Toinen tiistai yksityistunnilla Veronan kanssa. Treeni aloitettiin oikean käynnin etsiminen, jotta hevosen oma moottori käynnistyisi eikä se vain kulkisi etupainoisena. Tässä sai tehdä melkoisesti hommia, sillä olen mieltänyt peruskäynnin oikeanlaiseksi, vaikka se kuitenkin on aika ponnetonta. Opettaja hoksautti, etten yrittäisi itse liikuttaa hevosta, vaan että istuisin tasaisesti ja laittaisin hevosen liikkumaan. Pohkeita sai kyllä antaa ja moneen kertaan kerrata hevoselle, että kyllä, tämä tunne kyljissäsi tarkoittaa jotain. Palkintona onnistuneista hetkistä tuli se, kun polle liikkui pätkiä reippaasti ilman, että joka hetki tarvitsi muistuttaa.
Tehtävään lisättiin myös pysähdykset, jotka monet kerrat annoin valua hitaaksi hiippailuksi ennen varsinaista stoppia. Mitä sitä kerralla tehtäviä tajuamaan, hohhei. Nyt opettajalta tuli korjausta käsiini, jotka tahtoivat elää omaa elämäänsä. Tuntuma ei siis pysynyt kauhean tasaisena, sillä tahdoin stopista käyntiin lähdettäessä työntää omia käsiä turhaan eteen. Tällöin hevonen pääsi taas valumaan pidemmäksi ja ponnettomammaksi. Opettaja kehotti ajattelemaan, että hevonen pysähtyy käyttäen myös takapäätä eikä vain nytkähtäen stoppiin raskaalla etupäällä. Pätkittäin luulin saaneeni vihiä asiasta, pätkittäin taas annoin hevosen venähtää.
Seuraavaksi siirryttiin raviin ympyrälle asetuksia tehden. Ravi pysyi kohtalaisen kivasti tässä vaiheessa hallinnassa, ja asetukset onnistuivat kohtalaisesti oikeaan kierrokseen. Kuskille tuli tosin sanomista siitä, että istuntani on enemmän ulkopuolella. Korjausohjeena oli tuoda sisäpuolen lonkkaa alemmas. Kuulostaa helpolta, toteuttaminen ei puolestaan moista ollut nähnytkään. Olen istunut ilmeisen monta kertaa näin väärin, sillä opettajan kertoessa istunnan paranevan, tuntui se selkään käsin ihan oudolta. Sisäkäteni myös tykkäsi yrittää päästä harjan yli, mutta onneksi opettaja jaksoi kerta toisen jälkeen hoksauttaa siitä. Vasen kierros oli aika hirveä. Täällä olisi myytävänä yksi vasen jalka, jolla ei ilmeisesti ole mitään halua osatakaan mitään. Verona siis ei mielinyt asettua, vaan puski sisälle. Jostain syystä minun on edelleen vaikea käyttää tässä kierroksessa omaa vasenta jalkaa korjatakseni puskemista. Jotenkin tuntuu, ettei jalkani vain taivu niin, että sillä voisi koputella pollen kylkeä. Ehkäpä venyttely olisi erinomainen ratkaisu tähän. Nimimerkillä "Satulaan maasta käsin? No way, Jose".
Lopuksi otettiin vielä pohkeenväistöä lähtien lyhyen sivun keskeltä keskihalkaisijalle ja siitä väistättäen portaalla tai parilla pitkälle sivulle. Ongelma numero yksi: kuski ei saanut pidätteitä läpi, jolloin hevonen tallusteli tehtävän läpi. Ratkaisu: kuski malttoi odottaa niin kauan, että pidäte menee läpi ennen kuin kuvittelikaan muita asioita. Ongelma numero kaksi: kuski yritti sanella pollelle asioita sen sijaan, että keskustelisi sen kanssa. Opettaja hoksautti, ettei kuskille saa jäädä veto tai pohkeella tökkiminen päälle, vaan hevoselle on myös myödättävä. Eli pidäte-myötäyskuviota sain taas treenata. Tällä tavalla olisi mahdollista päästä kommunikoimaan hevosen kanssa sen sijaan, että vain vaatii hellittämättä ollenkaan.
Tässä treenissä huomasin, kuinka ratsastettaessa tuijotan valtaosan ajasta omaa napaani sen sijaan, että tarkkailisin oikeasti, mitä hevonen tekee ja miten se reagoi. Hetkittäin pohkeenväistössä saatiin hyviä askelia, mutta reippautta niissä olisi saanut olla enemmän, jotta jumppavaikutus olisi ollut tehokas. Ongelmana tuossa on vain se, etten istunnallani tunne reippaassa vauhdissa sitä, milloin hevonen väistää ja milloin fuskaa. Hitaammassa vauhdissa se puolestaan onnistuu paremmin. Lisää istunnalla tuntemisen treeniä siis.
Yksityistunti on kyllä jokaisen sentin arvoinen. Silloin itsekin tsemppaa, kun tietää jonkun tarkkailevan koko ajan sekä korjaavan ja kannustavan tarvittaessa. Vielä kun saisin asioita jäämään päähän, mutta ymmärrettävästi ne vaativat useampia toistoja. On myös hienoa olla sellaisen opettajan opetuksessa, joka tuntee hevosen. Toivottavasti alan itsekin huomata tämän avulla sen, milloin hevonen liikkuu oikein ja milloin taas on aika vaikuttaa. Näiden parin tunnin avulla olen jo saanut vähän vihiä siitä, millainen hevonen Verona oikeasti onkaan. Toivottavasti en silti ole mennyt ottamaan itselleni ihan mahdotonta tavoitetta toteutettavaksi.
