Varovaista ratsastusta

Maastoestekurssin päättäneen tunnin jälkeen ehdin huilailla hyvän tovin ennen kuin suuntasin takaisin tallille ensin omalle tunnilleni ja siitä suoraan kouluratakurssin viimeiselle tunnille. Ratsukseni omalle tunnille sain Hilanterin enkä pahastunut ollenkaan. Sainpahan mennä selvästi erilaisella ratsulla ennen kuin kiipesin taas Peran kyytiin. Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain viisi, ja koulutunnin tehtävinä oli tuttu ympyrällä työskentely, jossa siirrettiin hevosen takaosaa vuoroin ulommas, vuoroin sisemmäs asetus aina takaosan myötäisesti pyydettynä. Hilanteri oli saanut huilia edellispäivän, ja tämä tunti oli sille samalla niin päivän ensimmäinen kuin viimeinen.

Takaosan siirtelyt tehtiin kaikeksi onneksi käynnissä. Tietysti niin ravi- kuin laukkatyöskentelyssä sai käyttää apuna hyväksi havaittuja siirtelyitä, mutta meille Hilanterin kanssa jo käynnissä tehtävä osoittautui riittävän haastavaksi. Hilanteri oli helpompi saada molemmissa kierroksissa myötäasetukseen ja siirtämään takaosaa sisemmäs. Tahti tosin sammui pahasti paikoin, vaikka opettaja neuvoi pyytämään takaosaan aktiivisuutta. Hilanteri tosin halusi harkita askeleensa tarkoin eikä juuri noteerannut reipastumispyyntöjäni. Hilanteri tykkäsi myös kenottaa turvallaan vasemmalle, joten myötäasetuksen saaminen oikeassa kierroksessa olikin melkoisen houkuttelun takana. Yritin muistaa pitää istuntani tasaisena ja rentona, etten olisi lähtenyt puskemaan Hilanteria sillä liikkeelle. Tämä ratsu kun on sangen tarkka ratsastajan istunnasta ja muistuttaa kyllä heti, mikäli kokee tulevansa puristetuksi tai pusketuksi istunnalla. Paikoin jäin nyhräämään istunnallani omiani, jolloin Hilanteri alkoi uhkaavasti sammua ja viestiä, että jumitusprotesti olisi tuloillaan. Noina hetkinä sain ihmeen hyvin nollattua istuntani takaisin perustilaan, jolloin Hilanteri suvaitsi taas edetä hieman.

Vasta-asetuksen saaminen sekä takaosan siirtäminen ulommas olivat vaikeita molemmissa kierroksissa, mutta etenkin vasemmassa kierroksessa. Hilanteri vastusteli pyyntöjäni, vaikka kuinka yritin niitä sille selventää. Vastustelu näkyi moneen kertaan siinä, että ratsuni yksinkertaisesti töksähti paikoilleen. Välillä olin melkoisen epätoivon partaalla, kun en saanut pyyntöjäni ollenkaan läpi, ja Hilanteri oli hyvin vastahakoinen. Toki se on jäykkä, mutta juuri tällainen jumppa saisi sitä vetreämmäksi. Tosin mikäpä minä olen sitä moittimaan haluttomuudesta venytellä, kun en voi itsekään kovin kehuskella omalla venyttelyinnollani. Opettajan ollessa apuna saimme Hilanterin kanssa muutamia askeleita sinnepäin, mutta jäimme aika kauas oikeasta suorituksesta. Opettaja kuitenkin lohdutti sanomalla, että Hilanteri yritti välillä mennä oikeaan suuntaan, vaikka ei aivan siihen lopulliseen asentoon päässytkään. Yritystä siis ainakin oli, joten on sekin tyhjää parempi.

Ravia ja laukkaa työstimme myös ympyrällä. Molemmissa askellajeissa huomasin Hilanterin liiraavan välittömästi ulkolavan puskemisen avulla karkuun, mikäli hetkeksikään unohdin pitää ulkopuolen hallinnassa. Ihanan opettavaista! Opettaja neuvoi pitämään ulko-ohjan lähempänä hevosen kaulaa, jotta tuki pysyisi kunnolla koko ajan. Ulkokäteni ja -pohkeeni eivät harmillisesti osaa tehtäviään vielä sangen hyvin, vaan unohtuvat välillä toimettomiksi. Mutta kun sain ne pidettyä hommissa, palkitsi Hilanteri yritykseni pyöristymällä ja rentoutumalla, kun se viimein oli saatu suoremmaksi. Opettaja muistutti pyöreämpinä hetkinä olemaan antamatta Hilanterin kuitenkaan vajota liian alas. Sen sijaan tavoitteena oli saada sitä kantamaan etuosa ja olemaan takajalkojensa päällä. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä jäin ihastelemaan pyöreänä kulkevaa hevosta ja kiitoksena myötäsin ohjasta aina liikaa antaen Hilanterin valua etupainoiseksi. Sentään muutamina kertoina sain jatkettua ratsastusta siitä, kun Hilanteri antoi periksi, ja muutamat askeleet menivät mukavan kevyenä.

Loppuraveissa Hilanteri oli taas reippaimmillaan. Yritin hyödyntää tätä virtaa parhaani mukaan siten, että saisin Hilanterin rennoksi ja takaa aktiiviseksi. Jäin hakemaan tätä asiaa liian paljon ohjalla ja etuosaan keskittyen, jolloin aktiivisuus tahtoi sammua. Muutamina kertoina tajusin kuitenkin käyttää pohjettani tukemassa liikettä enkä ottanut ohjalla liikaa, jolloin Hilanteri jäikin kivasti tuntumalle. Kunnes taas suoran avautuessa tai minun jäädessä matkustamaan ratsu päätti, että nyt oli aika pistää taas tohinalla kaviota toisen eteen. Niinä hetkinä huomasi kyllä, että Hilanteri on ravisuvusta. Sen isähän on Vekseli, joka raviurallaan tahkosi reilun 420 000 euron tilin. 

Hilanterin kanssa en koskaan tiedä varmasti, miten tunti menee. Tällä tunnilla ratsastin aika varovaisesti, kun jo alkutunnista esiintyneet pienet jumittelut saivat minut pelkäämään kunnon paikoilleen juurtumisia. Niissähän Hilanteri on tunnetusti hyvä. Olen tyytyväinen siihen, kuinka osasin nollata omaa ratsastustani siten, että Hilanteri unohti jumittelunsa aina hetkeksi ja eteni. Samalla kuitenkin olin ehkä liian arka vaikuttamaan, jolloin en saanut motivoitua Hilanteriakaan kunnolla. Ratsastukseni olikin melkoista tasapainottelua pyytämisen ja melkein anelun väliltä. Hilanterin kanssa saisin oppia ratsastamaan päättäväisesti, jolloin sekään tuskin viitsisi oikutella kunnolla, kun tajuaisi minun olevan tosissaan.

