Auktoriteetin ilo

Perjantaina oli vuoden ensimmäinen Artsin koulutunti. Ratsukseni otin Paven ja tunnin jaoin kolmen muun ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan niin sulkutaivutuksia kuin vastataivutuksia sekä hevosen suoristamista. Alkuverryttelyn teimme aika itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Pave oli vähän ponneton eikä ensin asettunut oikein kumpaankaan suuntaan. Hiljalleen sain asetukset oikealle kohtuullisesti läpi, mutta asetukset vasemmalle jäivät menemättä läpi. Sitten siirryimmekin jo tehtävien pariin.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme pitkät sivut kolmessa osassa: ensimmäinen kolmannes suoraan, toinen sulkutaivutuksessa ja viimeinen taas suoraan. Aloitimme oikeassa kierroksessa ja käynnissä. Pitkälle sivulle tuleminen suorana olikin hankalampaa kuin olin ajatellut. Jotenkin kulman jälkeen jätin Paven edelleen asettuneeksi, vaikka se olisi pitänyt suoristaa. Sulkutaivutuksen kaltainen oikealle onnistui kohtalaisesti käynnissä. Sen jälkeen suoristaminen oli helpompaa, pääsihän sillä vaikeammasta liikkeestä vähän helpompaan (vaikka oikeasti suorana meneminen ei ole kovin helppoa). Parin käyntikierroksen jälkeen siirryimme raviin. Voi jee. Kuinka hirvi hevonen voikaan olla? Vastaus: todella hirvi. Pave ei ensin alkanut ravissa ajatellakaan mitään sulkutaivutuksen kaltaista, kun yritin sitä pyytää. Sen sijaan se nakkasi päänsä kattoon ja jäkitti menemään. Tavallisella tunnilla olisin nakannut pyyhkeen ja ohjat kehään, mutta Artsin ihana auktoriteetti sai herneet pysymään poissa nenästäni. Vaikka Pave herneili, jatkoin sinnikästä pyytämistä ja yritin opettajan ohjeen mukaisesti istua sitä enemmän takajaloille, mitä enemmän Pave yritti jäkittää ja kiskoa minua eteen. Kierros kierrokselta saimme hieman parsittua menoa, vaikka rehellinen sulkutaivutus jäi kauas. Sain kuitenkin ohjattua Pavea parempaan suuntaan, mikä oli kuitenkin parannusta.

Vasemmassa kierroksessa aloitimme heti ravissa. Jaiks. Enteilin ongelmia ja niitä tietysti sain. Pave hirveili ja jäkitti vastaan pahemmin kuin oikeassa kierroksessa. En meinannut millään saada asetusta läpi eikä Paven takaosakaan oikein halunnut siirtyä uralta sisemmäs. Mutta jälleen kierros kierrokselta yritin uudelleen ja uudelleen enkä lähtenyt jupisemaan (paria mutinaa lukuun ottamatta). Opettaja jaksoi huomata pienetkin parannukset ja kehua niistä. Se motivoi yrittämään. Samalla tosin sain taas huomata sen, kuinka huonosti tunnen pienet liikkeet oikeaan suuntaan. Siksi teen tahattomasti monet liikkeet liioiteltuna, koska en tunne niitä ennen sitä vaihetta. Teimme sulkutaivutukset vielä muutamia kertoja lävistäjillä. Siinä sain taas pohtia tovin oikeaa asentoa, kun ei ollutkaan seinää antamassa suuntaa. Sulkutaivutuksen kaltainen oikealle tehtynä sujui edelleen paremmin kuin vasemmalle.

Laukassa lähdimme korjaamaan hevosia suoremmaksi vastataivutuksen avulla. Pitkillä sivuilla asetimme ulos sekä tyyräsimme takaosaa hieman seinää kohti. Lyhyet sivut piti tämän jälkeen kyetä ratsastamaan mahdollisimman suoraan. Hevosta ei saanut päästää oikaisemaan pitkälle sivulle, vaan jokainen lyhyen sivun metri tuli käyttää hyödyksi. Aloitimme vasemmassa laukassa. Tässä suunnassa Pave asettui asiallisesti oikealle, ja sain vietyä sen takaosaa vähän seinää kohti. Kun tämä liike onnistui, tuli Paveen ryhtiä ja laukkaan tasapainoa. Tämän jälkeen lyhyet sivut oli paljon helpompi ratsastaa, kun Pave ei niin ennakoinut, vaan enemmän odotti reittiohjeita.

Oikeassa kierroksessa elämä oli hankalampaa, koska asetus vasemmalle ei vieläkään meinannut mennä läpi. Otin ensin liikaa tilaa menemällä uralta sisempänä. Tämä sai Paven himoitsemaan kohti uraa, jonne se painoi menemään minua juuri kuuntelematta. Sitten tajusin hilautua vähän enemmän uralle, jolloin Pavella ei ollut enää hinkua yrittää punkea seinästä läpi. Tämän jälkeen sain sen taas kuuntelemaan vähän paremmin. Asetukset vasemmalle olivat vaikeita, mutta hetkittäin ne onnistuivat kohtalaisesti. Tällöin myös Paven takaosaa sai siirrettyä oikealle pohkeella vähän ulommas. Tehtävän loppupuolella palaset napsahtivat toviksi todella hyvin kohdilleen. Pave loksahti oikeinpäin, ryhdistyi ja kantoi itsensä edestä kunnolla. Laukka muuttui pehmeäksi ja pyöriväksi, ja Pave tuntui pysyvän aivan allani. Sen jälkeen niin asetus kuin takaosan siirtäminen sujuivat liki tuosta noin vain. Tätä menoa kesti noin kierroksen, mutta kyllä se tuntui aivan helkkarin hienolta! Fiilistelin menoa Pavea rutkasti kehuen, mutta en kuitenkaan heittäytynyt matkustajaksi. Hyvä Pave, hyvä minä!

Loppuravissa haimme vielä hyvää etenemistä. Sain vielä muistaa istua takajaloilla ja olemaan kippaamatta eteen. Tunnin tehtävät olivat ihanan haastavia ja puristivat mehut meistä Paven kanssa juuri oikealla tavalla. Hommia tuli paiskittua ihan kunnolla. Olin tunnissa todella tyytyväinen siihen, kuinka jaksoin yrittää enkä repinyt pelihousujani, vaikka hankalia pätkiä oli vaikka kuinka monta. Tuntiin mahtui kuitenkin pieniä parannuksia, ja etenkin oikeassa laukassa tullut kunnon onnistuminen tallentui hyvin mieleen. Tällainen tuli tarpeeseen, sillä koulutreenit Paven kanssa ovat jo tovin olleet melko kamalia. Nyt tuli taas olo, että voimme me Paven kanssa toimia yhteenkin, vaikka erimielisyyksiäkin mahtuu mukaan.

Hyvä harjoittelukaveri

Perjantain Artsin tunnille menin tuuraavalla ratsulla Paven potiessa takastaan. Valitsin ratsukseni Ekin. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä, ja pääsimme treenaamaan sulkutaivutuksia. Alkuverryttelyssä ravasimme pitkillä sivuilla etuosaa vähän uralta sisemmäs tuoden sekä pyöräyttelimme muutamia pääty-ympyröitä. Oikeassa kierroksessa Eki meni vähän liikaa edestä mutkalle, vasemmassa kierroksessa homma sujui paremmin. Jäin kuitenkin liikaa tekemään etuosan siirtämistä sisäohjalla, sillä paikoin etujalat jäivät uralle Ekin vain asettuessa ja taivuttaessa kaulaa ohjan perässä. Olisin saanut ottaa vasemman lavan paremmin ulko-ohjalla haltuun, jotta koko etuosa olisi siirtynyt sisemmäs.

Raviverryttelyn jälkeen hyppäsimme jo tunnin päätehtävälle. Siinä teimme sulkutaivutuksia uralla sekä muutamat kerrat lävistäjillä. Aloitimme oikeassa kierroksessa ja käynnissä. Kuten verryttelyssä, väänsin Ekiä taas liikaa oikeassa kierroksessa mutkalle. Ulko-ohja käteen ja uusiksi. Johan hommaan tuli jotain ideaa. Eki teki sulkutaivutuksen ihan asiallisesti, kun tosiaan tajusin ulko-ohjan merkityksen. Välillä Eki tosin lähti valumaan etuosallaan uralta sisemmäs, mutta oli palautettavissa takaisin tehtävälle helposti. Oikea kierros oli kuitenkin minulle kamalan kinkkinen. Ylävartaloa olisi pitänyt kiertää vähän oikealle, mutta istuin korkkiruuvina vasemmalle kiertyneenä. Melkoista äherrystä oli saada ylävartaloa käännettyä oikeaan suuntaan. Teimme sulkutaivutuksia heti perään oikeassa kierroksessa myös ravissa. Uusia ongelmia ei tullut. Takaosa oli helppo kontrolloida, joten huomiota jäi käytettäväksi etuosan hallintaan.

Sulkutaivutukset vasemmassa kierroksessa teimme heti ravissa. Olipa vain melkoinen ero kierrosten välillä! Oma istuntani kun oli jo valmiiksi kiertynyt toivotusti, niin sulkutaivutus tähän suuntaan meni melkein itsestään. Välillä sain toki muistaa pitää Ekin etuosan ravaamassa oikeaan suuntaan, ettei se pyrkinyt liikaa sisälle. Muutoin saimme tähän suuntaan kuitenkin hyviä hetkiä aika helposti. Oikeakätisenä oikean ohjan käyttäminen sujuu huomattavasti vasemman ohjan käyttämistä paremmin. Oli myös kiva huomata Ekin ryhdistäytyvän, kun sen sai rehellisemmin sulkutaivutukseen.

Muutamat lävistäjille tehdyt sulkutaivutukset olivatkin hankalampia, niin kuin opettaja oli ennakkoon varoittanut. Kun ei ollut seinän tukea, oli etuosan liike vaikeampi hahmottaa. Lävistäjillä etuosaan saikin kiinnittää vielä enemmän huomioita kuin takaosaan. Ekin takaosa tuli lävistäjilläkin ihan mukavasti, mutta etuosan kanssa minulla oli haeskelemista. Liikkeen suunta ja siten sen hahmottelu olivat vähän hukassa tässä paikassa tehtynä. Oikeita askeleita mahtui kuitenkin näihinkin mukaan.

Laukassa otimme vielä pitkille sivuille sulkutaivutuksen kaltaista. Lyhyet sivut piti puolestaan ratsastaa niin paljon tilaa käyttäen kuin mahdollista. Sulkutaivutukset laukassa olivat minulle vaikeita enkä saanut istuttua niitä yrittäessäni kovin hyvin. Niinpä Eki ei oikein ymmärtänyt, mitä hain emmekä saaneet kovin selvästi tunnistettavia pätkiä aikaiseksi. Jotain meni kuitenkin sinnepäin, ainakin opettajan kannustavasta palautteesta päätellen. Olisin vain saanut pitää vielä selvemmin sen etuosan hanskassa. Jäin jotenkin ehkä liikaa ajattelemaan ja ähertämään takaosaa. Oikeassa laukassa Eki pääsi pudottamaan raville muutamia kertoja, jonka jälkeen se jostain syystä tarjosi useamman kerran vasenta laukkaa. Muutoin yritin istua laukassa ja olla soutamatta itse, jotta Eki säilyttäisi laukan itse.

Loppuravissa teimme vielä muutamia sulkutaivutusmaisia hetkiä. Ekiin sai vielä nohitella vähän pontevuutta, se kun olisi mielellään jumputtanut tasaisen rauhallisesti. Lopputunnista Eki painoi hetkittäin vähän ohjalle. Tunnin treenit vissiin verottivat vähän sen voimia, sillä alkutunnista se jaksoi kantaa itsensä edestä ihan hyvin. Ekin kanssa oli kuitenkin mukava treenata. Kuten opettaja sanoi, oli se hyvä harjoittelukaveri kaikessa tasaisuudessaan ja mutkattomuudessaan. Se teki kaiken, mitä ymmärsi ja jos ei ymmärtänyt, puksutti rauhassa eteenpäin asiasta numeroa tekemättä. Onpas se vain leppoisa kaveri.

Pari askelta sinnepäin

Keskiviikkona vuorossa oli Artsin koulutunti, jonka menin Pavella. Tunnin jaoin kahden muun ratsukon kanssa. Pääsimme harjoittelemaan niin sulkutaivutuksia kuin vastalaukkoja.

Aloitimme pitkälle sivulle tehdyillä sulkutaivutuksilla käynnissä. Alkuun sai pyöräyttää apuvoltin, jonka alkupuolisko mentiin ravissa, kun varsinainen tehtävä tultiin vielä käynnissä. Pyöräytimme jonkin ajan kuluttua voltin myös pitkän sivun loppuun. Voltilla yritin valmistella tulevaa sulkutaivutusta, joka on meille Paven kanssa vielä vaikea. Pääsinkin ajattelemaan tehtävän kahdessa osassa: ensin asetus, sitten takaosa. Pave tuppasi jännittymään sulkutaivutusyrityksissä, jolloin se pullahti asetuksesta pois. Sain aina ensin hakea sitä kohdilleen ennen kuin saatoin ajatella takaosaa. Tekemistä kyllä riitti. Käynnissä saimme vasemmassa kierroksessa pari askelta, joiden aikana Pave loksahti sulkutaivutukseen tai ainakin hyvin vahvasti sitä muistuttaneeseen asentoon. Tämä hetki ilahdutti kovasti, vaikka se lyhyeksi jäikin. Sulkutaivutukset oikeassa kierroksessa hahmottuivat käynnissä hetkeksi, mutta ravissa menivät pipariksi. Ravissa sulkutaivutusten harjoittelu oli myös aika haastavaa. Pitkä sivu pääsi loppumaan ennen kuin ehdin asetella Paven palasia kohdilleen. Mutta kuten opettajakin sanoi, ei näitä muuten kuin harjoittelemalla opi. Pitkän sivun alkuun ja loppuun pyöräytetyillä volteilla löytyi molempiin suuntiin aika hyvää menoa. Erityisesti oikeassa kierroksessa Pave asettui asiallisesti.

Sulkutaivutusten jälkeen teimme vastalaukkatreeniä. Nostimme vastalaukan ravista pitkällä sivulla. Pave nosti vasemmassa kierroksessa oikean laukan mukavan helposti. Sen sijaan oikeassa kierroksessa vasemman laukan nostaminen ei meinannut onnistua. Sain käyttää apuna pientä kaarretta pitkältä sivulta keskemmäs ja siitä takaisin uralle, jotta tie auttoi nostamaan vasemman laukan. Tämän aputien kanssa vasenkin laukka alkoi nousta helpommin. Saimme ratsastaa lopulta lyhyet sivut puoliympyrämäisesti vastalaukassa. Pave piti oikean laukan hyvin myös näissä, mutta pääsi pudottamaan vasemman laukan pari kertaa. Tein vastalaukasta taas vähän turhan suuren numeron, kun oikeasti olisi pitänyt malttaa istua ja antaa Paven tehdä osuutensa. Minä kun tuppasin hätäilemään ja siten nohittamaan Pavea kipittämään. Se ei yllättäen auttanut säilyttämään tasapainoa pienessä vastalaukkakaarteessa. Maltoin kuitenkin lopulta paremmin, jolloin saimme myös vähän hankalamman suunnan onnistumaan.

