Jarrut hukassa vaihteeksi

Perjantain pienryhmätunnille toivoin mielessäni jokeriratsua, ja vähän sellainen ratsuarpajaisista sattuikin. Nimittäin seitsemännen kerran pääsin Aten selkään. Taukoa viime kerrasta olikin kertynyt reilun viiden kuukauden edestä. Olen seurannut sivusta Aten hienoa menoa muiden ratsastamana, joten lähdin mielenkiinnolla tunnille. Tunnin treeniaiheina olivat avotaivutukset ja takaosan väistättäminen ympyrällä ulommas. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi.

Tunti aloitettiin suoraan laukkaverryttelyllä. Atte laukkasi hieman nelitahtisesti aluksi, joten hyödynsin kevyttä istuntaa. Opettaja neuvoi hakemaan Attea ympyröiden avulla vähän lyhyemmäksi. Huomasin aika nopeasti, että Aten liikkeet vaativat tasapainoista, jämäkkää istuntaa, jota minulla ei vielä kovin ole. Opettaja neuvoi istumaan tiiviisti satulaan ja lyhentämään Attea. Paikoin se onnistui, paikoin taas en saanut oltua itse jämäkkä, jolloin Atte saattoi jatkaa oman mielensä mukaan. Alkuverryttelyn jälkeen sormiani kivisti ikävästi, joten olin jäänyt roikkumaan ohjaan, ja Atte puolestaan sen takia mieluusti roikkuikin siellä.

Takaosan väistättämiset ulommas tehtiin käynnissä pääty-ympyröillä. Suurin haaste oli saada Atte ensin odottamaan, jotta saatoin pyytää sitä väistämään takaosallaan. Monta kertaa Atte vain jyräsi pidätteistäni läpi eikä siten lähtenyt väistämäänkään. Opettaja komensi kerta toisen jälkeen ottamaan sellaiset pidätteet, että Atte uskoo niitä. Yritin kyllä, mutta valaistuin vasta tunnin jälkeen, mikä meni aina pidätteissä pieleen. Jäin jälleen kerran ratsastamaan vain ohjalla enkä piitannut istunnan saati pohkeiden osuudesta mitään. Attehan tietysti ajatteli, että kuski haluaa nyt leikkiä vetokisaa ja lähti siihen puuhaan mieluusti. Niinpä siinä sitten kaksi suomalaista jästipäätä sisupussia mittelivät voimiaan, ja yllättäen hävisin. Lopulta sain aina kerran tai pari ympyrän aikana pidätteet läpi, jolloin Atte väisti takaosallaan kivasti. Innostuin näistä hetkistä sen verran, että lässähdin matkustajaksi, ja Atte olikin jo seuraavassa hetkessä kipittämässä karkuun. Vaikeaa! Tuskailin selässä pahemman kerran eikä keskittymiskykykään ollut parhaimmillaan, kun hyttyset pitivät minua liikkuvana buffettinaan.

Avotaivutukset tai etäisesti sen kaltaiset liikkeet onnistuivat vähän niin ja näin. Paikoin sain jarruteltua Attea taas odottamaan sen verran, että sain pyynnöt läpi. Paikoin taas pidätteet eivät menneet läpi, jolloin Atte eteni oman mielensä mukaan, ja minä jälleen kerran hurjan tehokkaasti vain tuskailin ratsastamisen vaikeutta selässä tekemättä juuri mitään hyödyllistä. Ilahduttavaa oli kuitenkin se, ettei Atella ollut kovin suuria puolieroja, joten sain keskittyä korjaamaan omaa istuntakierouttani vähän paremmin. Koetin muistaa olla nakkaamatta pohjettani väärään paikkaan ja pitää kädet omilla paikoillaan. Taisimme tehtävän aikana saada muutamia ihan hyväksyttäviä avotaivutusaskeleita, mutta pääosin meno taisi olla enemmänkin suoraan kävelyä kaula turhan mutkalla. Jotenkin hahmotan asettamisen ja taivuttamisen väärin, jolloin molemmat tarkoittavat minulle vain kaulan vääntämistä liioitellusti mutkalle. Ihan kuin en tajuaisi, että siinä kaulassa ja niskassa on enemmänkin liikkuvia kohtia kuin vain se yksi.

Ravi- ja laukkatyöskentelyssä jatkui koko tunnin kattanut teema eli jarrujen puute. Atte olisi mieluusti edennyt kilometrin mittaisena ja vielä vähän vyörynyt päälle, kun en osannut ratsastaa sitä lyhyeksi. Pohkeille olisi ollut tarvetta, mutta edelleen arastelin käyttää niitä valmiiksi reippaan hevosen kanssa. Tiedän kyllä, etteivät ne tarkoita hevoselle ainoastaan kaasua, mutta näemmä se tieto ei ole vielä uponnut omaan ymmärrykseeni. Opettajakin huomautti tunnin aikana pitämään pohkeet tuntumalla, vaikka Atte olikin kiireinen. Siitä huolimatta olisi pitänyt päästä istumaan hevosen ympärille kunnolla, jolloin siihen olisi voinut vaikuttaa paremmin. Sinnillä taisimme Aten kanssa saada ravissa ja laukassa muutamat järkevät pätkät, mutta niiden tarjoama ilo ei riittänyt peittoamaan suurta ketutusta oman ratsastuksen kehnoudesta.



Loppuraveissa Atte vielä höyryjunaili menemään, ja olin ihan pulassa. En enää saanut sitä järkevästi malttamaan, joten vaihdoin loppukäynteihin heti, kun Atte sekunnin verran mietti rauhoittumista. Opettaja näki parhaaksi käydä Aten selässä, ja saatoin vain ihailla, kuinka höyryjuna muuttui kuuliaiseksi ratsuksi osaavan ratsastajan käsittelyssä. En voinut olla ajattelematta, kuinka paljon helpompaa olisi, jos osaisi ratsastaa. Mutta siihen ei taida päästä vain haaveilemalla (vieläkään!), joten ei auta muu kuin tahkota lisää tunteja alle.

Videoista kiitos Noralle!

Kiemurtelua ihan tarkoituksella

Perjantain pienryhmätunnille toivoin mielessäni jotain ainakin puoliautomaattista ratsua. Sanattomat toiveeni menivät vähän niin ja näin, sillä sain kolmannen kerran Dillen. Tamma on keksinyt alkaa näyttää hieman hapanta naamaa varustaessa, jolloin napsaisinkin sen varmuuden vuoksi kiinni. Onneksi se lähinnä tyytyi luimimaan. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja tehtävänä oli puolestaan kiemurtelua luvan kanssa eli loivan kiemurauran ratsastamista.

Kuviona oli pyöräyttää pitkän sivun alkuun voltti ja lähteä siitä loivalle kiemurauralle, jonka keskelle ja loppuun pyöräytettiin myös voltit. Tehtävää mentiin näin sekä käynnissä että ravissa. Dille oli hyvin pahasti kiinni oikeassa ohjassa eikä millään tuntunut antavan periksi. Opettaja neuvoi asettamaan ja taivuttamaan sinnikkäästi ja välillä käyttämään tarvittaessa vasta-asetusta apuna. Alussa ylipäänsä kunnon asetuksen saaminen kumpaankaan suuntaan tuntui vaikealta. Yritin kyllä ratsastaa pohkeilla, mutta niiden haroessa hieman ilmaa tehtävä tuntui paikoin vaikealta. Sinnikkäällä yrittämisellä sekä ennen kaikkea toistojen määrällä Dille alkoi lopulta pehmetä jopa oikealta puolelta. Hetkittäin sain sen antamaan periksikin, jolloin meno tuntui sangen kivalta. Ravissa opettaja hoksautti pitämään Dillen aktiivisesti liikkeellä, sillä hitaasti kulkiessaan sille jäi enemmän aikaa kiemurrella omiaan. Opettaja myös muistutti toistuvasti ulkopuolen tuesta, jonka annoin jäädä puolitiehen kerta toisen jälkeen. Harmittelinkin ääneen, kuinka sitä ärsyttävästi joko käytti sisä- tai ulkopuolen apuja, mutta ei toivettakaan siitä, että ne olisivat toimineet synkassa keskenään.

Samaa tehtävää tultiin myös laukassa siten, että loivan kiemurauran keskelle tehty voltti jätettiin pois. Kuvioon mahtui siis pieni pätkä vastalaukkaa, hyvin loivasti tosin. Oikeassa laukassa Dille pääsi pudottamaan kahdesti raville, mutta vasemmassa laukassa saimme tultua kuvion joka kerta laukassa pysyen. Dille tuppasi hetkittäin laukkaamaan hieman turhan vauhdilla, jolloin opettaja kehotti rauhoittamaan tahtia. Samalla muistutuksena tuli pitää ulkopuoli hallinnassa ja ulko-ohja tuntumalla. Volteilla sain laukkaa hieman rauhallisemmaksi, mutta loivalla kiemurauralla Dille tahtoi päästä aina kiihdyttämään. Liekö se sitten korvannut pientä tasapainon puutetta maltillisessa vastalaukkaosuudessa vai nauttiko se vain reippaammasta menosta. Kaikesta huolimatta olin tyytyväinen siihen, kuinka saimme mentyä kuvion kuitenkin valtaosan kerroista oikeassa askellajissa pysyen. Parhaat hetket saimme volteille, kun sain pidettyä itseni ja Dillen ulkopuolen hanskassa, jolloin se pyöristyi hienosti ja rauhoittui aina hetkeksi laukkaamaan rennommin.

Loppuraveissa opettaja pisti meidät vielä tekemään muutamia keskiravipätkiä. Aluksi Dille rikkoi laukalle, kun en yksinkertaisesti osannut pitää ohjia tuntumalla, vaan liki nakkasin ne pois. Opettaja muistutti, että hevonen pitää saada ravaamaan takaa eteen ohjan tuntumalle eikä se voi sitä tehdä, jos tuntumaa ei ole. Lopulta aloin saada pidettyä tuntuman ja pyydettyä Dilleä eteen, jolloin pari kertaa se pääsi esittämään aika kivaa keskiravia. Hienointa oli tuntea selkään se, kuinka Dillen takaosa käynnistyi, ja se työnsi askeleita sieltä alkaen. Opettajakin oli lopulta tyytyväinen menoomme, ja pääsimme siirtymään loppukäynteihin. Mukava tunti, kun alkutunnin jäykistelystä pääsimme lopulta ainakin hieman vetreämpään menoon.

Päivän superyllättäjä

Perjantain pienryhmätunnin ratsuni arvasin etukäteen aivan oikein. Koska Pera ei vieläkään ole toipunut täysin, ei se pääse helatorstain estekisoihin. Niinpä ilmoittautumislistaa aiemmin tutkaillessani huomasin muiden suosikkieni jo menneen ja jäljellä olleen Epperin, ja niinhän opettaja oli sen minulle jakanut. Ennen tuntia vähän murehdin sitä, etten saa Epperiä liikkeelle, vaikka se kyllä kömpii kisaluokkani eli 70-80 sentin esteet pääsääntöisesti kiltisti yli. Samalla mietin, pitäisikö pyytää lupaa saada vaihtaa luokka 50-60 senttiin, mutta päätin antaa tunnin vielä näyttää, miten meillä sujuisi. Ratsukoita tunnilla oli viisi.

Alkuverryttelyn saimme mennä käynnissä ja ravissa itsenäisesti. Patistelin Epperiä liikkumaan eikä se onneksi ollut läheskään laiskimmalla tuulellaan. Hieman ympyröillä ja välillä pitkillä sivuilla tahti vähän hyytyi, mutta Epper pisti kaviota toisen eteen kohtuullisesti nohittamalla. Taisin olla myös hieman tavallista päättäväisempänä ratsastamassa. Testailin myös muutamat vaatimattoman temponvaihtelut, joihin Epper vastasi ihan kivasti. Opettaja muistutti kääntämään Epperiä kunnolla ulkoa, jotta se ei jäisi nojailemaan etenkin kaarteissa ulkolapaansa, vaan kantaisi itsensä sieltä.

Jalustimille seisomaan ja korvista kiinni.

Verryttelyhyppyinä tulimme ensin oikeassa kierroksessa ristikkoa (ratapiirroksen este 5) ja sitten vasemmassa kierroksessa kertaalleen pystyn ja sitten okseria (este 1). Epper liikkui ihan kohtuullisesti suoraan mennessä, mutta kaarteessa päästin sen vähän hiljentämään. Pääosin sain laskettua laukat oikein esteille, joten pieniin hyppyihin mukautuminen ei ollut vaikeaa. Opettaja tosin hoksautti, etten saisi nykäistä kättäni nopeasti myötäyksestä takaisin, vaan tuoda se siitä rauhallisemmin paikoilleen. Testasimme tässä vaiheessa vielä vesimatolla varustetun pystyn ylittämisen oikeassa kierroksessa. Epper pääsi kaarteessa taas vähän hyytymään, jolloin komensin äänelläkin aika reippaasti. Positiivista oli kuitenkin se, ettei Epper piitannut kummempia vesimatosta, vaan hyytyi ihan hyytymisen eikä pelkäämisen ilosta.

Toisessa ääripäässä ei sitten myödätä lainkaan.

Seuraavana tehtävänä hyppäsimme yksittäistä pystyä (este 2) kahdeksikolla. Tarkoituksena oli siis saada vaihdettua hypyssä laukat. Tehtävä ei sujunut meiltä oikein nimeksikään, sillä sain vaihdettua vain kerran laukan hypyssä. Muut kerrat Epper pitäytyi vanhassa laukassa myös hetken aikaa esteen jälkeen, kunnes suostui pyynnöstäni vaihtamaan laukan myötäiseksi lennosta. Tieni esteelle taisivat olla hieman pielessä enkä saanut nohitettua Epperiä tasaiseen, mutta aktiiviseen laukkaan. Taisin jäädä soutamaan selkään ihan turhaan, mikä häiritsi hevosen keskittymistä. Oman ylimääräisen häseltämisen tunsi kyllä selvästi, kun tehtävän jälkeen puuskutin varmaan tuplasti enemmän kuin ratsuni. Oli kuitenkin kivaa, että Epper vaihtoi laukat lennosta eikä niiden vaihtamisen takia tarvinnut käyttää ravissa.

