Sulkutaivutuksen alkeita

Perjantain Artsin koulutunnilla pääsimme treenaamaan sulkutaivutuksen alkeita. Ratsunani oli Pave, ja tunnin jaoin kolmen muun ratsukon kanssa. Kävimme alkuverryttelyssä kaikki askellajit läpi. Paven asettumista molempiin suuntiin sai työstää, mutta laukassa sillä oli mukavasti energiaa omasta takaa. Sitä ei tarvinnut nohitella eteenpäin. Lähinnä sain yrittää istua Paven takajaloilla ja viedä energiaa samaan paikkaan.

Tunnin varsinainen tehtävä oli sulkutaivutuksen alkeiden opettelua. Sitä varten lähdimme ensin tekemään pitkillä sivuilla etuosan siirtämistä uralta vähän sisemmäs. Yhdistimme tähän tovin jälkeen viiden kuuden askeleen väistöpätkän edelleen etuosan aiemmassa asennossa pitäen. Tästä muodostui sitten alkeissulkutaivutuksen kaltainen liike. Tulimme tehtävää käynnissä ja ravissa.

Tehtävän suurin haaste minulle oli saada Paven etuosa kontrolliin. Tykkäsin vääntää sisäohjalla Paven kaulan mutkalle ja unohtaa etujalat kokonaan. Tuloksena Pave kenotti kyllä haluttuun suuntaan, mutta etujalat pysyivät tiukasti takajalkojen edessä. Yritin kovasti tajuta, miten kontrolloisin etuosaa ulko-ohjalla, mutta kunnon valaistuminen jäi saamatta. Välillä sain käytettyä ulko-ohjaa ja vähän ulkopohjetta siten, että Paven etuosa keikahti haluttuun suuntaan. Sitten sainkin olla tarkkana, ettei koko hevonen lähtenyt siihen suuntaan. Jotenkin pelkällä ulko-ohjalla ja istunnalla en saanut hommaa toimimaan. En etenkään oikeassa kierroksessa, jossa vartaloni tunnetusti kiertyy vasemmalle. Tästä tulikin opettajalta hoksautus, ja sain ajatella siinä kierroksessa vettä oikeassa korvassa -asentoa. Tämä mielikuva auttoi viemään ylävartaloa enemmän oikealle.

Tehtävää muokattiin siten, että pitkän sivun alusta tehdyn etuosan siirron jälkeen väistätettiin viisi kuusi askelta kohti keskihalkaisijaa. Väistöaskelten jälkeen jatkettiin suoraa linjaa pitkin, mutta edelleen etuosa vähän sisempänä. Koska pelkän etuosan hallinta oli tuottanut pulmia, toi väistöosuus niitä muutaman lisää. Hermoni olivat kuitenkin taas hallinnassa, jolloin jaksoin yrittää asetella palasia oikein. Tärkeintä oli miettiä ensin etuosa kuntoon. Kun se oli suunnilleen hyppysissä, saattoi väistöaskelia alkaa ajatella. Tehtävään mahtui hirvihetkiä, mutta myös pätkiä, kun Pave hakeutui oikeaan suuntaan. Niinä kertoina se loksahti mukavan pyöreäksi tuntumalla pysyen. Niistä päättelin tehtävän menneen vahvasti ainakin sinnepäin.

Loppuravissa annoimme hevosten vielä venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Tunnin tehtävä oli minulle ihanan haastava. Siinä sai ajatella niin etu- kuin takaosaa, mutta olla keskittymättä liikaa jompaankumpaan, sillä silloin toinen jäi helposti paitsioon. Onneksi ehdimme tahkota tehtävää myös käynnissä, sillä ravissa se oli kinkkisempi. Saimme ravissakin kohtalaisia pätkiä, mutta selvästi kontrolli Paveen heikkeni siinä askellajissa, kun en saanut istuttua riittävän vakaasti. Tätä tehtävää olisi kiva harjoitella pian uudelleen. Haluaisin saada kontrolloitua hevosen etuosaa vähän tarkemmin. Nyt se jäi vähän puutteelliseksi, vaikka pienen pieniä ahaa-hetkiä sattui mukaan. Tunnin jumppa teki kuitenkin tehtävänsä, sillä loppuravissa Pave liikkui rennommin ja sujuvammin kuin alkutunnista. Kyllä se jumppaaminen vain kannattaa.

Pala kerrallaan

Perjantain oli vuorossa toinen kerta Pavella Artsin koulutunnilla, jonka jaoin tunnin Kaisan kanssa. Pääsimme treenaamaan tunnilla sulkutaivutuksia sekä loivia kiemurauria laukassa.

Alkuverryttelyn pääpaino oli ensin ravissa. Ideana oli saada Pave pyöristymään rennosti, jonka jälkeen ravia haettiin paremmaksi. Teimme myös muutamia laukannostoja ravista. Laukkaa jatkettiin noston jälkeen sen verran, että siihen löytyi hyvä rytmi. Ravi toimi paikoin ihan mukavasti. Pave tarjosi paikoin rentoa ja pyöreää menoa. Pyörittelin väliin ympyröitä ja yritin houkutella Pavea asettumaan ja taipumaan. Niissä kohdissa tuli jäykistelyä, mutta hetkittäin hieman helpompia hetkiä.