Kouluratakurssin 2. päivä: paluu lähtöruutuun

Kouluratakurssin toiselle päivälle varustin Peran kangilla opettajan luvalla. Pera jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta, jossa oli tehty samoja asioita, joilla me tunnin aloitimme. Ensin luvassa oli siis hevosen jumppaamista ympyrällä takaosaa sisemmäs ja ulommas siirtelemällä. Jumppaamisen lisäksi ehdimme työstää kymmenen metrin voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia sekä keskiaskellajeja. Varsin tehokas puolitoistatuntinen siis.

Pera oli ratsastettu edellisellä tunnilla hyvin kuulolle, joten alkutunnista sain fiilistellä mainiosti avuilla olevaa ratsua. Samalla tein perusvirheeni eli en alkanut ratsastaa, vaan ihastelin menoa matkustajana. Tämä valitettavasti kostautui tunnin edetessä. Takaosan siirtäminen ulommas ja sisemmäs onnistuikin tässä vaiheessa ihanan helposti Peran tehdessä siirrot vaivattoman helposti. Pera oli myös mukavan aktiivinen eikä sitä tarvinnut hoputtaa liikkeelle. Niinpä ravikin rullasi mainiosti, ja siinä istuminen oli helppoa. Pohkeenikin taisivat pysyä hitusen verran paremmin tuntumalla, kun en joutunut säätämään niillä ylimääräistä, vaan saatoin keskittyä niiden paikkaan kunnolla.

Seuraavaksi työstimme kymmenen metrin ravivoltteja sekä ravista siirtymisiä pysähdykseen, siitä peruutuksen ja lopulta taas takaisin raviin. Voltit menivät ihan kivasti, mitä nyt tuttu ongelma eli vasemmassa kierroksessa turvan jäkittäminen oikealla alkoi tehdä paluuta. Muutoin voltit näyttivät ihan volteilta eikä Pera jännittynyt tai mutkitellut niiden aikana sen kummemmin. Pysähdyksissä huomasin kankien jarruttavan vaikutuksen, vaikka meninkin valtaosan tunnista kankiohjat hieman nivelohjia löysemmällä kaiken varalta. Koska jarrut olivat tehostuneet, Pera suorastaan töksähti ravista käyntiin, jolloin itse kippasin aina vähän eteen pikaisesta pysähdyksestä yllättyneenä. Yritin valmistella siirtymistä pehmeämmäksi, mutta en ollut kovin etevä siinä. Sain kuitenkin hallittua omaa ylävartaloa paremmin, jolloin en kippaillut enää pahemmin eteen.

Peruutuksissa Peralla oli jostain syystä valtava kiire, ja se harppoi askeleet taakse melkoisella vauhdilla. Yllätyin tästäkin niin paljon, etten meinannut perässä pysyä. Peruutukset tuppasivat myös menemään vinoon, kun en saanut askelia otettua hallitusti. En osannut päätellä sitä, miksi Peralla oli niin kova hoppu. Onneksi toistojen kautta saimme pari rauhallisempaa hetkeä. Energisyys alkoi kuitenkin kadota samalla toistojen lisääntyessä, sillä siirtymät raviin eivät olleet varsinaisesti kovin näppäriä. Pontevuus puuttui, joten Pera enemmänkin valui raviin kuin ponnisti siihen. Tässä vaiheessa aloin huomata, mitä matkusteluni oli aiheuttanut ja pyrin heräämään ja ratsastamaan itse aktiivisemmin.

Laukkatyöskentelyssä teimme A-merkin kouluohjelmasta tuttua kuviota eli pyöräytimme pitkän sivun keskelle ensin kymmenen metrin voltin, josta jatkoimme keskiympyrälle esittäen sen aikana keskilaukkaa. Ympyrän jälkeen piti tietysti siirtyä takaisin harjoituslaukkaan, ja siirtymän harjoitusraviin teimme lyhyen sivun keskellä. Aluksi pelkkä laukannosto tuntui vaikealta. Alan ilmeisesti ährätä sitä valmistellessani niin paljon, ettei hevonen enää tiedä, mitä ihmettä haluan. Vähemmän eleettömästi tehtynä sain Peran lopulta aina käsittämään, mitä siltä pyysin. Voltit menivät ihan ok, ja keskilaukkakin irtosi ihan kivasti. Vaikeampaa olikin siirtyä takaisin harjoitusraviin. Joko en saanut Peraa enää maltillisempaan laukkaan tai sitten se siirtyi suoraan raviin. Pohkeet liitelivät siis taas jossain muualla kuin tuntumalla. Lopulta laukka alkoi vähän sekä pidentyä että palautua paremmin, mutta siirtymät harjoitusraviin olivat edelleen turhan töksähtäviä. Opettaja muistutti pitämään oman istunnan paketissa ja ratsastamaan heti siirtymisen jälkeen eteen, jotta töksähdys ei vaikuttaisi niin kauaa. Inhottavasti istuntani hajoaminen pääsi silti vaikuttamaan siihen, että kesti aina tovin ennen kuin olin itse tasapainossa ja saatoin pyytää Peraa liikkumaan.

Lopuksi otimme vielä keskiravia lävistäjille. Pera oli päässyt palautumaan alkutunnin automaattiasetuksista takaisin ratsastettavan hevosen taajuuksille, kun en ollut tajunnut ratsastaa sitä alusta alkaen aktiivisesti. Niinpä keskiravit olivat vähän heikkoja yritelmiä, kun istuntani hajoili Peran ravatessa paikoin hirvenä. Silloin en tietenkään saanut pyydettyä ravia eteen, kun en itsekään pysynyt kasassa. Tuppasin myös unohtamaan ohjan tuen ja pyysin hevosta vain pohkeella tulemaan kohti ei mitään, tuntuma kun oli puutteellinen. Oli vähän harmillista, kuinka tunti loppua kohti oikeastaan palautui takaisin lähtöruutuun siinä mielessä, että oli kuin en olisi ollutkaan selässä. Tämä tunti muistuttikin oikein kantapään kautta, mitä siitä matkustelusta seuraa. Toki hevonen voi vähän aikaa jaksaa tehdä töitä itsenäisesti, mutta kyllä senkin mielenkiinto lopahtaa, jos kuskikaan ei ole menossa mukana. Zen-henki oli onneksi vielä jossain määrin mukana, jolloin en mennyt paniikkiin virheistä saati kiristellyt hermojani, kun jokin ei mennytkään kerralla nappiin. Kangilla oli myös kiva ratsastaa pitkästä aikaa ja huomata, kuinka hyvin Pera toimii niilläkin. Niiden kanssa olen myös tuplasti tarkempi käteni kanssa, mikä ei koskaan ole pahitteeksi.

Jumppaa käynnissä

Veronan jalka yritti jälleen kerran oireilla, joten sain toiveeksi ratsastella hevosen liikkumisen mukaan ja jumpaten. Niinpä pääsin viimein käyttämään iDing-blogista bongaamaani harjoitusta, joka samaisesta paikasta lainatussa kuvassa näyttää seuraavalta.

