Pyöreitä hyppyjä etsimässä

Keskiviikkona oli luvassa tuplaratsastus ja vieläpä putkeen, kun en tietenkään malttanut jättää vakiotunnin estehyppelyitä välistä. Niinpä ennen kouluratakurssin toista kertaa kävin hyppäämässä seitsemän ratsukon tunnilla Epperin kanssa. Tunnilla keskityttiin tällä kertaa siihen, että ratsut saataisiin tulemaan sopivan lähelle estettä ja hyppäämään ne pyöreästi kaukaa lähtevien laakahyppyjen sijaan.

Epperille tunti oli päivän ainoa. Mietin etukäteen, millainen poni mahtaisi siitä johtuen olla, mutta sehän oli kiva. Jo alkukäynneissä se liikkui aika kivasti itse ja uskoi pyyntöni reipastua, mikäli se yritti hyytyä. Ravissakin meno oli mukavaa, kun muistin yrittää pitää Epperin lyhyenä. Laukassa ylitimme ympyrällä ollutta puomikasaa, jolle tultaessa Epper pääsi useampaan kertaan hyytymään. En tajunnut, mitä siinä tapahtui, mutta sorruin sen jälkeen hetkeksi puskemaan Epperiä puomikasaa kohti. Tämä ei parantanut tilannetta, jolloin onneksi tajusin lopettaa sen ja ratsastaa Epperin ajoissa hereille. Tämän jälkeen puomikasa ylittyi ihan kivasti. Laukassa tunsin Epperin olevan melkoisen etupainoinen, mutta tällä kertaa sain korjattua sitä heikosti. Yritin tehdä kohottavia pidätteitä etuosalle, mutta olisiko pohjeratsastus sitten jäänyt paitsioon. Epper kyllä laukkasi ihan mukavasti, mutta pitkänä ja etupainoisena.

Ensimmäisenä tulimme oikeassa laukassa ympyrällä pientä kavalettia. Tarkoitus oli tuoda hevoset lähelle ja saada pienestä hypystä pyöreä. Epper pääsi taas hyytymään kavalettia kohti enkä saanut sitä ajoissa hereille. Opettaja hoksautti pehmentämään sisäkättä, mistä huomasin molempien käsieni olevan turhan liikkumattomat. Hyppäsimme ympyrällä yhteensä neljä minihyppyä, joista puolet olivat ihan ok ja toiset heikompia.
Seuraavaksi tulimme kahdesti tehtävän, jossa ylitimme vasemmassa laukassa kavaletin ympyrällä ja jatkoimme siitä kahden ristikon suoralle linjalle, joka tuli mennä viidellä askeleella. Tehtävä meni molemmilla kerroilla ihan asiallisesti, vaikka Epperin pysymistä hereillä sai vähän vahtia. Olin itse tyytyväinen siihen, etten ennakoinut tai sukellellut, vaan maltoin odottaa. Suora linja meni helposti viidellä askeleella, kun annoin Epperin mennä omaan tahtiinsa, mutta silti hereillä ollen. Tämän tehtävän jälkeen jätimme kavaletin hyppäämättä ja tulimme suoraan pystyiksi nousseiden esteiden suoralle linjalle. Nyt väliin piti saada neljä askelta. Epper oli vähän unessa, ja herätin sen liian myöhään, jolloin pääsimme kyllä välin neljällä askeleella, mutta viimeinen askel jäi pystyltä kauas. Niinpä Epper laskeutui toiselta esteeltä ristilaukassa. Sen onneksi sai korjattua nopeasti pois. Harmitti vain, että unohdin herättää Epperin ajoissa, jolloin tällainen perusvirhe sattui mukaan.

Tämän jälkeen tulimme oikeassa laukassa tehtävän siten, että ensin oli kavaletti ympyrällä ja siitä jatkettiin kahden pystyn suoralle linjalle, joka tuli päästä kolmella askeleella. Siitä puolestaan jatkettiin vielä toiselle suoralle linjalle, johon tuli laittaa neljä askelta. Kavaletti ylittyi ihan ok, mutta Epper ei ollut ihan parhaiten hereillä. Yritin nohittaa sitä ajoissa ennen ensimmäistä suoraa linjaa, mutta olin myöhässä. Pääsimme linjan kolmella askeleella, mutta toisesta hypystä vähän kauas jääden. Toinen suora linja sentään meni ihan asiallisesti neljällä askeleella. Lopuksi tulimme vielä pelkät suorat linjat putkeen. Kolmen askeleen linja meni edelleen vähän kauas toiselta esteeltä jääden, kun taas neljän askeleen linja meni jälleen nätisti. Hyppelyt päättyivät tähän, vaikka kolmen askeleen linja jäikin kaivelemaan.



Tunnin treenit olivat todella hyödyllisiä. Oma ratkaisuni on liki aina pyytää hevosta lähtemään kauempaa kuin malttaa odottaa se viimeinen askel. Tietysti on tapauksia, jolloin onkin parempi lähteä kauempaa, mutta useimmissa minun tapauksissani odottaminen olisi viisaampi ratkaisu. Näiden tehtävien aikana osasin aika hyvin odottaa estettä enkä pyrkinyt lähtemään kaukaa. Muutaman kerran siihen tosin sorruin, mutta en onneksi mitenkään valtavasti ylilyöden. Tehtävät paljastivat myös hyvin sen, etten aina saa herätettyä ratsua ajoissa, vaan se jää vähän viime tippaan. Silloin askel ei venykään tuosta noin vain, ja linja saattaa käydä pitkäksi. Epperin liikkumisessa sinällään ei ollut moitittavaa, ja pienet hyytymiset johtuivat valtaosin etupainoisuudesta. Olisin saanut prässätä Epperiä vähän säpäkämmäksi ja pois nojaamasta etuosalle, jolloin laukkakin olisi voinut alkaa rullata paremmin. Muuten Epperin kanssa oli kiva hypellä. Se on kuitenkin useimmiten niin tasaisen varma menijä, ettei sen kanssa tarvitse huolehtia mistään ylimääräisestä, mikä on vallan mainio ominaisuus tuntihevosessa.

Videoista kiitos Alekseille!

Ympyrähypyistä vinoihin hyppyihin

Keskiviikon toiselle estetunnilleni sain mukavasti Manun. Valmennusryhmän tunnilla oli kaiken huipuksi ratsukoita vain viisi, joten olosuhteet hyppelylle olivat kohdillaan. Tunnin piti viikonloppuopettaja, ja oli mukava päästä pitkästä aikaa hänen opetukseensa. Manu oli jo valmiina edellistunnilla ja näytti olevan reippaalla tuulella.

Alkuverryttelyn ravissa Manu jatkoi kipittämistä. Opettaja neuvoi ottamaan puolipidätteitä aina satulaan istuttaessa. Tämä ja pohkeiden pitäminen tuntumalla alkoivat auttaa, ja lopulta Manu siirtyi ravaamaan rennommin. Ylittelimme samalla ravissa ympyrällä olleita puomeja. Kun tie hahmottui, ja sain pidettyä Manun liikkeessä ilman turhia hidasteluita, sujui tehtävä molempiin suuntiin kivasti. Opettaja muistutti kantamaan myös ulkokäden, joka tuppasi välillä painumaan turhan alas. Puomeilla oli mukava huomata, kuinka välillä sain rentouduttua hyvin kädellä ja samalla säilytettyä pohjetuntuman. Laukassa saimme tulla minipystyjä ympyrällä sekä verrytellä muualla vapaasti vasemmassa kierroksessa. Laukka rullasi ihan ok, mutta Manu jäi vähän löysäksi ja pitkäksi.

