Hankalat asetukset

Tiistain Tallinmäen tunnille ounastelin kouluväännön ja hyppelyiden yhdistelmää. Vaan ei, tunnin aiheena olikin vain pelkkää koulua (höh). Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja pääsimme Jetin kanssa treenaamaan erityisesti asetuksia sekä siirtymisiä.

Asetuksien pariin lähdimme tekemällä ensin pysähdyksissä hevosten yliasettamista. Jetti seurasi ohjaa aika helposti molemiin suuntiin, jolloin sain houkuteltua sen venyttämään itseään turpa liki polveani koskettaen. Tämän jälkeen lähdimme ratsastamaan pitkän sivun alkuun voltin, jolla sai yliasettaa. Sen jälkeen ratsastimme loivan kiemuran, jonka keskimmäiseen kaarteeseen sai ratsastaa vastavoltin. Kiemuran loppuun ratsastimme puolestaan vielä yhden voltin. Ideana oli taas jumpata ja notkistaa hevosia asettamalla hieman yli. Tehtävässä päänvaivaa tuotti erityisesti vasen kierros. Asetus ei tahtonut mennä läpi, vaan Jetti lähinnä kallisti päätään vinoon. Neuvoksi tuli kokeilla kohottavia otteita sisäohjasta. Ne auttoivat hieman, mutta aika hankalaa silti oli. Vasemmassa kierroksessa arvattavasti oma istuntani hankaloitti asiaa. En myöskään saanut ulko-ohjalla pidettyä tuntumaa. Toisaalta taas ulko-ohjasta piti antaa vähän periksi, jotta hevonen pääsi yliasettumaan helpommin. Jonkinlaisen tuntuman säilyttäminen olisi silti ollut tarpeen tai ainakin ulkopohkeella kontrollointi, sillä Jetti tuppasi vähän valumaan ulkoa karkuun. Oikea kierros meni vähän paremmin onneksi, mutta työtä siinäkin oli tehtävä.

Laukannostojen apuna käytimme peruutusta. Varsinaisia peruutusaskelia ei tarvinnut paria enempää ottaa, sillä sen ideana oli saada hevosen painopistettä takajaloille ja sitä kautta sujuvampi laukannosto. Peruutukset olivat vähän tavallista tihkaampia, ja jäin säätämään niitä liiaksi. Niinpä peruutukset menivät välillä hieman vastustellen, jolloin laukkakaan ei noussut kovin näppärästi. Opettajan muistutuksen jälkeen tajusin olla ajattelematta peruutusta liikaa ja keskittyä enemmän noston valmisteluun. Saimme muutamia kohtalaisia nostoja, mutta ne jäivät silti kaivelemaan. Sentään pääsimme laukkaan ilman raviaskeleita, ja parhaimmissa nostoissa oli vain askel tai pari käyntiä. Olisin silti niin tahtonut sellaisia pontevia nostoja, mutta en vain osannut ratsastaa niitä. Höh! Näitä saisi kyllä treenata lisää samoin kuin laukannostoja ravista.

Tunnin päätehtävät jäivät hieman hampaankoloon, kun en saanut niissä kovin mainittavia onnistumisia. Jotenkin taas se kokonaisvaltainen hevosen hallinta oli hukassa tai sitten keskityin yhdellä kertaa liian moneen asiaan. Toisaalta tunnilla tuli taas hyviä huomioita sellaisista asioista, joita saisi treenata useamminkin. Kaiken lisäksi nämä asetukset ja nostot ovat myös sellaisia asioita, joita on helppo jokaisella tunnilla miettiä. Taas siis asioita sinne (loputtoman) pitkän treenilistan jatkoksi. Eivätpähän hommat lopu kesken!

Uudelleen peruutusten kimppuun

Sunnuntaina heräsin tekstariin, jonka seurauksena pääsin hoitamaan ja liikuttamaan Easyn vielä neljännen kerran tälle viikolle. Aurinko suosi jälleen, mutta päätin silti jäädä kentälle ja ottaa revanssin peruutuksista. Alla ei tosin ollut Jussi, mutta halusinpa silti vielä miettiä, mikä kumma niissä peruutuksissa voi olla niin hankalaa. Alkuverryttelyssä annoin Easyn ravailla rauhassa uraa myöten ilman sen kummempaa. Yritin samalla asennoitua olemaan ratsastuksen ajan rento, mutta täsmällinen pyynnöissäni.

