Sennuleirin 8. tunti: sujuvia yksittäisiä hyppyjä

Leirin kahdeksannella tunnilla oli esteitä maneesissa viiden ratsukon voimin. Ratsukseni sain Lolan, joten pääsin säätämään vaikuttamistani hevosen mukaan sekä etsimään keskivartalon tukea istunnan vakauttamiseksi. Tunnin aiheena olivat pituusesteet, joita oli kolme: viuhka, okseri ja trippeli. Esteet oli sijoitettu maneesin keskelle, jolloin niille oli tilaa tulla päädyistä.

Sileän verryttelyssä menimme kaikki askellajit läpi. Haimme sujuvaa etenemistä sekä teimme ravissa toiselle pitkälle sivulle avotaivutuksia. Yritin keskittyä Lolan kanssa siihen, että ratsastin sitä pohkeella, kun teki mieli nyplätä ohjia. Lola liikkui aluksi aika hitaasti, joten sain nohitella sitä. Kun sain siitä irti vähän liikettä, päästin sen puolestaan edestä pitkäksi. Lyhyt ja terävyys eivät onnistuneet ihan yhtä aikaa. Sisäpohkeella sai myös tehdä töitä etenkin vasemmassa kierroksessa, jotta Lola ei tullut sen läpi. Oikea kierros meni paremmin. Laukassa saimme ratsastaa vähän eteen, ja pitkäksi venähtävän Lolan kanssa maneesi loppui pahasti kesken. Ympyröillä sain Lolaan parempaa otetta ja laukkaa vähän lyhyemmäksi ilman sammumista, mutta pitkillä sivuilla meno taas venähti.

Tulimme esteitä yksitellen ja keskityimme niin lähestymiseen, itse hyppyyn kuin esteen jättämiseen. Viuhkaesteellä sain kommenttia liioitellusta myötäämisestä, joten hillitsin vähän käsiäni. Lola ei tuntunut tarvitsevan edestä kauheasti tilaa näin pienillä esteillä, joten tavallinen myötäys riitti hyvin. Lävistäjäokserilla saimme laukat vaihtumaan oikeasta vasempaan, mutta vasemmasta oikeaan taisimme jäädä muutamia kertoja ristilaukkaan. Niitä korjasin pois ravin kautta. Trippelille tuli tunnin parhaimmat hypyt, vaikka eivät ne muutkaan olleet yhtään hullumpia. Trippelille saimme tultua koko ajan tasaisesti ja hyvin. Näin ponnistuspaikat, odotin hyvin ja mukauduin hyppyyn helposti. Vasemmassa kierroksessa Lola ei myöskään niin kaatunut esteen jälkeen sisälle niin kuin se teki oikeassa laukassa.

Ehdimme ottaa tunnilla ihan mukavasti toistoja. Lolan kanssa elämä ennen estettä ja hypyssä oli mielestäni sujuvaa ja ennen kaikkea kivaa. Ponnistuspaikat näki hyvin eikä tamma kiihdytellyt estettä kohti. Alussa taisi kerran tai pari vähän innostua, mutta muuten eteni tasaisesti. Petrattavaa olisi sen sijaan ollut rutkasti esteen jätössä. Lola pääsi kaatumaan molemmissa kierroksissa sisälle ja kirmaamaan vähän oman mielensä mukaan. Taisin keskittyä liikaa varsinaiseen hyppyyn ja unohtaa elämän sen jälkeen. Sentään hypyt onnistuivat, mutta huomiota olisi pitänyt kiinnittää enemmän myös elämään esteen jälkeen. Lolan kanssa oli kuitenkin todella kiva hypätä, sillä muutoin se oli varsin tasainen ja varma näillä noin 80 sentin esteillä. Ei siis ole yllätys, että mielisin vielä uudelleen leirin aikana sen kanssa estetunnille.

Estetunnilla kahdella ratsulla

Sunnuntain valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä, ja ratsukseni sain kivasti Peran. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja pääsimme harjoittelemaan hyppyjä niin kavaleteilla kuin esteillä. Kelikin oli sen verran puolella, että kenttä oli päässyt pääosin kuivumaan, joten saatoimme hypätä ulkona. Pera tuli tunnille tarhasta eikä se ollut tehnyt sille päivää vielä mitään alle.

Alkuverryttelyssä saimme ravata omaan tahtiimme sekä ylittää ympyrän kaarella olleita kolmea kavalettia kevyessä istunnassa. Pera oli sangen laiska eikä kovin helposti reipastunut. Opettaja kehotti ratsastamaan Peraa lyhyeksi ja teräväksi, mikä tuntui hyvin vaikealta. Kavaleteilla ongelmina olivat vauhdin hyytyminen sekä Peran liiraaminen joko sisemmäs tai ulommas. Napakkuuden puute vaikeutti yksinkertaisesti kaikkea. Opettaja muistutti huolehtimaan kääntymisestä ulkoavuilla, jottei Pera päässyt liikaa mutkalle, vaan pysyi paremmin suorana. Ainoa hyvä hetki kavaleteilla tuli vasemmassa kierroksessa, kun tehtävän vastaisesti kevensin kavalettien ajan. Muutoin ohjeena oli tulla ne kevyessä istunnassa. Tällä tavalla sain oman istuntani toimivammaksi, jolloin ravi säilyi paremmin, ja Pera pääsi ylittämään kavaletit tasaisemmin. Jotenkin kevyessä istunnassa en päässyt vaikuttamaan hevoseen niin hyvin kuin olisin halunnut. Tulimme samoja kavaletteja myös vasemmassa laukassa, ja ongelmat pysyivät aika samoina, mutta piirun verran pienempinä. Aktiivisuus oli vähän hukassa, mutta nyt Pera kulki vähän paremmin eikä madellut niin kuin käynnissä ja ravissa.

Aiempi laukkatehtävä kavaleteilla tehtiin kahdessa porukassa, jolloin oltuamme ensimmäisessä ryhmässä saimme huilia tovin. Sitten siirryimme kuuntelemaan tulevaa tehtävänantoa, jonka aikana Pera yskäisi muutaman kerran. Sitten huomasin paikoillaan seistessä, kuinka raskaasti se hengitti vieläkin, vaikka olimme kävelleet ja seisoskelleet jo hyvän tovin. Juttelin asiasta opettajan kanssa, ja sen perusteella vein Peran talliin. Se ei selvästi tuntunut itseltään eikä tuollainen noin hidas palautuminen tuntunut normaalilta, joten parempi oli saada se lepoon. Tuntia oli kulunut vajaa puolet, joten ehdin napata toisen hevosen alle. Tallista ratsuksi tuli Potter, joka laitettiin minulle ihanan avuliaasti valmiiksi. Se oli onneksi mennyt juuri edellisellä tunnilla, joten taisin menettää vain yhden tehtävän ennen kuin olin ehtinyt vähän ravata ja laukata Potterilla siirtyäkseni takaisin tehtävien pariin.

Meille ensimmäisenä hyppytehtävänä tulimme vasemmassa laukassa ensin kavaletit ja jatkoimme sen jälkeen pystyltä okserille (ratapiirroksen esteet 4 ja 5). Meno oli hieman ponnetonta, mutta siitä huolimatta tasaista. Kavaletit ylittyivätkin ihan ok, mutta kaarteessa pystylle huomasin Potterin hieman painavan vasenta pohjetta vasten. Tie oli kuitenkin ihan ok, ja pieni pysty ylittyi ongelmitta. Okserille käänsin ehkä hieman liian aikaisin, kun tilaa olisi ollut runsaasti käytettävissä, mutta se ei onneksi aiheuttanut sen kummempaa ongelmaa. Potter hyppäsi esteen tuttuun, vähän hitaaseen tyylinsä, mutta ihanan luotettavasti. Toisella kierroksella ei tullut uusia ongelmia, vaan hurruuttelimme tehtävän läpi suunnilleen niin kuin ensimmäiselläkin yrittämällä.

Sitten tulimme viereisen radan kokonaan. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ylittäen kavaletit. Ne sujuivat mukavasti, joten pääsimme toisena olleelle ristikolle asiallisesti. Matka jatkui siitä edelleen ihan rauhassa, jolloin kolmonenkin ylittyi hyvin. Laukka tosin vaihtui oikeasta vasemmaksi vasta hypyn jälkeen, mutta kuitenkin lennosta. Neloselle oli hyvin matkaa, joten nohitin Potteria etenemään paremmin. Se lähti kohtuullisesti, ja opettaja muistutti olemaan päästämättä sitä edestä liian pitkäksi. Nelonen ylittyi hyvin, ja jatkoimme matkaa viitoselle. Nohitin välissä Potteria, minkä seurauksena se sitten roikaisi viitoselle vähän kauempaa ja melkoisella ilmavaralla. Onneksi hyppy ei ollut paha muutoin, vaikka vähän siitä jäinkin. Potter varmaan ajatteli, että kumma kuski, kun ensin pyytää ja sitten ei olekaan itse menossa.

Kyllä nyt ilmavaraa pitää olla.

Sitten tulimme vielä omina tehtävinään vasemmassa kierroksessa esteet 4 ja 5 ja sitten ihan yksistään esteen 5. Nyt petrasimme Potterin kanssa mukavasti, jolloin esteet 4 ja 5 menivät mukavan sujuvasti. Yksittäin tultuna esteelle 5 tuli vähän roikkuhyppy vauhdin jotenkin loppuessa kesken. Tuloksena Potter kolautti takasillaan puomin alas. Sen takia saimme tulla saman esteen vielä toisen kerran. Pyysin Potteria etenemään, mutta unohdin sitten pitää sen lyhyenä. Hyppy lähti ehkä hieman liian kaukaa laakana, jolloin vuorostaan etukaviot kopsauttivat puomia, joka onneksi pysyi ylhäällä. Se kuitenkin kelpasi, ja niin tunnin hyppelyt päättyivät siihen.



Sellainen tunti tällä kertaa. Päällimmäisenä jäi toki huoli Perasta, mutta toivottavasti kyse ei ole mistään vakavammasta, joka ei pienellä levolla menisi ohi. Enteilin kuitenkin tilannetta sen verran eteenpäin, että pyysin opettajaa laittamaan minulle kaiken varalta Potterin ensi keskiviikon tunnille. Ehdinpähän treenata silläkin, mikäli Pera ei pääse osallistumaan viikon päästä oleviin estekisoihin.

Videoista kiitos Alekseille!

Sennuleirin 9. eli päätöstunti: toivetunnilla esteitä

Sennuleirin yhdeksäs ja samalla viimeinen ratsastus oli 1,5 tunnin toivetunti. Hinguin tietenkin hyppäämään, ja saimmekin kivasti vain viiden ratsukon ryhmän. Opettajakin oli vielä leirin lopuksi uusi. Ratsukseni olin onnistuneesti toivonut Stokkiksen, ja pääsimme hyppäämään kentällä. Toisen kerran ulkona siis tälle leiriä. Saman toivetunnin olivat valinneet myös tietysti Nora ja Kaisa. Stokkis lähti ensimmäistä kertaa suoraan tallista kanssani tunnille, joten oli jännä nähdä, miten se vaikuttaisi tamman liikkumiseen.

Verryttelyssä saimme ravata niin ympyröitä kuin jumppasarjalla olleita puomeja ja minikavaletteja. Opettaja pyysi lyhentämään ohjia useampaan kertaan (missä vaiheessa olen alkanut länkkäratsastajaksi?) ja toivoi Stokkikseen enemmän aktiivisuutta. Tamma tahtoikin olla paikoin hieman hidas, mutta uskoi kyllä, kun reippaasti pyysin. Yritin myös samalla huolehtia siitä, etten päästäisi ratsua valumaan kilometrin mittaiseksi, vaan löytäisin siitä sellaisen lyhyen ja pontevan etenemisen. Se nyt jäi vähän puolitiehen, kun pohkeeni ja käteni eivät ilmeisesti osaa tehdä yhteistyötä. Jumppasarjalla käytettiin kevyttä istuntaa, mikä löytyi kohtuullisesti. Pääosin Stokkis meni jumppasarjan hyvin kavioitaan nostellen, mutta pari kertaa oma ote hevoseen herpaantui, ja tamma pääsi löysäksi ja kompuroi siten hieman.

Verryttelyn jälkeen tulimme jumppasarjan kolmelle esteelle ravi- ja laukkalähestymisillä ja jatkoimme siitä toiselta pitkältä sivulta kääntäen kaksi estettä ympyrällä ylittäen. Paikoin rämmimme jumppasarjan esteitä, kun ravi saati laukka eivät olleet pontevia, mutta hiljalleen paransimme, kun annoin Stokkiksen tehdä osuutensa, mutta pysyin itse tuntumalla. Vasemmassa kierroksessa ympyrällä olleet kaksi estettä menivät ihan kohtuullisesti, mutta oikea kierros oli haastava. Jäin vieläkin yrittämään kääntämistä oikeassa ohjassa roikkumalla, mikä luonnollisesti ei toiminut, ei nyt eikä koskaan. Niinpä tie oli paikoin aika hirveä, ja Stokkis joutui rämpimään välin kolmellakin askeleella. Välillä tahdoin puolestaan unohtaa kääntämisen ensimmäisen esteen jälkeen, jolloin ratsu pääsi taas vähän reitiltä pois, ja väli kävi vähän vaikeaksi. Onneksi saimme kuitenkin asialliset suoritukset molempiin suuntiin, kun muistin ratsastaa rennommin.

