan kuin olisin ollut oikeassa kevyessä istunnassa ja paikoin myötäämiseni oli sangen onnetonta tai rutkasti liioiteltua. Perusmokia, huoh! Sellainen tasaisuus ja rauhallisuus olivat kaukana. Lisäksi saisin muistaa opettajan lukuisten huomautteluiden pohjalta tasapainottaa Epperiä ulkopuolelta. Epper kuitenkin kesti villin lännen ratsastustyylini hienosti ja suoritti tehtävät riittävän hyvin. Tämän tunnin perusteella ei tunnu enää täysin poissuljetulta vaihtoehdolta mennä kisoissa Epperillä se 70-80 sentin luokka. Kyllähän se vaatii sen, että saan Epperin ajoissa hereille ja maltan olla itse sopivasti rauhallinen, mutta silti napakka. Epper toivottavasti kömpii kisoissakin esteiden yli puomeja pudottamatta, kunhan en itse sitä sille tee liian vaikeaksi. Mutta saa nähdä, minkä ratsun hevosten jakamisesta vastaavat opettajat minulle sitten kisoihin laittavat.

Videoista kiitos Noralle! Kuvat on kaapattu videolta.

Ei painamista, mutta vähän hötkyilyä

Esteitä, ihanaa! Näin tuumasin maanantaina, kun Tallinmäen neljän ratsukon tunnin aiheeksi selvisi nuo ihanat esteet. Sain valita ratsuni Uunon ja Melban väliltä ja aiheen kuultuani otin epäröimättä Uunon. Melbassakaan ei ole mitään vikaa, mutta Uunon kanssa olen yleensä ehtinyt ajatella enemmän esteiden välissä. Pitkästä aikaa ratsuni oli jo valmiiksi edellistunnilla, joten odottavan aika meinasi melkein käydä pitkäksi.

Alkuverryttelystä alkaen Uuno oli oma reipas itsensä. Välillä jopa sen verran reipas, etteivät pidätteeni menneet läpi kunnolla. Verryttelyssä tulimme ensin ympyrän kaarelle laitettuja kolmea puomia ravissa ja sitten myöhemmin laukassa. Uuno tuntui aluksi jäykältä molempiin suuntiin, joten sihtailumme puomeille ei osunut aina kohdilleen, ja niin välit menivät puomeja kolistellen. Kun sain raviin tasaisuutta, pääsimme puomit keskikohdasta ylittäen hyvin ilman kavioiden kopsahtelua niihin. Laukassa Uuno yritti porheltaa kuuntelematta yhtään minua, vaan keskittymällä matkimaan muita jo kyseisessä askellajissa olevia hevosia. Sain toppuutella sitä aika tovin ennen kuin se malttoi lotkauttaa korvaansa. Laukassa se lopulta tasoittui ihan mukavasti, ja kun sain taas reitin puomeille kuntoon, ylittyivät ne aika hyvin. Omaksi onnistumisekseni uskallan väittää sen, että sain säädeltyä laukkaa ajoissa, jolloin minun ei tarvinnut enää puomeilla nypeltää ylimääräistä. Vähän tosin rauhoitin menoa äänellä, ettei Uuno yrittänyt korvata tasapainoa tai askeleen mahdollista venyttämistä kiirehtimisellä.

Harjoittelimme laukan säätämistä vielä noin 20 metrin suoralla linjalla (ratapiirroksen esteet 2 ja 3) ensin puomeina ja sitten pieninä esteinä. Väliin piti mahduttaa ensin kuusi ja sitten viisi askelta. Kuusi askelta saimme muutaman töpeksinnän jälkeen onnistumaan, mutta ennen sitä olin jarrutellut menoa liikaa, jolloin väli ei ollut sujuva. Kun tajusin Uunon normaalin laukan riittävän hyvin kuuteen askeleeseen, ymmärsin rentoutua ja olla puristelematta hevosta pakettiin. Viisi askelta ei sitten meinannutkaan yltää väliin. Luulin antaneeni Uunolle tilaa venyttää laukkaa, mutta ilmeisesti jarruttelin jotenkin sitä. Niinpä parilla kerralla pistimme viiden sijasta väliin edelleen kuusi askelta. Sitten tajusin ratsastaa vähän eteen ennen ensimmäistä estettä ja olla tukena välin ajan, jolloin Uuno venytti viiteen. Arvioni mukaan jäimme vieläkin vähän turhan kauas toisesta esteestä, mutta Uuno oli silti reipas hypätessään hieman kauempaa.

