Hyviä asioita

Maanantain Tallinmäen tunnilla oli etukäteen sovitusti kouluvääntöä tulevan perjantain harjoituskoulukisojen takia. Ratsukoita tunnilla oli minun ja Jetin lisäksi kaksi, ja pääsimme treenaamaan pätkiä kouluohjelmista, kunnes lopuksi saimme ratsastaa ohjelman kokonaan läpi. Tunnin aikana ehdimme harjoitella ravilävistäjiä, keskiraveja, ravi-käynti-ravisiirtymiä, kymmenen metrin ravivoltteja, laukannostoja käynnistä sekä laukkaympyröitä. Lopuksi ratsastin kisaohjelmistani eli C-merkistä ja K.N. Specialista jälkimmäisen läpi.

Alkutunnista asti pyrin olemaan vähän jämäkämpi ja ratsastamaan Jetin hereille. Tähän auttoivat kummasti ravi-käynti-ravisiirtymät sekä keskiravipätkät. Yritin myös turhan puristelun sijasta muistuttaa tarvittaessa raipalla, jotta en turruttaisi Jettiä kuuroksi pohkeelle. Muistin myös korjata istuntaani, etten lähtisi puskemaan sillä tai pusertuisi satulaan kiinni. Siirtymät alkoivatkin toimia ihan kivasti samoin kuin keskiravipätkät. Istuntakaan ei hajonnut niiden aikana pahasti, mikä varmasti auttoi. Toki eroa ja venyvyyttä olisi saanut olla enemmän, mutta kyllä esityksestämme näki, mitä yritimme.

Laukannostot käynnistä ja laukkaympyrät sujuivat ihan ok. Laukannostoissa huomasin herkästi alkavani tuupata istunnalla, jolloin nosto levisi käsiin. Kun sain vakautettua istuntani ja pyydettyä rauhallisemmin, nosti Jetti laukan muutaman kerran aika nätisti takaosalla ponnistamalla. Noston jälkeen olisin saanut ratsastaa aina hieman eteen, jotta laukka olisi alkanut rullata paremmin. Ympyrät menivät muuten ok, mutta alussa tien kanssa oli vähän epäselvyyttä. Jetti pääsi liiraamaan ulos, kun en ratsastanut ulkoavuilla, vaan halailin sisäohjaa. Onneksi pääsin tästä vaivasta eroon ja sain ulkoavut vähän paremmin käyttöön, jolloin laukka tuntui hetkittäin aika kivalta ja Jetti ohjattavissa olevalta. Hämmästyttävää, mitä sitä saa aikaan, kun sattuu vahingossa käyttämään oikeita apuja.

Lopuksi pääsin vielä ratsastamaan K.N. Specialin oikean kouluradan kokoisella alueella opettajan seuratessa menoa. Jetti liikkui ohjelman kohtuullisesti, mutta pääsi kaarteissa ja kulmissa vähän hyytymään. Kolmikaariset kiemuraurat olivat aika ok, mutta volteista samoin kuin ympyröistä valahti turhan isoja. Käyntiinsiirtymä samoin kuin pysähdys olivat aika täsmällisiä, mutta niistä liikkeelle lähtemiset vähän hitaita. Laukat nousivat myös pienellä viiveellä, mutta muutoin rullasivat ihan ok. Pientä terävyyttä olisi toki voinut olla. Laukkalävistäjät menivät laukaten ilman pelkoa vaihdoista. Laukasta emme tosin päässeet suoraan käyntiin, vaan väliin mahtui raviaskelia. Opettaja kommentoi ohjelmassa olleen hyviä asioita. Huomiota tosin saisin kiinnittää volttien ja ympyröiden kokoon ja muotoon, kun ne pääsivät vähän leviämään. Kysyin samalla vinkkejä parempiin laukannostoihin. Avainsanat olivat aktiivisuus ja pieni lyhennys ennen nostoa. Silloin Jetti voisi mahdollisesti nostaa laukan napakammin.