Ensimmäiseksi hyppäsimme radan esteillä 1-5. Opettaja korotti toiveestani esteet noin 70-80 senttiin eli tulevaan kisakorkeuteen. Ykköselle vasemmassa laukassa tultaessa nohitin Epperiä aika jämäkästi myös äänellä. Olin kyllä yrittänyt ottaa hyvän lähdön alle, mutta suoralla Epper tuntui yrittävän hyytyä. Pääsimme kuitenkin ykkösokserin yli, joskin Epper kopsautti kaviollaan puomia. Ei onneksi pudonnut. Tie kakkosesteelle tuli turhan vinosti, jolloin laukka pääsi sammumaan. Yritin viime hetkellä nohittaa Epperiin vauhtia, mutta katsoin hyppypaikan vielä väärin. Laukka ei tietenkään vaihtunut hypyssä enää, mutta Epper korjasi sen kohtuullisesti lennosta. Kaarre kolmoselle hyydytti taas laukkaa, vaikka kuinka yritin pitää aktiivisuuden yllä. Tulimme ehkä hieman liian lähelle kolmosestettä, mutta Epper ylitti sen onneksi siitä huolimatta. Laukka ei taaskaan vaihtunut, mutta en jäänyt säätämään sitä. Tulimme 21 metrin välin seitsemällä askeleella, ja okseri ylittyi taasen ihan hyvin. Laukka tosin ei vaihtunut senkään ylittämisessä, mutta kaarteessa Epper vaihtoi sen itse lennosta. Viimeiselle esteelle sain vielä nohittaa Epperiä liikkumaan. Se otti pyynnön ihan hyvin vastaan ja lähti laskelmieni mukaan hyppyyn. Tällä kertaa ehkä hieman liian kaukaa, mutta onneksi siitä ei koitunut ongelmia. Kuten opettajakin radan jälkeen tuumasi: ei se kasikymppi tunnu missään, kunhan Epper vain etenee. Itseä tosin radalle lähtiessä jännitti, kun pari estettä näytti taas muka hurjan korkeilta.

Loppuun otimme vielä toisen radan esteillä A-E. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa, ja tällä kertaa Epper ylitti ykkösesteen kivasti ja vaihtoi vielä laukankin oikeasta vasempaan. Kakkoselle päästiin edelleen seitsemällä askeleella, ja jotenkin kuvittelin, että olisimme voineet lähteä hyppyyn hieman kauempaa. Kolmoselle Epper lähti hyppyyn jo vähän kauempaa, jolloin laukkakin vaihtui siinä vasemmasta oikeaan. Kaarsin kohtuullisen nopeasti nelosesteelle, sillä tarkoituksena oli samalla harjoitella uusintaradan ratsastamista. Epper kääntyi aika kivasti, joskin laukka sammui aavistuksen. Se ei onneksi vaikeuttanut esteen hyppäämistä. Laskeuduimme vanhassa laukassa, mutta Epper vaihtoi vikkelään itsensä myötälaukkaan. Viimeiselle esteelle pääsin kääntämään myös aika nopeasti, mutta suoristamisessa kesti aikansa enkä tajunnut ratsastaa tässä enää riittävästi eteen. Opettaja pistikin meidät ottamaan viimeisen hypyn vielä uudelleen. Toinen kerta ei hirveästi parantunut, mutta sentään tulimme hetken ajan suorempana esteelle kuin radalla.

Tunnin loppuverryttelyssä olin aika yllättynyt. Epper liikkui paljon paremmin kuin yleensä, vaikka ei nyt ihan ilmaiseksi kaikkea antanutkaan. Se meni kiltisti kaikkien esteiden yli, kuten yleensäkin. Omaa ratsastustani olisin saanut parantaa rutkasti, sillä välillä soudin selässä kuin paraskin kalamies ja hypyissä joko syöksyin tai palasin vikkelästi takaisin. Ja sitä äänenkäyttöä voisin hillitä, vahingossa livahtaneesta ärräpäästä nyt puhumattakaan. Videolta tarkistettuna nousin jalustimilla enemmänkin seisomaan kuin olisin ollut oikeassa kevyessä istunnassa ja paikoin myötäämiseni oli sangen onnetonta tai rutkasti liioiteltua. Perusmokia, huoh! Sellainen tasaisuus ja rauhallisuus olivat kaukana. Lisäksi saisin muistaa opettajan lukuisten huomautteluiden pohjalta tasapainottaa Epperiä ulkopuolelta. Epper kuitenkin kesti villin lännen ratsastustyylini hienosti ja suoritti tehtävät riittävän hyvin. Tämän tunnin perusteella ei tunnu enää täysin poissuljetulta vaihtoehdolta mennä kisoissa Epperillä se 70-80 sentin luokka. Kyllähän se vaatii sen, että saan Epperin ajoissa hereille ja maltan olla itse sopivasti rauhallinen, mutta silti napakka. Epper toivottavasti kömpii kisoissakin esteiden yli puomeja pudottamatta, kunhan en itse sitä sille tee liian vaikeaksi. Mutta saa nähdä, minkä ratsun hevosten jakamisesta vastaavat opettajat minulle sitten kisoihin laittavat.

Videoista kiitos Noralle! Kuvat on kaapattu videolta.

Väistöjä ja vastalaukkaa

Ennakkoaavistukseni perjantain pienryhmätunnin ratsusta osui nappiin, ja lähdin tunnille Hilanterin kanssa toisen kerran samalle viikkoa. Ratsukoita oli ilahduttavasti vain kolme, joten ainakin oli tilaa ja enemmän opettajan huomiota käytettävissä. Tunnin treeniaiheina olivat pohkeenväistöt käynnissä ja ravissa sekä vastalaukka.

Pohkeenväistön kuviona oli tulla lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle jatkaen sitä hetki suoraan. Sen jälkeen siirryttiin pohkeenväistöön ja väistätettiin ratsu takaisin uralle. Käynnissä meno oli kahden vaihtoehdon arpapeliä: joko Hilanteri ei ottanut väistöaskeltakaan, vaan meni mutkalle tai otti väistöaskelia, mutta arpoi jokaista askelta hitaasti ja huolellisesti. Opettaja muistutti olemaan nakkaamatta väistättävää pohjetta liian taakse ja huolehtimaan ulkopuolesta, jotta Hilanteri ei voisi pullahtaa sieltä karkuun. Hidasteluun ohjeksi tuli ratsastaa vuoropohkein niin, että väistättävän pohkeen lisäksi toinen pohje ratsasti eteen. Lisäksi opettaja kehotti tarkistamaan, ettei väistöä tekemätön jalkani estänyt Hilanteria väistämästä, vaan sen piti antaa reilusti tilaa unohtamatta silti pysyä alapohkeesta kiinni hevosen kyljessä. Yritin ratkoa tahmeuden ongelmaa noilla kaikilla, mutta loppujen lopuksi taisin silti jäädä aina puristamaan Hilanteria jostain kohti, ja se reagoi matelemalla. Vaikeampi näistä kahdesta muutenkin hankalasta suunnasta oli kuitenkin väistö oikealle. Käynnissä taisimme saada muutamia hassuja askeleita kohdilleen, mutta aktiivisuutta niiden aikana ei ollut juuri nimeksikään, vaikka kuinka yritin ratkoa ongelmaa. Väistöt vasemmalle sujuivat ihan vain aavistuksen verran helpommin, mutta tahmailu jatkui silti siinäkin.

Ravissa pahin tahmailu katosi, joskaan menoa ei hyvällä tahdollakaan voinut sanoa aktiiviseksi. Sen lisäksi haasteeksi tuli saada väistöaskeleita. Ulkopuolelta sai tehdä pieniä pidätteitä aika aktiivisesti, jotta Hilanteri malttoi odottaa etuosallaan niin, että takaosa ehti mukaan. Yritin paikoin tehdä taas niin vähän pohkeilla ja ohjalla kuin saatoin, ja huomasin Hilanterin kuuntelevan istuntaani. En kuitenkaan osannut käyttää sitä niin, että pyyntöni olisivat olleet ratsulle selkeitä, joten jouduin aina palaamaan ohjien ja pohkeiden käyttöön. Niiden käyttämisessä ei minusta ole mitään väärää, mutta niiden varaankaan ei saisi jättää koko ratsastusta. Lopulta kaiken nihkeilyn ja mutkittelun jälkeen saimme muutamia hyviä hetkiä väistöissä vasemmalle. Opettajakin tuumasi kertaalleen, että askel pysyi väistöjen aikana mukavan pitkänä. Hilanteri ei myöskään niinä kertoina sammunut kokonaan ja sai lisäksi palasensa kohdilleen ja meni pätkän väistöä pyöreänäkin. Niin vain pienet onnistumisen hetken kuittasivat muun tehtävän ajan vaivanneet hankaluudet. Kuten opettajakin tuumasi, osaa Hilanteri sekä väistää että liikkua mainiosti yhtä aikaa, mutta omalla ratsastuksellani näemmä pääsin aina korkeintaan yhteen kerralla.

Ensimmäisen ja toisen väistöosuuden jälkeen otimme keskiympyrällä laukkaa. Hilanteri sai palikat aika ajoin kohdilleen, kun sain aktivoitua laukan sekä käännettyä sitä kunnolla ulkoa. Pohkeita sai käyttää taas aika reilusti, sillä varsinkin alussa laukka oli vähän kulmikasta eikä lähtenyt pyörimään kunnolla. Välillä huomasin laskeneeni kädet ihan liian alas. Siinä vaiheessa, kun käytän ohjaa, päästän käteni valumaan alas. Tämä tapahtuu aika huomaamatta, kunnes yhtäkkiä bongaan käteni satulan etukaaresta ja nostan ne taas hetkeksi ylös. Pohkeiden pitäminen tuntumalla osoittautui jälleen kinkkiseksi, mistä seurasi oman istunnan tasapainottomuus. Niinä hetkinä, kun sain Hilanterin palikat kohdilleen ja sen laukkaamaan rennon pyöreänä, lässähdin itse. Hilanteri oli silmänräpäyksessä menossa mukana, ja hyvin kasatut palikat sinkoilivat pitkin poikin. Harmittelinkin opettajalle, kuinka oma istuntani ei pysy jämäkkänä eikä Hilanteri senkään takia voi jäädä laukkaamaan pyöreänä tuntumalla. Jotenkin en vain saanut vakautettua itseäni satulaan niin, että olisin voinut jäädä siihen tasaisesti. Muutaman askeleen ajan sain paketin pysymään kasassa, ja meno oli sangen kivaa, mutta sitten jokin antoi periksi, ja taas palattiin lähtöpisteeseen.

Vastalaukkakuviona oli nostaa pitkän sivun alusta hieman uralta sisempänä suuntaan nähden vastalaukka. Sitä jatkettiin hieman yli pitkän sivun puolivälin, jolloin lähdettiin loivasti kaartamaan aikaistettua lyhyttä sivua. Tavoitteena oli lopulta päästä menemään kaarre kokonaan laukassa, jolloin siihen tuli se varsinainen vastalaukkaosuus. Tehtävän sai sitten päättää toiselle uralle. Aluksi opettaja neuvoi tarkkailemaan hevosta vastalaukkakaarteen alkaessa ja pyrkimään itse siirtämään se raviin ennen kuin ratsu itse ehtisi pudottaa. Siitä piti sitten kerta kerralta päästä ratsastamaan pidemmälle. Tehtävä aloitettiin nostamalla oikeassa kierroksessa vasen laukka. Hilanteri nosti hienosti joka kerta toivotun laukan, mutta oli alussa aika kiireinen. Keskityin huomaamaan, milloin sen tasapaino alkoi pettää kaarteen alkaessa, jolloin siirsin sen itse raviin. Kerran tai pari Hilanteri ehti pudottaa itse raville. Lopulta sain tuettua menoa sen verran, että pääsimme jo kaarteen puoliksi ja lopulta kokonaan toiselle uralle saakka. Meno vaati aika paljon tukemista, mutta toisaalta Hilanteri tuntui tajuavan homman idean ja pyrki pitämään pyydetyn laukan raville rikkomisen sijasta. Vasemmassa kierroksessa nostettu oikea laukka sujuikin sitten hyvin aika nopeasti. Siinä Hilanteri tuntui voivan pitää tasapainonsa helposti ja loivassa kaarteessa ei oikeastaan tuntenut selkään, että menimme vastalaukkaa. Kaarre onnistuikin kokonaan nopeammin kuin toisessa suunnassa, ja olinkin hurjan tyytyväinen. Toki Hilanteria sai edelleen tukea, mutta enää se ei tuntunut olevan niin epätasapainossa saati kiihdyttävän korjatakseen menoa. Sen sijaan vauhti oli kohtuullisen tasainen, ja Hilanteri meni kaarteen melkein kuin olisi myötälaukassa ollut.

Loppuraveissa Hilanterilla olikin jo hyvin energiaa. Opettaja kehotti käyttämään sitä hyväksi ja hakemaan Hilanteri pelkän juoksemisen sijasta takaisin kuulolle. Ympyröiden avulla sain Hilanteria taas malttamaan hieman ilman, että aktiivisuus kuitenkaan katosi. Opettaja pisti meidät tulemaan vielä muutamia lävistäjiä askeleenpidennystä tavoitellen. Parista ensimmäisestä yrityksestä tuli opettajalta kommenttia, että päästin ohjalla Hilanterin turhan pitkäksi ja että minun pitäisi uskaltaa pitää rohkeasti tuntuma. Pari uusintayritystä tuotti lopulta tulosta, kun tohdin pitää ohjat paremmin käsissäni ja pyysin samalla Hilanteria liikkumaan. Aiemman pelkän vauhdin lisäyksen sijasta Hilanteri jopa pyöristyi hakiessaan pidempää askelta. Itselleni on vain vaikeaa löytää se keskitie siitä, milloin ohjat ovat oikeasti tuntumalla eivätkä liian löysät tai liian tiukat. Loppukäynnit kävimme käppäilemässä maastossa, missä olikin kivaa ilta-auringon paistaessa. Hyvä päätös mukavalle tunnille.

Kun tuntipolle laukkaratsuksi ryhtyi

Perjantain pienryhmätunnille esittämäni toive Loresta meni mukavasti läpi. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja treeniaiheina oli osia sunnuntain helpon B:n kouluohjelmasta. Lore tuli tunnille jälleen tallista enkä huomannut tarkistaa, oliko se mennyt jo jotain alle. Tosin jos suojien kuraisuudesta saattoi sen päätellä, niin oli. Mietiskelin ennen satulaan nousemista, että tällä kertaa saisin löytää sen keskiviikon tunnilla kadoksissa olleen jarrun. Alkuverryttelyssä saimme mennä käynnissä ja ravissa aika itsenäisesti. Testailin aluksi pysähtymistä kiinnittäen huomiota siihen, etten nakkaa pohkeitani irti pidätteitä tehdessäni. Lore pysähtyikin aika kivasti, kun omat palikkani olivat paikoillaan. Ympyröillä Lore pyöristyi hyvin, mutta tahtoi hieman hidastaa tahtia. Vasen kierros tuntui tällä kertaa vaikeammalta, kun sisäpohkeeni ei meinannut mennä läpi. Niinpä asetus jäi puolitiehen, ja Lore pääsi valumaan sisemmäs ympyrää pienentäen. Käytin sitten asettamista ulos apuna, jolloin sain sisälapaa haltuuni. Sen jälkeen sisäpohkeeni ymmärsi taas vähän toimia, ja asetuskin löytyi hitusen paremmin.

