Tänään vähän kuin lämmittelynä ennen estekurssin viimeistä kertaa kävin ratsastamassa Veronan. Keli oli edelleen ihastuttavan sateinen, mutta onneksi se oli hyvin minimaalista tihuuttamista, sillä estevalkan takia olimme kentällä. Se tosin oli paikoin melkoisen upottava, mutta kyllä siinä käynnissä ja ravissakin suunnilleen pystyi menemään.
Treeniaiheeksi otin kevyesti kertaillen aikaisemmalta tunnilta tutun pohkeenväistöä uralta pois, suoraan ja pohkeenväistöllä takaisin uralla sekä huolelliset kulmat. Pohkeenväistöä tein vähän sulkutaivutusta ajatellen eli pidin asetuksen väistön suuntaan ja koetin saada takapään liikkumaan vähän etupäätä edempänä. Verona liikkui mukavasti käynnissä itse, joten sain keskittyä tekemään hyvät puolipidätteet ja vasta niiden jälkeen pyytämään väistöä. Niinä kertoina, kun sain tehtyä pidätteen oikein ja istuin järkevästi, olivat väistöt aika mukavia eikä niissä ollut sen kummempia ongelmia. Muutamina kertoina tosin ratsastin puolipidätteen sinnepäin, jolloin Veronalle tuli vähän yllätyksenä kuskin pyyntö. Luulisi, että tiedottamista toisinaan töissä tekevänä sitä osaisi tehdä myös vapaa-ajalla, mutta näemmä ei. Taas yksi asia, johon kiinnittää tarkempaa huomiota.
Kulmissa huomasin taas, että olin jäämässä matkustajaksi. Jälleen sain ajatuksella huolehtia puolipidätteen ja asettamisen tekemisestä. Tykkään liikaa näemmä unohtua matkustajaksi ja olettaa, että kyllähän se hevonen juuri parhaillaan lukee ajatuksiani ja toteuttaa ne sitä mukaa. Vasen kierros tahtoi olla taas tihkaampi emmekä me oikeassakaan nyt kauheasti loistaneet. Sellaisia kelvollisia kulmia saimme tehtyä, muutaman ehkä ihan kivan. Ajattelin syyttää epäonnistumisesta vähemmän yllättävää asiaa eli ulko-ohjan puuttunutta tukea ja sisäjalan toimimattomuutta.
Ravissa pyörittelin ympyröitä siellä, missä kentän kunto sen antoi myöten. Ravi oli mukavan letkeää, joskin olisi ehkä saanut olla tarmokkaampaa. Alussa tamma kokeili luikerrella mielensä mukaan, mutta sillä pikkuriikkisellä keskittymiskyvylläni sain ratsuani vähän paremmin kuulolle. Yllättäen tajusin myös ajatella ulko-ohjaa, jolloin tamma asettui vähän paremmin ja jopa rentoutui hetkittäin.
Loppuun oli vielä pakko vähän katsoa, josko ne asetukset lähtisivät paremmin. Kentälle oli saapunut toinen ratsastaja opettajansa kanssa, ja häikäilemättä matkin heiltä ulos asettamisen ympyrällä. Vasempaan kierrokseen ulos asettaminen ei tuottanut oikeastaan mitään ongelmaa, ja kuskikin muisti olla roikkumatta kummassakaan ohjassa ja keskittyä pitämään hyvän tuntuman. Oikeaan kierrokseen sen sijaan sai tehdä kerta toisen jälkeen korjauksia. Oli kuitenkin mukava tunne, kun vasta-asetusten jälkeen pyöräytin vielä muutamat ympyrät myötäasetuksessa. Kumman helposti tamma otti asetuksen vastaan eikä pyrkinyt siitä pois. Pyöreyttäkin löytyi hiukan, joten tähän oli mainio päättää tunti.
Haaveilin taas siitä, että saisin ratsastusta säännöllisen epäsäännöllisesti edes videoitua. Saisinpahan ulvoa häpeästä, mutta ehkä samalla saada uutta ajatusta siitä, miten asioita voisi korjata. Ja vielä kun olisi joku joka kerta kentän laidalla huutelemassa neuvoja. Ehkä sitä sitten kehittyisi?
Huomasin tässä vasta, että ensi kuussa tulee viisi vuotta täyteen siitä, kun aloitin ratsastuksen säännöllisesti. Silloin tunneille mennessäni pysyin kaikissa askellajeissa kyydissä ja olin juuri ja juuri muutaman kerran ylittänyt maahan upotettuja ristikoita. Eli aika peruslukemista aloitettiin. On kuitenkin pakko myöntää, että joskus tunneilla iskee kauhea epätoivo, kun muut menevät niin näppärästi ratsuillaan. Niinä kertoina yritän hokea, että he ovat ratsastaneet monta vuotta enemmän kuin minä, ja useimmat ihan lapsesta saakka. Mutta mitä viiden vuoden säännöllisen ratsastuksen jälkeen tulisi suunnilleen osata? Valaiskaapa minua tämän asian suhteen. Ymmärrän toki, että jokainen oppii omassa tahdissaan, mutta saatte nyt vapaasti leikkiä ratsastuksen asiantuntijoita ja antaa minulle jotain näkemystä asiasta.