Verryttelyn jälkeen siirryimme sulkutaivutusten pariin. Pyöräytimme lyhyelle sivulle ravivoltin, jonka jälkeen siirryimme käyntiin ja aloitimme sulkutaivutuksen pitkälle sivulle. Jos sulkutaivutus käynnissä alkoi onnistua, sai siinä pysyen tehdä siirtymisen raviin ja lopulta tulla sulkutaivutusta kokonaan ravissa. Me Paven kanssa emme päässeet tänään edes sulkutaivutusten pariin. En saanut sitä tajuamaan, mitä hain, joten opettaja vaihtoi tehtäväksi Paven takaosan siirtämisen uralta sisemmäs. Tekemistä meillä riitti tässäkin. Jouduin molemmissa suunnissa käyttämään apuna sitä, että johdin Paven etuosan korostetusti seinää kohti, minkä avulla sain horjautettua takaosan pois uralta. Samalla yritin muistaa antaa ulkopohkeella merkin, jotta Pave alkaisi yhdistää sen ja takaosan siirtämisen toisiinsa. Kun Pave alkoi vähän hoksata tehtävän jujua, yhdistimme siihen lyhyen ravipätkän. Näin Pave pääsi sille ehkä vaikeammasta tehtävästä hetkeksi helpomman pariin. Oikean kierroksen jälkeen vaihdoimme vasempaan. Siinä suunnassa Pave tajusi pohjepyyntöjä hitusen jo paremmin, joten kyllä se kovasti yritti ratkoa tätä mysteeritehtävää.

Laukassa tulimme sovellettuja loivia kiemuroita eli treenasimme vastalaukkaa helpolla kuviolla. Pyöräytimme taas lyhyelle sivulle voltin laukassa ennen kuin lähdimme kiemuralle. Tulimme sen hieman muunnettuna siten, että ratsastimme kuvion keskelle reilumman pätkän suoraan. Ideana oli tulla tehtävä maltillisessa laukassa ilman, että hevonen yrittäisi säilyttää tasapainon lisäämällä vauhtia. Pave piti toivotun laukan molemmissa kierroksissa. Välillä se pyrki hieman kiihdyttämään kuviolla, mutta kun sain istuttua ja odotettua, malttoi Pavekin paremmin. Asetukset eivät tosin aina kuviolla pysyneet mukana, kun melkeinpä unohdin ne. Keskityin aika paljon istumiseen ja malttamiseen, jotta Pave seuraisi esimerkkiä. Meiksi tehtävä meni kuitenkin tasaisemmin kuin aikaisempina kertoina, joten tästä on hyvä jatkaa treenejä tämänkin asian saralla.

Loppuravissa haimme vielä pyöreää ja aktiivista etenemistä. Pavea väsytti jo, jolloin se tuppasi valumaan etupainoiseksi. Houkuttelin sitä vielä tsemppaamaan, ja paikoin se tarjosi mukavia hetkiä. Yhdestä sellaisesta oli hyvä siirtyä käyntiin ja taputella ratsu hyväksi. Tällä tunnilla ehti kyllä iskeä melkoinen epätoivo, kun sulkutaivutukset eivät onnistuneetkaan. Onneksi opettaja vaihtoi tehtävän meille sopivaksi, ja tajusin itsekin, että hankalammat kohdat kannattaa ottaa pala kerrallaan. Kyllä me ne sulutkin vielä jokin kerta taidamme.

Sama treeni, eri hevonen

Vaikka perjantaista on tullut vakiotunniton päivä, en yllättäen aina malta olla silti satulasta pois. Onneksi minulla oli käytettävissä itsenäinen tunti Tallinmäellä, joten suuntasin sinne. Keli ei kyllä ollut lupaava, kun lämpöasteita oli +15, ja vettä satoi vaihtelevasti. Tuuri oli kuitenkin tällä kertaa puolella eikä tunnin aikana tullut vettä kuin muutama hassu tihkupisara. Muutenkin tarkeni hyvin pitkähihaisella. Ratsukseni sain tietysti Jetin. Treeniaiheeksi päätin ottaa kertauksena edellispäivän treenin eli ympyrällä työskentelyn takaosan ulommas väistätyksen sekä sulkutaivutusten kaltaisten liikkeiden parissa.

Ympyrällä työskentelyn tein käynnissä. Jetti väistää todella helposti, joten takaosan väistätys ulommas oli sangen vaivatonta. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että keskityin kontrolloimaan liikaa vain takaosaa, jolloin etuosa jäi huomiotta, asetus ei pysynyt toivotusti, ja ulkolapa tahtoi pullahtaa. Tämän huomion jälkeen keskityin siihen, etten turhaan prässännyt takapäätä liikaa, kun Jetti otti väistöavut helposti vastaan. Sen sijaan kiinnitin enemmän etuosaan huomiota, jolloin meno tasaantuikin sopivasti. Aktiivisuus tosin katosi välittömästi, kun pyysin väistöjä, jolloin hiippailimme valtaosan ajasta. Yritin kyllä nohittaa Jettiä liikkumaan myös väistön aikana, mutta pyyntöni menivät vähän heikosti läpi. Ilahduttavaa oli kuitenkin se, etten huomannut kummempia puolieroja.

