Sain viimein itseäni niskasta kiinni ja kysäisin tästäkin postauksesta tuttua opettajaa ohjaamaan minun ja Veronan tekemisiä. Selitin hänelle ongelmaksi vauhdin ja kyvyttömyyteni jarruttaa. Muistin myös kertoa, että istuntani on edelleen päin mäntyä. Näillä eväillä oli hyvä lähteä tunnin harjoitusten pariin. Vielä parempi oli se, että opettaja tunsi Veronan selästäkin käsin jo entuudestaan.
Tunti aloitettiin ympyrällä hakemalla hevosta käynnissä aktiiviseksi. Opettaja komensi pyytämään enemmän liikettä Veronalle ilman, että päästän sitä edestä pidemmäksi. Hän kertoi myös kaiken pään liikkeen olevan peruja siitä, mitä istunnassa ja pohkeissa tapahtuu. Kun Verona häsläsi päänsä kanssa tai yritti olla raskas, oli vain pyydettävä pohkeilla liikettä takapäähän, josta koko homman pitäisi aina alkaa. Ei siis sieltä edestä, niin kuin ohjiin rakastuneena kuvittelen. Pätkittäin sain Veronaa kulkemaan paremmin, välillä opettaja sai taas muistuttaa liikkumisesta. Noottia tuli myös siitä, kuinka sisäohjaan ihastuneena yritin hallita hevosta pelkästään sillä.
Ravissa homma puolestaan meni siihen, että kuski yritti muistaa jarruttamisen taidon. Verona olisi mielellään joko raahustanut ravia tai sitten kiirehtinyt. Opettaja ohjeisti asettamaan kääntämään ympyrällä ja ottamaan pidätteitä ulko-ohjasta. Hetkittäin sain menon hallintaan, mutta kun taas uskalsin hengittää (eli toisin sanoen rytkähdin jotenkin väärin), lähti Verona taas kiihdyttämään. Ja ei kun kaikki alusta. Kuskin kunto alkoi loppua hiljalleen, sillä pidätteitä sai ottaa melkoisesti, että tamma viitsi niitä kuunnella. Opettaja kehottikin jarruttamaan myös istunnalla, jotta koko homma ei olisi käsien varassa. Eli itseä syvemmälle satulaan ja jälleen pidäte, myötäys, pidäte. Tosin tahtoipa se veto jäädä välillä päälle, jolloin opettaja hoksautti heti myötäämisen tärkeydestä. Vetokisa hevosen kanssa kun ei yleensä pääty satulassa keikkujan voitoksi.
Ravailun jälkeen siirryttiin tekemään ympyrän toinen puolikas käynnissä siirtäen takapään ulommas ja toinen puolikas harjoitusravia. No, ei mennyt ihan kuin oppikirjassa, vaikka vasta eilenhän tätä treenasin - eri hevosella tosin. Verona ei ensinnäkään halunnut ottaa pidätteitä vastaan, vaan yritti kipittää tehtävän ohi nopeasti. Harjoitusravikin nousi alussa tihkaasti, mutta parin askeleen jälkeen polle taas vei. Opettaja neuvoi ottamaan pidätteet oikeasti läpi eikä vain tekemään yhden pidätteet piittaamatta sen onnistumisesta. Törmäsinpä siinä sitten taas yhteen heikkouteeni eli malttamattomuuteen. Jotenkin kuvittelen, että kyllähän se yksi kerta riittää ja sekin näemmä puoliksi hutaisten.
Töitä sai taas tehdä, jotta pidätteet menivät oikeasti läpi ja saattoi siirtyä takaosan siirtämiseen ulommas. Melkoisesti sai edelleen jarrutella ja koputella sisäpohkeella, että mitään tapahtui. Opettaja kommentoikin Veronan olevan hyvin jäykkä takaosasta, sillä tällaisen kuvion pitäisi normaalisti sujua tuosta noin vain. Mutta ei mennyt niin meillä. Pidätteitä, yritystä muistaa myödätä, lisää pidätteitä, yritys siirtää takapäätä, lisää pidätteitä ja ehkä pari onnistunutta askelta. Kommenttia tuli myös siitä, että väännyn ylävartalosta mutkalle, kun minun pitäisi oikeasti pysyä hevosen kanssa samaan suuntaan. Taas yksi asia, jota en ollut ajatellut yhtään. Kumma kyllä homma tuntui sujuvan vasempaan eli tamman jäykempään puoleen piirun verran paremmin. Ei siinä hurraamista ollut, mutta kyllä niistä muutamastakin oikeasta askeleesta saa iloita.
