Vingahduksia ja kiemurteluja esteillä

Perjantain pienryhmätunnilla oli myös toisen kerran putkeen esteitä, joten olin hyvin mielissäni. Opettajan kanssa olimme puhuneet jo aiemmin, etten hyppäisi ainakaan Peralla, joten odotin ratsuarpajaisten tulosta mielenkiinnolla. Sen nähtyäni mietin, että tulipas ainakin erilaisempi ratsu, kun nimeni oli Elmon kohdalla. Elmollahan olen hypellyt jo sen asuessa Tallinmäellä, ja silloin poni oli fiksu hyppääjä. Viime aikoina se on myös ollut ihan tolkku tapaus, joskin välillä on keksinyt omia vinkeitään. Tunnin alussa asetin tavoitteekseni pysyä kyydissä ja selviytyä tunnista ehjin nahoin, jotta sunnuntain estekisat eivät jäisi välistä.

Tunti oli Elmolle muistaakseni päivän ensimmäinen, joten lähdimme yhdessä verryttelemään. Elmo tuntui keskittyvän kaikkeen muuhun paitsi minuun, jolloin se ei liikkunut kunnolla ja ehti kiemurrella vaikka minne. Oma otteeni ratsusta oli sitä myöten aika valju eivätkä pohkeeni löytäneet sopivaa kohtaa, johon jäädä tuntumalle. Ympyröillä asetukset eivät menneet kovin hyvin läpi, ja pitkillä sivuilla vauhti pääsi hyytymään, jos hetkeksikin unohdin ratsastaa. Teimme alussa myös lyhyitä laukkapätkiä viritellen hevosia hereille. Elmo nosti laukat kohtuullisesti, mutta ne eivät lähteneet rullaamaan kovin aktiivisesti. Elmo myös ehti näiden lyhyidenkin hetkien aikana pudottaa itsekseen raville. Turhauduin jostain syystä nopeasti, jolloin aloin olla yhtä häilyväinen kuin omiaan puuhannut ratsuni. Ei hyvä yhdistelmä. Enkä nytkään tajua, mistä hälläväliä-asenteeni oikein kumpusi, sillä rakastan yli kaiken estetunteja. Kaiketi ajattelin taas, että kyllä tämä tästä jotenkin suttaantuu, vaikka alussa kaikki ei menisikään ihan nappiin.

Ensimmäisenä verryttelyhyppytehtävänä tulimme suoraa linjaa (esteet III ja IV) oikeassa kierroksessa. Opettaja muistutti hakemaan Elmon kanssa riittävän reippaan laukan, jotta poni etenisi eikä pomppisi vain ylöspäin. Väli meni sujuvasti kuudella askeleella, mutta ei kyllä kovin suorassa. Elmo pääsi jo ennen ensimmäistä estettä valumaan mielensä mukaan jompaankumpaan suuntaan ja jatkamaan samaa ensimmäisen esteen jälkeen, yleensä vasemmalle suunnaten. Sain ratsun oikaistua joka kerta, mutta en tainnut päästä linjaa kertaakaan suoraan. Tulimme linjan myös kahdesti putkeen siten, että ensimmäisellä kierroksessa tultiin kuudella askeleella ja toisella kierroksella jätettiin yksi askel matkasta. Elmo venyi välin hienosti viidelläkin askeleella, kunhan annoin sen laukata hyvin eteen. Elmon laukka venyy ja lyhenee melkoisesti siihen nähden, että se on kuitenkin on noin 148-senttinen.

