Istumista koko tunnin edestä

Kolmen ratsukon pienryhmätunnin treeniaihe tuli enemmän kuin tarpeeseen. Niin paljon kuin sen treenaamista inhoankin, saisin treenata sitä monin verroin enemmän. Niinpä en mutissut kertaakaan, kun opettaja ilmoitti tunnilla treenattavan tällä kertaa istuntaa. Ratsuarpajaisissa sattui kunnon voitto kohdalleni, sillä opettaja oli jakanut minulle iki-ihanan Hilanterin. Jostain syystä tämä toisinaan turhankin hyvin oman päänsä pitävä suomenhevosruuna on onnistunut hiippailemaan yhdeksi minulle tärkeimmistä hevosista. Hilanterissa on vain sitä jotain.

Alkukäyntien jälkeen siirryimme ravaamaan siten, että ensin kevennyksessä pysyttiin kaksi askelta ylhäällä ennen kuin yhden askeleen ajaksi istahdettiin alas. Sitten homma vaihdettiin toisinpäin eli istuttiin kaksi askelta harjoitusravissa ja kevennettiin yhden askeleen ajan. Sekään ei vielä riittänyt, vaan sitten vielä kevennettiin viisi askelta ja istuttiin viisi askelta alas. Parhaiten minulta sujui yhden askeleen ajaksi istuminen alas ja kahden askeleen ajan irti satulasta pysyminen. Valtaosan ajasta sain sekä noustua satulasta että laskeuduttua takaisin hallitusti, jolloin en häirinnyt Hilanterin ravaamista. Muutamia kertoja pohkeeni eivät pysyneetkään hevosen kyljissä tuntumalla, vaan pääsivät heilahtamaan eteenpäin, jolloin tasapainoni petti ja lässähdin lässähdin satulaan. Kahden askeleen ajan istuminen alas ja yhden askeleen kevennyksessä ongelmana oli harjoitusraviosuus. Hilanteri meni vielä melkoisessa hirvimeiningissä, jolloin pari askeltakin ehti pomputtaa minua melkoisesti, jolloin ne hetket eivät olleet kauhean kauniita katsottavia.

Viiden askeleen kevennyksen ja alasistumisen aikana pääsin vähän työstämään istumista harjoitusravissa. Siinä istuessani Hilanteri tahtoi samantien hidastaa, ja opettaja huomautti jalkojeni puristuvan satulaan, johon Hilanteri reagoi välittömästi hidastamalla. Pääsinkin rentouttamaan jalkojani hyvin, sillä Hilanteri ilmaisi heti, jos kuvittelinkaan tarraavani jaloillani kiinni. Harjoitusravissa istuminen ei aivan muuttunut luontevaksi, mutta alaselän notkoa pyöristämällä hieman sain parempia hetkiä. Pohkeeni eivät kuitenkaan halunneet pysyä aloillaan noina kertoina, jolloin istunta ei kuitenkaan muuttunut kovin tukevaksi. Opettaja ohjeisti myös suoristamaan ylävartaloa, joka tahtoi olla hieman turhan etukenossa. Hilanterikin venkoili hieman arvatenkin huteraa istuntaani protestoiden. Hilanterin yksi parhaita puolia onkin se, ettei se juuri ala sietää kokeneempien ratsastajien virheitä, vaan osoittaa ne korostetusti.

Näiden tehtävien jälkeen nakkasimme jalustimet kaulalle ja viritimme ohjat puolipitkiksi. Ensimmäiseksi saimme haahuilla pitkin maneesia pyöritellen mitä tahansa kuvioita. Tavoitteena oli saada hevonen kääntymään ja liikkumaan toivottuun suuntaan paino- ja pohjeapujen kanssa. Ohja piti jättää niin rauhaan kuin mahdollista. Välillä sain Hilanterille kerrottua hyvin, minne toivoin sen menevän, mutta sitten yhtäkkiä se ei enää tajunnutkaan minua ja meni minne halusi. Yritin kovasti pähkäillä, mitä muutin ratsastuksessa, mutta en keksinyt sitä. Nollasin sitten tilanteen aina mielessäni ja aloin yrittää uudelleen, jolloin Hilanteri taas hetken aikaa ymmärsi minua. Mahdollisesti saatoin liioitella apujani, jolloin istuntani levisi eikä ratsu enää voinut tietää, mihin oikein halusin. Ehkä taas yksi osa avuistani sanoi, että tuonne, mutta kaikki loput sanoivat, että tänne. Tästä tehtävästä tykkäsin, sillä siitä tuli mukavasti länkkäfiilikset. Enää olisi tarvinnut stetsonin ja lasson, niin paketti olisi ollut (ratsastustaitoa vaille) valmis.

