Erikoinen saldo estekisoista

Tämän vuoden kisakausi käynnistyi lauantaina Tallinmäen 1-tason maneesiestekisoilla. Innostuin hieman ja hamusin itselleni kisaratsuiksi niin Jetin kuin Hiliman. Hiliman kanssa menin A.1.0-arvostelulla olleet 50 ja 60 sentin luokat. Jetillä puolestaan opettajan kannustamana 367.1.-arvostelulla olleet 80 ja 90 sentin luokat. Alun perin olisin halunnut mennä Jetillä luokat 70 ja 80, mutta ehkä meidän on parempi treenata sitä tavoittelemaani korkeutta eikä pysyä loputtomiin mukavuusalueellani. Kuten Jetin kanssa olen monta kertaa todennut, ei estekorkeus ole se ongelma.

Kuvan lähde ja se alkuperäisenä SRL:n sivuilla.

Kisojen kaikissa luokissa oli sama rata, joka oli SRL:n vakioratapiirroksista malli 2. A.1.0-arvostelun 50 ja 60 sentin luokissa mentiin vain ensimmäinen vaihe eikä luokissa ei ollut sarjan a-osaa. Lisäksi kaikissa luokissa oksereita olivat vain esteet 1 ja 7 toisin kuin ratapiirroksessa. Rata olikin aika mukava ja mahtui näppärästi maneesiin.

Mini-Hiliman kanssa tuli verryteltyä käynnissä ja ravissa jo menomatkalla maneesille. Hilima oli oma itsensä eli sopivan reipas. 50 sentin luokan verryttelyssä se tosin tahtoi kulmissa ja ympyröillä puskea pahasti oikeassa kierroksessa sisälle, mutta arvelin tamman olevan paremmin radalla kontrollissa. Työskentelin toki jo verkassa tämän suunnan kanssa erityisesti, mutta kovin hyvin se ei korjaantunut. Verkkahypyt menivät mainiosti 50 senttiä varten. 60 sentin verkassa otimme yhden puomin alas, mutta tulin saman esteen vielä uudelleen, jolloin Hilima korjasi ja nosti kavionsa puhtaasti esteestä yli.

50 sentin radalle lähdimme oikeassa laukassa. Hilima lähti liikkeelle innokkaasti, joten keskityin lähinnä ohjaamaan. Ykkönen meni hyvin. Kakkoselle tulimme hieman kaarteessa oikoen, jolloin askeleita meni väliin seitsemän. Sillä jäimme kakkosesta aavistuksen kauas, mutta Hilima hyppäsi reippaasti. Kolmoselle tuli vähän jarruttava hyppy, minun olisi pitänyt muistaa vähän tasapainottaa menoa. Pääsimme siitä silti puhtaasti yli, ja matka jatkui. Nelonen ja viitonen menivät mukavasti, ja viitosen jälkeen korjasin nopeasti laukan ravin kautta oikeaksi. Kuutoselle pomppasimme taas vähän kauempaa, mutta ei onneksi ihan vallattomasta kohtaa. Seiskalle tulimme hyvin ja niin olimme puhtaalla ja aika tasaisella suorituksella maalissa. Mainiota!

60 sentin radalle Hilima lähti yhtä innokkaasti. Ykköselle tulimmekin vähän viipottaen, jolloin askel ei sopinut. Tulimme turhan lähelle estettä, mutta Hilima hyppäsi sen puhtaasti. Laukka tosin vaihtui siinä vasemmaksi eli tulimme kaarevan tien kakkoselle vastalaukassa. Ponnistuspaikka ei osunut kohdilleen, mutta Hilima pelasti tilanteen jälleen. Kolmonen menikin jo ihan asiallisesti. Neloselle tie ei tullut hyvin, jolloin ponnistuspaikka oli taas hukassa. Hilima meni vähän hämilleen ja arpoi nopeasti, mitä tehdä. Miniaskeleen sijasta se lähtikin hyppyyn. Etujalat se sai vielä esteestä yli, mutta takajalat sotkeutuivat puomiin ja ottivat sen mukaan. Hilima ei onneksi piitannut tästä ja jatkoi matkaa. Viitoselle pääsimme nelosen ongelmasta huolimatta asiallisesti. Kuutoselle tuli ihan ok hyppy, vaikka ehkä hieman jarruttava. Seiska puolestaan meni jo tasaisen varmasti, jolloin pääsimme maaliin neljän virhepisteen kera. Hilima oli hieno! Tamma vaihteli pääosin laukat itse näppärästi hypyissä ja jatkoi matkaa luottavaisesti, vaikka mukaan mahtui pieniä pulmia. Ihanan rehellinen hevonen.