Takaosan väistätysten jälkeen työstin hetken aikaa ravia niin keventäen kuin harjoitusravissa istuen. Jetti liikkui tuttuun tapaansa tasaisesti. Hieman se yritti hiippailla, mutta ihmeen hyvin totteli, kun pyysin vähän aktiivisuutta. Otin myös pitkille sivuille askeleenpidennykset, joissa oli jopa energiaa. En tosin itse osannut pitää ohjia tuntumalla riittävästi, joten ravi taisi mennä enemmänkin vain läpijuoksemiseksi kuin varsinaiseksi pidennykseksi. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka helposti Jetti reipastui pyynnöstä ja säilytti tahdin, kunnes pyysin sitä hidastamaan hieman. Muuten harjoitusravissa koetin vakauttaa jalkojani, jotka vispasivat jälleen. Hankalaahan se oli. Välillä sain käännettyä jalkani jotenkin niin, että vispaus väheni. Asentoa oli kuitenkin vaikea pitää yllä enkä osannut siihen vielä rentoutua, joten lipsahtelin nopeasti takaisin vanhaan asentoon. Ennen siirtymistä sulkutaivutuksen kaltaisiin liikkeisiin otin laukkaa verryttelynä kenttää ympäri. Jetti tahmaili ensin, mutta reipastui pitkillä sivuilla ihan kivasti. Tein myös parit laukanvaihdot lävistäjällä ja jos en väärin tuntenut, vaihtoi Jetti molemmat kerrat puhtaasti.

Sulkutaivutuksen kaltaisessa liikkeessä huomasin taas jääväni ähertämään turhan paljon takaosan kimpussa. Välillä taisin vääntää Jetti-paran sellaiselle mutkalle, että sen liikkuminen oli suorastaan ihme. En tosiaan tunne selkään juuri ollenkaan, milloin hevonen on toivotusti eikä kentällä tietysti ollut peilejäkään saati toista silmäparia apuna. Aloin sitten loiventaa takaosan asentoa, jolloin meno parani hieman. Jetti tosin hidasteli edelleen, mutta en ihmettele, kun tajusin pyytäväni sitä liian mutkalle. Lisäsin tehtävään myös laukannostot, jotka lähtivät aika arpoen. Jetti taisi välillä saada niin monta apua yhtä aikaa, ettei enää tiennyt, mitä niistä totella. Laukassa yritin hakea vähän kootumpaa menoa, mutta aktiivisuuden puute teki siitä tietysti hankalaa. Jetti tuntui pariin otteeseen kuitenkin hyvällä tavalla lyhyemmältä, vaikka ei se normaalistikaan mene kilometrin mittaisena. Loppuun otin molempiin suuntiin sulkutaivutukset vielä suoralla uralla, jotta saatoin tarkistaa, etten vääntänyt hevosta ihan mutkalle, vaan etenimme suunnilleen liikkeen vaatimassa asennossa.

Loppuraveissa hain Jettiä venyttämään ohjan perässä eteen ja alas pyörittelemällä ympyröitä. Jetti venytti aika kivasti, mutta välillä herpaantui tuijottelemaan omiaan (muun muassa sitä hurjan pelottavaa selkäännousukoroketta). Yllättävän nopeasti se kuitenkin muisti olemassaoloni ja palasi venytyksen pariin. Jetti oli tässä kohtaa mukavan aktiivinen, ja mietinkin, että tällä energialla olisi ollut hyvä aloittaa treenit. Vielä en vain osaa virittää Jettiä heti alkutunnista tähän mielentilaan, joten sain vain nauttia hyvästä menosta tunnin loppupuolella. Löytyipähän se kuitenkin, joten kai treenissä tuli tehtyä jotain oikeinkin.

Loppuun vielä surullisia uutisia: Mortti lopetettiin tänään. Se loukkasi etujalkansa ilmeisesti tarhassa niin pahasti, että paraneminen käyttökuntoon oli hyvin epätodennäköistä. Niinpä onneksi kuitenkin 20 vuoden ikään ehtinyt ruuna laukkasi paremmille ja ikivihreille laitumille. Ehdin käydä sanomassa Mortille heipat ja syöttämässä sille vielä vähän ruohoa. Olo oli kyllä surullinen, vaikka en koskaan ihan samalle aaltopituudelle Mortin kanssa päässyt. Ei silti ole kivaa, kun toisen elämä päättyy näin äkkinäisesti. Mutta nyt Mortilla ei ole kipuja eikä murheita, joten parempi näin.

Ulkoavuilla onneen

En päässyt omalle tunnilleni keskiviikkona, joten torstaina olikin jo tuplahinku ratsaille. Haaveilin jo kovasti puomi- tai estetunnista, mutta luvassa oli vielä koulua. Ratsuksi sattunut Elmo onneksi ilahdutti sen verran, että maltoin keskittyä vääntämään vielä koulua. Tunnin treeniaiheena oli hevosen ratsastaminen pyöreäksi niin takaosan ulommas väistättämisen kuin sulkutaivutuksen kaltaisen menon avulla. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja suurin osa tunnista oltiin ympyrällä.

Ensimmäisenä lähdimme hakemaan hevosia käynnissä myötäasetukseen ja pyöreäksi käyttämällä takaosan väistätystä ulommas apuna. Vasen kierros tuntui alussa sangen hankalalta niin asetuksen saamisessa kuin takaosan väistättämisessä. Elmo ei hevillä antanut vasemmalta periksi, vaan pullahti aina sisemmäs, kun yritin pyytää sitä myötäasetukseen. Terästin sisäpohkeen käyttöä ja aloin huolehtia paremmin ulkopuolen apujen käyttämisestä, jolloin meno parani hieman. Elmolle sai tehdä aika paljon pieniä pidätteitä ulko-ohjalla, jotta se malttoi väistää takaosaansa ulos. Oikeassa kierroksessa myötäasetuksen sai helpommin, mutta edelleen sain olla tarkkana, etten vain vääntänyt Elmon kaulaa mutkalle ja unohtanut ulkopuolen hallintaa. Takaosan väistö oli myös helpompaa tähän suuntaan, mutta molemmissa kierroksissa aktiivisuus pääsi katoamaan väistöjen aikana.

