Ensimmäinen tällainen kerta

Komea Jetson II. © Saara Niskala

Lauantaina lähdimme Tallinmäen tiimin kanssa Iin Hevosharrastajien 1-tason estekisoihin. Meille Jetin kanssa löytyi kisoista yksi sopiva luokka, joka oli 80 senttiä arvostelulla 367.1. Omalla tavallaan on ihan opettavaista käydä hyppäämässä kisoissa vain yksi luokka. Saapahan opetella keskittymään heti ensimmäisen suorituksen aikana. Kisat olivat kentällä ja verryttely maneesissa.

Este numero 4. © Emma Hand

Verryttelyssä sai olla kahdeksan ratsukkoa, mutta onnekseni olin luokan toiseksi viimeinen lähtijä. Niinpä verryttelyssä oli paremmin tilaa. Herättelin Jettiä liikkumaan kaikissa askellajeissa, mikä onnistui ihan hyvin. Jetti ei kummemmin tuijotellut maneesissa, mitä nyt hieman vilkaisi toista päätyä. Kun Jetti liikkui kohtuullisesti, otin muutamat hypyt ristikolle ja pystylle. Jetti liikkui hyvin ennen kuin olimme estelinjalla, mutta sille päästyämme annoin sen hyytyä. Olen havainnut saman asian ennenkin, joten ilmeisesti jokin muuttuu ratsastuksessani. Arvatenkin jännityn hieman ponnistuspaikkaa sihdatessani. Ristikon ja pystyn hypyt onnistuivat kuitenkin ihan ok. Pari huonompaa paikkaa mahtui mukaan, mutta pohkeet tuntumalla Jetti hyppäsi mukisematta. Sitten hyppäsin vielä okserin. Estelinjalle päästyämme Jetti hitaili, ja hukkasin ponnistuspaikan. Menin neuvottomaksi enkä tehnyt mitään, jolloin Jetti pysähtyi esteen eteen. Matkustamisen huonot puolet osa 648. Toisella yrittämällä ponnistuspaikka oli vieläkin hieman hukassa, mutta nyt olin itse hereillä. Niinpä Jetti kömpi esteen yli kohtuullisesti. Kylläpä okseri kehtaa tuottaa aina verryttelyssä vaikeuksia! Omaan vuorooni oli tässä vaiheessa vielä sen verran aikaa, että annoin Jetin huilia hetken. Ennen kuin siirryin ulos, otin vielä hyvän mielen hypyn ristikolle. Se sujui hyvin, joten pääsimme odottamaan vuoroamme.

© SRL

Radalle päästyämme kävelytin Jetin estevaraston ohi ja radan toiseen päätyyn. Lähtömerkin jälkeen nostin vasemman laukan. Jetti ei oikein edennyt, joten napautin raipalla. Jetti vetäisi tästä pienen herneen turpaansa ja kiskaisi päänsä alas. Horjahdin hieman, mutta en pahasti. Mikä parasta: en säikähtänyt, vaan nykäisin Jetin pään ylös ja mietin, että heräsipä se. Ykkönen ylittyi ihan hyvin, ja kakkoselle pääsimme kuudella askeleella. Sille tuli hieman jarruttava hyppy, kun väli kävi vähän lyhyeksi. Kolmoselle tie oli kunnossa, mutta Jetti oli hitusen pitkänä. Niinpä se joutui taas hakemaan jarrutuksen kautta ponnistuspaikan. Kolmonen ylittyi kuitenkin puhtaasti. Neloselle pääsimme kannustuksella kolmella askeleella. Jetti oli tasan yhden askeleen verran ristilaukassa hypyn jälkeen, kun se jo korjasi itsensä oikeaan laukkaan.

Este 5a. © Emma Hand

Edessä oli pystyn ja okserin yhden askeleen sarja. Tie oli mielestäni ihan ok, mutta 5a ylittyi hieman pienellä hypyllä. Niinpä Jetti ei päässyt venyttämään askelta, jotta se olisi päässyt sarjan yhdellä askeleella. Valmistauduin miniaskeleeseen ja yritin kannustaa Jetin esteen yli. 

Kuvakaappaus "Älä opi esteratsastusta
Annen kanssa" -videolta.

