Asettamisen parissa aherrusta

Tallinmäen tiistain koulutunnin tuurasi tuttu opettaja. Olen ollut hänen tunnillaan muutamia kertoja Jetin kanssa ja tykännyt hänen opetuksestaan. Vieraampien opettajien opissa oleminen on hyvää vaihtelua, sillä silloin voi saada erilaisia kommentteja ja asioita, joihin kiinnittää huomiota. Neljän ratsukon tunnilla pääsimme askartelemaan asetusten, väistöjen ja tuntuman parissa. Kentän kunnon mukaan menimme vain käyntiä ja ravia.

Aloitimme tunnin maasta käsin. Opettaja näytti, miten hevosia voi asettaa maasta käsin, jonka jälkeen pääsimme kokeilemaan itse. Tehtävänä oli ottaa poskiremmeistä kiinni ja asettaa hevosia vuorotellen kumpaankin suuntaan. Asetuksia tehdessä piti kiinnittää huomiota siihen, että hevonen asettui oikeasta kohdasta niskasta, ei alempaa kaulasta. Jetti toimi opettajan esimerkkihevosena ja teki asetukset minullakin aika nätisti. Tämä havainnollisti asiaa hyvin, sillä monesti selästä käsin miellän asetuksen paljon isommaksi kuin mitä se oikeasti on. Tämän lisäksi haimme hevosia pyöristymään tuntumalle ottamalla ohjat käsiin muuten samoin kuin selässä ollen, nyt vain maasta käsin tehtynä. Jetti ei aivan tajunnut tätä tehtävää, vaan ehdotteli joko peruuttamista, paikallaan seisomista vailla mitään reaktiota tai pään nykimistä. Jetti tekee tällaiset tuntumaharjoitukset selästä käsin kivasti, joten ilmeisesti se vähän hämmentyi ratsastajan vieraasta sijainnista. Pyrin kuitenkin olemaan nopea palkitsemaan pienetkin oikeaan suuntaan menneet yritykset, joita saimme pari.

Maasta tehtyjen harjoitusten jälkeen kipusimme selkään ja aloimme työstää asetuksia ratsailla. Tulimme käynnissä pituushalkaisijaa pitkin tehden asetuksia kumpaankin suuntaan. Pituushalkaisijan jälkeen teimme molemmille pitkille sivuille pienet pätkät pohkeenväistöä. Asetuksista sain kommenttia tehdä ne paremmin läpi sekä pysyä itse niiden aikana satulassa suorana. Asetukset vasemmalle olivat vähän haastavampia. Oikealle taasen vähän helpompia, vaikka välillä Jetti toi asetusyrityksessä lähinnä turpaansa oikealle jättäen asetuksen niskasta tekemättä. Eli periaatteessa se kallisti päätään oikealle, ei kääntänyt sitä. Ulko-ohjan tukea sai taas hyvin miettiä tässäkin tehtävässä. Väistöt puolestaan olivat aika ok. Tahti toki pääsi paikoin hiipumaan, mutta saimme esitettyä myös kohtuullisia pätkiä.

Teimme myös muutamia pysähdyksiä käynnistä. Yritin tehdä siirtymät molempiin suuntiin pyöreinä, mutta pysähdyksissä taisin aina itse jännittyä vieden Jetin samanlaiseksi. Sen sijaan siirtyminen pysähdyksestä käyntiin onnistui nätimmin pyöreänä. Ilmeisesti siihen suuntaan tehtynä osaan pysyä itse rennompana. Taidan pysähdyksissä edelleen jännittää koko istuntani sen sijaan, että käyttäisin vatsalihaksiani jarruna. Loppuraveissa menimme uraa myöten ja pyörittelimme pääty-ympyröitä kiinnittäen huomiota käsiin ja tuntumaan. Tovin jälkeen teimme myös muutamia askeleenpidennyksiä. Opettaja muistutteli olemaan ajattelematta yhtään käsillä taakse, vaan enemmänkin hevosen suuta kohti. Omat pasmat menivät paikoin pahasti sekaisin, minkä seurauksena vain työnsin ohjia eteenpäin kadottaen tuntuman. Kun taas sain jonkinlaisen kompromissin, olivat käteni vähän paremmat. Ideana oli uskaltaa hakea käsien paikkaa kaikkialta muualta paitsi viemällä niitä taaksepäin. Jetti väläytteli mukavan rentoja pätkiä, joten kaiketi tein jotain oikeinkin. Parit askeleenpidennyksetkin lähtivät aika asiallisesti, joten tunnin treenit olivat tehneet tehtävänsä.

