Koska Veronan tallin maneesilla oli keskiviikkona estevalmennuksia, suuntasin tamman kanssa ensin hetkeksi lähipellolle kävelemään ja siitä sitten ulkokentälle. Tasaista peltoa oli pitkä suora, ja se suorastaan huusi keventämään istuntaa ja nostamaan laukan. Mutta koska kuskilla ei ole jarruja tämän hevosen kanssa, pysyimme kiltisti käynnissä.
Kentällä otimme eilisen kertailuja vähän lusmuillen. En osaa ruoskia itse itseäni tekemään asioita kunnolla, vaan nytkin tuli tehtyä melkoisen kevyt kertailu. Jotenkin sokeudun sille, mitä teen enkä osaa korjata asioita kunnolla. Mutta teimme joka tapauksessa asetuksia käynnissä ja ravissa tavoitteena saada pohkeet oikeasti läpi ja lisäksi pohkeenväistöä käynnissä.
Asettaminen oikealle sujui taas vasenta huomattavasti paremmin. Yritin keskittyä siihen, että avut menevät oikeasti perille ja etteivät käteni lähtisi seikkailemaan omille teilleen. Mielestäni edistystä tapahtui, ja Verona kulki monia hetkiä säilyttäen asetuksen ilman, että minun täytyi sitä koko ajan pyytää. Olin myös tyytyväinen siihen, että pidätteitä ja asetuksia tehdessä en jäänyt roikkumaan ohjaan, vaan muistin aina myödätä ja hellittää. Asiaa auttoi huomattavasti päässä rallattanut mantra "pyydä, päästä, keskustele". Vasen kierros oli tosiaan taas tihkasta etenkin ravissa. Käynnissä meni vähän paremmin, mutta pohkeella sai muistutella, että eipäs kaaduta tänne sisälle. Ravissa pohkeellani ei taas ollut mitään toimintakykyä, joten melkoista nojailua ja oikaisuja oli se kierros. Tähän on kyllä pakko alkaa keskittyä. Jotenkin epäilen myös, että istuntani on vasempaan kierrokseen jotenkin mutkalla, sillä oikeassa ei ole lähellekään näin paljon ongelmia.
Lopuksi otin vielä pohkeenväistöä pitkän uran alusta keskihalkaisijalle ja siitä takaisin samalle pitkälle sivulle. Taas hoin mielessäni mantraa "pidätä, pyydä, myötää", jotta en ensinnäkään yrittäisi häseltää kaikkea kerralla ja etten jäisi ohjaan kiinni. Meno oli hidasta, mutta ajoittain sain mielestäni hevosen väistämään ihan kivasti ilman, että se olisi vääntynyt mutkalle. Verona tosin tahtoi vähän ennakoida ja mennä oman mielensä mukaan niinä hetkinä, jolloin otin pysäytyksen ja peruutuksen ennen kuin jatkoin.
Olipa kiva mennä ulkona kouluvääntöä. Oli rennompi olo, kun maneesin seinät eivät olleet koko ajan vastassa. Tammakin käyttäytyi ihan nätisti, vaikka maasta tehdyissä loppukäynneissä se vähän säikähtikin jotain metsässä näkemäänsä. Nämä parit yksityistunnit ovat avanneet omia silmiä sen verran, että kyseenalaistan harjoituksia tehdessä niiden sujumisen. Täytyy alkaa kiinnittää tähänkin huomiota, että harjoitukset tulisivat tehtyä oikein sen sijaan, että pelkästään luulen niiden menevän tarkoitetusti. Ensin pitäisi oppia siis tuntemaan, milloin hevonen liikkuu oikein, milloin ei. Ei taida olla olemassa ratsastuskertaa, jona ei tulisi uutta opeteltavaa.