Lopputunnin tulimmekin sitten jumppasarjan kolmea innarivälein ollutta pystyä ja askeleen päässä ollutta okseria oikeasta kierroksesta opettajan okseria aina hiljalleen korottaen. Viimeisenä korkeutena saimme Stokkiksen kanssa tulla okserin 90 sentin korkeudessa. Pystyt pysyivät samassa korkeudessa koko tehtävän ajan. Kommentiksi tuli myödätä kädellä paremmin, kun tahdoin jättää sen turhan paikoilleen. Lisäksi opettaja neuvoi olemaan menemättä liian paljon etukumaraan. Muutoin menomme oli ilmeisesti ihan toimivaa, kun suurempia korjauksia ei enää tullut. Stokkis alkoi vähän innostua ja yritti aina nostella itsenäisesti laukkoja, kun edeltävä ratsukko lähti tehtävälle. Jostain syystä se monesti nosti myös vasemman laukan, vaikka olimme oikeassa kierroksessa. Videoita katsoessa huomasin, että käteni oli edelleen okserihypyissä aika kiireinen palautumaan, vaikka kuinka koetin rauhoittaa sitä hypyissä. Pitäisi opetella jatkamaan hyppyä rauhassa hieman pidempään, niin en hätäilisi suoristumisen kanssa ennen aikojani. Pääosin jumppasarja kuitenkin meni hyvin, ja mukautumiseni okserille parani vähän toistojen myötä. 90 sentin este ei ihme kyllä näyttänyt suurelta, mutta jännitin sitä ilmeisesti sen verran, että ensimmäisellä yrityksellä toin Stokkiksen tehtävälle löysänä. Niinpä okserin ylitys oli hieman vetelä, ja saimme onneksi ottaa sen uusiksi. Toinen kierros meni jo sujuvammin, kun saatoin luottaa Stokkiksen menevän mutkattomasti, kunhan annoin sen liikkua. Harmikseni nämä hypyt eivät tulleet videolle.


Loppuraveissa Stokkis olikin taas herännyt kunnolla ja ravasi oikein tarmokkaasti. Se kuitenkin uskoi pidätteet ja rauhoittui nopeasti asialliseksi eikä enää kiirehtinyt. En jaksanut enää säätää kummemmin, vaan annoin Stokkikselle hieman ohjaa aina, kun se malttoi rauhassa venyttää sen perässä. Opettajan kommenttina oli, että menomme oli toimivaa. Kuulemma hän olisi voinut nostaa esteitä meille lisääkin, jos tamma ei olisi vaikuttanut hänen silmäänsä väsyneeltä. Sitä en kyllä ihmettele, sillä juoksihan Stokkis ainakin kahtena päivänä peräti neljä tuntia, tammaparka. Vieläkin sekä opettaja että minä jäimme kaipaamaan sitä, että olisin saanut viriteltyä Stokkiksen napakaksi vähän lyhyempänä. Se olisi vaatinut kunnon pohjetyötä, mihin en näemmä vielä pysty. Niin ja niiden ohjien pitoa järkevällä tuntumalla. Joka tapauksessa olin itse tyytyväinen tuntiin, vaikka olivathan tehtävät vähän yksitoikkoisia. Saimmepahan kuitenkin hypätä sentään toisen tunnin leirin aikana. Stokkiksesta aloin tykätä näillä estetunneilla, kun se vaikutti niin ihanan kiltiltä, että olisi kiipeillyt vaikka mistä, kunhan sen vain ohjasi oikeaan kohteeseen.

Tähän tuntiin sennuleiri sitten päättyi, ja viisi päivää hurahti taas nopeasti. Yleisfiilis leiristä jäi loppujen lopuksi plussalle, vaikka olin odottanut monipuolisempia tunteja. Nyt tosiaan menimme seitsemän koulutuntia (pääosin käynnissä ja ravissa) ja kaksi estetuntia. Kaipasin puomitunteja ja maastoesteitä tai ehkä ihan tavallista maastolenkkiäkin. Opetus oli tarkkaa ja vaativaa, ja alkutotuttelun jälkeen opin kestämään sitä. Leiriläiset olivat kivoja, ja oman poppoon kanssa on tietysti aina hauskaa. Testaamani ratsut Melvis, Pate, Stokkis ja Jäpä vaikuttivat kaikki oikein kelvollisilta tuntiratsuilta ja olivat käytökseltään moitteettomia. En kuullut muiltakaan ratsastajilta kummempia mutinoita ratsuista, joten sen pohjalta niistä muodostui hyvä kuva. Puitteet olivat ihan hyvät, mutta ikävää oli kuitenkin huomata, kuinka leirin aikaan pyörineet iltatunnit aiheuttivat sen, että osa ratsuista joutui painamaan jopa neljää tuntia päivässä. Onneksi hevoset pääsivät aina laitumelle tai tarhaan eivätkä joutuneet kököttämään karsinassaan ratsastuksia lukuun ottamatta kellon ympäri. Kaikkiallahan on aina niin jotain hyvää kuin jotain pahaakin. Tärkeintä on, että hevosten hyvinvoinnista pyritään silti huolehtimaan parhaan mukaan.

Videoista ja kuvista kiitos Jennille!

Esteleirin 4. tunti: Stigu rocks!

Tiistai oli erityisen ihana leiripäivä, sillä päivän toisellakin tunnilla oli hyppäämistä. Ratsukseni olin toivonut kaikessa optimistisuudessani Stigua, ja toive meni läpi. Vähän mietin, kerjäsinkö verta nenästä hinkumalla uudelleen samalla ratsulla hyppäämään. Toisaalta en sitten halunnut ottaa pahan mielen tuntia, joten annoin opettajien päättää. Stiguhan sieltä tuli, ja hyrisin tyytyväisyydestä. Jostain syystä emme hypänneet vieläkään kentällä, vaan menimme ensimmäistä kertaa tallin viereisessä puolikkaassa Ypäjä-hallissa (koko 24 x 100 m).

Aluksi ravailimme itsenäisesti pyöritellen isoja ympyröitä ja erikokoisia kaarteita. Stigu vähän yritti kipittää, mutta otti pidätteet ihan asiallisesti vastaan. Käytin välillä kevyttä istuntaa, jotta saisin kroppani taas lämmiteltyä siihen. Huomasin palatessani kevyeen raviin, että ylävartaloni meni tahtomattanikin vähän suoremmaksi. Ihmeen hyvin kuitenkin sain muistuteltua itseäni pitämään polvet irti satulasta ja keskityin siihen, että pohkeeni pysyivät tuntumalla. Sitten aloimme tulla vasemmassa kierroksessa kavaletin (ratapiirroksen ylempi harmaa viiva) ympyrällä kevyessä ravissa. Sen jälkeen nostettiin laukka ja jäätiin kevyeen istuntaan ja laukattiin pääty-ympyrä, jonka aikana tultiin toinen kavaletti (alempi harmaa viiva). Raviosuus meni kivasti, mutta laukassa Stigu kiihdytteli hieman. Opettaja huomauttikin tasoittamaan menoa. Stigu kuuntelikin hienosti, kun tajusin sitä siltä pyytää. Olin itse jäänyt vähän humputtelemaan ja nauttimaan kyydistä, hyi minua.

Vasemmassa kierroksessa tulimme suoraan kavaletit kaarevalla, pitkällä linjalla kevyessä istunnassa ja niiden jälkeen siirryttiin raviin ja pyöräytettiin toiselle pitkälle sivulle voltteja ravissa. Kavalettien välissä Stigu pyrki vähän kiihdyttämään tahtia, mutta kun aloin keskittyä itse paremmin, toimi Stigukin taas hyvin. Ravi oli paikoin aina vähän kiireistä, mutta volttien avulla meno tasoittui. Volteilla olisin saanut ehkä paremmin taivuttaa Stigua. Nyt vain käänsin sentään ulkoavuilla, mutta en oikein jumpannut hevosta muutoin. Esteillä tahdon vähän laiskistua hevosen muodon suhteen. Toisaalta tärkeintä olisi, että hevonen työskentelee takaa eteen ja on edestä kevyt. Ei siinä mitään koulumuotoa enää varmaan tarvita.

Tämän jälkeen siirryimme kolmen pystyn suoralle linjalle (esteet 1-3), jonka välit olivat 12 metriä. Ensin tulimme oikeassa kierroksessa. Väliin piti saada kolme askelta, ja Stigun kanssa saimme tämän onnistumaan. Jopa niin, että toinen väli kävi melkein ahtaaksi. Vasemmasta kierroksesta tulimme saman, ja sekin sujui kivasti. Suorat linjat ovat niin kivoja. Sitten lisäsimme suoran linjan jatkoksi laine-esteen (este 4), jossa laukka tuli vaihtaa vasemmasta oikeaksi. Esteelle piti myös kaiken varalta lähestyä hieman liikkeen takana. Stiguhan ei lopulta piitannut laine-esteestä tuon taivaallista, joten pääsimme siitä mainiosti, ja laukkakin vaihtui nätisti johtamalla. Ihan kuin olisin sanonut tämän ennen, mutta vielä kerran: ihanan helppoa!

Lopuksi tulimme viereisen radan kertaalleen. Meille Stigun kanssa korkeimmat esteet olivat 85 senttiä (esteet 5 ja 7). Ensimmäinen suora linja meni vähän kolistellen, vaikka ehdin ottaa laukkaa alle. Vähän vissiin tasapainotus jäi matkasta. Heräsin kuitenkin ja ratsastin ihan asiallisesti. Jännitin kuitenkin itse vissiin jotain enkä johtanut kunnolla, niin laukka ei vaihtunut. Ravin kautta sitten vaihto, ja matka jatkui. Okseri näytti pelottavalta, ja Stigun askel ei näyttänyt sopivan. Tein ihmeen nopeasti ratkaisun ja pyysin Stigua lähtemään kauempaa. Ihana ruuna hyväksyi päätökseni, ja opettajakin kehui ratkaisua. Laukka ei tosin vaihtunut, joten ravin kautta. Laine ylittyi taas hyvin, mutta mihin ihmeeseen se johtaminen nyt katosi? Ei muuta kuin kolmannen kerran ravin kautta. Suora linja toiseen suuntaan menikin sitten helposti ja sujuvasti. Ei mitään ongelmaa siinä enää, joten siihen oli hyvä lopettaa tunti.



Loppuraveissa Stigu oli ihan asiallinen, ja päätin toivoa sitä kisaratsukseni. Toivottavasti toiveeni menee läpi. Stigun kanssa en jännitä estekorkeuksia tai muutenkaan, joten olen paljon rauhallisempi. Muutenkaan en osaa (vielä) olettaa Stigusta pahaa, joten luotan siihen paremmin kuin moneen tutumpaan hevoseen. Hassua. Mitä ihmismieli ei tiedä, sitä se ei osaa pelätä. Leirin toinen päivä pulkassa, ja kiva päivä tosiaan olikin! Päivän ihanin (ja puolueellisin) kommentti tuli Noralta: rataamme oli kuulemma ollut ihana katsoa, kun näki, että kun jotain piti tehdä, sain tehtyä oikeat ratkaisut. Kommentti lämmitti tosi paljon mieltä, kun itselläkin oli ollut sama fiilis. Huomenna luvassa on aamusta maasto ja iltapäivästä kavalettitunti.Vielä kolme leiripäivää jäljellä, jes!

Videoista kiitos jollekin leiriläisistä!

Esteleirin 3. tunti: sydämiä ilmassa

Esteleirin kolmannella eli tiistain aloittaneella aamutunnilla oli luvassa esteitä. Edellisiltana ja yön aikana oli satanut sen verran, etteivät kentät olleet sopivassa kunnossa, joten menimme hyppäämään Haimi-halliin (koko 37 x 100 m). Matka hevosten selässä tallilta maneesille kesti kymmenisen minuuttia, joten siinä tuli varsin hyvät alkukäynnit. Ratsunani oli toiveeni mukaan Stigu, sillä halusin nähdä ruunan estetunnin käytöksenkin. Ratsukoita edelleen kuusi.

Alkuverryttelynä menimme ensin ravia hetken aikaa itsenäisesti, ja opettaja kehotti hakemaan siinä jo oman istunnan kuntoon, ettei sitä erikseen tarvitse esteillä alkaa kasata. Stigu liikkui mukavan reippaasti kaahaamatta. Menin hetkiä kevyessä istunnassa hakien itselleni kunnon tuntumaa, jolla sitten mennä esteillä. Onnistui aika kivasti. Tulimme ravissa kevyessä istunnassa ollen myös kolmikaarista kiemurauraa kahden juuri ja juuri maasta irti olleen puomin ja yhden maapuomin yli. Stigu vähän kiirehti, mutta opettajan ohjeilla tajusin pidättää sitä tasaisempaan menoon. Kiemuraura ja tiet puomeille sujuivat aika hyvin. Tehtävään lisättiin myös kiemurauran päättymisen jälkeisellä lyhyellä sivulla laukannosto ja pitkän sivun laukkaaminen, edelleen koko tehtävä kevyessä istunnassa ollen. Laukannostot onnistuivat hyvin, ja istunta pysyi mukavasti. Tiet eivät kärsineet eikä Stigu edes yrittänyt ryykätä kunnolla laukan jälkeisessä ravissa. Hiljalleen oma kunto alkoi loppua, ja kevyessä istunnassa pysyminen alkoi poltella jalkoja mukavasti. Tulipahan olo, että nyt muuten treenattiin. Tulimme myös vielä ympyrällä vasemmassa kierroksessa kahden minikavaletin yli. Muutamia epäsopivia askelia sattui matkaan niinä hetkinä, kun heittäydyin ennen ylitystä matkustajaksi, mutta muutoin meno oli kohtuullisen helppoa.



