Aika tasaista

Hiliman jälkeen oli vuorossa estetunti Jetin kanssa. Tälläkin tunnilla ratsukoita oli neljä, ja tehtävätkin olivat samoja kuin Hiliman kanssa. Alkuverryttelyssä siis tarkkaa suoraan ratsastamista. Sen jälkeen puomin, esteen ja puomin sisältäneillä suorilla linjoilla suoruuden ja tasaisuuden treenausta. Lopuksi rata, joka yhdisti suorat linjat ja kaksi lävistäjäestettä.

Jetti oli läpi tunnin kivasti hereillä. Se liikkui helpommin kuin yleensä, mikä johti siihen, että kaahasimme pari kertaa tehtävien läpi. Hups, mutta posiitivinen sellainen. Harvemmin meitä Jetin kanssa moititaan liiallisesta vauhdista, hah! Tämän jälkeen tajusin taas vähän malttaa ja antaa Jetin tehdä hommat. Matkustajaksi ei silti saanut heittäytyä, sillä Jetti olisi ottanut saman asenteen hetkessä. Pienellä maltilla suorat linjat alkoivat sujua tasaisemmin, ja pääsimme jatkamaan suoraan myös niiden jälkeen. Pientä oikomista tuli estelinjoille, jos en malttanut itse ratsastaa tietä kunnolla, vaan olin jo liikaa ajatuksissani hypyissä.

Rata hypättiin noin 80 sentin tuntumassa, ja se sujui aika mukavasti. Linjat menivät asiallisesti. Ensimmäisen suoran linjan jälkeen tosin olimme ristilaukassa enkä saanut Jettiä vaihtamaan, vaikka aikaa oli. Tulimme sitten nelosesteelle ristilaukassa, mutta onneksi Jetti nappasi siinä vasemman laukan. Toinen suora linja samoin kuin lävistäjäeste menivät sen sijaan mainiosti. Meno oli meiksi yllättävän tasaista ja sujuvaa. Ei turhia hätäilyjä, mutta ei myöskään hyytymisen ja spurttailun yhdistelyä. Aika kiva siis! Kiva oli selvästi tämän päivän avainsana.

Olisipa hauska tietää, miten saisin Jetin liikkumaan joka tunti edes tällä tavalla. Tehtävät olivat helpompia, kun hevosen liikkumisesta ei tarvinnut huolehtia ihan joka hetki. Kai se on se yhdistelmä napakkuutta ja rentoutta. Loppukäynnit käppäilimme rennosti peltolenkin kautta, joten tunti päättyi leppoisiin tunnelmiin. Olipa kiva juhannusaatto ja hyppelyt. Lisää tällaista, kiitos!

On se kiva!

Juhannusaattoon sopi enemmän kuin hyvin kaksi estetuntia Tallinmäellä. Viiden päivän ratsastustauko tuntui hurjan pitkältä, joten satulaan oli kiva päästä takaisin. Ensimmäisen estetunnin menin Hilimalla kolmen muun ratsukon kanssa. Tunnin ideana oli suoruuden ja tahdin säilyttäminen.

Alkuverryttelyssä kavensimme hieman kenttää ja ratsastimme niin pitkät kuin lyhyet sivun mahdollisimman tarkasti suoraan. Myötäasetukset kulmiin valmisteltiin hyvissä ajoin, ja tarvittaessa vasta-asetuksia sai käyttää apuna. Vasen kierros sujui ihan asiallisesti kaikissa askellajeissa, oikeassa kierroksessa oli hieman enemmän työtä. Etenkin laukassa oikea kierros oli paikoin aivan kamalaa oikomista, kun en millään meinannut saada Hilimaa pysymään suunnittelemallani reitillä. Ihan hassua, kuinka muka minulle vahvempi kierros ei ota sujuakseen Hiliman kanssa. Opettaja tuumasi, että Hiliman vaikeampi puoli riippuu aina ratsastajasta. Vaikka saimme oikeaan kierrokseen hieman tolkkua, jäin kyllä pohtimaan, mikä istunnassani saa Hiliman oikomaan. Asiaa pitää tutkailla, jälleen kerran.

Ennen pientä rataa tulimme suoria linjoja omina tehtävinään. Suoralla linjalla oli puomi, este ja puomi. Tavoitteena oli tulla tehtävä suoraan ja tasaisesti. Hilima oli mukavasti menossa mukana enkä itse kiirehtinyt, jolloin saimme tultua välit aika mukavan tasaisesti. Parasta oli se, että Hilima reagoi sekä pyyntöihin odottaa kuin vähän edetä. Ponnistuspaikkoja ei tarvinnut alkaa sen kummemmin säätää, sillä ne löytyivät liki puoli-ilmaiseksi. Tällainen oli kyllä kivaa, kun sai pääosin nauttia menosta ja onnistumisista.

Päivän rata oli yksinkertaisuudessaan suorat linjat sekä parit lävistäjähypyt. Radan korkeus taisi olla noin 70–80 senttiä, mikä tuntui juuri sopivalta. Tunnin palaset loksahtelivat tällä tehtävällä mukavasti kohdilleen. Hilima eteni radan läpi tasaisesti ja varmasti. Ehdin miettiä ratkaisuja esteille tultaessa ja tehdä ne ajoissa. Hypyt sujuivat ja ratsastin varmistelematta silti turhia. Myös kaarteet oikealle sujuivat paremmin, kun viimein tajusin rentoutua käsistä, tukea pohkeilla ja antaa laukan sujua kaarteiden läpi. Laukatkin vaihtuivat lävistäjähypyissä sujuvasti. Hitsit, olipa kivaa! Ihan kuin olisin sanonut tuon jo muutamaan kertaan, mutta kun niin vain oli. On mukava huomata, että välillä tunti voi mennä sutjakasti niin, että asiat loksahtelevat paikoilleen. Kehitys kehittyy, ja minä näemmä kehityn sen mukana. Jeij!

Tunti meni kyllä heittämällä yhteen parhaimmista Hiliman kanssa. Kehuin ja taputtelin Hiliman hyväksi, joten tammallekin täytyi jäädä hyvä mieli. On se vain kiva hyppykaveri, aivan mainio! Näillä fiiliksillä mennään taas hyvä tovi eteenpäin.

