Mukavan kevyttä

Maanantaina tuli taas ahmittua tuplat. Ensimmäiselle koulutunnille sain Tupun ja tunnin jaoin viiden muun ratsukon kanssa. Treeniaiheena olivat kääntöpisteajattelu ympyröillä, voltit sekä suoraan ratsastaminen.

Alkuverryttelyssä tahkosimme pääty-ympyröitä kääntöpisteajattelulla. Ympyrä ratsastettiin kahdeksankulmiona eli siihen mahtui myös suoraan mentyjä pätkiä. Tehtävää tulimme ravissa ja laukassa. Tupu oli tänään alkutunnista saakka mukavan tasainen. Se asettui molempiin suuntiin eikä kiirehtinyt. Laukassa oli tosin edelleen pientä painamista sisälle, mutta ei mitään kovin kamalaa. Kääntöpisteajattelu auttoi minua jättämään sisäohjan sopivasti rauhaan. Meno oli aika tasaista ja helppoa, ja opettajakin oli suoritukseemme tyytyväinen.

Tunnin pääkuviona pyöräytimme pitkän sivun loppuun voltin, tulimme keskihalkaisijalle, pyöräytimme sen keskellä voltin tulosuuntaan nähden vastakkaiseen suuntaan ja jatkoimme keskihalkaisijalta sillä tehdyn voltin kanssa samaan suuntaan. Keskihalkaisijalla oli tarkoitus päästä suoraan, voltit taas ratsastettiin tavallisesti. Voltit sujuivat molempiin suuntiin aika mukavasti, joten niitä ei niin tarvinnut miettiä. Suoraan menemistä saikin työstää hieman enemmän. Sinällään Tupu pysyi keskihalkaisijalla hyvin, kunnes tuli aika valmistella uuteen suuntaan lähteminen. Jos lähdimme oikealle, pysyi Tupu reitillä ihan hyvin. Sen sijaan vasemmalle lähtemisen valmisteluissa Tupu ennakoi ja yritti valua uuteen suuntaan omia aikojaan. Hinasin näissä omaa painoani hieman enemmän oikealle ja estin Tupun valumiset sisäpohkeella. Nämä kikat auttoivat, vaikka selvä puoliero tehtävään jäikin.

Loppuravissa testasimme vielä pitkille sivuille muutamat askeleen pidennykset ravissa. Tupu malttoi tämänkin tehtävän hienosti. Lyhyellä sivulla sain sen odottamaan vähän lyhyemmässä ravissa, jolloin se lähti pidentämään askelta ihan vain päästämällä. Tupu tuli myös lyhyempään raviin kivasti takaisin. Ennen tehtävää ehdin ajatella Tupun innostuvan kipittämään, vaan olinpa mukavasti väärässä. Tunnin tehtävät päättyivätkin tähän ja samalla hyviin fiiliksiin. Tupu oli läpi tunnin mukavan kevyt ja tasainen. Se työskenteli hyvin eikä alkanut kiirehtiä tai ehdotella omia ratkaisujaan. Olipa kiva ratsastaa tällaista Tupua. Seuraavaksi pitää keksiä, miten sen saa houkuteltua samanlaiseksi toistekin.

Etuosaa takaosaa kohti

Perjantain Artsin koulutunnille menin Gialla. Tunnin jaoin kahden muun ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan lyhyessä askeleessa tehtyjä avotaivutuksia tavoitteena ryhdistää hevosen etuosaa ja tuoda sitä ikään kuin takaosaa kohti. Tämän tehtävän avulla haettiin myös lyhyempää ja pidempää askelta.

Avotaivutukset teimme pitkille sivuille. Ensin käynnissä, sitten käynnin ja ravin välillä vaihdellen ja lopuksi kokonaan ravissa. Oikea kierros oli avotaivutuksen osalta minulle helpompi. Gia oli helppo saada oikeaan asentoon. Sen sijaan lyhyemmän askeleen saaminen avotaivutuksessa oli hieman hankalaa. Gia pääsi vähän nihkeilemään pidätteitä vastaan ja yritti astella oman mielensä mukaan. Yritin muistaa tehdä pidätteitä ulko-ohjalla ja istua jämäkästi, mutta taisin halailla sitä sisäohjaa ja olla etukenossa. Sinnikäs yrittäminen toi kuitenkin tulosta, ja Gia lyhensi askelta hetkittäin. Avotaivutukset vasemmalle olivat tosiaan vähän hankalampia. En saanut Gian etuosaa aina siirrettyä uralta sisemmäs. Oma istunta ei oikein alkanut hommiin mukaan, jolloin jäin säätämään ohjilla liikaa.

Avotaivutuksen aikana tehdyt siirtymiset käynnin ja ravin välillä sujuivat vähän vaihtelevasti. Gia tuli aika kivasti ravista aina käyntiin avotaivutuksessa kohtuullisesti pysyen. Sen sijaan käynnistä raviin siirtyminen ja avotaivutuksessa pysyminen ei oikein ottanut onnistuakseen. En saanut säpäköitettyä Giaa siten, että se olisi ollut ensin lyhyessä käynnissä ja siirtynyt siitä lyhyeen raviin. Sen sijaan meillä meni aina melkoinen pätkä pitkästä sivusta ennen kuin sain nohiteltua Gian raviin. Arvelen vahvasti, että avotaivutusta näpertäessä roikuin niin paljon ohjissa, että Gia otti sen jarruttavana apuna myös siirtymistä yrittäessäni.

Tehtävällä lyhyet sivut ratsastettiin ensin ihan tavallisesti rentoutta hakien. Kun tehtävää tultiin kokonaan ravissa, aloimme ratsastaa lyhyet sivut enemmän eteen. Tarvittaessa sai pyöräyttää pääty-ympyrän. Tässä vaiheessa lyhennykset olivat alkaneet mennä paremmin läpi, ja Gia lähti mukavasti vähän isompaan raviin. Sitä ei tarvinnut pyytää, kunhan vain rentouduin ja annoin sen mennä. Oli kiva huomata, kuinka Giaan löytyi sitä tehtävän avulla haettua haitaria.

