Valmistautumista kisoihin

Maanantain Tallinmäen tunnilla oli odotetusti ja ennen kaikkea toivotusti esteitä. Tallillahan on harjoitusestekisat 18.8., joten treeni niitä varten oli enemmän kuin paikallaan. Ratsukoita oli kolme, ja minun ratsunani oli tietysti kisakumppaninani toimiva Jetti. Alkuverryttelyn käynti- ja raviosuudessa opettaja pisti meidät pyörittelemään vaikka mitä kiemuroita itsenäisesti. Jetti mennä humputteli sangen rauhallisesti, ja meinasin paikoin jo tuskastua sen hitauteen. Sitten muistin, että sen saa kyllä hereille, kunhan sen antaa lämmetä sopivan rauhassa. Laukassa ratsastimme kolmea ympyrää laukkoja lennosta vaihtaen. Vaihdot vasemmasta oikeaan menivät näpsäkästi, mutta jostain syystä oikeasta vasempaan vaati aina enemmän yritystä. Nekin onnistuivat aina lopulta, mutta pienellä viiveellä. Laukassa Jetti toimikin jo paljon paremmin kuin käynnissä ja ravissa, joten onnistuin itsekin rentouttamaan omaa ratsastustani. Kirjoitan tällä kertaa ylös vain varsinaisten ratojen sujumiset. Sen osia olimme treenanneet ennen kuin tulimme koko radan kokonaan.

Tulimme radan kahdesti, ensin noin 60-70 ja sitten noin 80-90 sentin korkeudella. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Kun aloin kääntää Jettiä ykkösporttiesteelle kolmosen edestä, se kompastui hieman. Rytmi meni sekaisin, mutta päätin silti jatkaa esteelle, kun matkaa oli sen verran. Jetti ajautui pohjaan esteelle, mutta kömpi siitä kiltisti yli. Kakkosesteenä oli yhden laukka-askeleen välillä oleva sarja, joka sujui mukavasti, kun annoin Jetin hoitaa homman. B-osan jälkeen Jetti yritti kirmata tiukemmin vasemmalle, mutta sain pidettyä sen suunnilleen reitillä. Tie kolmoselle olisi voinut olla parempi, mutta ei se onneksi kauheimmasta päästä ollut. Sen jälkeen tullut pitkä laukka sujui hyvin, mutta kaarteessa neloselle unohdin tasapainottaa. Niinpä Jetti jäi vähän pitkäksi, ja hyppy oli vähän hassu. Laukka ei vaihtunut, mutta Jetti jatkoi ihan hyvin vanhassakin laukassa etenemistä. Viitoselle katsoin ponnistuspaikan ihan väärin ja sukelsin askelta ennen, voi huoh. Jetti puolestaan otti sen yhden askeleen rauhassa ja tuli sitten kiltisti perässä. Miksihän sitä aina pitää olla menossa ennen hevosta? Tuomio radasta oli se, että alkupuoli oli vähän ponnetonta, mutta loppua kohti parani.

Isommalle radalle lähtö jännitti hieman, mutta ei pelottanut. Kyllähän ne muutamat 90 sentissä olleet esteet näyttivät isoilta, mutta uskalsin luottaa Jetin selviytyvän niistä. Samalla vähän korkeammat esteet saivat minut keskittymään todella hyvin. Ykköselle pääsimme asiallisesti, ja muistin tasapainottaa Jettiä sopivasti, kun lähestyimme kakkosestettä eli sarjaa. Se ylittyi tosi sutjakasti, kun pidin itseni tuntumalla ja annoin Jetille rauhan tehdä oman osuutensa. Tie kolmoselle oli hieman aiempaa parempi, mutta laukka pääsi vähän hyytymään. Sain fiksusti oltua puskematta Jettiä estettä kohti, vaan annoin sen edetä ja selviytyä tilanteesta omin voimin. Jetti ylittikin 90 sentissä olleen kolmosen ihan tuosta noin vain, vaikka laukka olikin sellaista sunnuntaiköpöttelyä. Sen jälkeen spurttasin hieman ja aiemmasta oppineena tasapainotin kaarteessa neloselle. Nyt hyppy tulikin paljon fiksummin, ja laukkakin vaihtui. Siitä oli helppo jatkaa viitoselle, kun askel passasi enkä lähtenyt etukäteen hyppyyn, vaan odotin rauhassa. Rata oli siinä, ja oma fiilis oli huikea. Hengissä selvittiin, jes!