Sitten pysyimme edelleen puolipitkällä ohjalla ja aloimme treenata siirtymiä. Teimme käynti-seis-, ravi-käynti- ja käynti-laukka-käyntisiirtymiä. Käynnistä pysähdyksiin siirtymiset onnistuivat, kun nojasin aavistuksen taaksepäin ja pyöristin notkon selästäni pois. Aivan kuin seinään Hilanteri ei seisahtunut, mutta sinnikkäästi liikettä mukailematta ja tiiviisti istumalla Hilanteri aina lopulta pysähtyi ja ilman ohjaa. Melkoinen saavutus minunlaiselleni ohjan halaajalle. Ravi-käyntisiirtymiset olivat samoin varsin helppoja, ja siihen riitti oikeastaan vain pieni jarrutus istunnalla. Hilanteri taitaa muutenkin tykätä käynnistä sen verran, että saattaisi tarjota sitä, vaikka kukaan ei edes pyytäisi. Sen sijaan käynti-laukka-käyntisiirtymät olivat puolipitkällä ohjalla ja muutenkin istuntaongelmieni vuoksi hyvin vaikeita. Laukka ei meinannut joka kerta nousta, ja Hilanteri alkoi esittää bravuuriaan eli mutkalle vääntymistä ja hetkittäistä paikoilleen juurtumista. Opettaja yritti neuvoa viemään vähän painoa ulkoistuinluulle ja sitten istunnalla keinauttamaan hevonen laukkaan. Muistin kyllä hämärästi, että näinhän laukka ihannetilanteessa nousee, mutta kroppani ei suostunut yhteistyöhön tällä kertaa. Keräsin sitten itse asiasta niin paljon paineita, että Hilanteri jumitti vastineeksi vielä enemmän. Opettaja muistuttikin pitämään enemmän sellaisen rennon meiningin, josta kevyesti vain siirryttiin laukkaan ilman, että siitä tehtiin isoa numeroa. Laukat alkoivat nousta, mutta ei kovin ponnekkaasti suoraan käynnistä. Laukasta käyntiin siirtymiset eivät myöskään ottaneet onnistuakseen oikeastaan yhtään. Väliin mahtui aina liian monta raviaskelta, kun en joko valmistellut siirtymää kunnolla tai kaiken lisäksi istuntani ei vain pysynyt riittävän jämäkkänä.

Lopuksi saimme ottaa ohjat normaalille tuntumalle, mutta jalustimet jätettiin edelleen matkasta. Tehtävänä oli treenata käynti-laukka-käyntisiirtymiä vielä ohjat tuntumalla pitäen. Hetkittäin laukassa Hilanteri esitti hyvää, pyöreää laukkaa, josta sain ympyrällä kääntämistä hyödyntämällä siirrettyä sen kohtuullisesti käyntiin. Sen sijaan käynnistä laukkaan siirtymistä saimme treenata tosissamme, sillä Hilanteri tykkäsi pistää siihen aina raviaskeleita. Vaikka kuinka yritin nohittaa pusertumatta silti satulaan kiinni, en saanut kovin montaa kertaa Hilanteria tarpeeksi aktiiviseen käyntiin, josta laukka olisi noussut. Onneksi muutaman kerran rentouduin vahingossa ennen laukannostoapujen antamista, jolloin Hilanteri nostikin laukan varsin mukavasti. Kuten opettaja kuului sanovan: ratsastuksessa vähemmän on enemmän. Laukassa oli mukava fiilistellä töitä tekevää ratsua, vaikka Hilanterilla hyvät hetket eivät jatkuneetkaan kovin montaa askelta. Se kuitenkin tarjosi parastaan eikä siitä voinut olla nauttimatta. Niin vasemmassa laukassa kuin aiemmin tunnin aikana samaan suuntaan ratsastetuissa käynnissä ja ravissa opettaja muistutteli koko ajan hakemaan asetus läpi niin, että Hilanterin turpakin tulee vasemmalle eikä se vain niksauta kaulaansa nätin pyöreäksi. Hilanterin bravuurihan on kulkea turpa vinkkarallaan juuri toiseen suuntaan kuin pitäisi. Kohottava sisäohjan ote auttoi kummasti vinkkaamaan Hilanterille, missä sen turvan kuului olla. Sain myös hienosti treenata ulkopuolen apujen käyttämistä, sillä Hilanteri valui heti sinne, mikäli pohkeeni lepattivat omilla teillään.

Loppuraveissa Hilanteri malttoi jo tarjota asiallisempaa ravia alun hirvikipityksen sijaan, jolloin harjoitusravissa istuminen oli kummasti helpompaa. Hilanteri pysyi myös kohtuullisen kivasti tuntumalla, jolloin sain viimeistään ympyröiden aikana sen pyöristymään rennosti. Tässä vaiheessa pääni ympärillä taisi taas leijua sydämiä, sillä tunti tämän ratsun kanssa oli vaikeista hetkistä huolimatta silti niin kiva ja ennen kaikkea opettavainen. Voisin oppia yhtä sun toista, jos saisin mennä Hilanterilla useamminkin. Istunnan lisäksi varmasti oppisin olemaan myös vähän pitkäpinnaisempi, sillä hätiköimällä ei tämän, kuten varmasti monen muunkaan ratsun kanssa pääse muualle kuin ojasta sinne allikkoon. Täytyypä joskus taas ihan varta vasten toivoa Hilanteria ratsuksi, niin pääsen varmemmin jatkamaan oppimista sen ohjauksella.