Näiden ratojen jälkeen palautin Hiliman talliin, varustin Jetin ja suuntasin sen kanssa maneesille. Tutustuin rataan vielä uudelleen toisen vaiheen takia. Sen jälkeen minulla oli ehkä turhan paljon odotusaikaa. Kulutin sitä talutellen Jettiä, kunnes kävin tovin verkkaamassa sitä kentällä selästä käsin. Tein vähän väistöjä ja siirtymiä. Jetti ei ollut kovin virkeänä, mutta ei se nyt pahaltakaan tuntunut. Sellaiselta jettimäiseltä. En siis huolestunut, vaan suuntasin vuoron tullessa maneesiin verryttelemään. Jetti pällisteli hieman maneesissa olleita tavaroita. Muun muassa maalilinjatolppaa pystyssä pitänyt rengas oli kylkimyyryn arvoinen asia. Pääsimme kuitenkin verkkaamaan laukassa sekä ottamaan parit hypyt ristikolle oikeassa kierroksessa. Ne menivät mukavasti, ja Jetti jopa lähti itse kauempaa miniaskeleen sijasta. Otimme myös hypyt pystylle vasemmassa kierroksessa, nekin sujuivat ihan hyvin. Ongelmat tulivatkin sitten oikeassa kierroksessa hypätylle okserille. Ensimmäisellä yrittämällä askel ei sopinut, joten Jetti stoppasi. Opettaja neuvoi herättämään Jetin ajoissa ja rauhoittumaan estettä kohti. Jetti ei reagoinut herättelyssä pohkeeseeni, joten napautin raipalla. Jetillä meni herne pahemman kerran turpaan ja kesken laukan se kiskaisi päänsä niin vauhdilla alas, että ohjista kiinni pitäessäni menin matkassa ja mätkähdin maahan. Voi huoh. Toinen putoamiseni Jetiltä ja vielä kisaverryttelyssä. Ei hyvä yhdistelmä. Sain kuitenkin vaimennettua tutinani ja kipusin selkään. Opettaja kertasi ohjeet riittävästä ja oikea-aikaisesta herättelystä ja niin jatkoimme verryttelyä. Jetti nyki vielä ohjia, mutta pääsimme nyt okserinkin yli. Minua tietysti jännitti hieman, mutta nujersin sitä sinnikkäästi. Nyt ei ollut oikea aika luovuttaa.

80 sentin radalle lähdimme matkaan oikeassa laukassa. Jetti liikkui ihan ok, mutta henkinen käsijarruni oli vähän hidastamassa. Ykköselle kannustin Jettiä äänellä, sillä se oli se kiellon verryttelyssä aiheuttanut okseri. Se ylittyikin ihan ok. Jetti tosin oli sen jälkeen vasemmassa laukassa. Kakkoselle oli kuitenkin tulossa hyvä tie. Mutta sitten Jetti teki jetit eli livahti täysin tavallisesta pystyesteestä vasemmalta ohi ennen kuin ehdin tajuta. Toisen esteen kirous iski taas. Matka jatkui nopeasti pitkän tien kautta uudelleen esteelle. Uudessa lähestymisessä askel olisi mielestäni edelleen sopinut, vaan ei. Jetti meni esteestä taas vasemmalta ohi enkä ehtinyt tajuta tätä. Olipa hieno aloitus kisakaudelle: hylkäys! Saimme onneksi hypätä radan loppuun. Kanssakisaaja meni tämän jälkeen kakkosesteelle tukkimaan Jetin pakotien. Sen avulla Jetti ei enää viurahtanut ohi, vaan kömpi kakkosen yli. Rämmimme siitä sitten ristilaukassa kolmosta kohti. Jetti onneksi korjasi itsensä lopulta vasempaan laukkaan. Kolmonen ylittyi ihan ok. Nelonen ja viitonen samoin. Viitosen jälkeen Jetti oli taas ristilaukassa, mutta korjasi itsensä lopulta vasempaan laukkaan. Kuutosena ollut sarja meni ihan kohtuullisesti samoin kuin seitsemän. Niin olimme perusvaiheen maalissa. Onneksi sentään saimme hypätä radan loppuun.