Opitusta nauttimista

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä. Ratsunani jatkoi Lore, kuten edellisviikon kavalettitunnilla oli sovittu. Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain neljä, mikä on oikein sopiva määrä estetunnille. Tunnin teemana oli laukan säilyttäminen tehtävillä. Korkeuksilla ei pelattu tällä tunnilla, vaan saimme hypätä hyvinkin mukavuusalueella pysyen.

Alkuverryttelyn teimme aika vikkelästi ja itsenäisesti. Lorelle tunti oli päivän ensimmäinen ja samalla ainoa. Ruuna oli alussa vähän unelias, joten tein ravissa muutamia temponvaihteluita. Ympyröillä puolestaan koetin saada asetukset läpi ilman hevosen vääntämistä mutkalle. Vasen kierros oli oikeaa vähän hankalampi. Siinä Lore pyrki painamaan sisäpohkeen läpi eikä halunnut hevillä asettua. Kierros parani työstön myötä hieman, mutta ei täydellisesti. Lyhyen verryttelyn jälkeen siirryimme jo tehtävien ja laukan pariin.

Tulimme ensimmäisenä niin 17 kuin vajaan 15 metrin suoria linjoja. 17 metrin linja tuli päästä viidellä ja vajaan 15 metrin linja neljällä askeleella. Viisi askelta napsahti väliin nätisti. Lore laukkasi toivotusti lyhyenä, joskin energia oli vähän hukassa. Neljän askeleen väli sen sijaan meni muutaman kerran viidellä. Arvioin välin todellisuutta paljon lyhyemmäksi, jolloin lyhensin liikaa. Lopulta väli oli sopiva, kun annoin Loren laukata liki tavallisesti. Seuraavaksi tulimme lävistäjällä olleen esteen vasemmassa laukassa ja jatkoimme sen jälkeen vielä neljän askeleen suoran linjan. Laukka ei vaihtunut lävistäjäesteellä, mikä ei ollut yllätys. Vaihtamisen sijaan keskityin suoruuteen, sillä tapanani on usein hypätä esteet jommastakummasta reunasta. Laukat korjasin oikeaksi ravin kautta. Olisin saanut olla nopeampi istumaan takaisin satulaan ja jarruttamaan laukan raviin. Vaihdot ravin kautta pääsivät venymään, kun hypyn jälkeen jäin leijumaan tovin irti satulasta. Neljän askeleen väli meni hyvin, kun muistin opettajan ohjeiden avulla olla hätyyttämättä Lorea turhaan.

Tämän jälkeen hyppäsimme pari pientä rataa. Ensin tulimme ratapiirroksen esteet 1–5. Sitten pidensimme tehtävän vielä tulemalla alun samalla tavalla, mutta lisäämällä loppuun vielä viiden askeleen välin toisestakin suunnasta. Eli ratapiirroksen esteet 1–7. Lyhyempi rata meni aika mukavasti. Sain tosin vaihtaa laukan ravin kautta niin lävistäjäesteen kuin toisen suoran linjan jälkeen. Muutoin ponnistuspaikat osuivat kohdilleen, ja meno oli helppoa. Pidempi rata meni samaan tapaan asiallisesti. Ainoastaan viimeisenä ollut viiden askeleen linja kävi aavistuksen ahtaaksi. Saimme uusia vielä sen linjan lopuksi. Ensimmäisellä yrittämällä väli onnistui hyvin, mutta Lore otti ensimmäiseltä esteeltä laakealla hypyllä puomin mukaansa. Toisella kerralla puomit pysyivät ylhäällä, ja väli oli ihan ok. Lyhensin laukkaa ehkä hieman liikaa, mutta Lore selvitti välin silti viidellä askeleella.

Olipa tunti kiva! Tehtävät olivat kivoja, mutta eivät ihan itsestäänselvyyksiä. Estekorkeudet olivat noin 60 sentin tuntumassa eli reilusti mukavuusalueella. Sain lisäksi myödättyä aika kivasti, välillä tosin vähän liikaakin. Silloin Lore pääsi venymään pitkäksi, ja laukankorjaus viivästyi minun keräillessä ohjia sekä hilluessa irti satulasta. Katseeni pysyi tunnin ajan hyvin esteiden yli, jolloin ponnistuspaikat oli helppo nähdä. Sain myös pidettyä pohkeet aika hyvin kiinni ja odotettua hyppyjä, jolloin oma mukautuminen oli vaivatonta. Tällä tunnilla pääsin nauttimaan opituista asioista, mikä oli todella palkitsevaa. Loren kanssa oli mukava hypellä, kun kaikki onnistui pääosin kivasti ja sujuvasti. 

Hyppyjä pirteämmällä Pupella

Lähdimme taas Noran ja Kaisan kanssa Heli Pensonin estetunnille. Ratsujako meni sulavasti niin kuin aiemminkin eli minä sain Pupen. Alkuverryttelyn menimme tuttuun tapaan itsenäisesti, ja Puppe oli samanlainen kuin aina ennenkin eli ei intopiukeana menossa, mutta nohiteltavissa hommiin. Pyrin alusta asti olemaan sinnikäs ja vaatimaan Pupelta liikettä. Käynnissä Puppe liikkui ihan kivasti, mutta ravissa leikki potkuria, jota sai aina muutaman askeleen päästä lykätä uudelleen vauhtiin. Asetukset molempiin suuntiin olivat vähän puutteellisia, ja etenkin oikealle asettumista Puppe vastusteli. Laukassa hyödynsin kevyttä istuntaa ilman, että makoilin kaulalla ja nohittelin tarmokkaasti Puppea liikkumaan. Vasemmassa laukassa Puppe heräsikin kivasti. Oikeassakin laukassa oli liikettä, mutta ei yhtä helposti. Opettaja kommentoi tarmokkuuden olevan kohdillaan, kunhan saisin vielä keulankin pysymään ylhäällä. Puppe mieluusti liikkuessaan reippaammin myös venyttää itsensä kilometrin mittaiseksi ja valuu etupainoiseksi. Tunnin ajan opettaja onneksi muistutti hyvin kerta toisen jälkeen siitä, että takajalat piti saada töihin ja keulan tuli olla kannettuna.

