Heppaputkeni alkoi tällä viikolla vasta näin keskiviikkona, kun suuntasin korvaamaan parin viikon päästä väliin jäävää kertaa Helvin luo. Helteisen päivän takia ajattelin lähinnä vain vähän humputella, mutta sattuma johdatti muualle. Satuin nimittäin tallille yhtä aikaa kesälomalaishepan toisen omistajan kanssa, ja hän oli menossa valmennukseen maneesille. Koska valmennukseen ei ollut tulossa muita, kysäisi hän minua mukaan, ja milloinpa minä kieltäytyisin tällaisesta hienosta mahdollisuudesta? Niinpä, uuden valmentajan katseen alle siis.
Valmentajan mielessä oli pistää meidät treenaamaan mukavan yksinkertaisia, mutta etenkin minulle vieläkin päänvaivaa tuottavia asioita. Luvassa oli hevosen suoristamista, asettamista sekä siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin sekä ravista laukkaan ja takaisin. Pääajatus oli siinä, että kaiken pitäisi onnistua kevyesti ja niin, että hevonen reagoi nyt eikä hetken päästä. Tarkoituksena ei ole, että ratsastus on raskasta, ja että ratsastaja huhkii naama punaisena veivaten hevosta liikkumaan. Harjoitus olikin meille Helvin kanssa kuin nappi silmään.
Hevosta suoristettiin ja asetettiin ympyrällä ihan normaalin kaavan mukaisesti. Sisäkäsi pyysi ja hellitti, ja sisäpohje teki korjauksia tarvittaessa ja piti liikettä yllä. Ulko-ohja tuli pitää vähän apuohjamaisesti tuntumalla kummemmin mitään muuta tekemättä. Valmentajalta tuli heti alussa tuttua kommenttia minulle: muista myödätä äläkä jää pitämään hevosta halutussa asennossa. Hän myös kehotti pistämään hevonen liikkeelle siten, että se oikeasti liikkuu enkä minä yritä hytkyttää sitä eteenpäin. Ohjeena oli normaalin pyynnön jälkeen muistuttaa heti kannuksilla tai raipalla siten, että saadaan toivottu reaktio aikaan ja sitten taas homma jatkui rentona. Opettajan pääajatuksena oli se, ettei siellä selässä tarvitse tulla hiki, kun hevonen oikeasti liikkuu eikä ratsastajan tarvitse liikkua senkin puolesta.
En tiedä, tsemppasiko valmentajan läsnäolo sekä minua ja Helviä vai olivatko tähdet taas oikeassa asennossa, sillä tamma alkoi alun hitailun jälkeen liikkua itse melkoisen mukavasti. Valmentaja oli ehtinyt analysoida jo tamman etu- ja takaosan välisen kokoeron vaikuttavan menoon siten, että vaikka se liikkuu käynnissä aivan oikein takajalan polkiessa etujalan uraan ja jopa yli, se saattaa tuntua satulaan laiskalta. Hän sanoikin, että se on tämän hevosen normaali käynti, ja että eivät kaikki hevoset voi olla yhtä lennokkaita kuin esimerkiksi Totilas. Hän myös huomautti, että koska luulen hevosen menevän laiskasti, alan itse taas hytkyä satulassa liikaa ja pistän hevosen kiiruhtamaan, jolloin se tulee etupainoiksi. Tavoitteena olisi sen sijaan aktivoida takapäätä enemmän liikkeelle ja pitää etupäätä vähän lyhyempänä, jotta käynti olisi terävää.
