K niin kuin kipitys

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli koulua, kun ajatuksia suunnattiin jo marraskuun koulukisoihin. Ratsukoita tunnilla oli kuusi. Olin mielessäni toivonut jokeriratsua, mutta opettaja oli kisoja ajatellen jakanut minulle Manun. Ruuna lähti tunnille tallista. Tunnilla keskityimme vähän kokoamaan hevosia, ratsastamaan kulmia huolellisesti, suoristamaan hevosia sekä tekemään hieman siirtymiä.

Tunti aloitettiin ratsastamalla käynnissä ja ravissa kulmat huolellisesti. Ennen kulmia hevosia koottiin, jotta kulman saattoi ratsastaa täsmällisesti. Käynnissä sain lyhennettyä Manua ja mentyä kulmat kohtuullisesti. Vasen kierros oli tosin vaikeampi. Manun takaosa tuntui olevan sisempänä, jolloin kulma meni oikaisten. Ravissa Manulla oli kiire kipittää. En taaskaan osannut ratsastaa sitä odottamaan, joten kulmat menivät pääosin kehnosti. Ilmeisesti en saa pidätteissä tiivistettyä istuntaani niin, että Manu oikeasti kuuntelisi. Sen sijaan irtoan satulasta ja roikun ohjissa, mihin ruuna reagoi kipittämällä entisestään.

Teimme lisäksi ravissa pitkille sivuille siirtymiset käyntiin ja pyöräytimme keskiympyröitä. Kuten arvata saattaa, eivät siirtymiset käyntiin sujuneet kovin pehmeästi tai nopeasti. Olisin saanut valmistella ravin ensin sopivaksi siirtymää ajatellen, mutta kontrollini Manuun oli edelleen onneton. Niinpä valmisteluni olivat puutteelliset, ja Manu siirtyi käyntiin vasta jarrutusmatkan jälkeen. Käyntikin tahtoi olla kiireistä siirtymän jälkeen. Keskiympyrällä yritin työstää Manua rennommaksi ja rauhallisemmaksi, mutta jokin pala tai koko palapeli oli hukassa. Manulla oli kiire, ja minua yksinkertaisesti tympi osaamattomuuteni. Ei hyvä yhdistelmä. Niinpä kunnon tulostakaan ei syntynyt. Opettaja tsemppasi sanomalla, että olimme menossa Manun kanssa oikeaan suuntaan. Tunsin kyllä niitä parempia hetkiä, mutta se lopullinen oivallus ja sitä seurannut loksahdus jäivät silti harmittavan kauas.

Oikeassa laukassa menimme edelleen kulmia vähän tasapainottaen sekä työstimme pääty- ja keskiympyröitä. Vasenta laukkaa työstimme pääty-ympyröillä ja pitkillä sivuilla nostimme vastalaukan eli oikean laukan käynnistä tai ravista. Laukansäätely ei onnistunut kovin kaksisesti, vaikka Manu kyllä kykenee siihen. Pohjeratsastukseni oli niin puutteellista, ettei hommasta tullut oikein mitään. En vain osannut, mutta onneksi opettaja yritti auttaa. Ulkopohkeella piti säilyttää laukan pyörivyys ja sen lisäksi tuli huolehtia Manun kaulan pysymistä ohjien keskellä. Tämän avuksi tulivat pienet vasta-asetukset, jotta sain suoristettua Manua enemmän. Näillä keinoilla sain onneksi parempia hetkiä. Vastalaukannostot sentään sujuivat siinä mielessä, että Manu nosti ne oikein. Nostot tosin eivät olleet aina suoraan käynnistä, vaan mukaan mahtui pari raviaskelta. Siirtyminen takaisin raviin oli vähän hutiloitu, ja Manulla oli kova kiire kipittää ravissakin. Jarrut, mitä ne ovat?