Seuraavaksi tulimme tehtävän, joka alkoi kolmen ravipuomin ylittämisellä vasemmasta kierroksesta, jonka jälkeen nostettiin oikea laukka ja ylitettiin aiemmassa tehtävässä olleet kolme puomia laukaten ja hypättiin vielä yksittäiset lävistäjien suuntaisesti olleet pystyt. Uuno oli hyvin innoissaan, sillä ravin sijasta se tarjosi laukkaa. Jouduin pyöräyttämään muutaman ympyrän ennen kuin sain innokkaan ratsuni uskomaan, että tehtävä alkaa ravilla. Ravipuomit ylittyivät silti hyvin, ja oikea laukka nousi vaivatta. Tie laukkapuomeille pääsi Uunon pienoisen puskemisen takia valumaan vähän turhan sisäreunaan, mutta Uuno selvitti puomit onneksi siitä huolimatta. Koska puomeilla ei tullut ongelmaa, pääsimme hyppäämään vielä yksittäiset pystyt suoraan. Uuno oli reippaasti menossa eikä epäröinyt puomien jälkeen tulleelle esteelle, vaan loikkasi sen yli innokkaasti vaihtaen laukan. Toinenkin pysty ylittyi ihan mukavasti, ja taas Uuno yllätti minut tietämällä itse, että laukka kannattaa vaihtaa hypyssä. Toisella yrittämällä sain Uunon tuotua nopeammin ravissa tehtävälle eikä uusia ongelmia tullut. Mukava harjoitus, sillä siinä sai keskittyä hyvin puomeilla ennen hyppyjä.  

Lopuksi tulimme kahdesti viereisen radan, jonka maksimikorkeus oli 60 senttiä. Ensimmäisellä kierroksella rata meni muuten mukavasti, ja Uuno vaihtoi aivan oma-aloitteisesti laukat esteillä, mutta mukaan mahtui muutamia turhan lähelle estettä valuneita hyppyjä. En tajunnut niiden jälkeen aktivoida Uunoa, jotta laukka rullaisi eikä tällaisia pääsisi sattumaan. Ensimmäisen yrityksen jälkeen opettaja muistutti, että huonon hypyn jälkeen pitää ratsastaa, jottei vahinko seuraa tulevaan hyppyyn. Toisella yrittämällä ratsastin keskittyneemmin, sillä en halunnut lisää huonoja hyppyjä. Seurauksena oli kuitenkin ehkä enemmän se, että ajoin Uunoa turhan paljon hetkittäin. Vauhtia oli hieman ensimmäistä kierrosta enemmän, mutta samalla huonommat hypyt jäivät pois. Olisi silti ollut kivempi ratsastaa rennosti ja aktiivisesti. Laukatkin vaihtuivat muuten, mutta seiskaesteeltä laskeuduimme vasemmassa laukassa, jonka korjasin ravin kautta.

Olipa ihanaa hypätä taas! Uuno oli tällä kertaa ehkä hieman rauhattomampi kuin yleensä, mutta onneksi silti kohtuullisesti ohjattavissa. Opettaja hoksautti vielä, että oikealle painaminenkaan ei näyttänyt vaivaavan niin paljon kuin joskus aiemmin. Töitä sen eteen sai kyllä tehdä enkä ihan joka hetki onnistunut, mutta Uuno tuntui jo valmiiksi menevän itsekin paremmin. Ponnistuspaikkojen näkeminen oli puolestaan vähän hukassa, ja muutamina kertoina lähdinkin itse hyppyyn ennen hevosta. Nämä olivat juuri niitä kertoja, kun tulimme liian lähelle estettä. Kaiketi olin jälleen arka käyttämään ja pitämään pohkeita oikein, kun Uunolla oli virtaa muutoinkin. Saisin pian luvan oppia sen, että pohkeella voi ja pitääkin tarvittaessa ratsastaa, vaikka hevonen olisi jo valmiiksi menossa.

Menoa ja meininkiä

Torstain Tallinmäen tunti mentiin edelleen inhan harmaassa ja sateisessa kelissä. Lämpöasteita oli sentään +6. Onneksi tajusin taas pukeutua sadetta pitäviin kamppeisiin ja testata ensimmäistä kertaa kumiset ratsastussaappaani. Niinpä sade ei haitannut taaskaan. Ratsukseni sain Pokun, ja ratsukoita oli Tallinmäen tunniksi "hurjan" paljon eli viisi. Noin puolet tunnista mentiin koulua ja puolet hypättiin. Kenttä kun on viimein sulanut kesäkuntoon, jes!

Alkuverryttelyssä opettaja kertasi istuntaan liittyviä asioita ja tarkasteli menoamme. Liekö johtunut kumisten saappaiden ja märkien hevosen kylkien pitävästä yhdistelmästä vai mistä, mutta pohkeeni pysyivät ravissakin hyvin tuntumalla. Muistin ajatella hengitystä siten, että se auttoi pitämään oman ylävartalon paketissa ja huolehdin siitä, etten päästänyt selkääni notkolle. Samalla ehdin vielä miettiä rintakehän tuomista aavistuksen verran eteen, jolloin opettajalta tulikin hyväksyntä istunnalleni. Pokun harjoitusravikin oli aika miellyttävää istua etenkin, kun pappa ei ollut päässyt ihan vielä hereille. Siinä kuitenkin huomasi selvästi sen, kuinka jalkani pyrkivät irtoamaan kyljistä ja lepattamaan. Selkäni puolestaan yritti kompensoida kaikkea notkolla. Ihmeen paljon sain pidettyä itseäni kasassa, mutta kaiken säädön ohella istunnasta taisi jäädä puuttumaan rentous.

