Sunnuntaina suuntasimme kolmen ratsukon voimin Ankkurilahden Ratsastajien 1-tason estekisoihin. Kesä yllätti ja paukautti lämpöasteet jonnekin +24 asteen tuntumaan auringon helottaessa siniseltä taivaalta. Kylläpä tarkeni, vähän liiankin hyvin. Me Paven kanssa starttasimme luokat 80 senttiä (arvosteluna 367.2) ja 90 senttiä (arvosteluna 367.1).
Otin molempien luokkien verryttelyt aika lyhyellä kaavalla. Sileän verryttely oli mukavasti auringolta suojaa tarjonneessa maneesissa ja esteverryttely ristikon, pystyn ja okserin kera puolestaan kentällä. Lähdin molemmissa luokissa kymmenentenä, mikä oli hyvä paikka. Sileällä kävin kaikki askellajit läpi ilman sen kummempia viritelmiä. Pave oli hieman rauhallinen, mutta ei kuitenkaan tahmea. Esteverryttelyssä taisin ottaa nelisen hyppyä kumpaakin luokkaa varten. Hypyt sujuivat hyvin. En hätäillyt tai tuuppinut, mutta pysyin tuntumalla. Ponnistuspaikatkin löytyivät hyvin, ja molempien verryttelyiden jälkeen sai jäädä odottamaan omaa vuoroa hyppyjen puolesta luottavaisin mielin. Muutoin minua kehtasi jännittää tavallistakin enemmän. Sinällään ymmärrettävää, kun parit viime kisat ovat sisältäneet ylimääräisiä kekkulointeja portin innoittamana. Näissä kisoissa lankaportin lisäksi oli ihanasti yksi johde blokkaamassa hieman tietä. Tämän lisäksi vuoroa odottavan ratsukon tuli seistä kentällä juurikin portin edessä. Jes!
80 sentin radan lähtölinja oli ihanasti juuri siinä päädyssä, jossa portti ei ollut. Kävin ensin siellä päädyssä näyttämässä Pavelle havunoksaportin ja palasin takaisin porttipäätyyn. Ajattelin, että jos Paven pitäisi saada kekkuloida, olisi nyt paras aika sille. Tunsin Paven lähtevän viettämään kohti porttia. Yritin muurautua vasemmalta puolen kiinni hevoseen, mutta Pave kuitenkin ennätti kääntyä porttia kohti. Vuoroa odottanut ratsukko oli hyvin portinvartijana, ja Paven matka tyssäsi aitaan. Tämän jälkeen pääsimme jatkamaan kohti lähtölinjaa ja ensimmäistä estettä. Paven mielestä toisessa päädyssä oli jotain tosi kamalaa, ja niinpä tulimme ykköselle vähän oikoen. Pave kuitenkin hyppäsi sen hyvin. Suoran linjan päässä olleelle kakkoselle pääsimme kahdeksalla askeleella, Pave lähti hyppyyn hieman venyttäen. Kaarteessa kolmoselle tukin hyvin tarkasti Paven vasemman puolen, sillä siinä kaarsimme portin läheltä. Pave keskittyi kuitenkin hyvin, ja niin pääsimme kolmosenkin puhtaasti. Matkalla neloselle menimme taas hurjan jännän päädyn ohi Paven puskiessa hieman sisälle. Nelonen kuitenkin ylittyi hyvin, ja korjasin sen jälkeen laukan ravin kautta oikeaksi. Viitosena ollut askeleen sarja meni sujuvasti. Kuutoselle tuli taas vähän oikaistu tie, kun Pave puski sisälle pelottavaa päätyä karkuun. Kuutosen hyppy oli kuitenkin ihan hyvä. Edessä oli perusvaiheen viimeinen este eli seiska. Pääsimme sille kaarevalla tiellä kahdeksalla askeleella, jälleen vähän kauempaa venyttäen. Näin pääsimme perusvaiheelta puhtaasti maaliin ja saimme uuden lähtömerkin toiseen vaiheeseen.