Varmistin suorituksemme jälkeen opettajalta, hyppäisimmekö myös 90 sentin. Itseäni jännitti, mutta toisaalta mokat rassasivat niin, että halusin ottaa revanssin. Lupa starttiin tulikin muitta mutkitta. 90 sentin verryttelyssä Jetti oli vähän häslä, ja minä jännitin. Pääsimme kuitenkin verkkaesteiden yli, joten jotain hyvääkin. Opettaja neuvoi antamaan Jetin laukata ja pitämään kädet pehmeinä. Jos Jetti yritti kiskoa ohjia, piti sen pää saada ylös tai vaihtoehtoisesti päästää ohjista. Pointtina oli, ettei Jetin pitänyt antaa saada keikauttaa nykäisyllä istuntaa niin kuin se tähän asti oli tehnyt tiukan ohjasotteeni takia. Minähän tietysti olisin halunnut jarrutella, mutta se aiheutti Jetissä juuri tätä nykimisprotestointia. Parempi vaihtoehto oli höllätä ohjia ja yrittää uskaltaa laukata. Näillä mietteillä lähdimme 90 sentin radalle.

90 sentin radan ykköselle tulimme ehkä hitusen liian lähelle. Jetti kuitenkin hyppäsi sen ja jatkoi matkaa vasemmassa laukassa kakkoselle. Sille tuli jarruttava hyppy, mutta Jetti sentään meni siitä nyt kerralla yli. Matka jatkui ristilaukasta vasempaan laukkaan päätyen. Kolmonen ylittyi ok. Nelonen ylittyi jarruttaen ja kolautuksella, viitonen samoin kolautuksella. Sen jälkeen menimme taas tovin ristilaukkaa, kunnes Jetti korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Kuutosena ollut sarja menikin sitten jo ihan asiallisesti. Seiskan linjasta kävin reilusti ulkona, mutta sain Jetin hyppäämään esteen siitä huolimatta. Näin pääsimme perusvaiheen maaliin ja saimme jatkaa uusintaan. Seiskan jälkeen Jetti lähti nykimään ohjia, jolloin kippasin etukumaraan, ja ratti katosi. Niinpä Jetti laukkasi seinää kohti ja jarrutti sitä ennen käyntiin. Voi jee! Siitä sitten käynnin ja ravin kautta sain Jetin laukkaan. Se meni kuitenkin vähän myöhäiseksi, jolloin Jetti ei oikein ollut menossa mukana. Niinpä kasieste tuli sille yllätyksenä ja jarrutuksen kautta se meni esteestä oikealta ohi. Voi huoh! Sitten menikin hyvä tovi ennen kuin sain Jetin uudelleen esteelle. Nyt kasi meni yli samoin kuin ysi. Ote oli kuitenkin pahasti hukassa, ja Jetti pääsi pudottamaan raville lähestymisessä kympille! Sain jotenkin pinnistettyä sen juuri kolmea askelta ennen hyppyä laukkaan, jolloin pääsimme kympistä siitä yli. Ristilaukasta Jetti vaihtoi tällä kertaa oikeaan laukkaan. Yhdentenätoista ollut sarja meni taas ihan asiallisesti. Edessä oli enää viimeinen este eli numero 12. Kävimme taas hitusen linjalta ulkona, mutta emme niin pahasti. Niinpä Jetti hyppäsi vielä viimeisen esteen pienellä kolautuksella, mutta puhtaasti. Näin saimme siis 90 sentin luokasta neljä virhepistettä. Tällä tuloksella olimme kuuden ratsukon luokassa neljänsiä.



Olipa erikoinen kisapäivä: yksi puhdas suoritus, kaksi neljän virhepisteen suoritusta sekä yksi hylsy. Ei ihan suunnitelmien mukaan, mutta silti nämä kisat Jetin kanssa olivat henkinen voitto. Jännitin, putosin, jännitin vielä vähän, Jetti kielsi ja vähän teutaroi, mutta silti, todellakin silti sain hypättyä sillä niin 80 ja 90 sentin radat. Enkä edes luovuttanut 80 sentin jälkeen ja jättänyt starttaamatta 90 senttiä, vaikka kyllä se mielessä kävi. Hilima sen sijaan oli ihanan varma ja kiltti. Sen kanssa on kyllä mukava hurruutella pieniä ratoja. Onneksi huumorintajuni oli sattunut tänään mukaan, jolloin epäonnistumiset eivät kaataneet maailmaa niin pahasti kuin joskus. Olisihan se ollut kiva tehdä tasaiset, puhtaat suoritukset, mutta aina ei onnistu. Jetillä ja minulla onkin aina ollut vähän tällaista. Yhtenä päivänä liitelemme vailla ongelmia, toisena päivänä pelkän maapuomin yli pääseminen tuottaa vähän päänvaivaa. Vaikka tällaiset epätasaiset suoritukset eivät ole kivoja, ovat ne silti onneksi sentään todella opettavaisia.