Tämä tunti tuli niin tarpeeseen. Vielä ennen tuntia mietin, että olen ihan suuruudenhullu, kun haaveilen meneväni sunnuntain kisoissa 90 sentin radan. Tämän perusteella se ei olekaan ihan niin päätöntä. Toki ratsastamiseni olisi voinut olla tasaisempaa ja olisin voinut pysyä paremmin koko ajan tuntumalla, mutta en kuitenkaan tehnyt mitään järjettömiä mokia. Jetti puksutti tasaisesti ja hyppäsi isommatkin esteet tuosta noin vain, joten sille rata ei ollut kummoisempi. Kunhan vain muistan pitää pohkeet hypyissäkin tuntumalla, ratsastaa hyvät tiet ja vielä tiedottaa, kun on aika vaihtaa laukka, niin arvelisin kisaradankin sujuvan ihan hyvin. Ainakaan korkeus ei enää pelota, mikä on oikein hyvä juttu. Sen sijaan minulla on sopiva kunnioitus tuota korkeutta kohtaan, mikä näkyy hyvällä tapaa keskittyneempänä ratsastuksena.

Loppuravit menimme kentällä, ja annoin Jetin venyttää ohjan perässä. Loppukäynnit käppäilimme puolestaan maastolenkin kautta, joten tunti päättyi hyvin rentoihin fiiliksiin. Seuraavan kerran olenkin Jetin selässä sitten sunnuntain kisoissa. Ensin menemme alle 75 sentin luokan ja jatkamme siitä siihen 90 senttiin. Kunhan vain keskityn, ratsastan ja annan hevosen tehdä oman osuutensa, niin eivätköhän kisat suju ihan hyvin.

Heilahtelua hypyissä

Tallinmäen viikon ensimmäinen ja samalla tällä kertaa menojen takia ainoaksi jääneellä tunnilla oli taas esteitä luvassa. Ratsukseni sain odotetusti Jetin, ja ratsukoita oli myös tuttuun tapaan kolme. Huomasin kentälle päästyäni, kuinka hienosti pari puomia ja tolppaa oli sarjamaisesti aseteltu, joten toivoin ääneenkin sarjan ratsastamista. Ihan vain tulevia estekisoja ajatellen. Toiveeni menikin läpi, ja pääsimme hyppäämään sarjaa sekä rataa.

Alkuverryttelyssä menimme itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Jetti oli oma itsensä eli liikkui harkitun rauhassa. Sen sijaan vasemmalle puskeminen oli sangen railakasta kaikissa askellajeissa. Käynnissä ja ravissa sen vielä sai suunnilleen hallintaan, mutta laukassa päästin Jetin oikomaan kaikki kulmat. Kovasti jotain ähersin vasemmalla pohkeellani ja yritin jopa korjata vasemmalle valuvaa istuntaani, mutta ei. Niin vain Jetti pullahteli mielensä mukaan. Kokeilin jopa vasta-asetuksia kulmissa apuna, mikä auttoikin hieman, mutta en silti saanut sisäpohjetta ratsastettua läpi ja näin hevosta suoristumaan. Pah! Enteilin tämän takia vaikeuksia tuleviin tehtäviin, jotka tultaisiin vasemmassa laukassa. Verryttelyssä tahkosimme myös hetken suoralle linjalle laitettuja kahta ravipuomitehtävää. Vasemmasta kierroksesta tultaessa ensimmäiset puomit olivat hieman lyhyemmillä väleillä ja toiset pidemmillä. Ne eivät olleet kauhean kaukana toisistaan, joten hevosen sai herättää aika nopeasti venyttämään askelta. Ensimmäisillä kerroilla Jetti töllisteli maapuomeja kaula pitkällä, hassu otus. Joka tapauksessa askeleen venyttäminen lyhyemmästä pidemmäksi onnistui ihan hyvin. Suuntaa vaihtamalla pääsimme puolestaan ottamaan hevosta nopeasti kiinni pidempien puomivälien jälkeen, jotta askeleet sopisivat lyhyempiin väleihin. Jetti meni tehtävän näinkin päin ihan kivasti eikä enää piitannut puomeista sen kummempaa.

Seuraavaksi sama tehtävä muuttui yhden laukka-askeleen sarjaksi (ratapiirroksen esteet 6a ja 6b), jolla treenasimme myötäystä. Ensimmäinen este oli pysty ja toinen okseri, ja tehtävää tultiin koko ajan vasemmalta. Onneksi matkaa sarjalle oli sen verran, että lyhyiden sivujen kulmien oikominen ei varsinaisesti vaikuttanut enää tehtävään. Opettaja myös korotti esteitä, ja lopulta taisimme Jetin kanssa tulla okserin siten, että se oli 85-90 sentin tuntumassa. Ja taas se näytti val-ta-val-ta! Onneksi allani oli sellainen lentokone, jolle moinen korkeus ei tuntunut vieläkään missään. Myötäämisestäni opettaja tuumasi, että käsi liikkuu hyvin, mutta palautuu liian vikkelästi. Sama pulma siis kuin jo pidemmän aikaa. Jetti eteni sarjaa kohti ensin hitaasti, kunnes hiljalleen alkoi innostua ja imeä sille. Kun esteet nousivat sen verran, että Jettikin sai jo vähän hypätä, levisi istuntapakkani kerta toisen jälkeen. Pohkeeni pääsivät heilahtamaan taakse ja jotenkin hukkasin aina ohjat päästäen ne valumaan pitkiksi. Niinpä kontrolli esteen jälkeen oli hetken aikaa hakusessa. En tajua, miten päästin pohkeet irtoamaan tuntumalta. Esteillä sentään joskus jopa muistan pitää ne kiinni. Opettaja tuumasi, että Jetillä on kyllä hieman voimakas tyyli ponnistaa, mutta kyllä siellä pysyy, kun ne pohkeet ovat kiinni eikä vahingossakaan jää puristamaan polvilla. Taisin jännittää vähän nousseita esteitä sen verran, että ripustauduin hevoseen väärin kiinni. Kauhean tyytyväinen en menooni tässä tehtävässä ollut. Lähinnä ketutti oman istunnan ongelmat.

