Asetellen ja taivutellen

Keskiviikkona kävin ratsastamassa Paven itsenäisesti. Treeniaiheet olivat vähän hukassa, joten kinusin niitä kavereilta. Nora ehdotti myötä- ja vastataivutuksia sekä takaosan väistätystä ympyrällä. Päädyin ehdotuksen avulla asettelemaan ja taivuttelemaan Pavea.

Käynnissä tulin kolmikaarista kiemurauraa siten, että kaarteissa asetin ja taivutin vastakkaiseen suuntaan. Kaarteet vasemmalle asetuksia ja taivutuksia oikealle hakien menivät kohtuullisesti. Paven kanssa minulle helpompi suunta onkin oikea kierros. Kaarteet oikealle vasenta asetusta ja taivutusta hakien olivat selvästi työläämpiä. En meinaa tavallisestikaan saada Pavea vasemmalle hyväksi, joten saman asian työstäminen erillisellä kuviolla tuntui tuovan haastetta hommaan. Puuhaa vaikeutti myös yli-innokas oikea käteni, joka olisi halunnut roikkua ohjassa joka hetki. Päädyin sitten löysäämään oikeasta ohjasta reilusti, kun yritin houkutella Pavea asettumaan vasemmalle. Enpähän ainakaan kiskonut ohjista kahteen suuntaan yhtä aikaa. Toistot pehmensivät Pavea hieman myös vasemmalle, mutta selvä puoliero jäi.

Ravissa jatkoin teeman parissa ratsastamalla keskiympyrää, jolta käänsin vastakkaiseen suuntaan voltit. Keskiympyrä oli myötäasetuksessa ja -taivutuksessa, voltit taasen vastakkaisia hakien. Odotetusti vasta-asetukset ja -taivutukset oikealle onnistuivat vasenta paremmin. Pave kuitenkin tuntui vähän hoksaavan apujeni merkitystä, jolloin se ei jäykistellyt aivan jokaista volttia hankalampaan suuntaan. Yritin kehua pienistäkin oikeaan suuntaan menneistä vastauksista, mikä toivottavasti motivoi Pavea yrittämään. Asetukset ja taivutukset ovat kyllä sellaisia asioita, joita saisi treenata pikkutarkasti. Olen usein aika suurpiirteinen ja tuppaan ohittamaan liian hankalan vääntämisen.

Laukassa hurruuttelin muutaman kerran suoralla linjalla olleet kaksi puomia. Yritin pistää väliin viittä ja neljää askelta. En saanut Paven laukkaa kovin hyväksi, vaan se jäi vähän kulmikkaaksi. Oikeassa laukassa en saanut survottua puomiväliin viittä askelta muka mitenkään, vaan siihen tuli neljä ja puoli. Neljä askelta meni ihan asiallisesti. Vasemmassa laukassa viisi askelta löytyi, kun en tullut ensimmäiselle puomille suoralla tiellä, vaan enemmänkin ympyrän kaarella. Neljä askelta meni tässäkin laukassa itsestään. Lopuksi rohkaisin mieleni ja tulin jo maneesissa olleen kavalettikorkuisen esteen kolme kertaa. Laukka oli edelleen aika hyytynyttä, mutta Pave mummoili miniesteen yli kiltisti. Ihan nauratti, miten iloiseksi itse tulin maahan kaivetun esteen ylittämisestä juurikin Paven kanssa. Eipä sillä ole tullut hypättyä mitään toviin.

Loppuravissa hain vielä hyvää etenemistä. Kun se löytyi, annoin Paven venyttää ravissa eteen ja alas. Tunnin treeniaihe oli hyvä kyllä. Olisi pitänyt ehkä keskittyä vielä enemmän vasemmalle tehtyihin asetuksiin ja taivutuksiin, kun se on se hankalampi suunta. Toisaalta omat eväät tehtävän parantamiseksi olivat aika vähissä. Yritystä kuitenkin oli, mikä on hyvä juttu. Säädettäviä palikoita on vain vähän liikaa, mutta jospa aina jokin niistä korjaantuisi oikeampaan suuntaan.

Itsenäistä pohdiskelua

Lauantaina kävin ratsastamassa Paven itsenäisesti, sillä koin tarpeelliseksi pohdiskella sen asettamista ja taivuttamista ihan itsekseni. Satuin tallille niin hyvään aikaan aamusta, että sain koko maneesin itselleni. Luksusta!

Tunnin ainoa tavoitteeni oli saada Pavea vähän pehmiteltyä ympyröiden avulla. Tänään vauhti ei ollut se juttu, vaan jumppaaminen. Niin kuskin kuin hevosen. Askellajeiksi valitsin käynnin ja ravin. Tunnin aikana pyörittelin tiiviisti ympyröitä, joiden aikana pyrin asettamaan ja taivuttamaan Pavea kaikessa rauhassa. Sain haeskella hyvin apuja, joihin Pave vastasi samoin kuin korjata istuntaani. Oli taas hyvä huomata, kuinka mutkalle kierryinkään, kun en kiinnittänyt istuntaani huomiota. 

Työskentelin käynnissä hyvän tovin. Yritin pitää istuntani kuosissa ja vaatia asiat loppuun asti täsmällisesti enkä tehnyt niitä huonon tapani mukaan puolihuolimattomasti. Oikea kierros alkoi toimia hiljalleen paremmin. Sain Paven asettumaan ja ainakin alkeellisesti taipumaan ilman, että se lähti pienentämään tai suurentamaan ympyrää. Tajusin ratsastaa pohkeilla yllättävän hyvin enkä yrittänyt ratkaista joka asiaa ohjilla, vaikka toki niitäkin tarvitsin. Kun sain apujani läpi, tarjosi Pave rennompaa ja pyöreämpää menoa. Vasen kierros vaati enemmän työtä, mikä on muutos aiempaan. Vielä tovi sitten vasen kierros tuntui nimittäin helpommalta. Nyt kuitenkin Pave pääsi siinä kierroksessa valumaan sisemmäs, kun yritin houkutella sitä asettumaan ja taipumaan. Vasemmalle valuva istuntani varmasti aihetti tämän osaltaan, ja onneksi tajusin korjata. Hilasin istuntaani hetkittäin jopa vähän ulos, jolloin se ei ainakaan neuvonut Pavea valumaan sisälle. Sen jälkeen sain nohitella vasenta pohjettani vartioimaan paremmin Paven pysymistä oikealla reitillä. Pieniä parannuksia korjausten jälkeen tuli, mutta tämä kierros jäi takkuisemmaksi.

Käyntityöskentelyn jälkeen tein samoja juttuja ravissa. Istunnan korjaaminen korostui tässä, sillä jos leikin perunasäkkiä, oli Paven vaikeampia tajuta pyyntöjäni. Sen takia päädyin menemään aika rauhallista ravia, jotta sain istuttua paremmin. Käynnin tapaan myös ravissa oikea kierros toi paremmat onnistumiset. Pave hoksasi aika nopeasti, mitä siltä pyysin, ja se pääsi tarjoamaan taas vähän rennompaa ja pyöreämpää ravia ympyröiden lisäksi myös suoralla uralla. Vasenta kierrosta sai työstää melkoisesti, mutta muutama pienempi loksahdus onnistui siihenkin suuntaan. Pyrin kehumaan Pavea pienestäkin muutoksesta oikeaan suuntaan, jotta en jäänyt vain vaatimaan unohtamatta kiittää. Loppujen lopuksi saimme vasemmassakin kierroksessa parempia hetkiä uralla, mutta ympyröillä asetukset ja taivutukset jäivät hieman puolitiehen. Sisäpohkeeni ei mennyt riittävästi ravissa läpi, mutta asetukset onnistuivat vähän paremmin.

Tunti hurahti nopeasti näin yksinkertaisen tehtävän parissa. Kovin rankka tunti ei vauhdin osalta ollut, mutta sen sijaan siinä oli vähän jumppaa ja ennen kaikkea pähkäilyä. Itsenäinen ratsastus oli kyllä hyvä valinta, kun sain aivan omassa rauhassa miettiä juttuja ja kokeilla eri tapoja. Keinotkaan eivät loppuneet kesken, sen verran monen opettajan hyvät neuvot olivat ihanasti mielessä auttamassa. Pitääpä muistaa muulloinkin ottaa tällaisiä itsenäisen pohdiskelun tunteja, sillä tästä kerrasta jäi hyvä mieli pienten onnistumisten takia.

Asetellen ja taivutellen

Keskiviikon toinen ratsastus meni kuuden ratsukon koulutunnilla Aten kanssa, joten päivä hurahti suomenhevosten kyydissä. Tunnin teemana oli asettaminen ja taivuttaminen. Kuviona oli pyöräyttää yhdelle pitkälle sivulle kaksi ympyrää ja toiselle lyhyelle sivulle pääty-ympyrä. Ensin ravasimme tehtävää muutoin, mutta teimme pienimmät ympyrät käynnissä. Myöhemmin tehtävä tultiin siten, että pitkien sivujen isommat ympyrät mentiin käynnissä ja muut ympyrät laukassa.

Aten kanssa sain tehdä paljon töitä ulkopuolen kanssa. Etenkin oikeassa kierroksessa Aten etuosa jäi selvästi ulommas kuin takaosa. Etuosaa sai siis tyyrätä takaosan eteen. Sisäohjasta piti puolestaan antaa tilaa reilusti eikä jäädä kantamaan hevosta sillä. Aluksi olisin halunnut korjata kaikki maailman ongelmat sisäohjalla, mutta kohtuullisen nopeasti aloin jättää sen rauhaan ja keskittyä tarkemmin ulkoapuihin. Käynnissä oli hyvin aikaa järjestellä apuja kohdilleen, kun taas ravissa Atte yritti välillä kipittää. Silloin ympyrät menivät vähän pikaisesti pyörähtäen enkä ehtinyt saada Atesta oikein otetta. Kun taas sain toppuuteltua ruunaa ja käännettyä kunnolla ulkoavuilla, tarjosi Atte tasaisempia ja helpompia ympyröitä.

Laukassa Atte tarjosi taas tunnin kivoimmat hetket. Laukka oli aika tasaista ja letkeää. Sain jätettyä sisäohjan mukavasti rauhaan ja ratsastettua Attea paremmin ulkoa, mikä auttoi paljon. Välillä Atte tarjosi hieman nelitahtisempaa mökellystä, mutta pienellä kannustuksella jaksoi taas tsempata. Pienet ympyrät olivat aika haasteellisia koon puolesta, mutta tarkalla ohjauksella saimme nekin tehtyä muutaman kerran sangen kivasti. Laukan jälkeinen ravi oli puolestaan hyvin kipittävää eivätkä pidätteet menneet aina läpi edes useamman yrityksen jälkeen. Tämä tohottaminen ärsytti hieman, ja jupisinkin Atelle paheksuntaani, mutta kaikeksi onneksi se rauhoittui aina ennen kuin olin villinnyt itseni lähtemään vetokisaan sen kanssa.

Loppuravissa hevosten annettiin venyttää ohjan perässä. Atte ehdotteli kovasti kipittämistä sen tilalle, mutta malttoi onneksi aina hetkittäin. Tässä tunnissa hyvää oli se, että Atte pysyi läpi tunnin edestä kevyenä. Sain myös itse oltua yllättävän hyvin irti sisäohjasta ja ratsastettua paremmin ulkoa. Atte tuntui tällaisella ratsastuksella oikein kivalta. Jos olisin vielä saanut sen kipityshetket karsittua pois, olisi ruunasta jäänyt varsin hyvä fiilis. Vaan ei kaikkea kerralla sentään. Kiva kaverihan se Atte on, vaikka joskus hieman malttamaton.

Pieniä edistysaskelia

Viikon toisen Tallinmäen tunnin otin torstaille. Viiden ratsukon tunnilla aiheena oli koulua, jossa pyrittiin taivuttelemaan hevosia rennoiksi ja pyöreiksi. Ratsunani minulla oli mukavasti Jetti. Alkuun saimme verkkailla hetken aikaa itsenäisesti. Jetti liikkui itselleen tuttuun tapaan hieman puoliunessa, joten keskityin alussa herättelemään sitä. Se vaatikin muutamia toistoja ennen kuin mitään alkoi tapahtua. Hiljalleen Jetti kuitenkin alkoi liikkua vähän paremmin, jolloin tohdin alkaa pyöritellä ympyröitäkin. Niillä sain muistutella itselleni taas ulkoavuilla kääntämistä, kun etenkin vasemmassa kierroksessa yritin jäädä sisäohjaan kiinni. Oikeassa kierroksessa puolestaan Jetti pääsi suurentamaan ympyrää, kun unohdin kääntää ulkopohkeella. Oli taas opettavaista, kun alla oli hevonen, joka hyödynsi kuskin päiväunihetket.