Loppuraveissa Manu jaksoi vieläkin kauhoa menemään. Sitä sai toppuutella melkein joka askeleella, vaikka yritin rentoutua aina, kun se oli mahdollista. Tällä hetkellä osaan ratsastaa Manun joko ponnettomaksi ja pitkäksi tai sitten kipittämään edelleen pitkänä pysyen. Kultainen keskitie on hukassa, ja sekös harmittaa. Tunnin fiilikset eivät olleet kovin hyvät. Osaamattomuuteni harmitti taas samoin kuin se, etten tunnu löytävän Manun säätöjä nimeksikään. Kyllähän ratsu osaa, mutta en itse osaa kertoa sille asioita oikein. Treenit kuitenkin jatkukoot. Eiköhän niitä parempiakin hetkiä vielä mahdu tunteihin mukaan.

Etuosakäännöksistä kokoamisalkeiden kautta vaihtoihin

Otsikkoon on niputettu vähemmän mielikuvituksellisesti perjantain tunnin sisältö. Tunnilla oli ilahduttavasti vain kaksi muuta ratsukkoa lisäkseni. Heti Peran kyytiin päästyäni hihkuin opettajalle, että laukanvaihtotreenit olisivat paikallaan. Olin vikkelänä ehtinyt huomata, että kaikki tunnin ratsut vaihtavat laukan ainakin jotenkin lennosta. Toiveeni meni mukavasti läpi, mutta ensin keskityttiin treenaamaan etuosakäännöksiä ja harjoittelemaan kokoamisen alkeita.

Etuosakäännökset tehtiin jakamalla maneesi kahdeksi neliöksi, joiden kulmat ratsastettiin etuosakäännöksien avulla. Aluksi käännökset tehtiin pysähdyksen kautta, kunnes ne mentiin koko ajan käynnissä pysyen ja lopuksi vielä kokonaan ravissa. Käynnissä pysähdyksen kanssa tehtyä helpommalta suunnalta tuntui oikea kierros. Vasempaan mennessä Pera ennakoi ja pyörähti itse aina uuteen suuntaan. En käsittänyt, mitä tein väärin, kun en saanut hevosta pysymään alussa edes paikoillaan tässä suunnassa. Vähän topakammin pyydettynä hevonen malttoi lopulta seistä, jolloin etuosakäännökset sai tehtyä. Kokonaan käynnissä tehtyinä käännökset menivät ihan hyvin, kun muistin jarruttaa käyntiä, jolloin sain pohjeavunkin läpi.

Ravissa tehdyissä etuosakäännöksissä Pera tykkäsi vähän pullahtaa ulkoa karkuun. Opettaja kehotti ottamaan ravia selvemmin lyhyemmäksi ja jarruttamaan menoa ulkopuolelta sisäpohjetta tarvittaessa raipalla avustaen. Ulkopuolta sai vartioida aika jämäkästi, jotta Pera uskoi olla pullahtamatta. Raippaa puolestaan tarvitsi käyttää vain todella kevyesti sisäpohkeen taakse, niin johan takajalat muistivat tehtävänsä. Huomasin myös, että oma vauhtisokeuteni hankaloitti tehtävää, sillä en ottanut ravia moniin kulmiin tarpeeksi kiinni. Ravissakin paremmat onnistumisen tulivat oikeaan kierrokseen, minkä selitän taas vinkkaralla istunnallani. Etuosakäännösten tekemistä vasemmassa kierroksessa tuskin helpotti se, että painoni oli varmasti enemmän vasemmalla.

Kokoamisen alkeita harjoiteltiin uraa myöten hakemalla hevosia aina muutamien askelien ajan lyhyemmäksi, mutta napakaksi. Ohjeena oli ajatella ohjia hetkittäin sivuohjamaisesti pysymään paikoillaan, kun taas pohkeet pyytäisivät hevosta pysymään silti aktiivisena. Kokoamistreenit ovat jostain syystä ihmeen hankalia minulle. Selässä ollessani pääsin analysoinnissani siihen saakka, että koska en ole ratsastanut hevosta liikkumaan rehellisesti koko tunnin aikana, on eteenpäinpyrkimys kokoamisen kannalta riittämätöntä. Niinpä monet pätkät menimme Peran kanssa hitaasti taapertaen vailla energisyyttä. Pyöreyttä Pera kyllä tarjosi, mutta samalla sen takaosa sammui melkoisesti. Lyhentämisen jälkeen en saanut sitä liikkumaan rennosti itse eteen venyttäen, mikä kieli lyhennysten epäonnistumisista.