Takaosan väistätysten jälkeen otettiin aina tovi ravia, jossa hevosia työstettiin vähän pidempään muotoon ja tehtiin pieniä temponmuutoksia. Vasemmassa kierroksessa meno oli suurimmaksi osaksi kamalaa. Elmo tahmaili ja jännittyi eikä hevillä suostunut etenemään saati rentoutumaan. Korjasin omaa istuntaani parhaani mukaan ja koetin sinnikkäästi kertoa ratsulleni, että haluan sen liikkuvan rennon pyöreänä. Vaan ei. Muutamia pätkiä saimme sinnepäin, mutta lopullinen palasten loksahtaminen oikein jäi puuttumaan enkä yhtään tiedä, miksi. Oikeassa kierroksessa meno olikin sitten rutkasti helpompaa, ja Elmo kulki siivosti. Aktiivisuus oli silti edelleen vähän puolitiessä. Elmo ei helpolla lähtenyt ottamaan pidempää askelta saati edes kiihdyttänyt, vaan puksutti tasaisesti menemään, välillä tosin hidastellen. Elmollehan on ihan tyypillistä pieni laiskottelu, mutta sen asian tietäessäni olisin saanut ratsastaa sitä tarmokkaammin. Raipan kannustavilla merkeillä sain Elmosta vähän parempaa liikettä irti, mutta varsinaisesti ratsun moottori ei käynnistynyt kunnolla.

Seuraavaksi jatkoimme hevosten muodon työstämistä menemällä edelleen ympyrällä pysyen sulkutaivutuksen kaltaisesti. Kun hevosia saatiin vähän lyhenemään ja ryhdistäytymään, sai nostaa laukan ja laukata hetken aikaa. Aluksi molemmissa kierroksissa sain keskittyä antamaan selkeät avut, jotta Elmo käsitti, miten halusin sen kulkevan. Loppujen lopuksi Elmo tuntui hoksaavan tehtävän jujun paremmin oikeassa kierroksessa eli suomennettuna se suunta oli minulle helpompi. Sulkutaivutuksen kaltaisen menon aikana vauhti hiipui melkoisesti, mutta en antanut sen häiritä. Elmo ei taida olla vielä ihan sulavin tässä liikkeessä enkä minä paras opettaja sille, joten arvelin selkeiden ohjeiden olevan nyt vauhtia tärkeämpää. Elmo askarteli tehtävän kimpussa hyvin pähkäillen ja löysi aina hetkittäin ratkaisuja pyyntöihini. Itselle hankalaa oli saada asetus ja etuosa pysymään oikein, sillä takaosaa kontrolloidessa unohdin sen välillä oman onnen nojaan.

Laukannostoista puuttui vähemmän yllättäen se aktiivisuus, joka oli loistanut poissaolollaan valtaosan tunnista. Vasemmassa kierroksessa Elmo hyödynsi jälleen sitä, etten muistanut pitää ulkopuolta hallinnassa. Kertaalleen yritimme jyrätä opettajankin päältä, mutta onneksi emme törmänneet. Tulipahan taas konkreettinen muistutus siitä, että ulkoavuillakin on tarkoituksensa. Laukassa Elmo paiskikin hienosti töitä ja tarjosi paikoin mukavan pyöreää ja rentoa menoa. Tahti tosin hieman vaihteli ja pääosin laiskempaan suuntaan, mutta nohituksella Elmo jaksoi aina jonkin aikaa edetä reippaammin. Ulkopuolen avuilla sain Elmon pysymään hyvin tuntumalla ja reitillä, jolloin sen oli helppo laukata pyöreänä eteenpäin. Olisin toki saanut olla paremmin Elmon tukena, sillä muutamina kertoina se pääsi pudottamaan raville. Loppujen lopuksi Elmo jaksoi kyllä hienosti verrattuna siihen, kun se tuli tallille. Silloin se ei jaksanut laukata lyhyttä hetkeä pidempään saati kantaa itseään siinä. Nyt se taas menee jo hyvän tovin asiallisesti töitä tehden.

Loppuraveissa hevosten annettiin venyttää eteen ja alas. Elmo oli tässä aika näppärä, mitä nyt yritti paikoin alkaa hiippailla, mutta uskoi kyllä reipastumispyyntöä vielä kohtuullisesti. Opettajalta tuli palautteena, että Elmo teki tunnin ajan hienosti töitä. Kyllähän se vain on mainio poni ja minulle hyvin opettavainen ratsu. Tuumasin opettajallekin, että Elmo on kehittynyt valtavasti, minkä opettajakin allekirjoitti. Ainoa harmin paikka on vain se, ettei Elmo tuosta kasva isommaksi. Jalkani tahtovat olla turhan pitkät ponin koon huomioiden, ellen mene sitten hieman lyhyemmillä jalustimilla. Onneksi kokoeromme ei ole ainakaan tähän mennessä tahtia muutoin haitannut, niin pääsen oppimaan vielä toivottavasti yhtä sun toista tämän ponin kanssa.

Uusi ratsastusvuosi käynnistyi

Kumman nopeaa joulutauko ratsastuksesta hurahti. Uuden ratsastusvuoden ensimmäiseksi ratsuksi oli arpa valinnut minulle Hessun. Tunnin aiheena oli puolestaan pohkeenväistöä sekä ihan perinteisesti että sulkutaivutuksen kaltaisesti.