Videoista kiitos Annulle ja Kaisalle!

Suunnitelmien mukaan kolme nollaa

Lauantaina oli vuorosso Tallinmäen harjoitusestekisat. Olin puntaroinut erilaisia luokkavaihtoehtoja ja lopulta ilmoitin itseni Hiliman kanssa 50 sentin (arvosteluna A.1.0) ja 60 sentin (arvosteluna 367.1) luokkiin. Jetin kanssa puolestaan ilmoittauduin vain 90 sentin luokkaan, sillä halusin treenata yhden radan ratsastamista sekä säästää Jetin hyppyvirtaa myös seuraavan päivän 80 sentin kisaradalle.

Hiliman kanssa en tehnyt kummankaan radan verryttelyssä mitään ihmeempää. Kunhan tarkistin, etteivät jarrut katoa täysin. Kävin hölkyttelemässä ennen pikkukentän verkkaa pellolla. Hilima oli mukavan reipas, mutta riittävän maltillinen. Pikkukentällä otin muutamat verkkahypyt, jotka sujuivat pääosin ok. Hilima nappasi kertaalleen puomin mukaansa, mutta korjasi uudella yrittämällä hienosti. Tamma ei tuntunut kuitenkaan olevan kaikista keskittynein, ja huolehdin vähän, mitä se mahtaisi radalla tarjoittaa. Sain kuitenkin itse keskityttyä aika hyvin ja päätettyä, etten stressaa ylimääräistä, vaan ratsastan esteet sillä ajatuksella, että jokainen mennään kerralla yli. Pikkukentän verryttelyn lisäksi radalla sai ottaa yhden verryttelyhypyn niin halutessaan. Käytin tämän hyödyn molemmissa luokissa.

50 sentin radalle lähdimme vasemmassa laukassa. Hilima laukkasi mukavasti eikä juuri nimeksikään yrittänyt painaa sisälle. Ykköspysty ylittyi hyvin, ja Hilima vaihtoi siinä laukan lennosta oikeaksi. Kakkosen ja kolmosen suora linja meni mukavasti, vaikka menimmekin välin ristilaukassa. Hilima kuitenkin korjasi kolmoshypyssä itsensä kokonaan oikeaan laukkaan. Tie neloselle tuli oikaistua hieman, jolloin ponnistuspaikka ei aivan sattunut kohdilleen. Hilima ratkaisi tämän lähtemällä hyppyyn kauempaa, taisin myös rohkaista sitä siihen valintaan. Hypyn jälkeen korjasin Hiliman ravin kautta vasempaan laukkaan. Tie viitoselle tuli taas vähän oikaistua, mutta se ei onneksi nyt sotkenut menoa. Kuutoselle laukkasimme sujuvasti suoraa linjaa myöten. Radan viimeiselle esteelle eli seiskalle tulimme ehkä hitusen liian lähelle, mutta Hilima nosti kavionsa siitä puhtaasti yli ja vaihtoi vielä laukan oikeaan. Ratamme oli siinä, puhtaasti ja aika vaivattomasti! Hilima sai suitsiinsa punavalkoisen ruusukkeen sekä läjäpäin rapsutuksia ja kehuja kiitokseksi.

60 sentin radalle lähdimme oikeassa laukassa. Hilima hyppäsi ykkösen mukavasti ja vaihtoi siinä laukan toivotusti vasempaan. Kakkonen sujui myös mukavasti, ja Hilima hoiti osuutensa taas hienosti vaihtamalla laukan jälleen jo hypyssä. Kolmosen ja nelosen suora linja meni sujuvasti ja ihanan helposti. Viitoselle piti ratsastaa pieni kaarre, jota olin huolehtinut aiemmin. Ihan turhaan, sillä Hilima kääntyi kivasti ja säilytti laukan. Niinpä viitonen sujahti helposti, ja Hilima nappasi hypyssä jälleen ajatuksia lukien vasemman laukan. Tie kuutoselle oli vähän oikaistu, jolloin siihen mahtui pieni mutka lähestymisessä. Ehdin jo ajatella, että menemme esteestä ohi, mutta sitten tajusin ratsastaa enkä panikoida. Niinpä kuutosen ja seiskan suora linja meni ihan hyvin, mitä nyt väärässä laukassa, mutta eipä se siinä haitannut. Seiskan jälkeen korjasin laukan vasemmaksi ravin kautta. Perusvaiheen viimeinen este eli kahdeksan ylittyi ongelmitta, ja niin pääsimme toiseen vaiheeseen.