Mainio uusi tuttavuus

Viikon toinen Tallinmäen tuntini vierähti kahden ratsukon tunnilla torstaina. Ratsukseni sain toiveeni mukaisesti tallin uusimman tulokkaan eli Akun. Olin aikaisempien havaintojeni perusteella pitänyt Akua pienehkönä suomenhevosena, mutta nyt lähempää tarkasteltuna se taitaakin olla noin 160-senttinen, ellei jopa vähän päälle. Lisäksi se oli sopivasti muodostunut rungoltaan, jolloin se tuntui passelilta koonsa puolesta. Osaamistasoltaan Aku on käsittääkseni helppo B ja rataesteillä siltä sujuu 70 senttiä. Tunnin tehtävänä oli ympyrällä kääntäminen ja asettaminen sekä sitä myöten hevosen ratsastaminen oikeinpäin.

Ympyrällä kääntämisen apuna käytettiin ajatusta siitä, että pääty-ympyrä oli kahdeksankulmio. Sen kulmien aikana tuli muistaa asettaa ja kääntää, jonka jälkeen tuli myös rentoutua. Aku eteni käynnissä mukavasti omalla moottorilla, jolloin minun ei tarvinnut huolehtia sen liikkumisesta. Alkuun Aku vähän jännittyi asettamisista, mutta opettaja kehotti vain jatkamaan rentoutumista unohtamatta, jolloin Akukin alkaisi varmasti kulkea oikeinpäin rennommin. Oikeassa kierroksessa tämä tapahtuikin kohtalaisen helposti, kun muistin aina myödätä enkä jäänyt pitelemään hevosta ohjilla tai nyhertämään jotain varmuuden vuoksi. Vasen kierros oli Akulle hieman jäykempi puoli ja samalla minulle se vaikeampi suunta, jolloin saimme mennä useampia ympyröitä ennen kuin aloin taas tavoittaa ajatuksen asettamisen, kääntämisen ja rentouden yhtälöstä. Opettaja muistutti, että Akulta kärsii vaatia asioita, sillä se osaa kyllä tehdä pyydetysti. Samalla hän muistutti tekemään asetukset selvästi eikä jättämään niitä puolitiehen. Hankalampaan suuntaan asettaessa taidan siis tyytyä herkästi siihen, että hevonen menee jotenkin sinnepäin. Kaiketi kuvittelen, etten pysty parempaan tai mikä vielä pahempaa, luulen pyytäneeni oikein ja hevosen samoin tehneen vaaditusti. Lopulta kohottavat sisäohjan otteet ratkaisivat tilannetta niin, että Aku alkoi asettua vasemmallekin paremmin ja rentoutua.

Ravissa ympyrätyöskentelyä jatkettiin samoin pääty-ympyröillä niitä nyt molemmille lyhyille sivuille tehden. Ympyrää sai vaihtaa lävistäjän kautta. Aluksi tarkoituksena oli istua harjoitusravissa, mutta istuntani ei löytänyt vielä hyvää mukautumista Akun tavalliseen raviin, joten opettaja armahti ja antoi keventää. Harjoitusravissa istuminen kun ei onneksi ollut tunnin varsinainen harjoitus. Aku liikkui edelleen ravissa ihanasti itse ja varsin tahdikkaasti. Opettaja muistutti jälleen tekemään asetukset selvästi ja siten, että ne menivät myös läpi. Oikea kierros alkoi sujua taas helpommin, jolloin Aku oli mukavan kevyt ratsastettava. Vasempaan kierrokseen oli aluksi jälleen hankalampaa, kun en muka osannut asettaa kunnolla ilman, että Aku pääsi valumaan sisemmäs. Sisäpohjetta aktivoimalla ja kohottavilla sisäohjan otteilla Aku palasi taas kuulolle, jolloin vasenkin kierros alkoi sujua järkevämmin. Aku kulki suorinakin hetkinä ympyrää vaihtaessa mukavasti kuulolla, jolloin sen kyydissä sai melkein vain istua ja nauttia. Kahdeksankulmion ajatteleminen ympyrällä auttoi erityisesti siihen, etten jäänyt koko aikaa venkslaamaan jotain, vaan muistin välillä rentoutua ja hellittää, kun hevonen teki pyydetysti.