Oikeassa laukassa tulimme muutaman kerran ympyrällä pystyjä. Koska Manu oli vähän pitkä ja löysä, olivat hypyt töksähtäviä eikä askel sopinut parhaiten. Tie oli vähän alussa hukassa, mutta kun se löytyi, meni noin 13 metrin kaareva linja pystyltä toiselle ihan hyvin neljällä askeleella. Jos Manu olisi ollut lyhyempi ja vähän terävämpi, olisi tehtävä sujunut parhaiten. Yritin kyllä ratsastaa sitä sellaiseksi, mutta arvelen jälleen kerran pohjeratsastukseni olleen puutteellista. Reippaammilla hevosilla unohdan helposti ratsastaa pohkeella, vaikka nekin tarvitsevat sitä.

Seuraavaksi tulimme pystyt ympyrällä vasemmassa kierroksessa ja jatkoimme sen jälkeen ensimmäisen esteen ja siitä suoraan toiselle lävistäjäpystylle. Suora linja oli noin 17 metriä. Ympyrä meni mukavan tasaisesti, ja pääsimme hyvin myös suoran linjan tehtävälle. Manu jopa vaihtoi laukan ensimmäisen hypyn jälkeen vasemmasta oikeaksi, joten toisella esteellä ei tarvinnut huolehtia siitäkään. Tulimme tehtävän samanlaisena myös oikeassa laukassa aloittaen. Ympyräpystyt menivät vähän löysästi, vaikka tie oli ok. Opettaja neuvoi hakemaan vähän terävyyttä Manun menoon, sillä se nosteli jalkansa laiskasti puomeja kolisuttaen. Suora linja ympyrän jälkeen sujui tasaisesti, mutta tällä kertaa en saanut laukkaa vaihdettua oikeasta vasempaan, vaan korjasin sen tehtävän jälkeen ravin kautta.

Tämän jälkeen tulimme vasemmassa laukassa suoran linjan, jonka pystyt olivat vähän vinossa. Alussa muka kehtasi hirvittää, kun hypyt näyttivät tulevan tosi vinosti. Manu kuitenkin puksutti tehtävän kivan tasaisesti, mitä nyt ensimmäisellä kerralla sovitti välin neljännen askeleen melkoisen lyhennyksen kautta. Laukkakin vaihtui ensimmäisessä hypyssä turhaan vasemmasta oikeaksi eikä korjaantunut toisessa hypyssä, vaan jouduin korjaamaan sen ravin kautta. Tulimme saman tehtävän myös oikeassa laukassa. Reitti oli edelleen kunnossa, ja väli meni kivasti neljällä askeleella eikä Manu vaihtanut tällä kertaa laukkaa turhaan kesken kaiken. Oli kiva huomata, kuinka tällaisessa tehtävässä osuin paremmin keskelle esteitä sen sijaan, että huitelin ne reunoja viistäen.

Lopuksi tulimme vielä noin 60 sentin korkeudessa olleen radan, jossa oli kymmenen hyppyä. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa. Ensimmäisenä tulimme ympyrän, jonka tie oli ok, mutta ensimmäisen hypyn jälkeen Manu oli jostain syystä ristilaukassa. Toisessa hypyssä se onneksi korjasi itsensä takaisin oikeaan laukkaan. Matka jatkui sitten lävistän suoralle linjalle. Kolmoselle tulikin sitten miniaskel vauhdin loputtua kesken. Se aiheutti myös linjalle yhden ylimääräisen askeleen, mikä sai myös neloselle hassun hypyn. Laukka ei taaskaan vaihtunut, vaan korjasin sen vasemmaksi ravin kautta. Suoran linjat vinot hypyt menivät ok muutoin, mutta niillä Manu taas vaihtui turhaan laukan oikeaksi. Ravin kautta siis korjaus. Siitä matka jatkui taas ympyrälle, joka sujui nyt mukavan tasaisesti. Lävistäjän suora linja eli radan viimeiset hypyt menivät kivasti, ja Manu oli hereillä vaihtaen toisessa hypyssä itsensä toivotusti oikeaan laukkaan.



Tunnin hyppelyt olivat siinä, ja fiilis oli aika hyvä. Manulla on kiva hypätä, sillä se on tasaisen varma menijä ainakin näillä pienillä korkeuksilla. Haasteena jatkoa varten olisi oppia ratsastamaan sekin lyhyeksi ja napakaksi sekä opetella vaihtamaan laukat jo hypyissä. Oli hauska huomata, kuinka monipuolisia tehtäviä tunnin esteet tarjosivat. Etenkin ympyrällä hyppääminen oli taas hyödyllistä, kun siinä huomasi hyvin tien ja tahdin merkityksen. Tämäkään tunti ei todellakaan vienyt intoa hypätä Manulla enemmänkin, joten toivottavasti pääsen sen kanssa treenaamaan.
 
Videoista kiitos Alekseille!

Sennuleirin 9. eli päätöstunti: toivetunnilla esteitä

Sennuleirin yhdeksäs ja samalla viimeinen ratsastus oli 1,5 tunnin toivetunti. Hinguin tietenkin hyppäämään, ja saimmekin kivasti vain viiden ratsukon ryhmän. Opettajakin oli vielä leirin lopuksi uusi. Ratsukseni olin onnistuneesti toivonut Stokkiksen, ja pääsimme hyppäämään kentällä. Toisen kerran ulkona siis tälle leiriä. Saman toivetunnin olivat valinneet myös tietysti Nora ja Kaisa. Stokkis lähti ensimmäistä kertaa suoraan tallista kanssani tunnille, joten oli jännä nähdä, miten se vaikuttaisi tamman liikkumiseen.

Verryttelyssä saimme ravata niin ympyröitä kuin jumppasarjalla olleita puomeja ja minikavaletteja. Opettaja pyysi lyhentämään ohjia useampaan kertaan (missä vaiheessa olen alkanut länkkäratsastajaksi?) ja toivoi Stokkikseen enemmän aktiivisuutta. Tamma tahtoikin olla paikoin hieman hidas, mutta uskoi kyllä, kun reippaasti pyysin. Yritin myös samalla huolehtia siitä, etten päästäisi ratsua valumaan kilometrin mittaiseksi, vaan löytäisin siitä sellaisen lyhyen ja pontevan etenemisen. Se nyt jäi vähän puolitiehen, kun pohkeeni ja käteni eivät ilmeisesti osaa tehdä yhteistyötä. Jumppasarjalla käytettiin kevyttä istuntaa, mikä löytyi kohtuullisesti. Pääosin Stokkis meni jumppasarjan hyvin kavioitaan nostellen, mutta pari kertaa oma ote hevoseen herpaantui, ja tamma pääsi löysäksi ja kompuroi siten hieman.

Verryttelyn jälkeen tulimme jumppasarjan kolmelle esteelle ravi- ja laukkalähestymisillä ja jatkoimme siitä toiselta pitkältä sivulta kääntäen kaksi estettä ympyrällä ylittäen. Paikoin rämmimme jumppasarjan esteitä, kun ravi saati laukka eivät olleet pontevia, mutta hiljalleen paransimme, kun annoin Stokkiksen tehdä osuutensa, mutta pysyin itse tuntumalla. Vasemmassa kierroksessa ympyrällä olleet kaksi estettä menivät ihan kohtuullisesti, mutta oikea kierros oli haastava. Jäin vieläkin yrittämään kääntämistä oikeassa ohjassa roikkumalla, mikä luonnollisesti ei toiminut, ei nyt eikä koskaan. Niinpä tie oli paikoin aika hirveä, ja Stokkis joutui rämpimään välin kolmellakin askeleella. Välillä tahdoin puolestaan unohtaa kääntämisen ensimmäisen esteen jälkeen, jolloin ratsu pääsi taas vähän reitiltä pois, ja väli kävi vähän vaikeaksi. Onneksi saimme kuitenkin asialliset suoritukset molempiin suuntiin, kun muistin ratsastaa rennommin.

