Lauantaina pakkasimme kimpsut, kampsut ja hevoset kuorma-autoon ja suuntasimme neljän hengen kisatiimillä ABC Ratsastajien harjoitusestekisoihin. JKH-tiimi oli täydellisesti edustettuna: minä olin mukana Paven kanssa, Kaisa Vaken ja Nora Hempan. Meillä Paven kanssa oli luvassa ihanneaika-arvostelulla luokat 80 ja 95 senttiä. Niissä molemmissa oli ihanasti sama ja asiallinen rata, vain ihanneaika oli eri. 80 sentin radan pituus oli 415 metriä, tempovaatimus 250 metriä minuutissa ja ihanneaika 100 sekuntia (huh). 95 sentin radan pituus oli sama, mutta tempovaatimus 300 metriä minuutissa ja ihanneaika 84 sekuntia.
Menin molempien luokkien hyppyverryttelyn kevyesti. Ennen 80 sentin verryttelyä kävimme Noran kanssa käppäilemässä hevosillamme mäkireitillä. Maneesissa sileän verryttelyssä työstin vielä hetken käyntiä ja ravia, kunnes siirryin esteverryttelyn puolelle. Siellä otin säästeliäästi neljä hyppyä: ristikko, pysty kahdesti ja okseri kerran. Hypyt menivät kivasti, ja Pave oli sopivan rauhallinen. 95 sentin verryttelyssä Pave tuntui hieman väsyneeltä, joten kevensin sileän verryttelyä. Esteverryttelyssä otin hyppyjä viitisen kappaletta. Pave hyppäsi hyvin, vaikka ei ollutkaan niin energinen. Okserihypyille Pave lähti reippaasti ja hyvin, minä taas suoristauduin niissä liian aikaisin. Oma mukautuminen oli vähän hukassa, mutta onneksi Pave ei piitannut mokistani. 95 sentin esteet kehtasivat näyttää isoilta, ja minua jännittikin melkoisesti. Tiesin Paven kuitenkin suoriutuvan varmasti, kunhan en saisi paniikkikohtausta ja alkaisi tuupata sitä.
80 sentin radalle pääsimme jo vuorossa olleen ratsukon ajaksi. Näytin Pavelle sieni- ja mörkökoristeet sekä kävin tutustumassa sen kanssa yleisöpäätyyn. Pave otti kaiken ihanan lunkisti. Aiempien ratsukoiden tuloksia oli kuulutettu sen verran, että tiesin sadan sekunnin ihanneaikaan pääsemisen vaativan hyvin rauhallista laukkaa kaikista isoimmat tiet ratsastaen. Lähdimmekin Paven kanssa liikkeelle rauhallisesti oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi hyvin, mutta laukka ei vaihtunut. Aikaa oli kuitenkin hyvin, joten sain jarruteltua Paven raviin ja nostettua vasemman laukan. Kakkonen ja kolmonenkin ylittyivät hyvin. Nelosen ja viitosen suora linja meni tasaisesti kuudella askeleella, ja Pave nappasi viitosella toivotusti oikean laukan. Kuutonen ylittyi myös helposti. Kahden askeleen sarjalle jarrutin Pavea äänellä, jotta väli ei käynyt ahtaasti. Sarja sujui hyvin, ja Pave nappasi B-osalla toivotun vasemman laukan. Edessä oli enää radan viimeinen este eli kasi. Oikaisin hieman sille tultaessa, jolloin siihen tuli radan ainoa töksähtävämpi hyppy. Näin olimme kuitenkin maalissa puhtaalla suorituksella.
Aikoja oli lakattu kuuluttamasta, joten sain jäädä jännäämään omaa tulosta. Kaisa ihanan avuliaasti katsoi meidän videon ja arvioi, että aikamme oli jotain 94 sekunnin tuntumassa. Ei siis aivan sataan sekuntiin päästy, mutta emmepähän menneet yli. Menimme kyllä Paven kanssa sangen rauhallista laukkaa enkä olisikaan enää lähtenyt sitä hidastamaan. Kiersin myös ne tiet, jotka järkeviksi koin. Tein siis omasta mielestäni sen, mihin pystyin. Siksipä tulikin todella mukana yllätyksenä, kun meidät Paven kanssa kutsuttiin palkintojenjakoon. Alitetusta ihanneajasta saimme kaksi virhepistettä, mutta sijoitumme luokassa silti kolmanneksi. Hieno Pave!