Tuuraavan opettajan tunti ilahdutti jälleen kerran. Maasta käsin tehdyt harjoitukset olivat mielenkiintoisia ja auttoivat vähän ymmärtämään menoa selästäkin. Opettaja jaksoi myös sinnikkäästi ohjeistaa käyttämään käsiä paremmin, jolloin tämän tunnin aikana kiinnitin niihin enemmän huomiota kuin pitkään aikaan. Täytyy jatkossa kiinnittää tähän itsekin entistä enemmän huomiota. Taaksepäin suuntautuva käsi kun syö sitä energiaa, mitä muulla ratsastuksella on voinut saada aikaan. Se ei yllättäen ole tavoitteena, joten ratsastajan kouluttaminen jatkukoon.

Tuntumaa tuntumaan

Perjantaina kävin ratsastamassa Jetin Tallinmäellä itsenäisesti. Päädyin ratsastamaan ympyröitä asetuksia miettien sekä laukannostoja ja lyhyitä vastalaukkapätkiä. Näiden lisäksi pyrin korjaamaan istuntaani sekä ennen kaikkea kantamaan kädet. Se olikin kaikista vaikeinta. Alkuverryttelyssä ravasin uraa myöten molempiin suuntiin hyvän tovin ylimääräisiä säätämättä. Parilla viimeisellä kierroksella nohitin Jettiä liikkumaan vähän reippaammin, mikä onnistui kohtuullisesti. Jetti oli tosin varma siitä, että kentän valojen ulottumattomissa oli sapelihammastiikerilauma, joten se keksi vähän säikähdellä omiaan. Ainakin siinä oli omasta takaa vähän säpinää, jota sain keskittyä kanavoimaan parempaan liikkumiseen. Samalla sain treenata taas sitä, kuinka yrittää pysyä rentona, vaikka hevonen näkee pieniä, vihreitä miehiä. Hyödyllistä treeniä.

Ravissa ratsastin ympyröiden lisäksi kolmikaarisia kiemurauria. Etenkin niiden aikana käteni lähtivät seikkailemaan aivan liian alas. Miten niiden kantaminen voikin olla niin vaikeaa? Lopulta nappasin raipan käsiini niin, etten enää voinut laskea käsiä alas ja kauas toisistaan. Saivatpahan pohkeenikin tehdä töitä, kun en voinut yrittää tehdä kaikkea käsillä. Tämä kikka auttoi kantamaan käsiä paremmin myös, kun otin raipan pois. Toki ne lähtivät aina omille teilleen, mutta kummasti niitä muisti korjata enemmän. Muutoin ravityöskentely tuntui aika kivalta. Jetti liikkui mukavasti, ja asetukset löytyivät asiallisesti. Oikeassa kierroksessa muistin myös olla asettamatta liikaa ja huolehtia ulko-ohjastakin. Tällä kertaa työstin kyllä ihmeen keskittyneesti ravia. Pysyin myös suosiolla kevyessä ravissa, jossa sain kontrolloitua omaa istuntaani paremmin.