Loppuravissa annoin Paven venyttää ohjan perässä enkä tehnyt enää kummempia. Tällä tunnilla minulla oli oikea asenne vähän vaikeamman asian eli sulkutaivutuksen tahkoamiseen. Osasin ottaa tehtävän pala kerrallaan enkä alkanut tuskailla, kun homma ei ymmärrettävästi luonnistunut heti eikä kunnolla edes tunnin aikana. Pari hyvää askelta tuntuivat sen verran kivoilta, että tajusin jäädä iloitsemaan niistä. Treenien myötä niitä toivottavasti tulee aina vain enemmän. Vastalaukkatreeni oli myös oikein toivottua, ja harjoittelisin sitä mielelläni jatkossa ahkerasti. Kaikin kaikkiaan siis taas kiva koulutreeni. 

Viikonloppuleirin 5. tunti: vastalaukasta nauttimista

Viikonloppuleirin viimeinen päivä eli sunnuntai saapui tietysti liian nopeasti. Vaan onneksi edessä oli vielä kaksi ratsastustuntia. Niistä ensimmäinen meni neljän ratsukon koulutunnilla. Ratsukseni tuli 2001 syntynyt Iglesias eli Julio-ruuna. Tunnin aiheena olivat sulkutaivutukset sekä käynnistä tehdyt vastalaukan nostamiset.

Alkuverryttelyn menimme tuttuun tapaan kaikissa askellajeissa itsenäisesti. Julio liikkui ihan mukavasti, mutta hirveili melkoisesti. Yritin olla itse kädellä mahdollisimman tasainen, jotta ruunakin voisi malttaa paremmin. Julio kehtasi myös tollotella ovipäätyä, mutta ei onneksi tehnyt pientä kylkimyyryä kummempaa. Tajusin ratsastaa sitä myös paremmin töihin, jolloin se alkoi unohtaa päädyn ja keskittyä enemmän hommiin.

Suurimman osan tunnista työskentelimme keskiympyrällä. Teimme sulkutaivutuksia tai niiden kaltaisia yritelmiä niin käynnissä kuin ravissa. Julio jännittyi säätämisestäni melkoisesti, mikä opetti hyvin nollaamaan tilannetta ja apujen määrää. Teimme myös vastasulkutaivutuksi. Pääsimme jumppaamaan hevosia siis yhdellä kertaa molempiin suuntiin. Tavallinen sulkutaivutus ympyrällä hahmottui, mutta vastasulkutaivutus tuntui hankalammalta. En sitten tiedä, kuinka rehellisiä sulkutaivutuksia parhaimmillaankaan menimme, mutta jumppaava vaikutus alkoi näkyä Juliossa. Hetkittäin se ryhdistäytyi mukavasti tuntumalle. Niitä hetkiä oli kiva fiilistellä, kun olin saanut tuotua hevosen palikoita paremmin kohdilleen. Noissa hetkissä viilattavaa olisi ollut se, että olisin antanut Julion liikkua niissä tarmokkaammin. Nyt jäimme vähän hiippailemaan.

Ympyrällä nostimme käynnistä aina toviksi vastalaukan. Ehdin hetken kauhistella tehtävää, kunnes huomasin Julion osaavan sen mainiosti. Kunhan vain sain annettua selvät avut. Julio opetti minua hyvin olemaan tarkempi avuissani, sillä epämääräisinä kertoina se luonnollisesti nosti myötälaukan. Sain myös korjata istuntaani, joka tuppasi valumaan sisälle. Kun valmistelin noston rauhassa ja istuin satulassa tasaisemmin, Julio nosti vastalaukan todella näppärästi käynnistä. Laukkakin jäi vähän hissutteluksi, mutta Julio kuitenkin säilytti sen hyvin eikä tuntunut ajattelevan raville pudottamista. Olivatpa vastalaukat kerrankin aika vaivattomia ja vieläpä ympyrän kaarella tehtyinä. Jes!



Loppuravissa houkuttelin vielä Juliota rentoutumaan ja pyöristymään, mikä onnistui hetkittäin. Välillä Julion piti saada hirveillä, mutta malttoi se vielä väläytellä parempia hetkiä. Koulutunti Julion kanssa oli kiva. Sen kanssa sai hifistellä aina, kun sain omaa kroppaani kuosiin. Jos taas lässähdin, seurasi Julio esimerkkiäni heti. Hyvin opettavaista.

Videot on kuvattu FilmMellä.

Itsenäistä jumppaamista

Perjantaina vuorossa oli itsenäinen tunti Tallinmäellä Jetillä. Maasto olisi ollut mainio juttu, mutta en tällä kertaa ehtinyt riittävän aikaisin tallille. Niinpä sain luvan keksiä jotain puuhaa kentälle, joka oli edelleen vain käynti- ja ravikelpoinen. Treeniaiheiksi valikoituivat siirtymät sekä jumppaaminen pohkeenväistöjen ja sulkutaivutusten avulla.

Tein aluksi pysähdyksiä käynnistä, sitten käynti-ravi-käyntisiirtymiä sekä vielä muutamia peruutuksia, joista siirryin raviin. Siirtymisissä pyrin säilyttämään tuntuman. Pysähdykset olivat ihan ok, kuten yleensä. Käynnistä raviin siirtyminen vaati nohittelua, mutta tuntuma pysyi niissä kohtuullisesti. Valmistelin siirtymää ravista käyntiin tavallista huolellisemmin tuntumaa miettien, jolloin saimme muutamia asiallisia siirtymisiä. Peruutuksesta raviin siirtyminen oli nihkeää, mutta ei pahimmasta päästä. Siinä oli jostain syystä vaikein säilyttää tuntuma. Muutoin tuntumaa miettiessäni pyrin pitämään käteni rentoina enkä lukitsemaan niitä paikoilleen. Tämä tuntui toimivan paremmin. Yleensä jännitän käteni, kun ajattelen haluavani säilyttää tuntuman. Tuolloin rentous katoaa, ja kädestä tulee joustamaton. Pieni ajatus käden "eläväisyydestä" auttoi.

Pohkeenväistöjä tein pitkää sivua myöten vuorotellen etu- ja takaosan paikkaa uralla. Keskityin siihen, etten tekisi väistöstä liian jyrkkää, mihin sorrun usein. Jetti on hyvä kertomaan, milloin väistö on liian jyrkkä. Se nimittäin alkaa tahmailla selvästi enemmän, jos väännän sen kovin mutkalle. Tämän ja oman tarkkailun avulla sain tehtyä väistöjä, jotka taisivat olla aika pitkälti sopivia. Paikoin toki menin liian jyrkkiä pätkiä, mutta ihme kyllä tajusin ne itsekin ja loivensin niitä. Väistöt sujuivat käynnissä ja ravissa aikani niitä tahkottuani. Väistöt vasemmalle tuntuivat taas helpommilta. Väistöissä oikealle sain huolehtia etuosasta enemmän, ettei se päässyt omille teilleen.

Sulkutaivutuksissakin pyrin miettimään sitä, etten tehnyt niitä liian jyrkkinä. Keskityin enemmän oikealle tehtyihin sulkutaivutuksiin, sillä ne olivat haastavampia. Kuten väistöissä, sulkutaivutuksetkin sujuivat, kun tein ne maltillisesti. Myös oikealle tehtyinä ne alkoivat hahmottua, kun sain pidettyä Jetin ulkopuolen hallinnassa. Vasemmalle tehtyinä ne toki olivat vaivattomampia. Siirryin käyntisuluista nopeasti ravisulkuihin, sillä käynnissä minulle jää liikaa aikaa ähertää omiani. Ravisuluissa meno hyytyi paikoin turhankin paljon. Yritin nohittaa Jettiä, mutta en saanut sitä kovin virkeäksi. Vasemmalle tehdyissä sulkutaivutuksissa meno säilyi parempana. Lopulta päätin keskittyä siihen, että liike tulee tehtyä mahdollisimman hyvin ja tingin tahdista ja eteenpäinpyrkimyksestä. Kun en jäänyt nyhertämään Jettiä niin paljon eteen, sujui osa sulkutaivutuksista rennommin.

Loppuraveissa Jetti tuntui tosi kivalta. Molemmat kierrokset menivät mukavan mutkattomasti, ja Jetti ravasi tasaisella tuntumalla hyvin rennosti. Nyt olisi ollut taas tarvetta videokuvaajalle, sillä olisin mielelläni nähnyt, miltä meno näytti. Selkään se tuntui mainiolta. Vaihtelin ravissa vielä suuntaa ja fiilistelin hyvää menoa. Kokeilin myös istumista harjoitusravissa ja sain pidettyä itseni siinäkin sen verran kasassa, ettei Jetin letkeä meno häiriintynyt. Hitsit, olipa kivaa! Maltoin siirtyä käyntiin ajoissa, jolloin pääsimme lopettamaan tunnin treenit molempien hyvään mieleen. Taputtelin Jetin hyväksi ja kävelytin sen maasta käsin. Jumppaaminen taisi auttaa, sillä niin selvä ero Jetin alku- ja lopputunnin ravissa oli. Tällainen on niin palkitsevaa!

Teräviä kulmia ja sulkutaivutuksia

Tiistain Tallinmäen koulutunnilla pääsimme Jetin kanssa treenaamaan kulmien ratsastamista sekä sulkutaivutuksia. Kentän kunnon takia askellajeina olivat käynti ja ravi. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä. Alkuverryttelyssä teimme muutamia pysähdyksiä sekä siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin. Pysähdykset ja siirtymät alaspäin onnistuivat, ja siirtymät ylöspäin paranivat toistoilla. Niitä haluaisinkin joskus hinkata ihan kunnolla, samoin kuin tuntuman säilyttämistä alaspäin tehdyissä siirtymisissä.

Tämän tunnin ensimmäinen varsinainen tehtävä oli kulmien ratsastaminen tarkasti ja terävästi. Apuna sai käyttää ajatusta takaosakäännöksestä. Muotoilimme kentän kahdesta neliöstä koostuneeksi kahdeksikoksi, jolla ratsastimme kulmia käynnissä ja ravissa. Meille Jetin kanssa kulmat olivat helpompia vasemmassa kierroksessa. Siinä saimme tehtyä hyvin asiallisia kulmia, jotka menivät aika helposti ja niiden jälkeen oli helppo jatkaa suoraan. Kulmat oikeassa kierroksessa olivat hieman hankalampia. Kääntäviä apuja tuntui tarvitsevan paljon enemmän, ja kulman jälkeen oli hankalampi jatkaa heti suoraan. Apua pulmaan sai pitämällä ulkopuolen tarkemmin hallussa ja varmistamalla, että Jetti otti kääntävät avut vastaan kunnolla. Kuulostaapa tuo yksinkertaiselta näin kirjoitettuna, vaikka ei se selästä käsin niin vain sujunut. Käännökset oikealle paranivat kuitenkin tehtävän loppupuolella.

Sulkutaivutuksia teimme pitkille sivuille käynnissä ja ravissa. Olen jostain syystä aina tykännyt sulkutaivutuksista enemmän kuin avotaivutuksista. Niitä olikin kiva päästä treenaamaan. Sulkutaivutukset vasemmassa kierroksessa olivat helpompia, sillä Jetti kulkee luontaisesti siinä kierroksessa jo valmiiksi takaosa vähän sisempänä. Lisäksi opettajan avustuksella sain tehtyä liikkeen maltillisesti enkä vääntänyt hevosta mutkalle. Niinpä käynti- ja ravisulkutaivutukset olivat ihan toimivia. Oikeassa kierroksessa hommia sai tehdä enemmän. Saatoin saada sulkutaivutuksen lähtemään hyvin, mutta Jetti pääsi muutaman askeleen jälkeen pullahtamaan suoraksi. Sain pohtia tätä arvoitusta monta kierrosta, kunnes aloin tajuta ulkopuolen tuen pettävän ja aiheuttavan ongelman. Kun sain Jetin ulkopuolesta otteen, tuli sulkutaivutus tai ainakin kovasti sen kaltainen liike helpommin. Tahti tosin kärsi niin käynnissä kuin ravissa, kun vasemmassa kierroksessa se säilyi paremmin.

Tunnin tehtävät olivat mielekkäitä, jälleen kerran. Laukkaa tosin jäin kaipaamaan, mutta jospa kenttä tulisi vielä siihen kuntoon. Toisaalta näinä kertoina käyntiä tulee työstettyä enemmän, mikä on vain hyvä. Se kun kehtaa tuntua niin kamalan vaikealta askellajilta! Siinä minulla on lisäksi aivan liian paljon aikaa säätää kaikkea ylimääräistä, jolloin meno ei aina ole kaikista rennointa. Ravissa ja laukassa onneksi en ehdi tehdä niin paljon ylimääräistä. Opetukselliset koulutunnit ovat kyllä tulleet tarpeeseen. On niin älyttömän kiva treenata, kun kaikki tehtävät tulevat valmiiksi mietittyinä ja oman pohdinnan sijasta saa opettajalta kommentteja ja neuvoja.

Sätkynukkekäsiä ihmettelemässä

Keskiviikon valmennusryhmän tunnille toivoin mielessäni jo esteitä, kavaletteja tai edes puomeja. Toiveeni ei toteutunut, vaan jatkoimme vielä koulutreenejä. Ratsukseni sain Lennin, ja ratsukoita oli yhteensä kuusi. Treeniaiheita olivat pohkeenväistö ja sulkutaivutus tai sen kaltainen liike. Kuviona oli tehdä ensin pohkeenväistö ja myöhemmin sulkutaivutus lävistäjällä. Kuvion alkuun palattiin toista lävistäjää myöten. Väistöt ja sulkutaivutukset tehtiin onneksi vain käynnissä. Ravia ja laukkaa työstettiin sitten tehtävän ulkopuolisilla alueilla.

Lenni on herkkä kaveri erityisesti ohjasotteille. Suurin pulma tunnin aikana olikin Lennin levoton pää. Yritinpä pitää käsiäni miten tahansa, ruuna ei tuntunut olevan kovin tyytyväinen. Opettaja neuvoi kehumaan ja kiittämään Lenniä aina, kun se tasoittui vähänkin. Yritin mukauttaa käsiäni monella eri tavalla, mutta en päässyt perille, mikä niistä olisi miellyttänyt Lenniä. Niinpä valtaosa tunnista meni tuskaillessa levotonta Lenniä ja sen pään mukana vispanneita käsiäni. Tulipahan kunnolla harjoiteltua ohjastuntuman löytämistä, vaikka siinä valaistuminen jäi pimentoon.