Lopputunnin tulimmekin sitten jumppasarjan kolmea innarivälein ollutta pystyä ja askeleen päässä ollutta okseria oikeasta kierroksesta opettajan okseria aina hiljalleen korottaen. Viimeisenä korkeutena saimme Stokkiksen kanssa tulla okserin 90 sentin korkeudessa. Pystyt pysyivät samassa korkeudessa koko tehtävän ajan. Kommentiksi tuli myödätä kädellä paremmin, kun tahdoin jättää sen turhan paikoilleen. Lisäksi opettaja neuvoi olemaan menemättä liian paljon etukumaraan. Muutoin menomme oli ilmeisesti ihan toimivaa, kun suurempia korjauksia ei enää tullut. Stokkis alkoi vähän innostua ja yritti aina nostella itsenäisesti laukkoja, kun edeltävä ratsukko lähti tehtävälle. Jostain syystä se monesti nosti myös vasemman laukan, vaikka olimme oikeassa kierroksessa. Videoita katsoessa huomasin, että käteni oli edelleen okserihypyissä aika kiireinen palautumaan, vaikka kuinka koetin rauhoittaa sitä hypyissä. Pitäisi opetella jatkamaan hyppyä rauhassa hieman pidempään, niin en hätäilisi suoristumisen kanssa ennen aikojani. Pääosin jumppasarja kuitenkin meni hyvin, ja mukautumiseni okserille parani vähän toistojen myötä. 90 sentin este ei ihme kyllä näyttänyt suurelta, mutta jännitin sitä ilmeisesti sen verran, että ensimmäisellä yrityksellä toin Stokkiksen tehtävälle löysänä. Niinpä okserin ylitys oli hieman vetelä, ja saimme onneksi ottaa sen uusiksi. Toinen kierros meni jo sujuvammin, kun saatoin luottaa Stokkiksen menevän mutkattomasti, kunhan annoin sen liikkua. Harmikseni nämä hypyt eivät tulleet videolle.


Loppuraveissa Stokkis olikin taas herännyt kunnolla ja ravasi oikein tarmokkaasti. Se kuitenkin uskoi pidätteet ja rauhoittui nopeasti asialliseksi eikä enää kiirehtinyt. En jaksanut enää säätää kummemmin, vaan annoin Stokkikselle hieman ohjaa aina, kun se malttoi rauhassa venyttää sen perässä. Opettajan kommenttina oli, että menomme oli toimivaa. Kuulemma hän olisi voinut nostaa esteitä meille lisääkin, jos tamma ei olisi vaikuttanut hänen silmäänsä väsyneeltä. Sitä en kyllä ihmettele, sillä juoksihan Stokkis ainakin kahtena päivänä peräti neljä tuntia, tammaparka. Vieläkin sekä opettaja että minä jäimme kaipaamaan sitä, että olisin saanut viriteltyä Stokkiksen napakaksi vähän lyhyempänä. Se olisi vaatinut kunnon pohjetyötä, mihin en näemmä vielä pysty. Niin ja niiden ohjien pitoa järkevällä tuntumalla. Joka tapauksessa olin itse tyytyväinen tuntiin, vaikka olivathan tehtävät vähän yksitoikkoisia. Saimmepahan kuitenkin hypätä sentään toisen tunnin leirin aikana. Stokkiksesta aloin tykätä näillä estetunneilla, kun se vaikutti niin ihanan kiltiltä, että olisi kiipeillyt vaikka mistä, kunhan sen vain ohjasi oikeaan kohteeseen.

Tähän tuntiin sennuleiri sitten päättyi, ja viisi päivää hurahti taas nopeasti. Yleisfiilis leiristä jäi loppujen lopuksi plussalle, vaikka olin odottanut monipuolisempia tunteja. Nyt tosiaan menimme seitsemän koulutuntia (pääosin käynnissä ja ravissa) ja kaksi estetuntia. Kaipasin puomitunteja ja maastoesteitä tai ehkä ihan tavallista maastolenkkiäkin. Opetus oli tarkkaa ja vaativaa, ja alkutotuttelun jälkeen opin kestämään sitä. Leiriläiset olivat kivoja, ja oman poppoon kanssa on tietysti aina hauskaa. Testaamani ratsut Melvis, Pate, Stokkis ja Jäpä vaikuttivat kaikki oikein kelvollisilta tuntiratsuilta ja olivat käytökseltään moitteettomia. En kuullut muiltakaan ratsastajilta kummempia mutinoita ratsuista, joten sen pohjalta niistä muodostui hyvä kuva. Puitteet olivat ihan hyvät, mutta ikävää oli kuitenkin huomata, kuinka leirin aikaan pyörineet iltatunnit aiheuttivat sen, että osa ratsuista joutui painamaan jopa neljää tuntia päivässä. Onneksi hevoset pääsivät aina laitumelle tai tarhaan eivätkä joutuneet kököttämään karsinassaan ratsastuksia lukuun ottamatta kellon ympäri. Kaikkiallahan on aina niin jotain hyvää kuin jotain pahaakin. Tärkeintä on, että hevosten hyvinvoinnista pyritään silti huolehtimaan parhaan mukaan.

Videoista ja kuvista kiitos Jennille!

Ympyrällä hyppäämisen vaikeus

Keskiviikon vakiotunnillani oli hartaan odotuksen jälkeen esteitä. Ratsukseni sain pitkästä aikaa Loren, joka oli hetken aikaa jalkansa takia sairaslomalla, jonka jälkeen palaili hiljalleen koulutuntien kautta käyttöön. Olin varovaisen iloinen, sillä aiemmin hyppäsin estevalmennuksissa useammankin kerran Lorella ja aloin mieltyä siihen kovasti. Hyppytaitoahan sillä on, mutta rakenteensa takia sitä ei ehkä ole luotu kovin kovaan hyppykäyttöön. Tunnilla ratsukoita oli seitsemän, ja vähän pidempien tehtävien takia odottamista oli melkoisesti.

Alkuverryttelyssä saimme ravailla niin omatoimisesti kuin ylittää ympyrällä olleita kahta puomia. En aluksi osannut edes keventää Loren ravia järkevästi, vaan hytkyin epämääräisesti. Lore kuitenkin meni muutoin kohtuullisen näppärästi itse eikä sitä tarvinnut hoputtaa tai jarrutella. Muutamia kertoja puomeilla se jarrutti hieman ennen ylitystä, mutta pohkeet tuntumalla säilyttäen se alkoi ylittää puomit tasaisesti. Oikeassa kierroksessa huomasin Loren hieman pyrkivän valumaan ulos ja vasemmassa kierroksessa puolestaan sisälle. Kumpikaan painaminen ei ollut kovin pahaa, mutta koetin silti korjata etenkin sisälle valumista, mikä oli hieman haastavampaa. Pohkeeni eivät aivan alkaneet töihin, ja ratsastin muutenkin hieman varovasti peläten ilmeisesti Loren hajoavan heti, jos yrittäisin vaikuttaa kunnolla.

Laukassa verryttelimme tulemalla oikeassa laukassa ympyrällä olleita puomeja. Pääsääntöisesti lähestymiset menivät hyvin, mutta opettaja huomautti kevyttä istuntaa käytäessä huolehtimaan, etten mene turhaan etukenoon pahentaen siten Loren etupainoisuutta. Muutoin ympyrä oli kohtuullisesti muodoltaan oikeanlainen eikä Lore enää niin arponut puomin ylittämistä. Käytin kevyttä istuntaa pelastamassa minua laukassa hytkymiseltä, sillä en osannut enää yhtään istua siinäkään mukana. Tuntui vain, että seilasin satulassa edestä taakse ja takaisin tai vispasin oudosti sivulta toiselle. Eikä Loren laukka nyt niin kauheaa ole, mutta näemmä tauko siitä oli auttamatta antanut kroppani unohtaa, miten kyydissä pysyy parhaiten.