Tunti oli hurjan hyödyllinen perjantain harjoituskoulukisoja ajatellen. Nyt tiedän taas, mihin asioihin kiinnittää ohjelman aikana erityistä huomiota ja millaisella verryttelyllä voin saada Jetin valmisteltua. Kunhan saan Jetin pidettyä hereillä sekä keskityttyä ratsastamaan tiet ja tehtävät kunnolla, niin eivätköhän ohjelmat suju ihan mukavasti. Jännä kyllä saada Jetinkin kanssa arvosteluja koulukisoista. Saa nähdä, millaista palautetta saammekaan.

Asiallista, mutta vähän ponnetonta

Sunnuntaina änkesin ekstratunnille valmennusryhmän joukkoon, sillä luvassa oli esteitä. Arvelin vakkareiden saavan parhaat hyppyhevoset ja minulle jäävän luonnollisesti jokin jokeri. Siksipä yllätyin, kun opettaja oli jakanut minulle mukavasti Manun. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja pääsimme treenaamaan lähestymisiä hyvässä laukassa.

Alkuverryttelyssä ylitimme ravipuomeja. Opettaja muistutti huolehtimaan, että Manu pysyy riittävän lyhyenä eikä pääse venähtämään puomeilla. Aluksi taisin jarruttaa liikaakin, sillä tahti hyytyi puomeilla. Sitten tajusin pitää pohkeet tuntumalla, mutta rentouttaa käsiä. Tämän oivalluksen jälkeen puomit alkoivat sujua mukavasti. Manu osasi tosin ovelasti hivuttautua aina vähän pidemmäksi, jolloin sain keräillä sitä aina vähän lyhyemmäksi. Puutteellinen pohjeratsastus näkyi aina tällaisena venymisenä. Puomien väliin pyörittelimme myös ympyröitä, jotka oikealle menivät ihan ok. Vasemmalle sain muistaa kääntyä itsekin hevosen mukana sekä huolehtia siitä, ettei Manu päässyt valumaan sisälle. Sain korjattua tätä aika mukavasti, kunhan opettaja oli ensin hoksauttanut asiasta. Oikeassa laukassa verryttelimme pyöräyttämällä ympyrän kevyessä istunnassa pitkän sivun keskelle sekä tulemalla yhden puomikasan yli. Manu laukkasi ihan mukavasti, mutta sitä olisi saanut lyhentää reippaammin. Pääsimme kuitenkin puomikasalle mukavasti enkä ennakoinut ylimääräisiä. Mukautuminen oli riittävä eikä Manu päässyt venymään holtittomasti.

Vasemmassa laukassa tulimme sitten ristikon ja jatkoimme siitä ympyrällä toisen ristikon yli. Lähestymiset niin yksittäiselle kuin ympyrällä olleelle ristikolle tulivat aika kivasti. Maltoin odottaa, jolloin Manu lähti pieneen hyppyyn hyvästä kohtaa. Laukka tosin olisi edelleen saanut olla vähän pontevampaa. Sitten tulimme tehtävän oikeassa kierroksessa siten, että ensin oli yksittäinen pysty, sitten ristikko ympyrällä ja sitten toinen yksittäinen pysty. Laukka pääsi ensimmäisessä hypyssä vaihtumaan ristilaukaksi, mutta Manu korjasi sen itse pois. Lähestymiset olivat edelleen ihan ok, mihin olin tosi tyytyväinen. Manu tosin pääsi nyt vähän venymään ja kiihdyttämään. Taisin aktiivisuuden sijaan vain antaa sille edestä tilaa venyä ja vanua. Edelleenkin on jotenkin tosi hankala sekä pitää hevonen lyhyenä että pyytää se tarmokkaaksi. Yleensä onnistuu jompikumpi tai pahimmassa tapauksessa ei kumpikaan.