Pohkeenväistöt ja meidän kohdallamme sulkutaivutuksen kaltaiset liikkeet sujuivat vaihtelevasti. Suurin oppi oli taas muistaa kontrolloida niin etuosaa kuin ei-väistätettävää puolta, jotta liikkeen sai tehtyä paremmin. Sulkutaivutusta en meinannut alussa osata hahmottaa lävistäjälle, joten esitimme Lennin kanssa aika mielenkiintoisia yritelmiä. Opettajan avustuksella tajusin liikkeen paremmin, jonka jälkeen saatoin alkaa yrittää taiteilla Lenniä ja itseäni siihen oikein. Molempien liikkeiden pulmana oli se, etten aluksi uskaltanut vaikuttaa normaalisti. Niinpä Lenni ei aina tajunnut, mitä hain ja tarjosi jotain muuta tai ei mitään. Toistojen kautta aloin ymmärtää, että herkkis-Lenniäkin voi ratsastaa kuin oikeaa hevosta, ei niin kuin lasista tehtyä versiota. Pyrin olemaan mahdollisimman rento ja kiittämään kaikista hyvistä hetkistä. Levottomat hetket pyrin jättämään huomiotta, mikäli en varmasti tiennyt itse pahentavani niitä. Tämä kikka tuntui toimivan, sillä pätkittäin Lenni toimi ihan asiallisesti. Lennin kanssa saa olla yhtä aikaa sekä herkkä että riittävän jämäkkä. Moisen yhdistelmän hallitseminen ei vielä ihan täysin onnistu, mutta tässähän sitä treenataan.

Kuvion ulkopuolella tehty ravi- ja laukkatyöskentely ei tuonut uutta ihmeteltävää. Ravissa Lenni oli kaikista levottomin päänsä kanssa, mutta sain rauhoitettua menoa hetkittäin. Laukassa Lenni puolestaan oli tasaisempi. Sillä on liki keinuhevosen laukka, jossa on aika mukava istua. Laukkatyöskentelyssä huomasin Lennin rauhoittuvan aina, kun sain pidettyä etenkin pohkeet tuntumalla. Olisikohan tämä samalla rauhoittanut muuta istuntaani? Se voisi olla yksi selitys. Lennin laukka tuntui myös säädeltävältä, vaikka en siitä tällä tunnilla niin kiinni saanutkaan. Saimme kuitenkin muutamia mukavan rauhallisia ja tasaisia laukkapätkiä, jotka olivat aika kivoja.

Loppuraveissa Lenni palasi taas aika epätasaiseksi, mutta yritin olla zen ja hakea tilanteeseen sitä kautta ratkaisua. Opettaja oli tunnin aikana neuvonut ajattelemaan, että minun tehtäväni on vain säilyttää tuntuma. Kaikki ylimääräinen häsellys hevosen puolelta oli sen ongelma, ei minun. Olipa kyllä erikoista mennä pitkästä aikaa hevosella, joka on noin eläväinen edestä. Välillä tuntui ihan toivottomalta tehdä mitään, kun en millään keinolla saanut Lenniä tasoittumaan. Välillä taas Lenni meni rentoja pätkiä, joiden aikana kaikki tuntui niin paljon helpommalta. Lenniä on ilmeisesti joskus ratsastettu myös kuolaimettomilla suitsilla. Olisipa jännä kokeilla itsekin, miten niillä meneminen vaikuttaisi meidän yhteistyöhömme.

Kevyttä jumppaa

Sunnuntaina päätin mennä Jetillä kevyen treenin. Jätin satulan matkasta ja suunnittelin tekeväni niin pohkeenväistöjä kuin avo- ja sulkutaivutuksia jumppamielellä. Arvelin kevyemmän treenin pienellä jumpalla olevan juuri sopivaa sunnuntain puuhaa emmekä olekaan hetkeen jumppailleet Jetin kanssa itsenäisesti. Niinpä oli hyvinkin sen aika.

Pohkeenväistöjä tein käynnissä niin uraa seuraten kuin uralta sisemmäs ja siitä takaisin edeten. Pyrin keskittymään siihen, ettei tahti turhaan hidastu väistöissä, vaan Jetti kulkee niidenkin aikana ihan asiallisesti. Tätä sainkin sitten harjoitella tovin, sillä Jetti tykkäsi aina vähän jarruttaa väistöissä. Vähän puolihuolimattomammin tehtynä sainkin Jetin säilyttämään tahdin paremmin. Ravissa saimme muutamia ihan asiallisia väistöjä ilman, että tahti juuri kärsi. Tuppaan itse keskittymään niin tuhottoman paljon yhteen asiaan, jolloin unohdan huolehtia kaikesta muusta. Jetti reagoi tällaiseen selvästi, mutta ainakin sen kanssa on hyvä treenata tätäkin asiaa. Väistöt uralta sisemmäs ja takaisin sujuivat paremmin kuin uralla tehdyt väistöt. Jostain syystä uraväistöt olivat kinkkisiä. Itselle vaikealta niissä tuntui hallita yhtä aikaa niin etu- kuin takaosa, kun jostain syystä toisella tavalla tehdyissä väistöissä tämä ei tuntunut niin hankalalta, hassua.

Avo- ja sulkutaivutuksia tein vain käynnissä niin uralla kuin keskihalkaisijalla. Molemmissa taivutuksissa huomasin vääntäväni Jetin aluksi aivan vinkkuralle. En vieläkään tunne selästä käsin, milloin hevonen on toivotusti, vaan tuppaan jostain syystä tekemään taivutusliikkeet aina ylilyöden. Näistä kahdesta taivutuksesta sulkutaivutus tuntui tänään helpommalta, vaikka sainkin aluksi hakea palasia kohdilleen. Tahti kieltämättä kärsi molempien taivutusten aikana melkoisesti, mikä kieli selvästi siitä, että ne ovat minulle vielä sen verran vaikeita, etten pysty juuri vaikuttamaan etenemiseen niiden aikana. Sain kuitenkin mielestäni muutamia ihan asiallisia pätkiä ainakin hevosen asennon suhteen.

Avotaivutukset olivat jostain syystä tänään kinkkisiä. En tuntunut saavan Jetin etuosaan oikein kontrollia. Jos sain etuosaa yhtään siirtymään, pullahti takaosa pian perässä. Yritin sitten taiteilla pohkeitani ja ohjasotteitani niin, että olisin saanut niin etu- kuin takaosan halutusti, mutta olipa se melkoisen haastavaa. Tässä vaiheessa viimeistään olisin tarvinnut peilin tai toisen silmäparin kommentoimaan ja korjaamaan menoa, sillä omat keinot alkoivat loppua kesken. Nollasin sitten vähän tilannetta ja yritin vielä muutamia kertoja uudelleen. Ihan oppikirjamaista avotaivutusta emme varmasti saaneet aikaan, mutta varmaan kuitenkin jotain sinnepäin. Avoja ja sulkuja pitäisi kyllä päästä taas treenaamaan opetuksessa. Niin hevosen jumppaamisen kuin oman oppimisen kannalta.

Sen kummempaa en tämän tunnin aikana tehnyt. Loppuraveissa yritin saada istuntaani kohdilleen, sillä tuppasin ravissa aina nojaamaan korostetusti taaksepäin. Välillä tunsin istunnan jämäköityvän, kun sain käännettyä lantion alle ja tuotua rintakehän sen päälle, mutta jokin antoi aina periksi ja kippasin takakenoon. En ilmeisesti saanut oikeita lihaksia pitämään asentoa kasassa, vaan yritin huijata, ja tuloksena oli aina lässähdys lähtöpisteeseen. Ilman satulaa meneminen paljastaa kyllä armotta istunnan ongelmia. Nyt olin aika fiiliksissä siitä, etten kovin usein huomannut puristavani polvillani saadakseni tukea. Sen sijaan kipristin jalkojani aivan kuin ne olisivat olleet jalustimissa, mikä puolestaan jännitti muun istuntani. Kipristely taisi johtua siitä, että sillä tavalla sain tuotua pohkeita vähän lähemmäs hevosen kylkiä. Jos roikotin jalkojani rentoina, ei pohjetuntumasta ollut mitään toiveita, kun en vain taipunut toivotusti. Muuten tasapaino tahtoi olla hukassa niin kuin oli vasta ihan satulankin kanssa mennessäni. Istuntasyyni olisi taas paikallaan samoin kuin itsekuri treenata sitä myös itsenäisesti.

Kohtuullisia sulkutaivutuksia

Keskiviikon valmennusryhmän koulutunnilla oli hyvät oltavat, kun ratsukoita oli vaivaiset neljä. Ratsukseni olin toivonut mielessäni jotain ihan sattumanvaraista, ja hevoslista paljasti valinnan osuneen Jussiin. Mikäpä siinä, vaikka ei se nyt ihan villein valinta ollut. Oli kuitenkin ihan mukava päästä menemään silläkin. Tunnin päätreeniaiheena olivat sulkutaivutukset, joita harjoiteltiin käynnissä.

Alkuverryttelyssä pyörittelimme ympyröitä käynnissä ja ravissa. Tarkoituksena oli saada hevosen etuosa odottamaan ja väistättää sitten takaosaa ympyrällä ulommas. Tehtävän avulla pyrittiin saamaan hevosia avuille ja valmisteltua tunnin tulevaa päätehtävää varten. Jussi oli tunnin alussa sitä mieltä, etteivät pidätteeni tarkoita yhtään mitään. Niinpä etuosan kontrollointi oli onnetonta, kun Jussi painoi pidätteistä läpi eikä juuri suostunut malttamaan. Sorruin paikoin leikkimään vetokisaa, jonka Jussi tietysti voitti, ja sen oli hurjan helppo jäädä painamaan ohjalle. Hiljalleen tajusin tehdä nopeampia puolipidätteitä ja ratsastaa pohkeella, jolloin sain Jussin välillä ymmärtämään, mitä siltä halusin. Takaosan väistätykset olivat vaatimattomia, kun keskittyminen tahtoi huveta siihen, että sain etuosan kuriin. Vasemmassa kierroksessa sain vähän parempia hetkiä, mutta kokonaisuudessaan meno oli vain sinnepäin kunnon onnistumisen sijaan. Saisin vaatia rutkasti enemmän, mutta jostain syystä jään usein puoliteholle. Ravissa Jussi keveni melkein automaattisesti, jolloin ratsastaminen muuttui siltä osin helpommaksi. Väistöt tosin olivat edelleen aika mitättömiä, mutta ainakin hevonen alkoi vähän paremmin kantaa itseään edestä.

Sulkutaivutukset tehtiin käynnissä toiselle pitkälle sivulle kahden voltin väliin. Volteilla oli hyvin aikaa valmistella tulevaa sulkutaivutusta ennen kuin sille piti lähteä oikeasti. Tehtävään lisättiin myös laukannosto toisen voltin jälkeen, ja laukassa pyöriteltiin voltit lyhyille sivuille sekä keskiympyrä pitkälle sivulle. Sulkutaivutukset menivät aika mukavasti molempiin suuntiin. Jussia oli helppo korjailla eikä se kiirehtinyt minnekään, mutta ei tahmaillutkaan kummemmin. Jos vaikeampi kierros pitäisi sanoa, niin se olisi ollut vasen. Suurta eroa oikeaan ei ollut, mutta vasemmassa kierroksessa etuosaa sai toppuutella enemmän. Sulkutaivutuksissa kivaa oli se, kuinka helposti Jussi reagoi pieniin korjauksiin, ja kuinka se paikoin rentoutui tehtävän aikana. Se ei häseltänyt yhtään ylimääräistä, vaan antoi minulle mukavasti aikaa pyytää asiat rauhassa. Niinpä sulkutaivutuksista jäi sangen hyvä mieli. En sitten tiedä, miten ne olisivat ravissa sujuneet, joten onneksi niitä harjoiteltiin näin tauon jälkeen vain käynnissä.

Laukkatyöskentelyssä opettaja neuvoi useasti ryhdistämään Jussia, jotta se ei menisi koko ajan pitkänä ja liian matalana. Jussi reagoikin pyyntöihini lähes aina painumalla edestä matalammaksi. Varsinainen ryhdistäminen olikin haastavampaa, kun en keksinyt sopivaa jippoa kertoa Jussille asian selvästi. Temppuilin sitten pohkeiden ja ohjasotteiden kanssa, ja vahingossa Jussi sattui aina välillä ymmärtämään minua. Olisi pitänyt tarkistaa opettajalta avut tämä asian toteuttamiseksi, kun omat taidot eivät riittäneet. Vasemmassa kierroksessa sain puolestaan muistaa kääntää Jussin etuosaakin, sillä muutoin se lähti valumaan ulommas. Laukka oli muuten ihan kivaa, sillä Jussi puksutti tasaisesti menemään. Jussi on muutenkin perusluonteeltaan tasainen menijä, joka ei yleensä turhia hätkyile. Miinuspuolena tosin oma puusilmäisyyteni, sillä tällaisen hevosen kanssa ajaudun tavallistakin helpommin matkustajaksi, kun meno on niin tasaista enkä enää välttämättä huomaa, että menoa voisi parantaa.

Tunti oli kaikkinensa mukava, vaikka varmasti paremminkin olisi voinut mennä. Sulkutaivutuksista jäi parhain fiilis, muussa menossa olisi ollut työstämistä. Jussi on kyllä kivaa vaihtelua muihin ratsuihin tasaisuutensa takia eikä käy kieltäminen, että sen muhkeus helpottaa hieman jalkojeni saamista hevosen ympärille. Sen sijaan koulusatulassa istuminen tauon jälkeen oli taas pieni järkytys. Kuinka jäykkä sitä voikaan olla! Ihan kuin asia nimeltä venytteleminen olisi taas joltain ratsastajalta jäänyt unholaan. Hups.

Tuulen viemää

Jos en liiku, se ei ehkä huomaa, miettii Jetti.

Sunnuntaina suuntasin koulukisojen jälkeen lyhyen kotireissun jälkeen ratsastamaan Jetin vielä valoisan aikaan. Treeniaiheet ja kieltämättä vähän intokin kouluvääntöön oli aamun kisojen jälkeen kateissa. Mieluummin olisin mennyt puomeja tai tietysti esteitä, mutta nyt oli sileän treenin vuoro. Kenttä oli sen verran koppura, että päädyin pitäytymään pääosin käynnissä muutamalla ravipätkällä sitä höystäen.

