Itsenäisen tunnin ilo

Lauantaina kävin ratsastamassa itsenäisen tunnin. Ratsua en toivonut etukäteen, vaan arpajaisten tulos oli Masa. Mikäpä siinä. Treeniaiheiksi valitsin asetukset sekä avo- ja sulkutaivutusten kaltaisen jumpan.

Masa peilasi hyvin istuntani vinouksia. Oikeassa kierroksessa se asettui liki itsestään, ja vasemmassa kierroksessa töitä sai tehdä vähän enemmän. Kovin jäykältä se ei siinäkään kierroksessa tuntunut, mutta jäi helposti kenottamaan oikealle. Asetuksia hakiessani pyörittelin ympyröitä sekä kolmikaarisia kiemurauria käynnissä ja ravissa. Yritin muistaa pitää molemmissa, mutta erityisesti vasemmassa kierroksessa ulko-ohjan tuntumalla. Jätän ulko-ohjan nimittäin helposti paitsioon, kun keskityn hakemaan sisäohjalla asetusta. Ulko-ohjan muistaminen auttoi hyvin. Oikeassa kierroksessa sain sillä suoristettua Masaa, vasemmassa kierroksessa puolestaan ulko-ohjan tuki esti Masan pullahtamisen vain kaulasta mutkalle asetuksen samalla unohtuessa. Asetukset alkoivat löytyä molempiin suuntiin, minkä seurauksena Masa rentoutui hyvin.

Avo- ja sulkutaivutuksen kaltaisia pätkiä tein niin keskihalkaisijalla kuin pitkillä sivuilla käynnissä. Alussa Masa tuntui lukevan kaikki sekalaiset ajatukseni ja tarjosi melkoisen vääntäytymistä vaikka mihin asentoon. Niinpä sainkin aloittaa homman sillä, että pyysin Masaa odottamaan, että kertoisin sille tehtävän. Avotaivutuksen kaltaiset olivat tänään hankalampia. Etuosaa siirrettäessä takaosa yritti aina tulla mukana. Onneksi käynnissä oli hyvin aikaa siirrellä palasia kohdilleen. Sulkutaivutuksen kaltaisissa pyrin kiinnittämään enemmän huomiota etuosaan, jotta se ei haahuillut missä sattuu. Masan kanssa sulkutaivutuksen kaltaiset pätkät olivat aika tasaisia molempiin suuntiin. Avotaivutuksen kaltaiset puolestaan tuntuivat vähän hankalilta molempiin suuntiin, mutta muutamia oikeita askelia mahtui niihinkin mukaan.

Laukassa työstin Masaa keskiympyrällä. Ainoa tavoite oli saada se asettumaan molemmissa kierroksissa sekä laukkaamaan kohtuullisesti. Tässä sain erityisesti muistaa istua itse hiljaa enkä lähteä "avittamaan" Masan laukkaamista soutamalla satulassa. Masaa sai nohitella vähän tarmokkaampaan menoon, ja yllättävän hyvin maltoin pitää ylävartalon paikoillaan. Pohkeet ja raippa toimivat istunnalla heilumisen sijaan paljon paremmin. Varsinaisesti pontevaa laukkaa en Masasta saanut irti, mutta selvästi laukka parani kierrosten myötä. Kivointa oli huomata se, kuinka hiljaa istuminen auttoi hevosta laukkaamaan paremmin.

Loppuravissa Masalla oli jo vähän pontevuuttakin mukana. Keskityin edelleen istumaan hiljaa, jotta en lähtenyt varmistelemaan ja tuuppaamaan. Masa ravasi asiallisesti ja rennosti, jolloin hiljalleen annoin sen venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Vaikka Masa ei minun kanssani mikään energiapakkaus tai liikeihme olekaan, on se mukavan tunnollinen. Läpi tunnin se myös pysyi aika pehmeänä ja rentona, jolloin ratsastaminen tuntui mukavan vaivattomalta. Olen taas alkanut pitää itsenäisistä tunneista. Tykkään siitä, kuinka rauhallisesti osaan silloin ottaa asiat. Kivaa on myös huomata se, kuinka mahdollisia pulmia osaa ainakin teorian tasolla ratkaista. Jotain sitä on siis opetustunneilla tullut opittuakin.

Kolmen elementin kimpussa

Ratsastusseurani eli O-Ri järjesti Mintti Rautioahon luennoimaan ja valmentamaan ratsukoita kahdeksi perättäiseksi sunnuntaiksi. Alun perin ilmoittauduin vain ensimmäiselle kerralle eli tälle sunnuntaille, mutta fiilikset kokemuksen jälkeen olivat niin hyvät, että ilmoitin itseni seuraavallekin kerralle. Tämän kerran kahden tunnin luennon aiheena oli ratsastuksen olennaisemmat osatekijät, jotka olivat aktiivisuus, tasapaino ja oikea muoto. Luennolla käsitellyt asiat olivat kohtuullisen tuttuja, mutta kertaus oli paikallaan. Erityisesti korviani punoitti, kun Mintti korosti, kuinka kerrallaan tulee käyttää vain yhtä apua. Tunnustan joskus pahimmissa sähellyshetkinäni käyttäväni kaikkea mahdollista ja ihmetteleväni, kun hevonen ei ymmärrä.

Valmennukset mentiin omalla tallilla kolmen ratsukon ryhmissä, jossa olimme Kaisan ja toisen kaverini kanssa samassa. Ratsukseni sain todella mukavasti Peran, vaikka en ollut edes tajunnut sitä pyytää. Perahan on sairastellut tässä kevätpuolella melkoisesti ja palasi taas pienen tauon jälkeen töihin tämän viikon loppupuolella. Kaikeksi onneksi se on taas kunnossa eikä sairastelu ollut mitään vakavampaa. Jännitin kyllä hieman sitä, miten Pera kulkisi, kun luulin viime kerrasta sen kanssa olleen rutkasti aikaa. Blogi paljasti, että aika vasta sillä menin, nimittäin 17.5. Tosin sitä ennen olikin taukoa yli kuukausi, joten harvassa kerrat ovat olleet.