95 sentin radalla kävin taas näyttämässä Pavelle pari estettä vuorossa olleen ratsukon aikana. Kasilla ollut portti nakkasi esteelle varjot, joten näytin sen samoin kuin mörköesteen, jossa möröt olivat esteen reunoilta hiippailleet sen alle. Tällä radalla en lähtenyt miettimään ihanneaikaa, vaan halusin vain hyvän suorituksen. Puhaltelin vielä pahimpia jännityksiä pois, kunnes tulikin vuoromme. Matkaan lähdimme taas oikeassa laukassa. Ykkönen oli ihanan pieni, mutta hätiköin vähän lähestymisessä, jolloin hyppy oli jarruttava, mutta puhdas. Laukka ei vaihtunut, mutta en tohtinut alkaa korjata sitä rytmin katoamisen pelossa. Pave korjasikin itsensä ristilaukan kautta myötälaukkaan. Laukka pääsi kuitenkin sammumaan, jolloin ponnistuspaikka kakkosesteelle ei osunut kohdilleen. Pave lähti rohkeasti vähän kauempaa hyppyyn, mutta etukaviot nappasivat okserin takapuomin alas. Kolmoselle tulimme puolestaan vähän lähelle, mutta puhtaasti sen ylittäen. Sen jälkeen olimme väärässä laukassa, mutta en taaskaan tohtinut korjata sitä. Nelonen tuli kuitenkin niin nopeasti vastaan. Jotenkin Pave taas selvitti itsensä myötälaukkaan ennen estettä. Tien ratsastin kuitenkin oikoen. Tulimme taas lähelle, mutta maltoin itse, jolloin Pave sai hoitaa osuutensa hyvin. Neloselta viitoselle pääsimme kuudella askeleella ihan hyvin. Kuutosen hyppy oli taas vähän lähelle ajautunut, mutta Pave oli tilanteesta kartalla ja hyppäsi puhtaasti. Sen jälkeen korjasin laukan oikeaksi ravin kautta. Kahden askeleen sarja meni hyvin, ja edessä oli enää radan viimeinen este. Pave oli myös napannut hienosti sarjan b-osalla vasemman laukan. Kasille tuli taas vähän oikaistua tietä ja annettua Paven valua pitkäksi. Niinpä sillekin tuli vielä jarruttava, mutta puhdas hyppy. Näin pääsimme maaliin yhden puomin pudotuksella.
Puomin pudottamisesta tulleen neljän virhepisteen lisäksi saimme kaksi virhepistettä alitetusta enimmäisajasta. Tulokseksi siis kuusi virhepistettä. Vaikka radalla oli vähän epätasaisuutta, olin tyytyväinen siihen, että sain hermoriekaleeni sen verran kasaan, että huonommissa lähestymisissä maltoin odottaa ja antaa Pavelle tilaa tehdä oma osuutensa. En lähtenyt tuuppaamaan tai panikoimaan, mikä oli minulle onnistuminen. Kun maltoin, sai Pave rauhassa hypätä eikä sen keskittyminen mennyt kuskin häseltämisen tulkkaamiseen. Niinpä puomin pudotus ja ajan alittaminen eivät jääneet harmittavaan, vaan olin iloinen siitä, että ensimmäinen yhteinen 95 sentin ratamme meni kuitenkin kohtuullisesti. Treeniähän tässä toki tarvitaan (samoin kuin omien hermojen hallitsemista), mutta Pavelle korkeus oli ihan helppo juttu. Sijoitustamme tässä luokassa en tiedä, sillä tuloksia ei ole toistaiseksi julkaistu.
Olipa jännä ja haastavakin kisapäivä. Pave oli kyllä taas niin kiva kisakaveri! Vaikka sitä kisaamista tuppaakin jännittämään, niin onhan se fiilis mukavasti menneiden ratojen jälkeen aina ihan omaa luokkaansa. Eikä sitä kisaamista yllättäen opi muuten kuin kisaamalla. Seuraavia kisoja siis odottamaan!
Maanantain tunnilla pääsimme hyppäämään kevyesti. Ratsunani oli Pave, ja tunnilla oli yhteensä viisi ratsukkoa. Kävin leppoisasti kaikki askellajit pikaisesti läpi ennen kuin siirryimme tunnin varsinaisten tehtävien pariin.
