Perjantaina kävin ratsastamassa jälleen Tallinmäellä toipilaslomaltaan paluuta tekevän Karan. Treeniaiheeksi otin väistöt, kun en muuta keksinyt. Ohjeena oli mennä noin tunti ja hevosen kunnon mukaan myös ravia ja ehkä yhdet laukannostot suuntaansa ottaen. Aloitin väistöt tulemalla aina pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle väistättäen. Kara väisti nyt edelliskertaa helpommin, joskin väistöt oikealle tuntuivat edelleen olevan vaikeampia. Karaa sai välillä jopa toppuutella pienillä ulko-ohjan pidätteillä, ettei se vain kävellyt väistöpyynnöistä reippaasti läpi. Kun Kara malttoi odottaa etupäällä niin, että takajalat ehtivät mukaan, oli sen helpompi antaa vähän periksi ja pyöristyä. Tälläkään kertaa en valaistunut siitä, miten olisin voinut parantaa väistöjä oikealle. Kenties korjaamalla istuntaani, tekemällä selvemmät pidätteet ulkopuolelta ja ehkä kertaamalla Karalle, mitä vasen pohkeeni yritti sille oikein sanoa. Ehkä jokin noista, ehkä ei.
Välikäyntien jälkeen jatkoin väistöjä tekemällä niitä keskihalkaisijalla vuoroin molempiin suuntiin aina parin askeleen ajan. Eli periaatteessa keikutin Karan takaosaa vuoroin oikealle, vuoroin vasemmalle. Takaosa siirtyi tällä kertaa helposti oikealle, kun taas vasemmalle siirtämisen kanssa sai tehdä enemmän töitä. Huomasin olevani jälleen turhan paljon ohjissa kiinni, kun Kara väänsi itsensä kaulasta mutkalle sen sijaan, että olisi liikuttanut takaosaansa. Maltoin sitten keskittyä pitämään tasaisen tuntuman ja ratsastamaan pohkeilla enemmän. Pidätteitä sai toki edelleen ottaa tarvittaessa, mutta muutoin pyrin pitämään käteni rauhassa enkä korvaamaan sillä huonosti toimineita pohkeitani. Paikoin sain pyyntöni toivotusti läpi, ja Kara liikutti takaosaansa paremmin myös vasemmalle, mutta puoliero oli silti huomattava. Enpä kyllä ihmettele, sillä olen itsekin paikoin kuin kahdesta eri osasta valmistettu kokonaisuus, kun toiselle puolelle venyn ja toiselta puolen olen lähempänä rautakankea.
Ravia otin sen verran, että pääsin aina keskihalkaisijan lopusta takaisin sen alkuun uudelleen. Kara ravasi helposti ja puksutti tasaisena menemään. Muutamia kertoja käynnissä aktiivisuutta pyytäessäni se myös ehdotti ravia mieluummin. Muutoin jätin ravin vähemmälle, sillä en luota täysin omaa kykyyni huomata, mikäli hevonen alkaakin varoa jalkaansa. Nyt en tosin sellaista huomannut eikä Karakaan ravaamisellaan sellaista antanut ymmärtää. Laukannostot jätin kuitenkin kaiken varalta pois. Loppukäynnit kävin osittain pellolla, ja loppumatkan talutin ratsua maasta käsin. Mitään suuria valaistumisia tai ahaa-hetkiä en tällä kertaa saanut, mutta onneksi satulassa on silti aina kivaa viettää aikaa.
Helatorstaina järjestetyt seuran Kevätmalja-estekisat olivat pitkä, mutta sitäkin mukavampi koitos. Päivä alkoi yhdeksältä radan rakennuksella ja jatkui hieman yli kolmeen. Osallistuin Epperin kanssa luokkaan IIIb eli kaikille avoimeen 70-80 sentin luokkaan, jonka arvosteluna oli AM5. Eli kaikki puhtaan perusradan ratsastaneet pääsivät erillisenä ratsastettuun uusintaan. Ratsastajia luokassa oli 12, joista kymmenen pääsi uusintaan saakka. Minä ja Epper mukaan lukien. Lopulta olimme luokassamme viidensiä eli ensimmäitä ei-sijoittuneita. Olin ja olen edelleen hurjan tyytyväinen hienoon Epperiin. Se oli ihanan tasainen ja nöyrä ratsu, joka vei minut puhtaasti niin perus- kuin uusintaradan esteiden yli eikä ollut mistään moksiskaan. Päätin ennen kisasuoritusta yrittää parhaani ja katsoa, mihin se riittää, ja tällä kertaa se riitti aika mainioon tulokseen siinäkin mielessä, että nämä olivat ensimmäiset yhteiset kisamme Epperin kanssa.