Hilima oli napannut jo kasilla toivotun eli oikean laukan. Ysille kurvasimme tahattomasti hieman, jolloin ponnistuspaikka jäi hitusen huonoksi. Kannustin Hilimaa vähän äänellä, jotta se ei ottaisi miniaskelta, vaan lähtisi vähän kauempaa. Hilima totteli mukavasti, ja jatkoimme kaarevan linjan päässä olleelle kympille. Hilima hyppäsi sen reippaasti ja vaihtoi taas laukan hypyssä oikein eli vasemmaksi. Yksitoista ylittyi hyvin, mutta sen jälkeen Hilima oli ristilaukassa. Laukka kuitenkin sujui, ja este 12 läheni, joten en yrittänytkään alkaa korjata. Ristilaukka ei Hiliman menoa vaivannut, joten pääsimme vielä radan viimeisen esteen puhtaasti maaliin. 15 ratsukon luokassa nappasimme suorituksellamme neljännen sijan eli punaisen ruusukkeen. Hieno tamma! Oli hauska sijoittua ikään kuin palkintona sille, että maltoin keskittyä vain puhtaaseen rataan ja kivaan menoon.

Palautin Hiliman jatkamaan päivää tarhaan ja nappasin Jetin mukaani. Varustin ruunan ja siirryin pellolle verryttelemään käynnissä ja ravissa. Päivä oli hieman tuulinen, ja Jetillä piti saada vähän nähdä omiaan. Jokin oli pellon toisella puolella pelottavaa ja pitihän sitä kertaalleen yrittää karata siirtymällä kesken ravin hyvin mummomaiseen laukkaan. Pikkukentän verryttelyssä en saanut Jettiä juuri innostumaan laukasta, vaan meno oli löysähköä. Ruunan mielenkiinto oli myös kaikkialla muualla, ja aloin huolestua pahemman kerran. Osaisinpa jalostaa tuon huolestumisen ratsastamiseksi, niin ei olisi hätäpäivää. Hyppäsin muutaman kerran 70 sentin pystyä, kunnes tuli vuoro käydä tutustumassa rataan. Sen jälkeen hyppäsin kertaalleen ehkä 80 sentin pystyn, kunnes luokan ensimmäisenä siirryin radalle ja otin sallitun verryttelyhypyn. Jetin mielenkiinto oli taas kaikkialla muualla (kuten kaukana olleessa hevosen lastauksessa), jolloin tulimme verkkahyppyyn huonosti. Jetti stoppasi esteelle, ja minä aloin hyperventiloida kauhusta. Sain tsempattua ja tultua hypyn heti perään uudelleen. Nyt pääsimme yli, vaikka kaukana sekin sujuvasta oli. Sitten saimmekin aloittaa radan, vaikka ennemmin olisin palauttanut hevosen talliin ja lähtenyt lukemaan opusta ratsastamisen taidosta.

Aloitimme radan vasemmassa laukassa ja jouduimme menemään pelottavan päädyn läheltä. Luulin jo selviytyneeni siitä, kunnes Jetti kuuli omiaan ja kiihdytti laukkaa. En saanut tehtyä muuta kuin ptruutailtua selässä ja mietittyä, pääsemmekö jo edessä häämöttänyttä ykköstä yli vai menemmekö läpi. Jetti kuitenkin malttoi lopulta keskittyä, ja pääsimme ykkösen yli. Laskeuduimme ristilaukassa, mutta Jetti korjasi hetken päästä itsensä oikeaan laukkaan. Jännitin niin älyttömästi, että aloin lopulta jutella Jetille ääneen. Kakkoselle pääsimme ihan hyvin, vaikka Jetti tuntui vähän hitaalta. Laskin askeleet hyppyyn ja kehuin Jettiä. Kakkoselta laskeuduimme vasemmassa laukassa, mutta kolmonen oli suoralla linjalla, joten se ei haitannut. Kolmosen ylitimme ihan asiallisesti, vaikka jännitin sitä (tämä oli juuri se verryttelyeste, jolle kielsimme). Hypyn jälkeen olimme tuttuun tapaan ristilaukassa, mutta se korjaantui onneksi lennosta oikeaksi. Nelosena ollut kahden askeleen sarja sujui tasaisen mukavasti, ja Jetti oli toivotusti vasemmassa laukassa b-osan jälkeen. Viitoselle tultaessa kannustin taas vähän äänellä, kun meno tuntui hieman ponnettomalta. Jetti hyppäsi esteen kiltisti, mutta kopsautti jaloillaan puomia. Matka jatkui kuitenkin suoralla linjalla olleelle kuutoselle. Taisimme tulla linjan ylimääräisellä askeleella, sillä laukkamme oli sen verran rauhaisaa. Jetti pääsi myös hidastamaan viimeistä askelta, mutta uskoin vakaasti Jetin menevän esteestä yli, jos en puskisi sitä. Niin kuin ruuna onneksi menikin. Seiskalle tultaessa Jetti oli hetken omissa maailmoissaan, mutta keskittyi sitten ja hyppäsi esteen ihan hyvin. Laukka tosin piti korjata lennosta oikeaksi. Edessä oli enää perusradan viimeinen este, joka oli uusi muuri puomilla höystettynä. Panikoin vähän muuria ja yritin usuttaa Jettiä eteen, mutta se otti tilanteen rauhassa ja ylitti muurin pienen jarruttavan askeleen kautta. Perusratamme oli puhtaasti siinä ja saimme jatkaa uusintaan. En kuvitellutkaan ratsastavani aikaa, vaan tavoitteena oli saada loputkin esteet ylitettyä puhtaasti ilman ylimääräistä jännitystä.