Ravissa puolestaan meni onneksi vähän paremmin, kun Pera liikkui siinä itse paljon paremmin. Yhden pätkän ajan luulen saaneeni tuntumaa siitä, miltä kootumpi ravi tuntuu. Siinä hetkessä sain Peraa lyhyemmäksi ja pohjemerkeillä ja äänellä avustaen energia säilyi. Peran ravi tuntui tahdikkaalta ja jotenkin ilmavammalta. Laukassa puolestaan sainkin Peran lyhyeen laukkaa, mutta se oli aika kaukana sujuvasta. Menosta tuli töksähtävää, joten taisin rajoittaa liikaa, jolloin eteenpäinpyrkimys sammui, ja hevonen ponnisteli säilyttääkseen laukan. Pari kertaa lyhensinkin niin tomakasti, että Pera siirtyi raviin ja kertaalleen suoraan käyntiinkin. Pitäisi opetella hahmottamaan, että hevonen voi olla lyhyt, mutta silti energinen. Tässä vaiheessa ymmärrän näemmä vain pitkän ja reippaan hevosen.

Tunnin loppuun saimme kokeilla vielä laukanvaihtamista lennosta. Kuviona oli ratsastaa puolikas ympyrä päätyyn ja suunnata siitä lyhyellä lävistäjällä uuteen suuntaan. Opettaja ohjeisti, että näillä hevosilla laukka saisi olla aika energistä, jotta vaihdot onnistuisivat. Nohitin sitten Peraa etenemään, mikä onnistui hyvin. Oikeassa kierroksessa homma ei sujunut kunnolla. Vauhtia oli, mutta Pera sinnikkäästi vaihtoi ensin etupäänsä ja vasta parin askeleen päästä takapäänsä. Paras onnistuminen oli, kun sain vaihdon tehtyä siten, että etupää vaihtoi takapään seuratessa seuraavan askeleen aikana.

Vasempaan kierrokseen Peralla oli jo hyvinkin virtaa. Se tykkäsi lähteä kaasuttelemaan lävistäjällä, jolloin se ei juuri kuunnellut pyyntöjäni. Niinpä tuloksena oli juuri noita etu- ja takapään vaihtoja eri aikaan sekä pidempiä pätkiä ristilaukkaa. Opettaja ohjeisti hakemaan hevosta lyhyemmäksi. Tsemppasin sitten viimein ja äänellä rauhoittelemalla Pera pysyi paremmin lävistäjälläkin hyppysissä. Vauhti pääsi kuitenkin pitkää sivua lähestyttäessä vähän kiihtymään, mutta tällä kertaa hevonen oli vielä kuulolla ja saimme loppuun puhtaan laukanvaihdon. Ei ole vaikea arvata, kuinka tyytyväinen olin.

Tämän tunnin jälkeen odotan innolla, milloin seuraavan kerran pääsen taas treenailemaan Peralla laukanvaihtoja. Estevalmennuksessa olen jo tovin seuraillut, kuinka se pahimmassa tapauksessa vaihtaa etupäänsä ja ravinsekaisella menolla vipsauttaa takapäänsäkin paria askelta myöhemmin oikein. Olisi kiva saada se niin hyvin jumpattua ja kuulolle, että puhtaat vaihdot alkaisivat onnistua. Juttelinkin opettajalle, että olihan tämä huomattavasti vaikeampaa kuin esimerkiksi Jetin kanssa. Hän kuitenkin tuumasi, että pari vuotta sitten Jettikin vaihtoi vielä Peran tyyliin epäpuhtaasti tai vauhtia kasvattamalla. Eli lisää treeniä vaan, niin eiköhän Perastakin saada sutjakka vaihtelija. Etenkin jos kuski oppii olemaan selkeä pyynnöissään.

Kokoamisen alkeita avotaivutuksen avulla

Perjantain tunnin teema oli samoilla linjoilla keskiviikon tunnin kanssa. Luvassa oli siis kokoamisen harjoittelua, mutta tällä kertaa avotaivutusten avulla. Opettaja oli alun perin jakanut minulle polleksi Kaapon, mutta jostain syystä nimeni oli pyyhitty sen jälkeen listasta. Sain sitten valita muutamasta vaihtoehdosta itselleni ratsun ja tehtävän kuultuani valitsin Jussi-herran. Jussi oli tehnyt jo tunnin alle, joten se oli alusta alkaen kohtuullisen helppo saada pyöristymään aina hetkeksi. Yritin myös alusta alkaen kiinnittää huomiota siihen, että tekisin pohkeillanikin töitä, sillä tahdon unohtaa ne muutoin liian helposti.