Tunnin kouluvääntökuviona oli tulla toisella pitkällä sivulla joko sulkuväistöä tai -taivutusta. Tehtävää tultiin lyhyesti niin käynnissä kuin ravissa. Vasen kierros osoittautui helpommaksi. Tein ensin aina sulkuväistön, jotta sain testattua pohkeen läpimenon. Siitä olikin helppo tulla seuraavalla kerralla sulkutaivutuksessa. Tällä kertaa maltoin olla vääntämättä hevosta ihan mutkalle, vaikka sainkin tarkistella ahkerammin, menihän pyyntöni läpi. Ravissa tahti hieman hyytyi, mutta ei onneksi kovin paljon. Oikea kierros olikin sitten niin vaikeaa, niin vaikeaa. Pokun vasen kylki on armottomasti oikeaan verrattuna jäykempi, joten pelkän rehellisen asetuksen saaminen oli työlästä. Pyörittelin sitten voltteja, joiden aikana koetin jumpata Pokua antamaan periksi, en tosin kovin onnistuneesti. Niinpä ongelmaksi muodostuikin puutteellinen asetus ja taivutus, vaikka takapää kulkikin siellä, missä piti. Opettaja neuvoi tekemään pieniä puristeluita sisäohjalla, jotta Poku irtoaisi siitä eikä tarrautuisi kiinni. Pari sinnepäin mennyttä askelta taisimme saada aikaan, mutta tahti kärsi, ja Poku hangoitteli hyvin vastaan. Olen aiemminkin törmännyt samaan ongelmaan Pokun kanssa, mutta en näemmä vieläkään ole valaistunut siinä, miten papan jäykän puolen saa vetreäksi. Ehkä se vaatisi kunnon jumppaamista heti alkutunnista alkaen eikä yhtäkkiä täydellistä suoriutumista odottaen.

Sitten pääsimmekin ensin puomi- ja estetehtävien pariin. Ensin tulimme kahden puomin suoraa linjaa, jonka väliin piti saada ensin kuusi ja sitten viisi askelta. Kuuden askeleen saaminen vasemmassa kierroksessa oli hölmön hankalaa, sillä Poku pääsi pudottelemaan kesken kaiken raville. Saimme monta sakkokierrosta ennen kuin tajusin pitää pohkeet tuntumalla, hevosen kuulolla ja päästä välin kuudella askeleella. Oikeassa kierroksessa kuusi askelta menikin helposti tämän säätämisen jälkeen. Seuraavaksi väli mentiin viidellä askeleella molemmista suunnista. Poku alkoi innostua, ja esitimme välin kertaalleen noin neljällä ja puolella askeleella. Olin itse ihan innoissani, kun Poku alkoi imea jo puomeille, joten unohdin olla kovin tarkka askelmääristä. Opettaja oli kuitenkin hereillä ja pisti meidät tulemaan välin vielä asiallisesti viidellä askeleella.

Tulimme vielä kertaalleen radan noin 50 sentin korkeudessa. Poku oli suorastaan liekeissä ja ampaisi innolla menemään. Ykkösen ja kakkosen linjan taisimme lentää vahingossa neljällä askeleella, ja saatoin vain nauraa ääneen. Kolmoselle sain vähän tasapainotettua menoa, jolloin pääsimme sille järkevästi. Poku hyppäsi senkin hyvin esteelle imien, mutta unohdin johtaa. Niinpä vaihdoimme laukan nopeasti ravin kautta. Kaikessa innostuksissamme emme ratsastaneet järkevästi tietä nelosesteelle, vaan kurvasimme sille ykkösen ja nelosen välistä. Onneksi Poku oli todellakin hereillä ja kääntyi, jolloin vähän terävämpi kaarre ei hidastanut sen menoa. Nelosen se hyppäsi edelleen reippaasti ja kauhoi todella hyvällä ratatempolla (ehkä jopa hitusen liioitellen) viitosta kohti. Tässä vaiheessa tunsin viimeistään, että ratsu tiesi tarkalleen, mitä oli tekemässä eikä juuri kaivannut neuvoja minulta. Meno ei silti itselle tuntunut holtittomalta, vaan siltä, että hevonen todellakin nautti menosta. Niinpä viitosestekin ylittyi tuosta noin vain, ja pääsimme maaliin. Jos rata olisi kellotettu, olisimme varmaan olleet viiden ratsukon joukosta ainakin toiseksi nopeimpia. Tietenkään muut eivät edes ratsastaneet aikaa enkä minäkään. Poku vain päätti, että nyt muuten mennään eikä meinata. Radan jälkeen kiittelin ratsua kovasti ja nauroin hyväntahtoisesti sen innolle. Oli aivan ihanaa nähdä, kuinka Pokun esteratsupuoli heräsi toden teolla ja kuinka se porhalsi menemään korvat tötterössä esteeltä toiselle. Ihan kuin se olisi sanonut, että pidä kuski kiinni, nyt nimittäin minä hanskaan tämän homman. Ihana pappa! Saimme vielä ottaa kolmosesteen erikseen, jotta ratsastaisimme sen jälkeen järkevämmin ykkösesteen oikealta puolelta. Yksittäisenä mentyä reitin hallinta onnistuikin hyvin eikä tuottanut ongelmaa.