Treenasimme lisäksi kahdeksikolla laukanvaihtoja tulemalla esteen 5 oikeassa laukassa vaihtaen siinä laukan vasemmaksi ja jatkaen siitä esteelle 3 vaihtaen siinä puolestaan oikeaan laukkaan. Tehtävää tultiin putkeen parisen kierrosta, ja taisimme Elmon kanssa saada melkein joka kerta vaihdot kohdilleen. Siitä on kuitenkin kiittäminen ponia, sillä oma keskittymiseni valui liki täysin ponin pitämiseen liikkeessä ja ohjaamiseen. Elmo laukkasi sangen epätasaisesti enkä saanut pidettyä sitä tasaisessa vauhdissa. Enemmän meno muistutti potkurilla etenemistä, kun aina säännöllisin väliajoin piti pukata lisää vauhtia, kun aiemman pyynnön vaikutus hiipui. Millähän opilla olisin saanut Elmon aktivoitua säilyttämään samanlaisen laukan koko ajan? Siihen en harmillisesti tällä kertaa löytänyt vastausta. Elmo kuitenkin oli esteille tultaessa hyvin kuulolla, ja pääsääntöisesti näin hyppypaikat. Muutaman kerran tein virhearvioita ja patisti Elmon kauempaa hyppyyn. Se ei kyseenalaistanut ratkaisuani, vaan ampaisi kertaalleen turhankin kaukaa hyppyyn. Kivaa, että hevonen tottelee, mutta inhottavaa, että pistän sen huonoihin paikkoihin. Elmon kanssa palaisin varmasti aika nopeasti siihen vanhaan tyyliini, että yritän nohittaa hevosen hyppyyn naurettavan kaukaa. Ei yhtään hyvä etenkään, kun istuntani leviää noina hetkinä nolosti.

Seuraavaksi tulimme radan esteillä I-VI. Alkuympyrälle lähdettäessä Elmo vinkaisi, ja tiesin tunnin ensimmäisen pömelikohtauksen tulleen. Sittenpä poni pomppikin ihmeellisesti paikoillaan, taisi vähän nakata takapäätään ja kiskoi päätään enemmän alas. Käteni nousivat nolon korkealle, kun yritin saada ponin takaisin ruotuun. Opettaja komensi pysymään liikkeessä, ettei Elmo saisi palkintoa pelleilystään. Lopulta Elmo malttoi jatkaa suoraan, ja suuntasin saman tien esteelle ennen kuin se keksi kokeilla mitään. Elmon oman alkuverryttelyn seurauksena esteet I ja II ylittyivät mukavan energisesti, ja laukkakin vaihtui esteellä II helposti vasemmasta oikeaksi. Suora linja esteeltä III esteelle IV meni aiempaan tyyliin eli mutkitellen, mutta kuitenkin kerralla ylittäen. Esteellä V ei ollut ongelmaa, ja pääsimme pujahtamaan esteiden II ja III välistä suunnaten esteelle VI, joka oli kavaletti. Sinne johtavassa reitissä oli taas sanomista, mutta pääsimmepä kuitenkin kavaletin yli. Laukka ei tosin vaihtunut, joten se piti korjata ravin kautta. Opettaja kommentoi, että alkuosa radasta sujui hyvin, mutta sitten tahti taas kärsi.

Tämän jälkeen tulimme ensin perusvaiheen esteillä 1-6 ja jatkoimme siitä suoraan uusintaan esteille 7-10. Perusrata meni tuttuun tapaan eli vauhti hyytyi, poni kiemurteli, ja minä tuskailin. Pääsimme kuitenkin sinnikkäästi aina viitoselle asti ja siitä ylikin ennen kuin tapahtui noloin moka. Elmo pääsi hypyn jälkeen painamaan railakkaasti vasemmalle, mutta päätin, että mehän muuten menemme kuutosesteestä yli. Ihan mahdottomia ei Elmokaan ratsastajan eteen tee, joten hyvin vinkkarallaan se painalsi okserista oikealta ohi. Ihan ymmärrettävä ohimeno, kun kuski luuli taas ihan omiaan siitä, kuinka mutkalla esteelle voi tulla. Lyhyen tien kautta tulimme uudelleen esteelle ja vasemmalle painaminen jatkui, mutta sain tuotua Elmon kuitenkin esteelle niin, että se näki parhaaksi hypätä. Tämän esteen jälkeen alkoikin uusinta. Seiskalle kurvasimme taas sellaisella mutkalla, että olisin ansainnut huutia. Pääsimme kuitenkin siitä yli ja jatkoimme esteiden 4 ja 10 välistä esteelle 8. Se ylittyi hyvin, mutta en vieläkään saanut korjattua tietä kuntoon, joten painalsimme esteen 9 yli jälleen aika vinossa. Sen jälkeen käänsin aika tiukan kurvin kohti viimeistä estettä ja komensin napakasti Elmonkin liikuttamaan kavioitaan. Ylitimme kymppikavaletin vauhdikkaasti, ja rata oli siinä. Opettaja kuitenkin huusi jatkamaan heti perään vielä esteet 8 ja 9. Tie parani hitusen, mutta jäi todella kauas hyvästä. Esteen yli kuitenkin menimme, ja tunnin hyppelyt olivat osaltamme siinä.