Aloitin tekemällä peruutuksia käynnistä pysähtymällä ja palaamalla sen jälkeen käyntiin. Easy pysähtyi aina mukavasti ja jäi seisomaan paikoilleen, mutta peruutusapujeni saaminen perille kesti aina pienen hetken. Easyä kiinnosti niin tarhakaverit kuin niiden päiväheinä paljon pyyntöjäni enemmän. Istuntaa keventämällä ja pienillä, mutta sinnikkäillä ohjasotteilla Easy lopulta lähti aina peruuttamaan. Maasta oli helppo katsoa, kuinka hokkien raapimisjäljet paljastivat peruutusaskelien olleen sangen laahaavia. Peruutus kuitenkin pysyi vielä tässä vaiheessa kohtuullisen suorana, vaikka Easy ei juuri pyöristynyt sen aikana. Käyntiin pääsimme palaamaan helposti peruutuksen jälkeen.

Seuraavaksi vaihdoin tehtävästä käynnin raviin ja jatkoin peruutuksien työstämistä. Easy pysähtyi ravistakin edelleen nätisti, mutta peruutus ei lähtenyt vieläkään kovin nopeasti, joskin paljon nopeammin kuin Jussin kanssa. Uutena pulmana peruutukseen tuli se, että Easy nakkasi sinnikkäästi takaosaansa oikealle riippumatta siitä, kummassa kierroksessa teimme peruutusta. Korjasin sitten oikealla pohkeella takaosaa parhaani mukaan suoraan, mutta jostain Easy löysi aina raon, josta pukata takaosa oikealle. Ilmeisesti ravi oli kuitenkin sen verran saanut tamman kavioihin ilmaa, ettei itse peruutus kuitenkaan ollut enää kentän kyntämistä, vaan jalat nousivat siinäkin kohtuullisesti. Takaisin raviin siirtyminen ei ihan onnistunut, sillä käyntiaskeleita mahtui aina yksi tai kaksi väliin. En ilmeisesti ollut saanut herkistettyä tammaa riittävästi tai sitten omalla ratsastuksellani estin tamman herkän reagoinnin. Muutamia sujuvampia peruutuksia saimme lopulta kuitenkin, vaikka en saanutkaan niitä ihan niin vaivattomasti kuin olisi voinut. Olisin myös halunnut Easyn vähän pyöristyvän niiden aikana, mutta sekin jäi saavuttamatta.

Laukkatreenin päätin ottaa isolla kahdeksikolla, jossa suunnanvaihdossa pyysin Easyn mahdollisimman nopeasti käyntiin ja nostin aina uuden suunnan laukan. Aluksi Easy ei ihan ollut perillä tehtävästä, mutta muutaman kierroksen jälkeen se hoksasi jujun. Minulla meni saman aikaa tajuta, että minun piti valmistella siirtyminen ajoissa eikä vain yhtäkkiä pyytää hevosta käyntiin. Lopulta saimmekin pari aika näpsäkkää siirtymistä laukasta käyntiin samoin kuin takaisin käynnistä laukkaan. Easy nosti laukan hyvin, ja kuvittelenpa sen käyttäneen tässä takaosaansa hyvin. Tuskin laukka muutoin olisi niin ponnekkaasti noussut käynnistä. Easy ei myöskään villiintynyt tehtävästä, vaan säilytti maltillisen laukan. Loppuun otin vielä laukkaa oikeassa kierroksessa kevyessä istunnassa ja annoin Easyn mennä rennosti eteenpäin. Laukassa Easy olikin tasaisin päänsä kanssa eikä tällä kertaa mielestäni valunut kuolaimen alle niin kuin joinain kertoina.