Laukassa hevosen kääntämistä jatkettiin samoin pääty-ympyröitä hyödyntäen. Tehtävään lisättiin ympyrä leikkaa -kuvio, jonka suoristushetkessä hevonen siirrettiin raviin ja jatkettiin pitkää sivua myöten toiseen suuntaan tehdyn ympyrän alkuun ja nostettiin laukka. Mikäli laukasta siirtyminen hallittuun raviin ei onnistunut, piti hevonen pysäyttää lyhyttä sivua kohti ja odottaa paikoillaan niin kauan, että hevosella ei ollut enää kiire mihinkään. Akun laukka oli mukavaa istua, ja vaikka se muutamia kertoja pudotti jostain syystä raville, pyöri laukka muutoin aika hyvin. Ilmeisesti olin käynnin ja ravin aikana saanut kääntymistä ja asettumista sille perille, sillä laukassa se tarjosi hetkittäin varsin mukavan pyöreää ja rentoa menoa. Opettaja varoitti kuitenkin, että Aku saattoi painua helposti liiankin alas. Muutoin itse ympyrät sujuivat kivasti, vaikka vasemmalle sain edelleen tehdä enemmän töitä. Nyt se suunta kuitenkin rullasi paljon vaivattomammin, ja sain antaa Akun tehdä töitä ja nauttia sen menosta. Yllätyin kyllä, kun olin ajatellut laukassa aiempien ongelmien pahentuvan, mutta Aku kulkikin jopa käyntiä ja ravia paremmin. Muutamat hetket olivat aika makeita, kun hevonen oli kunnolla tuntumalla ja teki aktiivisesti töitä pyöreän rentona pysyen. Raviin siirtymiset onnistuivat vasemmassa kierroksessa paremmin, mutta pienen hiomisen jälkeen myös oikea kierros alkoi sujua. Taisin ottaa Akun pysähdyksiin tehtävän aikana kahdesti, jonka aikana se oppi malttamaan hyvin. Niinpä laukasta pääsimme siirtymään maltilliseen raviin, jolloin Aku pysyi hyvin kuulolla ja rentoutui raviin nopeasti. Olin taas aika innoissani siitä, kuinka ratsuni ei ottanut laukkaamisesta kierroksia, vaan piti sitä yhtenä askellajina siinä missä muitakin.

Loppuraveissa annoin Akun venyttää ohjan perässä ja kehuin sitä hienosta suorituksesta. En kyllä ole hetkeen istunut näin vaivattoman suomenhevosen kyydissä. Tietysti jokaisella hevosella, niin kuin ihmisellä, on luontaisesti vinouksia, mutta Aku oli kuitenkin ihmeen helppo, vaikka vasemmalle meno olikin vähän hankalampaa. Akussa parasta oli oma moottori, jota se käytti järkevästi. Oli ihanaa, kun hevosta ei tarvinnut patistella liikkumaan saati olla jarruttelemassa joka hetkessä. Aku oli kyllä kaikin puolin varsin mainio uusi tuttavuus, jolla toivon pääseväni menemään vielä useamminkin.

Pitkien jalkojen ilo

Vaikka maineeni poniratsastajana ei ollut kiirinyt tallin toisen opettajan korviin, sain kahdeksan ratsukon keskiviikon tunnille Jukan. Ratsuvalinnan perimmäisenä tarkoituksena oli hyödyntää pitkiä koipiani, joiden avulla pääsisin istumaan kunnolla ratsuni ympärille ja saamaan sitä työskentelemään paremmin oikeinpäin. Blogiarkiston mukaan olen mennyt Jukalla viimeksi helmikuussa 2008, joten melkoinen tauko tästä ponista onkin tullut. Jukan säkäkorkeus on noin 145 senttiä, mutta se ei ole ihan kapearunkoisin, joten sen kyydissä ei edes tullut jättiläisoloa. Tunnin treeniaiheena olivat avotaivutukset.

Alkuverryttelyssä menimme loivia kiemurauria käynnissä ja ravissa pitäen hevoset käännöksissä mahdollisimman suorina. Jukalle hankalammalta tuntui kääntyä vasemmalle, sillä sitä sai nohittaa melkoisesti ennen kuin se alkoi kääntyä siihen suuntaan. Sen sijaan oikealle kääntäminen sujui liki itsestään, kun Jukka lähti sinne helposti. Aluksi unohdin ensimmäisen kiemuran jälkeen antaa hevosen mennä muutaman askeleen suoraan ja sen sijaan pistin Jukan samantien palaamaan uralle. Kun muistin pienen suoran hetken, sain paremmin Jukan palaamaan myös uralle. Vasemmalle kääntämisessä auttoi myös kummasti se, että pidin ulkopohkeen vartioimassa Jukan vasenta lapaa, jolloin se ei päässyt pullahtamaan sieltä ulos. Näin sain Jukan pysymään oikeasti suorempana myös siihen suuntaan, jolloin tehtävä onnistui hieman paremmin. Käynnin ja ravin välillä ei juuri eroja ollut. Jukka ravasi pääosin ihan kivasti, mutta kaipasi hetkittäin pientä aktivointia.