Lopuksi tulimme vielä vasemmassa kierroksessa tehtävän kahdella eri kuviolla kertaalleen: ensin yksittäinen pysty, ristikko ympyrällä ja toinen yksittäinen pysty. Jos se meni hyvin, tultiin toisella kierroksella vain yksittäiset pystyt. Ensimmäisellä kierroksella laukka oli edelleen ehkä hivenen liian pitkää, mistä seurasi hieman töksähtävä hyppy ensimmäiselle pystylle. Ympyrä ristikon yli menikin sitten asiallisesti samoin kuin toinen pysty. Toisella kierroksella tultu kaareva linja pystyltä pystylle meni myös ihan kohtuullisesti, mitä nyt minulla itselläni oli jokin kiire taas hypyissä. Manu kuitenkin oli tarmokkaampi, mutta ei onneksi kauhean pitkä.



Siihen loppuivat tunnin hyppelyt, jotka sujuivat ihan mukavasti. Nyt oli kunnolla aikaa valmistautua tulevaan hyppyyn enkä ehkä siksi sortunut säätämään niin paljon kuin yleensä. Terävyyttä olisin kaivannut laukkaan enemmän, mutta nyt en osannut sitä ratsastaa. Muuten kyllä tykkäsin tunnista Manun kanssa. Opettajakin tuumasi lopuksi, että minun pitäisi mennä sillä seuran seuraaviin estekisoihin. Pistetään harkintaan.

Videoista kiitos Alekseille!

Koikkaloikan kanssa maastossa

Sunnuntain harmaata säätä oli hyvä paeta maastolenkille Jetin ja neljän muun ratsukon kanssa. Kävimme taas muutamia pätkiä minulle uusilla reiteillä, mikä oli tietysti kivaa. Laukkapätkän otimme aika alkumatkasta. Pääsimme taas etenemään ihanan pitkän pätkän laukaten kaikessa rauhassa. Pari kertaa Jetti tosin onnistui kiskaisemaan päänsä alas ja ottamaan koikkaloikkia, mutta tällä kertaa sain pysyttyä kohtuullisesti satulassa enkä keikahtanut etukenoon. Tämän takia loikat eivät päässeetkään säikäyttämään kunnolla, vaan komensin Jetin pitämään päänsä ylhäällä ja jatkamaan matkaa. Ruunassa selvästi olisi ollut enemmänkin virtaa, ja purimmekin sitä yhdellä pienellä spurtilla. Kivaa! Jetin ravissakin oli taas sellaista pontevuutta, että tahtoisin kyetä pistämään sen purkkiin talteen ja käyttämään aina tarpeen vaatiessä sileän treeneissä. Joka tapauksessa reissu meni jälleen kerran mukavasti eikä lopussakaan alkanut tihkusade latistanut tunnelmaa. Kesä on jo niin lähellä!

Keskittymistä oikeaan asiaan

Perjantaina oli vuorossa maanantaina väliin jäänyt opetuksellinen tunti Jetin kanssa. Luvassa oli esteitä, joista olin sekä innoissani että vähän jännittynyt. Esteratsastajan itsetuntoni on taas saanut sellaisen kolauksen, että näemmä hevosella kuin hevosella hyppääminen vähän jännittää. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme.

Ennen hyppäämisiä teimme huolellisen alkuverryttelyn. Keskityimme ratsastamaan kulmia käynnissä ja teimme niihin jopa laukassa siirtymät käyntiin. Ravissa kulmat sai mennä ilman siirtymistä käyntiin, mikäli hevonen ei oikonut tai ennakoinut. Sen lisäksi teimme pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa sekä testailimme kevyttä istuntaa ravissa ja laukassa. Jetti keksi pitkästä aikaa, että yleensä turvallisemmassa päädyssä oli tällä kertaa jotain epäilyttävää. Niinpä siellä emme päässeet juuri koko tunnin aikana etenemään kovin rennosti, kun lähdin itsekin hölmönä Jetin kyttäilyyn mukaan. Kulmien ratsastamisen sujui joka tapauksessa kivasti. Otin ravista muutaman kerran käyntiin kulmien ajaksi, kun Jetti tuntui pyrkivän omille teilleen. Se auttoi, ja kulmat sujuivat taas paremmin. Kevyt istunta löytyi niin ravissa kuin laukassa kohtuullisesti. Yritin välttää turhaa nojautumista eteen, pitää pohkeet tuntumalla ja irrotella polvia puristamasta. Väistöt sujuivat niin kuin aina, mutta ehkä piirun verran vähemmän tahmaisesti. Lennokasta meno ei edelleenkään ollut, mutta vähän parempaan suuntaan kuitenkin.