Seuraavaksi tulimme ratapiirroksen esteitä 1-3 samasta suunnasta kuin itse radalla eli vasemmalta. Ykköspysty näytti jotenkin pelottavalta, kun sille piti lähestyä aika nopeasti lyhyeltä sivulta. Lore kuitenkin laukkasi kaarteen ihan hyvin, jolloin sain keskittyä ohjaamaan sitä ensimmäiselle esteelle. Tälle esteelle hypyt tulivat muistaakseni ihan järkevästi. Sen sijaan ympyrällä olleille ristikoille ja myöhemmin pystyille esitin sekä sukeltamisia että myöhästymisiä. En tiedä, mikä alkoi tökkiä, mutta aloin mielessäni kauhistella niitä esteitä. Jotenkin kuvittelin, että Lore stoppaa heti, jos tuon sen yhtään vinosti tai muutoin väärin esteelle. Niinpä taisin heittäytyä aina kauhusta jäykäksi ennen estettä, jolloin Lore joutui itse arpomaan, mistä kohdasta lähtee. Minä sitten seurasin, mikäli satuin matkaan ehtimään, ellen ollut jo itse päättänyt lähteä askelta aiemmin. 

Tämän jälkeen tulimme oikeassa lauakssa aloittaen ympyrän esteet (numerot 2 ja 3) ja siitä jatkaen pystyn ja innarin suoralle linjalle (esteet 4a, 4b ja 5). Ympyrällä elämä oli taas sangen vaikeaa, kun jännitin ja näin askeleet ihan väärin. Lorekin teki vähän kummallisia hyppyjä varmasti kuskin päämäärättömyyttä samalla protestoiden. Suoran linjan väli oli puolestaan 24 metriä, ja Loren kanssa pistimme siihen ihmeen sopivat kahdeksan askelta. Pääosin sain laskettua kolme viimeistä askelta ennen ensimmäistä hyppyä, jolloin tällä kertaa pysyin hypyissä paremmin mukana. Lore meni innarin myös sujuvasti enkä itsekään alkanut siellä sukellella tai myöhästellä pahemmin. Seitsemän askelta olisi ollut väliin se optimaalisin, mutta toisaalta Loren kahdeksan askelta sopivat myös käymättä liian ahtaiksi tai jäämällä liian lyhyiksi. Taisin jännittää tässä vaiheessa sen verran, että tietämättäni jarruttelin Loren menoa rauhallisempaan laukkaan. Ärsyttävää, sillä Lore on kuitenkin sangen varma hyppääjä, kunhan kuskikin on menossa. Jännittämällä sen sijaan saatan saada Lorenkin epäröimään, jolloin se lopulta lyö hanskat tiskiin ja jättää hyppäämättä.

Lopuksi hyppäsimme viereisen radan. Sain vähän ajatuksesta kiinni enkä enää keskittynyt vain jännittämään. Ykköseste ylittyi ihan hyvin, sillä yksittäinen este on helpompi ratsastaa ajatuksella. Ympyrällä meno tökkäsi taas hieman huonoihin lähestymisiin, mutta suorituksemme oli tällä kertaa kuitenkin kaikista niistä kehnoista vähiten kehno. Innarille pääsimme hyvällä lähestymisellä, ja Lore laukkasi sopivan tahdikkaasti. Niinpä innari ylittyi nätisti ilman mitään istuntaongelmia, ja Lore jatkoi innokkaana matkaa viimeiselle esteelle. Laukka venyi hyvin, ja Lore menikin välin viimein vapaaehtoisesti seitsemällä askeleella ilman, että minun tarvitsi hoputtaa sitä lainkaan. Lore taisi viimein itsekin heräillä hyppyihin ja päätti paikata kuskin tietämättömyyttä omalla kokemuksellaan. Seitsemän askeleen väli olikin varsin sujuva eikä laukassa tuntunut sen kummempaa kiihdytystä, vaan askel venyi rehellisesti ilman, että tahti kiihtyi turhaan. Opettaja tuumasikin, että meno parani, kun sekä minä että Lore sytyimme vähän hyppäämiseen ja annoimme mennä.

Kaikeksi onneksi tunti päättyi siedettävään menoon, muuten olisin varmaan vieläkin hakkaamassa päätäni johonkin seinään. Arkailuni aiheutti kaikki nolot mokat eikä kyllä ihme. Yksittäinen este samoin kuin suora linja menivät aika pitkälti ilman ongelmia, mutta ympyrällä olleet esteet koituivat tällä kertaa minun pulmakseni. Esteradallahan tällaisiin ei onneksi törmää, mutta kääntämisen ja laukan säilyttämisen kannalta nämä ovat erinomaisia harjoitustehtäviä. Eiköhän näitä onneksi päästä toistekin treenaamaan, joten sitten pitää olla ainakin tuplasti rohkeampi, niin ei mene hommat ihan näin höpöksi. Lorellakin toivon pääseväni taas hyppäämään, sillä se kesti jälleen hyvin jännittyneen kuskinsa sähellykset.

Kivoja kavalettitehtäviä

Viikon toisen Tallinmäen tunnin vietin Jetin selässä kavaletteja tahkoten. Alkuverryttelyn saimme mennä itsenäisesti. Pitkillä ohjilla tehdyn alkukäynnin jälkeen otin rentoa ravia puolipitkällä ohjalla. Annoin Jetin mennä vapaasti omaan tahtiinsa, jotta se pääsisi lämpenemään rauhassa. Hiljalleen aloin vaihdella suuntaa lävistäjien avulla, joilla pyrin saamaan Jettiä aina hetkeksi reippaammaksi. Onnistumisprosentti tässä ei ollut kauhean iso, joten siirryin sitten tekemään hetkeksi käynti-ravi-käyntisiirtymiä. Käyntiin Jetti siirtyi aina liki ajatuksen voimalla, mutta aluksi raviin palaamista sai pyytää jämäkämmin. Lopulta Jetti hoksi, mitä halusin sen tekevän ja tekikin siirtymät ihan kohtuullisesti molempiin suuntiin. Vasemmassa kierroksessa Jetti pyrki tuttuun tapaansa hieman painamaan sisälle, mutta ei ollut yhtään niin paha kuin olisi voinut olla.

Ensimmäisenä kavalettitehtävänä tulimme kahden kavaletin suoraa linjaa. Ensimmäinen kavaletti ylitettiin ympyrällä hyppäämällä ja kun sen yli tultiin toisen kerran, jatkettiin suoraa linjaa toiselle kavaletille, jonka jälkeen piti päästä myös suoraan. Jetti laukkasi hieman tahmeasti, mutta pääsimme aina ensimmäisen kavaletin yli sekä ympyrällä että sen jälkeen ihan kohtuullisesti. Väliin meni viisi askelta ennen toista kavalettia, jonka jälkeen pääsimme molemmista suunnista tultuna hyvin suoraan. Vasemmassa kierroksessa ensimmäisen kavaletin yli hyppääminen ympyrällä oli hieman haastavaa, kun reitti tahtoi valua turhan paljon vasemmalle Jetin päästessä painamaan sisälle. Sain painamista kuitenkin aina jonkin verran hallintaan, jolloin kavaletille ei kuitenkaan tullut ihan karmeita lähestymisiä. Olisin kuitenkin saanut ratsastaa sisäpohkeeni tuossa kierroksessa rutkasti paljon paremmin läpi.