Tehtävien aikana huomasin, että Elmon kanssa oppisin varmasti paljon uutta hyppäämisestä. Olen päässyt helpolla, sillä useimmat estetuntien ratsuni liikkuvat kohtuullisen tasaisesti eivätkä kiemurtele niin paljon. Elmo puolestaan käyttää kuskin päiväunihetket hyvin hyödykseen, jolloin matkaan tuleekin mutkia. Elmo on kuitenkin todella rehti hyppääjä ja menee kyllä yli, todistetusti vähän vaikka mitenpäin. Poni myös hyppää näppärästi eivätkä tämän tunnin maksimissaan noin 60 sentin esteet siten tuottaneet mitään pulmia. Emme edes keilanneet mitään. Hankalaahan meno paikoin oli, mutta silti opettavaista, vaikka virheitä en kunnolla saanutkaan korjattua. Taidanpa kuitenkin toivoa Elmoa seuraavalle estetunnille, jotta pääsen toivottavasti paikkaamaan tämän kerran mokiani.

Ne toimivat sittenkin!

Viikon toinen Tallinmäen tuntini oli sovittu jo etukäteen koulutunniksi, joten taputtelin ryttyistä mielikuvitussilinteriä päähäni ja valmistauduin tulevaan. Ratsuksi sain Melban, jolla en ole tainnut mennä ihan hetkeen. Olisin voinut vaihtaa myös tunnin toisen ja samalla lisäkseni ainoan ratsastajan kanssa hevoset päikseen, jolloin olisin mennyt Jetillä, mutta Melba houkutti tällä kertaa enemmän. Treeniaiheina olivat avo- ja sulkutaivutukset rennosti tehtyinä sekä siirtymät.

Alkuverryttelynä menimme kenttää kahdeksikkona, jossa suuntaa vaihdettiin lävistäjällä. Melba liikkui ihan kohtalaisesti, mutta paikoin sitä sai hieman nohittaa. Ravissa se kuitenkin alkoi liikkua itse kohtuullisesti, jolloin pääsin miettimään asettamistakin. Aluksi asettaminen molemmissa suunnissa tuntui hankalalta, vaikka yritin ratsastaa sisäpohjetta läpi ja kikkailla ohjalla sopivasti. Hankalammalta suunnalta alkoi tuntua vasen kierros, jossa Melba tuntui valuvan sisälle, mikäli yritin yhtään asettaa. Sisäpohkeeni taisi siis nukahtaa. Riittävän ravailun jälkeen tulimme samaa kuviota myös laukassa. Suunnanvaihdossa piti malttaa laukata lävistäjällä riittävän lähelle uutta pitkää sivua ennen kuin yritti laukanvaihtoa lennosta. Melban kanssa saimme alun kankeuden jälkeen oikean laukan vaihtumaan helposti vasempaan, mutta vasemmasta oikeaan vaihtaminen ei meinannut onnistua millään. Mikäli pyysin vaihtoa vähän topakammin, nakkasi Melba takamustaan protestina. Sen lisäksi se pääsi lävistäjällä puskemaan railakkaasti oikealle, jolloin jouduin kontrolloimaan sitä enkä ehtinyt edes valmistella vaihtoa kunnolla. Lopulta vähän ilmavamman takaosan kautta Melba vaihtoi vasemmankin laukan oikeaan lennosta, ja pääsin kiittämään sitä kunnolla. Liekö tämä vaihtosuunta ollut sillekin vaikeampi vai vaikeutinko sitä sitten oman istuntani pulmilla.