Verryttelyhypyt otimme oikeassa kierroksessa hyppäämällä ristikkoa ympyrällä. Ristikolle päästiin aina sen Jetin mielestä huolestuttavan päädyn kautta, jolloin emme päässeet esteelle kovin rauhallisin mielin. Enemmän lähestymiset olivat sellaista kinastelua. Hypyissä unohdin muutamia kertoja jatkaa ympyrän ratsastamista, jolloin ajauduimme kuviolta ulos. Jetti myös vaihteli hypyssä ristilaukkaan niin kuin sillä minun kanssani on tapana tehdä. Ristilaukkaa oli vaikea saada korjattua lennosta, vaikka pyörittelin välillä ylimääräisiä voltteja sen korjatakseni. Lopulta saimme pari asiallista hyppyä, mutta kunnon rytmi jäi uupumaan. Tämän jälkeen tulimme noin 17,5 metrin pystyn ja okserin suoraa linjaa oikeassa kierroksessa. Tehtävä meni ok, kunhan Jetti sai katsoa porttia kertaalleen sille hidastaen. Oma mukautumiseni tosin oli vähän mitä sattuu, mutta päästiinpähän oikeilla askelmäärillä ja kielloitta.

Ennen kertaalleen tultua rataa tulimme vielä kavalettijumppasarjaa, jossa keskityttiin omaan mukautumiseen. Ensin tulimme sen ihan tavallisesti, mikä tällä kertaa minun ja Jetin kohdalla tarkoitti armotonta rämpimistä. Toisella yrittämällä meni sentään jo paremmin. Sitten ohjat otettiinkin yhteen käteen ja tehtävää tultiin toista kättä sivulla pitäen. Tämän jälkeen opettaja meni vielä jumpan päähän, ja hänen käsimerkkejään tuli matkia omalla vapaalla kädellään. Tajuttoman kivaa! Tämän tehtävän aikana sain vähän vihiä siitä, millaista on keskittyä oikeaan asiaan. Tehtävän aikana mietin vain tulevaa enkä jäänyt miettimään aiempaa tai tuijottelemaan just edessä olevia esteitä. Huomio meni mukavasti vain etenemiseen ja seuraamiseen. Tällaisen fiiliksen jos saisi säilymään esteradalla, niin johan olisi.

Lopuksi tulimme radan noin 70-80 sentin korkeudella. Ykkönen ylittyi ihan ok, mutta odotetusti Jetti laskeutui siltä ristilaukassa alas. Yritin korjausta lennosta, mutta sitä ei tapahtunut. Päätin antaa Jetin selviytyä itse omista kavioistaan ja suuntasin kakkoselle. Sille tuli hieman töksähtävä hyppy, mutta Jetti eteni kuitenkin kolmoselle viidellä askeleella. Kuvittelen, että olimme kolmosen jälkeen joko myötälaukassa tai sitten Jetti korjasi itsensä sen jälkeen oikeaan laukkaan. Neloselle tultaessa hukkasin ponnistuspaikan ja jäädyin hieman, mutta Jetti kiipesi kiltisti esteestä yli ja vaihtoi laukan vasemmaksi. Tie viitoselle ei ollut paras, kun Jetti yritti punkea päätyä karkuun, mutta sain sen suunnilleen esteelle. Ponnistuspaikka oli ok, mutta laskeuduimme taas ristilaukassa. Kuutonen oli kuitenkin sen verran lähellä, että keskityin siihen. Ponnistuspaikka sille oli hieman huono, mutta ei kauhein, joten Jetti selvitti radan viimeisen esteen ja laskeutui vielä kokonaan vasemmassa laukassa alas.