Loppuraveissa en taaskaan puuhannut kummempaa, vaan odotin, että Easy rentoutuu ja siirsin käyntiin. Hyppäsin satulasta alas, ja loppukäynnit kävimme käppäilemässä maastolenkin alkutaipaleella. Easy-reppana luuli, että raahaan sen vielä kunnon maastorääkkiin, sillä se tepasti sangen hitaasti perässä. Kotiinpäin kääntymisen jälkeen sen askel tosin alkoi taas vetää kivasti. Tällä kertaa se ei onneksi yrittänyt kiskoa minua perässään, vaan malttoi kävellä rauhassa. Joskus voisi tehdä ihan hyvää käydä käyntimaasto ihan itsekin kävellen. Sehän olisi melkein kuin koiran kanssa lenkkeilemistä. Mitä nyt narun päässä onkin muutaman kymmenen kilon sijasta muutamia satoja kiloja eläintä.

Pulmia peruutuksissa

Harmillisesti perjantain pienryhmätunnilla oli taas käynyt kato, jolloin tunti yhdistettiin aikaisemman C-B-ryhmän kanssa. Niinpä ratsukoita oli yhteensä yhdeksän, mikä tuntui turhan isolta määrältä pitkästä aikaa. Olin ennakkoon arvellut saavani Hilanterin tai ehkä Manun, mutta opettaja oli jakanut minulle Jussin. Ei yhtään hullumpi valinta, sillä Jussi on useimmiten sopivan mutkaton ratsastaa. Tunnin aiheena olivat siirtymät, joista olinkin hyvin mielissäni. Ne kun ovat yksi lempitehtävistäni kouluväännössä.

Alkuverryttelyssä sai mennä itsenäisesti ensin käynnissä ja sitten ravissa. Jussi oli ollut jo aiemmalla tunnilla, joten se oli sopivasti lämmitelty hommiin. Käynnissä koetin ratsastaa Jussia liikkumaan ilman, että se jäi roikkumaan ohjalle. Hetkittäin onnistuin ja hetkittäin taas en. Vaikka ratsastin ihmeen paljon normaalia enemmän pohkeilla, en tainnut tarjota Jussille tasaista tuntumaa, jolle jäädä. Ravissa meno helpottui hieman, mutta Jussi puski sisälle molemmissa kierroksissa mielestäni normaalia enemmän. Ehkä se oli jäänyt aiemman alkeistunnin fiiliksiin ja arveli, että riittää, kunhan etenee jonnekin. Minä taas jäin ihmettelemään menoa enkä korjannut puskemista riittävällä tarmokkuudella. Keskittymiskyky, kai se on jotain syötävää?

Alkuverryttelyn aikana otimme jo muutamat käynti-pysähdys-peruutus-käyntisiirtymät. Jussin kanssa minulla on aina ollut ongelmana saada se pysähtymään riittävän näppärästi. Yleensä pysähtymistä edeltää pieni jarrutusmatka, ja hiljalleen Jussi valuu pysähdykseen. Arvelenko oikein, jos väitän käynnin olevan vailla aktiivisuutta, jolloin pysähdyskään ei suju riittävän napakasti? Toinen vaihtoehto on tietysti se, etten vain osaa pysäyttää hevosta. Joka tapauksessa saimme kuitenkin aina pysähdyttyä, ja ensimmäisen hankalan peruutusyrityksen jälkeen Jussi muisti osaavansa myös tämän asian. Niinpä se peruutti ihanan kevyesti pyöreänä pysyen ja vieläpä suoraan. Olin ihan fiiliksissä tietysti, sillä peruutus oli niin vaivaton ja helppo.

Sitten siirryimme ensimmäiseen varsinaiseen tehtävään. Maneesin keskiosa rajattiin siirtymisalueeksi ja peilipäädyssä ratsastettiin ravissa oikeassa kierroksessa ja katsomopäädyssä puolestaan vasemmassa. Kun hevosen sai ravissa hyväksi, sai siirtyä maneesin keskiosaan, jossa tehtiin ravista pysähdys, siitä peruutus ja sen jälkeen siirtyminen suoraan raviin. Alun perin pääty-ympyröillä piti olla harjoitusravissa, mutta päädyin lopulta keventämään. En saanut Jussia juuri rentoutumaan, jolloin se meni hirviravia eikä istumisestani tullut mitään. Jussi jännittyi istuntayrityksistäni ja viskasi päänsä noina hetkinä ihmeellisesti ylös. En ole tähän törmännyt aiemmin ja jäin ihmettelemään tätäkin. Lopulta näin järkevämmäksi valita keventämisen, jotta hommat eivät menisi ihan penkin alle jännittymisen takia. Se auttoi jonkin verran, mutta ravityöskentely oli silti kaukana hyvästä.