Työstimme ravia vielä keskiympyrällä oikeassa kierroksessa hakien lyhyempää ja pidempää askelta. Lyhyen ravin hakeminen oli vähän haastavaa, sillä Gia olisi mielellään edennyt reippaammin. Yritin istua sinnikkäästi ja jarrutella ulko-ohjalla sekä rentoutua aina, kun Gia jäi lyhyempään raviin. Mukaan mahtuikin parempia hetkiä, mutta olihan se isomman ravin hakeminen niin paljon helpompaa. Gia ravasi oikein asiallisesti ja oli selvästi mielissään saadessaan edetä piipertämisen sijaan.

Keskiympyrällä työstimme vielä lyhyempää ja pidempää askelta vasemmassa laukassa. Tällä tehtävällä palaset kyllä loksahtivat kohdilleen. Gia tuntui tajuavan homman idean heti ja tarjosi alusta pitäen mainion lyhyttä laukkaa. Se myös pysyi lyhyessä askeleessa kohtuullisesti, ja osasin antaa sen tehdä työn enkä varmistellut liikaa. Enpä muista, milloin viimeksi olen mennyt yhtä lyhyttä laukkaa. Pakko myöntää, että Gia yllätti minut. Luulin, että se haluaa vain paahtaa menemään, mutta niin vain se tuntui tietävän tehtävän ihan itse. Se lyhyt laukka oli kyllä siistiä! Gia ryhdistäytyi ja lyheni sekä tuntui olevan juuri eikä melkein allani. Tein parhaani ja yritin istua niin rauhassa ja hiljaa kuin saatoin, sillä Gia teki osuutensa moitteetta enkä halunnut häiritä sitä. Kun olimme lyhennelleet tarpeeksi, otimme vielä vähän pidempää laukkaa antaen hevosten venyttää ohjan perässä. Gia teki tämänkin asiallisesti.

Loppuravissa jatkoimme eteen ja alas venyttämisen parissa, ja Gia tuntui venyttelevän oikein tyytyväisenä. Olipa tunti. Aivan älyttömän kiva harjoitus ja vielä kivempia sen avulla saadut onnistumiset. Oli kiva huomata, kuinka lyhentämisen jälkeen Gia lähti rennon tasaisesti pidentämään askelta. Gia oli tänään läpi tunnin mukava ja pääosin aika rento. Kylläpä kouluratsastus osasi olla kivaa!

Täsmäharjoitusten parissa

Perjantaina pääsimme Paven kanssa oman opettajamme tunnille, jonka jaoimme Kaisan ja Vaken kanssa. Tunnin aikana syynäsimme niin istuntaa kuin hevosten liikkumista. Kahden ratsukon tunnilla saimme ratsukkokohtaisia asioita mietittäväksi, mikä oli oikein kivaa.

Alkuravissa saimme ensin hakea hevosia venyttämään askelta töpöaskelista tavallisempaa etenemistä kohti. Pave jää helposti pieneen raviin, joten sen kanssa treeni oli erityisen tarpeen. Sain muistaa olla itse kiirehtimättä kevennyksellä sekä pitää Paven etuosan hanskassa, ettei se vain valunut pitkäksi. Hiljalleen nohittelemalla Pave venyttikin raviaskelta alun töpöttelystä paremmaksi. Takakaviot eivät tainneet vielä aivan tavoittaa etukavioiden jälkeä, mutta ainakin se väli kutistui.

Seuraavaksi työstimme istuntaa. Nakkasimme jalustimet pois ja irrotimme jalkamme kokonaan hevosen kyljistä ja palautimme ne taas paikoilleen. Ideana oli saada etenkin polvet rennommiksi, jotta niillä ei jäisi puristamaan hevosta. Teimme tätä niin käynnissä kuin harjoitusravissa irrotellen ja palautellen jalkoja vuorotellen. Irrottamisen aikana huomasin ensin jännittäväni takareidet, jolloin harjoitusravissa istuminen vaikeutui. Kun lakkasin ajattelemasta liikettä niin isona ja enemmänkin polvia avaavana, pysyi istunta rennompana. Opettaja muistutti minua rentouttamaan olkapäitä sekä hakemaan alapohkeet paremmin kiinni hevoseen. Ne kun tuppaavat lepattamaan minulla. Tässä onkin vielä työtä, sillä muu istuntani jännittyi selvästi, kun yritin pitää alapohkeet hevosessa kiinni.

Tämän jälkeen siirryimme keskiympyrälle, jossa minun ja Paven tehtävänä oli takaosan väistättäminen ulos. Koska väistöt ovat meille vielä vähän hankalia, oli tärkeintä saada väistöaskelia, etenemisestä ei nyt tarvinnut niin huolehtia. Teimme takaosan väistätyksiä niin käynnissä kuin ravissa. Ideana oli saada pari väistöaskelta ja sitten taas jatkaa pätkä ympyrää tavallisesti. Niin käynnissä kuin ravissa takaosan väistätys vasemmalle oli hieman helpompaa. Väistätystä oikealle sai ensin vähän hakea, mutta toistojen avulla Pave alkoi tajuta senkin suunnan idean. Väistöt lähtivät ihan kohtuullisesti ja välillä jopa hyvin, kun vain maltoin vuorotella apujani enkä syytänyt kaikkia yhtä aikaa. Ensin etuosa hanskaan, sitten takaosa. Tällä rytmillä hommaan tuli ideaa, ja Pavekin ymmärsi, mitä tehtävällä haettiin. Olipa kiva saada onnistuneita väistöaskelia molempiin suuntiin ja hetkittäin jopa mukavan rentoja moisia. Kunpa vain tuntisin kaikki väistöaskeleet paremmin selkään, niin en säätäisi liikoja.

Otimme vielä loppuun pari kierrosta vasenta laukkaa, jonka jälkeen siirryimmekin Paven kanssa jo loppuraviin. Siinä annoin Paven venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Olipa kiva tunti ja mukavasti meille räätälöityjä harjoituksia. Tämän kerran väistöharjoituksessa tuli niin monta hyvää hetkeä, että hyvä mieli oli taattu. Kyllä me tässäkin asiassa edistymme, kunhan vain maltamme treenata.