Treenikuviona oli tehdä pitkälle sivulle avotaivutusta, mutta sen ei tarvinnut olla ihan oppikirjanmukaista. Sen sijaan avotaivutuksen avulla hevosta haettiin lyhyelle, mutta ponnistavalle askeelle. Tavoitteena oli saada hevosen takajalat kunnolla töihin, jolloin takapää ottaisi enemmän painoa ja etupää kevenisi. Kuviota tahkottiin ensin käynnissä hyvän tovin ja sitten ravissa.

Vasemmassa kierroksessa meno oli yllättävän helppoa sekä käynnissä että ravissa. Jussi meni avotaivutuksen kaltaista menoa aika mukavasti, pyöristyi ja sain lyhennettyä askeltakin alun mietinnän jälkeen ihan hyvin. Oli aika yllätys, että oikeassa kierroksessa sain pidettyä painoakin paremmin oikealla puolella. Yleensä kun tuppaan aina valumaan vasemmalle puolelle. Koska homma sujui kivasti, opettaja kehotti hakemaan hevosta vielä vähän lyhyemmäksi ja saamaan vielä parempaa liikettä takapäähän. Yritin toteuttaa tätä ja väliin opettajalta tuli kehua. Itse huomasin, että pitäisi oppia tuntemaan paremmin, milloin takapää liikkuu pyydetysti. Vielä en tätä tuntemisen jaloa taitoa ole sisäistänyt, joten osan tuntee, osan arvaa.

Oikea kierros olikin sitten ilmeisesti sekä kuskille että hevoselle haastavampi. Olisikohan ollut kyse Jussin jäykemmästä puolesta? Jostain syystä en saanut avoja kovin nätisti menemään, ja Jussi tahtoi jännittyä ja mutkitella niissä. Kenties aiemmin hyvin oikealle puolelle toiminut painoapuni oli jäänyt roikkumaan sinne tässäkin vaiheessa. Taisin myös olla ihastunut ohjaan taas ja unohtaa pohkeet. Pätkittäin sain Jussia aina oikeinpäin, mutta silloin takapää tahtoi vähän sammua. Opettaja ohjeisti antamaan pieniä merkkejä hevosen takaselälle ylhäältä päin, jotta se alkaisi koukistaa takajalkojaan enemmän. En ilmeisesti osannut antaa tätä raippa-apua oikein, kun Jussi ei oikein reagoinut.

Kun sain Jussia vähän oikeinpäin, opettaja hoksautti sen tahtovan painua vähän turhan alas. Ohjeeksi tuli saada päätä hieman ylemmäs. Pyysin pohkeilla takapäätä vähän etenemään ja samalla otin pidätteitä edestä. Tämä auttoi ihan hyvin, ja Jussi nosti päätään vähän ylemmäs. Kun avoja ja lyhentämistä oli tahkottu aikansa, sai lyhyen raviin sijaan ottaa rennompia hetkiä, jos hevonen pysyi oikeinpäin. Jussi oli aika mukavasti kuulolla ja saimme ravailla rennosti hyviä pätkiä.

Viimeisenä tehtävänä testattiin puolestaan laukan lyhentämistä. Aluksi laukka nostettiin lyhyestä ravista, sitten käynnistä. Laukasta puolestaan siirryttiin ensin takaisin raviin, sitten suoraan käyntiin. Laukka nostettiin pitkän sivun alusta ja noin puoleen väliin laukattiin normaalia laukkaa, sen jälkeen lyhennettiin niin paljon kuin lähti. Jussi nosti laukat pääosin hyvin, mitä nyt katsojakommenttina kuulin menneeni muutamat kerrat vastalaukkaa. En yhtään huomannut, koska mentiin suoralla. Hups. Itse lyhentäminen onnistui ihan ok, enemmänkin olisi toki voinut ottaa lyhyemmäksi, mutta askellajin pysyminen yllä askarrutti, joten en tohtinut. Siirtymä rauhalliseen raviin oli myös kohtalaisen helppo tehdä.