Siirtymiä lähdin tekemään muista hankaluuksista piittaamatta enkä osannut ennakoida yhtään tulevaa. Sain Jussin vielä jotenkuten pysähtymään, mutta peruuttaminen ei alkanut onnistua nimeksikään. Jussi joko pyrki eteen tai jommallekummalle sivulle, mutta ei taakse. Jouduimme ähräämään tämän saman asian kanssa miltei joka kerta, kun tulimme sitä tekemään. Opettaja muistutti pitämään pohkeet pysähdyksissä tuntumalla, sillä ne lennähtivät aina hevosesta irti. Lisäohjeena tuli, että Jussilta pitää täsmällisesti sulkea kaikki muut reitit paitsi taaksepäin liikkuminen. Kuulostaa helpolta, mutta enpä osannut sitä toteuttaa. Jussi löysi aina jonkin muun reitin, ja minulla kesti tuhottoman kauan ennen kuin sain suunnilleen tavaamalla kerrottua Jussille, että haluan sen pe-ruut-ta-van, kii-tos. En voi vieläkään käsittää, mikä ihme teki aiemmin sujuneesta tehtävästä näin pirun vaikeaa. Kun lopuksi aina saimme jonkinlaisen peruutuksen, onnistui siirtyminen siitä raviin lähinnä vain tyydyttävästi. Väliin mahtui aina pari käyntiaskelta, mutta olin jo lannistunut enkä jaksanut tsempata kunnolla. Buu luovuttamiselle!

Seuraavaksi teimme peilipäädyssä sopivasta kohdasta käynnistä pysähdyksen, siitä peruutuksen ja sen jälkeen laukannoston. Meillä oli edelleen Jussin kanssa mielipide-eroja siitä, mitä peruuttaminen on, mutta vähitellen pääsimme yksimielisyyteen hieman aiempaa nopeammin. Laukka ei aluksi noussut peruutuksesta kovin hyvin, mutta toistojen myötä Jussi pääsi tehtävästä kärryille, ja nostot paranivat. Oikea laukka oli samanlaista kuin ennenkin eli Jussi yritti olla edestä raskas, ja minä taas koetin saada sitä sieltä kevyeksi. Jäinpä tietysti sitten nyhertämään ohjan kanssa liikaa, joten oikeassa laukassa emme saaneet muuta mainittavaa kuin kertaalleen pienenevän ympyrän avulla tehdyn hyvän siirtymisen laukasta suoraan käyntiin. Vasemmassa kierroksessa sitten lopulta saimme yhden tai kaksi peruutusta yhdistettynä pontevaan ja hyvään laukannostoon, joten viimein tähdet ja kuu sattuivat loksahtamaan oikeaan asentoon. Laukannoston jälkeen Jussi tosin ampaisi ihmeellisesti menemään ja sitä sai jarrutella tovin rauhoittumaan. Opettaja neuvoi säätämään istunnalla tahdin laukalle ja huolehtimaan pohkeilla, että laukka on aktiivista. Opettajan silmän alla sainkin Jussia hieman oikeinpäin laukassa, mutta muualla meno oli kaukana kauniista.

Loppuraveissa Jussi sentään vähän tasoittui ja oli enemmän oma itsensä. Ei se silti ihan parasta siinäkään näyttänyt enkä kyllä tainnut sitä siltä pyytääkään. Niin kuin en pyytänyt koko tunnin aikana, vaan vedin itse hernepellon nenääni, kun hevonen kehtasi olla toimimatta. Kumman tasaisesti Jussi silti humputteli edeltävästä tunnista sen, minkä ehdin nähdä, joten tajusinpa viimein itse aiheuttaneeni hankaluudet. Tunnista jäikin vahvasti masentava en vain osaa -fiilis, jonka kanssa oli ikävä lähteä kotiin. Tämän siitä saa, kun herneilee eikä malta nollata tilannetta ja ratsastaa paremmin, ähäkutti!

