Avoja ja keskiaskellajeja

Perjantaina oli Artsin koulutunnin vuoro. Jaoin sen toisen ratsukon kanssa. Ratsunani oli Gia, ja pääsimme harjoittelemaan avotaivutuksia sekä keskiaskellajeja. Alkuverryttelyn kävimme vapaasti kaikissa askellajeissa. Gia oli hieman alussa kankea, mutta vertyi hiljalleen.

Avotaivutukset teimme heti ravissa. Käänsimme lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ja ratsastimme sitä avotaivutuksessa noin kolme neljäsosaa. Viimeisen neljänneksen ratsastimme suoraan valmistellen tulevan kulman. Avotaivutukset oikealle olivat aika helppoja. Sain tosin houkutella Giaa pysymään niissä vähän pyöreämpänä. Avotaivutukset vasemmalle olivat hankalampia meille molemmille. Gia oli jäykempi asettumaan ja taipumaan vasemmalle enkä oikein itsekään osannut istua tässä suunnassa oikein, vaikka kierrynkin vasemmalle helpommin. Sain neuvoksi päästää vähän oikeasta ohjasta, jotta Gia lähtisi halukkaammin seuraamaan vasenta ohjaa. Lisäksi sain kääntää etuosaa selvemmin, jotta Gia oli kolmella uralla.

Tämän tehtävän päätteeksi teimme muutamat keskiravilävistäjät. Pyysin ensin liian vaatimattomasti, kun keskiraviyritelmässä katoava pyöreys sai minut nyhräämään ohjilla ja unohtamaan liikkumisen. Saimme yhden vähän paremman yritelmän, vaikkakin pyöreys puuttui edelleen, ja Gia pääsi vähän hiihtämään. Istuntanikin levisi samalla ihan naurettavasti ja pompin selässä kuin pahainen perunasäkki.

Toisena tehtävänä tulimme laukassa keskihalkaisijalle mahdollisimman suorana sillä pysyen. Sen jälkeen ratsastimme toiselle pitkälle sivulle pätkän keskilaukkaa. Oikeassa laukassa Gia pysyi keskihalkaisijalla mukavan suorana ilman kummempia säätöjä. Vasemmassa laukassa Gia taas haki vähän tilaa oikealta, jos en keskittynyt ratsastamaan koko matkaa suoraan. Vasemmassa laukassa sain myös muistaa ajatella vähän avotaivutuksen kaltaista menoa, jotta Gia ei jäänyt kenottamaan oikealle. Keskilaukan kaltaiset pätkät otin aluksi liian vaatimattomasti. Arvelin Gian innostuvan tehtävästä, joten taisin himmailla sen takia. Gia kuitenkin kuunteli mukavasti ja tuli keskilaukkayritelmästä aika asiallisesti takaisin. Kovin suurta eroa en harjoitus- ja keskilaukan välille saanut, mutta jotain yritystä siinä oli. Teimme parit keskilaukkalävistäjätkin. Oikean laukan lävistäjällä Gia pääsi vaihtamaan laukan. Tämän jälkeen tajusin keskittyä ajattelemaan oikeaa laukkaa selvemmin, vaikka lävistäjän loppu läheni. Vasemman laukan lävistäjät menivät ihan ok. Toki ero harjoitus- ja keskilaukan välillä oli edelleen maltillinen.

Loppuravissa emme tehneet kummempia, vaan säilytimme hyvän ravin. Gian kanssa sain olla tarkkana, ettei se valunut liian etupainoiseksi. Muutoin Gia ravasi mukavalla energialla. Gian kanssa on niin kiva treenata, kun se osaa koulukiemurat sekä yrittää ymmärtää kuskia. Olisin saanut tsempata keskiaskellajeissa vähän selvemmin, sillä ne tuntuivat nyt jäävän minulta vähän keskeneräisiksi. Avotaivutuksissa tuli kuitenkin korjattua asioita oikeaan suuntaan myös hankalammassa kierroksessa. Kaikkinensa tunti oli jälleen kerran mukava.