Alkuun pyörittelin tovin käynnissä väistöjä niin uralta pois ja takaisin kuin uraa pitkin edeten. Jetin eteenpäinpyrkimys oli hukassa, ja vinhasti puhaltanut tuuli tahtoi viedä mennessään sekä hevosen että ratsastajan halut tehdä yhtään mitään. Maltoin kuitenkin hiljalleen yrittää aina parantaa ja samalla miettiä, mikä meni oikein ja mikä ei. Loppujen lopuksi väistöt oikealle tuntuivat lähtevän nyt paremmin, kunhan muistin pitää ei-väistättävästäkin puolesta huolta. Vasemmalle väistättäessä Jetti pääsi vähän pullahtamaan lavan kautta ulos, kun siltä puolen en saanut pidettyä ratsua hanskassa. Oppitunti 735: hevosessa on yksi puoli + toinen puoli = kaksi puolta hallittavaksi. Ravissakin testasin muutamat väistöt, jotka sujuivat niin kuin käynnissä. Olisin tosin saanut olla tarkempi vielä siinä, ettei tahti turhaan hyydy. 

My little ponylle piti tehdä letti.

Sitten hapuilin vielä joitain epämääräisesti sulkutaivutuksia leikkineitä yrityksiä. Itselleni helpompi suunta yrittää tätä on ehdottomasti vasen. Painoni on jo valmiiksi sillä puolella, jolloin hevonenkin seuraa sinne paremmin. Jetin takaosa tuntui lähtevän mukaan niin kuin piti, mutta poikitin kyllä liikaa. Jostain syystä en osaa tehdä sulkutaivutusta yhtään hillitysti, vaan lyön sen överiksi. Yritin loiventaa poikitusta ja kiinnittää huomiota siihen, että asetus säilyy, mutta niin vain olin taas vinksin ja vonksin. Sulkutaivutuksen kaltainen liike oikealle oli luonnollisesti vähän vaikeampi. Takapää lähti kyllä kohtuullisesti, mutta asetusta en meinannut saada oikein. Keskityin välissä tyrkkäilemään takaosaa turhan paljon ja muutenkin säätämään, jolloin Jetti alkoi vastustella häsellystäni hidastamalla. Siitä sain taas hyvän palautteen nollata tilannetta ja yrittää uudelleen. Sulkutaivutuksia varten olisin kaivannut peiliä, jotta olisin sen avulla hahmottanut, kun olimme oikein. Erotin kyllä ääripäät, mutta oikean asennon tajuaminen oli vaikeaa.

♥

Loppuun tein vielä takaosakäännösmäisiä kulmia käynnissä ja ravissa. En tiedä, hämäsikö koko ajan liikkeellä pysyminen vai mikä, mutta nyt käännökset tuntuivat sujuvan ihan kivasti. Paikoin tosin kulmat menivät vähän pyörähtäen ilman, että mitään oikeaa käännöstä tapahtui. Taas olisi ollut peili tai kuvaaja paikallaan, että olisin päässyt katsomaan, miltä meno oikeasti näytti. Ravissa muutamat kulmat tuntuivat kivoilta, kun koko hevonen tuntui kääntyvät suorana eikä pullahdellen jostain suunnasta karkuun. Ehkäpä käynnin ja ravin ansiosta mukana oli sen verran liikettä, etten päässyt vain tuuppimaan hevosta pyörähtämään napakäännösmäisesti, vaan liike meni sopivasti eteenpäin estäen tämän. Tämän päivän treeni saikin sitten olla siinä, sillä saahan sitä joskus ottaa kevyemminkin.


Kuvat napattu itse.

Pilkkimistä koulutunnilla

Sunnuntain valmennusryhmän tunnilla jatkettiin kouluväännön parissa, sillä ovathan syksyn ensimmäiset koulukisat jo kolmen viikon päästä (iik!). Ratsukseni sain odotetusti mahdollisen kisahevoseni eli Peran. Tunnilla oli jälleen ihanasti vain viisi ratsastajaa, joten oli ihanan tilavaa ratsastaa. Tunnilla treenattiin pohkeenväistöjä käynnissä, pyöreyden työstämistä ympyröillä, sulkutaivutuksia sekä laukannostoja käynnistä.

Ennen varsinaisten tehtävien aloittamista yritin muistaa käyttää pohkeita aktiivisesti. Jos Peran antaa mennä oman mielensä mukaan, jää sille liikaa aikaa muun muassa kiemurrella tai nihkeillä ainakin minun kanssani. Sen sijaan aktiivisesti ja oikein pohkeilla ratsastamalla sen saa liikkumaan sangen näppärästi tuntumaa kohden ja sitä myöten pyöristymään tasaisesti. Meillä tämä on kuitenkin pahasti kesken, sillä en vain yksinkertaisesti kykene ratsastamaan niin paljon pohkeella, että saisin hevosen aktiiviseksi. Niinpä Peran kanssa esitimme uutta kouluratsastuksen vaativan tason liikettä nimeltä pilkkiminen. Siinä hevonen käy vuorotellen kauniisti tuntumalla pyöreänä ja heti parin askeleen päästä onkin jo kurkottelemassa päällään taivasta. Liikettä toistetaan mahdollisimman usein ja ennen kaikkea täysin sattumanvaraisesti. Parhaat pisteet saa, mikäli tätä pystyy esittämään kaikissa askellajeissa. Tässä meillä menikin sangen hyvin, valitettavasti. Havaitsin, että mikäli pohkeeni sattuivat tekemään jotain, herpaantuivat käteni täysin. Niinpä minulla oli joko etu- tai takaosa hallinnassa, mutta ei koskaan molemmat yhtä aikaa.

Väistöyritystä.

Pohkeenväistöt käynnissä teimme pitkää sivua seuraten takaosa sisemmäs väistättäen. Väistöt oikealle tuntuivat helpommilta kuin vasemmalle tehtyinä. Sain kuitenkin molemmissa suunnista kiinnittää paljon huomiota siihen, että Pera pysyi suorana eikä puskenut sisälavalla ulos. Tämän korjaamisen auttoi sisäpohkeen pitäminen tuntumalla sekä pienet pidätteet sisäohjasta. Kun sain Peraa suoremmaksi, kehu opettajan sen ottavan laadukkaita väistöaskelia. Väistöissä vasemmalle ongelmana tahtoi olla se, etten saanut Peraa pysymään väistössä, vaan se pääsi aina jostain karkuun. Sain tehdä aika paljon pidätteitä ennen kuin se alkoi kuunnella ja malttoi väistää. Opettaja kehotti kiinnittämään huomiota siihen, että hevonen tuntuu kantavansa itsensä molemmista lavoista eikä pyri nojaamaan kumpaankaan. Tämän hoksautuksen jälkeen huomasin, kuinka Pera tuntui olevan enemmän vasemmalla lavallaan. Vähän niin kuin minä vasemmalla istuinluullani. Yritin hinata itseäni keskemmäs satulaan, mutta taisin uudelleen ja uudelleen valua takaisin vasemmalle. Ainakaan väistöt eivät tuntuneet helpottuvan, vaikka ehdimme työstää niitä varsin hyvin. Myöhemmin videolta katsottuna sain taas huomata, kuinka kantapääni ja koko jalkani lähti kurottelemaan kohti taivaita, kun väistätin sen avulla.

Jos käännän lantiota alle, menevät hartiat kyyryyn.

Väistöjen ohella työstimme hevosia ympyröillä pyöreyttä tavoitellen niin käynnissä kuin ravissa. Käynnissä meno tuntui tihkaalta, ja sorruin näpertelemään ohjalla liikaa, vaikka tiesin jo satulassa istuessani, että korjaus olisi pitänyt tehdä pohkeilla. Ravissa meno paheni entisestään, kun pohkeiden puute näkyi kuuluisana pilkkimisenä. Koetin kyllä nohittaa niin itseäni kuin Peraa, mutta olisikohan vuorostaan epävakaa istuntani jarruttanut aina kaiken sen pienen aktiivisuuden, jota onnistuin selkeästi Peralta pyytää. Meno oli kuitenkin niin epävakaata haparointia, että mietin, onko mitään järkeä lähteä koulukisoihin esittämään tuomariin eteen samanlaista tumpelointia. Samalla harmistuin valtavasti siitä, kuinka en saanut keskityttyä ratsastamaan paremmin, vaan aloin murehtia jo tulevia viis veisaten tilanteesta, johon olisin voinut vielä vaikuttaa.

Viimeisenä varsinaisena tehtävänä tulimme keskihalkaisijaa pitkin tehden käynnissä vuorotellen sulkutaivutuksia molemmille puolille. Näiden jälkeen tuli ehtiä suoristaa ajoissa ja nostaa sujuvasti laukka., jossa sai pyöritellä noin kymmenen metrin voltteja pitkille sivuille. Sulkutaivutukset oikealle onnistuivat kohtuullisen kivasti. Paikoin taisin vääntää Peran turhan mutkalle, mutta ihmeen hyvin tajusin korjata aina tilannetta paremmaksi. Pera meni tähän suuntaan myös aika näppärästi ja paikoin sen palaset loksahtelivat sen verran kohdilleen, että se hakeutui pyöreämmäksi. Sen sijaan sulkutaivutukset vasemmalle olivat kinkkisiä! Paikoin turhauduin niin pahasti, että tupisin itselleni ihan ääneen, että keskity ja mieti, missä vika on. Tupiseminen auttoi nollaamaan tilanteen, jolloin saatoin aina haeskella apuja uudelleen kohdilleen. Jälleen kerran epäilen, että tähän suuntaan ongelma oli sama kuin vasemmalle tehdyissä väistöissä: vasemmalla retkottava painoni vaikeutti hevosen liikkumista. Pääongelmana oli se, että jos sain hevosen takaosan vasemmalle, lähti etuosa mukana. Jos taas etuosa oli hanskassa, ei takaosa liikahtanut sen takaa minnekään. Asetus ei mennyt rehellisesti läpi enkä saanut Peraa pysymään kovin aktiivisena edes. Nyt jälkikäteen mietittynä olisi tehnyt hyvää pyöräyttää aina pieni voltti vasemmalle ja palata siitä tehtävän pariin. Pitääpä ensi kerralla muistaa se, niin ehkä voltin aikana ehtii ratsastaa apuja sen verran kohdille, että myös sulkutaivutukseen siirtyminen onnistuu.

Sulkutaivutuksesta suoristumisen jälkeen tehdyt laukannostot olivat aika surkuhupaisia. Opettaja muistutti kääntämään lantion alle ennen nostopyyntöä, mutta unohdin tämän monena kertana. Pera ei myöskään liikkunut kovin aktiivisesti, jolloin nostot lähtivät aika ponnettomasti. Opettaja hoksautti Peran helpolla jättävän painoaan rintakehänsä päälle eikä kantanut itseään sieltä, mikä heikensi nostojen onnistumista. Hevonen olisi siis pitänyt saada ratsastettua takajalkojensa päälle, jolloin laukka olisi voinut nousta paljon helpommin. Aktiivisuus oli kuitenkin tänään hukassa, jolloin en saanut Peraa viriteltyä hyväksi. Itse laukka sujui paremmin oikeaan kierrokseen, vaikka olimme kaukana parhaimmista hetkistä. Oikealle sentään vähän sain Peraa suoristumaan ja sitä kautta paikoin pyöreämmäksi. Vasemmassa laukassa en saanut asetuksia läpi, ja Pera pääsi kaatumaan sisälapansa päälle, jolloin menimme jäykkää mökellyslaukkaa. Istuntani tuntui myös olevan kovasti levällään, mikä varmasti näkyi juuri laukan laaduttomuudessa. Olin ehtinyt aiemmin ajatella, että laukassa voisimme onnistuakin, mutta mitenpä sekään askellaji olisi itsestään hyväksi muuttunut, kun kaksi muuta askellajia olivat pääosin rämpimistä.



Loppuraveissa pyrin vielä löytämään ne kadonneet pohkeeni, mutta etsinnät päättyivät tuloksettomina. Pera kuitenkin oli lämmennyt mukavasti ja paikoin liikkui ihan omasta halustaan aktiivisemmin kuin kertaakaan tunnin aikana. Käynnissä opettaja otti meidät vielä hetkeksi voltille työstämään Peran takapäätä. Ohjat piti pitää tuntumalla ja pohkeilla ratsastaa sinnikkäästi takaosaa. Pera asettui tuntumalle aika kivasti, mutta paikoin pääsi painumaan melkoisesti kuolaimen alle. Ilmeisesti olin sen verran löperö ohjista, etten tarjonnut sille selvää kohtaa jäädä tuntumalle, vaan käteni eli hevosen pään mukana liikaa. Joka tapauksessa muutaman askeleen ajaksi sain Peran takapään hereille, ja käynti tuntui heti selkään erilaiselta. Sieltä löytyi kuin löytyikin moottori, jonka hyvän työnnön tunsi mukavasti satulaan. Olipa antoisa ahaa-elämys! Vielä kun oppisin vaatimaan itsenäisesti Peralta samaa ponnekkuutta, niin johan kyyti olisi makeaa.

Kuvista ja videoista kiitos Alekseille ja Noralle!

Rauhassa vähän kerrallaan

Keskiviikkona minulla olikin tehokas ratsastuspäivä, sillä aamun maastoestetunnin jälkeen huilasin hetken, kunnes suuntasin tallille ensin omalle tunnilleni ja sitä kouluratakurssille. Oman tunnin ratsukseni sain Loren, joka oli jo edellistunnilla hommissa. Ratsukoita tunnilla oli kahdeksan, ja tehtävinä olivat toisella pitkällä sivulla tehdyt sulkutaivutukset niin käynnissä kuin ravissa sekä toisella pitkällä sivulla tehdyt voltit ja askeleenpidennykset.

Sulkutaivutukset käynnissä onnistuivat kohtuullisesti, vaikka Lore hieman jännittyikin niiden aikana. Maltoin itse pyytää Lorea sulkuun kaikessa rauhassa ja korjasin mahdollisia ongelmia maltilla. Olin ihan ihmeen zen, mikä varmasti auttoi ratsuakin keskittymään. Varsinaisia puolierojakaan en huomannut, joten sekin oli vain plussaa. Sen sijaan ravissa meno meni niin jännittyneen pinkeäksi, että mistään ei meinannut tulla mitään. Vaikka Lore jännittyi, olin itse edelleen ihmeen rauhallinen ja pyysin aina yhtä pientä asiaa kerralla ja muistin kehua, kun Lore yritti edes sinnepäin. Opettaja kertoi ravisulkutaivutusten olevan Lorelle vaikeita, mutta sangen hyödyllisiä, jotta se oppisi käyttämään selkäänsä ja takajalkojaan eikä etenisi etupainoisena etujalkojensa varassa.

Vasemmassa kierroksessa opettaja muutti tehtävää meille enemmänkin pohkeenväistöksi, jossa asetus oli oikealla. Tämä helpotti Loren etenemistä, ja se saattoi paremmin yrittää päästä toivottuun asentoon. Muutamia kertoja se jopa vähän rentoutui, kun sai itsensä järjesteltyä ja huomasi, että asennossahan saattoi liikkuakin ilman ongelmia. Tehtävää vaikeutti osaltaan se harjoitusravissa eteneminen. Kun Lore oli jännittynyt, sen ravi oli aika vaikeaa istua, ja hölskyinkin inhottavan häiritsevästi mukana. Sulkutaivutustehtävän ulkopuolella kevensinkin suosiolla, ettei ratsu turhaan jännittänyt itseään väärinpäin epävakaan istuntani takia.