Monitoimisuokin kyydissä

Sunnuntaina testailin pitkästä aikaa ratsastuskuntoani, kun luvassa oli kaksi tuntia. Ensin suuntasimme Noran kanssa tallin opettajan kotitilalle tunnille. Olin arvellut saavani Jetin, mutta pääsinkin tutustumaan tallin Tuiskun Tähti -suomenhevostammaan eli tutummin Tupuun. Tallin sivujen tietojen pohjalta Tupu on erinomainen rotunsa edustaja, sillä siltä sujuu ajohevosena ja ratsuna toimimisen lisäksi myös metsätyöt. Koulutustasoa en muistanut opettajalta kysellä laisinkaan, joten se jäi arvoitukseksi. Ohjeeksi sain sen, että tamma on reipas ja jos se ei ymmärrä, mitä siltä pyydetään, se voi ratkaista tilanteen tarjoamalla lisää vauhtia tai jämähtämällä paikoilleen. Muuten se on herkkä ja yritteliäs tapaus.

Alkuverryttelyssä tehtävänä oli hakea hevosta sekä käynnissä että ravissa vähän lyhyempään askellukseen ja pyöreämmäksi, jonka jälkeen hevosen sai taas päästää normaaliin askellukseen. Tupun kanssa taisimme onnistua enemmänkin hidastamaan tahtia kuin lyhentämään askelta aktiivisuus säilyttäen. Syyksi arvelen tuttuun tapaan sitä, että jarrutin liikaa ohjalla ja unohdin pyytää takapäätä pysymään liikkeessä pohkeilla. Opettajalta tulikin kommenttia mahdollisimman pienistä ohjasotteista. Tupu hieman rentoutui, kun keskityin pyytämään mahdollisimman kevyesti ohjilla, mutta pohkeeni eivät halunneet toimia, joten takapään liike ei kauheasti parantunut. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka kevyesti Tupu aina siirtyi hitaampaan raviin ja palasi takaisin normaaliin menoon.

Seuraavaksi tehtävänä oli tulla portaittaisia pohkeenväistöjä keskihalkaisilta lähtien. Sekä käynnissä että ravissa helpommalta tuntui tehdä väistöjä oikealle. Hassuinta itselle oli se, että ravissa väistöt tuntuivat sujuvan käyntiä huomattavasti helpommin. Tupu väisti mukavan helposti oikealle kevyillä avuilla, mutta tahtoi suoristuskohdissa valua hieman takaisin vasemmalle. Muutaman valumisen jälkeen ymmärsin pitää vasenta puolta hallinnassa paremmin, jolloin suoristuskohdissakin päästiin nimen mukaisesti suoraan. Väistöt vasemmalle tuottivatkin jo vähän pulmia. Ensin tuntui, etten saanut väistöapuja perille, ja sitten Tupu puolestaan lähti takaosa edellä. Opettaja ohjeisti kääntämään etuosaa ensin hieman ja väistättämään vasta sitten, jolloin meno parani. Yllättäen myös ulko-ohjan tasainen tuki auttoi siihen, ettei hevonen yrittänyt pullahtaa sieltä väistöä karkuun.

Laukkakuviossa kenttä jaettiin kolmeen ympyrään. Kuvioon lähdettiin lyhyeltä sivulta nostamalla laukka peruutuksen kautta. Tai ainakin teoriassa. En saanut Tupua aluksi ollenkaan peruuttamaan, vaikka yritin pyytää ja keventää istuntaanikin. Tupu joko seisahtui tiukasti paikoilleen tai pyrki eteenpäin. Yrittämiseni menivät ihan mönkään ja lopulta pyysin opettajaa apuun. Hän sanoi Tupun reagoivan myös tällaisella jämähtämisellä siihen, jos ohjaan kertyy liikaa painetta eikä se ymmärrä, mitä vaaditaan. Niinpä tilanne nollattiin käyttämällä ohjat pitkinä hetken ajan. Sen jälkeen ja opettajan avustuksella sainkin muutamia peruutusaskelia. Laukka puolestaan nousi aika mukavasti peruutuksesta, ja Tupu meni rauhallista laukkaa. Ympyrällä ongelmana oli puskeminen, jota en kauhean hyvin saanut kuriin. Kiitos vaan teille, toimimattomat pohkeeni. Ympyrää vaihdettiin aina nostamalla uusi laukka peruutuksesta. Meillä ympyrän vaihtamiset menivät hankalasti, ja vasta opettajan avustamana pääsimme liikkeelle. Onneksi kuvioon mahtui pari kivaa laukkanostoa peruutuksesta, niin ei jäänyt tehtävän lukuisat muut ongelmat kaivelemaan ihan niin pahasti.