Verryttelyn jälkeen pääsimme tahkoamaan avoja ja sulkuja pitkällä sivulla ensin käynnissä ja sitten ravissa. Kuviona oli mennä alkuosa pitkästä sivusta sulkutaivutusta, sitten suoristaa ja loppupätkä tulla avotaivutusta. Opettaja korosti, että tällä kertaa tavoitteena ei ollut mennä oppikirjamaisesti tismalleen oikein, vaan enemmänkin puolihuolimattomasti, jotta saadaan rentoja suorituksia. Myöskään kerralla ei tarvinnut onnistua, vaan vähitellen sai parantaa suoritusta hevosen lämmetessä ja päästessä tehtävästä jujulle. Aluksi jäin ähräämään turhan paljon ja unohdin rentouden tavoittelun. Opettajan vinkistä huomasin alkaa yrittää rentoutua, jolloin Melbakin tuntui kuuntelevan paremmin. Sulkutaivutus oikeassa kierroksessa oli vaikea, sillä Melba ei millään meinannut antaa periksi ja asettua oikealle, vaan piti päänsä tiukasti joko suorassa tai vähän vasemmalle painaen. Meno ei tietysti parantunut ravissakaan, vaikka koetin kyllä muuallakin hakea asetusta läpi paremmalla menestyksellä. Sen sijaan oikean kierroksen avotaivutus sujui aika kivasti. Melba pysyi avotaivutuksessa ilman, että yritti valua minnekään ja toimi muutenkin ihanan paljon helpommin.

Vasemmassa kierroksessa sulkutaivutuksen asetuksen saaminen ei ollut enää ongelma, vaan takaosan pitäminen sisempänä. Melba tuntui jäykältä, joten maltoin aloittaa aika varovaisesti. Taisin tosin jäädä pidemmäksi aikaa varovaiseksi, kun takapää ei meinannut siirtyä etuosan edestä juuri yhtään. Käynnissä ongelma oli nopeampi ratkaista, mutta ravissa minulta kesti tovi ennen kuin tajusin kontrolloida ravin ensin rauhallisemmaksi ennen kuin yritin muuta. Avotaivutuksessa jäin ensin näpertämään liikaa ohjilla, jolloin Melba pääsi pullahtamaan aina karkuun. Lopulta aloin tajuta, miten voin ratsastaa avoja enemmän pohkeillani, ja meno parani todella mainiosti. Melba jäi avotaivutukseen aika kivasti eikä sitä tarvinnut näperrellä. Opettajakin kehui, kuinka hyvin huomasin korjausta vaativat asiat. Kommentoin siihen, että mikäli ähräsin ohjilla, tiesin tekeväni asioita väärin. Kun taas ratsastin pohkeilla, ei ongelmia juuri edes tullutkaan. Ei käynnissä eikä ravissa, jes!

Taivutukset saivat Melbaa kulkemaan mukavasti oikeinpäin paikoitellen, joskin pitkillä sivuilla se tahtoi vähän nousta hyvästä muodosta ylös. Opettaja neuvoi käyttämään asetuksia myös silloin apuna, jotta Melban saisi taas oikeinpäin. Lopuksi otimme vielä käynti-ravi-käyntisiirtymisiä. Käynti piti ratsastaa lyhyeksi ja teräväksi, jotta ravi lähtisi sujuvasti ja ravi puolestaan piti lyhentää napakaksi, jotta siitä oli helppo siirtyä käyntiin. Alaspäin tehtävät siirtymiset ovat Melban lempijuttuja, joten ravista pääsimme aika mukavastikin käyntiin aktiivisuus säilyttäen. Aluksi käynnistä raviin siirtymisissä sain nohitella, mutta hiljalleen Melba alkoi huomata tehtävän idean ja toimi paljon paremmin. Tässä vaiheessa en enää roikkunut ohjissakaan, ja oli ilo huomata, kuinka näpsäkästi Melba kuunteli istuntaa, ja paikoitellen pohkeenikin osasivat toimia hyvin. Siirtymisharjoituksista olen tykännyt aina, mutta kyllä tämä kerta kiilasi helposti top viitoseen.