Seuraavaksi kahden kavaletin suoraa linjaa tultiin askelmäärillä pelaten molemmista suunnista. Väliin mahdutettiin niin kuusi, viisi kuin neljä askelta. Kuusi askelta tuotti eniten vaikeuksia, sillä kuvittelin Jetin laukkaavan lyhyellä askeleella, mutta ainoastaan tahti oli hidasta. Niinpä kuudes askel jäi mahtumatta tai sitten se oli kaikista lyhyin ja siten töksähtävin. Jetti kuitenkin kuunteli hyvin pidätteitä, joten en vain itse hahmottanut askeleen pituutta. Viisi askelta oli helppo, sillä se oli Jetin tavallinen laukka. Neljään askeleeseen sai pyytää hieman eteen, mutta vain hieman. Kaasutin ensin turhan paljon, jolloin opettaja muistutti asiasta. Sain onneksi pyydettyä Jetin takaisin järkevämpään menoon jo ennen ensimmäistä kavalettia, jolloin väli meni tasaisen helposti neljällä askeleella ilman ripaustakaan kaahausta.

Seuraavaksi tulimme hieman vinoon käännetylle ensimmäiselle kavaletille pitkältä sivulta täyskaarron reittiä hyödyntäen. Kavaletilla oli tarkoitus saada laukka vaihtumaan ja jatkaa sitten pitkää sivua myöten jälleen toiselle vinoon käännetylle kavaletille uuden täyskaartomaisen tien kautta. Ensimmäisellä yrittämällä en saanut kummallakaan kavaletilla laukkaa vaihtumaan, mutta onneksi Jetti vaihtoi niiden jälkeen helposti lennosta. Saimme tulla vielä pari kertaa lisää ennen kuin sain johtamiseni ajoitettua oikein ja tehtyä sen riittävän selvästi. Sen seurauksena Jetti vaihtoi jo kavaletilla eikä aikaa mennyt hukkaan siihen, että näpersin laukanvaihtoa. Sitä ei tietenkään olisi tarvinnut näperää, sillä Jetti on liki automaattivaihtaja, mutta keskittymiseni karkaa aina vaihdon ratsastamiseen, jolloin kaikki muu tahtoo hieman unohtua.

Lopuksi toivoin vielä jonkinlaista kaarevaa linjaa hypättäväksi, jotta saisin treenata kavalettien ylittämistä keskikohdasta. Opettaja pisti kaksi kavalettia soikion kaarelle. Tehtävä osoittautuikin aika mukavan helpoksi, kun sain tuotua Jetin ensimmäisen kavaletin yli keskeltä. Askelia väliin meni vaihdellen neljä ja viisi. Neljä olisi ollut sujuvin, mutta viisi meni myös hyvin, kun katsoin reitin sopivaksi kavaletilta toiselle. Aktiivisuutta olisi tosin saanut olla taas hieman enemmän, sillä paikoin tulimme turhan lähelle kavalettia ja möngimme siitä vähemmän nätisti yli. Tehtävä taisi sujua opettajankin mielestä liian helposti molemmilta ratsastajilta, joten sitä tuunattiin hieman. Seuraavaksi tulimme ensimmäisen kierroksen edelleen soikiolla, mutta toisella ylittämällä hypättiinkin ensimmäinen kavaletti normaalisti, mutta toiselta kavaletilta kaarrettiin aika tiukasti vastakkaiseen suuntaan. Eli esimerkiksi vasemmassa kierroksessa toinen kavaletti hypättiinkin vasemmalle jatkamisen sijaan oikealle. Ensimmäiset yrittämiseni menivät jälleen pieleen, mutta uusintakoitoksilla saimme lopulta kerralla vasemman laukan vaihtumaan oikeaksi, ja oikea laukka puolestaan vaihtui vasemmaksi jo ensimmäisen kavaletin aikana. Taisin olla siinä jo menossa sen verran vasemmalle, että Jetti näki parhaaksi vaihtaa. Kerrankin siis ajattelin hyvissä ajoin, joskin tehtävän kannalta oikein ratkaisu olisi ollut vaihtaa vasta toisen kavaletin aikana. Mutta sama tulos saatiin, eri tavalla tosin.

Loppuraveissa menimme nelikaarista kiemurauraa. Jetti rentoutui paikoin hyvin, mutta huomasi kyllä, mikäli jäin näpräämään ohjia enkä käyttänyt pohkeita. Niinä hetkinä Jetti lähti liiraamaan etenkin vasemmalle, ja opettaja muistutti valmistelemaan kaarteen ajoissa ja antamaan sitten työrauhan. Niin ja unohtamaan sen ylimääräisen ohjien näpertämisen. Kaarteiden aikana Jetti venytti hienosti eteen ja alas, jolloin sain taas tuntumaa siihen, millaista sen ravi rentona ja aktiivisena on. Loppukäynnit käppäilimme peltolenkin kautta, jossa ehtikin tarttua hieman vilu. Auton mittari paljastikin, että pakkanen oli kirinyt -15 asteeseen, joten ei ihme, jos hieman hikisen tunnin jälkeen tulikin vähän kylmä. Onneksi ratsastaessa tarkeni, kuten yleensäkin.

Ihmeitä estetunnilla

Viikon ensimmäisen oman tallin ekstratuntini otin vasta torstaina, hurjaa. Senkin siitä syystä, että luvassa oli esteitä vain seitsemän ratsukon voimin. Olin toivonut ratsukseni Manua, mutta reppanalla oli ollut ähky juuri edellispäivänä, joten niinpä sain esteratsukseni Epperin. Valmistauduin siis työlääseen tuntiin. Epperhän on melkoisen varma hyppääjä, mutta helposti se ei hommasta syty ja vaatiikin tomeraa ratsastusta.

Alkuverryttelyssä tulimme ravissa keskihalkaisijan suuntaisesti olleita kahta puomeja aina yksi kerrallaan ylittäen puomiympyrällä reitillä. Epper kääntyi ja ravasi ihan mukavasti puomin yli, kun muistin kääntää ulkoavuilla. Opettaja muistuttikin olemaan jäämättä sisäohjaan kiinni, jolloin hevoset kääntyisivät paremmin. Muualla ratsastaessa Epper vähän yritti aina hyytyä, mutta patisteluiden jälkeen esitti ihan hyvää ravia. Opettaja neuvoi huolehtimaan, että Epper kantaa etuosansa eikä valu etupainoiseksi. Yritin sitten puolipidätteillä saada Epperiä kohoamaan edestä samalla, kun ratsastin pohkeilla eteen. Hetkittäin temppu onnistuikin, mutta huomasin monesti Epperin vaivihkaa hivuttautuneen taas nojailemaan etuosallaan.

Laukkaverryttelynä tulimme vasemmassa laukassa keskihalkaisijalla olleita puomeja siten, että uralta käännyimme puoliympyrää seuraavalle tielle ja ylitimme ensimmäisen puomin. Sen jälkeen laukkasimme pääty-ympyrän loppuun, kävimme lyhyen pätkän uralla ja käänsimme sieltä toisen pieneksi kavaletiksi muuttuneen puomin yli jälleen pääty-ympyrä sen jälkeen loppuun laukaten. Epper laukkasi ennen ympyrää hyvin, mutta hyytyi aina muutamaa askelta ennen puomia ärsyttävästi. Ilmeisesti puskin itse liikaa, johon Epper reagoi hidastamalla. Kavalettihypyssä liioittelin mukautumista, jolloin opettaja muistutti pitämään ylävartalo suorempana eikä menemään Epperin mukana etukumaraan. Kääntämiset onnistuivat pääosin ihan hyvin, joskin kertaalleen ensimmäisen puomin jälkeinen ympyrä oli vähän eriskummallisen muotoinen. Eniten itseä harmitti se, kuinka laukka pääsi kerta toisen jälkeen sammumaan juuri ennen puomia, vaikka kuinka koetin sitä viritellä ja säilyttää aktiivisena.