Loppuraveissa tehtävänä oli yrittää saada hevosta venyttämään eteen alas. Tupu ravasi mukavan sujuvasti, mutta kovin mainittavaa venytystä en saanut siitä houkuteltua. Jotenkin tunnun menevän kipsiin, jos minulle ennakkoon kerrotaan hevosen voivan jännittyä kuskin epämääräisyydestä. Tämän tiedon saatuani alan jotenkin ylivarovaiseksi enkä varmasti anna yhtään selkeitä apuja, vaan vihjailen mystisesti puolittain sinnepäin. Ratsuna saisi olla melkoinen ajatustenlukija, jos meinaisi minua ymmärtää. Toisaalta Tupu on mainio opetusmestari, sillä apujen jäädessä epämääräiseksi se ei yritäkään tarjota kaikkia temppujaan, vaan jää odottamaan selkeämpää apua. Vielä kun saisin itseni järjesteltyä noina hetkinä niin, että kykenen kommunikoimaan sujuvasti.

Takapää töihin

Nyt on sitten neljäs kerta Loren kanssa takana. Kouluväännön aiheena oli tällä kertaa lyhyt kertaus asettamisesta ja loppuaika takapään aktivointia peruutusten avulla.

Asettamista ja sitä kautta pyöreyttä haettiin pyörittelemällä kolmea ympyrää käynnissä ja ravissa pitkin kenttää. Lore tahtoo jännittyä ohjasotteista, joten opettaja ohjeisti aina vinkkaamaan pollelle asiasta kevyesti ja myötäämään reilusti. Sillä tavoin Lore alkoikin rentoutua paremmin ja pätkittäin sain asetuksia läpi. Kovin helppoa se ei ollut, sillä joko ratsastin ihan päin prinkkalaa tai sitten polle ei ymmärtänyt useimpia pyyntöjäni. Jos en kauhean väärin muista, ei Lore ole kauhean etevä koulupuolella. Mutta sellainen siitä kyllä vielä tulee, sen verran halua sillä on tehdä asiat myös oikein, kunhan se ymmärtää jujun.

Sitten siirryttiinkin peruuttamisen pariin. Tarkoituksena oli peruuttaa sen verran, että hevonen vie painoaan taakse ja tuo jalkojaan paremmin rungon alle. Kun tämä onnistui, matkaa jatkettiin ensin käynnissä, sitten ravissa siihen saakka, että hevonen lakkasi kulkemasta pyöreänä. Sitten homma taas otettiin uusiksi aina tarpeen vaatiessa.

Lorelle peruuttaminen tuntui olevan aika vieras juttu. Ensimmäisten peruutuspyyntöjen aikana polle vain heilutteli päätään eikä ymmärtänyt pyyntöäni. Korjasin tilannetta tuomalla vähän painoa eteen sekä pyysin ohjalla ja ääniavulla. Kas kummaa, Lore alkoi hiljalleen ymmärtää, että menemällä taaksepäin saa kuskin myötäämään. Tästä sitten edettiin pätkä kerrallaan ja kerta toisen jälkeen peruuttaminen vähän parani. Vaikka ei se tyylipuhdasta peruuttamista ollut nähnytkään, olin tosi tyytyväinen siihen, kuinka osasin askarrella ongelman kanssa ja tuoda pyynnön hevoselle ymmärrettävästi.

Lopuksi peruuttamisesta nostettiin pitkällä sivulla vastalaukka ja sulkutaivutuksen kaltaisesti lyhennettiin sitä, kunnes oli mahdollista siirtyä tasaiseen raviin. Vasemmassa kierroksessa en saanut Lorea vastalaukkaan, mutta opettaja ei antanut sen häiritä. Peruuttamisen sijasta riitti myös se, että sai hevosen viemään painoaan takapäälleen. Loren kanssa tämä oli kohtuullisen helppoa, sillä pienillä avuilla se vei painoa taakse, josta saattoikin nostaa helposti laukan.

