Perjantain tunnin aihe oli melkein kertaus tiistain tunnista. Pollena oli tosin Epper, ja treeniaiheena tosiaan asettelu ja avotaivutus.
Tunti aloitettiin käynnissä ja ravissa sekä pyörittämällä päätyihin ympyrät tehden tarpeen mukaan myötä- ja vasta-asetuksia. Meillä oli Epperin kanssa melkoiset neuvottelut siitä, tarvitseeko asetuksia ottaa ihan tosissaan ja toisekseen siitä, onko se pyöristyminen ollenkaan olennaista. Opettajakin tuumasi, että kyllä sen Epperin oikeasti pyöreäksi saa, vaikka saattaakin tuntua aivan muulta. Neuvona tuli pistää hevoseen kunnolla liikettä. Epper otti tämän pyynnön hyvin vastaan sekä käynnissä että ravissa, jonka jälkeen pyöreyttä alkoi pätkittäin löytyä. Töitä sai kyllä olla tekemässä joka hetki, sillä Epper mieluusti tarjosi pyöreyttä hetken, jonka jälkeen nosti päänsä taas ylös. Tulipahan itsellekin kerrattua ulko-ohjalla tehtyjä pidätteitä enemmän kuin hyvin.
Tämän jälkeen siirryttiin avotaivutukseen. Kuvio oli sama kuin tiistaina eli pitkän sivun alkuun voltti ja siitä pitkän sivun puoleen väliin avotaivutuksessa. Oikea kierros meni sekä käynnissä että ravissa ihan hyvin. Epper oli helppo pistää avotaivutukseen, ja se myös pysyi siinä kohtalaisen hyvin. Tietenkin piti vahtia, ettei se vain jättäisi kaulaansa vinkkaraan ja palaisi muuten kokonaan samalle uralle, mutta onneksi polle humputteli hyvin menemään ja otti viilauspyynnöt tottelevaisesti vastaan.
Vasen kierros taas oli melkoista tuskaa. Jostain syystä olen itse niin toispuoleinen, että vasempaan kierrokseen asiat ovat paljon vaikeampia. Jotenkin oma vasen puoli ei tunnu hanskaavan hommiaan, jolloin hevoselle on paljon vaikeampi antaa oikeanlaisia ohjeita. Niinpä avotaivutus tahtoi jäädä pelkän kaulan kääntämiseksi, sillä jos yritin saada etuosaa pois uralta, valahti koko hevonen matkassa. Yritin saada itseäni pysymään suorassa ja menosuuntaan päin, jota hevonen ei valahtaisi omille teilleen minun asentoni takia. Sen jälkeen yritin muistaa siirtää etuosaa enkä vain kääntää kaulaa. Opettajalta tuli neuvona antaa vähän vapaata oikealta puolelta, jotta hevosella on mahdollisuus taipua paremmin. Tämän ja monen epäonnistumisen jälkeen avulla aloin hahmottaa hommaa paremmin ja pätkittäin saimme kelvollisia askelia.
Lopuksi otettiin laukkaa, jossa pyöreyttä haettiin vasta-asetusten avulla. Voi tuska! Tässä tuli kyllä jo kunnolla kinasteltua Epperin kanssa, sillä ruuna päätti laukata pää tiukasti ylhäällä, vaikka miten yritin vasta-asettaa, myötä-asettaa, koputella sisäpohkeella ja pyytää ylipäänsä takapäätä liikkumaan. Vauhtia kyllä saatiin, pyöreyttä ei. Jostain syystä Epper ei halunnut yhtään käsittää, mitä ajoin takaa. Sinnikkäästi se humputteli menemään omalla tyylillään, ja kuskilla alkoi kuntokin jo loppua. En tajua, mitä tein väärin, mutta tein kyllä sen sitten huolellisesti päin mäntyä. Olisikohan molempiin suuntiin laukatessa mahtunut yhteensä ehkä kolme ja puoli askelta yhteensä, joiden aikana ruuna ei tosin pyöristynyt, mutta ehkä piirun verran kääntyi oikeinpäin. Mutta helppoa ei ollut ei. Tässä ei tullut onnistuttua, mutta olin tyytyväinen kuitenkin sinnikkyyteeni. Ainakin voin sanoa yrittäneeni oikeasti.
Laukassa kinastelusta oli kuitenkin hyötyä. Loppuraveissa Epper pyöristyi paljon helpommin ja kulki rennosti. Käyntiin siirryttyä venytin pollea vielä tuntumalla, ja se venytti oikein hienosti pitkälle ohjan perässä. Tunti oli kiva ja tulipahan taas tekemisen makua. Epper oli kinasteluhetkistä huolimatta mukava, sillä se kulkee pääosin reippaasti ja tekee asiat kyllä, kunhan kuski saa itsensä oikeinpäin.