Lopuksi sitten kokeiltiin muutamia laukannostoja. Opettajalla oli hyvin tiedossa tamman laukkainto ja totesipa tämä, että hänellä itselläkin on hommaa siinä, että saa kyseisen hevosen laukkaamaan oikein. Jostain syystä tammalla napsahtaa aina laukassa päätön vauhti päälle, ja epävarma kuski onkin siinä sitten pulassa. Nostosuosituksena oli tehdä samaan aikaan pidäte ja hyvin kevyillä avuilla pyytää laukkaa. Sen noustessa pitikin jo siirtää raviin. Omasta mielestä osasin ottaa kohtuullisen rauhalliset nostot, ja Verona ottikin ensimmäisen noston rauhallisesti. Kunnes parin askeleen jälkeen yritti lähteä vauhtiin. Sain kuitenkin hevosen raville takaisin. Uusi yritys, ja nyt tamma oli jo innosta pinkeänä. Eipä ollut kuskilla kovin nättiä meno, kun tamma vei eikä ottanut pidätteitä vastaan. Onneksi oli seiniä apuna.
Mutta jotain hyvää tapahtui: laukka nousi ja säilyi pienen hetken rauhallisena. Ehdin jo tuulettaa asiaa, kunnes tuli ohje siirtää raviin. Tammapa ei ollut samaa mieltä, vaan pisti kaasua ja hyppäsi ilmaloikan. Minulla on hyvin paha tapa jarruttaessa tulla etukenoon, jolloin ilmaloikan tuloksena mätkähdin kaulalle hukaten toisen jalustimen. Tamma puolestaan laukkasi, ja minä halailin tiukasti kaulaa, jotten jäisi matkasta. Ohjatkin menivät sotkeutumaan jotenkin martingaalin kaulalenkkiin, joten yritin napata kaulaa halatessa ohjista kiinni turvan läheltä. Taidettiin siinä mennä liki kierros ravin ja laukan sekoitusta ja kyydissä pysyttiin. Olikohan se nyt seinä vai vähän pystymmäksi könynnyt kuski, mikä sai hevosen siirtymään käyntiin. Tulipahan kehuja kuitenkin siitä, että pysyin kyydissä, vaikka opettajakin oli uskonut, että mätkähdän maahan. Pelotti kyllä taas melkoisesti, mutta onneksi apinarefleksini olivat toiminnassa, kun jaksoin halailla kaulaa sen verran tiukasti, että kyydissä pysyttiin. Kiitos myös tammalle siitä, ettei se höyryillyt enempää, pukkeja tai äkkilähtöjä ei tämä tyyli olisi kestänyt.
Tämän episodin jälkeen tammaa haettiin takaisin kuulolle ravissa. Taas sai melkoisesti kääntää ja pidättää, että mitään tapahtui. Polle oli virittynyt niin laukkameininkiin, ettei se mielellään olisi ravia askellajikseen valinnut. Mutta kyllähän se siitä rauhoittui, kaikeksi onneksi. Yksityistunti oli kyllä mahtava kokemus, vaikka kunto meinasi loppua. Opettaja osasi neuvoa edelleen järkevästi ja kannusti myös sopivasti, ettei tullut ihan sellainen olo, että olisi aika vaihtaa laji johonkin muuhun. Motivoi kummasti yrittämään, kun siitä saa myös palautetta ja parannusohjeita. Siksipä varasin ensi viikolle tunnin enkä millään malttaisi sinne asti odottaa. Opettajaan voi tutustua hänen nettisivuillaan tai blogissaan.
