Tämän päivän yksityistunti peruuntui valitettavasti, joten treenailimme sitten Veronan kanssa eilisen oppeja kahdestaan. Treeniaiheena oli siis pohkeenväistö ja asettaminen ilman sisäohjassa roikkumista sekä muutamat siirtymät.
Aloittelin hommaa ravaillen ilman, että roikkuisin sisäohjassa joka hetki. Yritin kontrolloida menoa siis enemmän ulko-ohjalla ja sisäpohkeella ja pätkittäin onnistuinkin. Niinä hetkinä Verona rentoutui vähän paremmin, ja tunsin ulko-ohjan olevan oikein. Jouduin tosin ajoittain aina tarttumaan ehkä liikaakin sisäohjaan, kun pohkeeni eivät osanneet korjata sisemmäs valuvaa hevosta nimeksikään. Yritin kuitenkin noinakin hetkinä pyytää sisäohjalla ja muistaa sitten rentoutua heti. Korjattavaa olisi ollut jälleen omassa asennossa. Niin se oikea puoli vain oli lytyssä koko ajan enkä jäykkiksenä saanut sitä oikein oikaistua. Vielä kun ymmärtäisin, että voin liikuttaa oikeaa ja vasenta kättä vaikka ihan eri aikaan. Tällä hetkellä ne tykkäävät luulla, että jos toinen liikkuu, on toisen tehtävä seurata - joskin yleensä aina päinvastaiseen suuntaan.
Tämän jälkeen kokeilin sitten muutamia kertoja pohkeenväistöä ensin käynnissä ja siitä väistö säilyttäen raviin. Oikeassa kierroksessa meno oli jälleen hankalampaa. En saanut pollen ulkopuolta hallintaan, jolloin se yritti karata sieltä. Tammalla oli virtaa, joten pidätteistäkään se ei ollut kauheasti perustanut aiemmin, mutta nyt niiden läpimenemättömyys kyllä kostautui pahemman kerran. Aloitin tehtävän uudelleen hakien ensin käyntiväistön hallituksi ja vasta sitten maltillisesti raviin. Olisin kyllä kaivannut toiset silmät tarkkailemaan ja korjailemaan, mutta väittäisin, että muutamia askeleita saatiin ihan oikein. Vasemmassa kierroksessa ei ollut väistössä ongelmaa, mutta olisin saanut tarkemmin hallita siirtymistä, ettei tamma olisi koettanut korvata väistöä vauhdilla. Mutta ne pidätteet tai siis niiden toimimattomuus, kraah.
Otin sitten siirtymiä, jotta saisin vähän otetta tammasta myös hidastuksissa. Kuviona oli käynti-seis-käynti ja ravi-seis-peruutus-ravi. Käynnissä siirtymät raviin ja takaisin käyntiin olivat ihan hyviä. Tamma tosin joka kerta ravissa lähti tarjoamaan omaa vauhtia ja siinä sitten taas piti kinastella siitä, hidastetaanko vai ei. Onneksi pyynnöt alkoivat mennä vähän paremmin perille, vaikka melkoista vääntöä se oli. Ilmeisesti muutaman hallitun raviaskeleen jälkeen haihattelen taas matkustajaksi, jolloin hevonen päättää mennä omaa vauhtiaan. Mitenhän sitä saisi pidettyä itsensä hereillä koko ajan? Ravi-seis-peruutus-ravikuvio toimi ravin neuvotteluhetkistä huolimatta muutoin kivasti. Tyytyväisin olin siihen, kuinka tamma nosti peruutuksesta ravin aika helposti. Korjattavaa toki löytyi. Olenkohan alkanut normaalia tiukkapipoisemmaksi vai ratsastankohan nykyisin liikaa ajattelematta, kun tuntuu, että niuhotettavaa löytyy niin paljon enemmän kuin ennen?
Olin jo alussa puntaroinut, tohtisinko ottaa muutamat laukannostot. Päätin sitten ainakin yrittää. Jos sitä jänistää kerta toisen jälkeen, kasvaa kynnys helposti korkeaksi. Otin nostot samoihin kohtiin kuin eilen eli turvallisesti seinien läheisyyteen. Ensimmäisellä kerralla Verona nosti laukan noin puoleksi askeleeksi ja pudotti raville. Ai miten niin kuski oli jarrut päällä heti? Seuraavalla yrityksellä saatiin laukka nousemaan rauhallisesti ja se myös vaihtui raviin aika helposti. Verona ansaitsi hurjat taputukset tästä ja kuski hetken hengähdystauon. Sitten kokeilin vielä toiseen suuntaan ja yhtä kelvollisesti meni. Tästä jäi oikein mukava fiilis, sillä en ollut jänistänyt, vaikka mieli teki. Pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.
Sellainen ratsastelu tällä kertaa. Ei mitään suurta ja mullistavaa, mutta ei onneksi ihan pohjamutiakaan. Tuntuu vain, että korjattavat asiat ovat välillä turhankin haastavia. Oman kehon hallinta ontuu pahemman kerran ja omat niksit asioiden ratkaisemiseen tahtovat olla vähissä. Sitä jaksan ihmetellä, törmäänkö vielä sellaiseen hevoseen, jonka kanssa on sekä kaasu että jarru tukevasti mukana. Nyt tuntuu, että toisten heppojen kanssa kinastelen siitä, liikutaanko nyt vai ei ja toisten kanssa vauhti pysyy pollen kavioissa, ja kuski vain vikisee. Sellainen välimuoto oli passeli, kiitos.