Ravissa jatkoimme verryttelyä samaan tapaan. Lore tykkäsi siirtyä normaalista ravista helposti kipitykseen, jolloin sain alkaa kertailla pidätteiden ottamista. Yritin vakauttaa istuntaani, jotta sen epätasapainoisuus ei saisi Lorea juoksemaan alta pois. Hetkittäin sain pohkeeni hevosen kylkiin kiinni ja vakautettua istumistani harjoitusravissa, jolloin Lorekin tasoittui. Sitten jokin osa ponnahti pois paikoiltaan, ja taas Lorea vietiin. Ympyröillä Loren sai tasoittumaan suoralla uralla etenemistä helpommin. Sen sijaan vasemmassa kierroksessa tehdyillä volteilla asetus jäi taas puolitiehen, mistä opettajakin huomautti. Ohjeena oli tietysti ratsastaa sisäpohje kunnolla läpi, vaikka kertaalleen muistuttamalla jämäkämmin, että sen pohkeen läpi ei muuten tulla. Unohdinpa ihan täysin korjata siinä kierroksessa vasemmalle valuvaa istuntaani! Eipä ihme, että Lore valui ympyröillä sisemmäs, kun painonikin kenotti valmiiksi siihen suuntaan. Testasin myös muutamat siirtymät käyntiin ja takaisin raviin. Pidätteet olisivat voineet mennä paremmin läpi, sillä Lore siirtyi käyntiin selvästi ensin hidastamalla ravia ja vasta sitten valumalla käyntiin. Sen sijaan siirtymät takaisin raviin sujuivat aika hyvin. Jännittyneesti tosin, mutta silti aika energisesti.

Alkuverryttelyn jälkeen siirryimme tulemaan keskihalkaisijaa siinä itse tarpeelliseksi kokemia siirtymiä harjoitellen. Keskityin eniten tulemaan keskihalkaisijalle ravissa ja tekemään kouluohjelmasta tutun pysähdyksen tervehdystä varten. Kokeilin myös tulla halkaisijalle käynnissä ja siirtyä raviin samoin kuin tulla ravissa ja siirtyä käyntiin. Taisin tehdä myös kertaalleen sekoituksen, jossa oli siirtymät niin käyntiin, raviin kuin pysähdykseen. Peileistä pystyin tarkistamaan näppärästi, kulkiko Lore halkaisijalla suorana. Bongasinkin nopeasti, että se tykkäsi jäädä kenottamaan turpa oikealla. Suoristaminen onnistui kuitenkin helposti. Muutaman kerran sain valmisteltua siirtymisen ravista pysähdyksiin niin, että Lore seisahtui miltei tasajaloin. Se ei kuitenkaan vieläkään juuri arvostanut näitä siirtymisiä, sillä esitimme myös paljon venyviä liukumapysähdyksiä. Pysähdyksistä takaisin raviin siirtyminen onnistui parin käyntiaskeleen kautta, mutta kunnon aktiivinen paluu raviin ei onnistunut. Käynnistä ravi nousikin helpommin ja siitä oli myös vähän yksinkertaisempaa saada kunnon pysähdys aikaiseksi. Positiivista oli kuitenkin se, että Lore jäi pysähdyksen jälkeen seisomaan rauhassa eikä tepastellut tai yrittänyt kiskoa ohjia minulta.

Laukkakuvioita mentiin helpon B:n kouluohjelman kaltaisesti. Oikea laukka nostettiin lyhyen sivun keskeltä ja pitkän sivun keskeltä pyöräytettiin kymmenen metrin voltti. Sen jälkeen jatkettiin uraa myöten niin kauan, että pitkän sivun loppupuolella siirryimme raviin ja jatkoimme tehtävän aloittaneelle lyhyelle sivulle. Vasen laukka nostettiin puolestaan pitkän sivun alkupuolelta, jonka jälkeen pyöräytettiin taas pitkän sivun keskelle kymmenen metrin voltti. Sen jälkeen jatkettiin uraa myöten, siirrettiin hevoset hieman ennen pitkän sivun loppumista raviin ja ratsastettiin lyhyelle sivulle. Lävistäjiä emme siis treenanneet, mutta en osannut huolehtia niistä. Sen sijaan sain huolehtia moninverroin siitä, kuunteleeko Lore minua vai pyyhältääkö laukassa oman mielensä mukaan. Nostot niin käynnistä kuin ravista olivat edelleen aika ampuvia, vaikka yritin tehdä noston niin kevyesti kuin osasin. Lorella oli myös virtaa, joten se pinkaisi saman tien turhan reippaaseen laukkaan.

Volteille käännyimme melkoisen holtittomasti. Volttien aikana asetusten ja taivutusten avulla Lore rauhoittui kohtuullisesti, ja opettaja tuumasikin, että alkuvauhdista huolimatta Lore kääntyi voltilla hyvin. Voltin jälkeen sen sijaan Lorella napsahti taas kaasu pohjaan eikä pidätteeni juuri auttaneet mitään. Iski melkoinen epätoivo, kun tajusin, ettei ratsu kuuntele juuri minkään vertaa, vaan porhaltaa menemään, koska laukkaaminen ilmeisesti on vain niin kivaa. Opettaja kehotti tiivistämään omaa istuntaa mahdollisimman kiinni satulaan, olemaan menemättä omalla ylävartalolla mukaan ja tekemään tasaisesti pidätteitä ja kiittämään heti pienestäkin rauhoittumisesta. Yritin ja yritin, mutta istuntani hajoili, ja Lore säntäili oman mielensä mukaan. Tuskaisaa! En tajua, mitä ihmettä on tapahtunut, kun nyt jo kahtena peräkkäisenä kertana Lore on kiihdytellyt ilman, että saan sitä kuulolle. Tällainen ei enteile yhtään hyvää kisoja ajatellen, ellei tavoitteenani ole mennä rata läpi tuhatta ja sataa. Opettaja pisti meidät myös laukkaamaan reilummin ympyrällä, jotta Lore saisi purettua virtaansa. Muutamat kierrokset eivät hyydyttäneet laukkaratsun uralle mielivää Lorea, vaan sillä riitti paukkuja tunnin loppuun saakka pöristellä menemään turhan reippaasti. Niinpä siirtymiset raviin olivat kaukana toimivista ja paikoin eivät edes onnistuneet heti, vaan valuivat hyvin kauas pisteestä. Huoh.

Loppuraveissa sinnittelin sen verran, että sain Loren lopulta palaamaan kuulolle ja ravaamaan rauhallisemmin. Kovasti sillä oli vieläkin menohaluja eikä sitä juuri napannut tepsutella pientä, sievää ravia. Lopulta se kuitenkin uskoi, ja saatoimme kokeilla lävistäjillä muutamia keskiraveja. Ne lähtivät aika kivasti, kun päästin Loren menemään sen enempää pyytämättä. Paluu harjoitusraviin oli taas vähän niin ja näin. Kyllähän Lore hidasti hieman, mutta jännittyen ja vastaan hieman hangoitellen. Tunnin päättyessä olo oli aika pitkälti lohduton. Opettajakin tuumasi, ettei ole hetkeen nähnyt Lorea noin energisenä. Onhan se hyvä, ettei hevosta tarvitse puskea liikkumaan, mutta kyllä se jarrujenkin puute vähän vaikeuttaa elämää. Ajatus sunnuntain koulukisoista tuntuikin hyvin naurettavalta, sillä otteeni Loreen tuntui olevan pahemman kerran hukassa. Kysyin vielä verryttelyvinkit opettajalta kisaa varten. Mikäli Lore on yhtä pömelinä kuin tällä kertaa, kannattaisi tavoitella enemmän rentoa fiilistä humputellen menemään ja kontrollia askellajin sisällä siirtymiä tehden. Näin Lore ei keräisi ylimääräistä virtaa, jos sen saisi uskomaan, että tässä vain ratsastellaan rennosti. Jos taas Lore on tasainen oma itsensä, voi sen kanssa verrytellä mieleen tulevia asioita tehden aivan normaalisti. Huh, huh. Saa nähdä, miten ensimmäinen kouluratamme menee. Toivottavasti pysymme aitojen oikealla puolella eikä Lore lähde ihan lentoon. Siinä onkin tavoitetta kerrakseen kaltaiselleni kuskille, jolla on ratti ja jarru paikoin tämän ratsun kanssa hukassa.

Kehitystä havaittavissa?

Perjantain pienryhmätunnille olin toivonut ennakkoon Lorea, ja toiveeni meni läpi. Halusin testata sen kaiken varalta ennen koulukisoja, vaikka lopulta laitoinkin ratsutoiveekseni tuttuun tapaan Peran. Aiemmin viikolla kuulin, että Lore oli opetellut pukittelemaankin, joten jännitin tuntia hieman. Karsinassa Lore oli hitusen vähemmän lohikäärme kuin yleensä, mutta varustin sen silti varalta sidottuna. Sitten maneesissa keskittymiseni herpaantui satulavyötä kiristäessä, ja Lore pääsi nipistämään minua käsivarresta. On se keskittymiskyky sitten lyhyt. Ärähdin sen verran topakasti, ettei Lore enää uudelleen moista temppua kokeillut. Ratsukoita tunnilla oli neljä ja treeniaiheina volttien ratsastaminen ja pohkeenväistö.

Tunnin kuviona oli ratsastaa jokaiseen kulmaan pienet voltit. Pitkien sivujen alusta puolestaan lähdettiin pohkeenväistöön ja keskihalkaisijalle pääsemisen jälkeen suoristettiin ja palattiin väistöllä takaisin uralle. Aluksi tehtävää tultiin kokonaan käynnissä, sitten voltit ravaten ja väistöt käynnissä mennen ja lopulta kokonaan ravissa. Laukassa puolestaan väistöt unohdettiin kokonaan. Kuviona oli pyöräyttää ensimmäisen lyhyen sivun kulma ravissa, nostaa laukka lyhyen sivun keskeltä, pyöräyttää voltti tai pari, jonka jälkeen siirtyä raviin ja ratsastaa vielä toisen kulman voltti. Pitkillä sivuilla sai tehdä sitä, minkä laukkatehtävää varten näki tarpeellisena.

Käynnissä Lore liikkui sekä voltit että väistöt aika mukavasti. Pääosin Lore kulki päänsä kanssa tasaisena ja pyöristyikin hyvin tuntumalle. Väistöissä se jännittyi hieman aluksi, mutta kun keskityin rentouttamaan käsiäni, helpottui Lorenkin meno. Väistöissä Lore oli mukavan herkkänä ja toimikin sangen pienillä avuilla. Varsinaista puolieroa en väistöjen osalta tuntenut, vaan ne menivät aika tasaisesti molempiin suuntiin. Volteilla sain opettajan kehoituksesta miettiä oman rintakehän kääntämistä paremmin menosuuntaan samoin kuin pitää pohkeet tuntumalla hevosen kyljissä. Käynnissä korjaukset oli aika helppo tehdä, ja Lore palkitsi kulkemalla rennommin pyöreänä.

Ravissa Lore päätti alkaa kiihdytellä etenkin, jos suora aukeni sen edessä. Harjoitusravissa istuminen olikin paikoin vähän työlästä, ja opettaja muistutteli pitämään pohkeita edelleen paremmin tuntumalla. Neuvona oli olla painamatta kantapäitä niin vahvasti alas, vaan enemmän viemään jalkoja taaemmas. Neuvon toteuttaminen onnistui aina hetkittäin, mutta monena kertana huomasin jalkojeni vispaavan harmillisesti. Volteilla sain keskittyä ratsastamaan Loren ulkopuolta selkeämmin, jotta en vääntänyt sitä sisäohjalla mutkalle. Volttien aikana kuitenkin saimme Loren kanssa järjesteltyä molemmat itsemme niin, että paikoin meno oli sangen tasaisasta ja jopa rentoa. Samaa ei tosin voi sanoa väistöosuuksista. Kun Lore lähti niiden aikana kipittämään, jäin liikaa ohjaan kiinni, ja Lore jännittyi siitä. Niinpä väistöissä esitimme hirviravia ja kaikenlaista muuta jäykistelyä. Sinällään väistättävä pohje meni edelleen läpi, mutta Loren etupää ei pysynytkään hanskassa, jolloin sorruin ratsastamaan liikaa ohjalla. Oikea ratkaisu olisi ollut jarruttaa menoa istunnalla, jolloin ohja olisi saanut olla rauhassa ja Lore sitä myöten pysyä rennompana. Mutta eipä riittänyt taidot tuohon tällä kertaa.

Laukkakuviossa Lore yritti aluksi ennakoida ja intoutui kipittämään. Onneksi ennen laukannostoa oli aina ratsastettavana ravivoltti, jonka aikana sain Loren malttamaan. Laukat nousivat hieman ampaisten, mutta eipähän ollut epäröintiä. Opettaja toivoi parempaa asetusta niskasta eikä niinkään koko kaulasta. Tähän auttoi ulkopuolen kontrollointi samalla, kun sisäpohkeella pidin hevosen voltilla. Vasen laukka tuntui Lorella kehittyneen huimasti, siinä oli jopa kiva istua. Laukassa emme esittäneet ihan virallista pyöreää menoa, mutta väitän, että aika paljon sinnepäin menomme kuitenkin oli. Lore kuunteli hyvin ja malttoi mennä rauhassa ampaisevan noston jälkeen. Hetkittäin meno oli ihanan vaivatonta, ja mietin tosissani, että kenties Loren kanssa pitäisi jotkin koulukisatkin startata. Siirtyminen laukasta raviin sujui myös ihan kivasti, ja toinen kulmavoltti auttoi saamaan ratsun viimeistään kontrolliin. Oikea laukka olikin sitten oma lukunsa. Se oli Lorelle vaikeampi suunta, mikä näkyi aika kulmikkaana laukkana. Lore ei myöskään mielellään asettunut oikealle, jolloin työstin asiaa pitkien sivujen aikana käynnissä avotaivutusten avulla. Volteilla sisäpohjetta pääsi myös käyttämään paremmin ja välillä myös vasta-asetusta. Suunta oli huomattavasti vaikeampi, mutta lopulta hinkkauksella saimme siihenkin ihan kivoja hetkiä. Lore ainakin yritti, ja minä toivottavasti yritin olla selkeä pyynnöissäni.

Loppuraveissa saimme pyöritellä vapaasti ja halutessamme tehdä muutamia keskiravipätkiä. Päätin huristella Loren kanssa keskiravikokeilut lävistäjille. Pari ensimmäistä ei oikein lähtenyt, kun niitä ennen Lore oli kipittänyt ja ollut kuuntelematta minua. Opettajalta tuli vinkkiä antaa keskiravissa hieman Lorelle tilaa ohjalla, sillä sen vinkkaran rakenteen vuoksi (Loren etu- ja takaosa ovat aivan eriparia) on vain hyväksyttävä, että sen keskiravi ei lähde ylä-, vaan alamäkeen. Tämän neuvon ja paremman valmistelun avulla saimme ihan hyvät pätkät keskiraviakin. Lore lähti pienen tilan ohjasta saadessaan venyttämään askelta vähän rennommin, ja maltoin antaa sen tehdä työn. Lävistäjän jälkeen Lore myös antoi ottaa kiinni helposti, jolloin ero näiden kahden ravin välillä oli helpommin havaittavissa. Keskiravin jälkeen hain Loren vielä rennoksi tavallisessa ravissa, kunnes siirryin käyntiin ja pomppasin satulasta menemään loppukäynnit maasta talutellen. Tulipa siinä myös rapsuteltua ja leperreltyä enemmän ja vähemmän tuulella käyvälle ruunalle. Onhan se paikoitellen vähän häijy ainakin karsinassa, mutta ratsastaessa näemmä osaa olla varsin miellyttäväkin. Oli ihan outoa tunnin aikana huomata, kuinka sain korjattua sekä omaa että hevosen menoa. En tietenkään koko aikaa, mutta useana eri hetkenä. Lore myös vastasi korjauspyyntöihini usein hyvin, ja meno parani. Kaikkea sitä, tätäkö se ratsastaminen taas olikaan?