Kuva: sweetdingo.wordpress.com

Luvassa oli siis väistöjä ympyrällä ja lävistäjällä eli kerrassaan mainio jumppaharjoitus. Laiskuuksissani jätin satulan matkasta ja pehmitin Veronan selkää taittelemalla huovasta pehmustetta takaliston alle. Tuloksena oli hitusen kivempaa menoa, mutta oma tasapainoni oli jäänyt matkasta. Niinpä hinkkasin väistökuviota vain käynnissä.

Takapään siirtäminen ulos tuotti minulle alussa hahmotusvaikeuksia. Joko pullautin koko hevosen jollain ihmeellä ulommas tai sitten väänsin pollen kaulan mutkalle ilman, että takapää teki mitään. Lopulta ymmärsin alkaa hallita ulkopuolta samalla, kun pyysin takaosaa ulommas. Verona hoksasi tehtävän jujun mukavan nopeasti, ja kun osasin pyytää oikein, keveni ja pehmeni hevonen varsin mukavasti.

Kun aloin tajuta apujen käytöstä jotain, aloin saada itseäni myös järjestykseen. Tuloksena oli omasta mielestäni hyvin työskennellyt hevonen, jota osasin kiittää useissa toimineissa hetkissä. Miinusta tosin siitä, että välillä meno meni aika hiippailuksi. Toisaalta järkeilin tekeväni asian mieluummin hitaasti kuin hutiloiden. Tosin liikkeen vaikutus ei liene silloin niin tehokas, ainakin jos järkeilee asian toimivan samoin kuin itse löysäilisi jumpassa.

Väistöt lävistäjillä menivät myös aika kivasti. Yritin muistaa korjata omaa istuntaani, mikä oli toki oikealle tehdyissä väistöissä jälleen haastavampaa. Huomasin, että tällä kertaa ilman satulaa olikin vaikeampi saada hilattua painoa vasemmalta keskemmäs. Syytä en tosin tähän keksinyt, joten kunnon korjaustapa jäi löytymättä. Väistöissä meno hiipui, mutta peileistä tarkasteltuna Verona otti monia hyviä askelia. Ilman satulaa menosta oli sen verran hyötyä, että takajalkojen liikkeen tunsi selkään paljon paremmin.

Kokeilin myös muutamat pätkät sulkutaivutuksia niin pitkille sivuille kuin ympyrällä tehtynä. Aluksi asetuksen pitäminen oikein ei tahtonut onnistua, mutta hiljalleen opin pyytämään ja hellittämään oikein, jolloin Veronakin ymmärsi tarkoitukseni. Väistöjen ansiosta takapään kontrollointi onnistui aika kivasti. Välillä tosin jäin omiin maailmoihini, jolloin joko etu- tai takapää lipsahti karkuun. Kun sain keskittymisen taas kohdilleen, meni Verona hyviä pätkiä sulkutaivutusta mukavan pyöreänä.

Loppuun juoksutin tammaa vielä hetken tarkkaillakseni, varooko se vielä vasenta etustaan. Käyntitehtävissä kun en ollut huomannut mitään outoa. Ravissa kuitenkin pitkään tuijotettuani tuumin, että kyllä se vähän varoo jalkaansa. Sitä ei tosin herkästi olisi uskonut, sillä Verona kiihdytteli ravissa mielissään. Päätin sitten pyytää vielä pätkät laukkaa, josta tamma ilahtui. Laukassa en huomannut ongelmaa, vaan tamma meni reippaasti hommasta nauttien. Siitä raviin palatessa taas tulin tulokseen, ettei hevonen kulkenut ihan priimana. Pää ei tosin nyökkäillyt tällä kertaa, vaan enemmänkin toinen puoli näytti vähän jäykemmältä. Kummia nuo hevoset, jos ne mahdollisesti kipeästä jalasta huolimatta kirmaavat mielissään menemään. Eläinlääkärikin oli tutkinut jalkaa aikaisemmin eikä ollut löytänyt mitään, joten jospa siellä olisi vain jokin jumppaamisen avulla katoava jumi.

Kertausta vähän pienemmällä teholla

Tänään oli oikein kiva kerta ratsastella Verona, kun päätin ottaa eilisen opit uudelleen mietinnän alle. Oli jotenkin niin helppoa ratsastaa, kun tiesi tehtävät asiat ja osasi vähän kiinnittää huomiota eilen esiin nousseisiin ongelmakohtiin.

Aloitin homman siis koettamalla saada Veronaa liikkumaan reippaasti, mutta myös kuuntelemaan pidätteet ja olemaan venymättä etupäästä. Yritin muistella myös sitä, miltä eilen tuntui, kun hevonen meni oikeaa vauhtia. Tammaa sai käynnissä jonkin verran komentaa eteenpäin, sillä kun sain tuntuman pysymään vähänkään aloillaan, tykkäsi tamma tulkita sen hitaamman käynnin merkiksi. Ei muuta kuin pohkeita aina, kun meno alkoi näyttää hiipumisen merkkejä. Olisin tosin saanut olla paljon tarkempi huomaamaan ne hetket.

Seuraavaksi aloin hakea asetuksia siten, etten päästäisi pollea puskemaan sisäpohkeen läpi pienentämään ympyrää. Tämä ongelma on kohtuullisen paha vasemmassa kierroksessa. Aloitin oikeassa kierroksessa ja koetin keskittyä pitämään sisäkäden sivuohjamaisesti rauhassa, ottamaan pidätteitä ulko-ohjalla ja koputtelemaan sisäpohkeella, mikäli hevonen vain lähtisi puskemaan. Suurimmaksi ongelmaksi oikeassa kierroksessa muodostui se, että käteni tahtoivat mennä vaikka ja minne. Kun sisäkäsi pysyi paikoillaan, oli ulkokäsi karkaamassa omille teilleen. Sain kuitenkin aina välissä itseni kasattua, jonka seurauksena sisäpohjekin meni muutamia kertoja hyvin läpi, ja tamma kulki nätisti asetuksen kanssa puskematta.

Vasemmassa kierroksessa olikin sitten hommaa, kun kyseessä oli myös hevosen jäykempi puoli. Lisäksi kuskin paino tahtoo tässä kierroksessa valua sisäpuolelle ilmeisesti sisäpohkeen käytön seurauksena. Ja sitä pohjettahan saa käyttää. Tässä vaiheessa olisin kaivannut toisen ihmisen seuraamaan menoa ja korjaamaan. Sisäpohkeeni ei saanut kovin kummoisesti Veronaa uskomaan, että tänne ei pusketa, vaikka kerta toisen jälkeen yritin asiaa siten kertoa. Yritin myös saada hevosta ulko-ohjan tuntumalle menemällä aina pätkiä vasta-asetuksissa, mutta aina yrittäessäni myötäasetusta, pulpahtivat samat pulmat uudelleen esiin. Kraah.

