Nopeampia askeleita hakemassa

Perjantain Artsin tunti tuli kyllä tarpeeseen yhden viikon tauon jälkeen. Jaoin tunnin Kaisan kanssa, ja ratsunani oli Pave. Tunnilla pääsimme Paven kanssa tosissamme miettimään sitä, miten edetään aktiivisesti eikä Artsin sanoja lainaten sikari suupielessä roikkuen.

Alkuverryttelyssä saimme Paven kanssa ravata melkoisen tiiviin pätkän. Opettaja halusi Paven takajalat rehellisesti töihin eikä hiippailuravi kelvannut. Samalla tavoitteena oli saada Pave pyöristymään tuntumalle. Tämä olikin vaikeampaa kuin olin odottanut. Saimme ravata välillä melkein sen, mitä kintuista lähti, mutta se ei riittänyt. Paven moottori ei tuntunut lähtevän kunnolla käyntiin, ja se kaiken lisäksi oli unohtanut olevansa hevonen ja alkanut hirveksi. Ei hyvä. Tuskanhiki nousi pintaan kaiken ponnistelun lisäksi siitä paineesta, kun homma ei ottanut onnistuakseen, vaikka kuinka halusin päästä oikeaan suuntaan. Vasta loppupuolella tätä ravihöykkyytystä Pave alkoi vähän tajuta homman päälle ja ravasi hieman paremmin ja antoi muutamia millejä hetkittäin periksi. Huh, olipa tehokas alku!

Seuraava kuvio oli pyöräyttää lyhyelle sivulle voltti. Sen jälkeen jatkettiin pitkän sivun keskelle, josta käännyttiin kentän poikki ja jatkettiin vastakkaiseen suuntaan. Ennen uuteen suuntaan kääntymistä teimme keskihalkaisijalla ensin siirtymisen ravista käyntiin ja myöhemmin käynnistä laukannoston. Tälläkin tehtävällä keskeisenä asiana oli saada Pave ottamaan raviaskeleet nopeasti, mutta ei vauhtia lisäten. Tätä sain prässätä todella paljon volteilla, joista toisella opettaja oli lopulta nohittamassa apuna. Nopeiden jalkojen löytäminen tuotti edelleen vaikeuksia, mutta pieniä pilkahduksia löytyi aina. Siirtymiset ravista käyntiin tuppasivat venymään, kunnes tajusin opettajan vinkin mukaisesti rauhoittaa tilanteen ajoissa, jolloin pääsimme käyntiin asiallisemmin.

Tämän tehtävän parhaat hetket tulivat parissa käynnistä tehdyssä laukannostossa. Pave oli niissä hereillä, jolloin se oikeasti ponnisti laukkaan, ei vain raahautunut siihen. Hitsit, että ne nostot tuntuivat hyvältä! Muuten laukankin aktivointi oli ravin tapaan haastavaa. Laukkaa jatkoimme noston jälkeen aina lyhyelle sivulle pyöräytetyn voltin verran, jonka jälkeen siirryimme taas raviin. Positiivista oli se, että ravin aktiivisuus ja Paven oma eteenpäinpyrkimys alkoivat parantua, kun laukka otettiin tehtävään mukaan. Opettaja kehotti ajattelemaan, että Pave piti saada "kuumahtamaan", sillä silloin se alkoi käyttää jalkojaan paljon napakammin. Vielä en ihan löytänyt sitä Paven starttinappulaa, mutta aina välillä löytyi parempia hetkiä.

Lopuksi meitä prässättiin vielä pääty-ympyrällä, jolla teimme siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. Edelleen haimme nopeita jalkoja, jotta hevoset tekivät kunnolla töitä, ja siirtymiset sai siten sujuviksi. Tunti oli tähän mennessä ollut jo sangen tehokas, mutta Pave jaksoi vielä hienosti yrittää parhaansa. Saimme käynnissä ja ravissa parempia ja napakampia hetkiä, jolloin esimerkiksi siirtymiset käynnistä raviin onnistuivat muutaman kerran aika hyvin. Hommia niiden eteen sai tehdä, joten pienetkin onnistumiset palkitsivat isosti.

Huh, mikä koulutunti! Nyt kyllä tuli tehtyä töitä ihan tosissaan. Vaikeaa oli paikoin melkoisestikin, mutta sain piiskattua itseni murehtimisen sijaan ratsastamaan. Pave jäykisteli tänään melkoisesti eikä hevillä rentoutunut saati pyöristynyt. Toki tunti oli sille aika työläs, kun sen kunto ei ole vielä paras mahdollinen. Välillä puhuimme kyllä ihan eri kieltä emmekä siksi tajunneet toisiamme yhtään, mutta välillä tajusimme toisiamme sanan tai kahden verran. Se toi uskoa siihen, että kyllä tästä pienestä notkahduksesta noustaan. Onneksi on hyvät opettajat, joiden avulla parantaa omaa ratsastusta ja sitä kautta antaa hevosellekin mahdollisuus liikkua paremmin.