Tunti aloitettiin tekemällä yhdelle pitkälle sivulle uran myötäistä pohkeenväistöä ja menemällä toinen pitkä sivu ravissa. Hessu oli tahmea, mutta kun muistin hallita sisäpuolta ja koputella ulkopuolelle pohkeella, lähti Hessu väistämään mukavasti. Se myös pyöristyi hienosti, mutta vauhti tahtoi sammua koko ajan. Opettaja kehotti naputtelemaan polleen vauhtia sisäpuolelta, mutta pohkeeni ei tarkoittanut valtaosan ajasta Hessulle mitään muuta kuin ärsyttävää kosketusta kylkeen. Pätkittäin sain herraan kuitenkin vähän vauhtia, jolloin väistö sujui paljon paremmin, ja myös pyöreys säilyi. Hessu oli mukava ratsastaa, kun se pyöristyi eikä painanut niin paljon ohjille. Vielä kun keksisin, miten sen moottori käynnistetään, olisi se oikein mainio ratsu.

Sitten siirryttiinkin tahkoamaan pohkeenväistöä sulkutaivutuksen kaltaisesti. Lyhyen sivun alkuun pyöräytettiin voltti ja siitä lähdettiin asetus aina menosuuntaan viemään hevosta pohkeenväistön avulla keskihalkaisijaa kohti. Tehtävä ei ollut helppo käynnissä, mutta onnistuimme siinä kuitenkin ravia paljon paremmin. Käynnissä ongelmana oli saada Hessu pysymään asetuksessa ja silti väistää takapäällä. Opettaja kehotti ottamaan etupää kunnolla lyhyelle askeleelle ja raipan avustuksella laittaa takapää väistöön. Pätkittäin onnistuimme, mutta vaikeaa se oli. Ravissa homma meni höpöksi, sillä Hessu ei tahtonut ottaa pidätteitäni yhtään vastaan, jolloin hommasta ei tullut mitään. En osaa yhtään sanoa, mikä meni vikaan. Ehkä jäin puristamaan ja vetämään liikaa, ehkä istuntani antoi pohjeapuihin verrattuna jotain ihan muuta sanomaa.

Loppupuolella sulkutaivutuksen kaltaisen väistön jälkeen nostettiin myös laukka. En osannut istua yhtään Hessun laukassa, ja sekään ei paljoa jaksanut ponnistaa. Tuloksena oli vähän kummallista puolilaukkaa, jota en osannut parantaa. Loppuraveissa opettaja otti meidät ympyrälle, ja kehotti asettamaan ja samalla pyytämään takapäätä liikkeelle. Muutamina hetkinä sainkin Hessun liikkumaan mukavan reippaasti, ja opettajakin vaikutti tyytyväiseltä.

Tunti ei ollut niin kauhea kuin alussa ehdin murehtia. Eihän Hessu ollut reipas saati mitään sinnepäinkään, mutta käynnissä ja välillä ravissa saimme hyviä pyöreitä ja rentoja hetkiä. Kuten opettaja tuumasi, kulki Hessu tunnilla mukavassa muodossa, mutta takapää olisi saanut olla liikkeessä mukana. Siinäpä onkin mysteeri ratkaistavaksi: miten saada Hessu liikkumaan reippaasti?

Toimivaa yhteistyötä

Lauantain tunnilla oli opettamassa tallilta tuttu tapaus, jonka opeissa olenkin kerran tai pari ollut aiemmin. Pollekseni oli pistetty Kaapo ja minun on tunnustettava, että vähän tuskailin arpaonneani ennen tuntia. Onneksi tällä kertaa aivan turhaan.

Tunnin aiheena olivat sulkutaivutukset. Olen tainnut mennä aiemmin Kaapon kanssa joko näitä tai sitten avoja, mutta kauhistuin kyllä entistä enemmän tunnin kulusta treenin kuullessani. Verryttely aloitettiin kuitenkin tekemällä voltteja käynnissä ja ravissa. Tuttuun tapaan sisäpohkeeni ei tajunnut mitään käsistä eivätkä ne pohkeesta. Voltit menivät siis ilman kunnon asetuksia ja pollen omien reittien mukaan. Opettaja ohjeisti sitten tasaamaan menoa myös ulko-ohjalla. Kas kummaa, ylimääräinen puskeminen väheni ja voltit alkoivat parantua. Jännä homma, miten sitä yhden ohjanpuoliskon muistaessa unohtaa toisen olemassa olon.

Sulkutaivutusta lähdettiin tahkoamaan kiemurauralla. Pitkän sivun alusta siis tälle uralle, keskikohdassa tehtiin voltti ja siitä jatkettiin kiemuraura loppuun. Oikealle totta kai samaan tyyliin. Eli vasemmassa kierroksessa lähdettiin kiemuralle, tehtiin voltti oikealle ja siitä sulkutaivutuksen kaltaisesti pitkän sivun loppuun. Voltilla lähdettiin jo hakemaan asetusta sekä takapäätä sisemmäs.

Ensimmäiset kierrokset etenkin vasemmalle olivat melkoisen onnettomia. En osannut hahmottaa käsiäni ja jalkojani oikeille paikoille, mutta onneksi opettaja oli kärsivällinen. Vähitellen sain Kaapon asettumaan paremmin oikealle ja tuomaan takapäätään sisälle. Ei se nyt ihan oppikirjasta ollut, mutta minun ja pollen yhteistyön tuloksena erittäin mainiota menoa. Olenkin jo aiemmin kirjoittanut kokevani sulkutaivutukset avoja vaikeimmiksi. Pitäydyn vielä siinä mielipiteessä, mutta kyllähän sulutkin menivät tällä kertaa ihan ihmeen kivasti. Ei sitä aina tarvitse olla täydellistä, pienetkin onnistumiset palkitsevat.

