Huhhuh, nimittäin melkoisen lämmin ratsastuskerta oli taas vuorossa. Kahden viikon tauon jälkeen pääsin taas katselemaan, mitä vanha tamma Helvi sanoo maailman menosta. Eipä muori kummempia tuumannut, oli vain piiloutunut hellettä katoksen suojaan.
Kuuman päivän takia pidin treenin kevyenä ja lyhyenä. Kentällä otin käynnissä ja ravissa asettamista ja takapään liikkeelle saantia aina sen verran, että se tuntui onnistuvan. Käynnissä homma lähti toimimaan oikeassa kierroksessa liki heti. Helvi rentoutui mukavasti, pyöristyi ja piti vielä takapään kohtuullisen helposti liikkeessä. Yritin varoa tällä kertaa sitä, etten hoputa sitä kipittämään. Vaikka polle toimi varsin kivasti, löysin itsestäni monta korjattavaa. Keskeisimpänä olivat yllättäen kädet: jos ne eivät yrittäneet kaivautua piiloon hevosen harjaan, lähtivät ne erkanemaan toisistaan. Olinkin aika pitkään taas sulkenut silmäni käsieni omalta elämältä.
Ravissa sai tehdä käyntiä paljon enemmän töitä. Alussa onnistuin vain saamaan Helvin huijaamaan onnetonta kuskia eli pyöristämään vain kaulaansa, kun takapää puolestaan jäi hiippailemaan. Sitten vauhtia pyytäessäni huomasin, kuinka tuntumani katoaa aina olemattomaksi, joten ei ihmekään, että tamma niinä hetkinä kadotti pienimmänkin pyöreyden. Lopulta oikeassa kierroksessa aloin saada pidettyä tuntuman ja asetukset parempana, jolloin Helvi palkitsi ja rentoutui paremmin unohtamatta takapäätä.
Vasen kierros olikin sitten hankala. Asetukset eivät tahtoneet mennä perille kunnolla, ja vauhtia ei löytynyt kuin muutaman askeleeen verran kerrallaan. Jos sainkin pyöreyttä, oli se sitä puijarointia eli takapään laahustamista. Käteni ja tuntuma olivat taas vähän hukkateillä, ja niiden yhdistelmä ilmeisesti aiheutti nämä epäonnistumiset.
Lyhyestä ratsastus hellepäivänä kaunis. Pitää nyt kuitenkin nauttia, viikonloppuna sitä ollaankin taas normaalimmassa Suomen kesäkelissä.