Laukkaa työstin lyhyen tovin ympyrällä molempiin suuntiin. Jetti ei oikein keskittynyt, sillä yksi kohta ympyrästä oli epäilyttävässä paikassa, jota piti muistaa tuijotella. Sorruin sitten häseltämään, jolloin Jetti ei juuri innostunut etenemään. Päädyin vaihtamaan tehtävää hyvän sään aikana. Seuraavaksi tein laukannostoja käynnistä suoralla uralla valiten aina kierrokseen nähden vastaisen laukan. Noston jälkeen laukkasin vielä lyhyen sivun puolikkaana ympyränä ja pätkän toista pitkää sivua, kunnes siirryin ravin kautta käyntiin. Pientä vastalaukkatreeniä siis. Nostot lähtivät alun jälkeen kohtuullisesti. Tajusin pitkästä aikaa malttaa nostoissa ja olla istunnalla rauhassa. Näin Jetti sai nostaa laukan ilman, että tuupin sitä. Muutamat nostot olivatkin aika kivoja, joten tätä täytyy oppia tekemään useamminkin. Vastalaukkapätkät sujuivat kertaa lukuun ottamatta. Oikea laukka vasemmassa kierroksessa tuntui tasapainoisemmalta kuin toiseen suuntaan. En silti saanut asetettua Jettiä menosuuntaan, vaan jostain syystä pidin hevosen laukan mukaisesti asetettuna. Yritin korjata tätä, mutta taisin istua jotenkin niin vinkkarassa ja hätäillä, etten saanut asetusta vaihdettua. Tästä huolimatta Jetti kuitenkin säilytti vastalaukan aika ongelmitta. Vielä kun oppisin itse olemaan rennosti ja tasapainoisesti kyydissä, niin johan olisi helppoa.

Lopussa oli vielä testattava parit askeleenpidennykset ravissa. En tiedä, mitä tapahtui, mutta sain kerrankin pidettyä tuntuman myös tässä tehtävässä. Yleensä tuppaan nakkaamaan ohjat pois, kun pyydän hevosta venyttämään askelta. Nyt jokin loksahti paikoilleen, ohjat pysyivät käsissä, ja Jetti lähti venyttämään aika mukavasti. Muotokin tuntui pysyvän hyvän tuntuman takia asiallisena, jolloin kokonaisuudessaan askeleenpidennykset olivat aika kivat. Hitsit, tällaista lisää! Näiden hyvien hetkien jälkeen annoin Jetin venyttää ohjan perässä, minkä se teki mukavasti. Olin tässä vaiheessa ihan yllättynyt siitä, kuinka keskittyneesti humputin koulua itsenäisesti. Jotenkin tänään oli sellainen kerta, kun jaksoin yrittää ja korjata enkä vetänyt hernettä nenään, kun jokin asia ei onnistunut kerralla. Tällaisella asenteella on kyllä mukava ratsastaa, joten tähän täytyy pyrkiä jatkossakin.

Leirin ensimmäinen tunti: Ohjissa roikkuva ratsastaja, jännittyvä ratsu

Tämän kesän leiripaikaksi valikoitui OSAOn Pudasjärven yksikkö. Paikka oli Noralle ja minulle tuttu kahden vuoden takaisesta leiristä, ja saimme houkuteltua mukaan viime vuoden leiriltä tuttuja ratsastajia sekä muutaman uudenkin mukaan. Meille varta vasten järjestetty leiri pyörähti käyntiin mukavasti opettajan esitellessä meille käytössä olevat 11 ratsua.

Ville-herra toisen ratsastajan kanssa.

Ensimmäiseksi ratsukseni valikoitui 1997 syntynyt Fillini-ruuna, tuttujen kesken Ville. Ruunasta opettaja kertoi sen verran, että se jännittyy kovakätisestä ratsastajasta ja on esteillä reipas tapaus. Sillä ei tosin ole juuri hypätty, sillä sen jalat eivät tahdo kestää sitä menoa kunnolla. Ilmeisesti ratsulla olisi kuitenkin sillä puolen annettavaa, vaikka koulukin sillä sujuu mallikkaasti.