Lopuksi tulimme vielä kertaalleen radan. Opettaja antoi toivoa korkeutta, joten tulevien estekisojen takia pyysin 70-80 senttiä. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ja hypättiin ykkösokseri. Se ylittyi ihan ok, vaikka en yrityksistäni huolimatta ollut saanut Jettiä alusta alkaen ihan ratatempoon. Tie kakkosesteelle, jossa oli portti, jäi hieman ehkä ahtaaksi, mutta Jetti pomppasi sen yli kummempia ihmettelemättä, vaikka porttia ei ollut kentällä näkynyt sitten viime kesän. Laukka ei kuitenkaan vaihtunut hypyssä, vaan vaihdatin sen lennosta. Kolmosesteelle eli kahdelle päällekkäin olleelle kavaletille oli aika pitkä tie, mutta ehdinpähän hengittää sen aikana. Itse este ylittyi ongelmitta, ja matka jatkui jo hypätylle okserille eli neloselle. Laukka vaihtui hypyssä, ja pääsimme jatkamaan. Viitoselle tultaessa Jetin puskeminen vasemmalle haittasi reittiä melkoisesti, ja sainkin aika viime tipassa ennen estettä hevosen suoraksi. Viitonen ylittyi aika hitaasti, kun eteneminen oli sammunut puskemiskamppailuun. Väli viitoselta kuutoselle olisi ollut ihanteellisin neljällä askeleella, mutta pistimme siihen aiempien hankaluuksien takia viisi askelta. Sarjalla rytkähtelin taas ihmeellisesti mukana, huoh. Sentään Jetti meni niistä yli, vaikka varmasti tunsi kuskinsa olevan hakoteillä. Onneksi sarjan jälkeen oli aikaa kasata itsensä ennen uudelleen tuplakavaletin eli seiskan hyppäämistä. Se onneksi meni taas kivasti. Tie kahdeksikolle oli hitusen parempi kuin aiemmin, mutta edelleen Jetti pääsi puskemaan. Sisäpohje, mikä sinua vaivaa? Kasilta pääsimme joka tapauksessa järkevästi jatkamaan ysiä kohti. Takaa paistanut aurinko taisi kirkastaa valkoista porttiestettä niin paljon ja heittää vielä epäilyttävät varjot sen taakse, että Jetti otti vielä ennen hyppyä töksähtävän askeleen. En yhtään olettanut tätä, vaikka opettaja oli nimenomaan käskenyt olla tarkkana sillä esteellä. Onneksi Jetti kuitenkin töksähdyksen jälkeen päätti jatkaa matkaa. Harmi vain, että itse olin jo jäänyt kelkasta. Radan jälkeen tuumasinkin, että olipas minulta kauheaa menoa.

Saimmekin lopulta uusia vasemmassa laukassa peräkkäin ensin esteet 3, 5, 6a ja 6b ja sitten vielä esteet 5, 6a ja 6b. Opettaja kävi hivuttamassa sarjaa taas hieman ylöspäin. Ensimmäinen yritys meni muuten ok, mutta sarja oli taas minulle vaikea. Istuntani ei vain pitänyt, vaan se levisi parhaansa mukaan. Toisella yrittämällä tuskastuin huonouteeni ja tsemppasin viimein. Ja kas kummaa! Viitonen ylittyi hyvin, Jetti meni välin kuutoselle neljällä askeleella ja viimein, todellakin viimein, olin sarjalla menossa mukana ja istuntani piti minut kasassa. Jes, jes, jes! Eihän se vieläkään täydellistä ollut, mutta ero aiempaan rämpimiseen oli kyllä hyvin selvä. Jetin kanssa ei ole juuri tullut hypeltyä kovinkaan korkeita, joten haluaisin uskoa, että harjoittelemalla tämäkin puoli saadaan kuntoon. Pienemmillä esteillä kun tätä ongelmaa ei ole sen kummemmin sattunut. Loppuverryttelyt kävimmekin peltolenkin kautta, jossa pääsi hyvin nollaamaan tunnin harmitukset. Toivottavasti jatkossakin pääsen treenaamaan Jetin kanssa hyppyihin mukautumista, jotta saan parannettua istuntaani. Eihän se nimittäin käy päinsä, että alan yhtäkkiä taas heilahdella selässä kuin mikäkin sätkynukke.