Tämän jälkeen siirryimme 15 metrin suoralle linjalle, jossa aluksi oli puomi, pieni pysty ja puomi. Tunnin kuluessa lopulta kaikki kolme olivat pystyjä. Oikeasta kierroksesta tulimme ensin välit niihin neljä askelta pistäen. Ensimmäinen yritys oli melkoista räpeltämistä, kun välit tahtoivat jäädä jopa ahtaiksi. Toisella kerralla petrasin hyvin, ja esitin Stigun kanssa tehtävän paljon tasaisemmin välit neljällä askeleella tullen. Vasemmasta kierroksesta piti ensin tulla neljällä askeleella ja huomioida se, että hevoset saattaisivat tulla reippaammin, kun suoran linjan jälkeen aukeni valtavasti tilaa. Otin vähän liikaa Stigua kiinni, jolloin tehtävä ei mennyt kovin sujuvasti. Sitten esteitä hieman nostettiin, ja väli tultiin kolmella. Kolmannelle pystylle tuli huono paikka, jolloin Stigu otti siihen raviaskeleen. Huomasin jääneeni siinä matkustajaksi, jolloin hevonenkin varmasti hetken aikaa mietti, mitä tapahtui. Se kuitenkin kelpasi opettajalle, jotta ehdimme tehdä tunnilla muutakin.

Sitten pääsimmekin radan pariin. Hyppäsimme sen kahdesti, ensimmäisen kerran korkeus oli noin 60-65 senttiä ja toisella kerralla sellaiset 75 senttiä. Kummallakaan kierroksella ei ollut oikeastaan mitään suurempaa ongelmaa. Ensimmäisellä kerralla Stigu pääsi hyppäämään ykkösen kauempaa, mutta se oli oma virheeni. Olin vähän epävarma, nojauduin eteenpäin, ja Stigu tulkitsi sen pyynnöksi lähteä. Muut esteet menivätkin helposti, ja kakkosesteenä ollut söötti sydäneste meni hienosti laukka vaihtuen molemmilla kerroilla. Suorillekin linjoille saatiin vaaditut kolme askelta. Ratsastaminen oli taas kerran ihanan helppoa. Jotenkin eteneminen kevyessä istunnassa tuntuu auttavan minua pysymään matkassa ja olemaan hääräämättä kovin paljon ylimääräistä. Sitten suurena apuna ja varmasti isona tekijänä on se, että Stigu yksinkertaisesti mennä paukuttaa tasaista laukkaa eikä edes yritä hyytyä. Mikäpä siinä on ratsastaa, kun hevonen etenee ja paikoin tietää paremminkin, mitä pitää tehdä. Ihanaa!

Tunti oli siis sangen kiva, ja varmasti pulppusin ilmaan pinkkejä sydämiä Stigua kiitellessäni. Ihanan kiltti ja yritteliäs hevonen. Niin ja reipas. Oma pakkakin oli taas sen verran kasassa, ettei tarvinnut hävetä ja töpeksiä sitä myöten enempää. Opettaja tosin vähän hyydytti intoani tuumaamalla, että Stiguhan nyt hoitaa hommat kuskista piittaamatta. Kieltäydyin kuitenkin uskomasta, että Stigu olisi ihan täysin itse hoitanut hommaa. Eiköhän se ilman minun olemista selässä olisi tyytynyt seisoskelemaan ja kuluttamaan aikaa. Joka tapauksessa loppukäynnit maneesilta tallille sujuivat hymyillen. Aloin jo haaveilla, kuinka voisin leirin päättävissä kisoissa perjantaina mennä sillä meille sopivan luokan.

Videosta kiitos jollekin leiriläisistä!

Muista herättää hevonen

Kolmen päivän tallitauon jälkeen pääsin onneksi Tallinmäen tunnille. Luvassa oli ihanasti esteitä, joten ratsuksi sain enempää arvailematta Jetin. Ihanaa, että opettaja jaksaa sinnikkäästi pistää sen minulle, vaikka en ainakaan vielä saa siitä ihan parhaimpia puolia esiin. Treeniä vain siis lisää. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja kelinä mitä paahtavin +25 ja puolipilvistä. Lisäksi kiusana olivat paarmat, jotka yrittivät syödä niin ratsut kuin ratsastajat.

Alkuverryttelynä tulimme ravissa pohkeenväistöjä omaan tahtiimme sekä laukassa sekä uraa myöten verryttelyä että ristikon hyppäämistä ympyrällä. Jetin kanssa ei tullut mitään uutta vastaan, vaan se otti kaiken aivan rauhassa (lue: oli hieman laiska) ja tarkkaili ympäristöään aktiivisesti (lue: kyttäsi ka-ma-laa selkäännousujakkaraa). Kannustin ja nohitin, ja paikoin jotain edistystä tapahtui. Ainakin aina sen jälkeen, kun olimme päässet ohi pieniä, kimoja hevosia syövästä jakkarasta. Väistöt oikealle lähtivät ihan kivasti, mutta vasemmalle Jetti pyrki painamaan ulkolavan kautta karkuun väistämättä kunnolla. Ulkopuolen tuki, olisiko mitään? Molemmista suunnista tehdyt ristikkohypyt (ratapiirroksen este 2) menivät myös valitettavan tutulla tavalla eli en saanut patisteltua Jettiä liikkumaan ja toiseksi unohdin pitää reitin ympyränä. Loppua kohti parani hieman, mutta olisi kiva saada homma toimimaan nopeammin kuin noin hieman kärjistettynä miljoonannen yrityksen jälkeen.

Verryttelyn jälkeen pääsimme tahkoamaan kolmoissarjaa, jossa oli kavaletti, pysty (este 5a) ja okseri (este 5b). Ensimmäinen kierros oli kunnon räpellystä, kun pukkasin Jetin liikkeelle ja jäin odottamaan, mitä se tuumaa. Jettihän hämmentyi kuskin ratkaisusta hiiteen, mutta kilttinä ratsuna möngersi esteet sangen vaivalloisesti yli. Opettaja tuumasi, että minun on vain muistettava herättää Jetti joka ainoa kerta liikkeelle. Tämähän ei tullut yllätyksenä. Toistoja onneksi otettiin sen verran, että aloin saada Jettiä hereille, ja se itsekin suoran avautuessa alkoi muistaa, mitä edessä oli luvassa. Silti sekoitin useampaan otteeseen hevoselle työrauhan antamisen ja matkustajaksi heittäytymisen, minkä Jetti peilasi heti hidastamalla. Niinpä hypyt eivät lähteneet niin sulavasti, jolloin mukautumiseni oli puolestaan aika kamalaa. Hyppäsimme vielä ennen rataa jotain, mutta helle näemmä sulatti ne tiedot päästäni.

Rata meni sitten suurinpiirtein näin, ei tosin lähellekään yhtä ahtaasti. En nyt vain saanut järjesteltyä palikoita piirrokseen niin, että se olisi ollut väljempi. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa. Sain Jetin heräteltyä ihan kivasti, mutta esteille tultaessa tapahtui aina pieni hyytyminen. Ykkönen ylittyi kuitenkin hyvin, ja laukkakin vaihtui siinä oikeaksi. Lähestyminen kakkosesteelle meni vähän puskemiseksi (se kam-mot-ta-va jakkara), mutta sain kuitenkin tien kohtuullisen järkevästi. Laukka tosin piti vaihtaa lennosta hypyn jälkeen. Kolmonen meni ihan ok, mutta neloselle en saanut suoristettua kunnolla kuin vasta viime tipassa, mikä kostautui pienenä hidastuksena ennen hyppyä. Viitossarjalle sain viriteltyä Jetin hyvin, jolloin se sujui kivasti. Kuutoselle kaartaessa Jetti kompastui, ja otin lähestymisen kokonaan uusiksi. Vastoin odotuksiani, Jetti ei tuijottanut kavalettiestettä, jonka alla oli kaksi rengasta, vaan pomppasi sen muitta mutkitta laukankin vielä vaihtaen. Seiskalle tuli turhan tiukka tie (se ketku jakkara!), mutta pienellä nohituksella Jetti loikkasi senkin yli, jolloin tarvitsi enää vain ohjata suoraan ja ylläpitää laukka, ja niiden avulla pääsimme vielä kasiesteen yli, ja rata oli siinä.

Vaikka rata ei ollut lähelläkään kurjimpia suorituksiamme, murehdin silti opettajalle hyppyihin mukautumisen ongelmaa. Esteetkään eivät olleet niin suuria, että ongelmat olisivat voineet johtua siitä. Korkeudet olivat maltillisesti aina ristikosta noin 75 senttiin. Niinpä opettaja kasasi kolmoissarjan takaisin, ja saimme tulla sitä Jetin kanssa vielä pari kertaa. Ohjeena oli edelleen herättää Jetti ajoissa liikkeelle ja antaa sille sitten työrauha. Sarjalla sain ihanasti sitten keskittyä vain olemaan hypyissä paremmin mukana, mikä onnistuikin. Huomasin kyllä vieläkin jonkinlaista hidastumista ennen ensimmäistä hyppyä, joten ilmeisesti pohkeeni eivät olleet tuntumalla tai sitten mahdollisesti lähdin nojaamaan hyppyyn liikaa ja etuajassa. Meno kuitenkin parani hieman, joten kannatti ottaa vielä radan jälkeen pari ekstrahyppyä. Jumppasarjaa toivoisin melkein joka hyppytunnille, sillä siinä on niin näppärä treenata omaa istuntaa.

Loppuverryttelynä ravasimme vielä tovin tavoitteena saada Jetti venyttämään eteen ja alas. Ravia lyhentämällä ja siitä rentoutumalla ja pidempää askelta hakemalla tämä onnistuikin kivasti. Pureskelin samalla tunnin kulkua ja tulin siihen tulokseen, että Jetti loppujen lopuksi liikkui paremmin kuin yleensä. Sain sen startattua aina hyvin matkaan, mutta sitten jotain hidastavaa tapahtui melkein aina ennen estettä. Voi hyvin olla, että sukellan sen verran itse ennakkoon, että se jarruttaa Jettiä. Tai sitten vain heittäydyn itse selässä juuri ennen hyppyä olemattomaksi, jolloin hevonen kokee olevansa hyppäämässä ihan yksin. En ole oikein varma, voiko jompikumpi teorioistani pitää paikkaansa vai onko vielä jokin muu selitys. Pitää päästä taas toiste testaamaan. Tällä kertaa osasin paremmin herättää Jetin alussa, mutta sitten en jatkanut samaa ratsastusta täsmällisesti koko aikaa. Ensi kerralla siis herätyksen lisäksi tehtävänä on ylläpitää aktiivisuus. Jospa ne esteet ylittyisivät sitten hieman sujuvammin.

Mönkien yli esteiden

Vai-ke-aa! Tuo oli päällimmäisin ajatus, joka mieleeni jäi Tallinmäen viikon ensimmäiseltä tunnilta, jolla oli esteitä neljän ratsukon voimin. Ratsukseni sain tietysti Jetin, jolla menen tallin harjoituskisoissa sunnuntaina. Alkuverryttelyssä menimme aika omatoimisesti. Jetti kävi taas vähän hitaalla, joten keskityin herättelemään sitä töihin. Muistin jo alkutunnista alkaa ratsastaa etenkin vasenta pohjetta läpi, sillä meillä on viime aikoina ollut harmillisen paljon hankaluuksia vasemmassa kierroksessa Jetin päästessä puskemaan siinä sisälle, kun pohkeeni ei ole osannut korjata sitä.

Ravissa tulimme myös neljän puomin lyhyitä välejä, jotka Jetti selvitti ihan mukavasti. Laukassa puolestaan ei oikein meinannut löytyä reippautta ennen kuin sain viimein nohitettua Jettiä pitkien sivujen aikana vähän liikuttamaan kavioitaan. Jotenkin tuntuu, että viime aikoina Jetin innostaminen liikkumaan on muuttunut vaikeammaksi. En tiedä, teenkö jotain nyt täysin eri tavalla kuin ennen, luovutanko nopeammin vai olenko alkanut nohituksen ohessa puristaa jotenkin niin, ettei Jetti koe yhtään mielekkääksi yrittää edetä. Vielä en ole vastausta selvittänyt, mutta toivottavasti ongelma ratkeaa pian. Hitaus ja tahmeus kun kostautuvat inhottavan tehokkaasti esteiden parissa.

Verryttelyhyppyinä tulimme vasemmassa laukassa ratapiirroksen estettä 2 sekä oikeassa laukassa suoraa linjaa esteeltä 2 esteelle 3. Hypyt esteelle 2 menivät ihan hyvin, vaikka Jettiä sai taas suunnilleen työntää liikkumaan. Opettaja muistutti, että riittävä eteneminen pitäisi löytää ajoissa eikä enää muutamaa askelta ennen hyppyä ährätä ylimääräistä. Tiedossahan tämä asia on ainakin teoriatasolla, mutta käytännössä rauhallisemman ratsun kanssa olen pulassa. Oikeassa laukassa hypätyt esteet 2 ja 3 menivät myös hyvin, mutta pistimme ensin väliin kuusi askelta. Opettaja halusi meidän tulevan välin viidellä askeleella, johon sain vähän nohittaa Jettiä. Jotenkin kummallisesti onnistuin tässä, ja saimme tultua välin myös viidellä. Tällä kertaa tajusin herätellä Jetin ajoissa, jolloin saatoin sen antaa lähestyä ensimmäistä estettä rauhassa enkä ollut hönkimässä sen niskaan viime metreille saakka.