Vasemmassa kierroksessa tökki myös sulkutaivutuksen kaltainen laukan hidastaminen ja vaihtaminen raviin. Eli tarkoituksena oli nostaa laukka vähän edempänä seinästä ja sitten asetus laukan suuntaisena (eli seinään päin) sisäpohkeella ohjattiin hevonen laukkaamaan lähemmäs seinää ja siten hidastamaan. Siitä sitten vaihdettiin raville, kun tuntui oikealta. En osannut ottaa pidätteitä tarpeeksi, joten laukka vauhtui kyllä raviin, mutta sellaiseen pikakipitykseen. Sen sijaan oikeassa kierroksessa taisin saada nostettua vastalaukat ja tajusin viimein sulkutaivutuskuvion. Tuloksena oli parit oikein nätit laukan hidastamiset, joista oli hyvin helppo siirtyä raviin.

Loren kanssa on hienoa opetella asioita. Oman tekemisen lisäksi sitä tulee miettineeksi paljon paremmin sitä, miten asian saa kerrottua hevosellekin selvästi, kun ei voi automaattisesti olettaa hevosen ymmärtävän. Lore tuntuu myös yrittävän ymmärtää, vaikka välissä sitä selvästi kismittää, kun se ei hoksaa pyydettyä asiaa. Mutta niin ne onnistumiset vaan tuntuvat makeammalta, kun tietää, ettei polle ole automaatti.

Humputtelua kentällä ja pellolla

Vihdoin ja viimein pääsin hevosen selkään. Lauantaista tähän päivään oli tuhottoman pitkä aika. Saa nähdä, miten tähän loppuviikkoon painottuvaan ratsastusrytmiin sitten taas tottuu. Päätin käydä Helvin kanssa puolet kentällä jotain puuhaamassa ja siitä ns. maastoon eli pienelle peltoalueelle.

Kentällä päätin jälleen yrittää pyöristellä. Tällä kertaa kiinnitin huomiota siihen, kuinka nyrkkini eivät todellakaan pysy kiinni ja kuinka asetuksissa painan käsiäni alas. Ihan kuin se muka auttaisi hevosta pyöristymään, pyh. Toisin sanoen paljastin itseni sellaiseksi ratsastajaksi, joka koettaa saada vain hevosen pään pyöristymään piittaamatta siitä, mitä takapää puuhaa. Niin no, onhan se päästään pyöreänä kulkeva laiska hevonen piirun verran nätimpi kuin pää kattoa kohti raahustava polle. Pitäisi vissiin oikeasti tutustua hevosen anatomiaan, että tajuan siihen kuuluvan muutakin kuin pään.

Tein myös peruutuksesta siirtymiä raviin ja laukkaan aina, kun sain Helvin pyöristymään ja käyttämään peruutuksessa selkäänsä. Pää kyllä tahtoi viskoutua nostoissa aina ylös, mutta muutamat laukkanostot menivät aika kivasti kuitenkin. Pyöreyttä ravissa tai laukassa ei löytynyt, sillä tammalla oli liian kiire pelätä lammasta, ihmistä ja koppia.

Pienen väännön jälkeen sain tarpeekseni ja suuntasimme pellolle. Helvi oli täpinöissään jostain ja kipitti sellaisia käyntiaskelia, että saatoin vain haaveilla niitä kouluvääntöön jalostettavaksi. Peltoympyrällä otin sitten ravi- ja laukkapätkiä. On ihan huippu tunne, kun hevonen etenee itse vapaaehtoisesti. Helvi humputti kunnon reipasta ravia ja laukassa se haki itse mieluusti lisää kierroksia. Tanner vain tömisi, kun pyyhälsimme menemään. Kliseistä on kyllä sanoa, mutta laukassa tulee vapauden tunne. Pitäisi vain olla pitkä suora pätkä, jota edetä. Ympyrä tahtoo käydä tylsäksi aika pian. :)

Huomenna olisi sitten ensimmäinen talvitunti, jonka jälkeen taukoa tulee viikko ellei enemmän. Mutta ehkä joskus on ihan hyvä antaa asioiden hautua pääkopassa ennen kuin kapuaa taas selkään. Ai niin. Talli julkaisi estekisakutsun. Harmillisesti jäi puuttumaan se toivomani 70 sentin luokka, sillä valittavissa olisi 40, 60 ja 80 cm. Kyllä sinällään 60 cm olisi ihan paikallaan, mutta minulla tahtoo olla asenneongelma 60 ja sen alle jäävissä esteissä. Jotenkin en koe niitä ratsastamisen arvoiseksi. 70 sentissä nyt saa jo vähän hypätä. Pitää puntaroida edelleen, mitä tekisi. Ainahan sitä voi ohittaa nämä syyskuun kisat ja kokeilla onneaan lokakuun kilpailussa.