Kohtuullista ratsastamista kisoissa

Sävy sävyyn Uljaan Mustan kanssa.

Seuran kisakausi starttasi tuttuun tapaan sunnuntaina estekisoilla. Luokkina oli 40, 50-60 ja 70 senttiä, joista valitsin 70 sentin Peran kanssa. Arvosteluna oli 367.1. Luokkamme oli jaettu a- ja b-osiin siten, että a oli avoin tallin hevosilla kisaaville seuran jäsenille ja b puolestaan seuran jäsenille. Kisaajia oli vähän, sillä a-luokassa meni neljä ja b-luokassa kolme. Pera meni ennen minua kahdesti 50-60 sentin. Ensimmäisestä suorituksesta tuli hylsy ratsastajan pudottua matkasta, ja toisella suorituksella Pera pudotti harmillisesti perusradan viimeisen esteen. Pera näytti myös ajoittain olevan vähän täpinöissään, jolloin sain omaan tutinaani lisäkierroksia. Loppujen lopuksi ratamme meni järkevästi, ja uusinnassa uskalsin hieman suoristaa mutkia, jolloin saimme puhtaan tuloksen toiselta vaiheelta ajalla 28.05 ja siten sinivalkoisen ruusukkeen. Toiseksi tulleen aika oli 32.28, ja b-luokassa voittaneen aika toiselta vaiheelta 32.46.

Verryttelyssä testasin aika nopeasti, että Pera kääntyy, jarruttaa ja kaasuttaa. Kaikki toimi, joten pääsimme tulemaan verryttelyhyppynä portilla varustettua estettä numero 5 vasemmassa laukassa. Hyppäsimme sen kahdesti, ja molemmat hypyt olivat onnistuneita. Sain laskettua paikan oikein, ja Pera lähti niin kuin arvelin. Sen jälkeen tulimme oikeassa kierroksessa okseriestettä numero 2. Ensimmäinen hyppy jäi vähän kauas, mutta Pera lähti pyynnöstäni siitä. Toisella yrittämällä maltoin ratsastaa vähän rennommin enkä puskenut Peraa, jolloin tulimme paljon parempaan paikkaan. Pera ei vaikuttanut enää niin jännittyneeltä, ja maltoin jopa itsekin alkaa hengittää, jolloin siirryimme hetkeksi odottamaan lähtövuoroa, joka oli a-luokan viimeisenä eli neljäntenä. Luokan aloitti Kaisa Eetulla, joka ratsasti hyvän ja siistin puhtaan suorituksen ja nappasi sillä luokan tsemppipalkinnon.

Radalla ykkösesteelle lähdettiin vasemmassa laukassa. Muistutin itseäni pitämään pohkeet kiinni ja ratsastamaan. Ykköseste ylittyikin hyvin, mutta laukka ei vaihtunut. Voin tunnustaa, etten uhrannut sille edes ajatusta. Kahden askeleen jälkeen hypystä Pera vaihtoi etupään oikeaan laukkaan, ja takapään vaihdossa Pera kompastui hieman, mutta sai itsensä kokonaan toivottuun laukkaan. Kakkosokserille ratsastin hyvin järkevän tien, mutta laukka löystyi hieman. Pera tuli aika lähelle estettä, mutta hyppäsi silti hyvin yli. Kakkos- ja kolmosesteen väli oli 20,5 metriä, jonka Pera meni kuudella askeleella. Nelosokserille sain edelleen tultua hyvällä tiellä, mutta unohdin myödätä riittävästi Peralle. Se kuitenkin vaihtoi sillä esteellä laukan oikeasta vasempaan. Ennen viitosporttiestettä ehti pidemmän matkan takia hengähtää hieman. Pera eteni sen hyvin enkä itsekään nukahtanut kesken kaiken. Esteen ylityksessä ei ollut ongelmia, vaan radan kinkkisin kohta oli edessä. Tie viitoselta kuutoselle vaati hieman malttia ratsastaa viitosen jälkeen suoraan, mutta muistamaan kääntää ajoissa. Peralla oli ainakin takajalat vipsahtaneet oikeaan laukkaan, joten kaarteessa tuli pieni töksähdys ratsun järjestellessä kaviot oikeaan järjestykseen. Siitä huolimatta pääsimme kääntymään aika kivasti ja suuntaamaan perusradan viimeiselle esteelle. Kuutosella Pera kopsautti etukavionsa minulle mysteeriksi jääneestä syystä puomiin, mutta kaikeksi onneksi niin kevyesti, ettei tullut pudotusta. Kuutosen jälkeen Pera vaihtoi vasemman laukan itse oikeaksi.