Loppuraveissa Poku vielä tarjosi laukkaa, sen verran innoissaan se oli. Pyörittelimme koko kentän kokoista kahdeksikkoa, jonka aikana harjoitusravia hyödyntäen sain Pokun taas vähän malttamaan. Nyt se tarjosi pyöreämpääkin menoa helpommin, jolloin sain houkuteltua sen venyttämään ohjan perässä. Hiljalleen se huomasi itsekin, että tunti alkoi päättyä ja palasi takaisin kiltin ja rauhallisen tuntipollen rooliin. Hyppelyt näyttivät tehneen sille kyllä hyvää, kun se pääsi revittelemään kunnolla. Tarjosihan Poku tosiaan muutamat pukitkin, kun komensin sitä laukan alkupuolella. Mutta eipä tarvinnut komentaa enää sen jälkeen, kun Poku sai kierroksensa kohdilleen. Kerrassaan mahtavia hetkiä tällä tunnilla, lisää tällaista!

Kohtuullista ratsastamista kisoissa

Sävy sävyyn Uljaan Mustan kanssa.

Seuran kisakausi starttasi tuttuun tapaan sunnuntaina estekisoilla. Luokkina oli 40, 50-60 ja 70 senttiä, joista valitsin 70 sentin Peran kanssa. Arvosteluna oli 367.1. Luokkamme oli jaettu a- ja b-osiin siten, että a oli avoin tallin hevosilla kisaaville seuran jäsenille ja b puolestaan seuran jäsenille. Kisaajia oli vähän, sillä a-luokassa meni neljä ja b-luokassa kolme. Pera meni ennen minua kahdesti 50-60 sentin. Ensimmäisestä suorituksesta tuli hylsy ratsastajan pudottua matkasta, ja toisella suorituksella Pera pudotti harmillisesti perusradan viimeisen esteen. Pera näytti myös ajoittain olevan vähän täpinöissään, jolloin sain omaan tutinaani lisäkierroksia. Loppujen lopuksi ratamme meni järkevästi, ja uusinnassa uskalsin hieman suoristaa mutkia, jolloin saimme puhtaan tuloksen toiselta vaiheelta ajalla 28.05 ja siten sinivalkoisen ruusukkeen. Toiseksi tulleen aika oli 32.28, ja b-luokassa voittaneen aika toiselta vaiheelta 32.46.

Verryttelyssä testasin aika nopeasti, että Pera kääntyy, jarruttaa ja kaasuttaa. Kaikki toimi, joten pääsimme tulemaan verryttelyhyppynä portilla varustettua estettä numero 5 vasemmassa laukassa. Hyppäsimme sen kahdesti, ja molemmat hypyt olivat onnistuneita. Sain laskettua paikan oikein, ja Pera lähti niin kuin arvelin. Sen jälkeen tulimme oikeassa kierroksessa okseriestettä numero 2. Ensimmäinen hyppy jäi vähän kauas, mutta Pera lähti pyynnöstäni siitä. Toisella yrittämällä maltoin ratsastaa vähän rennommin enkä puskenut Peraa, jolloin tulimme paljon parempaan paikkaan. Pera ei vaikuttanut enää niin jännittyneeltä, ja maltoin jopa itsekin alkaa hengittää, jolloin siirryimme hetkeksi odottamaan lähtövuoroa, joka oli a-luokan viimeisenä eli neljäntenä. Luokan aloitti Kaisa Eetulla, joka ratsasti hyvän ja siistin puhtaan suorituksen ja nappasi sillä luokan tsemppipalkinnon.

Radalla ykkösesteelle lähdettiin vasemmassa laukassa. Muistutin itseäni pitämään pohkeet kiinni ja ratsastamaan. Ykköseste ylittyikin hyvin, mutta laukka ei vaihtunut. Voin tunnustaa, etten uhrannut sille edes ajatusta. Kahden askeleen jälkeen hypystä Pera vaihtoi etupään oikeaan laukkaan, ja takapään vaihdossa Pera kompastui hieman, mutta sai itsensä kokonaan toivottuun laukkaan. Kakkosokserille ratsastin hyvin järkevän tien, mutta laukka löystyi hieman. Pera tuli aika lähelle estettä, mutta hyppäsi silti hyvin yli. Kakkos- ja kolmosesteen väli oli 20,5 metriä, jonka Pera meni kuudella askeleella. Nelosokserille sain edelleen tultua hyvällä tiellä, mutta unohdin myödätä riittävästi Peralle. Se kuitenkin vaihtoi sillä esteellä laukan oikeasta vasempaan. Ennen viitosporttiestettä ehti pidemmän matkan takia hengähtää hieman. Pera eteni sen hyvin enkä itsekään nukahtanut kesken kaiken. Esteen ylityksessä ei ollut ongelmia, vaan radan kinkkisin kohta oli edessä. Tie viitoselta kuutoselle vaati hieman malttia ratsastaa viitosen jälkeen suoraan, mutta muistamaan kääntää ajoissa. Peralla oli ainakin takajalat vipsahtaneet oikeaan laukkaan, joten kaarteessa tuli pieni töksähdys ratsun järjestellessä kaviot oikeaan järjestykseen. Siitä huolimatta pääsimme kääntymään aika kivasti ja suuntaamaan perusradan viimeiselle esteelle. Kuutosella Pera kopsautti etukavionsa minulle mysteeriksi jääneestä syystä puomiin, mutta kaikeksi onneksi niin kevyesti, ettei tullut pudotusta. Kuutosen jälkeen Pera vaihtoi vasemman laukan itse oikeaksi.