Epper meni ennen minun vuoroani luokat ristikko-40 cm ja 50-60 cm. Ensimmäisessä luokassa se hyytyi yhdelle esteelle saaden neljä virhepistettä kiellosta ja toisessa luokassa puolestaan meni hienosti puhtaan nollan. Verryttelyn pidin hyvin kevyenä, sillä en halunnut väsyttää Epperiä täysin. Verryttelyhyppyjä taisin ottaa kolme: ensin pienempi pysty (este numero 8), sitten sama pysty kisakorkeudessa ja lopuksi vielä kisakorkeudessa ollut toinen pysty (este 4). Kaikki verryttelyhypyt tultiin vasemmassa laukassa, ja Epper liikkui tasaisen rauhallisesti, kuten aina. Oma lähtövuoroni oli sopivasti heti toisena, joten en ehtinyt onneksi pitkään jännittää, mutta ehdin nähdä kuitenkin yhden suorituksen alle.
Perusradalle lähdin sillä mielin, että menen rauhassa ja tasaisesti, jotta mahdollisuus puhtaaseen suoritukseen on suurin. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa ylittäen ykkösokserin. Este ylittyi ihan hyvin, mutta laukka jäi vaihtumatta. Epper oli kuitenkin hereillä ja vaihtoi vasemman laukan lennosta oikeaksi. Tie kakkoselle oli ihan hyvä, vauhti tosin pääsi hieman hiipumaan. Epper kuitenkin ylitti esteen siitä huolimatta, mutta laukka jäi jälleen vaihtumatta. Etupään Epper vaihtoi itse, mutta takapää jäi matkasta. Tunsin sen kaarteessa kolmoselle, mutta aikaa ei ollut enää korjata. Päätin sitten antaa Epperin selviytyä omista kavioistaan kerran se ei viitsinyt takapäätään ottaa vaihdossa mukaan. Se taisikin juuri ennen hyppyä saada korjattua ristilaukan pois. Suora linja esteillä 3-4 oli 21 metriä, ja pistimme siihen seitsemän askelta. Kuudella olisi mennyt, jos olisin patistanut Epperin alun perinkin liikkumaan. Seitsemän askelta ei silti tuottanut onneksi mitään ongelmaa. Viitoseste koostui valkoisista lankuista, mistä Epper ei korvien höristystä enempää piitannut. Hypyn jälkeen Epper oli vanhassa eli vasemmassa laukassa ja ilmeisesti yrittäessään vaihtaa sen lennosta oikeaksi kompastui hieman. Säikähdin hetken ajan, että se menee nurin, mutta onneksi se sai tasapainonsa kohdilleen ja saattoi jatkaa matkaa. Videolta katsottuna pieni kompastuminen ei näyttänyt edes pahalta, vaikka selkään se tuntuikin vähän pelottavammalta. Tie kuutosokserille oli hyvä muutoin, mutta laukka pääsi sammumaan. Yritin pyytää Epperiä lähtemään kauempaa, mutta kaikeksi onneksi se ei totellut minua. Sen sijaan se tuli lähelle ja hienosti kömpi esteen yli. Muistin kiittää sitä heti hienon pelastuksen takia. Se jopa laskeutui mönkimisen jälkeen toivotusti uudessa eli vasemmassa laukassa alas. Suora linja esteillä 7-8 meni jälleen poniaskelilla eli viidellä, mutta silti sujuvasti. Näin perusrata oli virheettä läpi ja uusintarata odotti.
Uusintaradan lähtövuoroamme saimmekin odotella sellaiset 50 minuuttia. Annoin Epperin käydä välissä hengähtämässä karsinassa, kunnes tulin sen kanssa takaisin kentälle ja verryttelin nopeasti. Lähtöjärjestys oli sama kuin perusradalla eli olimme toisena vuorossa. Saimme ottaa ennen omaa vuoroamme kaksi verryttelyhyppyä alle esteille 1 ja 4 vasemmassa laukassa. Testasin mahdollista oikoreittiä kääntämällä ykkösen jälkeen kakkosta kohti ykkösen ja nelosen välistä. Reitti vaikutti liian tiukalta ja koska uusinnassa oleva este numero 2 oli noussut 80 senttiin, päätin pelata varman päälle ja ottaa pidemmän tien. Esteet 1, 2, 4, 7 ja 8 sisältäneelle uusintaradalle lähdettiin myös vasemmassa laukassa. Ykkösesteelle tuli pieni miniaskel vielä ennen hyppyä, jonka jälkeen Epper vaihtoi laukan lennosta vasemmasta oikeaan. Nohitin sitä, jottei se hyytyisi kaarteessa, ja pääsimmekin kakkoselle ihan kohtuullisesti. Aktiivisuutta olisi tosin voinut olla hitusen enemmän. Kolmannelle esteelle kaarsimme kolmos- ja kuutosesteiden välistä. Este ylittyi mutkitta, ja pääsimme kääntymään viimeisille esteille eli suoran linjan esteille 7 ja 8. Toiseksi viimeinen este näytti suurimmalta, vaikka se oli kiltisti vain sen 80 sentin korkuinen. Epper hyppäsi senkin tuttuun tapaansa eli varmasti, jolloin pääsimme viidellä askeleella uusintaradan viimeiselle esteelle ja senkin puhtaasti yli. Tuloksena oli siis nolla virhepistettä uusinnasta ja sangen aurinkoinen kuski kiittelemässä hienoa esteratsuaan.