Ihanat ilmeet, on se vakavaa puuhaa tuo esteratsastus! :)

Toisen vaiheen ensimmäiselle esteelle eli seiskalle ylsimme viidellä askeleella. Päädyin kannustamaan Peraa vähän viime tipassa äänellä, mutta se kuitenkin lähti laine-esteelle rohkeasti hieman kauempaa. Käänsin esteen jälkeen hitusen myöhässä, mikä tulikin Peralle pienenä yllätyksenä. Se kuitenkin kääntyi kiltisti, ja saatoin kurvata kasiesteelle läheltä kymppiokseria. Kasi ylittyi hyvin, ja pääsin taas kääntämään seuraavalle esteelle kolmos- ja kuutosesteiden välistä. Pera vaihtoi kasilla hyvin laukan oikeaksi, ja sain ennen ysiestettä ratsastettua kuitenkin kaksi askelta suoraan. Kymppiesteellä aloin kääntää jo hypyssä, mikä tuli harmillisesti taas Peralle yllätyksenä. Tuloksena oli vähän töksähtävä hyppy, kun taas unohdin antaa kädellä tilaa. Noloa! Pera urheasti kuitenkin huomasi vaihtaa oikean laukan vasemmaksi. Tästä kiskaisustani johtuen en päässyt kääntymään riittävän terävästi, vaan Pera ehti mennä hetken suoraan esteen jälkeen. Kannustin lopulta kaarteessa äänellä aika paljon, jotta saisimme siinä korvattua mokani takia menetettyä aikaa. Annoin Peran edetä ja luotin siihen, että se selvittää vielä viimeisen esteen niin kuin se hienosti tekikin. Oma istuntani sen sijaan pääsi valahtamaan vastoin kaikkia tapojani oikealle, jolloin Peran jatkaessa vähän vasemmalle, horjahdin ja yritin pudota Peran oikealta puolelta alas. Jalustimet karkasivat, ja päädyin halailemaan Peran kaulaa. Onneksi uljas ratsuni pysähtyi itsekseen seinän avittamana, jolloin naureskellen sain kammettua itseni takaisin järkevämpään asentoon. Putoaminen ei olisi onneksi vaikuttanut enää suoritukseen, sillä olimme jo ylittäneet maalilinjan.



Sellainen kisapäivä tänään. On varmasti selvää, että olen hurjan tyytyväinen Peraan. Vaikka aluksi jäykistelin jännityksestä, oli Pera ihanan varma. Verryttelyyn tai radalle ei mahtunut yhtään hyppyä, joka olisi pahemmin yllättänyt. Vaikka kaikki laukat eivät esteellä vaihtuneetkaan, järjesteli Pera lopulta itsensä aina myötälaukkaan ilman, että meno kärsi kummemmin. Kuutosesteellä sattunut puomin kolautus jäi toki mietityttämään, mutta onneksi se ei pudonnut. Omassa ratsastuksessani olisin saanut myödätä paremmin ja tiedottaa toisella vaiheella tiukemmat käännökset Peralle rutkasti paremmin. Videolta katsottuna toisen vaiheen laukka ei ollut niin reipasta kuin se selkään tuntui, mutta riittipä se tällä kertaa. Tyytyväinen olen erityisesti siihen, että muistin ratsastaa ja kontrolloida Peraa, jolloin se toimikin moitteetta ja ihanan helposti. Olen todennut tämän ennenkin, mutta on se vain niin hieno hevonen. Tuomari totesi palkintojenjaossa, että molemmat vaiheet oli siististi ratsastettu. Itsehän tietysti löytää aina kritisoitavaa omasta menostaan. Joka tapauksessa oli kiva päästä Peran kanssa johtamaan kunniakierrosta, jolla se laukkasikin sangen rauhassa. Taisipa sekin huomata, että päivän kisakarkelot olivat ohi. Saa nähdä, rohkenenko kokeilla seuran kevään toisissa estekisoissa mennä Peran kanssa 70-80 sentin radan. Sillehän se ei ole mikään ongelma, kunhan vain sen kuski on koko ajan kartalla. Onneksi tässä on aikaa treenata.

Videosta ja ensimmäisestä kuvasta kiitos Alekseille, muista kuvista kiitos Noora-Marialle!

Sama rata, eri ratsu

Lyöttäydyin vielä lauantaina B-ryhmän estetunnille ihan vain hypelläkseni riittävästi ennen tulevan viikon estekisoja. Ratsukseni toivoin Potteria, ja toive meni kivasti läpi. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja tehtävänä tismalleen sama kuin perjantain pienryhmätunnilla eli radan harjoittelua ensin osissa ennen kuin se ratsastettiin kokonaan. Bonuksena edellispäivän tuntiin verrattuna saimme tulla myös perusvaiheen jälkeen uusinnan.