Ihanat ilmeet, on se vakavaa puuhaa tuo esteratsastus! :)

Toisen vaiheen ensimmäiselle esteelle eli seiskalle ylsimme viidellä askeleella. Päädyin kannustamaan Peraa vähän viime tipassa äänellä, mutta se kuitenkin lähti laine-esteelle rohkeasti hieman kauempaa. Käänsin esteen jälkeen hitusen myöhässä, mikä tulikin Peralle pienenä yllätyksenä. Se kuitenkin kääntyi kiltisti, ja saatoin kurvata kasiesteelle läheltä kymppiokseria. Kasi ylittyi hyvin, ja pääsin taas kääntämään seuraavalle esteelle kolmos- ja kuutosesteiden välistä. Pera vaihtoi kasilla hyvin laukan oikeaksi, ja sain ennen ysiestettä ratsastettua kuitenkin kaksi askelta suoraan. Kymppiesteellä aloin kääntää jo hypyssä, mikä tuli harmillisesti taas Peralle yllätyksenä. Tuloksena oli vähän töksähtävä hyppy, kun taas unohdin antaa kädellä tilaa. Noloa! Pera urheasti kuitenkin huomasi vaihtaa oikean laukan vasemmaksi. Tästä kiskaisustani johtuen en päässyt kääntymään riittävän terävästi, vaan Pera ehti mennä hetken suoraan esteen jälkeen. Kannustin lopulta kaarteessa äänellä aika paljon, jotta saisimme siinä korvattua mokani takia menetettyä aikaa. Annoin Peran edetä ja luotin siihen, että se selvittää vielä viimeisen esteen niin kuin se hienosti tekikin. Oma istuntani sen sijaan pääsi valahtamaan vastoin kaikkia tapojani oikealle, jolloin Peran jatkaessa vähän vasemmalle, horjahdin ja yritin pudota Peran oikealta puolelta alas. Jalustimet karkasivat, ja päädyin halailemaan Peran kaulaa. Onneksi uljas ratsuni pysähtyi itsekseen seinän avittamana, jolloin naureskellen sain kammettua itseni takaisin järkevämpään asentoon. Putoaminen ei olisi onneksi vaikuttanut enää suoritukseen, sillä olimme jo ylittäneet maalilinjan.



Sellainen kisapäivä tänään. On varmasti selvää, että olen hurjan tyytyväinen Peraan. Vaikka aluksi jäykistelin jännityksestä, oli Pera ihanan varma. Verryttelyyn tai radalle ei mahtunut yhtään hyppyä, joka olisi pahemmin yllättänyt. Vaikka kaikki laukat eivät esteellä vaihtuneetkaan, järjesteli Pera lopulta itsensä aina myötälaukkaan ilman, että meno kärsi kummemmin. Kuutosesteellä sattunut puomin kolautus jäi toki mietityttämään, mutta onneksi se ei pudonnut. Omassa ratsastuksessani olisin saanut myödätä paremmin ja tiedottaa toisella vaiheella tiukemmat käännökset Peralle rutkasti paremmin. Videolta katsottuna toisen vaiheen laukka ei ollut niin reipasta kuin se selkään tuntui, mutta riittipä se tällä kertaa. Tyytyväinen olen erityisesti siihen, että muistin ratsastaa ja kontrolloida Peraa, jolloin se toimikin moitteetta ja ihanan helposti. Olen todennut tämän ennenkin, mutta on se vain niin hieno hevonen. Tuomari totesi palkintojenjaossa, että molemmat vaiheet oli siististi ratsastettu. Itsehän tietysti löytää aina kritisoitavaa omasta menostaan. Joka tapauksessa oli kiva päästä Peran kanssa johtamaan kunniakierrosta, jolla se laukkasikin sangen rauhassa. Taisipa sekin huomata, että päivän kisakarkelot olivat ohi. Saa nähdä, rohkenenko kokeilla seuran kevään toisissa estekisoissa mennä Peran kanssa 70-80 sentin radan. Sillehän se ei ole mikään ongelma, kunhan vain sen kuski on koko ajan kartalla. Onneksi tässä on aikaa treenata.

Videosta ja ensimmäisestä kuvasta kiitos Alekseille, muista kuvista kiitos Noora-Marialle!