Seuraavaksi hyppäsimme ratapiirroksesta esteet 1 ja 2 vasemmassa laukassa aloittaen. Ykköskavaletti ylittyi aina vähän niin ja näin, kun en vieläkään saanut tsempattua Epperiä pysymään liikkeessä koko ajan. Reitti kakkosokserille oli aika hyvä, mutta johtamiseni oli hätäinen huitaisu, jolloin laukka ei vaihtunut. Epper kuitenkin onneksi viitsi vaihtaa lennosta laukan oikeaksi. Muilla yrittämillä laukka ei edelleenkään vaihtunut, mitä en kyllä ihmettele. Sisäpohkeeni toimimattomuus, painoni valuminen vasemmalle ja muut pulmat pitivät siitä huolen. Olisin kuitenkin toivonut saavani Epperin viriteltyä sellaiseen laukkaan, että se vaihtaisi lennosta näppärästi. Nyt vaihto kyllä tapahtui, mutta aika tönkösti. Oma pusertamiseni ja häseltämiseni tuskin auttoi Epperiä asiassa, mutta oma pakkani menee sekaisin turhan helposti eikä silloin rauhallisuus valitettavasti ole valttini.

Lopuksi tulimme lyhyen radan kahdesti, ja maksimikorkeus taisi olla 65 senttiä. Vasemmassa laukassa ykkönen ylittyi edelleen vähän tönkösti, mutta en jaksanut enää piitata siitä. Kakkoselle tie oli edelleen kunnossa, mutta toimimattoman oikean pohkeeni takia päästin Epperin käännähtämään hypyn jälkeen liian jyrkästi oikealle. Laukka jäi vaihtumatta hypyssä, mutta Epper kuitenkin vaihtoi lennosta. Tie kolmoselle oli vähän turhan tiukka, mutta tsemppasin Epperiä, jolloin se viimein heräsi. Niinpä viiden askeleen väli jäi meille jopa hieman ahtaaksi. Epper teki neloselle hassun tuijotushypyn, kun se huomasi itsekin päätyneensä liian lähelle ja päätti vielä tarkastella montaa muutakin heppaa ihmetyttänyttä perusestettä etukoipiensa välistä.

Toisella kierroksella meno oli pitkälti samanlaista, mutta korjasin tien kakkoselta kolmoselle paljon paremmaksi, kun en edes yrittänyt kakkoshypyssä vaihtoa. Näin Epper jatkoi paremmin suoraan, jolloin tie kolmoselle oli jopa järkevä. Epper liikkui hyvin, mutta jäin varmistelemaan ja kehtasinpa vielä komentaa sitä eteen kolmosesteen jälkeen. Tuloksena oli vielä ahtaammaksi käynyt väli, johon Epper sai kuitenkin survottua sen viidennen töpöaskeleen. En voinut muuta kuin hihittää amatöörimäisesti, sillä tätä ei tosiaan tapahdu juuri koskaan. On melkein ennenkuulumatonta, että jokin väli jää Epperille ahtaaksi, kun se yleensä pistää niihin aina yhden askeleen lisää. Opettaja vähän paheksui eteenratsastustani, ja myönsinkin sen suosiolla virhearvioksi. Jotenkin muka välin aikana katsoin, että viisi askelta ei välttämättä yllä, niin pitihän sitä sitten kannustaa. Ensi kerralla voisi nähdä vähän paremmin.

Että sellainen estetunti. Oma kuntoni meinasi loppua paikoitellen, mutta hiljalleen Epper kaikeksi onneksi reipastui. Melkoinen ihme kyllä tuo välin käyminen ahtaaksi. Positiivista kuitenkin näiden pienien esteiden hyppelyssä oli se, ettei oma istuntani hajoillut niissä muistaakseni nimeksikään. En tainnut edes pahemmin kiinnittää siihen huomiota, kun tuntui, että se toimi itsestäänkin. Enkä onnekseni edes sukellellut, hyvä minä! Tosin näiden pienempien esteiden jälkeen tulee taas joskus sitten järkytyksenä hypätä mitätön 80-senttinen este, sillä sen hyppykaari on kuitenkin jo vähän erilainen. Toisaalta ehkä opin pitämään istuntani kasassa näillä korkeuksilla, jolloin en ala liioitella hyppyäni muillakaan korkeuksissa.

Hyppäämistä kolmella eri tehtävällä

Jonkin päähänpiston seurauksena päädyin kyselemään estetuntia Äimäraution ratsastuskeskuksesta. Mahduinkin sopivasti tiistain kuuden ratsukon estetunnille. Tuntikalenterin mukaan kyseessä oli junnujen estevalmennus, mutta ryhmän kokoonpano oli hieman sekalainen sisältäen nopean vilkaisun perusteella kaksi junnua ja loput sennuja. Ratsukseni olin toivonut varmaa hyppääjää, sillä vieraan hevosen kanssa keksin aina jännittää kaikkea turhaa. Opettaja oli merkinnyt minulle 2003 syntyneen Vinnetou-ruunan eli Vinskin. Tallin nettisivujen mukaan noin 160-senttinen ruuna on nöyrä, yritteliäs ja kiltti sekä kilpaillut niin koulua kuin esteitä. Lisäksi Vinski liikkuu luonnostaan oikeinpäin ja on herkkä ratsastettava. Vinski oli sopivasti edellisellä tunnilla, joten sain seurata sen menoa jo ennen kuin itse kiipesin kyytiin. Edellisellä ratsastajalla ruuna näytti menevän pääosin järkevästi, mutta oikean laukan nostamisen kanssa oli hieman vaikeuksia.

Alkuverryttelynä teimme pohkeenväistöjä kaikissa askellajeissa. Vinski väisti molempiin suuntiin sekä käynnissä että ravissa aika helposti. Sain tosin muistaa varmistaa, etten päästänyt Vinskiä pullahtamaan, sillä sen se kyllä teki, mikäli jäin matkustamaan. Ravissa Vinskiä sai myös välillä hoputtaa, ja kaipasin kovasti raippaa. Sitä ei tosin saanut tämän hevosen kanssa olla, sillä se oli sille herkkä. Sen jälkeen kaipasinkin kannuksia, sillä Vinski tahtoi olla hieman laiska pohkeelle. Laukassa vasemmassa kierroksessa väistöt sujuivat edelleen kohtuullisen helposti. Sen sijaan oikeassa kierroksessa homma menikin sitten hienosti penkin alle. Vinski tuppasi pudottamaan raville todella helposti kesken väistön ja sitten nosti aina vasemman laukan, vaikka kuinka yritin maanitella oikeaa. Oikeaan kierrokseen emme sitten saaneetkaan kovin hienoja hetkiä, kun jokin hommassa mätti pahemman kerran. Ilmeisesti jäin väistättämään pelkästään sen sijaan, että olisin myös ollut tukemassa laukan säilymistä. Kaiketi myös herkkänä ratsuna Vinski huomioi vasemmalle valuneen istuntani ja tarjosi siksi vasenta laukkaa myös oikeassa kierroksessa.