Hypyt aloitettiin tulemalla kahta pystyä kahdeksikolla (ratapiirroksen esteet 3 ja 4). Käsitin tehtävän ensin väärin ja ehdin hypätä yhden esteen väärinpäin, hups. Sitten opettaja stoppasi meidät ja kertoi oikean reitin. Eli ensin tultiin oikeassa laukassa pysty numero 3, vaihdettiin hypyssä vasen laukka, tultiin siinä pysty numero 4, jolla vaihdettiin laukka takaisin oikeaan. Esitimme Pupen kanssa bravuurimme eli kaarteissa hidastumisen ja esteiden yli mönkimisen. Laukat kuitenkin vaihtuivat siitä huolimatta, joten tehtävä meni sen osalta putkeen. Teissä olisi ollut hieman viilattavaa. En tiedä, miksi en osaa hahmottaa reittejä, mutta tuppaan aina tulemaan ainakin yhden esteen vinosti. Nelospystylle tultaessa Puppe pyrki koko tunnin ajan oikealle. En tajunnut kertaakaan korjata sitä kunnolla, vaan tyydyin nykäisemään sen viime tipassa estettä kohti, ettei se keksinyt väistää sitä oikealta. Niin, oikea pohje, missä olitkaan? Tai paremminkin: ulkoavut, haloo?

Seuraavaksi tulimme suoraa linjaa, jossa oli innarina kaksi pystyä ja kolmen laukan päässä kolmas pysty. Ensimmäisellä yrittämällä emme olleet Pupen kanssa toisistamme kartalla ensimmäisessä hypyssä, vaan lähdimme omiin aikoihimme. Se vähän sekoitti pakkaa koko tehtävälle, mutta Puppe venytti itsensä hienosti kolmannelle pystylle kolmella laukka-askeella. Mitä nyt vastalaukassa, mutta kuitenkin. Toinen yrittämä menikin paljon sujuvammin, kun opettaja vinkkasi pyytämään niin ensimmäisen kuin toisen esteen jälkeen eteen, jotta Puppe liikkuisi ja väli menisi toivotuilla askelilla. Sekoitan vieläkin hevoselle rauhan antamisen matkustajaksi heittäytymiseen, jolloin tapahtuu tällaisia töksähteleviä hyppyjä. Pohkeet, pohkeet ja vielä kerran pohkeet, mutta samalla rentous säilyttäen.

Sitten tulimme radan kolmesti eri korkeuksilla. Korkeudet taisivat olla kaikkea väliltä 50-80 senttiä sekä lopuksi yksi 95 sentin este. Suora linja meni ihan hyvin, mitä nyt keilasimme siitä muutamia puomeja alas, ja Puppe pääsi vaihtamaan sen aikana laukan aina vasemmaksi. Kaarteet söivät edelleen laukkaa eivätkä hypyt niitä seuranneille pystyille olleet parhaimpia. Päästin Pupen edelleen valumaan lähestymisessä nelosesteelle oikealle, jolloin tie ei ollut kertaakaan kunnollinen. Positiivista oli se, että Puppe vaihtoi suunnanvaihtoesteillä laukat joka kerta, vaikka tulimme paikoin liian lähelle. Toistot kuitenkin auttoivat, sillä kertaalleen sain radan suoralle linjalle sellaisen fiiliksen, että Puppe oli avuilla eikä minun tarvinnut tehdä mitään ylimääräistä. Se fiilis jäi kyllä todella hyvin mieleen ja sellaisen kanssa olisi järjettömän kivaa ja ennen kaikkea helppoa edetä vaikka millaisia ratoja.



Videolta sain tarkistella taas jälkikäteen menoa. Pohkeillani oli edelleen oma elämä eikä Pupen kapeus juuri auta jäykkiä jalkojani löytämään paikkaansa. Suurempi harmitus oli se, että ylävartaloni souti taas melkoisesti. Kaiketi puskin huomaamattani Puppea sillä tavalla liikkumaan, vaikka ratsuni tuskin arvosti tapaani. Käteni olivat myös tällä kertaa sangen paikoillaan eivätkä lähteneet ainakaan liioiteltuihin myötäyksiin. Kovin pahasti en silti muista nykäisseeni Puppea suusta, joten ehkä se ei tarvinnut edestä niin paljoa tilaa pienemmissä hypyissä. Eikä opettajaltakaan tullut asiasta noottia. Kaarteiden ratsastamisessa saisin edelleen parantaa aktiivisuuden säilymistä sekä ulkoavuilla kääntymistä, jolloin hevonen pysyisi paremmin suorana ja hanskassa eikä pääsisi valumaan omille teilleen. Hienoa oli se, etten ehtinyt jännittää esteitä, vaikka siellä yksi isompi olikin. Sen ylittämisen jälkeen tuntui vain, että olipa ihmeen helppoa. Kivaa oli myös se, että Puppe liikkui ehkä helpoiten tähän mennessä. Vieläkään se ei mikään liitokavio ollut, mutta mikäli tämä kehitys reippaampaan suuntaan jatkuu, voi luvassa olla enemmän helpompia hyppelyitä. Ja sehän vain sopii!

Videoista kiitos Alekseille!

Pientä epävarmuutta ilmassa

Keskiviikon tunnilla oli vuorossa kavaletteja enkä osannut yhtään arvata, minkä ratsun saisin. En olisi osannut arvatakaan, sillä sain ratsukseni Rappenin, tuon entisen estetaiturin, joka nykyisin on muuttunut hieman epävarmaksi hyppytunneilla. Vaikka luvassa oli miniesteitä, sonnustauduin turvaliiviin kaiken varalta. Rappen oli jo edellisellä estetunnilla, jossa se ehtikin väistää pari estettä. Kuulemma se oli mennyt mukavasti alkutunnin, mutta esteiden noustua vähän alkanut epäröidä. Myönnän, että jännitti ja olin kerrankin onnellinen siitä, että esteet pysyivät ihan pikkuriikkisinä. Tunnilla oli kuusi ratsastajaa.

