Tällä kertaa päivän aikaisempi ratsastus ei ollut vienyt puhtia, vaan Kaapon selkään kiivetessäni puhkuin intoa. Nyt ratsastaisin pidätteet läpi ja keskittyisin, mietin onnessani. Treeninä oli viime viikon kaltaisesti pohkeenväistö, sulkutaivutus ja vastalaukka. Tässä vaiheessa voin jo kertoa, että itseni tsemppaus auttoi jonkin verran, mutta parantamisen varaa olisi ollut, kuten yleensä.
Pohkeenväistö-sulkutaivutuskuvio lähti pitkän sivun alusta, jossa etuosa pidettiin uralla ja takaosa väistätettiin sisemmäs. Tästä sitten noin puolivälissä siirryttiin sulkutaivutukseen. Käynnissä homma toimi todella hienosti. Kaapo otti pidätteet mukisematta vastaan ja sulkutaivutukseenkin siirtyminen onnistui mukavasti. Opettaja pyysi ottamaan sulkutaivutuksessa selvempää asetusta, jonka saimme myös tehtyä. Kaapo myös keskittyi työskentelyyn hyvin ja pyöristyi myös nätisti hetkittäin. Itseeni olin tyytyväinen siinä, että osasin jopa rentoutua selässä ja antaa hevosen tehdä rauhassa hommat oikein. Kouluratsastapuoleni hihkui mielessään ja oli harjoituksesta innoissaan. Aina siihen saakka, että tuli käsky tehdä sama kuvio ravissa.
En tajua, mikä ravissa meni vikaan, mutta kaikki käynnissä tehdyt hyvät onnistumisen katosivat olemattomiin. Yritin aina ennen pohkeenväistöön lähtöä varmistaa, että pidätteet menevät läpi ja että polle on kuulolla. Ilmeisesti en tarkistanut kunnolla, sillä edes pohkeenväistöt eivät ottaneet onnistuakseen. Kaapo tulkitsi pohjepyyntöni ainoastaan vauhdiksi, ei mitenkään väistättäväksi avuksi. Yritin sitten rajata etupään hitaammaksi, jotta se ei osaltaan venyttäisi hevosta kirmaamaan pyyntöjäni karkuun. Mutta ei, Kaapo oli ehtinyt mieltyä raviajatuksesta enkä usko, että saimme yhtään järkevää askelta.
Olin vähän turhautunut, kun en osannut ratkaista ongelmaa. Nyt sitä mietittyäni tulin siihen tulokseen, etten saanut väistöä yrittäessäni sisäpuolen pidätteitä läpi, jolloin hevonen pujahti siitä karkuun. Samalla se saattoi tulkita pohjepyyntöni vauhdiksi, kun en ollut kertonut pidätteillä muuta. Kolmanneksi en kiinnittänyt istuntaani kunnolla huomiota, jolloin sekin kertoi varmasti ihan omaa viestiään pollelle. Vielä kun nuo olisi saanut korjattua tunnin aikana, ei vain mietittyä täällä näppäimistön parissa.
Lopuksi otettiin vielä vastalaukkakuvio. Pitkän sivun alusta nostettiin suunnan vastainen laukka ja siitä loivasti ratsastettiin keskihalkaisijalle ja siitä myötälaukassa takaisin tulosuuntaan. Eli vastalaukkaa oli aika lyhyt hetki keskihalkaisijalle kaarrettaessa. Tässä kuviossa hyvää oli vain kerta toisen jälkeen oikein nousseet laukat. Mutta sitten menikin vaikeaksi. Otin kaarteen taas liian jyrkkänä aluksi, jolloin Kaapo pudotti raville tai kurvasi myötälaukan suuntaan ennen aikojaan. Kun sain vastalaukkakaarteen kohdilleen, jyräsi Kaapo toisen, myötälaukassa menneen kaarteen oman mielensä mukaan, jolloin siitä tuli naurettavan tiukka pyörähdys.
Pohkeeni oli lakannut merkitsemästä oikeasta mitään, joten monet kerrat menivät ihan hömpäksi. Lopulta päätin sitten pelata ohjilla, kun kerran pohkeet olivat hevosen mielestä turhan. Kun vastalaukkakaarre meni hyvin, keskityin hallitsemaan ulko-ohjalla hevosta jopa vähän vasta-asetusta hakien. Viimein sain jotain otetta Kaapoon ja saimme parit siedettävät kuviot tehtyä. Niistä kerroista Kaapo ansaitsi kunnon kiitosrapsutukset.
Kaikesta vaikeudesta huolimatta olin jotenkin tyytyväinen. Käyntionnistumiset olivat ilmeisesti ilahduttaneet mieltäni sen verran, että nämä muut sähellykset eivät pystyneet masentamaan kauheasti. Ehkäpä voisin siirtyä ratsastamaan vain ja ainoastaan käynnissä? Ainakin siinä askellajissa voisin hallita itseni ja sitä myöten paljon paremmin myös hevosen. Kaapo oli kuitenkin tänään muutoin kovin lutuinen ja se sai kärsiä ihastuneesta heppatytöstä, joka halaili ja rapsutteli sitä mielin määrin. Kyllä nuo hevoset ovat mitä parhainta terapiaa. ♥