Lopuksi tulimme vielä viereisen radan noin 70 sentin korkeudessa. Vuoromme oli neljäntenä eli viimeisenä, joten saimme ottaa verryttelyhypyn vasemmassa laukassa kakkosesteelle. Jetti oli hyytynyt samoin kuin minä. Ensimmäisellä yrittämällä ohjasin sen liian tiukasti esteelle, jolloin Jetti meni siitä ohi. Toisella kerralla pääsimme jo yli, joskin sangen kankeasti. Jatkoimme kuitenkin matkaa vasemmassa laukassa ykkösesteelle. Se ylittyi ihan hyvin, ja laukkakin vaihtui hypyssä oikeaksi. Kakkosen ja kolmosen linja meni viidellä askeleella, mutta Jetti jäi ristilaukkaan. Se taisi saada kavionsa oikeaan järjestykseen, mutta kaarteen aikana vauhti sammui ikävästi. Nelostrippeli möngittiin epämääräisesti yli, ja kuntoni meinasi loppua pahasti kesken. Viitosokserin alla oli pelokkeena tynnyri, jota Jetti tietysti sitten töksähtäen vilkaisi ennen kuin hyppäsi yli. Olin kyllä valmistautunut mahdolliseen töksähdykseen ja pyrin pitämään pohkeet tuntumalla kertoen hevoselle, että yli mennään. No, yli menimme, mutta olisin saanut ratsastaa esteen topakammin. Tie kuutoselle tuli ihmeellisesti oikoen ja eiköhän siinäkin ollut vielä valkoinen portti Jetille tuijoteltavaksi. Taas esitimme töksähtävän hypyn, ja siitä selviydyttyäni kommentoin menoakin yksinkertaisesti sanalla hirveää. Sitähän se olikin.

Opettaja pisti meidät uusimaan radasta esteet 4-6. Ohjeeksi tuli tulla sujuvammin. No, yritys oli vajavainen ja tulos sen mukainen. Eihän se Jetti yksin lähtenyt liikkumaan, kun en ollut menossa mukana. Jostain syystä en vain jaksanut enää hoputtaa enkä keksinyt, millä konstilla saisin Jetin virkoamaan ja ottamaan edes hieman kierroksia. En tiedä, jäinkö sitten ratsastamaan liian puolihuolimattomasti, mikä sitten tarttui hevoseenkin. Opettajakin tuumasi, että Jetin tietää heränneen hommaan siitä, kun sitä saa hyppyjen jälkeen ottaa vähän kiinni. Jos sitä tunnetta ei tule, on meno aika pitkälti juuri tällaista kuin mitä nyt esitimme. Tunnin lopuksi ravailimme vielä nelikaarista kiemurauraa houkutellen hevosia asettumaan, taipumaan ja venyttämään vielä eteen ja alas. Jetti puksutti kaarteet oikealle hyvin, mutta tahtoi jännittyä kaarteissa vasemmalle. Vasen pohkeeni ei siis ollut mennyt tunnin aikana läpi, ja pientä puskemistakin esiintyi vielä kiemuraurallakin. Onneksi loppukäynnit menimme pellon kautta tallille, jolloin sain puhalleltua pahimmat sapetukset ulos itsekseni.

Eniten tässä harmittaa se, että Jetillä olisi minun tasoiselleni tarjottavana todella paljon hyppykapasiteettia, mutta minulta loppuu osaaminen kesken. Vieläpä niin yksinkertaisen asian parissa kuin hevosen liikkeelle saamisessa ja sen säilyttämisessä. Olen haaveillut moneen otteeseen, kuinka Jetin kanssa voisin oppia esteratsastuksesta enemmän ja ehkä edetäkin sen parissa, mutta ei tämä kovin hyvältä näytä. Kerta kerran jälkeen tuntuu vain siltä, että lähinnä taannun esteiden parissa entistä enemmän. Harmittaa vietävästi, kuten varmasti tekstistäkin tajuaa, mutta ei auta. Pitää vain treenata lisää, vaikka joskus tekisi mieli siirtyä takaisin talutusratsastuksen pariin.

Ulkona hyppäämisen ilo

Saimme taas tovin suunnittelun jälkeen varattua Noran ja Kaisan kanssa estetunnin Heli Pensonin luona. Olimme arvelleet ratsuvaihtoehdot aivan oikein ja saimme jaettua ne mukisematta keskenämme. Niinpä minulle tuli tuttu ja turvallinen, joskin paikoin tahmaileva Puppe. Aurinkoinen keli oli taas enemmän kuin kohdillaan, sillä lämpö oli kivunnut jo päälle +20 asteen, vaikka tuntimme alkoikin jo hieman ennen aamukymmentä. Pääsimme myös hyppäämään ulkokentälle, jossa esteet olivatkin valmiina.

Alkuverryttelyssä saimme mennä itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Puppe oli oma itsensä eli tahmaili ratsastuksessani kohtuullisesti. Sinnikkäästi yritin innostaa sitä hommiin muistamalla ratsastaa paljon pohkeella ja pitämällä ohjat tuntumalla. Hetkittäin suorissa kohdissa Puppe liikkui ravissa ihan kivasti, mutta tahtoi päästä ympyröillä hyytymään. Oikeassa kierroksessa se ei myös kovin mieluusti asettunut, kun taas vasemmassa kierroksessa meno oli helpompaa. Koetin muistaa hellittää ja rentoutua heti, kun ratsu teki oikein, jotta en jäisi ähertämään turhaan ja sammuttamaan hevosen pientä halua liikkua. Laukassa Puppe olikin ihan kiva. Opettajalta tuli kommenttia käyttämästäni kevyestä istunnasta sen suhteen, etten saisi keikahtaa hevosen kaulalle. Huomasinkin olevani turhan etupainoinen, mutta kommentin jälkeen osasin korjata sen paremmin pois.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme kahta ympyrän kaarella ollutta kavalettia molemmista suunnista. Vasemmasta kierroksesta tullessa väliin piti saada neljä askelta. Tehtävä onnistuikin, kun ensin olin haparoinut ja antanut Pupen jarrutella ensimmäiselle esteelle. Sen jälkeen muistin pitää pohkeet kiinni ja hevosen lyhyenä, jolloin väli meni ihan kohtuullisesti neljällä askeleella. Oikeassa kierroksessa esitimme puolestaan viittäkin askelta, kun en tajunnut ajatella ensimmäisessä hypyssä jo kääntymistä, jolloin tie venähti liian pitkäksi. Puppe myös pääsi valumaan liian lähelle ensimmäistä hyppyä, mistä opettajakin huomautti. Vähän laukkaa aktivoimalla ja itse kääntämisen muistamalla saimme korjattua virheemme ja tultua tehtävän lopulta niin neljällä kuin kolmellakin askeleella.

Lopputunnin tulimmekin viereisen radan kolmesti eri korkeuksilla: ensin pääosin ristikkona, sitten vähän korotettuna ja lopulta jokaiselle opettajan valitsemana sopiva korkeus. Me Pupen kanssa taisimme saada noin 70-80 sentin radan loppuun. Puppe liikkui jokaisella radalla aika kivasti. Ongelmat olivat jokaisella kerralla samat. Ykkösesteelle tulin vinosti enkä tajunnut tätä ennen kuin opettajan seisoessa esteen lähellä näyttämässä oikean reitin. Ensimmäisellä ja toisella radalla Puppe vietti melkein joka esteellä oikealle, mutta meni kaikesta yli kuitenkin. Sitten vielä suora linja esteillä 5 ja 6 piti mennä kuudella askeleella, mutta esitin viittä ja kaukaa hyppyyn lähtöä sekä kuutta liian lähelle hyppyä valuen. Sentään kolmoissarja ja esteiden 3 ja 4 suora linja menivät pääsääntöisesti ongelmitta. Olin myös hurjan tyytyväinen siihen, että istuntani tuntui tällä kertaa toimivan melkein automaatilla ratojen aikana. En kiinnittänyt askelten laskemiseen ennen estettä juuri huomiota, mutta silti huomasin, mistä Puppe lähtee ja pääsin hyppyyn mukaan. Laukat vaihtuivat välillä, mutta sain myös korjata ravin kautta. Kun johdin selvästi, vaihtoi Puppe helposti eli vaihtumattomuudet olivat laiskuuteni syitä.

Tunnin aikana tuli kyllä hiki, mutta myös hyvä mieli. Puppe liikkui paremmin kuin maneesissa eikä mennyt ohi tai kieltänyt, vaikka paikoin pääsi liiraamaan oikealle ja vaikka hyppyytin sitä kolmekin kertaa vinosti radan ensimmäisen esteen yli. Oma istuntani tuntui olevan paketissa, en nakannut ihan joka hypyssä ohjia pois tuntumalta ja muutenkin tunnuin tietävän, mistä Puppe lähtee, jolloin mukautuminen oli helppoa. Estekorkeuskaan ei jännittänyt tällä kertaa yhtään, tosin olihan korkeus maltillinen. Ehkä yksi edes radalta taisi olla sen 80 senttiä. Joka tapauksessa meno oli kohtuullisen sujuvaa. Aloinkin haaveilla, että mikäli innostun vielä oman seuran ulkopuolisiin kisoihin, voisin tulla uudelleen ABC:n kisoihin Pupella. Mitään salamannopeita me tuskin olisimme, mutta mahdollisesti puhdas ja siisti rata olisi kiva kokemus. Ainakin verrattuna siihen, miten edelliskerralla (ja samalla ainoalla kerralla) vieraskisoissa kävi.

Videoista kiitos Alekseille!

Malttamisen opettelua

Keskiviikon estetunnille toivoin saavani melkein minkä tahansa muun ratsun kuin Epperin, jotta en ennen kisoja pääsisi säheltämään mitään ylimääräistä sen kanssa. Opettaja oli arvellut myös Epperin kaipaavan kevyemmän päivän alle ennen kisakoitoksia, joten sain estetunnille ratsukseni Jussin. Arpajaisten tulos nauratti hieman sekä jännitti. Jussihan kyllä hyppää ihan järkevästi, mikäli sen saa tuotua esteelle asiallisesti. Minä taas toisinaan jätän liikaa asioita hevosen päätettäväksi nimenomaan lähestymisessä, jolloin arvuuttelin kovasti, miten meillä mahtaisi tunti sujua. Blogista tarkistin, että olen viimeksi ja ilmeisesti sen ainoan kerran hypännyt Jussilla marraskuussa 2009. Eli rapea 3,5 vuoden tauko siitäkin hommasta Jussin kanssa. Tunnilla oli kuusi ratsukkoa.

Alkuverrytttelyssä saimme mennä itsenäisesti käyntiä ja ravia. Jussi oli vähän tahmea, mutta ei onneksi kovin pahasti. Pohkeet sen sijaan eivät ihan menneet läpi, minkä huomasi eriskummallisen muotoisilla ympyröillä ja volteilla. Opettaja neuvoi ratsastamaan Jussin teräväksi ja ennen kaikkea edestä kevyeksi. Pienoisesta tahmeudesta huolimatta Jussi ei onneksi ollut edestä raskas eikä yrittänytkään kummemmin jäädä roikkumaan ohjiin, joten arvelin sen puolen olevan kohdillaan. Lisäneuvona opettajalta tuli ratsastaa esteillä mieluummin lyhyempää laukkaa, jotta Jussi ei pääsisi pitkäksi ja etupainoiseksi.

Ensimmäisenä tulimme lävistäjällä ollutta estettä oikeassa laukassa. Tarkoituksena oli saada vaihdettua hypyssä laukka vasemmaksi. Jussi liikkui ihan kohtuullisesti, mutta laukat jäivät vaihtumatta. Opettaja kommentoi, ettei johtamista tarvitsisi liioitella ihan niin paljon kuin tein. Saimme laukan vaihtumaan kerran, kun pyysin Jussia lähtemään hyppyyn hieman kauempaa. Muutoin sain korjailla laukat aina ravin kautta, mikä ei sinällään harmittanut, sillä Jussi vaihtoi aika nopeasti laukan toivotuksi noinkin tehtynä. Tämän jälkeen tulimme yhden askeleen sarjaa, joka sujui aika kivasti. Jussi eteni riittävästi eikä välissä tarvinnut olla ajamassa sitä eteen. Olisin tosin saanut korjata itse omaa istuntaani sen verran, etten olisi väkisin käynyt askeleen aikana istumassa alhaalla, vaan pysynyt kiltisti sarjan ajan kevyessä istunnassa. Onneksi sarja oli tehty ristikoista, joten istuskeluni eivät vaikeuttaneet Jussin menoa kovin pahasti.

Seuraavaksi tulimme sarjan, lävistäjällä olleen esteen sekä kahden pystyn suoran linjan. Sarja sujui edelleen hyvin, mutta lävistäjäesteellä laukka ei vaihtunut vieläkään. Ravin kautta siis vaihto. Jäin sitten nohittamaan Jussia, jolloin unohdin katsoa tietä. Niinpä tulimme suoran linjan ensimmäiselle esteelle vähän mutkitellen, jolloin hyppypaikka ei todellakaan osunut kohdilleen, ja Jussi-reppana kompastui esteeseen. Puomit putosivat, ja kävin itsekin halimassa ratsun kaulaa. Kokosimme molemmat itsemme Jussin kanssa ja jatkoimme suoran linjan toiselle esteelle. Harmi vain, että molempien pasmat olivat sen verran sekaisin, että siihenkin sattui vielä kurja hyppy. Saimme tulla suoran linjan heti uudelleen, mutta edelleen en nähnyt hyvää ponnistuspaikkaa, vaan päästin Jussin lähtemään väärästä kohdasta. Niinpä kuuden askeleen väli meni seitsemällä, mutta sentään nyt toinen hyppy meni sujuvammin.