Aivan ensimmäisenä Mintti pisti huolehtimaan siitä, että hevoset liikkuvat tarmokkaasti käynnissä. Jos se askellaji ei toimi, ei meno helpotu ravissa saati laukassa. Pera esitti tuttuun tapaansa laiskaa hevosta eli jäi helposti hiippailemaan, jos annoin sen vain olla. Sain nohitella sitä aluksi sinnikkään toistuvasti ennen kuin se yhtään alkoi herätä. Opettaja oli ihanan hereillä ja huomautti heti, jos tahti hyytyi. Ravissa aloimme pyöritellä isoja ympyröitä, joiden aikana edelleen piti muistaa säilyttää hyvä aktiivisuus ja lisäksi alkaa kiinnittää huomiota hevosen tasapainoon ja muotoon. Ulko-ohjalla tehtiin pidätteitä ylöspäin, mikäli haluttiin hevosen hidastavan tai kantavan kaulaansa paremmin. Sisäohjalla puolestaan vain asetettiin. Kaiken tämän lähtökohtana oli se, että hevonen liikkui itse aktiivisesti. Pera leikki edelleen potkuria siinä mielessä, että oli pyynnön jälkeen pari askelta reipas, kunnes taas hyytyi. Sinnikäs vaatiminen kuitenkin alkoi tuottaa tulosta, sillä hiljalleen Pera alkoi saada moottoriaan käyntiin eikä vaatinut enää niin tarmokasta nohitusta joka hetki. Pyöreyden kanssa oli samanlaista kuin ennenkin eli paikoin Pera kulki hyvässä muodossa ja taas toisaalla nousi ja jännittyi. Ympyröillä asetusten avulla sen sai taas kuitenkin hyvin kuulolle. Jokin omassa ratsastuksessani muuttuu suoralle uralle lähdettäessä, kun hevosen pyöreyden säilyttäminen siellä on paljon vaikeampaa.

Jumppasimme hevosia tekemällä ympyrällä käynnissä avo- ja sulkutaivutuksen kaltaisia liikkeitä. Ensin hevosten etuosaa käännettiin ympyrän keskipistettä kohti asetus myötäisenä säilyttäen ja sitten puolestaan takaosaa käännettiin samaan suuntaan. Aluksi minulla kesti, että hahmotin, miten hevosen tuli olla. Ongelmana tahtoi olla se, etten saanut Peraa kokonaisuutena hallintaan, vaan joko etuosa oli hyvin takaosan jäädessä matkasta tai sitten toisinpäin. Asetuskin tahtoi välillä olla puolitiessä tai puuttua kokonaan. Tehtävää ei tehty kerrallaan montaa askelta, ja onnistuneen suorituksen jälkeen mentiin taas hetki isolla ympyrällä aktiivisuutta hakien. Itselle helpommalta hahmottamisen kannalta oli avotaivutuksen kaltainen liike, kun taas sulkutaivutuksen kaltainen onnistui silti ratsastaa paremmin. Paikoin Pera pääsi jännittymään, kun apuja sateli päällekäin, mutta kun sain nollattua tilannetta ja järjesteltyä avut kohdilleen ja omiin aikoihin, rentoutui Pera ja tarjosi hyviä hetkiä. Näiden jumppien jälkeen ravi alkoi pyöriä Peralla paikoin todella hyvin. Oma moottori oli selvästi käynnistynyt, ja paikoin Pera kulki rentona paljon pidempiä hetkiä kuin tavallisella tunnilla.

Teimme myös siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin sekä ravista laukkaan ja takaisin. Ohjeena oli ennen siirtymistä varmistaa, että hevonen on aktiivinen, tasapainossa ja hyvässä muodossa. Alaspäin siirtymisissä puolestaan ulko-ohjan kohottavat pidätteet tekivät jarrutuksen, jonka seurauksena hevonen siirtyi hitaampaan askellajiin. Tehtävää mentiin ympyrällä, jossa tuli muistaa koko ajan säilyttää asetus, siis myös siirtymisissä. Aluksi Pera oli hieman hidas siirtymisissä, jolloin sain taas parantaa sen aktiivisuutta. Pohkeella pusertamisen sijaan aloin käyttää raipanmerkkejä apuna, joihin Pera heräsi hyvin. Alaspäin siirtymisissä olin vähän hukassa ulko-ohjan käyttämisessä, mikä näkyi Peran jännittymisenä. En tosin muutenkaan ole saanut Peraa kovin usein siirtymään alaspäin rennosti, joten sinällään mitään uutta vaivaa ei ilmennyt. Jännityn itse siirtymisen valmistelussa sen verran, että se tarttuu hevoseen ja sössii rennon siirtymän mahdollisuuden. Ylöspäin siirtymiset kuitenkin paranivat onneksi hieman, kun jaksoin olla tarkkana ja vaatia Peraa liikkumaan koko ajan aktiivisesti, ei vain paikoin. Harmikseni esitimme silti monia löysiä nostoja, kun Pera ei vain saanut avuistani riittävästi selvää.

Laukkaosuuksissa sain tunnin parhaat onnistumiset. Kun sain kolmen elementin paketin kasaan, kulki Pera pitkästä aikaa ihanan suorana, pyöreänä ja vaivattomana. Saatoin vain myhäillä selässä ja fiilistellä, että tällä laukalla ropisisi kyllä kouluradoilta pisteitä. Oikeassa kierroksessa viilattavaksi tuli se, kun Pera tahtoi liirata ulos. Ulkopuolen hallinta unohtui siis paikoin, jolloin Pera käytti tilaisuuden hyväksi ja seurasi ulos valuvaa istuntaani. Kun sain taas itseni kasaan ja muistin pitää ulkopuolestakin huolen, esitti Pera taas varsin mainioita hetkiä. Tietysti väliin mahtui myös epätasaisia pätkiä, mutta kummasti ne hyvien hetkien takia unohtuivat. Saisin kuitenkin alkaa kiinnittää huomiota siihen, etten lakkaa ratsastamasta, kun hevonen kulkee oikeinpäin. Siitähän se varsinainen työstäminen vasta oikeasti voi alkaa. Nyt tahdon jäädä fiilistelemään sitä, että onnistuin enkä sitten tajua tehdä muuta.



Tunti sisälsi kyllä rutkasti tekemistä ja etenkin ajattelemisen aihetta. Olin vähän yllättynyt, kun en juuri saanut korjauksia istuntaani. Tietenkään tunnissa ei ehdi lähellekään kaikkea. Toisaalta kyllähän sitä aina vähän yrittää tsempata uuden opettajan silmien alla, mutta tuskin nyt onnistuin hävittämäänkään kaikkia virheitäni. Jalustimet opettaja otti minulta hetkeksi pois, kun ne olivat turhan lyhyet. Menin osan aikaa siis ilman niitä, kunnes laukkatehtävän koittaesas pidensin niitä parilla reiällä ja pistin takaisin jalkaan. Kokonaisuudessa ehkä nyt oli kuitenkin parempi lähteä etenemään asia kerrallaan kuin yrittää korjata kaikkea saaden aikaan vain pahasti hämmentyneen ratsastajan. Tunti oli kyllä hintansa väärti, ja senpä innoittamana ilmoitin itseni vielä viikon päästä koittavalle toisellekin tunnille. Toiveeksi pistin tietysti Peran, toivottavasti se toteutuu, niin pääsemme jatkamaan harjoituksia.