Tämän jälkeen lähdin hakemaan minun hallinnassa olevaa ravia. Taisin ääneenkin mutista mantraani "pidäte, myötäys, älä jää kiskomaan, muista hellittää", kun kävin neuvotteluita Veronan kanssa siitä, kumman vauhdilla tässä mennään. Pidätteitä sai kyllä ottaa ja hetkittäin ne menivät jopa perille, ja kuski muisti rentoutua. Mutta sitten taas jotain mystistä tapahtui, ja tamma pisti ravin itselleen mieleiseksi. Eli voiko väittää, etteivät pidätteet ole kuitenkaan menneet täysin läpi, kun näin käy? Vai lössähdänkö mielestäni onnistuneen pidätteen jälkeen liian rennoksi ja annan liikaa myöten, jolloin hevonen pääseekin taas venähtämään pitkäksi ja ravaamaan oman mielensä mukaan?

Sitten vuorossa olikin takapään siirtäminen ulospäin puolikkaan ympyrän aikana. Aloitin tämänkin oikeassa eli hevoselle helpommassa kierroksessa. Tällä kertaa mantranani oli "pidäte läpi, sitten siirto". Ilmeisesti eilisen treeni oli auttanut, sillä tamma hoksasi aika nopeasti, mitä tehtävässä oli tarkoitus saada aikaan. Toki pidätteitä sai ottaa, mutta homma alkoi silti sujua paljon helpommin. Pätkittäin sainkin hetkiä, joissa muistin olla rennommalla sisäohjalla, pitää ulko-ohjassa tuntumana ja tarvittaessa muistuttaa pohkeella, mitä piti tehdä. Niinä hetkinä Verona ihan itse piti takapäänsä vaaditussa paikassa, joten olin sangen tyytyväinen.

Vasemmassa kierroksessa oli tuttuun tapaan tahkottavaa sekä pidätteisen että pohjeavun kanssa. Pidätteet piti saada huolellisesti läpi ennen kuin saattoi kuvitella pyytää takapäätä siirtymään. Hätiköidessäni huonon pidätteen jälkeen siirtymistä pyytäen tamma vain oikaisi itsensä ja jatkoi ympyrää muina hevosina. Se oli tosin opettavaista, sillä älysin taas palata hokemaan mantraani, jonka seurauksena saimme parit onnistumiset. Mutta kyllähän se oli oikeaan verrattuna tahmeampaa. Itsekin jopa tunsin ja peilistä näin, kuinka tamma kyllä laittoi takapäänsä toivotusti, mutta hitaasti ja hivenen jäykästi.

Tämän jälkeen päätin vielä testata muutaman pätkät pohkeenväistöä. Tällä kertaa muistin ottaa ensin hevosen pidätteellä kuulolle, jonka jälkeen pyysin väistämään. Oikeassa kierroksessa väännetty takapään siirto ulommas oli ilmeisesti mennyt pollelle hyvin jakeluun, sillä Verona väisti hienosti oikeaa pohjetta. Vauhtia tosin tahtoi tulla liikaa, joten pyrin hakemaan mieluummin vähän hitaampaa liikettä, joka säilyisi paremmin väistönä. Muutamia hetkiä saatiin siten, että tamma väisti kuuliaisesti ilman, että joka askeleella tarvitsi muistuttaa. Kuski oli näinä hetkinä satulassa yhtä hymyä. Vasemmallekin homma sujui ihan kivasti, mutta edelleen oikeaan verrattuna vähemmän sutjakasti. Olin kuitenkin tyytyväinen huomatessani, kuinka yksi tehty harjoitus auttaa toisen tekemisessä.

Loppuun otettiin rentoa ravailua. Vauhtia olisi taas löytynyt, mutta kerta toisen jälkeen hain tamman tietoisesti rauhalliseen humputteluun, jossa annoin sen venyttää kaulaa kuitenkin pysyen minun pyytämässäni vauhdissa. 

Tulipa taas pitkä sepustus, mutta ehkä se sallitaan. Kyllähän sitä kerrottavaa kertyy, kun on kerrankin ollut hyvä harjoitteluohjelma itsenäiselle ratsastukselle. Huomasin tosin laiskotelleeni tunnilla, sillä eilen sekä minulle että hevoselle tuli hiki, mutta tänään molemmat selvisivät pääosin hetkeksi hengästymällä. Keskittymiskykyni ei vielä riitä sekä piiskaamaan itseäni eteenpäin että korjaamaan ongelmakohtia. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa. Vielä olisi kolme ratsastus kertaa tälle viikolle edessä.

Silmäparin tarkkailussa

Sain viimein itseäni niskasta kiinni ja kysäisin tästäkin postauksesta tuttua opettajaa ohjaamaan minun ja Veronan tekemisiä. Selitin hänelle ongelmaksi vauhdin ja kyvyttömyyteni jarruttaa. Muistin myös kertoa, että istuntani on edelleen päin mäntyä. Näillä eväillä oli hyvä lähteä tunnin harjoitusten pariin. Vielä parempi oli se, että opettaja tunsi Veronan selästäkin käsin jo entuudestaan.

Tunti aloitettiin ympyrällä hakemalla hevosta käynnissä aktiiviseksi. Opettaja komensi pyytämään enemmän liikettä Veronalle ilman, että päästän sitä edestä pidemmäksi. Hän kertoi myös kaiken pään liikkeen olevan peruja siitä, mitä istunnassa ja pohkeissa tapahtuu. Kun Verona häsläsi päänsä kanssa tai yritti olla raskas, oli vain pyydettävä pohkeilla liikettä takapäähän, josta koko homman pitäisi aina alkaa. Ei siis sieltä edestä, niin kuin ohjiin rakastuneena kuvittelen. Pätkittäin sain Veronaa kulkemaan paremmin, välillä opettaja sai taas muistuttaa liikkumisesta. Noottia tuli myös siitä, kuinka sisäohjaan ihastuneena yritin hallita hevosta pelkästään sillä.

Ravissa homma puolestaan meni siihen, että kuski yritti muistaa jarruttamisen taidon. Verona olisi mielellään joko raahustanut ravia tai sitten kiirehtinyt. Opettaja ohjeisti asettamaan kääntämään ympyrällä ja ottamaan pidätteitä ulko-ohjasta. Hetkittäin sain menon hallintaan, mutta kun taas uskalsin hengittää (eli toisin sanoen rytkähdin jotenkin väärin), lähti Verona taas kiihdyttämään. Ja ei kun kaikki alusta. Kuskin kunto alkoi loppua hiljalleen, sillä pidätteitä sai ottaa melkoisesti, että tamma viitsi niitä kuunnella. Opettaja kehottikin jarruttamaan myös istunnalla, jotta koko homma ei olisi käsien varassa. Eli itseä syvemmälle satulaan ja jälleen pidäte, myötäys, pidäte. Tosin tahtoipa se veto jäädä välillä päälle, jolloin opettaja hoksautti heti myötäämisen tärkeydestä. Vetokisa hevosen kanssa kun ei yleensä pääty satulassa keikkujan voitoksi.