Sen sijaan laukasta käyntiin siirtymiset eivät onnistuneet minulta, vaikka hevonen kyllä on hyvä niissä. Jostain syystä väliin tuli aina ravia, vaikka kuinka muka yritin lyhentää laukkaa ja olla jämäkästi pyytämässä käyntiä. En ehtinyt tajua, mitä kummaa tein väärin enkä vieläkään ole asiassa valaistunut. Jännitinkö itseni irti satulasta vai mitä? Opettaja pisti meidät muutamalle sakkokierrokselle, joista viimeinen oli ehkä paras, vaikka kaukana hyvästä. Siihenkin siirtymiseen hurahti vähän ravia, vaikka muka tsemppasin ja yritin keskittyä. Olisipa ollut kiva kuulla, mitä teen tuossa väärin. Nyt jäi vähän kaivelemaan.

Loppuraveissa opettaja halusi hevosten kulkevan rennosti ratsastajiensa alla kiiruhtamatta ja pyöreänä. Jussi oli tässä vaiheessa varsin mukava ja kevyt ratsastettava. Pyöreys pysyi yllä aika hyvin ja parhaat hetket olivat niitä, kun Jussi ravasi pyöreän rennosti vailla mitään kiirehtimistä. Sen sijaan ruuna meni tasaisesti pyydettyä tehtävää ja tuntui juuri siltä, että se odottaa vain seuraavaa pyyntöäni. Oli kyllä kerrassaan mukava tunne. Olisin voinut humputella sitä ravia pitkät pätkät, mutta tunti valitettavasti loppui. Jussi-herra sai kyllä tämän kuskin tosi hyvällä mielelle. On se vain hieno hevonen.

Kuvista ja videoista kiitos Noralle!

Hienoa yhteistyötä

Aaltiksen kurssin jälkeen ehti hengähtää hetken ja sitten suunta olikin hurjan kesätauon jälkeen omalle tallille korvaamaan perjantaina väliin jäävää tuntia. Olin toivonut Peraa, mutta se oli mennyt toiselle ratsastajalle. Sen sijaan nimeni kohdalla oli kukkaispoika Lore, joten arvelin tunnin olevan melkoinen pudotus maanpinnalle.

Kuvassa en tosiaan ole minä, mutta sentään hevonen on Lore. Tunnin treeninä oli kokoamisen hakeminen sulkutaivutusten avulla. Lore oli ehtinyt jo olla edellisellä tunnilla, joten oli mukava päästä ratsastamaan jo lämmitelty hevonen. Mietin ennen selkäännousua, että Loreakin on varmaan vain uskallettava ratsastaa sen sijaan, että jää tekemään pyynnöt puolittaisesti. Tämän ajatuksen siivittämänä hain hevosta jo alkukäynneissä asettumaan ja muistin ratsastaa myös pohkeillani sen ainaisen ohjan lisäksi. Lore kulki jo tässä vaiheessa itse kohtalaisen rentona eikä yrittänyt vanhan tapansa mukaan jäkittää pää kattoa kohti. Ilmeisesti tästä rennosta fiiliksestä johtuen myös asetukset menivät paremmin perille, ja Lore jopa pyöristyi välillä. Pakko myöntää, että olin kyllä hämmästynyt. Normaalisti saan Loren lähinnä vain narskuttelemaan hampaita ja unohtamaan viimeisenkin rentoutumisen rippeen. Alkuraveissa pyöreyttä ei niin vain saanutkaan, mutta polle kulki silti normaalia paremmin päänsäkin kanssa.