Videoista kiitos Noralle ja Alekseille!

Hyvää kouluvääntöä

Sisäinen kouluratsastajani oli vähintään liekeissä kankikurssin jälkeen, kun oli vuorossa oman tallin vakiotuntini eli maksimissaan kuuden ratsukon pienryhmätunti.Vaikka tasoerot ovat isoja (C:stä A:han) osasi opettaja hyvin soveltaa tehtäviä sen mukaan. Ratsukseni sain Peran ja odotin mielenkiinnolla, miltä se pidemmän tauon jälkeen taas tuntuisi. Tunnin tehtävänä olivat myötä- ja vasta-asetukset sekä ympyrän pienentäminen ja kasvattaminen avo- ja sulkutaivutuksen kaltaisen menon avulla.

Ensimmäisenä tehtävänä oli tulla käynnissä ja ravissa koko kentän kokoista kahdeksikkoa, jossa uuteen suuntaan vaihdettaessa mentiin hetki vasta-asetusta ennen kuin vaihdettiin myötäasetukseen. Pera aloitti tutun häsellyksen päänsä kanssa eli kävi pyöreänä, nousi sieltä ylös ja pyöristyi taas vain nostaakseen päänsä pian ylös. Askartelin syytä tähän ja koetin ratsastaa pohkeilla riittävästi, jotta hevonen voisi tasoittua tuntumalle. Asetukset menivät oikealle hyvin läpi, mutta vasemmalle Pera halusi puskea oikeaa poskeaan ulos. Opettaja neuvoi ottamaan kohottavia pidätteitä ja ratsastamaan paremmin sisäpohkeella. Tämä auttoi hieman, mutta ravissakin Pera sinnikkäästi pullisteli poskensa kanssa. Opettaja hoksautti myös olemaan joustavampi käsistäni, sillä nyt tahdoin pitää käteni jämäkästi turhankin paikoilleen jumittuneena. Tämä varmasti oli osasyy siihen, miksi Pera ei voinut jäädä pyöreäksi. Käteni oli liian jämäkkä. Taas uusi asia korjattavaksi. Hetkittäin meno kuitenkin parani, ja Pera malttoi kulkea pyöreänä pidempäänkin. Kuitenkin jokin asia sai sen aina herpaantumaan ja nousemaan ylös. Olisipa ollut kiva tietää, mistä moinen johtuu.

Kun kahdeksikkoa oli tahkottu tarpeeksi niin myötä- ja vasta-asetuksia vaihdellen kuin myöta-asetuksissa koko ajan pysyen, vaihtui tehtävä avojen ja sulkujen avulla tehtyihin ympyrän pienennykseen ja suurennuksiin. Kuviona oli ratsastaa normaalisti ympyrällä ja lähteä pienentämään sitä sulkutaivutuksen avulla. Kun ympyrä oli pienentynyt, ratsastettiin se taas suuremmaksi avotaivutuksen avulla. Aluksi jouduin miettimään aika paljon sitä, että miten päin hevosta pitikään avoon ja sulkuun laittaa. Kun muistin taas nämä liikkeet, alkoi ympyrän pienennys sulkutaivutuksen avulla onnistua kivasti. Perakin pyöristyi hyvin niinä hetkinä. Opettajalta tuli tosin pyyntö säilyttää Peran liikkuminen aktiivisena, kun helposti jäi hiippailemaan. Avotaivutuksessa sain olla tarkkana siitä, etten vain vääntänyt hevosen kaulaa mutkalle ja antanut sen hiippailla muuta tekemättä isommalle ympyrälle. Oikein pyydettynä Pera suurensi ympyrän avon avulla myös kivasti ja ennen kaikkea jälleen paremmin ja pidemmin pyöränä pysyen. Ongelmia avossa tosin tuli taas se, että Pera vääntää päänsä vasta-asetukseen ulkoposki komeasti väärään suuntaan puskien. Tätä ongelmaa oli hetkittäin taas vaikea korjata ja olisi ollut kiva saada pyynnöt niin hyvin läpi, ettei ratsu olisi enempiä jaksanut tätä menoa tarjota.

Lopuksi samaa tehtävää ratsastettiin vielä laukassa. Nyt tosin ei tarvinnut tehdä aivan oikeaoppisia sulkuja ja avoja, vaan ajatella niiden kaltaisesti ympyrän säätelyä. Ilmeisesti tunnin aikana olin onnistunut jotenkin ratsastamaan Peraa kuulolle, sillä se tarjosi aika mukavan pyöreää laukkaa. Sulkutaivutuksen kaltaisesti ympyrää pienennettäessä opettaja hoksautti pyytämään paremmin takajalkoja astumaan sisemmäs. Muutamia kertoja tajusinkin pitää hevosta vähän lyhyempänä edestä, jolloin takajalat pääsivät paremmin töihin. Avonkaltaisesti tehty ympyrän isonnus puolestaan taisi olla aika kaukana avosta, mutta edelleen tein jotain oikein Peran laukatessa aika pyöreästi. Muutamia kertoja sain pienennettyä ympyrää aika hyvin, jolloin tunsin, kuinka Pera sai työskennellä säilyttääkseen laukan. Oli hieno tunne, kun hevonen työskenteli kunnolla alla. Välillä puolestaan isolla ympyrällä laukatessa Pera meni myös kivan aktiivisesti pyöreänä pysyen. Olin aika innoissani, sillä kuvittelin pääseväni moiseen tulokseen vain kangilla. Nyt kuitenkin Pera toimi nivelilläkin näin hyvin. Ei ole vaikea arvata, että sisäinen kouluratsastajani oli hyvin mielissään.