En ehtinyt nähdä tuloksia tallilta lähtiessäni, joten kotona sainkin ilahtua viidennestä sijastamme. Eroa voittajaan oli 2,34 sekuntia eli ei nyt mitenkään järjettömän paljon. Ruusukkeelle olisimme päässeet, mikäli olisimme olleet 0,42 sekuntia nopeampia. Se ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan enempää, sillä olin iloinen Epperin suorituksesta ja myös siitä, että maltoin olla riskeeraamatta puhdasta ja tasaisesti sujunutta rataa turhan tiukalla tiellä ja vielä sitä seuranneella vinolla hypyllä. Olisihan Epper siitä voinut mönkiä yli, mutta en kokenut ratkaisua silti mahdollisen puomin pudotuksen arvoiseksi. Epper selviytyi kuitenkin hienosti luokassa, jossa tuntiratsuja oli sen lisäksi neljä ja loput yksityisratsuja.
Sellainen kisapäivä tällä kertaa. Seuraavaksi olisi sitten tämän kuun 26. päivä koulukisat, jotka päättävät seuran kevään kisakauden. Saa nähdä, millä ratsulla sinne menen. Samahan tässä olisi pistää pakka sekaisin ja ottaa taas jokin villi kortti sinnekin. Hah, ehkäpä ei, nutta enpä sano vielä juuta tai jaata tuohon, onhan tässä parisen viikkoa aikaa arpoa asiaa.
Videoista kiitos Kaisalle! Kuvat on napattu videolta.
Keskiviikon estetunnille toivoin saavani melkein minkä tahansa muun ratsun kuin Epperin, jotta en ennen kisoja pääsisi säheltämään mitään ylimääräistä sen kanssa. Opettaja oli arvellut myös Epperin kaipaavan kevyemmän päivän alle ennen kisakoitoksia, joten sain estetunnille ratsukseni Jussin. Arpajaisten tulos nauratti hieman sekä jännitti. Jussihan kyllä hyppää ihan järkevästi, mikäli sen saa tuotua esteelle asiallisesti. Minä taas toisinaan jätän liikaa asioita hevosen päätettäväksi nimenomaan lähestymisessä, jolloin arvuuttelin kovasti, miten meillä mahtaisi tunti sujua. Blogista tarkistin, että olen viimeksi ja ilmeisesti sen ainoan kerran hypännyt Jussilla marraskuussa 2009. Eli rapea 3,5 vuoden tauko siitäkin hommasta Jussin kanssa. Tunnilla oli kuusi ratsukkoa.
Alkuverrytttelyssä saimme mennä itsenäisesti käyntiä ja ravia. Jussi oli vähän tahmea, mutta ei onneksi kovin pahasti. Pohkeet sen sijaan eivät ihan menneet läpi, minkä huomasi eriskummallisen muotoisilla ympyröillä ja volteilla. Opettaja neuvoi ratsastamaan Jussin teräväksi ja ennen kaikkea edestä kevyeksi. Pienoisesta tahmeudesta huolimatta Jussi ei onneksi ollut edestä raskas eikä yrittänytkään kummemmin jäädä roikkumaan ohjiin, joten arvelin sen puolen olevan kohdillaan. Lisäneuvona opettajalta tuli ratsastaa esteillä mieluummin lyhyempää laukkaa, jotta Jussi ei pääsisi pitkäksi ja etupainoiseksi.