5b oli kuitenkin jo liian lähellä eikä Jetti mahtunut enää lähtemään hyppyyn. Sen sijaan se törmäsi okseriin ja hajotti esteen. Käväisin kaulalla könöttämässä, mutta Jetin nosti nopeasti päänsä ylös ja auttoi minut samalla pystyyn. Jetti ei onneksi pahemmin vetänyt asiasta hernettä turpaansa, ja keskityin esteen korjaamisen ajaksi rauhoittamaan tilanteen, mutta pitämään Jetin hereillä. Tämä oli ensimmäinen kertani kisoissa, kun este hajoaa ja joudun odottamaan sen korjauksen. Aika tuntui pitkältä! Lopulta este oli onneksi valmis, ja pääsimme jatkamaan.

Odottelun jälkeen nostin oikean laukan, ja Jetti laukkasi odotteluun nähden kohtuullisesti. Ratsastin tien sarjalle aika huolellisesti, jotta ainakaan se ei aiheuttaisi enää ongelmia. 5a ylittyi pienellä kannustuksella, mutta ei riittävän isolla hypyllä. Tajusin, ettei Jetti veny väliä vieläkään yhdellä askeleella. Ensimmäisen askeleen jälkeen pyysin vahvasti äänellä eteen, ja Jetti sai tällä kertaa itsensä mahtumaan väliin kahdella askeleella ja hyppäsi b-osankin puhtaasti. Kiitin sitä heti hypyn jälkeen, jottei se pahastuisi komennuksestani liikaa. Matka jatkui 5b:n jälkeen vasemmassa laukassa kuutoselle. Jetti oli hitusen pitkänä, mutta pääsimme kuutosen yli ihan hyvin. Kaareva tie seiskalle meni myös hyvin eikä sekään pysty tuottanut pulmia. Edessä oli enää perusvaiheen viimeinen este. Jetti laukkasi hyvin, joten yritin itse olla rauhassa. Lähestyminen kasille onnistui hyvin, ja Jetti hyppäsin radan viimeisen esteen puhtaasti.

Perusradan viimeinen este eli numero 8. © Saara Niskala

Saimme kiellosta tulleiden neljän virhepisteen lisäksi vielä kaksi virhepistettä ylitetystä enimmäisajasta. Saldo oli siis perusvaiheelta kuusi virhepistettä, ja sijoitus tällä lukemalla oli 14/18. Hassua kyllä, radan jälkeen ei harmittanut mitenkään älyttömästi. Toki se toinenkin vaihe olisi ollut kiva hypätä, mutta olin tosi tyytyväinen siihen, miten oma pääni pysyi kasassa, vaikka rysäytimme yhden esteen palasiksi ja jouduimme odottamaan uutta lähtömerkkiä tovin. Sen jälkeen ratsastin vähän tarkemmin, mutta menemättä paniikkiin. Tämä oli taas näitä henkisen voiton kertoja. Näistäkin onneksi oppii ja paljon.

Videoista kiitos Alekseille ja Hanskille ja kuvista kiitos Saaralle ja Emmalle!

Sinnillä maaliin

My little Jetson II.

Sunnuntaina vuorossa oli Iin Hevosharrastajien naamiaisteemalla viritetyt harjoitusestekisat. En ole aiemmin ollut naamiaiskisoissa, joten olihan se aikakin. Puunasin vähän Jettiä teemalla My Little Pony. Tulihan siitä aika söpö.

Arvoin pitkään, menisinkö kisoissa yhden vai kaksi luokkaa. Lopulta päädyin vain 80 senttiin, jonka arvosteluna oli 367.1. Osallistujia oli 12. Me olimme Jetin kanssa luokan toiseksi viimeisiä lähtijöitä ja samalla toisessa verkkaryhmässä. Kisat siis käytiin maneesissa, jossa oli myös yhteisverryttely.