Puomeja ilman jalustimia

Tiistaina änkesin ratsastamaan, ja sattumusten kautta meitä oli peräti kahdeksan ratsastajaa. Ratsukseni sain Gian. Tunnilla pääsimme tahkoamaan puomeja askeleen lyhennyksia ja vähän myös pidennyksiä miettien. Opettaja suunnitteli tunnin tehtävät hyvin, sillä mahduimme maneesiin sangen näppärästi.

Alkuverryttelyssä tulimme suoralla linjalla olleita puomeja ravissa. Välit pääsi tulemaan ihan tavallisella ravilla. Alussa Gia hieman kolisteli ja sovitteli askeltaan, mutta parin kierroksen jälkeen alkoi tulla puomeja sujuvammin. Puomit menivät mukavasti molemmista suunnista. Pidimme nämä puomit edelleen matkassa ja lisäsimme tehtävälle kulmassa ympyrän kaarella olleet puomit. Näille puomeille pyrittiin pyöräyttämään voltti, mikäli oli tilaa. Puomit olivat sangen lyhyillä väleillä eli pääsimme lyhentämään ravia. Nakkasimme tällä tehtävällä jalustimet pois.

Aloitimme tehtävän vasemmassa kierroksessa. Puomikulman jälkeen tulleelle pitkälle sivulle ratsastimme vähän lyhyemmän loivan kiemuran. Oikeassa kierroksessa loiva kiemura ratsastettiin siis ennen puomikulmaa. Loiva kiemura sujui molemmissa kierroksissa ihan asiallisesti, vaikka kovin tarkkaan en sitä ratsastanut (koska oli kiire puomeille). Kaarteet vasemmalle vaativat hieman enemmän työtä, mutta Gia alkoi pehmetä siihenkin suuntaan mukavasti. Suoralla linjalla olleita puomivälejä venytettiin vissiin ihan aavistuksen. Gian kanssa ne sujuivat hyvällä ravilla asiallisesti. Jos ravi pääsi vähän sammumaan, kolisteli Gia hieman. Saimme kuitenkin aika hyvin otteen tehtävälle sopivasta ravista.

Kulmassa olleet puomit lyhyemmillä väleillä olivatkin haastavammat. En saanut Giaa rehellisesti lyhentämään askelta, vaan enemmänkin vähän sammuttamaan etenemistä. Niinpä emme aina päässeet puomeja kovin sulavasti, vaan Gia joutui tikkaamaan askelia miten sattuu. Tajusin kuitenkin alkaa yrittää lyhennystä paremmin ajoissa, jolloin ravi ehti lyhentyä hieman. Tällä tavalla Gia pääsi puomeille tasaisesti ja selvitti ne rämpimättä. Raviaskeleeseen tuli mukavasti korkeutta näinä kertoina.

Laukkatyöskentely jäi tällä tunnilla vähäiseksi. Tulimme vain muutamia kierroksia per suunta suoran linjan puomeja laukassa. Gia innostui puomeista, jolloin sain vähän toppuutella sitä. Sain sen tulemaan tehtävälle asiallisesti, mutta salakavalasti se jokaisen ylitetyn puomin aikana venytti askelta hieman, kunnes tehtävän jälkeen olikin alkua reippaammassa laukassa. Hassu tamma. Se vissiin luuli, että seuraavaksi puomit nousevat maasta ja päästään hyppäämään. Sen verran innokkaalta se vaikutti. Gia kuitenkin kuunteli pidätteet ihan hyvin, ja venähtäminen tehtävällä ja sen jälkeen johtui kuskin huolimattomuudesta. Jotenkin taas alun jälkeen unohdin ratsastaa ja heittäydyin matkustajaksi. Hups ja silleen.

Tämän tehtävän jälkeen olikin enää loppukäynnit jäljellä. Olipa jännää mennä taas pidempi pätkä tunnista ilman jalustimia. Yritin pitää polvet rentoina ja irti satulasta, mutta niin vain aina yllätin itseni vähän puristautumasta satulaan. Sain myös ajatuksen kanssa miettiä istuntaa, sillä ilman jalustimia keskivartalon tuki tuntui katoavan vielä pahemmin. Niinpä sain kääntää lantiota aina selvemmin alle ja napakoittaa vatsalihaksia tueksi. Gian helppo ravi antoi paljon anteeksi, vaikka istuntani on selvästi mennyt huonompaan suuntaan. No, sentään ongelma on (taas) tiedostettu, paraneminen siis alkakoon.