Tunnin päätteeksi olin ihan ihmeissäni: miten kummassa koulutunti saattoi olla näin kiva? Ilmeisesti meillä sattui Melban kanssa kemiat suunnilleen kohtaamaan tällä kertaa, jolloin alun pieniä protestipukkeja lukuun ottamatta menimme aika rennosti. Suurin yllätys oli se, kuinka pohkeeni pitkästä aikaa toimivat sittenkin! Viilattavaa olisi varmasti ollut vaikka kuinka paljon, mutta jossain määrin sain säilytettyä ratsastuksessani sopivan rentouden, jonka myös Melba sisäisti samalla. Lisäksi tehtävät tuntuivat sopivan Melballe hyvin, ja se suoriutui niistä kivasti, kun osasin pyytää. Laukkaa olisi tietysti voinut työstää enemmän, sillä se tuntui tällä kertaa heikoimmalta askellajilta. Toisaalta oli kiva mennä nyt niissä askellajeissa, jotka onnistuivat ja siten saada kiva fiilis tunnista kotiin vietäväksi.

Kiepsahdusyrityksiä maastossa

Torstaina kävin omistajan pyynnöstä maastoilemassa tunteroisen Easyn kanssa. Eniten menin rennosti käynnissä, mutta otin muutamat ravi- ja laukkapätkätkin. Reissu olisi mennyt muuten hyvin, mutta kahdesti Easy päätti testata, voiko kesken lenkin lähteä kotiin. Noina kertoina olimme aika lähellä kotitallille johtavaa reittiä, ja niinpä ovela tamma kiepsautti itsensä tallia kohti ja pisti laukaksi. Sain stopattua Easyn molemmilla kerroilla, vaikka hetken jo luulin, että karautamme laukassa länkkärityyliin auringonlaskun sijasta kohti tallia. Närkästyin tamman toisesta yrityksestä niin, että otimme hyvän tovin pysähdyksiä ja peruutuksia, kunnes ratsu muisti selässä olevan joku, jota voi myös kuunnella. Loppulenkki meni kivasti, ja jatkossa pitää olla topakampi ja paremmin hereillä myös käyntihetkissä, ettei tamma keksi alkaa kokeilla vastaavanlaisia metkuja uudelleen.

Viimeinen treeni ennen kisoja

Keskiviikon tunnilla oli toisen kerran putkeen esteitä sunnuntain estekisoihin sopivasti passaten. Ratsuksi sain kisaratsuni eli Peran, ja ratsukoita oli yhteensä ihanasti vain viisi. Yhtä lukuun ottamatta kaikki muut olivat myös menossa kisoihin. Tunnilla pääsimme treenaamaan niin erikoisemman noppaesteen ylitystä kuin suoria linjoja ja sarjaa. Lopuksi sai vielä tulla sopivan pätkän jo hypätystä radasta, ja pääsin treenaamaan Peran kanssa uusinnan ratsastamista. Hyvä treeni siis juuri ennen kisoja.

Alkuverryttelyssä Pera liikkui kohtuullisesti itse, sillä se oli mennyt jo edellistunnilla. Teimme aika nopean kisatyylisen verryttelyn eli jokainen sai mennä oman mielensä mukaan sitä, minkä tarpeelliseksi koki. Peran kanssa riitti oikeastaan vain tarkistus, että kaasu, jarru ja ratti olivat mukana niin kuin ne suunnilleen olivatkin. Verryttelyhyppyinä tulimme ratapiirroksen estettä 2 vasemmassa laukassa ja oikeassa laukassa estettä 1. Pera tuli hieman lähelle esteitä, mutta koska ne olivat pieniä, ei se haitannut. Itse liioittelin myötäystä, mistä opettaja huomauttikin. Lohtuna oli se, että Pera on hyvin itse tasapainossa esteen jälkeen, jolloin se ei hyödynnä kuskin liioittelua ampaisemalla matkoihinsa. Saisin silti olla tarkempi, jotten nakkaa ohjia aina pois, jos jotain meneekin vikaan ja pitää päästä nopeasti vaikuttamaan hevoseen. Muuten hypyt menivät hyvin, ja sain laskettua ponnistuspaikat oikein.