Vingahduksia ja kiemurteluja esteillä

Perjantain pienryhmätunnilla oli myös toisen kerran putkeen esteitä, joten olin hyvin mielissäni. Opettajan kanssa olimme puhuneet jo aiemmin, etten hyppäisi ainakaan Peralla, joten odotin ratsuarpajaisten tulosta mielenkiinnolla. Sen nähtyäni mietin, että tulipas ainakin erilaisempi ratsu, kun nimeni oli Elmon kohdalla. Elmollahan olen hypellyt jo sen asuessa Tallinmäellä, ja silloin poni oli fiksu hyppääjä. Viime aikoina se on myös ollut ihan tolkku tapaus, joskin välillä on keksinyt omia vinkeitään. Tunnin alussa asetin tavoitteekseni pysyä kyydissä ja selviytyä tunnista ehjin nahoin, jotta sunnuntain estekisat eivät jäisi välistä.

Tunti oli Elmolle muistaakseni päivän ensimmäinen, joten lähdimme yhdessä verryttelemään. Elmo tuntui keskittyvän kaikkeen muuhun paitsi minuun, jolloin se ei liikkunut kunnolla ja ehti kiemurrella vaikka minne. Oma otteeni ratsusta oli sitä myöten aika valju eivätkä pohkeeni löytäneet sopivaa kohtaa, johon jäädä tuntumalle. Ympyröillä asetukset eivät menneet kovin hyvin läpi, ja pitkillä sivuilla vauhti pääsi hyytymään, jos hetkeksikin unohdin ratsastaa. Teimme alussa myös lyhyitä laukkapätkiä viritellen hevosia hereille. Elmo nosti laukat kohtuullisesti, mutta ne eivät lähteneet rullaamaan kovin aktiivisesti. Elmo myös ehti näiden lyhyidenkin hetkien aikana pudottaa itsekseen raville. Turhauduin jostain syystä nopeasti, jolloin aloin olla yhtä häilyväinen kuin omiaan puuhannut ratsuni. Ei hyvä yhdistelmä. Enkä nytkään tajua, mistä hälläväliä-asenteeni oikein kumpusi, sillä rakastan yli kaiken estetunteja. Kaiketi ajattelin taas, että kyllä tämä tästä jotenkin suttaantuu, vaikka alussa kaikki ei menisikään ihan nappiin.

Ensimmäisenä verryttelyhyppytehtävänä tulimme suoraa linjaa (esteet III ja IV) oikeassa kierroksessa. Opettaja muistutti hakemaan Elmon kanssa riittävän reippaan laukan, jotta poni etenisi eikä pomppisi vain ylöspäin. Väli meni sujuvasti kuudella askeleella, mutta ei kyllä kovin suorassa. Elmo pääsi jo ennen ensimmäistä estettä valumaan mielensä mukaan jompaankumpaan suuntaan ja jatkamaan samaa ensimmäisen esteen jälkeen, yleensä vasemmalle suunnaten. Sain ratsun oikaistua joka kerta, mutta en tainnut päästä linjaa kertaakaan suoraan. Tulimme linjan myös kahdesti putkeen siten, että ensimmäisellä kierroksessa tultiin kuudella askeleella ja toisella kierroksella jätettiin yksi askel matkasta. Elmo venyi välin hienosti viidelläkin askeleella, kunhan annoin sen laukata hyvin eteen. Elmon laukka venyy ja lyhenee melkoisesti siihen nähden, että se on kuitenkin on noin 148-senttinen.

Treenasimme lisäksi kahdeksikolla laukanvaihtoja tulemalla esteen 5 oikeassa laukassa vaihtaen siinä laukan vasemmaksi ja jatkaen siitä esteelle 3 vaihtaen siinä puolestaan oikeaan laukkaan. Tehtävää tultiin putkeen parisen kierrosta, ja taisimme Elmon kanssa saada melkein joka kerta vaihdot kohdilleen. Siitä on kuitenkin kiittäminen ponia, sillä oma keskittymiseni valui liki täysin ponin pitämiseen liikkeessä ja ohjaamiseen. Elmo laukkasi sangen epätasaisesti enkä saanut pidettyä sitä tasaisessa vauhdissa. Enemmän meno muistutti potkurilla etenemistä, kun aina säännöllisin väliajoin piti pukata lisää vauhtia, kun aiemman pyynnön vaikutus hiipui. Millähän opilla olisin saanut Elmon aktivoitua säilyttämään samanlaisen laukan koko ajan? Siihen en harmillisesti tällä kertaa löytänyt vastausta. Elmo kuitenkin oli esteille tultaessa hyvin kuulolla, ja pääsääntöisesti näin hyppypaikat. Muutaman kerran tein virhearvioita ja patisti Elmon kauempaa hyppyyn. Se ei kyseenalaistanut ratkaisuani, vaan ampaisi kertaalleen turhankin kaukaa hyppyyn. Kivaa, että hevonen tottelee, mutta inhottavaa, että pistän sen huonoihin paikkoihin. Elmon kanssa palaisin varmasti aika nopeasti siihen vanhaan tyyliini, että yritän nohittaa hevosen hyppyyn naurettavan kaukaa. Ei yhtään hyvä etenkään, kun istuntani leviää noina hetkinä nolosti.

Seuraavaksi tulimme radan esteillä I-VI. Alkuympyrälle lähdettäessä Elmo vinkaisi, ja tiesin tunnin ensimmäisen pömelikohtauksen tulleen. Sittenpä poni pomppikin ihmeellisesti paikoillaan, taisi vähän nakata takapäätään ja kiskoi päätään enemmän alas. Käteni nousivat nolon korkealle, kun yritin saada ponin takaisin ruotuun. Opettaja komensi pysymään liikkeessä, ettei Elmo saisi palkintoa pelleilystään. Lopulta Elmo malttoi jatkaa suoraan, ja suuntasin saman tien esteelle ennen kuin se keksi kokeilla mitään. Elmon oman alkuverryttelyn seurauksena esteet I ja II ylittyivät mukavan energisesti, ja laukkakin vaihtui esteellä II helposti vasemmasta oikeaksi. Suora linja esteeltä III esteelle IV meni aiempaan tyyliin eli mutkitellen, mutta kuitenkin kerralla ylittäen. Esteellä V ei ollut ongelmaa, ja pääsimme pujahtamaan esteiden II ja III välistä suunnaten esteelle VI, joka oli kavaletti. Sinne johtavassa reitissä oli taas sanomista, mutta pääsimmepä kuitenkin kavaletin yli. Laukka ei tosin vaihtunut, joten se piti korjata ravin kautta. Opettaja kommentoi, että alkuosa radasta sujui hyvin, mutta sitten tahti taas kärsi.

Tämän jälkeen tulimme ensin perusvaiheen esteillä 1-6 ja jatkoimme siitä suoraan uusintaan esteille 7-10. Perusrata meni tuttuun tapaan eli vauhti hyytyi, poni kiemurteli, ja minä tuskailin. Pääsimme kuitenkin sinnikkäästi aina viitoselle asti ja siitä ylikin ennen kuin tapahtui noloin moka. Elmo pääsi hypyn jälkeen painamaan railakkaasti vasemmalle, mutta päätin, että mehän muuten menemme kuutosesteestä yli. Ihan mahdottomia ei Elmokaan ratsastajan eteen tee, joten hyvin vinkkarallaan se painalsi okserista oikealta ohi. Ihan ymmärrettävä ohimeno, kun kuski luuli taas ihan omiaan siitä, kuinka mutkalla esteelle voi tulla. Lyhyen tien kautta tulimme uudelleen esteelle ja vasemmalle painaminen jatkui, mutta sain tuotua Elmon kuitenkin esteelle niin, että se näki parhaaksi hypätä. Tämän esteen jälkeen alkoikin uusinta. Seiskalle kurvasimme taas sellaisella mutkalla, että olisin ansainnut huutia. Pääsimme kuitenkin siitä yli ja jatkoimme esteiden 4 ja 10 välistä esteelle 8. Se ylittyi hyvin, mutta en vieläkään saanut korjattua tietä kuntoon, joten painalsimme esteen 9 yli jälleen aika vinossa. Sen jälkeen käänsin aika tiukan kurvin kohti viimeistä estettä ja komensin napakasti Elmonkin liikuttamaan kavioitaan. Ylitimme kymppikavaletin vauhdikkaasti, ja rata oli siinä. Opettaja kuitenkin huusi jatkamaan heti perään vielä esteet 8 ja 9. Tie parani hitusen, mutta jäi todella kauas hyvästä. Esteen yli kuitenkin menimme, ja tunnin hyppelyt olivat osaltamme siinä.

Tehtävien aikana huomasin, että Elmon kanssa oppisin varmasti paljon uutta hyppäämisestä. Olen päässyt helpolla, sillä useimmat estetuntien ratsuni liikkuvat kohtuullisen tasaisesti eivätkä kiemurtele niin paljon. Elmo puolestaan käyttää kuskin päiväunihetket hyvin hyödykseen, jolloin matkaan tuleekin mutkia. Elmo on kuitenkin todella rehti hyppääjä ja menee kyllä yli, todistetusti vähän vaikka mitenpäin. Poni myös hyppää näppärästi eivätkä tämän tunnin maksimissaan noin 60 sentin esteet siten tuottaneet mitään pulmia. Emme edes keilanneet mitään. Hankalaahan meno paikoin oli, mutta silti opettavaista, vaikka virheitä en kunnolla saanutkaan korjattua. Taidanpa kuitenkin toivoa Elmoa seuraavalle estetunnille, jotta pääsen toivottavasti paikkaamaan tämän kerran mokiani.

Orastavaa luottamusta?

Perjantain pienryhmäläisten estetunnille olin saanut ratsutoiveeni läpi eli pääsin hyppelemään toisen kerran saman viikon aikana Peralla. Tunti oli pitkästä aikaa täynnä eli ratsukoita oli kuusi kappaletta. Taisipa niistä olla suurin osa harjoittelemassa seuraavalla viikolla koittavia kisoja varten. Siksipä opettajan suunnitelma tunnin varalle oli hyvä, sillä ensin hypättiin tehtäviä osissa ja lopuksi saimme ottaa vielä lyhyen radan.

Pera tuli tunnille tallista enkä huomannut katsoa, oliko se tehnyt töitä aiemmin päivällä. Joka tapauksessa se oli tuttuun tapaansa alkuverryttelyssä jokseenkin vetelä. Sekä käynnissä että ravissa sitä sai patistella eteenpäin, mutta kovin suurta tarmokkuutta en siihen silti saanut. Koetin muistaa pitää etuosan hallinnassa, kun pyysin takaosaa liikkumaan, jotten päästäisi Peraa venymään tavarajunaksi. Hetkittäin sain Peraa tulemaan takaa ohjaa kohti, mutta paikoin ratsulleni jäi liikaa aikaa hiippailla. Verryttelyssä ylitimme muutamia kertoja suoralla linjalla olleita puomeja sekä vaihdoimme suuntaa lävistäjällä olleiden puomien kautta. Aluksi Pera hieman hidasteli puomeille, mutta nohituksen jälkeen alkoi ravata paremmin.

Tulimme tunnin aikana ratakokonaisuuden palasissa. Suoran linjan ratsastamista treenattiin tulemalla ratapiirroksen esteet 1 ja 2 sekä 3 ja 5 vasemmassa laukassa. Kakkoseste oli tuttu portti, jota en viitsinyt Peralle edes käydä näyttämässä. Olisi ehkä kannattanut, sillä ensimmäisellä kerralla ykköseste ylittyi hyvin, mutta Pera kyttäsi kakkosesteen porttia tehden sille melkoisen töksähtävän hypyn tuijottaen estettä etujalkojensa välistä. Hetken luulin sen jo kieltävän, mutta rohkeasti Pera päätti ponnistaa ratkaisevalla hetkellä, ja pääsimme esteen yli. En ollut tajunnut yhtään varautua moiseen esitykseen, joten en ollut ihan skarppina, mutta roikuin silti kyydissä. Toisella yrittämällä Pera rohkaistui ja meni kerralla esteestä yli, mutta selvästi jännitti sitä vieläkin ja keskittyi hypyssäkin tuijottamaan mahdollista sapelihammastiikeriä hyvin kummallisessa valeasussa. Olinpahan kuitenkin varautunut tähän ja ratsastin paljon päättäväisemmin, jolloin Perakaan ei varmaan viitsinyt jäädä arpomaan ratkaisuaan. Esteiden 3 ja 5 linja meni hyvin eikä Pera viitsinyt tuijotella kolmosesteen alla kumollaan olleita tötsiäkään.

Kaarevien linjojen tehtävät olivat oikeassa laukassa esteillä 5 ja 6 sekä vasemmassa laukassa esteillä 3 ja 4. Tällä kertaa kaarevat linjat molemmissa laukoissa onnistuivat aika mukavasti, kun muistin peräti ohjata hevosta enkä antaa sen vahingossa lipua jonnekin. Peran laukka ei ollut heti aluksi ihan riittävän ponnekasta, jolloin eteneminen oli vähän vaisumpaa samoin kuin hypyt. Niinpä laukat jäivät ensin vaihtumatta hypyissä, mutta Pera kuitenkin vipsautti etuosansa myötälaukkaan lennosta ja takaosansa raviaskeleen kautta. Peralle kuitenkin riitti kerta tällaista suuntaansa, sillä sen jälkeen se jo hoksi, minne esteeltä jatkettiin ja vaihtoi hypyssä laukan uuden suunnan mukaisesti. Keskityin ratsastamaan itse tietä niin paljon, etten kauheasti ehtinyt joka kerta uhrata ajatusta johtamiselle, mutta siitäkin huolimatta Pera tiesi, minne olemme menossa. On se vain fiksu hevonen.

Lopuksi saimme tulla kuuden esteen radan. Opettaja pisti radan korkeuden sen mukaan, mihin luokkaan oli kisoissa osallistumassa. Peran kanssa saimme siis hypätä radan niin, että muutama este oli 70 sentissä. Miten ne taas kehtasivat näyttää noin 50-60 sentin esteiden jälkeen muka korkeilta? Noloa! Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa, ja suora linja esteeltä 1 esteelle 2 meni sujuvasti viidellä askeleella. Pera kyttäsi vieläkin hirvittävää kakkosesteen porttia, mutta loikkasi silti siitä yli. Ennen kolmosestettä tapahtui se, että näin juuri ennen hyppyä, ettei askel sovikaan. Pera hämmentyi moisesta ja töksähti ainakin satulaan tuntuvasti esteen edessä. Arvelin, että nyt tulee kielto, mutta niin vain Pera taiteili itsensä esteen yli, vaikka silminnäkijöiden mukaan Peran etukaviot olivat liki esteen puomin alla. Oma istuntani kärsi hieman, mutta muistin kehua Peraa nopeasti, kun tajusin sen möngertäneen sellaisesta paikasta yli, johon se yleensä helposti olisi voinut kieltää. Sain kerättyä itseni ja Peran ihmeen nopeasti, jolloin nelosokseri ylittyi taas tasapainoisemmin. Tällä kertaa en hätäillyt johtamisen kanssa, jolloin Pera vaihtoi vasemman laukan rauhassa oikeaksi eikä päässyt liioitellun oikealle johtamisen takia käännähtämään liian nopeasti uuteen suuntaan. Sen sijaan saimme ratsastettua hyvän tien viitoselle, joka ylittyi mutkattomasti. Siitä oli helppo jatkaa kuutoselle, jossa Pera hienosti vaihtoi jälleen laukan hypyssä oikeasta vasempaan. Opettaja pisti meidät kuitenkin tulemaan heti perään kolmosesteen uudelleen, jotta Peralle ei jäisi kaunoja sitä kohtaan. Nyt yksittäisenä esteenä ratsastettuna ja aiemman kokemuksen herättämänä sain ratsastettua Peran laukan paremmin haltuun, jolloin ponnistuspaikka osui nätisti kolmoselle, ja este ylittyi vaivatta.