Ensimmäisenä tahkosimme kolmen puomin suoraa linjaa 17 metrin väleillä. Ensin tulimme välit viidellä askeleella, sitten kuudella. Lopuksi ensimmäisen välin kuudella askeleella ja toisen viidellä. Haihattelin ensin ihan omiani ja laukkasin viiden askeleen välit liian reippaasti. Tavallinen laukka olisi riittänyt, mutta tällä puristuksella välit menivät neljällä ja puolella askeleella. Sitten tajusin, että viisi askelta tulee ilmaiseksi. Kuuden askeleen välit olivatkin vaikeita. Pave ei meinannut ottaa pidätteitä vastaan, jolloin saimme tulla tehtävää uudelleen ja uudelleen. Yritin saada Pavea kontrolliin tekemällä peruutuksia sen intoillessa omiaan sekä nostamalla laukan riittävän myöhään. Vasemmassa laukassa sain kertaalleen Paven lyhentämään laukan ja pysymään kuulolla, jolloin saimme lopulta kuusi askelta molempiin väleihin. Oikeassa laukassa puomien vetosuunta oli tallia kohti, mikä reipastutti Pavea. Ihan niin helppoja kuuden askeleen välejä en siihen suuntaan saanut, mutta kohtalaisen yrityksen kuitenkin. Ensimmäinen väli kuudella ja toinen väli viidellä askeleella onnistui lopuksi myös. Viiteen askeleeseen ei tarvinnut tehdä mitään, mutta kuutta askelta sai odotuttaa edelleen.
Sitten hyppelimmekin muutamat miniradat pystyesteillä. Ensimmäisenä taisimme tulla suoran ja kaarevan linjan, yhteensä neljä hyppyä. Sitten yksittäisen lävistäjäpystyn, suoran linjan sekä kaarevan linjan, viisi hyppyä (muut hyppäsivät tämän eri tavalla, itse sovelsin unohtaessani radan). Lopuksi tulimme vielä yksittäisen lävistäjäpystyn, suoran linjan ja toisen lävistäjäpystyn, neljä hyppyä. Ponnistuspaikat olivat paikoin hukassa, kun en saanut Pavea tasaiseen laukkaan. Lisäksi mukaan mahtui ristilaukkoja, joita en saanut korjattua ja paikoin en edes yrittänyt. Tiet olisivat saaneet olla kaarteissa paremmat. Viimeisellä kierroksella pari estettä korotettiin 95 senttiin. Tämä viiden sentin korotus tuttuun 90 senttiin tuntui muka hurjalta, jolloin våhän panikoin ja hätistelin Paven laukkaamaan turhan kiireisesti. Saimme kuitenkin hypättyä tämän viimeisenkin neljän hypyn radan kohtuullisesti, mutta oma hätiköinti harmitti. Pave onneksi teki osuutensa hyvin.
Siihen loppuivat tunnin hyppelyt. Panikoinnista huolimatta oli hyvä saada nähdä ja hypätä pari 95 sentin estettä. Viiden sentin korotus ei tunnu Pavella missään, mutta oma pääkoppani kaipaa näemmä siedätystä. Tunnin muutamat ristilaukat jäivät vähän kaihertamaan. Tai lähinnä se, etten paikoin edes jaksanut alkaa yrittää korjausta, kun Pave ei monesti radalla minua sen asian suhteen kuuntele. Tätä saisi siis treenata ja ihan kunnolla. Siinäpä aihe vaikka kavalettitunnille: vaihtoja hypyissä ja korjauksia sileällä, jos vaihto ei onnistukaan.
Perjantaina oli vuorossa Tallinmäen neljän ratsukon estetunti, mukana olivat tietysti Nora ja Kaisa. Menin tunnin Jetillä. Tänään Jetti ei ollut niin virkeä kuin olisin toivonut, vaan sitä sai ratsastaa melkoisesti eteen. Eikä aina sittenkään ruuna meinannut liikkua.