Seuraavaksi tulimme oikeassa kierroksessa suoran linjan esteet 2 ja 3 sekä yhden laukan sarjan 4a ja 4b. Aloitin vähän turhan löysästi, jolloin linja meni kuudella askeleella, mutta oikeastaan pakotin Peran hyppäämään kuudennella askeleella. Se olisi ottanut vielä pienen seitsemännen askeleen, mutta ihmeellisesti totteli minua. Olin kuitenkin pyynnössäni myöhässä, jolloin Pera joutui lähtemään hyppyyn epätasapainoisesti ja siitä tulikin töksähtävä esitys. Kiitin kuitenkin hevosta siitä, että se totteli, vaikkakin ratkaisu oli sille epäedullinen. Linjan jälkeen opettaja kehotti hakemaan menoon rytmiä ja terävyyttä löysyyden sijaan. Sarjan pääsimme hyvin ilman kommelluksia, ja laukan Pera vaihtoi esteen jälkeen ensin etupäällä, sitten raviaskeleen kautta takapäällä. Toisella yrittämällä hyödynsin kevyttä istuntaa ennen ensimmäistä estettä, jolloin Pera liikkui paremmin ja tuli välin viidellä askeleella hienosti. Opettaja neuvoi linjan jälkeen tasapainottamaan itseäni huolehtimalla omasta vasemmasta kyljestä ja vasemmasta pohkeesta. Sarjan a-osalle tulimme vähän lähelle, mutta Pera venytti sen verran, että selviytyi b-osasta ongelmitta. Tällä kertaa laukka vaihtui b-esteen hypyssä suoraan oikeasta vasemmaksi.

Tämän jälkeen tulimme vasemmassa laukassa kaksi kertaa yksittäisen esteen numero 6, joka oli noppalaatikko. Ensimmäisellä yrittämällä sekä minä että Pera taisimme jännittää estettä, jolloin Pera teki siihen kunnon minihypyn. Oma istuntani vähän petti, mutta samalla tohelointini nauratti. Ei pitäisi itse jäädä kyttäämään estettä, sillä muutoin ratsukin arvelee sen olevan jotain epäilyttävää. Toisella yrittämällä olinkin jo vähän topakampana, jolloin sain laskettua askeleet hyppyyn, ja Pera meni muitta mutkitta nopan yli. Pitää toivoa, ettei kisoihin tule kovin eksoottisia esteitä, sillä talven aikana niitä ei juuri ole taidettu käyttää. Toisaalta jos vain itse olen oikeasti menossa esteiden yli, niin kyllä se hevonenkin tulee mukana.

Sitten tulimmekin kuuden esteen radan noin 70 sentin korkeudella. Oikeassa laukassa este numero 1 ylittyi hyvin ilman mitään liioittelua. Suora linja 2-3 meni tasaisesti kuudella askeleella, kun en yrittänytkään perusrata-ajatuksella kiihdytellä vielä ylimääräistä. Sarja ylittyi parhaiten tällä kertaa eikä siinä ollut mitään säätämistä, laukkakin vaihtui b-osan ylityksessä oikeasta vasemmaksi. Saimme käytettyä tilaa ihmeen hyvin ennen kuin tulimme kuutosesteelle, joka ylittyi myös ongelmitta. Ilmeisesti jäin fiilistelemään sujuvaa rataa, sillä kuutosesteelle tulikin otettua sitten kuusi normaalia askelta sekä pieni seitsemäs. Huomasin tilanteen siinä vaiheessa, kun luulin hyppyyn olevan kolme askelta ja koetin pyytää Peraa eteen. Myöhässä siis, mutta kuitenkin. Pera ei tällä kertaa lähtenyt venyttämään, vaan piti mielensä ja otti seitsemännen askeleen. Hyppy ei ihme kyllä täysin kärsinyt, mutta sujuvampaa olisi ollut kuudella askeleella.