Toiselle pitkälle sivulle pyöräytimme alkuun voltin, sitten pidensimme askelta ja sitten taas loppuun teimme voltin. Volteilla sain paikoin Lorea vähän rennommaksi, mutta takaosa ei silti alkanut kovin hevillä töihin. Lorea ei tarvinnut silti nohittaa hommiin, mutta olisin saanut keksiä, miten Loren olisi saanut paremmin kevenemään edestä. Ulkopuolen tuki oli taas aika olennainen, sillä ilman sitä Lore ei halunnut mennä volttia täsmällisesti, vaan vähän kiemurteli. Askeleenpidennykset eivät lähteneet kovin hyvin, vaan enemmänkin päästin tahdin kiihtymään sen sijaan, että askel olisi venynyt tahdin säilyessä. Pyrin pitämään tuntumaa ja ratsastamaan pohkeella eteen, mutta jokin palanen jäi puuttumaan. Muistaakseni kerran tai maksimissaan kahdesti sain ravissa vähän pidennysajatuksesta kiinni, kun keskityin pyytämään vähän kerralla sen sijaan, että pyrin pääsemään nopeasti täyteen pidennykseen.

Laukkaa työstimme niin uralla kuin volteilla. Vasemmassa laukassa saimme volteilla aika kivoja hetkiä, kun Lore tuntui olevan kuulolla ja vähän jopa rentoutuvan. Laukka pyöri myös hyvin ilman, että Lorea täytyi patistella. Loressa kivaa onkin se, että valtaosan ajasta se liikkuu itse eikä vaadi kannustamista jokaisen askeleen eteen. Oikea laukka olikin sitten melkoista vatkausta, mikä tuli taas järkytyksenä. Loren oikea ja vasen laukka tosiaan eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Niinpä istuminen oli haastavaa, jolloin vaikuttaminen hevoseen oli vähän huteraa. Tähän suuntaan kovin suuria onnistumisia ei tullut, ellei sitä lasketa, että sisuskaluni pysyivät toivottavasti oikeassa järjestyksessä. En oikein voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin jonkinlaiseen mukautumiseen, jolloin Lore jäi vähän paitsioon. Tietysti olisi pitänyt keskittyä työstämään ratsua, jolloin laukka olisi voinut parantua hieman, mikäli olisin saanut hevosta oikeinpäin.

Loppuraveissa ei ollut sen ihmeellisempää, vaan Lore kulki ihan asiallisesti. Pyöreyden kanssa oli vähän niin ja näin, mutta ympyröillä saimme paikoin ihan kohtuullisia hetkiä. Tunnista jäi itselle hyvä fiilis sen takia, kuinka rauhallinen osasin vaikeimmissakin hetkissä olla. Kerrankin maltoin enkä lähtenyt jännittymään hevosen mukana, vaan pyrin olemaan maltillinen ja kehumaan hevosta heti, kun se yritti sinnepäinkään. Tällä asenteelle kinkkisetkin kohdat menivät riittävän kivuttomasti, ja samalla oma fiilis pysyi selvästi koko ajan plussan puolella, kun en antanut turhautumiselle tilaa. Tällaisella asennoitumisella varmasti moni tunti menisi paljon paremmissa tunnelmissa, joten täytyy yrittää löytää tämä keskittyminen jatkossakin.

Puutteellista topakkuutta

Kohtuullisen tarmokas hetki.

Sunnuntain ratsastukset eivät päättyneet Mintin pitämään tuntiin, vaan jatkoin siitä suoraan B-A-tunnille korvaamaan väliin jäänyttä omaa tuntiani. Ratsunani oli pieni yllätys, nimittäin Jukka. Ehdin tunnilla väittää, etten ole mennyt sillä ainakaan vuoteen, kunnes blogi jälleen armottomasti paljasti, että tämän vuoden helmikuussa sillä viimeksi ratsastin. Onneksi en tätä silloin muistanut, sillä olisin harmistunut hiiteen, kun kohelsin tämän(kin) tunnin ihan ihmeellisesti. On se keskittyminen vain joskus kamalan vaikeaa.

Tunnilla ratsastajia oli ihanasti vain viisi, ja treeniaiheena oli puolestaan sulkutaivutukset niin käynnissä kuin ravissa. Sulkujen pariin sukellettiin tekemällä toisen pitkän sivun alkuun voltti, jossa tuleva sulkutaivutus valmisteltiin ja siitä saattoikin sitten jatkaa pitkää sivua sitä tehden. Oikeaan kierrokseen tehtynä sulkutaivutus tuntui kohtuullisen helpolta. En vääntänyt Jukkaa tuhannen mutkalle, vaan maltillisesti pyysin takaosaa vähän sisemmäs huolehtien etuosasta samalla. Jukka kulki muuten kivasti, mutta tahtoi sulkutaivutuksessa hyytyä. Opettaja toivoi Jukan etuosaan ryhtiä, jonka saaminen onnistui, kun sain pidettyä takaosaa liikkeellä ja etuosaa puolipidätteiden avulla kontrollissa. Onnistuneiden yritysten seurauksena Jukka paikoin vähän jopa lyheni. Pitkän sivun loppuun pyöräytettiin myös voltti, jonka jälkeen jatkettiin normaalisti edeten ja toiselle pitkälle sivulle vielä voltti pyöräyttäen ennen kuin oltiinkin taas tehtävän alussa. Jukka asettui ihan kivasti oikealle, mutta aktiivisuus oli edelleen pahasti hukassa. Opettaja tuumasi, että Jukka menee niin paljon helppoja tunteja, ettei hevillä halua alkaa kulkea oikeinpäin. Sen kyllä huomasi, sillä poni käytti jokaisen lepsun hetkeni hyväkseen.

Vasemmassa kierroksessa sulkutaivutus käynnissä onnistui vielä ihan kohtuullisesti, vaikka suunta oli minulle ja kaiketi samalla Jukalle vähän vaikeampi. Istuntani ei ollut tasapainossa, vaan valui tyypillisesti vasemmalle. Sain korjata sitä aika paljon, mutta vakaata kohtaa en satulasta löytänyt. Tässä kierroksessa Jukka ei niin helposti siirtänyt takaosaansa sisemmäs eikä antanut asetukselle periksi, vaan jännitti vastaan. Opettaja neuvoi olemaan sinnikäs ja odottamaan, että Jukka antaa periksi. Näitä hetkiä ei valitettavasti tehtävälle juuri sattunut, vaan sain houkutella Jukkaa melkoisesti muualla pyöritetyillä volteillakin ennen kuin se yhtään antoi periksi. Opettaja hoksautti myös huolehtimaan vasemmassa kierroksessa siitä, että Jukan etuosa kääntyy myös. Apuna sai käyttää vasta-asetusta, jonka avulla sain oikeaa puolta paremmin hallintaan ja sitä kautta Jukkaa suoristumaan.

Keskittynyt hetki voltilla.

Sulkutaivutuksia tehtiin myös ravissa. Oikeassa kierroksessa taisimme saada pari järkevää hetkeä, mutta muu aika menikin Jukan ravissa istumisen opetteluun. Ravi ei ollut korkeaa nähnytkään, mutta en silti muka osannut istua siinä, vaan pompsahtelin matkassa. Vasemmassa kierroksessa sulkutaivutuksista ei tahtonut tulla oikein mitään. Kuvioon sai lisätä sulkutaivutuksen jälkeen sopivassa kohdassa tehdyn siirtymisen laukkaan. Jukan piti vertyä tässä askellajissa toimimaan paremmin, mutta tällä kertaa se otti siitä lähinnä kipitysvirtaa. Niinpä sulkutaivutuskohdat menivätkin siihen, että Jukka kipitti, ja minä yritin toppuutella sitä malttamaan ja kuuntelemaan pyyntöjäni. Välillä tuskastuin poniin, joka pyrki karkaamaan alta. Tai oikeasti tuskastuin omaan avuttomuuteeni. Jukkahan on myös näpsäkkä kouluponi, mutta tällä kertaa minun kouluratsastajan asenteeni oli jäänyt matkasta.

Lopuksi laukkasimme vielä enemmän oikeassa kierroksessa pyöritellen myös voltteja matkan varrelle. Jukan laukka alkoi muuttua ponnettomammaksi ja nelitahtisemmaksi, jolloin meno oli paikoin aika kulmikasta. Yritin huolehtia ulkoavuilla kääntämisestä ja siitä, että poni pysyy suorempana, mutta kovin montaa hyvää hetkeä en laukkaan saanut. Jukka tuntui vain kiirehtivän omille teilleen ilman, että sain sitä keskittymään minuun. Laukka tuntui myös hassun lyhyeltä Peran jälkeen, joten istuntani ei osannut sopeutua siihenkään näin vikkelästi. Lopulta saimme siirtyä loppuraveihin. Jukalla oli jälleen kipitysvaihde päällä, ja sain toppuutella sitä melkoisesti ennen kuin se yhtään malttoi. Pyörittelimme vielä ympyröitä, ja paikoin sain Jukkaa loksahtelemaan vähän kohdilleen, jolloin se antoi aavistuksen verran periksi. Hetket eivät olleet pitkiä, enemmänkin päinvastoin, mutta sellaisia kuitenkin, että lohduttauduin osanneeni vaatia edes hieman sinnepäin ymmärrettävästi.

Aina on hyvä hetki elehtiä ja letittää hevosen harjaa.

Huomasin jo tunnin alkumetreillä, että oma keskittyminen oli kulutettu ratsastuksen osalta loppuun jo edellistunnin aikana. Sain moneen kertaan komentaa itseäni yrittämään edes eikä vain matkustamaan. En olekaan aikoihin mennyt kahta tuntia putkeen, joten ehkä siksikin oli vaikea osata vaihtaa hevosesta toiseen lennosta. Kenties tunti olisi mennyt vähän hallitummin, jos olisin jatkanut sille suoraan Peralla. Tai ehkä olisimme molemmat lyöneet hanskat tiskiin, kun olimme jo olleet niin eri kartoilla aiemmin tunnin aikana. Oli miten oli, niin Jukan kanssa olisin saanut olla topakampi. Minun olisi pitänyt tuumata Jukalle, että nyt teemme tunnin keskittyneesti hommia ja sitten on aika levätä. Mutta en vain jaksanut itse olla niin hereillä, että olisin saanut poninkin uskomaan minua, ja niinpä menimme vähän vasemmalla kädellä tämän kerran. Tulipahan kuitenkin ratsastettua ainakin.

Kuvista ja videoista kiitos Alekseille ja Noralle!

Menoa ja meininkiä

Torstain Tallinmäen tunti mentiin edelleen inhan harmaassa ja sateisessa kelissä. Lämpöasteita oli sentään +6. Onneksi tajusin taas pukeutua sadetta pitäviin kamppeisiin ja testata ensimmäistä kertaa kumiset ratsastussaappaani. Niinpä sade ei haitannut taaskaan. Ratsukseni sain Pokun, ja ratsukoita oli Tallinmäen tunniksi "hurjan" paljon eli viisi. Noin puolet tunnista mentiin koulua ja puolet hypättiin. Kenttä kun on viimein sulanut kesäkuntoon, jes!

Alkuverryttelyssä opettaja kertasi istuntaan liittyviä asioita ja tarkasteli menoamme. Liekö johtunut kumisten saappaiden ja märkien hevosen kylkien pitävästä yhdistelmästä vai mistä, mutta pohkeeni pysyivät ravissakin hyvin tuntumalla. Muistin ajatella hengitystä siten, että se auttoi pitämään oman ylävartalon paketissa ja huolehdin siitä, etten päästänyt selkääni notkolle. Samalla ehdin vielä miettiä rintakehän tuomista aavistuksen verran eteen, jolloin opettajalta tulikin hyväksyntä istunnalleni. Pokun harjoitusravikin oli aika miellyttävää istua etenkin, kun pappa ei ollut päässyt ihan vielä hereille. Siinä kuitenkin huomasi selvästi sen, kuinka jalkani pyrkivät irtoamaan kyljistä ja lepattamaan. Selkäni puolestaan yritti kompensoida kaikkea notkolla. Ihmeen paljon sain pidettyä itseäni kasassa, mutta kaiken säädön ohella istunnasta taisi jäädä puuttumaan rentous.

Tunnin kouluvääntökuviona oli tulla toisella pitkällä sivulla joko sulkuväistöä tai -taivutusta. Tehtävää tultiin lyhyesti niin käynnissä kuin ravissa. Vasen kierros osoittautui helpommaksi. Tein ensin aina sulkuväistön, jotta sain testattua pohkeen läpimenon. Siitä olikin helppo tulla seuraavalla kerralla sulkutaivutuksessa. Tällä kertaa maltoin olla vääntämättä hevosta ihan mutkalle, vaikka sainkin tarkistella ahkerammin, menihän pyyntöni läpi. Ravissa tahti hieman hyytyi, mutta ei onneksi kovin paljon. Oikea kierros olikin sitten niin vaikeaa, niin vaikeaa. Pokun vasen kylki on armottomasti oikeaan verrattuna jäykempi, joten pelkän rehellisen asetuksen saaminen oli työlästä. Pyörittelin sitten voltteja, joiden aikana koetin jumpata Pokua antamaan periksi, en tosin kovin onnistuneesti. Niinpä ongelmaksi muodostuikin puutteellinen asetus ja taivutus, vaikka takapää kulkikin siellä, missä piti. Opettaja neuvoi tekemään pieniä puristeluita sisäohjalla, jotta Poku irtoaisi siitä eikä tarrautuisi kiinni. Pari sinnepäin mennyttä askelta taisimme saada aikaan, mutta tahti kärsi, ja Poku hangoitteli hyvin vastaan. Olen aiemminkin törmännyt samaan ongelmaan Pokun kanssa, mutta en näemmä vieläkään ole valaistunut siinä, miten papan jäykän puolen saa vetreäksi. Ehkä se vaatisi kunnon jumppaamista heti alkutunnista alkaen eikä yhtäkkiä täydellistä suoriutumista odottaen.