Alkuverryttelyn jälkeen hyppäsimme muutamia yksittäisiä tehtäviä ennen pidempää rataa. Koska yksittäisten tehtävien pulmat näkyivät radalla, kirjoitan tällä kertaa vain sen sujumisen tänne. Radalle lähdettiin vasemmassa laukassa ylittämällä lävistäjällä ollut ykköskavaletti, joka oli sini-vihreillä puomeilla tehty. Rappen oli jo tunnin aikana kauhistellut tätä estettä ja yrittänyt jokaisella kerralla mennä oikealta ohi. Sain kuitenkin sinnikkäästi niin aiemmin kuin radankin aikana tuotua Rappenin siitä yli. Laukka vaihtui hypyssä ilman, että ehdin itse siihen juuri panostaa. Kakkos- ja kolmoskavaletin välissä ei ollut ongelmia, ja Rappen meni sen kuudella askeleella. Kolmosen jälkeen päästin Rappenin kääntymään liian nopeasti oikealle, jolloin tie neloselle kärsi hieman. Rappen myös kiihdytti laukkaa tässä vaiheessa tuntemattomasta syystä. Joka tapauksessa pääsimme nelosen yli, ja laukka vaihtui jälleen hypyssä. Hieno Rappen! Se onkin kohtuullisen taitava vaihtamaan hypyssä ja etenkin huomaamaan itse, mihin suuntaan ollaan menossa. Nelosen jälkeen Rappen yritti taas pistää kaviota toisen eteen turhan vilkkaasti, jolloin opettajan neuvojen mukaan koetin tasapainottaa menoa ulko-ohjalla. Kaarteen aikana Rappen rauhoittuikin hieman, ja viitoskavaletti ylittyi ihan ok. Sen jälkeen reipas ratsuni ampaisi taas, ja huomasin liian myöhään, että kiihdyttelimme liikaa. Niinpä kuutosen ja seiskan suora linja meni kaahaten viidellä askeleella. Opettaja komensi meidät tulemaan linja uudelleen kuudella askeleella paljon tasaisemmin. Toisella yrittämällä sain pidettyä Rappenin paremmin kuulolla, jolloin pääsimme linjan tasaisella kuudella askeleella.

Tunnin alussa vaivannut jännitykseni onneksi hälveni toistojen myötä. Toki Rappen välillä ampaisi reippaaseen laukkaan, mutta ei missään vaiheessa ollut holtiton. Harmitti vain, etten saanut rauhoitettua sitä niinä hetkinä, kun sillä jännitti jokin, ja se paikkasi menoaan kiihdyttämällä. Olin kuitenkin hurjan tyytyväinen siihen, kuinka pääsimme ykköskavaletista Rappenin kyttäilystä huolimatta aina yli, ja kuinka hienosti se vaihtoi kaikki laukat toivotusti pitkälti omin neuvoin. Olen kuitenkin niin nynny, etten tohtisi mennä Rappenin kanssa oikealle estetunnille, jossa sen epävarmuus saattaisi hyvinkin tuplaantua. Se kuitenkin on nopea ratkaisuissaan enkä välttämättä osaisi olla riittävästi sen tukena, kun se sitä tarvitsisi. Onneksi tällaiset maahankaivetut kavaletit menivät ihan mukavasti, jolloin tunnin jälkeen oli ihan kiva mieli. Ainoana jäi mietityttämään se, mikä ihme entiseen estetykkiin on mennyt. Liekö se leipääntynyt siihen hommaan täysin vai onko taustalla jotain muuta? Ei mitään hajua, heppakuiskaustaitoni eivät valitettavasti ole kehittyneet vielä ajatustenlukutasolle.

Ihmeitä estetunnilla

Viikon ensimmäisen oman tallin ekstratuntini otin vasta torstaina, hurjaa. Senkin siitä syystä, että luvassa oli esteitä vain seitsemän ratsukon voimin. Olin toivonut ratsukseni Manua, mutta reppanalla oli ollut ähky juuri edellispäivänä, joten niinpä sain esteratsukseni Epperin. Valmistauduin siis työlääseen tuntiin. Epperhän on melkoisen varma hyppääjä, mutta helposti se ei hommasta syty ja vaatiikin tomeraa ratsastusta.

Alkuverryttelyssä tulimme ravissa keskihalkaisijan suuntaisesti olleita kahta puomeja aina yksi kerrallaan ylittäen puomiympyrällä reitillä. Epper kääntyi ja ravasi ihan mukavasti puomin yli, kun muistin kääntää ulkoavuilla. Opettaja muistuttikin olemaan jäämättä sisäohjaan kiinni, jolloin hevoset kääntyisivät paremmin. Muualla ratsastaessa Epper vähän yritti aina hyytyä, mutta patisteluiden jälkeen esitti ihan hyvää ravia. Opettaja neuvoi huolehtimaan, että Epper kantaa etuosansa eikä valu etupainoiseksi. Yritin sitten puolipidätteillä saada Epperiä kohoamaan edestä samalla, kun ratsastin pohkeilla eteen. Hetkittäin temppu onnistuikin, mutta huomasin monesti Epperin vaivihkaa hivuttautuneen taas nojailemaan etuosallaan.

Laukkaverryttelynä tulimme vasemmassa laukassa keskihalkaisijalla olleita puomeja siten, että uralta käännyimme puoliympyrää seuraavalle tielle ja ylitimme ensimmäisen puomin. Sen jälkeen laukkasimme pääty-ympyrän loppuun, kävimme lyhyen pätkän uralla ja käänsimme sieltä toisen pieneksi kavaletiksi muuttuneen puomin yli jälleen pääty-ympyrä sen jälkeen loppuun laukaten. Epper laukkasi ennen ympyrää hyvin, mutta hyytyi aina muutamaa askelta ennen puomia ärsyttävästi. Ilmeisesti puskin itse liikaa, johon Epper reagoi hidastamalla. Kavalettihypyssä liioittelin mukautumista, jolloin opettaja muistutti pitämään ylävartalo suorempana eikä menemään Epperin mukana etukumaraan. Kääntämiset onnistuivat pääosin ihan hyvin, joskin kertaalleen ensimmäisen puomin jälkeinen ympyrä oli vähän eriskummallisen muotoinen. Eniten itseä harmitti se, kuinka laukka pääsi kerta toisen jälkeen sammumaan juuri ennen puomia, vaikka kuinka koetin sitä viritellä ja säilyttää aktiivisena.