Kolmen elementin kimpussa

Ratsastusseurani eli O-Ri järjesti Mintti Rautioahon luennoimaan ja valmentamaan ratsukoita kahdeksi perättäiseksi sunnuntaiksi. Alun perin ilmoittauduin vain ensimmäiselle kerralle eli tälle sunnuntaille, mutta fiilikset kokemuksen jälkeen olivat niin hyvät, että ilmoitin itseni seuraavallekin kerralle. Tämän kerran kahden tunnin luennon aiheena oli ratsastuksen olennaisemmat osatekijät, jotka olivat aktiivisuus, tasapaino ja oikea muoto. Luennolla käsitellyt asiat olivat kohtuullisen tuttuja, mutta kertaus oli paikallaan. Erityisesti korviani punoitti, kun Mintti korosti, kuinka kerrallaan tulee käyttää vain yhtä apua. Tunnustan joskus pahimmissa sähellyshetkinäni käyttäväni kaikkea mahdollista ja ihmetteleväni, kun hevonen ei ymmärrä.

Valmennukset mentiin omalla tallilla kolmen ratsukon ryhmissä, jossa olimme Kaisan ja toisen kaverini kanssa samassa. Ratsukseni sain todella mukavasti Peran, vaikka en ollut edes tajunnut sitä pyytää. Perahan on sairastellut tässä kevätpuolella melkoisesti ja palasi taas pienen tauon jälkeen töihin tämän viikon loppupuolella. Kaikeksi onneksi se on taas kunnossa eikä sairastelu ollut mitään vakavampaa. Jännitin kyllä hieman sitä, miten Pera kulkisi, kun luulin viime kerrasta sen kanssa olleen rutkasti aikaa. Blogi paljasti, että aika vasta sillä menin, nimittäin 17.5. Tosin sitä ennen olikin taukoa yli kuukausi, joten harvassa kerrat ovat olleet.

Aivan ensimmäisenä Mintti pisti huolehtimaan siitä, että hevoset liikkuvat tarmokkaasti käynnissä. Jos se askellaji ei toimi, ei meno helpotu ravissa saati laukassa. Pera esitti tuttuun tapaansa laiskaa hevosta eli jäi helposti hiippailemaan, jos annoin sen vain olla. Sain nohitella sitä aluksi sinnikkään toistuvasti ennen kuin se yhtään alkoi herätä. Opettaja oli ihanan hereillä ja huomautti heti, jos tahti hyytyi. Ravissa aloimme pyöritellä isoja ympyröitä, joiden aikana edelleen piti muistaa säilyttää hyvä aktiivisuus ja lisäksi alkaa kiinnittää huomiota hevosen tasapainoon ja muotoon. Ulko-ohjalla tehtiin pidätteitä ylöspäin, mikäli haluttiin hevosen hidastavan tai kantavan kaulaansa paremmin. Sisäohjalla puolestaan vain asetettiin. Kaiken tämän lähtökohtana oli se, että hevonen liikkui itse aktiivisesti. Pera leikki edelleen potkuria siinä mielessä, että oli pyynnön jälkeen pari askelta reipas, kunnes taas hyytyi. Sinnikäs vaatiminen kuitenkin alkoi tuottaa tulosta, sillä hiljalleen Pera alkoi saada moottoriaan käyntiin eikä vaatinut enää niin tarmokasta nohitusta joka hetki. Pyöreyden kanssa oli samanlaista kuin ennenkin eli paikoin Pera kulki hyvässä muodossa ja taas toisaalla nousi ja jännittyi. Ympyröillä asetusten avulla sen sai taas kuitenkin hyvin kuulolle. Jokin omassa ratsastuksessani muuttuu suoralle uralle lähdettäessä, kun hevosen pyöreyden säilyttäminen siellä on paljon vaikeampaa.

Jumppasimme hevosia tekemällä ympyrällä käynnissä avo- ja sulkutaivutuksen kaltaisia liikkeitä. Ensin hevosten etuosaa käännettiin ympyrän keskipistettä kohti asetus myötäisenä säilyttäen ja sitten puolestaan takaosaa käännettiin samaan suuntaan. Aluksi minulla kesti, että hahmotin, miten hevosen tuli olla. Ongelmana tahtoi olla se, etten saanut Peraa kokonaisuutena hallintaan, vaan joko etuosa oli hyvin takaosan jäädessä matkasta tai sitten toisinpäin. Asetuskin tahtoi välillä olla puolitiessä tai puuttua kokonaan. Tehtävää ei tehty kerrallaan montaa askelta, ja onnistuneen suorituksen jälkeen mentiin taas hetki isolla ympyrällä aktiivisuutta hakien. Itselle helpommalta hahmottamisen kannalta oli avotaivutuksen kaltainen liike, kun taas sulkutaivutuksen kaltainen onnistui silti ratsastaa paremmin. Paikoin Pera pääsi jännittymään, kun apuja sateli päällekäin, mutta kun sain nollattua tilannetta ja järjesteltyä avut kohdilleen ja omiin aikoihin, rentoutui Pera ja tarjosi hyviä hetkiä. Näiden jumppien jälkeen ravi alkoi pyöriä Peralla paikoin todella hyvin. Oma moottori oli selvästi käynnistynyt, ja paikoin Pera kulki rentona paljon pidempiä hetkiä kuin tavallisella tunnilla.