Radan ykköseste.

Alkuverryttelyssä mentiin ravia sekä omatoimisesti että puomeja ylittäen. Potter oli aika ponneton etenemään, ja kevyt ravi tuntui niin töyssyiseltä, että hirvitti. Nohitin ja nohitin, mutta ilmeisesti en tarpeeksi, kun Potter ei juuri herännyt reippaammaksi. Tuskailin ongelmaa ja mietin, miten korjata, mutta samalla olin itsekin aika vetelä tekemään oikeasti mitään. Tuumin, että kyllä me sitten laukkaverryttelyssä heräämme jossain vaiheessa enkä stressannut enempää. Vaikka arveluni lopulta osui oikeaan, voisi olla hyvä ratsastaa alusta asti napakammin. Toisaalta ainakin Potterin kohdalla voi luottaa siihen, että sen saa hereille myöhemminkin, mutta tapa voi juurtua pahemmin, ja sitten olenkin suurissa vaikeuksissa niiden ratsujen kanssa, jotka nimenomaan vaativat napakkaa ratsastusta alusta alkaen toimiakseen.

Radan kakkoseste.

Tulimme yksittäisinä tehtävinä niin radan suorat kuin kaarevat linjat. Potter liikkui aika pitkälti edelleen hitaasti, ja opettaja pistikin meidät lopulta tulemaan toisen pitkän sivun tukka putkella laukaten. Johan Potterista lähti viimein vähän vauhtiakin, kun kunnolla pyysi. Sen seurauksena pääsimmekin taas hetken paremmin. Linjojen välit menivät kuitenkin reitin puolesta ihan hyvin, vaikka väleihin tuli aina muihin hevosiin verrattuna yksi lisäaskel. Laukat vaihtuivat joko esteellä tai sitten hypyn jälkeen Potterin oma-aloitteisella vaihtamisella. Hyödynsin myös aina sopivissa kohdissa kevyttä istuntaa, etten jäisi omalla istunnallani jarruttamaan Potterin etenemistä. Se tuntuikin toimivan, mutta palasin hetkittäin aika raskaasti satulaan takaisin. Saisin harjoitella enemmän sitä, että vaihtaessani asentoa pysyn edelleen kevyenä enkä lössähtele miten sattuu.

Lopuksi tulimme perusradan (esteet 1-6) sekä heti perään uusinnan (esteet 7-10) noin 50 sentin korkeudella. Opettaja komensi pistämään Potteriin ensin ympyrällä kunnolla vauhtia, mikä onnistuikin, ja Potter heräsi viimein ratatempoon. Ykkösen ja kakkosen suora linja suhahti normaalin hevosen tapaan viidellä askeleella. Kolmoselle tuli kohtuullisen järkevä kaarre, mutta pientä hyytymistä oli havaittavissa. Kannustin Potteria äänellä, jolloin kolmonen ylittyi järkevästi. Nelosokserille pääsimme kuudella askeleella, ja laukka vaihtui vasta hypyn jälkeen, mutta onneksi lennosta. Viitoselle tultaessa maltoin olla rauhassa ja antaa Potterin edetä. Kuutoselle kaarre tuli edelleen kovin järkevästi, ja sille pääsimmekin viidellä askeleella. Perusrata oli siis pulkassa, ja suuntasimme uusintaan. Laukka vaihdettiin lennosta, ja käänsin Potteria aika reippaasti seiskalle. Potter kääntyi hienosti, ja jatkoimme matkaa kasille nelosen ja viitosen välistä. Taas tuli käännettyä hyvin ja silti mukaan mahtui yksi askel suoraan ennen estettä. Nyt kasin ja ysin suoran linjan väli jäi viidellä melkein ahtaaksi, joten Potterkin alkoi huomata, mistä uusinnassa oli kyse. Kymppiokserille pääsimme sujuvasti kolmos- ja kuutosesteen välistä ja spurttasimme vielä hieman loppua kohti. Niin rata oli pulkassa, ja olin hurjan tyytyväinen ratsuuni ja rataan.

Hei, me kurvaamme!

Potterilla on kyllä liki aina mainiota hypätä. Se on tasainen ja varma hyppääjä, joka ei jää turhia tuijottelemaan. Opettajalta tuli hyvä vinkki uusintaratoja varten: kaarteissa tuli vähän tasapainottaa ja spurtata sitten, kun hevonen on saatu käännettyä. Monesti taidan jäädä puskemaan hevosta käännöksessäkin, jolloin en välttämättä saa käännettyä sitä niin terävästi kuin hieman tasapainottamalla ja antamalla mahdollisuuden ensin kiepsahtaa nopeasti uuteen suuntaan ja sitten pistää vielä pökköä pesään. Tunnin jälkeen hieman tuntui siltä, että olisiko sittenkin pitänyt toivoa Potteria estekisaratsuksi, mutta ehkä on aika yrittää taas toisella ratsulla. Alkutunnista tuskailin kyllä Potterin hidasta syttymistä, mutta loppua kohti meno parani todella hyvin. Potterilla on aikanaan hypätty metriä, ja uskonpa, että sen kanssa on voinut silläkin korkeudella olla aika mukavan tasaista ja varmaa menoa. On se vain hieno.