Loppuraveissa hevosia vielä venytettiin eteen ja alas. Olin itse jo fiiliksissä laukan onnistumisista, etten enää kunnolla jaksanut ratsastaa hevosta. Välillä Pera tosin venytti ohjan perässä, mutta palautui aika vikkelästi päänsä kanssa ylemmäs. Tunnin lopussa opettaja kyseli fiiliksiä, ja sanoin tämän kerran menneen taas yhteen parhaimmista Peran kanssa. Parannuskommenttina opettaja sanoi sen, että voisin opetella tasaisempaa vaikuttamista. Nyt sorruin siihen, että välillä yritin liikaa ja välillä taas jähmetyin enkä tehnyt mitään. Ei ihme, jos hevonen ei kulje tasaisena, jos kuskikin vaihtelee käyttäytymistään tuon tuosta. Totesin opettajalle, että olin kyllä luvannut Peralle, etten enää kisaisi sillä, mutta tämä tunti saattoi vaihtaa mielipidettä. Kuten hänkin tuumasi, ei koskaan pidä sanoa ei koskaan. Kivaa kuitenkin oli, joten nyt kouluvääntökin maistuu taas hetken paremmalta.

Kädet sanovat yhtä, istunta toista

Viikon seitsemäs ratsastustuntini oli blogianikin seuraavan Kaisan kanssa jaettu tunti tallilla. Olin toivonut hevoseksi Peraa, ja toive meni kaikeksi onneksi läpi. Opettaja kyseli toiveita tunnin aluksi, mutta en ollut keksinyt niitä. Niinpä pääsimme treenaamaan vähän hevosen kokoamista lävistäjille tehtyjen sulkutaivutuksen kaltaisesti toteutettujen takapään siirtojen ja asettamisten avulla.

Alkuverkkana teimme käynnissä ja ravissa asetuksia niin suoralla kuin ympyröillä. Pera liikkui alussa vähän tihkaasti, mutta alkoi hiljalleen uskoa pyyntöjä paremmin. Asetukset sujuivat oikealle vähän paremmin, kun taas vasen oli melkoisen vaikea. En tahtonut jostain syystä saada asetusta läpi, vaan jäin ilmeisesti roikkumaan sisäohjassa pohje täysin työttömänä. Korjasin menoa noina hetkinä asettamalla vähän ulos ja yritin saada sisäpohjetta toimimaan. Opettajalta tuli hoksautus, etten myötäisi aina välittömästi, vaan odottaisin hevosen rehellisesti antavan periksi. Huomasin tästä, kuinka oikein ylikorostetusti nakkaan ohjaa löysäksi, kun hevonen käy hetkenkään pyöreänä. Opettajan avustamana onnistuin välillä pitämään asetusta oikein, jolloin Pera alkoi rehellisemmin myödätä. Niinä hetkinä hallitumpi myötääminen sai hevosen venyttämään mukavan pyöreänä.

Tämän jälkeen lähdettiin tahkoamaan sekä käynnissä että ravissa lävistäjiä, joiden aikana aluksi vain pariin kertaan, sitten koko lävistäjän mitalta siirrettiin hevosen takapäätä ulos pitäen asetus samassa suunnassa kuin takapää. Itselle helpommalta suunnalta tuntui oikea kierros, jossa asetus ja hevosen takapää olivat oikealle. Opettajalta tuli kuitenkin hoksautus siitä, etten jäisi vasemmalta niin paljon kiinni, vaan antaisin hevoselle sieltä tilaa. Välillä Pera meni ihan kivasti, mutta sitten taas vasemmassa kierroksessa en tahtonut saada pyyntöjä niin hyvin läpi. Jotenkin tykkäsin vuorostaan jäädä siihen ulko-ohjaan kiinni, mikä vaikeutti asetuksen saamista oikein. Toisaalta taas vasen pohkeeni ei osannut olla tukena, kun oikea pohje pyysi hevosen takapäätä ulos. Välillä liirasimme vähän liikaakin ulos. Muutamia hetkiä käynnissä sain kuitenkin Peraa vähän lyhyempään käyntiin ja avut oikein, jolloin Pera pyöristyi hienosti ja teki liikkeen kevyesti.

Lävistäjien loppuun pyöriteltiin lopuksi ympyröitä laukassa. Opettaja neuvoi tekemään nostot lyhyestä, pyöreästä käynnistä ja pitämään ohjat silloin hyvin tuntumalla. Taisin saada yhden tai kaksi kelvollista nostoa, mutta muuten hoputin hevosen laukkaan tai annoin sen kipittää muutaman raviaskeleen väliin. Apuni eivät ilmeisesti olleet kovin vaativat enkä huolehtinut hevosen tarmokkuudesta. Laukassa opettaja ohjeisti aluksi ottamaan reippaampaa estelaukkaa ja olemaan itse siinä mahdollisimman hiljaa. Siitä sitten saattoi alkaa pyydellä asetuksia ja antaa hevosen tulla vähän rauhallisempaan laukkaan.

Vasemmassa laukassa haasteeksi nousi se, että asetusta tehdessäni unohdin ulkopuolen kokonaan, jolloin hevonen valui sieltä vähän ulos. Sain melkoisen tarmokkaasti vahtia ulkopuolta, jolloin taas unohdin asetukset. Hetkittäin sain keskityttyä paremmin, jolloin Pera väläytti muutamia hyviä askeleita. Itse olin tyytyväinen siihen, etten ainakaan omasta mielestäni soutanut laukan matkassa, vaan sain hallittua ylävartaloa mukavasti. Oikeassa kierroksessa meno alkoi aluksi kivasti. Sain Peraa vähän myötäämään, mutta hiljalleen polle alkoi yrittää ulkopuolelta karkuun ja onnistuikin parit kerrat viemään minut mennessään toista päätyä kohti, jossa kaveripolle oli. Olin varsin hämmästynyt, sillä en edes muista, milloin Pera olisi tällaista tehnyt.

Yritin sitten keskittyä pitämään ulkopuolen jämäkkänä, mutta vielä kertaalleen Pera yritti kiikuttaa minut mennessään. Näpsäytin sitten ulkopuolelle raipalla ja sain hevosen käännettyä oikeaan suuntaan. Pera ei tosin arvostanut tätä, vaan alkoi häseltää. Opettaja otti meidät syyniin ja aikansa tarkkailtuun teki seuraavan analyysin: olen kiertynyt vartalostani niin, että vasen pohkeeni on paljon edempänä kuin oikea. Samalla painoni on vasemmalla ja kertoo koko ajan hevoselle, että tule tänne. Samalla käteni puolestaan koettavat kertoa, että menepäs tuonne toisaalle. Ristiriitaisista avuista hevonen sitten päätti totella istuntaa, jolloin se minun mielestäni puski vasemmalle. Opettaja kehotti kurkkaamaan aina vasemman olkapään yli, jotta istunta korjaantuisi.