Toiselle vaiheelle lähdimme oikeassa laukassa. Ensimmäinen este eli kasi ylittyi hyvin. Kaarteessa ysille olin taas vasemmalla pohkeella tiukasti kiinni, sillä kaarsimme perusvaiheelta tutun tien. Pave kuunteli hyvin, joskin laukka vähän sammui. Ysi ylittyi kuitenkin puhtaasti. Tie kymppinä olleelle trippelille ei ollut paras mahdollinen, ja laukka hyytyi taas. Kannustin Pavea äänellä, ja se selvitti kympin puhtaasti. Yhdentenätoista ollut askeleen sarja meni mukavasti, ja edessä oli enää viimeinen este. Sekin ylittyi puhtaasti ilman pulmia, ja näin olimme maalissa. Puhdas rata, jes!
Suorituksen jälkeen olin niin iloinen: puhdas rata ja yllättävän napakkaa ratsastusta minulta. Menimme kuitenkin kaikessa rauhassa enkä lähtenyt ratsastamaan kaikkia lyhyitä teitä. Siksipä yllätyin melkoisesti, kun meidän kuulutettiin sijoittuneen 22 ratsukon luokassa kuudenneksi. Toinen vihreä ruusuke kisauraltani, kiitos Pave!
90 sentin radalla menin taas tietoisesti jo alussa portin läheltä, mutta nyt Pave tiesi, ettei portti ollut oikea valinta. Niinpä pääsimme aloittamaan radan asiallisesti. Ykköselle tuli hyvä hyppy, ja saimme taas tulla edellisradaltakin tutun kaarteen portin lähellä, tällä kertaa kakkosesteelle. Sekin ylittyi hyvin, ja pääsimme jatkamaan kaarevalla tiellä kolmoselle. Sen alle oli ilmestynyt toinen havunoksakoriste, jota en ollut käynyt näyttämässä Pavelle. Olin keskittynyt jännittämään porttia liikaa. Pave oli myös hypännyt samanlaisella koristeella varustetun esteen jo 80 sentin radalla, joten en ajatellut sen olevan ongelma. Olisi pitänyt tajuta, että koristeltu este kohti pelottavaa päätyä olisi isompi juttu. Pave vilahtikin aika viime tipassa kolmosesta vasemmalta ohi. Ei mitään saumoja estää sitä. Sain kuitenkin jatkettua laukassa, jolloin pääsimme kolmoselle aika nopeasti uudelleen. Sille tosin tuli eksoottinen tie, kun kävimme estelinjasta ulkona. Pave kuitenkin hyppäsi kolmosen uudella yrityksellä puhtaasti.
Tämän jälkeen napakoidun vielä piirun verran enemmän, sillä hylsyä en tältä radalta tahtonut. Neloselle tulikin hyvä hyppy. Laukka ei tosin vaihtunut, joten käytin Paven ravissa ja nostin uuden. Enpä vain hoksinut, että sehän nosti takaisin saman vanhan eli väärän laukan. No, humputtelimme tovin vastalaukassa, kunnes kaarteessa Pave vaihtoi ristilaukalle. Sen sentään tunsin selkään, mutta ei ollut aikaa korjata. Viitosena olleen sarjan a-osan hyppäsimme vähän kauempaa, joten kannustin Pavea välissä äänellä, jotta se menisi välin yhdellä askeleella. Pave totteli hyvin eikä väli edes käynyt sille pitkäksi. Kuski vähän ylivarmisteli. Kuutonen meni ihan mukavasti, ja kaarevan tien päässä olleelle seiskalle pääsimme taas kahdeksalla askeleella. Edessä oli vielä perusradan viimeinen este eli kasi. Sille tuli ihan kohtuullinen hyppy, ja niin pääsimme 90 sentin radalta maaliin neljällä virhepisteellä.
90 sentin radan jälkeen olin yhtä hymyä eikä yksi ohimeno hyydyttänyt sitä. Pave tuntui radalla hyvältä, vaikka pelottava este ja pääty yhdistettynä toikin virhepisteitä. Ratsastin kuitenkin omasta mielestäni ihan napakasti, mikä varmasti toi meidät maaliin vain neljällä virhepisteellä. Ja mikä parasta: portti ei houkutellut Pavea enää tällä kertaa! 18 ratsukon luokassa päädyimme sijalle 12. Kisapäivä päättyi siihen, ja viimein saatoin alkaa hengittää vähän rennommin. Kisapäivä tosiaan jännitti tavallista enemmän, mutta onneksi se meni paremmin kuin parit aiemmat. Jos matkustelen selässä, menee Pavekin samanlaiseen mielentilaan. Kun taas keskityn ja ratsastan napakasti, toimii Pavekin hyvin.