Numeroita koulutunnilla

Perjantaina treenasimme taas koulua Artsin opissa. Tunnin menin Pavella, ja ratsukoita oli pitkästä aikaa yhteensä kolme. Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi. Ohjeeksi tuli saada Pave ensin ravissa haltuun ennen kuin kannatti ajatellakaan laukkaa. Pave tuntui tänään heti alusta rennommalta, jolloin se pyöristyi paikoin mukavasti. Kun homma alkoi toimia kohtuullisesti ravissa, otin vähän laukkaa. Laukassa hain lähinnä tasaisuutta, mikä löytyi ihan hyvin.

Tämän jälkeen aloimme tahkota oikein kunnolla S:n muotoista vaihtouraa ravissa. Ensin teimme yksittäistä vaihtouraa, kunnes sovittelimme maneesin kaksi moista ja tulimme niitä putkeen. Kun olimme harjoitelleet tätä tovin, antoi opettaja meille kahden vaihtouran tehtävästä vielä numerot. Me Paven kanssa saimme keskittyä kaarteisiin oikealle, jotta sen puolen pohje meni läpi. Muutoin Pave valui sisäpohkeen läpi ja pienensi kuvion melkoiseksi pyörähdykseksi. Tärkeää tässä oli se, että oikea pohje piti saada ajoissa läpi, muuten kuviolla vasemmalle jatkaminen meni myös höpöksi. Muutoin kuvion ratsastaminen vasemmalle oli selvästi oikeaa suuntaa helpompi.

Opettajan tarkemmin arvioimat vaihtourat ratsastin itsekseni yllättävän keskittyneesti. Ensimmäisellä yrittämällä en saanut ratsastettua oikeaa pohjetta läpi, jolloin jäin nyhertämään sitä vähän unohtaen reitin vaihtumisen vasemmalle. Numeroksi tulivat kuitenkin 6 ja 6,5 eli parannusta jälkimmäisellä vaihtouralla kuitenkin tuli. Toisella kierroksella sain viimein oikean pohkeen läpi, jolloin olin tyytyväinen molempiin vaihtouriin. Pave olisi saanut ravata aktiivisemmin, mutta kuvio itsessään oli kohtuullisesti kunnossa. Opettaja ei kuitenkaan nähnyt suorituksessamme niin suurta eroa. Ensimmäisestä vaihtourasta numeroksi tuli edelleen 6, toisesta 6,5, melkein kuulemma jopa 7. Oli kyllä kiva kuulla tehtävästä numerot koulutuomarin antamana.

Loppuun otimme vielä pitkälle sivulle laukassa askeleen pidennyksiä. Kuvittelin saavani Pavessa jotain eroa, kunnes opettaja totesi eron olevan huomaamaton. Pavea sai ratsastaa todella selvästi eteen ennen kuin opettaja huomasi eroa. Taas oli opettavaista tajuta, ettei tuntuma selässä aina vastaa sitä, mitä katsoja näkee. Pave kuitenkin teki pidennykset onnistuneena kertana aika kivasti. Kuten arvelin, ei paluu siitä tavalliseen laukkaan mennyt kovin sulavasti. Oli kuitenkin hyvä nähdä, että Pavesta löytyy vaihteita, kun pyytää oikein.

Tästä tunnista jäi hyvä mieli. Pave oli tänään rennompi ja sitä myöten pehmeämpi, jolloin se antoi vaikuttaa itseensä paremmin. Tehtävillä sain keskityttyä aika hyvin ja ennen kaikkea parannettua aina suorituksia hieman. Erityisesti mieltä lämmitti se, että sain viimein ratsastettua pohkeen kunnolla läpi enkä jättänyt sitä puolitiehen. Tämä kerta antoi taas uskoa siihen, että kyllä niistä suvannoistakin eli enemmän ja vähemmän penkin alle menneistä kerroista aina noustaan.

Väliin koulutreeniä

Tiistain toinen ratsastus hurahti Hiliman kanssa koulutunnilla. Neljän ratsukon voimin treenasimme helpon C:n asioita, kuten ympyröitä, askeleenpidennyksiä, laukannostoja sekä laukkalävistäjiä. Suurimman osan tunnista pysyimme puomeilla rajatun pienemmän kouluradan kokoisella alueella.

Ympyröillä sain jokaisessa askellajissa miettiä Hilimaa oikeinpäin ja sitä kautta ratin löytämistä. Käynnissä ja ravissa se sujui molempiin suuntiin aika kivasti, ja saimme esitettyä aika hyviä ympyröitä. Vasenkin laukka meni vielä kohtuullisesti, mutta oikeassa laukassa oli taas sellaista venkslaamista, että huh. Miten minun onkin niin vaikea ratsastaa Hiliman kanssa sitä suuntaa, joka yleensä muilla hevosilla on helpompi? Höh! Saimme oikeaankin kierrokseen vähän tolkkua, kun sain korjattua istuntaani selvästi pois oikealta. Muutoin hyvä tahtokaan ei riittänyt pitämään Hilimaa oikealla kuviolla, vaan se punki päättäväisesti pienemmälle ympyrälle.

Askeleenpidennykset teimme pitkillä sivuilla. En ole pidennyksiä Hiliman kanssa treenaillut, joten oli aikakin. Yritin hakea ravia ennen ja jälkeen pidennyksen vähän lyhyemmäksi, jotta ero tulisi selvemmin. Hilima lähti pyynnöstä ihan mukavasti eteen, mutta arvelen varsinaisen pidennyksen muuttuneen enemmän tiuhemmaksi tahdiksi. Lisäksi paluu tavalliseen raviin venähti myös useimmiten. Tarkkuutta siis siirtymisiin.

Laukannostot teimme ravista kulmissa. Hilima nosti molemmat laukat aika kivasti ja helposti. Meno nostojen jälkeen olikin sitten toista. Vasen laukka sujui edelleen ihan ok, mutta oikeassa laukassa kurvailimme välillä ihan miten sattuu. Huumorintajuni oli koetuksella, kun oma ratsastustaidottomuus harmitti kovasti. Onneksi sain välillä keskityttyä, hilattua itseäni satulaan paremmin ja sitä myöten kerrottua Hilimalle selvemmin toivotun reitin.