Sitten pääsimmekin ensin puomi- ja estetehtävien pariin. Ensin tulimme kahden puomin suoraa linjaa, jonka väliin piti saada ensin kuusi ja sitten viisi askelta. Kuuden askeleen saaminen vasemmassa kierroksessa oli hölmön hankalaa, sillä Poku pääsi pudottelemaan kesken kaiken raville. Saimme monta sakkokierrosta ennen kuin tajusin pitää pohkeet tuntumalla, hevosen kuulolla ja päästä välin kuudella askeleella. Oikeassa kierroksessa kuusi askelta menikin helposti tämän säätämisen jälkeen. Seuraavaksi väli mentiin viidellä askeleella molemmista suunnista. Poku alkoi innostua, ja esitimme välin kertaalleen noin neljällä ja puolella askeleella. Olin itse ihan innoissani, kun Poku alkoi imea jo puomeille, joten unohdin olla kovin tarkka askelmääristä. Opettaja oli kuitenkin hereillä ja pisti meidät tulemaan välin vielä asiallisesti viidellä askeleella.

Tulimme vielä kertaalleen radan noin 50 sentin korkeudessa. Poku oli suorastaan liekeissä ja ampaisi innolla menemään. Ykkösen ja kakkosen linjan taisimme lentää vahingossa neljällä askeleella, ja saatoin vain nauraa ääneen. Kolmoselle sain vähän tasapainotettua menoa, jolloin pääsimme sille järkevästi. Poku hyppäsi senkin hyvin esteelle imien, mutta unohdin johtaa. Niinpä vaihdoimme laukan nopeasti ravin kautta. Kaikessa innostuksissamme emme ratsastaneet järkevästi tietä nelosesteelle, vaan kurvasimme sille ykkösen ja nelosen välistä. Onneksi Poku oli todellakin hereillä ja kääntyi, jolloin vähän terävämpi kaarre ei hidastanut sen menoa. Nelosen se hyppäsi edelleen reippaasti ja kauhoi todella hyvällä ratatempolla (ehkä jopa hitusen liioitellen) viitosta kohti. Tässä vaiheessa tunsin viimeistään, että ratsu tiesi tarkalleen, mitä oli tekemässä eikä juuri kaivannut neuvoja minulta. Meno ei silti itselle tuntunut holtittomalta, vaan siltä, että hevonen todellakin nautti menosta. Niinpä viitosestekin ylittyi tuosta noin vain, ja pääsimme maaliin. Jos rata olisi kellotettu, olisimme varmaan olleet viiden ratsukon joukosta ainakin toiseksi nopeimpia. Tietenkään muut eivät edes ratsastaneet aikaa enkä minäkään. Poku vain päätti, että nyt muuten mennään eikä meinata. Radan jälkeen kiittelin ratsua kovasti ja nauroin hyväntahtoisesti sen innolle. Oli aivan ihanaa nähdä, kuinka Pokun esteratsupuoli heräsi toden teolla ja kuinka se porhalsi menemään korvat tötterössä esteeltä toiselle. Ihan kuin se olisi sanonut, että pidä kuski kiinni, nyt nimittäin minä hanskaan tämän homman. Ihana pappa! Saimme vielä ottaa kolmosesteen erikseen, jotta ratsastaisimme sen jälkeen järkevämmin ykkösesteen oikealta puolelta. Yksittäisenä mentyä reitin hallinta onnistuikin hyvin eikä tuottanut ongelmaa.

Loppuraveissa Poku vielä tarjosi laukkaa, sen verran innoissaan se oli. Pyörittelimme koko kentän kokoista kahdeksikkoa, jonka aikana harjoitusravia hyödyntäen sain Pokun taas vähän malttamaan. Nyt se tarjosi pyöreämpääkin menoa helpommin, jolloin sain houkuteltua sen venyttämään ohjan perässä. Hiljalleen se huomasi itsekin, että tunti alkoi päättyä ja palasi takaisin kiltin ja rauhallisen tuntipollen rooliin. Hyppelyt näyttivät tehneen sille kyllä hyvää, kun se pääsi revittelemään kunnolla. Tarjosihan Poku tosiaan muutamat pukitkin, kun komensin sitä laukan alkupuolella. Mutta eipä tarvinnut komentaa enää sen jälkeen, kun Poku sai kierroksensa kohdilleen. Kerrassaan mahtavia hetkiä tällä tunnilla, lisää tällaista!

Istuntatreeniä pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa kaipasin maneesia Tallinmäelle, kun suuntasin viikon ensimmäiselle tunnilleni. Lämpöasteita oli mukavat +4, mutta harmaaseen pilvimattoon verhoutunut taivas pudotteli tasaiseen tahtiin tihkusadetta tulemaan. Onneksi tajusin pukea vettä pitävät vaatteet päälle, niin ei se sade loppujen lopuksi menoa häirinnyt. Ratsukseni sain Jetin, ja tunnin pääaiheena oli istunnan syynäys.

Alkuverryttelyssä saimme keventää kahden askeleen ajan ylhäällä pysyen ja istua yhden askeleen alas niin käynnissä kuin ravissa. Tämä sujui aika kivasti, ja muistin itse tarkastella sitä, että ylävartaloni pysyy hyvin paikoillaan ja pohkeeni hevosen kyljissä tuntumalla. Muutamia kertoja tunsin jalkojeni pääsevän heilahtamaan, jolloin paluu satulaan ei sujunutkaan niin helposti. Tämä taas johtui siitä, etten ollutkaan saanut pidettyä pohkeitani tuntumalla, jolloin irrallaan heiluvina ne eivät tarjonneet tukea lainkaan. Muutoin olin aika tyytyväinen menoon ja kuvittelinkin oppineeni taas jotain. Istunnan syynääminen oli kuitenkin vasta aluillaan, joten hihkuin hieman liian aikaisin.

Opettaja tarkasteli ratsastajien istunnan lisäksi pohkeiden paikkaa. Istunnassani sain ohjeeksi ajatella vatsaan vähän ryttyä, jotta en olisi liian takakenossa. Eli sama korjaus kuin yleensä aina, jotta saisin alaselässä majailevan notkon pois. Lisäksi neuvona oli tuoda rintakehää aavistus eteenpäin, kun vatsaa sisälle vetäessä nojasin jälleen vähän taaemmas. Käynnissä asennon korjaaminen onnistui aika hyvin, vaikka itsestä tuntui, että olin etukenossa. Ravissa asento pääsi horjahtamaan hetkittäin, mutta sinnikkäällä yrittämisellä aloin saada pidettyä itseäni oikeinpäin. Jetti oli ihmeen reippaana itsekseen, jolloin sitä ei juuri tarvinnut nohitella liikkumaan. Laukassa sen sijaan oli vaikeinta saada pidettyä ylävartalo oikein ilman, että aloin soutaa liikkeen mukana. Opettaja neuvoi ajattelemaan sinnikkäästi satulaan liimautumista. Yritin ja yritin, mutta tuskallisesti huomasin valuvani vanhaan asentoon tai kenottavani oudosti samalla soutaen. Jetti keksi sitten vielä alkaa taas puskea vasempaan kierrokseen, jolloin keskittymiseni karkaili hevosen hallintaan sen sijaan, että olisin pystynyt keskittymään istuntani parsimiseen. Oikeaan kierrokseen aloin lopulta saada istuntaa vietyä vähän parempaan suuntaan, mutta lopullinen loksahtaminen oikeinpäin jäi saavuttamatta. Hirmuisen hankalaa tuo istuminen!

Pohkeista tuumattiin sen verran, että kääntämällä takareisiä paremmin satulaan kiinni, saa polvet irti puristamasta ja samalla alapohkeen paremmin hevosen kylkeen tuntumalle. Ohje oli tuttu, ja pyrinkin sitä toteuttamaan usein ratsastaessani, mutta joko olen liian jäykkä tai sitten vain käännän jalkojani väärin. Liian usein nimittäin etenkin harjoitusravissa pohkeeni lepattavat menemään kaukana hevosen kyljistä. Käynnissä pohkeet oli taas helppo saada oikein tuntumalle. Harjoitusravissa asiaa sai ajatella paljon keskittyneemmin, mutta sen avulla sainkin hetkittäin jalkani paikoilleen. Laukassa jalkani pysyvät pääsääntöisesti paremmin kiinni kyljissä, mutta tällä kertaa korjatessani samalla istuntaa, huomasin ylävartalon soutamisen aiheuttavan myös sen, että pohkeeni pääsevät hevosen kyljistä irti. Taas oli liian monta palikkaa aseteltavaksi, jolloin aina jokin kohta pääsi repsahtamaan toisen vähän parantuessa.

Lopuksi tulimme vielä lyhkäisesti sulkutaivutuksia toisella pitkällä sivulla käynnissä ja ravissa. Vasemmassa kierroksessa Jetti ei tahtonut asettua kunnolla, vaan jäi vänkäämään vähän vastaan. Jos sainkin asetusta läpi, yritti Jetti sitten pullahtaa sisältä karkuun. Lopulta sain sisäjalan tolpaksi, jolloin muutamat hetket Jetti huomasi, mitä olimme tekemässä ja kulki aika siivosti. Oikea kierros oli kuitenkin paljon helpompi. Siinä Jetti asettui helposti, ja muutaman kerran loksahti paremmin pyöreäksikin sulkutaivutuksen aikana. Pariin kertaan käynnissä liioittelin poikitusta, mistä opettaja huomauttikin, mutta sen jälkeen osasin tehdä sen huomattavasti maltillisemmin. Sulkutaivutusta vasempaan kierrokseen olisi tehnyt kyllä mieli hinkata oikein ajan kanssa, kun se oli niin karmean hankalaa muka. Opettaja hoksautteli pitämään oma ratsastus rentona ja antamaan Jetin tajuta, mitä halusin. Sorruin siis välillä vähän häseltämään, mikä ei ainakaan edesauttanut Jetin pyyntöjeni tulkkausta. Molempiin suuntiin saimme kuitenkin lopulta sekä käynnissä että ravissa muutamat hyvät hetket ilman, että säädin ylimääräistä, joten saatoin olla tunnin lopputehtävään ihan tyytyväinen. Ainahan sitä parannettavaa silti olisi. Loppuraveissa Jetti lönkytteli rennosti ohjan perässä venyttäen, joten ainakin siinä tehtävässä olimme molemmat kartalla. Siihen olikin hyvä päättää tunti ja suunnata tihkusateesta kotiin.

Sulkutaivutuksia satulatta

Keskiviikon vakiotuntini treeniaihe oli tismalleen sama kuin viime sunnuntaina. Luvassa oli siis sulkutaivutuksia pitkillä sivuilla käynnissä ja ravissa sekä laukan työstämistä pääty-ympyröiden avulla. Ratsukseni opettaja oli merkinnyt Jussin, ja koska pakkasukko oli (v)ihastuttanut meitä -21 asteen pakkasella, päätin mennä ilman satulaa. Maneesissa tosin olisi tarennut muutenkin, sillä siellä oli vain -10 astetta. Satulan halusin jättää matkasta senkin takia, että pääsisin tunnustelemaan istuntavirheitäni paremmin ja kehittämään aika heikkoa tasapainoani parempaan suuntaan.

Tunti polkaistiin käyntiin aloittamalla sulkutaivutukset pienen kävelyhetken jälkeen. Käynnissä sulkutaivutukset onnistuivat aika mukavasti molempiin suuntiin ilman huomattavampaa puolieroa. Aluksi pyysin Jussia siirtämään takaosaa sisemmäs liian tarmokkaasti, jolloin poikitusta tuli turhankin paljon. Tämän töppäyksen jälkeen aloin aina välillä kurkistella olkani yli, etten ollut tyrkännyt takaosaa tahattomasti liikaa. Pienemmillä avuilla pyydettynä ja vähän kerrallaan Jussi olikin helpompi saada maltillisempaan poikitukseen. Etuosa pysyi aika helposti omalla reitillään, ja Jussi pyöristyi kulkemaan mukavasti. Oikeassa kierroksessa opettaja hoksautti Jussin hieman puskevan oikeaa lapaa sisemmäs, jolloin sain pyytää sitä kantamaan itsensä siltäkin puolen. Apukeinona tähän toimi kohottavat pidätteet sisäohjalla ja sisäpohkeella lavan vartiointi. Aluksi Jussi hieman vastusteli tätä, mutta pyyntöjen jälkeen keveni taas hyvin edestä ja kantoi itsensä tasaisemmin.

Ravissa takaosan siirtäminen sisemmäs vaikeutui molempiin suuntiin hieman käyntiin verrattuna. Nyt huomasin myös puolieronkin, sillä vasempaan kierrokseen meno oli hitusen tihkaampaa. Jostain syystä en saanut Jussia kovin helpolla siirtämään takaosaa, vaan sitä sai pyydellä napakammin. Hetkittäin saimme aina palikoita kohdalleen, jolloin sulkutaivutus luonnistui ravissakin helpommin, mutta en päässyt keksimään, mitä tein niinä kertoina paremmin. Oli kuitenkin kivaa, että Jussi pysyi koko ajan ravissa, vaikka ei aina pyynnöistäni tajunnut, mitä siltä halusin. Ainakin se yritti ymmärtää eikä vain vaihtanut vapaalle. Ravissa huomasin myös jostain syystä lipuvani pienoiseen etunojaan, kun pyysin hevoselta sulkutaivutusta. En tiedä, mitä ihmettä oikein sillä luulin saavani aikaan, mutta niin vain ylävartalo lähti kippaamaan eteenpäin, kun käytin pohkeitani. Ilmeisesti painoni oli enemmän istuinluiden etuosalla, jolloin pohkeiden käyttäminen hetkautti ylävartaloni eteen. Sen sijaan, jos painoni olisi ollut tasaisesti istuinluiden päällä, en ehkä olisi nyykähtänyt eteenpäin. Onneksi tätä vaivaa ehti korjata liki joka kerta, sillä sen kyllä huomasi. Muutoin istuminen harjoitusravissa ilman satulaa oli kohtuullisen vaivatonta, kun muistin korjata asentoani aktiivisesti ja sain Jussin olemaan leikkimättä hirveä. Pääosin ravi olikin aika mukavaa, joskin hetkittäin Jussi lähti sukeltelemaan päänsä kanssa kummallisen alas ihan itsekseen. Kun pyysin sitä pohkeella ylös sieltä, pahastui Jussi teostani ja leikki hetken hirveä pää ylhäällä kipittäen ennen kuin malttoi taas pyöristyä rennosti tuntumalle.

Laukan työstämisessä olennaista oli muistaa saada hevonen molempien ohjien tuntumalle. Jussin kanssa sain tehdä molemmissa kierroksissa töitä etenkin ulkopuolen kanssa, sillä muutoin se yritti vähän valua sieltä ulos. Opettaja neuvoikin ajattelemaan ulko-ohjaa vähän passiivisena tarjoamassa tasaista tukea samalla, kun sisäohja asetti. Näin Jussi ei päässyt vetämään itseään ulkopuolelta pitkäksi, vaan sai hakeutua molempien ohjien tuntumalle. Laukassa sain ratsastaa melkoisesti pohkeella ennen kuin Jussi alkoi työskennellä paremmin ja malttoi hakeutua parempaan muotoon. Alussa ennen oikeinpäin hakeutumista Jussi olikin hieman raskas edestä, jolloin onneksi muistin aktivoida pohkeitani töihin. Sinnikkäällä yrittämisellä ja sopivalla rentoutumisella saimmekin molempiin suuntiin muutamia aika hyviä hetkiä. Kuten opettajakin tuumasi: ei yhtään hullumpaa laukkaa. Istuntaan tuli laukassa sen verran muistutusta, että sain taas vetää vatsaa sisään, etten päässyt notkauttamaan selkääni ja könöttämään etukumarassa. Laukassa olikin muutoin luonnollisesti helppoa istua. Siirtymisissä raviin sen sijaan istuntani hajosi muutamia kertoja niin hupaisasti, että saatoin vain hihittää. Siirtymien treenaus ilman satulaa voisi ollakin seuraava haaste.