Väliohjelmanumerona tulimme suoran linjan toisesta suunnasta eli katsomosta peiliä kohti. Tavoitteena oli saada väliin kuusi askelta, ja Jussi menikin välin toivotulla askelmäärällä. Muutoinkin linja meni ihan hyvin eikä ponnistuspaikat sattuneet nyt lähellekään niin hullunkurisesti kuin aiemmassa tehtävässä. Opettaja olikin neuvonut malttamaan odottaa hyppyä eikä suunnittelemaan sitä liikaa etukäteen. Ihannetilannehan on se, ettei hevoseen tarvitsisi olla vaikuttamassa ainakaan kolmea viimeistä askelta ennen hyppyä, jolloin sillä olisi työrauha. Myönnän joskus sortuvani väärässä hetkessä vielä vaikuttamaan, jolloin saatan enemminkin pahentaa kuin parantaa tilannetta.

Tämän jälkeen tulimme pienen radan esteillä 1-4b, ja matkaan lähdettiin oikeassa laukassa. Suoran linjan esteet 1 ja 2 ylittyivät sujuvasti, ja niiden väli meni toivotusti kuudella askeleella. Kolmoselle tuli sekä hyvä tie että ponnistuspaikka, jolloin Jussi vaihtoi hypyssä laukan oikeasta vasemmaksi. Sarjalle tulimme myös hyvin, ja tällä kertaa maltoin olla jäämättä satulaan kiinni, vaan pysyin vähän kevyemmässä istunnassa. Rata loppui siihen, ja meno oli aika mukavaa. Seuraavaksi tulimme saman alun ja lisäsimme vielä loppuun suoran linjan toisinpäin. Rata eteni nyt kolmoselle asti hyvin, mutta siinä laukka ei vaihtunutkaan. Ravin kautta sain korjattua laukan, ja Jussi selvitti sarjankin edelleen hyvin. Sitten viitoselle tulikin hassu ponnistuspaikka, mutta siitä huolimatta Jussi selvitti välin edelleen kuudella askeleella. Opettaja antoi meidän tulla suoran linjan uudelleen, mutta jälleen olin omissa ajatuksissani, ja ponnistuspaikka oli kehno. Lopuksi saimme ottaa vielä linjan ensimmäisen pystyn erikseen, jolloin sain viimein ponnistuspaikankin kohdilleen, ja Jussi ylitti pienen pystyn ongelmitta.



Tunti olikin siinä. Jussin kanssa kivaa oli se, että sain vähän itsekin miettiä ennen estettä enkä voinut ihan täysin jättää ponnistuspaikan katsomista hevosen hommaksi. Jussi kuitenkin eteni ihan hyvin ja meni esteet mukisematta yli, mitä nyt muutaman kerran vähän hassusti. Se ei kuitenkaan säntäillyt tai jumitellut, mikä oli myös sangen hyvä juttu. Jussi opetti hyvin malttamaan ennen estettä, sillä häseltämiseni aiheutti sen, että Jussi pyrki lähtemään ihan ihmeellisestä paikasta hyppyyn. Kun taas maltoin olla rauhassa, näki Jussikin hyvän hyppypaikan eikä menossa ollut valitettavaa. Voisinpa hypätä siis toistekin Jussilla tällaisia ihanan pieniä esteitä, joilla ei tarvitse korkeuskammoa potea.

Videoista kiitos Alekseille!

Heilahtelua hypyissä

Tallinmäen viikon ensimmäinen ja samalla tällä kertaa menojen takia ainoaksi jääneellä tunnilla oli taas esteitä luvassa. Ratsukseni sain odotetusti Jetin, ja ratsukoita oli myös tuttuun tapaan kolme. Huomasin kentälle päästyäni, kuinka hienosti pari puomia ja tolppaa oli sarjamaisesti aseteltu, joten toivoin ääneenkin sarjan ratsastamista. Ihan vain tulevia estekisoja ajatellen. Toiveeni menikin läpi, ja pääsimme hyppäämään sarjaa sekä rataa.

Alkuverryttelyssä menimme itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Jetti oli oma itsensä eli liikkui harkitun rauhassa. Sen sijaan vasemmalle puskeminen oli sangen railakasta kaikissa askellajeissa. Käynnissä ja ravissa sen vielä sai suunnilleen hallintaan, mutta laukassa päästin Jetin oikomaan kaikki kulmat. Kovasti jotain ähersin vasemmalla pohkeellani ja yritin jopa korjata vasemmalle valuvaa istuntaani, mutta ei. Niin vain Jetti pullahteli mielensä mukaan. Kokeilin jopa vasta-asetuksia kulmissa apuna, mikä auttoikin hieman, mutta en silti saanut sisäpohjetta ratsastettua läpi ja näin hevosta suoristumaan. Pah! Enteilin tämän takia vaikeuksia tuleviin tehtäviin, jotka tultaisiin vasemmassa laukassa. Verryttelyssä tahkosimme myös hetken suoralle linjalle laitettuja kahta ravipuomitehtävää. Vasemmasta kierroksesta tultaessa ensimmäiset puomit olivat hieman lyhyemmillä väleillä ja toiset pidemmillä. Ne eivät olleet kauhean kaukana toisistaan, joten hevosen sai herättää aika nopeasti venyttämään askelta. Ensimmäisillä kerroilla Jetti töllisteli maapuomeja kaula pitkällä, hassu otus. Joka tapauksessa askeleen venyttäminen lyhyemmästä pidemmäksi onnistui ihan hyvin. Suuntaa vaihtamalla pääsimme puolestaan ottamaan hevosta nopeasti kiinni pidempien puomivälien jälkeen, jotta askeleet sopisivat lyhyempiin väleihin. Jetti meni tehtävän näinkin päin ihan kivasti eikä enää piitannut puomeista sen kummempaa.

Seuraavaksi sama tehtävä muuttui yhden laukka-askeleen sarjaksi (ratapiirroksen esteet 6a ja 6b), jolla treenasimme myötäystä. Ensimmäinen este oli pysty ja toinen okseri, ja tehtävää tultiin koko ajan vasemmalta. Onneksi matkaa sarjalle oli sen verran, että lyhyiden sivujen kulmien oikominen ei varsinaisesti vaikuttanut enää tehtävään. Opettaja myös korotti esteitä, ja lopulta taisimme Jetin kanssa tulla okserin siten, että se oli 85-90 sentin tuntumassa. Ja taas se näytti val-ta-val-ta! Onneksi allani oli sellainen lentokone, jolle moinen korkeus ei tuntunut vieläkään missään. Myötäämisestäni opettaja tuumasi, että käsi liikkuu hyvin, mutta palautuu liian vikkelästi. Sama pulma siis kuin jo pidemmän aikaa. Jetti eteni sarjaa kohti ensin hitaasti, kunnes hiljalleen alkoi innostua ja imeä sille. Kun esteet nousivat sen verran, että Jettikin sai jo vähän hypätä, levisi istuntapakkani kerta toisen jälkeen. Pohkeeni pääsivät heilahtamaan taakse ja jotenkin hukkasin aina ohjat päästäen ne valumaan pitkiksi. Niinpä kontrolli esteen jälkeen oli hetken aikaa hakusessa. En tajua, miten päästin pohkeet irtoamaan tuntumalta. Esteillä sentään joskus jopa muistan pitää ne kiinni. Opettaja tuumasi, että Jetillä on kyllä hieman voimakas tyyli ponnistaa, mutta kyllä siellä pysyy, kun ne pohkeet ovat kiinni eikä vahingossakaan jää puristamaan polvilla. Taisin jännittää vähän nousseita esteitä sen verran, että ripustauduin hevoseen väärin kiinni. Kauhean tyytyväinen en menooni tässä tehtävässä ollut. Lähinnä ketutti oman istunnan ongelmat.

Lopuksi tulimme vielä kertaalleen radan. Opettaja antoi toivoa korkeutta, joten tulevien estekisojen takia pyysin 70-80 senttiä. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ja hypättiin ykkösokseri. Se ylittyi ihan ok, vaikka en yrityksistäni huolimatta ollut saanut Jettiä alusta alkaen ihan ratatempoon. Tie kakkosesteelle, jossa oli portti, jäi hieman ehkä ahtaaksi, mutta Jetti pomppasi sen yli kummempia ihmettelemättä, vaikka porttia ei ollut kentällä näkynyt sitten viime kesän. Laukka ei kuitenkaan vaihtunut hypyssä, vaan vaihdatin sen lennosta. Kolmosesteelle eli kahdelle päällekkäin olleelle kavaletille oli aika pitkä tie, mutta ehdinpähän hengittää sen aikana. Itse este ylittyi ongelmitta, ja matka jatkui jo hypätylle okserille eli neloselle. Laukka vaihtui hypyssä, ja pääsimme jatkamaan. Viitoselle tultaessa Jetin puskeminen vasemmalle haittasi reittiä melkoisesti, ja sainkin aika viime tipassa ennen estettä hevosen suoraksi. Viitonen ylittyi aika hitaasti, kun eteneminen oli sammunut puskemiskamppailuun. Väli viitoselta kuutoselle olisi ollut ihanteellisin neljällä askeleella, mutta pistimme siihen aiempien hankaluuksien takia viisi askelta. Sarjalla rytkähtelin taas ihmeellisesti mukana, huoh. Sentään Jetti meni niistä yli, vaikka varmasti tunsi kuskinsa olevan hakoteillä. Onneksi sarjan jälkeen oli aikaa kasata itsensä ennen uudelleen tuplakavaletin eli seiskan hyppäämistä. Se onneksi meni taas kivasti. Tie kahdeksikolle oli hitusen parempi kuin aiemmin, mutta edelleen Jetti pääsi puskemaan. Sisäpohje, mikä sinua vaivaa? Kasilta pääsimme joka tapauksessa järkevästi jatkamaan ysiä kohti. Takaa paistanut aurinko taisi kirkastaa valkoista porttiestettä niin paljon ja heittää vielä epäilyttävät varjot sen taakse, että Jetti otti vielä ennen hyppyä töksähtävän askeleen. En yhtään olettanut tätä, vaikka opettaja oli nimenomaan käskenyt olla tarkkana sillä esteellä. Onneksi Jetti kuitenkin töksähdyksen jälkeen päätti jatkaa matkaa. Harmi vain, että itse olin jo jäänyt kelkasta. Radan jälkeen tuumasinkin, että olipas minulta kauheaa menoa.

Saimmekin lopulta uusia vasemmassa laukassa peräkkäin ensin esteet 3, 5, 6a ja 6b ja sitten vielä esteet 5, 6a ja 6b. Opettaja kävi hivuttamassa sarjaa taas hieman ylöspäin. Ensimmäinen yritys meni muuten ok, mutta sarja oli taas minulle vaikea. Istuntani ei vain pitänyt, vaan se levisi parhaansa mukaan. Toisella yrittämällä tuskastuin huonouteeni ja tsemppasin viimein. Ja kas kummaa! Viitonen ylittyi hyvin, Jetti meni välin kuutoselle neljällä askeleella ja viimein, todellakin viimein, olin sarjalla menossa mukana ja istuntani piti minut kasassa. Jes, jes, jes! Eihän se vieläkään täydellistä ollut, mutta ero aiempaan rämpimiseen oli kyllä hyvin selvä. Jetin kanssa ei ole juuri tullut hypeltyä kovinkaan korkeita, joten haluaisin uskoa, että harjoittelemalla tämäkin puoli saadaan kuntoon. Pienemmillä esteillä kun tätä ongelmaa ei ole sen kummemmin sattunut. Loppuverryttelyt kävimmekin peltolenkin kautta, jossa pääsi hyvin nollaamaan tunnin harmitukset. Toivottavasti jatkossakin pääsen treenaamaan Jetin kanssa hyppyihin mukautumista, jotta saan parannettua istuntaani. Eihän se nimittäin käy päinsä, että alan yhtäkkiä taas heilahdella selässä kuin mikäkin sätkynukke.

Päivän superyllättäjä

Perjantain pienryhmätunnin ratsuni arvasin etukäteen aivan oikein. Koska Pera ei vieläkään ole toipunut täysin, ei se pääse helatorstain estekisoihin. Niinpä ilmoittautumislistaa aiemmin tutkaillessani huomasin muiden suosikkieni jo menneen ja jäljellä olleen Epperin, ja niinhän opettaja oli sen minulle jakanut. Ennen tuntia vähän murehdin sitä, etten saa Epperiä liikkeelle, vaikka se kyllä kömpii kisaluokkani eli 70-80 sentin esteet pääsääntöisesti kiltisti yli. Samalla mietin, pitäisikö pyytää lupaa saada vaihtaa luokka 50-60 senttiin, mutta päätin antaa tunnin vielä näyttää, miten meillä sujuisi. Ratsukoita tunnilla oli viisi.

Alkuverryttelyn saimme mennä käynnissä ja ravissa itsenäisesti. Patistelin Epperiä liikkumaan eikä se onneksi ollut läheskään laiskimmalla tuulellaan. Hieman ympyröillä ja välillä pitkillä sivuilla tahti vähän hyytyi, mutta Epper pisti kaviota toisen eteen kohtuullisesti nohittamalla. Taisin olla myös hieman tavallista päättäväisempänä ratsastamassa. Testailin myös muutamat vaatimattoman temponvaihtelut, joihin Epper vastasi ihan kivasti. Opettaja muistutti kääntämään Epperiä kunnolla ulkoa, jotta se ei jäisi nojailemaan etenkin kaarteissa ulkolapaansa, vaan kantaisi itsensä sieltä.