Ratapiirroksista sekä 80-radan videosta kiitos Kaisalle, joka oli myös mukana kisaamassa. 90-radan videosta kiitos Alekseille ja hyppykuvista kiitos Dianalle!
Sunnuntaina oli vuorossa Ankkurilahden Ratsastajien 2-tason estekisat. Olin ilmoittautunut Jetillä 90 sentin luokkaan, jossa ensimmäinen vaihe oli arvostelulla 367.1., ja toinen vaihe oli taitoarvostelu eli 372 sekä 100 sentin luokkaan, jossa arvosteluna oli 367.1. Sade muisti taas kisapäivän koittaneen, mutta tuuriakin oli mukana. Pääsin hyppäämään omat luokkani ilman sadetta, joskin oman sadekiintiöni ehdin saada ennen sitä hyvinkin täyteen.
Verryttelyt molempia luokkia varten tein aika samoin. Hain Jettiä liikkeelle temponvaihteluilla. Hyppyjä en ottanut kovin montaa, toista luokkaa varten vielä vähemmän. Jetti hyppäsi kyllä kaiken, mutta hieman uneliaasti. En onneksi ottanut tästä paniikkia, mutta yritin kyllä saada vähän pontevuutta menoon. En kuitenkaan halunnut ihan puolivaloilla lähteä näitä luokkia hyppäämään. Ensimmäisen luokan verryttelyssä en nyt niin ihmeitä saanut aikaan, mutta toisen luokan verryttelyn aikana sain jo ihan asiallisia pätkiä irti.
90 sentin radalla matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Yritin nohittaa Jetin alussa liikkeelle, mutta se jäi aika vaisuksi. Ykköspysty ylittyi puhtaasti, mutta hieman hitaasti. Kaarteen kakkoselle vedimme vastalaukassa. Hyppy ajautui esteen vasempaan reunaan ja oli ykkösen tavoin hidas. Kolmoselle etenimme risti- ja vastalaukan kanssa. Olin ennakoinut tämän, mutta en taaskaan saanut radalla Jetistä vaihtoa irti. Kolmosen ylitys jatkoi samaa hitaiden hyppyjen sarjaa. Sen jälkeen yritin taas herätellä Jettiä, vaan kummempaa reaktiota ei irronnut. Kaarre neloselle söi laukkaa rutkasti ja edessä ollut pystyn ja okserin sarja ahdisti melkoisesti. Jollain ilveellä Jetti kuitenkin venytti sen askeleella ja laskeutui b-osan jälkeen kerrankin oikeassa laukassa. Viitonen meni ihan ok, mutta kaarteessa kuutoselle menimme taas risti- ja vastalaukkaa. Jetti kuitenkin kiipesi kuutosenkin yli, ja pääsimme puhtaalla perusvaiheen suorituksella jatkamaan uusintaan.
Uusinnan alussa nohittelin taas Jettiä liikkumaan. Emme nyt ampaisseet matkaan, mutta seiskan ja kasin suora linja meni asiallisesti kuudella askeleella. Ysikin meni vielä ihan ok, mutta kympille rämmimme taas risti- ja vastalaukassa, jolloin hyppy olikin vähän nahkea. Sen jälkeen edessä oli esteenä yksitoista taas se sarja. Yritin pitää laukan rullaavana, vaan niin se kaarre pääsi syömään sen. Vaan niin se Jetti myös selvitti sen askeleella venyttäen. Kahdelletoista ja sen yli pääsimme kuitenkin ihan kohtuullisesti. Edessä oli enää uusinnan viimeinen este. Tyylillemme uskollisena esitimme sillekin jarruttavan hypyn, mutta Jetti keräsi kavionsa puhtaasti senkin yli. Maalissa! Nolla virhepistettä, vaan eipä taitoarvostelupisteillä päässyt juhlimaan. Pisteitä saimme 28, ja sijoituksemme oli jaettu 14/29. Tuomari toivoi aktiivisempaa ratsastusta ja laukkaa läpi radan. Vinkkinä tuli lyhentää jalustimia, jotta pääsisin hyppyihin paremmin mukaan. Lopuksi tuomari vielä kehui Jettiä todeten sen näyttävän rehelliseltä hevoselta.