Ensimmäisenä tulimme lävistäjällä ollutta estettä oikeassa laukassa. Tarkoituksena oli saada vaihdettua hypyssä laukka vasemmaksi. Jussi liikkui ihan kohtuullisesti, mutta laukat jäivät vaihtumatta. Opettaja kommentoi, ettei johtamista tarvitsisi liioitella ihan niin paljon kuin tein. Saimme laukan vaihtumaan kerran, kun pyysin Jussia lähtemään hyppyyn hieman kauempaa. Muutoin sain korjailla laukat aina ravin kautta, mikä ei sinällään harmittanut, sillä Jussi vaihtoi aika nopeasti laukan toivotuksi noinkin tehtynä. Tämän jälkeen tulimme yhden askeleen sarjaa, joka sujui aika kivasti. Jussi eteni riittävästi eikä välissä tarvinnut olla ajamassa sitä eteen. Olisin tosin saanut korjata itse omaa istuntaani sen verran, etten olisi väkisin käynyt askeleen aikana istumassa alhaalla, vaan pysynyt kiltisti sarjan ajan kevyessä istunnassa. Onneksi sarja oli tehty ristikoista, joten istuskeluni eivät vaikeuttaneet Jussin menoa kovin pahasti.
Seuraavaksi tulimme sarjan, lävistäjällä olleen esteen sekä kahden pystyn suoran linjan. Sarja sujui edelleen hyvin, mutta lävistäjäesteellä laukka ei vaihtunut vieläkään. Ravin kautta siis vaihto. Jäin sitten nohittamaan Jussia, jolloin unohdin katsoa tietä. Niinpä tulimme suoran linjan ensimmäiselle esteelle vähän mutkitellen, jolloin hyppypaikka ei todellakaan osunut kohdilleen, ja Jussi-reppana kompastui esteeseen. Puomit putosivat, ja kävin itsekin halimassa ratsun kaulaa. Kokosimme molemmat itsemme Jussin kanssa ja jatkoimme suoran linjan toiselle esteelle. Harmi vain, että molempien pasmat olivat sen verran sekaisin, että siihenkin sattui vielä kurja hyppy. Saimme tulla suoran linjan heti uudelleen, mutta edelleen en nähnyt hyvää ponnistuspaikkaa, vaan päästin Jussin lähtemään väärästä kohdasta. Niinpä kuuden askeleen väli meni seitsemällä, mutta sentään nyt toinen hyppy meni sujuvammin.
Väliohjelmanumerona tulimme suoran linjan toisesta suunnasta eli katsomosta peiliä kohti. Tavoitteena oli saada väliin kuusi askelta, ja Jussi menikin välin toivotulla askelmäärällä. Muutoinkin linja meni ihan hyvin eikä ponnistuspaikat sattuneet nyt lähellekään niin hullunkurisesti kuin aiemmassa tehtävässä. Opettaja olikin neuvonut malttamaan odottaa hyppyä eikä suunnittelemaan sitä liikaa etukäteen. Ihannetilannehan on se, ettei hevoseen tarvitsisi olla vaikuttamassa ainakaan kolmea viimeistä askelta ennen hyppyä, jolloin sillä olisi työrauha. Myönnän joskus sortuvani väärässä hetkessä vielä vaikuttamaan, jolloin saatan enemminkin pahentaa kuin parantaa tilannetta.
Tämän jälkeen tulimme pienen radan esteillä 1-4b, ja matkaan lähdettiin oikeassa laukassa.
Suoran linjan esteet 1 ja 2 ylittyivät sujuvasti, ja niiden väli meni
toivotusti kuudella askeleella. Kolmoselle tuli sekä hyvä tie että
ponnistuspaikka, jolloin Jussi vaihtoi hypyssä laukan oikeasta
vasemmaksi. Sarjalle tulimme myös hyvin, ja tällä kertaa maltoin olla
jäämättä satulaan kiinni, vaan pysyin vähän kevyemmässä istunnassa. Rata loppui siihen, ja meno oli aika mukavaa. Seuraavaksi tulimme saman alun ja lisäsimme vielä loppuun suoran linjan toisinpäin. Rata eteni nyt kolmoselle asti hyvin, mutta siinä laukka ei vaihtunutkaan. Ravin kautta sain korjattua laukan, ja Jussi selvitti sarjankin edelleen hyvin. Sitten viitoselle tulikin hassu ponnistuspaikka, mutta siitä huolimatta Jussi selvitti välin edelleen kuudella askeleella. Opettaja antoi meidän tulla suoran linjan uudelleen, mutta jälleen olin omissa ajatuksissani, ja ponnistuspaikka oli kehno. Lopuksi saimme ottaa vielä linjan ensimmäisen pystyn erikseen, jolloin sain viimein ponnistuspaikankin kohdilleen, ja Jussi ylitti pienen pystyn ongelmitta.