Ravailun jälkeen siirryttiin tekemään ympyrän toinen puolikas käynnissä siirtäen takapään ulommas ja toinen puolikas harjoitusravia. No, ei mennyt ihan kuin oppikirjassa, vaikka vasta eilenhän tätä treenasin - eri hevosella tosin. Verona ei ensinnäkään halunnut ottaa pidätteitä vastaan, vaan yritti kipittää tehtävän ohi nopeasti. Harjoitusravikin nousi alussa tihkaasti, mutta parin askeleen jälkeen polle taas vei. Opettaja neuvoi ottamaan pidätteet oikeasti läpi eikä vain tekemään yhden pidätteet piittaamatta sen onnistumisesta. Törmäsinpä siinä sitten taas yhteen heikkouteeni eli malttamattomuuteen. Jotenkin kuvittelen, että kyllähän se yksi kerta riittää ja sekin näemmä puoliksi hutaisten.

Töitä sai taas tehdä, jotta pidätteet menivät oikeasti läpi ja saattoi siirtyä takaosan siirtämiseen ulommas. Melkoisesti sai edelleen jarrutella ja koputella sisäpohkeella, että mitään tapahtui. Opettaja kommentoikin Veronan olevan hyvin jäykkä takaosasta, sillä tällaisen kuvion pitäisi normaalisti sujua tuosta noin vain. Mutta ei mennyt niin meillä. Pidätteitä, yritystä muistaa myödätä, lisää pidätteitä, yritys siirtää takapäätä, lisää pidätteitä ja ehkä pari onnistunutta askelta. Kommenttia tuli myös siitä, että väännyn ylävartalosta mutkalle, kun minun pitäisi oikeasti pysyä hevosen kanssa samaan suuntaan. Taas yksi asia, jota en ollut ajatellut yhtään. Kumma kyllä homma tuntui sujuvan vasempaan eli tamman jäykempään puoleen piirun verran paremmin. Ei siinä hurraamista ollut, mutta kyllä niistä muutamastakin oikeasta askeleesta saa iloita.

Lopuksi sitten kokeiltiin muutamia laukannostoja. Opettajalla oli hyvin tiedossa tamman laukkainto ja totesipa tämä, että hänellä itselläkin on hommaa siinä, että saa kyseisen hevosen laukkaamaan oikein. Jostain syystä tammalla napsahtaa aina laukassa päätön vauhti päälle, ja epävarma kuski onkin siinä sitten pulassa. Nostosuosituksena oli tehdä samaan aikaan pidäte ja hyvin kevyillä avuilla pyytää laukkaa. Sen noustessa pitikin jo siirtää raviin. Omasta mielestä osasin ottaa kohtuullisen rauhalliset nostot, ja Verona ottikin ensimmäisen noston rauhallisesti. Kunnes parin askeleen jälkeen yritti lähteä vauhtiin. Sain kuitenkin hevosen raville takaisin. Uusi yritys, ja nyt tamma oli jo innosta pinkeänä. Eipä ollut kuskilla kovin nättiä meno, kun tamma vei eikä ottanut pidätteitä vastaan. Onneksi oli seiniä apuna.

Mutta jotain hyvää tapahtui: laukka nousi ja säilyi pienen hetken rauhallisena. Ehdin jo tuulettaa asiaa, kunnes tuli ohje siirtää raviin. Tammapa ei ollut samaa mieltä, vaan pisti kaasua ja hyppäsi ilmaloikan. Minulla on hyvin paha tapa jarruttaessa tulla etukenoon, jolloin ilmaloikan tuloksena mätkähdin kaulalle hukaten toisen jalustimen. Tamma puolestaan laukkasi, ja minä halailin tiukasti kaulaa, jotten jäisi matkasta. Ohjatkin menivät sotkeutumaan jotenkin martingaalin kaulalenkkiin, joten yritin napata kaulaa halatessa ohjista kiinni turvan läheltä. Taidettiin siinä mennä liki kierros ravin ja laukan sekoitusta ja kyydissä pysyttiin. Olikohan se nyt seinä vai vähän pystymmäksi könynnyt kuski, mikä sai hevosen siirtymään käyntiin. Tulipahan kehuja kuitenkin siitä, että pysyin kyydissä, vaikka opettajakin oli uskonut, että mätkähdän maahan. Pelotti kyllä taas melkoisesti, mutta onneksi apinarefleksini olivat toiminnassa, kun jaksoin halailla kaulaa sen verran tiukasti, että kyydissä pysyttiin. Kiitos myös tammalle siitä, ettei se höyryillyt enempää, pukkeja tai äkkilähtöjä ei tämä tyyli olisi kestänyt.

Tämän episodin jälkeen tammaa haettiin takaisin kuulolle ravissa. Taas sai melkoisesti kääntää ja pidättää, että mitään tapahtui. Polle oli virittynyt niin laukkameininkiin, ettei se mielellään olisi ravia askellajikseen valinnut. Mutta kyllähän se siitä rauhoittui, kaikeksi onneksi. Yksityistunti oli kyllä mahtava kokemus, vaikka kunto meinasi loppua. Opettaja osasi neuvoa edelleen järkevästi ja kannusti myös sopivasti, ettei tullut ihan sellainen olo, että olisi aika vaihtaa laji johonkin muuhun. Motivoi kummasti yrittämään, kun siitä saa myös palautetta ja parannusohjeita. Siksipä varasin ensi viikolle tunnin enkä millään malttaisi sinne asti odottaa. Opettajaan voi tutustua hänen nettisivuillaan tai blogissaan.

Tältä sen pitäisi tuntua

Hyvä Jussi-herra, jos joskus kyllästyt nykyiseen työhösi, voit alkaa minun hevosekseni milloin vain. Tällainen ajatus pyöri taas sunnuntain tunnilla mielessä, kun kyseinen herra treenaili kanssani askeleen lyhentämisiä sekä takapään siirtelyitä sisemmäs ja ulommas ympyrällä.

Tunti aloitettiin hakemalla hevosta ensin sekä käynnissä että ravissa lyhyelle, mutta ponnistavalle askeleelle. Lyhentäminen onnistui käynnissä kivasti, ja Jussi säilytti eteenpäinpyrkimyksen silloinkin. Ravissa hidastamiseen sai kiinnittää tarkemmin huomiota, sillä Jussi lähti huomaamatta aina nopeuttamaan menoa, jos kuski jäi omiin maailmoihinsa.