Länkkäfiilistä

Maanantain toinen tunti meni Paven kanssa itsenäisesti. Pave oli sopivasti jo hypännyt edeltävällä tunnilla Noran kanssa, joten sain hevosen kaikin puolin valmiina ratsastettavaksi. Vaikka viimeksi kovasti suunnittelin keksiväni treeniaiheet jatkossa paremmin, niin ei se vielä toteutunut. Humputteluksi meni siis tämäkin kerta.

Pave tuntui tänään vähän hitaalta pohkeelle. Raippamerkeistä se lähinnä pyöräytti häntää tai otti pari vähän reippaampaa askelta. En saanut sitä kovin energiseksi eikä epävakaa istuntani varmaan auttanut asiassa yhtään. Pave kuitenkin kulki aika tasaisesti eikä tarjoillut kummempia hirvipätkiä.

Ratsastuksen ainoa vähän keskittyneempi hetki oli, kun tulin kolmikaarista kiemurauraa ravissa suoristuskohtiin parin askeleen käyntisiirtymät tehden. Jostain päähäni pälkähti tehdä tämä puolipitkällä ja loppua kohti vielä vähän pidennetyllä ohjalla. Meillä Paven kanssa siirtymiset alaspäin ovat kinkkisiä ja menevät hirveillen. Pidemmällä ohjalla Pave jätti hirveilyn siirtymisissä vähemmälle, kun en voinut roikkua ohjissa. Samalla sain itse miettiä, miten istunnalla oikein jarrutettiinkaan. Annoin Paven tietoisesti mennä rentoa hölkkää, sillä se auttoi tekemään siirtymiset ilman suurempia pulmia. Pave pysyikin siirtymisissä aika rentona eikä turhaan nostellut päätään. Sen muoto oli sellainen wannabe-länkkämoodi eli pää rennosti alhaalla.

Länkkäfiilistä tavoitellen piti myös ottaa vähän laukkaa keskiympyrällä mahdollisimman pitkällä ohjalla. Oikeassa laukassa Pave pääsi kertaalleen liirailemaan omille teilleen, mutta kun taas tajusin ratsastaa pohkeilla, pysyi se sen jälkeen ympyrällä. Pave laukkasi mukavasti pää rennosti alempana, ja sain itse mietiskellä satulassa omaa vaikuttamistani istunnalla ja pohkeilla. Tekipä muuten hyvää jättää kerrankin ne ohjat kunnolla paitsioon. Kaiken lisäksi oli kiva huomata, kuinka helposti se onnistui. Turvaudun niin paljon ohjiin, että tällaista pitäisi oikeastaan harjoitella paljon enemmän.

Treenit eivät tosiaan sisältäneet mitään ihmeellistä, mutta pidemmällä ohjalla meneminen oli jotenkin hauskaa. Se tekee myös hyvää tällaiselle ohjiin rakastuneelle apinalle. Täytyypä jatkossakin versioida tätä ajatusta muihin tehtäviin. Jospa saisin jossain vaiheessa pidettyä ohjat tuntumalla, mutta silti säilyttämään saman rentouden käsissä. Siinäpä tavoitetta.

Hitusen parempi uusinta

Maanantain ollessa pyhä ehti mukavasti taas tuplaheppailla. Ensimmäinen tunti meni Noralle ja minulle pidetyllä estetunnilla. Ratsukseni sain Tupun. Yritin kyllä vinkua koulutunnin perään, mutta yritykseksi se jäi. Vaan enkö juuri uhonnut, kuinka minun vain pitää alkaa taas hypätä enemmän? Se toive siis toteutui.