Videosta kiitos Noralle! Kuvat videolta napattuja.

Orastavaa luottamusta?

Perjantain pienryhmäläisten estetunnille olin saanut ratsutoiveeni läpi eli pääsin hyppelemään toisen kerran saman viikon aikana Peralla. Tunti oli pitkästä aikaa täynnä eli ratsukoita oli kuusi kappaletta. Taisipa niistä olla suurin osa harjoittelemassa seuraavalla viikolla koittavia kisoja varten. Siksipä opettajan suunnitelma tunnin varalle oli hyvä, sillä ensin hypättiin tehtäviä osissa ja lopuksi saimme ottaa vielä lyhyen radan.

Pera tuli tunnille tallista enkä huomannut katsoa, oliko se tehnyt töitä aiemmin päivällä. Joka tapauksessa se oli tuttuun tapaansa alkuverryttelyssä jokseenkin vetelä. Sekä käynnissä että ravissa sitä sai patistella eteenpäin, mutta kovin suurta tarmokkuutta en siihen silti saanut. Koetin muistaa pitää etuosan hallinnassa, kun pyysin takaosaa liikkumaan, jotten päästäisi Peraa venymään tavarajunaksi. Hetkittäin sain Peraa tulemaan takaa ohjaa kohti, mutta paikoin ratsulleni jäi liikaa aikaa hiippailla. Verryttelyssä ylitimme muutamia kertoja suoralla linjalla olleita puomeja sekä vaihdoimme suuntaa lävistäjällä olleiden puomien kautta. Aluksi Pera hieman hidasteli puomeille, mutta nohituksen jälkeen alkoi ravata paremmin.

Tulimme tunnin aikana ratakokonaisuuden palasissa. Suoran linjan ratsastamista treenattiin tulemalla ratapiirroksen esteet 1 ja 2 sekä 3 ja 5 vasemmassa laukassa. Kakkoseste oli tuttu portti, jota en viitsinyt Peralle edes käydä näyttämässä. Olisi ehkä kannattanut, sillä ensimmäisellä kerralla ykköseste ylittyi hyvin, mutta Pera kyttäsi kakkosesteen porttia tehden sille melkoisen töksähtävän hypyn tuijottaen estettä etujalkojensa välistä. Hetken luulin sen jo kieltävän, mutta rohkeasti Pera päätti ponnistaa ratkaisevalla hetkellä, ja pääsimme esteen yli. En ollut tajunnut yhtään varautua moiseen esitykseen, joten en ollut ihan skarppina, mutta roikuin silti kyydissä. Toisella yrittämällä Pera rohkaistui ja meni kerralla esteestä yli, mutta selvästi jännitti sitä vieläkin ja keskittyi hypyssäkin tuijottamaan mahdollista sapelihammastiikeriä hyvin kummallisessa valeasussa. Olinpahan kuitenkin varautunut tähän ja ratsastin paljon päättäväisemmin, jolloin Perakaan ei varmaan viitsinyt jäädä arpomaan ratkaisuaan. Esteiden 3 ja 5 linja meni hyvin eikä Pera viitsinyt tuijotella kolmosesteen alla kumollaan olleita tötsiäkään.

Kaarevien linjojen tehtävät olivat oikeassa laukassa esteillä 5 ja 6 sekä vasemmassa laukassa esteillä 3 ja 4. Tällä kertaa kaarevat linjat molemmissa laukoissa onnistuivat aika mukavasti, kun muistin peräti ohjata hevosta enkä antaa sen vahingossa lipua jonnekin. Peran laukka ei ollut heti aluksi ihan riittävän ponnekasta, jolloin eteneminen oli vähän vaisumpaa samoin kuin hypyt. Niinpä laukat jäivät ensin vaihtumatta hypyissä, mutta Pera kuitenkin vipsautti etuosansa myötälaukkaan lennosta ja takaosansa raviaskeleen kautta. Peralle kuitenkin riitti kerta tällaista suuntaansa, sillä sen jälkeen se jo hoksi, minne esteeltä jatkettiin ja vaihtoi hypyssä laukan uuden suunnan mukaisesti. Keskityin ratsastamaan itse tietä niin paljon, etten kauheasti ehtinyt joka kerta uhrata ajatusta johtamiselle, mutta siitäkin huolimatta Pera tiesi, minne olemme menossa. On se vain fiksu hevonen.