Tunti olikin siinä. Jussin kanssa kivaa oli se, että sain vähän itsekin miettiä ennen estettä enkä voinut ihan täysin jättää ponnistuspaikan katsomista hevosen hommaksi. Jussi kuitenkin eteni ihan hyvin ja meni esteet mukisematta yli, mitä nyt muutaman kerran vähän hassusti. Se ei kuitenkaan säntäillyt tai jumitellut, mikä oli myös sangen hyvä juttu. Jussi opetti hyvin malttamaan ennen estettä, sillä häseltämiseni aiheutti sen, että Jussi pyrki lähtemään ihan ihmeellisestä paikasta hyppyyn. Kun taas maltoin olla rauhassa, näki Jussikin hyvän hyppypaikan eikä menossa ollut valitettavaa. Voisinpa hypätä siis toistekin Jussilla tällaisia ihanan pieniä esteitä, joilla ei tarvitse korkeuskammoa potea. Videoista kiitos Alekseille!
Tallinmäen viikon ensimmäinen ja samalla tällä kertaa menojen takia ainoaksi jääneellä tunnilla oli taas esteitä luvassa. Ratsukseni sain odotetusti Jetin, ja ratsukoita oli myös tuttuun tapaan kolme. Huomasin kentälle päästyäni, kuinka hienosti pari puomia ja tolppaa oli sarjamaisesti aseteltu, joten toivoin ääneenkin sarjan ratsastamista. Ihan vain tulevia estekisoja ajatellen. Toiveeni menikin läpi, ja pääsimme hyppäämään sarjaa sekä rataa.
Alkuverryttelyssä menimme itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Jetti oli oma itsensä eli liikkui harkitun rauhassa. Sen sijaan vasemmalle puskeminen oli sangen railakasta kaikissa askellajeissa. Käynnissä ja ravissa sen vielä sai suunnilleen hallintaan, mutta laukassa päästin Jetin oikomaan kaikki kulmat. Kovasti jotain ähersin vasemmalla pohkeellani ja yritin jopa korjata vasemmalle valuvaa istuntaani, mutta ei. Niin vain Jetti pullahteli mielensä mukaan. Kokeilin jopa vasta-asetuksia kulmissa apuna, mikä auttoikin hieman, mutta en silti saanut sisäpohjetta ratsastettua läpi ja näin hevosta suoristumaan. Pah! Enteilin tämän takia vaikeuksia tuleviin tehtäviin, jotka tultaisiin vasemmassa laukassa. Verryttelyssä tahkosimme myös hetken suoralle linjalle laitettuja kahta ravipuomitehtävää. Vasemmasta kierroksesta tultaessa ensimmäiset puomit olivat hieman lyhyemmillä väleillä ja toiset pidemmillä. Ne eivät olleet kauhean kaukana toisistaan, joten hevosen sai herättää aika nopeasti venyttämään askelta. Ensimmäisillä kerroilla Jetti töllisteli maapuomeja kaula pitkällä, hassu otus. Joka tapauksessa askeleen venyttäminen lyhyemmästä pidemmäksi onnistui ihan hyvin. Suuntaa vaihtamalla pääsimme puolestaan ottamaan hevosta nopeasti kiinni pidempien puomivälien jälkeen, jotta askeleet sopisivat lyhyempiin väleihin. Jetti meni tehtävän näinkin päin ihan kivasti eikä enää piitannut puomeista sen kummempaa.
Seuraavaksi sama tehtävä muuttui yhden laukka-askeleen sarjaksi (ratapiirroksen esteet 6a ja 6b), jolla treenasimme myötäystä. Ensimmäinen este oli pysty ja toinen okseri, ja tehtävää tultiin koko ajan vasemmalta. Onneksi matkaa sarjalle oli sen verran, että lyhyiden sivujen kulmien oikominen ei varsinaisesti vaikuttanut enää tehtävään. Opettaja myös korotti esteitä, ja lopulta taisimme Jetin kanssa tulla okserin siten, että se oli 85-90 sentin tuntumassa. Ja taas se näytti val-ta-val-ta! Onneksi allani oli sellainen lentokone, jolle moinen korkeus ei tuntunut vieläkään missään. Myötäämisestäni opettaja tuumasi, että käsi liikkuu hyvin, mutta palautuu liian vikkelästi. Sama pulma siis kuin jo pidemmän aikaa. Jetti eteni sarjaa kohti ensin hitaasti, kunnes hiljalleen alkoi innostua ja imeä sille. Kun esteet nousivat sen verran, että Jettikin sai jo vähän hypätä, levisi istuntapakkani kerta toisen jälkeen. Pohkeeni pääsivät heilahtamaan taakse ja jotenkin hukkasin aina ohjat päästäen ne valumaan pitkiksi. Niinpä kontrolli esteen jälkeen oli hetken aikaa hakusessa. En tajua, miten päästin pohkeet irtoamaan tuntumalta. Esteillä sentään joskus jopa muistan pitää ne kiinni. Opettaja tuumasi, että Jetillä on kyllä hieman voimakas tyyli ponnistaa, mutta kyllä siellä pysyy, kun ne pohkeet ovat kiinni eikä vahingossakaan jää puristamaan polvilla. Taisin jännittää vähän nousseita esteitä sen verran, että ripustauduin hevoseen väärin kiinni. Kauhean tyytyväinen en menooni tässä tehtävässä ollut. Lähinnä ketutti oman istunnan ongelmat.