Verryttelin Tupun pitkän kaavan mukaan kaikissa askellajeissa. Käynti ja ravi toimivat mukavasti (mikä sai taas haikailemaan koulutunnin perään). Laukassa tein muutamat temponvaihtelut. Tupu lähti ihan mukavasti eteen ja tuli myös takaisin kohtuullisesti. Olisin saanut tehdä temponvaihteluita oikeastaan jokaisessa askellajissa, jotta oppisin, miten Tupun saa sekä eteen että nopeasti takaisin. Pistetäänpä tämä treenilistalle.

Ennen rataa hyppäsimme yksittäisiä tehtäviä. Tulimme ympyrällä yksittäisenä niin pystyä kuin okseria, sitten kaarevalla linjalla olleita kahta estettä sekä askeleen sarjaa yksittäisenä ja siltä kahden esteen kaarevalle linjalle jatkaen. Hypyt menivät niin kuin aiemmin: kaikesta kerralla yli ja mieluummin kaukaa kuin läheltä ponnistaen. Kertaalleen Tupu meinasi tuiskahtaa turvalleen, kun lähti hyppyyn hieman kauempaa. Pienen virhearvion seurauksena se kolautti kavionsa okseriin, mutta sai pidettyä itsensä tolpillaan, vaikka kyntikin esteen jälkeen pari askelta. Onneksi pysyttiin pystyssä. Tupu on kuitenkin kiva siitäkin syystä, ettei se ole tuollaisista moksiskaan, vaan jatkaa yhtä luottavaisesti seuraavaa estettä kohti. Esteille tulot ja niiden jätöt menivät taas välillä pahemman kerran oikoen. Sain tätä vähän karsittua, mutta emme olleet vielä lähelläkään asiallisia lähestymisiä ja jättöjä. Sisäpohje pitäisi saada vaatimattomasti noin sata kertaa paremmin läpi. Askeleen sarja meni ensin kahdella askeleella, mutta nohittamalla Tupun sai venyttämään sen yhdellä. Aika pitkäksi se väli tuntui silti jäävän.

Lopuksi tulimme radan: lävistäjäpysty, okserin ja pystyn suora linja, askeleen sarja, pystyn ja okserin kaareva linja sekä lävistäjäpysty. Radan korkeus oli huimasti noin 65 senttiä. Se sujui kuitenkin meiksi kohtuullisesti. Tupu laukkasi ihan hyvin, joskin pääsi edelleen oikomaan kaarteita. Sain kuitenkin sen verran vaikutettua siihen, ettemme joutuneet ottamaan yhtään lähestymistä uudelleen, vaan pääsimme jokaiselle esteelle ensimmäisellä yrityksellä. Muutamat roikaisut Tupu pääsi esittämään, mutta vastineeksi myös odotti hienosti parit lähestymiset. Ainakin yhden kaarteen taisimme hurruutella väärässä laukassa, vaan laukka se on sekin.

Rata meni ehkä paremmin kuin olin tohtinut ajatella. Ennakoin meidän kanttailevan vielä pahemmin, vaan onneksi niin ei käynyt. Tosin harjoiteltavaa niissä oikeasti tilaa hyödyntävissä teissä meillä on vielä ja rutkasti. Tulipahan kuitenkin taas siedätettyä omaa päätä hyppäämiseen, vaikka tahtoihan se olla muka jännää. Vaan jospa se siitä taas suttaantuisi, kun lakkaan välttelemästä ja sinnikkäästi hyppelen vaikka sitten maahan kaivettuja risuja.

Taantumista

Perjantain toinen tunti meni esteiden parissa Tupulla. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme. Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit itsenäisesti läpi. Tupu tuntui mukavasti itseltään eikä kiirehtinyt. Molemmat suunnat menivät hyvin. Laukassa jäin ehkä vähän himmailemaan, mutta toisaalta tiesin Tupun kyllä innostuvan, ehkä liikaakin, hyppyjen alkaessa.