Verryttelyn jälkeen siirryimme tunnin kuviolle, joka oli pääty-ympyrä sekä sen sisälle ratsastettu voltti. Ympyrätyöskentelyn tavoitteena oli saada taivuteltua hevoset kevyiksi ja pyöreiksi edestä. Tätä työstettiin eniten voltilla, josta sai poistua kuviota hiljalleen suurentamalla pääty-ympyrän kokoiseksi, kun taivutus meni rehellisesti läpi. Kuviota tultiin niin käynnissä kuin ravissa. Käynnissä suurin haaste oli saada sen aktiivisuus säilymään niin isommalla ympyrällä kuin voltilla. Oikealle Jetti antoi mukavasti periksi ja rentoutui, mutta vasemmalle sain korjata omaa istuntaani aika paljon ennen kuin kääntäminen ja taivuttaminen alkoivat sujua. Opettaja muistutti vasemmassa kierroksessa pitämään myös ulko-ohjan tuntumalla, etten vahingossa asettanut tai taivuttanut Jettiä liikaa. Parhaat onnistumiset tulivat lopulta ravityöskentelyssä, jossa Jetti rentoutui ja pyöristyi perusmuotoaan enemmän. Jotenkin niinä hetkinä tuntui, että vaikka moottorissa olisi voinut olla kierroksia enemmänkin, oli se silti hyvin käynnissä. Näitä hetkiä saimme molempiin suuntiin, jolloin normaalisti kinkkisempi vasen kierros tuntui melkein yhtä tasaiselta kuin oikeakin. Olinkohan mahdollisesti saanut Jetin molempien ohjien tuntumalle? Se voisi selittää hyvinkin näitä kivalta tuntuneita hetkiä.

Laukkaa työstimme pyörittelemällä niin pääty-ympyröitä kuin menemällä ihan uraa myöten. Aluksi Jetti laukkasi kohtuullisen nahkeasti, mutta nohituspyyntöjen jälkeen reipastui hieman. Huomasin nopeasti, että Jetti pyrki etupainoiseksi, mutta en tiennyt syytä tälle. Tuskin pohkeeni lakkaavat sen kummemmin tekemästä töitä laukassa. Olisinkohan sitten alkanut värkätä liikaa kädellä, jota Jetti sitten näin protestoi? Käynnissä ja ravissa olen oppinut olemaan aikaisempaa rennompi käsistä, mutta laukassa voi hyvin olla, että juurrutan käteni liian paikoilleen. Pyrin korjaamaan tilannetta pyytämällä pohkeilla Jettiä eteen, mikä auttoi hetkittäin, mutta ei ratkaisevasti. Oikeassa kierroksessa saimme ihan asiallista menoa, mutta emme yhtä rentoa kuin mitä ravissa parhaimmat hetket olivat. Vasemmassa kierroksessa sain puolestaan aluksi korjata Jettiä suoremmaksi, kun se pyrki valumaan etuosallaan ulommas. Paikoin sain ratsun palasia kohdilleen, jolloin opettajakin kehui Jetin suoristuneen huomattavasti. Vasen kierros oli nyt työläämpi, kun oma istuntani taisi jäädä vähän paitsioon. Tähänkään suuntaan emme saaneet mitään suurempia jes-hetkiä, mutta kuitenkin tasaista menoa loppujen lopuksi.

Loppuverryttelyt teimme pienen maastopätkän kautta, jossa ravasimme lyhyen tovin ja loput matkasta menimme käynnissä. Mukavan rento päätös tunnille, josta jäi hyvä fiilis. Ravissa koetut pienet onnistumiset ja ehkä jopa ahaa-elämykset antoivat itsellekin uskoa siihen, että kai me Jetin kanssa olemme hiljalleen oppineet ymmärtämään toisiamme paremmin. Muistan kyllä hyvin sen ajan, kun Jetin saaminen koulutunnille aiheutti pienen voivottelun, mutta nykyisin sen kanssa vääntää kouluakin siinä, missä esteitä. Vaikka tietysti ne esteet ovat rutkasti mielenkiintoisempia. Seuraavaksi alan varmaan hinkua koulukisoihin Jetin kanssa. Mitähän siitäkin tulisi? No, kokeilemallahan se varmasti selviäisi.

Perinteistä perustyöskentelyä

Lyöttäydyin vielä torstaina Tallinmäen tunnille. Toivoin tietysti saavani Jetin eikä toiveeni ollut turha, sehän sieltä tuli. Halusin päästä vielä kertaalleen sen selkään ennen sunnuntain kisoja ja peräti kouluväännön pariin. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja treeniaiheena perusratsastus asettamisen ja taivuttamisen parissa. Alkuverryttelyssä saimme mennä omaan tahtiimme käynnissä ja ravissa hevosia vähän pyöristellen. Ohjeeksi opettaja antoi vähän lyhentää askelta puolipidätteiden avulla ja siitä rentouttamisen kautta antaa hevosen pyöristyä. Jetille tämä kikka toimii yleensä aika hyvin niin kuin tälläkin kertaa. Sehän ei luontaisesti kovin väärinpäin edes osaa kulkea, joten siinäkin mielessä se on helpohko tällaisessa tehtävässä. Sen sijaan kentän porttipääty oli Jetille taas jotain aivan ka-ma-laa. Se kyttäsi samaa kohtaa edelliskerrallakin enkä yhtään tajunnut, mitä siellä saattoi olla. Ilmeisesti jokin meille ihmisille näkymätön asia oli muuttunut, jonka tämä herra bongasi välittömästi ja arveli sen olevan sapelihammastiikereiden tekosia. Sinnikkäällä yrittämisellä pääsimme tunnin aikana tätäkin kohtaa lähemmäs, mutta rentous oli niissä hetkissä kaukana.

Seuraavaksi houkuttelimme hevosia pysähdyksissä seuraamaan ohjaa eli asetimme niitä reilusti odottaen niin kauan, että ne reilusti seurasivat eivätkä singahtaneet heti ohjan vapautuksen myötä takaisin suoraksi. Meillä Jetin kanssa tosin kesti hyvän tovin ennen kuin saimme mitään tulosta aikaan. Houkuttelin Jettiä pienillä ohjan liikutuksilla, mutta se tuijotteli muualle ja oli reagoimatta. Sinnikkyys palkittiin, kun Jetti lopulta antoi pari senttiä periksi ja pääsin kehumaan sitä. Loppujen lopuksi sain sen pään seuraamaan ohjaa molempiin suuntiin ilman, että se vieterimäisesti singahti otteen rentoutuessa takaisin. Kovin halukkaasti se ei tätä tehnyt etenkään oikealle, mikä jäi vähän mietityttämään. Ehkä otin ohjasotteen liikaa taakse sivulle suuntaamisen sijaan tai sitten se on vain tottunut, että roikun aina ohjissa ilman varsinaista päämäärää, jolloin ohjasapujani ei kannata kuunnella. Kumpi lie, mutta oli aika opettavaista testata asia jo paikoillaan ollessa.

Tämän jälkeen siirryimme tahkoamaan kahta ympyrää itse niitä vaihdellen harjoitusravissa. Tarkoituksena oli saada hevonen asettumaan ja taipumaan niin, ettei se aina singahdellut sieltä takaisin. Oikeassa kierroksessa Jetti alkoi toimia aika kivasti ja rentoutui myös mukavasti. Sitä ei tarvinnut olla joka hetki pitelemässä, vaan ympyrää saattoi mennä kääntöpisteajattelulla eteenpäin. Vasen kierros sen sijaan oli taas tuttuun tapaan kinkkinen. Jetti pääsi painamaan sisäpohjettani vastaan, kun painoni valui vasemmalle eikä asettamisesta meinannut tulla mitään. Yritin paikoin korjata istuntaani, mutta silloin taas unohdin kaiken muun. Sisäpohkeeni jostain syystä lakkasi aina toimimasta, kun yritin asettaa, jolloin Jetti pääsi vain pullahtamaan sisemmäs. Ulko-ohjan tuki taisi olla myös puutteellinen, ja oma keskittymiskykyni olematon. Olisi kiva joskus kyllästyä toistamaan samoja virheitä, mutta sinnikkäästi ne pysyvät mukana. Tietysti niiden korjaaminen on hidasta ja vaatii ennen kaikkea paljon työtä ennen kuin voi kuvitellakaan saavansa mitään edistystä. Tahdon vain olla hieman laiska patistelemaan itseäni korjaushommiin. Sietäisi kyllä, niin vasemman kierroksen tehtävät eivät olisi niin ikäviä.

Lopuksi työstimme laukkaa samalla ajatuksella pääty-ympyrälle, jonka sisälle pyöräytettiin välissä aina voltti. Laukassa en vielä saa Jettiä pyöristymään rehellisesti, vaan se jää omaan muotoonsa. En onneksi ota siitä paineita, sillä tälläkin kertaa enemmän huomiota vaati se, että Jetti myös liikkui. Se yritti paikoin jäädä ponnettomaksi, kun en huomannut ratsastaa ja paikoin taisin jäädä itse samanlaiseksi. Ympyrällä laukkaaminen sujui oikeaan kierrokseen ihan kivasti. Toki olisin saanut hakea paikoin selvempää asetusta, mutta muutoin meno oli ihan kohtuullista. Vasemmassa kierroksessa sain huolehtia siitä, ettei Jetti seurannut sisälle valuvaa istuntaani punkemalla itse sisälle, mutta onneksi jostain syystä laukassa osaan korjata istuntaani ravia paremmin. Ympyrän sisälle pyöräytetyt voltit tahtoivat aluksi valua isoiksi. En ilmeisesti kääntänyt riittävästi ulkoa, jolloin Jetti haki itselleen tilaa. Laukkakin tuppasi vähän sammumaan, jos keskityin vain kääntämään ilman kaasusta huolehtimista. Lopulta saimme oikeaan kierrokseen pari aika kivaa volttia koon puolesta. Aktiivisuutta olisi saanut toki olla enemmän, mutta sentään kääntäminen alkoi toimia. Huomasin taas, kuinka unohdun ratsastamaan vain yhtä asiaa. Tässä tapauksessa joko käänsin tai sitten yritin kaasuttaa. Molempia ei tullut luontevasti yhtä aikaa. Tätä kautta huomasin taas toistaiseksi ratkaisemattoman arvoituksen: kuinka saada ratsu liikkumaan tasaisesti ja itsenäisesti ilman, että jokaista askelta pitää pyytää. Jos tuon kanssa valaistuisi, voisi parikin asiaa helpottua.



Loppuraveissa pyörittelimme pääty-ympyröitä suuntaa lävistäjien kautta vaihtaen. Tarkoituksena oli saada hevoset venyttämään eteen ja alas. Yleensä Jetti on hyvä tässä, mutta tällä kertaa sen keskittymiskyky tahtoi aina toisessa kierroksessa valua sen petollisen portin tuijotteluun. Toisessa päädyssä sentään saimme vähän rennompaa menoa, mutta olisin saanut itse keskittyä ratsastamaan paremmin, jolloin Jetti olisi mahdollisesti voinut kuunnella minuakin enemmän. Sen sijaan välillä jäin tuijottelemaan päätyä Jetin kanssa miettien, mikä ihme siinä muka oli. Olepa siinä sitten hevoselle turvana, jos itsekin kyttäät samaa päätyä ja muutat ratsastustasi aina epätasaisemmaksi samassa kohdassa. Johdonmukaisuus, mikä ihana, kamala ja ennen kaikkea vaikea asia!

Videoista kiitos Tiinalle!

Kentällä asetellen ja taivutellen

Bongasin vakiotallin tuntilukujärjestyksestä tiistaina olevan sekä esteitä että puomeja. Hyvällä tuurilla mahduin estetunnille, mutta esteitä en tämän tunnin aikana silti nähnyt. Maneesi oli toistaiseksi laitettu pois käytöstä, jotta ylimääräinen lumikuorma katolta saataisiin poistettua turvallisesti. Niinpä menimme kuuden ratsukon voimin aika möykkyisellä kentällä asetuksia ja taivutuksia käynnissä ja ravissa treenaillen. Ratsuksi opettaja oli pistänyt minulle Manun.

Ensiksi lähdimme hakemaan pitkille sivuille myötäasetusta ja vähitellen myös taivutusta. Tavoitteena oli saada hevonen pysymään muutoin suorana, ettei se yrittänyt pullahtaa etu- tai takaosalla omille teilleen. Manun kanssa sai vartioida aika paljon sitä, ettei se pyrkinyt pullauttamaan etuosaansa ulos, kun sitä houkutteli asettumaan ja taipumaan. Manu antoi oikealle paljon paremmin periksi, kun taas vasemmalle oli takkuista. Yritin muistaa olla jäämättä itse sisäohjaan kiinni, vaikka Manu vastustelikin sieltä, ja pyrin ratsastamaan enemmän sisäpohkeella. Pitkillä sivuilla oli paljon helpompi nähdä, milloin hevonen yritti liirata jonnekin. Pääty-ympyröillä puolestaan sitä ei niin huomannut, mutta muutoin asettaminen ja taivuttaminen tuntui niiden aikana helpommalta.

Seuraavaksi aloimme hakea vuorostaan vasta-asetuksia. Tavoitteena oli saada hevonen venyttämään sisäpuoltaan tällä tavoin. Vasta-asetuksen saaminen oikeassa kierroksessa vasemmalle oli hyvin työlästä. Manu ei tahtonut antaa ollenkaan periksi, ja asetusta pyytäessäni se lähinnä vain alkoi pienentää ympyrää kaatumalla sisälle. Ilmeisesti sen oikea puoli oli sen verran jäykkä, mikä vaikeutti jo myötäasetuksen saamista vasemmassa kierroksessa ja nyt puolestaan sen samaisen puolen venyttämistä vasta-asetuksen avulla. Opettaja neuvoi huolehtimaan, että Manu pysyy molempien ohjien tuntumalla myös vasta-asetuksessa ja vartioimaan sisäpohkeella, ettei se päässyt kaatumaan sisemmäs. Tähän suuntaan emme saaneet liki lainkaan järkevää menoa, sillä Manu jännittyi, ja minä säädin kahta kauheammin.