Alkuverryttelyssä tahkosimme ravipuomeja sekä ylittelimme laukassa lävistäjäristikkoa ja ristikkosarjaa. Meno oli nihkeää, ja huumorintajuni oli koetuksella. Olin vissiin ajatellut, että Jetin kuuluisi hyvän kouluvalmennuksen jälkeen liidellä aivan automaattisesti ilman mitään ratsastusta. No, tulipahan taas herätys todellisuuteen, jossa myös ratsastajan on tehtävä hommia. Ennen rataa otimme muutamia tehtäviä, jotka sujuivat ihan ok. Pontevuutta olisi saanut olla, mutta menimmepä kuitenkin kaikesta kerralla yli. Aloin varmasti painostaa Jettiä ihan liikaa panikoidessani hitautta, ettei se viitsinytkään alkaa laukata kunnolla. Taas asia, johon kiinnittää huomiota: rentous myös estetunneilla.
Sitten hyppäsimme radan, joka meille Jetin kanssa oli jossain 90–95 sentin tuntumassa. Mukana myös ainakin yksi metrin este, jihuu! Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykkösenä olleelle muurille tuli hitusen jarruttava hyppy, mutta kuitenkin ihan varma. Laukka vaihtui toivotusti vasempaan. Kakkoselle yritin hakea tilavaa reittiä, jotta laukka ei sammuisi. Suunnitelma toteutui kohtuullisesti, ja kakkonen ylittyi ihan ok. Kolmoselle oli hieman pidempi matka, mutta sekin sijaitsi hieman tiukemman kaarteen takana. Sain sille kuitenkin kohtuullisen lähestymisen, mutta laukka olisi saanut olla pontevampi. Jetti otti puomiin kosketuksen takasillaan, mutta se ei onneksi pudonnut. Neloselle oli kaareva tie, jonka pääsimme seitsemällä askeleella. Hyppy oli ok, ja Jetti nappasi siinä oikean laukan. Sarjalle tulimme kaarevan tien kautta, mikä söi laukkaa pahemman kerran. En muka tajunnut ratsastaa laukkaa kaarteen läpi. Sitten minulle iski paniikki, sillä edessä oli askeleen välillä oleva pystyn ja okserin sarja. A-osalle tuli sangen hidas hyppy, jolloin paniikkini yltyi ja pelkäsin, ettei Jetti selvittäisi väliä yhdellä saati kahdella askeleella. Niinpä unohdin tietysti pohkeet käytöstä ja komensin vahvalla ääniavulla Jetin b-osankin yli. Komennon jälkeen tuli kuitenkin heti kehu. Tällekin tuli puomikosketus, mutta jälleen oli tuuri mukana. Tämän jälkeen kuitenkin rauhoitun vähän ja annoin Jetin hoitaa kaksi viimeistä estettä eli suoran linjan esteillä 6–7 asiallisesti kotiin. Väli meni sujuvasti kolmella askeleella, ja käsittääkseni tämän linjan esteet olivat metrisiä.
Saimme uusia vielä esteet 5a–7 sujuvuuden vuoksi. Nyt sain ratsastettua kaarteen sarjalle sujuvammassa laukassa, jolloin se sujui hyvin. Tie kuutosesteelle olisi voinut olla vähän suorempi, sillä nyt ponnistuspaikka ei aivan osunut. Katsoin Jetin ottavan miniaskeleen, mutta ruuna olikin hyvin hereillä ja lähti hyppyyn positiivisen askeleen kautta. Harmi vain, ettei kuski ollut yhtä hereillä. Onneksi sain päästettyä ohjat liukumaan pidemmiksi, jolloin Jetti selvitti välin seiskaesteelle edelleen kolmella askeleella ja hyppäsi senkin vaivatta.
Tunnista jäi alkunihkeydestä ja omasta tuuppaamisesta huolimatta hyvä mieli. Sain loppua kohti vähän hillittyä tuuppausintoani ja luotettua siihen, että Jetti kyllä menee esteet ilman, että sen tarvitsee kaahata sata lasissa. Kaikista parasta oli toki se, että 95 ja 100 sentin esteet menivät siinä, missä pienemmätkin eikä edes minua hirvittänyt. Näin sitä siedätetään kuskin päätä isompiin esteisiin. Jes ja jeij, lisää tällaista!
Torstain hevostelut jatkuivat estekisojen jälkeen teemaan sopivasti estetunneilla Tallinmäellä. Ensimmäisenä vuorossa oli Jetti. Neljän ratsukon tunnilla ehdimme treenata taas tehtäviä osissa sekä kokonaiseksi radaksi yhdistettynä. Tämän tunnin tavoitteeksi otin olla tunnin alusta asti mahdollisimman napakka, jotta pääsisimme tekemään tehtävät paremmin.