Laukassa puolestaan enimmäkseen humputeltiin. Yritettiin toki pitää pyöreyttä, jos se oli pollesta saanut esille ja ympyröitä pyöräytellessä sitä saattoi houkutella lisää. Kaapon kanssa suurin onnistuminen laukassa oli tasainen meno. Ympyrät tahtoivat välissä muotoutua ihan uusiksi, kun sisäpuoleni unohti taas vastuunsa, mutta pääosin laukka kulki oikein näppärästi myös ympyröillä. Oli todella mukava laukata Kaapon kanssa, kun se ei itse päättänyt vauhtia, vaan kuunteli ihan kiltisti pyyntöjäni.

Opettajalta tulleet neuvot olivat kyllä mukavan konkreettisia ja niillä saikin tuloksia aikaan. Tunnin aikana huomasin myös pystyväni rentoutumaan paljon paremmin enkä ollut koko ajan höseltämässä jotain. Ehkä Kaapokin huomasi tämän asian ja piti saamastaan työskentelyrauhasta. Opettaja myös kehui suoritustamme, vaikkei se aina niin nappiin mennytkään. Pakko oli tuumata, että kyllä tämä kerta oli ehdottomasti yksi parhaita Kaapon kanssa. Kyllä minusta toivottavasti vielä hyvä ratsastaja tulee.

Niin mihin suuntaan se olikaan?

Keskiviikon kaksi viimeistä tuntia yhdistettiin, ja tuloksena oli D/C-B-ryhmä. Sehän ei tahtia haitannut, sillä harjoituksissa löytyy aina oma säätövaransa osaamistasoon nähden. Polleksi sain Rollen.

Tunnin treeninä oli asettaminen, kulmien ratsastaminen huolella sekä sulkutaivutuksen kaltaista menoa. Rolle oli hivenen nihkeä liikkumaan enkä löytänyt tunnin aikana hevosesta paljon energiaa. Kulmiin ratsastamiset otin liian rennoin ottein, josta sain muistutusta opettajalta. Rolle ei edes vängännyt kummemmin vastaan, joten olin yksinkertaisesti omissa ajatuksissani, kun en saanut tehtävää onnistumaan niin hyvin kuin olisi pitänyt.

Sulkutaivutuksen kaltaisiin liikkeisiin lähdettiin pyöräyttämällä voltti lyhyelle sivulle, tulemalla kulma myötäasetuksessa ja jatkamalla vielä  hetki suoraan. Sitten edelleen myötäasetuksessa tuupattiin takajalat liikkumaan uralta pois. Yllättäen törmäsin taas tähän ongelmaani saada itseni muotoiltua asentoon, jossa hevonen pysyy myötäasetuksessa siitä huolimatta, että liikutaan samaan suuntaan. Yritin naputella pollen takajalkoja liikkeelle, mutta asetus joko valahti vääräksi tai katosi kokonaan. Muutamia kertoja sain hillittyä ja hallittua liikettä, mutta en mitenkään helposti. Tästäkin aiheesta pitäisi ottaa yksityistunti. Avotaivutusta sanotaan vaikeammaksi, mutta minusta se on helpompi käsittää. Siinä palaset loksahtavat paljon helpommin paikoilleen.

Laukassa puolestaan haettiin suoruutta käyttäen keskihalkaisijaa apuna. Sille tultiin laukassa, siirrettiin raville ja nostettiin toisen puolen laukka. Kaikki tämä samalla linjalla pysyen. Rolle oli tuttuun tapaan tervakavio, ja sitä sai olla koko ajan muistuttamassa, että askellajina on kuin onkin laukka. Mutta suoruus ei onneksi ollut kauhean iso ongelma, vaikka kyllä se Potterin kanssa sujui niin paljon paremmin. Tyytyväinen olin siihen, että sain pollen tuotua keskihalkaisijaa myöten lähelle lyhyttä sivua suorassa ilman, että se itse yritti päättää suuntaa. Jotain onnistumistakin siis, jee.

Tänään peruin Helveilyn orastavan nuhan ja pakkasen ikävän yhdistelmän vuoksi. Maneesissakin tahtoo paleltua sillä menolla, jolla hevonen ei hikeenny. Puhumattakaan matkoista maneesille ja takaisin. Mutta lauantaina taas pollen selkään. Muistelenkohan yhtään oikein, jos väitän tuon kerran aiheeksi puomeja? Senpä näkee ylihuomenna.

Otuksen kyydissä

Arpaonni oli tällä kertaa valinnut minulle tallin uusimman tuntipollen eli Pupun/Jussin/Puten/Otuksen. Pudzickhan polle on oikealta nimeltään, mutta sen lempinimi Pupu ei ilmeisesti maistunut nykyisen tallin suuhun ja nyt sitä nimitellään vähän miksi sattuu. Taisi Otus olla useimmiten lauantaiopettajan suusta kuultu tunnin aikana. Mutta sitten itse tuntiin. Taidan pitäytyä nyt Pupussa kuitenkin jonkin aikaa.

On todella jännää ratsastaa uutta hevosta, kun ei yhtään tiedä, miten se kulkee, millaisilla avuilla ja mitä vinkeitä sillä voi olla mielessä. Olin nähnyt Pupun menoa pari kertaa muiden ratsastamana ja se vaikutti ihan kivalta peruspollelta.

