Sunnuntaina suuntasin jälleen kisoihin, kun luvassa oli Iin Hevosharrastajien seuraestekisat. Käytössä oli taas yhden radan taktiikka, jotta sain testata, kestääkö kisapääni paremmin isomman luokan, jos en käy hukkaamassa keskittymistäni pienempään luokkaan. Niinpä starttasimme Jetin kanssa vain 80 sentin luokan, jonka arvosteluna oli AM5. Kisajännitystä oli piirun verran tavallista enemmän, sillä edelliskerran kokemukset samasta paikasta ja korkeudesta päättyivät hylkäykseen. Nyt kisat olivat onneksi kentällä, ja vain verryttely oli maneesissa. Omassa luokassani oli 16 lähtöä, ja lähtövuoroni oli 11.
Verryttelyssä porukkaa oli enemmän kuin tarpeeksi, ja tunnuin olevani jatkuvasti joko itse toisten tiellä tai sitten muut olivat minun tielläni. En yhtään osannut pujahdella isossa ratsukkomäärässä sulavasti, vaan aloin hermostua ja häseltää. Jetti tuntui olevan hereillä, mutta ei vain keskittynyt minuun. Ristikolle saimme asialliset hypyt, mutta pysty ja okseri tuottivat ongelmia. Opettaja oli onneksi auttamassa, ja ohjeiden avulla sain Jettiin paremman tuntuman. Kun sen sai sekä laukkaamaan että kuuntelemaan, onnistuivat hypyt hyvin. Kun nämä kaksi katosivat, esitimme kiellon pystylle. Ihme ja kumma en saanut siitä kummoisempaa paniikkikohtausta, vaan kuuntelin opettajan ohjeet, noudatin niitä parhaani mukaan, ja saimme taas tultua hypyt ihan asiallisesti. Verryttelyn haahuilu meinasi saada yliotteen, mutta omaa suoritusta odotellessa kasasin keskittymistä parhaani mukaan. Lopulta oma vuoro koitti, ja lähdimme matkaan.
Este 7a oli oikeasti pysty.
Radalle lähdimme vasemmassa laukassa. Jetti heräsi ihan hyvin, jolloin ykkönen ylittyi ok. Kakkosokserille pääsimme kuudella askeleella, joista viimeinen oli hieman jarruttava. Este ylittyi kuitenkin, ja matka jatkui. Kolmoselle ratsastin kehnon tien, ja este tuli Jetille vähän yllätyksenä. Niinpä viimeinen askel ennen ponnistusta oli hyvin jarruttava, ja minä olin jo pahassa etukenossa keikkumassa. Ilmeisesti olin kuitenkin sen verran menossa, että Jetti kesti könöttämiseni ja hyppäsi kolmosen. Neloselle pääsimme pienemmän hypyn jälkeen neljällä askeleella ja ihan kohtuullisella hypyllä siitä yli. Esteen jälkeen Jetti oli vasemmassa laukassa, mutta korjasi itsensä ajoissa oikeaan laukkaan. Suora linja neloselta viitoselle meni ihan ok, mitä nyt Jetti kävi esteiden välissä ensin ristilaukassa, kunnes korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Hypyt olivat ihan ok. Jetti oli kivasti hereillä, sillä viitoshypyn jälkeen se korjasi itsensä taas oikeaan laukkaan. Seiskana olleen sarjan a-osalle askel ei sopinut, jolloin Jetti teki ratkaisun hypätä melkein ottamansa miniaskeleen sijasta vähän kauempaa. Tämä ei onneksi tuottanut yhden askeleen sarjan väliin ongelmia, vaan pääsimme myös b-osan puhtaasti ja ratsastimme maaliin. Perusrata siis puhtaasti eli korotettu ja erillään ratsastettava uusinta odotti meitä!
14 ratsukosta kymmenen selviytyi uusintaan. Välttelin parhaani mukaan katsomasta radan isoimpia esteitä, jotka näyttivät olevan 90 sentin tuntumassa. Uusinnassa ratsastettiin perusradan esteistä kaikki muut paitsi este numero 5. Matkaan lähdimme siis jälleen vasemmassa laukassa. Jetti liikkui mukavasti, mutta ykköselle ei tullut kaikista sujuvin hyppy. Kakkoselle pääsimme taas kuudella askeleella, ja okseri ylittyi ok. Kolmoselle yritin ratsastaa vähän tiukempaa tietä, ja tällä kertaa Jettikin tiesi, minne olimme menossa ja rohkeni hyppyyn vähän kauempaa. Neloselle pääsimmekin nyt kolmella askeleella. Sen jälkeen Jetti meni hyvän tovin ristilaukkaa, kunnes sai kavionsa oikeaan laukkaan. Radan viides este (eli ratapiirroksen este 6) näytti aivan valtavalta, mutta sain keskityttyä olemaan panikoimatta, pidin pohkeet tuntumalla ja luotin Jetin menevän esteestä yli. Jetille este ei tietenkään ollut mikään juttu, vaan se hyppäsi sen helposti. Siitä kaarsimme hieman turhan tiukalla tiellä radan päättävälle sarjalle. Ponnistuspaikka a-osalle tuli vähän liian lähelle, mutta kiitos Jetin, pääsimme siitä hieman kivuten yli. Tämä ei sotkenut silti askeleen väliä, vaan Jetti venytti itsensä siihen ja selvitti sen samoin kuin b-osan puhtaasti. Ja niin olimme maalissa, puhtaalla suorituksella!