Tunnin hyppelyt olivat siinä, ja sentään yksi asia onnistui: ei yhtään kieltoa, wohoo! Pulmia toki oli, tärkeimpinä parit huonot ponnistuspaikat sekä oma mukautumiseni. Muutamissa hypyissä en päässyt yhtään mukaan, mutta sain kuitenkin pyrittyä myötäämään kädellä jokaisessa hypyssä enemmän. Laukka olisi toki saanut rullata vielä paremmin, mutta ei se nyt ollut lähelläkään mönkimistä. Esteetkään eivät onneksi tuntuneet niin hurjan isoilta, joten opettaja oli oikeassa pistäessään meidät tulemaan rata tässä korkeudessa, vaikka olin mumissut haluavani 60 sentin radan. Seuraavaksi pitäisi vain saada aloitettua sopiva putki hyppytreenejä, niin jospa se tasaisuus taas löytyisi sieltä.

Yksi, kaksi, stoppi

Torstaina lyöttäydyin Pupen kanssa Helin estevalmennustunnin viidenneksi ratsastajaksi. Tarkoituksena oli treenata ensi viikon lauantain kisoja varten. Pääsimme ensimmäisen kerran tälle vuotta kentälle, mikä ei kummemmin hevosissa näkynyt. Puppe oli alussa taas tahmea siirtymisissä eikä sitä juuri kiinnostanut keskittyä minuun. Alkuverryttelyssä yritinkin vain saada Puppea keskittymään ja liikkumaan, mutta onnistuminen oli niin ja näin. Lopulta laukassa meno alkoi sujua kohtuullisesti, jolloin aloin uskoa tunnin sujuvan ihan mukavasti, kunhan vain itsekin keskittyisin.

Verryttelyhypyt otimme vasemmassa kierroksessa puomin ja kavaletin pitkälle suoralle linjalle ja oikeassa kierroksessa yksittäiselle pystylle. Puomi ja kavaletti sujuivat muuten hyvin, mutta Puppe keksi haluavansa venyä ja vähän kiihdyttää. Pidätteet eivät menneet ihan heti perille, joten tulimme tehtävän kertaalleen vähän kaahaten. Sen jälkeen sain vähän tasoitettua menoa, mutta Puppe tuntui silti edestä raskaalta. Huomasin, etten saanut istuttua riittävän hyvin satulaan pidätteidenkään aikana, mikä taisi villitä ratsua. Oikeassa kierroksessa oli vähän sama vika, mutta nyt sain korjattua nopeammin. Hypyt olivat ok, mutta Puppe oli edelleen vähän liikaa kipitysajatuksissa. Ennen rataa tulimme vielä suoran linjan, jossa oli pysty ja siitä 17 metrin päässä yhden laukka-askeleen pystyn ja okserin sarja. Tehtävä meni ok, kunhan muistin sarjalle tultaessa olla napakka, jotta Puppe pääsi välin yhdellä askeleella. Pientä kaahaamisen meininkiä oli edelleen ilmassa, mikä ei ollut hyvä juttu. Olisi pitänyt näin jälkiviisaana puuttua siihen paljon aiemmin.