Pera kuitenkin oli vetäissyt herneen ja parikin raippakorjauksesta eikä ollut oikein kuulolla. Mikään yritykseni ei mennyt läpi, vaan hevonen laukkasi täysin oman mielensä mukaan. Oli vähän orpo olo, kun huomasin, ettei minulla ole otetta hevoseen. Pera ei kaahannut, mutta oli silti aika outoa olla hevosen selässä, kun siihen ei voinut vaikuttaa. Opettaja koetti ohjeistaa, mutta en enää saanut hevosta kuulolle. Asetukset, vauhdin säätelyt tai myötäyksetkään eivät saaneet hevosta kuulolle tai rauhoittumaan. Lopulta sain muutaman sinnepäin menneen askeleen, josta pääsin siirtymään raville. Ravissa Pera kuunteli hitusen paremmin, mutta siitä huomasi sen saaneen tältä päivää tarpeekseen. Ravailin sitten sen verran vielä, että sain sen vähän rentoutumaan ja siirsin käyntiin. Muuten kivasti menneelle tunnille tuli kyllä tosi harmillinen päätös, mutta toisaalta en kyllä kuvitellutkaan saavani noin suurta istuntavirhettä muutamassa minuutissa korjattua.

Välillä tunnin aikana sisäinen kouluratsastajani myhäili, mutta tunnin päätös sai sen puolen minusta kyllä hyppimään koulusilinterin lyttyyn. Harmitti todella paljon, että sain Peran viriteltyä häsellysfiilikseen ja vielä enemmän tympi, etten saanut hevosta siitä rauhoitettua. Oli kuitenkin todella valaisevaa saada opettajalta kommenttia istunnan vinoudesta ja sen vaikutuksesta hevoseen. Seuraava iso askel olisi alkaa tietoisesti muokata omaa istuntaa. Istuntatunnit olisivat siis enemmän kuin paikallaan, vaikka ne eivät ihan suosikkituntiaiheisiini kuulukaan. Muuten on kuitenkin aika turha yrittää mitään vaikeampaa, kun ihan perusasioidenkin onnistuminen lähtee hyvästä istunnasta.

Pelokas ja taidoton heppatyttö

Niin vain tuli taas keskiviikko ja ratsastustunti. Pollena oli Mortti ja voi vain sanoa, että kuinkas taas kävikään. Tämä hapannaama onnistui pelottelemaan minua karsinakäytöksellään niin, että olin onnessani pollesta enemmän tykkäävään suostuessa laittamaan se valmiiksi. Minua ei huvittanut kokeilla, ehtisikö polle kääntää minulle takamuksensa ja jos ehtisi, mitä siitä seuraisi. Tyttöparka, myönnän, mutta lupaan yrittää ensi kerralla olla reippaampi.

Tunnin aiheena piti alun perin olla puomit, mutta koska opettajalla ei ollut kunnollista suunnitelmaa ja peruskouluvääntö sai enemmän kannatusta, vaihtui aihe siihen. Harjoituksena oli avo- ja sulkutaivutuksen kaltainen meno pitkillä sivuilla sekä pienet pätkät vastalaukkaa.

Meillähän Mortin kanssa ei yhteistyö ottanut sujuakseen. Sulkutaivutuksessa en millään saanut asetusta oikein ilman, että takapää ei olisi lipsahtanut omille teilleen. Avossa en taas saanut etupäätä pois uralta. Plää-ää-ä. Kuskille tuottaa tosiaan joskus suuria vaikeuksia ymmärtää, että kaksi asiaa voi kuin voikin tehdä yhtä aikaa. Jotenkin oma pääkoppa haraa moista asiaa vastaan ja ilmeisesti avut tulevat annettuna niin hölmösti, ettei polle hyvällä tahdollakaan saata niitä ymmärtää. Lisää treeniä, jospa se sillä.

Vastalaukkakuvio oli puolestaan se, että pitkältä sivulta nostettiin vastalaukka, kaarrettiin lyhyt sivu kääntöpisteajattelulla, lähdettiin lävistäjälle ja lopuksi päädyttiin myötälaukkaan, johon pyöräytettiin vielä ympyrä. Juu ei, vastalaukka sujui aiemmin suorilla Mortin kanssa, mutta tässä harjoituksessa joko nousi koko ajan myötälaukka tai laukka putosi raville kaarteessa. Argh! Lopulta kunnon pinnistelyillä ja vauhdin hiipumista estämällä sain pollen pysymään vastalaukassa kaarteenkin läpi, mutta mitenkään sujuvaa tai helppoa se ei ollut. Mortti tahtoi kompensoida vaikeaa tilannetta vauhdilla ja kaartamalla oman mielensä mukaan. Mutta onnistuin sentään pari kertaa tunnin aikana jotenkuten. Kai sekin on jotain?

Avo- ja sulkumaista menoa

Norjalaispolle nimeltä Rappen oli sattunut nimeni kohdalle lauantain tunnille. Aiheena oli avo- ja sulkutaivutusten kaltaisten liikkeiden hyödyntäminen ympyrällä sen pienentämiseen sekä isontamiseen.

Tunti alkoi vapaamuotoisella lämmittelyssä ravissa. Pyörittelin Rappenin kanssa voltteja ja koetin saada sitä asettumaan. Ei mennyt ihan nappiin ne, mutta paljon paremmin silti kuin Hessulla viimeksi. Ravissa opettaja huomautti muutamaan kertaan, että hevoselle pitää saada enemmän liikettä. Ei siis nopeutta, vaan sitä, että takajalat oikeasti tekevät töitä. Tähän apuna oli pienten pidätysten ottaminen samalla, kun pohkeet pyysivät eteenpäin. Meno parani aina, kun muistin huolehtia pollen liikkumisesta.

Lämmittelyn jälkeen jakaannuttiin kahdelle ympyrälle. Kuviona oli sulkutaivutuksen kaltaisesti ensin pienentää ympyrää ja avotaivutuksen kaltaisesti kasvattaa se jälleen isommaksi. Totta kai kuskin pää meni harjoituksesta sekaisin ja välillä sai pysähtyä miettimään, mitä taas pitikään tehdä. Mutta kun muisti pelasi, toimi Rappenkin oikein nätisti. Ulko-ohjasta olisin saanut tosin ottaa enemmän ajoittain pidätteitä, jotta polle ei olisi yrittänyt jäädä pyörimään jalkojensa ympärille. Muutoin Rappen on oikein mainio näissä tehtävissä, sillä se toimii pienillä avuilla jäämättä silti kahlaamaan tervaan.