Vasemmassa kierroksessa vasta-asetuksen saaminen oikealle alkoi alun jähmeyden jälkeen toimia paremmin. Manu kuitenkin yritti nyt puolestaan valua takaosallaan sisemmäs, joten opettaja neuvoi pitämään sisäpohkeen hieman taaempana ehkäisemässä tätä. Keskityin nyt huomaamaan ja kiittämään jokaisesta rennosta hetkestä, jonka Manu tarjosi. Se tuntui auttavan, sillä hetkittäin saimme mukavan helppoja ympyröitä ilman, että Manu vänkäsi vastaan, ja saatoin olla itsekin rauhassa. Olisi kiva tavoittaa yhtä rauhallinen fiilis myös silloin, kun työstää sitä hankalampaa puolta, niin jotain edistystäkin saattaisi tapahtua. Välillä Manu tosin yritti kipittää tässäkin suunnassa, mutta opettajakin tuumasi, että Manu näytti rennomalta kuin mitä se yleensä maneesissa mennessään on. Olin samaa mieltä, sillä yleensä olen saanut neuvotella Manun kanssa esimerkiksi rauhallisesta etenemisestä aika paljon yhden tunnin aikana. Emme tosin laukanneet, mikä varmasti piti Manun rauhallisempana muutoinkin.

Loppuraveissa tehtävänä oli antaa hevosen venyttää eteen ja alas. Jäimme vasempaan kierrokseen, jossa saadut hyvät hetket jatkuivat aina pätkittäin myös venyttämisessä. Välillä Manu seurasikin ohjaa hienosti ja pysyi rennossa ravissa, kunnes sen keskittyminen herpaantui ja taas mentiinkin hetki kipittäen pää ylhäällä. Opettajakin tuumasi tunnin lopuksi, että olimme esittäneet aika hyviä hetkiäkin. Murehdin kuitenkin sitä, että vähänkään etupainoiseksi pyrkivän hevosen kanssa keikahdan itsekin etukenoon, jolloin vain pahennan tilannetta. Opettaja muistutti, että silloin ratkaisuna ovat keskivartalon lihakset sekä pohkeiden käyttö. Tiesin tämän, mutta tiedon vieminen käytäntöön näyttää toisinaan olevan turhan vaikeaa. Onneksi tällä kertaa ei kuitenkaan tullut mitään ylitsepääsemättömiä ristiriitoja Manun kanssa, joten epätasaisen kentän aiheuttamaa harmitusta kummempaa ei jäänyt tunnista hampaankoloon.

Hihittelyä & hyviä hetkiä

Pienryhmätunnin ratsuarvonta aiheutti taas hilpeyttä. Kolmen ratsastajan kesken ratsut oli jaettu niin, että tunnin ainoa junnu sai hevosen, ja me kaksi sennua puolestaan ponit. Minut oli merkitty toistamiseen Dillelle, mitä jaksoin edelleen hihitellä. Dillehän on noin 145-senttinen eli samaa kokoluokkaa kuin Eetukin, mutta silti Dille tuntuu siihen nähden hitusen pienemmältä. Opettaja oli valikoinut ratsut myös sen takia tunnille, että niillä jokaisella on samankaltaiset ongelmat. Tässä tapauksessa rehellisesti asettumisen ja taipumisen välttely.

Ensimmäisenä tehtävänä oli tulla keskihalkaisijaa ensin käynnissä ja sitten ravissa siten, että alkupätkä mentiin suoraan ja sen jälkeen asetettiin aina jompaankumpaan suuntaan. Sitten hieman ennen lyhyelle sivulle tuloa ratsastettiin taas suoraan. Tehtävän tavoitteena oli saada hevoset asettumaan rehellisesti eikä vain niksauttamaan kaulaansa pyöreäksi asetuksesta piitaamatta. Erinomainen harjoitus minulle, sillä lumoudun pyöreästä kaulasta niin, etten enää muusta piittaa. Dillellä asetuksen saaminen oikealle tuntui hankalammalta, sillä Dille lähti asetusta pyytäessäni samalla puskemaan oikealle. Yritin pohkeella muistutella sitä pysymään reitillä, mutta jotenkin vikkelästi se ehti aina ottaa sivuaskelia. Vasemmalle asetusta oli helpompi pyytää, kun Dille ei pyrkinyt valumaan samalla sinne, mutta toisaalta asetus siihenkään suuntaan ei tapahtunut kovin helposti. Hetkittäin Dille kuitenkin keskittyi, ja pohkeeni toimivat, jolloin Dille asettui rehellisemmin ja pyöristyi. Ravissa suurin ongelma oli saada Dille kuvion alkuun, sillä katsomopääty oli sen mielestä täynnä petoja. Muutoin asettamiset sujuivat niin kuin käynnissä: välillä onnistuen, välillä liiraillen. Oli kuitenkin kivaa päästä kerrankin ajatuksella miettimään asettamista suoralla uralla.

Seuraavana tehtävänä oli ratsastaa Dillen päätykyttäilyn takia pienemmäksi rajatussa tilassa ravissa voltit jokaiseen kulmaan ja hakea pitkille sivuille askeleenpidennystä. Nyt Dille keksi, että vain peilipäädyn oikeanpuoleinen kulma on täynnä petoja, jolloin se esitti muutamat laukkalähdöt sieltä. Keskittymiskykyni repsahti viimeistään tässä vaiheessa ja nauraa käkätin näinä hetkinä. En vain voinut sille mitään, kun pienen ponin pöljäilyt olivat niin huvittavia. Eihän se olekaan ollut tuossa samassa maneesissa kuin lukemattomia ja taas lukemattomia kertoja. Dille kuitenkin keräsi säikähdyksistään sen verran pöllövirtaa, että lähti aina kipittämään peilipäädyn ajaksi. Opettaja komensi ottamaan pidätteet niin, että Dille lakkaa hötkyilemästä ja alkaa kuunnella. Sain neuvotella Dillen kanssa asiasta joka ainoan kierroksen ajan, ja välillä se kuunteli minua hetken ja sitten taas ei korvaansa lotkauttanut. Opettaja neuvoi asettamaan volteille rohkeammin ja muistamaan huolehtia samalla ulkoavuilla kääntämisestä ja ulko-ohjan tuesta. Katsomopäädyn puoleisella alueella Dille keskittyikin paremmin, jolloin asetukset menivät volteilla paremmin läpi. Sen sijaan ulkoavuilla kääntäminen tökki hieman, ja voltit tahtoivat olla välillä vaikka millaisia niin muodoltaan kuin kooltaan. Helpommalta kierrokselta tuntui tällä kertaa oikea, sillä siinä kierroksessa Dille puski vähemmän ulos. Sen sijaan se kyllä yritti valua sisälle, mutta kohtalaisesti sain sitä aina estettyä.

Pitkille sivuille tehdyt askeleenpidennykset ravissa eivät tainneet aivan muistuttaa sitä oikeaa liikettä, mutta ainakin niissä oli hieman ajatusta. Kovin rennosti Dille ei niihin lähtenyt, mutta ainakin se yritti, kun muistin pyytää. Opettaja ohjeisti pitämään selvän tuntuman myös pidennyksen aikana, sillä tuppasin päästämään Dillen etuosan karkuun. Dille vaati hieman nohitusta pidennyksissä, mutta hiljalleen kaviot alkoivat ottaa toivottuja askelia. Muutaman kerran Dille rikkoi laukalle, joten ainakin se löysi moottoriaan taas vähän. Laukalle rikkominen puolestaan kieli hyvin siitä, kuinka hatara tuntuma minulla oli, kun hevonen pääsi sekoittamaan askeleenpidennyksen laukkapyyntöön. Samalla tajusin itsekin sen, että hevosen takapäästä työntämä energia valuu hukkaan, mikäli sillä ei ole tuntumaa, jolle sitä energiaa tuoda. Jos humputtelen ohjat löysänä pitämättä tuntumaa, pääsee hevonen yhtä hyvin venymään kilometrijunaksi.

Lopuksi otimme vielä laukkatehtävänä mennä toinen pitkä sivu hieman irti urasta mahdollisimman suoraan ja toiselle sivulle vuorostaan pyöräytettiin kaksi ympyrää. Oikeassa kierroksessa Dille intoili hieman ja erityisesti kiihdytti suorituspätkälle. Siinä se kyllä meni suoraan ilman kummempaa säätöä, mutta opettaja toivoi tasaisempaa menoa. Ympyröillä sain taas muistaa kääntää selvästi ulkoavuilla, sillä muutoin Dille lähti puskemaan ulos. Opettaja muistutti myös asettamaan rohkeasti. Kun sain sekä ulkoavuilla kääntämisen että asetuksen kohdilleen, pyöristyi Dille mukavasti ja työskenteli paljon hallitummassa laukassa. Laukka ei pyörinyt ihan täydellisesti, kun ilmeisesti väsymys alkoi painaa jo ponia. Se kuitenkin keskittyi nyt paremmin kuin koko tunnin aikana. Vasempaan kierrokseen Dille ei enää jaksanut juuri kiihdytellä, vaan laukkasi suoratkin hetket maltillisesti. Ympyröillä tuli hyviä hetkiä, kun sain koko ratsun kääntymään, en vain yhtä osaa kerralla. Ihmeen hyvin sain myös pidettyä pohkeet tuntumalla ilman, että polveni olivat puristamassa satulaa. Laukassa tulivatkin tunnin parhaat hetket, sillä ilmeisesti Dillekin joutui siinä tekemään jo sen verran hommia, ettei sille jäänyt aikaa kyttäillä kaikkea muuta.

Loppuraveissa houkuttelin Dilleä vielä vähän rentoutumaan pyörittelemällä ympyröitä ja pysyttelemällä visusti pelottavista päädyistä kaukana. Hiljalleen Dille rauhoittui, ja pääsimme siirtymään käyntiin. Opettajalta tuli kommenttina, että mukaan mahtui hyviä pätkiä, mistä olin samaa mieltä. Käynti ja ravi olivat hieman heikkoja esityksiä, mutta laukassa sitten palaset loksahtelivat paremmin kohdilleen. Välillä tuli olo, että kumpikaan meistä ei jaksanut keskittyä. Hetkittäin taas ajattelin Dillen keskittymiskyvyn ollessa nollassa, että kokevatkohan jotkin hevoset minut samanlaisena häseltäjänä niiden selässä. Ainakin voisin kuvitella, että toimin keskittymiskyvyn puuttuessa niin kuin Dille: häsellän, kipitän, venkoilen ja teen kaiken muun paitsi kuuntelen ketään. Dille on kyllä näppärä ratsu, kun sen saa keskittymään eikä se liikkeidensä puolesta tosiaan ponilta tunnu. Seuraava hassu ajatus onkin, että sillä voisi olla kiva hypätä. Tuumataanhan siitä tallin nettisivuilla, että sen laukka on rytmikästä, joten esteet ylittyvät helposti. Sitä kertaa odotellessa.

Väärin käytetty energia

Lauantaina päädyin B-tunnin seitsemänneksi ratsastajaksi Epperillä. Koska tunti alkoi kello 13, oli osa hevosista vielä ulkona, Epper mukaan lukien. Jussilla ja Epperillä oli leikit parhaillaan kesken, ja ne esittivätkin pukkilaukkoja ja Jussi vieläpä pieniä pystyynnousemisia. Ilmeisesti niitä oli yritetty saada jo tovi kiinni, mutta kiinniottajat olivat luovuttaneet häntä tötteröllä painaltaneiden hevosten suhteen. Ehdin hetken kuvatakin pikselimössöistä videota kaksikon menosta, mutta tietenkään ne villeimmät hetket eivät päätyneet kameralle. Tulipahan kuitenkin taas todistettua, kuinka Epperistäkin irtoaa hienoa ja reipasta liikettä, jos se niin vain tahtoo.

Epperin ja Jussin hevosenleikkiä.

Tunnin alussa toivoin Epperiltä yhtä energistä menoa kuin tarhassa, mutta pukit se voisi jättää suosiolla pois. Tunnin aiheina olivat viisikaarisella kiemurauralla asettaminen ja taivuttaminen sekä vastalaukka kolmikaarisen kiemurauran avulla. Viisikaarista kiemurauraa tahkottiin hyvä tovi käynnissä ja ravissa. Melkoisen mutkikasta oli. Käynnissä Epper pyöristyi ja asettui ihan kohtalaisesti, mutta energisyys oli jäänyt sinne tarhaan. Vasemmalle asettaminen oli tihkaampaa, ja opettaja neuvoikin huolehtimaan silloin Epperin oikeasta lavasta, jotta sekin kääntyisi. Ravissa meno paheni, sillä ravi oli tihkasta ja asetukset vielä tahmeampia. Turhauduin jotenkin normaalia pahemmin enkä jaksanut kunnolla enää keskittyä ainakaan parantamaan suoristusta. Lähinnä taisin vain toivoa mielessäni, että tehtävä loppuisi pian. Ravissa emme tosiaan saaneet oikeastaan yhtään hyvää pätkää syystä, joka ei varsinaisesti minulle selvinnyt. Kenties jäin ähertämään ja pusertamaan liikaa, kenties en ollut tarpeeksi vaativa. 