Metrin radalle lähdimme myös oikeassa laukassa. Nyt herättelin Jetin paremmin, jolloin ykkönen meni mukavasti. Tämän jälkeen unohdin ohjata, jolloin kaarsimme kakkoselle vähän liian aikaisin emmekä päässeet suoraan kuin kaksi askelta ennen hyppyä. Laukka sammui, ja Jetti kiipesi esteen yli. Kolmoselle rämmimme ristilaukassa ja jo hyvin hyytyneenä. Askel ei sopinut millään, jolloin Jetti jarrutti, mutta lähti kuitenkin hyppyyn liki paikoiltaan. Minä olin ilmeisesti odottanut stoppia ja myöhästyin hypystä armottomasti. Kolmoselta lähtikin puomi mukaamme. Lisäksi lässähdin alastulossa kaulalle, mikä viimeistään sekoitti pakan. Sain sentään noustua sieltä ylös ja jatkettua matkaa.
Edessä oli taas se ketku sarja! Olin tällä radalla jättänyt viimeisetkin ohjaustaitoni matkasta, sillä nelosellekin viurahdimme miten sattuu. Laukka sammui taas, Jetti jarrutti, mutta kiipesi a-osan yli. Mietin, ettemme kyllä selviäisi tällä kertaa, vaan niin se Jetti runnoi siihen kaksi askelta ja hyppäsi vielä okserinkin puhtaasti. Rytmi oli armottomasti hukassa b-osan jälkeen, mutta yritin jatkaa matkaa. Tässä vaiheessa Jetti kyllästyi pelastamaan minua ja livahti viitosesta vasemmalta ohi. Tässä vaiheessa tajusin ottaa uuden lähestymisen ihan rauhassa. Paniikki kun aiheuttaisi meille vain hylsyn enkä todellakaan tahtonut sitä. Uudelle lähestymisellä pääsimme viitosen yli, vaikkakin tulimme sille vastalaukassa. Jetti kuitenkin nappasi hypyssä hienosti oikean laukan.
Lähestymisessä kuutoselle napautin raipalla, jotta Jetti ei ehdottaisi sille samanlaista ratkaisua kuin aiemmalle esteelle. Jetti hyppäsikin esteen ihan kohtuullisesti. Laukka ei tosin vieläkään sujunut, joten suoran linjan päässä odottaneelle seiskalle menimme seitsemällä askeleella ja kiipeävällä hypyllä. Sen jälkeen edessä oli perusvaiheen viimeinen este. Kasailin omia hermojani, sillä halusin päästä vielä sen yli puhtaasti. Se onneksi ylittyi puhtaasti, ja näin pääsimme metrin perusradalta maaliin. Virhepisteitä saimme lopulta peräti 12: yksi pudotus, yksi kielto sekä neljä virhepistettä enimmäisajan ylityksestä. Perusradan enimmäisaika oli 60 sekuntia, me Jetin kanssa hengailimme radalla 74,91 sekuntia. Hups.
Rata oli taas henkinen voitto. Luotin Jetin hyppäävän, vaikka meno oli tahmeaa ja kiipeilyä. Edes kielto ei jäänyt kummittelemaan ja aiheuttamaan lisäongelmia, joten jotain oppia on kyllä tullut. Sain kasattua ajatukset mokien jälkeen, mikä varmasti sai Jetin hyppäämään esteet huonommistakin paikoista. Sijoituksemme oli 15/19. Toki olisin halunnut sujuvamman suorituksen, mutta en onneksi jäänyt pahasti murehtimaan suoritustamme.
Taas sain lisää kisakokemusta. Päivän ehdoton plussa oli se, etten hyperventiloinut estekorkeutta. Mitä nyt metrin rataa rakennettaessa yksi este oli tovin ylikorkea, sitä kehtasin vähän tuijotella. Vaan kummallakaan radalla ei tarvinnut miettiä, että onpa julmetun kokoinen este edessä. Sen sijaan korkeudet tuntuivat kivoilta. Tämä on kyllä ehdottomasti hyvä suunta! Kunhan vain jatkossakin näen ja pääsen hyppäämään tällaisia esteitä, niin tuskin se korkeuskammo ainakaan Jetin kanssa iskee. Vaan siinä ohella saan luvan opetella laukkaamaan. Nyt eikä sitten viidestoista päivä.
Videoista ja ratapiirroksista kiitos Kaisalle ja kuvista kiitos Ronjalle!