Sitten hyppäsimmekin radan kahdesti, ensin noin 50–60, sitten 70–80 sentin tuntumassa. Ensimmäinen kierros meni ihan ok aina viimeiseen hyppyyn asti. Muistan ajatelleeni kuutosen aikana että jes, enää yksi hyppy. Tämän seurauksena taisin lakata ratsastamasta, sukeltaa vähän ja ihmetellä, kun Puppe otti ja stoppasi seiskaokserille. Olin itse niin menossa, että valuin satulasta Pupen kaulalle makoilemaan. Apinarefleksit olivat onneksi matkassa, jolloin tarrasin tiukasti kaulasta kiinni. Puppe kääntyi esteeltä pois, käveli hetken ja pysähtyi lopulta. Sain kammettua itseni selkään, ja otettua esteet 6–7 uudelleen. Paremmalla keskittymisellä pääsimme radan lopun onnistuneemmin.



Toinen rata olikin sitten jotain aivan muuta. Koko homma lähti liikkeelle ihan väärin, kun Puppe säikähti puskasta ilmestynyttä hevosta, jolla oli virtaa liiaksikin. Puppe otti lyhyen kiitolaukkapätkän ennen kuin suostui pysähtymään ja tuijottamaan ilmestystä puolikauhuissaan. Sen jälkeen ruuna ei enää kuunnellutkaan minua, vaan jouduimme odottamaan, kunnes toinen hevonen oli poistunut näköpiiristä. Senkin jälkeen Puppe oli ihan omissa maailmoissaan, mutta sain sentään aloitettua radan. Ykkösesteelle tuli kuitenkin stoppi. Puppe tajusi vasta viime tipassa, että olimme esteradalla, jolloin hyppy tuli yllätyksenä. Uusintayrityksellä möngimme esteestä yli. Puppe oli edelleen epämääräisen oloinen. Kakkos- ja kolmosesteet saatiin hypättyä kerralla, mutta ei kovin sujuvasti, kun ponnistuspaikat eivät osuneet kohdilleen. Nelonen meni kohtuullisesti, mutta sitten jäädyin ponnistuspaikan näkymättömyyteen, ja Puppe seurasi esimerkkiäni. Kielsimme pariin otteeseen viitosena olleen sarjan a-osalle ja sitten b-osalle. En tajua, mistä ihmeestä vaikeudet alkoivat näin pahasti, mutta yli emme päässeet. Stoppailua tuli naurettavan monta (muistini kieltäytyy kertomasta tarkkaa lukumäärää). Lopulta karehduin ja napsautin niin a- kuin b-osalle tultaessa raipalla, jolloin lopulta pääsimme sarjasta. Puppe tosin pahastui komennuksestani ja ampaisi 5b-esteen jälkeen liian reippaaseen laukkaan. Ei muuta kuin ympyrä alle, hevonen vähän kuosiin ja radan kahta viimeistä estettä kohti. Hypyt eivät olleet sujuvimpia eivätkä ponnistuspaikat kohdillaan, mutta sentään pääsimme radan loppuun.

Että sellainen kerta. En tajua, mitä ihmettä tapahtui! Pari kertaa heittäydyin vähän arpomaan ponnistuspaikkaa ja jätin Pupen yksin, mutta muina kertoina omasta mielestäni ratsastin ja olin menossa. Puppe oli kuitenkin eri mieltä. Ärsyttävää, kun pitkään mukavasti menneen harjoittelun jälkeen on taas tällaisia kertoja. Ajattelepa tässä sitten kisoja, kun ei edes kotitreeneissä pääse esteistä kerralla yli. Kun Pupen keskittyminen karkasi, en osannut ratsastaa sitäkään enää kuulolle. Tähän samaan ongelmaan olen törmännyt myös Jetin kanssa. Ilmeisesti noina hetkinä minusta tulee niin epävarma, ettei hevonenkaan enää usko mihinkään. Sen seurauksena onkin sitten tällaista menoa, jota saa hävetä kunnolla. Lisämausteen tuleviin kisoihin tuo vielä se, ettei Puppe ole kisannut missään muualla kuin kotona. Toivottavasti kisoissa tämä tieto saa minut skarppaamaan ja ratsastamaan napakammin, jolloin on jotain mahdollisuuksia järkevämpiin suorituksiin.