Tunnin viimeisenä tehtävänä toivoin uusintaradan, ja tulimmekin erikseen esteet 7-10. Ensimmäinen este ylittyi helposti, mutta sitten keksin alkaa nohittaa Peraa jostain ihmeen syystä sarjalle. Ei se olisi tarvinnut niin paljon eteenpäin ajamista, kuten opettajakin radan jälkeen kommentoi, mutta onneksi Pera ei vetänyt hernepeltoa turpaansa, vaan meni sarjan tasaisesti ja vaihtoi vielä oikean laukan vasemmaksi b-osalla. Käänsin aavistuksen nopeammin esteelle 9 ja pyysin Peraa reipastumaan hieman. Ysi ylittyikin sujuvasti, ja pääsimme viimein suoran linjan kuudella askeleella ilman, että viimeisenä ollut noppaeste aiheutti mitään pulmia. Jes! En ehkä ratsastanut niin tiukasti kuin olisi voinut, mutta ainakin tällaisilla teillä Pera sekä kääntyy että liikkuu hyvin. Kisoissa tuskin kannattaa ihan villiksi heittäytyä, mikäli haluan puhtaan radan. Jostain syystä kisoihin ei tullut kovin paljon ilmoittautumisia, ja omassa luokassani onkin hurjat neljä ratsukkoa.



Tunnin jälkeen opettaja tuumasi, että meno kokonaisen radan ja uusinnan osalta oli näyttänyt sujuvalta ja siltä, että Pera oli menossa sataprosenttisesti kaikkien esteiden yli. Alkutunnista nynnyilin taas jostain syystä, mutta hyppyjen sujuessa aloin taas rentoutua ja luottaa siihen, että Pera menee, jos minäkin olen menossa. Kisoissa minulla tosin ei ole näin paljoa aikaa rentoutua, vaan samaan fiilikseen pitää päästä nopeammin. Siispä pitää vain muistaa pitää pohkeet kiinni, ratsastaa hyvät tiet ja ennen kaikkea olla itse menossa mukana. Jospa sillä saisimme Peran kanssa puhtaan ja sujuvan radan kisaolosuhteissakin.

Videoista kiitos Alekseille!

Haastavat kaarevat linjat

Viikon ensimmäinen ratsastustuntini hurahti ihanasti kiitos kesäajan täysin valoisan aikaan Tallinmäellä. Kahden ratsukon tunnille sain Jetin, ja tunnin aiheena luulin olevan koulua. Onneksi päädyimmekin hyppelemään alkuverryttelyn jälkeen maksimissaan 50 sentin korkuisia esteitä. Alkuverryttelyssä ravailimme pääty-ympyröitä vaihtaen suuntaa aina lävistäjän kautta. Jetti tykkäsi painaa molempiin suuntiin, ja ympyrät olivat melko mielenkiintoisen muotoisia paikoitellen. Valuminen sisälle oli pahempaa vasempaan kierrokseen, ja opettaja neuvoikin ajattelemaan siinä kierroksessa Jettiä enemmän suoraksi. Se auttoi hieman, mutta olisin silti jälleen miljoonannen kerran saanut ratsastaa vasemman pohkeen paremmin läpi. Laukassa tulimme vielä samoja pääty-ympyröitä ja vaihdoimme laukan lennosta läviställä. Alussa Jetti ei ollut hereillä, ja väkersin itse liikaa, jolloin vaihdot eivät onnistuneet lennosta, vaan ravin kautta. Opettaja neuvoi tekemään vaihdon rennosti vähän puolivahingossa, jotta Jetti ei alkaisi ennakkoon jännittyä siitä. Kun laukka alkoi pyöriä enkä säätänyt itse liikaa, alkoivat laukatkin vaihtua molempiin suuntiin ilman ongelmia.