Ysille tuli vähän jarruttava hyppy, mutta Jetti nosteli kavionsa puomin yli puhtaasti. Kympin lähestymisessä höpötin taas ääneen vaikka mitä, sillä jännitys vaivasi edelleen. Jetti onneksi ei höpinöistäni sen kummemmin piitannut, vaan ylitti kympinkin puhtaasti. Yksitoista meni myös ongelmitta, ja edessä oli vielä kaksi estettä. Kahdelletoista otimme taas kolautuksen, mutta onneksi puomi pysyi paikoillaan. Kolmelletoista näin paikan ja pääsin kehumaan Jettiä jo hypyssä. Näin pääsimme toisenkin vaiheen asiallisesti maaliin eli saimme puhtaan 90 sentin radan. Neljän ratsukon luokassa olimme tällä suorituksella kolmansia. Itse olin niin hitsin tyytyväinen siihen, kuinka sain pidettyä pääni ainakin puolittain kasassa, vaikka jännitti niin älyttömästi.



Olipa jännä kisapäivä! Hiliman kanssa oli niin kivaa, kun tamma eteni eikä korkeuksia tai ratsun käyttäytymistä tarvinnut jännittää. Hilima tuntui tänään taas niin varmalta, ettei sen kanssa juuri huolettanut. Jetin kanssa meno olikin monin verroin jännittävämpää, mutta pakko olla ylpeä siitä, etten antanut pääni levitä aivan täysin. Tietysti hyppäisin tasaisen varmalla Jetillä mieluusti aina, mutta tällaisetkin kerrat opettavat melkoisesti. Toivottavasti ruuna kuitenkin vähän tästä taas asettuu, sillä tykkään enemmän siitä maltillisesta Jetistä kuin tästä höpsöstä versiosta. Tämän päivän perusteella on mielenkiintoista nähdä, miten 80 sentin rata sunnuntain kisoissa menee. Toivon tietysti puhdasta, asiallista rataa. Toivottavasti sellainen tulee!

Videoista ja ratapiirroksista kiitos Kaisalle!

Kolmen startin harjoitusestekisat

Lauantaina vuorossa oli Tallinmäen harjoitusestekisat. Alun perin minulla piti mennä vain Jetillä 90 senttiä, mutta perjantai-iltana suunnitelmat muuttuivat niin mukavasti, että sain osallistua vielä Hilimalla ristikkoon (ensimmäistä kertaa koko ratsastusurallani!) ja 50 senttiin. Ristikon ja 50 sentin luokkien arvosteluna oli A.1.0 ja 90 sentin puolestaan 367.2. Kisapäivä vaikutti oikein kivalta kolmen startin kera. Molemmat hevoset menivät kisoissa vain minulla.

Hilima 50 sentin nelosesteellä. © Pipsa A-S.