Treenasimme vielä laukkalävistäjiä. Taas yksi asia, jota en Hiliman kanssa ole ajatellutkaan. Niinpä ne lävistäjät sujuivatkin aika kehnosti. Hilima joko pudotti raville ennen aikojaan tai sitten kiihdytti ja oikaisi kuvion. Minä taasen vain matkustelin, kun omat taidot loppuivat kesken. Lävistäjän apuna käytettiin puoliväliin pyöräytettyä volttia, jonka aikana hevosta sai vähän odottamaan ennakoimisen sijaan. Tämä kikka auttoi meitäkin hieman, mutta lävistäjät tahtoivat katketa raviin siltikin liian aikaisin. Tehtävä oli kyllä kinkkinen, mutta osoitti samalla sen, kuinka alkutaipaleella me Hiliman kanssa olemme koulupuolella.

Vaikka treenasimme helpon C:n asioita, olivat ne todellakin riittävän kinkkisiä meille. Hilima paljastaa armotta apujeni puutteet. Hevonen on todellakin ratsastajansa peili, vaikka joskus sen mielellään jättäisi näkemättä. Vaan treenillä tästäkin vissiin pääsee, toivottavasti ainakin. Aina ei voi mennä putkeen, mutta jokainen tunti vie eteenpäin jollain tavalla. Kyllä me vielä Hiliman kanssa opimme nämäkin asiat. Sitten voimme nauttia niiden tuloksista esteilläkin. 

Rauhassa vähän kerrallaan

Keskiviikkona minulla olikin tehokas ratsastuspäivä, sillä aamun maastoestetunnin jälkeen huilasin hetken, kunnes suuntasin tallille ensin omalle tunnilleni ja sitä kouluratakurssille. Oman tunnin ratsukseni sain Loren, joka oli jo edellistunnilla hommissa. Ratsukoita tunnilla oli kahdeksan, ja tehtävinä olivat toisella pitkällä sivulla tehdyt sulkutaivutukset niin käynnissä kuin ravissa sekä toisella pitkällä sivulla tehdyt voltit ja askeleenpidennykset.

Sulkutaivutukset käynnissä onnistuivat kohtuullisesti, vaikka Lore hieman jännittyikin niiden aikana. Maltoin itse pyytää Lorea sulkuun kaikessa rauhassa ja korjasin mahdollisia ongelmia maltilla. Olin ihan ihmeen zen, mikä varmasti auttoi ratsuakin keskittymään. Varsinaisia puolierojakaan en huomannut, joten sekin oli vain plussaa. Sen sijaan ravissa meno meni niin jännittyneen pinkeäksi, että mistään ei meinannut tulla mitään. Vaikka Lore jännittyi, olin itse edelleen ihmeen rauhallinen ja pyysin aina yhtä pientä asiaa kerralla ja muistin kehua, kun Lore yritti edes sinnepäin. Opettaja kertoi ravisulkutaivutusten olevan Lorelle vaikeita, mutta sangen hyödyllisiä, jotta se oppisi käyttämään selkäänsä ja takajalkojaan eikä etenisi etupainoisena etujalkojensa varassa.

Vasemmassa kierroksessa opettaja muutti tehtävää meille enemmänkin pohkeenväistöksi, jossa asetus oli oikealla. Tämä helpotti Loren etenemistä, ja se saattoi paremmin yrittää päästä toivottuun asentoon. Muutamia kertoja se jopa vähän rentoutui, kun sai itsensä järjesteltyä ja huomasi, että asennossahan saattoi liikkuakin ilman ongelmia. Tehtävää vaikeutti osaltaan se harjoitusravissa eteneminen. Kun Lore oli jännittynyt, sen ravi oli aika vaikeaa istua, ja hölskyinkin inhottavan häiritsevästi mukana. Sulkutaivutustehtävän ulkopuolella kevensinkin suosiolla, ettei ratsu turhaan jännittänyt itseään väärinpäin epävakaan istuntani takia.

Toiselle pitkälle sivulle pyöräytimme alkuun voltin, sitten pidensimme askelta ja sitten taas loppuun teimme voltin. Volteilla sain paikoin Lorea vähän rennommaksi, mutta takaosa ei silti alkanut kovin hevillä töihin. Lorea ei tarvinnut silti nohittaa hommiin, mutta olisin saanut keksiä, miten Loren olisi saanut paremmin kevenemään edestä. Ulkopuolen tuki oli taas aika olennainen, sillä ilman sitä Lore ei halunnut mennä volttia täsmällisesti, vaan vähän kiemurteli. Askeleenpidennykset eivät lähteneet kovin hyvin, vaan enemmänkin päästin tahdin kiihtymään sen sijaan, että askel olisi venynyt tahdin säilyessä. Pyrin pitämään tuntumaa ja ratsastamaan pohkeella eteen, mutta jokin palanen jäi puuttumaan. Muistaakseni kerran tai maksimissaan kahdesti sain ravissa vähän pidennysajatuksesta kiinni, kun keskityin pyytämään vähän kerralla sen sijaan, että pyrin pääsemään nopeasti täyteen pidennykseen.

Laukkaa työstimme niin uralla kuin volteilla. Vasemmassa laukassa saimme volteilla aika kivoja hetkiä, kun Lore tuntui olevan kuulolla ja vähän jopa rentoutuvan. Laukka pyöri myös hyvin ilman, että Lorea täytyi patistella. Loressa kivaa onkin se, että valtaosan ajasta se liikkuu itse eikä vaadi kannustamista jokaisen askeleen eteen. Oikea laukka olikin sitten melkoista vatkausta, mikä tuli taas järkytyksenä. Loren oikea ja vasen laukka tosiaan eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Niinpä istuminen oli haastavaa, jolloin vaikuttaminen hevoseen oli vähän huteraa. Tähän suuntaan kovin suuria onnistumisia ei tullut, ellei sitä lasketa, että sisuskaluni pysyivät toivottavasti oikeassa järjestyksessä. En oikein voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin jonkinlaiseen mukautumiseen, jolloin Lore jäi vähän paitsioon. Tietysti olisi pitänyt keskittyä työstämään ratsua, jolloin laukka olisi voinut parantua hieman, mikäli olisin saanut hevosta oikeinpäin.