Seuraavaksi hyppäsimme ratapiirroksesta esteet 1 ja 2 vasemmassa laukassa aloittaen. Ykköskavaletti ylittyi aina vähän niin ja näin, kun en vieläkään saanut tsempattua Epperiä pysymään liikkeessä koko ajan. Reitti kakkosokserille oli aika hyvä, mutta johtamiseni oli hätäinen huitaisu, jolloin laukka ei vaihtunut. Epper kuitenkin onneksi viitsi vaihtaa lennosta laukan oikeaksi. Muilla yrittämillä laukka ei edelleenkään vaihtunut, mitä en kyllä ihmettele. Sisäpohkeeni toimimattomuus, painoni valuminen vasemmalle ja muut pulmat pitivät siitä huolen. Olisin kuitenkin toivonut saavani Epperin viriteltyä sellaiseen laukkaan, että se vaihtaisi lennosta näppärästi. Nyt vaihto kyllä tapahtui, mutta aika tönkösti. Oma pusertamiseni ja häseltämiseni tuskin auttoi Epperiä asiassa, mutta oma pakkani menee sekaisin turhan helposti eikä silloin rauhallisuus valitettavasti ole valttini.

Lopuksi tulimme lyhyen radan kahdesti, ja maksimikorkeus taisi olla 65 senttiä. Vasemmassa laukassa ykkönen ylittyi edelleen vähän tönkösti, mutta en jaksanut enää piitata siitä. Kakkoselle tie oli edelleen kunnossa, mutta toimimattoman oikean pohkeeni takia päästin Epperin käännähtämään hypyn jälkeen liian jyrkästi oikealle. Laukka jäi vaihtumatta hypyssä, mutta Epper kuitenkin vaihtoi lennosta. Tie kolmoselle oli vähän turhan tiukka, mutta tsemppasin Epperiä, jolloin se viimein heräsi. Niinpä viiden askeleen väli jäi meille jopa hieman ahtaaksi. Epper teki neloselle hassun tuijotushypyn, kun se huomasi itsekin päätyneensä liian lähelle ja päätti vielä tarkastella montaa muutakin heppaa ihmetyttänyttä perusestettä etukoipiensa välistä.

Toisella kierroksella meno oli pitkälti samanlaista, mutta korjasin tien kakkoselta kolmoselle paljon paremmaksi, kun en edes yrittänyt kakkoshypyssä vaihtoa. Näin Epper jatkoi paremmin suoraan, jolloin tie kolmoselle oli jopa järkevä. Epper liikkui hyvin, mutta jäin varmistelemaan ja kehtasinpa vielä komentaa sitä eteen kolmosesteen jälkeen. Tuloksena oli vielä ahtaammaksi käynyt väli, johon Epper sai kuitenkin survottua sen viidennen töpöaskeleen. En voinut muuta kuin hihittää amatöörimäisesti, sillä tätä ei tosiaan tapahdu juuri koskaan. On melkein ennenkuulumatonta, että jokin väli jää Epperille ahtaaksi, kun se yleensä pistää niihin aina yhden askeleen lisää. Opettaja vähän paheksui eteenratsastustani, ja myönsinkin sen suosiolla virhearvioksi. Jotenkin muka välin aikana katsoin, että viisi askelta ei välttämättä yllä, niin pitihän sitä sitten kannustaa. Ensi kerralla voisi nähdä vähän paremmin.

Että sellainen estetunti. Oma kuntoni meinasi loppua paikoitellen, mutta hiljalleen Epper kaikeksi onneksi reipastui. Melkoinen ihme kyllä tuo välin käyminen ahtaaksi. Positiivista kuitenkin näiden pienien esteiden hyppelyssä oli se, ettei oma istuntani hajoillut niissä muistaakseni nimeksikään. En tainnut edes pahemmin kiinnittää siihen huomiota, kun tuntui, että se toimi itsestäänkin. Enkä onnekseni edes sukellellut, hyvä minä! Tosin näiden pienempien esteiden jälkeen tulee taas joskus sitten järkytyksenä hypätä mitätön 80-senttinen este, sillä sen hyppykaari on kuitenkin jo vähän erilainen. Toisaalta ehkä opin pitämään istuntani kasassa näillä korkeuksilla, jolloin en ala liioitella hyppyäni muillakaan korkeuksissa.

Kiemurtelua kavaleteilla

Vielä ennen kouluväännön pariin palaamista änkesin torstain B-tunnille, jonka aiheena oli kavaletteja. Opettaja oli pistänyt minulle ratsuksi Elmon, ja suhtauduin tulevaan tuntiin positiivisin mielin, sillä aiempi estetunti oli mennyt ponin kanssa ihan mukavasti. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja tunnin maksimikorkeus taisi olla noin 50 senttiä.

Alkuverryttelyn ravissa tulimme suoraa linjaa puomeja ylittäen. Elmo tahtoi hidastaa tahtia puomien aikana ja vähän mutkitella. Opettaja neuvoi antamaan Elmolle tilaa ohjalla, jotta se saattoi kaulaansa venyttämällä tasapainottaa itseään. En meinannut saada ravia tasaiseksi, vaan meno oli välillä spurttaamista, välillä matelua. Kun päästin Elmon matelemaan, se teki perat eli alkoi kiemurrella omiaan. Kun taas sain pyydettyä sitä pohkeella eteen tuntuma säilyttäen, tarjosi Elmo vaivattomampaa ja suorempaa ravia. Laukkasimme verryttelynä myös vasempaan kierrokseen välillä kevyessä istunnassa käyden. Laukka ei lähtenyt pyörimään kovin hyvin, vaikka koetin nohittaa Elmoa töihin. Sitten maneesin katolta tuli lunta alas, jonka suhisevaa ääntä Elmo säikähti, käännähti äkkinäisesti ja syöksyi varsin vikkelään laukkaan. Säikähdin itse Elmon reaktiota, vaikka se rauhoittui ja palasi kuulolle nopeasti. Keksin kuitenkin jäädä jännäämään koko tunnin ajaksi tippuvia lumia, jolloin rentous ratsastuksestani oli kaukana.