Verryttelyssä Jetti ei oikein keskittynyt. Seinällä olleet koristeet olivat aluksi aivan kamalia, kunnes siedätyksen jälkeen Jetti suostui ohittamaan ne jännittyneesti, mutta uralla pysyen. Verryttelyssä oli kahdeksan ratsukkoa, mutta sekaan sopi tällä kertaa ihmeen hyvin. Sileällä pyrin hakemaan Jettiä liikkumaan, sillä se oli tahmea. Ravissa se alkoi kulkea kohtuullisesti, mutta laukassa sitä sai prässätä tovin ilman kunnon onnistumista. Lopulta sain hypättyä pystyn (ratapiirroksen este 7) vasemmassa kierroksessa ensin pienempänä ja sitten kisakorkeudessa. Hypyt olivat vähän tahmeita, mutta pääsimme kuitenkin yli. Sitten kierros vaihdettiin oikeaan. Hain taas laukkaa, joka ei vieläkään lähtenyt aivan kunnolla. Ei se enää niin tahmeaa ollut, mutta Jetti tuntui olevan silti omissa ajatuksissaan. Lähdin kuitenkin tulemaan pienempää okseria (este 6). Jetillä karkasi keskittyminen katsomopäädyssä, jolloin okseri tuli sille vähän yllätyksenä. Niinpä se livahti vasemmalta ohi. Uusi lähestyminen pikaisesti, ja tällä kertaa vartioin haukkana vasenta puolta. Niinpä Jetti ei päässyt livahtamaan minnekään, mutta onnistui nyt pysähtymään esteen eteen. Kolmannella lähestymisellä olin jo sen verran äkäinen, että Jetti näki parhaaksi vaihtoehdoksi mönkiä esteen yli, vaikka jarruttikin lähestymisessä melkoisesti. Kiitin sitä ylityksestä runsaasti. Samalla tein ratkaisun, etten lähde hyppäämään samaa okseria kisakorkeudessa, vaan menen loput verryttelystä sileää. Sen aikana työstin laukkaa ja koetin herätellä ruunaa. Nyt se jo vähän eteni, joten yritin uskoa meidän selviävän radasta.

Sain odotella maneesissa vuorossa olleen ratsukon aikana, mutta siinä ei juuri mahtunut kävelemään. Oman vuoron koittaessa pyöräytinkin ensin pääty-ympyrän ravissa, sitten laukassa. Pyrin herättämään Jetin, mutta se ei oikein vastannut pyyntöihini. Suoralla uralla nohitin vielä kunnolla, jolloin Jetti viimein käväisi hereillä. Harmi vain, että se oli hetkellinen olotila.

Este 3 ja 12. © Eeva

Ykköselle tulimme oikeassa laukassa. Katsomopääty sai Jetin jarruttamaan, jolloin ykköselle tulimme hitaasti. Ajattelin silti esteen ylittämistä, jolloin Jetti kömpi ensimmäisen esteen puhtaasti. Kakkoselle tuli ihan asiallinen tie, mutta hevonen oli armottoman nukahduksissa. Silti siitäkin päästiin yli. Yritin äkkiä herättää Jettiä, mutta kolmonen ehti vastaan. Senkin yli möngimme nolosti. Laukan taisin saada korjattua kuitenkin lennosta oikeaksi. Nelonen meni kohtuullisesti, ja sitten edessä oli viitosena ollut kahden askeleen sarja. Jetti ei reagoinut pohkeeseen yhtään, joten kiipesimme a-osan yli hidastetusti. Laukka ei tietenkään enää venynyt kahteen askeleeseen, vaan Jetti otti kolmannen. B-osa ylittyi kuin hidastetussa kohtauksessa. Sitten edessä oli kuutoseste. Se sama, jolle Jetti kehtasi verkassa kieltää. Tällä kertaa olin niin hereillä ja pohkeet kylkiin liimannut, että Jetti meni esteestä yli. Ei tosin lennokkaasti, vaan hyvin taloudellisesti. Edessä oli enää perusradan viimeinen este eli seiska. Sinne oli matkaa, ja käytin sen hevosta epätoivoisesti herätellen. Mutta ei mitään! Jetti jatkoi matkaansa puolinukuksissa, mutta kaikeksi onneksi keräsi vielä kavionsa seiskankin yli. Puhdas perusrata eli pääsimme jatkamaan uusintaan.