Hiliman kanssa otin verryttelyssä tehtäväkseni etsiä jarruja ja ohjaustehostinta. Ne molemmat olivat alkupuolella aika hukassa. Tallille valmistui juuri kisoihin sopivasti pienempi kakkoskenttä, joka oli kooltaan noin 16x30 metriä. Tila tahtoi käydä pahasti ahtaaksi, kun Hilima kipitti menemään enkä saanut sitä toppuuteltua juuri nimeksikään. Tahkosimme sitten tovin käynnissä muun muassa sitä, miten kulmat oikein mennään ja onko asettuminen ja taipuminen toiveajattelua vai ei. Käynnissä Hilima tuli aika mukavasti kuulolle, mutta ravissa ja laukassa vauhtivaihde tahtoi jumittua päälle. Hypyt niin ristikko- kuin 50 sentin luokkaa varten menivät ihan mukavasti. Pari ravilähestymistä pääsi tulemaan, mutta luotin Hiliman selviytyvän esteiden yli siinäkin askellajissa niin kuin se tekikin. Esteiden jälkeen se olikin taas vauhdissa, jolloin ratti tahtoi kadota. Noiden hetkien jälkeen kertasimme taas asioita käynnissä, kunnes Hilima kuunteli edes toisella korvallaan. Onneksi niin ristikko- kuin 50 sentin luokan radat olivat samoja sekä varsin kilttejä, joten tiesin meillä olevan tarpeen vaatiessa riittävästi tilaa rauhoittua hyppyjen välillä. Niinpä en panikoinut verkan ylireippaista hetkistä, vaan keskityin olemaan avuillani mahdollisimman looginen.

Ristikkoluokassa ei ollut okseria, muuten
rata oli sama kuin tämä 50 sentin ratapiirros.

Ristikkoluokan ykköselle lähdimme vasemmassa laukassa, joka tosin ehti pudota raville ennen esteelle pääsyä. En häiriintynyt tästä, vaan keskityin ohjaamaan Hiliman esteelle. Se ravasi ponnekkaasti ristikkoa kohti ja nosti sillä toivotusti oikean laukan. Kakkosen yli pääsimme laukassa, ja sen jälkeen sain jarrutella Hiliman raviin nostaakseni vasemman laukan. Jarrutusmatka oli melkoinen, mutta vasen laukka nousi ajoissa ennen kolmosta. Kolmosen ja nelosen suora linja meni kahdeksalla askeleella, joista viimeinen oli vähän tynkä. Nelosen jälkeen Hilima oli ristilaukassa, jonka korjasin ravin kautta pois. Viitoselle tultaessa laukka putosi taas, mutta Hilima ravasi ristikon yli helposti. Sen jälkeen nostin oikean laukan ja valmistauduin radan viimeisille esteille, kuutosen ja seiskan suoralle linjalle. Kuutonen ylittyi kivasti, ja seiskalle pääsimme kahdeksalla askeleella. Hilima selvitti senkin ongelmitta, ja niin olimme maalissa puhtaalla suorituksella. Hymyilin niin aurinkoisena, aivan kuin olisin mennyt isommankin luokan.

50 sentin radalle lähdin ristikkoluokan ansiosta luottavaisin mielin. Kunhan vain muistaisin ohjata, ei estekorkeus tuottaisi Hilimalle mitään vaikeuksia. Ratakin oli tosiaan sama kuin ristikkoluokassa. Ykköselle lähdimme siis taas vasemmassa laukassa. Nyt pääsimme esteelle laukassa, ja Hilima vaihtoi siinä näppärästi laukan oikeaksi. Kakkoselle Hilima pääsi lähtemään ehkä aavistuksen kauempaa, mutta se ei tuottanut ongelmia. Laukan korjasin vasemmaksi ravin kautta. Nyt kolmosen ja nelosen suora linja meni sujuvasti seitsemällä askeleella, ja laukka säilyi vasempana nelosenkin jälkeen. Viitonen ei tuottanut ongelmia, vaan se ylitettiin helposti. Sen jälkeen tein taas laukankorjauksen ravin kautta oikeaksi. Kuutosen ja seiskan linja hurahti kahdeksalla askeleella ilman ongelmia, joten pääsimme myös 50 sentin radalla puhtaasti maaliin. Kuten arvata saattaa, olin taas ihan mielissäni! Hilima nappasi siis kaksi punavalkoista ruusuketta, mikä oli rutkasti parannusta edelliskertaamme harjoitusestekisoissa. Silloin kun jätin ratin kotiin, minkä seurauksena saimme kahden ohimenon vuoksi hylätyn tuloksen 60 sentin radalta. Nyt petrasimme niin hyvin, että tahdon kyllä kolmannenkin kerran Hilimalla estekisoihin.

90 sentin radan ykköseste. Vielä
hymyilyttää, kun puomi on paikoillaan.
© Pipsa A-S.

