Kolmipäiväinen estekurssi starttasi sateisena maanantaina. Onneksi talli oli tänään tuntien osalta kiinni, joten saimme paeta maneesiin. Pollekseni olin valinnut pienistä epäröinneistä huolimatta Peran, tuon entisen, mutta sitäkin ehdottomimman estepollesuosikkini.
Tallista maneesiin kävellessä pihalla oli Peran mielestä ihan hirveän pelottavat kärryt. Kun niistä käännyttiin pois ja jossain rasahti, piti varalta ottaa pari raviaskelta karkuun. Polle myös puhisi siihen malliin kuin olisi ollut suurtakin petoa tuijottamassa. Maneesissa polle vähän rauhoittui, ja käveleskelimme rauhassa. Mutta eipä aikaakaan, kun oviaukossa paukahti, ja Pera hyppäsi käynnistä laukkaan. Kerrankin oli tähdet oikeassa asennossa, sillä nytkähdin vain vähän taakse eikä putoamisesta ollut pelkoakaan. Polle myös palasi käyntiin nopeasti, mutta kyttäsi loppuajan ovipäätyä senkin edestä. Näiden pienten jännitysmomenttien takia varmaan päihitin monet synnyttävät äidit hengitysharjoituksillani.
Kurssilla oli tosiaan lisäkseni kolme muuta ratsukkoa, joten ehdimme tunnissa hypätä todella paljon. Pariin otteeseen olin jo varma, että tunti loppuisi, mutta aina ehdittiin ottaa uusi tehtävä. Jos nyt oikein muistan, hyppelimme seuraavasti: kahden esteen suora, väliin kuusi, viisi ja sitten seitsemän askelta. Tämän jälkeen kolmen jumppasarja, väleihin aina yksi laukka, laukanvaihtoja kahden lävistäjillä olleen esteen kanssa ja sitten rata kahteen kertaan sekä vielä kertauksena siitä pätkä. Toistoja aina yhdellä tehtävällä saatiin siis mukavasti.
Kilometripostausta välttääkseni kirjoittelen ylös keskeisimmät kohdat, joissa tuli korjaamisen tarvetta ja myös onnistumisia. Aloitetaan siis jumppasarjalla, jossa oli ristikko, pysty ja okseri. Alussa pääsimme Peran kanssa muitta mutkitta esteiden yli. Laukka oli hallittua, reitti selvä, ja molemmat tiesivät, milloin hypätään. Sitten esteet nousivat ihan hieman, ehkä siihen 60-70 senttiin. Opettajan korjausohjeena tuli myödätä harjaa myöten enemmän ja olla suoristautumatta liian aikaisin. Eli samat ongelmat kuin aikaisemminkin. Yritin sitten tsempata myötäyksessä ja vähän onnistuinkin. Opettaja kuitenkin pyysi vielä ottamaan ristikon jälkeen harjasta edempää kiinni, jotta oppisin käden oikeaa paikkaa. Se auttoikin aika paljon, kun huomasin vielä, että oma istunta oikeastaan parani käden myödätessä selvemmin.
Suoristautumista sain muutamia kertoja kuriin, mutta tuohon saisin vielä kiinnittää huomiota. Lopulta pysty taisi nousta siihen 70 tai 75 senttiin ja okseri puolestaan minulle hurjaan 80 senttiin. Mutta mitään uutta ongelmaa ei ilmaantunut, päinvastoin. Pysyin kyydissä aika vaivatta, ja Pera hyppäsi muitta mutkitta. Mukavan tasaista ja oikeastaan siis kivaa. Olin tosi tyytyväinen siihen, ettei tuo 80 sentin este saanut istuntaani leviämään, vaan se ylittyi siinä, missä alun ristikkokin. Jes!
Lävistäjillä olleet laukanvaihtoesteet vaativat vähän miettimistä. Ensimmäisenä este hypättiin oikealta tavoitteena vaihtaa laukka vasempaan. Esteenä oli portilla varustettu pysty, jonka Pera hyppäsi kauempaa kuin olin ajatellut. En onneksi rytkähdellyt hypyssä kummemmin, mutta olin auttamatta jäljessä johtamisen kanssa. Laukka siis jäi vaihtumatta, mutta kiitos kaarteen ja kuskin jonkinlaisen laukanvaihtoyrittämisen, saatiin laukka vaihtumaan siirtymättä raviin. Toisella kierroksella saatiinkin laukka vaihtumaan jo esteellä. Vasemmasta kierroksesta oikeaan laukkaan vaihtaen taidettiin saada onnistumaan kerralla. Kumma homma, miten unohdan olla ajoissa tiedottamassa hevoselle, mihin mennään. Perahan on oikeasti hyvin näppärä vaihtamaan, joten kuskin tarvitsisi vain pysyä itse ajantasalla, jolloin homma sujuisi.
Sitten hypättiin rata ja vielä uusintaa vaatinut pätkä. Ratahan meni siten, että ensin jumppasarja, siitä kahden esteen suora kuudella laukassa ja siitä ensin vasemmassa kierroksessa lävistäjän este ja laukka oikeasti ja siitä vielä toinen lävistäjäeste ja laukka vasemmaksi. Jumppasarja meillä meni ongelmitta, mutta kahden esteen suora hurautettiin viidellä. Siitä tulikin sitten hirveä kaarre lävistäjäesteelle (kuski jäi matkustajaksi) eikä laukka siis vaihtunut. Ehdin sentään huudella muille, että jos reittiä ihmettelette, niin treenaan tässä vain oikeaa uusintarataa eli mutkat suoriksi. Jossain kyllä mättää, jos hyppelyn aikana ehtii selitellä omia mokiaan. Jos nyt oikein muistan, Pera taisi kuitenkin vaihtaa laukan lennosta oikeaksi, vaikka reitti oli mitä oli. Toinen lävistäjäeste taisi mennä kohdilleen.
Uusintana saatiin kahden esteen suora sekä lävistäjäesteet. Suora meni mukavasti kuudella askeleella ja ensimmäiselle lävistäjäesteelle saatiin hyvä tie. Laukkakin muistaakseni vaihtui. Siitä oli sitten hyvä ratsastaa toiselle lävistäjäesteelle, jossa laukka taisi vaihtua myös. Unohtelen liian tehokkaasti nämä kyllä. Opettaja oli kuitenkin tyytyväinen samoin kuin kuski, ja aikakin loppui sopivasti.
Tästähän tuli joka tapauksessa kilometripostaus, hups. Tunnin suurin onnistumisen riemu oli siinä, että valtaosan ajasta olimme Peran kanssa hyvä tiimi. Etenenimme, hyppäsimme ja jatkoimme matkaa vailla mitään epäröintejä tai kiemurteluita. Oman hyppyvuoron jälkeen kyllä aina tunsi, kuinka sydän jyskytti, mutta onneksi suorituksen aikana ei päässyt kunnolla pelottamaan. Haluan uskoa siihen, että kun kuski on oikealla mielellä hyppäämässä, virittäytyy hevonenkin samalle aallolle. Näin kävi tänään, ja lähdin tallilta oikein hyvän mielen kanssa pois. Toivottavasti saan jatkossakin yhtä hyvän fiiliksen, sillä tänään taas muistin, miksi Pera aikoinaan vei sen suosikkiestehevosen paikan.