Vingahduksia ja kiemurteluja esteillä

Perjantain pienryhmätunnilla oli myös toisen kerran putkeen esteitä, joten olin hyvin mielissäni. Opettajan kanssa olimme puhuneet jo aiemmin, etten hyppäisi ainakaan Peralla, joten odotin ratsuarpajaisten tulosta mielenkiinnolla. Sen nähtyäni mietin, että tulipas ainakin erilaisempi ratsu, kun nimeni oli Elmon kohdalla. Elmollahan olen hypellyt jo sen asuessa Tallinmäellä, ja silloin poni oli fiksu hyppääjä. Viime aikoina se on myös ollut ihan tolkku tapaus, joskin välillä on keksinyt omia vinkeitään. Tunnin alussa asetin tavoitteekseni pysyä kyydissä ja selviytyä tunnista ehjin nahoin, jotta sunnuntain estekisat eivät jäisi välistä.

Tunti oli Elmolle muistaakseni päivän ensimmäinen, joten lähdimme yhdessä verryttelemään. Elmo tuntui keskittyvän kaikkeen muuhun paitsi minuun, jolloin se ei liikkunut kunnolla ja ehti kiemurrella vaikka minne. Oma otteeni ratsusta oli sitä myöten aika valju eivätkä pohkeeni löytäneet sopivaa kohtaa, johon jäädä tuntumalle. Ympyröillä asetukset eivät menneet kovin hyvin läpi, ja pitkillä sivuilla vauhti pääsi hyytymään, jos hetkeksikin unohdin ratsastaa. Teimme alussa myös lyhyitä laukkapätkiä viritellen hevosia hereille. Elmo nosti laukat kohtuullisesti, mutta ne eivät lähteneet rullaamaan kovin aktiivisesti. Elmo myös ehti näiden lyhyidenkin hetkien aikana pudottaa itsekseen raville. Turhauduin jostain syystä nopeasti, jolloin aloin olla yhtä häilyväinen kuin omiaan puuhannut ratsuni. Ei hyvä yhdistelmä. Enkä nytkään tajua, mistä hälläväliä-asenteeni oikein kumpusi, sillä rakastan yli kaiken estetunteja. Kaiketi ajattelin taas, että kyllä tämä tästä jotenkin suttaantuu, vaikka alussa kaikki ei menisikään ihan nappiin.

Ensimmäisenä verryttelyhyppytehtävänä tulimme suoraa linjaa (esteet III ja IV) oikeassa kierroksessa. Opettaja muistutti hakemaan Elmon kanssa riittävän reippaan laukan, jotta poni etenisi eikä pomppisi vain ylöspäin. Väli meni sujuvasti kuudella askeleella, mutta ei kyllä kovin suorassa. Elmo pääsi jo ennen ensimmäistä estettä valumaan mielensä mukaan jompaankumpaan suuntaan ja jatkamaan samaa ensimmäisen esteen jälkeen, yleensä vasemmalle suunnaten. Sain ratsun oikaistua joka kerta, mutta en tainnut päästä linjaa kertaakaan suoraan. Tulimme linjan myös kahdesti putkeen siten, että ensimmäisellä kierroksessa tultiin kuudella askeleella ja toisella kierroksella jätettiin yksi askel matkasta. Elmo venyi välin hienosti viidelläkin askeleella, kunhan annoin sen laukata hyvin eteen. Elmon laukka venyy ja lyhenee melkoisesti siihen nähden, että se on kuitenkin on noin 148-senttinen.

Treenasimme lisäksi kahdeksikolla laukanvaihtoja tulemalla esteen 5 oikeassa laukassa vaihtaen siinä laukan vasemmaksi ja jatkaen siitä esteelle 3 vaihtaen siinä puolestaan oikeaan laukkaan. Tehtävää tultiin putkeen parisen kierrosta, ja taisimme Elmon kanssa saada melkein joka kerta vaihdot kohdilleen. Siitä on kuitenkin kiittäminen ponia, sillä oma keskittymiseni valui liki täysin ponin pitämiseen liikkeessä ja ohjaamiseen. Elmo laukkasi sangen epätasaisesti enkä saanut pidettyä sitä tasaisessa vauhdissa. Enemmän meno muistutti potkurilla etenemistä, kun aina säännöllisin väliajoin piti pukata lisää vauhtia, kun aiemman pyynnön vaikutus hiipui. Millähän opilla olisin saanut Elmon aktivoitua säilyttämään samanlaisen laukan koko ajan? Siihen en harmillisesti tällä kertaa löytänyt vastausta. Elmo kuitenkin oli esteille tultaessa hyvin kuulolla, ja pääsääntöisesti näin hyppypaikat. Muutaman kerran tein virhearvioita ja patisti Elmon kauempaa hyppyyn. Se ei kyseenalaistanut ratkaisuani, vaan ampaisi kertaalleen turhankin kaukaa hyppyyn. Kivaa, että hevonen tottelee, mutta inhottavaa, että pistän sen huonoihin paikkoihin. Elmon kanssa palaisin varmasti aika nopeasti siihen vanhaan tyyliini, että yritän nohittaa hevosen hyppyyn naurettavan kaukaa. Ei yhtään hyvä etenkään, kun istuntani leviää noina hetkinä nolosti.