Lopuksi saimme uusi vielä jonkin linjan tehtävästä. Kysyin opettajalta mielipidettä asiaan, ja päädyimme siihen, että uusisin kaarevan linjan kolmoselta neloselle. Kolmoseste ylittyi jälleen helposti. Huomasin Peran olevan hieman liian pitkässä laukassa ja toppuuttelin menoa vähän äänellä. Olisi pitänyt ottaa selvempi pidäte pelkän äänen sijaan, sillä tulimme nelosokserille hieman liian lähelle. Pera kuitenkin hyppäsi esteen, ja pääsin itsekin mukautumaan siihen, joten sinällään mitään suurta virhettä ei tullut. Olisi kuitenkin ollut kivempi saada reagoitua ajoissa oikein, jolloin hyppy olisi ollut paljon sujuvampi. Pera joka tapauksessa tiesi nelosesteelläkin, missä mennään ja laskeutui hyvin myötä- eli oikeassa laukassa. Emmekä taaskaan kurvanneet liian tiukasti oikealle, vaan pääsimme jatkamaan riittävästi suoraan ennen kaarretta. Tästä olin aiheesta tyytyväinen, sillä yleensä kurvailen laukanvaihtoesteiden jälkeen vähän miten sattuu.

Siitä huolimatta, että tänään menossa oli enemmän petrattavaa kuin keskiviikkona, olin silti tuntiin hyvin tyytyväinen. Vaikka tulimme muutaman kerran niin huonoon ponnistuspaikkaan, että Pera olisi voinut hyvin kieltää, se ei tehnyt sitä. Haluan kovasti uskoa siihen, että olin itse sen verran hereillä, että kerroin hevoselle, että nyt muuten mennään yli, vaikka sattuikin kehnompi paikka. Voisin kuvitella tuon tapahtuneenkin, sillä niinhän Pera niistä yli meni. Nämä kerrat lisäsivät luottamustani tähän ratsuun siksi, että se kyllä uhrautuu ratsastajansa vuoksi ainakin hieman, mikäli se uskoo ratsastajankin olevan menossa eikä nakkaavan hanskoja saman tien tiskiin kinkkisen paikan tullen. Ehkä Perakin saattoi ainakin hieman luottaa minuun tänään. Jos se niin teki, olen enemmän kuin tyytyväinen. Siinä tapauksessa olen saanut petrattua hieman siinä, etten heittäydy matkustajaksi pahimpaan aikaan, vaan pysyn edelleen mukana hommassa, vaikka annan hevoselle työrauhan. Se on aika iso oppi kaltaiselleni, joka on tykännyt jäädä ihastelemaan maisemia ratsastamisen sijaan.

Kun vähiten odottaa

Perjantain pienryhmätunnille opettaja oli pistänyt minulle Manun. En osannut olla kovin iloinen siitä, sillä tähän mennessä en juuri ole osannut koulutunnilla sitä hevosta ratsastaa. Lähinnä olen saanut sen kipittämään ja olemaan hyvin raskas edestä. Niinpä nousin satulaan valmiiksi maani myyneenä ja valmistauduin ottamaan tulevan vastaan. Koulutunnin aiheena olivat takaosan väistättämiset sisemmäs sekä lisäykset. Ratsukoita oli neljä.

Ensin teimme takaosan väistätyksiä sisemmäs pääty-ympyröillä käynnissä. Manu oli ollut edellistunnilla, joten sen olisi luullut olevan virittynyt hommaan, mutta ei. Käynnissä Manu mateli melkoisesti enkä saanut sitä reipastumaan. Lopulta takaosan väistätystä yrittäessäni Manu yksinkertaisesti alkoi pysähdellä. Hellitin ohjista ja pyysin pohkeella eteenpäin, mutta kummempaa reaktiota ei tullut. Niinpä opettaja toi lyhyen raipan, jonka näkeminen riitti muistuttamaan Manua liikkumisesta. Sen jälkeen opettaja neuvoi pidättämään ulko-ohjalla etuosaa, jotta takajalat ehtivät astua ristiin. Nyt takaosan väistättäminen alkoikin onnistua, kun sain etuosaa pidätettyä hieman ja pohkeeni läpi. Onnistuneissa väistöissä Manu antoi hyvin edestä periksi, jolloin se keveni ja oli helpompi ratsastaa. Tärkeintä oli tosiaan muistaa ottaa etuosa kunnolla haltuun ennen kuin edes kuvitteli takaosan väistätystä.

Seuraava tehtävä oli pyöräyttää ravissa pääty-ympyrä tai pari, jatkaa siitä pitkää sivua myöten suoraan, kunnes käännyttiin keskihalkaisijalle etuosakäännösmäisesti takaosaa väistättäen. Tämän jälkeen jatkettiin kentän poikki ja vaihdettiin suuntaa jälleen etuosakäännösmäisesti. Sen jälkeen hevonen suoristettiin pitkälle sivulle ja tehtiin ravilisäys, kunnes oli taas pääty-ympyrän vuoro ja sitä myöten koko tehtävän. Manua sai aluksi jarrutella etuosakäännösmäisiin kulmiin, jotta se alkoi malttaa odottaa. Takaosan väistättäminen vasemmalle tuntui helpommalta, kun silloin sain Manun ulkopuolen pidettyä paremmin hallinnassa. Oikealle väistättämisessä en taas saanut ulkopuolta kontrolliin, jolloin Manu pääsi vähän valumaan sieltä karkuun. Alkuun en tohtinut pyytää ravilisäystä kovin suuresti, sillä pelkäsin Manulla naksahtavan kipitysvaihde jumiin. Olin kuitenkin ihanasti väärässä, sillä kun annoin Manun toisen etuosakäännösmäisen kulman jälkeen venyttää ravia, se eteni sangen rennosti ja maltillisesti. Sen seurauksena uskalsin myös vaikuttaa, jolloin saimme aika kivojakin ravilisäyksiä. Manu myös pysyi kuulolla, ja sain sen aina hallintaan ilman merkkiäkään kaahausvimmasta.

Laukkatehtävänä oli puolestaan aloittaa pääty-ympyrällä hakien ensin hyvä rytmi laukkaan. Sen jälkeen sai jatkaa pitkälle sivulle, jonka alusta hevosia väistätettiin muutama metri sisemmäs, jonka jälkeen sai vähän lisätä laukkaa. Sitten lyhyen sivun tullessa vastaan palattiin takaisin normaaliin laukkaan ja valmisteltiin sama kuvio toiselle pitkälle sivulle pääty-ympyröiden avulla. Muistin tällä kertaa valmistella laukannostot huolella, sillä monina muina kertoina Manu ei ole ensin ymmärtänyt pyyntöäni ja on sitten tarjonnut kiitoravia. Nyt sain oltua itse rauhallinen, jolloin laukkakin nousi hyvin. Aluksi oikea laukka oli sangen kolmitahtista, mutta toistojen kertyessä se alkoi muuttua kolmitahtiseksi. Väistöt vasemmalle sujuivat todella kivasti, ja niiden aikana jopa tunsin väistöaskeleet. Manu lähti ihan ihmeen helposti niihin, ja opettajaltakin tuli kehuja menosta. Oikealle Manu ei väistänyt niin selvästi, mutta aina pääsimme kuitenkin irti urasta. Laukan lisäämisessä tarvitsi oikeastaan ajatella vain rentoa istuntaa sekä antaa Manulle lupa lähteä pidentämään askelta. Hetkittäin sitä sai tosin vielä pohkeella pyytää eteen, mutta muutoin pidempi laukka-askel lähti muitta mutkitta. Olin aika fiiliksissäni, ja sitä kohotti entisestään se, että Manu palasi hieman reippaamman laukan jälkeen vaivatta normaaliin laukkaan. Kivaa oli myös se, kuinka rauhassa maltoin istua enkä alkanut ennakoida mahdollista jarruttamista, vaan annoin Manun tehdä osuutensa. Ihanan helppoa kerrankin!

Loppuraveissa opettaja pisti kaikki ratsukot tulemaan vielä parit lisäykset lävistäjille. Nyt ravilisäykset eivät lähteneet enää niin hyvin kuin aiemman tehtävän parissa, mutta sentään kolmas yritys oli kahta aiempaa parempi. Vaikka viimeinen tehtävä ei mennytkään ihan nappiin, ei se enää onneksi pystynyt pilaamaan hyvää mieltäni, joka tunnin aikana oli kivunnut korkealle. Odotukseni tunnin suhteen olivat hyvin matalalla eli kerrankin sain yllättyä iloisesti, kun osasin sitä vähiten odottaa. Opettajakin tuumasi, että meno oli ollut paikoin aika hyvää enkä voinut väittää vastaan. Tällä kertaa en tainnut jäädä nypläämään niin paljon ohjilla, jolloin Manu ei alkanut painaa vastaan. Sitten jostain ihmeestä menoomme löytyi aikamoinen rauhallisuus, jolloin jarrutkaan eivät juuri hävinneet. Tämä taisi olla paras tai ainakin helpoin kerta Manulla kouluväännön parissa ja jos jatkossakin olisi vähintään tällaista, voisin kuvitella meneväni Manulla useamminkin.

Hyppäämässä laukanvaihtokoneella

Perjantain neljän ratsukon pienryhmätunnilla pääsin jatkamaan hyppäämistä Epperin kanssa, kuten olin arvellutkin. Epper oli valmiiksi edeltävällä puomitunnilla ja oli päässyt siellä menemään oman mielensä mukaan, joten meillä oli aluksi melkoiset neuvottelut siitä, edetäänkö minun vai sen ajatusten mukaan. Alkuverryttelyssä tulimme kahden puomin suoraa linjaa siten, että ensimmäisen puomin jälkeen siirryttiin ravista käyntiin ja sen jälkeen nostettiin laukka, jossa ylitettiin toinen puomi. Epperhän ei enää muistanut, mikä laukka oli, joten opettaja pisti meidät tekemään laukannostoja käynnistä ja pysähdyksistä. Napakalla ratsastuksella Epper lopulta muisti osaavansa myös laukata, jolloin tehtävä alkoi sujua paremmin. Ennen tätä muistutusta Epper ei nostanut laukkaa oikein millään, vaan tarjosi laiskaa ravia. Onneksi pieni kurinpalautus tehosi, ja Epper alkoi toimia tuttuun tapaansa. Verryttelimme ravissa vielä tulemalla kahta puomia ympyrällä. Epper yritti hieman painaa sisäpuolelle, mutta kohottavilla pidätteillä ja sisäpohkeen muistutuksilla meno parani kummasti.

Ensimmäisenä hyppytehtävänä tulimme oikeassa laukassa alemman ratapiirroksen esteitä 1 ja 2 sekä vasemmassa laukassa esteitä 1 ja 4. Tavoitteena oli saada laukat vaihtumaan hypyssä. Epper kokeili taas nihkeillä, jolloin laukka ei pyörinyt koko aikaa riittävän hyvin. Niinpä yleensä ensimmäinen este ylittyi kohtuullisesti, mutta toiselle esteelle tulimme hieman hyytyneenä. Pohkeeni eivät olleet läpi, jolloin yrittäessäni johtaa selvästi päästin Epperin käännähtämään turhan tiukasti heti hypyn jälkeen. Opettaja neuvoi ajattelemaan reitin paremmaksi ja samoin ratsastamaan sen siten. Muutamia kertoja esitimme ihan hölmöjä töksähdyksiä ja naurettavan kaukaa hyppyyn lähtemisiä, jolloin sorruin vain hirnumaan selässä sen sijaan, että olisin tsempannut. Onneksi hiljalleen sain vaihdettua hihitykseni pienoiseen keskittymiseen, jolloin saimme tehtävälle paremmin pyörivän laukan. Sen sijaan hypyissä en laukkaa saanut vaihtumaan, mutta Epperin alkaessa herätä työskentelemään kunnolla alkoi se vaihtaa laukkoja aika kivasti toisen esteen jälkeen lennosta.

Seuraavaksi harjoittelimme vinoja hyppyjä piirroksen mukaisesti. Ennen ensimmäistä hyppyä pyöräytettiin pari pääty-ympyrää, joiden aikana haettiin sopiva laukka. Ympyrällä Epper laukkasikin todella mainiosti, mutta estettä lähestyttäessä meno aina sammui hieman. Mahdoinko jäädä itse puskemaan ja häseltämään liikaa taas kerran? Joka tapauksessa pääsimme hypyt aika hyvin vinottainkin eikä Epper epäröinyt niiden kohdalla. Laukat eivät vieläkään vaihtuneet hypyissä, mutta onneksi ensimmäisen esteen jälkeen kaarteen aikana oli hyvin aikaa vaihtaa lennosta samoin kuin toisen esteen jälkeen. Hetkittäin kuvittelin tulevani jopa liian vinosti, mutta siltikään Epper ei hätkähtänyt reittivalintaani, vaan ylitti esteen omaan tutun varmaan tyyliinsä. Oli mukava voida luottaa siihen, että ratsu hyppää sillä tiellä, minkä sille suunnittelin. 

Lopuksi hyppäsimme vielä radan, jonka korkein este oli 70 senttiä. Se näytti taas muka isolta, sillä tunnin aiemmat hyppykorkeudet olivat miniristikosta noin 50 senttiin. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa hyppäämällä ykköspystyn yli. Siitä jatkettiin kakkospystylle, jolla piti vaihtaa laukka. Meillä se ei onnistunut vieläkään, mutta Epper oli hereillä ja vaihtoi laukan esteen jälkeen lennosta. Tie kolmoselle tuli ihmeen hyvin, kun en pilannut hommaa liian tiukalla kurvauksella. Laukka ei tosin vaihtunut vieläkään, mutta Epper vaihtoi itse laukan vasemmasta oikeaan. Neloseste näytti jännältä, sillä vaikka se oli vinossa, tuli sen yli hypätä suoraan. Epper ei onneksi hämääntynyt, vaan saimme suoran tien, ja uljas ratsuni hyppäsi esteen ongelmitta. Tunnin varmin poni eli Eetu puolestaan hämääntyi tästä hypystä sen verran, että stoppasi sille muutamia kertoja. Siksi sainkin olla hurjan ylpeä Epperistä, joka ihanan varmasti loikkasi tämänkin viritelmän yli. Vaikka laukat pitikin vaihtaa aina esteen jälkeen, oli minirata muutoin mielestäni ihan ok. Epper liikkui jo kohtuullisesti itse ja kääntyi siten kuin toivoin. Ilmeisesti me molemmat jaksoimme viimein alkaa keskittyä tehtäviin sen sijaan, että menimme ne vähän sinnepäin.