Lopuksi saimme tulla kuuden esteen radan. Opettaja pisti radan korkeuden sen mukaan, mihin luokkaan oli kisoissa osallistumassa. Peran kanssa saimme siis hypätä radan niin, että muutama este oli 70 sentissä. Miten ne taas kehtasivat näyttää noin 50-60 sentin esteiden jälkeen muka korkeilta? Noloa! Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa, ja suora linja esteeltä 1 esteelle 2 meni sujuvasti viidellä askeleella. Pera kyttäsi vieläkin hirvittävää kakkosesteen porttia, mutta loikkasi silti siitä yli. Ennen kolmosestettä tapahtui se, että näin juuri ennen hyppyä, ettei askel sovikaan. Pera hämmentyi moisesta ja töksähti ainakin satulaan tuntuvasti esteen edessä. Arvelin, että nyt tulee kielto, mutta niin vain Pera taiteili itsensä esteen yli, vaikka silminnäkijöiden mukaan Peran etukaviot olivat liki esteen puomin alla. Oma istuntani kärsi hieman, mutta muistin kehua Peraa nopeasti, kun tajusin sen möngertäneen sellaisesta paikasta yli, johon se yleensä helposti olisi voinut kieltää. Sain kerättyä itseni ja Peran ihmeen nopeasti, jolloin nelosokseri ylittyi taas tasapainoisemmin. Tällä kertaa en hätäillyt johtamisen kanssa, jolloin Pera vaihtoi vasemman laukan rauhassa oikeaksi eikä päässyt liioitellun oikealle johtamisen takia käännähtämään liian nopeasti uuteen suuntaan. Sen sijaan saimme ratsastettua hyvän tien viitoselle, joka ylittyi mutkattomasti. Siitä oli helppo jatkaa kuutoselle, jossa Pera hienosti vaihtoi jälleen laukan hypyssä oikeasta vasempaan. Opettaja pisti meidät kuitenkin tulemaan heti perään kolmosesteen uudelleen, jotta Peralle ei jäisi kaunoja sitä kohtaan. Nyt yksittäisenä esteenä ratsastettuna ja aiemman kokemuksen herättämänä sain ratsastettua Peran laukan paremmin haltuun, jolloin ponnistuspaikka osui nätisti kolmoselle, ja este ylittyi vaivatta.

Lopuksi saimme uusi vielä jonkin linjan tehtävästä. Kysyin opettajalta mielipidettä asiaan, ja päädyimme siihen, että uusisin kaarevan linjan kolmoselta neloselle. Kolmoseste ylittyi jälleen helposti. Huomasin Peran olevan hieman liian pitkässä laukassa ja toppuuttelin menoa vähän äänellä. Olisi pitänyt ottaa selvempi pidäte pelkän äänen sijaan, sillä tulimme nelosokserille hieman liian lähelle. Pera kuitenkin hyppäsi esteen, ja pääsin itsekin mukautumaan siihen, joten sinällään mitään suurta virhettä ei tullut. Olisi kuitenkin ollut kivempi saada reagoitua ajoissa oikein, jolloin hyppy olisi ollut paljon sujuvampi. Pera joka tapauksessa tiesi nelosesteelläkin, missä mennään ja laskeutui hyvin myötä- eli oikeassa laukassa. Emmekä taaskaan kurvanneet liian tiukasti oikealle, vaan pääsimme jatkamaan riittävästi suoraan ennen kaarretta. Tästä olin aiheesta tyytyväinen, sillä yleensä kurvailen laukanvaihtoesteiden jälkeen vähän miten sattuu.

Siitä huolimatta, että tänään menossa oli enemmän petrattavaa kuin keskiviikkona, olin silti tuntiin hyvin tyytyväinen. Vaikka tulimme muutaman kerran niin huonoon ponnistuspaikkaan, että Pera olisi voinut hyvin kieltää, se ei tehnyt sitä. Haluan kovasti uskoa siihen, että olin itse sen verran hereillä, että kerroin hevoselle, että nyt muuten mennään yli, vaikka sattuikin kehnompi paikka. Voisin kuvitella tuon tapahtuneenkin, sillä niinhän Pera niistä yli meni. Nämä kerrat lisäsivät luottamustani tähän ratsuun siksi, että se kyllä uhrautuu ratsastajansa vuoksi ainakin hieman, mikäli se uskoo ratsastajankin olevan menossa eikä nakkaavan hanskoja saman tien tiskiin kinkkisen paikan tullen. Ehkä Perakin saattoi ainakin hieman luottaa minuun tänään. Jos se niin teki, olen enemmän kuin tyytyväinen. Siinä tapauksessa olen saanut petrattua hieman siinä, etten heittäydy matkustajaksi pahimpaan aikaan, vaan pysyn edelleen mukana hommassa, vaikka annan hevoselle työrauhan. Se on aika iso oppi kaltaiselleni, joka on tykännyt jäädä ihastelemaan maisemia ratsastamisen sijaan.