Avotaivutuksia tehtiin pitkille sivuille vain käynnissä. Lyhyille sivuille pyöräytettiin puolestaan pääty-ympyrät ensin ravissa, sitten myöhemmin laukassa. Ensimmäiseksi avotaivutusten pariin lähdettiin tekemällä sen kaltaista liikettä siirtämällä hevosen etuosaa suorana vähän sisemmäs. Tarkoituksena oli saada hevoset notkisteltua hieman ilman, että niitä heti pyydettiin varsinaiseen oppikirjan mukaiseen avotaivutukseen. Aluksi en saanut Jukkaa ymmärtämään, mitä halusin siltä, ja se tykkäsi pitää etu- ja takaosan samalla uralla. Sitten tajusin jarruttaa etupäätä sen verran, että sain Jukan odottamaan ja ymmärtämään etuosan siirtopyyntöni. Helpommalta tuntui siirtää etuosaa oikealle, vaikka ei vasemmallekaan siirtäminen varsinaisesti vaikeaa ollut. Enemmänkin työtä tuotti se, että Jukka malttoi pitää takaosansa siellä, missä piti eikä yrittänyt livauttaa sitä etuosan jatkeeksi.

Kun ratsuja oli hieman notkisteltu avotaivutuksen kaltaisesti, siirryttiin liikettä ratsastamaan enemmän oikeaoppisesti eli nyt sai myös asettaa. Tämän lisäyksen myötä avotaivutus oikealle oli selvästi vasenta helpompi. Vaikka Jukka oli hangoitellut aiemmin oikealle asettumista vastaan, tuntui se nyt toistojen myötä vetristyvän siltä puolelta vasempaan verrattuna helpommin. Haastavinta oli suunnasta riippumatta saada Jukka myös rentoutumaan tehtävän aikana. Opettaja tuumasikin yhdessä vaiheessa, että ponin ilmeestä saattoi lukea, että "mitä ihmettä, pitääkö tässä ihan töitä tehdä?". Rentouttamisessa auttoi huomattavasti se, että muistin pitää käteni mahdollisimman tasaisena, mutta silti eläväisenä. Palkitsin opettajan ohjeiden mukaan Jukan pienestäkin yrittämisestä, jolloin se pikkuhiljaa alkoi tarjota niitä enemmänkin. Molempiin kierroksiin saimme lopulta mielestäni ihan järkeviä liikkeitä siten, etten pusertanut kovin paljon ylimääräistä, jolloin Jukka pääsi kulkemaan rennon pyöreänä avotaivutuksessa. Energisyyttä olisi saanut toki olla enemmän, mutta kun yritin nohittaa Jukkaa liikkumaan, päästin siihen asti kasaamani muun osan purkautumaan samaa vauhtia. Jukka myös vaikutti siltä, että sillekin riitti tehtävässä pureskeltavaa vähän rauhallisemmassakin menossa niin kuin minullekin. 

Ravissa ja laukassa tehdyillä pääty-ympyröillä oikea kierros oli taas sangen takkuisa. Jukka tuppasi unohtamaan ympyrän aikana oikealle asettumisen taidon ja hangoitteli vastaan. Laukka ei myöskään aluksi tuntunut pyörivän ihan toivotusti, jolloin opettaja neuvoi hakemaan pohjepyynnöillä laukkaan haluttua rytmiä. En ihan tätä saanut tehtyä, mutta vähitellen laukka alkoi silti pyöriä. Jukan pyöristämiseen ympyrällä auttoi vasta-asetus etenkin vasemmassa kierroksessa, jolloin sain sisäpuolen hallintaan eikä Jukka päässyt valumaan sisemmäs. Opettaja kehotti hakemaan pohkeita hevosen ympäri kunnolla ja saamaan Jukka nostamaan vatsaansa ja sitä kautta käyttämään selkäänsä. Pohkeita sai käyttää laukassa melkoisesti, mutta ahertaminen palkittiin, kun Jukka hetkittäin sai itsensä oikeinpäin, ja laukka muuttui heti paremmaksi. Unohduin tosin aina näiden hetkien aikana jäämään matkustajaksi, jolloin Jukkakin tahtoi repsahtaa takaisin väärinpäin kulkemiseen.

Loppuraveissa annoin Jukan venyttää ohjan perässä, minkä se tekikin aika hyvin. Tunnin treeniaihe oli sopiva ja kerrankin yksittäistä liikettä maltettiin työstää rauhassa käynnissä. Joskus ongelmana on ollut se, etten saa liikettä toimimaan käynnissä, ja sitten jo siirrytäänkin raviin. Siitä seurauksena on joskus ollut se, että ravissa homma hajoaa niin käsiin, että missään ei tunnu olevan mitään järkeä. Siksi onkin kiva välillä hinkata asioita maltilla käynnissä, jotta on kunnolla aikaa saada palikat kohdilleen. Tykästyin tämän kerran perusteella Jukkaan kouluväännössä, vaikka aloin jo haaveilla myös hyppäämisestä sen kanssa. Jukka vaikutti riittävän ahkeralta, kun sen sai heräteltyä. Opettaja tuumasikin Jukan kulkeneen paikoitellen oikein mukavasti. Kehu tuntui hyvältä, sillä tunsin tavoittaneeni ainakin osan siitä, mitä tunnin alussa lähdettiin hakemaan.