Opettaja oli rakentanut meille kolme erillistä tehtävää. Ykkönen oli maapuomin, pystyn ja okserin innarisarja. Kakkonen puolestaan okseri, jota hypättiin aina kierroksen suuntaisesti myötälaukassa pysyen. Kolmonen oli puolestaan pääty-ympyrä, jonka aikana ylitettiin maapuomi ja kaksi pystyä. Esteiden korkeudet olivat jotain 60-70 sentin välissä, ja kakkostehtävän okseri taisi olla tunnin aikana suurin käyden 80 sentissä. Kaikeksi hämmästykseni opettaja komensi kaikki kuusi ratsastajaa liikkeelle yhtä aikaa ensin vasemmassa kierroksessa ja sitten oikeassa. Jokainen sai mennä sen tehtävän, minkä parhaakseen näki samoin kuin vaihdella niiden välillä. Minulla meni hetki tajuta, että kuusi ratsukkoa voi mahtua kerralla hyppäämään kolmea eri tehtävää ilman annettua hyppy- tai estejärjestystä. Ilmeisesti muut ratsastajat samoin kuin hevoset olivat tähän tottuneet, sillä yksikään ratsu ei saanut ylimääräisiä sätkyjä, ja pääosin ratsukot pysyivät toistensa tieltä poissa, jolloin pääsimme hyppäämään enemmän kuin perinteisellä jonotustaktiikalla toteutettuna.

Ykköstehtävän eli innarisarjan keskeisin ongelma oli kohtuullisen tiukka kaarre esteelle, jossa päästin Vinskin laukan sammumaan. Niinpä esitimme sille aika ponnettomia hyppyjä, ja kertaalleen Vinski rymysi sen yli jossain ravintapaisessa sekamelskassa. Yritin kyllä tsempata hevosta liikkumaan reippaasti ennen kaarretta, mutta ilmeisesti sitten jäin vain kääntämään laukan säilyttämisen sijaan. Pari kertaa saimme lopulta järkevämmät hypyt tälle tehtävälle, kun laukka ihme ja kumma säilyi kaarteen läpi, ja pääsimme hyvään hyppykohtaan. Vinski myös jatkoi hyppyjen jälkeen kohtuullisesti suoraan eikä pyrkinyt livahtamaan heti johonkin suuntaan. Hyppyyn mukautuminen oli onneksi aika vaivatonta, joten siitä ei koitunut tällä tehtävällä enempää harmia.

Kakkostehtävän okserille oli aluksi hukassa ponnistuspaikka, kun en tajunnut suoristaa kunnolla, vaan ajattelin okserin enemmänkin ympyrän kaarelle. Muutaman kerran Vinski ampaisi turhan kaukaa hyppyyn, mitä en ollut osannut odottaa, joten jäin vähän matkasta. Ohjia sain sentään päästettyä pidemmäksi, niin en nykäissyt ratsuani suusta. Opettaja muistutti hakemaan hyvän laukan, jossa voi istua ja odottaa hyppyä. Hiljalleen tämä alkoikin löytyä, ja okseri ylittyi 80 sentin korkeudessakin aika sutjakkaasti. Olisimme saaneet ehkä ratsastaa sen jälkeen pari askelta paremmin suoraan, mutta keskittymiseni tahtoi lipua vain esteen ylittämiseen. Sen jälkeisestä en paljoa ehtinyt murehtia.

Kolmostehtävällä pääsin hyvin treenaamaan Vinskin kääntämistä. Opettaja kertoi välien olevan normaalilla laukalla neljä askelta ja reippaammalla kolme. Vaikka miten yritin, sain aina maapuomin ja pystyn välille kolme askelta, kun taas pystyjen välille neljä. Molemmissa kierroksissa Vinski pääsi vähän painamaan ulos, jolloin kaarteet eivät aina olleet kovin kauniita. Olisin ilmeisesti saanut johtaa reilummin pystyjen välisissä hypyissä, jolloin ratsu olisi alkanut kääntyä jo hypyn aikana. Nyt taisin ottaa liikaa suoran linjan ajatuksen, jolloin unohdin olevani ympyrällä hyppäämässä. Jostain syystä tällä tehtävällä maapuomin ylittäminen järkevästi oli suurin ongelmamme. Pari kertaa Vinski jopa vilahti sen ohi, kun hatarasti ohjailin sitä sen yli. Muutamia kertoja askel taas ei sopinut, jolloin Vinski pudotti raville. Muutoin kolmen ja neljän askeleen välit kuitenkin menivät hyvin, vaikka en saanutkaan niihin toivotusti samoja askelmääriä. Se ei kuitenkaan varsinaisesti haitannut itse tehtävässä, mutta viilaamisen kannalta olisin saanut ratsastaa tarkemmin.

Vasemmassa kierroksessa hyppääminen oli rutkasti helpompaa, ja siihen suuntaan saimme parhaimmat hetket. Sen sijaan oikeassa kierroksessa suurin osa ajasta meni siihen, kun kinastelin Vinskin kanssa siitä, menemmekö nyt oikeaa vai vasenta laukkaa. Se pyrki nostamaan kerta toisen jälkeen oikean laukan sijasta vasemman, ja olinkin melkoisen harmistunut ajan hukkaamisesta näin turhaan asiaan. Eipä silti vain mielessäni käynytkään ajatus istunnan korjaamisesta, vaan survoin Vinskin laukkaan aina selvien kaarteiden avulla. Niistäkin huolimatta se sai välillä nostettua vasemman laukan. Päätin sitten kertaalleen, että mennään sitten väärässä laukassa esteelle, mutta laukka ei yllättäen pyörinyt kovin hyvin, niin en sitten viitsinyt aiheuttaa lisävaikeuksia sen takia. Turhautumismittarini oli näiden hetkien aikana kepoisasti siellä punaisella alueella, ja minun olisi pitänyt tajuta ottaa kunnon nollaushetki. Vinskikin tuntui hämmentyvän, kun kuski teki vaikka mitä sirkustemppuja siellä selässä väittäen niitä oikean laukan nostoavuiksi.

Onneksi loppuun saimme oikeassakin kierroksessa muutaman kohtuullisen järkevän hypyn, jolloin tunti ei päättynyt ikäviin hetkiin. Vinski kyllä täytti lupauksensa varmasta hyppääjästä, sillä se puksutti jokaisen esteen yli. Sen kanssa ei tullut kertaakaan sitä oloa, että se stoppaisi tai vilahtaisi esteen ohi. Ongelmana oli vain se, etten tosiaan saanut sitä laukkaa pyörimään tai oikeassa kierroksessa paikoitellen edes nousemaan, jolloin hypytkin olivat vähän niin ja näin. Muutamia kertoja tunnin aikana homma toimi siten, että Vinskikin tuntui olevan menossa mukana, jolloin homma oli helppoa. Vinskistä tulikin mieleeni Epper, joka myös mönkii eteenpäin ja ylittää esteet varmasti. Molemmilla olisi kiva hypätä, jos vain saisin ne heräteltyä ajoissa hommiin. Kaikki hyppää kerralla -menetelmä ei kuitenkaan tuntunut itsestä parhaimmalta vaihtoehdolta, sillä välillä sain tehdä toistoja ihan ominpäin. Tietysti perusasiat osasin analysoida itsekin, mutta olisin silti kaivannut opettajan jakamatonta huomiota aina yhden tehtävän ajaksi. Kommentteja ei tällä kertaa tullut kovin paljoa, mutta ne muutamat olivat aiheellisia ja minullakin tiedossa olevia. Tunnilla oli kuitenkin tekemisen makua, joten hyvin mahdollisesti yritän päästä toistekin sinne vielä hyppäämään.

Voi veljet, missä ponnistuspaikka lienet?

Perjantain neljän ratsukon pienryhmätunnilla oli luvassa esteitä, ja tunnin normaalisti pitävää opettajaa tuurasi tallin toinen opettaja. Ratsukseni sain Loren ja huomasin salaa toivoneeni jotain muuta. Lore oli karsinassa, joten pääsin testaamaan olemattomia hevoskuiskaustaitojani. Ratsun tervehdys oli niin ihana, että se kopsautti hampaansa kädessäni olleeseen harjaan irvistellessään häijysti. Ja tämä siis pelkästään siitä ilosta, että menin karsinaan. Mikäli hevosilla on suosikkinsa ihmisten joukossa, en kuulu niihin, joihin Lore on mieltynyt.