Seuraavaksi tulimme radan esteillä I-VI. Alkuympyrälle lähdettäessä Elmo vinkaisi, ja tiesin tunnin ensimmäisen pömelikohtauksen tulleen. Sittenpä poni pomppikin ihmeellisesti paikoillaan, taisi vähän nakata takapäätään ja kiskoi päätään enemmän alas. Käteni nousivat nolon korkealle, kun yritin saada ponin takaisin ruotuun. Opettaja komensi pysymään liikkeessä, ettei Elmo saisi palkintoa pelleilystään. Lopulta Elmo malttoi jatkaa suoraan, ja suuntasin saman tien esteelle ennen kuin se keksi kokeilla mitään. Elmon oman alkuverryttelyn seurauksena esteet I ja II ylittyivät mukavan energisesti, ja laukkakin vaihtui esteellä II helposti vasemmasta oikeaksi. Suora linja esteeltä III esteelle IV meni aiempaan tyyliin eli mutkitellen, mutta kuitenkin kerralla ylittäen. Esteellä V ei ollut ongelmaa, ja pääsimme pujahtamaan esteiden II ja III välistä suunnaten esteelle VI, joka oli kavaletti. Sinne johtavassa reitissä oli taas sanomista, mutta pääsimmepä kuitenkin kavaletin yli. Laukka ei tosin vaihtunut, joten se piti korjata ravin kautta. Opettaja kommentoi, että alkuosa radasta sujui hyvin, mutta sitten tahti taas kärsi.

Tämän jälkeen tulimme ensin perusvaiheen esteillä 1-6 ja jatkoimme siitä suoraan uusintaan esteille 7-10. Perusrata meni tuttuun tapaan eli vauhti hyytyi, poni kiemurteli, ja minä tuskailin. Pääsimme kuitenkin sinnikkäästi aina viitoselle asti ja siitä ylikin ennen kuin tapahtui noloin moka. Elmo pääsi hypyn jälkeen painamaan railakkaasti vasemmalle, mutta päätin, että mehän muuten menemme kuutosesteestä yli. Ihan mahdottomia ei Elmokaan ratsastajan eteen tee, joten hyvin vinkkarallaan se painalsi okserista oikealta ohi. Ihan ymmärrettävä ohimeno, kun kuski luuli taas ihan omiaan siitä, kuinka mutkalla esteelle voi tulla. Lyhyen tien kautta tulimme uudelleen esteelle ja vasemmalle painaminen jatkui, mutta sain tuotua Elmon kuitenkin esteelle niin, että se näki parhaaksi hypätä. Tämän esteen jälkeen alkoikin uusinta. Seiskalle kurvasimme taas sellaisella mutkalla, että olisin ansainnut huutia. Pääsimme kuitenkin siitä yli ja jatkoimme esteiden 4 ja 10 välistä esteelle 8. Se ylittyi hyvin, mutta en vieläkään saanut korjattua tietä kuntoon, joten painalsimme esteen 9 yli jälleen aika vinossa. Sen jälkeen käänsin aika tiukan kurvin kohti viimeistä estettä ja komensin napakasti Elmonkin liikuttamaan kavioitaan. Ylitimme kymppikavaletin vauhdikkaasti, ja rata oli siinä. Opettaja kuitenkin huusi jatkamaan heti perään vielä esteet 8 ja 9. Tie parani hitusen, mutta jäi todella kauas hyvästä. Esteen yli kuitenkin menimme, ja tunnin hyppelyt olivat osaltamme siinä.

Tehtävien aikana huomasin, että Elmon kanssa oppisin varmasti paljon uutta hyppäämisestä. Olen päässyt helpolla, sillä useimmat estetuntien ratsuni liikkuvat kohtuullisen tasaisesti eivätkä kiemurtele niin paljon. Elmo puolestaan käyttää kuskin päiväunihetket hyvin hyödykseen, jolloin matkaan tuleekin mutkia. Elmo on kuitenkin todella rehti hyppääjä ja menee kyllä yli, todistetusti vähän vaikka mitenpäin. Poni myös hyppää näppärästi eivätkä tämän tunnin maksimissaan noin 60 sentin esteet siten tuottaneet mitään pulmia. Emme edes keilanneet mitään. Hankalaahan meno paikoin oli, mutta silti opettavaista, vaikka virheitä en kunnolla saanutkaan korjattua. Taidanpa kuitenkin toivoa Elmoa seuraavalle estetunnille, jotta pääsen toivottavasti paikkaamaan tämän kerran mokiani.