Oikeita askeleita ja yksi spurtti

Päätin laajentaa ratsastusreviiriäni pitkästä aikaa Tallinmäelle ja ostin kymmenen kerran lippuvihkon. Ensimmäisen tunnin kulutin siitä maanantaina kolmen ratsukon puomitunnilla. Ratsukseni sain Jetin, jota olin vähän mielessäni toivonut. Kerroin opettajalle, että haluaisin kortin aikana päästä parantamaan otettani esteratsastukseen, jonka parissa olen enemmän hutiloinut kuin hallinnut tilannetta. Tähän tarkoitukseen minulle sopivat niin puomi-, kavaletti- ja estetunnit kuin koulutunnitkin, kunhan voin soveltaa niiden treenejä myös estemaailmaan. Senhän luulisi onnistuvan, sillä esteratsastushan on kouluratsastusta hyppyjen välillä.

Alkuverryttelyssä käppäilimme hetken omaan tahtiimme, kunnes siirryimme raviin. Siinä aloimme tehdä pieniä temponmuutoksia keskittyen siihen, että hevonen reagoi pohkeeseen. Jetti oli tuttuun tapaansa maltillisen rauhallinen, jolloin reippaamman ravin eteen sitä sai hoputella. Yritin keskittyä siihen, etten jäisi puristamaan ja nohittamaan, vaan pyytäisin selvästi ja sitten rentoutuisin. Hiljalleen Jetti alkoikin vähän heräillä ja reagoi pohkeeseen samoin kuin pyyntöön palata takaisin hieman rauhallisempaan raviin. En ehkä saanut ihan niin reipasta ravia kuin olin toivonut, mutta arvelin Jetin reipastuvan tunnin edetessä. Halusin välttää sitä, että saisin sen jännittymään jo alkutunnista, jolloin koko lopputunti voisi mennä mönkään sen takia.

Aluksi teimme lauantain tunnilta tuttua puomitehtävää ravissa. Ensin annoin Jetin ravata kohtuullisen ponnettomasti, jolloin se kompasteli puomeihin. Pieni nohitus hyvissä ajoin ennen puomia auttoi etenkin, jos muistin rentoutua sen jälkeen enkä ajanut hevosta jännittyneeksi. Vasen kierros oli taas sangen hankala, sillä Jetti puski reippaasti sisälle enkä meinannut saada sitä ollenkaan hanskaan. Yritin saada vasemman lavan kontrolliin vasta-asetuksella, mutta sisäpohkeeni ei sitten osannut pyytää oikein. Jäin myös miettimään, mahtoiko Jetti reagoida näin suuresti vasemmalle valuvaan istuntaani. Se ainakin selittäisi, miksi puskeminen oli niin huomattavaa ja hankalaa korjata. Istuntaani kun en juuri tajunnut tällä kertaa puuttua. Onneksi oikea kierros olikin vastineeksi hieman helpompaa, ja ympyrät olivat asiallisempia siihen suuntaan.

Seuraavaksi työskentelimme laukassa 20 metrin suoralla linjalla, jossa oli kavaletti ja puomi. Ensin tulimme linjan lyhyemmässä laukassa kuudella askeleella. Jetille tämä oli oikeastaan tavallinen, rauhallinen laukka, joten kummempaa ei tarvinnut tehdä. Opettaja tosin huomautti vasemmassa kierroksessa ratsastamaan lyhyen sivun paremmin ja tulemaan ensimmäiselle puomille suorana. Jetti kun pääsi taas puskemaan sisälle, ja tulimme puomille vähän mistä kohdasta sattui ja kaikkea muuta kuin suorana. Vasta-asetuksen avulla sain nyt hieman vasenta puolta Jetistä kuriin, jolloin pääsimme paremmalla tiellä ensimmäiselle puomille. Oikeassa laukassa linja alkoi kavaletilla, johon sain laskettua laukat ihmeen hyvin. Kuudella askeleella Jetti meni linjan tässäkin suunnassa hyvin ja vasempaan kierrokseen nähden rutkasti paremmalla tiellä. Sitten tulimme vielä linjan molemmista suunnista viidellä askeleella. Unohdin hetkeksi, että allani on näennäisestä rauhallisuudesta huolimatta estehevonen. Niinpä tein nolon virheen ja pyysin Jettiä turhan tomerasti reippaampaan laukkaan. Jetti taisi tyrmistyä patalaiskan tuntiratsun komentamiseen tarkoitetuista avuistani ja hilpaisi sellaiseen laukkaan, että väli suhahti neljällä askeleella. Hups! Opettajalta tuli hieman noottia tekosestani ja ihan aiheesta. Toisaalta olin silti innoissani, kun viimein koin Jetin estehevosen säpäkkyyden. Onneksi Jetti ei vetänyt siitä kummempaa hernepeltoa turpaansa, vaan tuli muut kerrat viiden askeleen välin ihan asiallisesti enkä enää itse sössinyt selässä enempää.