Jalustimille seisomaan ja korvista kiinni.

Verryttelyhyppyinä tulimme ensin oikeassa kierroksessa ristikkoa (ratapiirroksen este 5) ja sitten vasemmassa kierroksessa kertaalleen pystyn ja sitten okseria (este 1). Epper liikkui ihan kohtuullisesti suoraan mennessä, mutta kaarteessa päästin sen vähän hiljentämään. Pääosin sain laskettua laukat oikein esteille, joten pieniin hyppyihin mukautuminen ei ollut vaikeaa. Opettaja tosin hoksautti, etten saisi nykäistä kättäni nopeasti myötäyksestä takaisin, vaan tuoda se siitä rauhallisemmin paikoilleen. Testasimme tässä vaiheessa vielä vesimatolla varustetun pystyn ylittämisen oikeassa kierroksessa. Epper pääsi kaarteessa taas vähän hyytymään, jolloin komensin äänelläkin aika reippaasti. Positiivista oli kuitenkin se, ettei Epper piitannut kummempia vesimatosta, vaan hyytyi ihan hyytymisen eikä pelkäämisen ilosta.

Toisessa ääripäässä ei sitten myödätä lainkaan.

Seuraavana tehtävänä hyppäsimme yksittäistä pystyä (este 2) kahdeksikolla. Tarkoituksena oli siis saada vaihdettua hypyssä laukat. Tehtävä ei sujunut meiltä oikein nimeksikään, sillä sain vaihdettua vain kerran laukan hypyssä. Muut kerrat Epper pitäytyi vanhassa laukassa myös hetken aikaa esteen jälkeen, kunnes suostui pyynnöstäni vaihtamaan laukan myötäiseksi lennosta. Tieni esteelle taisivat olla hieman pielessä enkä saanut nohitettua Epperiä tasaiseen, mutta aktiiviseen laukkaan. Taisin jäädä soutamaan selkään ihan turhaan, mikä häiritsi hevosen keskittymistä. Oman ylimääräisen häseltämisen tunsi kyllä selvästi, kun tehtävän jälkeen puuskutin varmaan tuplasti enemmän kuin ratsuni. Oli kuitenkin kivaa, että Epper vaihtoi laukat lennosta eikä niiden vaihtamisen takia tarvinnut käyttää ravissa.

Ensimmäiseksi hyppäsimme radan esteillä 1-5. Opettaja korotti toiveestani esteet noin 70-80 senttiin eli tulevaan kisakorkeuteen. Ykköselle vasemmassa laukassa tultaessa nohitin Epperiä aika jämäkästi myös äänellä. Olin kyllä yrittänyt ottaa hyvän lähdön alle, mutta suoralla Epper tuntui yrittävän hyytyä. Pääsimme kuitenkin ykkösokserin yli, joskin Epper kopsautti kaviollaan puomia. Ei onneksi pudonnut. Tie kakkosesteelle tuli turhan vinosti, jolloin laukka pääsi sammumaan. Yritin viime hetkellä nohittaa Epperiin vauhtia, mutta katsoin hyppypaikan vielä väärin. Laukka ei tietenkään vaihtunut hypyssä enää, mutta Epper korjasi sen kohtuullisesti lennosta. Kaarre kolmoselle hyydytti taas laukkaa, vaikka kuinka yritin pitää aktiivisuuden yllä. Tulimme ehkä hieman liian lähelle kolmosestettä, mutta Epper ylitti sen onneksi siitä huolimatta. Laukka ei taaskaan vaihtunut, mutta en jäänyt säätämään sitä. Tulimme 21 metrin välin seitsemällä askeleella, ja okseri ylittyi taasen ihan hyvin. Laukka tosin ei vaihtunut senkään ylittämisessä, mutta kaarteessa Epper vaihtoi sen itse lennosta. Viimeiselle esteelle sain vielä nohittaa Epperiä liikkumaan. Se otti pyynnön ihan hyvin vastaan ja lähti laskelmieni mukaan hyppyyn. Tällä kertaa ehkä hieman liian kaukaa, mutta onneksi siitä ei koitunut ongelmia. Kuten opettajakin radan jälkeen tuumasi: ei se kasikymppi tunnu missään, kunhan Epper vain etenee. Itseä tosin radalle lähtiessä jännitti, kun pari estettä näytti taas muka hurjan korkeilta.

Loppuun otimme vielä toisen radan esteillä A-E. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa, ja tällä kertaa Epper ylitti ykkösesteen kivasti ja vaihtoi vielä laukankin oikeasta vasempaan. Kakkoselle päästiin edelleen seitsemällä askeleella, ja jotenkin kuvittelin, että olisimme voineet lähteä hyppyyn hieman kauempaa. Kolmoselle Epper lähti hyppyyn jo vähän kauempaa, jolloin laukkakin vaihtui siinä vasemmasta oikeaan. Kaarsin kohtuullisen nopeasti nelosesteelle, sillä tarkoituksena oli samalla harjoitella uusintaradan ratsastamista. Epper kääntyi aika kivasti, joskin laukka sammui aavistuksen. Se ei onneksi vaikeuttanut esteen hyppäämistä. Laskeuduimme vanhassa laukassa, mutta Epper vaihtoi vikkelään itsensä myötälaukkaan. Viimeiselle esteelle pääsin kääntämään myös aika nopeasti, mutta suoristamisessa kesti aikansa enkä tajunnut ratsastaa tässä enää riittävästi eteen. Opettaja pistikin meidät ottamaan viimeisen hypyn vielä uudelleen. Toinen kerta ei hirveästi parantunut, mutta sentään tulimme hetken ajan suorempana esteelle kuin radalla.

Tunnin loppuverryttelyssä olin aika yllättynyt. Epper liikkui paljon paremmin kuin yleensä, vaikka ei nyt ihan ilmaiseksi kaikkea antanutkaan. Se meni kiltisti kaikkien esteiden yli, kuten yleensäkin. Omaa ratsastustani olisin saanut parantaa rutkasti, sillä välillä soudin selässä kuin paraskin kalamies ja hypyissä joko syöksyin tai palasin vikkelästi takaisin. Ja sitä äänenkäyttöä voisin hillitä, vahingossa livahtaneesta ärräpäästä nyt puhumattakaan. Videolta tarkistettuna nousin jalustimilla enemmänkin seisomaan kuin olisin ollut oikeassa kevyessä istunnassa ja paikoin myötäämiseni oli sangen onnetonta tai rutkasti liioiteltua. Perusmokia, huoh! Sellainen tasaisuus ja rauhallisuus olivat kaukana. Lisäksi saisin muistaa opettajan lukuisten huomautteluiden pohjalta tasapainottaa Epperiä ulkopuolelta. Epper kuitenkin kesti villin lännen ratsastustyylini hienosti ja suoritti tehtävät riittävän hyvin. Tämän tunnin perusteella ei tunnu enää täysin poissuljetulta vaihtoehdolta mennä kisoissa Epperillä se 70-80 sentin luokka. Kyllähän se vaatii sen, että saan Epperin ajoissa hereille ja maltan olla itse sopivasti rauhallinen, mutta silti napakka. Epper toivottavasti kömpii kisoissakin esteiden yli puomeja pudottamatta, kunhan en itse sitä sille tee liian vaikeaksi. Mutta saa nähdä, minkä ratsun hevosten jakamisesta vastaavat opettajat minulle sitten kisoihin laittavat.

Videoista kiitos Noralle! Kuvat on kaapattu videolta.

Ei painamista, mutta vähän hötkyilyä

Esteitä, ihanaa! Näin tuumasin maanantaina, kun Tallinmäen neljän ratsukon tunnin aiheeksi selvisi nuo ihanat esteet. Sain valita ratsuni Uunon ja Melban väliltä ja aiheen kuultuani otin epäröimättä Uunon. Melbassakaan ei ole mitään vikaa, mutta Uunon kanssa olen yleensä ehtinyt ajatella enemmän esteiden välissä. Pitkästä aikaa ratsuni oli jo valmiiksi edellistunnilla, joten odottavan aika meinasi melkein käydä pitkäksi.

Alkuverryttelystä alkaen Uuno oli oma reipas itsensä. Välillä jopa sen verran reipas, etteivät pidätteeni menneet läpi kunnolla. Verryttelyssä tulimme ensin ympyrän kaarelle laitettuja kolmea puomia ravissa ja sitten myöhemmin laukassa. Uuno tuntui aluksi jäykältä molempiin suuntiin, joten sihtailumme puomeille ei osunut aina kohdilleen, ja niin välit menivät puomeja kolistellen. Kun sain raviin tasaisuutta, pääsimme puomit keskikohdasta ylittäen hyvin ilman kavioiden kopsahtelua niihin. Laukassa Uuno yritti porheltaa kuuntelematta yhtään minua, vaan keskittymällä matkimaan muita jo kyseisessä askellajissa olevia hevosia. Sain toppuutella sitä aika tovin ennen kuin se malttoi lotkauttaa korvaansa. Laukassa se lopulta tasoittui ihan mukavasti, ja kun sain taas reitin puomeille kuntoon, ylittyivät ne aika hyvin. Omaksi onnistumisekseni uskallan väittää sen, että sain säädeltyä laukkaa ajoissa, jolloin minun ei tarvinnut enää puomeilla nypeltää ylimääräistä. Vähän tosin rauhoitin menoa äänellä, ettei Uuno yrittänyt korvata tasapainoa tai askeleen mahdollista venyttämistä kiirehtimisellä.

Harjoittelimme laukan säätämistä vielä noin 20 metrin suoralla linjalla (ratapiirroksen esteet 2 ja 3) ensin puomeina ja sitten pieninä esteinä. Väliin piti mahduttaa ensin kuusi ja sitten viisi askelta. Kuusi askelta saimme muutaman töpeksinnän jälkeen onnistumaan, mutta ennen sitä olin jarrutellut menoa liikaa, jolloin väli ei ollut sujuva. Kun tajusin Uunon normaalin laukan riittävän hyvin kuuteen askeleeseen, ymmärsin rentoutua ja olla puristelematta hevosta pakettiin. Viisi askelta ei sitten meinannutkaan yltää väliin. Luulin antaneeni Uunolle tilaa venyttää laukkaa, mutta ilmeisesti jarruttelin jotenkin sitä. Niinpä parilla kerralla pistimme viiden sijasta väliin edelleen kuusi askelta. Sitten tajusin ratsastaa vähän eteen ennen ensimmäistä estettä ja olla tukena välin ajan, jolloin Uuno venytti viiteen. Arvioni mukaan jäimme vieläkin vähän turhan kauas toisesta esteestä, mutta Uuno oli silti reipas hypätessään hieman kauempaa.

Seuraavaksi tulimme tehtävän, joka alkoi kolmen ravipuomin ylittämisellä vasemmasta kierroksesta, jonka jälkeen nostettiin oikea laukka ja ylitettiin aiemmassa tehtävässä olleet kolme puomia laukaten ja hypättiin vielä yksittäiset lävistäjien suuntaisesti olleet pystyt. Uuno oli hyvin innoissaan, sillä ravin sijasta se tarjosi laukkaa. Jouduin pyöräyttämään muutaman ympyrän ennen kuin sain innokkaan ratsuni uskomaan, että tehtävä alkaa ravilla. Ravipuomit ylittyivät silti hyvin, ja oikea laukka nousi vaivatta. Tie laukkapuomeille pääsi Uunon pienoisen puskemisen takia valumaan vähän turhan sisäreunaan, mutta Uuno selvitti puomit onneksi siitä huolimatta. Koska puomeilla ei tullut ongelmaa, pääsimme hyppäämään vielä yksittäiset pystyt suoraan. Uuno oli reippaasti menossa eikä epäröinyt puomien jälkeen tulleelle esteelle, vaan loikkasi sen yli innokkaasti vaihtaen laukan. Toinenkin pysty ylittyi ihan mukavasti, ja taas Uuno yllätti minut tietämällä itse, että laukka kannattaa vaihtaa hypyssä. Toisella yrittämällä sain Uunon tuotua nopeammin ravissa tehtävälle eikä uusia ongelmia tullut. Mukava harjoitus, sillä siinä sai keskittyä hyvin puomeilla ennen hyppyjä.  

Lopuksi tulimme kahdesti viereisen radan, jonka maksimikorkeus oli 60 senttiä. Ensimmäisellä kierroksella rata meni muuten mukavasti, ja Uuno vaihtoi aivan oma-aloitteisesti laukat esteillä, mutta mukaan mahtui muutamia turhan lähelle estettä valuneita hyppyjä. En tajunnut niiden jälkeen aktivoida Uunoa, jotta laukka rullaisi eikä tällaisia pääsisi sattumaan. Ensimmäisen yrityksen jälkeen opettaja muistutti, että huonon hypyn jälkeen pitää ratsastaa, jottei vahinko seuraa tulevaan hyppyyn. Toisella yrittämällä ratsastin keskittyneemmin, sillä en halunnut lisää huonoja hyppyjä. Seurauksena oli kuitenkin ehkä enemmän se, että ajoin Uunoa turhan paljon hetkittäin. Vauhtia oli hieman ensimmäistä kierrosta enemmän, mutta samalla huonommat hypyt jäivät pois. Olisi silti ollut kivempi ratsastaa rennosti ja aktiivisesti. Laukatkin vaihtuivat muuten, mutta seiskaesteeltä laskeuduimme vasemmassa laukassa, jonka korjasin ravin kautta.