Ennen pitkää rataa treenasimme suoraa linjaa (ratapiirroksen esteet 5 ja 10) sekä kaarevia linjoja (esteet 5 ja 6 sekä 7 ja 8). Suoralla linjalla ongelmana oli lähinnä se, etten saanut Jettiä heräteltyä hommiin, jolloin meno oli hieman tahmeaa. Hyvin rauhallisella laukalla väliin meni seitsemän askelta ja hieman etenevämmällä kuusi. Kaarevista linjoista esteiden 5 ja 6 välinen tie sujui parhaiten. Laukkaa ei tarvinnut saada vaihdettua esteellä, vaan rauhassa esteen jälkeen suoraan jatkamisen päätteeksikin sopi vaihtaa se. Jetin kanssa estetehtävillä laukka vaihtuu helposti lennostakin, joten kerrankin maltoin keskittyä hyvän tien ratsastamiseen myös esteen jälkeen enkä pilannut sitä johtamalla liikaa ja samalla unohtamalla jatkaa suoraan. Kaareva linja esteeltä 7 esteelle 8 oli puolestaan vaikea, sillä en meinannut saada Jettiä tuotua kertaakaan järkevästi ensimmäiselle esteelle, kun se vain puski railakkaasti vasemmalle. Niinpä ensimmäisestä hypystä tuli töksähtävä, mikä söi laukkaa ja vaikeutti puolestaan toisen esteen ylittämistä. Voi toimimaton vasen pohkeeni, huoh.

Lopuksi hyppäsimme vielä pitkän radan. Matkaan lähdettiin vasemmassa laukassa tulemalla suora linja. Viimein sain Jetin kohtuullisesti tuotua ensimmäiselle esteelle, jolloin väli meni tasaisesti seitsemällä askeleella. Kolmospysty ei tuottanut ongelmia eikä tie nelosokserillekaan. Sen jälkeen Jetti pääsi hitusen ennakoimaan suuntaa ja valui oikealle, mutta laukan vaihdoimme lennosta vasta esteen jälkeen. Kaareva linja esteeltä 5 esteelle 6 meni jälleen aika mutkattomasti, ja laukka vaihdettiin taas hypyn jälkeen. Nyt Jetti pääsi vähän turhan paljon painamaan vasemmalle, jolloin tie seiskalle ei ollut hyvä. Niinpä askeleet kasiesteelle eivät sopineet kovin hyvin, ja hyppy ei ollut sulava. Sain kuitenkin koottua itseni ja Jetin, jolloin pääsimme suoran linjan 9-10 ihan kohtuullisesti. Opettaja pisti meidät vielä uusimaan kaksi kertaa kaarevan linjan 7-8, kunnes saimme siihen järkevän tien ja etenemisen. Avainsanana oli rentous, mutta sitä oli vaikea toteuttaa, kun kinastelin Jetin kanssa siitä, saako vasemmalle puskea vai ei.

Loppuravit ja -käynnit kävimme tepastelemassa peltolenkin kautta. Tunnista keskeisimpänä jäi mieleen nuo pirullisen haastavat kaarevat linjat ja etenkin niissä tilanteissa, kun hevonen selvästi painaa jommallekummalle puolelle. Niinpä viikon toinen Tallinmäen tuntini taitaakin hurahtaa Jetin kanssa kouluväännön parissa, jotta saisin opeteltua taas myös hevosen vasemman puolen hallintaa. Vaan eipä siitä tosiaan auta hevosta syyttää, kun itse olen kiero kuin korkkiruuvi juuri sille vasemmalle puolelle. Hetkittäin muistin tunnin aikana korjata istuntaani pois roikkumasta vasemmalla, mutta harmitavan usein vain puskin ja ähersin hevosta, kun olisi pitänyt korjata itseäni. Ehkäpä koulutunti auttaa taas tässä ongelmassa, ja jaksaisin jatkossa paremmin keskittyä korjaamaan omaa istuntaani ja sitten vasta hevosta.