Lopuksi tulimme vielä laukassa ympyrätehtävää. Aluksi meno oli taas hieman tahmeaa, ja Jetti pääsi pudottamaan raville aina välillä. Sitten muistin pyytää ajoissa, rentoutua ja antaa hevosen tehdä työt. Tällä kaavalla tehtävä sujui kohtuullisesti, vaikka vasen kierros oli edelleen kinkkisempi. Jetti kuitenkin ohjautui hieman alkutuntia paremmin, joten lopulta siitäkin selvittiin. Ympyrätehtävät eivät tosiaan ole suosikkilistallani, mutta onneksi tajuan, että niiden treenaaminen on minulle enemmän kuin tärkeää. Inhoan niitä tietysti siksi, etten osaa sekä kääntää että säilyttää laukkaa, jolloin tehtävä ei menekään noin vain. Juuri siksi niitä on myös treenattava, vaikka se ei niin kivaa olekaan. Tällaisissa tehtävissä auttaisi suuresti se, että oppisin ratsastamaan hevosen ensinnäkin hyvään laukkaan ja sitten toiseksi säilyttämään sen läpi tehtävän. Silloin keskittymiseni ei menisi siihen, että saan hevosen pysymään liikkeessä, vaan voisin ratsastaa teitä huolellisemmin. Kuten monesti olen todennut, ei keskittymiseni tunnu riittävän kerrallaan kuin yhteen asiaan.

Loppuraveissa Jetin kaviot nousivat ihanan reippaasti, mutta rauhoittelin sitä hiljalleen rennompaan raviin ja venyttämään eteen ja alas. Kyselin myös opettajalta Jetin hyppypuolesta ja kuulemma metri on hyvinkin sen mukavuusalueella. Itse en metristä tohdi vielä edes haaveilla, mutta kehtaanpa silti toivoa, että pääsisin hyppäämään Jetillä ratatehtäviä. Olisi mukava nähdä, kun se innostuu hommasta ja vielä kivempaa olisi olla silloin itse hereillä ratsastamassa järkevästi. Ehkäpä tämä vielä joskus toteutuu, onpahan ainakin tavoitetta.

Ruusunpunainen tunti

Kaunis Ruusu-tamma. ♥

Ratsastusleirikuntotestin toinen tunti oli omalla tallilla kello 13. Ehdin siis Tallinmäen tunnin jälkeen käväistä nopeasti kotona vaihtamassa vaatteita, syömässä pienen välipalan ja sitten saikin jo lähteä liikkeelle. Edellispäivän poniratsastuksesta innostuneena olin laittanut toiveikseni Eetun, Jukan ja vielä villisti Ruusun, jonka sitten ihanasti sainkin. En tosiaan ole koskaan mennyt tällä ponilla, mutta kerran siihen oli mahdollisuus. Sen mahdollisuuden käyttämättä jättäminen jäi harmittamaan sen verran, että halusin paikata sen. Light Rose eli tutummin Ruusu on 1996 syntynyt tamma, jonka säkäkorkeus on noin 145 senttiä eli samaa kokoa muun muassa Dillen kanssa. Ruusu on tosin kapoisampi.

Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain viisi. Tunnin treeniaiheena oli hevosen takaosan liikutus ympyrällä niin sisemmäs kuin ulommas. Alkuverryttely mentiin käynnissä ja ravissa itsenäisesti. Käynnissä Ruusu hakeutui mukavasti tuntumalle ja jopa pyöristyi ilman, että takapää edes sammui. Mikään virtapilleri se ei automaattisesti silti ollut, mutta kulki kuitenkin mukavasti itse. Käynnissä sain pohkeeni jotenkin sen kylkiin tuntumalle, vaikka olihan niillä vähän hakemista. Ravissa Ruusua sai pyytää enemmän liikkumaan ja ympyrillä pitikin jo huolehtia siitä, ettei se yrittänyt puskea sisälle. Pohkeeni puolestaan seilasivat ravissa valtaosan ajasta ilmassa, mutta se ei näemmä menoa juuri haitannut.

Alkuverryttelyn jälkeen jakauduimme kahdelle ympyrälle siten, että me Ruusun kanssa jaoimme tilan Peran ja Manun kanssa. Ison ympyrän aikana siirsimme hevosen takaosaa sekä ulommas että sisemmäs niin käynnissä kuin ravissa, jossa tosin siirtämistä sai tehdä sen verran kuin hyväksi havaitsi. Siirrot onnistuivat luonnollisesti parhaiten käynnissä, kun minulla oli riittävästi aikaa miettiä apuja ja pyytää rauhassa. En tosin aluksi saanut pohkeitani järkevästi, joten nakkasin jalustimet pois. Se auttoi hieman, ja pääsin yrittämään Ruusun takapään siirtelyä. Niin käynnissä kuin ravissa helpommaksi tehtäväksi selvisi takaosan siirtäminen hieman sisemmäs. Tätäkin sai pyytää selvästi ennen kuin Ruusu ymmärsi, mitä ajoin takaa. Tässä kohtaa isona helpotuksena oli se, jos hevosen etuosan sai odottamaan. Ruusu kuunteli pidätteet hyvin, joten saatoin alkaa pyytää takaosaa sisemmäs. Välillä pyynnöksi riitti pohjeapu, välillä muistutin pienillä raippamerkeillä. Ravissa etupäätä sai hidastuttaa selvästi enemmän, sillä muutoin Ruusu vain asettui, mutta piti takaosansa sinnikkäästi etuosan kanssa samalla uralla.