Tunnin päätteeksi opettaja tuumasi, että Epperhän oli ollut melkoinen laukanvaihtokone. Niin kuin se olikin. Tunnin alkupuolella ärsytyskäyräni oli melkoisen korkealla, kun Epper kyseenalaisti kaiken, mutta onneksi homma alkoi toimia kohtuullisen väännön jälkeen. Laukanvaihdot lennosta sujuivatkin ihmeen kivuttomasti tänään, ja Epper oli itsekin valmis niitä vaihtamaan ennen kuin ehdin aina ehdottaa. Hypyt olivat pääosin ihan ok, vaikka olisin sinä napakkuutta kaivannut lisää. Tietenkin olisi ollut kiva saada vaihdot suoraan jo hypyn aikana, mutta tulipahan nyt treenailtua melkein sileällä vaihtamista. Epper kyllä tarjosi pyörivää laukkaa paikoin aina hyvissä ajoin ennen ensimmäistäkään estettä, mutta jostain syystä en osannut sitä hyppyihin saakka säilyttää. Joka tapauksessa tunnin fiilikset jäivät loppujen lopuksi hyvin plussan puolelle, joten eipähän tarvinnut lähteä naama mutrulla kotiin, vaan sain kiittää Epperiä, joka lopulta teki työnsä.

Vinojen lähestymisten harjoittelua

Perjantain toinen ratsastukseni meni tuttuun tapaan pienryhmätunnilla, jolla oli vuorossa puomeja. Neljän ratsukon tunnille opettaja oli pistänyt minulle Epperin. Arvelin tunnin sujuvan ihan hyvin, mikäli saan Epperin liikkumaan vähänkään reippaasti. Samalla mietiskelin, ovatko nämä ratsut samalla meidän ensi viikon estetuntimme valinnat. Puomitunnin aiheena oli joka tapauksessa vinojen lähestymisten harjoittelu, jota puolestaan jatkettaisiin luonnollisesti varsinaisella estetunnilla.

Ennen siirtymistä vinojen lähestymisten pariin tulimme ravissa suoraa puomilinjaa, jossa oli kuusi puomia aina kahden pareissa. Tavoitteena oli tulla suoraan ja tasaisesti aivan kuin puomeja ei olisikaan. Muualla sai tehdä tarpeen mukaan sitä, minkä aiheelliseksi koki. Epper oli ehtinyt olla päivän ensimmäisellä tunnilla, joten sillä oli useamman tunnin lepo alla. Niinpä se ei ollut alussa reippaimmillaan, vaan vaati nohitusta. Toisella pitkällä sivulla se hetkittäin esitti aika mukavaa ravia, mutta puomisuoralle käännyttäessä kaarre ja ilmeisesti häseltämiseni veivät ponnekkuutta. Loppujen lopuksi pääsimme puomilinjaa aika kivasti suoraan, mutta paikoin Epper hieman hyytyi puomeja ylittäessä. Opettaja muistutti komentamaan ajoissa Epper liikkumaan hyvin ja muistamaan antaa sen tehden työt, kun se liikkui. Keskityin olemaan rento, mutta tuntumalla Epperin toimiessa hyvin, jolloin saimme hyviä hetkiä molempiin suuntiin.

En luottanut sanalliseen kykyyni selittää tehtäviä, joten tein tuollaisen mystisen piirroksen. Ensimmäiseksi tulimme siitä tehtävää 1 eli ravipuomeja, jotka olivat vinossa. Ohjeena oli tulla keskeltä hevonen mahdollisimman suorana pitäen. Vasemmassa kierroksessa ensimmäiset puomit olivat hankalia, sillä Epper tahtoi hieman oikaista eli lähteä vasemmalle ennen aikojaan. Puomienkin aikana se vähän pyrki valumaan vasemmalle, mikäli annoin sen tehdä sen. Sen sijaan toiset puomit menivät kuin vettä vain, ja pääsimme niidenkin jälkeen jatkamaan vielä suorana helposti ennen kuin käänsin Epperin uralle. Oikeassa kierroksessa molemmat ravipuomit ylittyivät helposti. Liekö Epper hoksannut homman jujun vai minä tsempannut. Joka tapauksessa tässä kierroksessa en huomannut ongelmia kummankaan käännöksen aikana.


Kakkostehtävässä puomit pidettiin pitkän sivun suuntaisesti, mutta ne eivät olleet kohdikkain toisiinsa nähden, vaan hieman eri kohdissa. Opettaja kertoi sen mahdollisesti aiheuttavat ongelmia hevosille, joille puomit näkyisivät tällä tavalla hieman optisena harhana. Siksipä saikin olla tarkka, jotta hevosen sai puomien yli keskikohdasta. Epper ei piitannut puomien vinoudesta, vaan puksutti muitta mutkitta suorana puomien läpi. Sen sijaan se yritti kyllä kovasti viimeistään toisien puomien aikana huilailla, sillä niille sattui muutamia töksähtäviä askelia Epperin hyytyessä. Tämän jälkeen heräsin taas tarkkailemaan, että Epper liikkui, jolloin sain korjattua hieman aiemmin, mikäli Epper yritti hidastaa. Näin pääsimme molemmat puomit taas paremmin yli. Kolmostehtävässä jatkettiin vielä ravissa tullen nyt vinoittain olevia puomia suoralla linjalla. Alussa molemmissa suunnissa ensimmäiset puomit tahtoivat mennä aavistuksen verran ulos liiraten, mutta sain Epperin aina suoraksi muiden puomien ajaksi. Opettaja huomautti Epperin myös hieman nojaavan ulkolapaansa, mikä selitti painamisen. Tein ulko-ohjalla kohottavia puolipidätteitä ja vartioin ulkopohkeella, jolloin Epper alkoi kantaa ulkopuoltaan. Näiden korjauksien avulla puomit ylittyivät jälleen mukavan suoraan.

Seuraavaksi tulimme tehtävän numero 4 laukassa. Tehtäväpiirroksessa on piirretty vasemman kierroksen kulku, mutta tulimme tehtävää molemmista suunnista. Vaikeimpia tällä kertaa olivat pääty-ympyröillä olleiden puomien ylittäminen. Laukka ei lähtenyt rullaamaan kunnolla, enkä saanut käännettyä Epperiä kunnolla. Niinpä ympyrä oli kaikkea muuta kuin ympyrä, ja kolme viimeistä askelta puomille vaikka millaisia. Jäin tyhmästi näpertelemään sisäohjan kanssa, kun oikeasti minun olisi pitänyt pistää Epper ruotuun ulkoavuilla. Homma parani hieman, kun älysin ajatella ympyrää koko ajan, jolloin aloin kääntää ajoissa enkä yhtäkkiä vääntänyt Epperiä kohti puomia. Suora sen sijaan meni hyvin. Puomien väleihin tuli pääsääntöisesti tasaiset neljä laukka-askelta eikä Epper enää tässä vaiheessa jaksanut juuri mutkitella. Tosin keskittymiseni herpaantui viimeisen puomin jälkeen, jolloin Epper pääsi hieman valumaan seinää kohti. Unohdinpa muutamia kertoja myös pyöräyttää tehtävän loppuun toisen pääty-ympyrän, hups.

Lopuksi tulimme vielä kertaalleen puomiradan aloittaen vasemmassa kierroksessa. Ykköspuomi ylittyi hyvin, mutta laukka ei vaihtunut siinä toivotusti. Päätin yrittää vaihtoa lennosta, mutta se ei onnistunut, ja kakkospuomi tuli vastaan. Sen jälkeen Epper viimein viitsi vipsauttaa itsensä vasemmasta laukasta oikeaan. Kolmospuomilla piti taas saada laukanvaihto aikaan, mutta tällä kertaa etupää taisi vaihtaa takapään jäädessä matkasta. Pusersin vaihtoa lennosta, mutta suoran linjan puomit tulivat vastaan. Epper oli kerännyt virtaa vaihtoyrityksistäni, jolloin huomasin olevamme reippaamassa laukassa. Ehdin ensimmäisessä välissä hihkaista opettajalle, että tulemme nyt välit neljän sijasta kolmella askeleella. Epper venytti laukkaansa hyvin, ja pääsimmekin välit ihan järkevästi kolmellakin askeleella. Epper sai myös kavionsa oikeaan järjestykseen, kun olimme päässeet suoralta pois, ja pyysin sitä vaihtamaan sekamelskalaukkansa vasempaan.

Ennen loppuraveja opettaja komensi meidät vielä laukkaamaan vasemmassa kierroksessa kunnolla eteen. Otin kevyen istunnan ja patistin Epperin liikkeelle. Se lähti ihan mukavasti, mutta valui samalla etupainoiseksi. Sitten opettaja käski ottamaan laukkaa kiinni ja tekemään lävistäjällä lennosta laukanvaihdon vasemmasta laukasta oikeaan. Ohjeena oli tehdä puolipidäte, asettaa oikealle ja vaihtaa. Taisin ottaa puolipidätteen epämääräisesti, sillä ehdimme lävistäjää myöten pitkälle sivulle ja siitä kaarteeseen ennen kuin Epper huomasi vastalaukan ja vaihtoi viimein oikeaan. Vaikka vaihto oli kaukana sujuvasta, tuli se kuitenkin, ja sain olla tyytyväinen Epperiin. Opettajalle totesinkin, että Epper pitäisi saada reippaaseen, mutta hallittuun laukkaan siten, ettei se valu etupainoiseksi, mikäli sillä haluaa kunnon vaihtoja. Epperhän osaa vaihtaa ihan hyvin laukan askeleessa, jos nämä edellytykset täyttyvät.

Loppuraveissa annoin Epperin mennä omaan tahtiinsa hieman pidemmällä ohjalla. Kovin suuria menohaluja sillä ei enää ollut, mutta ei sitä onneksi enää tarvinnut kummemmin patistella liikkumaankaan. Loppukäynnit hurahtivat sopivasti maasta käsin, kun kannoin puomeja yhteen kasaan. Tunnista jäi hyvä fiilis. Vaikka tehtävät eivät menneetkään kuin ajatuksen voimalla, ne sujuivat kohtalaisen mukavasti tekemällä. Epperiä sai ratsastaa, mutta missään kohtaa ei iskenyt epätoivoista oloa saati halua luovuttaa. Epper mennä puksutti, kun kerroin sille, minne ja missä askellajissa. Tämän perusteella voisi olla järkevää hypätä sillä ensi viikon estetuntikin, mutta opettaja päättäköön, millä ratsulla sitten menen.

Istumista koko tunnin edestä

Kolmen ratsukon pienryhmätunnin treeniaihe tuli enemmän kuin tarpeeseen. Niin paljon kuin sen treenaamista inhoankin, saisin treenata sitä monin verroin enemmän. Niinpä en mutissut kertaakaan, kun opettaja ilmoitti tunnilla treenattavan tällä kertaa istuntaa. Ratsuarpajaisissa sattui kunnon voitto kohdalleni, sillä opettaja oli jakanut minulle iki-ihanan Hilanterin. Jostain syystä tämä toisinaan turhankin hyvin oman päänsä pitävä suomenhevosruuna on onnistunut hiippailemaan yhdeksi minulle tärkeimmistä hevosista. Hilanterissa on vain sitä jotain.

Alkukäyntien jälkeen siirryimme ravaamaan siten, että ensin kevennyksessä pysyttiin kaksi askelta ylhäällä ennen kuin yhden askeleen ajaksi istahdettiin alas. Sitten homma vaihdettiin toisinpäin eli istuttiin kaksi askelta harjoitusravissa ja kevennettiin yhden askeleen ajan. Sekään ei vielä riittänyt, vaan sitten vielä kevennettiin viisi askelta ja istuttiin viisi askelta alas. Parhaiten minulta sujui yhden askeleen ajaksi istuminen alas ja kahden askeleen ajan irti satulasta pysyminen. Valtaosan ajasta sain sekä noustua satulasta että laskeuduttua takaisin hallitusti, jolloin en häirinnyt Hilanterin ravaamista. Muutamia kertoja pohkeeni eivät pysyneetkään hevosen kyljissä tuntumalla, vaan pääsivät heilahtamaan eteenpäin, jolloin tasapainoni petti ja lässähdin lässähdin satulaan. Kahden askeleen ajan istuminen alas ja yhden askeleen kevennyksessä ongelmana oli harjoitusraviosuus. Hilanteri meni vielä melkoisessa hirvimeiningissä, jolloin pari askeltakin ehti pomputtaa minua melkoisesti, jolloin ne hetket eivät olleet kauhean kauniita katsottavia.

Viiden askeleen kevennyksen ja alasistumisen aikana pääsin vähän työstämään istumista harjoitusravissa. Siinä istuessani Hilanteri tahtoi samantien hidastaa, ja opettaja huomautti jalkojeni puristuvan satulaan, johon Hilanteri reagoi välittömästi hidastamalla. Pääsinkin rentouttamaan jalkojani hyvin, sillä Hilanteri ilmaisi heti, jos kuvittelinkaan tarraavani jaloillani kiinni. Harjoitusravissa istuminen ei aivan muuttunut luontevaksi, mutta alaselän notkoa pyöristämällä hieman sain parempia hetkiä. Pohkeeni eivät kuitenkaan halunneet pysyä aloillaan noina kertoina, jolloin istunta ei kuitenkaan muuttunut kovin tukevaksi. Opettaja ohjeisti myös suoristamaan ylävartaloa, joka tahtoi olla hieman turhan etukenossa. Hilanterikin venkoili hieman arvatenkin huteraa istuntaani protestoiden. Hilanterin yksi parhaita puolia onkin se, ettei se juuri ala sietää kokeneempien ratsastajien virheitä, vaan osoittaa ne korostetusti.

Näiden tehtävien jälkeen nakkasimme jalustimet kaulalle ja viritimme ohjat puolipitkiksi. Ensimmäiseksi saimme haahuilla pitkin maneesia pyöritellen mitä tahansa kuvioita. Tavoitteena oli saada hevonen kääntymään ja liikkumaan toivottuun suuntaan paino- ja pohjeapujen kanssa. Ohja piti jättää niin rauhaan kuin mahdollista. Välillä sain Hilanterille kerrottua hyvin, minne toivoin sen menevän, mutta sitten yhtäkkiä se ei enää tajunnutkaan minua ja meni minne halusi. Yritin kovasti pähkäillä, mitä muutin ratsastuksessa, mutta en keksinyt sitä. Nollasin sitten tilanteen aina mielessäni ja aloin yrittää uudelleen, jolloin Hilanteri taas hetken aikaa ymmärsi minua. Mahdollisesti saatoin liioitella apujani, jolloin istuntani levisi eikä ratsu enää voinut tietää, mihin oikein halusin. Ehkä taas yksi osa avuistani sanoi, että tuonne, mutta kaikki loput sanoivat, että tänne. Tästä tehtävästä tykkäsin, sillä siitä tuli mukavasti länkkäfiilikset. Enää olisi tarvinnut stetsonin ja lasson, niin paketti olisi ollut (ratsastustaitoa vaille) valmis.