Olipa ihanaa hypätä taas! Uuno oli tällä kertaa ehkä hieman rauhattomampi kuin yleensä, mutta onneksi silti kohtuullisesti ohjattavissa. Opettaja hoksautti vielä, että oikealle painaminenkaan ei näyttänyt vaivaavan niin paljon kuin joskus aiemmin. Töitä sen eteen sai kyllä tehdä enkä ihan joka hetki onnistunut, mutta Uuno tuntui jo valmiiksi menevän itsekin paremmin. Ponnistuspaikkojen näkeminen oli puolestaan vähän hukassa, ja muutamina kertoina lähdinkin itse hyppyyn ennen hevosta. Nämä olivat juuri niitä kertoja, kun tulimme liian lähelle estettä. Kaiketi olin jälleen arka käyttämään ja pitämään pohkeita oikein, kun Uunolla oli virtaa muutoinkin. Saisin pian luvan oppia sen, että pohkeella voi ja pitääkin tarvittaessa ratsastaa, vaikka hevonen olisi jo valmiiksi menossa.

Kohtuullista ratsastamista kisoissa

Sävy sävyyn Uljaan Mustan kanssa.

Seuran kisakausi starttasi tuttuun tapaan sunnuntaina estekisoilla. Luokkina oli 40, 50-60 ja 70 senttiä, joista valitsin 70 sentin Peran kanssa. Arvosteluna oli 367.1. Luokkamme oli jaettu a- ja b-osiin siten, että a oli avoin tallin hevosilla kisaaville seuran jäsenille ja b puolestaan seuran jäsenille. Kisaajia oli vähän, sillä a-luokassa meni neljä ja b-luokassa kolme. Pera meni ennen minua kahdesti 50-60 sentin. Ensimmäisestä suorituksesta tuli hylsy ratsastajan pudottua matkasta, ja toisella suorituksella Pera pudotti harmillisesti perusradan viimeisen esteen. Pera näytti myös ajoittain olevan vähän täpinöissään, jolloin sain omaan tutinaani lisäkierroksia. Loppujen lopuksi ratamme meni järkevästi, ja uusinnassa uskalsin hieman suoristaa mutkia, jolloin saimme puhtaan tuloksen toiselta vaiheelta ajalla 28.05 ja siten sinivalkoisen ruusukkeen. Toiseksi tulleen aika oli 32.28, ja b-luokassa voittaneen aika toiselta vaiheelta 32.46.

Verryttelyssä testasin aika nopeasti, että Pera kääntyy, jarruttaa ja kaasuttaa. Kaikki toimi, joten pääsimme tulemaan verryttelyhyppynä portilla varustettua estettä numero 5 vasemmassa laukassa. Hyppäsimme sen kahdesti, ja molemmat hypyt olivat onnistuneita. Sain laskettua paikan oikein, ja Pera lähti niin kuin arvelin. Sen jälkeen tulimme oikeassa kierroksessa okseriestettä numero 2. Ensimmäinen hyppy jäi vähän kauas, mutta Pera lähti pyynnöstäni siitä. Toisella yrittämällä maltoin ratsastaa vähän rennommin enkä puskenut Peraa, jolloin tulimme paljon parempaan paikkaan. Pera ei vaikuttanut enää niin jännittyneeltä, ja maltoin jopa itsekin alkaa hengittää, jolloin siirryimme hetkeksi odottamaan lähtövuoroa, joka oli a-luokan viimeisenä eli neljäntenä. Luokan aloitti Kaisa Eetulla, joka ratsasti hyvän ja siistin puhtaan suorituksen ja nappasi sillä luokan tsemppipalkinnon.

Radalla ykkösesteelle lähdettiin vasemmassa laukassa. Muistutin itseäni pitämään pohkeet kiinni ja ratsastamaan. Ykköseste ylittyikin hyvin, mutta laukka ei vaihtunut. Voin tunnustaa, etten uhrannut sille edes ajatusta. Kahden askeleen jälkeen hypystä Pera vaihtoi etupään oikeaan laukkaan, ja takapään vaihdossa Pera kompastui hieman, mutta sai itsensä kokonaan toivottuun laukkaan. Kakkosokserille ratsastin hyvin järkevän tien, mutta laukka löystyi hieman. Pera tuli aika lähelle estettä, mutta hyppäsi silti hyvin yli. Kakkos- ja kolmosesteen väli oli 20,5 metriä, jonka Pera meni kuudella askeleella. Nelosokserille sain edelleen tultua hyvällä tiellä, mutta unohdin myödätä riittävästi Peralle. Se kuitenkin vaihtoi sillä esteellä laukan oikeasta vasempaan. Ennen viitosporttiestettä ehti pidemmän matkan takia hengähtää hieman. Pera eteni sen hyvin enkä itsekään nukahtanut kesken kaiken. Esteen ylityksessä ei ollut ongelmia, vaan radan kinkkisin kohta oli edessä. Tie viitoselta kuutoselle vaati hieman malttia ratsastaa viitosen jälkeen suoraan, mutta muistamaan kääntää ajoissa. Peralla oli ainakin takajalat vipsahtaneet oikeaan laukkaan, joten kaarteessa tuli pieni töksähdys ratsun järjestellessä kaviot oikeaan järjestykseen. Siitä huolimatta pääsimme kääntymään aika kivasti ja suuntaamaan perusradan viimeiselle esteelle. Kuutosella Pera kopsautti etukavionsa minulle mysteeriksi jääneestä syystä puomiin, mutta kaikeksi onneksi niin kevyesti, ettei tullut pudotusta. Kuutosen jälkeen Pera vaihtoi vasemman laukan itse oikeaksi.

Ihanat ilmeet, on se vakavaa puuhaa tuo esteratsastus! :)

Toisen vaiheen ensimmäiselle esteelle eli seiskalle ylsimme viidellä askeleella. Päädyin kannustamaan Peraa vähän viime tipassa äänellä, mutta se kuitenkin lähti laine-esteelle rohkeasti hieman kauempaa. Käänsin esteen jälkeen hitusen myöhässä, mikä tulikin Peralle pienenä yllätyksenä. Se kuitenkin kääntyi kiltisti, ja saatoin kurvata kasiesteelle läheltä kymppiokseria. Kasi ylittyi hyvin, ja pääsin taas kääntämään seuraavalle esteelle kolmos- ja kuutosesteiden välistä. Pera vaihtoi kasilla hyvin laukan oikeaksi, ja sain ennen ysiestettä ratsastettua kuitenkin kaksi askelta suoraan. Kymppiesteellä aloin kääntää jo hypyssä, mikä tuli harmillisesti taas Peralle yllätyksenä. Tuloksena oli vähän töksähtävä hyppy, kun taas unohdin antaa kädellä tilaa. Noloa! Pera urheasti kuitenkin huomasi vaihtaa oikean laukan vasemmaksi. Tästä kiskaisustani johtuen en päässyt kääntymään riittävän terävästi, vaan Pera ehti mennä hetken suoraan esteen jälkeen. Kannustin lopulta kaarteessa äänellä aika paljon, jotta saisimme siinä korvattua mokani takia menetettyä aikaa. Annoin Peran edetä ja luotin siihen, että se selvittää vielä viimeisen esteen niin kuin se hienosti tekikin. Oma istuntani sen sijaan pääsi valahtamaan vastoin kaikkia tapojani oikealle, jolloin Peran jatkaessa vähän vasemmalle, horjahdin ja yritin pudota Peran oikealta puolelta alas. Jalustimet karkasivat, ja päädyin halailemaan Peran kaulaa. Onneksi uljas ratsuni pysähtyi itsekseen seinän avittamana, jolloin naureskellen sain kammettua itseni takaisin järkevämpään asentoon. Putoaminen ei olisi onneksi vaikuttanut enää suoritukseen, sillä olimme jo ylittäneet maalilinjan.



Sellainen kisapäivä tänään. On varmasti selvää, että olen hurjan tyytyväinen Peraan. Vaikka aluksi jäykistelin jännityksestä, oli Pera ihanan varma. Verryttelyyn tai radalle ei mahtunut yhtään hyppyä, joka olisi pahemmin yllättänyt. Vaikka kaikki laukat eivät esteellä vaihtuneetkaan, järjesteli Pera lopulta itsensä aina myötälaukkaan ilman, että meno kärsi kummemmin. Kuutosesteellä sattunut puomin kolautus jäi toki mietityttämään, mutta onneksi se ei pudonnut. Omassa ratsastuksessani olisin saanut myödätä paremmin ja tiedottaa toisella vaiheella tiukemmat käännökset Peralle rutkasti paremmin. Videolta katsottuna toisen vaiheen laukka ei ollut niin reipasta kuin se selkään tuntui, mutta riittipä se tällä kertaa. Tyytyväinen olen erityisesti siihen, että muistin ratsastaa ja kontrolloida Peraa, jolloin se toimikin moitteetta ja ihanan helposti. Olen todennut tämän ennenkin, mutta on se vain niin hieno hevonen. Tuomari totesi palkintojenjaossa, että molemmat vaiheet oli siististi ratsastettu. Itsehän tietysti löytää aina kritisoitavaa omasta menostaan. Joka tapauksessa oli kiva päästä Peran kanssa johtamaan kunniakierrosta, jolla se laukkasikin sangen rauhassa. Taisipa sekin huomata, että päivän kisakarkelot olivat ohi. Saa nähdä, rohkenenko kokeilla seuran kevään toisissa estekisoissa mennä Peran kanssa 70-80 sentin radan. Sillehän se ei ole mikään ongelma, kunhan vain sen kuski on koko ajan kartalla. Onneksi tässä on aikaa treenata.

Videosta ja ensimmäisestä kuvasta kiitos Alekseille, muista kuvista kiitos Noora-Marialle!

Vingahduksia ja kiemurteluja esteillä

Perjantain pienryhmätunnilla oli myös toisen kerran putkeen esteitä, joten olin hyvin mielissäni. Opettajan kanssa olimme puhuneet jo aiemmin, etten hyppäisi ainakaan Peralla, joten odotin ratsuarpajaisten tulosta mielenkiinnolla. Sen nähtyäni mietin, että tulipas ainakin erilaisempi ratsu, kun nimeni oli Elmon kohdalla. Elmollahan olen hypellyt jo sen asuessa Tallinmäellä, ja silloin poni oli fiksu hyppääjä. Viime aikoina se on myös ollut ihan tolkku tapaus, joskin välillä on keksinyt omia vinkeitään. Tunnin alussa asetin tavoitteekseni pysyä kyydissä ja selviytyä tunnista ehjin nahoin, jotta sunnuntain estekisat eivät jäisi välistä.

Tunti oli Elmolle muistaakseni päivän ensimmäinen, joten lähdimme yhdessä verryttelemään. Elmo tuntui keskittyvän kaikkeen muuhun paitsi minuun, jolloin se ei liikkunut kunnolla ja ehti kiemurrella vaikka minne. Oma otteeni ratsusta oli sitä myöten aika valju eivätkä pohkeeni löytäneet sopivaa kohtaa, johon jäädä tuntumalle. Ympyröillä asetukset eivät menneet kovin hyvin läpi, ja pitkillä sivuilla vauhti pääsi hyytymään, jos hetkeksikin unohdin ratsastaa. Teimme alussa myös lyhyitä laukkapätkiä viritellen hevosia hereille. Elmo nosti laukat kohtuullisesti, mutta ne eivät lähteneet rullaamaan kovin aktiivisesti. Elmo myös ehti näiden lyhyidenkin hetkien aikana pudottaa itsekseen raville. Turhauduin jostain syystä nopeasti, jolloin aloin olla yhtä häilyväinen kuin omiaan puuhannut ratsuni. Ei hyvä yhdistelmä. Enkä nytkään tajua, mistä hälläväliä-asenteeni oikein kumpusi, sillä rakastan yli kaiken estetunteja. Kaiketi ajattelin taas, että kyllä tämä tästä jotenkin suttaantuu, vaikka alussa kaikki ei menisikään ihan nappiin.

Ensimmäisenä verryttelyhyppytehtävänä tulimme suoraa linjaa (esteet III ja IV) oikeassa kierroksessa. Opettaja muistutti hakemaan Elmon kanssa riittävän reippaan laukan, jotta poni etenisi eikä pomppisi vain ylöspäin. Väli meni sujuvasti kuudella askeleella, mutta ei kyllä kovin suorassa. Elmo pääsi jo ennen ensimmäistä estettä valumaan mielensä mukaan jompaankumpaan suuntaan ja jatkamaan samaa ensimmäisen esteen jälkeen, yleensä vasemmalle suunnaten. Sain ratsun oikaistua joka kerta, mutta en tainnut päästä linjaa kertaakaan suoraan. Tulimme linjan myös kahdesti putkeen siten, että ensimmäisellä kierroksessa tultiin kuudella askeleella ja toisella kierroksella jätettiin yksi askel matkasta. Elmo venyi välin hienosti viidelläkin askeleella, kunhan annoin sen laukata hyvin eteen. Elmon laukka venyy ja lyhenee melkoisesti siihen nähden, että se on kuitenkin on noin 148-senttinen.