Sain myös mukavasti korjauksia siihen, kun jään pitämään hevosta tietyssä asennossa. Valmentajan avustuksella aloin onnistua myötäyksissä paremmin, jolloin tamma rentoutui hieman ja ennen kaikkea sekä käynti että ravi alkoivat sujua huomattavasti paremmin ja aktiivisemmin. Tajusin taas sen, kuinka yhä sinnikkäästi vain suoritan tehtäviä sen sijaan, että ajattelisin ja tuntisin, mitä niiden aikana tapahtuu. En sitten ilmeisesti osaa tehdä yhteistyötä hevosen kanssa, vaan minä teen jotain ja hevonen toista, ja joskus tekemisemme sattuvat yhteen. Olisi tosin varmasti antoisampaa, jos yrittäisi yhteistyötä useamminkin. Jotenkin vain tuntuu, että olen joko taantumassa tai sitten vahvasti jämähtämässä paikoilleni tässä ratsastamisessa. Tai sitten vähän harmittaa, kun samat ongelmat ovat niin tiukassa, etteivät ne hevillä tahdo korjaantua.
Käynti-ravi-käyntisiirtymässä ravit alkoivat nousta kivasti, kun muistin oikeasti aina huomauttaa, jos pyyntö ei mennyt kerralla perille. Huomasin tässäkin sen, että tyydyn monesti sinnepäin menevään siirtymään, kun väsyn toistamaan korjausta. Siitähän hevonen tietenkin oppii heti, että aijaa, ei tuota tarvitse totella koko aikaa, mistä taas tulee lisää mutkia matkaan. Helvi alkoi olla jo sen verran virittyneenä, että siirtymisiä takaisin käyntiin sai treenailla jo tarkemmin. Opettaja hoksautti myös pitämään siirtymissä tasaisen tuntuman eikä antamaan ohjan löystyä. Kuvio tehtiin tosiaan harjoitusravissa, jossa pompin kuin mikäkin säkki. Hävetti ihan hulluna ja oli pakko selitellä valmentajalle, että olen lusmuillut todella hyvin tämän hepan kanssa harjoitusravi-istunnan treenaamisesta. Hän vain tuumasi, että pompi mieluummin kuin yritä takertua hevoseen kiinni, jolloin jäät sitten puristamaan siitä. Istunta ei paljoa kyllä parantunut, mutta kyllä siellä selässä aina ehkä kaksi askelta pysyi ennen kuin sitä taas hytkyi kummasti.
Ravi-laukka-ravisiirtymissä tuli vähän kuskille läksytystä. Yritin nostella niitä jälleen alussa vähän sinnepäin, jolloin valmentaja luennoi laukannoston perusteet ja korosti jälleen sitä, että hevosta ei ajeta toiseen askellajiin, vaan toiseen askellajiin nimenomaan siirrytään ja että se laukka nostetaan. Tämän pienen läksytyksen jälkeen yritin pitää itseni harjoitusravissa jotenkin kuosissa ja tehdä laukannoston ajatuksen kanssa. Selvä puolipidäte, pohkeet oikein ja tarvittaessa huomautus, jos tamma ei ota apuja onkeensa. Niinpä vain huolella tehtynä saimme muutamia näppäriä laukannostoja, joiden jälkeen laukkakin pyöri ongelmitta. Miksi sitä aina tahtoo ensin tehdä asiat vähän sinnepäin, kun ne voisi tehdä kerralla oikein? Laukka-ravisiirtymissä piti nyt jo ajatuksen kanssa tehdä pidätteitä, sillä tamma oli hyvinkin hereillä ja liikkui varsin mukavasti, välillä vähän kuskiakin kuuntelematta. Oli kuitenkin todella mukavaa nähdä, kuinka tamman oma moottori hyrskytti vahvasti mukana.
Hiki kyllä virtasi tunnin aikana, mutta jokainen pisara palkittiin Helvin työmotivaatiolla. Oli huippua huomata, kuinka alussa vähän laiskotelleesta tammasta kuoriutui aktiivisesti etenevä ratsu, joka oli hereillä ja palkitsi kuskin oikeat ratkaisut. Tykkäsin myös valmentajan opetustyylistä, sillä pelkkien neuvojen lisäksi hän myös kyseli ja laittoi ajattelemaan itse. Kärsivällisyydestä hän saa myös plussaa ja siitä, että hän painotti ratsastuksen keveyttä ja rentoutta. Mahtavat fiilikset oli kyllä tunnin jälkeen, ja Helvikin näytti siltä, että näetkös kuski, kyllä minä nämä hommat osaan.