Sen kamalan sarja a-osa. © Eeva

Uusinnan ensimmäinen este eli kasi tuli kaarevalla linjalla nopeasti vastaan. Jettiä ei juuri enää kiinnostanut, joten se jatkoi mönkimislinjallaan. Ihme kyllä este ylittyi puhtaasti. Olin jo hyvän tovin sitten unohtanut kaikki aikaratsastukset ja keskityin tavoittelemaan vain puhdasta suoritusta. Niinpä en kurvaillut ysille oikotietä, vaan kiersin kaikessa tahmaudessa pidemmän reitin. Samalla tietysti yritin puhkua ratsuuni vähän energiaa. Ei varmaan tule yllätyksenä, että huhkin ja puhkin, mutta Jetti ei juuri siitä kummemmaksi muuttunut. Ysi kuitenkin ylittyi varmalla mummolaukkataktiikalla. Kymppinä oli sarja uudelleen, ja yritin nyt saada Jetin hereille edes sen ajaksi. Vaan ei. Menimme sarjan taas kolmella askeleella kiipeillen. Kaarre yhdelletoista tuli vähän oikaistua, mikä söi olematonta laukkaa entisestään. Jetti kuitenkin jatkoi uhrautuvaa linjaansa ja selvitti esteen virheettä. Kahdelletoistakaan en kääntänyt tiukasti, vaan otin pidemmän reitin. Esteenkin yli pääsimme taas puhtaasti. Nyt edessä oli enää viimeinen este. Omat voimani olivat ihan loppuneet, joten annoin Jetin körötellä. Arvelin meidän pääsevän viimeisestäkin esteestä, kun olimme jo 12 muuta selvittänyt samalla tavalla. Niinpä onneksi se viimeinenkin este meni puhtaasti, ja niin pääsimme hyvin rauhallisella, suorastaan uneliaalla suorituksella maaliin.

Ihan siis melkein keskeltä estettä, köh. Este 8. © Eeva

Olipa se suoritus! Sijoituksemme oli lopulta viides kahdentoista ratsukon luokassa. Tulos jaksoi kyllä vähän naurattaa. Mummoillen puolivälin paremmalle puolelle! Muut olivat toki ajaltaan reilusti nopeampia, mutta keräsivät sitten virhepisteitä. Analysoin suoritustamme sihen, että Jetti pääsi siihen mielentilaan, jossa en saa sitä kuuntelemaan itseäni tippaakaan. Rehellisesti sanottuna kyllä yritin. En vain keksinyt, mikä kikka olisi saanut Jetin kuulolle. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että tällä kertaa Jetin haihattelut eivät aiheuttaneet meille hylätyksi tulemista. Sen sijaan sain sinnillä vietyä Jetin radan läpi. Hyvä minä! Parempi minä olisi tietysti kiskaissut ratsun päiväunilta hereille, vaan tällä kertaa en sitä osannut. Tätä on kuitenkin syytä pohtia. Eihän tästä mitään tule, jos maneesikisamme ovat tällaista tervassa möngertämistä. Seuraava näytönpaikka onkin jo vajaan viikon päästä lauantaina Tallinmäen kotikisoissa. Ne pidetään naapurimaneesilla, jossa olemme jo pari kertaa ehtineet treenata. Siellä toivottavasti sekä ratsu että kuski ovat rutkasti skarpimpia.

Estekuvista kiitos Eevalle!

Kisapään kannattavaa koettelemista

Sunnuntaina suuntasin jälleen kisoihin, kun luvassa oli Iin Hevosharrastajien seuraestekisat. Käytössä oli taas yhden radan taktiikka, jotta sain testata, kestääkö kisapääni paremmin isomman luokan, jos en käy hukkaamassa keskittymistäni pienempään luokkaan. Niinpä starttasimme Jetin kanssa vain 80 sentin luokan, jonka arvosteluna oli AM5. Kisajännitystä oli piirun verran tavallista enemmän, sillä edelliskerran kokemukset samasta paikasta ja korkeudesta päättyivät hylkäykseen. Nyt kisat olivat onneksi kentällä, ja vain verryttely oli maneesissa. Omassa luokassani oli 16 lähtöä, ja lähtövuoroni oli 11.

Verryttelyssä porukkaa oli enemmän kuin tarpeeksi, ja tunnuin olevani jatkuvasti joko itse toisten tiellä tai sitten muut olivat minun tielläni. En yhtään osannut pujahdella isossa ratsukkomäärässä sulavasti, vaan aloin hermostua ja häseltää. Jetti tuntui olevan hereillä, mutta ei vain keskittynyt minuun. Ristikolle saimme asialliset hypyt, mutta pysty ja okseri tuottivat ongelmia. Opettaja oli onneksi auttamassa, ja ohjeiden avulla sain Jettiin paremman tuntuman. Kun sen sai sekä laukkaamaan että kuuntelemaan, onnistuivat hypyt hyvin. Kun nämä kaksi katosivat, esitimme kiellon pystylle. Ihme ja kumma en saanut siitä kummoisempaa paniikkikohtausta, vaan kuuntelin opettajan ohjeet, noudatin niitä parhaani mukaan, ja saimme taas tultua hypyt ihan asiallisesti. Verryttelyn haahuilu meinasi saada yliotteen, mutta omaa suoritusta odotellessa kasasin keskittymistä parhaani mukaan. Lopulta oma vuoro koitti, ja lähdimme matkaan.