Treenasimme lisäksi kahdeksikolla laukanvaihtoja tulemalla esteen 5 oikeassa laukassa vaihtaen siinä laukan vasemmaksi ja jatkaen siitä esteelle 3 vaihtaen siinä puolestaan oikeaan laukkaan. Tehtävää tultiin putkeen parisen kierrosta, ja taisimme Elmon kanssa saada melkein joka kerta vaihdot kohdilleen. Siitä on kuitenkin kiittäminen ponia, sillä oma keskittymiseni valui liki täysin ponin pitämiseen liikkeessä ja ohjaamiseen. Elmo laukkasi sangen epätasaisesti enkä saanut pidettyä sitä tasaisessa vauhdissa. Enemmän meno muistutti potkurilla etenemistä, kun aina säännöllisin väliajoin piti pukata lisää vauhtia, kun aiemman pyynnön vaikutus hiipui. Millähän opilla olisin saanut Elmon aktivoitua säilyttämään samanlaisen laukan koko ajan? Siihen en harmillisesti tällä kertaa löytänyt vastausta. Elmo kuitenkin oli esteille tultaessa hyvin kuulolla, ja pääsääntöisesti näin hyppypaikat. Muutaman kerran tein virhearvioita ja patisti Elmon kauempaa hyppyyn. Se ei kyseenalaistanut ratkaisuani, vaan ampaisi kertaalleen turhankin kaukaa hyppyyn. Kivaa, että hevonen tottelee, mutta inhottavaa, että pistän sen huonoihin paikkoihin. Elmon kanssa palaisin varmasti aika nopeasti siihen vanhaan tyyliini, että yritän nohittaa hevosen hyppyyn naurettavan kaukaa. Ei yhtään hyvä etenkään, kun istuntani leviää noina hetkinä nolosti.

Seuraavaksi tulimme radan esteillä I-VI. Alkuympyrälle lähdettäessä Elmo vinkaisi, ja tiesin tunnin ensimmäisen pömelikohtauksen tulleen. Sittenpä poni pomppikin ihmeellisesti paikoillaan, taisi vähän nakata takapäätään ja kiskoi päätään enemmän alas. Käteni nousivat nolon korkealle, kun yritin saada ponin takaisin ruotuun. Opettaja komensi pysymään liikkeessä, ettei Elmo saisi palkintoa pelleilystään. Lopulta Elmo malttoi jatkaa suoraan, ja suuntasin saman tien esteelle ennen kuin se keksi kokeilla mitään. Elmon oman alkuverryttelyn seurauksena esteet I ja II ylittyivät mukavan energisesti, ja laukkakin vaihtui esteellä II helposti vasemmasta oikeaksi. Suora linja esteeltä III esteelle IV meni aiempaan tyyliin eli mutkitellen, mutta kuitenkin kerralla ylittäen. Esteellä V ei ollut ongelmaa, ja pääsimme pujahtamaan esteiden II ja III välistä suunnaten esteelle VI, joka oli kavaletti. Sinne johtavassa reitissä oli taas sanomista, mutta pääsimmepä kuitenkin kavaletin yli. Laukka ei tosin vaihtunut, joten se piti korjata ravin kautta. Opettaja kommentoi, että alkuosa radasta sujui hyvin, mutta sitten tahti taas kärsi.

Tämän jälkeen tulimme ensin perusvaiheen esteillä 1-6 ja jatkoimme siitä suoraan uusintaan esteille 7-10. Perusrata meni tuttuun tapaan eli vauhti hyytyi, poni kiemurteli, ja minä tuskailin. Pääsimme kuitenkin sinnikkäästi aina viitoselle asti ja siitä ylikin ennen kuin tapahtui noloin moka. Elmo pääsi hypyn jälkeen painamaan railakkaasti vasemmalle, mutta päätin, että mehän muuten menemme kuutosesteestä yli. Ihan mahdottomia ei Elmokaan ratsastajan eteen tee, joten hyvin vinkkarallaan se painalsi okserista oikealta ohi. Ihan ymmärrettävä ohimeno, kun kuski luuli taas ihan omiaan siitä, kuinka mutkalla esteelle voi tulla. Lyhyen tien kautta tulimme uudelleen esteelle ja vasemmalle painaminen jatkui, mutta sain tuotua Elmon kuitenkin esteelle niin, että se näki parhaaksi hypätä. Tämän esteen jälkeen alkoikin uusinta. Seiskalle kurvasimme taas sellaisella mutkalla, että olisin ansainnut huutia. Pääsimme kuitenkin siitä yli ja jatkoimme esteiden 4 ja 10 välistä esteelle 8. Se ylittyi hyvin, mutta en vieläkään saanut korjattua tietä kuntoon, joten painalsimme esteen 9 yli jälleen aika vinossa. Sen jälkeen käänsin aika tiukan kurvin kohti viimeistä estettä ja komensin napakasti Elmonkin liikuttamaan kavioitaan. Ylitimme kymppikavaletin vauhdikkaasti, ja rata oli siinä. Opettaja kuitenkin huusi jatkamaan heti perään vielä esteet 8 ja 9. Tie parani hitusen, mutta jäi todella kauas hyvästä. Esteen yli kuitenkin menimme, ja tunnin hyppelyt olivat osaltamme siinä.

Tehtävien aikana huomasin, että Elmon kanssa oppisin varmasti paljon uutta hyppäämisestä. Olen päässyt helpolla, sillä useimmat estetuntien ratsuni liikkuvat kohtuullisen tasaisesti eivätkä kiemurtele niin paljon. Elmo puolestaan käyttää kuskin päiväunihetket hyvin hyödykseen, jolloin matkaan tuleekin mutkia. Elmo on kuitenkin todella rehti hyppääjä ja menee kyllä yli, todistetusti vähän vaikka mitenpäin. Poni myös hyppää näppärästi eivätkä tämän tunnin maksimissaan noin 60 sentin esteet siten tuottaneet mitään pulmia. Emme edes keilanneet mitään. Hankalaahan meno paikoin oli, mutta silti opettavaista, vaikka virheitä en kunnolla saanutkaan korjattua. Taidanpa kuitenkin toivoa Elmoa seuraavalle estetunnille, jotta pääsen toivottavasti paikkaamaan tämän kerran mokiani.

Viimeinen treeni ennen kisoja

Keskiviikon tunnilla oli toisen kerran putkeen esteitä sunnuntain estekisoihin sopivasti passaten. Ratsuksi sain kisaratsuni eli Peran, ja ratsukoita oli yhteensä ihanasti vain viisi. Yhtä lukuun ottamatta kaikki muut olivat myös menossa kisoihin. Tunnilla pääsimme treenaamaan niin erikoisemman noppaesteen ylitystä kuin suoria linjoja ja sarjaa. Lopuksi sai vielä tulla sopivan pätkän jo hypätystä radasta, ja pääsin treenaamaan Peran kanssa uusinnan ratsastamista. Hyvä treeni siis juuri ennen kisoja.

Alkuverryttelyssä Pera liikkui kohtuullisesti itse, sillä se oli mennyt jo edellistunnilla. Teimme aika nopean kisatyylisen verryttelyn eli jokainen sai mennä oman mielensä mukaan sitä, minkä tarpeelliseksi koki. Peran kanssa riitti oikeastaan vain tarkistus, että kaasu, jarru ja ratti olivat mukana niin kuin ne suunnilleen olivatkin. Verryttelyhyppyinä tulimme ratapiirroksen estettä 2 vasemmassa laukassa ja oikeassa laukassa estettä 1. Pera tuli hieman lähelle esteitä, mutta koska ne olivat pieniä, ei se haitannut. Itse liioittelin myötäystä, mistä opettaja huomauttikin. Lohtuna oli se, että Pera on hyvin itse tasapainossa esteen jälkeen, jolloin se ei hyödynnä kuskin liioittelua ampaisemalla matkoihinsa. Saisin silti olla tarkempi, jotten nakkaa ohjia aina pois, jos jotain meneekin vikaan ja pitää päästä nopeasti vaikuttamaan hevoseen. Muuten hypyt menivät hyvin, ja sain laskettua ponnistuspaikat oikein.

Seuraavaksi tulimme oikeassa kierroksessa suoran linjan esteet 2 ja 3 sekä yhden laukan sarjan 4a ja 4b. Aloitin vähän turhan löysästi, jolloin linja meni kuudella askeleella, mutta oikeastaan pakotin Peran hyppäämään kuudennella askeleella. Se olisi ottanut vielä pienen seitsemännen askeleen, mutta ihmeellisesti totteli minua. Olin kuitenkin pyynnössäni myöhässä, jolloin Pera joutui lähtemään hyppyyn epätasapainoisesti ja siitä tulikin töksähtävä esitys. Kiitin kuitenkin hevosta siitä, että se totteli, vaikkakin ratkaisu oli sille epäedullinen. Linjan jälkeen opettaja kehotti hakemaan menoon rytmiä ja terävyyttä löysyyden sijaan. Sarjan pääsimme hyvin ilman kommelluksia, ja laukan Pera vaihtoi esteen jälkeen ensin etupäällä, sitten raviaskeleen kautta takapäällä. Toisella yrittämällä hyödynsin kevyttä istuntaa ennen ensimmäistä estettä, jolloin Pera liikkui paremmin ja tuli välin viidellä askeleella hienosti. Opettaja neuvoi linjan jälkeen tasapainottamaan itseäni huolehtimalla omasta vasemmasta kyljestä ja vasemmasta pohkeesta. Sarjan a-osalle tulimme vähän lähelle, mutta Pera venytti sen verran, että selviytyi b-osasta ongelmitta. Tällä kertaa laukka vaihtui b-esteen hypyssä suoraan oikeasta vasemmaksi.

Tämän jälkeen tulimme vasemmassa laukassa kaksi kertaa yksittäisen esteen numero 6, joka oli noppalaatikko. Ensimmäisellä yrittämällä sekä minä että Pera taisimme jännittää estettä, jolloin Pera teki siihen kunnon minihypyn. Oma istuntani vähän petti, mutta samalla tohelointini nauratti. Ei pitäisi itse jäädä kyttäämään estettä, sillä muutoin ratsukin arvelee sen olevan jotain epäilyttävää. Toisella yrittämällä olinkin jo vähän topakampana, jolloin sain laskettua askeleet hyppyyn, ja Pera meni muitta mutkitta nopan yli. Pitää toivoa, ettei kisoihin tule kovin eksoottisia esteitä, sillä talven aikana niitä ei juuri ole taidettu käyttää. Toisaalta jos vain itse olen oikeasti menossa esteiden yli, niin kyllä se hevonenkin tulee mukana.

Sitten tulimmekin kuuden esteen radan noin 70 sentin korkeudella. Oikeassa laukassa este numero 1 ylittyi hyvin ilman mitään liioittelua. Suora linja 2-3 meni tasaisesti kuudella askeleella, kun en yrittänytkään perusrata-ajatuksella kiihdytellä vielä ylimääräistä. Sarja ylittyi parhaiten tällä kertaa eikä siinä ollut mitään säätämistä, laukkakin vaihtui b-osan ylityksessä oikeasta vasemmaksi. Saimme käytettyä tilaa ihmeen hyvin ennen kuin tulimme kuutosesteelle, joka ylittyi myös ongelmitta. Ilmeisesti jäin fiilistelemään sujuvaa rataa, sillä kuutosesteelle tulikin otettua sitten kuusi normaalia askelta sekä pieni seitsemäs. Huomasin tilanteen siinä vaiheessa, kun luulin hyppyyn olevan kolme askelta ja koetin pyytää Peraa eteen. Myöhässä siis, mutta kuitenkin. Pera ei tällä kertaa lähtenyt venyttämään, vaan piti mielensä ja otti seitsemännen askeleen. Hyppy ei ihme kyllä täysin kärsinyt, mutta sujuvampaa olisi ollut kuudella askeleella.

Tunnin viimeisenä tehtävänä toivoin uusintaradan, ja tulimmekin erikseen esteet 7-10. Ensimmäinen este ylittyi helposti, mutta sitten keksin alkaa nohittaa Peraa jostain ihmeen syystä sarjalle. Ei se olisi tarvinnut niin paljon eteenpäin ajamista, kuten opettajakin radan jälkeen kommentoi, mutta onneksi Pera ei vetänyt hernepeltoa turpaansa, vaan meni sarjan tasaisesti ja vaihtoi vielä oikean laukan vasemmaksi b-osalla. Käänsin aavistuksen nopeammin esteelle 9 ja pyysin Peraa reipastumaan hieman. Ysi ylittyikin sujuvasti, ja pääsimme viimein suoran linjan kuudella askeleella ilman, että viimeisenä ollut noppaeste aiheutti mitään pulmia. Jes! En ehkä ratsastanut niin tiukasti kuin olisi voinut, mutta ainakin tällaisilla teillä Pera sekä kääntyy että liikkuu hyvin. Kisoissa tuskin kannattaa ihan villiksi heittäytyä, mikäli haluan puhtaan radan. Jostain syystä kisoihin ei tullut kovin paljon ilmoittautumisia, ja omassa luokassani onkin hurjat neljä ratsukkoa.



Tunnin jälkeen opettaja tuumasi, että meno kokonaisen radan ja uusinnan osalta oli näyttänyt sujuvalta ja siltä, että Pera oli menossa sataprosenttisesti kaikkien esteiden yli. Alkutunnista nynnyilin taas jostain syystä, mutta hyppyjen sujuessa aloin taas rentoutua ja luottaa siihen, että Pera menee, jos minäkin olen menossa. Kisoissa minulla tosin ei ole näin paljoa aikaa rentoutua, vaan samaan fiilikseen pitää päästä nopeammin. Siispä pitää vain muistaa pitää pohkeet kiinni, ratsastaa hyvät tiet ja ennen kaikkea olla itse menossa mukana. Jospa sillä saisimme Peran kanssa puhtaan ja sujuvan radan kisaolosuhteissakin.

Videoista kiitos Alekseille!