Kun hevonen oli saatu ottamaan pidätteet hyvin vastaan, alettiin hakea takapäähän enemmän liikettä pitäen etupää kuitenkin lyhyellä askelluksella. Kuskilla teki taas vaikeaa ymmärtää, että etupää voi mennä hitaammin, vaikka takapää liikkuisikin, joten avut olivat vähän höpöjä. Taisipa olla kaasu ja jarru yhtä aikaa välillä aina käytössä. Kun puolestaan sain etupään oikeasti kuulolle, saattoi Jussin takapäätä pyytää liikkumaan ilman pelkoa etupään lässähtämisestä. Parit hyvät pätkät saatiin tässä aikaiseksi. Oli kieltämättä hyödyllistä opetella hakemaan hevosta aktiiviseksi lyhyemmässäkin askeleessa.

Tämän jälkeen siirryttiin ympyröille väistättämään takapäätä sisemmäs ja ulommas käynnissä. Asetus pidettiin väistätyksen kanssa samassa suunnassa eli takapäätä väistätettäessä sisälle päin, oli myötäasetus. Ja ulommas väistättäessä oli vasta-asetus. Eli vähän sulkutaivutuksen kaltaista menoa. Opettaja ohjeisti hakemaan tällä kuviolla hevosen etu- ja takapäätä ikään kuin lähemmäs toisiaan. Kuskille oli helpompi tehdä takapään siirto sisään. Tosin siinäkin sai vahtia, että asetus pysyi myötäisenä ja että takapää oikeasti siirtyisi sisemmäs. Jussi kuitenkin nappasi homman jutun todella hienosti ja työskenteli pyöreänä. Opettajan avustuksella saimme myös takapään ulommas ja asetuksen myös vastaiseksi. Niinä hetkinä Jussi loksahti niin oikeinpäin kuin vain voi. Silloin tuntui siltä, että etu- ja takapää tulivat lähemmäs, mutta hevonen silti eteni rennosti tuntumalla. Kuski oli taas leveän hymyn kera selässä. Mahtavia onnistumisia kerrassaan.

Lopuksi otettiin vielä laukka kuvioon. Tarkoituksena oli jalostaa samaa kuin alkulämmittelyissä oli tehty käynnissä ja ravissa. Eli etupää lyhyemmälle askeleelle ja ponnua takaosaan. Jussi laukkasi alusta asti mukavan hallitusti ja oli kuulolla. Mutta kuskin rajoittuneisuus ymmärtää etuosan jarruttaminen ja takapään kannustaminen yhteiseksi asiaksi toi vähän mutkia matkaan. Joko jäin jarruttamaan etuosaa liikaa tai sitten pyysin takapäätä liikkeelle ja unohdin etuosan. Onneksi opettaja oli tarkkana ja ohjeisti ottamaan pidätteitä ja kannustamaan takapäätä oikeina hetkinä. Ja niinä hetkinä sain vähän ideaa tehtävän toteuttamisesta, ja Jussi kuuliaisesti totteli menemään. Laukassa olin tyytyväinen siihen, että tunsin olevani jokaisesta askeleesta kartalla ja päättämässä enkä vain kyytiläisenä.

Tunti oli jälleen kerran oikein mukava, ja yksi tekijä siinä oli tämä hieno hevonen. En kyllästy hehkuttamaan Jussia kouluväännössä. Sillä on todella kiva ratsastaa, sillä se pyrkii toteuttamaan ratsastajan toiveet ja kulkee ihan omasta tahdostaan. Huomasin myös tällä tunnilla, että Jussia onnistuu ratsastaa pyöreämmäksi roikkumatta ihan koko aikaa ohjissa. Enemmänkin tarvitsi pyytää pohkeella liikettä ja pitää tasainen ohjastuntuma. Tuli taas pieni ymmärrys sillä tiellä, joka toivottavasti johtaa joskus siihen, etten yritä tehdä kaikkea ohjalla.

Keskiviikon kertailua

Helvin kanssa päätin kertailla keskiviikon oppeja eli takapään siirtelyä ulommas ja sisemmäs käynnissä. Hyvänä puolena oli se, että Helvi toimi molempiin suuntiin aika pitkälti samaan tapaan eli suurempia puolieroja ei ollut. Takapään siirtäminen ulos ja etupään vähän sisemmäs oli Helville ja varmasti myös kuskille helpompi. Yritin taas alussa oikoa tehtävää ja siirtää molempia päitä yhtä aikaa, kunnes tajusin viimein siirtää ensin etupäätä, sitten vasta takapäätä. Helvi nappasi homman jujun aika kivasti, ja siirtelyt menivät kohtuullisen vaivatta, kunhan muistin vartioida etupään liikettä. Takapää liikkui mukavasti ilman, että joka askeleella piti olla muistuttamassa.

Takapään siirtäminen sisemmäs ja asetuksen säilyttäminen myötäisenä tuottivat vaikeuksia. Liikehän oli vähän sulkutaivutuksen sulkutaivutuksen kaltainen, ja sen kanssa olen aiemminkin pähkäillyt. Jotenkin pohkeeni toimivat tässä liikkeessä vain vuorotellen, jolloin joko takapään asento pääsee karkaamaan tai sitten etupää livahtaa omille teilleen. Takapään pitäminen omalla paikallaan kyllä onnistui kivasti, mutta etupää pääsi siinä välissä suoristumaan. Sain pari mielestäni onnistunutta pätkää, joten olin tyytyväinen suoritukseen. Helvi työskenteli molemmissa harjoituksissa aika kivasti, olisin tosin voinut vaatia liikkeen säilymistä paremmin.

Ravissa ja laukassa en ottanut oikeastaan mitään kummempaa. Yritin saada Helvin takapäätä liikkeelle ja silti onnistua pitämään etupään lyhyenä. Pätkittäin Helvi tarjosi rennompaa ravia ja laukkaa, mutta varsinaisesta pyöristymisestä ei tällä kertaa voi puhua. Laukan rentous ja tasaisuus oli kuitenkin mukava onnistuminen siihen nähden, että menimme kentällä, jota valaisi yksi ainoa spotti tallin seinässä. Saatoin siis uskoa, että Helvi jopa välillä kuunteli minua eikä kyttäillyt koko ajan ympärilleen. Pieniä onnistumisia siis tällä kertaa, mutta kivalta nekin tuntuivat.

Kuin tehotunnilla

Kaksi ratsastustuntia tälle viikolle takana, viisi vielä edessä. Päätin tosiaan ilahduttaa itseäni ratsastusviikolla, kun ei ollut syyslomaviikkoa tiedossa. Kävin näin keskiviikon iloksi omalla tallilla tunnin. Vakiopettaja oli lomalla, ja tuuraajana oli aikaisemmistakin kirjoituksista tuttu opettaja. Polletoiveeni oli jälleen mukavasti mennyt läpi, ja Pera siis oli hevosenani.