Ensimmäisenä tehtävänä pyöräytimme ympyröitä kahden kavaletin yli, jotka olivat keskihalkaisijalla. Ensin tulimme siten, että pyöräytimme pääty-ympyrän tai pari ensimmäisen kavaletin yli, sitten vaihdoimme sillä suuntaa ja tulimme nyt molemmat kavaletit keskiympyrällä, sitten taas hyppäsimme toisen yksittäisen kavaletin ja vaihdoimme samalla suunnan pyöräyttäen vielä toiseen päätyyn ympyrän. Sitten tulimme tehtävän ilman ympyröitä eli vaihtoja jokaisella kavaletilla tavoitellen. Lähdin tehtäville vähän turhan rauhallisessa laukassa, jolloin emme osuneet ensimmäiselle kavaletille kovin hyvin ja saimme sakkokierroksia. Hiljalleen laukka alkoi pyöriä hitusen paremmin, ja saimme jatkaa matkaa. Tupu nappaili väliin tehtävällä laukat oikein, välillä piti korjata ravin kautta. Kavaletit putkeen hypättynä Tupu alkoi jo vähän innostua ja kanttailla mutkia suoriksi. Ponnistuspaikat tällaisten jälkeen olivat sangen mielenkiintoisia. Kertaalleen olimme myös lähdössä kavaletilta ihan eri suuntiin. Keikuin satulassa hieman hatarasti, mutta kaikeksi onneksi pysyin kyydissä.

Sitten tulimme kavaletin, pystyn ja okserin sarjaa oikeassa laukassa. Tupu tiesi esteiden odottavan, jolloin se kippasi railakkaasti sisään ja oikaisi aina lähestymisessä esteelle. Yritin estää tätä, mutta en saanut viestiä perille. Tupu tohotti esteitä kohti aina innoissaan, minä taas matkustelin. Esitimme kertaalleen sangen kamalan rämpimisen sarjalle, mutta jotenkin selvisimme siitä ilman puomien pistämistä tikuiksi. Kylläpä se ote hyppäämiseen katoaa nopeasti! Saimme onneksi kursittua hommaa vähän kasaan. Sarjalla tuli kommentiksi viedä kevyessä istunnassa takamusta enemmän taakse sen sijaan, että kurouttaudun eteen. Selkää piti myös olla päästämättä pyöristymään. Sain korjattua istuntaa hieman, mutta tuntuipa se hassulta. Sitä kun on niin tottunut siihen tiettyyn mukautumiseen.

Lopuksi tulimme vielä pari kertaa radan: kavaletti ympyrällä, lävistäjällä ollut suora linja, yksittäinen kavaletti lävistäjällä, sarja, lävistäjällä ollut suora linja toisesta suunnasta sekä vielä radan aloittanut kavaletti. Ensimmäisellä kierroksella muistini riitti tasan ensimmäiseen kavalettiin. Sen jälkeen hurautinkin jo sarjan, jonka jälkeen aloin ihmetellä, minne sitten piti mennä. Hoh! Pienen käyntipaussin jälkeen sain iskostettua radan päähän ja jatkoin lävistäjän suoralta linjalta. Toisella kierroksella muistin sentään jo radan. Molemmat radat menivät samaan tapaan: Tupu pisti mutkia suoraksi, ja minä lähinnä kikattelin selässä. Olisiko voinut vaikka vaikuttaa hevosen? Kenties, nyt jäi tekemättä. No yritin minä siellä selässä jotain tehdä, mutta en vieläkään saanut viestiä riittävän selkeästi perille. Muutamia kertoja piti ottaa ylimääräinen ympyrä, sillä emme millään osuneet esteelle. En osannut silti pahastua Tupulle, sillä se kyllä meni jokaisen esteen yli, kunhan vain tiesi, mikä niistä oli seuraava.

Tupulla oli kiva hypätä, vaikka tietysti harmitti, kuinka railakkaasti se pääsi menemään oman mielensä mukaan. Ote hyppäämiseen on kyllä pahasti hukassa. Estetuntien välttely on aiheuttanut pahemman kerran taantumista. No, sentään mentiin kaikesta kerralla yli. Tyyli sen sijaan oli aika vapaa, paikoin jopa olematon (ainakin kuskilla). Pitäisi kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa käydä taas säännöllisesti hyppäämässä. Tällä välttelyllä ei näemmä mennä tässäkään lajissa eteenpäin.