Este 7a oli oikeasti pysty.

Radalle lähdimme vasemmassa laukassa. Jetti heräsi ihan hyvin, jolloin ykkönen ylittyi ok. Kakkosokserille pääsimme kuudella askeleella, joista viimeinen oli hieman jarruttava. Este ylittyi kuitenkin, ja matka jatkui. Kolmoselle ratsastin kehnon tien, ja este tuli Jetille vähän yllätyksenä. Niinpä viimeinen askel ennen ponnistusta oli hyvin jarruttava, ja minä olin jo pahassa etukenossa keikkumassa. Ilmeisesti olin kuitenkin sen verran menossa, että Jetti kesti könöttämiseni ja hyppäsi kolmosen. Neloselle pääsimme pienemmän hypyn jälkeen neljällä askeleella ja ihan kohtuullisella hypyllä siitä yli. Esteen jälkeen Jetti oli vasemmassa laukassa, mutta korjasi itsensä ajoissa oikeaan laukkaan. Suora linja neloselta viitoselle meni ihan ok, mitä nyt Jetti kävi esteiden välissä ensin ristilaukassa, kunnes korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Hypyt olivat ihan ok. Jetti oli kivasti hereillä, sillä viitoshypyn jälkeen se korjasi itsensä taas oikeaan laukkaan. Seiskana olleen sarjan a-osalle askel ei sopinut, jolloin Jetti teki ratkaisun hypätä melkein ottamansa miniaskeleen sijasta vähän kauempaa. Tämä ei onneksi tuottanut yhden askeleen sarjan väliin ongelmia, vaan pääsimme myös b-osan puhtaasti ja ratsastimme maaliin. Perusrata siis puhtaasti eli korotettu ja erillään ratsastettava uusinta odotti meitä!

14 ratsukosta kymmenen selviytyi uusintaan. Välttelin parhaani mukaan katsomasta radan isoimpia esteitä, jotka näyttivät olevan 90 sentin tuntumassa. Uusinnassa ratsastettiin perusradan esteistä kaikki muut paitsi este numero 5. Matkaan lähdimme siis jälleen vasemmassa laukassa. Jetti liikkui mukavasti, mutta ykköselle ei tullut kaikista sujuvin hyppy. Kakkoselle pääsimme taas kuudella askeleella, ja okseri ylittyi ok. Kolmoselle yritin ratsastaa vähän tiukempaa tietä, ja tällä kertaa Jettikin tiesi, minne olimme menossa ja rohkeni hyppyyn vähän kauempaa. Neloselle pääsimmekin nyt kolmella askeleella. Sen jälkeen Jetti meni hyvän tovin ristilaukkaa, kunnes sai kavionsa oikeaan laukkaan. Radan viides este (eli ratapiirroksen este 6) näytti aivan valtavalta, mutta sain keskityttyä olemaan panikoimatta, pidin pohkeet tuntumalla ja luotin Jetin menevän esteestä yli. Jetille este ei tietenkään ollut mikään juttu, vaan se hyppäsi sen helposti. Siitä kaarsimme hieman turhan tiukalla tiellä radan päättävälle sarjalle. Ponnistuspaikka a-osalle tuli vähän liian lähelle, mutta kiitos Jetin, pääsimme siitä hieman kivuten yli. Tämä ei sotkenut silti askeleen väliä, vaan Jetti venytti itsensä siihen ja selvitti sen samoin kuin b-osan puhtaasti. Ja niin olimme maalissa, puhtaalla suorituksella!

Radan jälkeen fiilikset olivat korkealla, vaikka oma mukautuminen hyppyihin ja ylipäänsä oma ratsastus tuntui olleen häseltämistä. Uskon kuitenkin olleeni aina menossa esteistä yli, minkä ansiosta Jetti pelasti meidät parissa kohtaa eikä heittänyt hanskoja tiskiin. Hieno hevonen, jälleen kerran! Oman suorituksen jälkeen sain jännätä vielä muutaman ratsukon radat, kunnes kaikki olivat ratsastaneet. Muiden vauhdista ja uusintateistä saatoin päätellä, että nopeuden perusteella meillä ei ollut asiaa sijoituksille. Siksipä ilahduinkin, kun meidät kuulutettiin palkintojenjakoon neljäntenä eli viimeisenä sijoittuneena. Kymmenestä uusintaan päässeestä ratsukosta vain neljä ratsasti puhtaan radan. Rauhallisempi nolla oli tässä tapauksessa hyvä juttu, jes!