Lopuksi tulimme vielä kertaalleen radan. Opettaja antoi toivoa korkeutta, joten tulevien estekisojen takia pyysin 70-80 senttiä. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ja hypättiin ykkösokseri. Se ylittyi ihan ok, vaikka en yrityksistäni huolimatta ollut saanut Jettiä alusta alkaen ihan ratatempoon. Tie kakkosesteelle, jossa oli portti, jäi hieman ehkä ahtaaksi, mutta Jetti pomppasi sen yli kummempia ihmettelemättä, vaikka porttia ei ollut kentällä näkynyt sitten viime kesän. Laukka ei kuitenkaan vaihtunut hypyssä, vaan vaihdatin sen lennosta. Kolmosesteelle eli kahdelle päällekkäin olleelle kavaletille oli aika pitkä tie, mutta ehdinpähän hengittää sen aikana. Itse este ylittyi ongelmitta, ja matka jatkui jo hypätylle okserille eli neloselle. Laukka vaihtui hypyssä, ja pääsimme jatkamaan. Viitoselle tultaessa Jetin puskeminen vasemmalle haittasi reittiä melkoisesti, ja sainkin aika viime tipassa ennen estettä hevosen suoraksi. Viitonen ylittyi aika hitaasti, kun eteneminen oli sammunut puskemiskamppailuun. Väli viitoselta kuutoselle olisi ollut ihanteellisin neljällä askeleella, mutta pistimme siihen aiempien hankaluuksien takia viisi askelta. Sarjalla rytkähtelin taas ihmeellisesti mukana, huoh. Sentään Jetti meni niistä yli, vaikka varmasti tunsi kuskinsa olevan hakoteillä. Onneksi sarjan jälkeen oli aikaa kasata itsensä ennen uudelleen tuplakavaletin eli seiskan hyppäämistä. Se onneksi meni taas kivasti. Tie kahdeksikolle oli hitusen parempi kuin aiemmin, mutta edelleen Jetti pääsi puskemaan. Sisäpohje, mikä sinua vaivaa? Kasilta pääsimme joka tapauksessa järkevästi jatkamaan ysiä kohti. Takaa paistanut aurinko taisi kirkastaa valkoista porttiestettä niin paljon ja heittää vielä epäilyttävät varjot sen taakse, että Jetti otti vielä ennen hyppyä töksähtävän askeleen. En yhtään olettanut tätä, vaikka opettaja oli nimenomaan käskenyt olla tarkkana sillä esteellä. Onneksi Jetti kuitenkin töksähdyksen jälkeen päätti jatkaa matkaa. Harmi vain, että itse olin jo jäänyt kelkasta. Radan jälkeen tuumasinkin, että olipas minulta kauheaa menoa.
Saimmekin lopulta uusia vasemmassa laukassa peräkkäin ensin esteet 3, 5, 6a ja 6b ja sitten vielä esteet 5, 6a ja 6b. Opettaja kävi hivuttamassa sarjaa taas hieman ylöspäin. Ensimmäinen yritys meni muuten ok, mutta sarja oli taas minulle vaikea. Istuntani ei vain pitänyt, vaan se levisi parhaansa mukaan. Toisella yrittämällä tuskastuin huonouteeni ja tsemppasin viimein. Ja kas kummaa! Viitonen ylittyi hyvin, Jetti meni välin kuutoselle neljällä askeleella ja viimein, todellakin viimein, olin sarjalla menossa mukana ja istuntani piti minut kasassa. Jes, jes, jes! Eihän se vieläkään täydellistä ollut, mutta ero aiempaan rämpimiseen oli kyllä hyvin selvä. Jetin kanssa ei ole juuri tullut hypeltyä kovinkaan korkeita, joten haluaisin uskoa, että harjoittelemalla tämäkin puoli saadaan kuntoon. Pienemmillä esteillä kun tätä ongelmaa ei ole sen kummemmin sattunut. Loppuverryttelyt kävimmekin peltolenkin kautta, jossa pääsi hyvin nollaamaan tunnin harmitukset. Toivottavasti jatkossakin pääsen treenaamaan Jetin kanssa hyppyihin mukautumista, jotta saan parannettua istuntaani. Eihän se nimittäin käy päinsä, että alan yhtäkkiä taas heilahdella selässä kuin mikäkin sätkynukke.