Loppuraveissa ei ollut sen ihmeellisempää, vaan Lore kulki ihan asiallisesti. Pyöreyden kanssa oli vähän niin ja näin, mutta ympyröillä saimme paikoin ihan kohtuullisia hetkiä. Tunnista jäi itselle hyvä fiilis sen takia, kuinka rauhallinen osasin vaikeimmissakin hetkissä olla. Kerrankin maltoin enkä lähtenyt jännittymään hevosen mukana, vaan pyrin olemaan maltillinen ja kehumaan hevosta heti, kun se yritti sinnepäinkään. Tällä asenteelle kinkkisetkin kohdat menivät riittävän kivuttomasti, ja samalla oma fiilis pysyi selvästi koko ajan plussan puolella, kun en antanut turhautumiselle tilaa. Tällaisella asennoitumisella varmasti moni tunti menisi paljon paremmissa tunnelmissa, joten täytyy yrittää löytää tämä keskittyminen jatkossakin.

Uskalla myödätä

Vaihdetaan irrallaan hevosen kyljistä roikkuvat pohkeet sekä armottoman hitaat kädet toimivampiin kappaleisiin. Tähän tulokseen tulin keskiviikon vakiotunnillani, kun koetin saada jotain järkeä Peran ratsastamiseen. Ennen tuntia olin hyrissyt mielessäni, kuinka pääsisin väläyttelemään Peran kanssa kivoja hetkiä, mutta ahneuksissani ennakoin liikaa. Tunnin treeniaiheina olivat askeleen lyhentäminen ja pidentäminen sekä laukannostot ravissa tehdyn pohkeenväistön jälkeen. Pera jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta.

Askeleen lyhentämistä ja pidentämistä tahkottiin pysyen pääty-ympyrällä. Opettaja neuvoi askeleen lyhentämisessä hakemaan ensin hevosen vähän lyhyemmäksi ja vasta sen jälkeen vaikuttamaan askeleeseen. Pidennyksessä puolestaan lähdettiin ensin venyttämään askelta ja sen pohjalta päätettiin, kärsikö hevosen antaa myös vähän pidetä vai oliko se parempi pitää vähän lyhyempänä, jotta se ei lässähtäisi pitkäksi askeleen mukana. Peralla on hyvin säädeltävät askeleet, joten kuvittelin tehtävän menevät ihan suitsait. Vaan eipä mennytkään, yllättäen. Jostain syystä minun oli vaikea saada pidätteet läpi, kun Pera tuntui olevan piittaamatta niistä ja painoi ohjalle. Yritin yhdistää myös jämäkän istunnan ja sillä jarruttamisen, mutta sekään ei tuntunut auttavan.

Väliin sain Peraa hiippailemaan, mutta silloin aktiivisuus katosi liki kokonaan. Pera ei myöskään halunnut kovin rentoutua lyhennyksissä, vaan vähän jopa jäkitti vastaan. Opettaja neuvoi pidätteen ottamisen jälkeen yksinkertaisesti vain uskaltamaan antaa myöten. Sen jälkeen saattoi taas vaatia lisää, mutta aina piti muistaa myödätä. Yksinkertainen ja kerrassaan perinteinen neuvo, mutta niin vain olin sen unohtanut. Jotenkin sorrun kuvittelemaan, että kun vain pidän käteni paikoillaan, hevonen jossain vaiheessa tajuaa jäädä siihen. Periaatteessa tasainen tuntuma pitääkin tarjota, mutta käsi ei saa jumahtaa täysin liikkumattomaksi, kuten minulla tuppaa yleensä käymään. Lopulta aloin yksinkertaisesti ajatella pientä hölläystä ohjista aina, kun olin pyytänyt jotain. Näin Peralla ei jäänyt vahvaa seinämää, johon jäädä nojaamaan. Hiljalleen se alkoikin kantaa itseään hetkittäin paremmin, vaikka montaa askelta oikeinpäin emme päässeetkään. Muutos oli kuitenkin ihanan selkeä ja ennen kaikkea Peran keveneminen edestä ilahdutti rutkasti. Pidennysten pariin en juuri päässyt, kun lyhentäminenkin tuotti näin paljon tuskaa. Peraa oli kuitenkin tällä kertaa helpompi pyytää eteen kuin koettaa saada lyhyemmäksi.

Tämän hieman niin ja näin menneen tehtävän jälkeen pääsimme ravissa tehtyjen pohkeenväistöjen ja niiden jälkeen nostettujen laukkojen pariin. Käännyimme A:sta keskihalkaisijalle ja väistäsimme hevoset takaisin uralle noin pitkän sivun puolivälin kohdille. Siitä nostimme laukan ja laukkasimme pääty-ympyrän työskennellen laukkaa mahdollisimman hyväksi. Vasemmalle tehdyissä väistöissä Pera yritti pullauttaa vasemman lapansa ulos ja valua sieltä karkuun. Opettaja neuvoi kontrolloimaan vasenta lapaa ja pitämään Pera mieluummin jopa ilman asettamista. Vasemmalta saikin ottaa pidätteitä aika tiiviisti samoin kuin vartioida vasemmalla pohkeella, että hevonen pysyi toivotusti ja väisti. Oikealle tehdyt väistöt eivät olleet niin pahaa pullahtamista, mutta väistöaskeleet eivät olleet kuitenkaan kovin näppäriä. Olisin kaivannut Peralta selvemmin tuntuvia askeleita, mutta en tainnut lopulta vaatia siltä niitä. Välillä väistöissä Peralla oli kiire ja välillä taas aikaa, vaikka maailman tappiin saakka. Kovin tasaista saati tahdikasta meno ei siis ollut. Mikä lie niissäkin ollut vikana, se jäi selvittämättä.