Aikaisempaa kirjoitustani kommentoineen Petran vinkin perusteella valitsin tekniikakseni rauhallisesti toimimisen. Juttelin Lorelle leppoisasti, rapsuttelin sitä välillä ja ihmeekseni sain harjattua sen vain muutaman luimimisen kanssa. Zen-meininki kuitenkin katosi savuna ilmaan, kun palasin karsinaan satulan kanssa. Lore päätti ratkaista tilanteen koettamalla syödä moisen kapistuksen. Jatkoin juttelua ja jätin satulan ilman vyön kiristystä sen selkään suitsien laiton ajaksi. Liekö tämä vähän auttanut, sillä sen jälkeen Lore tyytyi leukojen louskuttelun sijasta vain vähän luimimaan, satulavyönkin sai laittaa löysimpään reikään ilman irvistelyjä. Maneesissa kiristin vyön satulasta käsin, jolloin Lore Lohikäärme esitti häijyimmät ilmeet. Jännää oli, että raviverryttelyn jälkeen satulaa sai rauhassa kiristää reiällä. Miksi se ei enää reagoinut ja miten karsinakäyttäytymisen saa paremmaksi? Kaikki tiedot ja veikkaukset otetaan ilolla vastaan!

Alkukäynnit saimme puuhata oman mielemme mukaan. Testailin Loren kanssa jarruja, jotka olivat edelleen aika huonot. Lore jäi vetämään ohjaa vastaan eikä suostunut pysähtymään kunnolla. Niinpä otin taas peruutuksia, mutta nekään eivät saaneet hevosta ymmärtämään pysähdystä sen paremmin. Tein myös muutamia väistöjä varmistaakseni, että pohkeet sentään tarkoittivat Lorelle jotain. Väistöt sujuivatkin aika mukavasti, joten valmistauduin hyppyihin kohtuullisen iloisin mielin. Ravissa verryttelimme tulemalla pääty-ympyrällä kahden puomin yli sekä suoralla linjalla olleiden viiden puomin yli. Lore ravasi pääsääntöisesti puomien yli ihan hyvin, mutta muutamia kertoja vähän hidasti niille tullessaan. Tähän auttoi pohkeiden tiivistäminen puomeilla, sillä aiemmilla kerroilla olin tainnut irrottaa ne tuntumalta. Ympyrällä olleiden kahden puomin ylityksessä ilmeni ongelmia vasemmassa kierroksessa, jossa Lore pääsi puskemaan sisemmäs. Sisäpohkeeni ei jostain syystä enää toiminutkaan, vaan Lore päätti itse, mistä meni. Tähän toimi ratkaisuna se, että keskityin hyvän tovin ennen ensimmäistä puomia varmistamaan, että sisäpohkeeni saa pidettyä hevosen raiteilla. Aiemmin aloin tehdä sisäpohkeella vasta sitten jotain, kun Lore oli päässyt jo liiraamaan pois reitiltä.

Ensimmäiset hypyt otimme ympyrällä olleelle ristikolle vasemmassa kierroksessa. Ponnistuspaikan kanssa oli taas melkoista säätöä, kun en muka nähnyt sitä mitenkään. Sen seurauksena joko ennakoin väärin tai säädin menoa liiaksi sössien hevosen mahdollisuuden tehdä oma osuutensa. Opettaja neuvoi tasapainottamaan menoa kaarteessa, mikä auttoi kummasti. Lore alkoi laukata tasaisemmin, jolloin näin paremmin viimeiset kolme askelta ennen hyppyä. Sitä myöten Lorekin pääsi ponnistamaan paremmasta kohtaa sen sijaan, että usutin sitä hyppyyn liian kaukaa tai annoin sen valua liian lähelle ristikkoa. Itselle oli kuitenkin taas vaikeaa pitää reitti ympyränä hypätessä. Jotenkin ennen ja jälkeen esteen menin automaattisesti suoraan, vaikka ympyrällä ollessa sitä suoraa osuutta siinä ei yleensä ole. Opettaja neuvoi korjaamaan lantiotani niin, että se pysyy paremmin paikoillaan suorana ja huolehtimaan siitä, ettei vasen olkapääni pyri kääntymään liikaa. Alaselän notkoa puolestaan pyrin korjaamaan aina, kun vain muistin. Enemmän ja vähemmän siinä tosin onnistuen.

Seuraavaksi tulimme oikeassa kierroksessa pystyn, siitä 12 metrin päässä olleet innarivälein laitetut kavaletit ja lopuksi vielä pystyksi muuttuneen ristikon. Tavoitteena oli saada pystyn ja innarin väliin kolme askelta. Meillä oli jälleen hyppypaikat hukassa, jolloin Lore joko ampaisi kaukaa mennen välin ahtaasti kolmella askeleella tai sitten tuli minihyppy, jolloin esitimme neljän askeleen välin. Kaiken lisäksi Lore vinksahti pystyn jälkeen melkoiselle banaanimutkalle oikealle, jolloin se puski vasemmalle karkuun. Niinpä tulimme kavaleteille aina turhan paljon vasemmalle valuneena. Jäin kyttäämään ponnistuspaikkaa niin, etten koskaan ehtinyt korjata hevosta kunnolla lähestymisessä suoraksi, vaan Lore pääsi menemään mielensä mukaan. Niinpä kavalettien jälkeen olimme pari kertaa väärässä laukassa, kun Lore päätti vaihtaa oikean laukan suosikkiinsa eli vasempaan laukkaan.

Lopuksi tulimme tehtävän vielä vasemmassa kierroksessa eli ensin pysty ympyrällä ja siitä innarikavaleteilta pystylle. Ponnistuspaikka oli taas hetken aikaa hukassa ympyrällä olleelle pystylle, kunnes sain taas menon tasaisemmaksi, jolloin oli helppo nähdä ponnistuspaikka. Innarikavaletit ja niitä seurannut pysty sen sijaan sujuivat näinpäin rutkasti paremmin. Lore vähän yritti suoralle päästyään kiihdyttää, mutta opettajan neuvoilla otetut puolipidätteet hillitsivät sen menoa. Kavalettien jälkeen tarvitsi vain rentoutua, jolloin Lore pääsi kolmen askeleen välin toivotusti ja ennen kaikkea helposti. Ilmeisesti kavaletit rytmittivät menoa sen verran, että niiden jälkeen oli helppo jatkaa tasaista laukkaa. Toisinpäin ratsastettuna häselsin niin paljon ensimmäisenä tulleen pystyn kanssa, että sen seurauksena lopputehtäväkin meni vähän niin ja näin. Olikin mukavaa, että tunnin hypyt päättyivät helpompaan suuntaan ratsastetulle tehtävälle.

En tiedä, mikä nyt on mennyt vikaan, kun hyppelyt Loren kanssa eivät suju ihan niin hyvin kuin aiemmin. Välillä tunnin aikana huomasin jännittäväni, että Lore stoppaa esteen eteen, joten ilmeisesti putoamiseni sen kyydistä kummittelee vielä harmillisesti. Tälläkään kertaa Lore ei antanut mitään syytä uskoa ikävyyksiä, joten toivottavasti pieni pelkoni nujertuu sen myötä nopeasti. Muuten haluaisin treenata taas tehokkaasti lähestymisiä. Etenkin epäsuorasti esteelle tuleminen tuottaa minulle rutkasti vaikeuksia, joten niitä olisi syytä harjoitella enemmänkin. Eikä sen laukan tasaisuuden treenaaminenkaan olisi yhtään pahitteeksi, päinvastoin.