Alkukäynneissä se ei kyllä vakuuttanut, sillä se mateli kuin Tapsa konsanaan. Reippaamman vauhdin pyyntö tehosi onneksi kohtuullisen helposti. Verryttelyravissa se tarjosi taas lyhyttä köpöttelyä, kunnes opettaja komensi kuskin tekemään siellä selässä jotain. Niinpä taas pyytämällä tomerammin löytyi myös vähän reippaampi ravi. Parasta oli se huomio, että kun vauhtia kerran pyysi, se yleensä pysyi pidemmänkin aikaa päällä. Ei nyt tietenkään koko aikaa, mutta ei ollut sellaista kolmen askeleen spurttia, josta olisi taas voinut rymähtää mateluvaihteelle. Kuski ei myöskään osannut asettaa tätä pollea, joten kulmat menivät oikoen. Kuski-ressukka, sen tässä pitäisi käydä ravailemassa ja asettumassa itse ensin, että oppisi oikeasti jutut.

Tunnin treeninä oli pohkeenväistö ja vähän sulkutaivutuksen kaltainen liike. Pohkeenväistöön lähdettiin pitkällä sivulla tuomalla takapää ensin uran sisäpuolelle ja siitä väistättäen. Tästä sitten muunnettiin menoa sulkutaivutuksen kaltaiseksi eli unohdettiin varsinainen väistättäminen, pyydettiin tähän asti suorana ollut hevosta asettumaan ja taipumaan menosuuntaan.

Pohkeenväistön Pupu teki ihan kelvollisesti, se vähän protestoi hommaa vastaan, mutta teki kyllä. Mutta sulkutaivutuksessa se osoitti muutaman kerran jälkeen, että sille riittää asia just nyt ja enempään se ei ala. Yritin saada sulkutaivutusta onnistumaan, mutta polle joko seisahti, otti omia askeleitaan eteen ja taakse sekä hypähteli mielensä mukaan. Siitä tosiaan huomasi, ettei homma napannut yhtään ja minähän kauhistuin samantien ja olin varmaan ihan tikkuna selässä. Ajattelin tietenkin heti, että voi ei, en osaa mitään ja hevonen hermostuu siitäkin. Opettaja kyllä tuumasi, että aiemmalla tallilla sillä oli ollut samanlaista käyttäytymistä havaittavissa, kun se sai omasta mielestään tarpeeksi treenistä.

Sulkutaivutukset onnistuivat pariin kertaan ihan kivasti. Loput yritykset menivät mönkään, kun polle osoitti mieltään ja kuski hätääntyi selässä. Ei kovin hyvä yhdistelmä kyllä. Jäi harmittamaan, etten osannut komentaa hevosta tomerasti töihin, vaan annoin sen komennella minua liiankin onnistuneesti.

Tunnista jäi tuon parin toimineen sulkutaivutuksen lisäksi hyvä mieli Pupun laukan nostoista. Se nosti aika vaivattomasti käynnistä kulkevan laukan, joskin huhhei, se oli aika isoa moista. Kyllähän siihen varmasti tottuu, mutta ei tallilla ole toista vastaavanlaista laukkaa kulkevaa pollea. Laukassa se kulki kohtuullisesti, kääntyi ympyrälle ihan hyvin ja totteli myös pidättäviä apuja. Vauhtia en tällä kertaa tohtinut kummemmin kokeilla.

Pupusta jäi tuosta mielenosoituksesta huolimatta ihan hyvä peruspollen näkemys. Lisäbonuksena polle saa kiitosta siitä, että se tuntui kulkevan kohtuullisesti oikeinpäin ja välillä pyöristelevän itseään. Allekirjoitan kyllä ihan hyvin tuon linkittämän sivun lauseen siitä, että Pupusta saa hienon näköisen kouluhevosen, kun vain ratsastaja osaa.

Monet kerrat takana

Olen taas laiskistunut valtavasti! Takana on käsittääkseni neljä kertaa, hupsan. Piti kyllä kaivella muistia, että sai pollet mieleen ja tulin tähän tulokseen: Rappen, Eetu, Pera ja Mortti.

Enhän minä enää muista juuri mitään kolmesta viime tunnista, joten kuittaan ne sillä, mitä mieleen on fiiliksestä jäänyt.

Rappen oli mukava, oma itsensä, kuten aina. Herkkä ja reipas. Laukassa meillä meni tosin höpöksi, päästin Rappenin vain kaahottamaan ja sitten se pudotteli ravillekin. Viikonloppuopettaja osasi taas onnekkaasti kuitenkin neuvoa, miten Rappenia pitää ratsastaa. Joskin hän lisäsi, ettei missään nimessä omaa hevostaan ratsastaisi niin. Ohjehan oli, että tuetaan sen laukkapyrkimystä antamalla tasaisesti pohjetta ja tasaisesti pidätystä, jotta se kasaisi itseään eikä kaahottaisi. Tämähän toimi, kun kuski tajusi rytmin. Rappen laukkasikin pari pätkää oikein mainiosti. Se, miksi opettaja ei tekisi tätä omalle hevoselleen on se, että pollen täytyy itse pystyä pitämään itsensä pystyssä. Mutta tuntipollella vaihtelee niin paljon ratsastajat, joten sitä on vähän tuettava heidän kanssaan.