 

Aikatauluongelmien vuoksi ensimmäinen tunti kesti noin kolme varttia. Se käytettiin perusratsastukseen, sillä opettaja halusi muodostaa kuvan leirin osallistujien taidoista. Ville liikkui alusta alkaen ihan kohtalaisesti itse, mutta sitä sai välillä vähän patistella. Alkuun teimme pysähdyksiä ja pyörittelimme ympyröitä. Opettaja käski asettaa reilummin, mutta meno oli aika tihkasta. Asettava sisäkäteni kiskoi enemmänkin ohjasta taakse, jolloin Ville jarrutti menoa. Jos sainkin ohjaa asettamaan paremmin, unohdin tehdä pohkeilla mitään, jolloin hevonen korkeintaan käänsi vähän päätään ja puski muutoin omille teilleen. Opettajalta tuli myös paljon kommenttia käsistäni, jotka joko unohtivat kyynärkulman tai eivät joustaneet riittävän rennosti. Kehtasivatpa ne vispata myös sivuille luonnollisemman eteen ja taakse -liikkeen sijasta.

Ravissa opettajalta tuli huomautus siitä, että oma kevennykseni oli liian kiireistä hevosen tahtiin nähden. Yritin saada itseäni hevosen kanssa samaan vauhtiin, mutta huomaamatta karkasin aina edelle. Ei ihme, että tunsin olevani vähän epäsynkassa hevosen kanssa. Hetkittäin sain mukavan rentoa ravia, mutta jäin vaatimaan kädellä liikaa. Niinpä en saanut Villeä koko tunnin aikana yhtään pyöreäksi, mutta onneksi mukaan mahtui pari hetkeä, kun se sentään vähän rentoutui. Ärsytti, kun jäin taas ratsastamaan hevosen etupäätä unohtaen takapään liki kokonaan.

Taisin tykätä Villen askellajeista laukasta eniten. Hetkittäin Ville vähän hyytyi ja toisaalta kiihdytteli, mutta pätkittäin onnistuin jälleen olemaan häiritsemättä sitä, jolloin se rauhoittui kivaan laukkaan. Välillä taas aloin häseltää, johon ratsu vastasi jännittymällä ja nostamalla päänsä kattoon. Opettajalta tuli tässäkin askellajissa ohjetta viedä asetukset paremmin läpi. Lisävinkiksi tuli asettaa sisäkädellä, muistaa myödätä ja vielä rapsuttaa hevosen kaulaa ulkokädellä, jotten jäisi ohjaan kiinni. Siinä oli taas monta liikkuvaa palasta hallittavaksi, mutta onneksi mukaan mahtui pari lyhyttä ja onnistuneempaa hetkeä.

Käsien leviämisen ja kiireisen kevennyksen lisäksi opettaja hoksautti minua muutamia kertoja suoristamaan jalkaterät eteenpäin. Ne siis tahtoivat levitä harottamaan sivuille, mikä ilmeisesti johtuu varsin rautakankimaisesta ja joustamattomasta kropastani. Pitäisi oikeasti opetella ottamaan venyttely osaksi jokaista päivää, jolloin istuntaa luulisi olevan helpompi korjata, kun kroppa ei pistäisi niin paljon vastaan. Villestä jäi päällimmäisenä vähän harmitus siitä, etten saanut sitä rentoutumaan. Se olisi toisaalta pitänyt arvata jo etukäteen, sillä ohjaa rakastavana olen aika kehno niiden hevosten kanssa, jotka tarvitsevat tasaisen ja vakaan tuntuman ilman ylimääräistä häseltämistä. Muuten Ville tuntui näin perustunnin pohjalta mukavalta ratsulta, jota ei luulisi kovin pahasti joutuvan maanittelemaan eteenpäin. Rentouden kanssa vain saattaa saada tehdä töitä vähän enemmän kuin monen muun.

Kuvasta kiitos jollekin leiriläisistämme!