Perjantain pienryhmätunnin ratsuni arvasin etukäteen aivan oikein. Koska Pera ei vieläkään ole toipunut täysin, ei se pääse helatorstain estekisoihin. Niinpä ilmoittautumislistaa aiemmin tutkaillessani huomasin muiden suosikkieni jo menneen ja jäljellä olleen Epperin, ja niinhän opettaja oli sen minulle jakanut. Ennen tuntia vähän murehdin sitä, etten saa Epperiä liikkeelle, vaikka se kyllä kömpii kisaluokkani eli 70-80 sentin esteet pääsääntöisesti kiltisti yli. Samalla mietin, pitäisikö pyytää lupaa saada vaihtaa luokka 50-60 senttiin, mutta päätin antaa tunnin vielä näyttää, miten meillä sujuisi. Ratsukoita tunnilla oli viisi.
Alkuverryttelyn saimme mennä käynnissä ja ravissa itsenäisesti. Patistelin Epperiä liikkumaan eikä se onneksi ollut läheskään laiskimmalla tuulellaan. Hieman ympyröillä ja välillä pitkillä sivuilla tahti vähän hyytyi, mutta Epper pisti kaviota toisen eteen kohtuullisesti nohittamalla. Taisin olla myös hieman tavallista päättäväisempänä ratsastamassa. Testailin myös muutamat vaatimattoman temponvaihtelut, joihin Epper vastasi ihan kivasti. Opettaja muistutti kääntämään Epperiä kunnolla ulkoa, jotta se ei jäisi nojailemaan etenkin kaarteissa ulkolapaansa, vaan kantaisi itsensä sieltä.
Jalustimille seisomaan ja korvista kiinni.
Verryttelyhyppyinä tulimme ensin oikeassa kierroksessa ristikkoa (ratapiirroksen este 5) ja sitten vasemmassa kierroksessa kertaalleen pystyn ja sitten okseria (este 1). Epper liikkui ihan kohtuullisesti suoraan mennessä, mutta kaarteessa päästin sen vähän hiljentämään. Pääosin sain laskettua laukat oikein esteille, joten pieniin hyppyihin mukautuminen ei ollut vaikeaa. Opettaja tosin hoksautti, etten saisi nykäistä kättäni nopeasti myötäyksestä takaisin, vaan tuoda se siitä rauhallisemmin paikoilleen. Testasimme tässä vaiheessa vielä vesimatolla varustetun pystyn ylittämisen oikeassa kierroksessa. Epper pääsi kaarteessa taas vähän hyytymään, jolloin komensin äänelläkin aika reippaasti. Positiivista oli kuitenkin se, ettei Epper piitannut kummempia vesimatosta, vaan hyytyi ihan hyytymisen eikä pelkäämisen ilosta.
Toisessa ääripäässä ei sitten myödätä lainkaan.
Seuraavana tehtävänä hyppäsimme yksittäistä pystyä (este 2) kahdeksikolla. Tarkoituksena oli siis saada vaihdettua hypyssä laukat. Tehtävä ei sujunut meiltä oikein nimeksikään, sillä sain vaihdettua vain kerran laukan hypyssä. Muut kerrat Epper pitäytyi vanhassa laukassa myös hetken aikaa esteen jälkeen, kunnes suostui pyynnöstäni vaihtamaan laukan myötäiseksi lennosta. Tieni esteelle taisivat olla hieman pielessä enkä saanut nohitettua Epperiä tasaiseen, mutta aktiiviseen laukkaan. Taisin jäädä soutamaan selkään ihan turhaan, mikä häiritsi hevosen keskittymistä. Oman ylimääräisen häseltämisen tunsi kyllä selvästi, kun tehtävän jälkeen puuskutin varmaan tuplasti enemmän kuin ratsuni. Oli kuitenkin kivaa, että Epper vaihtoi laukat lennosta eikä niiden vaihtamisen takia tarvinnut käyttää ravissa.