Laukassa ei ollut muuta kummempaa harjoitusta kuin rytmin löytäminen ja asettaminen. Tunsin istuntani olevan taas normaalia vähän parempi, mutta sitten puolestaan annoin Rappen kaahottaa enkä saanut sitä asettumaan oikein. Opettaja ohjeistikin hidastamaan menoa lantion liikkeellä ja pidätteillä. Kas kummaa, alleni ilmestyi näillä ohjeilla paljon tasaisemmin ja rennommin kulkeva hevonen. Vielä kun asetukset olisivat löytyneet, meni olisi ollut mainiota.

Jussista Helviin

Tiivistänpä keskiviikon ja tämän perjantain, sillä jos taas alan lipsua päivittämisessä, joudun tiivistelemään useiden kertojen antia. Se ei yllättäen toimi, joten naputtelenpa nämä kaksi kertaa nyt alta pois keskittyen suurimpaan ahaa-elämykseen tai sitten voi ei -ajatuksiin.

Keskiviikkona oman tallin tunti ja revanssi Jussin kanssa. Taivun nyt kutsumaan pollea tuoksi, kun nimi oli johdonmukaisesti kaikkialla. Olin tietenkin alussa heti, että jepjep, tappelua luvassa, mutta sitten pari samaa tuntilaista ohjeisti, että tomerasti vain. Niinpä otin sen asenteen ja Jussistahan kuoriutui ihan kiva polle.

Tunnin aiheena oli avo- ja sulkutaivutusten kaltaisia liikkeitä sekä myötä- ja vasta-asettamista. Vasta-asettamisia tehtiin ympyrällä ja käynnissa ja ravissa ne menivät Jussin kanssa kivasti. Laukassa ei ollut kauheasti puhettamaan moisesta, mutta onneksi tällä kertaa pelkkä ajatus muusta kuin myötäasetuksesta riitti.

Avo- ja sulkutaivutuksen kaltaiset liikkeet menivät myös kohtalaisesti. Koen sulkutaivutuksen huomattavasti vaikeammaksi, mutta opettaja sitten tuumasi kaikkien menevän tätä paljon paremmin kuin avoa. Jussi ei edes alkanut hermoilla, vaikka näitä jauhettiin ihan riittävästi. Ehkäpä kuskilla oli ripaus tomeruutta mukana?

Jussista jäi hyvä fiilis tämän kerran pohjalta. Ehkäpä yhteistyö alkaa sujua tästä eteenpäinkin.

Tänään kävin taas Helveilemässä. Odotin viime viikon kaltaista matelua, mutta onneksi tamma oli jo reippaampi. Päätin ottaa kevyen treenailun, josta jäisi hyvä mieli. Aiheina siis siirtymät. Tunnin alussa Helvi kyllä mateli tuttuun tapaansa ja kiemurtelukin oli ilmeisesti tämän tamman omassa harjoittelulistassa vuorossa.

Ravaillessa aloin patistella tammaa liikkumaan ja kyllähän se välissä etenikin kivasti. Kokeilin muutamia kertoja lisäyksiä lävistäjälle, mutta ei ne nyt niin hyvin lähteneet kuin olisin toivonut. Kyllä se askel vähän piteni, mutta ei hurrattavasti.

Sen sijaan suurin treenin anti oli seis-peruutus-laukkakuvio. Tamma peruutti juuri toivotusti tuoden painoaan takajaloille ja tämän ansioista muutamat laukat nousivat ilahduttavan näppärästi. Laukka muutoinkin rullasi kohtuullisen kivasti. Ei kaikkein energisimmin, mutta viime viikosta huomattavasti parantuneena.

Loppuraveissa Helvillä oli taas virtaa, vaikka muille jakaa. Hyödynsin tätä pohkeenväistöillä, jotka menivät näppärästi eikä vauhtikaan hiipunut lähellekään yhtä paljon kuin tavallisesti. Tästä tunnista jäi hyvä mieli. Tehtiin meille (lue: kuskille, koska tammahan osaa varmasti) vähän haastavia juttuja ja onnistuttiinkin. Siitä oli hyvä lähteä talsimaan talvi-iltaan kohti kotitallia.

Huomenna olisi puomitunti, joka onkin ihanan toivottua vaihtelua.

Hyppelyitä, puolipidätteitä ja istuntaa

Taas on iskenyt laiskuus ja nyt täytyy niputtaa taas muutamia ratsastuksia yhteen kirjoitukseen. Tuttuun tapaan lähdetään liikkeelle aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.

Lauantai 8.7.

Tallin tunti ja hevosena Manta. Tunnilla oli luvassa esteitä, joten olin vähän kauhuissani. Mantan kipittely ja jarrutustaitojeni puute ei koskaan ole sileälläkään kovin hyvä asia, joten harvemmin esteillä.

Tunnin tuoreinta antia taisi olla johtavalla ohjalla kääntäminen. Eli nyt sai "roikkua" sisäohjassa ja hevosen reagoidessa myödättiin todella reippaasti. Manta huomasi jujun ja homma toimi. Itsellä tuo esteillä ohjaaminen on toisinaan hyvin hukassa. Siksi oikein hyvä treeni.

Tätä lähdettiin treenaamaan sitten ympyrällä, johon oli tehty sopivasti kolme pystyä. Molemmissa kierroksissa mentiin ja tavoitteena oli ensimmäisellä kerralla saada väleihin viisi laukka-askelta, toisella kierroksella neljä. Viisi meni kohtalaisesti, joskin Manta teki töksähdyshyppelyitä.

Neljän väli ei sujunut kuin ensimmäisen ja toisen esteen välissä. Mikä lie ollut vikana, mutta eniten epäilen kuskin arkajalkaisuutta. Välillä nimittäin tuntui, ettei minulla enää vauhdissa ollut kontrollia, vaan keskityin jännittämään liikaa. Sittenpä ne vauhdikkaammat pätkät tuntuivat oikein kivoilta, kun jännitykseltä kykeni keskittymään ja ohjaamaan.

Tunti oli mukavan vauhdikas ja aiheeltaan oikein kiva. Hyppäämistä alkaa ollakin jo ikävä, joskin ehkä vähän tasaisemmalla hevosella kuin Manta.

Tiistai 11.8.

Koska lauantain tunti on pitänyt perua, änkesin taas tiistain aikuis-B:lle mukaan. Aiheena oli puolipidäte sekä avo- ja sulkutaivutuksia mukailevat liikkeet. Heppana tällä kertaa Rappen.