Takaosan siirtäminen ulommas olikin sitten kinkkisempi juttu. Käynnissä monenlaisten yritysten jälkeen pyytelyni alkoivat tuottaa tulosta, ja Ruusu suostui siirtämään takaosaansa toivotusti. Nyt mietittynä olisin saanut huolehtia silloin paremmin myötäasetuksen säilymisestä, sillä takaosan siirtyessä ulommas taisin päästää Ruusun aina suoristumaan asetuksesta liki kokonaan. Ravissa takaosan kontrollointi oli jo suorastaan haastavaa. En saanut istuntaani kovin vakaaksi, vaikka Ruusun ravi olikin melkoisen helppoa, joten apunikin olivat sitä myöten vähän epämääräisiä. Olisin lisäksi saanut varmasti pidättää etuosaa tarkemmin, sillä hetkittäin Ruusu innostui ja ravasi mukavan tarmokkaasti eteen. Ravissa sai myös vähän säädellä raviaskeleen mittaa, ja takaosan onnistuneiden siirtoyritysten seurauksena Ruusu pyöristyi kivan rennosti tuntumalle ja meni mielestäni varsin mallikasta ravia. Askel kulki mukavasti, mutta tahti ei silti kiihtynyt, ja poni pysyi hienosti tuntumalla kuunnellen. Tässä kohtaa ehdin jo fiilistellä, kuinka hienon ratsun kyytiin olinkaan päässyt.

Lopuksi vuorossa oli vielä laukkatehtävä, jossa isommalla ympyrällä pidettiin hevonen joko suorana tai käytettiin apuna hetkittäin vasta-asetusta. Isolta ympyrältä pyöräytettiin sopiviin kohtiin voltteja, joiden aikana sai ja pitikin tehdä selvä myötäasetus. Muutaman kerran Ruusu vaikeili laukannostossa tai pudotti kesken kaiken raviin, mutta muutoin laukka rullasi hyvin. Isommalla ympyrällä minulla meni muutama kierros tunnustellessa ponilaukkaa, kunnes muistin, että voin myös ratsastaa. Vasta-asetusten avulla Ruusua sai hetkittäin pyöristymään kivasti, jolloin laukka tuntui vain paranevan. Pienempien volttien kanssa olin aluksi vähän hukassa, sillä laukka kärsi niiden aikana hurjasti. Opettaja neuvoi pyytämään Ruusua ulkopohkeella pysymään niidenkin aikana hyvässä laukassa. Lopputuloksena olikin molempiin suuntiin aika kivoja voltteja, joiden aikana Ruusu asettui, pyöristyi ja lyhensi laukkaa niin, ettei sen aktiivisuus tai tahti kärsineet ollenkaan. Tässä vaiheessa viimeistään olin ihan myyty: allani työskenteli aivan mahtava poni! Se kuunteli hienosti, mitä pyysin siltä ja toteutti pyyntöni aina, kun vain sain itseni kasaan. Toki se myös muisti olevansa ajoittain tamma ja käytti sen hyödykseen luimimalla jokaisena mahdollisena kertata toisella ympyrällä laukanneelle Dillelle. Miten lie niiden tammojen sukset menneet ristiin, mutta Ruusu ei siitä tykännyt. Onneksi tammailu näkyi vain korvien liimaamisella tiukasti päätä myöten aina, kun tämä kilpasisko sattui liian lähelle.

Loppuraveissa Ruusu oli terhakkaana, jolloin pyörittelin vielä ympyröitä rauhoittaakseni menoa rennommaksi. Sitten keskityinkin hyrisemään tyytyväisyydestä, sillä tämä poni yllätti minut täysin. En yleensä tule toimeen tammojen kanssa, joten olin jo ehtinyt ajatella, kuinka Ruusu esittää kuuluisaa vinkupukkisarjaansa minulle, mutta ei. Ehkä se pelkäsi sen verran selässä olevaa jättiläistä, ettei tohtinut ryttyillä. Ehkä satuin kerrankin ratsastamaan sellaista tammaa, jonka kanssa tulimme ainakin tunnin ajan toimeen. Oli miten oli, niin hehkutin opettajalle Ruusun hienoutta. Nyt sitten vain jään odottamaan ihmettä, joka yön aikana muuttaa Ruusu-ponin hienoksi hevoseksi, jotta tämä kerta ei jäisi ainoaksi sen kanssa.

Kuvista kiitos Noora-Marialle!