Ensimmäiseksi hyppäsimme radan esteillä 1-5. Opettaja korotti toiveestani esteet noin 70-80 senttiin eli tulevaan kisakorkeuteen. Ykköselle vasemmassa laukassa tultaessa nohitin Epperiä aika jämäkästi myös äänellä. Olin kyllä yrittänyt ottaa hyvän lähdön alle, mutta suoralla Epper tuntui yrittävän hyytyä. Pääsimme kuitenkin ykkösokserin yli, joskin Epper kopsautti kaviollaan puomia. Ei onneksi pudonnut. Tie kakkosesteelle tuli turhan vinosti, jolloin laukka pääsi sammumaan. Yritin viime hetkellä nohittaa Epperiin vauhtia, mutta katsoin hyppypaikan vielä väärin. Laukka ei tietenkään vaihtunut hypyssä enää, mutta Epper korjasi sen kohtuullisesti lennosta. Kaarre kolmoselle hyydytti taas laukkaa, vaikka kuinka yritin pitää aktiivisuuden yllä. Tulimme ehkä hieman liian lähelle kolmosestettä, mutta Epper ylitti sen onneksi siitä huolimatta. Laukka ei taaskaan vaihtunut, mutta en jäänyt säätämään sitä. Tulimme 21 metrin välin seitsemällä askeleella, ja okseri ylittyi taasen ihan hyvin. Laukka tosin ei vaihtunut senkään ylittämisessä, mutta kaarteessa Epper vaihtoi sen itse lennosta. Viimeiselle esteelle sain vielä nohittaa Epperiä liikkumaan. Se otti pyynnön ihan hyvin vastaan ja lähti laskelmieni mukaan hyppyyn. Tällä kertaa ehkä hieman liian kaukaa, mutta onneksi siitä ei koitunut ongelmia. Kuten opettajakin radan jälkeen tuumasi: ei se kasikymppi tunnu missään, kunhan Epper vain etenee. Itseä tosin radalle lähtiessä jännitti, kun pari estettä näytti taas muka hurjan korkeilta.
Loppuun otimme vielä toisen radan esteillä A-E. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa, ja tällä kertaa Epper ylitti ykkösesteen kivasti ja vaihtoi vielä laukankin oikeasta vasempaan. Kakkoselle päästiin edelleen seitsemällä askeleella, ja jotenkin kuvittelin, että olisimme voineet lähteä hyppyyn hieman kauempaa. Kolmoselle Epper lähti hyppyyn jo vähän kauempaa, jolloin laukkakin vaihtui siinä vasemmasta oikeaan. Kaarsin kohtuullisen nopeasti nelosesteelle, sillä tarkoituksena oli samalla harjoitella uusintaradan ratsastamista. Epper kääntyi aika kivasti, joskin laukka sammui aavistuksen. Se ei onneksi vaikeuttanut esteen hyppäämistä. Laskeuduimme vanhassa laukassa, mutta Epper vaihtoi vikkelään itsensä myötälaukkaan. Viimeiselle esteelle pääsin kääntämään myös aika nopeasti, mutta suoristamisessa kesti aikansa enkä tajunnut ratsastaa tässä enää riittävästi eteen. Opettaja pistikin meidät ottamaan viimeisen hypyn vielä uudelleen. Toinen kerta ei hirveästi parantunut, mutta sentään tulimme hetken ajan suorempana esteelle kuin radalla.
Tunnin loppuverryttelyssä olin aika yllättynyt. Epper liikkui paljon paremmin kuin yleensä, vaikka ei nyt ihan ilmaiseksi kaikkea antanutkaan. Se meni kiltisti kaikkien esteiden yli, kuten yleensäkin. Omaa ratsastustani olisin saanut parantaa rutkasti, sillä välillä soudin selässä kuin paraskin kalamies ja hypyissä joko syöksyin tai palasin vikkelästi takaisin. Ja sitä äänenkäyttöä voisin hillitä, vahingossa livahtaneesta ärräpäästä nyt puhumattakaan. Videolta tarkistettuna nousin jalustimilla enemmänkin seisomaan kuin olisin ollut oikeassa kevyessä istunnassa ja paikoin myötäämiseni oli sangen onnetonta tai rutkasti liioiteltua. Perusmokia, huoh! Sellainen tasaisuus ja rauhallisuus olivat kaukana. Lisäksi saisin muistaa opettajan lukuisten huomautteluiden pohjalta tasapainottaa Epperiä ulkopuolelta. Epper kuitenkin kesti villin lännen ratsastustyylini hienosti ja suoritti tehtävät riittävän hyvin. Tämän tunnin perusteella ei tunnu enää täysin poissuljetulta vaihtoehdolta mennä kisoissa Epperillä se 70-80 sentin luokka. Kyllähän se vaatii sen, että saan Epperin ajoissa hereille ja maltan olla itse sopivasti rauhallinen, mutta silti napakka. Epper toivottavasti kömpii kisoissakin esteiden yli puomeja pudottamatta, kunhan en itse sitä sille tee liian vaikeaksi. Mutta saa nähdä, minkä ratsun hevosten jakamisesta vastaavat opettajat minulle sitten kisoihin laittavat.
Videoista kiitos Noralle! Kuvat on kaapattu videolta.