Radan jälkeen fiilikset olivat korkealla, vaikka oma mukautuminen hyppyihin ja ylipäänsä oma ratsastus tuntui olleen häseltämistä. Uskon kuitenkin olleeni aina menossa esteistä yli, minkä ansiosta Jetti pelasti meidät parissa kohtaa eikä heittänyt hanskoja tiskiin. Hieno hevonen, jälleen kerran! Oman suorituksen jälkeen sain jännätä vielä muutaman ratsukon radat, kunnes kaikki olivat ratsastaneet. Muiden vauhdista ja uusintateistä saatoin päätellä, että nopeuden perusteella meillä ei ollut asiaa sijoituksille. Siksipä ilahduinkin, kun meidät kuulutettiin palkintojenjakoon neljäntenä eli viimeisenä sijoittuneena. Kymmenestä uusintaan päässeestä ratsukosta vain neljä ratsasti puhtaan radan. Rauhallisempi nolla oli tässä tapauksessa hyvä juttu, jes!
Nyt on sitten toisen kerran onnistuneesti kumottu 80 sentin vieraskisakirous. En saanut Jettiä ihan yhtä hyväksi kuin aiemmissa kisoissa, mutta suunta oli oikea. Kotitreeneissä saisimme tahkota vielä tätä korkeutta sen verran, että se alkaa tuntua helpolta. Jetillehän se ei ole ongelma, mutta itse kehtaan vielä jännittää maagisia 80 sentin esteitä, vaikka niistä yli useimmiten pääseekin. Tällä tavalla sitä kisapäätä tosin myös karsitaan kuntoon: kisa ja suoritus kerrallaan.
Helatorstaina oli perinteiseen tapaan oman ratsastusseurani estekisat. Ratsunani oli Lore, ja luokkana 70-80 senttiä, johon osallistui yhdeksän ratsukkoa. Nora ja Kaisa olivat tietysti mukana samassa luokassa, joten JKH-tiimimme (Jälleen Kohti Heppajuttuja eli blogeistamme koottu tiiminimi) oli mukavasti taas kasassa. Oma fiilikseni oli vähän unelias, mutta kohtuullisen positiivinen, mikä heijastui tällä kertaa ihan asiallisesti kisapäivään. Luokan arvosteluna oli AM5 eli uusinta ratsastettiin erikseen, ja esteitä korotettiin sitä varten hieman.
Verryttely pidettiin maneesissa, ja pääsin aika sopivan ajoissa verryttelemään. Lore oli mukavasti hereillä, joten otin hyppyjä maltillisesti pystylle ja okserille. Taisin tulla esteet molemmista suunnista kertaalleen ensin pienenä ja sitten kisakorkeudessa. Kertaalleen otin lisähypyn okserille, jolle oli sattunut vähän kömpelömpi hyppy. Muutoin Lore liikkui ja hyppäsi asiallisesti, jolloin en halunnut rasittaa sitä turhilla hypyillä. Rataan tutustumisen jälkeen otin vielä yhden hyvän mielen hypyn pystylle ja pääsinkin pian siirtymään kisaradalle toisen ratsukon suorituksen ajaksi. Tässä välissä ehdin näyttää Lorelle esteen numero 6, jolla oli muurilaatikko koristeena. Emme ole aikoihin hypänneet sitä tunnilla, joten katsoin parhaaksi antaa Loren käydä vilkaisemassa sen. Lore nuuskaisi estettä pari kertaa eikä piitannut siitä enempää, joten en itsekään ottanut siitä paineita. Rata oli muutenkin mukavan asiallisen. Ainoa jännittävä kohta oli yhden laukka-askeleen sarja eli esteet 4a-4b.
Perusrata 1-7, uusinta 3-7.
Radalle lähdimme oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi kolautuksesta huolimatta hyvin, mutta Lore vaihtoi siinä laukan turhaan vasemmaksi. Suora linja kakkoselle tuli mentyä viidellä, hyvällä askeleella. Laukka pysyi toisessakin hypyssä vasempana. Korjasin sen ravin kautta oikeaksi vähän turhan myöhään, mutta ehdin kuitenkin ennen kolmosta. Kolmoselle tuli hyvä hyppy, ja muistin johtaa, jolloin Lore vaihtoi hypyssä vasempaan laukkaan.