Tunnin alussa opettaja kysyi, kuinka moni muistaa käyttää puolipidätteet aina. Vain muutama käsi nousi pystyyn. Seuraavaksi hän kysyi, kuka käyttää niitä useimmiten. Tässä kohtaa saatoin jo viitata. Olen yrittänyt keskittyä nykyisin enemmän siihen, että kerron puolipidätteellä hevoselle, että pian pyydän siltä jotain. Muuten pyyntöni tulevat hevosen näkökulmasta ihan tyhjästä, jolloin reagointi ei kuskin mielestä ole riittävän nopea, vaikka vika on toki pyytäjässä.

Rappea oli kiva ratsastaa. Reipas ja kohtuullisen helposti oikeinpäin kulkevana voi keskittyä istumaan kyydissä ja vaikuttamaan pienin elein. Puolipidätteet taisivat toimia ainakin kohtalaisesti. Rappen teki niiden jälkeen asiat toivotusti ja ryhdistäytyi niiden aikana. Vielä pitäisi keskittyä siihen, ettei puolipidäte kestä niin kauan, että hevonen luulee sitä jarruttavaksi avuksi kokonaan.

Avo- ja sulkutaivutuksen kaltaisia liikkeitä treenailtiin pitkän sivun suuntaisesti keskihalkaisijaa kulkien. Sille lähdettiin tekemällä lyhyen sivun alkuun voltti, josta siirryttiin keskihalkaisijalle sulkutaivutukseen. Siitä suoristus ja ennen kääntymistä lyhyelle sivulle mentiin pätkä avotaivutuksessa. Sulku onnistui mainiosti ja opettaja kehotti jopa tekemään vähän loivemmin. Avotaivutuksessa kuski oli aluksi hukassa, mutta muistamisen jälkeen Rappenkin sai oikeat ohjeet ja toimi mukavasti.

Lopussa herkuttelimme vielä pienellä pystyn hyppäämisellä. Sitä mentiin ilman jalustimia ja loppuun kruunauksena silmät kiinni. Oli todella mahtavaa mennä silmät kiinni. Ikinä aiemmin ei ole tullut tätä kokeiltua (vahingossa suljettuja silmiä ei lasketa). Pystylle tultaessa oli ponnistuspuomi apuna, joten siinä kohden silmät suljettuina tunsi kohdan ja tiesi, että hevonen hyppää pian. Mukautuminen oli helppoa ja ennen kaikkea miellyttävää. Kerrankin en koettanut sukellella tai muuten ennakoida hevosen tekemisiä. Onneksi Rappeen saattoi luottaa sen suhteen, että se hyppäisi. Hyvin meni ja mukavaa oli!

Rappella oli mukava humputella tämän tunnin treeniä. Eteenpäinpyrkimys yhdistettynä herkkyyteen on vain hyvin mainio asia.

Keskiviikko 12.8.

Pollena Poku, treeninä kevyttä istuntaharjoittelua sekä tiistain avo- ja sulkutaivutusta. Tykkään Pokusta todella paljon esteillä, mutta kouluväännössä en tahdo saada sitä liikkumaan. Sen laukkakin tahtoo olla sitä, että etupää on oikeassa askellajissa, mutta takapää on jäänyt junnaamaan raville. Se tuntuu tympeältä ja energiaa menee paljon siihen, että muistuttaa pollea liikuttamaan niitä kaikkia jalkoja. Mutta onneksi Poku ei ole nähnytkään Hessun tai Tapsan tervakavioilua, joten taidanpa pitää suuni supussa Pokun laiskuudesta.

Istunnassa keskityttiin rentouden hakemiseen. Hengitys ja aktiivinen rentouttaminen olivat avainsanoja. Tätä treenailtiin esimerkiksi roikottamalla toista kättä vapaana eri askellajien aikana ja puolestaan nostamalla käsi kokonaan ylös.

Rentouden hakeminen aktiivisesti onkin kinkkisempi juttu. Tiedän hyvin kuinka usein jään ähertämään selkään jotain ihan omaa, vaikka oikeasti pitäisi vain istua ja antaa hevosen tehdä pyydettyä. Lisäksi oikea puoleni tahtoo ajoittain jännittyä ja huonontaa koko istuntaa samalla.

Poku liikkui kohtalaisesti käynnissä ja ravissa, mutta laukassa istuntaan keskittyminen rakoili, kun täytyi komentaa takapäätäkin liikkeelle. Muutoin rentous onnistui ajoittain ihan kivasti ja kuskikin tajusi, kuinka paljon helpompaa ja hevosellekin mukavampaa olisi, jos ratsastaja olisi toivotusti rento.

Avo- ja sulkutaivutukset eivät menneet yhtä kivasti kuin Rappenilla, mutta kuskiahan tästä saa syyttää. Edelleen mysteeri siitä, miksi toisella hevosella treeni kuin treeni menee hyvin ja toisella ei, vaivasi. Onko toinen hevonen parempi vai tekeekö se kaikkensa tajutakseen kuskin pyynnön?

Sulkutaivutus meni avoa vähän paremmin, mutta liian usein takapää oikaisi itsensä ja niin sitä humputeltiin suorassa keskihalkaisijalla. Avossa en puolestaan tahtonut saada taivutusta kunnolla tehtyä ja niinpä sekin meni vähän mönkään.

Tunnin istuntatreeni oli kyllä parhainta antia. Se on paljon sanottu, sillä yleensä inhoan yli kaiken istuntatreenausta. Nyt se oli miellyttävää, sillä keskityttiin yleisasiaan, ei yhden jalan tai käden asennon hinkkaukseen. Jostain syystä miellyin myös Pokuun tällä tunnilla, vaikka se ei ihmeitä esitellytkään. Kaipa se mukavan letkeä ravi ja pienestä pyynnöstä reipastuminen auttoivat sen laukka-ravitahmeudenkin yli. Edelleen myönnän: Pokussa ei juuri ole vikaa, kuskissa senkin edestä.

Tunti ja sen oppeja itsenäisesti

Nyt sitten niputan oman tuntini keskiviikolta tähän ja samalla eilisen vuokrauskertani Helvillä. Olisipa omalla tunnilla sattunut polleksi Tapsa, mutta kaikeksi onneksi toinen tuntilainen vaihto Peran tuohon polleen mielellään. Vielä ei itsellä ole sitä uskottavuutta, jota Tapsakin tottelisi, joten vaihto oli enemmän kuin mieluinen.