Sitten pysyimme edelleen puolipitkällä ohjalla ja aloimme treenata siirtymiä. Teimme käynti-seis-, ravi-käynti- ja käynti-laukka-käyntisiirtymiä. Käynnistä pysähdyksiin siirtymiset onnistuivat, kun nojasin aavistuksen taaksepäin ja pyöristin notkon selästäni pois. Aivan kuin seinään Hilanteri ei seisahtunut, mutta sinnikkäästi liikettä mukailematta ja tiiviisti istumalla Hilanteri aina lopulta pysähtyi ja ilman ohjaa. Melkoinen saavutus minunlaiselleni ohjan halaajalle. Ravi-käyntisiirtymiset olivat samoin varsin helppoja, ja siihen riitti oikeastaan vain pieni jarrutus istunnalla. Hilanteri taitaa muutenkin tykätä käynnistä sen verran, että saattaisi tarjota sitä, vaikka kukaan ei edes pyytäisi. Sen sijaan käynti-laukka-käyntisiirtymät olivat puolipitkällä ohjalla ja muutenkin istuntaongelmieni vuoksi hyvin vaikeita. Laukka ei meinannut joka kerta nousta, ja Hilanteri alkoi esittää bravuuriaan eli mutkalle vääntymistä ja hetkittäistä paikoilleen juurtumista. Opettaja yritti neuvoa viemään vähän painoa ulkoistuinluulle ja sitten istunnalla keinauttamaan hevonen laukkaan. Muistin kyllä hämärästi, että näinhän laukka ihannetilanteessa nousee, mutta kroppani ei suostunut yhteistyöhön tällä kertaa. Keräsin sitten itse asiasta niin paljon paineita, että Hilanteri jumitti vastineeksi vielä enemmän. Opettaja muistuttikin pitämään enemmän sellaisen rennon meiningin, josta kevyesti vain siirryttiin laukkaan ilman, että siitä tehtiin isoa numeroa. Laukat alkoivat nousta, mutta ei kovin ponnekkaasti suoraan käynnistä. Laukasta käyntiin siirtymiset eivät myöskään ottaneet onnistuakseen oikeastaan yhtään. Väliin mahtui aina liian monta raviaskelta, kun en joko valmistellut siirtymää kunnolla tai kaiken lisäksi istuntani ei vain pysynyt riittävän jämäkkänä.

Lopuksi saimme ottaa ohjat normaalille tuntumalle, mutta jalustimet jätettiin edelleen matkasta. Tehtävänä oli treenata käynti-laukka-käyntisiirtymiä vielä ohjat tuntumalla pitäen. Hetkittäin laukassa Hilanteri esitti hyvää, pyöreää laukkaa, josta sain ympyrällä kääntämistä hyödyntämällä siirrettyä sen kohtuullisesti käyntiin. Sen sijaan käynnistä laukkaan siirtymistä saimme treenata tosissamme, sillä Hilanteri tykkäsi pistää siihen aina raviaskeleita. Vaikka kuinka yritin nohittaa pusertumatta silti satulaan kiinni, en saanut kovin montaa kertaa Hilanteria tarpeeksi aktiiviseen käyntiin, josta laukka olisi noussut. Onneksi muutaman kerran rentouduin vahingossa ennen laukannostoapujen antamista, jolloin Hilanteri nostikin laukan varsin mukavasti. Kuten opettaja kuului sanovan: ratsastuksessa vähemmän on enemmän. Laukassa oli mukava fiilistellä töitä tekevää ratsua, vaikka Hilanterilla hyvät hetket eivät jatkuneetkaan kovin montaa askelta. Se kuitenkin tarjosi parastaan eikä siitä voinut olla nauttimatta. Niin vasemmassa laukassa kuin aiemmin tunnin aikana samaan suuntaan ratsastetuissa käynnissä ja ravissa opettaja muistutteli koko ajan hakemaan asetus läpi niin, että Hilanterin turpakin tulee vasemmalle eikä se vain niksauta kaulaansa nätin pyöreäksi. Hilanterin bravuurihan on kulkea turpa vinkkarallaan juuri toiseen suuntaan kuin pitäisi. Kohottava sisäohjan ote auttoi kummasti vinkkaamaan Hilanterille, missä sen turvan kuului olla. Sain myös hienosti treenata ulkopuolen apujen käyttämistä, sillä Hilanteri valui heti sinne, mikäli pohkeeni lepattivat omilla teillään.

Loppuraveissa Hilanteri malttoi jo tarjota asiallisempaa ravia alun hirvikipityksen sijaan, jolloin harjoitusravissa istuminen oli kummasti helpompaa. Hilanteri pysyi myös kohtuullisen kivasti tuntumalla, jolloin sain viimeistään ympyröiden aikana sen pyöristymään rennosti. Tässä vaiheessa pääni ympärillä taisi taas leijua sydämiä, sillä tunti tämän ratsun kanssa oli vaikeista hetkistä huolimatta silti niin kiva ja ennen kaikkea opettavainen. Voisin oppia yhtä sun toista, jos saisin mennä Hilanterilla useamminkin. Istunnan lisäksi varmasti oppisin olemaan myös vähän pitkäpinnaisempi, sillä hätiköimällä ei tämän, kuten varmasti monen muunkaan ratsun kanssa pääse muualle kuin ojasta sinne allikkoon. Täytyypä joskus taas ihan varta vasten toivoa Hilanteria ratsuksi, niin pääsen varmemmin jatkamaan oppimista sen ohjauksella.

Hihittelyä & hyviä hetkiä

Pienryhmätunnin ratsuarvonta aiheutti taas hilpeyttä. Kolmen ratsastajan kesken ratsut oli jaettu niin, että tunnin ainoa junnu sai hevosen, ja me kaksi sennua puolestaan ponit. Minut oli merkitty toistamiseen Dillelle, mitä jaksoin edelleen hihitellä. Dillehän on noin 145-senttinen eli samaa kokoluokkaa kuin Eetukin, mutta silti Dille tuntuu siihen nähden hitusen pienemmältä. Opettaja oli valikoinut ratsut myös sen takia tunnille, että niillä jokaisella on samankaltaiset ongelmat. Tässä tapauksessa rehellisesti asettumisen ja taipumisen välttely.

Ensimmäisenä tehtävänä oli tulla keskihalkaisijaa ensin käynnissä ja sitten ravissa siten, että alkupätkä mentiin suoraan ja sen jälkeen asetettiin aina jompaankumpaan suuntaan. Sitten hieman ennen lyhyelle sivulle tuloa ratsastettiin taas suoraan. Tehtävän tavoitteena oli saada hevoset asettumaan rehellisesti eikä vain niksauttamaan kaulaansa pyöreäksi asetuksesta piitaamatta. Erinomainen harjoitus minulle, sillä lumoudun pyöreästä kaulasta niin, etten enää muusta piittaa. Dillellä asetuksen saaminen oikealle tuntui hankalammalta, sillä Dille lähti asetusta pyytäessäni samalla puskemaan oikealle. Yritin pohkeella muistutella sitä pysymään reitillä, mutta jotenkin vikkelästi se ehti aina ottaa sivuaskelia. Vasemmalle asetusta oli helpompi pyytää, kun Dille ei pyrkinyt valumaan samalla sinne, mutta toisaalta asetus siihenkään suuntaan ei tapahtunut kovin helposti. Hetkittäin Dille kuitenkin keskittyi, ja pohkeeni toimivat, jolloin Dille asettui rehellisemmin ja pyöristyi. Ravissa suurin ongelma oli saada Dille kuvion alkuun, sillä katsomopääty oli sen mielestä täynnä petoja. Muutoin asettamiset sujuivat niin kuin käynnissä: välillä onnistuen, välillä liiraillen. Oli kuitenkin kivaa päästä kerrankin ajatuksella miettimään asettamista suoralla uralla.

Seuraavana tehtävänä oli ratsastaa Dillen päätykyttäilyn takia pienemmäksi rajatussa tilassa ravissa voltit jokaiseen kulmaan ja hakea pitkille sivuille askeleenpidennystä. Nyt Dille keksi, että vain peilipäädyn oikeanpuoleinen kulma on täynnä petoja, jolloin se esitti muutamat laukkalähdöt sieltä. Keskittymiskykyni repsahti viimeistään tässä vaiheessa ja nauraa käkätin näinä hetkinä. En vain voinut sille mitään, kun pienen ponin pöljäilyt olivat niin huvittavia. Eihän se olekaan ollut tuossa samassa maneesissa kuin lukemattomia ja taas lukemattomia kertoja. Dille kuitenkin keräsi säikähdyksistään sen verran pöllövirtaa, että lähti aina kipittämään peilipäädyn ajaksi. Opettaja komensi ottamaan pidätteet niin, että Dille lakkaa hötkyilemästä ja alkaa kuunnella. Sain neuvotella Dillen kanssa asiasta joka ainoan kierroksen ajan, ja välillä se kuunteli minua hetken ja sitten taas ei korvaansa lotkauttanut. Opettaja neuvoi asettamaan volteille rohkeammin ja muistamaan huolehtia samalla ulkoavuilla kääntämisestä ja ulko-ohjan tuesta. Katsomopäädyn puoleisella alueella Dille keskittyikin paremmin, jolloin asetukset menivät volteilla paremmin läpi. Sen sijaan ulkoavuilla kääntäminen tökki hieman, ja voltit tahtoivat olla välillä vaikka millaisia niin muodoltaan kuin kooltaan. Helpommalta kierrokselta tuntui tällä kertaa oikea, sillä siinä kierroksessa Dille puski vähemmän ulos. Sen sijaan se kyllä yritti valua sisälle, mutta kohtalaisesti sain sitä aina estettyä.

Pitkille sivuille tehdyt askeleenpidennykset ravissa eivät tainneet aivan muistuttaa sitä oikeaa liikettä, mutta ainakin niissä oli hieman ajatusta. Kovin rennosti Dille ei niihin lähtenyt, mutta ainakin se yritti, kun muistin pyytää. Opettaja ohjeisti pitämään selvän tuntuman myös pidennyksen aikana, sillä tuppasin päästämään Dillen etuosan karkuun. Dille vaati hieman nohitusta pidennyksissä, mutta hiljalleen kaviot alkoivat ottaa toivottuja askelia. Muutaman kerran Dille rikkoi laukalle, joten ainakin se löysi moottoriaan taas vähän. Laukalle rikkominen puolestaan kieli hyvin siitä, kuinka hatara tuntuma minulla oli, kun hevonen pääsi sekoittamaan askeleenpidennyksen laukkapyyntöön. Samalla tajusin itsekin sen, että hevosen takapäästä työntämä energia valuu hukkaan, mikäli sillä ei ole tuntumaa, jolle sitä energiaa tuoda. Jos humputtelen ohjat löysänä pitämättä tuntumaa, pääsee hevonen yhtä hyvin venymään kilometrijunaksi.

Lopuksi otimme vielä laukkatehtävänä mennä toinen pitkä sivu hieman irti urasta mahdollisimman suoraan ja toiselle sivulle vuorostaan pyöräytettiin kaksi ympyrää. Oikeassa kierroksessa Dille intoili hieman ja erityisesti kiihdytti suorituspätkälle. Siinä se kyllä meni suoraan ilman kummempaa säätöä, mutta opettaja toivoi tasaisempaa menoa. Ympyröillä sain taas muistaa kääntää selvästi ulkoavuilla, sillä muutoin Dille lähti puskemaan ulos. Opettaja muistutti myös asettamaan rohkeasti. Kun sain sekä ulkoavuilla kääntämisen että asetuksen kohdilleen, pyöristyi Dille mukavasti ja työskenteli paljon hallitummassa laukassa. Laukka ei pyörinyt ihan täydellisesti, kun ilmeisesti väsymys alkoi painaa jo ponia. Se kuitenkin keskittyi nyt paremmin kuin koko tunnin aikana. Vasempaan kierrokseen Dille ei enää jaksanut juuri kiihdytellä, vaan laukkasi suoratkin hetket maltillisesti. Ympyröillä tuli hyviä hetkiä, kun sain koko ratsun kääntymään, en vain yhtä osaa kerralla. Ihmeen hyvin sain myös pidettyä pohkeet tuntumalla ilman, että polveni olivat puristamassa satulaa. Laukassa tulivatkin tunnin parhaat hetket, sillä ilmeisesti Dillekin joutui siinä tekemään jo sen verran hommia, ettei sille jäänyt aikaa kyttäillä kaikkea muuta.

Loppuraveissa houkuttelin Dilleä vielä vähän rentoutumaan pyörittelemällä ympyröitä ja pysyttelemällä visusti pelottavista päädyistä kaukana. Hiljalleen Dille rauhoittui, ja pääsimme siirtymään käyntiin. Opettajalta tuli kommenttina, että mukaan mahtui hyviä pätkiä, mistä olin samaa mieltä. Käynti ja ravi olivat hieman heikkoja esityksiä, mutta laukassa sitten palaset loksahtelivat paremmin kohdilleen. Välillä tuli olo, että kumpikaan meistä ei jaksanut keskittyä. Hetkittäin taas ajattelin Dillen keskittymiskyvyn ollessa nollassa, että kokevatkohan jotkin hevoset minut samanlaisena häseltäjänä niiden selässä. Ainakin voisin kuvitella, että toimin keskittymiskyvyn puuttuessa niin kuin Dille: häsellän, kipitän, venkoilen ja teen kaiken muun paitsi kuuntelen ketään. Dille on kyllä näppärä ratsu, kun sen saa keskittymään eikä se liikkeidensä puolesta tosiaan ponilta tunnu. Seuraava hassu ajatus onkin, että sillä voisi olla kiva hypätä. Tuumataanhan siitä tallin nettisivuilla, että sen laukka on rytmikästä, joten esteet ylittyvät helposti. Sitä kertaa odotellessa.

Suoruuden vaikeus

Perjantain pienryhmätunnilla pääsi taas vääntämään koulua, kun aiheena oli tällä kertaa hevosen suoruus. Ratsukseni sain Rappenin, mihin suhtauduin vähän ristiriitaisesti. Meillä on Rappenin kanssa ollut hyviä tunteja, mutta viime aikoina olen joko alkanut ratsastaa ihan päinvastoin kuin silloin tai sitten Rappenissa on tapahtunut jokin muutos. Oli miten oli, päätin suhtautua tulevaan mahdollisimman optimistisesti. Tunnin aihe sopikin siihen hyvin, sillä perusratsastuksen kautta voi viilata palasia kohdalleen hieman rauhallisemmassa tahdissa. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä.