Laukassa saimme ensin mennä uraa myöten viritelläksemme hevoset tulevaan tehtävään. Laukka ei meinannut Epperillä nousta alussa lainkaan, ja opettajakin joutui huomauttamaan minua ottamaan selvemmät pidätteet ennen laukan nostoyritystä. Kadonneen keskittymiskykyni takia yritin nolosti vain tuupata Epperin laukkaan. Laukatessa koetin hyödyntää sitten kevyttä istuntaa, jotta Epper muistaisi tarhaleikeistään sen, että osaa laukata myös sujuvan reippaasti. Ilmeisesti se oli jo autuaasti unohtanut kykynsä tai sitten käyttänyt kaiken energiansa leikeissään, sillä kovin kummoista laukkaa en siitä saanut irti. Varsinaisena tehtävänä oli tulla kolmikaarista kiemurauraa koko ajan laukaten. Eli keskikaarteeseen muodostui näin hetkellisesti vastalaukkaosuus. Suoristuskohtia ei tosin tarvinnut mennä niin suoraan eikä kaarien tarvinnut olla kauniin pyöreitä, vaan kuviota sai jalostaa sen mukaan, miten homma toimi. 

Molemmissa laukoissa Epperiä sai koko ajan nohittaa liikkumaan. Muutamia kertoja se pääsikin tipauttamaan raville, kun en ollut itse hereillä. Vastalaukkahetket menivät pääsääntöisesti ihan ok, kun muistin pitää ratsun liikkeellä ja toivotun laukan avut paikoillaan. Otin kaaret aina loivina samoin kuin suoristuskohdat vähän vinommin, sillä yksi yritelmäni mennä täsmällisempää kuviota meni ihan metsään Epperin pudottaessa välittömästi laukan raviin. Hieman helpommalta suunnalta tuntui vasen laukka, vaikka siinä ei ollut suurta eroa oikeaan. Siinä pieni vastalaukkaosuus tuntui hieman sujuvammalta, kunhan Epper vain viitsi laukata. Tehtävä olisi ollut paljon kivempi, jos olisin saanut Epperin kunnolla liikkeelle, jolloin olisin voinut keskittyä paremmin teihin ja laukan tasaisuuteen. Nyt jouduin tuhlaamaan paljon aikaa pelkkään nohittamiseen, jolloin jotkin kohdat tehtävästä menivät vain parasta toivoen, ei parasta yrittäen.

Loppuravit pyöräytettiin aika nopeaa alta pois eikä niissä tullut enää mitään ihmeellistä. Loppukäynnit käytiin puolestaan maastossa, josta Epper ei jaksanut innostua myöskään. Hitaasti, mutta varmasti se käppäili menemään eikä harmistunut, vaikka edellä mennyt kaveri sai usean metrin etumatkan. Tunnista jäi vähän paha maku suuhun, kun annoin itseni turhautua niin perusteellisesti. Olisi pitänyt kanavoida turhautuminen sopivaksi kiukustumiseksi, jolloin olisin piiskannut itseni tekemään asiat paremmin. Nyt lähinnä tuli sellainen olo, että olisin halunnut hypätä satulasta alas ja heittäytyä maneesin hiekkaan itkupotkuraivarin pariin. Onneksi en sentään sitä tehnyt. Olen vain niin pahasti hukassa hevosten kanssa, joihin en saa liikettä. Pusertaminen ja ähertäminen käyvät voimille, jolloin turhaudun ja taas mennään ojasta allikkoon. Ensi kerraksi sopiva zen-henki päälle, niin jospa siitä sitten tulisi jotain.

Nopeutta käsiin ja pohkeisiin

Aaltokankaan ratsutallien koulukurssi Heidi Svanborg-Lodmanin vetämänä jatkui sunnuntaina jo aamulla puoli yhdeksän. Tuli suorastaan reipas olo olla laittamassa hevosta jo kahdeksalta kuntoon. Aksu oli ihanaa vaihtelua hapannaama-Loreen, kun se tyytyi vain katsomaan paheksuen satulavyön kiristystä sen sijaan, että olisi yrittänyt näykätä saati edes kääntää korviaan luimuun. Menimme maneesiin noin kymmentä minuuttia ennen tunnin alkua kävelemään valmiiksi. Aksu liikkui tuttuun tapaansa mukavasti itse, joskin tykkäsi edelleen kyttäillä katsomopäätyä. Opettaja kertoi päivän aiheena olevan asettaminen ja taivuttaminen.

Käynnissä saimme mennä hetken aikaa taas itseksemme eilisen vinkkejä hyödyntäen ja jo muutenkin tiedossa olevia asioita korjaten. Omalla listallani oli tuoda pohkeet tuntumalle, pitää kyynärkulma, lirkutella kuolaimen kanssa sen sijaan, että jumitan käteni paikoilleen kovaksi ja saada Aksu edestä kevyemmäksi. Opettaja tuumasikin meidän näyttävän siltä, että pääsemme suoraan jatkamaan eilisestä. Aksu pyöristyikin käynnissä sangen helposti kantaen itsensä edestä mukavan kevyenä. Sitten siirryimme koko viiden ratsukon porukalla keskiympyrälle asettamaan ja taivuttamaan hevosia. Oikeaan kierrokseen meno oli eiliseen verrattuna paljon helpompaa, ja Aksu pysyi pidempiä pätkiä pyöränä. Opettajalta tuli väliin pyyntöä ratsastaa aktiivisempaa käyntiä, mutta muutoin menomme oli aika toimivaa. Opettaja hoksautti kiinnittämään huomiota siihen, että hevosen etu- ja takaosa pysyvät samalla uralla asetuksesta ja taivuttamisesta huolimatta. Oikeaan kierrokseen Aksu tuntuikin pysyvän pääosin näin, jolloin pyöreydenkin saaminen oli helpompaa. Vasemmassa kierroksessa tilanne nollautui, ja sain alkaa pyydellä Aksua uudelleen rentoutumaan tuntumalle. Tässä kierroksessa huomasin myös sen, kuinka sisäpohkeeni värkkäys johti siihen, että Aksu yritti pullistua ulkoa karkuun. Hillitsemällä turhan levotonta sisäpohjetta ja pitämällä ulkopohkeen ja -ohjan tuntumalla, pääsi Aksukin taas kulkemaan oikeinpäin. Ympyrälle mahtui monia ihanan kevyitä ja helppoja hetkiä, joissa hevonen teki työnsä vaivattomasti enkä itse sortunut sitä häiritsemään turhaan.

Sama homma tehtiin myös harjoitusravissa sekä laukassa. Ravissa istuminen ei ollut vieläkään helpoimmasta päästä, mutta ilmeisesti eilinen höykkyytys oli vähän auttanut. Ravissa sain myös pyytää Aksun asettumaan ja taipumaan selvemmin huolehtimalla ulkoavuista. Muuten Aksu vain kiirehti alta pois tai leikki rautakankea eikä kuunnellut pyyntöjäni. Oikea kierros oli jälleen helpompi, ja Aksu esitti siihen suuntaan monta hyvää hetkeä. Se ei roikkunut enää samallalailla oikeassa ohjassa kuin eilen, jolloin sen kanssa ei tarvinnut kinastella asiasta. Opettaja tosin huomautteli aika ajoin säilyttämään reippaan tahdin. Tyydyin monesti vähän hitaampaan menoon, sillä siinä istuminen oli luonnollisesti helpompaa. Vasemmassa kierroksessa sai taas työskennellä enemmän ennen kuin Aksu alkoi taas olla kuulolla. Ulkopuolelta sai olla aika jämäkkänä, jotta sisäpuolen pyynnöt menivät oikeasti läpi. Meno kuitenkin parani aina hetkittäin, jolloin ravi muuttui helpommaksi istua, vaikka Aksu säilytti aktiivisuuden. Keskiympyrän tahkoamisen jälkeen menimme myös hetken koko uraa myöten, jolloin Aksu tahtoi paikoin karata pyöreydestä, mutta yllättävän paljon enemmän sain sitä pysymään oikeinpäin myös ilman ympyrän suomaa turvaa. Peilien ohi ravatessa huomasin kuitenkin istuvani hetkittäin etukenoisesti, kun Aksu pääsi kiihdyttämään ja hieman painamaan ohjille. Juuri sen huomion jälkeen opettajalta tulikin ohje vetää hartioita taaemmas ja säilyttämään ylävartalo suorana. Inhottavaa huomata, kuinka keskivartaloni ei jaksa vastustaa, vaan hevonen saa vedettyä minut mukanaan edemmäs.

Laukannostoissa esitin taas pariin kertaan tempun nimeltä hämää hevonen olemaan nostamatta laukkaa. En vieläkän tajunnut, mikä avussani oli vikana, kun Aksu ei sitä ymmärtänyt heti. Sen sijaan se taas kiihdytti ravia, ja laukka nousi vasta jämäkän pidätteen jälkeen pukkaamalla ulkopohje kauas taakse. Sisäpohkeella ei jostain syystä tuntunut olevan merkitystä. Laukassa opettaja vaati taas asettamaan ja taivuttamaan selvemmin, mikä tuotti työtä. Huomasin polvieni jäävän kiinni satulaan, jolloin puolestaan pohkeeni irtosivat hevosen kyljistä ja pääsivät heilumaan. Jouduin korjaamaan omaa istuntaa aika paljon, jolloin en ehtinyt vaikuttaa riittävästi hevoseen. Opettaja toivoi myös aktiivisuutta laukkaan, kun näiden korjausten aikana Aksu pääsi aina vähän hidastamaan. Kun sain itseni suunnilleen pysymään kasassa, aloin sinnikkäästi yrittää ratsastaa Aksua kevyemmäksi edestä. Tällä kertaa etupainoisuus oli pahinta laukassa. Otin ja päästin ohjasta ja komensin pohkeilla hevosta eteen uudelleen ja uudelleen. Molempiin kierroksiin saimme muutamia askelia pyöreää ja kevyttä laukkaa, mutta en tiedä, millä keinoilla ne onnistuivat. Muutoin menimme aika peruslaukkaa ilman mainittavampia onnistumisia. Jäin vähän haaveilemaan, että kurssi olisi kestänyt kolme päivää. Silloin ehkä olisi ollut viimeisenä päivänä jotain mahdollisuuksia saada onnistumisia laukassa, kun nyt toisena päivänä ravi parantui ensimmäisestä päivästä selvästi.

Loppuraveissa haimme hevoset taas laukan jäljiltä kuulolle. Opettaja vaati meiltä jonkin aikaa jämäkästi pyöreämpää menoa, jonka eteen sain taas tehdä töitä. Lopulta Aksu tajusi pyyntöni ja pyöristyi rennosti, jolloin opettaja antoi meidän siirtyä käyntiin. Käynnissä vielä hain hevosen kevyeksi edestä, ja Aksu toimikin aika mainiosti. Olisi kiva saada vietyä edes puolet käynnin hyvästä otteesta raviin ja laukkaan, mutta toistaiseksi oman istunnan hajoaminen vaikeuttaa asiaa. Pyysin opettajalta loppukommenttia menostamme, ja hän tuumasi, että minun tulisi opetella olemaan nopeampi sekä käsilläni että pohkeillani. Nyt helposti jäin jalalla hitaaksi ja kädellä puolestaan kiinni, jolloin hevonenkaan ei voinut toimia kunnolla. Opettaja bongasi siis hyvin perusvirheeni ja ainakin ohjasotteiden puolelle sain mukavasti keinoja olla roikkumatta niissä kuin apina. Jalkojen käytön oppii varmaankin vain käyttämällä niitä. Tällä kertaa ei tullut juuri uusia ahaa-elämyksiä, mutta tunti oli kuitenkin sen verran tehokas, että sillä kannatti olla. Opettajana Heidi Svanborg-Lodman oli mukavan rauhallinen ja kehui hyvin, joskus tuntui jopa, että aiheettakin. Olisin ehkä toivonut hieman enemmän piiskausta, vaikka hän kyllä jaksoi sinnikkäästi sanoa huomaamistaan asioista. Jäin ihmettelemään sitä, ettei istunnastani tullut muuta sanomista kuin ylävartalon suoruuden säilyttäminen. Ehkä sitten petrasin vähän sen kanssa tai sitten opettaja valikoi ne asiat, joihin kahden päivän kurssilla kannatti keskittyä. Perusratsastus sopi tämän päivän aiheeksi hyvin, sillä siitähän kaikki lähtee.

Yksi, kaksi, kolme

Turkan ratsurinteen testitunnin jälkeen huilasin hetken, kunnes suunnistin Tallinmäelle kaverin kanssa kolmen ratsukon tunnille. Olimme toivoneet aiheeksi puomeja ja laukansäätelyä niillä. Annoin opettajan valita minulle hevosen ja arvelin aivan oikein, sillä Melbahan sieltä tuli. Tunnin aikana ehdimme treenata linjan ratsastamista eri askelmäärillä sekä laukanvaihtoja miniesteillä. Lopuksi pääsimme myös tulemaan miniradan kahdesti.

Alkuverkassa menimme käynnit itsenäisesti ja ravissa aloimme jo tulla kahden puomin linjaa. Melba kulki ihan kohtalaisesti, mitä nyt linjan välissä yritti hieman valua sisemmäs, mutta sekin ratkesi keskittymällä ratsastamaan paremmin suoraan. Yritin alussa vähän jo asetella ja taivutella Melbaa rentoutumaan, mutta kovin suuria onnistumisia emme vielä saaneet. Opettaja tuumasikin, että voimme tunnin loppuverkkana keskittyä sitten hakemaan Melbaa vähän rennomman pyöreäksi.