Laiskuuksissani kirjoitan tällä kertaa vain loppuun kahdesti hypätyn radan sujumisen. Sen osia tietysti harjoittelimme ennen kuin tulimme sen kerralla kokonaan. Kuten tavallista, samat pulmat osissa harjoitelluissa tehtävissä näkyivät myös radan aikana. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa, joka ei lähtenyt rullaamaan toivotusti. Ykkönen ylittyi silti ihan hyvin, ja kaarteessa kannustin Elmoa laukkaamaan opettajan ohjeen mukaan. Kakkoselle tiestä tuli hyvä, mutta laukka hidastui. Yli päästiin edelleen, mutta laukka ei vaihtunut hypyssä, vaan piti vaihtaa ravin kautta. Vaihto kesti sen verran kauan, etten saanut Elmoa kunnolla vasempaan laukkaan, jolloin kolmosen rämmimme yli. Väli tuli kuudella askeleella, mutta yritin jostain syystä puskea Elmon viidellä. Eihän se tietysti lähtenyt järjettömän kaukaa, mutta itse olin jo menossa. Hieno sukellus, ja Elmo-reppana otti vielä sen kuudennen askeleen. Viitoselle vievä kaarre hyydytti laukkaa taas samoin kuin se, että en ollut itse tasapainossa, jolloin kehtasin vielä ennakoida sen hyppyä ja lähdin kevyeen istuntaan tovi ennen hevosta. Opettaja huusikin tulemaan linja heti uudelleen, joka nyt yksittäisenä ratsastettuna onnistui paljon paremmin kuudella askeleella kuin radan aikana häsellettynä.

Toiselle kierrokselle opettaja neuvoi ratsastamaan rohkeammin reippaampaa laukkaa. Ykkös- ja kakkoseste ylittyivät sen turvin kohtalaisen hyvin, mutta laukka jäi edelleen vaihtumatta kakkosesteellä oikeasta vasemmaksi. Sen korjaamiseen meni taas oma aikansa, jolloin kolmosen ja nelosen linja ei mennyt enää ihan niin hyvää laukkaa, mutta kuitenkin järkevällä kuudella askeleella päästiin. Taisin luovuttaa tässä vaiheessa, joten en juuri saanut tsempattua viitosesteelle, jolloin sen yli mentiin Elmon ansiosta. Hassua, miten yhden radan aikana ehtii olla tarmokas ja sitten taasen lyödä hanskat tiskiin. Suoritus kun kestää sellaisen minuutin, niin aika hyvin ehtii vaihdella tunteitaan niiden sekuntien aikana. Miksi on niin vaikeaa säilyttää se tarmokkuus, jonka avulla osaisi varmasti korjata eteen tulevat virheet paljon sujuvammin?

Tunnin jälkeen harmitti taas kerran. Tuntuu, että viime aikoina ote hyppelystä on ollut pääosin kadoksissa, vaikka hyviäkin hetkiä on ollut. Tällä kertaa ärsyynnyin taas itseeni pahemman kerran. En saisi antaa periksi heti, kun asiat eivät menekään niin kuin haluan. Sen sijaan pitäisi keskittyä ratsastamaan, ei jättää asioita etenemään omalla painollaan. Elmon kanssa on ollut paljon parempia hyppelyitä, joten omalla ratsastuksellani sain sen menemään veltosti ja sitä kautta hieman kiemurtelemaan. Opettajakin tuumasi, että yhdessä hetkessä Elmo näyttää liikkuvan oikein hyvin ja toisessa hetkessä taas ei. Eli unohdan reagoida kunnolla silloin, kun meno alkaa muuttua ei-toivottuun suuntaan. Pah. Elmo on kuitenkin sen verran kiva, että se kyllä menee esteestä yli, kun se vain tuodaan sille järkevästi. Jos jatkan tätä huteraa ratsastamista, voi sekin pian huomata, ettei sen kannata yksin nähdä kaikkea vaivaa. Siksipä saisin skarpata ja mielellään pian.

Varmaa menoa esteillä

Tiistaina ujuttauduin mukaan C-B-tunnin kuudenneksi ratsastajaksi esteiden pariin. Ratsukseni sain mukavasti pienen tauon jälkeen Loren, josta olinkin jo ehtinyt haaveilla. Alkuverryttelyn saimme mennä kaikissa askellajeissa itsenäisesti molempiin suuntiin. Opettaja hoksautti testaamaan, että perusavut eli kääntyminen, jarru ja kaasu toimivat. Lore liikkui ihanan helposti eteen, mutta pidätteet eivät menneetkään niin helposti läpi. Pysähtymiset onnistuivat vasta melkoisten jarrutteluiden jälkeen, vaikka kuinka ajattelin pysäyttäväni oman istunnan ohjaspidätteiden ja ääniavun lisäksi. Kokeilin ottaa peruutuksen pysähdyksen tehosteeksi, mutta Lorella oli silti enemmän meno- kuin jarrutushaluja. Ravissa ja laukassa testasin sen, että ratsu kääntyy ulkoavuilla ja lähtee sekä eteenpäin että hidastaa. Reipastuminen onnistui varsin mainiosti, mutta kun yritin siirtyä raviin, lyhensi Lore laukkaa melkoisesti mieluummin kuin siirtyi raviin. En muistanutkaan, kuinka säädeltävissä Loren laukka on. Ääntä apuna käyttämällä sain innokkaan ratsun lopulta uskomaan ja siirtymään rauhallisempaan askellajiin.

Tunnin tehtävät olivat liki samanlaiset kuin sunnuntaina. Ensin aloitettiin tulemalla oikeassa laukassa suoran linjan juuri ja juuri maasta irti olleet puomit siten, että väleihin meni neljä askelta. Tätä tultiin kolmesti, ja Loren kanssa saimme vaaditut neljä askelta joka kerta. Opettaja kuitenkin kehotti hakemaan rennompaa menoa ja saamaan Lorea käyttämään takajalkoja paremmin pitkäksi valumisen sijasta. Lisäksi sain kiinnittää huomiota siihen, etten ampaissut liian tiukasti ensimmäiselle esteelle. Viimeisen esteen jälkeen Lore oli kahdesti väärässä eli vasemmassa laukassa. Se tuntuu suosivan sitä enemmän enkä tajunnut kiinnittää tämän korjaukseen huomiota. Sentään muistin korjata sen myötälaukaksi aina viimeisen minihypyn jälkeen. Kertaalleen onneksi pysyimme koko linjan myötälaukassa. En tosin keksinyt, mitä tein eri tavalla verrattuna niihin kertoihin, kun Lore puolestaan nappasi oikean laukan sijasta vasemman.