Tunti aloitettiin käynnissä ja ravissa opettajan tarkkaillessa ratsastajien. Tunnilla oli mukavasti vain kuusi ratsastajaa, joten opettaja ehti paremmin kommentoimaan. Minulle kommenttia tuli käsien asennosta, tahdoin painaa ne alas, vaikka oikeasti ne pitää tietenkin kantaa. Tämän lisäksi opettaja komensi käyttämään reisiä aktiivisemmin, jolloin pohje pysyy myös paremmin paikallaan. Näitä asioita korjatessa unohdin kiinnittää huomiota siihen, miten hevonen liikkuu. Opettajalta tulikin palautetta siitä, että Pera täytyy saada pysymään liikkeessä takapäästä saakka ja että minun pitäisi uskaltaa pitää ohjat käsissä ja ottaa takapäästä tuleva liike niillä vastaan, jotta hevonen tulisi tuntumalle. Ravissa pyöräyteltiin aina pääty-ympyröitä, joista toisen aikana opettaja ehti kiinnittää paremmin huomiota menoon. Pätkittäin opettajan ohjeita noudattaen sain Peran mukavan pyöreäksi ja aktiiviseksi myös takapäästä lähtien.

Sitten porukka jaettiin kolmelle ympyrälle. Treeninä oli siirtää takapäätä vuorotellen sisemmäs ja ulommas. Homma aloitettiin vasemmassa kierroksessa. Takapään liikuttamisen ohjeeksi tuli ottaa ensin etupäätä vähän sisemmäs, jonka jälkeen saattoi siirtyä takapään pariin. Kuskille tuotti vaikeuksia saada Pera uskomaan pidättäviä apuja etupäähän, jolloin opettaja siirtyi näyttämään kädestä pitäen. Tajusin siinä, että etupää piti tosiaan saada pienemmälle liikkeelle ja sisemmäs, jonka jälkeen myös perä oli helpompi siirtää ulommas. Työskentelyä tämä kuitenkin vaati, sillä puoli oli Peralle vaikeampi, ja se mieluusti yritti luistaa hommasta. Tärkeimpänä oppina itselle tuli ulko-ohjan varma tuki, myötäys sisäohjasta ja ulkopohkeen pitäminen kevyesti tuntumalla. Näitä asioita vartioimalla sain Peran viimein toimimaan pätkittäin aika kivasti, jolloin se myös pyöristyi todella hienosti.

Takapään siirtäminen sisemmäs oli vasemmassa kierroksessa helppoa. Asetus pysyi nätisti, ja takapää väisti todella pienestä pyynnöstä. Kaiken tämän aikana Pera pysyi myös hyvin pyöreänä ja työskenteli apujani kuunnellen. Lopulta näitä kahta siirtelyä alettiin tehdä lyhyissä pätkissä vuorotellen. Loppua kohti meno parani, kun sekä kuski että hevonen hahmottivat treenin kulun.

Oikeassa kierroksessa takapään siirtelyiden onnistumiset vaihtuivat toisinpäin. Nyt takapäätä oli todella helppo siirtää ulommas, kun taas sisemmäs viestin oli alussa vähän haastavaa. Kun taas muistin kertailla avut, löytyi yhteisymmärrys Peran kanssa ja homma toimi hienosti. Opettajakin tuumasi, että tämä suunta meni meillä oikein mukavasti.

Lopuksi saatiin nostettiin laukka, kun takapään siirtäminen ulommas oli valmisteltu hyvin ja jäätiin laukkaamaan ympyrää. Tarkoituksena oli saada hevonen ratsastettua hyvälle tuntumalle ja pyöreäksi, kuten aiemmissa kohdissa oli onnistuneesti tehty. Ihan koko aikaa en saanut Peraa pysymään pyöreänä laukassa, mutta tällä kertaa hyviä pätkiä tuli paljon enemmän, ja ne myös olivat pidempiä kuin ennen. Oli todella hieno tunne ratsastaa laukassa rehellisesti pyöreää hevosta ja saada se palaamaan oikeaan asentoon pienillä puolipidätteillä ja pohjepyynnöillä. Laukat sujuivat mukavasti myös molempiin suuntiin.

Tunti oli ihan huippu, tuntui kuin olisi tehotunnilla ollut. Ehdimme treenata asioita rauhassa, ja opettaja tuntui ehtivän kommentoida tavallista enemmän. On niin hyödyllistä päästä aina vähän tuoreemman silmäparin syyniin. Etenkin kun tämä opettaja myös tuntee tallin pollet ja osaa antaa täsmävinkkejä. Pera kyllä ansaitsi taas suuret kiitokset, on se van uskomattoman hieno hevonen.

Ratsastusviikkooni mahtuu vielä normaali kerta Helvillä, ohjatut tunnit perjantaina ja sunnuntaina sekä istuntakurssi lauantaina ja sunnuntaina vieraallammalla tallilla. Tähän ratsastusmäärään voisi jopa tottua.

Pikkuriikkistä kehitystä

Lämpimän lauantain pollearpajaisissa sain sitten Mortin. Jotenkin kuvittelin, etten ollut mennyt aikoihin, mutta olinpa väärässä. Menin Mortilla ensimmäisen kesätunnin, joten vastahan tässä on noin kaksi kuukautta mennyt ohi. Tunnin aiheena oli takapään saaminen liikkeelle pohkeenväistöjen ja takapään siirtelyiden avulla.

Mortin liikkuminen oli aika tahmeaa, muttei onneksi ihan kauheimmasta päästä. Lyhyille sivuille pyöräytetyillä volteilla lähdettiin siirtämään takapäätä vähän ulommas. Mortti ei treenistä kauheasti ilahtunut, jolloin se vastusteli pyyntöjäni pitkän tovin. Opettajan maltillisella ohjeistuksella sain viimein uskoteltua pollelle, että ihan tosissani tahdon sen takapään siirtymään. Mitään lennokkaita askelia ei tullut, vaan Mortti otti aika lyhyitä askelia siirtyessään.

Ravissa pyöreyttä haettiin vähän samalla teemalla, mutta takaosaa ei enää tarvinnut niin näkyvästi siirtää. Pätkittäin sain Morttia vähän pyöristymään, mutta silloin vauhti tahtoi kadota. Kun taas sain vauhtia, nakkasi polle päänsä kohti taivaita. Tuskailin opettajallekin, että en voi saada sekä vauhtia että pyöreyttä, vaan jommastakummasta on luovuttava.

Takapään aktivointia jatkettiin vielä tekemällä pitkällä sivulla pohkeenväistöä käynnissä ja loppupäästä nostettiin mahdollisimman sujuva laukka. Tarkoituksena oli väistättää hevosta liikkumaan takapäästä, pyöristymään ja lopuksi siirtämään tämä kaksikko myös laukkaan. Pohkeenväistö oli myös todella nihkeää puuhaa. Kyllähän polle väisti jossain määrin, mutta ei aktiivisesti eikä pitkin askelin. Opettaja tuumasi, että vaikka meno olikin vähän takkuista, oli se Mortti huomioiden oikein hyvää. Pollellahan on vähän jalkavaivoja, joita pitäisi parannellakin tällaisilla harjoituksilla.