Loppuraveissa houkuttelin Jussia venyttämään ohjan perässä alas, mitä se tekikin ihan kohtuullisesti. Tunnista jäi hyvä mieli pelkästään sen takia, että menin sen ilman satulaa. Jotenkin tunnun suhtautuvan treenaukseen silloin paljon kepeämmin, kun ei ole sitä perusvarustusta vakavasti otettavaan kouluvääntöön. Hymähtelinkin tunnin alussa, että jos jokin menee pahasti pieleen, voin aina selitellä sen johtuneen satulattomuudesta. Mutta eipä onneksi tarvinnut alkaa selitellä. Olen nyt vähän ajan sisään mennyt ilman satulaa varmasti useammin kuin viime vuoden aikana yhteensä. Jatkossa olisi myös tarkoitus jättää aina silloin tällöin satula matkasta, sillä ilman sitä huomaan itse paljon paremmin istuntaongelmiani. Satulan kanssa kun niitä voi helposti vähän peitellä ottamalla siitä tukea. Jussi oli myös oikein kiva ratsu sulkutaivutuksiin, sillä sen verran mutkattomalta se tuntui ja teki tehtävät ilman suurempaa kinastelua. Jussilla onkin varsin hyvä työmoraali, josta se ansaitsee isot kiitokset. On kivaa tehdä töitä hevosen kanssa, joka jaksaa keskittyä ja kuunnella ratsastajaansa, vaikka tämä ei ihan joka hetki olisikaan kartalla.

Maastoreitin kautta sulkutaivutusten pariin

Piip-piip, piip-piip, sanoi puhelimeni, ja sen seurauksena päädyin maanantaina ratsastamaan Easyn. Oman lämmittelyni ratsastusta varten sain tehtyä näppärästi karsinan siivoamisella. Treeniaiheeksi päätin ottaa viime sunnuntailta tutut sulkutaivutukset. Easyn lämmittelin tehtävää varten menemällä maneesille maastoreitin kautta. Tamma tahmaili melkoisesti, ja sain patistella sitä etenemään. Pienen pätkän matkasta ehdimme taittaa ravaten, jolloin Easy liikkui paremmin. Maneesissa oli ilahduttavasti vain yksi ratsukko, ja loput treenistämme saimme mennä ihan kaksistaan. Ihanaa luksusta.

Sulkutaivutukset tein pitkillä sivuilla välillä voltteja väliin pyöräyttäen. Yritin myös muutamia kertoja niitä keskihalkaisijalla, mutta meno ilman seinän tukea osoittautui turhan haastavaksi. Helpommaksi suunnaksi selvisi vasen kierros. Easyn takaosan siirtäminen siinä kierroksessa sujui helposti, ehkä vähän liiankin. Poikitusta tuli välissä liikaakin, jolloin eteneminen oli kuin tervassa kahlaamista. Etuosan sai pidettyä myös kohtuullisen vaivatta oikealla paikalla, kun pohkeeni löysivät paikat kontrolloidakseen niin etu- kuin takaosaa. Kiitos ihanalle koulusatulalle siitä. Käynnissä parannettavaa olisi kuitenkin ollut tahdin säilymisessä. Ravissa pyysin Easyä tietoisesti vähän rauhallisempaan menoon, jotta ehdin saada avut läpi. Ravissa tahti säilyikin paremmin eikä turhan jyrkkää poikitustakaan tullut.

Oikeassa kierroksessa Easy ei liikuttanutkaan takaosaa ihan niin helpolla sisemmäs, vaan tuntui, etten saanut viestiäni perille. Liekö kyseessä ollut ratsun jäykempi puoli vai olivatko istuntani ja apuni toisiinsa nähden ristiriidassa. Koetin kyllä huomioida, että istuisin mahdollisimman tasapainoisesti ja yritin ehdotella takaosan siirtymistä useammalla tavalla. Huomasin kuitenkin, kuinka vasen pohkeeni tahtoi takertua satulaan kiinni enkä oikein saanut sitä siitä irti. Ilmeisesti sitten jäin pusertamaan pohkeellani, jolloin Easy protestoi junnaamalla vähän vastaan. Olisi pitänyt myös tarkkailla istuntaani tuplasti enemmän, sillä yrityksistäni huolimatta painoni taisi olla rutkasti vasemmalle valuneena.

Jumppatuokion jälkeen menimme hetken aikaa ravia ympyrällä asetuksia hakien. Easy tasoittui aika mukavasti kulkemaan, joskin huomasin pian, etten kontrolloinut sen ulkopuolta saati vaatinut asetuksia kunnolla. Olin jäänyt siis tyypillisesti matkustelemaan. Kun asetukset alkoivat mennä kohtuullisesti läpi, unohdin kokonaan ulkopuolen. Niinpä Easy vähän liiraili sieltä ulos. Sen jälkeen tajusin alkaa ajatella hevosta paremmin keskelle ohjia, jolloin sekä ulko- että sisäpuoli pysyivät paremmin hanskassa. Laukassa Easy oli reipas oma itsensä, mutta hieman levoton päänsä kanssa. Sen sijaan, että se olisi nakannut päätään kattoa kohti, se sukelsi sen kanssa hetkittäin melkoisen alas. Yritin niinä hetkinä ratsastaa eteen, jotta hevonen nousisi takaisin parempaan asentoon. Laukassa unohdin taas ulkopohkeen käytön, jolloin ympyrät olivat hieman mielenkiintoisen muotoisia. Kun ulkopohje muisti osansa, muuttuivat ympyrät taas vähän enemmän oikeanlaisiksi.

Lopuksi keksin vielä ratsastaa kertaalleen ulkomuistista läpi K.N. Special -kouluohjelman. En juuri valmistellut itseäni saati Easyä siihen, minkä kyllä huomasi. Kipitimme ohjelman läpi melkoisesti häseltäen. Loivilla kiemuroilla unohdin asetukset, kun Easy yritti kipittää. Keskiravissa oli vähän ajatusta, mutta askel olisi saanut venyä enemmän. Sentään ero harjoitusraviin oli selkeä. Kymmenen metrin voltit olivat aika muotopuolia, kun en muka hahmota ympyrää sitä ratsastaessani. Ravista käyntiin siirtyminen kolmeksi askeleeksi sujui hyvin, mutta raviin emme päässeet niin napakasti. Siirtymä hetkeksi kokonaan käyntiin meni vetokisaksi, mutta pysähdyksiin pääsimme helpommin. Easy seisoi nätisti nelisen sekuntia ja lähti siitä helposti takaisin käyntiin. Sorruin puskemaan sitä tulevaa ravisiirtymää varten, jolloin Easy nosti ravin ennen aikojaan. Ei muuta kuin takaisin käyntiin ja oikeassa kohdassa vähän hitaammin raviin. Oikea laukka nousi myös vähän myöhässä, kun en muistanut valmistella. Pääty-ympyrä ei sentään ollut ihan valtaisa ja näyttikin vähän ympyrältä. Laukkalävistäjällä en ollut hereillä, jolloin Easy pudotti raville liian aikaisin. I:ssä saimme kuitenkin nostettua vasemman laukan ihan ok, mutta kulman ratsastaminen unohtui. Toinen pääty-ympyrä meni ihan hyvin samoin kuin laukkalävistäjä. Nyt pääsimme paremmin loppuun saakka, mutta unohdin lyhentää laukkaa käyntiin siirtymistä varten. Niinpä Easy siirtyi raville ja jarrutteluiden jälkeen vasta käyntiin. Lopputervehdykseen ajoin vielä hevosta etenemään, jolloin loppuun tuli ravirikko. Pysähtyminen sentään onnistui kevyesti, ja Easy pysyi hienosti tervehdyksen ajan paikoillaan.

Kouluradan jälkeen keräilin muutamia kasoja maneesista samalla Easyä talutellen. Sen jälkeen hyppäsin takaisin kyytiin, ja kävimme vielä ihan lyhyen mutkan maastossa ravailemassa ennen kuin palasimme pitkien käyntien jälkeen tallille. Easylle treeni ei tuntunut missään, sillä se ei hionnut yhtään. Niinpä se pääsi hyvillä mielin takaisin tarhaan hoitotoimenpiteiden jälkeen. Huomasin taas ratsastuksen aikana kaipaavani kovasti opettajan neuvoja, sillä vaikka itse tajusin joitain korjattavia asioita, en saanut korjattua niitä niin tehokkaasti kuin valvovan silmän alla. Maastossa oli kuitenkin kiva käppäillä menemään. Ehkä joskus uskallan sinne vähän pidemmällekin reissulle.

Vinkistä jonkinlaista vaaria

Viimeistelin tämän viikon ratsastukset sunnuntain B-A-tunnilla, jolla Kaisakin oli. Luvassa oli koulua, ja ratsukseni olin saanut Peran. Koska ratsuni oli valmiiksi tunnilla, ehdin kerrankin vähän venytellä omia jalkojani koitosta varten. Treeniaiheena oli hevosen jumppaaminen sulkutaivutusten avulla. Kuviona oli tehdä sulkutaivutusta pitkille sivuille välillä suoristaen tai voltti pyöräyttäen. Lyhyille sivuille sai puolestaan tarvittaessa pyöräyttää pääty-ympyrän. Tehtävää mentiin sekä käynnissä että ravissa. Opettaja neuvoi keskittymään siihen, että tuntisi, mitä hevosessa tapahtuu liikkeiden aikana.

Tehtävän pariin lähdettiin heti käynnissä. Pera oli ollut sopivasti edellisellä miniestetunnilla, joten se oli valmiiksi hyvin verrytelty. Käynnissä sulkutaivutukset tai ainakin kovasti sen kaltaiset liikkeet onnistuivat hieman helpommin vasempaan kierrokseen. Suurta eroa oikean kierroksen menoon ei ollut, mutta jotenkin vasen tuntui itselle helpommalta. Hankalinta oli saada asetus pysymään samalla, kun takaosa oli vähän uralta sisempänä ilman, että Pera pullautti etuosankin uralta pois. Sisäpohje pääsi siis käyttöön ja hetkittäin jopa toimikin.

Tunnin aikana keskityin huomioimaan alaselän notkon korjaamista samoin kuin sitä, että en jumittanut käsiäni koviksi, vaan annoin niiden elää sopivasti. Pera tuntui pitävän näistä ratkaisuista, ja saimme käynnissä molempiin suuntiin aika kivoja sulkutaivutuksia aina, kun sain palikat kohdilleen. Hienointa oli se, että muistin rentoutua paljon useammin kuin normaalisti. Välillä tietysti kangistuin vanhoihin tapoihini eli polvet alkoivat yhtäkkiä puristua satulan ympärille, ja käsi jähmettyi kovasti, mutta virheet huomattuani korjasin niitä taas vähemmäksi. Opettaja toivoi Peran takaosalta sulkutaivutuksissa isompaa liikettä, mikä tosin jäi vähän puuttumaan. Meno tahtoi sulkujen aikana vähän hiipua, jos niiden saamisessa oli hankaluuksia. Suoristushetkissä sekä voltilla ja ympyröillä oli mukava huomata, kuinka Pera pysyi niidenkin aikana paljon paremmin tuntumalla ja pyöreänä. Ilmeisesti jumppa alkoi tehdä tehtäväänsä tai ehkä hetkittäiset korjaukset omassa ratsastuksessani auttoivat sitä kulkemaan paremmin.

Ravissa helpommalta kierrokselta tuntui käynnistä poiketen oikea kierros. Siinä sain hallittua Peran etu- ja takapäätä jotenkin paremmin, kun taas vasemmassa kierroksessa oli vaikeuksia. Jostain syystä en tuntunut saavat Peran takaosaa siirrettyä kunnolla sisemmäs, vaan muutos oli aika pieni. Lisäksi Pera yritti kovasti pitää asetuksen oikealle, vaikka koetin houkutella sitä pois sieltä. Harjoitusravissa istuminen tuotti myös vasemmalle paljon enemmän ongelmia. Liekö sitten johtunut siitä, että tahdoin siinä kierroksessa vinouteni takia valahtaa koko ajan satulassa enemmän vasemmalle. Oikeassa kierroksessa taasen sain korjattua painoani paremmin ja ehkä jopa jaettua sitä vähän tasaisemmin vasemmalla roikkumisen sijaan. Ravissa huomasin jännittyväni istunnallani ja käsilläni eniten, joten sain samalla muistutella itseäni ahkerammin rentoutumaan. Ravin parhaat hetket sattuivat silloin, kun Pera kulki oikeinpäin, ja tajusin istuvani kohtuullisen järkevästi ja mikä parasta, pohkeet paremmin tuntumalla pysyen! Olin ihan ihmeissäni näistä onnistumisen hetkistä ja mietin, saattoiko lyhyellä venyttelyhetkellä olla noin paljon vaikutusta. Ehkä alan uskoa siihen, niin jospa saisin siitä lisäintoa säännöllisempään venyttelyyn.

Laukkaa työstettiin puolestaan pääty-ympyröillä. Jumppaaminen oli auttanut entisestään, sillä Peran laukka oli varsin mukavaa. Opettaja toivoi hetkittäin menoon silti vähän enemmän ponnistusta ja huolehtimaan siitä, etten jäisi sisältä kiinni. Parhaimmat hetket tulivat jälleen vasempaan kierrokseen. Sain pidettyä istuntani kohtuullisesti kasassa ja huolehdittua siitä, etten jää sisälle kiinni tai unohda ulkopuolta. Sen seurauksena Pera laukkasi mukavan kevyenä tuntumalle pyöristyneenä. Opettajallekin piti hihkua, että ne hetket tuntuivat varsin makeilta. Kun Pera oli niin hyvin kuulolla, saatoin hieman prässäillä laukkaakin lyhyemmäksi. Pera totteli parhaansa mukaan, ja pätkiä saimmekin lyhyempää ja silti napakkaa laukkaa. Yhdistin niihin sitten muutamia kertoja siirtymiä suoraan käyntiin, ja pari mukavaa onnistumista niistä seurasikin. Hitsit, että laukkaa on sitten vain kiva työstää, kun palaset ovat kohdillaan.