Laukassa tulimme linjaa (ratapiirroksen esteet 1 ja 2) sitten askelmäärillä 7, 6 ja 5. Kuusi oli normaali laukka Melballe, seitsemän hieman lyhennetty ja viisi hitusen reippaampi. Taisimme saada askelmäärät aika oikein, mutta kertaalleen askel ensimmäiselle puomille jäi vähän kauas, jolloin Melba vahtoi väärän laukan. Keskityin tunnin aikana myös laskemaan kolme viimeistä laukkaa ennen puomia, jotta oppisin paremmin näkemään kohdat. Niinpä mutisinkin yksi, kaksi, kolme -mantraa itsekseni liki koko tunnin. Ihmeen hyvin sain laskettua ne osumaan, mutta kaukana oltiin vielä täydellisestä onnistumisesta. Lisää tällaista treeniä, kiitos. Eri askelmäärillä pelaamisessa tällä kertaa kivaa oli se, että aika nopeasti näin, tulemmeko oikeaa vauhtia saadaksemme määrätyt askeleet. Tämän myötä osasin myös rentoutua linjalla enkä jäänyt koko ajan pusertamaan ja säätämään.

Seuraavaksi koetimme vaihtaa laukkaa miniristikolla (este 3) oikeasta laukasta vasempaan. Jos laukka ei vaihtunut siinä, oli vielä toinen mahdollisuus kavaletilla (este 1). Aluksi en saanut Melbaa pois oikealle asettumisesta, jolloin laukka ei vaihtunut miniristikolla. Sentään kavaletilla pääsin taas kartalle, ja laukka vaihtui siinä. Opettaja neuvoi ajattelemaan miniristikolle tulossa vähän jopa asetusta ulos, jotta myötäasetuksesta pääsisi eroon. Tämä auttoi, ja saimme laukan vaihtumaan ristikolla. Hassua, miten helposti sitä jättää hevosen asettuneeksi vanhaan suuntaan, vaikka tehtävänä olisin suoristaa tai jopa ehtiä asettaa hieman uuteen suuntaan. Ulkoavuilla kääntäminen ainakin taas korostui ja tulipahan treenattua sitäkin taas vähän enemmän.

Lopuksi tulimme vielä miniradan kahdesti. Korkeus oli toisella kierroksella hurjat 40 senttiä. Päätin ottaa laukaksi tavallisen menon, jolloin ykkösen ja kakkosen linjan menimme tasaisesti kuudella askeleella. Koetin kolmoselle kääntäessä keskittyä ajattelemaan vasta-asetusta, mutta sekosin taas ajatuksissani. Niinpä laukka ei vaihtunut kolmosella, mutta neloskavaletilla saimme vasemman laukan. Viitosella laukka vaihtui hyvin ja kuutosenkin yli pääsimme, vaikka Melba hieman katsoi valkoisia puomeja. Toiselle kierrokselle tsemppasin paremmin, jolloin linja meni edelleen hyvin, ja saimme kuin saimmekin oikean laukan vaihtumaan vasemmaksi jo kolmosella, jolloin neloselle pääsimme myötälaukassa mukavasti. Viitonen samoin kuin kuutonen ylittyi ongelmitta, ja olin hyvin tyytyväinen mukavaan ratsuuni.

Tunnin loppuverkkana menimmekin sitten niin monikaarista kiemurauraa kuin halusimme. Minun tavoitteenani oli saada Melba pyöristymään taivutusten avulla. Käynnissä pienen jahkaamisen jälkeen Melba alkoi asettua ja taipua molempiin suuntiin ja tuli mukavan kevyeksi. Kiemuran vaihdot eivät saaneet sitä nostamaan päätään, vaan se jatkoi nätisti matalalla niskalla menoa. Ravissa tilanne nollautuikin, ja sain alkaa ratsastamaan hevosta paremmin uudelleen. Hiljalleen Melba alkoi taas rentoutua vasemmalle mentyihin kiemuroihin, mutta oikealle meno oli hyvin takkuista. Opettaja ohjeistikin jäämään ympyrälle ja hakemaan siinä rennompaa menoa. Vasen alkoi sujua kivasti, mutta oikea takkusi pahasti vieläkin. Kuulemma oikea oli Melballe vaikeampi puoli, sillä siihen suuntaan se tahtoi mieluusti taipua liikaakin pyöristymättä. Opettaja neuvoi käyttämään asetusta välillä ulkona ja palauttamaan siitä sitten myötäasetus. Vasta-asetusten aikana ulkopohkeeni lakkasi toimimasta, ja Melba yritti kipittää sieltä karkuun. Onnistumiset olivat aika nihkeitä, mutta jotain pientä saimme loppujen lopuksi aikaan. Helppoa ei ollut ja meinasi jopa tuskastuttaa, mutta onneksi saimme jättää tehtävän pyöräyttämällä vielä helpompaan eli vasempaan kierrokseen hyvän, rennon hetken. Oli hassua, että itselleni yleensä helpompi oikea kierros oli näin vaikeaa tällä kertaa. Tästäkin aiheesta saisi taas ottaa kunnon tehotunnin, jotta pääsisin taas vähän paremmin kartalle hommasta.

Pohkeet, pohkeet, pohkeet!

Hinguin taas jossain kouluratsastushuuruissa Noran ja toisen kaverin kanssa meille pidetylle Äimäraution ratsastuscentrumin opettajan tunnille. Viime kerran jälkeen opettaja lupasi minulle helpomman ratsun, ja se oli tällä kertaa 1999 syntynyt tamma Madona. Tamman koulupuolen tasosta en tiedä, mutta esteillä se menee käsittääkseni vähintään 110 sentin ratoja. Noran mukaan ratsu on kuin rautakanki eikä kuvaus mennyt tämän tunnin perusteella kovin pieleen. Tunnin aiheena olikin asettaminen ja taivuttaminen loivalla kiemurauralla.

Alkuverkan menimme itsenäisesti. Pyörittelin ympyröitä huomatakseni, kuinka tihkaasti Madona asettui. Plussaa ratsu sai kuitenkin siitä, että liikkui aika hyvin itse. Laukka oli kaiken huipuksi mukavan pehmeää. Innostuin sitten puuhaamaan omiani kokeillen, josko ratsu vaihtaisi lennosta. Ihan kauhean näppäriä vaihdot eivät olleet ja taisipa muutama mennä takapään vaihduttua ravin kautta, mutta muutama puhdaskin vaihto tuli ainakin kuvitelmieni mukaan.

Sitten alettiinkin tahkota päivän kuviota ensin käynnissä. Tässä vaiheessa jalustimet nakattiin hevosen kaulalle eikä niitä otettu takaisin ennen loppuraveja. Tehtävänä oli asettaa hevonen oikeassa kierroksessa kiemurauralle lähtiessä vasemmalle ja vahtia ulkopohkeella, ettei hevonen puske sieltä karkuun tai yritä alkaa väistää. Sitten kiemurauran keskikohdassa puolestaan oikeassa kierroksessa hevonen asetettiin oikealle ja mentiin kiemuraura loppuun. Vasemmassa kierroksessa toki toisinpäin. Huomasin monesti tehtävän aikana jääväni asettavaan ohjaan kiinni sen sijaan, että olisin ratsastanut hevosta sieltä irti sisäpohkeella. Opettajakin huomautti käyttämään sisäpohjetta nopeana sarjana, jotta hevonen alkaisi pehmetä siltä puolelta. Armoton hitauteni kostautui moneen kertaan, sillä Madona jäi vähän jäkittämään vastaan, kun en osannut pyytää oikein. Helpommaksi suunnaksi selvisi asetuksen saaminen vasemmalle. Siinä käteni älysivät välillä olla kiskomatta ohjaa ja pohkeeni jopa toimia hetkittäin. Sen sijaan asetus oikealle oli melkoista rautakangen vääntelyä eivätkä omat jalkani osanneet taipua siten, että niistä olisi tehtävässä mitään apua ollut.

Ravissa tehtävään lisättiin kiemurauran keskelle pyöräytetty voltti ensimmäisen asetuksen mukaisesti eli oikeassa kierroksessa vasemmalle ja toisinpäin. Jalustimien puutteesta huolimatta pysyin aika kivasti kyydissä. Opettaja tosin huomautti, että hiippailun sijaan meidän pitäisi edetä kunnolla. Niinä hetkinä oma istunta tahtoi vähän levitä, kun Madona kipitti pää pystyssä. Ei kuitenkaan niin pahasti, että jalustimia olisi tullut suunnaton ikävä. Opettaja huuteli taas olemaan monta kertaa nopeampi avuissani eikä jäädä kiskomaan. Tunnustan, olin hidas kuin etana ja sorruin halimaan ohjia antaumuksella. Madonalla oli tosiaan käytössä hackamoret, joilla olen mennyt pari kertaa aikaisemmin toisella hevosella. Itse en huomaa eroa niiden ja tavallisten kuolaimilla varustettujen suitsien välillä hevosen käyttäytymisessä. Hetkittäin aloin saada vasemmalle tehdyillä volteilla Madonaa vähän antamaan niskasta myöten, mutta hetket olivat aika lyhyitä. Sama ilmiö tapahtui myös oikeassa kierroksessa, mutta niinä hetkinä ratsu kyllä vähän pyöristyi, mutta ei antanut rehellisesti periksi. Nimittäin jos kokeilin päästä asetusta sisäpuolen ohjaa löysäämällä, sinkosi ratsun pää heti keskelle. Ei ollut sisäpohje läpi, ei.

Ravissa tehtyyn kuvioon lisättiin vielä kiemurauran keskikohdasta nostettu myötälaukka, jossa hurautettiin lyhyelle sivulle pääty-ympyrä, jonka jälkeen palattiin takaisin ravissa tehtävälle. Madona nosti joka kerta vaaditun laukan, joten onnistuimme sentään jossain. Asetukset onnistuivat vaihtelevasti ja edelleen asetus vasemmalle onnistui paljon paremmin. Madonan laukka oli mukavantuntuista ja nautiskelin siitä, kunnes opettaja huuteli laukkaamaan kunnolla. Hämmennyin vähän, kun en tajunnut, että olimme hissutelleet. Madona reipastui kuitenkin hyvin, jolloin laukassa oli edelleen mainio istua. Pari kertaa sain pääty-ympyrällä pohkeita paremmin läpi, jolloin hevonen vähän ryhdistäytyi. Valitettavan nopeasti tein taas jotain väärin, ja pakka levisi. Loppuun laukkasimme vielä koko uraa pitkin pyöritellen päätyyn ympyrät. Niillä ei edelleenkään mitään mullistavia tapahtunut, joten aloin nauttia pitkien sivujen laukkaamisesta hieman reippaammin. Madona meni kiltisti pyydettyä laukkaa, ja istuin vauhdista nauttien hymy korviin ulottuen. Tämän tamman laukka on sellaista, jossa voisi viilettää vaikka millaisen matkan. Jalustimia en kaivannut ollenkaan, ja silti meno oli tasaista ja kivaa.

Tunnin lopussa oli kivoista laukkahumputteluista huolimatta päällimmäisenä harmitus. Eniten otti päähän se, kuinka jalkani eivät vain yksinkertaisesti tunnu tajuavan mistään mitään. Käteni sen sijaan tekevät hommia niidenkin edestä, tosin vain hommaa vaikeuttaen. Tunnin aihe oli siis enemmän kuin paikallaan minulle, mutta olisin toivonut edes vähän valaistuvani asiassa. Madonnasta jäi kaikeksi onneksi hyvä fiilis. Vaikka se oli rautakanki, oli se reipas tekemään töitä. Se varmasti taipuu vallan mainiosti, kunhan sillä on vain osaava kuski kyydissä. Tämän tamman kyytiin silti nousisin toistekin ihan mieluusti.

Aherrusta volteilla

Perjantain tunnille toivoin mielessäni kovasti Jussia, mutta arpaonni oli sattunut Mortin kohdalle. Sisäinen kouluratsastajani heräsi ennen tuntia henkiin ja päätti, että tällä tunnilla Mortti pistetään töihin. Tunnin aiheena oli hevosen asettaminen ja taivuttaminen epäsuoria ohjasotteita tarvittaessa käyttäen sekä jälleen ympyrälle laitettujen kavaletin ja puomien avulla tasaisuuden ja sujuvuuden hakemista.

Kuviona oli tehdä jokaiseen kulmaan voltti, jonka aikana hevosta asetettiin ja taivutettiin normaalisti. Tavoitteena oli saada hevosta pyöreämmäksi ja avut tietysti läpi. Meille helpommaksi suunnaksi osoittautui vasen, sillä oikealle Mortti ei tahtinut antaa kunnolla periksi. Voltin alussa sain tehdä epäsuoria ohjasotteita sekä olla sisäpohkeella tarkkana, ettei hevonen yrittänyt puskea sisemmäs. Puolivälissä volttia, jossa ei ollut enää lyhyttä sivua tai pitkän sivun seiniä tukena, sai puolestaan tuoda ulkokättä lähemmäs hevosen kaulaa ja ajatella johtamista sisäkädellä ulkopohkeella kääntäen. Muuten Mortti yritti puolestaan valua ulos. Tehtävässä oli oikein hyvää se, että kerrankin sain käytettyä käsiä yhdessä sen sijaan, että yritin säheltää niillä suunnilleen eri suuntiin. Lisäksi pohkeeni pääsivät kunnolla töihin, kun Mortti ahkerasti yritti joko vähän puskea sisemmäs tai valua ulommas.