Seuraavaksi harjoittelimme laukanvaihtoa lävistäjillä olleilla oksereilla. Matkaan lähdettiin vasemmassa laukassa ja ylitettiin ratapiirroksen este numero 2. Siitä jatkettiin toivon mukaan oikeassa laukassa ja hypättiin vielä este numero 1 vaihtaen laukka takaisin vasemmaksi. Tehtävää tultiin kahdesti. Loren kanssa saimme molemmilla kerroilla laukan vaihtumaan oikeasta vasempaan, mutta ei toisinpäin. Kuvittelin johtaneeni ja katsoneeni uuteen suuntaan, mutta Lore piti vasemman laukan sinnikkäästi. Arvelen, että vasemmalle nojaava painoni kumosi nuo kaksi laukan vaihtumista auttavaa asiaa ja osaltaan Loren vasemman laukan suosiminen varmasti vaikeutti tehtävää. Opettaja antoi vinkiksi saada oikea pohje paremmin läpi ja ajatella hyppyä vähän vinommin, jotta tuleva uusi suunta korostuisi Lorelle paremmin.

Tämän jälkeen pääsimme tulemaan pienen radan, jonka korkeus oli minulle korotettuna jossain 75 sentin tuntumassa. Ensimmäisenä hypättiin este 1 oikeassa laukassa ja vaihdettiin siitä vasemmaksi. Lore hyppäsi mainiosti, jolloin pääsimme jatkamaan muitta mutkitta seuraavalle lävistäjäokserille. Yritin ottaa vähän vinompaa lähestymistä ja jälleen tiedottaa, että halusin oikealle. Liekö hieman korkeampi este saanut Lorenkin hereille, sillä laukka vaihtui viimein myös vasemmasta oikeaan. Annoin Loren tosin kiepsahtaa aika vikkelästi okserin jälkeen vasemmalle, jolloin kaarre kolmosesteelle oli vähän turhan huolimaton. En päässyt ratsastamaan niin pitkästi kakkosesteen jälkeen suoraan kuin olisin halunnut, joten tie kolmoselle ei ollut kaikista suorin. Lore kuitenkin kääntyi ja hyppäsi siitä huolimatta varmasti. Lore liikkui tässä vaiheessa todella hyvin eteen, joten opettaja ohjeistikin tasapainottamaan. Ensimmäinen väli meni vielä ihan hyvin, mutta toinen tahtoi käydä ahtaaksi. En muka ehtinyt ottaa selvää pidätettä, vaan innoissani annoin hevosen mennä. Onneksi este oli maltillisen kokoinen, ja Lore selviytyi siitä vähän läheltäkin hyppäämällä.

Lopuksi saimme tulla vielä esteen numero 1 vähän isompana. Meille Loren kanssa se tarkoitti 85 sentin okseria. Opettaja komensi ottamaan isomman laukan, ja innostuin tästä hieman. Hölmöyksissäni puskin Lorea lähtemään hyppyyn, jolloin se ei päässyt lähtemään ihan parhaimmasta paikasta hyppyyn. Kuulemma kävimme aika korkeallakin hypyn aikana. Ei kyllä hirvittänyt tippaakaan, ja kätenikin tajusivat myödätä kunnolla, kun hyppy tuntui suurelta. Siitäkin laskeuduimme toivotusti myötälaukassa, ja pääsin taas kehumaan hienoa Lorea. Siitä on kyllä tullut melkoisen tasainen ja varma hyppääjä, jonka kanssa on ilo mennä estetunnit. Sillä olisi todella mukava treenata hyppäämistä lisääkin etenkin nyt, kun henkinen käsijarruni sen kanssa näyttää löysänneen vähän. Eikä tältä hevoselta myöskään sitä kapasiteettia tai intoa puutu, joten senkin puolesta Lore olisi mainio valinta estetunneille.

Tunnin jälkeen myhäilin hyvin tyytyväisenä ja lepertelin Lorellekin, kuinka hieno ratsu se on. Tässä tunnissa oli palaset aika hyvin kohdillaan: hyppypaikat olivat molemmille selvillä, laukka oli pääosin toivotunlaista, oma istunta pysyi kasassa ja Lorea saattoi kontrolloida hyvin ennen ja jälkeen esteen. Pääni ympärillä pyöri taas varmaan melkoinen sydänkehä, kun rapsuttelin Lorea ja suunnittelin kaikkea mahdollista sen varalle. Kuinkahan hullu ajatus olisi hypätä sillä kevään estekisoissa? Ehkä en kuitenkaan ampaise noin kauas tulevaisuuteen, vaan katselen, miten treenit jatkossa sujuvat. Joskin ainahan sitä saa onneksi haaveilla.

Ps. Sain kertoa vasta aikuisena kunnolla alkaneesta ratsastusharrastuksestani Ylen radiojuttuun. Mikäli kiinnostaa kuunnella, kuinka kikattelen ja intoilen kuin 12-vuotias heppatyttö, niin juttu on kuunneltavissa täällä.

Esteratsun mainio paluu

Esteintoilijana tyrkkäsin itseni sunnuntain B-A-tunnille, jolle toivoin joko Peraa, Potteria tai Lorea. Niistä jokainen sattuikin tulemaan tunnillemme, ja opettaja oli jakanut niistä minulle Potterin. Potter on tosiaan tällä hetkellä tallin hevosista luottoesteratsuni, vaikka en sitä saakaan ihan joka kerta toivotusti hereille. Nyt päätin koettaa olla alusta alkaen mahdollisimman hereillä, jotta saan Potterinkin viriteltyä oikeisiin tunnelmiin. Tunnin treeniaiheina oli laukan vaihtaminen vinoissa lävistäjähypyissä sekä suoran linjan ratsastaminen. Tunnilla oli yhteensä yhdeksän ratsastajaa, ja Kaisakin oli tällä omalla vakiotunnillaan mukana.