Nyt on sitten toisen kerran onnistuneesti kumottu 80 sentin vieraskisakirous. En saanut Jettiä ihan yhtä hyväksi kuin aiemmissa kisoissa, mutta suunta oli oikea. Kotitreeneissä saisimme tahkota vielä tätä korkeutta sen verran, että se alkaa tuntua helpolta. Jetillehän se ei ole ongelma, mutta itse kehtaan vielä jännittää maagisia 80 sentin esteitä, vaikka niistä yli useimmiten pääseekin. Tällä tavalla sitä kisapäätä tosin myös karsitaan kuntoon: kisa ja suoritus kerrallaan.

Kuvista ja videoista kiitos Hanskille!

Kun keskittyminen katoaa kisoissa

Sunnuntaina otin suunnaksi Ylirannan ratsutilan, jossa oli Iin Hevosharrastajien seuraestekisat Jetin kanssa. Luokikseni valitsin opettajan ohjeistuksella 60 sentin (arv. A.1.0) ja 80 sentin (arv. 367.1). Kisat pidettiin maneesissa, ja luokissa oli verryttelyryhmät. Ensimmäisen luokan verryttelyryhmässä sai olla kahdeksan ratsukkoa, mikä oli aivan liikaa. Toisessa luokassa oli onneksi vain kuusi ratsukkoa verryttelytyhmässä. Ennen verryttelyitä olin kävelyttänyt Jetin hyväksi, joten maneesissa pääsi heti ravin ja laukan pariin. Itse radat vaikuttivat ihan asiallisilta, ja ainoastaan yksi tie tuntui haastavammalta.

60 sentin verryttely sujui ihan mukavasti. Opettaja oli ohjeistamassa, ja Jetti liikkui kohtuullisesti. Saimme hyppiä ensin ristikkoa, kunnes se nostettiin pystyksi, ja toisena esteenä oli puolestaan okseri. Hypyt olivat ihan ok, vaikka ajauduimme muutamiin vähän lähelle. En kuitenkaan itse hätäillyt kummempia, joten Jetti sai ylittää esteen rauhassa. Korkeus oli kuitenkin sitä luokkaa, että tiesin Jetin menevän niistä yli vaikka miten päin. Niinpä verryttely oli pulkassa kohtuullisesti, ja pääsin odottamaan omaa lähtövuoroani, joka oli 17. kaikkiaan 24 ratsukon luokassa.

60 sentin luokassa lähdimme liikenteeseen vasemmassa laukassa. Sain heräteltyä Jetin napakaksi ja muistin vielä vähän tasapainottaa menoa ennen ensimmäistä hyppyä. Ykkönen ylittyi ihan hyvin, vaikka laukan sain korjata lennosta oikeaksi. Kakkoselle tulimme ihan hyvin, jolloin matka kolmoselle jatkui sujuvasti. Kolmosen jälkeen meno tahtoi vähän hyytyä, mutta ei pahiten. Neloselle tuli hyvä tie enkä antanut Jetin kurvata heti hypyn jälkeen vasemmalle. Laukka vaihtui, ja matka jatkui viitoselle.

Radan este numero 1.

Tie viitoselle olisi voinut olla vähän suorempi, mutta kyllä valitullakin pärjättiin. Suora linja kuutoselle sujui myös hyvin, ja sitten edessä olikin radan pelottavin kohta eli tie kuutoselta seiskalle. Osasin ennakoida tulevaa, jolloin sain mentyä hypyn jälkeen suoraan ja vasta sen jälkeen käännettyä kunnolla ulkoavuilla. Laukka pääsi tässä vähän sammumaan, mutta tie pysyi asiallisena, ja Jetti pääsi hyppäämään radan viimeisenkin esteen puhtaasti. Huh, ensimmäinen rata asiallisesti suoritettuna. Opettajakin tuumasi sen jälkeen, että meno oli ollut mukavan tasaista. Tällä suorituksella nappasimme siis puna-valkoisen ruusukkeen, kun arvosteluna oli A.1.0.

Kuva 60 sentin radalta. Paha este numero 2,
jolle matka 80 sentin luokassa katkesi.