Käynnissä sain itseäni kasattua sen verran, että Mortti pyöristyi, mutta ravissa ei tällä kuviolla kauheasti samaa löytynyt. Opettaja ohjeisti kaikkia, että jos voltilla löytynyt pyöreys katoaa pitkän sivun alassa, niin silloin tulee ohjat ajatella vähän sivuohjamaisesti paikoilleen niitä vähän puristellen ja pohkeilla puolestaan ratsastaa hevosta takaa eteen. Käynnissä sain tämän ohjeen toimimaa, mutta jäin vieläkin liikaa ihastelemaan hevosen päätä, kun takapää tahtoi sammua pyöreyshetkinä. Ravissa en saanut takapäähän senkään verran liikettä, joten pyöreydet jäivät muutamia hassuja hetkiä lukuun ottamassa haaveeksi. Kuviota mentiin myös kahden kulman verran myös laukassa. Saimme tehtyä parin kokeilukerran jälkeen ihan mukavat voltit, ja muutamat hetket Mortti lyhensi laukkaa siten, että aktiivisuuskin säilyi.

Tunnin loppuun otettiin estevalmennuksesta tuttu puomikuvio eli ympyrän toisella puolella oli yksi kavaletti ja toisella kolme puomia rykelmässä. Aluksi tehtävää mentiin ravissa ja sitten laukassa, molemmissa askellajeissa oli tavoitteena saada sujuvaa, tasaista menoa. Ravissa kuvioa meni meillä mukavasti, kunhan sain uskoteltua Mortille, että nyt pitää liikkua. Laukassa saimme käydä uudelleen tämän liikkumiskeskustelun, jota käydessä Mortti joko loikkasi hurjan kaukaa kavaletille tai pudotti kesken kaiken raville. Lopulta sain Mortin parempaan laukkaan, jolloin tehtävä sujui vaivatta. Oman vuoron odotteluaikoina työstin toisessa päässä ravia tarkoituksena saada hevonen viimein pyöristymään. Ihan helpolla se ei onnistunut, mutta kaikeksi onneksi sain molempiin suuntiin viimein asetuksia paremmin läpi, jolloin Mortti pyöristyi. Miinuksena tosin se, että edelleen takapää tahtoi vähän jäädä matkasta. Hetkittäin sain kuitenkin pyöreänä hetkenä kaivettua vielä liikettäkin hevosesta, jolloin se meni varsin mukavasti.

Tunti oli ihan kiva, vaikka olisin toivonut osaavani ratsastaa Mortin aktiivisemmaksi. Tästä hevosesta irtoaa kyllä hienoa liikettä, mutta minulla on vielä se kaasupoljin hukassa. Olin kuitenkin tyytyväinen laukkatehtävien onnistumiseen pienten alkuvaikeuksien jälkeen samoin kuin siihen, että sain ravissakin hevosta antamaan työskentelyn jälkeen vähän myöten. Oli myös hauska huomata, että puomitehtävä pienen kavaletin kera oli Mortin mieleen. Alkutahmeuden jälkeen pollelta irtosi oikein mukavaa laukkaa ja tehtävältä poistumisen jälkeen ravikin oli varsin lennokasta. Kiva nähdä, että hevosetkin ainakin välillä tykkäävät tuntien tehtävistä.

Kevyttä jumppailua

Keskiviikkona oli vuorossa Veronan ratsastus. Koska tamman jalka tuntui vieläkin arpovan vointiaan, päätin ratsastella kevyemmin hevosen menoa silmällä pitäen ja vähän myös jumpaten. Menin myös valtaosan ajasta käynnissä.

Ensimmäisenä tein viime ratsastuskerralta tuttua hevosen asettamista ja taivuttamista ympyrällä pyöreyden saamiseksi sekä oman istunnan käyttäminen ja rentouttaminen oikeina aikoina. Veronaa ei ollut kauhean helppo saada rentoutumaan saati pyöristymään, vaikka yritin saada jälleen kerran pohkeeni töihin. Tein kuitenkin ympyröillä asetuksia ja taivutteluita sinnikkäästi, ja välillä tamma vähän antoi myöten. Nyt vasta sitten tajusin, että jäin liikaa miettimään sisäpuolen apuja ja ulko-ohjan tuki taisi olla olematon. Tällä kertaa en kuitenkaan roikkunut sisäohjassa, joten jotain hyvää sentään. Oman istunnan kontrollointi oli aika haastavaa. Sillä kun tuntuu olevan oma elämä, johon keskittymiskykyni ei näemmä kykene puuttumaan. Aika paljon sai ajatella nimenomaan sitä istuntaa, että siihen sai jonkinlaisen hyvän muutoksen.

Tämän jälkeen lähdin tekemään pohkeenväistöjä. Verona tuppasi olemaan melkoisen nihkeä, mikä on tältä tammalta vähän outoa. Yleensä sitä joutuu jarruttelemaan paljon enemmän kuin hoputtamaan eteenpäin. Väistöissä keskityin pitämään hevosta kohtuullisen suorana enkä antanut itseni tökkiä hevosen takapäätä johtamaan. Kun tajusin hallita ulkopuolta, pystyin vähän rentoutumaan sisältä. Pätkittäin Verona tarjosikin aika hyviä väistöaskelia, mutta karkasi kyllä tehtävästä, jos oma keskittyminen herpaantui. Olisin kuitenkin kaivannut väistöön vähän enemmän tarmokkuutta, mutta sitä ei ollut nyt matkassa kannuksista huolimatta.

Väistöjen jälkeen kokeilin jumpata erityisesti etupäätä tekemällä takaosakäännöksiä. Nämä menivät lahjakkaasti pieleen. Tamma kyllä kääntyi, mutta niin teki takapääkin turhan isoilla askelluksilla. Hyvät neuvot olisivat olleet tarpeen, sillä en keksinyt yhtään, miten olisin saanut takapään pienemmälle askeleelle. Ai miten niin hevosessa on muutakin kuin etuosa? En jaksanut kuitenkaan jäädä harmittelemaan tätä, vaan päätin vielä testailla avotaivutuksia. Peilien todistamana selvisi, että oikealle avot onnistuivat vasempaa paremmin. Oikealle tehtynä avot olivat kohtuullisen vaivattomia, vaikka ihan matkustajaksi ei pystynyt heittäytymään. Parannuksena tässä olisi tietysti ollut hevosen aktiivisempi liikunta. Vasemmalle tehtynä avot olivat aika pulmallisia. Hevosen takaosa tahtoi aina harpata etuosan kanssa uralle, ja sain tarjoilla apuja vaikka miten, että hevonen pysyi edes muutaman askeleen varsinaisessa avotaivutuksessa. Äkkiseltään väittäisin, että vasemmalle menin vääntämään hevosen liian vinkkuralle ja painoni oli tuttuun tapaan liikaa sisäpuolella.

Loppuun päätin testata vielä ravia. Pyörittelin siinä jälleen ympyröitä asetellen ja yritin hakea tammaa pyöreäksi ja rennoksi. Ravissakin meno oli paikoin tahmeaa, ja vaikka tamma ei näyttänyt varovan jalkaansa tai nyökkäävän, ei se silti tuntunut täysin normaalilta. Ravissa hain vielä tammaa vähän pyöristymään ja hetkittäin onnistuinkin. Olisin silti toivonut, että olisin saanut pyöreyttä säilytettyä pidempiä hetkiä. Nyt tamma aina välillä väläytti kivan pätkän, mutta olikin jo seuraavassa hetkessä taas pää ylhäällä. Ilmeisesti pohkeeni olisivat saaneet olla aktiivisempia, jotta liike olisi lähtenyt paremmin takapäästä. Liikutuksen jälkeen tarkistin vielä jalat, jotka tuntuivat ihan normaaleilta. Jospa tahmeus sitten johtui siitä, että kuski ei vain muistanut ratsastaa kunnolla ja antoi periksi liian helposti.

Mahtava meno, tiukka etukeno

Näin alussa voinen huomauttaa, että otsikon mahtava-kommentti tihkuu sarkasmia. Tämän kerran ratsastus oli kaukana mahtavasta menosta, mutta sentään tiukka etukeno saatiin mukaan. Kyse oli siis jälleen kerran Aaltiksen tunnista ja ratsunani oli ilahduttavasti jälleen uusi tuttavuus, 11-vuotias suomenhevostamma Satun Vappu eli ihan vain Vappu. Tallin sivujen mukaan tamma on säkäkorkeudeltaan noin 157 senttiä, mutta jälleen jalkani tahtoivat vähän huitoa ilmaa hevosen kylkien sijasta. Vapun kerrotaan myös olevan reipas ja hienoliikkeinen, koulupuolella helpon B:n taitoinen ja esteillä puolestaan 70-80 senttiä.

Tunnin aiheena olivat asettelut ja taivuttelut loivalla kiemurauralla. Alkuverkassa haettiin hevosia reippaaseen raviin sekä treenailtiin asettelemista jo ympyröillä ja volteilla. Alussa minulla oli hankaluuksia saada pohkeeni jotenkin järkevästi ilman huitomisen sijaan. Vappu kaipasi alussa vähän muistutusta siitä, millaista liikkumisen piti olla, mutta liikkui lopulta itse ihan hyvin. Oikeassa kierroksessa meno tahtoi olla melkoista puskemista jälleen kerran eikä ilmaa haronut jalkani oikein osannut tehdä mitään.

Vapusta oli varoitettu, että jos sen kanssa lähtee vetoleikkiin, jää polle etupainoiseksi. Vinkiksi tuli tehdä paljon puolipidätteitä ja siirtymiä. Puolipidätteitä tein kyllä, mutta siirtymiä en, kun en tohtinut poiketa opettajan verkkaohjeesta. Olisi pitänyt. Vasemmalle ympyröillä puskeminen ei ollut niin kauheaa, mutta jo tässä vaiheessa Vappu alkoi käydä edestä raskaaksi. Yritin nohittaa sitä liikkeelle ja saada etupäätä puolipidätteillä kevyeksi, mutta tamma harasi vastaan. Eli suomennettuna taisin miljoonannen kerran roikkua siellä ohjissa tekemättä yhtään mitään muuta.

Kiemurauraa alettiin tahkota harjoitusravissa. Nakkasin aluksi jalustimet kaulalle, kunnes aikani melkoisesti pompittuani laitoin ne takaisin jalkaan. Oli kyllä melkoista rääkkiä mennä pitkästä aikaa harjoitusravia. Oma istunta levisi kerta toisen jälkeen naurettavasti. Itse kiemuraura meni ilmeisesti kohtalaisesti, kunhan olin tuijottamatta hevosen päätä ja sain tammaa tottelemaan pidätteitä. Vappu painoi kädelle ja oli raskas edestä, joten vaikka jotain ehkä saatiin oikein, ei se ollut helppoa. Kuvioon lisättiin sitten käyntiin siirtymiä aluksi vain keskikohdassa, sitten aina suoristaessa. Meno ei parantunut, sillä etupainoisen hevosen hidastaminen nätisti oli minulle mahdoton tehtävä. Aina lopulta saatiin toivottu askellaji, mutta melkoisen työläästi.

Sitten kuvioon lisättiin laukannosto keskikohdassa, voltin pyöräytys ja raviin siirtyminen. Tämän jälkeen kuvio tultiin myös laukassa siirtyen ensimmäisessä suoristuksessa raviin, nostamalla toinen laukka, pyöräyttämällä voltti ja vielä vaihtamalla ravin kautta toinen laukka. Laukassakin istuin ihan miten sattuu, ja Vappu sai kiskottua minut entistä useammin etukenoon. Olisi pitänyt tajuta pitää itseni kuosissa ja nojata vaikka vähän taakse, mutta ohjiin kieputtuneena nytkähdin kerta toisen jälkeen hevosen mukana. Vappu kuitenkin loisti laukannostoissa aika kivasti. Ne lähtivät kohtuullisen pienillä avuilla ja pääosin tamma myös laukkasi ihan itse. Muutamia kertoja sai kyllä huomauttaa, mutta onneksi vain parit kerrat. Video puolestaan paljastaa muun muassa vispaavat kädet.

Opettajalta tuli laukkakuviossa aluksi moitetta siirtymien venymisistä pois oikeista kohdista. Siinä sentään tsemppasin, ja Vappu nosti laukat nätisti oikeista kohdista ja palasi muistaakseni muutamina kertoina järkevässä paikassa raviin ennen uutta laukannostoa. Siirtymät alas eivät kuitenkaan vieläkään olleet helppoja, vaan niissä mentiin aika väännöllä. Olisi ehkä ensin pitänyt saada laukata kenttää ympäri, että olisi itse päässyt laukan rytmiin mukaan. Nyt tuntui, että häsläsin siirtymät ja tuurilla saatiin aina pari onnistumista. Taidosta kun taas ei ollut tietoakaan.



