Mikä lie ollut, mutta tänään oman tallin tunti Potterin kanssa meni niin penkin alle kuin vain voi. Tunnin aiheena oli pohkeenväistö sekä asettamiset. Kuviona oli se, että toinen pitkä sivu mentiin vähän sisemmäs väistättäen, siitä takaisin uralle väistöllä ja toiseen kertaan sama. Toisen pitkän sivun alkuun ja loppuun pyöriteltiin voltit ja haettiin niiden välissä suorallakin myötäasetusta, jotta se menisi läpi ja hevonen rentoutuisi.
Alusta asti Potter tuntui jäykältä eikä oikein innostunut hommista. Olin vähän hämmästynyt, kun yleensä pollen kanssa on mennyt kivasti. Väistöt olivat molempiin suuntiin hankalia, ja polle harasi niitä vastaan. Kaula vääntyi mutkalle, vaikka se piti olla suorana eikä väistö lähtenyt oikein millään. Ravissa homma meni vielä kauheammaksi, ja siinä ensimmäisen vartin jälkeen taisin jo luovuttaa. Homma oli jotenkin niin raskasta, etten vain jaksanut työstää asiaa, kun korjausyritykset eivät näyttäneet onnistuvan. Enkä enää tajunnut, miten olisi pitänyt yrittää.
Kaiken lisäksi en osannut edes keventämällä olla ravissa, joten sekin rassasi ihmeen paljon. Yritäpä siinä sitten vaikuttaa, kun ei edes itseään saa hallittua. Argh. Kuvioon lisättiin vielä laukka siten, että pitkän sivun alusta väistätettiin hieman sisemmäs ja siitä nostettiin laukka. No, laukka nousi, mutta herranjestas, millaista vatkausta se oli. Kuskin kunto oli loppunut jo hyvän aikaa sitten, joten välissä kevensin istuntaani, jotta kestin hytkytyksen. Laukassa Potter oli raskas ja jäykkä enkä osannut sitäkään asiaa korjata. Tuplasti argh.
Tunnista kirjoitus ei nyt luista, koska jo tosiaan ensimmäisen vartin aikana olin luovuttanut henkisesti ja pian sen jälkeen fyysisesti kunnon loputtua. Moneen kertaan ehdin jo ihmetellä, että eikö tunti ikinä lopu. Tätä tunnetta ei tule usein, mutta kun se iskee, on ihan sama, onko selässä kuskia vai ei. lopputulos on sama: hevonen päättää kaikesta. Tai todennäköisesti ainakin Potter olisi ollut tyytyväisempi, jos kuski olisi hypännyt selästä ja antanut hevosen mennä loput rauhassa.
Tämä tunti meni ehdottomasti top kolmoseen huonoimmissa ratsastuksissani. Ei mennyt niin kuin ratsastuksen oppikirjoissa, mutta onneksi epäonnistumisetkin opettavat. Ensi kerralla pitää ottaa ja palata vaikka ihan peruskäynnin sujuvuuden hakemiseen mieluummin kuin yrittää vängällä häseltää jotain vaikeampaa, josta sekä kuski että polle vain hermostuvat pahemmin.