Kesälaitumelta palanneen pollen kyydissä

Se on sitten tämän vuoden viimeinen kesätunti ratsastettu ja jatkossa pitäisi muistaa mennä tallille perjantaisin ja sunnuntaisin. Pollekseni oli laitettu juuri kolme tuntia aiemmin kesälomaltaan palannut Kaapo. Eikö vain kuulostakin houkuttelevalta, että polle on edelleen innokas viisivuotias ja ja juuri valtavan laidunmahansa kanssa palannut tunneille? Onneksi sain kuulla tämän laitumeltapaluun vasta tunnin jälkeen, muuten olisin hermoillut tunnin pilalle.

Lämpimän päivän takia heposia armahdettiin puolittamalla tunti kouluväännön ja kahlauksen kanssa. Treeniaiheena oli jälleen pyöreys, jota tavoiteltiin volteilla ja peruuttamisella. Käynti- ja ravivoltit tahtoivat mennä alussa ihan miten sattuu. Kaapo jännittyi samaan tahtiin, kun koetin saada sitä asettumaan. Opettaja hoksauttikin, kuinka jään aika tiukasti kiinni sisäohjaan. Neuvona tuli pitää kyllä tuntuma sisäohjalla, mutta keskittää tärkein huomio ulko-ohjaan. Toisena neuvona tuli myös se, että Kaapon pieninkin myötäys oli palkittava isosti, jotta pollelle saataisiin iskostettua ajatus: jos sinä myötäät, minä myötään kanssa hyvin.

Seuraavana kuviona oli tehdä raviympyrät lyhyille sivuille ja ottaa pitkille sivuille peruutuksesta laukannostot. Laukan sai nostaa siinä vaiheessa, kun hevonen pyöristyi. Kaapoa peruuttaminen ei napannut alussa, vaan se vastusteli heiluttelemalla päätään. Lopulta se malttoi taas keskittyä ja peruutti hyvin nätisti hyvin pienillä avuilla. Parit kerrat sain sen pyöristymään peruuttamisessa aika kivasti, mutta paremminkin olisi voinut mennä. Laukat nousivat peruuttamisesta parin raviaskeleen kautta.

Laukassa polle yritti ottaa ohjat taas itselleen. Ympyröillä se kaatui todella pahasti sisälle, kunnes tajusin taas alkaa vaikuttaa. Istuin selvemmin takajalkojen päälle, pidin ohjat jämäkästi tuntumalla ja naputtelin sisäpohkeella hevosta takaisin oikeaan paikkaan. Kun tämä ei tahtonut tehota, painoin sisäkäden kiinni säkään, jolloin Kaapo tajusi, että siitä ei tulla läpi. Sen jälkeen se malttoi mennä aika kivaa laukkaa.

Laukan jälkeen siirryttiin raviin ja haettiin pyöreyttä takaisin pääty-ympyröillä. Ilmeisesti olin alkutunnista tehnyt jotain oikein, sillä nyt Kaapo alkoi pyöristyä pätkittäin mukavasti. Taisipa olla jopa ensimmäinen kerta, kun olen saanut tämän hevosen pyöristymään sekuntia pidemmäksi ajaksi. Oli mukava huomata, että tehdessäni pyynnöt ajatuksella, hevonen loksahti pyöreäksi. Kun taas tein hutiloiden, jäi hevosen pää taivaita kohti. Kehuin Kaapoa hyvin vuolaasti ja olin todella tyytyväinen onnistumiseemme. Opettajakin tuumasi, että meillä meni oikein mukavasti tunti. Onneksi tosiaan kertoi vasta tuon jälkeen sen, että hevonen oli tuotu laitumelta yhdeltä. Siihen ei auttanut tuumata kuin että se huomioiden, olen erittäin tyytyväinen suoritukseemme. Kiva kerta tosiaan!