Melkein koko tunti vietettiin kahden ratsukon ympyrällä, jossa tehtävänä oli pitää hevonen mahdollisimman suorana. Jos jotain asetusta tarvitsi käyttää isolla ympyrällä, tuli silloin hyödyntää vasta-asetusta. Käynnissä ja ravissa isolta ympyrältä pyöräytettiin myötäasetuksessa kaksi volttia ja laukassa puolestaan vain yksi voltti. Käynnissä Rappen tahtoi välillä hieman hyytyä, etenkin volteilla. Minun pulmanani oli saada hevonen pysymään suorana, sillä monta kertaa havahduin siihen, että olinkin antanut Rappenin asettua. Rappen tykkäsi myös valua molemmissa kierroksissa sisälle aika korostetusti. Välillä taas se pyrki liukumaan ulommas, jolloin sain käyttää molempia pohkeita melkoisen paljon. Meno ei ollut kovin tasaista, sillä tuntui, että sain olla melkein joka hetki vaikuttamassa. Vasen kierros tuntui kuitenkin helpommalta saada Rappen pysymään hieman suorempana. Pienemmillä volteilla opettaja muistutti säilyttämään Rappenin käynnin aktiivisena sekä huolehtimaan siitä, että Rappen oikeasti asettuu eikä vain pyöristä niskaansa. Käynnissä enemmän onnistumisia tuli volteilla, joissa myötäasetuksen avulla Rappen rentoutui hetkittäin mukavasti. Isommalla ympyrällä hevosen suorana pitäminen tuntui ihmeellisen vaikealta.

Ravissa korostui entisestään Rappenin pyrkimys jäädä hieman hiippailemaan. Opettaja neuvoi ajattelemaan istunnalla raviin rauhallista tahtia, mutta samalla pyytämään pohkeilla Rappenia venyttämään askelta. Oma tasapainoni pohkeiden ja istunnan välillä oli paikoitellen hutera, joten välillä Rappen kipitti ja välillä taas hetkeksi asettui rennompaan ja hieman pidempiaskeleeseen raviin. Oikeassa kierroksessa päädyin menemään keventäen ja vasemmassa puolestaan harjoitusravissa istuen. Kevennyksen kanssa oli vaikeampi saada pidempää askelta rauhallisessa tahdissa, sillä innostuin aina itse keventämään nopeammin. Harjoitusravissa oli hieman helpompaa yrittää houkutella Rappenista parempaa askelta irti, kun en voinut itse lähteä kiihdyttämään menoa. Suoruuden saaminen isolla ympyrällä oli edelleen vähän kinkkistä ja tuntui kuin Rappenissa olisi ollut peramaisesti satoja liikkuvia osia, joita en saanut paikoilleen. Niinpä pyöristymishetket hieman rennompana jäivät pääosin volteille, joilla sain taas käyttää myötäasetusta apuna. Niiden aikana kuitenkin ravin tahti tuppasi kärsimään, jolloin aloin pyytää enemmän ja sain Rappenin taas jännittymään. Opettajalta tuli hoksautusta ulkokäteni seikkailuista omille teilleen samoin kuin siitä, että kun Rappen kulki oikeinpäin, en saanut jättää sitä kokonaan yksin, vaan se oli pidettävä keskittyneenä töissä. Toistaiseksi en osaa hahmottaa sitä, milloin hevoselle pitää antaa rauha ja milloin taas jätän sen muka rauhan nimissä kokonaan yksin, jolloin pääsemme aina metrin tai pari nätisti, kunnes ratsu kyllästyy kulkemaan yksin ja alkaa puuhailla omiaan.

Laukka olikin sitten raskain osuus tästä tunnista. Laukka ei lähtenyt rullaamaan kunnolla pieniä pätkiä lukuun ottamatta kumpaankaan suuntaan, vaan pitkästä aikaa Rappenin meno oli kaukana kolmitahtisesta. Puskeminen myös paheni yllätyksettömästi, sillä en lopulta ollut saanut käynnissä saati ravissa ratsua ruotuun sen osalta. Rappen keksi myös alkaa keskittyä luimistelemaan ympyrän kanssamme jakaneelle Atelle, jos se sattui yhtään liian lähelle, joten taas oli yksi mutka matkassa. Oikeassa kierroksessa nakkasin jalustimet kaulalle, mistä lopulta seurasi enemmän ongelmia kuin apua. Vasemmalle valuva istuntani paheni entisestään, ja meinasin muutamaan otteeseen keikahtaa satulasta alas Rappenin valuessa tiukasti oikealle istuntani jatkaessa menoa vasemmalle. Opettaja muistutti taas rauhoittamaan laukan tahtia istunnalla, mutta pyytämällä samalla pohkeilla Rappenilta pidempää askelta. Ainoastaan voltin aikana Rappen vähän malttoi tasoittua, isommalla ympyrällä päästin sen taas vähän kaahailemaan tai jarruttamaan oman mielensä mukaan. Opettaja neuvoi käyttämään silloin asetusta kontrollityökaluna, jotta Rappen palautui aina kuulolle. Se auttoikin hieman, mutta melkoisen vaivalloista silti oli. Vasemmassa kierroksessa menin suosiolla jalustimien kanssa, mikä auttoi ainakin olemaan valumatta niin selvästi mihinkään suuntaan. Rappen keskittyi nyt hieman paremmin, mutta itse olin jäänyt häsellysvaiheeseen. Unohdin olla riittävän rento ja säädin liikaa, jolloin iso ympyrä meni vähän niin ja näin. Onneksi volteille sattui pari hyvää hetkeä, jolloin Rappen yritti ymmärtää minua, ja sen seurauksena meno tasoittui ja parani. Rappenista kyllä huomasi pitkin tuntia, että se yritti, mutta jokin palanen jäi loksahtamatta paikoilleen.

Tunnin jälkeen olin melkoisen puhki, sillä laukkatehtävä viimeistään imi kaikki mehut. Kieltämättä myös harmitti tunnin sangen epätasainen meno, kun vielä jokin aika sitten olin kovaa vauhtia ihastumassa Rappeniin, sillä se tuntui kehittyneen valtavasti eteenpäin. Epäilemättä Rappen edelleen osaa hommansa, mutta omassa ratsastuksessani oli ilmeisesti muuttunut jokin. Ehkä kuvittelin Rappenin toimivan automaattisesti, jolloin jäin matkustamaan. Opettajalle murehdinkin sitä, kuinka hevosen kulkiessa oikeinpäin lakkaan tekemästä suunnilleen mitään. Jollain oudolla tavalla ilmeisesti odotan, että sen jälkeen hevonen tekee itsestään kaiken, mitä ikinä keksin ajatella. Yllättäen asia ei mene näin tai sitten minun täytyy löytää ajatuksiani lukeva ja niitä ehdoitta toteuttava ratsu. Sattuisiko jollakulla olemaan sellainen? Kysyy nimimerkki Matkalla vuoden 2016 olympialaisiin.

Melkein taas lähtöpisteessä

Perjantain vakiotunnillani eli pienryhmätunnilla oli vuorossa esteitä. Ratsukoita oli viisi, ja opettaja oli jakanut minulle odotetusti Loren. Mukana hyppäämässä oli myös Kaisa. Alkuverryttely mentiin aika nopeaa ja omatoimisesti. Lore oli alusta alkaen reippaasti menossa, jolloin pidätteeni kaikuivat hieman kuuroille korville. Ravissa Lore kuitenkin rauhoittui ja säilytti hyvän ja tasaisen tahdin, joten en miettinyt asiaa enempää. Opettaja neuvoi tarkistamaan, että hevoset kääntyvät hyvin ulkoavuilla suorana pysyen. Lore kääntyi näppärästi kohtuullisen suorana pysyen, joten olin aika tyytyväinen.

Laukassa pääsimmekin tulemaan kahden ristikon suoraa linjaa (ratapiirroksen esteet 3 ja 6) muutamia kertoja. Askelia väliin meni 10-11. Ensimmäisellä yrittämällä oikeassa kierroksessa tosin Lore laukkasi rauhallisesti ristikosta oikealta ohi, kun en juuri ollut menossa sen kanssa. Noloa! Toisella yrittämällä sentään jo osuimme esteelle. Lore oli innoissaan ja tahtoi hieman kiihdyttää välin aikana. Sen seurauksena se lähti muutamia kertoja turhan kaukaa toiseen hyppyyn tai sitten survaisi miniaskeleen vielä ennen. Meno ei ollut siis kovin hallittua saati tasaista. Tulimme linjaa myös toisesta suunnasta, jolloin tapahtui samaa. Opettaja huomautti, etten edelleenkään saisi jäädä roikkumaan pidätteissä ohjaan, vaan pitäisi ottaa pidäte ja sitten rentoutua. Tämän huomautuksen avulla muistin lakata vetämästä Loren kanssa kilpaa, ja saimmekin pari järkevämpää suoritusta tehtyä. Aika paljon tosin sai tehdä esteiden välissäkin työtä, kun aiemmin tunnun päässeeni Loren kanssa vähän vähemmällä.

Seuraavaksi hyppäsimme kaarevalla linjalla olleita kahta estettä (oikeassa kierroksessa esteet 3 ja 2 ja vasemmassa esteet 4 ja 5). Lore tahtoi lähteä ampaisemaan aina ensimmäisen esteen jälkeen, jolloin tie ei ollut kaikista paras toiselle esteelle enkä muka ehtinyt ajatella laukanvaihtamista esteellä kunnolla. Opettajalta tulikin noottia tievalinnasta samoin kuin johtamisestani, joka oli nopea nykäisy ja vieläpä vähän ylöspäin. Niinpä laukat eivät oikein tahtoneet vaihtua, kun keskittymiseni meni hevosen hillitsemiseen liki kokonaan. Kaahotusta ei vieläkään ollut ilmassa, vaan tehtävään nähden liiallista reippautta. Taisimme saada oikean laukan kertaalleen vaihtumaan vasemmaksi, kun tie ja vauhti olivat kunnossa, mutta vasen laukka (Loren lempilaukka) ei muistaakseni vaihtunut kertaakaan oikeaksi. Siinä kierroksessa reitti ensimmäiseltä esteeltä toiselle pysyi koko ajan aika hirveänä, kun päästin Lore kaatumaan hypyssä jo oikealle. Oikea pohkeeni taasen ei halunnut tehdä asialle mitään. Ja taas nolotti.

Lisäsimme vielä kaarevalle linjalle yhden esteen eli tulimme kolme estettä yhteensä (oikeassa kierroksessa esteet 1, 2 ja 3 ja vasemmassa 4, 5 ja 6). Tässä vaiheessa huomasin, että kun en myödännyt turhan reilusti ensimmäisellä esteellä, pysyi Lore paljon paremmin hyppysissä. Niinpä saimme ratsastettua kaarteet vähän paremmin, ja laukkakin pääsi vaihtumaan, jos ei keskimmäisessä hypyssä, niin sitten viimeisessä. Oma istuntani esteiden välillä oli kuitenkin jostain syystä hieman huteraa, jolloin itsellä oli vähän epätasapainoinen olo. Kenties Lore reagoi siihen niillä reippaammilla pätkillä. Koetin korjata tilannetta kevyellä istunnalla, mutta se villitsi Lorea turhaan. Mistä lie epävakaus johtunut, mutta se vaivasi vaihtelevasti koko tunnin ajan.

Yhdistimme vielä koko tehtävän eli tulimme kuusi hyppyä putkeen. Tehtävä aloitettiin oikeassa laukassa. Lore oli hieman rauhoittunut eikä niin kiihdytellyt, joten ensimmäiset kolme hyppyä menivät ihan mukavasti. Kaarteessa neloselle istuntani keikkui taas miten sattuu, joten neloselle emme tulleet kovin hyvin. Lore myös hieman pinkaisi sen jälkeen, jolloin tie viitoselle oli vähän mitä sattuu. Laukkakaan ei vaihtunut viitosella oikeaksi eikä muistaakseni edes kuutosellakaan, vaan saimme korjata sen ravista. Heti vain kun siis sain Loren raviin. Se tahtoi jäädä minilaukkaankin mieluummin kuin vaihtaa raviin. Tehtävässä huomasi taas sen, kuinka keskittymiseni riittää osan radasta, mutta harvemmin kokonaan. Ihme ja kumma tällä kertaa keskittymiseni oli mukana alussa. Ehkä tuudittauduin hyvin menneen alun jälkeen siihen, että Lore loikkii loputkin vaikka itsestään. Ajatus oli tietysti virhearvio, josta radan muut ongelmat sitten syntyivät. Korkeimmillaan pari estettä oli 70 sentissä, ja jostain syystä ne onnistuivat aiheuttamaan pientä rimakauhua. Hassua, sillä aiemmasta hyppykerrasta ei kuitenkaan ollut edes kuukautta. Nopeasti sitä näemmä unohtaa kaiken.

Loppuun tulimme vielä kaikki viisi ratsukkoa kerralla esteitä 1, 4, 3 ja 6 koko ajan laukassa pysyen. Lore innostui hommasta kunnolla ja kiihdytteli väleissä. Pidätteet eivät menneet läpi yllättäen, kun en niitä aikaisemminkaan ollut vaatinut kunnolla. Niinpä hyppypaikat olivat mitä sattuu ja kaarteet sellaisia, että arvelin muksahtavani pian hevosen ulkopuolelta maahan, kun istuntani ei pitänyt. Suunnanvaihdoksen jälkeen ehdimme tulla hetken samaa, kunnes Lore yhtäkkiä nakkasi ensimmäistä kertaa minun kanssani pukin. Pysyin kyydissä ja nauraa räkätin iloisesti, sillä olimme kaverini kanssa juuri tallimatkalla jutelleet siitä, kuinka Lore ja pari muuta hevosta tuskin edes osaavat pukittaa. Mutta nauru loppuikin lyhyeen, kun sain Loren käyntiin ja näin, mitä oli tapahtunut. Pera oli saanut virtapiikin ja tempaissut rodeopukkinsa sillä seurauksella, että ratsastaja mätkähti maahan. Ilmeisesti Lore sai tästä tempauksesta sen pukkisätkynsä samoin kuin sivulaukkahypyn ottanut Potter. Pera viiletti oman aikansa vielä ravissa menemään ennen kuin malttoi siirtyä käyntiin ja jäädä napatuksi kiinni. Lore ei onneksi ottanut irti viilettävästä kaverista enää uusia pömeleitä, joten meno saatiin rauhoitettua. Loppuraveissa Lore kipitti ja vaati napakat pidätteet, että lopulta uskoi ja malttoi rauhoittua.

Tunnin aikana ja etenkin jälkeen oli sellainen olo kuin olisin palannut takaisin lähtöpisteeseen esteratsastuksen suhteen. Meno oli jotenkin käsittämättömän huteraa, häseltävää ja kaikkea muuta kuin sujuvaa. Johtamiseni on taas mitä sattuu, istuntani keikkuu vaikka ja miten enkä sitten muka osaa kontrolloida hevostakaan yhtään. Ajatus ensi kesän esteleiristäkin alkoi tuntua naurettavalta, ellen saa parempaa otetta hyppelyyn ennen sitä. Jännää, miten liian tahmeaa hevosta jaksan kyllä prässätä, mutta sitten reippaan hevosen kohdalla heittäydyn matkustajaksi ja toivon parasta. Miksi en silloin voi vaikuttaa yhtä tomerasti kuin laiskan kanssa? Kuvittelenko, että sekin heittäytyy sitten laiskaksi, joten on parempi kaahottaa? Ärsyttävää. Lore on kuitenkin herkkä hevonen, joka kyllä kuuntelee, kun sille sanoo asiat oikein. Siksipä sainkin piiskata itseäni melkoisesti tunnin epäonnistumisista, jotka olisivat varmasti olleet paikattavissa yksinkertaisesti vain ratsastamalla itse paremmin.