Nelosena olleen sarjan a-osalle tuli minihyppy, mutta sain ratsastettua eteen, ja Lore selvitti välin yhdellä askeleella. B-osa meni ihan ok. Sen jälkeen Lore oli pari askelta ristilaukassa, kunnes korjasi itse takapäänsäkin oikeaan laukkaan. Tie viitoselle tuli ratsastettua kohtuullisesti, mutta Lore kopsautti silti puomia. Vaistomaisesti vilkaisin olan yli, ja onneksi puomi pysyi paikoillaan. Lore myös vaihtoi hienosti hypyssä laukan vasemmaksi. Kuutoselle eli muuripystylle muistin ratsastaa hyvän tien. Ponnistuspaikka ei osunut ihan kohdilleen, mutta Lore venytti itsensä pitkänä esteen yli puhtaasti. Seiskalle Lore tuli hyvin ja pääsi lähtemään hieman liian kaukaa, mutta meni kepoisalla ilmavaralla radan viimeisenkin esteen yli. Puhdas rata eli pääsimme odottamaan uusintaa.
Uusintaa varten osa esteistä nousi jännittävän isoiksi. Kuvittelen nähneeni radalla esteen tai kaksikin 90 sentissä ainakin tolppakannittamista pääteltynä. Oli miten oli, uusintaradan isoimmalta esteeltä näytti este numero 1 (ratapiirroksen este numero 3). Se lohdutti kummasti, sillä jos siitä pääsisi yli, eivät muut esteet enää hirvittäisi. Uusintaradalle lähdimme matkaan oikeassa laukassa. Jännitin vähän ensimmäistä estettä, joten nohitin Lorea sitä kohti. Se kuitenkin hyppäsi esteen kepoisasti ja vaihtoi laukan siinä vasemmaksi. Tässä vaiheessa olin jo unohtanut kääntäväni lyhyemmän tien, jolloin jouduin turhaa kiertämään ylimääräisen esteen. Toisena esteenä ollut sarjan a-osa meni hyvin, ja pääsimme b-osalle jälleen yhdellä askeleella. B-osalle tuli kevyt kolautus, mutta puomi pysyi onneksi ylhäällä. Lore taisi taas sarjan välissä käydä joko vasta- tai ristilaukassa, mutta askeleen päässä b-osasta se olikin taas oikeassa laukassa.
Tässä vaiheessa innostuin uusinnasta niin, että nohitin Lorea kohti seuraavaa estettä. Kaikessa tohinassa unohdin, ettei Lore pidä huonoista lähestymisistä ja että vuorossa olleelle esteelle sai ratsastaa tarkemmin. Niinpä päädyin tuomaan Loren naurettavan vinosti kolmoselle, josta se meni ajoissa ilmoittaen vasemmalta ohi. Että harmitti oma tyhmyys! Sain kuitenkin jatkettua ratsastusta ja tuotua Loren aika nopeasti uudelleen esteelle. Tällä kertaa se meni siitä kiltisti yli vaihtaen laukan vasemmaksi. Neloselle ratsastin vähän paremman tien, jolloin Lore meni esteestä ihan ok yli. Sen jälkeen suuntasimme viitoselle eli radan viimeiselle esteelle, joka ylittyi helpon kepoisasti. Uusintaratamme oli siinä. Neljä virhepistettä kiitos kuskin ahneudesta ja ajattelemattomuudesta johtuneesta ohjausvirheestä. Tällä tuloksellamme olimme luokan viidensiä yhdeksästä lähtijästä.
Loppujen lopuksi pääsin yli neljän virhepisteen harmituksestani. Tyhmä virhehän se oli, mutta Lore oli muuten tänään niin super, että aloin mieluummin fiilistellä sitä. Se vaihteli laukkoja tosi näppärästi itse, ei kiihdytellyt tai jarrutellut eikä edes kytännyt. Pääosin niin perus- kuin uusintaradan hypyt olivat sutjakoita ja helppoja eikä homma tuntunut yhtään vaikealta. Kunhan jatkossa vain muistan, ettei Lore kuitenkin hyppää ihan miten vinosti tahansa, niin eivätköhän hyppelyt suju vieläkin paremmin. Nora nappasi hienosti luokan voiton, joten JKH-tiimi saattoi olla päivään tyytyväinen. Kivaa oli, ja myönnän ihastuneeni Loreen estekisaratsuna aika perusteellisesti. Ihanan järkevä hevonen, jolla on oma moottori. Sellaisen kanssa on kyllä ilo hypätä. Eihän sitä tiedä, vaikka joskus toistekin pääsisin kisaamaan Lorella.