Varsinaista jee-hetkeä ei loppujen lopuksi tullut laukkapätkiinkään. Opettaja tuumasi, että Pera vaikutti siltä, että jäi odottamaan sitä lopullista pyyntöäni kulkea oikeinpäin. Siltä se vähän itsestäkin tuntui. Pyysin ja väkersin, mutta ilmeisesti liikaa ja liian epämääräisesti. Pera kyllä laukkasi, mutta takajalat eivät olleet parhaiten menossa mukana, jolloin yleisvaikutelma oli vähän lässähtänyt. Samalla sorruin myös halailemaan sisäohjaa, jolloin unohdin ulkopuolen tuen. Askel tai pari koko tunnin laukkaosuuksista saattoi mennä kohdilleen, mutta nekin olivat tuurista johtuvia. Tällä kertaa meno oli sangen epämääräistä, jolloin en tuntunut voivan keskittyä saati parantaa menoa jonkin mystisen syyn takia. Kummaa.

Loppuraveissa yritin vielä maanitella Peraa venyttämään eteen ja alas. Se antoikin aina hetkittäin periksi ja venytti tuntumalla pysyen, mutta meno töksähti aina hyvissä ajoin ennen kunnon venytykseen pääsemistä. En tosin ole aiemminkaan saanut Peraa venyttämään kovin pitkälle, joten sinällään se ei ollut uutta. Harmittelin kuitenkin tunnin jälkeen etenkin pohkeideni epävakautta ja sitä, etten saa pidettyä niitä tuntumalla. Mieltä synkensi tietysti myös tuttu käsiongelmani, joka tämän pohjeongelman kanssa aiheuttaa melko kinkkisen yhtälön. Nakkasinkin tunnin jälkeen tallin toiselle opettajalle, että hänen tulee jatkossa varautua juoksutuspiiskan kanssa opettamaan minua. Eivätköhän ne pohkeetkin tajua parhaansa ja ala pysyä vaaditussa paikassa, kun vähän juoksutuspiiskalla kutittelee niitä. No, ehkei ihan näin hurjiin toteutustapoihin tarvitse mennä, mutta jonkin virikkeen tarvitsisin, että saisin tähän asiaan parannusta viimeinkin.

Hop, hop ja ptruu, ptruu

Perjantain ratsastus hurahti tunnin nimen mukaisesti pienryhmässä, sillä ratsukoita oli ihanasti vain kolme. Opettaja oli jakanut minulle Manun, ja tuskailin hieman ennen tunnin alkua, miten meillä mahtaisi sujua. Manun kanssa olen yleensä hukannut jarrut, jolloin ratsu on kipittänyt, ja minä inissyt selässä. Mitään kaahausta ei siis ole ollut, mutta Manu ei vain ole ottanut onkeensa pidätteitäni, vaan kipitellyt rauhassa niiden läpi. Tunnin treeniaiheena oli puolestaan askeleen pidentäminen ja lyhentäminen.

Käynnissä ja ravissa kuvio oli sama eli askelta lyhennettiin lähtemällä lävistäjälle. Kun päästiin keskihalkaisijalle, suoristettiin hevonen ja jatkettiin matkaa suoraan pidentämällä askelta, kunnes saavuttiin lyhyelle sivulle. Aluksi lyhennysyritelmissä jäin roikkumaan ohjaan, jolloin Manu luonnollisesti vastusteli ja puski menemään. Opettaja muistutti pidättämään ja päästämään sen sijaan, että jään kiinni ohjaan. Lisäksi pohkeet piti muistaa pitää tuntumalla myös lyhennyksissä. Lyhennykset alkoivat lopulta toimia sekä käynnissä että ravissa, kun sain rytmitettyä pyyntöni sen sijaan, että yritin saada toitotettua ne kaikki kerralla.

Askeleen pidentäminen käynnissä ja ravissa olivatkin sitten haastavampia. Manu on tosiaan tasoittunut alkuajoistaan ja huomannut, ettei jokaisella tunnilla välttämättä tarvitse olla reipas, ellei kuski huomaa sitä pyytää. Niinpä Manua sai patistella melkoisesti ennen kuin mitään muutosta normaaliin askeleeseen tapahtui. Opettaja muistutti myös pitämään ohjat tuntumalla silloinkin, kun pyysin Manua venyttämään askelta. Tuppasin sortumaan perusvirheeseeni eli lykkäämään hevosta pohkeilla nakaten samalla ohjat löysäksi. Lopulta meno alkoi näyttää sen verran ponnettomalta, että opettaja antoi minulle lyhyen raipan avuksi. Manuhan jostain syystä pelkää etenkin pitkiä kouluraippoja, joten yleensä sen kanssa mennään kokonaan ilman tai sitten otetaan henkiseksi tueksi lyhyttäkin lyhyempi raippa. Tälläkin kertaa Manu löysi virtaa kavioihinsa pelkästään sillä, että tajusi minun varustautuneen moisella kapistuksella. Pidennykset alkoivat lähteä hitusen paremmin, mutta vieläkin oltiin mielestäni kaukana oikeasta onnistumisesta. Kertaalleen Manu jäi taas tahmailemaan, jolloin läpsäytin raipan kevyesti omaan reiteeni osumatta siis hevoseen. Se riitti, ja taas Manu muisti, että jalkoja voi myös liikutella. Outoa kyllä, miten pelokas se on raippaa kohtaan. Toivottavasti syynä ei ole se ilmeisin eli se, että sen kohdalla raippaa on käytetty todella väärin.

Laukassa kuviona oli mennä hetki lävistäjää myöten ja suoristaa siitä keskihalkaisijalle. Ensimmäisissä nostoissa Manu ei ymmärtänyt pyyntöjäni ja tarjosi ravia. Tähän ongelmaan olen törmännyt sen kanssa aiemminkin enkä vieläkään tajunnut, mitä teen väärin. Enkä muistanut edes opettajalta kysyä apua, vaan hieman hätäisesti pyysin niin monta kertaa, että Manu veikkasi oikein ja nosti laukan. Oikeassa laukassa Manu pudotteli muutaman kerran raviin ja laukatessaan nakkasi takaosansa vasemmalle. Vasemman pohkeen siirtäminen taaemmas auttoi pitämään takaosan paikoillaan, jolloin meno helpottui hieman. Manu kuitenkin laukkasi lävistäjää myöten ja suoristui aika mukavasti molempiin kierroksiin. Vasemmassa laukassa tosin oli selvemmin puskemista sisälle, mutta sisäpohkeella ja kohottavilla sisäohjan pidätteillä sitä sai hallintaan.