Haastavat kaarevat linjat

Viikon ensimmäinen ratsastustuntini hurahti ihanasti kiitos kesäajan täysin valoisan aikaan Tallinmäellä. Kahden ratsukon tunnille sain Jetin, ja tunnin aiheena luulin olevan koulua. Onneksi päädyimmekin hyppelemään alkuverryttelyn jälkeen maksimissaan 50 sentin korkuisia esteitä. Alkuverryttelyssä ravailimme pääty-ympyröitä vaihtaen suuntaa aina lävistäjän kautta. Jetti tykkäsi painaa molempiin suuntiin, ja ympyrät olivat melko mielenkiintoisen muotoisia paikoitellen. Valuminen sisälle oli pahempaa vasempaan kierrokseen, ja opettaja neuvoikin ajattelemaan siinä kierroksessa Jettiä enemmän suoraksi. Se auttoi hieman, mutta olisin silti jälleen miljoonannen kerran saanut ratsastaa vasemman pohkeen paremmin läpi. Laukassa tulimme vielä samoja pääty-ympyröitä ja vaihdoimme laukan lennosta läviställä. Alussa Jetti ei ollut hereillä, ja väkersin itse liikaa, jolloin vaihdot eivät onnistuneet lennosta, vaan ravin kautta. Opettaja neuvoi tekemään vaihdon rennosti vähän puolivahingossa, jotta Jetti ei alkaisi ennakkoon jännittyä siitä. Kun laukka alkoi pyöriä enkä säätänyt itse liikaa, alkoivat laukatkin vaihtua molempiin suuntiin ilman ongelmia.

Ennen pitkää rataa treenasimme suoraa linjaa (ratapiirroksen esteet 5 ja 10) sekä kaarevia linjoja (esteet 5 ja 6 sekä 7 ja 8). Suoralla linjalla ongelmana oli lähinnä se, etten saanut Jettiä heräteltyä hommiin, jolloin meno oli hieman tahmeaa. Hyvin rauhallisella laukalla väliin meni seitsemän askelta ja hieman etenevämmällä kuusi. Kaarevista linjoista esteiden 5 ja 6 välinen tie sujui parhaiten. Laukkaa ei tarvinnut saada vaihdettua esteellä, vaan rauhassa esteen jälkeen suoraan jatkamisen päätteeksikin sopi vaihtaa se. Jetin kanssa estetehtävillä laukka vaihtuu helposti lennostakin, joten kerrankin maltoin keskittyä hyvän tien ratsastamiseen myös esteen jälkeen enkä pilannut sitä johtamalla liikaa ja samalla unohtamalla jatkaa suoraan. Kaareva linja esteeltä 7 esteelle 8 oli puolestaan vaikea, sillä en meinannut saada Jettiä tuotua kertaakaan järkevästi ensimmäiselle esteelle, kun se vain puski railakkaasti vasemmalle. Niinpä ensimmäisestä hypystä tuli töksähtävä, mikä söi laukkaa ja vaikeutti puolestaan toisen esteen ylittämistä. Voi toimimaton vasen pohkeeni, huoh.

Lopuksi hyppäsimme vielä pitkän radan. Matkaan lähdettiin vasemmassa laukassa tulemalla suora linja. Viimein sain Jetin kohtuullisesti tuotua ensimmäiselle esteelle, jolloin väli meni tasaisesti seitsemällä askeleella. Kolmospysty ei tuottanut ongelmia eikä tie nelosokserillekaan. Sen jälkeen Jetti pääsi hitusen ennakoimaan suuntaa ja valui oikealle, mutta laukan vaihdoimme lennosta vasta esteen jälkeen. Kaareva linja esteeltä 5 esteelle 6 meni jälleen aika mutkattomasti, ja laukka vaihdettiin taas hypyn jälkeen. Nyt Jetti pääsi vähän turhan paljon painamaan vasemmalle, jolloin tie seiskalle ei ollut hyvä. Niinpä askeleet kasiesteelle eivät sopineet kovin hyvin, ja hyppy ei ollut sulava. Sain kuitenkin koottua itseni ja Jetin, jolloin pääsimme suoran linjan 9-10 ihan kohtuullisesti. Opettaja pisti meidät vielä uusimaan kaksi kertaa kaarevan linjan 7-8, kunnes saimme siihen järkevän tien ja etenemisen. Avainsanana oli rentous, mutta sitä oli vaikea toteuttaa, kun kinastelin Jetin kanssa siitä, saako vasemmalle puskea vai ei.

Loppuravit ja -käynnit kävimme tepastelemassa peltolenkin kautta. Tunnista keskeisimpänä jäi mieleen nuo pirullisen haastavat kaarevat linjat ja etenkin niissä tilanteissa, kun hevonen selvästi painaa jommallekummalle puolelle. Niinpä viikon toinen Tallinmäen tuntini taitaakin hurahtaa Jetin kanssa kouluväännön parissa, jotta saisin opeteltua taas myös hevosen vasemman puolen hallintaa. Vaan eipä siitä tosiaan auta hevosta syyttää, kun itse olen kiero kuin korkkiruuvi juuri sille vasemmalle puolelle. Hetkittäin muistin tunnin aikana korjata istuntaani pois roikkumasta vasemmalla, mutta harmitavan usein vain puskin ja ähersin hevosta, kun olisi pitänyt korjata itseäni. Ehkäpä koulutunti auttaa taas tässä ongelmassa, ja jaksaisin jatkossa paremmin keskittyä korjaamaan omaa istuntaani ja sitten vasta hevosta.