Alkuverryttelyssä Jetti oli oma, rauhallinen itsensä. Pyrin herättämään sitä siirtymillä ja olemalla ylipäänsä riittävän jämy pyytämään sitä liikkeelle. Onnistuin osittain, osittain taas en. Laukassa minua alkoi jo keljuttaa oma nyhräykseni, jolloin ratsastin tomerammin. Johan se Jettikin alkoi liikkua! Pitäisi yksinkertaisesti oppia olemaan napakka ja kiittämään, kun homma toimii. Ei nyhertämään ja nypläämään koko tuntia vailla kunnon muutosta.
Ennen kahdesti hypättyä rataa tulimme kavaletteja kaarevalla tiellä, kahden kavaletin ja yksittäisen esteen tehtävää, askeleen sarjaa ponnistus- ja välipuomin kera ja ilman sekä kahdeksikolla suorituksen kautta hypättyä pituushalkaisijalla ollutta estettä. Tehtävät menivät niin kuin meillä Jetin kanssa yleensä: välillä edeten, välillä taas tahmaillen. Jetti kehtasi jopa kieltää kahden kavaletin ja esteen tehtävälle, kun este oli vasta ristikko. Myönsin tehneeni itse virheen (usutin laukkaa eteen, vaikka väli kävi ahtaaksi ja sitten lässähdin etukenoon odottamaan), mutta opettaja totesi, että olisi Jetti nyt voinut niin pienen esteen mennä minä vaikka satulassa päälläni seisten. Totta tuokin, vaan ihan hyvä, ettei Jetti opeta minua heittäytymään matkustajaksi. Sarjalle sain vähän hakea sopivaa laukkaa, mutta sekin löytyi lopulta. Pituushalkaisijalla olleen esteen yli pääsimme puolestaan ihan kohtuullisilla teillä ja oikein menneillä laukanvaihdoilla.
Hyppäsimme radan kahdesti, ensin noin 80-senttisenä ja sitten pitkästä aikaa 90-senttisenä (olipa radalla yksi este peräti 95 senttiä). Molemmilla radoilla oli samat onnistumiset ja ongelmat: laukka rullasi suorilla pätkillä kohtuullisesti, mutta pääsi hyytymään kaarteissa. Ykkösen ja kakkosen välin pääsimme toivotusti kolmella askeleella, ja sarjakin sujui askeleella asiallisesti. Pituushalkaisijan esteelle laukka hyytyi ehkä eniten, mutta olin niin selvästi menossa, ettei Jettikään arponut asiaa. 90 sentin radalla jännitin hieman ja pistinkin äänijänteitäni sen seurauksena käyttöön. Varmistelin ja korjasin asioita siis valtaosin äänellä, pohkeet tulivat vasta sitten. Vielä joskus opin tekemään tämän toisinpäin. Jetti kuitenkin eteni 90 sentin radankin ilman suurempia epäröintejä. Kuutonen kehtasi tällä radalla näyttää valtavalta 95-senttisenä. Sille ratsastinkin kaikista eniten varmistellen, ja Jetti kiltisti kesti pienesti panikoivan kuskin. Ratojen paras onnistuminen oli siinä, että pääsimme ilman yhtään ristilaukkaa. Vau! Menomme oli muutenkin hieman varmempaa, vaikka pieniä hyytymisiä ja ponnettomia hyppyjä mahtuikin mukaan. Kokonaisfiilis oli kuitenkin vahvasti plussan puolella.
Tunnin jälkeen oli jotenkin helpottunut olo. Pääsimme pitkästä aikaa takaisin tavoitekorkeudellemme eli 90 senttiin eikä se sinällään tuottanut ongelmia. Sen korkeuden treenaaminenkin onkin minun pääkopastani kiinni. Minun täytyy oppia se, että Jetille on yksi ja sama, hyppääkö se 70 senttiä vai 90 senttiä. Ongelmia tulee millä korkeudella hyvänsä, jos en saa itseäni ratsastamaan ja sitä kautta Jettiä kuulolle. Tämä tunti tuli tarpeeseen, ja aion pitää tästä hyvästä tunteesta kiinni. Jetin kanssa sopiva äkäisyys on tarpeen, mutta se ei voi jäädä päälle. Lyhyet äkäisyyspuuskat ovat ok, kunhan muistan myös kiittää Jettiä ja rentoutua, kun se vastaa pyyntöihini oikein. Siinäpä taas opettelemista.