80 sentin luokan verryttely menikin sitten päin honkia. Joko jommankumman tai pahimmassa tapauksessa molempien keskittyminen pääsi katoamaan jo ennen verryttelyn alkua, mikä maksoi puhtaan suorituksen. Ennen maneesiin menoa ja senkin aikana Jetti huuteli kaverinsa perään ja viisveisasi minusta. Minä taas sorruin melkoiseen yliratsastamiseen ja ketutukseen, mikä taas lietsoi Jettiä entisestään. Pääsimme vielä verryttelyhypyissä pystyjen yli, vaikkakin mönkien, mutta ongelmat alkoivat okserilla. Askel ei sopinut, menin könöttämään kaulalle, ja Jetti kielsi viime tipassa rysäyttäen koko esteen palasiksi. Sen jälkeen esitimmekin kiellon tai kaksi, kunnes lopulta menimme pahasti mönkien yli. Opettaja pisti meidät tulemaan esteen vielä kerran, mutta meno ei parantunut. Ohjeeksi tuli herättää Jetti kunnolla, kun lähtövuoro tulisi. Oma varmuuteni oli tipotiessään enkä enää saanut saati osannut ratsastaa Jettiä keskittymään. Näillä fiiliksillä oli aika kamala lähteä radalle, vaikka pyrin kasaamaan ajatukseni ja muuttamaan jännityksen napakkuudeksi. Lähtövuoroni 18 ratsukon luokassa oli toiseksi viimeinen eli 17.

Näin möngimme 60 sentin luokan nelosesteen yli.

Oman vuoroni tullessa kuvittelin herättäneeni Jetin ja tasapainottaneeni menon niin kuin 60 sentin luokassa. Ykköselle en nähnyt ponnistuspaikkaa, mutta liimasin pohkeet kiinni ja odotin. Niinpä Jetti hyppäsi sen yli, vaikka vähän mönkien. Laukan korjasin lennosta oikeaksi ja valmistauduin radan toiseen esteeseen eli okseriin. Huomasin kaukaa, etten näe ponnistuspaikkaa, joten kuvittelen pistäneeni pohkeet tiukemmin kiinni ja ajatelleeni, että Jetti saa tehdä osuutensa ja hypätä. Vaan ei, Jetti stoppasi okserille eikä edes yrittänyt hypätä sitä. Kaiketi jännitin sitten niin selvästi radankin okseria, vaikka se oli eri kuin verryttelyssä ollut. Kiellon tultua huokaisin kerran syvään, ja otin homman alusta. Nyt ajattelin jo, että perkule, tästähän mennään yli. Laukka ei rullannut, ponnistuspaikasta ei ollut tietoakaan, ja olin varmasti hullun epävarma, jolloin seuraus oli helppo arvata: toinen kielto ja samalla hylätyksi tuleminen. Argh! Sain nollattua pääni nopeasti ja kysyin tuomarilta, saanko hypätä jonkin esteen lopuksi. Lupa tuli, ja sanoin hyppääväni ykkösen. Meno oli edelleen kamalaa, mutta sain puserrettua Jetin ykkösen yli, jonka jälkeen hyppelymme olivat siinä. Hävetti taas todella paljon ja samalla kiukutti se, kuinka oma jännitys ja keskittymisen katoaminen sotki pakan jälleen näin pahasti.

Hii-op! 60 sentin radan viimeinen este eli numero 7.

Että sellaiset kisat tällä kertaa. Opettajalle jupisin, että jatkossa kisaan vain maksimissaan 60 senttiä, kun en muuhun pysty. Opettaja kommentoi Jetin olleen omissa ajatuksissaan ihan radan alusta alkaen eikä se siten keskittynyt hyppäämiseen yhtään, ja esteet tulivat sille aina yllätyksenä. Siinäpä minulle haastetta: miten säilyttää sekä oma että hevosen keskittyminen? Olen kokenyt tämän saman haihattelun seurauksen Jetin kanssa aiemminkin enkä silloinkaan osannut toimia. Tällaista on myös vaikea treenata kotiolosuhteissa, joten ilmeisesti ainoa ratkaisu on käydä kisoissa ja mennä sellaisia luokkia, joissa oma varmuus pysyy yllä. Tai jos ei pysy, niin sitten yksinkertaisesti vain treenata sitä siinä samalla.

Kuvista kiitos Jari Piiralalle (vesileimakuville on lupa blogikäyttöön).