Alkuverryttelyssä opettaja ohjeisti testaamaan, että hevoset kääntyvät aika suorina ulkoavuilla. Tätä mentiin sitten käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin. Potter alkoi liikkua käynnissä aika mukavasti, kun patistelin sen kerrankin sinnikkäästi hereille. Siinä se jopa pyöristyi hetkittäin ja kääntyi molempiin suuntiin varsin hyvin ulkoavuilla enkä itse jäänyt edes nyppimään sisäohjaa. Ravissa en taasen onnistunutkaan maanittelemaan Potterille reipasta ravia, vaan meno oli aika moista potkukelkkailua eli vauhtia piti pukata aina lisää, kun aikaisempi pyyntö hiipui. Potter kuitenkin kääntyi edelleen ihan hyvin molempiin suuntiin. Hieman se ehkä puski vasemmassa kierroksessa sisälle, jota yritin korjata pitämällä sisäpohkeen tuntumalla, vaikka ulkopohkeella käänsinkin. Yritys ei kuitenkaan tuottanut tulosta, jolloin saatoin taas harmitella vasemmalle valuvaa istuntaani, jonka korjaaminen tuntuu turhankin vaikealta.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme kahdesti vasemmasta kierroksesta ratapiirroksen suoraa linjaa siten, että esteiden kohdalla oli puomeja. Alkuun pyöräytettiin laukassa voltti ja puomien väliin piti laittaa rauhalliset neljä askelta. Potter oli laukassa aika tuttuun tapaan turhakin rauhallinen, mikä tosin auttoi tässä tehtävässä. Välit menivät helposti neljällä askeleella, mutta olisin silti kaivannut menoon enemmän aktiivisuutta. Käytin kyllä kevyttä istuntaa apuna, mutta en vain saanut Potteria liikkumaan pohkeesta. Jäin sitten nyhertämään ja puskemaan, mikä todennäköisesti hyydytti ratsua entisestään.

Seuraavaksi hyppäsimme vasemmassa laukassa esteen numero 1 ja jatkoimme siitä suoralle linjalle. Annoin Potterin edelleen määritellä laukan etenemisen, joka olikin turhan rauhaisaa. Niinpä lävistäjäpystylle tulimme hitaasti ja liian lähelle, jolloin laukka ei vaihtunut. Potter kuitenkin vaihtoi sen lennosta, ja saatoimme jatkaa linjalle. Yllättäen meno ei parantunut itsestään, joten vaaditun kolmen laukan välien sijasta pistelimme linjan menemään neljällä askeleella. Opettaja ohjeisti tulemaan seuraavalla kerralla reippaammin ja aktiivisemmin, jotta pääsisimme välit vaadituilla askelmäärillä. En oikein tajua, mitä ihmettä jään aina odottamaan sen sijaan, että ratsastaisin alusta asti. Taidan vissiin antaa hevoselle aikaa lämmetä itse hommaan, ettei sillä menisi herne turpaan minun vaatimusteni kanssa. Toisaalta teen tällä hallaa meille molemmille, sillä kun annan hevosen mennä hitaasti, ovat hypyt sille vaikeampia, ja se voi pahimmillaan kokea hyppäämisen tuskastuttavana. Jos taas saisin ratsuni liikkumaan kerralla kunnolla, olisivat hypytkin paljon sujuvampia ja hevosellekin helpompia. Toisella kierroksella sitten viimein heräsin, jolloin kehtasin komentaa Potteria, joka viimein löysi myös kaasun itsestään. Opettaja muistutti vauhdin löytymisen jälkeen antamaan hevosen vain laukata. Niinpä ykköseste ylittyi paljon paremmasta kohtaa, jolloin laukkakin vaihtui. Suoralla linjalla sai hieman pitää vauhtia yllä, mutta muutoin Potter selvitti välit kolmella laukka-askeella mainiosti. Olin ihan mielissäni Potterin virtapiikistä ja kehuin sitä kovasti.

Lopuksi saimme tulla varsinaisen radan eli esteet 1-5, joiden korkeus oli noin 60 senttiä. Potter pysyi edelleen hereillä ja liikkui niin mukavasti, että saatoin keskittyä miettimään reittejä ja johtamisia. Ykkönen ylittyikin edelleen kivasti, ja laukka vaihtui vasemmasta oikeaan. Kakkoselle tuli myös ihan kohtuullinen tie, jolloin pääsin johtamaan, ja laskeuduimme toivotusti vasemmassa laukassa. Suoran linjan kolmosesteelle käänsin ehkä liian aikaisin, mutta Potter oli kuulolla ja tsemppasi, kun pyysin sitä eteen. Kolmosokserille tuli hyvä hyppy, mutta sain muistaa ratsastaa, jotta Potter ei vaipunut takaisin ponilaukkaan. Äänellä kannustaen Potter kuitenkin meni välit pyydetysti kolmella askeleella, ja olin taas yhtä hymyä selässä hevosta kehuen. Toiselle kierrokselle opettaja nosti esteitä niille ratsukoille, jota sitä halusivat. Jäin kolmen viimeisen joukkoon, jolloin saimme tulla radan noin 75-80 sentin korkuisilla esteillä. Ja niin vain toinenkin kierros meni niin sujuvasti kuin vain kuvitella voi. Potter oli kuulolla, pysyin itse just enkä melkein hypyissä, myötäsin järkevästi, ja Potter hyppäsivät sujuvasti ja laukat lävistäjillä vaihtaen. 80 sentin esteet eivät tuntuneet missään minulle ja vielä vähemmän Potterille. Radan jälkeen hihkuin taas ääneen, kuinka hieno hevonen Potter on. Oli älyttömän mukava saada viimein Potter heräämään ja innostumaan puuhasta.

Loppuravit otin kevyesti ja annoin Potterin venyttää itseään pidemmällä ohjalla. Hehkuin vieläkin tyytyväisyydestä. Oli mukava saada ratsastaa Potterilla, kun sillä itselläkin huvitti tehdä asioita ja jopa innostua niistä. Kumman paljon helpompaa se myös oli kuin puskea hevosta itse esteistä yli. Kunpa vain oppisin ratsastamaan Potterin jatkossakin näin, niin saisimme molemmat estetunneista niin paljon enemmän irti. Tähän tuntiin olikin enemmän kuin mukava päättää tämä ratsastusviikko. Lisää tällaista, kiitos.