Lopuksi jäimme vielä vasempaan kierrokseen laukkaamaan pääty-ympyrälle. Opettaja muistutti pidättämään tekemällä kaksi nopeaa pidätettä ja muistamalla rentoutua niiden välissä. Näin Manu ei voinut jäädä roikkumaan ohjaan, kun siihen ei tullut pysyvää painetta. Sain myös ohjeeksi johtaa reilusti sisäohjalla, jotta Manu lähtisi seuraamaan sitä, ja asetus onnistuisi paremmin. Pari kertaa Manu antoi vähän periksi, mutta suurempaa rentoutta en siitä saanut kaivettua. Tässä vaiheessa olin jo jättänyt raipan matkasta, mikä ei jäänyt Manulta huomaamatta. Niinpä se yritti taas laiskotela. Pungersin pohkeillani ilman suurempaa reaktiota. Opettaja hoksauttikin käyttämään ulkopohjetta selvästi taaempana, jolloin Manu taas reagoi siihen ja laukkasi paremmin. Opettaja tuumasikin, että jos monta kertaa samaan tapaan annettu apu ei mene perille, kannattaa kokeilla jotain muuta.

Vaikka tunti ei mennyt nappiin, oli se silti mukavampi kuin olin ennakkoon kuvitellut. Keskeisin pulma oli kuitenkin se, etten saanut Manuun tasaisuutta. Yhdessä hetkessä sitä piti olla jarruttelemassa ja jo toisessa pyytämässä kunnolla eteen. Oli kuitenkin kivaa huomata, kuinka vihdoin ja viimein olen oppinut hieman jo korjaamaan asioita sillä hetkellä sen sijaan, että valaistun niistä vasta näin näppäimistön äärellä. Seuraavana haasteena olisi oppia pyytämään hieman eri tavalla, mikäli hevonen ei jostain syystä reagoi tietyllä tavalla annettuun apuun. Näin saisin ratsastukseen vähän eläväisyyttä ja mukautuvaisuutta, kun en kangistuisi kaavoihin, vaan herättelisin sekä itseäni että ratsua keskittymään taas paremmin.

Laiskaa lyhennystä, liitävää pidennystä

Lauantaina päädyin korvaamaan välistä jäänyttä kertaa B-tunnille. Ratsukseni sattui Hessu, joka on sijalla 2. listassani tallin hankalimmista ratsuista. Kaikeksi onneksi tunnin aiheena olivat puomit, ja liitelin vielä Pokun kanssa saamieni pienten onnistumisten kyydissä, niin suhtauduin tulevaan tuntiin optimistisesti.

Tunnin tehtävien idea oli askeleen lyhentäminen ja pidentäminen puomien avulla. Ensiksi tulimme suoralla olleita kahta neljän puomin kohtaa käynnissä. Ensimmäisillä neljällä puomilla piti lyhentää käyntiaskel todella lyhyeksi, mutta aktiivisuus säilyttäen. Toisella puomikohdalla taas mentiin enemmän normaalia käyntiä. Tehtävää tultiin myös nostamalla lyhyen käynnin jälkeen ravi ja lopulta kokonaan ravissa ensin lyhentäen, sitten pidentäen. Hessulla on luonnostaan pitkä, joskin ei kovin vetälä askel. Sitä saikin lyhentää sekä käynnissä että ravissa melkoisesti, jotta puomit ylittyivät hyvin ilman kavioiden kopsumista niihin.

Opettaja vinkkasi yrittämään pitää Hessu lyhyessäkin askeleessa aktiivisena, mikä oli vähän haastavaa. Pääsinpähän taas treenaamaan pohkeilla ratsastamista oikein urakalla. Kokonaan ravissa tultuna lyhennys sujui paremmin ilman, että hevonen sammui kokonaan. Sen sijaan askeleen pidentäminen tuotti puolestaan vähän vaikeuksia. Saimmekin pari ekstrakierrosta pidemmillä puomiväleillä, jotta ratsu oikeasti alkaisi pidentää. Hessua sai herätellä melkoisesti, mutta pääsimme kuitenkin siedettävästi ravipuomit pidentäenkin.

Kun puomeja oli tahkottu riittävästi sekä käynnissä että ravissa, oli laukan vuoro. Puomeja oli edelleen neljä ja väleihin piti saada yksi laukka-askel ensin lyhyessä, sitten pidemmässä laukassa. Parhaimmillaan lyhyimmän ja pisimmän puomivälin ero oli 1,5 metriä, joten pääsimme jonkin verran jo säätelemään askeleen pituutta. Lyhyen laukan kanssa ei ollut mitään muuta ongelmaa kuin se, että siitä oli aktiivisuus kaukana. Hessu kuitenkin pysyi laukassa puomien ajan paria kömmähdystä lukuun ottamatta, kun askel ei sopinut ensimmäiselle puomille. Niinä kertoina Hessu ehti pudottaa raville, ja ylitimme puomit vähän miten sattuu. Lyhennyksissä olisin saanut olla tarmokkaampi vaatimaan Hessua liikkumaan lyhyempänä. Nyt tuppasin päästämään sen aina venymään kilometrin mittaiseksi, joten ei ihme, ettei hevonen yrittänyt itse tsempata. Vaihtoehdoiksi kun tarjosin työtä vaativaa lyhyenä pysymistä tai sitten pitkänä löntystelyä. Olisin itsekin varmasti valinnut helpomman tien.