Maanantain Tallinmäen tunnilla pääsimme Jetin kanssa vääntämään vähän koulua, mutta myös ottamaan muutamia hyppyjä. Ratsukoita tunnilla oli neljä, kelinä reippaalla tuulella varustettu pouta.
Verryttelimme hyvin pyörittelemällä keskiympyröitä kaikissa askellajeissa. Tarkoituksena oli saada hevoset kääntymään oikein ja kulkemaan muualla suorana. Vasen kierros oli taas aika tuskaisa, kun Jetti tahtoi valua sisemmäs. Opettaja neuvoi suoristamaan Jettiä ulkoavuilla, jotta se ei päässyt punkemaan mielensä mukaan. Työtä sai tehdä sen sekä oman istunnan kanssa, joka kiertymällä vasemmalle houkutteli Jettiä entisestään valumaan. Kroppa kinnasi kyllä melkoisesti vastaan, mutta välillä sain sekunnin tai pari pistettyä itseni oikeaan asentoon, ja meno helpottui kummasti. Hassua, kuinka paljon tällainen istuntavirhe saa minut inhoamaan vasenta kierrosta. Se on ärsyttävän hankala kierros tehdä mitään muuta kuin yrittää vääntää itseään oikein, ja kun se ei onnistu, ei onnistu oikein mikään muukaan. Pöh.
Sileän väännön jälkeen pääsimme hyppelemään kevyesti. Vasemmassa kierroksessa ylitimme pientä estettä ympyrällä, sitten tulimme oikeassa kierroksessa suoraa linjaa sekä otimme kertaalleen kaksi estettä kahdeksikolla laukat hypyissä vaihtaen. Näiden lisäksi tulimme vielä saman suoran linjan oikeassa kierroksessa pari kertaa. Pääsimme kaikesta yli, mutta hiomista oli tahdin säilyttämisessä sekä siinä, etten olisi lähtenyt sukeltamaan niin villisti. Opettaja muistutti pitämään katseen reippaasti esteen yli, mikä auttoi aina muistaessani niin tehdä. Muuten valaistuin vähän taas sen suhteen, että mikäli koen jääväni hypyssä jälkeen, liioittelen heittäytymällä kaulalle.
Suoralla linjalla saimme ensin vähän hakea askelta ennen kuin pääsimme sen toivotusti viidellä askeleella. Esitimme siis aluksi turhaan kuutta askelta, mikä kieli siitä, että sopivan ratatempon haku ei onnistu vielä ihan tuosta noin vain. Onneksi oikea vauhtikin löytyi lopulta, kun herätin Jetin ajoissa ja annoin sen edetä, mutten heittäytynyt matkustajaksi. Kahdeksikon tulimme pienillä esteillä kertaalleen, ja jopa omaksi ihmetyksekseni saimme molemmat laukat vaihtumaan jo hypyissä. Ilmeisesti ajatus oli hommassa kunnolla mukana, kun emme esittäneet ristilaukkabravuuriamme tällä kertaa.
Lopuksi saimme tulla vielä suoran linjan oikeasta kierroksesta vähän isompana. Ensimmäisellä kerralla esteet taisivat olla noin 80-senttisiä, toisella kerralla pysty oli 90 ja okseri 95 senttiä. Vähän kieltämättä jo jännitti, mutta tsemppasin sen verran, että pääsimme molemmat kerrat tehtävän kunnialla läpi. Samalla tuli hypättyä tähän asti isoin este Jetin kanssa, ja se tietysti meni sen yli kepoisasti. Tunnin suurimpana pulmana oli kamala kiireeni heittäytyä kaulalle makaamaan. Jostain syystä en saanut pohkeitani pysymään tuntumalla ja jalkojani tukeviksi, kun jouduin korjaamaan menoa ylävartalollani. Tähän asiaan pitää puuttua, sillä vaikka tämä ei olekaan tyylilaji, häiritsee sukeltamiseni Jetin tasapainoa sekä etenemisen jatkamista esteen jälkeen. Noista kumpikaan ei ole hyvä juttu, joten niistä on päästävä pois.
