Neljän kuukauden tauko ei ole tehnyt hyvää minun ja nuoren herran eli Kaapon yhteistyöyrityksille. Tällä perjantain tunnilla tuli taas palattua perusjuttujen treenaamiseen, etenkin pidätteiden ja jarruttamisen opetteluun.
Ensimmäisenä tehtävänä oli väistättää sekä käynnissä että ravissa pitkien sivujen alusta keskihalkaisijalle, siitä suoraan ja takaisin kuvion alkuun toista puolta väistättämään. Kaapo oli reippaana, joten pidätteitä sai ottaa alusta asti usein. Muistin alussa jopa hokea itselle, että pidäte läpi ennen mitään muuta yritystä. Niinä hetkinä sain Kaapon kuuntelemaan minua, ja se väisti käynnissä ihan kivasti. Opettajalta tuli tosin korjauskehotus siihen, että väistössä annettaisiin etupään johtaa vähän enemmän. Ravissa Kaapo tahtoi mieluummin kaahottaa oman mielensä mukaan kuin totella pohjettani. Pidätteetkään eivät tahtoneet mennä enää kunnolla läpi, joten saimme väistöjä ehkä aina askeleen tai pari per kierros. Ei hyvä, ei.
Sitten siirryttiin loivalle kiemurauralle käynnissä, ravissa ja lopuksi laukassa. Kiemurauran keskikohtaan pyöräytettiin myös aina voltti. Käynnissä meni muuten ihan hyvin, mutta en saanut asetuksia kunnolla läpi. Etenkin oikealle meno oli aika hirveää. Opettaja kehotti löysäämään ulkoa, jotta polle ei tappelisi sen takia oikeaa sisäohjaa vastaan. Neuvo auttoi vähän, mutta olihan se silti melkoista puuhaa. Jostain syystä oikeassa kierroksessa pohkeeni ei vieläkään osaa toimia. Ravissa Kaapo intoili taas niin, että homma tahtoi mennä vain jarrutteluun ja hidastavien volttien pyörittelyyn. Pah.
Ja kuten arvata saattaa, ei tehtävän suorittamisesta laukassa sitten tullut oikein mitään. Alkuun ja loppuun pyöräytetyt pääty-ympyrät sentään menivät pääosin minun hallitessa, mutta loppuaika olikin Kaapon vientiä ja minun vikinääni. Ja taas kerrattiin pitkät tovit, mitä ne pidätteet taas tarkoittivatkaan, pyöriteltiin hidastavia ympyriä ja voltteja ja päästiin muutamia hetkiä suoraankin. Laukan kiemuraurakuviolla unohdin ja nostin ne vain päätyihin, muu aika meni ravissa Kaapon kanssa kertaillessa jarruttamista ja rauhallisesti kulkemista.
Ei mitenkään kauhean onnistuneesti, vaikka muutamia hyviä hetkiä saatiinkin.
Tämän tunnin aikana fiilis heittelehti siedettävästä hyvin harmittaviin hetkiin. En osannut päästä yhtään samalle aaltopituudelle Kaapon kanssa enkä tajunnut, millä avuilla sen saisi uskomaan pidätteitä ja rentoutumaan. Eihän kaikkien hevosten kanssa voi olla samalla aaltopituudella, mutta olisi se edes hetkittäin kiva puhua samaa kieltä, ettei koko tunti menisi ihmetellessä.