Loppuraveissa annoin Peran venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Nyt se jopa malttoi tehdä sitä paremmin tai ehkä sitten kehtasin pyydellä sitä useammin. Joka tapauksessa loppuun saatiin mukavan rentoa ravia, josta oli hyvä siirtyä käyntiin. Opettajalle piti vielä kehua tunnin sisältöä, kun se jostain syystä oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Vaikka sitä en tunnin alussa tiennytkään. Tehtävä vain sattui sopivaan hyvin perusongelmaani Peran kanssa eli epätasaiseen ohjastuntumaan. Nyt siihen tuli rutkasti parannusta eli jumppaaminen ilmeisesti notkisti Peraa, jolloin sen oli helpompi hakeutua tuntumalle. Samalla sain keskityttyä tehtävään koko tunnin ajan huomattavasti paremmin. Parannuksena olisi ollut se, että olisin tuntenut selkään, mitä hevosessa näinä hyvinä hetkinä tapahtui. Nyt se jäi vähän puutteelliseksi, kun en vielä osaa tuntea kovin hyvin asioita itse ainakaan istunnallani. Tämä tunti taisi silti livahtaa ainakin top5-listalleni kouluväännön parissa. Lisää tällaista, kiitos!

Uusi vuosi käyntiin avoilla ja suluilla

Uusi ratsastusvuosi käynnistyi keskiviikon vakiotunnillani. Vähän väsyneenä toivoin saavani jonkin itsestään liikkuvan ratsun, ja toiveeni toteutui ihan hyvin nähtyäni nimeni Rappenin kohdalla. Tunnin treeniaiheina olivat avot ja sulut, joten aivonystyröitä pääsi käyttämään heti vuoden alkajaisiksi. Olen tosin iloinen, että nämäkin harjoitukset ovat palanneet kuvioihin. On kiva treenailla monipuolisesti eri asioita ja hyvällä tuurilla toisesta tehtävästä voikin saada vinkkiä siihen, miten jonkin muun asian saa onnistumaan.

Kuviona oli ratsastaa ensin käynnissä ja sitten ravissa pitkän sivun ensimmäinen puolikas avotaivutusta, jonka jälkeen pyöräytettiin voltti. Siltä palattiin takaisin ratsastamaan loppuosa pitkästä sivusta sulkua. Toiselle pitkälle sivulle sitten pyöräytettiin kaksi kymmenen metrin halkaisijan volttia. Avotaivutuksissa sain keskittyä siihen, että käänsin etuosan pois uralta enkä yrittänyt tuuppia takaosaa pois uralta. Opettajalta tuli kommenttia johtaa sisäohjalla selvemmin ja pyytää etuosaa vähän odottamaan. Pääsääntöisesti Rappen teki avotaivutuksen käynnissä ja ravissa kohtuullisen hyvin. Se ei juurikaan liiraillut, mutta välillä taisin pyytää sitä liian vaatimattomasti taipumaan. Välillä taas Rappen ilmeisesti kyllästyi tehtävään ja yritti kipittää sen nopeasti läpi. Kovin mainittavaa pyöristymistä ei Rappen avojen aikana tarjonnut, mutta kulki silti kohtuullisen järkevästi.

Sulkutaivutukset olivatkin sitten tunnin kinkkisin osuus. Itse pidän sulkutaivutuksista paljon, mutta nyt ne olivat jotenkin todella haastavia. Rappen kiemurteli niiden aikana melkoisesti, ja jos sainkin sen pyydettyä oikeaan asentoon, kulki se varsin jännittyneesti eteenpäin. Opettajakin ihmetteli Rappenin jännittyneisyyttä, ja saimmekin tehdä ylimääräisiä sulkutaivutuksia tavoitteena saada hevonen antamaan edes hieman periksi. Opettaja lohdutti sanomalla, että Rappen ei kovin helposti käytä selkäänsä tällaisten tehtävien aikana, mutta jotenkin ratsu tuntui tavallista hankalammalta. Ratsun rentoutumista ei varmasti auttanut se, että apuni saattoivat olla aika epämääräisiä ja ravissa puolestaan istuntani muuttui epävakaammaksi. Muutamia kertoja Rappen rentoutui ihan aavistuksen verran, mikä silloin tuntui isolta saavutukselta. Olisin kuitenkin toivonut, että tahkoamisen jälkeen olisi saatu parempia hetkiä enemmän, mutta onhan muutamat askeleet jo kuitenkin sinnepäin. Mukavaa oli kuitenkin myös se, että opettaja oli apuna rutkasti. Ilman sitä olisin varmaan ollut tuplasti hukassa ja häseltänyt mahdottomasti.

Toiselle sivulle pyöräytetyillä volteilla opettaja hoksautti pitämään Rappenin ulkolavan aina hallussa. Kun pyysin Rappenia liikkumaan aktiivisesti, huolehdin ulkolavasta ja sain asetuksen läpi, rentoutui Rappen pyöreälle tuntumalle hyvin. Välillä taas vauhti vähän sammui, jolloin ratsu vähän unohtui ajatuksiinsa ja työstön sai aloittaa uudelleen. Volteilla Rappen kuitenkin rentoutui niin paljon paremmin kuin avo- tai sulkutaivutuksissa kertaakaan. En tiedä, mikä tähän oli syynä, mutta sentään hevonen toimi helpommissa kohdissa normaalimmin. Voltteja tultiin myös vasemmassa kierroksessa laukassa, jolloin tarkoituksena oli saada lyhyttä ja aktiivista laukkaa. Volttien aikana Rappen tarjosi hetkittäin sangen mukavasti lyhentynyttä laukkaa pyöränä, mutta suorilla pätkillä vauhti tahtoi turhaan kiihtyä. Opettaja muistutti pysymään itse rentona ja pyytämään hevostakin malttamaan. Hetkittäin Rappen malttoi vähän rauhoittua suorilla pätkillä, mutta yhtä hyvää menoa emme saaneet niillä niin kuin volteilla.

Loppuun otimme vielä oikeaa laukkaa pääty-ympyrällä. Rappenin oikea laukka oli ihan kummallisen kulmikasta ja huonosti rullaavaa verrattuna vasempaan. Rappen pudottelikin kumman usein raville, mutta siirtyi aina takaisin laukkaan pyynnöstä. Opettaja kehotti ratsastamaan Rappenin ulkotakajalkaa aktiivisemmaksi, jotta laukka alkaisi sujua. Kun sain laukkaan vähänkään aktiivisuutta ja sain pidettyä Rappenin enemmän suorana kuin asettuneena, toimi laukka hieman paremmin. Rappenkin saattoi niinä hetkinä vähän pyöristyä ja rentoutua eikä mennä epätasapainossa eteenpäin. Oli kuitenkin vähän kummaa, miten vastahakoisesti Rappen suostui asettumaan oikealle. Joko olen hyvin unohtanut Rappenin jäykkyyden tuohon suuntaan tai sitten se on jotenkin jäykistynyt siltä puolen. Kumpi lie, mutta oikea laukka vaati rutkasti enemmän työtä kuin vasen.

Loppuraveissa koetin saada Rappenia venyttämään ohjan perässä eteen ja alas, mutta tällä kertaa homma ei oikein lähtenyt toimimaan. Hetkittäin Rappen venyttikin, mutta sitten jännittyi ja nosti päänsä takaisin ylös. Koetin hakea sitä aktiivisempaan raviin, mikä auttoi aina hetkittäin. Muutoin meno oli kuitenkin epätasaisempaa kuin mielestäni yleensä. Tällä kertaa sain olla tyytyväinen siihen, että oma pinnani ei napsahtanut missään kohtaa, vaikka tehtävät eivät aina sujuneetkaan nappiin. Koin myös pienen valaistumisen oman ratsastukseni suhteen. Kun hevonen vastaa apuihini oikein, ilostun ja jätän sen liki kokonaan yksin sen jälkeen. Sen sijaan, että pysyisin edelleen hevosen tukena ja tuntumalla, heitän ohjat ja pohkeet liki irti hevosesta ja luulen sen jatkavan siitä itsekseen. Ei ihme, jos Rappenilla oli välillä vaikeuksia tehdä pyyntöjeni mukaan, kun välillä olin paikalla, välillä taas jossain ihan muualla. Jotenkin höpsösti miellän, että kun hevonen saadaan oikeinpäin, on homma pulkassa. Vaikka kuten toinen opettaja joskus sanoi, oikeasti ratsastaminen voi vasta alkaa silloin. Tämän asian sisäistämisessä onkin minulla vielä opeteltavaa.

Vyörymistä koko tunnin edestä

Keskiviikon omalle tunnilleni arvelin saavani Elmon jälleen. Arvaukseni meni metsään, sillä sain jokin aika sitten toivomani Aten. Olin innoissani, sillä tämä suomenhevosruuna on väläytellyt monen ratsastajan kanssa hienoja tunteja. Kaivelin myös muistini kätköistäni (eli blogia selaamalla) sen, että joskus meilläkin on sattunut Aten kanssa askel tai toinenkin kohdalleen. Ennen tuntia ehdin vielä kertailla mielessäni, kuinka Atte tulee ratsastaa etenkin vasemmalta huolellisesti, jotta se ei jää sieltä puolen ohjaan kiinni, vaan kantaa itsensä tasaisesti. Tunnin aiheena olivat laukannostot pohkeenväistön avulla sekä sulkutaivutukset.

Harjoitukset aloitettiin heti väistön ja sitä seuranneen laukannoston treenauksella. Kuviona oli väistättää hevosta käynnissä pitkän sivun alusta noin pari metriä sisemmäs ja nostaa siitä myötälaukka. Atte liikkui mukavan reippaasti, mutta sitten huomasinkin, etten saanut pidätteitä hyvin läpi. Niinpä pohkeenväistöissä etuosa jyräsi menemään eivätkä takajalat päässeet mukaan. Atte tykkäsi myös jäädä kierroksesta riippumatta oikealle asettuneeksi. Opettaja hoksautteli pitämään hevosta paremmin suorana ja hidastamaan menoa hieman, jotta jalat ehtisivät tehdä ristiaskeleet. Sain kinastella Aten kanssa melkoisesti siitä, tarvitsiko pidätteitäni kuunnella vai ei. Kun se päätti kuunnella niitä, sain sen myös väistämään, jolloin yritin rentoutua. Atte kuitenkin tulkitsi rentoutumiseni luvaksi marssia reippaammin, jolloin väistö taas väljähti käsiin. Eri kierroksissa ei ollut väistöjen suhteen varsinaisesti eroa. Atte roikkui sinnikkäästi vasemmassa ohjassa kiinni, vaikka opettajan ohjeiden mukaan koetin ratsastaa sitä sieltä pidätteillä ja pohkeilla sieltä irti. Hetkittäin tein jotain oikein, ja Atte tuli tasaisesti tuntumalle, mutta sitten se taas jumiutui vasemmalle kiinni.

Väistön jälkeen nostetut laukat menivät myös vähän niin ja näin. Jäin hölmösti tappelemaan hevosen kanssa vetokilpailun merkeissä, jolloin en piitannut takapäästä nimeksikään. Niinpä laukannostot onnistuivat vasta muutaman raviaskeleen kautta, kun en ollut saanut ratsastettua Attea aktiiviseen ja terävään käyntiin. Laukassa Atte meni edelleen sangen reippaasti, jolloin raviin siirtymisen jälkeen kaahotettiin hetki ennen kuin sain Aten uskomaan, että päämääränä oli siirtyä käyntiin. Koko tehtävän aikana taisimme saada ehkä yhden, korkeintaan kaksi siedettävää laukannostoa, joka ei lähtenyt kovin pahasti ravimökellyksen kautta. Laukan jälkeen Atte oli aina tuplasti innoissaan, joten väistöjen hakeminen niiden jälkeen oli taas työläämpää. Harmitti kyllä, kun suunnitelmistani huolimatta annoin hevosen keikahtaa etupainoiseksi ja vetää minut mukanaan, jolloin tehtävät eivät ottaneet sujuakseen.

Sulkutaivutuksia tehtiin pitkillä sivuilla käynnissä ja ravissa sekä ilmeisesti myös hetkittäin pääty-ympyröillä tavoiteltiin vähän liikkeen kaltaista menoa. Meillä oli Aten kanssa edelleen rutkasti erimielisyyksiä etupainoisuudesta, vasemmalla roikkumisesta sekä vauhdista, joten emme loistaneet tässäkään tehtävässä. Ärsyttävää, kuinka heikko keskittymiskyky minulla toisinaan on ja kuinka helposti annan periksi, jos asiat eivät parane taikaiskusta. Käynnissä tehdyissä sulkutaivutusyrityksissä huomasin, että Atte liikuttaa takapäätään aika helpostikin sisemmäs. Ongelmaksi tahtoi tulla vain se, että Atte yritti kävellä koko tehtävän läpi tai valua etuosankin kanssa takaosan perässä. Helpompi suunta oli taas oikea kierros, vaikka siihenkään ei kovin loistavia suorituksia saatu, kun en osannut keskittyä ja olla selkeä apujen kanssa. Istuntanikin tuntui tökkivän pahasti ja valuin aiempaakin pahemmin vasemmalle. Ravissa en alkanut sulkutaivutuksia edes yrittämään, vaan koetin saada Attea pelkästään kuulolle. Pääty-ympyröillä se hetkittäin malttoi kuunnellakin, jolloin opettajan neuvosta ajattelin siinä vähän sulkutaivutuksen kaltaista menoa. Kun sain itseni ja apuni kohdilleen, loksahti Atte ravissa hetkittäin pyöreäksi kantaen itsensä molemmilta puolin. Ai, että se tuntui kivalta siihen verrattuna, että olin valtaosan tunnista sortunut kantamaan sen etupäätä etenkin vasemmalta.

Loppuraveissakin Atte vyöryi vielä hetkittäin menemään, kun en osannut asiaan järkevästi puuttua. Onhan se hyvä, että hevosella on menohaluja, mutta osaisinpa käyttää ne hyväkseni. Nyt jäin vain kinastelemaan, jolloin Atte vyöryi, ja minä vikisin. Opettaja hoksauttikin, että Aten muuttuessa etupainoiseksi sai se kiskottua minut etukumaraan ja alaselkäni notkon pahenemaan. Noina hetkinä olisi pitänyt pystyä pitämään selkä pyöreämpänä ja sitä kautta suorempana keskivartalon lihaksia käyttäen. Tunnin aikana en keksinyt sitä, miten Aten reippauden saisi sopivasti hallintaan. Kokeilin kipityshetkinä peruutuksia, jotka Atte teki varsin kevyesti, mutta en saanut niillä vaikutusta menoon. Tunnin lopussa tuumasinkin opettajalle, etten osaa ratsastaa Attea näemmä yhtään ja vitsailin, että voin taas noin kolmen kuukauden päästä yrittää uudelleen. Samanlainen taukohan minulle oli Atesta tullutkin ennen tätä kertaa.