Tunti pyöräytettiin käyntiin sillä, että laitoimme hevosia liikkumaan reippaasti ja sitten maltillisesti. Ravia ja laukkaa vuoroin kasvatettiin, vuoroin lyhennettiin. Edelleen harmi, kun sävelemme eivät enää Peran tosiaan näytä osuvan kohdilleen. Ennen sain sen kulkeman hyvin pienillä avuilla ja ilman ongelmia, nyt tuntuu kuin ratsastaisin mitä tahansa muuta pollea. Tosin kyllähän Pera ravaili ja laukkaili ongelmitta ja lyhentelikin, kunhan kuski vain osasi hommansa. Mikähän siihen on tullut, kun en enää Peran laukkaan kykene mukautumaan?

Näiden jälkeen siirryttiin tuttuun aiheeseen: avo- ja sulkutaivutusten kaltaiset liikkeet. Tätä tehtiin niin, että päätykulmasta lähdettiin voltille, joka päättyi keskihalkaisijalle. Voltin suunnasta riippuen tästä jatkettiin avo- tai sulkutaivutuksia mukaillen. Käynnissä meni ihan ok. Pitäisi vain opetella antamaan selkeämmät avut. Ravissa taas ei tullut hommasta mitään. En yksinkertaisesti osaa antaa oikeita apuja. Nyt kaikki, mitä tein, tarkoitti Peran mielestä enemmänkin eteenpäin ajavaa apua kuin väistättävää. Mietin jo, että otan vielä yksityistunnin aiheesta, vaikken siitä itse erityisemmin pidä. Ei vain näistä tunneista tule enää mitään, kun harjoitukset eivät tahdo sujua muussa kuin käynnissä. Tosin yksityistunnin jälkeen opettajani olisi varmasti ehtinyt repiä kaikki hiuksensa päästä ja päättänyt vaihtaa alaa pitsinnyplääjäksi. :) Mutta saa nähdä, onhan sitä hullumpiakin tapoja tuhlata liki 40 euroa kuin oppia edes vähän avo- ja sulkutaivuttamaan hevosta. (Kyllä, kuulen kymmenittäin parempia tapoja, mutta ne ovatkin teidän mielipiteitänne)

Eilen oli ensimmäinen oikea vuokrapäivä eli perjantai. Vähän harmitti, kun olin tottunut rauhaisiin lauantaiaamupäiviin. Nyt tilalla oli iso tie perjantairuuhkineen ja maneesissa esteradan rakennustöissä häärävät ihmiset. Helvi sai myös kavionsa taas hoidettua, kun kengittäjä kävi. Näin ensimmäistä kertaa hevosen kengityksen ja mielenkiintoista oli. Hienoin kohta oli, kun Helvi vähän pomppi paikallaan eikä kengittäjä hetkenkään ajan näyttänyt päästävän pollen jalkaa karkuun. Pomppi itsekin vain mukana ja rauhoittuihan se tammakin taas aloilleen.

Menin urheasti maneesiin, vaikka epäilinkin rataa rakentavien ja kahden seisovan hevosen aiheuttavan Helville taas täpinöitä. Niinhän siinä vähän kävi. Sulkeutuva ovi, hui kauhistus! Maahan tömäytetty puomi, apua! Avonainen ovi, hirviö! Onneksi Helvi teki aika lieviä sivuliikkeitä noiden aikana, mutta ei se ainakaan yhteistä säveltämme vahvistanut.

Keskityin matkimaan keskiviikon tuntia ja tein treenejä valtaosin käynnissä. Mietin, ettei ole mitään järkeä juosta niitä läpi ravissa, kun ne eivät kuitenkaan onnistuisi. Aloittelin pohkeenväistöillä ja minusta tuntui, että ne menivät aika kivasti ja aika pienillä avuilla. Tunnin aikana riesana oli se, että jostain syystä vasen pohkeeni ei tarkoittanut Helville mitään. Ei ainakaan oikeassa kierroksessa. Jalustin vain pois ja tarkasti muistutusta pohkeesta ja tilanne oli hetken hallussa. Kunnes ratsastaja unohti hallita hevosta ja taas mentiin Helvin tahdilla.

Tämän jälkeen tein käynnissä myös avo- ja sulkutaivutuksen kaltaista. Kiepautin tunnilla opitun voltin ja siitä jatkoin matkaa. Voisin väittää, että muutama kerta näitäkin meni kohdille. Tai sitten Helvi huijasi minua erinomaisesti. Koen avotaivutuksen jostain syystä helpommaksi. Sulkutaivutuksessa apuni menevät jotenkin niin ristiin, että hevonen tahtoo suoristua alta aikayksikön. Tästä voisikin kyllä alkaa selvittää, mitä teen väärin kerran avot tuntuvat helpommalta ja joskus jopa sujuvat.

Ravissa lähinnä koetin saada tehtyä tempotreeniä ja sitten pyörittelin voltteja. En saanut Helviä rennoksi, sillä maneesissa oli liikaa nähtävää sille enkä osannut vaatia sitä keskittymään työhön. Viime kerrasta oppineena en kuvitellutkaan laukkaavani maneesissa. Siinä olisi taas pahimmillaan tullut hypättyä este ja toinenkin. Niitä kun oli rakenneltu sinne niin, että olisi ollut varaa valitakin.

Siirryin kentälle ja sielläkin tapitti kaksi ratsukkoa keskellä uraa jutellen. Olisihan sitä tietenkin voinut pyytää siirtymään, mutta ressukkana annoin olla. Helvi keksi säpsyä pari kertaa myös nurkan takaa tullutta autoa sekä traileria, johon pakattiin pollet kyytiin. Tein sitten laukkanostot kentän rauhallisemmassa päädyssä. Nyt laukassa oli jo hetkittäin oloa, että minä olen määräämässä. Nostot ovat vielä kummia, en yhtään osaa istua niissä. En myöskään saanut laukkaa kerittyä juuri yhtään, vaan tasainen, Helvin valitsema tahti säilyi. Tätä tahtoisin treenata, mutta toistaiseksi ei ole ollut tilaa moiselle. Laukat myös putosivat kohtuudella raville, pariin kertaan Helvi olisi tosin mieluusti laukkaillut menemään, mutta onneksi se pieni hanki vei nekin menohalut aina. :) Yrittihän Helvi toki ennakoidakin tuttua nostopaikkaa, mutta hienosti maltoi pienen tepastelun jälkeen odottaa pyyntöni.

Eli tavoitteiksi voisi pistää laukkatreenit Helvin kanssa ja omalla tunnilla pohkeiden käytön alkeiden oppiminen. Siinä olisi taas haastetta jatkolle.