Hiliman jälkeen sain huilata kolmen luokan ajan, kunnes tuli vuoro lähteä Jetin kanssa verryttelemään 90 sentin luokkaa varten. Ehdin käydä pellolla kävelemässä ja ravaamassa ennen kuin siirryin kakkoskentälle. Jetin piti vähän tuijotella kenttää ja etenkin pikkuriikkistä kuoppaa, jolloin eteenpäinpyrkimys oli aika onnetonta. Yritin nohittaa Jettiä liikkumaan, mutta pienellä kentällä aidat tuppasivat tulemaan aina vastaan. Kaikeksi onneksi olin niin ajoissa verryttelemässä, että sain kentän kokonaan omaan käyttööni. Hommasta ei olisi todennäköisesti tullut mitään, jos porukkaa olisi ollut enemmän. Verryttelyhyppyinä otin pari kertaa noin 70 sentin ja sitten noin 90 sentin pystyn. Pienemmän esteen hypyt olivat melkoisen jarruttavia, mutta menimme kuitenkin yli. 90 sentin pystyn ylitys oli aika pitkälti samanlaista, mutta ihmeen kaupalla sain pidettyä pääni viileänä enkä lähtenyt lentämään, vaan odotin. Jetti pääsi esteistä yli hitaammastakin vauhdista. Okserin jätin kokonaan rauhaan ja päätin näiden hyppyjen riittävän.

Lähdimme liikkeelle vasemmassa kierroksessa. Heti alussa Jetti pällisteli jotain reunalla ollutt, keri itsensä sumppuun ja katosi tuntumalta. Mietin kyllä, että tuntuupa jännältä, mutta ratkaisin tilanteen komentamalla eteen. Jälkikäteen ajateltuna oikea ratkaisu olisi ollut pyöräyttää päätyyn ympyrä, hakea hevonen kuulolle ja aloittaa suoritus vasta sitten. Minulla tätä jälkiviisautta ei tietenkään ollut radalla käytettävissä, joten suuntasin ensimmäistä estettä kohti. Jetti tuntui hieman häilyvältä, mutta sain ohjattua sen esteelle. Hyppy lähti ihan ok, mutta joko Jetti ei nostanut takasiaan tai lässähdin liian raskaasti alas satulaan, sillä teimme tyypillisen ensimmäisen virheen esteen eli otimme puomin mukaan. Pah! Sain kuitenkin jatkettua matkaa kakkoselle.

Kolmosesteellä. © Pipsa A-S.

Jetti jarrutti sille melkoisesti, mutta oli menossa kuitenkin yli. Oma mukautumiseni oli kuitenkin niin ja näin. Kakkosen jälkeen Jetti muutaman etupäävaihdon jälkeen jäi toivotusti vasempaan laukkaan. Tässä vaiheessa muistutin itseäni rauhoittumaan, sillä en halunnut enempää virhepisteitä. Kolmosen ja nelosen suora linja meni ihan asiallisesti, ja välin pääsimme kuudella askeleella. Viitoselle tuli myös kohtuullinen hyppy, ja sain ratsastettua kaarevan linja kuutoselle ihan hyvin. Jetti nappasi myös kuutosella toivotusti oikean laukan. Sitten edessä oli perusradan viimeinen este eli seiska, joka ylittyi puhtaasti, joten pääsimme 90 sentin radan ensimmäisen vaiheen maaliin neljän virhepisteen kanssa. Sijoituksemme luokassa oli 3/3.



Niin olivat harjoitusestekisat ohi. Hiliman kanssa tehtyihin suorituksiin olin älyttömän tyytyväinen. Radat menivät melko sujuvasti, ja muistin ohjata ja olla päättäväinen esteelle suunnatessa. En kuitenkaan omasta mielestäni tuupannut tai törkkinyt, jolloin Hilima sai työrauhan. Jetin kanssa ensimmäisen esteen kirous oli ärsyttävä ja todella harmillinen. Olisin niin mielusti ratsastanut nollaradan. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että pääkoppani pysyi pudotuksen jälkeen kasassa enkä antanut sen virheen pilata loppurataa. Jetti meni heräämisen jälkeen radan tasaisen varmasti niin kuin muulloinkin, joten se ei ainakaan ottanut puomin pudotuksesta itseensä. Hyvä niin. Opinpahan taas sen, että jos ratsu tuntuu haahuilevalta, silloin ei lähdetä radalle, vaan haetaan se ensin kuulolle. Toivottavasti muistan tämän muissa kisoissa, niin silloin on taas oppi mennyt perille.

Videoista kiitos Kaisalle ja kuvista kiitos Pipsalle!