Loppuverkkojen aikana yritin vielä siirtymillä saada Vappua pois etukenosta, mutta en onnistunut siinä mainittavammin. Ravailun aikana opettaja (joka muuten oli eri kuin yleensä) tenttasi vuorotellen ratsukoilta, mitä ongelmia itse huomasi tehtävässä. Minä vastasin ongelmaksi sen, että annoin hevosen valua etupainoiseksi ja vieläpä viedä minut siihen mukanaan, jolloin siirtymät tahtoivat olla häseltämistä. Opettaja kuitenkin kehui, että hetkittäin meno oli näyttänyt varsin tasapainoiselta. Korjauskehotukseksi hän antoi oman maltin hallitsemisen noina hetkinä, kun häseltäminen yrittää ottaa vallan. Mikäpä siinä, jos vain joku olisi silloin kertomassa, miten saan tilanteen haltuun. Nyt kun kukaan ei sitä kertonut, yritin itse sitä keksiä ja tiedon puutteessa vain häselsin ja höselsin vailla kunnon tulosta.

Videoista kiitos Noralle!

Takaisin arkeen

Opetuksellisten leirituntien jälkeen oli vähän outoa mennä ratsastelemaan itsenäisesti Veronaa. Jotenkin sitä ehti tottua siihen, että aina hevosen selkään noustessa tietää jonkun seuraavan menoa ja antavan korjausvinkkejä. Treeniaiheeksi Veronan kanssa päätin ottaa siirtymiä ja taivutteluja.

Siirtymiä tein alussa kuvioilla käynti-seis-käynti ja ravi-seis-ravi. Pysähdyksissä yritin keskittyä omaan istuntaan ja siihen, että pidän vähän pohkeita tuntumalla ottaessani pidätteitä ohjasta. Koetin myös tarkkailla kättäni, etten leirin opettajan kommentin mukaan olisi sen kanssa liian hidas. Pari ensimmäistä pysähdystä oli vähän venyviä, kun Verona yritti hiippailla niistä ohi. Sen jälkeen sain itseäni ilmeisesti vähän paremmin kasaan, sillä tamma pysähtyi aika kivasti, ja muistin itsekin olla myötäämisen kanssa tarkkana. Verona myös malttoi seistä paikallaan sen sijaan, että olisi ehdotellut liikkeelle lähtemistä.

Ravi-seis-ravikuvio oli arvatusti vähän vaikeampi. Pysähdyksiin taisi livahtaa jokaisella kerralla käyntiaskelia, vaikka yritin saada itseäni ja apujani sopivan jämäkiksi. Olisi varmaankin pitänyt ottaa ravia hyvissä ajoin vähän lyhyemmäksi, jotta pysähtyminen olisi sujunut paremmin. Pysähdyksestä raviin lähdettiin kuitenkin vähän paremmin, mutta toki siinä olisi saanut olla vähän enemmän energiaa vielä. Sitä en tosin onnistunut löytämään, sillä tamma vaikutti vähän helteen väsyttämältä.

Siirtymätreenistä innostuneena ajattelin kokeilla, miten laukanvaihto käynnin kautta lävistäjällä onnistuisi. Ei varmaan yllätä, että eihän se nyt niin kauhean hyvin sujunut. Verona laukkasi ihan maltillisesti ja suostui raviin, mutta käyntineuvotteluita saimme käydä hyvän tovin aikaa ennen tulosta. En keksinyt tuossa ajassa sitä, millä olisin saanut laukan käyntiin nopeammin. Yritin aina muistaa myödätä ja kehua reippaasti, kun tamma muutamat kerrat siirtyi kohtalaisen nopeasti laukasta käyntiin. Tämä ei kuitenkaan ollut avain onneen, vaan ravia mahtui tuskastuttavan paljon laukan ja käynnin väliin. Uudet laukat sen sijaan nousivat ihan hyvin. Tässä tehtävässä olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että uskalsin laukkailla jo ihan kunnolla enkä enää keskittynyt miettimään, että voikohan tämä tamma saada vauhtispurtin. Sitä se ei tosiaan saanut, vaan pätkittäin laukassakin oli vähän vötkyilyn makua. Verona kuitenkin kiltisti reipastui aina hetkellisesti pohkeesta.

Lopuksi tein vielä taivutteluyrityksiä pitkillä sivuilla. Koetin pitää itseni suorassa ja keskittyä siihen, etteivät käteni lentele minne sattuu. Taivuttelut onnistuivat kohtalaisesti oikealle, ja hetkittäin Verona piti taivutuksen ihan itse. Vasemmalle taivuttelu tahtoi olla tihkaampaa, ja taisin niinä hetkinä olla aivan liikaa sisäohjassa kiinni. Yritin varmaan varmistella, että pysyyhän taivutus, jolloin kuitenkin tein hevosen työn vaikeammaksi. Ratsastelin myös ympyröitä koettaen saada hevosta asettumaan, mutta jokin ei nyt loksahtanut paikoilleen. Yritin pitää käteni oikeassa kulmassa ja paikassa keskittyen ratsastamaan pohkeilla enemmän, mutta tämä oli helpommin sanottu kuin tehty. Asetukset eivät tahtoneet mennä läpi enkä keksinyt korjauksia, joita pohkeilla olisin voinut tehdä.

Tämän päivän ratsastelusta jäi vähän vähän sellainen puoliksi ajateltu, hatarasti tehty -fiilis. Pätkittäin kyllä tajusin, missä menee vikaan, mutta eipä niitä hyviä korjausajatuksia pulpahdellutkaan mieleen. Se opettaja neuvoineen ja kehuineen olisi ollut kiva apu tällaiseen kertaan.

Leiritunti 3: asetteluita ja taivutteluita

Leiripäivän toisen päivän ensimmäisen tunnin pollearpajaistulos oli jännä. Minulle oli pistetty Orenda, joka on 14-vuotias entinen estepolle. Tamma on tietoinen hyvyydestään ja sen sanotaan vaativan ratsastajaltaan paljon. Tunnin aiheena oli asettaminen ja taivuttaminen.

Tunnin alussa ratsasteltiin aika itsenäisesti käyntiä ja ravia. Tarkoituksena oli itse huomata, mitä sen kerran hevoselle tulisi tehdä. Orendan ratsastaminen jännitti, sillä tamman sanottiin olevan myös aika herkkä. Käynti tosin oli alussa melkoisen tahmeaa. Opettaja kertoi syynä olevan pukinkavio. Ravissa olin aluksi turhan varovainen, mutta opettajan kehotuksesta uskalsin pyytää enemmän. Orenda tarjosikin aika mukavaa ravia ilman suurempia ponnisteluita.

Sitten siirryttiinkin pääty-ympyrälle keskiravin ja hallitun laukan pariin. Mielestäni Orenda lähti keskiraviin ihan nätisti, mutta videolta katsottuna olisi ilmeisesti saanut olla vähän tarmokkaampaa. Laukka ei ollut niin isoa kuin olin ajatellut, mutta takaosan valuminen sisälle korostui etenkin vasemmassa kierroksessa. Hetkittäin sain pohkeella melkoisen isonkin korjauksen asiaan, mutta taas se tuloksen säilyttäminen oli vaikeaa.

Tämän jälkeen siirryttiin itse kuviolle. Lyhyille sivuille pyöräytettiin ympyrät ja pitkille sivuille aluksi asetettiin sisälle, sitten ulos ja lopulta taivutettiin sisälle. Orendan suurin pulma on melkoinen vinous. Molemmissa kierroksissa se tykkäsi kävellä takaosa selvästi sisempänä. Ihan kuin se olisi ajatellut alkavansa pian tehdä sulkutaivutusta. Yritin sitten hokea itselleni, että siirrä se etupää takapään moottorin eteen, mutta jotenkin sähläsin aina sen etupään kanssa. Orenda oli kuitenkin mukavan herkkä ja siirsi kyllä kerta toisen jälkeen takapään oikeaan paikkaan. Vielä kun olisin keksinyt, miten sen saa kulkemaan suorana koko ajan.

Asetukset sujuivat kohtalaisen hyvin. Takapäätä sai kyllä vahtia, mutta Orenda asettui ja pysyi myös siinä mukavan kevyesti. Asettaminen ulospäin oli toki helpompaa, sillä silloin takapään sai kulkemaan taas oikein. Taivutuksiin siirryttäessä otin aluksi taas aika varovasti. Opettaja komensi ottamaan reilumpaa asetusta, jolloin pyysin kädellä ja vahdin sisäjalalla, ettei hevonen luule minun haluavan kääntymistä. Tässä kohtaa loksahti asiat niin kohdilleen, että allani oli oli liki avotaivutusta menevä hevonen, joka tuntui etenevän vaivattomasti ja vahvasti. Siis siten, että tässä kohtaa hevosen palaset olivat kohdillaan ja tehtävän tekeminen tuntui helpolta. Oli mukava huomata, että Orenda myös kivasti pysyi vaaditusti ja puksutti tasaisesti eteenpäin.

Opettajaltakin tuli muutamia kertoja hyväksyntä suorituksellemme. Orendasta jäi tosi mukava tunne. Kokeilin pari pohkeenväistöä ravissa ja ne onnistuivat mainiosti. Orenda totteli kevyttä pohjetta ja säilytti väistön ajan etenevän ravin. Tällä tammalla voisin hyvinkin toivoa pääseväni vääntämään vielä toisen koulutunnin. Toivottavasti toive toteutuu.

Kuski vinksallaan

Sunnuntain kouluväännön ratsuna oli iki-ihana Jussi, ja treeniaiheena oli taivuttelua, takapään liikuttelua sekä sulkutaivutusta. Alkukäyntien jälkeen siirryttiin kuviolle, jossa pitkillä sivuilla taivutettiin hevosta ulos vähän avotaivutuksen kaltaisesti. Päätyihin puolestaan pyöräytettiin ympyrät, jossa hevosen takapäätä vietiin ulos.

Treeni aloitettiin käynnissä ja vasemmassa kierroksessa. Avotaivutuksen kaltainen liike onnistui ihan kivasti etenkin, kun tässä sai taivuttaa reilummin. Opettaja ohjeisti päästämään sisäohjasta, jotta polle tohtisi venyttää toivottuun suuntaan. Pääty-ympyröillä takapään siirtäminen ulos vaati vähän enemmän ajattelua. Kun tajusin hidastaa etupäätä, meni takapään siirtopyyntökin paljon paremmin läpi. Huomasin kuitenkin taas unohtavani myödätä oikeissa kohdin, jolloin Jussi tahtoi vähän jännittyä. Mutta kun olin hereillä ja muistin pyytämisen lisäksi rentouttaa, Jussi pyöristyi vallan mainiosti ja pysyi työskentelemässä hyvin kevyillä avuilla.

Oikeassa kierroksessa avotaivutuksen kaltainen meno onnistui edelleen, mutta pääty-ympyröiden takaosan siirtäminen ulommas tökki pahemman kerran. Opettaja hoksautti istuntani olevan liikaa ulkona ja opasti tuomaan painoa enemän sisemmäs. Helpommin sanottu kuin tehty. Jostain syystä olen niin vinksallaan, etten saa painoani järkevästi oikealle puolelle. Sen sijaan tykkään valua ulos, mikä tietenkin tuo pollen työskentelylle vaikeuksia. Vaikka miten yritin vääntää itseäni oikeaan asentoon, tunsin aina silti olevani väärin. Niinpä Jussiakin oli vaikea saada liikkumaan oikein ja rennosti, kun istunnasta tarkka polle joutui kestämään melkoista sähellystä kuskilta. Ilmeisesti se venyttely ja istunnan korjaaminen ajatuksen kanssa oli enemmän kuin tarpeen.

Ravissa kuviossa molempiin suuntiin ei ilmestynyt onneksi uusia ongelmia. Sen sijaan vasemmassa kierroksessa saatiin muutamia makeita hetkiä, kun Jussi oli kaikin puolin kuulolla takapäästä asti työskennellen. Olipa se vain kepoisaa ja helppoa menoa, vielä kun tämän saisi jalostettua askellajista ja hevosesta toiseen.

Sulkutaivutusta tehtiin käynnissä pääty-ympyrällä. Kuskilla oli vaikeuksia saada ajateltua kuvio päässä, joten alun yritykset olivat vähän sähellyksiä. Lopulta aloin hahmottaa, miten sulkutaivutus kulkee ympyrällä, ja Jussikin saattoi napata oikeat avut toteutettavaksi. Kun sulkutaivutus oli saatu kuntoon, siitä siirryttiin lyhyeen laukkaan. Työstimme sulkutaivutusta aika pitkään aina ennen siirtymistä laukkaan, kun en saanut palasia tarpeeksi hyvin loksahtamaan paikoilleen. On se vain niin hankalaa muuttaa jonkin tehtävän teko ympyrälle, kun sitä on tahkonnut enemmän suoralla. Mutta kun sain hevosen oikeinpäin, nousi laukka myös aika mukavasti. Siinä tosin olisin saanut keskittyä hakemaan pyöreyttä tarkemmin, nyt vain humputtelin menemään ja välillä turhan pitkässäkin laukassa. Muutamia kertoja sain Jussin loksahtamaan oikein, mutta harmikseni en ole oikein varma, mitä niinä hetkinä tein.