Eetu ja puomit. Meillähän meni taas niin vettä valaen, ettei tosi! Kiitos kuuluu taas ihanalle ponille. Puomien välit sujuivat toivotussa rytmissä ja meno oli mukavaa. Laukassa tosin oli jotain hankaluutta, ei tullut samaa onnellisuusfiilistä kuin sillä yhdellä kerralla.

Pera ja estetunti. Ennen hurrasin, kun estetuntien alussa löysin pollelistasta itseni ja Perat yhdistettynä. Nyt vain aina vähän pelottaa, vieläkin. Ei onneksi niin pahasti kuin ennen, mutta riittävästi. Eikä pelkoa vähentänyt se, että edellistunnin lopussa pollet riehaantuivat ja Pera muiden mukana. Ratsastaja maahan ja näin. Eipä se tosin Peraan onneksi vaikuttanut, minuun ainoastaan.

Esteillä keskityttiin onneksi tempotreeniin. Oli outoa ratsastaa Peralla pitkästä aikaa. Olen jo ehtinyt unohtaa, miten se toimii. Harmi, sillä aikoinani tunsin olevani hyvin kärryillä sen pollen toiminnoista ja toisinaan koin, että sekin tunsi minua ja tapojani. Toisin sanoen: pelasimme hetken aikaa yhteen. Ensin kuitenkin otettiin verryttelyhyppyinä isolla ympyrällä estettä. Mikäpä siinä, hyppäsihän se ja tajusin heti alusta asti keskittyä ohjaamaan sitä hyvin esteelle. Putoamisesta on ollut siis hyötyä, kun tämä asia on jäänyt mieleen.

Tämän jälkeen siirryttiin kahden esteen suoralle, joka piti mennä tietyillä laukoilla. Ihan kivasti, muistaakseni tai sitten ei. Kaahotus on edelleen se ongelmani ja se pahenee, kun en enää tiedosta kaahaavani, vaan luulen meneväni sopivaa vauhtia.

Sittenpä siirryttiin s-estereitille. Sehän meni höpöksi. Pera väisti kaksi tai kolme kertaa viimeisen esteen ja minua turhautti. Yhden kerran sain väistämisestä kiitokset: tulin liian lujaa estettä kohden, joten oikea ratkaisu oli ohjata sivuun. Oli se sitten tietoinen tai ei. Lopulta sain pollen uskomaan, että se nyt tosiaan hyppää sen esteen ja varmuuteni kasvoi noin tuhannesosan. Siitä se on lähdettävä.

Lopuksi hyppäsimme radan. En saanut laukkoja viimeiselle estevälille kummallakaan kerralla oikein, mutta muut kohdat menivät ihan hyvin laukkamäärienkin kanssa. Erityisen hyvä mieli jäi tuosta aikaisemmin väistöjä aiheuttaneesta s-reitistä, sillä se meni askelten ja reitin kanssa ihan nappiin! Kunpa minun ja Peran välit paranisivat. Se tuitaroi tunnilla pariin otteeseen ihan höpöjä ja minua harmitti. Juttelinkin sille tunnin jälkeen kovasti siitä, että mehän olemme parhaita kavereita, mutta ei se tainnut niihin hörökorviinsa silti sitä tietoa poimia kuultavaksi. No, ehkä vielä joskus uudelleen.

Nyt sitten vielä tiivisti viime kerran tunti Mortilla. Kehtasin ennen tuntia bussissa tuumata, että silläpä saattaisi olla kiva mennä pitkästä aikaa. No, se pikatoive toteutuikin. Aikoinaan meistä vissiin yritettiin muokata dream teamia ja lähellä oltiin. Polle alkoi kulkea minun allani oikein kivasti ilman kenkkuiluja. Nyt aika oli taas tehnyt hallaa ja tunti meni vähän kinastellessa siitä, että kumpi tätä tahtia heiluttaa.

Treeninä sulkutaivutusmaisia temppuja. Eli mentiin uraa pitkin niin, että saatiin etuosa kulkemaan sitä myöten ja jätettiin takaosa uran sisäpuolelle. Tämä olikin minulle mukavan haastavaa. Mortti ihme kyllä teki aika oikein, en vain saanut sitä jyrkempään kulmaan, mutta lieväkin oli jo osa voittoa. Harmitukseksi jäi se, etten missään vaiheessa tuntenut hevosta, kun se kulki oikein. Se oli osa treenin pointtia. Aina piti kääntää päätä ja tsekata, missä se pollen perä keinui.

Sittenpä pohjustettiin ensi viikon asiaa eli vastalaukkaa. Taas vähän uran sisäpuolella, jossa hyödynnettiin aiempaa treeniä. Eli oikealle mentäessä pyrittiin vähän asettamaan hevosta vasemmalle ja tuomaan perää keskemmäs. Nousihan se vasen laukka, hitaasti, mutta varmasti. Olin aika yllättynyt. Yritin myös minimoida liikkeeni vähän liikaakin ja siitä tulikin palaute: vaikka avut minimoidaan, jää pieni asetus aina näkyviin. Mutta mielestäni sain kuitenkin muutoin ihan mukavan pienesti Mortin nostamaan vastalaukan.

Innolla odotan ensi viikon treeniä, saisinpa taas reippaampia alle. Mantaa toivoisin ehkä, mutta se tykkää vaihtaa laukkansa näppärästi myötämenoon. Eetu voisi olla toinen kiva, jos saisin sen pysymään hyppysissä. Suurena ponnistuksena on tosin se, että saisin tämän blogin pysymään paremmin tuntien tahdissa. Tulisi kerrattua tunnin asiat nopeammin, paremmin ja ehkä enemmän mieleen painuen.