Teimme myös siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin sekä ravista laukkaan ja takaisin. Ohjeena oli ennen siirtymistä varmistaa, että hevonen on aktiivinen, tasapainossa ja hyvässä muodossa. Alaspäin siirtymisissä puolestaan ulko-ohjan kohottavat pidätteet tekivät jarrutuksen, jonka seurauksena hevonen siirtyi hitaampaan askellajiin. Tehtävää mentiin ympyrällä, jossa tuli muistaa koko ajan säilyttää asetus, siis myös siirtymisissä. Aluksi Pera oli hieman hidas siirtymisissä, jolloin sain taas parantaa sen aktiivisuutta. Pohkeella pusertamisen sijaan aloin käyttää raipanmerkkejä apuna, joihin Pera heräsi hyvin. Alaspäin siirtymisissä olin vähän hukassa ulko-ohjan käyttämisessä, mikä näkyi Peran jännittymisenä. En tosin muutenkaan ole saanut Peraa kovin usein siirtymään alaspäin rennosti, joten sinällään mitään uutta vaivaa ei ilmennyt. Jännityn itse siirtymisen valmistelussa sen verran, että se tarttuu hevoseen ja sössii rennon siirtymän mahdollisuuden. Ylöspäin siirtymiset kuitenkin paranivat onneksi hieman, kun jaksoin olla tarkkana ja vaatia Peraa liikkumaan koko ajan aktiivisesti, ei vain paikoin. Harmikseni esitimme silti monia löysiä nostoja, kun Pera ei vain saanut avuistani riittävästi selvää.

Laukkaosuuksissa sain tunnin parhaat onnistumiset. Kun sain kolmen elementin paketin kasaan, kulki Pera pitkästä aikaa ihanan suorana, pyöreänä ja vaivattomana. Saatoin vain myhäillä selässä ja fiilistellä, että tällä laukalla ropisisi kyllä kouluradoilta pisteitä. Oikeassa kierroksessa viilattavaksi tuli se, kun Pera tahtoi liirata ulos. Ulkopuolen hallinta unohtui siis paikoin, jolloin Pera käytti tilaisuuden hyväksi ja seurasi ulos valuvaa istuntaani. Kun sain taas itseni kasaan ja muistin pitää ulkopuolestakin huolen, esitti Pera taas varsin mainioita hetkiä. Tietysti väliin mahtui myös epätasaisia pätkiä, mutta kummasti ne hyvien hetkien takia unohtuivat. Saisin kuitenkin alkaa kiinnittää huomiota siihen, etten lakkaa ratsastamasta, kun hevonen kulkee oikeinpäin. Siitähän se varsinainen työstäminen vasta oikeasti voi alkaa. Nyt tahdon jäädä fiilistelemään sitä, että onnistuin enkä sitten tajua tehdä muuta.



Tunti sisälsi kyllä rutkasti tekemistä ja etenkin ajattelemisen aihetta. Olin vähän yllättynyt, kun en juuri saanut korjauksia istuntaani. Tietenkään tunnissa ei ehdi lähellekään kaikkea. Toisaalta kyllähän sitä aina vähän yrittää tsempata uuden opettajan silmien alla, mutta tuskin nyt onnistuin hävittämäänkään kaikkia virheitäni. Jalustimet opettaja otti minulta hetkeksi pois, kun ne olivat turhan lyhyet. Menin osan aikaa siis ilman niitä, kunnes laukkatehtävän koittaesas pidensin niitä parilla reiällä ja pistin takaisin jalkaan. Kokonaisuudessa ehkä nyt oli kuitenkin parempi lähteä etenemään asia kerrallaan kuin yrittää korjata kaikkea saaden aikaan vain pahasti hämmentyneen ratsastajan. Tunti oli kyllä hintansa väärti, ja senpä innoittamana ilmoitin itseni vielä viikon päästä koittavalle toisellekin tunnille. Toiveeksi pistin tietysti Peran, toivottavasti se toteutuu, niin pääsemme jatkamaan harjoituksia.

Videoista kiitos Noralle ja Alekseille!