Vaikka tunti sujui kuitenkin ihan kivasti, jäi oman istunnan vinksallaan oleminen harmittamaan. Yritäpä siinä sitten vaikuttaa hevoseen oikein, kun ei hallitse useana hetkenä edes itseään. Jussi oli onneksi tosi näppärä hoksauttamaan jännittymisellään ja apujen toteuttamatta jättämisellä, että kuskilla oli nyt jokin vikana. Istuntakurssi ei olisi yhtään pahitteeksi. Harmi vain, että oman tallin vastaavat kurssit ovat jo täynnä, sillä mikäpä olisi ollut hyödyllisemää syksyn suunnitelmia ajatellen kuin käydä Jussin kanssa treenailemassa istuntaa kohdilleen. Syksyn suunnitelmanahan on viimein uskaltaa osallistua koulukisoihin ja tahkota helpon C:n rata hyväksytysti läpi. Muttä tällä istunnalla siihen on vielä melkoisesti matkaa.

Haloo, saisiko istunnalle?

Veronan kanssa päätin treenailla sunnuntain innoittamana volteilla asetuksia ja taivutuksia sekä siirtymiä. Asetuksia ja taivutuksia tehdessä yritin keskittyä istuntaan sekä käsieni paikkaan. Istunta oli ok, kunhan aina muistin tarkistaa, että olin pysynyt keskellä satulaa enkä ollut keikannut asetuksen suuntaan. Vasemmassa kierroksessa Veronan pientä puskemista sai korjattua kivasti viemällä painoa vähän enemmän ulkopuolelle.

Mutta ne kädet, ne kädet! Vaikka sisäkäsi yritti pysyä ihan siedettävästi, niin teki ulkokäsi kaikki mahdolliset virheet. Jotenkin kummasti se aina lähti irti kyljestä ja vieläpä suuntasi ulospäin. Ja aina, kun sain vietyä sen oikeaan kohtaan, oli se parin sekunnin päästä taas missä sattuu. Olisin tarvinnut ulkopuolisen henkilön naputtamaan joka hetki, kun käsi oli lähtemäisillään oikealta paikalta karkuun.

Sitten otimme siirtymiä käynnistä pysähdykseen ja takaisin sekä ravista pysähdykseen ja takaisin. Käynti-seis-käyntikuvio toimi todella hyvin. Yritin taas keskittyä istuntaan ja sain sillä jarruteltua Veronaa hyvin pysähdyksiin saakka. Tamma malttoi seistä rauhallisesti ja odottaa pyyntöä lähteä liikkeelle. Olisin voinut parantaa pyytämällä tammaa etenemään vähän pontevammin. Taisin varmistella pysähtymistä aina uudesta käynnistä alkaen, jolloin tamma tietysti kulki hitaammin. Rentoutuminen pääsi vuorostaan unohtumaan.

Ravi-seis-ravikuvio toimi myös aika kivasti. Toki alussa sai pyydellä pysähdyksiä tarkemmin, mutta ajattelemalla syvemmälle istumista auttoi kummasti. Ravi tosin olisi saanut nousta tarmokkaammin, mutta olin tyytyväinen siihen, kuinka tamma kuunteli pidätteitäni ja sain väliin otettua hyviä lyhennyksiäkin ilman, että ravi olisi hiipunut kummemmin.

Lopuksi päätin kokeilla tauon jälkeen laukkaa. Oli harmillista huomata, että pelkkä ajatus laukkaamisesta Veronan kanssa sai kehon jännittymään. Kertailin siinä sitten pysäytyksiä, ja tamma oli ihan hyvin kuulolla. Parit ekat nostot menivät mönkään, sillä taisin jarruttaa kaikin keinoin ja pohkeella vain yrittää tyrkätä hevosta laukkaan. Verona vähän hämmentyi, tarjosi yhden laukka-askeleen ja pudotti raville. Yritäpä siinä laukata, jos kuskin istunta sanoo seis ja pelkkä pohje yrittää vaatia. Keskityin sitten rentoutumaan ja lähtihän se laukka siitä sitten. Verona tahtoi vähän kaahotella, mutta pidätteet menivät aina hetkittäin läpi. Laukkasimme kuitenkin nyt eniten tähän mennessä. Pääsimme jopa pääty-ympyrän pariin kertaan ihan nätisti laukaten.

Kun tamma puolestaan kaahotti, laitoin sen pudottamaan raville ja otin käynti-seis-käyntikuviota sen kuulolle saamiseksi. Näistä pienistä onnistumisesta tuli taas pieni rohkeus toivoa, että kyllä me vielä päästään laukkatyöskentelyyn. Pikkuhiljaa, niin ei tartte olla etsimässä kadonnutta nöyryyttä maneesin pohjaa halaten.

Kuin kaksi eri hevosta

Perjantain tunnille mennessäni oli minulla taas valmiina toivelista. Pollearpajaisissa oli kuitenkin pieni yllätys, kun Poku oli ratsunani. Kaivelin arkistoja ja selvisi, että oikeaa kouluvääntöä olen mennyt tämän herran kanssa viimeksi viime vuoden elokuussa! Muutoin Poku on ollut pollenani puomeilla ja esteillä, joilla se on ihan kiva. Koulussa meillä ei ehkä osu ajatukset yhteen niin kivasti kuin noissa kahdessa muussa treenissä. Helvin kanssa saatujen onnistumisten jälkeen olin kyllä täynnä intoa, mutta kuinkas sitten kävikään.

Opettaja oli itse käynyt juuri valmennuksissa ja siirsi oppimaansa myös meille. Tunnin aiheena oli asettaminen ja taivuttaminen ilman sisäohjassa roikkumista. Kuviona oli pyöräyttää keskelle iso ympyrä ja päätyihin pienemmät voltit. Asetus- ja taivutuspyynnöt tehtiin selvästi koko etuosaa siirtämällä ja reilulla myötäyksellä aluksi. Tärkeää oli myös myödätä ulko-ohjaa sisäohjan vaatiessa, mutta opettaja korosti, ettei tätä enää jatkossa ole tarkoitus tehdä. Tällä tavoin vain houkuteltiin hevosta lähtemään sisäohjan mukaan helpommin. Poku eteni ihan kivasti aina vasemmassa kierroksessa. Sain sitä asettumaan ja taipumaan sekä pysymään pyydetyssä asennossa kohtuullisen hyvin ja muistin jopa myödätä.

Kun suunta vaihtui oikeaksi, oli allani vaihtunut hevonen. Mikään pyyntö ei mennyt läpi, ja Poku yritti koko ajan asettua ulospäin. Tuntui kuin olisin rautakankea yrittänyt taivutella, sillä hevonen ei antanut yhtään periksi. Opettaja kertoikin Pokun olevan tolkuttoman vino, jonka kyllä huomasin. Oli ihan käsittämättön ero pyöräyttää ensin iso ympyrä vasemmalle, saada hevosta pyöreämmäksi ja pehmeäksi ja sitten siitä vaihtaa pienemmälle voltille oikealle. Kaikki yhteistyö katosi välittömästi, ja hevonen vastusti jokaista pyyntöä. Sain tunnin aikana ehkä pari kolme kertaa pyynnön läpi, ja Poku vähän antoi periksi, mutta ei sitä edes hyvällä tahdolla voi sanoa kunnon asettamiseksi.

Samaa kuviota pyöriteltiin myös ravissa. Onnistumiset olivat käynnin tasoa: vasemmalle meni ihan kivasti, oikealle ei oikeastaan mitenkään. Sain ratsastettua Pokua vähän pyöreämmäksi, mutta en hetkeäkään oikeasti muodon suuntaan. Meno oli kyllä varmasti parempaa kuin aikaisemmin, mutta olisin toivonut osaavani ratsastaa Pokunkin oikeinpäin.

Laukassa keskiympyrä jätettiin pois ja päätyihin ratsastettiin isommat ympyrät. Laukassa Pokulla meni vähän höseltämiseksi homma, jolloin parit ympyrät siinä paremmassakin suunnassa menivät vähän miten sattuu. Mutta se oikea kierros, apua. Opettaja yritti ohjeistaa, ja minä yritin totella, mutta onnistumiset jäivät laihoiksi. Milläs sitä rautakankea taivuttaa, jos ei ole taitoa? Plussaa kuitenkin siitä, että vasemmassa kierroksessa parit ympyrät menivät kohtuullisen pehmeästi.

Tunnin aikana tuli olo, että Pokulla pitäisi ensin ratsastaa yksi tunti pyöritellen venytellen heikompaa puolta töihin. Kun se puoli olisi saatu lämpenemään, voitaisiin jatkaa toiselle tunnille ja ottaa myös toinen puoli mukaan. Harvemmin kuitenkin tällainen on mahdollista, joten uskon, että moni ratsastaja joutuu menemään tunnin puolittain toimivalla hevosella. Esteillä tämä ongelma ei kauheasti korostu, mutta kouluväännössä senkin edestä. Opettaja kuitenkin kehui sitä, että sain Pokun kuitenkin kulkemaan vinoudestaan huolimatta kohtuullisen suorana ja että hoksin etenkin laukkapätkissä tasapainottaa hevosen vinoutta istunnallani. Jotain hyvää siis tässäkin tunnissa.

Saa nähdä, mitä Helvi-rouva tykkää, kun käyn tänään jo kolmannen kerran samalle viikolle neuvottelemassa sen kanssa yhteistyöaikeista. Parit kerrat tamma on tosiaan ollut kivan virkku, liekö syysilmoilla ollut vaikutusta asiaan. Tänään ohjelmassa olisi muutamat hyppelyt, jos keli ja tamma ovat asiasta samaa mieltä.

Kohtuullisen helppoa menoa

Koska sunnuntain oma tunti jää välistä kenttäkisojen katsomisreissun takia, piti se tietenkin ratsastaa sisään näin lauantaina. Tallille mentäessä hoin toivepollelistaani päässäni, ja tällä kertaa se jopa auttoi. Manta-tamma oli pistetty ratsukseni.

Tällä kertaa tunnilla tehtiin asettamista ja taivuttamista volttien sekä avotaivutusten avulla. Manta oli tuttu reipas kipittäjä, joten sain keskittyä vaatimaan siltä vähän pidempää askelta. Vaikka tällä hevosella on se kuuluisa oma moottori, en saanut tammaa ratsastettua pyöreäksi kuin muutamina käynti- ja ravipätkinä. Onneksi se ei jäänyt harmittamaan, sillä muutoin tunti meni kivasti.

Kuviona oli pyöräyttää noin pitkän sivun puoleen väliin voltti, jossa haettiin asetusta ja muistettiin myös myödätä sisäohjasta, ettei veto jäänyt päälle. Voltilla valmisteltiin myös se, että siltä palatessa pitkälle sivulle saattoi siirtyä avotaivutukseen näppärästi. Harjoitusta tehtiin sekä käynnissä että ravissa. Manta on ihana ratsastettava, koska se toimii hyvin pienillä avuilla. Tästä seurasikin mukavasti se, että avotaivutukset sujuivat nätisti molemmissa askellajeissa. Kuskikin jopa muisti pitää monena avotaivutushetkenä katseensa menosuunnassa, vaikka muina aikoina sortui tuijottamaan hevosen niskaa.

Opetta keräsi porukan koolle hoksauttamaan sisäohjan käytöstä. Monella (minä mukaan lukien) sisäohja joko muuttui epäsuoraksi ohjasotteeksi tai liian johtajaksi. Opettaja kertasi, että asetukset pyydetään lähinnä puristelemalla sen käden nyrkkiä, jonka puolelle asetus oli tarkoitus saada. Tätä neuvoa totellessa Manta tuntui toimivan paremmin ja arvostavan vähemmän liikkuvaa ohjaa.

Seuraavaksi otettiin laukka, jossa hurauteltiin aina yhdet ympyrät per pitkä sivu. Tarkoituksena oli asettaa aiemmin annettujen ohjeiden mukaisesti ja saada näin tasaisia, hallittuja ympyröitä. Mantan laukka oli vähän epätasaista aluksi, mutta saihan se jalkansa ojennukseen. Tämä tamma kääntyy vaikka kolikon päällä, joten laukkaympyrät eivät olleet sille haastavia. Kuskille pisteet siitä, että katse pysyi taas paljon aikaisempaa paremmin menosuunnassa, jolloin Mantan oli helpompi laukata nätti ympyrä. Laukkatehtävässä ei oikeastaan kummemmin ollut ongelmaa. Tietenkin tamma vähän intoutui päänsä heilutteluun aina välillä, mutta sain sen kuriin kohtalaisen vikkelästi.

Loppukäyntien aikana hain vielä tammaa pyöreäksi. Sitä löytyikin koko tunnin edestä, joten siitä olisi ollut mukava jatkaa pollella toinen tunti perään. En käsitä, mitä tein aikaisemmin väärin, kun en saanut Mantaa pyöreäksi. Jäin varmaan taas puristamaan huomaamattani. Rentoutumisesta on tullut entistä vaikeampaa, kun nyt sitä kiinnittää tehtävien teon lisäksi myös paljon huomiota hevosen muotoon. Hengittäminen tahtoo jäädä tuossa hommassa toiseksi. Kaiken kaikkiaan kyllä mukava tunti. Hieno tamma se on, vaikkakin välillä vähän innostuu päänsä kanssa ja karsinassa haluaisi joskus narskutella satulan mieluummin palasiksi kuin saada sitä selkäänsä. Opettajalta taisi tulla tunnin aikana pääosin kehuja, joten Manta sai taas rapsutuksia ja leipäpalasenkin kiitoksena ahkeroinnistaan.