Helvi oli mukavan reippaana alusta asti. Kyllähän se yritti tarjota mateluvauhtia, mutta totteli kiltisti, kun kerroin sen olevan väärä vaihtoehto. Pohkeenväistöjä lävistäjää myöten oli helppo alkaa tehdä, kun tamman moottori ei sammunut puoliksikaan niin kuin yleensä. Itse tosin jäin taas hyväksi toviksi tuijottelemaan hevosen niskaa menosuunnan sijaan, mutta lopulta muistin korjata sekä katsetta että istuntaa. Olisin kuitenkin saanut olla jälleen kerran tarkempi ulkopuolen kanssa, sillä välillä tamma yritti karata sieltä tehtävää välttääkseen. Mikähän siinä on, että sitä tajuaa yrittää hallita vain sitä puolta, jolle juuri sillä hetkellä tehdään jotain ja puolestaan unohtaa sen toisen puolen? Väistöissä tamma myös pyöristyi hetkittäin ja piti vauhtia yllä ajoittain aika kivasti. Olin sangen tyytyväinen tähän, vaikka toki parantamisen varaa olisi löytynyt monen kohdan verran.
Ravissa väistöjä en tehnyt, vaan keskityin pitämään hevosen liikkeellä sekä hakemaan asetuksia läpi. Ravi eteni oikein sutjakasti, mutta vasemmalle asettaminen takkusi taas vähän. Käteni lähtivät taas miljoonannen kerran omille teilleen ja melkoista keskittymistä se vaati, että sain hillittyä ne oikeille paikoilleen. Pätkittäin Helvi huomasikin kuskin saaneen itsensä paremmin kasaan ja palkitsi yritykset pyöreydellä, jossa takapää ei sammunutkaan niin kuin yleensä. Näinä hetkinä tohdin myös pyytää hevosta etenemään enemmän, jolloin hetkittäin tamma lisäsi vauhtia hallitusti kadottamatta pyöreyttään. Olin aika fiilareissa, sillä yleensä aina Helvi on nakannut päänsä kattoa kohti, jos olen kehdannut häiritä sen menoa pyytämällä takapäätäkin liikkeelle.
Laukkapätkän jälkeen siirryyttiinkin sitten kavaletille, jonka olin tähdännyt osaksi ympyrää. Helvi innostui hommasta välittömästi ensimmäisen hypyn jälkeen, ja sain pitkästä aikaa jopa jarrutella sitä. Oli mukava nähdä, kuinka koulupuolen letkeästi humputellut, tänä heinäkuussa 20 vuotta täyttävä tamma nuoreni silmissä ja kirmasi korvat tötteröllä aina uudelleen kavalettia kohti. Väliin piti pyöritellä hidastavia ympyröitä, sillä Helvi oli selvästi itse päättänyt hanskaavansa homman ja ettei kuskia sen takia tarvinnut kuunnella.
Tein kavaletilla saman mokan kuin aina puomin irrotessa maasta: ratsastan kehnosti sinnepäin. Niinpä lähestymiset olivat aika huonoja ja pari kertaa Helvi väisti kavaletin, koska yritin kääntää sille liian jyrkästi. Oli tosin hyvin opettavaista. Näiden kertojen jälkeen tajusin viimein nostaa katseeni siitä kavaletista eteenpäin, jotta saisin ratsastettua lähestymisen hyvin. Tämän ansiosta reitti saatiin kuntoon ja hypyt menivät mallikkaammin. Helvin laukka oli helppo laskea, joten lähdimme molemmat pikkuhyppyyn muistaakseni kaikkina paitsi yhtenä kertana yhtä aikaa. Olin myös tyytyväinen siihen, että tunsin, milloin tamma aikoi lähteä hyppyyn, vaikka olisin itse laittanut vielä yhden askeleen ennen hyppyä. Korjattavaa tässä olisi tietenkin ollut se, että otan tamman kunnolla haltuun, jotta hypyt lähtisivät paremasta kohdin. Mutta halusin ottaa pieniä hyppyjä lähinnä vain kuskin ja etenkin hevosen virkistykseksi.
Kaiken tämän tuloksena oli oikein mainio ratsastuskerta. Oli ilo ratsastaa Helviä, kun se itsekin tahtoi pääosin liikkua. Vähän kyllä juili se, miten monta korjattavaa asiaa ehdin taas yhden kerran aikana bongata, mutta onneksi ainakaan omiin silmiini ei sattunut mitään uutta, mullistavaa ongelmaa. Parasta tässä kerrassa oli toki se, että tamma nautti täysin siemauksin pienestä hyppelystä. Onhan siinä vain huima ero, kun hevonen tekee asioista myös omasta halustaan eikä vain sen takia, että täytyy.
Loppuun on vielä pakko tyrkätä muutamia heppakuvia Lontoosta. Ihania Uljaita Mustia ja valkoisia prinssin ratsuja. Harmi, etten voinut pakata niistä yhtään matkalaukkuuni ja tuoda kotiin.