Pidennykset menivät kaikeksi ihmetyksekseni pääosin hyvin. Hessu lähti reippaaseen laukkaan aika helposti, kunhan sille oli ensin kertonut olevan tosissaan. Alussa innostuin liikaa itse laukkaamisesta enkä muistanut kontrolloida sitä ollenkaan. Tuloksena oli huono lähestyminen ensimmäiselle puomille, jolloin Hessu joutui lähtemään liian kaukaa, jolloin laukka vaihtui. Kun tajusin alkaa ratsastaa hevosen puomille paremmin, sujui tehtävä melkein kuin leikiten. Puomit melkein jopa kävivät ahtaiksi sen sijaan, että olisimme päässeet niistä juuri ja juuri yli. Olin todella mielissäni ja kehuinkin Hessua kovasti aina, jotta se jaksaisi reippailla tehtävät loppuun. Oli jännä huomata, miten Hessukin osaa laukata energisesti, jos sen vain osaa siltä oikein pyytää. Pakko kyllä myöntää, etten tiedä, miten tässä onnistuin. Ehkä sillä oli tällä kertaa enemmän virtaa enkä jäänyt itse puskemaan ja roikkumaan niin pahasti kuin yleensä.

Menossamme Hessun kanssa olisi ollut toki vaikka ja mitä viilattavaa, kuten hevosen saaminen oikeasti muuksi kuin kilometrin mittaiseksi pötkyläksi jasekä energisyyden säilyttäminen jokaisessa askellajissa myös lyhennyksissä. Saimme kuitenkin tehtävät tehtyä valtaosan ajasta oikein, jolloin olin hyvin tyytyväinen jo siihen. Hienoviilaukselle on aina paikkansa, mutta tällä tunnilla nautin siitä, että Hessu kuitenkin jollain tapaa kuunteli pidätteeni sekä pyyntöni kulkea reippaammin, ainakin laukassa. Vielä en taida olla valmis vääntämään koulua kovin tosissaan tämän ratsun kanssa, mutta puomitunnille voin mennä sen kanssa ihan mieluusti toistekin.

Kuvista kiitos Noora-Marialle!

Koulukisojen kenraaliharjoitus

Arpaonni päätti koulukisaratsukseni Peran. Pakko myöntää, että ennen tuntia vähän mietitytti, tuliko tehtyä väärä päätös. Parit aikaisemmat kerrat Peran kanssa ovat olleet sellaisia, että hevonen on vähän venkoillut enkä ole saanut siihen otetta. Ehkä niiden ansiosta maltoin nyt vähän keskittyä paremmin ja koettaa keksiä, miten saan hevosen vakaasti otteeseeni. Hihkuin heti tunnin aluksi toiveeni laukkalävistäjien ja askeleenpidennysten harjoittelusta, ja onnekseni toive meni läpi.

Treenit aloitettiin kuitenkin tekemällä aika pikaisesti portaittaiset pohkeenväistöt. Väistöt menivät kivasti sekä käynnissä että ravissa, mutta suoristushetkissä hevonen tahtoi vähän jäädä puskemaan väistön suuntaan. Ihmeen nopeasti tajusin, etten pitänyt ei-väistättävää pohjetta tuntumalla, jolloin hevosen oli helppo livahtaa sieltä karkuun. Kun sain pidettyä sen pohkeen kevyesti tuntumalla, onnistuivat suoristautumiset vain väistöpyynnöt lopettamalla. Oli jännä huomata, että ravissa väistöt tuntuivat menevän käyntiä helpommin.

Väistöjen jälkeen keskityttiin hetkeksi ratsastamaan käynnissä ja ravissa keskiympyröitä mahdollisimman tarkasti. Tämä meni ihan kivasti, mutta harmittelin ravissa puuttunutta pyöreyttä. En saanut Peraa kovin aktiiviseksi takaa, vaikka koetin muka olla nopea pohkeillani. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että muutamat testailemani siirtymät käynnistä raviin sujuivat kivasti, kun sain pidettyä ohjat tuntumalla. Keskiympyrän reitti oli myös valtaosan kerroista hallussa, kunhan muistin seurata katseella reittiä edemmäs enkä tuijotella hevosen niskaa.

Laukkalävistäjiä treenattiin pyöräyttämällä lyhyelle sivulle ensin keskiympyrä ja sitten ratsastamalla kulman jälkeen suunnilleen kouluradan kanssa samanmittainen lävistäjä. Laukkaa jatkettiin myös lävistäjän lopussa hetken aikaa ja vasta sitten siirryttiin käyntiin. Keskityin huolella pitämään vanhan laukan avut kevyesti tuntumalla, jolloin Pera laukkasi vaivatta takaisin uralle ja jatkoikin vastalaukassa. Kertaalleen hutiloin, jolloin laukka putosi hieman liian aikaisen, ja yhden kerran Pera sai oman spurtin ja kiihdytteli lävistäjän vaihtaen lopussa ristilaukkaan. Mutta molempiin suuntiin tuli helpot onnistumiset ja ihan toimivat siirtymät alas, joten olin sangen tyytyväinen.

Loppuun otettiin vielä askeleenpidennyksiä pitkällä sivulla kahden kirjaimen ajan keventämättä. Tällä kertaa päätin, että nyt lisätään himmailun sijasta. Pera lähti aika kivasti pidentämään, mutta olisin saanut olla vielä hitusen rohkeampi. Plussaa kuitenkin siitä, että muistin ottaa hevosen hyvin takaisin normaalimpaan raviin, jolloin vähän vaatimattomampikin pidennys erottuu kuitenkin vähän paremmin. Oma istunta oli muuten siedettävä, mutta oikea jalka hukkasi jatkuvasti jalustimen. Jännityn siis jaloillani pusertamaan noissa hetkissä, ei hyvä. Täytyy muistaa ajatella kantapäitä enemmän alas noina hetkinä, niin ei tarvitse alkaa sitä jalustinta kaivelemaan kesken kaiken.

Kaiken kaikkiaan tunnista jäi ihan hyvä fiilis, vaikka harmitti, etten saanut Peraa ravissa kovin rennoksi. Onneksi helpossa C:ssä ei vielä katsella hevosen muotoa, niin saamme tämän tällä kertaa radallakin toivottavasti anteeksi. Täytyy vain muistaa keskittyä, hengittää ja rentoutua, niin emmeköhän saa tälläkin kertaa ainakin ne läpimenoon vaadittavat pisteet.