Sulkutaivutusta tehtiin käynnissä ja ravissa keskihalkaisijaa myöten. Itsestä tuntui, että sulkutaivutus sujui kaiken kaikkiaan paremmin oikealle. Vasemmalle en jotenkin saanut sekä etu- että takapäätä oikein, vaan aina jompikumpi oli väärin. Lore teki sulkutaivutukset käynnissä aika vaivattomasti. Huomasin kuitenkin itse välillä olevani satulassa puoliksi ilmassa. Yritin vissiin sitten käyttää istuntaa, mutta melkoisen väärin. Suurin ilo sulkutaivutuksissa oli ensinnäkin hevosen saaminen kohtalaisen vaaditusti, mutta etenkin se, että Lore loksahti sulunkin aikana rennon pyöreäksi aina hetkittäin. Olin aika fiilareissa näistä onnistumisesta. Hetkittäin Lore myös vähän hätiköi, mutta onnistuin itse pysymään rauhallisena, mikä myös auttoi hevosen takaisin kuulolle. Toinen kiva onnistuminen, kun yleensä itse lähden häseltämään heti pienimmästäkin mahdollisuudesta.

Ravissa muutamat kerrat menivät siihen, että sain Lorea taas vähän rennommaksi ja korvaamaan kipittämisen rauhallisemmalla menolla. Sen jälkeen saatoimme alkaa hahmotella sulkua. Ravissa meno oli meille molemmille hankalampaa. Minä väänsin itseni taas miten sattuu satulassa, ja Lore ei tajunnut, mitä yritin pyytää. Se jopa narskutteli protestina hampaitaan, mutta pysyin jälleen aika rauhallisena satulassa. Niinpä saimme muutamia ihan hyviä sulkuja, joissa hevonen rentoutui myös hitusen. Työläämpää kyllä oli, mutta niin ne pienetkin onnistumiset tuntuivat makeammalta.

Lopuksi otettiin vielä laukkakuviona tehdä mahdollisimman lyhyessä laukassa pääty-ympyrät ja keskiympyrä keskilaukassa. Aluksi nostelin muutamat väärät laukat Lorella enkä edes tajunnut niitä ennen kuin opettaja huomautti. Pollella on siis ilmeisen hyvä tasapaino, kun edes ympyröillä en vastalaukkaa tajunnut. Lore olisi mieluusti laukannut reippaammin, joten lyhentämiset olivat alussa aika onnettomia. Taisin saada tehtyä sellaisen piirun verran normaalia laukkaa lyhyemmän menon. Keskilaukka sen sijaan sujui vaivattomasti, joskin kontrolli oli enemmän hevosella kuin minulla. Opettajan ohjeistuksella sain Lorea muutaman kerran oikeasti lyhyempään laukkaan. Tärkeimpänä juttuna oli tietysti osata pitää pohkeet tuntumalla, jotta hevonen ei pudota raville. Laukassa pyöreydestä ei ollut tietoa, mutta väitän hevosen silti pitäneen päänsä vähän normaalia alempana. Laukassakin istuminen onnistui aika kivasti, sillä muistan aikaisemmilla kerroilla hytkyneeni siellä. Mukava huomata, että rennompi hevonen myös laukkaa letkeämmin.

Loppuraveissa hain Lorea taas pyöreämmäksi ja ravaamaan vähän rauhallisemmin. Kumma kyllä rauhallisempaan menoon auttoi se, kun istuin harjoitusravissa. Jälleen kerran ihastelin sitä, kuinka ravissa oli selvästi helpompaa istua. Lorea sai rauhoitella tovin, mutta hiljalleen se ravaili rennommin. Loppukäynneissä oli vielä testatattava pyöreys ja löytyihän se. Opettajalta tuli tunnin lopuksi palaute, että vaikka Lorella narskututti välissä eli homma oli sillekin vähän haastavaa, niin se silti yritti ja väläytteli hienoja hetkiä.

Loistin varmasti selässä, sillä Lore yllätti minut ihan täysin. Tämä oli varmasti paras kouluvääntökerta Lorella ja kuten opettajakin tuumasi, eiköhän minun vielä toistekin kannata sillä mennä. Hienoin tunne oli se, kun onnistuin itse keskittymään ja pysymään maltillisena. Silloin Lorekin tuntui oikeasti kuuntelevan minua ja uskaltavan rentoutua ja yrittää, vaikka ei ollut varmasti loman jälkeen helpointa hommaa. Yhteistyössä oli kuitenkin tänään jotain taikaa. En kyllä tiedä, mikä oli kuun ja tähdet pistänyt oikeaan asentoon minun ja Loren välillä, mutta nauttisin jatkossakin tällaisesta hienosta yhteistyöstä sen kanssa.