Laukkanostot pohkeenväistöstä lähtivät kohtuullisen kivasti. Mortin laukka on niin keinuhevosen kaltaista, että siinä istuu mielellään. Laukassa hurautettiin pääty-ympyrä, jossa haettiin hevosta ja samalla laukkaa pyöreämmäksi. Onnistuin tässä kohtuullisen kivasti, vaikken saanutkaan hevosta pysymään pyöreänä pitkiä pätkiä. Opettaja muistutteli aina pyytämään ulkopohkeella ja myötäämään sisäohjalla, ja nämä asiat muistaessani Mortti pyöristyi oikein mukavasti. Laukassa meno oli muutoinkin mukavan sujuvaa.

Yleisfiilis tunnista oli hyvä. En ole koskaan aiemmin tainnut saada Morttia pyöristymään. Vaikka aikaa edellisestä kerrasta tällä pollella oli vain se kaksi kuukautta, tuntui, että olin vähän kehittynyt. Siitä tuli oikein mukava olo. On kiva huomata, että kyllä tässä aina vähän edistyy, vaikka joskus tuntuukin menevän takapakkia vaikka ja kuinka.

Tuntuma hukkateillä

Helveilyä näin sunnuntain kunniaksi. Tamma viihdytti minua heti laitumelta saakka, kun se ei halunnut antaa kiinni, vaan laiskasti hölkytteli karkuun, pysähtyi pienen ojan kohdalle ja hyvin jäykästä könysi itsensä siitä yli. Ei sitä voinut sanoa hyppäämiseksi hyvällä tahdollakaan. :) Tämä kenttähevosen taidonnäyte taisi viedä tammalta puhdin, sillä sen jälkeen se antoi ihan kiltisti kiinni.

Laahustimme sitten maneesille treenailemaan. Tamma oli hyvin laiska, joten humputtelin alkuun ravit ja lämpenemisen jälkeen parit kierrokset laukkaa. Kuvittelin saavani tamman viriteltyä sillä kuntoon, kun yleensä laukan jälkeen se on parhaimmillaan. No, ei tepsinyt tämä keino, joten valitsin treenattavaksi myötä- ja vasta-asetukset voltilla siirtäen takapäätä sisemmäs ja ulos.

Helvi oli aika jäykähkö alussa alkamaan millekään asetukselle. Lopulta se alkoi vähän vetreytyä, mutta jostain syystä en saanut sitä koko harjoituksen aikana tuntumalle. Liekö sillä ollut paikat sitten niin jumissa, ettei se enää kummemmin halunnut niitä koetella. Parhaiten tamma teki myötäasetuksen, jossa takapäätä tuotiin sisemmäs. Se onnistui kohtuullisen pienillä avuilla, joten olin ihan tyytyväinen. Sen sijaan vasta-asetuksesta takapään vienti ulommas oli hyvin tihkaista. Muutamia askelia sain aina kierroksella, joten olihan se tyhjää parempi.

Ravissa ja laukassa otin lisäyksiä. Laukka lähti aika kivasti, ravi vähemmän energisesti, mutta tuntuman puute vaivasi kovasti. Houkuttelin ja anelin, mutta ne eivät ei tepsineet tammaan. Ennen loppuraveja otin vielä pohkeenväistöä laukassa portaittain. Tässä tehtävässä Helvi keräsi pisteet kotiin. Pienellä pyynnöllä se harppoi aina muutaman askeleen pyydettyyn suuntaan ja suoristui sen jälkeen kivasti laukkaamaan eteenpäin. Kuski tosin olisi saanut vahtia asetuksen pysymistä laukan suunnassa paremmin, mutta hullaannuin liikaa onnistumisesta, joten siitä vähän miinuspisteitä. Tamma saa kaikki plussapisteet, sehän kuitenkin teki oikein.

Helvi täyttää 19 vuotta kolmen päivän päästä. Pitää muistaa torstaina rapsutella sitä vähän normaalia enemmän. Vanha rouva on kyllä joskus ikänsä tuntuinen, mutta onneksi sillä monesti pilkahtaa muistoja nuoruuden innosta, jolloin kaviot saavat ihan uutta vauhtia. Olisipa ollut kiva tuntea tamma jo sen ollessa nuorempi.

Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta - myyty!

Sunnuntai ja kaikeksi onneksi opettaja oli muistanut pollepyyntöni, joten menin siis Jussilla. Tunnin aiheena oli asettamista ja takapään siirtelyä sisemmäs ja ulommas.

Treeniin lähdettiin tekemällä aina lyhyille sivuille voltit, jonka aikana lähdettiin hakemaan vasta-asetusta. Jussi tahtoi olla vähän jäykkä, jolloin asetusten saaminen oli työläämpää, mutta hitaasti hevonen lämpeni hommaan. Tämän jälkeen tehtävään lisättiin takapään siirtäminen ulos. Jälleen törmäsin jäykkyyteen, joten opettajan kehotuksesta takapäätä alettiin siirrellä ulos ensin ihan suoralla hevosella, jonka jälkeen vasta-asetusta alettiin lisätä. Jussi alkoi hoksata homman jujua, keskittyi työskentelemään ja pyöristyi aika kivasti tuntumalle.

Kun tästä hommasta oli päästy jujulle, alettiin takapäätä tuoda myös sisemmäs, jolloin otettiin myös myötäasetus. Tämä homma oli Jussille paljon mieluisampaa, joten homma alkoi toimia nopeammin. Tässä kohtaa minun tosin tuli vahtia sitä, ettei etupää lähde omille teilleen. Muutoin Jussi teki aktiivisesti töitä, ja kuski oli totta kai yhtä hymyä. Kun tämäkin homma oli käyty läpi, alettiin volteille tehdä molempia asetuksia ja takapään siirtoja vuorotellen. Voltti viimeisteltiin tekemällä myötäasetuksessa takapään tuonti sisemmäs, josta myös nostettiin myötälaukka. Jussi toimi tässä kuin unelma, ja laukka nousi käsittämättömän kivasti.

Oli todella huippua ratsastaa hevosella, joka keskittyy tekemään töitä, pyöristyy ja kuuntelee ratsastajaa. Välillä Jussia vähän hermostutti etenkin tuo vasta-asetus ja takapään siirto ulos, mutta yllättävän helposti sain sen malttamaan taas ja keskittymään. Ihan eri meno nyt kuin silloin Jussin tullessa tallille. Silloin sain sen vain hermostumaan täysin. Huippua, että kehitystä on tapahtunut, toivottavasti myös minussa eikä vain hevosessa. Kolmas perättäinen kerta kyllä sen toden sanoi, tykkään tästä pollesta hyvin paljon kouluväännössä. Se on kohtuullisen reipas, yrittää parhaansa ja sillä on mitä huipuin laukka. Esteille en tällä pollella rohkene, mutta on todella mukava löytää yhteistä säveltä kouluväännössä, joka ainakin toisinaan on kuskista vähän tylsää. Jussin kanssa on toivottavasti luvassa vielä monta mukavaa kouluvääntötuntia.